Afrikan savanneilla: South Luangwan kansallispuisto

Minulla on ollut viime aikoina hieman ikävä Sambiaan. Tuohon eteläisen Afrikan sisämaavaltioon, josta on viime aikoina kuulunut niitä vähän huonompia uutisia liittyen korruptioepäilyyn ja omaan gradututkimukseeni. Näillä ei sentään ole mitään tekemistä keskenään, vaan Sambian maatalousjärjestön johtajan epäillään kavaltaneen kehitysyhteistyörahoja vaivaisen parin miljoonan euron edestä. Omat vesi- ja virtsanäytepatruunani taas lojuvat edelleen Lusakassa, koska maastavientilupa on juuttunut byrokratian hammasrattaisiin. Siellä keksitään koko ajan uusia organisaatioita, joilta pitää hankkia taas uusi lupa. Touhu ei ainoastaan ala olla todella naurettavaa, vaan näytteet uhkaavat pilaantua pitkän säilytysajan takia. Saa nähdä valmistunko ikinä, vai joudunko miettimään itselleni uuden graduaiheen.

On Sambiassa hyviäkin puolia. En kai muuten muistelisi niitä Lusakan ruuhkissa minibusseissa vietettyjä tunteja, nyrkkipyykin pesemistä ulkosalla tai kansallispuistojen kultaisia hetkiä hymy herkässä. Ja nyt aion näyttää, millaista oli South Luangwan kansallispuistossa juhannuksen aikaan.

sl4 sl3

sl1
Safari edessä, jännittää!

sl5

sl2
Vihermarakatti, vervet monkey välipalalla puussa.

Lukutaitoprojekti, jonka kanssa Zé työskenteli, järjesti ala-asteen opettajille koulutuksen Eastern Provincen Katetessa, itäisessä Sambiassa. Minä halusin lähteä mukaan, ja koulutuksen jälkeen päätimme mennä käymään South Luangwassa, minne olisi Katetesta vain muutaman tunnin matka. Afrikan mittakaavassahan tämä ei ole paljon mitään, ja niinpä löysimmekin itsemme juhannuslauantaina alkuiltapäivästä kansallispuiston kupeessa olevasta safarilodgesta. Olimme jo käyneet telttailusafarilla Kafuen kansallispuistossa, missä eläinsaldo oli muuten upeasta kokemuksesta huolimatta jäänyt petojen osalta hieman laimeaksi, joten olimme innoissamme lähdössä safaroimaan varmemmille bongailumaille. South Luangwassa eläinten näkeminen olisi huomattavasti helpompaa, ja puisto onkin maankuulu villieläinten bongailumahdollisuuksistaan. Täällä olisi hyvät tsäänssit nähdä jopa leijonia, noita savannien kuninkaallisia. Ja aivan varmasti muutkin tutuimmat savannien eläimet tulisi nähtyä: norsut, kirahvit, seeprat, virtahevot, hyeenat, puhvelit, erilaiset antiloopit… Itse toivoin eniten näkeväni kissaeläimiä ja virtahepoja, josta jälkimmäisen olin nähnyt Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa vain todella kaukaa, ja ensin mainituista en vielä vilaustakaan.

sl7
sl10 sl6
sl9 sl11
sl12

sl14
Kyhmysorsiako nämä ovat?
sl13
Rhodesiankirahvi, eli Thornicroft’s giraffe, on väritykseltään muita kirahveja tummempi pelkästään South Luangwassa elävä kirahvipopulaatio.

sl16

South Luangwan kansallispuisto on ollut suojeltuna vuodesta 1938, jolloin alueesta tuli riistansuojelualue, game reserve. Kansallispuisto perustettiin alueelle vuonna 1972, ja se on eteläisin Luangwa-joen laaksossa sijaitsevasta kolmesta kansallispuistosta. Puisto on kooltaan rapiat 9000 neliökilometriä, ja sen luonto koostuu kahden tyyppisestä metsäisestä savannista, joiden lomassa on laajoja heinikkoalueita ja hippojen suosimia tulvatasankoja.

South Luangwan eläimet ovat nykyään melko hyvin turvassa salametsästykseltä, mutta puiston suippohuulisarvikuonot metsästettiin valitettavasti sukupuuttoon 80-luvulla. Näiden serkkujen, leveähuulisarvikuonojen, kanssa kävimme aamukävelyllä Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Myös elefantit ovat ajoittain kärsineet salametsästyksestä, mutta tällä hetkellä niitä on alueella taas enemmän. Välillä norsut kuulemma ylittävät yöllä kansallispuiston rajaa merkkaavan Luangwa-joen lähteäkseen rosvoretkelle viereisen Mfuwen kylän vilja-aittoihin. Näissä rytäköissä on kuollutkin ihmisiä. Ehkä nämä kuolemat oltaisiin voitu välttää säilyttämällä kyläläisten viljat ja muut ruoka-aineet tiiviimmissä tiloissa, mistä norsut eivät haistaisi niitä. Vaan kuka tällaiset tilat kyläläisille maksaisi?

Ruokien säilytys onkin hyvin tärkeää myös turistina South Luangwassa vieraillessa, sillä norsut haistavat ruoan kaukaa loistavan hajuaistinsa avulla. Koskaan ei pitäisi pitää ruokaa teltassa, mökissä tai huoneessa, ellei välttämättä halua syöksyhampain varustetun norsulauman puskevan seinästä läpi keskellä yötä – näin oli kuulemma kollegalleni oikeastikin käynyt. Viisaina otuksina norsut kyllä tietävät hyvin, koska ovat ”olleet tuhmia” ja poistuneet puistosta, sen kuulemma huomaa niiden luimusta ja pakoon pyrkivästä käytöksestä, jos norsuja kohtaa puiston ulkopuolisissa kylissä. Puistossa ne taas ottavat ihan rennosti eivätkä ole moksiskaan vaikka neljä safarijeeppiä olisi parkkeerannut riviin aivan niiden viereen.

sl15

sl19
Sambesinkaijasia, englanniksi lilian’s lovebird.
sl17
Virtahevot pikku seuralaisineen vesisalaattia syömässä.
sl20
Lauma impaloita.

sl18 sl21

sl23
Upeat savannisininärhet, englanniksi lilac-breasted roller.

sl22
sl25 sl24-horz

sl28
Sateenkaaren väreissä hohtava Luangwa-joen haara auringonlaskussa.

sl26

sl27
Vesiantilooppiäiti vasansa kanssa.

sl29

Me olimme South Luangwassa kaksi päivää, minä aikana kävimme kolmella safariajelulla. Olisimme halunneet kävelysafarille, mutta siihen vaadittiin minimissään kolme osallistujaa, emmekä me löytäneet ketään lähtemään leijonien jäljitykseen jalan kanssamme. Omin päin ei villieläimiä kuhisevassa puistossa tietenkään saa kävellä, vaan kävelysafareilla on mukana sekä asiansa osaava safariopas että aseistetut riistanvartijat. Onni ei tällä saralla potkinut, mutta perinteiset jeeppiajelutkin olivat tietysti mahtava tapa tutustua South Luangwan luontoon.

Ensimmäisenä iltapäivänä lähdimme game drivelle auringon jo alkaessa laskea ja savannin asukkien alkaessa heräillä kuuman keskipäivän siestaltaan. Olimme aivan tuhannen täpinöissä, koska uskoimme näkevämme vihdoin ne kauan kaivatut leijonat. Kissaeläimet kuitenkin pysyttelivät piilossa, mutta huomasimme heti puistoon sisälle ajaessamme joessa kylpevät virtahevot ja niiden jälkikasvua kuivankauden paljastamalla joenpenkalla tarkkailevat krokotiilit. Pian kurvasimme pienelle aukealle, jossa elefanttiperhe oli ruokailemassa. Kyseessä oli äitinorsu ja sen kaksi eri-ikäistä poikasta. Ne jatkoivat touhujaan meistä piittaamatta, mutta silmäilivät välillä uteliaina muutamaa niiden viereen parkkeerannutta safarijeeppiä. Minulle tuli muuten yllätyksenä, että norsuilla on melko samannäköiset tissit kuin ihmisillä, hah! Kun maltoimme lopettaa norsujen elämänmenon tarkkailemisen ja kuvaamisen ja lähteä köröttelemään hiekkateitä pitkin eteenpäin, löysimme pian lehtiä napostelevan kirahvin, vihermarakatteja sekä lammessa vesisalaattia rouskuttavia virtahepoja. Lintujakin bongailimme: puna-vihreät sambesinkaijaset ja upean moniväriset savannisininärhet olivat niistä kauneimpia.

Maisema alkoi maalautua yhä kultaisemmaksi, muuttuen pikku hiljaa oranssinsävyiseksi auringon lipuessa aina vain alemmas kohti taivaanrantaa. Vastaan tuli seeprojen, ja impaloiden laumoja, vesiantilooppeja ja lisää lintuja. Elettiin kuivaa kautta, ja Luangwa-joen sivuhaaran rantatöyräät loistivat sateenkaaren väreissä aivan omanlaistaan kauneutta. En ole koskaan nähnyt niin värikästä jokea. Sen vastarannan puskien takana piilotteli ryhmä elefantteja, kai lehtiä mutustellen. Parkkeerasimme joen kuivan sivuhaaran rantaan pitämään taukoa välillä melko töyssyisestä safarikyydistä ja katselemaan auringonlaskua. Samalla meille tarjoiltiin mehua ja popcornia. Auringonlaskuissa on aina taikaa, mutta kyllä nämä Afrikan auringonlaskut ovat jotenkin vaan vertaansa vailla. Taivas maalautuu ensin oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi, sitten violetiksi, ilma viilenee, sirkat alkavat sirittää, saalistajat lähtevät etsimään ruokaa ja rauhallisemmatkin yöeläjät kömpivät ulos koloistaan. Horisonttia vasten seisovat mustanpuhuvat savannin puiden silhuetit.

sl31sl30
sl34 sl32
sl33

sl36
Yksinäinen impala iltavalossa.

sl35 sl37

Ilta pimenee nopeasti, mutta meidän safariajelumme jatkuisi vielä parin tunnin ajan valonheittimen varassa. Hämärässä erotamme puiden lomasta kymmeniä norsuja, minne lie ovat matkalla. Pimeyden laskeuduttua ilma alkaa haista omituiselle. Vähän kuin keitetyille perunoille, muttei sitten kuitenkaan. Arvelemme sen olevan safariautojen ilmaan nostattaman tomun haju. Liikkellä on meidän lisäksemme monta muutakin autolastillista Afrikan eläimiä katselemaan tulleita turisteja. Ajamme joen vartta jonkin aikaa letkassa, valokeilat haravoiden puskia, ruohikoita ja puiden latvuksia. Mietimme, ettemme tällä menolla kyllä näkisi yhtään mitään. Yhden puun kohdalla kuitenkin tärppää – oksanhaarassa makaa leopardin edellisöinen saalis kylkiluut verisestä ruhonlopusta törröttäen. Itse saalistajaa ei kuitenkaan näy mailla eikä halmeilla. Erkanemme muista autoista kohti pimeää. Ympärillä kiiluvat monet silmäparit, mutta ne ovat joko hippoja tai antilooppeja. Kuluu pitkältä tuntuva aika, ennen kuin bongaamme seuraavan kerran jonkin uuden eläimen. Valokeilassa tönöttää pieni jänis. Missä ne kaikki yön pedot oikein piilottelevat?

sl38
Leopardin edellisöinen saalis puun oksanhaarassa.

sl39
sl40

sl41
Yksi South Luangwan pedoista: hyeena.

sl42

sl43
Afrikansivetti.

Lopulta saamme kiikariin vähän jännittävämpiäkin eläimiä, kun lauma kiiluvasilmäisiä puhveleita seisoo edessämme. Ja hetken päästä näemme ensimmäisen pedon, kun hyeena jolkottaa tien vierellä olematta meistä moksiskaan. Hassun muotoinen eläin! Jossain vaiheessa pysähdymme jeeppimme kanssa paikoillemme katselemaan mahdottoman kirkkaana loistavaa tähtitaivasta selkeästi näkyvine linnunratoineen, ja kuuntelemaan öisen savannin ääniä. Liikkeelle lähdettyämme illan kruunaa sivetin bongaaminen. Sivetit ovat kokeneet kovia, sillä afrikansivettejä on käytetty parfyymiteollisuudessa myskisten tuoksurauhastensa takia, ja niiden Aasian-serkkuja ”kissankakkakahvin” valmistukseen. Eläin ei tästä huolimatta ole mitenkään erityisen vaarantunut, vaan elää yhä monilukuisena melkein joka puolella Afrikkaa. Silti pieni pyyntö: älkää ostako hajuvettä, jossa on saatettu käyttää aitoa sivetin myskiä. Älkääkä sitä kakkakahviakaan.

Sivetin jälkeen alkoi olla aika ajella takaisin majapaikkaamme illalliselle, ja kannustamaan Portugalin jalkapallomaajoukkuetta voittoon euroopanmestaruuskisoissa. Eikä kannustettu turhaan, kuten myöhemmin sitten selvisi! Seuraavana aamuna safariseikkailutkin jatkuisivat jo auringonnousun aikaan.

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: In Zambia we did three safaris, one of which was in the Eastern Province where we ended up largely because of the project where my husband was interning. To take the advantage of the location, we decided to go and see the South Luangwa national park as we were very close in African standards, just a few hours drive away. And on a Saturday afternoon in June, we found ourselves at the gates of the national park with world-famous wildlife watching opportunities. The park has been conserved since 1938 when it became a game reserve, and the animals are quite well protected against poaching. However, the black rhino population was sadly poached to extinction in the 80’s.

We left on our first game drive in the afternoon when the sun was already starting to set and the creatures of the savanna were starting to get more active after the heat of the day. We were watching an elephant family of a mother and her offspring, as well as giraffes, hippopotamuses, waterbucks and herds of zebras and impalas. We spotted many birds too, of which the most beautiful ones were the green and red Lilian’s lovebird, and the multicolored lilac-breasted roller. The offshoots of Luangwa river were shining in rainbow colors at dusk, and the sunset itself was as magical as the African sunsets tend to be in their warm tones. As the night got darker we turned on the spotlight and continued our drive. What we found was a carcass from last night in a tree, a rabbit, buffaloes, a hyena and a civet. The starts were very bright, the sounds of the night very special, and the dust in the air was smelling very funny. After returning to our lodge and having dinner, we cheered the soccer team of Portugal one step towards the European championship. Next morning we would start off early for another safari adventure.

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Afrikan savanneilla: South Luangwan kansallispuisto

  1. Tosi upean näköistä Sambiankin, puolella. Nämä maisemat muistuttaa ehkä eniten Moremin aluetta Botswanan puolelta, siis niistä kohteista joissa me kävimme. Toivottavasti saat näytteesi pian! Byrokratia tuolla Afrikan suunnalla on kyllä melkoista, meillä on yksi rahanvaihtokokemus vielä tuoreessa muistissa Etelä-Afrikasta. Siinä meni kaksi tuntia sikäläisessä pankissa. 😀

    Tykkää

    1. Kyseisestä alueesta en ole kuullutkaan, mutta sun blogin kautta varmasti pääsee tutustumaan siihen jossain vaiheessa! Voi ei, kuulostaapa karulta tuo rahanvaihtokokemus. Toivottavasti saitte edes paremmat kurssit sieltä! Me nostettiin aina vaan automaatista käteistä, kun ei huvittanut alkaa säätämään. 🙂 Yhtä hiadsta ja monimutkaista se byrokratia on täällä Brasiliassakin, ellei jopa hankalampaa, olen huomannut…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s