Lappi + Lofootit roadtrip: viikko karavaanarina

Olimme vakaasti päättäneet, että Zén täytyisi päästä Lappiin ennen kuin muuttaisimme pois Suomesta. Ajattelimme ensin lähteä ihan vain kaksin autolla, yöpyä teltassa ja tehdä pari vaellusta. Suunnitelmia tehdessä nälkä taisi kuitenkin hieman kasvaa syödessä, sillä reissusuunnitelmat vain paisuivat paisumistaan, ja lopulta meitä oli kuusi henkilöä ja koira (sekä matkanvarrelle hoitoon nakattu kissa) lähdössä kohti Käsivartta sekä Pohjois-Norjaa: me, vanhempani sekä vanhempi pikkuveljeni tyttöystävineen ja koirineen (ja alku- sekä loppumatkasta myös kissoineen – liskot sentään jäivät kotiin).

Jokainen voi varmaan arvata, että tällaisella kokoonpanolla karavaanaaminen ei aina suju ilman kommelluksia ja hermojen kiristymisiä, etenkään melko tiukalla aikataululla ja kahdella erillisellä autolla matkaa taittaessa. Suurimmasta osasta kuitenkin selviää huumorilla ja lopputuloksena on ihania yhteisiä reissumuistoja oman perheen kanssa. Perheen kanssa roadtrippailu ei ehkä ole se kaikkein helpoin vaihtoehto kesäloman viettoon, mutta enpä nyt ihan heti keksi, mikä olisi parempi tapa viettää aikaa läheisten kanssa kuin matkailu.

roadtrip2 roadtrip1
roadtrip5 roadtrip4
roadtrip6

Reitin suunnittelu ja menopelin järjestäminen

Reittisuunnitelmaksi mietimme ensin Käsivarren kautta Jäämerelle ajamista, mutta vajaata viikkoa ennen reissuun lähtöä päätimme, että Kilpisjärven lisäksi päämäränä olisi sittenkin Lofootit, tuo Pohjolan arktinen paratiisi. Hengästyttävät vuorimaisemat, turkoosina kimmeltävä meri ja somat kalastajakylät saivat kääntämään autojen nokat kohti tuota Norjan luoteisrannikolla pohjoiseen Atlanttiin työntyvää pitkulaista saariryhmää. Voipi olla, että viime vuosina luetut blogipostaukset Lofooteilta olivat myös vakuuttaneet minut jo aikoja sitten siitä, että noille saarille olisi vielä päästävä. Eikä olisi kohdevalinta voinut enempi nappiin mennä! Lofootit hurmasivat minut täydellisesti. Ne olivat kuin jokin taikamaailma, jossa on lähes surrealistisen kaunista. Ajatella, että niin läheltä Suomea löytyy noin upea, arktista eksotiikkaa pursuava paikka.

Alla olevassa kuvassa näkyy suurpiirteinen reittimme. Todellisuudessa kilometrejä tuli kuitenkin enemmän edestakaisin suhailujen ja mutkien takia.

reittikartta

Kun matkaan lähtö heinäkuun viimeisellä viikolla oli lyöty lukkoon, alkoi menopelin etsintä. Olimme niin myöhään liikkeellä, ettemme onnistuneet löytämään vuokralle edullista matkailuautoa, jonne olisimme kaikki kuusi mahtuneet, joten täytyi hieman soveltaa. Tein itse ja säästin -taktiikka toimii aina, eikö niin? Vuokrasimme siis neljän hengen kenties ysäriltä peräisin olevan matkailuauton sopuhintaan tädin naapurilta, ja sen kaveriksi lainattiin tädin perheen asuntovaunu.

Meiltä löytyi kuitenkin vain yksi vetokoukullinen auto, joka oli veljeni tyttöystävän puna-musta-harmaaksi maalattu amishonda vuosimallia -98. Subwoofer vaan pois takakontista, niin hyvin se kulkisi, vaikka se auto on kyllä sen näköinen ettei sillä välttämättä kannattaisi ajaa yhtikäs mihinkään. Olisi ehkä pitänyt arvata, ettei matka sujunut näillä menopeleillä ilman kommelluksia, mutta kerron teille kauhujen kotimatkasta ihan omassa postauksessaan. Saimme siis kuitenkin nauttia lomasta kaikessa rauhassa, sillä tekniset ongelmat alkoivat onneksi vasta Ruotsin Lapissa kotiin päin ajaessa, eivätkä esimerkiksi jossain Lofoottien kauimmaisessa nurkassa.

roadtrip7
roadtrip8 roadtrip9
roadtrip10 roadtrip11

Roadtrip numeroina

9 päivää
3200 kilometriä
Keskimäärin 400 km/päivä
3 maata
6 henkeä + koira
1 huiputettu tunturi
2 yöttömän yön vuorikiipeilyä
1 uinti Norjanmeressä
Muutama kinastelu
8 päivänä aurinkoa ja yli 20 astetta
Yli 2000 valokuvaa
Lukemattomia ihania muistoja

Palaan tietysti näihin paikkoihin ja tunnelmiin vielä monen postauksen kautta, sillä viikkoon mahtuu kuitenkin aika monta mahtavaa uutta kokemusta, vaikka autossa istuttuja ajotuntejakin kertyi aivan kiitettävästi – etenkin, kun nikottelevan auto+asuntovaunu -kombomme maksiminopeus oli noin 70 kilometriä tunnissa ja aikaa tuntui aina tuhrautuvan johonkin ylimääräiseen säätämiseen. Meille jäi lopulta yksi päivä aikaa Kilpisjärvellä ja kolme vuorokautta Lofooteilla, mikä oli toisaalta heittämällä kaiken ajamisen arvoista ja toisaalta taas aivan liian vähän. Toki oltaisiin saatu lisää aikaa Lofooteille jättämällä Käsivarren kautta ajaminen välistä, mutta se ei ollut vaihtoehto – Saana-tunturi 1029 metrissä piti nimittäin päästä valloittamaan ja muutenkin näkemään, miltä siellä päin Suomineitoa näyttää. Vaikka viikossakin ehtii monenlaista, niin suosittelisin kuitenkin varaamaan tämänkaltaisen reissun toteuttamiseen enemmän aikaa, esimerkiksi kaksi viikkoa.

roadtrip12 roadtrip13
roadtrip14 roadtrip15
roadtrip16 roadtrip17
roadtrip18 roadtrip19
roadtrip20

Mikä oli parasta reissussa?

Suoraan merestä torahampaina kohoavat vuoret, joiden rinteillä oli vielä paljon lumilaikkuja. Valkoiset hiekkarannat. Kristallinkirkas, jääkylmä merivesi. Aavan Lapinmaan katselu Saana-tunturin reunalla yksin, täydessä hiljaisuudessa.

Asuntoauton etupenkillä istuminen ja maisemien katselu ison tuulilasin läpi kilometrien kuluessa. Se kutkuttava tunne, kun edessä on avoin maantie eikä tiedä, mistä herää seuraavana aamuna. Reissuruoan syöminen ulkosalla.

Mustikoiden poimiminen lähes pystysuoralla vuorenrinteellä. Pohjoisen yöttömän yön auringonlaskut, jotka vaihtuvat liukuvasti auringonnousuiksi. Kasvojen huuhtelu kirkasvetisessä tunturilammessa. Lukemattomat pienet vesiputoukset vuorilla.

Kuivuvien turskien bongailu bacalhau-hihkaisujen säestämänä. Corgineiti Dalian touhottamisen seuraaminen silmät sydäminä. Lauttamatka vuonoa pitkin ja rantautuminen pikkuruisen kylän turkoosivetiseen satamaan.

Se, kun tajuaa osuneensa pohjoiseen ehkä vuoden ainoalla oikeasti lämpimällä viikolla. Lampaiden kellojen kilkatuksen kantautuminen kaukaa vuorenrinteiltä. Lomailevien kalastajakylien tunnelma. Vuorille kiipeäminen vaikka öisin, jos päivisin ei ennätä.

Noin niin kuin esimerkiksi.

roadtrip21
roadtrip23roadtrip22
roadtrip24 roadtrip25
roadtrip26 roadtrip27
roadtrip28

Maistiainen karavaanarin elämästä

En ole aiemmin matkustanut asuntoautolla muuten kuin joskus vauvana, joten oli jännää päästä matkaviikon aikana kokemaan palanen karavaanarin elämää. Täytyy sanoa, että aika näppärä matkailumuoto, kun mukava mobiilikoti kulkee mukana koko ajan eikä yösijasta tai ruokailuista tarvitse huolehtia, jos on täyttänyt kaapit murkinalla.

Hirveän vapaaksi en mukavuudestaan huolimatta tuota reissutyyliä kokenut, sillä samalla kun asuntoauto antaa vapauden parkkeerata yöksi minne tahtoo (minne pystyy ajamaan ja missä leiriytyminen ei ole kiellettyä), tuo sen omistaminen tai hallussapito mukanaan myös vastuun. Autosta ei niin vain pääsekään eroon, jos jokin menee vikaan, vaan siitä täytyy huolehtia. Tai vaikkei menisikään, niin auton pysäköinnille on silti uhrattava ajatus jos toinenkin. Vapaammaksi koen reppu selässä ja teltta kainalossa matkustamisen: jos bussi hajoaa, hyppään toiseen; jos liftikyyti pysähtyy, peukutan uuden; jos jalat ei enää kanna, lepuutan niitä hetkisen. Mutta olihan tämä kaikessa mukavuudessaan ihan eri luokkaa kuin telttayöt.

Lähtisin ehdottomasti uudestaankin karavaanaamaan, mutta joku välimuoto eli pakulla tai ihan farmariautolla reissaaminen voisi houkuttaa vielä sitäkin enemmän.

roadtrip31roadtrip29
roadtrip31

Tässä oli pieni koontipostaus meidän perhereissusta Lappiin ja Lofooteille. Tuon viikon aikana koin aivan pakahduttavan paljon arktista kauneutta noissa pohjoisen upeimmissa maisemissa! Perästä kuuluu sitten tarkempia juttuja reissun varrelta, kuten Saanan huiputuksesta ja niistä monista sykähdyttävistä paikoista, joissa kävin Lofooteilla. En malttaisi odottaa pääseväni käymään tarkemmin läpi kaikkia niitä kuvia, joita muistikortille tallentui!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä, Theblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: We had to visit Lapland before moving away from Finland, and somehow the plans just grew bigger and bigger. In the end we were six people and a dog heading to northern Finland and Norway, via Kilpisjärvi all the way to the Lofoten archipelago. We spent nine days on the trip, driving 3200 kilometers with a motorhome and a caravan pulled by a car (a tricolored -98 Honda to be precise). It was enough to make it worth the drive, but still way too short time to spend in these magnificent landscapes.

There were so many best things about the trip that it’s hard to mention just a few: the mountain landscapes rising from the sea, nightless nights with sunsets turning into sunrises, the white sand beaches and crystal clear waters, listening to silence on top of the Saana fell (1029 m), climbing mountains at night when there was no time during daytime, and realizing that we happened to travel North on probably the one and only actually warm week of the year. It was also exciting to live a week of caravan life! It has many pros such as freedom to park where ever, but also some cons such as the responsibility that owning/using a mobile home brings. Would still definitely go again. There will also be more posts from this trip coming, and I can’t wait to get to go through the rest of the photos!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Mainokset

Luonnonpäivän koskiretki Keski-Suomessa

Suomen luontoa juhlitaan kotimaan 100-vuotiaan taipaleen kunniaksi tänä vuonna kokonaista neljä kertaa Suomen Luonnon päivien muodossa. Ensimmäistä, Sukella talveen -teemaista Luonnonpäivää vietettiin pari viikkoa sitten lauantaina 4.2. Ympäri Suomea järjestettiin monia retkiä lähialueiden luontokohteisiin, ja mekin osallistuimme Suomen Luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistyksen järjestämälle koskiretkelle. Se olikin päivän ainoa tapahtuma Jyväskylässä, joten valinnanvaraa ei hirveästi jäänyt.

Retken ohjelmassa oli suunnitelmana käydä katsastamassa Keski-Suomen hienoimpia koskia, kuten Konneveden kosket ja Laukaan Kuusaankoski, mutta myös ihmetellä Saarijärvellä sijaitsevaa Murronjokea, joka on valittu Luonnonsuojeluliiton 100 luontohelmeä -kohteisiin. Retkelle lähdettäisiin omilla autoilla, joten tässä oli loistava tilaisuus autottomallekin päästä näkemään Jyväskylää ympäröivää maaseutua ja tietysti retken ohjelmaan kuuluvia vesistöjä.

koskiretki3 koskiretki2
koskiretki1

Matkaan lähdettiin jyväskyläläisen S-marketin parkkipaikalta, missä autoihin järjestäytyminen vei tovin. Kaikille kuitenkin löytyi kyyti ja pääsimme matkaan. Sää ei ollut upean aurinkoinen talvisää, mutta päivän harmaudesta huolimatta ihan kelvollinen: pikkupakkasta ja lunta maassa.

Suuntasimme ensimmäiseksi Saarijärvelle, missä teimme pienen pysähdyksen keskustan viereisellä sillalla. Jäi vähän epäselväksi, mikä oli stopin tarkoitus – ehkä tarkistaa lintutilanne. Jatkoimme kohti etelää Murronjoelle. Suomen 100-luontohelmeä -kohteisiin on valittu kansallisesti merkittäviä mutta uhanalaisia luontokohteita, jotka tulisi suojella tuleville sukupolville. Enimmäkseen nämä kohteet ovat siis kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden ulkopuolella. Murronjoki ei kuitenkaan näin talvella ollut kovin erikoisen oloinen paikka, ja kansallismaiseman hienoudenkin ymmärsi vasta lähtiessä ajettuamme kauemmas jokilaaksosta, mistä avautuivat mukavan idylliset maalaismaisemat. Jokea on aikoinaan muokattu rankalla kädellä mm. tukinuittoa varten ja lähiaikoina kunnostettu laittamalla joenuomaan kiviä ja muuta. Tietenkin kansallismaisemien ja niiden luontoarvojen toivoisi säilyvän vastakin, mutta ainakaan nyt Murronjoella ei ole minkäänlaista suojelustatusta.

Teimme pari pysähdystä eri kohdissa jokea, joista toisessa oli vanha vesimylly. Joen jääpeitteellä risteili saukonjälkiä, jotka johtivat avantoon. Siellä oli selkeästi käyty pulikoimassa, mutta itse veijareita ei kuitenkaan näkynyt. Saukkojen sijaan näimme myöhemmin isolepinkäisen koivussaan.

koskiretki4

koskiretki6

Saukonjälkiä Murronjoen jäällä.

koskiretki5
koskiretki7 koskiretki8-horz
koskiretki9 luonnonpaivaa
koskiretki12koskiretki10

Seuraava pysähdys tehtiin Äänekoskella. Olimme luontoretkellä, mutta meidät vietiin kävelylle valtavan paperitehtaan viereen. Tehtaan lämpö piti ilmeisesti järven sulana, ja paikalla piti olla vesilintuja. Olihan siellä pikku-uikku ja koskikara. Tässä vaiheessa kaikilla alkoi kuitenkin jo olla sudennälkä, eikä evästaukoa näykynyt tai kuulunut, joten linnut eivät hirveästi siinä vaiheessa jaksaneet kiinnostaa. Lisäksi tehdasalueella oli isot liikkumisen kieltävät kyltit. Olimme muutenkin ajatelleet retken olevan enemmänkin sellainen luontoretki, missä  käveltäisiin pieni lenkki yhdessä paikassa ja siirryttäisiin sitten seuraavaan, mutta kohteet olivatkin sellaisia mihin pääsi autolla aivan viereen, eikä kävelemään juuri ehtinyt. Kivahan se oli vanhemmille osallistujille, mutta itse olin vähän pettynyt. Etenkin odottamaton vierailu lemuavan paperitehtaan varjossa nousevan nälkäkiukun säestämänä ei hirveästi innostanut, ja yksi seurue lähti kotiinkin tässä vaiheessa. Retken järjestäjät olivat kertoneet, ettei heidän retkilleen yleensä lähde monikaan ulkopuolinen, joten he olivat ilmeisesti tottuneet tekemään retkensä niin kuin heille itselleen parhaiten sopi. Yksi järjestäjistä vieläpä kommentoi kaverini palautetta evästauon sijoittamisesta turhan myöhään vähän tökerösti sanoen, että eikö se ole vain kiva syödä vasta sitten kun oikeasti nälkä! Niin, no…

koskiretki13 koskiretki14
koskiretki15 koskiretki17
koskiretki16 koskiretki19
koskiretki18-horz luonnonpaiva

Lopulta pääsimme kuitenkin Konneveden Siikakosken laavulle, missä viritimme nuotion palamaan. Tämäkin paikka oli ihan autotien vieressä, mutta liikennettä ei onneksi ollut. Olipa ihanaa päästä vihdoinkin syömään eväitä ja grillaamaan soijanakkeja! Termoksesta kaadettiin kuppiin höyryävän kuumaa kaakaota ja lämmiteltiin varpaita tulen edessä. Lämpesipä nuotiolla pari pullaakin. Lopuksi malttoi hieman ihailla leveää ja kivikkoista Siikakoskeakin. Paikka oli ollut presidentti Kekkosen lempikalastuspaikkoja, ja täältä löytyi myös paljon saukonjälkiä ja se koskikara, josta puolisen retkiseuruetta oli aivan innoissaan. Evästauko oli tällä kertaa se retken parhain osuus, mutta niinhän se on monesti muutenkin!

Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että hämärä alkoi laskeutua. Retken viimeinen etappi  eli Laukaan Kuusaankoski pitäisi siis jättää väliin. Siinä vaiheessa oli vain iloinen päästessään kotiin, mutta yhden kohteen missaaminen harmitti, etenkin kun olimme tuhlanneet aikaa paperitehtaan vieressä.

koskiretki22 koskiretki20
koskiretki23
koskiretki24koskiretki21 koskiretki26

Tälle retkelle en kympin arvosanaa antaisi, sillä sen järjestäjillä oli selvästi ongelmia retken organisoimisen kanssa. Evästauko olisi pitänyt pitää paljon aikaisemmin ja jättää omituiset tehdasalueiden lintubongauskiepit välistä, kun kyseessä kuitenkin oli koskiretki eikä mikään varsinainen linturetki. Lisä-ärsytystä koitui autokyytimme kuskista, joka piti todella rasittavaa rykimisääntä aivan koko ajan, eikä näyttänyt olevan yhtään juttutuulella. Voisin silti antaa SLL:n Jyväskylän seudun yhdistyksen tapahtumille uuden mahdollisuuden, mutta jollain erityyppisellä retkellä. Hyvät eväät laavulla olivat tämän koskiretken pelastus ja kierros oli sähläämisestä ja tehdasalueella keekoilusta huolimatta ihan mukava tapa viettää talvista lauantaipäivää. Ja ainakin sitä keskisuomalaista maaseutua näki päivän aikana paljon!

Suomen luontoa aion kuitenkin juhlia jatkossakin. Seuraava Suomen Luonnonpäivä on 20.5., jolloin villiinnytään keväästä. Katsotaan, mitä keksitään silloin!

Kävitkö sinä luontoretkellä Luonnon päivänä tai aiotko käydä tulevina?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Finland is celebrating its 100th anniversary of independence, but also its wonderful nature this year. There are four Nature days when everyone can join the celebrations also by attending an organized trip. The first Nature day was two weeks ago, and we went to a rapid trip with the local nature protection association. We visited a rapid (there were three in the program, but we never made it to the last one) but also a river and even an industrial area, which was interesting to say the least. The first destination, Murronjoki river, is one of the 100 Finnish Pearls of Nature, but I didn’t find it that special in the winter time despite the traditional countryside scenery. The organizers took us to see some water birds by the smelly paper factory where there was no ice cover, and we stopped in a few other a little strange places as well. Everyone was super hungry, so interest to walking close to a factory was almost zero. The best part of the day was the lunch break at Konnevesi, where we could finally enjoy the bonfire, our soy sausages and hot chocolate! That made the trip worth it.

Kaikkien aikojen reissuvuosi 2016

Onnellista uutta vuotta kaikille tasapuolisesti, mikäli siellä joku tätä blogia vielä seurailee! Viime päivityksestä on vierähtänyt sellaiset puolitoista kuukautta, minä aikana olen pitänyt hieman lomaa blogista, somesta ja jopa koko tietokoneestakin. Palasin Brasiliasta turvallisesti kotiin ja lähdin viikon kuluttua siitä Portugaliin. Nyt on sieltäkin palattu Jyväskylään, joten on aika orientoitua takaisin opiskelujen, mutta myös tämän pikku harrastuksen pariin. Taskussa on kieltämättä aika monta tarinaa, jotka haluaisin tänne jakaa, sillä viime vuosi 2016 oli itselleni kaikkien aikojen reissuvuosi.

Vietin ulkomailla yhteensä 283 päivää. Se tarkoittaa, että vietin yli kolme neljäsosaa vuodesta reissussa. Mihin sekin aika oikein humpsahti? Olin Suomessa 82 päivänä ja niiden aikana tietysti enimmäkseen Jyväskylässä, mutta kävin kotimaanmatkoilla ainakin Tampereella, Porissa ja pikaisesti Ilmajoella. Helsinki oli tietysti kauttakulkupaikka, mutta tänä vuonna en viettänyt siellä sen enempää aikaa.

Matkustin kolmella mantereella, mutta kävin kuitenkin vain neljässä maassa (Suomen lisäksi), joista Portugalia lukuunottamatta muut kolme olivat minulle uusia: Sambia, Brasilia ja Argentiina. Sambiassa vietin kolme kuukautta, Brasiliassa melkein neljä, ja Argentiinassa yhden päivän. Brasilian 26 osavaltiosta kävin viidessä. Lisäksi kävin melkein Yhdysvalloissa, mutta jänistin viime hetkellä enkä viitsinyt lähteä lentokentältä Black Friday -kaaoksen sekaan Manhattanille.

Kokosin menneen vuoden matkoista tällaisen kuvakoosteen, jossa jokaisesta reissusta on yksi tai kaksi kuvaa. Kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä ja olen yrittänyt ujuttaa tekstin joukkoon linkkejä paikoista jo tehtyihin postauksiin.

Portugali vol. 1

vuosi1

Sesimbra

vuosi3

Lissabon

vuosi4

Sintra

Vuosi 2016 alkoi Portugalissa, Sesimbran rannalla. Vuosi 2016 myös päättyi samaisessa paikassa – olisikohan tämä joku enne alkanutta vuotta ajatellen? Kävimme alkuvuodesta Sesimbran monien paikkojen lisäksi myös Lissabonissa, Sintrassa ja Setúbalinkin puolella Arrábida-vuoristoa.

Portugali vol. 2

vuosi5

Serra do Risco, Sesimbra

vuosi2

Alcácer do Sal

vuosi7

Praia da Galé

Koti-ikävä yllätti ja lähdettiin pääsiäisviikoksi Portugaliin, koska kesällä tai syksyllä en kuitenkaan sinne pääsisi. Oleiltiin ja luontoretkeiltiin Sesimbrassa sekä käytiin Alentejossa roadtrippailemassa.

Jyväskylä

vuosi10 vuosi11

Tämä päivä oli vuoden ainoa päivä, jona otin järkkärilläni kuvia Jyväskylässä muualla kuin kotona. Se kertonee jotain alkuvuoden opiskelukiireistä, sillä tahkosin keväällä kasaan viitisenkymmentä opintopistettä. Tuona päivänä tehtiin kävelyretki ihanan aurinkoisessa kevätsäässä, koska Zén isä oli pikavisiitillä kaupungissa käymässä.

Sambia

Lusaka

vuosi20

Lähdin Sambiaan tutkimusvaihto-opiskelijaksi tekemään graduani. Zé lähti mukaan tekemään työharjoittelua. Asuttiin Lusakan laidalla slummien ympäröiminä ja kuljettiin paikallisilla minibusseilla kaupungille. Kuvassa olen suhteellisen alkeellisessa ulkoilmalaboratoriossani aka asuntomme edustalla uuttamassa ottamiani virtsanäytteitä maastopäivän jälkeen. Laitatin Sambian-reissumme loppuvaiheilla myöskin pitkät pikkuletit lähikampaajan salongissa.

Livingstone

vuosi33
vuosi12

Majesteettiset Victorian putoukset pitäisi jokaisen Afrikan-matkaajan nähdä kerran elämässä. Olimme paikalla toukokuussa maailman suurimman vesiputouksen ollessa voimakkaimmillaan, joten saattoihan niiden edustalla hieman kastua! Seuraavana päivänä kävimme minisafarilla Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Aamun valo oli upea ja olimme aivan haltioissamme kaikista Afrikan eläimistä.

Kafuen kansallispuisto

vuosi13
vuosi14 vuosi15

Kafueen suuntasimme seikkailusafarille aivan kaksistaan oppaamme ja kahden apulaisen kanssa. Nukuimme leijonan tassunjälkien päälle pystytetyssä teltassa kuunnellen etäisiä hyeenoiden ääniä ja yritimme jäljittää savannien kuninkaita. Tämä villi ja syrjäinen kansallispuisto oli kaikista safarikokemuksistamme sykähdyttävin, vaikka sen eläinsaldo jäikin laihimmaksi.

Katete

vuosi44

Itäisessä Sambiassa sijaitsevaan Kateteen suuntautuneen kenttämatkan aikana Zé istui opettajankoulutustilaisuuksissa sambialaisten kollegoidensa kanssa ja minä otin valokuvia tilaisuudesta ja opettelin kuvaamaan tähtitaivasta. Asuimme kolme päivää majatalossa ja söimme melkein joka aterialla ranskalaisia tai voileipiä, joiden välissä oli paistettu kananmuna ja hillittömästi majoneesia. Pölyisen kylän kioskeista tai ravintolakojuista kun ei oiken saanut mitään järkevää syötävää.

South Luangwan kansallispuisto

vuosi16 vuosi17
vuosi18

Kateten jälkeen kävimme South Luangwan kansallispuistossa, toiveissamme nähdä paremmin Kafuessa bongaamatta jääneitä eläimiä kuten kissapetoja. Safari oli selvästi turistimaisempi, mutta näimme monia upeita eläimiä kuten impalan puuhun raahanneen leopardin sekä valtavasti virtahepoja.

Lake Kariba

vuosi21

Matkustimme Sambian ja Zimbabwen rajan vuorten väliin nousseelle Kariban patojärvelle takapuolet hiekkateillä pomppivassa ja detoureja tekevässä minibussissa hikoillen, ja sitten ihanan kontrastisesti majoituimme rauhaisaan resorttiin, josta löytyi palmujen ympäröimä uima-allas ja jonka pihalla tepasteli riikinkukkoja. Kävimme veneajelulla järvellä ja pelastuimme täpärästi järvenrannan virtahevon hyökkäykseltä. Tämä oli viimeinen Sambian-reissuistamme.

Brasilia

Curitiba

vuosi24

Elokuun alussa lähdin Brasiliaan, tukikohtanani Paranán osavaltiossa sijaitseva Curitiban kaupunki, missä tein työharjoittelua. Curitibassa parasta olivat kaupungin monet puistot, kasvisravintolat ja söpöt kuppilat.

Vila Velha

vuosi26

Ensimmäinen reissu Brasilian sisällä kohdistui myöskin Paranássa sijaitsevaan Vila Velhan state parkiin. Kävelimme lyhyitä luontopolkuja pitkin ihaillen lampia, maanvajoamia ja eroosion muovaamia erikoisia kivipatsaita. Jännä paikka!

Morretes

vuosi23

Huristelimme Serra do Mar -vuoriston yli Serra Verde Express -junalla, ja päädyimme Morretesin pikkukaupunkiin. Talot olivat syötävän söpön värisiä ja tunnelma rento, mutta erityisesti kaupungin takana kohoavat vuoret saivat sydämen sykkimään. Yritimme seuraavana päivänä kavuta niille, mutta se reissu ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Pantanal

vuosi25
vuosi27

Lähdin Brasilian itsenäisyyspäivän kunniaksi tutkimaan maailman suurinta kosteikkoaluetta Pantanalia Mato Grosso do Sulin osavaltioon. Elin muutaman päivän luonnon ympäröimänä tehden safarityyppisiä retkiä niin jeepillä, kanootilla, veneellä kuin hevosellakin, omia jalkojanikaan unohtamatta. Keskipäivällä makoilin riippumatossa kirja kainalossa. Näin Pantanalissa monia eläimiä joista etenkin upeanväriset linnut, vesisiat ja pihapiirin vyötiäiset hurmasivat minut täysin.

Florianópolis

vuosi22

Keksin edellisenä päivänä lähteä Santa Catarinan osavaltiossa sijaitsevaan Florianópolikseen, ja niin minä sitten lähdin. Floripa oli minun oma pikku seikkailuni, jonka aikana kolusin tuon kauniin saarikaupungin eteläisiä rantoja ja kuuntelin kitaransoittoa surffihostellin nuotiobileissä. Retken päätteeksi löysin itseni satojen rumpalien torikokoontumisesta, missä kaupungin keskustaan oli kasattu satoja rumpusettejä ja ääni oli korviahuumaava.

Ilha Grande

vuosi30

Zé tuli Brasiliaan käymään ja lähdimme honeymooniamme viettämään. Ensimmäisenä suuntasimme Rio de Janeiron osavaltion ihanalle paratiisisaarelle Ilha Grandelle. Patikoimme pitkin saaren sateesta mutaisia polkuja, löysimme rannalta puuman jäljet ja snorklasimme turkooseissa vesissä.

Salvador

vuosi31

Salvador toimi meille oikeastaan kauttakulkupaikkana, mutta tutustuimme hyvin kaupungin historialliseen osaan Pelourinhoon. Päivisin värejä löytyi kauniiden kolonialismin aikaisten talojen seiniltä ja iltaisin moqueca-annoksesta tai caipirinha-lasista. Armaan mieheni mielestä yksi reissun parhaista jutuista oli Salvadorin lentokentän edustalle rakennetut valaistut bambutunnelit, joista ajettiin läpi mennen tullen.

Chapada Diamantinan kansallispuisto

vuosi32

Vuokrasimme auton ja huristelimme syvälle Bahian osavaltion sisämaahan. Vaelsimme Chapadan jylhissä maisemissa vesiputouksia, luolia, ajan ja veden kovertamia kallioita ja leveitä vuoristolaaksoja ihaillen. Nukuimme yöt sympaattisessa ja värikkäässä Lençoisin kylässä, jonka kaduilla soitettiin iltaisin musiikkia. Siellä tosin iskivät vuoden ainoat vatsanväänteet, jotka onneksi menivät oli suht nopeasti.

Morro de São Paulo

vuosi34

Teimme tälle trooppiselle saarelle päiväretken Salvadorista. Ihana pikku paratiisi, jonka rantojen vesi oli kuin linnunmaitoa. Saaren kylästä löytyy paljon palveluita, mutta muutaman sadan metrin jälkeen jäisten kookostenkin myyjät jäävät taakse ja biitsi muuttuu lähes koskemattomaksi autioksi palmurannaksi.

Rio de Janeiro

vuosi35

Häämatkamme loppui Rio de Janeiroon, jota luonnonmuodoiltaan kauniimpaa kaupunkia saa kyllä hakea. Kävimme Corcovado-vuoren laella Cristo Redentorin levitettyjen käsien alla, uimme Ipanemalla ja Copacabanalla sekä vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Toisaalta lohduttoman näköiset favelat ja huonon viemäröinnin aiheuttama löyhkä näyttivät kaupungista sen toisenkin puolen.

Ilha do Mel

vuosi29

Ilha do Mel on jälleen yksi ihana saari Brasilian edustalla, tällä kertaa etelän Paranássa. Kävin siellä eräänä viikonloppuna, jona sää oli syklonin jälkimainingeissa hieman myrskyisä. Kävelin saksalaisen ystäväni kanssa lähestulkoon koko saaren ympäri ja nautin kauniista maisemista ja saaren luonnonläheisyydestä. Uimiset jäivät tällä kertaa tosin välistä.

Foz do Iguaçu

vuosi36

Jos maan päällä on taivas, niin se löytyy Iguassun putouksilta Brasilian ja Argentiinan rajalta. Miljoonat perhoset ja tukaanit vaan lentelevät sateenkaarten lävitse jumalaisten vesiputousten pauhatessa taustalla, ja coatit sekä vyötiäiset leikkivät jaloissa. Aivan tajuton paikka.

Argentiina

Puerto Iguazu

vuosi45

Kävimme Iguassun putouksilla viikonlopun mittaisella ryhmäreissulla vuokra-autolla, ja katsastimme putoukset tietysti niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolelta. Jestas sitä kauneutta ja voimaa! Edes sadat muut turistit eivät haitanneet sitä ihmetystä. Argentiinassa kävin myös Puerto Iguazun kylässä, jossa kävelin hieman ympäriinsä ja söin illallista argentiinalaisten kitaroiden säestäessä taustalla. Kävelimme myös takaisin rajan toisella puolella odottavalle autolle pimeällä, mikä kertoo paikan turvallisuudesta.

Portugali vol. 3

vuosi38


Sesimbra

vuosi40

Sintra

vuosi41

Tejon luonnonsuojelualue

vuosi39

Lissabon

vuosi42

Arrábidan luonnonpuisto, Setúbal

vuosi43

Kolmas kerta toden sanoo, eikö niin? Tällä kertaa vietettiin kuukausi Portugalissa ja perheeni tuli sinne viettämään joulua kanssamme. Seikkailimme tosi hauskan viikon verran Sesimbrassa ja lähialueilla kuten Sintrassa, Lissabonissa, Tejon luonnonsuojelualueella ja Setúbalissa. Löysimme Zén kanssa myös luonnollisen kivisillan ja rannalla oli tarpeeksi lämmintä ottaa aurinkoa ja käydä uimassa. Tämä oli vihreä joulukuu minun makuuni!

Olin sen Brasilian ja Portugalin välissä olleen viikon verran ihan täpinöissä Suomesta ja talvesta, mutta nyt se innostus on taas vähän hukkunut jostakin salakavalasti hiipivän opiskelustressin alle. Jyväsjärven jäälle pääsisi jo luistelemaankin ja onhan täällä lumisia metsäpolkuja koluttaviksi. Kyllä tämä tästä, tervetuloa talvi! Ja ainakin tämän reissujentäyteisen vuoden jäljiltä on kymmenittäin tarinoita ja sadoittain valokuvia, joita voi käpertyä vilttien alle purkamaan tänne blogiin.

Jos vuosi 2016 olikin aikamoinen seikkailuvuosi, niin vuoteen 2017 mahtuu luultavasti vähemmän matkapäiviä, mutta toivottavasti yhtä paljon seikkailuita. Toisaalta kesän ja loppuvuoden kujeet ovat vielä täysin usvan peitossa, joten saa nähdä mitä tuleman pitää. Tähän mennessä suunnitelmissa on vasta yksi loppukevään vaellusreissu Viroon. Kiitos 2016, olit erityinen vuosi!

Mitäs teillä on suunnitelmissa tulevan vuoden varalle?


In English: The year 2016 was the travel year of all times. I traveled for 283 days on three continents, but only in four countries besides Finland, where I spent only 82 days of the year. The countries were Portugal, Zambia, Brazil and Argentina. The year was so full of adventures that it almost left me breathless. I experienced so many different kinds of nature, saw so many exotic animals, vast views and paradise islands, not to mention the two natural wonders of the world – Victoria Falls and Iguazu Falls. Even if the year 2017 is less travel-filled, let there be at least as much adventures! So far I only have plans for a hiking trip to Estonia in the spring. Thank you 2016, you were a special year!

Häämatka halki Brasilian

Kaikki päättyy aikanaan ja niin päättyi myös meidän kaksiviikkoinen häämatkamme pitkin poikin Brasiliaa. Minä olen palannut tänne etelään Curitibaan ja Zé syksyiseen Jyväskylään. Arki on taas lähtenyt rullaamaan omissa uomissaan, ihanan keveissä loman jälkeisissä hattaratunnelmissa onneksi kuitenkin! Olin selkeästi loman tarpeessa, ja huh millainen loma ja honeymoon meillä olikaan!

honeymoon3

honeymoon5

Autio Ilha Granden ranta, jolta löysimme puuman jäljet.

honeymoon11

Reissu meni lähes täysin suunnitelmien mukaisesti. Tavattiin toisemme Rio de Janeiron lentokentällä, ja oli ihan hassun outoa ja ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen. Riosta matkasimme minibussilla ja myrskyssä natisevalla sekä huojuvalla puuveneellä sademetsäiselle Ilha Grandelle viideksi leppoisaksi päiväksi. Meiltä otettiin heti alkuun luulot pois, kun päästiin patikoimaan kaikkine kamoinemme kaatosateessa mutaista ja jyrkkää viidakkopolkua ensimmäiseen majapaikkaamme. Päivät kuluivat toistemme seurasta nauttien ja saaren vaellusreittejä sekä upeita autiorantoja koluten. Pilvisenä ja sadekuuroisena alkanut sääkin onneksi parani loppua kohden, ja viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan auringosta ihan kunnolla, kun suunnattiin veneretkelle tutkimaan saaren toista puolta ja snorklailemaan upeissa kirkasvetisissä laguuneissa. Ilha Grandella oleilun kruunasi se, kun katseltiin avoimen bungalowimme sängystä opossumia, joka kiipeili papaijapuussa aivan lasittoman ikkunamme takana!

honeymoon15

honeymoon2-horz

Acaí na tigela -annoksia tuli syötyä melkein päivittäin, ja tulipa sitä jokunen caipirinhakin maisteltua!

honeymoon8honeymoon34

honeymoon4

Praia Lopes Mendes, jota sanotaan yhdeksi Brasilian kauneimmista.

honeymoon6

honeymoon7

Meidän rakkauspesä korkealla vuorenrinteellä, viidakon suojissa.

honeymoon10honeymoon9

honeymoon12

Ihan kirjaimellisesti kalkkilaivan kapteeni ja sen vähän elävämmän värinen mies.

honeymoon13

Lagoa Azul.

honeymoon14

Snorkkelijoogaa, anyone?

Hieman vastahakoisesti lähdimme Ilha Grandelta takaisin Rioon ja lensimme Bahiaan, Salvadoriin. Zén mielestä yksi reissun parhaita juttuja olivat Salvadorin lentokentän edustalla kohoavat valaistut bambutunnelit, joista ajoimme läpi niin mennessä kuin tullessa. Ja olivathan ne aika hienot. Bahiassa on ihanan lämmintä (ei sillä, että Rio de Janeiron osavaltiossakaan varsinaisesti kylmä olisi ollut) ja afrobrasilialainen kulttuuri kukoistaa portugalilaistyylisen vanhankaupungin, Pelourinhon, kaduilla. Melkein luulemme olevamme Lissabonissa! Yksi aamu kaupunkielämää kuitenkin riittää meille, ja saamme allemme vuokra-auton ”vain” puolitoista tuntia myöhässä sovitusta ajasta. É Brasil cara!

honeymoon18

honeymoon17

Bahialaisnaisia perinteikkäissä asuissaan.

honeymoon26

Vuokra-Fiatimme kulkee nätisti ensin läpi Salvadorin faveloiden, sitten palmuisten metsien, ja lopulta olemme saapuneet cerradãolle, savannimaiselle kasvillisuusvyöhykkeelle, joka aika ajoin kärsii kovastakin kuivuudesta. Nyt ei sitä kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä saimme täälläkin ihan kiitettävän määrän sadetta, joka oli tehnyt kirkkaansinisten sadevesiluolien vedestä ruskeaa. Yhden luolan nähtyämme toteamme että toisia ei ehkä edes kannata lähteä katsomaan, mutta onneksi kohteemme, Chapada Diamantinan kansallispuisto, on aivan älyttömän monipuolinen luontomatkailijan paratiisi täynnä vesiputouksia ja huikeita näköaloja. Kapuamme Morro do Pai Ináciolle ihailemaan auringonlaskua ja sieltä ylhäältä avautuvia näkymiä pöytävuorille ja laaksoihin, patikoimme Brasilian toiseksi korkeimman vesiputouksen laelle sateessa ja sumussa, vain huomataksemme että pilvet repeävät ja aurinko tulee esiin juuri kuin meitä varten. Lençoisin värikäs pikkukaupunki tulee myös tutuksi, samoin kuin lyhyen patikkapolun päästä löytyvä joki luonnollisine kivisine vesiliukumäkineen ja uima-altaineen.

honeymoon28honeymoon27honeymoon20

honeymoon19

Cachoeira da Fumaca, Brasilian toiseksi korkein vesiputous. Ja se oli totisesti korkea, niin korkea, että tuuli hajottaa putouksen jo kauan ennen kuin se osuu maahan!

honeymoon21honeymoon22

honeymoon24

Lencois.

honeymoon23

Ribeirão do Meion vesiputous, joka toimii kivisenä vesiliukumäkenä.

honeymoon25-horzhoneymoon29

Kolme päivää on koko Chapada Diamantinan koluamiseen aivan liian lyhyt aika, mutta me haluamme vielä päästä rannalle. Alamme ajaa takaisin rannikolle päin, mutta muutamme suunnitelmia lennosta. Emme menisikään Ilha de Boipeban saarelle, vaan sen naapuriin Morro de São Paulolle, minne pääsee suoraan pikaveneellä Salvadorista. Tämä säästää meidät ajamasta tuntikausia huonokuntoisia teitä, ja saamme huristella parempia baanoja pitkin takaisin Bahian pääkaupunkiin.

honeymoon30
honeymoon31

Päiväretki Morro de São Paulolle on oikeastaan aika hullu idea, sillä meillä on aikaa perillä vain muutama hassu tunti. Merimatkat ovat kuitenkin jo itsessään seikkailuja, ja lisäksi näemme rannikon maaseutumaisemia bussin ikkunasta, joten reissu kannatti kyllä! Morron turistikylästä selvittyämme löydämme silmänkantamattomiin jatkuvat paratiisirannat ja pulikoimme aalloissa, jotka ovat kuin linnunmaitoa. En ehkä ole koskaan uinut niin lämpimässä merivedessä, ellen sitten taannoin Thaimaassa. Ja Zé ei ainakaan ole!

Viimeiseksi palaamme Rioon. Lämpötilat ovat nousseet trooppisiksi täälläkin, ja majapaikkamme löydettyämme suuntaamme rannalle lievittämään aamuöisen lennon aiheuttamaa matkaväsymystä. Tsekkaamme ensin Copacabanan, mutta Ipaneman hiekalle levitämme pyyhkeemme. Seuraavana päivänä valloitamme Corcovado-vuoren, jonka huipulla ikoninen Jeesuspatsas levittää kätensä maailman ylle. Iltapäivä kuluu kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sen jälkeen on aika sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Juoksemme Avenida Atlânticaa pitkin lentokenttäbussille, ja sinne se rakkaani pikaisten hyvästien jälkeen taas katoaa, aivan kuin Porissa elokuun alussa. Minä lähden seuraavana päivänä Curitibaan, ja päädyn viettämään lähes koko päivän lentokentällä nettiä selaillen. Ihanaa rentoutumista. Brasilian-elämää on kuitenkin jäljellä enää yksi kuukausi, joka kuluu varmasti nopeasti.

honeymoon32
honeymoon34 honeymoon33

Kahden viikon honeymooniin mahtui sopivasti kaikkea – luonnossa patikointia, palmurantoja, upeita vuorimaisemia, hippunen mielenkiintoisia kaupunkeja, sadepäivien totaalista rentoutumista tekemättä yhtään mitään ja tietysti aina niin ihanaa yhdessäoloa oman rakkaan kanssa. Ainahan sitä toivoisi loman jatkuvan vielä hieman pidempään, mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä aika täydellinen paketti! Erittäin omatoiminen sellainen siis. Ehkä sitä olisi yhden päivän (tai kymmenen) lisää voinut Chapada Diamantinassa tai Morro de São Paulolla viettää, mutta tässäkin tuli jo tuhlattua häämatkarahasto melko tehokkaasti.

Parempaa häälahjaa ei olisi voinut toivoakaan kuin nämä mielettömät muistoiksi tallennetut kokemukset yhdessä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista maista. Tuskin vanhoina kiikkustuolissa muistelisimme, kuinka hienon monitoimikoneen tai kristallimaljakon saimmekaan aikoinamme häälahjaksi, mutta tämä matka se oli jotain, mitä kelpaa totisesti muistella! Kiitos siis jälleen kerran kaikille häämatkarahaston kerryttämiseen osallistuneille, jotka tämän unelman meille mahdollistivat. ❤

Postauksia seuraa tietysti perästä kaikista näistä upeista paikoista, joissa saimme vierailla. Mulla alkaa tosin nyt olla sellainen rästipino postattavaa niin Brasiliasta ja Sambiasta kuin Portugalistakin, että oksat pois, mutta ehkä ne tässä talven mittaan saadaan julkaistua etteriin asti. Jos teillä on toiveita mistä haluaisitte ensimmäisenä lukea lisää, niin niitä saa esittää!


In English: Everything comes to its end sometime, and so did our amazing wedding trip in Brazil. Almost everything went according to the plan, and we had such a wonderful time together! We hiked to the deserted beaches of Ilha Grande, went on a boat trip to lagoons with crystal clear water and slept in an open air bungalow, at night watching from our bed an opossum climbing in a papaya tree. Then we headed to Bahia in the Northeast, exploring the historical center of Salvador for a morning before getting our rental car, which was only 1,5 h late. In Chapada Diamantina national park we climbed on Morro do Pai Inácio to admire the table mountains and valleys in the setting golden sun, and hiked in heavy rain and mist to the 2nd highest waterfall of Brazil only to see the clouds reveal the sun for us. We also got to know the colorful town of Lençois and the nearby river with natural water slide and swimming pools.

This is where our plans changed a bit: instead of driving the bad roads to the coast and heading to the island of Boipeba, we decided to do a day trip to Morro de São Paulo directly from Salvador. It was a bit crazy but lovely, what a paradise that island is! Our last destination was Rio de Janeiro, where we got rid of our super early flight tiredness on the beaches of Copacabana and Ipanema. The next day we visited the Botanical Garden and conquered the Corcovado mountain where the iconic Christ statue overlooks the city.

It was a perfect holiday, that included so many good things: hiking in the nature, paradise beaches, mountain views, interesting cities, rainy afternoons doing nothing and of course, enjoying the time spent together with the love of my life. This was the best wedding gift we could ever hope for, and we are forever grateful for everybody who took part to the wedding trip collection! Thank you.  

Roadtrip Alentejossa: osa 2

Kertomus retkipäivästä Portugalin Alentejossa jatkuu. Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä.

Alcácer do Salissa vierailun jälkeen karautamme kohti Comportaa ja Carrasqueiran puujalkalaitureita. Portugaliksi paikan nimi on Cais Palafítico da Carrasqueira, ja se on merkitty jopa Googlen karttaan turistinähtävyydeksi. Paikalla olikin parin paikallisen kalastajan lisäksi saksalainen perhe ja edellämme ajaneet pakettiautokaravaanarit katselemassa maisemia. Anoppini, jonka syntymäpäiväretkellä olimme, tuumasi että saisin paikalta hienoja kuvia.

road1
road2
road4
road3
road5
road6
road7

Kosteikkoiselle merenrannalle rakentunut laiturien verkosto kurkottelee kyhmyisiä tolppiaan kauas ulapalle, melkein silmänkantamattomiin. Lahden toisella puolella siintää iltapäiväusvan haalistama Arrábida-vuoristo. Mietin, pettävätkö laiturin alun lahonnäköiset lankut alta, mutta astun niille silti. Kalastajista ei laiturilla näy jälkeäkään, vain heidän värikkäät veneensä ovat laiturissa parkissa ja iloisin värein maalatut varastokopit odottavat illalla kalaan lähteviä miehiä. Ei hullumpi työpaikka tämäkään.

road8
road9
road10
road11
road12
road14
road15

Minua alkaa puolivälissä laituria ujostuttaa. Olen jonkun työpaikalla ja napsin häpeämättömästi kuvia ympäriltäni. Kyseessä on julkinen paikka juu, mutta tunnen silti loukkaavani jonkun yksityisyyttä. En mene enää kauemmas vaan palaan rantaan, missä annamme janoisille koirille vettä. Hökkelinrähjän kylkeen on maalattu kaunis puuaiheinen graffiti. Rannalla puuhaillut vanha kalastaja lähtee mopedilla pois jättäen eukkonsa päivystämään rannalle. Nuoria kalastajia ei näe Portugalin laitureilla useinkaan, ainakaan nousemassa näihin pieniin värikkäisiin veneisiin. Taitaa tämänkin elinkeinon perinteinen harjoittaminen olla katoamassa. Uskon silti, että se tulee monen muun kanssa vielä elpymään, vaikka sitten pakon sanelemana. Ellei ne pohjatroolarit nyt tyhjennä maailman meriä ihan kokonaan ennen sitä.

road17
road16

Puujalkalaitureiden viereisellä riisipellolla kahlaa valtavasti kuovin oloisia pitkänokkaisia kahlaajalintuja. Olisiko riisi juuri kylvetty? Siirrymme seuraavaksi keskustaan, jossa olimme bonganneet kalastajien perinteisiä asumuksia, oljesta tehtyjä kauniita mökkejä. Niitä on jäljellä vielä useampiakin. Yksi näyttää olevan yleisön tirkistelyyn tarkoitettukin, joten menemme lähemmäs. Zé ja anoppi eivät viitsi nousta autosta, mutta minä menen onnessani kuvaamaan olkimökkiä. Siitä tulee aina hyvä mieli, kun näkee luonnonmateriaalirakentamisen olevan voimissaan! Tosin voin kuvitella noiden sisällä olevan melko hämärää.

road18
road19
road20
road21
road26
road27

Seuraavana retkikohteena on Praia da Galé. Rannan lähellä on tähän aikaan vuodesta aavemaisen autiona seisova lomakylä valkoisine villoineen ja sliipattuine nurmikoineen, mutta hieman kauempana on ihan oikeakin kylä, missä lätsäpäiset ukot istuvat kahvilan terassilla katselemassa ohikulkijoita. Galén rantaan pääsee laskeutumaan polkua ja rappusia pitkin. Mereltä puhaltaa voimakas tuuli, ja aukinainen tukka menee silmiin ja suuhun.

road29
road31
road30
road28
road34road38
road37road33

Ihan mielettömän hienojen hiekkakivikallioiden reunustama puuterihiekkainen ranta jatkuu silmänkantamattomiin, kumpaankin suuntaan. Rantatörmät näyttävät aivan taideteoksilta, ja sellaisiahan ne oikeastaan ovatkin. Maaliskuisena iltapäivänä paikalla on vain muutama ihminen. Mahtaako näin syrjäisellä rannalla olla kesälläkään paljon ketään, paitsi aution lomakylän asukkeja? Tuuli kuljettaa tyrskyjen sylkemiä pienenpieniä vesipisaroita mukanaan. Uimaan ei onneksi siinä puhurissa edes tee mieli. Sen sijaan otamme rannalla hölmöjä hyppykuvia, joista suurin osa epäonnistuu. Zé sanoo että näytän omituiselta ”Obelix-tyylisessä” haalarissani ja ”rich bitch” -aurinkolaseissani (kiitos vaan!), mutta suostuu silti kameran taakse. Ja silloin, kun mulla on päällä jotkut perustylsät ulkoilurytkyt, se kehuu kuinka hyvältä näytän. Hassu mies.

road36
road32
road35

Rannalla hengailun jälkeen on aika kiivetä takaisin ylös rantakallioiden päälle ja jatkaa matkaa kohti retkemme toiseksi viimeistä, mutta odotetuinta etappia. Kyseessä on Zén edesmenneen isoisän vuosia sitten ostama maa-alue, jonne hän on istuttanut eukalyptuspuita. Palan halusta nähdä paikan, koska olen vähän haaveillut mökin tai kenties jopa talon rakentamisesta sinne.

road25
road22
road24
road23
road40
road39
road41

Käy ilmi, että siellähän on jo mökki ja (likainen) kaivokin valmiina. Aikamoinen betonimurjuhan siellä seisova yksinkertainen rakennus on ja joku on vääntänyt ovenkin mutkalle päästäkseen sisään, mutta voisihan tuosta ihan hauskan kesämökin saada tehtyä. Mökki on kuulemma rakennettu puidenistutustöitä varten, ettei rouvien tarvinnut olla ulkosalla koko päivää vaan he pystyivät laittamaan ruokaa sisätiloissa (olisihan se nyt ollut kauhistus vaikka vahingossa ruskettua ja näyttää joltain maajussilta). Mutta aika maadoittava tuo on paikkana, sillä siellä ei ole oikeastaan mitään ja siksi siellä lepää ihana hiljaisuus. Luonnonrauhaa siis riittää, eukalyptusmetsä humisee hiljaa tuulessa ja rannallekaan ei montaa kilometriä ole. Haaveet ainakaan mistään suuremmista viljelmistä saa kyllä haudata, sillä maa on tuolla oikeastaan pelkkää hiekkaa, ja nuo joka puolella kasvavat eukalyptukset varmaan imevät loputkin vedet maaperästä. Ehkä sinne jotain viljelylaareja voisi rakentaa, vaikka autonrenkaisiin. Vaan rantapäivän jälkeen voisin mielelläni kiinnittää riippumattoni puihin ja lueskellä kirjaa ilta-auringossa, ennen eukalyptusmetsän yön laskeutumista.

road42
road43
road44

Eukalyptusmetsästä ulos löydettyämme käymme vielä katsastamassa, millainen biitsi Praia da Comporta oikein onkaan. Ei huono, etenkään kultaisessa iltavalaistuksessa, mutta kyllä Galé hiekkakivitörmineen vie voiton tämän päivän rannoista. Meille tulee kiire lauttaan ja juoksemme takaisin autoon, painamme kaasun pohjaan ja kapean Tróian niemimaan maisemia liikkuvasta autosta ihailtuamme ehdimme lauttaan aivan viime minuutilla. Setúbalin ja Tróian välillä kulkee lauttoja puolen tunnin välein, mutta autolautta menee vain kerran tunnissa. Ja käypä hyvä tuuri, että pääsemme juuri tähän lauttaan. Saamme nimittäin ihailla koko tuulisen merimatkan ajan aivan törkeän hienoa auringonlaskua, johon taivaalla lipuvat pilvet tuovat vielä oman lisämausteensa. Delfiinejä ei sentään näy, se olisi jo vähän liiankin täydellistä.

road45
road46
road47
road49 road48
road50

Spektaakkelimainen auringonlasku on arvoisensa lopetus supermukavalle retkipäivälle. Yllättävän paljon sitä ehtii nähdä ja tehdä yhdessäkin päivässä. Alentejo on kaunis!


In English: This is the continuation of the story about the roadtrip to Alentejo. You can find the first part here. We were headed to Cais Palafítico da Carrasqueira, where we were strolling on the neverending docks built of wood by the local fishermen, who leave for the fishing trips from here in their colorful boats. Wading birds were snipping grain from the rice fields and we admired the traditional straw houses also built by the local fishermen. Then we drove to windy Praia da Galé and the absolutely amazing sandstone cliffs. After taking some jumping photos on the beach we continued to a terrain my husband’s grandfather had bought many years ago. The terrain was growing eucalyptus but there was also a simple shelter there. We were dreaming about converting the shack into a summer cottage, since it is quite close to the beach. On the way to ferry we also stopped at Praia da Comporta, and almost got late. We were the last ones to board the ferry at Tróia, but got very lucky with the spectacular sunset, which was a perfect ending for the nice and eventful roadtrip day. Alentejo is so beautiful!

Roadtrip Alentejossa: osa 1

Alentejoa kuulee usein kuvailtavan Portugalin harvaanasutuksi ja verkkaiseksi maakunnaksi, missä eletään maasta ja syödään lähinnä vehnäleipää, oliiviöljyä, valkosipulia ja tietysti viiniä. Alentejolaisten hitaudesta kerrotaan vitsejä ympäri maata ja heidän kotikontujaan on sanottu jopa Portugalin aavikoksi.

Onko tällaisessa naapurinsa Algarven varjoon jäävässä ja ainakin leikkimielisesti paljon parjatussa paikassa sitten yhtikäs mitään nähtävää?

ale1 ale2
ale3 ale5
ale4

Minä sanon että on! Alentejosta löytää ehkä maan sympaattisimpia kyliä, joissa vastaantulijat juttelevat sinulle kuin vanhalle ystävälle ja joiden ravintoloissa tarjoillaan tuhtia paikallista ruokaa. Kalastajien olkimajoja on rannikkokylissä vielä jäljellä, kuvankauniista hiekkarannoista ja tärkeistä linnustoalueista puhumattakaan. Ja kylien ulkopuolella avautuvat korkkitammien ja mäntyjen täplittämät savannimaiset niityt, jotka keväisin vaihtavat väriä kerran viikossa. Keltaisesta violettiin, punaisesta siniseen. Kukkamattojen välistä paistaa kuiva, hiekkainen maa. Jossain kaukana kohoaa valkea punatiilikattoinen tuulimylly ja talo, jonka ikkunanpielet on maalattu siniseksi ja jonka sähkötolppaan kattohaikara on tehnyt pesän.

ale6
ale7 ale10
ale8

Me lähdimme seikkailulle Alentejoon, sillä syntymäpäivää viettävä anoppini halusi viettää mukavan retkipäivän tutuissa maisemissa. Jaan tämän roadtrip-tarinan kahteen osaan, jotta postauksesta ei tule nälkävuoden mittainen.

Pakkaamme siis viisikkomme koirat mukaanluettuna autoon ja ajaa karautamme ensin Setúbaliin. Olemme tunnin välein menevästä autolautasta  myöhässä, joten päätämme ajaa kiertoreittiä merenlahden ympäri, kuulemma Portugalin vaarallisinta maantietä pitkin. Huonokuntoinen tie on suora vaikkakin kapea ja muutama rekka tulee vastaan, mutta ihmettelen silti, miksi siinä sattuu niin paljon onnettomuuksia. Kenties alentejolaiset traktorikuskit lähtevät liikaa aguardenteä nautittuaan liikenteeseen? Tietä reunustavat komeat korkkitammi- ja mäntymetsikköiset maisemat, välillä näkyy oliivipuita tai viinitarha, ja pieni järvikin lipuu ohitse. Taivaalla kaartelee monta haikaraa.

ale9
ale11 ale13-horz

Saavumme Alcácer do Saliin ja päätämme pitää lounastauon. Bongaamme mukavannäköisen ravintolan, josta näkee Sado-joelle ja jonka terassi näyttää houkuttelevalta. Auto pitää kuitenkin jättää kauemmas, joten kävelemme valkosävyisen kylän läpi calçada-katuja pitkin. Koirat ovat tyytyväisiä päästessään haistelemaan uusia nurkkia. Kylällä liikkuu jonkin verran ihmisiä, puut ovat kukassa ja rakennusten katoilla on linnunpesiä. Nero ja Akira saavat nallekarhumaisella olemuksellaan valtavasti huomiota ja hymyt nousevat valehtelematta kaikkien vastaantulevien kasvoille. Monet kysyvät, minkä rotuisia koirat oikein ovat. Siis mikä voisi olla parempaa kuin se että koirasi tekee jonkun iloiseksi ihan vaan olemassaolollaan! Ihanat ❤ Sivuhuomiona muuten, että ennen näihin kahteen karvakaveriin tutustumista pelkäsin koiria kuollakseni. No, nuo halinallet sulattivat sydämeni ensinäkemältä enkä pelkää enää!

ale12 ale14
ale18 ale17
ale19 ale20-horz
ale23 ale22

Alcácer do Salissa on ollut asutusta jo 40 000 vuotta, eli jo silloin kun Pohjois-Eurooppa on vielä ollut kilometrien paksuisen jään alla. Alcácerin nykyinen kylä kehittyi kylän korkeimmalla kukkulalla (kuten tavallista) sijaitsevaa maurilinnaketta ympäröivistä barrioista keskiajalla. Kuten kylän nimikin kertoo, alueella on ollut paljon suolakenttiä, joille on aikoinaan tuotu paljon afrikkalaisia orjia työskentelemään sekä paikkaamaan väestöpulaa, kun portugalilaiset itse lähtivät valloittamaan maailmaa.

Mielenkiintoisena knoppitietona: tästä johtuen Alcácerissa esiintyy 2010 tehdyn geneettisen tutkimuksen mukaan eniten Euroopassa (22%) Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta peräisin olevaa mitokondrio-DNA-ryhmää, joka peritytyy aina äidin puolelta ja on luonnollisesti ihmiskunnan vanhin tällainen linja. Kumma kyllä en muista että tummia ihmisiä olisi näkynyt Alcácerissa mitenkään tavallista enemmän, jos yhtään.

ale21-horz ale24
ale27 ale26
ale28

Alcácerin idyllisillä mutta sopivan rappioromanttisilla ja meneille vuosikymmenille unohtuneilla kaduilla kävelyn ja herkullisen choco frito -lounaan jälkeen (viereisen pöydän naisen jutellessa kanssamme taukoamatta) on aika jatkaa matkaa. Suuntaamme auton nokan kohti Comportaa ja Carrasqueiran puujalkalaitureita. Siitä kuitenkin lisää toisessa osassa. Matkalla pysähdymme kuvaamaan Alentejon aavoja maisemia. Voi sitä hiljaisuutta. Ajatella, että kaksi vuotta sitten pyöräilimme näitä samoja teitä pitkin aina Algarven lounaisimpaan kärkeen saakka!

ale29
ale30
ale32ale31 ale33
ale34


In English: My mother-in-law wanted to celebrate her birthday by doing a roadtrip in Alentejo, the sparsely populated farming region of Portugal, and off we went to spend a pleasant day after packing ourselves and the dogs in a car. The Portuguese often joke about the people of Alentejo by saying that they are slow, and the county might stay in the shadow of its neighbor Algarve, but there are so much hidden beauty to be found in Alentejo. There are idyllic historical villages such as Alcácer do Sal, where people are extremely friendly (especially if you have two fluffy and kind Bernese mountain dogs with you) and the local food very tasty, but also flower meadows that change color once a week in springtime, bird sanctuaries and endless kilometers of savanna-like half-forest with cork oaks, olive and pine trees. I love that scenery! The story will continue in the second part.

Tulivuorikraaterin ympäriajo

Viimeisenä aamuna Azoreilla herättiin autosta siihen, kun joukko työhaalareihin pukeutuneita ukkoja ravasi edes takaisin Sete Cidadesin ilmaisleirintäalueen parkkipaikalla. Myöhään edellisenä iltana olimme ajaneet kaatosateen ja sankan sumun läpi tälle São Miguelin ainoalle leirintäalueelle, jota emme olleet vielä testanneet. Telttaa ei siinä sateessa huvittanut pystyttää, joten kaivoimme makuupussit esiin ja nukuimme auton etupenkeillä. Eihän se varsinaisesti mitään herkkua ollut, mutta ei meille tullut kylmä eikä nihkeä olo muutenkaan (kerrankin!). Leirintäalueella oli yksi sisävessa, jota ei saanut lukkoon. En muista oliko siellä jopa suihkukin, sillä tuona aamuna lavuaari sai riittää aamupesun hoitamiseen.

Päivä osoittautui aurinkoiseksi, juuri kuten säätiedotuksessa oli povattukin, joten lähdimme vauhdilla kiertämään niitä viimeisiä paikkoja jotka halusimme nähdä ennen iltapäivällä takaisin Lissaboniin lähtevää lentoamme. Ensimmäiseksi kävimme Lagoa do Canárion näköalapaikalla, mutta heti sen jälkeen kurvasimme Sete Cidadesin kraaterin reunalle katselemaan maisemia kaksoisjärvien ylle. Matkalla bongasimme maajussin, joka kuljetti kolmea isoa maitotonkkaa hevoskärryillä! Niin kliseisen azorilaista.

kraateri2 kraateri3-horz
kraateri4 kraateri5
kraateri6-horz

Pysäytimme vuokra-auton ensimmäisenä Vista do Reille, ”Kuninkaan” näköalapaikalle, joka kuhisi turisteja ja Azorit-magneetteja myyviä kojuja. Ironisesti vieressä tönötti valkoinen seiväs, jossa luki ”May Peace Prevail On Earth.” Yeah right, rauhaa ei ainakaan tuolta paikalta varsinaisesti löytynyt. Näköalat siniselle ja vihreälle järvelle olivat kuitenkin kaiken sen selfiekeppien väistelemisen arvoiset! Paikan vieressä seisova hylätty hotelli toi sopivaa kontrastia kaikelle sille kauneudelle. Harmittaa vieläkin, ettei käyty edes vähän tutkimassa, olisiko sisälle päässyt! Tosin luulen, että palaamme tuonne vielä joskus takaisinkin.

Sete Cidadesin kyläläisiä varmaan naurattaa, kuinka valtavasti turisteja paikalla käy suhteessa kylän väkilukuun. Toisaalta, kyllä hekin varmaan ymmärtävät asuvansa kuvankauniissa paratiisissa. Ja tuohan se joillekin myös elantoa.

kraateri7
kraateri8 kraateri9
kraateri10 kraateri11
kraateri12 kraateri13
kraateri14 kraateri15

Jatkoimme näköalapaikalta kapeaa hiekkatietä, joka kiertää koko entisen tulivuorenkraaterin ympäri. Olisi ollut upeaa haikata tai pyöräillä koko matka, mutta nyt meillä oli hieman kiire, joten tyydyimme ajamaan ikkunat auki. Ja oliko edes absurdi tunne ajella muinamiehinä jotain kapoista tulivuoren reunaa pitkin! Se oli niin kapea, että melkein kävi sortumisvaara mielessä. Ehkä se on kuitenkin tukevaa vulkaanista kiveä kaiken sen vihreyden alla. Ylhäältä katsottuna hoksasimme, että kraateri ei ollutkaan paikan ainoa sammuneen tulivuoren kraateri. Itse asiassa niitä oli tårta på tårta -periaatteella muutamakin kraaterilaaksossa. Ne oli jätetty kasvamaan metsää tai muuta tummanvihreää pöheikköä paljastaen muinaisten laavavirtojen valumapaikat, kun taas kraaterin pohja oli muutettu tilkkutäkkipelloiksi tai laidunmaiksi. Kuinka hienon näköisiä! Mitäköhän Sete Cidadesin perustajilla on mahtanut liikkua mielessä heidän muuttaessaan tänne – rakennetaanpa hei kylä ja vehnäpelto tuonne tulivuoren kraateriin?

kraateri16 kraateri17
kraateri20 kraateri18
kraateri21

Alas rannikolle ja isolle tielle päin lasketellessa saimme ihailla merelle aukeavaa vihreän kumpuilevaa rannikkoa. Mosteirosin pikkusaaret, joita kävimme katselemassa lähempää yöaikaan, kohosivat rantavedestä. Laavakiviseinämä taas näytti siltä, että joku on sen tarkoituksella siloittanut. Ei siinä voinut muuta tuumia kuin että on tämä saari kyllä aika ainutlaatuinen paikka!

Tämä oli tältä erää viimeinen postaukseni Azoreilta. Kokosin kirjoitukseni yhteen nippuun ja huomasin, että kyllä tuolta viikon mittaiselta reissulta on tullutkin otettua monen monta kuvaa ja rustattua lukuisia juttuja – yli kaksi per päivä! Muut kirjoittamani jutut São Miguelin saarelta löytyvät näiden linkkien takaa:

Paluu blogitauolta: Ponta Delgada

Jardim José do Canto

Furnas: Vieraslajeja ja kuumia lähteitä

Furnasin kaksi calderaa

Bussinvaihto kylässä, jossa kadut päättyvät Atlanttiin

Nordeste

Vesireittejä: Caldeira Velhalta Ribeira Grandeen

Villi ja maaginen Lagoa do Fogo

Patikoimassa Azoreilla

Vuokra-autolla Quinta das Laranjeirasiin

Cancela do Cinzeiro & Praia da Viola

Kohti seitsemää kaupunkia

Melomassa keskellä Atlanttia

Miradouro da Lagoa do Canário

Kasvihullun unelmapuutarha – Terra Nostra Garden

Viisi yllättäjää São Miguelilla


In English: On our last morning in Azores we woke up from the car after a rainy and foggy night. The sun was shining bright and we were headed to check out the last remaining places we wanted to visit. After taking a morning walk at Lagoa do Canário and escaping selfie sticks at Vista do Rei viewpoint, we started driving around the crater of a volcano, since there is a tiny road on top of it. From up there we were admiring the twin lakes but also other smaller volcano craters that nowadays seemed to be erupting with green plants. Wow! When driving down, the ocean was in front of us with the green rolling hills and tiny islets.

This is my last post from the Azores – for now. You can find my other posts from the link list up there!

Tarinani matkailijana

Olinpa ehtinyt jo kokonaan unohtaa Travel Adventures Without End -blogista kauan sitten napsahtaneen haasteen. Se muistui mieleeni vasta, kun muissakin blogeissa alettiin vastailla Anniinan keksimiin hyviin kysymyksiin, jotka kertovat pitkälti niihin vastaavan reissaajan tarinan. Pitihän tässä itsekin vihdoin ja viimein ryhtyä tuumasta toimeen! Otsikosta kiitos kuulunee Globe Called Home -blogille.

tarina2

1. Matkustin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle äitini vatsassa, kun vanhempani lähtivät häämatkalleen Madeiralle. Hieman ironisesti päädyin siis Portugaliin jo ennen kuin olin edes syntynyt. Myöhemminhän olen itse mennyt naimisiin portugalilaisen mieheni kanssa ja suunnittelen muuttavani sinne tulevaisuudessa. Oikean ulkomaanmatkan tein luultavasti laivalla Vaasasta Ruotsin Uumajaan. Se oli lapsuuden jokakesäinen perinne, ja muistankin hämärästi auringonpaisteen, uuden äidin ompeleman mekon ja olkihatun sen ruotsinlaivan kannella.

tarina1

2. Paras matkamuisto lapsuudestani on ehkä matka Lappiin eräänä kesänä perheen ja isovanhempien kanssa, olisiko silloin eletty vuotta 1999. Sallassa syötin kesyille oraville rinkelinmuruja mökin kuistilla, vaelsin Pienen Karhunkierroksen, ylitin pelottavia riippusiltoja, pidin Joulupukkia kädestä Rovaniemellä, sekä kävin tietysti Sallan Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarissa jätskillä. Kaipa tämä härmäläinen luonto jo silloin hurmasi pienen maailmanmatkaajan. Myös kaksi vuotta Tallinnassa jättivät jälkeensä paljon muistoja – niin kultareunaisia kuin neuvostoliitonvärisiäkin.

tarina3-horz

Expatteina uudessa kotikaupungissa Tallinnassa ja Lapissa veljen kanssa.

3. On todella vaikeaa yrittää valita yhtä mieleenpainuvinta matkakokemusta kaikkien niiden upeiden hetkien joukosta, joita on maailmalla kokenut. Mutta ehkä se on matka Tatra-vuorille. Ollessani Tsekissä vaihdossa aloin viettää paljon aikaa erään hassun portugalilaispojan kanssa. Tietokoneeni taustakuvana komeili eräs Puolan ja Slovakian rajalla sijaitseva vuoristo, ja Zé kysyi, mistä kuva on ja sanoi haluavansa mennä sinne. Lähdimme melkein siltä istumalta ostamaan junalippuja Štrbské Plesoon. Reilun viikon kuluttua heräsin junan makuuvaunusta auringonnousuun jossain Slovakiassa. Valloitimme Rysy-huipun, samoilimme kirkasvetisillä vuoristojärvillä ja nukuimme viimeisen yön lokakuisessa vuoristometsässä ilman telttaa, pelkkä lainattu makuupussi ja pyyhe selän alla. Pystytimme leirin pimeässä, sillä metsässä ei tietenkään ollut luvallista yöpyä. Luonnottoman hiljaisessa siimeksessä eivät linnut laulaneet aamullakaan, vain yksinäinen orava rapisteli puussa. Kuulimme vasta jälkikäteen, että nuo metsät kuhisevat karhuja ja alueen vuokramökit on ympäröity sähköaidoin…

tarina7
tarina8

4. Kohde, jossa olen käynyt ja jonne haluaisin palata on ensinnäkin Azorit. Tajunnanräjäyttävä luonto, kylätunnelma, vuoret, kraaterijärvet, vihreys, kieli&kulttuuri ja reissaamisen helppous houkuttelevat. Haluaisin myös koluamaan lisää Kreikkaa ja Kanariansaarien luontoa. Costa Rican sademetsiin ja Meksikoon haluaisin niihinkin uudelleen.

tarina9

Auringonnousun aikaan lähdössä peltotöihin Mastatalissa, Costa Ricassa.

tarina10

Tapachula, Meksiko.

5. Kaikista maailman kielistä puhun sujuvasti vain suomea ja englantia. Melko hyvin osaan puhua myös ruotsia, portugalia, espanjaa ja viroa, ja alkeet olen opiskellut ranskasta ja tsekistä. Oikeastaan kaikkia näitä kieliä paitsi tsekkiä ymmärrän hyvin etenkin luettuna, mutta puhuminen tökkii. Toisaalta, suomeksikin kirjoitan mieluummin kuin puhun. Silloin on kai enemmän aikaa miettiä, mitä sanoa. Mutta mikäli petraisin ranskan kanssa ja opettelisin vähän saksaa, olisivat kaikki mantereet paitsi Aasia aika hyvin reissukielten puolesta hallussa! Siis niin, että pärjää ja pystyy keskustelemaan ihmisten kanssa.

tarina12

6. Vuonna 2015 matkustin kolmesti Portugaliin, tein töitä Afrikassa, lähiseutumatkailin, Suomiretkeilin, kävin pikalomalla Tallinnassa, kävin ensimmäistä kertaa Norjassa enkä taaskaan juhlinut uuttavuotta Suomessa. Vuosi 2014 vaihtui seuraavaan Sansibarilla, rantabileissä hiekkaa varpaiden väleissä tanssiessa. Kotiin monitorointimatkalta palasin tammikuun puolivälissä. Helmikuussa kävimme Portugalissa, muistaakseni vain puolentoista viikon verran. Siellä oli sambakarnevaalit ja kevät jo vauhdissa. Kävimme roadtrippailemassa Serra da Estrelalla. Kesäkuussa vierailin Helsingissä ja Tallinnassa. Heinäkuussa lähdimme uudelleen Portugaliin, mutta tällä kertaa vietimme myös viikon Azoreilla. Elokuussa kävimme Pohjanmaalla. Kuun lopussa tuli muutto Jyväskylään ja retket uusiin kotikulmiin tutustumiseksi. Joulukuun alussa liftasin ja työskentelin kaksi viikkoa Ruotsissa ja Norjassa. Joulun jälkeen lähdimme jälleen Portugaliin, ja vuosi vaihtui Sesimbran rantakadulla.

47ca8-nungwi11

Nungwi, Sansibar,  Tansania.

top19

Torre, Serra da Estrela, Portugali.

7. Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Portugalista palattuamme olemme miettineet, koska mahdamme sinne seuraavan kerran oikein ehtiäkään. Vietämme Zén kanssa kesän Sambian pääkaupungissa Lusakassa, minä gradututkimusta ja Zé työharjoittelua tehden. Aion tutkia lääkeainejäämiä ympäristössä, etenkin kaivovesissä (kaupungissa, jossa joka viides aikuinen on HIV-positiivinen), ja osallistua projektiin jossa lannoitetaan tomaatteja virtsalla. Jännittävää! Saan kunnian myös käsitellä vesinäytteet lähetettäväksi Suomeen, ja olen aina kokenut olevani surkea labrassa. Nyt olisi sitten korkea aika lakata olemasta. Hommien jälkeen toivoisin pääseväni lomailemaan Victorian putouksille, safarille, Mosambikiin ja ehkäpä Madagaskarille. Sain lisäksi juuri tietää, että minut olisi hyväksytty myös Cimo-harjoitteluun Brasiliaan, jonne hain syyskuussa kun kesän suunnitelmat olivat vielä auki. Nyt sitten jännitetään, sopiiko harjoittelupaikalle töiden aloittaminen vasta alkusyksystä. Ymmärrän kyllä jos ei sovikaan, mutta vitsi, olisihan se nyt siistiä lähteä Brasiliaan!

Sunset at the Victoria Falls

Victoria Falls, Sambia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Mario Micklisch.

Curitiba skyline

Curitiba, Brasilia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Paul H.

8. Kamalin käymäni paikka on varmasti Intian Ooty, jonka ankeudelle ei ole vielä mikään vetänyt vertoja. Intiassa oli keväällä ihanan lämmin ja aurinkoinen sää juuri ennen monsuunin alkamista. Ylhäällä vuoristossa oli kuitenkin kylmää ja harmaata, vaikka paikkaa kuvaillaan viileän vihreäksi ”summer get-away” -paratiisiksi. Lisäksi kaikki majapaikat tuntuivat olevan joko täynnä tai liian kalliita, joten jouduimme majoittumaan hirvittävän likaiseen majataloon. Intiassa olisi luullut jo tottuneensa ties mihin torakkaluoliin, mutta kyseinen paikka oli saastaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. En tiedä pitikö turismin olla tuolla vilkastakin, mutta ei se siltä juuri vaikuttanut, joten en tiedä miksi sitä niin mainostettiin. Väsytti, ketutti ja kerjäläislapset tulivat bussin sisälle repimään hihasta. Taisimme nukkua muutaman tunnin ja lähteä pois saman tien.

tarina14-horz

Ikkuna ehkä kertoo jotain Ootyn ankeudesta.

tarina15

Toisaalta sateisen San Salvadorin ahdistava tunnelma, luodinreikäiset talot ja hätääntyneet alkoholilla stressiään lievittävät ihmiset eivät saaneet minua varsinaisesti pitämään siitäkään kaupungista. Pysähdyimme bussimatkalla Meksikosta Costa Ricaan yöpymään El Salvadorin pääkaupungissa, joka komeilee maailman vaarallisimpien kaupunkien kärkipäässä. Ystävällinen mutta ympärilleen pälyilevä nainen johdatti meidät pimeällä kadulla pieneen kioskiravintolaan, pulperioiksi niitä taidettiin sielläpäin maailmaa kutsua, ja kertoi kuinka kaupungissa käydään oikeastaan yhä sisällissotaa. Silloisella matkaseuralaisellani oli päällä Zapata-paita, mutta onneksi sateesta kioskiin sisään astuneet poliisit eivät sitä huomanneet. Hotellille palatessamme konekivääri kainalossa ovella seisova vartija tosin kauhistui puolikuoliaaksi tapauksesta, ja henkäisi suu ammollaan: ”Zapata!?”

Mutta niin, jos varsinainen matkakohde pitäisi nimetä, olisi Ooty kenties oikeampi valinta.

tarina11

Matkalla San Salvadoriin.

9. Riippuu aivan matkasta, luenko matkaoppaita ennen matkaa vaiko enkö, mutta useammin varmaankin luen kuin en lue. Sambiaa +lukkoonlyömättömiä bonusmaita varten ajattelin oikein ostaa matkaoppaan, suurimpana syynä majoituksen löytäminen reissun päällä, jos nettiä ei ole saatavilla. Lonely Planetit on osoittautuneet tässä suhteessa käteviksi mm. Väli-Amerikassa ja Intiassa. Oppaista on myös mukava lukea paikanpäällä alueen historiasta, johon en etukäteen yleensä niin paljon ehdi ja jaksa tutustua, ja voihan niistä saada myös vinkkejä siitä, missä paikoissa käydä. Etenkin nykyään, kun tietää jo aika hyvin, millaisista paikoista itse tykkää ja mitä mieluummin välttelee. Mutta jos mulla matkaopas on, niin enemmän ehkä luen sitä reissun aikana.

tarina16

Keskittyneenä Lonely Planetia selailemassa Intian Hampissa vuonna 2011.

10. Nostan hattua etenkin yksin reissaaville leideille. Yksi ystäväni polkee parhaillaan pyörällä Kaakkois-Aasiasta Silkkitietä pitkin Suomeen, mikä on yksi siisteimmistä ja pelottavimmistä jutuista mitä tiedän (myötätuulta sinne Lotta)! Itse en oikeastaan ole reissannut yksin, vain matkustanut muutaman kerran lentokoneella yksin ja lähtenyt vaihtoon Tsekkiin yksin, mutta siellä nyt sain melkeinpä heti kavereita ja löysinpä myös elämäni rakkauden. Voisin kyllä hyvin joskus koittaa yksin reissaamista, ihan vaikka vaan testatakseni ja kehittääkseni itseäni. Lyhyt reissu lähelle ilman ohjelmaa olisi varmaan paras tapa aloittaa. Viihdyn kyllä omassa seurassani, mutta lähinnä kotona. Ei minua huvita pyöriä kaupungilla päämäärättömästi keskenäni, vaan olosta tulee heti aivan hölmö, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen, menen kotiin. Lisäksi suuntavaistoni on olematon, ja pelkään eksyväni saman tien. Toisen kanssahan se vaan naurattaa, mutta yksin ei enää niinkään. Toisaalta luotan kyllä että kaikki tapahtuu tarkoituksella, joten eksyttyäni luultavasti löytäisin varmaan lopulta jotain huikeaa. Nykyään on onneksi kännykkäkartatkin olemassa.

tarina17

Isoin juttu, mitä olen yksin uskaltanut tehdä, oli muutto tähän tyhjään asuntolahuoneeseen Ústí nad Labemissa.

11. Kolmella sanalla kuvailtuna olen seuraavanlainen matkailija:

Luontoelämyksellinen säästäväinen oppija. 🙂

zan1

Mää ja valtaisa baobab Sansibarilla!

Haasteen kysymykset olivat siis:

1. Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?

2. Paras matkamuisto lapsuudestasi?

3. Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?

4. Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?

5. Mitä kieliä osaat puhua?

6. Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?

7. Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

8. Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?

9. Luetko matkaoppaita ennen matkaa?

10. Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

11. Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

In English: Telling my story as a traveler, through questions from a blog meme given to me. Sorry, this time in Finnish only!

Vuokra-autolla Quinta das Laranjeirasiin

Ajoimme São Miguelin saaren reissullamme kokonaan ympäri, ja osaa saaren vähistä teistä tuli suhattua väkisinkin edestakaisin muutamaan otteeseen (etenkin sitä Ponta Delgadasta lähtevää, vähän säälittävän lyhyenläntää moottoritienpätkää). Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä näkymät vuokra-Pösön ikkunoista olivat koko ajan semmoisia sydämenvaltaajia, että joudun varmasti palaamaan tuonne etsimään niitä taakseni jääneitä sydämenpalasia. Peltotilkkujen ja valkoisten talojen sävyttämät ja lehmien täplittämät maalaismaisemat ja vaahteroiden sekä hortensioiden reunustamat pikkutiet vuorottelivat jylhän rannikon ja vihreiden sumuvuorten kanssa. Kaiken kruunasi upeiden pilvien lävitse siilautuva auringonpaiste ja puiden lomassa roikkuvat sumupilvet.

az1-horz

Nämä kuvat on tosin otettu bussin ikkunasta – vaan eipä se noihin maisemiin vaikuta pätkääkään!

az2-horz az5 az6 az7 az8   az11 az9az10az12 az13 az14 az15 az16

Tällaisia autojen sijaan hevoskärryille rakennettuja, korkeiden kivimuurien reunustamia labyrinttiteitä suunnistimme Azorien ensimmäisen sohvasurffaushostimme luo Ribeira Granden liepeillä sijaitsevaan Rabo do Peixeen (eli suomennettuna kotoisasti kalan pyllyyn). Kyseessä ei ollutkaan ihan mikä tahansa sohvasurffaaja, vaan leirintäalueen omistaja Nati. Hän oli perustanut Quinta das Laranjeirasin eli Appelsiinipuiden tilan ensin silkasta halusta jakaa puutarhansa yösijaa tarvitsevien matkalaisten kanssa, ja alkanut vähitellen rakentaa parempia fasiliteetteja ja ottaa yöpymisestä myös maksua. Saatuaan varoituksen laittomasta leirintäalueen pidosta Nati oli päättänyt hakea luvat ja perustaa aivan laillisen leirintäalueen takapihalleen. Hän asuu talossaan perheensä, äitinsä ja Mordor-koiran kanssa ja jakaa tonttinsa leiriytyjien yhteisön kanssa. Sohvasurffarit saivat majoittua teltassa ensimmäisen yön ilmaiseksi, mutta koska muista öistä perittiin heiltäkin maksu, CS on heittänyt Natin pois listoiltaan. Aika hölmöä minusta, sillä onhan tuo ensimmäisen yön tarjoaminen jo ihan hyvä diili, josta ainakin itse olimme hyvin iloisia ja kiitollisia!

az17

Massiivisesta portista sisään ajettuamme kohtasimme niin mieletöntä vieraanvaraisuutta, että oksat pois. Saimme leirintäalueen omistajalta henkilökohtaisen esittelykierroksen, jossa tietoomme saatettiin erittäin tarkasti kaikki käytössämme olevat tilat ja tavarat, sekä myös säännöt tehtiin selviksi. Osa niistä liittyi myös porttiin ja muukalaisiin – Ribeira Granden alue on São Miguelin köyhintä seutua, joten turvallisuudesta huolehdittiin enemmän kuin muualla. Nati esitteli meille jopa puutarhan eri ”sektoreissa” kasvavat hedelmäpuunsa, joista saattoi lukea lisää vartavasten kyhätystä kirjasesta! Leiriytyjien käytössä on siisti keittiö, uudet pesutilat, näköalatorni/terassi, wifi, pieni kirjasto, parkkipaikkoja, ja tuoretta leipää saa tilattua leipurilta seuraavaksi aamuksi portinpieleen killumaan pussissa. Yöpyjät saavat jopa oman keittiöpyyhkeensä, johon kuivata astiansa, ja keittiön seinässä on niille leiriytyjänumerolla varustetut ripustuskoukut! Kaikki oli sääntöjen ansiosta hyvin systemaattista ja toimivaa, jolloin ilmapiirikin pysyi rentona ja mukavana. Quinta das Laranjeiras on hitusen kalliimpi kuin Azorien muut leirintäalueet, mutta kyllä tuosta palvelusta mielellään maksaisikin (meidänhän ei siis tarvinnut tällä kertaa). Esittelykierroksessa vierähti jokunen tovi, ja teltta saatiin pystyyn vasta pimeän jo laskeutuessa maille. Illallinen jouduttiin kokkaamaan otsalampun valossa. Valitsimme itsellemme pihan perimmäisen puutarhaloossin, ja saimme olla siellä aivan kahdestaan. Harmi, etten enää muista, mihin hedelmäpuihin oma loossimme oli erikoistunut.

az18 az19 az20

az21

Vehreä Quinta das Laranjeiras näköalatornista katsottuna.

Aamulla kipusimme puutarhan perällä nököttävään näköalatorniin katselemaan maisemia. Eipä hullummat näkymät tuolta takapihalta! Leirintäalueen erikoisella omistajalla on myös eräs kovin erikoinen tapa: hänen äitinsä on ommellut lipun jokaiselle maalle, jonka kansalaisia on poikansa leirintäalueella ikinä yöpynyt. Ja joka ilta paikallaolevien kansalaisuuksien liput hilataan talon päädyssä olevaan salkoon osoittamaan, keitä on paikalla.

az23

az22

Lipun risaisuudesta voinee päätellä jotain leiriytyjien määrästä. Huomatkaa, että autonomisilla Azoreilla on oma lippu!

az24

Zé ja hännätön Mordor-koira ❤

az26 az25az27  az29az28

Tällaisia maisemia näimme matkalla edellisen postauksen patikointireitin alkuun. Vahva suositus siis Quinta das Laranjeirasille, josta muuten löytyy myös pari vuokramökkiä, ja Azoreille ylipäätään! Varoituksen sanana vaan, että tuo paikka voi todellakin viedä sydämen mennessään.

In English: The views on São Miguel just stole my heart. I was constantly gasping at them when we were driving around the island in our rental car. We stayed one night at a camping site in Rabo do Peixe, where couchsurfers used to be welcome (now CS has unfortunately removed the owner from their lists). The community camping park was called Quinta das Laranjeiras, and the hospitality of the owner-manager Nati was just endless! It was actually his backyard with separate sections for tents and also some cottages for renting. The facilities and services were very nice, and I really recommend staying there!