Häämatka halki Brasilian

Kaikki päättyy aikanaan ja niin päättyi myös meidän kaksiviikkoinen häämatkamme pitkin poikin Brasiliaa. Minä olen palannut tänne etelään Curitibaan ja Zé syksyiseen Jyväskylään. Arki on taas lähtenyt rullaamaan omissa uomissaan, ihanan keveissä loman jälkeisissä hattaratunnelmissa onneksi kuitenkin! Olin selkeästi loman tarpeessa, ja huh millainen loma ja honeymoon meillä olikaan!

honeymoon3

honeymoon5
Autio Ilha Granden ranta, jolta löysimme puuman jäljet.

honeymoon11

Reissu meni lähes täysin suunnitelmien mukaisesti. Tavattiin toisemme Rio de Janeiron lentokentällä, ja oli ihan hassun outoa ja ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen. Riosta matkasimme minibussilla ja myrskyssä natisevalla sekä huojuvalla puuveneellä sademetsäiselle Ilha Grandelle viideksi leppoisaksi päiväksi. Meiltä otettiin heti alkuun luulot pois, kun päästiin patikoimaan kaikkine kamoinemme kaatosateessa mutaista ja jyrkkää viidakkopolkua ensimmäiseen majapaikkaamme. Päivät kuluivat toistemme seurasta nauttien ja saaren vaellusreittejä sekä upeita autiorantoja koluten. Pilvisenä ja sadekuuroisena alkanut sääkin onneksi parani loppua kohden, ja viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan auringosta ihan kunnolla, kun suunnattiin veneretkelle tutkimaan saaren toista puolta ja snorklailemaan upeissa kirkasvetisissä laguuneissa. Ilha Grandella oleilun kruunasi se, kun katseltiin avoimen bungalowimme sängystä opossumia, joka kiipeili papaijapuussa aivan lasittoman ikkunamme takana!

honeymoon15

honeymoon2-horz
Acaí na tigela -annoksia tuli syötyä melkein päivittäin, ja tulipa sitä jokunen caipirinhakin maisteltua!

honeymoon8honeymoon34

honeymoon4
Praia Lopes Mendes, jota sanotaan yhdeksi Brasilian kauneimmista.

honeymoon6

honeymoon7
Meidän rakkauspesä korkealla vuorenrinteellä, viidakon suojissa.

honeymoon10honeymoon9

honeymoon12
Ihan kirjaimellisesti kalkkilaivan kapteeni ja sen vähän elävämmän värinen mies.
honeymoon13
Lagoa Azul.
honeymoon14
Snorkkelijoogaa, anyone?

Hieman vastahakoisesti lähdimme Ilha Grandelta takaisin Rioon ja lensimme Bahiaan, Salvadoriin. Zén mielestä yksi reissun parhaita juttuja olivat Salvadorin lentokentän edustalla kohoavat valaistut bambutunnelit, joista ajoimme läpi niin mennessä kuin tullessa. Ja olivathan ne aika hienot. Bahiassa on ihanan lämmintä (ei sillä, että Rio de Janeiron osavaltiossakaan varsinaisesti kylmä olisi ollut) ja afrobrasilialainen kulttuuri kukoistaa portugalilaistyylisen vanhankaupungin, Pelourinhon, kaduilla. Melkein luulemme olevamme Lissabonissa! Yksi aamu kaupunkielämää kuitenkin riittää meille, ja saamme allemme vuokra-auton ”vain” puolitoista tuntia myöhässä sovitusta ajasta. É Brasil cara!

honeymoon18

honeymoon17
Bahialaisnaisia perinteikkäissä asuissaan.

honeymoon26

Vuokra-Fiatimme kulkee nätisti ensin läpi Salvadorin faveloiden, sitten palmuisten metsien, ja lopulta olemme saapuneet cerradãolle, savannimaiselle kasvillisuusvyöhykkeelle, joka aika ajoin kärsii kovastakin kuivuudesta. Nyt ei sitä kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä saimme täälläkin ihan kiitettävän määrän sadetta, joka oli tehnyt kirkkaansinisten sadevesiluolien vedestä ruskeaa. Yhden luolan nähtyämme toteamme että toisia ei ehkä edes kannata lähteä katsomaan, mutta onneksi kohteemme, Chapada Diamantinan kansallispuisto, on aivan älyttömän monipuolinen luontomatkailijan paratiisi täynnä vesiputouksia ja huikeita näköaloja. Kapuamme Morro do Pai Ináciolle ihailemaan auringonlaskua ja sieltä ylhäältä avautuvia näkymiä pöytävuorille ja laaksoihin, patikoimme Brasilian toiseksi korkeimman vesiputouksen laelle sateessa ja sumussa, vain huomataksemme että pilvet repeävät ja aurinko tulee esiin juuri kuin meitä varten. Lençoisin värikäs pikkukaupunki tulee myös tutuksi, samoin kuin lyhyen patikkapolun päästä löytyvä joki luonnollisine kivisine vesiliukumäkineen ja uima-altaineen.

honeymoon28honeymoon27honeymoon20

honeymoon19
Cachoeira da Fumaca, Brasilian toiseksi korkein vesiputous. Ja se oli totisesti korkea, niin korkea, että tuuli hajottaa putouksen jo kauan ennen kuin se osuu maahan!

honeymoon21honeymoon22

honeymoon24
Lencois.
honeymoon23
Ribeirão do Meion vesiputous, joka toimii kivisenä vesiliukumäkenä.

honeymoon25-horzhoneymoon29

Kolme päivää on koko Chapada Diamantinan koluamiseen aivan liian lyhyt aika, mutta me haluamme vielä päästä rannalle. Alamme ajaa takaisin rannikolle päin, mutta muutamme suunnitelmia lennosta. Emme menisikään Ilha de Boipeban saarelle, vaan sen naapuriin Morro de São Paulolle, minne pääsee suoraan pikaveneellä Salvadorista. Tämä säästää meidät ajamasta tuntikausia huonokuntoisia teitä, ja saamme huristella parempia baanoja pitkin takaisin Bahian pääkaupunkiin.

honeymoon30
honeymoon31

Päiväretki Morro de São Paulolle on oikeastaan aika hullu idea, sillä meillä on aikaa perillä vain muutama hassu tunti. Merimatkat ovat kuitenkin jo itsessään seikkailuja, ja lisäksi näemme rannikon maaseutumaisemia bussin ikkunasta, joten reissu kannatti kyllä! Morron turistikylästä selvittyämme löydämme silmänkantamattomiin jatkuvat paratiisirannat ja pulikoimme aalloissa, jotka ovat kuin linnunmaitoa. En ehkä ole koskaan uinut niin lämpimässä merivedessä, ellen sitten taannoin Thaimaassa. Ja Zé ei ainakaan ole!

Viimeiseksi palaamme Rioon. Lämpötilat ovat nousseet trooppisiksi täälläkin, ja majapaikkamme löydettyämme suuntaamme rannalle lievittämään aamuöisen lennon aiheuttamaa matkaväsymystä. Tsekkaamme ensin Copacabanan, mutta Ipaneman hiekalle levitämme pyyhkeemme. Seuraavana päivänä valloitamme Corcovado-vuoren, jonka huipulla ikoninen Jeesuspatsas levittää kätensä maailman ylle. Iltapäivä kuluu kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sen jälkeen on aika sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Juoksemme Avenida Atlânticaa pitkin lentokenttäbussille, ja sinne se rakkaani pikaisten hyvästien jälkeen taas katoaa, aivan kuin Porissa elokuun alussa. Minä lähden seuraavana päivänä Curitibaan, ja päädyn viettämään lähes koko päivän lentokentällä nettiä selaillen. Ihanaa rentoutumista. Brasilian-elämää on kuitenkin jäljellä enää yksi kuukausi, joka kuluu varmasti nopeasti.

honeymoon32
honeymoon34 honeymoon33

Kahden viikon honeymooniin mahtui sopivasti kaikkea – luonnossa patikointia, palmurantoja, upeita vuorimaisemia, hippunen mielenkiintoisia kaupunkeja, sadepäivien totaalista rentoutumista tekemättä yhtään mitään ja tietysti aina niin ihanaa yhdessäoloa oman rakkaan kanssa. Ainahan sitä toivoisi loman jatkuvan vielä hieman pidempään, mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä aika täydellinen paketti! Erittäin omatoiminen sellainen siis. Ehkä sitä olisi yhden päivän (tai kymmenen) lisää voinut Chapada Diamantinassa tai Morro de São Paulolla viettää, mutta tässäkin tuli jo tuhlattua häämatkarahasto melko tehokkaasti.

Parempaa häälahjaa ei olisi voinut toivoakaan kuin nämä mielettömät muistoiksi tallennetut kokemukset yhdessä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista maista. Tuskin vanhoina kiikkustuolissa muistelisimme, kuinka hienon monitoimikoneen tai kristallimaljakon saimmekaan aikoinamme häälahjaksi, mutta tämä matka se oli jotain, mitä kelpaa totisesti muistella! Kiitos siis jälleen kerran kaikille häämatkarahaston kerryttämiseen osallistuneille, jotka tämän unelman meille mahdollistivat. ❤

Postauksia seuraa tietysti perästä kaikista näistä upeista paikoista, joissa saimme vierailla. Mulla alkaa tosin nyt olla sellainen rästipino postattavaa niin Brasiliasta ja Sambiasta kuin Portugalistakin, että oksat pois, mutta ehkä ne tässä talven mittaan saadaan julkaistua etteriin asti. Jos teillä on toiveita mistä haluaisitte ensimmäisenä lukea lisää, niin niitä saa esittää!


In English: Everything comes to its end sometime, and so did our amazing wedding trip in Brazil. Almost everything went according to the plan, and we had such a wonderful time together! We hiked to the deserted beaches of Ilha Grande, went on a boat trip to lagoons with crystal clear water and slept in an open air bungalow, at night watching from our bed an opossum climbing in a papaya tree. Then we headed to Bahia in the Northeast, exploring the historical center of Salvador for a morning before getting our rental car, which was only 1,5 h late. In Chapada Diamantina national park we climbed on Morro do Pai Inácio to admire the table mountains and valleys in the setting golden sun, and hiked in heavy rain and mist to the 2nd highest waterfall of Brazil only to see the clouds reveal the sun for us. We also got to know the colorful town of Lençois and the nearby river with natural water slide and swimming pools.

This is where our plans changed a bit: instead of driving the bad roads to the coast and heading to the island of Boipeba, we decided to do a day trip to Morro de São Paulo directly from Salvador. It was a bit crazy but lovely, what a paradise that island is! Our last destination was Rio de Janeiro, where we got rid of our super early flight tiredness on the beaches of Copacabana and Ipanema. The next day we visited the Botanical Garden and conquered the Corcovado mountain where the iconic Christ statue overlooks the city.

It was a perfect holiday, that included so many good things: hiking in the nature, paradise beaches, mountain views, interesting cities, rainy afternoons doing nothing and of course, enjoying the time spent together with the love of my life. This was the best wedding gift we could ever hope for, and we are forever grateful for everybody who took part to the wedding trip collection! Thank you.  

Advertisements

38 kommenttia artikkeliin ”Häämatka halki Brasilian

  1. Musta tuntuu että mä lähettelen sulle aina vaan sydämmiä mutta mä en kestä miten ihanat maisemat ♥ 😀 Mun käsitys Brasiliasta on aikaisemmin ollut jotakuinkin Rio De Janeiro + biitsit (+ Curitiba nyt sun juttujen pohjalta) ja tuntuu että mulle on auennut ihan uusi maailma. Ja hitsi vieköön mäkin haluaisin niin kovasti lähteä tuota maailmaa tutkimaan! Rästipostauksiin liittyen, I feel your pain. Mulla on edelleen kesken puolentoista vuoden takaisten kaakkois-Aasia juttujen käyminen enkä ole edes aloittanut mun Kiinan reissujuttuja itä-Euroopan reppumatkasta nyt puhumattakaan vaikka niistäkin on sata vuotta aikaa ja molemmat on tehty blogin olemassaolon aikan. Huoh. Jos saa toivoa jotain matkatarinoiden lisäksi niin mua kiinnostais niinkin tylsä asia kun turvallisuus Brasiliassa. Kun kaikki aina selittää miten hurjan vaarallinen paikka se onkaan, mutta mun ma kokemus kaikista ”vaarallisista maista” on aina ollut aika leppoisa niin mua kiinnostaa että onks se nyt ihan oikeesti NIIN vaarallinen paikka ettei sinne uskalla mennäkään 😀 Tulipa romaani. Anyways, hyvää vikaa kuukautta Brasiliaan!

    Tykkää

    1. Kiitos, ihana pitkä kommentti! Sydämet on aina tervetulleita tänne ❤ Oi vähänkö noi olis kivoja juttuja lukea, toivottavasti ehdit niiden kimppuun jossain vaiheessa! Ei tässä ehdi kirjoitella yhtään niin paljon kuin haluaisi kun täytyy reissata (ja ehkä vähän opiskellakin). 🙂

      Brasilia on kyllä niin vähän tunnettu maa suomalaisten keskuudessa! Ne jotka tänne matkustaa tuntuu koluavan ihan muutamat peruskohteet kuten just Rion ja käy ehkä Amazonilla tai Iguassun putouksilla. Saksalaisia reissaajia täällä sitten taas riittää, kai tää on niille tutumpi kohde. Mut tää on Euroopan kokoinen maa niin kyllä täältä löytyy kaikenlaista! Ei siis sillä, että itekään olisin tiennyt Brasiliasta oikeastaan yhtään mitään ennen kuin tänne tulin. Yhtä yllätystä ollut koko reissu!

      Joo hei, jotkut muutkin on tuosta turvallisuusasiasta kyselleet, niin pitääpä väsätä siitä postaus pikimmiten! Mun mielipide on että ei Brasilia todellakaan ole sinänsä vaarallinen maa. Isoissa kaupungeissa tietysti on favelat minne ei kannata mennä ja jotkut paikat öisin, mutta jos niiltä pysyy poissa ja varautuu siihen että ryöstö voi huonolla tuurilla osua kohdalle, niin ei täällä pelätä tarvitse. Oon ihan samaa mieltä että ne "vaaralliset" (lue: köyhät) maat on harvoin oikeasti kovinkaan vaarallisia kunnioitus ja kulttuuriherkkyys mukana matkaavalle reissaajalle kuin millainen kuva niistä annetaan. Tai mulla on täällä melkeinpä ihan yhtä turvallinen olo kuin vaikka Helsingissä tai jossain muussa isossa kaupungissa. Ei tää tietenkään ole Eurooppa ja jos joihinkin hankaluuksiin joutuis niin toki niistä vois olla vaikeampaa selvitä, mutta ei täällä satele pommeja taivaalta tai jengit kulje aseet kädessä kadulla tai mitään sellaista. 😀 Yhtään sellaista turistien vedättäjää tai vastaavaa hihassaroikkujaa tai epärehellistä taksikuskiakaan en ole kohdannut.

      Tykkää

  2. Ihana tarina onnistuneesta häämatkasta! 🙂 Juuri teidän näköinen reissu ja se onkin tärkeää. Omat mielikuvat Brasiliasta ovat myös olleet aika laihanpuoleisia ja sijoittuneet lähinnä Rioon. Näköjään sieltä löytyy muutakin mielenkiintoista 😉 Vielä ei olla suunniteltu lähtevämme sinne puolelle maailmaa, mutta ehkä se Etelä-Amerikan reissukärpänenkin sitten jossain vaiheessa pääsee puraisemaan..

    Mulla on kuitenkin sellainen mielikuva, että Brasiliassa olisi aika turvatonta matkustaa. Mitä sä ajattelet? Ehkä haluaisit kirjoittaa tästä aiheesta? Etelä-Amerikka kun ei ehkä muutenkaan näyttäydy sellaisena rauhallisuuden tyyssijana, ehkä niitä mielikuvia olisi syytä vähän rikkoa.

    Tykkää

    1. Toivottavasti puraisee, täällä on meinaan vaikka mitä jännittävää!

      Joo, turvallisuus on kyllä aihe johon täytyy ehdottomasti tarttua! Mun mielestä täällä kun on aivan yhtä turvallista matkustaa kuin muuallakin Euroopan ulkopuolella noin yleisesti. Veikkaan että Brasilia on joitain muita (köyhempiä) Etelä-Amerikan maita aika paljon turvallisempi matkustusmaa – ainakin tuntuu huomattavasti turvallisemmalta kuin joku Väli-Amerikan Honduras. Ryöstetyksi joutuminen on varmaan se ykkösriski mitä voi tapahtua, mutta niin voi käydä missä vaan. Tai varmasti jos lähdet vaikka Nykissä jollekin väärälle alueelle kamera kaulassa niin sut voidaan ryöstää, mutta ei koko USA:a pidetä sen takia vaarallisena.. Nojoo, onhan täällä korruptiotakin poliisin keskuudessa jne. Itse en kuitenkaan ole törmännyt mihinkään kuumotuksiin täällä. Bussit on turvallisia, samoin majatalot, takseihin voi yleensä luottaa, kaupungilla voi kävellä huoletta… Ollaan myös lähdössä muiden vaihtareiden kanssa vielä toisellekin roadtripille vuokra-autolla, joten luottoa löytyy maanteihinkin. 😉

      Tykkää

      1. No, näinhän se on, ei pitäisi yleistää! Tarkempi postaus joka käsittelisi tätä turvallisuus-näkökulmaa, voisi kuitenkin olla ihan mielenkiintoinen 🙂

        Tykkää

  3. Sinitanssija oli aika jännä kuva, en ole nähnytkään. Muut kuvat olivat kyllä lutuisen romanttisia.
    Minullakin oli viidakossa melkoinen rämpiminen liejussa, nelivedolla mentiin välillä. Tuli varmasti hankittua bakteereja koko loppuelämäksi.
    Mä toivon teille paljon onnea yhdessä. Minulla ei koskaan onnistunut, mutta jospa teillä onnistuisi, ainakin alku on lupaava.

    Tykkää

    1. Veikkaan että Ilha Grandella oli kumminkin vähän kuivempaa ja vähemmän liejuista kuin Amazoniassa. Siellä ei autoja avuksi olisikaan. Kiva tietää, että linnun nimi on sinitanssija! Sen on vähän näköinenkin kyllä.

      Ja kiitos onnentoivotuksista 🙂

      Tykkää

  4. Minua kiinnotelisi erityisesti Portugal-postaukset ja samoin myös tuo Brasilian turvallisuustilanne. 🙂

    Teillä on ollut ihana häämatka – haluaisin itse aikanaan jotain vastaavaa, tosin ehkä Aasiassa päin. Jotain, missä on sopivasti omatoimiseikkailua tämän postauksen tyyliin ja sitten ehkä loppuhuipentumana joku ihana viikko hemmoteltavana jossain luksusmestassa. 🙂

    Tykkää

    1. Kuulostaisi kyllä aika unelmalta tuokin ❤ Mekään ei haluttu koko kahta viikkoa olla vain samassa paikassa tyyliin rantalomalla, vaan oli tärkeää ottaa myös noita luontoseikkailuja mukaan. Mulla onkin vähän ikävä Aasiaan, alkaa olla kulunut liian monta vuotta kun siellä oon viimeksi käynyt!

      Julkaisinkin juuri yhden jutun Portugalista: https://discoveringsunbeams.wordpress.com/2016/10/26/jouluksi-portugaliin/ 🙂

      Tykkää

  5. Upean näköisiä maisemia ja varmasti ikimuistoinen häämatka! Brasilia on itselle vieras niin kuin vielä koko Etelä-Amerikka, joten siellä suunnalla olisi kyllä paljon tekemistä ja nähtävää! Oli jo sovittuna aikoinaan kaverin kanssa road trip sinne, mutta sitten tuli naiset sotkemaan kuviot 😀 Täytyisi ottaa uudestaan työn alle 🙂

    Tykkää

    1. Voi ei, kuinkas ne naiset nyt kaverusten roadtripin onnistui sotkemaan 😀 Oikeassa olet, täältä ei ihan heti kiinnostavat ja hienot kohteet lopu. Toivottavasti saatte reissunne vielä järjestettyä!

      Tykkää

  6. Uskomattoman upean näköistä! Erityisesti tuo viidakkohotelli. Juuri tuollaiseen haluaisin joskus matkata. Oliko paljonkin eläimiä huoneessanne? Brasiliassa en ole käynyt. Jotkut kaupunkikuvat muistuttivat myös Kuubaa. Oliko Brasiliassa turvallista kulkea? Alkoi nimittäin kiinnostaa maa suunnattomasti.

    Tykkää

    1. Itse huoneessa ei (toivon mukaan) ollut muuta kuin ötököitä, joista tulikärpäset ja pimeässä hohtavat isot lentävät koppakuoriaiset olivat kivoimpia. Ulkopuolelta bongattiin vesisika, mainittu opossumi, papukaijoja ja muita lintuja sekä mölyapinoiden (black howler) huutoa 🙂

      Olenkin tekemässä turvallisuudesta blogipostausta. Ei täällä musta juuri missään vaarallista ole, mutta isoissa kaupungeissa on tietysti rikollisuutta. Tuskin täällä kuitenkaan sen vaarallisempaa on kuin vaikka Kuubassakaan, eli eikun reissuun vaan!

      Liked by 1 henkilö

  7. Voi että superihana häämatka! Aivan upea. Aika monipuoliselta maalta vaikuttaa Brasilia. Kuten moni muukin kommentoi, niin muakin kiinnostaisi lukea tuosta turvallisuuspuolesta. Etelä-Amerikka on tietysti valtava, joten onhan siellä maa- ja kaupunkikohtaisia eroja turvallisuudessa aivan älysti. Etelä-Amerikassa en ole vielä käynyt ja se ei ole korkealla mun listalla juurikin turvattomuudentunteen vuoksi.

    Tykkää

    1. Turvallisuushommista on postaus tulossa! Ajattelin odotella vielä pari viikkoa, niin nähdään selviänkö täältä ilman kännykän ryöstöä, haha. 😀 Joo, täällä on todellakin paljon eroja alueittain – ihan kuin vaikka Aasiassakin, joskin ehkä enemmän alueittain sekaisin. Pääpiirteissään voisin väittää, että Brasiliassa ainoastaan isoissa kaupungeissa on vaaratekijöitä, muuten tuo turvattomuus on jokseenkin median luomaa harhakuvaa. 🙂

      Tykkää

    1. Voi kiitos Mia! Näinpä, nykypäivänä kun ne kodinkoneet ei edes palvele muutamaa vuotta pidempään, niin mitäpä niitä kaappeihin lisää haalimaan. Meillä on jo kaikki mitä tarvitaan, paitsi resursseja kaikkien niiden reissujen toteuttamiseen mitä haluttaisiin! 😉

      Tykkää

  8. Voi miten upeita maisemia, ihania rantoja! Teillä on ollut huikean ihana loma ja juuri noin että tälläisestä matkasta riittää muisteltavaa aivan eri tavalla kuin yleiskoneista ym. mitä ihiset yleensä tuppaavat lahjoiksi ostamaan. Onneksi te saitte kokea tämän matkan! 🙂

    Tykkää

  9. Vautsi mitkä maisemat! Ihan todella upeen näköstä!
    Kyllä meki joku päivä Mauricion kanssa lähetään kiertämään, että mistä maasta herra oikein onkaan kotosin. Vaikka ukko tuntuu enemmän kaipaavan Pohjois Amerikkaan ja Eurooppaan missä näkee muutakin, kuin rantoja, puita ja köyhiä. No ymmärrän sinänsä, ei muakaan pahemmin kiinnosta kotimaan matkailu. Meillä pisin aika toistemme näkemiselle oli 6kk ja kyllä se jälleennäkemisen riemu on yks parhaita fiiliksiä mitä oon ikinä kokenu. Mutta vielä kerran uskomattomat maisemat!

    Tykkää

    1. Huh, puoli vuotta on kyllä jo tosi pitkä aika! Musta Brasilia on just tosi monipuolinen maa reissata, mutta aika herttainen asenne kotimaanmatkailua kohtaan, hah. 😀 Täällä on tosiaankin ihan superkaunista, mutta ymmärtäähän tuon kaipuun muualle ainakin jos ei luonto sen pahemmin kiinnosta.

      Mua kyllä kiehtoo reissaus Suomessakin, tosin lähinnä luontohommat, mut miksei jotkut kaupungitkin ainakin kesällä. Kylmä ilmasto vaan tekee siitä mukavasta ja helposta reissailusesongista vaan niin pirun lyhyen!
      Ja hei, kiitos kommentista. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s