Auschwitz 1

Tämä vanhempi keskitysleiri ei ollut minusta ollenkaan niin karmaiseva kokemus kuin uudempi. Ehkä se johtui kirkkaasta auringonvalosta, pilvettömästä taivaasta ja japanilaisista turistilaumoista, tai siitä, että paikka ei ollut natsien rakentama, vaan toimi alkujaan Puolan armeijan tukikohtana. Näytti melkein tavalliselta vankilalta. Kaasukammiossa käyminen oli silti ahdistavaa, ja ehkä kaikkein hirvittävintä oli nähdä ne raapimisjäljet seinissä, jääneet jäljelle niistä jotka eivät päässeet ulos vaikka yrittivät.
Mutta se Euroopan synkästä historiasta. Datailen täällä asuntolan tietokoneluokassa (jep, täällä on sellainen, eikä näiltä luokan koneilta pääse mihinkään someen, ihan kuin peruskoulussa olisi). Nyt kun kämppikseni ovat tulleet ja porukkaan on muutenkin tutustunut paremmin, eivät päivät ole enää niin hiljaisia kuin viikko sitten tänne tullessani. Tosi nopeasti se on mennytkin. Meidän kämpässä, viereisessä huoneessa on kaksi tosi kivaa Kouvolasta tullutta neitiä. Huonetoverikseni saapui tänään venäläinen maalaritar, joka vaikutti hyvin mukavalta, mutta hieman oudolta ja ainakin aivan erilaiselta kuin minä! Saa nähdä miten yhteiselo alkaa sujumaan. Turkkilaisia ja espanjalaisia täällä on eniten. Jotkut kuuluvat miettivän täältä asuntolasta pois muuttamista, kieltämättä vähän houkuttelisi muakin. Täällä on kolme pyykinpesukonetta kokonaista 13-kerroksista, opiskelijoita täynnä olevaa taloa kohti, ja niitä saa käyttää yksi henkilö 8 tuntia kerrallaan. Kuulostaa lähinnä mahdottomalta päästä pesemään pyykkiä tulevaisuudessa! Sitten on tietysti se pieni keittiö todella hitaine helloineen, jota käyttää kokonainen kerroksellinen ihmisiä. Siksi hankittiin vedenkeitinkin kämpille. Hyviä puolia täällä asumisessa on, että mahdollisuudet mun lemppariliikuntalajeihin löytyy ihan vierestä. Eilen kävin testaamassa viereisen uimahallin (ja sen höyryhuoneen, joka oli kaukana rentouttavasta ja toi kovaäänisten, tulikuumaa vesihöyryä lattialle syöksevien koneiden ja lattialla kieriskelevien vietnamislaisnaisten takia mieleen kuvia kaasukammiosta ja josta kipitin aika nopeasti ulos), ja astangajoogapaikassakin kävin yksi päivä kokeilemassa ovia aikeinani tiedustella mm. saako salilta mattoja lainaksi, mutta en päässyt sisälle. Tuntihinta on opiskelijoille 90 korunaa eli noin 3,5 euroa, mikä on musta ihan kohtuullinen. Lähellä on myös kukkakaupan yhteydessä oleva pieni ja sympaattinen vihannestori! Ostin sieltä sellaisen oranssin hokkaidokurpitsan ja tein siitä sopan. Ajattelin muutenkin tästä lähin ostaa kaikki saatavilla olevat vihannekset ja hedelmät sieltä mieluummin kuin Kaufland-supermarketista. Aika monta kertaa oon asioinut myös vietnamilaisten pitämässä pikkuisessa lähikaupassa, mistä saa perustarpeita. Tämä asuntola on Klíšen kaupunginosassa (lausutaan samoin kuin cliché, hah), ja vieressä kohoavat myös metsäiset kukkulat, jonne täytyy joku päivä mennä kävelemään. Tänään oltiin vähän kauempana maaseudulla patikoimassa 15 kilometrin rankka, mutta ihan huippu kierros, joka sisälsi kahdelle vuorelle (paikallisten mielestä ne ovat vain kukkuloita) kipuamisen, aivan älyttömän kauniita metsiä ja henkeäsalpaavat maisemat. Siitä lisää myöhemmin. Huomenna alkaakin sitten koulunkäynti jollakin tapaamisella! Jännää, olin jo melkein unohtanut sen, miksi tänne tultiin.

Puolassa

Maantieravintolan listalta löytyi ruokalaji, jonka nimessä luki ”vegetarian” – summamutikassa tilattiin pari semmoista, ja nenän eteen tuli herkulliset röstiperunat juuressalaateilla.
Kuljeskeltiin Krakovan pimenevässä illassa ensin joenvartta, käytiin syömässä hurmaavassa Momo-vegekahvilassa ja fiilisteltiin pikkuruisessa, olevinaan espanjalaistyylisessä baarissa entisessä juutlaiskaupunginosa Kasimierzissa. Jos joskus menette Krakovaan ja aiotte yöpyä hostellissa, suosittelen lämpimästi Elephant on the Moon eco hostellia! Ihanan kodinomainen, putipuhdas paikka, mahtava henkilökunta ja hinta ei päätä huimannut vaikka siihen sisältyi aamupalakin (ja parkkipaikka piha-aidan sisäpuolella).
Seuraavana päivänä käytiin Schindlerin tehtaassa, jonne oli rakennettu mitäs muutakaan kuin holokaustia käsittelevä, upea museo, josta lähtiessä kieltämättä itketti, vaikken yleensä olekaan sitä tyyppiä, joka pillittää vuosikymmeniä sitten tapahtuneille kauheuksille. Oli maanantai, joten päästiin museoon vieläpä ilman pääsymaksua. Yllä olevat muutamat kuvat otettiin tietääkseni entisen ghetton alueella.
Sitten vaelleltiin ympäriinsä sateisessa Krakovassa. Oli kiva tutustua kaupunkiin paremmin, kun viime visiitti jäi lähinnä vanhankaupungin torin ja opiskelijabileiden mittaiseksi. Ihan mahtavan ihana kaupunki!
Illalla ajeltiin sitten Oswiecimiin take away -sushibokseinemme. Pidettiin piknik sateisella keskustorin parkkipaikalla tuolla auton takakonttiin rakennetulla retkipunkalla. Kesäkäyttöön ihan loistava, jopa mukava, mutta nyt alkoi olla jo senverran kylmät yöt, että juuri ennen auringonnousua heräsi väkisinkin palellen. Nukkumaan jäätiin 24h-huoltoaseman takana olevan Netto-kaupan pihalle, mikä oli erhe, koska 6:30 aamulla saatiin mukava herätys kun lastausrekan kuski koputti ikkunaan, jotta siirtäisimme auton pois hänen tieltään. Aloin huutamaan suoraa kurkkua, kun pelästyin niin paljon että nyt siellä sitten on joku rosvo murtautumassa autoon, haha. Ainakin oltiin aikaisin liikkeellä näkemässä paikkakunnan päänähtävyys eli tietysti Auschwitz vaikuttavimmillaan aamusumussa, ilman turistilaumoja.

Kotiinpäin

Kuvan minusta ottanut Lensku.
 

Loppureissulla liftattiin melko tiukalla aikataululla kohti Tallinnaa ja kotiin vievää lauttaa. Vietettiin yksi ilta Krakovassa ja saatiin vanhankaupungin torilla kahvittelun lisäksi kokea huikeat opiskelijabileet – viikon kestävät festarit! Porukkaa oli kokoontunut kampukselle grillaamaan ja hengailemaan, bändejä soitti monessakin paikassa. Törmättiin sattumalta kahteen poikaan, joiden kanssa oltiin liftattu samaan aikaan huoltoasemalla Belgradin ulkopuolella. He olivat kuulemma odottaneet kymmenen tuntia ja joutuneet loppujen lopuksi ottamaan bussin Puolaan. Me saatiin silloin kyyti alle tunnissa. Tuli taas kerran todettua, kuinka pieni maailma onkaan! Seuraava pysähdys tehtiin Bialystokissa, josta ei ole harmi vain tallentunut kameraan yhtäkään kuvaa, vaikka saatiinkin oikein kattava turistikierros. Matkalla yksi kuskeista sanoi, että näytetään joltain uskonlahkolaisilta Budapestistä ostetuissa haaremihousuissamme, ja toinen ajoi toimimattoman navigaattorin takia kymmeniä kilometrejä harhaan, jolloin meidän tiekartasto taas osoitti hyödyllisyytensä.

Pohjois-Puolassa päästiin suoraan Riiaan ajavaan rekkaan, jonka hytissä kököttäessä piti aina välillä vetää verhot nopeasti eteen ja piiloutua poliiseilta. Tarjoilu kumminkin pelasi, saatiin kahdelta kuskilta ainakin voileipiä, appelsiineja ja kahvia. Lisäksi haarukoitiin hapankaalia muovipussista, jota ei voinut sulkea. Sen puolen kilon hapankaalisatsin väkinäisen viimeistelyn jälkeen ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli kyseistä ruokalajia… Saatiin Riiasta viime hetken hätämajoitus turkkilaisen vaihtarin luota ja minä menin hieman pois tolaltani erään kerjäläisen, nimittäin nuoren, hyvin siisteihin vaatteisiin pukeutuneen naisen takia, joka kerjäsi kirkon edustalla ison koiransa kanssa silminnähden häveten ja purskahti itkuun jonkun antaessa hänelle kolikoita. Mietin, että hänelle on täytynyt sattua jotain todella pahaa kun on tuohon jamaan joutunut, ja toivoin, että hänellä olisi ainakin katto päänsä päällä. Olin niin hämmästynyt tällaisesta ihan erilaisesta kerjäläisestä kuin kukaan aiemmin näkemäni, etten tajunnut edes antaa rahaa. Päätin myöhemmin tehdä niin jos hän vielä tulisi vastaan, mutta ei hän enää tullut.

Päädyttiin illalla vanhassakaupungissa haahuilun jälkeen sattumalta johonkin keskiaikaisen meiningin omaavaan kellariravintolaan, jossa soitti ihan loistava Rikši-niminen kansanmusiikkibändi. Tanssittiin niin myöhään, että seuraavana päivänä vaan nukuttiin niissä kahdessa pidemmässä kyydissä, joilla päästiin Tallinnaan. Ensin oltiin saatu kutsu jonkun pojan vanhempien luo grillaamaan (lihaa), mutta jouduttiin kieltäytymään. Autossa nukkumista tosin hieman häiritsi kahden pikkupojan hihittely ja osoittelu, jota jatkui koko matkan. Tallinnassa tuntui siltä kuin olisi jo kotona. Käytiin syömässä jo vakkariksi muodostuneessa, halvassa Asian Caféssa, ostettiin leipomosta oikein kakunpalat jälkkäriksi ja päästiin levittämään makuualustat tyhjän, pian remontoitavan talon yhden asunnon lattialle. Toimiva vessa löytyi viereisestä asunnosta. Rappukäytävään paistoi ilta-aurinko hirveän kauniisti, mutta eipä sitä muistikortille kovinkaan kummoisesti saanut vangittua. Yhtäkkiä illat olivat taas valoisia, ja oli jälleen kirpeä kevät – kaksi kevättä (ja kaksi pääsiäistä) samana vuonna. Oli jännää tietää, että oltiin kahdestaan kokonaisessa talossa. Aamulla ajettiin ratikalla pummilla meidän pysäkin ohi, ehdittiin juuri ja juuri lauttaan ja ykskaks olinkin jo kotona. Sen pituinen se reissu.

Turku – Ljubljana

Terveisiä Turun-junasta! Palattiin reissusta tänään lautalla Tallinnasta tänne Suomen puolelle ja nyt olen matkalla kotiin. Väsyttää ihan pirusti, mutta olo on onnellinen niin mahtavista koetuista hetkistä kuin myös siitä, että nyt saa levätä. Rankkaa puuhaa tuo ympäriinsä liftaaminen, varsinkin vähäisillä yöunilla. Meillä oli suunnitelmana liftata Adrianmeren rannalle niin nopeasti kuin suinkin ja tulla hitaasti takaisin pohjoiseen. Matkalla etelään ei hirveästi tullut valokuvattua, joten ekat kuvat on vasta Puolasta, Slovakian ja Itävallan rajalta sekä Ljubljanasta.

Reissu tiivistettynä:

29 päivää
11 maata
6500 kilometriä
65 autokyytiä
n. 280 euroa (joista jo 68 kotimaan-Tallinnan-transportaatioon!)
lukemattomasti ihania ihmisiä
ja muutama ei-niin-ihana

22 yötä sohvasurffausta
2 yötä muuta kautta paikallisten kotona
2 yötä teltassa
2 yötä hostellissa
1 yö rekassa

Tiellä tapahtui tietysti vaikka ja mitä. Startattiin varhain maanantaiaamuna kolealta ja harmaalta Tampereelta, seilattiin Tallinnaan tarjousristeilylipuilla, otettiin se sama bussi numero 18, jolla joskus tulin koulusta kotiin, Laagrin päätepysäkille saakka ja nostettiin liftikyltti sekä peukku. Saatiin ensimmäinen kyyti virolaiselta rekkakuskilta, heilutettiin ikkunasta liftaripojalle joka oli tullut samalla laivalla mutta oli matkalla Berliiniin. Vietettiin ensimmäinen yö latvialaisessa pikkukylässä erään sohvasurffaajatytön äidin hoivissa (ilman että tyttö itse edes oli kotona), kun oltiin ensin kävelty kolme kilometriä hiekkatietä huonossa kunnossa olevien mummonmökkien, kanojen ja haukkuvien koirien ohi, bongailtu kattohaikaroita kahlattu nilkkoihin asti mudassa. Se äiti oli kyllä aivan ihana tapaus, ruokki meidät varta vasten ostamillaan pöperöillä ja lämmitti meille saunankin, vaikka erehdyinkin törppönä luulemaan jotain remontissa olevaa lämmityssysteemiä latvialaiseksi saunaksi.

Seuraavana iltana oltiinkin onnekkaasti jo Varsovassa, joka osoittautui liftauksen kannalta oikein kunnon jumikaupungiksi, josta kesti tuntikausia päästä ulos. Apua saatiin kuitenkin vähän yllättävältä taholta, kun joku paikallinen ja vähän hullu kadunmies seurasi meitä, hyppelehti keskellä tietä, osoitteli autoja taskulampulla ja ihme kyllä hankkikin meille kyydin venäläisiltä pojilta, jotka nimittelivät meitä ”angliski kurviksi” mutta hyvästelivät käsisuudelmin. Yö vietettiin rekassa jossain Krakovan laitamilla huoltoaseman pihassa rekkakuskin nukkuessa yläsängyssä ja meidän jakaessa kapeahkon mutta ihan kelvon alasängyn. Samaiseen rekkaan unohdin myös kännykkäni seuraavana päivänä. Oltiin muutenkin silloin hieman epäonnisia kun jumitettiin Puolan etelärajalla kauan aikaa, jouduttiin syömään pullanmakuista leipää ja liftaamaan heijastinten kera, pimeän jo laskeuduttua Slovakiassa yrittäessämme päästä Bratislavaan. Slovakia oli muuten ihan älyttömän kaunis, varsinkin pohjoisosan vuoristoinen seutu. Tuijotin ikkunasta suu auki jotain vuoren huipulle hylättyä linnanrauniota. Lopulta hyväsydäminen poikajoukkio ”Hitler boy” ja kumppanit poimivat meidät tienposkesta ja ajoivat (hullun lujaa) pikkukaupunkiinsa Belusaan, tarjosivat meille huoltoasemapatongit ja 4 litraa kokista (joista puolet piilotettuna meidän ruokakassiin, joka muuten alkureissusta painoi kuin synti ja oli täynnä dyykattuja vanukkaita, viilejä, säilykehedelmiä, pussimuusia, pussikeittoja ja muuta mukavan pulsua) ja järjestivät halvan yösijan bonsaipuutaiteilijan hostellista. Odoteltiin jossain random toimistossa hostellin järjestymistä, ja täytyy myöntää että vähän kyllä jännitti ja nauratti se tilanne. Yksi näistä pojista heitti meidät myös eteenpäin seuraavana päivänä, kun oltiin ensin saatu ruokaa jossain Bratislavan ihanalla tavalla kämäisessä ja vähän likaisessa lähiöruokalassa ja tehty kiertoajelu, johon sisältyi mm. paikallinen vankila sekä leijonatarha.

Itävallassa piipahdettuamme ja kalliista hinnoista järkytyttyämme löydettiin itsemme illansuussa Ljubljanasta, jonne päätettiin intuition johdattamana mennä tsekkiläisen kuskipariskunnan mukana, vaikka meillä olisi ollut sohvapaikka Grazissa. Tän pariskunnan kavereilla oli dj-keikka vaihtoehtokuppila Prulcekissä, jossa mekin sitten tanssittiin pikkutunneille asti ja kaikki olivat hirveän kiinnostuneita meidän retkestä, joten juteltiin varmaan kaikkien baarin ihmisten kanssa. Oli loistava ilta. Ljubljana oli muutenkin tosi ihana ja kaunis kaupunki (varsinkin pääkaupungiksi!), eikä yhden yön mittainen visiitti kyllä oikein riittänyt, joten sinne tulee varmasti joskus palattua. Etenkin ränsistyneet, eriväriset talot, puistonpenkillä istuskelijat, kaupungin kasvillisuus ja turkoosin joen varsi viehättivät kovasti.

Warsaw 2

Tuostakin reissusta on jo kuukausi, kylläpäs aika rientää. Ihania nuo Varsovan talot, mitäköhän mahtaisi maksaa pieni asunto sieltä? Kaupunki pommitettiin maan tasalle toisessa maailmansodassa, ja kaikki noi talot on rakennettu sen jälkeen samanlaisiksi kuin ne olivat ennen sitä. Aika hyvin on onnistuttu! Tuolla isossa puistossa oli hirveästi ihmisiä viettämässä sunnuntaipäivää. Mietittiin, että miksei täällä koti-Suomessa oo sellaista kulttuuria. Eikä täällä myöskään myydä oikein missään desperadosia! Harmi, on se vaan hyvää. Puistossa hengailun jälkeen marssittiin autolle ja lähdettiin ajamaan yön ja tietulliasemien läpi kohti Berliiniä. Ihmeen hyvin sinä yönä nukkuikin jopa viisi tuntia nihkeässä autossa jossain moottoritiehuoltsikan pihalla.

Warsaw 1

Varsovan kaupunginkirjaston katolla on puutarha.

Tuo kaupunki oli hirvittävän kaunis, varsinkin vanha kaupunki, mutta oikea painajainen autolla liikkuville. Kesti ainakin tunti löytää ulos keskustasta leirintäalueelle, kun missään ei ollut järkeviä opasteita ja oli vielä pimeääkin. Meinattiin siinä panikoidessamme jäädä raitiovaununkin alle. Puolalaiset näyttivät rakastavan jäätelöä, koska joka kadunkulmassa oli jätskikoju ja siihen kymmenen metrin jono.