Ilha Grande: Vila do Abraão

Vila do Abraão eli varsin raamatullisesti nimetty Abrahamin kylä on Ilha Granden piskuinen pääkylä, minne lautat mantereelta saapuvat ja mistä löytyy suurin osa brasilialaisen saaren majoituksesta ja muista palveluista. Me emme yöpyneet kylässä, mutta kävimme siellä muutamaan otteeseen pyörimässä. Saarella ei ole autoja, joten tavaroiden liikuttelu tapahtuu paitsi veneillä, myös työnnettävillä kärryillä, joita näkeekin parkkeerattuna kylän liikkeiden eteen.

Abraão ei ole suuren suuri, ja kylän takaa kohoavatkin sademetsän peittämät vuorenrinteet muistuttaen, että saari on suureksi osaksi luonnontilainen. Jopa täällä sivistyksen helmassa voi bongata värikkäitä lintuja ja kuulla mölyapinoiden kiirivät huudot. Korkeimmalle kohoava huippu näyttää aivan kiveen veistetyltä papukaijan päältä, ja siksi sen nimi onkin Pico do Papagaio eli Parrot Peak.

abraao15 abraao4
abraao2
abraao20abraao19
abraao5abraao8abraao12abraao6
abraao25
abraao30 abraao31

Rantabaarit, siellä täällä lojuvat surffilaudat ja huojuvat palmupuut luovat Abraãoon letkeää tunnelmaa. Täällä voi nauttia brasilialaisittain valmistetusta illallisesta kuten moquecasta varpaat hiekassa, aaltojen ääntä kuunnellen ja caipirinha-drinkkiä siemaillen. Päivisin turkoosina välkehtivän meren ja kylän välissä on toki myös koko kylän mitalta jatkuva hiekkaranta, jossa voi paistatella päivää ja vaikka pulahtaa mereen jos vedessä kelluvat veneet eivät haittaa. Saaren parhaat biitsit ovat kuitenkin autiorantoja, jotka löytyvät patikkaretken tai venematkan takaa.

abraao10abraao7abraao13-horzabraao11abraao14
abraao16 abraao17-horz
abraao29 abraao18
abraao22abraao21

Abraãon kylästä löytyy ravintoloita, kahviloita, baareja ja majoitusliikkeitä vähän joka sormelle aina paremman luokan majatalosta leirintäalueeseen. Toki myös matkamuistokaupoissa ja erilaisissa retkiä tarjoavissa matkatoimistoissa riittää valinnanvaraa. Värikkäät talot, päällystämättömät tiet, flipflopeissa kulkevat ihmiset ja joka puolelle ulottuva vehreys saavat rennon saarifiiliksen kohoamaan kohti kaakkoa. Ja entäs ihanan kylmän açaí-annoksen lusikoiminen rannan tuntumassa? Kyllä kiitos!

abraao26abraao24abraao27
abraao28

Abraãon kylän edustalla olevien paratiisimaisten Ilhas do Macedo -nimisten pikkusaarien tähystäminen antaa jotain osviittaa siitä, mitä helmiä tältä saarelta löytyykään, kun lähtee saaren pääkylää pidemmälle. Mekin lähdimme veneretkelle päästäksemme snorklaamaan Ilha Granden kirkkaimpiin laguuneihin, mutta siitä lisää myöhemmin. Kuvien säätilasta muuten huomaa, että tässä on kuvia parilta eri päivältä. Viimeisinä päivinä saarella paistoi jo aurinko täydeltä terältä! Kannatti siis viettää täällä kokonaiset viisi päivää honeymoonistamme.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Psst, Seikkailijattarien Instastoryyn on tulossa meikäläisen päivityksiä viikonlopun aikana, joten laittakaahan seurantaan!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Vila do Abraão (Abraham’s Village) is the main village of Ilha Grande. The majority of the island’s pousadas is located there, and the village also has many other services from restaurants, cafés and bars to shops and tourist offices organizing tours on the island. Yet the lush hills are rising right behind the small village, with the rocky Parrot Peak on the highest point. In Vila do Abraão one can enjoy the relaxed island vibes in a car-free environment, among colorful houses, surfboards and people in flipflops. The village has a long beach with beach bars and restaurants where one can have a dinner of moqueca and caipirinha with toes in the sand, listening to the sound of waves, or sunbathe in the daytime, if the many boats in the water do not bother. The small Macedo islands off the village give a hint about all the wonders that this island has to offer. We embarked on a boat tour to snorkel in the clearest waters of the island, but that’s another story.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Mainokset

Palmuranta Brasilian Ilha Grandella

Muistaako joku vielä, että olimme viime vuonna häämatkalla Brasiliassa? Olen jo melkein itsekin unohtanut, sillä reissusta on kulunut jo melkein vuoden päivät. Apua! Nyt onkin korkea aika alkaa käydä honeymooniamme läpi täällä bloginkin puolella, reissua, jolla seikkailimme pitkin Rio de Janeiron ja Bahian osavaltioita. Edetään kronologisessa järjestyksessä ja aloitetaan matkan ensimmäisestä kohteesta, Ilha Granden saarelta.

Häämatka alkoi sateisesta Curitibasta paljon ennen aamunkoittoa, kuten niin monet muutkin reissut. Otin taas kerran asuntoni edessä olevan puiston kulmasta ensin taksin linja-autoasemalle ja odottelin siellä lentokenttäbussia monen istuimilla torkkuvan kodittoman ja parin muunkin lentomatkustajan näköisen ihmisen kanssa. Lensin muistaakseni LATAM-lentoyhtiön siivin Rio de Janeiroon, minne Zé oli myös lennähtänyt Helsingin ja New Yorkin kautta. Treffit lentokentällä, aika romanttista! Ja olihan se ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen, en meinannut pysyä penkissäni lentokoneen laskeutuessa Rioon.

palmas1 palmas3
palmas2

Otimme Galeãon lentokentältä bussin kohti Rion keskustaa. Tien vieressä vilistävät, tiilistä kyhätyistä monikerroksisista rakennelmista kootut Rion pohjoispuolen favelat olivat sen verran karun näköisiä, että jopa minä järkytyin. Kävi mielessä, että Sambiassa Lusakan slummeissakin on asiat paremmin. Toki tiesin, että asuinkaupunkini Curitiba on Brasilian kaupungeista oikea malliesimerkki ja lähestulkoon lintukoto, mutta en silti voinut välttää ajattelemasta, että ihan kuin olisi laskeutunut johonkin aivan eri maahan.

Jäimme bussista Rion toisella lentokentällä Santos Dumontilla, sillä määränpäämme oli hotelli aivan sen vieressä. Olimme varanneet Easy Transfersilta kyydin Ilha Granden saarelle, ja meidät poimittaisiin kyytiin tuon hotellin edestä. Olisihan sinne päässyt julkisellakin liikenteellä, mutta halusimme ottaa häämatkan kunniaksi rauhassa ja nauttia toistemme seurasta ilman usean eri bussin ja lautan kanssa säätämistä. Easy Transfer maksoi 95 realia (noin 25 euroa) hengeltä sisältäen minibussikyydin ja lauttamatkan Ilha Grandelle, ja vaikka se oli noin puolet kalliimpi kuin paikalliset bussit, niin ihan mielellään sitä kympin verran investoi mukavampaan matkaan. Meidät ja kahvilasta mukaan otettu aamiaisemme poimittiin modernin ja tilavan pikkubussin kyytiin sovitusti, ja matka saattoi alkaa. Noukimme kyytiin muitakin reissaajia Copacabanan ja Ipaneman lähistöltä, joten päästiin samalla tekemään pientä sightseeingiä Riossa. Kaupungista ulos ajettuamme muutaman tunnin matka kului rattoisasti torkkuen ja toistemme olkapäitä vasten kuolaten, ja pitipä bussi jopa lounastauonkin tienvarren buffet por quilo -ravintolassa.

palmas10
palmas5 palmas6

Aamuinen auringonpaiste oli vaihtunut pilviksi ja matkalla alkoikin sataa. Pikkubussi jätti meidät Conceição de Jacareín kylään, missä odottelimme hetken aikaa veneeseen pääsyä ennen kuin meidät lastattiin natisevaan puupaattiin. Hieman hirvitti siinä myräkässä keikkua ja huojua aalloilla jossain Brasilian edustalla ja kävi mielessä, että onkohan tämä nyt taas ihan fiksua. Keskityin tuijottamaan alkaalla roikkuvien pilvien verhoamia vehreitä vuoria lähtöpisteemme yllä ja tuntemaan vähemmän pakokauhua. Zé ei tietenkään ollut millänsäkään myrskyssä seilaamisesta.

Rantautuessamme pienelle hiekkarannalle satoi yhä kaatamalla. Tämä oli veneen ensimmäinen pysäkki, jolla meidän oli määrä jäädä pois. Vaihdoimme päälle haikkausvaatteet, sillä emme yöpyisi saaren pääkylässä Vila do Abraãossa, vaan meidän tulisi ensin kävellä määränpäähämme. Ilha Grandella kulkee tasan yksi tie, eikä se vienyt yöpaikkaamme Praia de Palmasin rannalle, joten ei kun reppu selkään ja mutaista viidakkopolkua jyrkkään ylämäkeen. Vähän hoppukin oli, sillä auringonlaskuun ei ollut enää montaa tuntia aikaa. Noin tunnin patikoinnin jälkeen astuimme ulos sademetsästä rantahiekalle läpimärkinä ja kintut kurassa, mutta kaikki tavarat edelleen mukana. Olimme päässeet heti kosketuksiin Ilha Granden syvimmän olemuksen kanssa. Tämä saari on villi ja kaikessa kesyttämättömyydessään hurjan upea. Takana oli aikamoinen matkapäivä, jonka aikana olin matkustanut taksilla, bussilla, lentokoneella, minibussilla, veneellä ja jalkapatikassa.

palmas8 palmas7
palmas9-horz palmas11
palmas25

Yövyimme Camping Pousada Acordessa, missä meidät otti vastaan sydämellinen vanhempi pariskunta. Minibungalowimme oli nimensä mukaisesti todella pieni ja hieman kämäinenkin, mutta se ei paljoa haitannut, sillä se taisi nimittäin olla saaren halvin oma bungalow muutaman metrin päässä hiekkarannalta. Paikka olisi tietysti hyvällä säällä kivempi, mutta kyllä siellä mukavasti kuunteli kattoon ropisevaa sadettakin. Olimme lisäksi onnessamme saadessamme vain olla yhdessä. Majapaikka sai meidät puolelleen viimeistään kuullessamme, että perheen koiran nimi on Maapähkinä.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Ilha Grandella vain olimme ja tutkimme rantaamme. Praia de Palmas eli palmuranta oli nimensä veroinen. Kaartuvaa vaaleahiekkaista rantaa reunustivat hiekan ylle kurottavat palmut, ja ympärillä kohosivat sademetsän verhoamat kukkulat. Palmasissa on pari majataloa ja ravintolaa, ja lisäksi siellä asuu paikallista väkeä. Se olikin pariksi päiväksi mukavan rauhallinen tukikohta, mistä löytyi kuitenkin myös joitain palveluja. Enää ei onneksi satanut kaatamalla, mutta pilvisen sään lisäksi saimme päivän aikana joitakin sadekuuroja. Ei myöskään ollut mikään varsinainen helle, joten uiminen sai odottaa.

palmas12
palmas26
palmas24
palmas27 palmas23
palmas4 palmas13-horz
palmas14

Praia de Palmasin pohjoispuolella on toinen, pienempi biitsi Praia Brava de Palmas. Siellä näytti olevan yksi ainoa, mutta aika ihanan näköinen bungalowipaikka Cabanas Paraíso, joka ei tosin oman vierailumme aikaan lokakuussa ollut auki.

Tässä siis vinkki Ilha Grandelle: jos budjettiin sopii noin 50 euron yöpymiset, niin varaisin Praia Brava de Palmasilta biitsimökin privaattirannalla!

Rannalle vievää polkua talsiessamme bongasimme muuten ehkä vähiten biitsille sopivan eläimen: oravan.

palmas18
palmas17 palmas19
palmas20 palmas22
palmas21 palmas28
palmas29

Kävimme vielä syömässä aikaista illallista rantaravintolassa. Aterian kruunasi ihanan kylmä açaí na tigela eli açaí bowl, joita tuli honeymoonin aikana syötyä melkein päivittäin. Nam! Tuo superherkku on selkeästi pohjoisemman trooppisen Brasilian juttu, sillä Curitibassa niitä ei juuri näkynyt.

Seuraavaksi kerron Lopes Mendesin rannasta, joka on valittu koko maailman kauneimpien rantojen top kymppiin. Kaikki biitsihirmut, pysykää siis kuulolla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Do you still remember that we spent our honeymoon in Brazil last year? We were exploring the states of Rio de Janeiro and Bahia for two perfect weeks. The trip started by having a date at the airport of Rio de Janeiro, where I flew from Curitiba and Zé from Finland. We were so happy to see each other after two months on the other side of the world. We headed to the center of Rio, from where we had booked an Easy Transfer ride to the island of Ilha Grande, to avoid any hassle. The journey went well snoozing in a minibus, but it started raining before stepping on our creaking wooden boat. It was quite a scary ride wobbling on the stormy seas, but we did land on a small sandy beach. That was not our final destination though – we had to hike almost an hour in the rain, on the muddy rainforest trail before reaching Praia das Palmas beach, where we stayed at Camping Pousada Acorde. We got to experience the soul of Ilha Grande immediately: it was wild and gorgeous in its raw untamedness.

Our mini bungalow was cramped but cozy – and probably the most budget-friendly bungalow on the island. It didn’t matter much though, we were so pleased just to be with each other. And that’s what we did on our first whole day on Ilha Grande: simply being and exploring our beach and the smaller beach Praia Brava das Palmas just next to it. Our beach was also very pretty with palm trees reaching onto the sand. Luckily it wasn’t pouring anymore, but it was cloudy and we still got some rain showers, so the weather could have been better. But there is no such thing that a cold, delicious açaí bowl would not fix! Next time I will tell you about a beach that was chosen in TOP10 of the whole world – so beach freaks stay tuned!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here

Sesimbran parhaat: 8+1 matkavinkkiä

Jaksaisin jauhaa vaikka loputtomiin siitä, miten täydellinen paikka Portugalin-kotimme Sesimbra on. Siitä huolimatta en ole tähän mennessä kirjoittanut kunnollista postausta paikkakunnan parhaista paloista – ja niitähän riittää! Korjatkaamme siis tämä huutava vääryys hetimiten.

Sesimbra sijaitsee noin 30 kilometriä Lissabonin eteläpuolella, kuuluen siis periaatteessa metropolialueeseen. Sinne on helppoa tehdä päiväretki esimerkiksi Praça da Espanhalta lähtevällä bussilla numero 207. Sesimbrassa on kalastajakylän historiaa henkivä söötti keskusta ja ihania hiekkarantoja, mutta paikkakunnan parasta antia ovat mielestäni luontokohteet, joista monista nauttimiseen tarvitsee kuitenkin melkeinpä auton ja mieluiten ainakin pari päivää aikaa tutustua alueeseen kunnolla. Sesimbra sopisikin oikein hyvin esimerkiksi Lissabonista Algarveen suuntautuvan roadtripin ensimmäiseksi pysäkiksi.

sesimbra2
sesi13

Paratiisimaisin biitsi

Turkoosein vesi ja kaunein hiekkaranta löytyy ehdottomasti Ribeiro do Cavalon rannalta Sesimbran keskustan länsipuolelta. Biitsille ei mene tietä saati sitten portaita, joten sinne pääsee ainoastaan jyrkähköä polkua pitkin askeltamalla tai veneellä. Reipas voi kävellä paikalle Sesimbran keskustasta asti, mutta auton tai pyörän voi myös jättää parkkiin N378-hiekkatien varteen. Paikan tunnistaa muista autoista ja infotaulusta. Patikointi rannalle kestää noin 20-30 minuuttia vauhdista riippuen, mutta jo paratiisia kovasti muistuttava näköala polun puolivälistä on pienen reippailun arvoinen, itse rannalle pääsystä puhumattakaan! Hyvät kengät tai vähintään retkisandaalit tulevat polulla tarpeeseen, joten pelkillä flipflopeilla en suosittele tähän irtokivien päällystämään mäkeen lähtemään. Etenkin rannan oikeassa (läntisessä) päädyssä on myös hyviä ja helppoja snorklauspaikkoja, mutta Atlantin veden viileyden vuoksi suosittelen märkäpukua tähän touhuun.

Biitsi on kaikessa upeudessaan täysin luonnontilainen eikä siellä ole mitään palveluita, joten varaa mukaan uikkareiden lisäksi ainakin juotavaa. Roskis löytyy polun yläpäästä, eli tuothan mukanasi ylös kaiken mitä veit alaskin. Rannalla ei ole juurikaan varjopaikkoja, eli oman aurinkovarjon tuominen voi olla fiksu veto – niin ne paikallisetkin tekee. Auringonlaskua täältä ei korkeiden rantatörmien vuoksi pysty näkemään, joten vieraile biitsillä mieluiten aamulla tai keskipäivällä.

sesimbra1

Upein näköala

Vaikka mahtavia maisemia näkee monessakin paikassa, pääsee kaikkein hengästyttävimpiä näköaloja todistamaan Arrábidan luonnonpuiston näköalareitiltä. Tie N379-1 mutkittelee vuorenrinteellä ja alla kimmeltää sininen meri vuosittain muotoa vaihtavine hiekkasaarineen. Setúbalin kaupunki siintää horisontissa ja Tróian hiekkarantojen reunustaman niemimaan luksushotellit casinoineen erottuvat maisemasta. Jos olet onnekas, saatat saada kiikareihisi Sado-joen suiston ja meren välillä uiskentelevan delfiiniparven. Sijaitseepa Arrábida-vuoren rinteillä historiallinen luostarikin. Kaikille James Bond -faneille seuraa myös hyviä uutisia, sillä On Her Majesty’s Secret Service -elokuvaa on aikoinaan kuvattu tällä tiellä. YouTubesta löytyy kyseinen kohtaus, jossa Mrs. Bond kuolee Arrábidalla.

Näköalareitillä on monta pienehköä paikkaa, joihin auton voi pysäyttää maisemien ihastelun ajaksi, mutta virallisempi näköalapaikka on nimeltään Miradouro Portinho da Arrábida, ja se on merkattu esim. Googlen karttaan. Samalla retkellä kannattaa poiketa ainakin Portinho da Arrábidan rannalla (varaudu maksamaan parkkipaikasta kesäaikaan) ja kokeilla kenties jotakin alueen lukuisista patikkapoluistakin. Varo tiellä liikkuvia pyöräilijöitä ja huomaa, että etenkin kesäkaudella jotkut tieosuuksista on muutettu yksisuuntaisiksi.

sesimbra17

Kiinnostavin nähtävyys

Sesimbra hellii historiasta ja luonnosta kiinnostuneita. Cabo Espichelin niemi on vanha pyhiinvaelluskohde pyhimyskultteineen ja pyhättöineen, mutta paikalle kannattaa tulla myös upeiden merellisten maisemien vuoksi. Auringonlaskut täällä ovat ihania ja paikalta löytyy myös kahvio ja kesäisin matkamuistokojuja. Kivenheiton päästä niemennokalta löytyy vieläkin esihistoriallisempi kohde, sillä Pedra da Muan kallioihin on tallentunut dinosaurusten muinaisia jalanjälkiä. Niiden luokse joutuu hieman taittamaan matkaa, mutta paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen, eivätkä maisemat täältäkään tuota pettymystä. Tästä on tulossa uudempikin postaus ihan lähiaikoina!

sesimbra4

sesimbra5

Dinosaurusten jalanjäljillä Pedra da Mualla.

sesimbra6

Paras patikkareitti

Sesimbrasta ja lähialueilta löytyy kaikenlaisia vaellusreittejä tallattavaksi vaikka muille jakaa, mutta Chã dos Navegantesin ja Serra do Riscon polkujen lisäksi tähänastinen suosikkini on kenties ollut kiipeäminen 501 metriin kohoavan Arrábida-vuoren huipulle sen haastavuuden vuoksi. Vuoren korkeimmalle kohdalle Pico do Formosinholle kuitenkin kulkee useampiakin polkuja monesta eri suunnasta, ja me valitsimme tietenkin sen kaikkein vaikeimman pohjoisen puolen reitin, jolla rämmimme vuoren jyrkkää etuseinämää peittävää kivimurskaa ja lohkareita pitkin ylöspäin, mutta saimme palkaksemme järisyttävän upeat näköalat. Itseämme vähemmän tyhmänrohkeille on kuitenkin olemassa myös vuoren samaa puolta kiipeävä helpompi ja selkeämpi (joskin merkkaamaton) polku, tai vuoren takapuolelta eli meren puolelta huipulle etenevä, huomattavasti vähemmän jyrkkä mutta pusikkoisempi reitti. Kiitos monen eri polun, voit vaikka patikoida Picheleirosin kylästä vuoren ylitse aina mainitulle Portinho da Arrábidan rannalle saakka!

Mikäli olet seikkailunhaluinen ja lähdet liikkeelle vuoren pohjoispuolelta, voit jättää auton parkkiin Picheleirosin ja Casais da Serran välissä kulkevan hiekkatien varrelle, mistä lähtee polku ensin ylämäkeen metsään ja myöhemmin vuoren rinteille. Kyseinen metsikkö ei ole niin iso, että sinne voisi eksyä, ja maaston viettämisen takia tiedät aina, missä suunnassa vuori noin suunnilleen on. Helpompi polku kääntyy ennen kivisen osuuden alkamista oikealle. Merkattujen reittien puutteen takia on näitä polkuja hieman hankala neuvoa, mutta Wikilocista löytyy joitakin vaihtoehtoja, jotka voi vaikka ladata kännykkään: Picheleiros – Formosinho – Portinho da Arrábida, tai meren puolelta Arrábidan maisemareitin luostarin luota lähtevä Convento da Arrábida – Formosinho, tai hurjapäille ilmeisesti se sama reitti Pico do Formosinholle, jonka me kiipesimme. Etenkin meren puolelta lähtevälle polulle kannattaa varata pitkähihaiset vaatteet, sillä mikäli polkua ei ole hiljattain kunnostettu, voivat puskien oksat ja piikit raapia ihoa inhottavasti.

sesimbra8 sesimbra12

Antoisin aktiviteetti

Vuokraa kanootti ja lähde Atlantille melomaan! Mikään ei ole parempaa tekemistä kuumana kesäpäivänä kuin kuvankauniiseen rantaviivaan tutustuminen rantakallioiden alapuolelta käsin viileän veden päällä lipuen. Luvassa on turkoosina ja vihreänä välkehtivää vettä, luolia, kirkasvetisiä poukamia ja meren asukkeja, etenkin lintuja ja kaloja – tai jos tuuri käy niin jopa delfiinejä. Rantaudu välillä autiolle rannalle pulahtamaan rantaveteen vilvoittelemaan ja pitämään piknikkiä tai vaikka snorklaamaan.

Kahden hengen kanootteja voi vuokrata noin 35 euron päivähintaan, tai jos yksinään merelle lähteminen jännittää, voit osallistua myös opastetulle retkelle. Niin saat myös parhaiten tietoa alueen ekologiasta ja historiasta. Esimerkiksi Vertente Natural järjestää monenlaisia retkiä Sesimbran ympäristössä, kuten Professor Luiz Saldanha Marine Parkissa tai Arrábidan luonnonpuistossa. Tai jos melominen ei kiinnosta, Atlantin kirkkaita vesiä pääsee kokemaan myös pinnan alta happitankkien kera, surffaten, Lagoa da Albufeiralla leijalautaillen tai vaikkapa deep-water soloing -kiipeillen. Täältä ei tekeminen lopu, ja Portugalin rannikolla kun ollaan, ovat kaikenlaiset veteen liittyvät aktiviteetit sitä parasta antia.

sesimbra11

Mikäli vesiurheilu ei kuitenkaan ole yhtään oma juttusi, niin miltä kuulostaisi viinitilakierros ja viinikellareiden tuotteiden sekä paikallisten torta de azeitãoiden maistelu läheisessä Azeitãon kylässä?

Suussasulavin kahvila

Meloessa tulee tunnetusti nälkä, ja siinä vaiheessa kannattaa suunnata välipalalle Sesimbran kujien suloisiin kahviloihin. Maailman parhaat ja valtavan kokoiset croissantit saa O Melhor Croissant da Minha Rua -kahvilasta (nimi kuuluu englanniksi The Best Croissant of My Street). Tilaa herkullinen voisarvi makealla kananmunista tehdyllä doce de ovos -täytteellä ja valitse kyytipojaksi tietenkin galão eli portugalilainen latte. Tässä on makuhermoja hivelevä, joskaan ei välttämättä maailman terveellisin, aamupala tai kello kuuden välipala. Samoja leivonnaisia saa niin Sesimbran keskustasta osoitteesta Rua Serpa Pinto 30, kuin myös Cotovian kaupunginosasta Liansini-kahvilasta Rua Gil Vicente -kadulta.

Jos taas olet pastel de nata -fani, niin kehoitan suuntaamaan näiden herkkujen perässä Sesimbran linnoituksen takana sijaitsevaan Tomé-kahvilaan. Uunituoreen leivonnaisen kuori rapsahtaa mukavasti hampaissa ja vielä hitusen lämmin täyte suorastaan sulaa suussa! Toméssa voit myös kokeilla caipirinhaa, joka on tehty cachaçan sijasta paikalliseen moscatel-viiniin. Siinäpä erikoinen makuelämys. Vinkki: aurinko paistaa kahvilan ulkopöytiin juuri ennen laskemistaan, eli tämä kahvila on parhaimmillaan myöhään iltapäivällä.

sesimbra7

Houkuttelevin ravintola

Aloha Café on Sesimbran ainoa ja ensimmäinen kasvisravintola ja -kahvila. Mikäli haluat kevyehköä mutta herkullista lounasta tai kaipaat hieman detoxia vihermehun tai yrttiteen muodossa, suuntaa tänne! Luomuruokaan panostava paikka tarjoilee myös erittäin maistuvan kuuloisia vegehampurilaisia, wrappeja, keittoja ja salaatteja, mutta minä en ole niitä vielä koskaan päässyt maistamaan, sillä päivän lounas (6,90 euroa) on aina vienyt kielen mennessään. Kaikki (tai ainakin melkein kaikki, ihan satavarma en ole) ruoka ja juoma on vegaanista. Makeat piirakatkin ovat olleet oikein hyviä. Kahvila on myös sisustukseltaan viihtyisä, voisi jopa sanoa että skandinavialaishenkinen – tästä on tosin luultavasti kiittäminen Ikean kalusteita. Aloha Café sijaitsee Rua Gil Vicente 30B:ssä Santanan kaupunginosassa.

Paikkakunnan paras kalaravintola taas on nimeltään Lobo do Mar. Sen salaisuus on sijainti – ravintola on perustettu taktisesti aivan kalastajasataman viereen Avenida dos Náufragosille, joten ravintolaan ostetaan saaliin parhaat ja varmasti tuoreet kalat heti ensimmäisenä kalastajien rantauduttua. Kalanhajua ei ravintolassa silti tarvitse pelätä, vaikka ravintola ei ulkomuodollaan valtavasti koreilekaan. Tarjolla on konstailematonta, maistuvaa ja tuoretta portugalilaisruokaa, jonka hinta ei päätä huimaa. Voit valita kalasi itse tiskistä, mutta huomaa, että ravintola ei tarjoile juurikaan muita mereneläviä. Niiden maisteluun löytyy omat ravintolansa Sesimbran keskustasta, mutta itse välttäisin rantakadun ravintoloita – pääsääntöisesti korttelin tai parin päässä rannasta sijaitsevat ravintolat kuten Praiamar ovat parempia. Huomioi myös, että lähes kaikki ravintolat sulkevat ovensa lounaan ja illallisen väliseksi ajaksi noin kello 15-19.

sesimbra16-horz

Aloha Cafésta saa herkullisia kasvislounaita.

Aurinkoisin terassi

Sesimbran rantakatu on täynnä mukavia baareja, mutta paras paikka huurteisen nauttimiselle löytyy Tap Housen terassilta Sesimbran linnoituksesta. Voit paistatella auringossa, tuijotella merelle tai tarkkailla hiekkarannan ja rantakadun kulkijoita, sekä tietysti tutustua historialliseen linnoitukseen. Mikään kylän halvin kuppila ei ole kyseessä, vaan hinnat lähentelevät melkein suomalaisia. Tap Housella on kuitenkin sijantinsa lisäksi yksi ehdoton valttikortti: sieltä saa ABC:n eli Arrabida Beer Companyn artesaanioluita. Käsintehtyjen oluiden maistelumenu maksaa muistaakseni 7 euroa, ja mikä parasta, voit ostaa pullon (tai viisi) suosikkioluttasi myös mukaan. Ennen kyseiseen pienpanimoon tutustumista pohdin jo puolivakavissani että pitäisikö ryhtyä panimoyrittäjäksi, jotta Portugaliinkin saataisiin kunnollista juotavaa Sagresin ja SuperBockin rinnalle.

sesimbra3

Sesimbran linnoitus ja Tap House auringonlaskussa.

Bonus: Parhaat bileet

Jos osut paikalle helmikuussa, et voi olla huomaamatta karnevaalien lähestymistä. Rumpujoukkueet harjoittelevat, sambaryhmät valmistelevat värikkäitä fantasia-pukujaan ja kaikki odottavat kevään aloittavia juhlia. Itse karnevaalien pärähdettyä käyntiin kylän rantakatu palmurivistöineen muuttuu tanssitantereeksi: kadulla sambataan, soitetaan musiikkia ja syödään paahdettuja kastanjoita. Vaikka itse kulkueeseen ei osallistuisi, on pukeutuminen silti suotavaa. Vaikka meininki on kotikutoisempi, ei tunnelma jää näissä bileissä kovin kauaksi Riosta!

sesimbra9
sesimbra13

Majoituksesta en valitettavasti osaa oikein sanoa juuta enkä jaata, mutta sitä löytyy leirintäalueista aina rannalla sijaitseviin spa-hotelleihin ja vuokra-asuntoihin saakka. Suosittelen toki vuokraamaan meidän talon ihanalta maatilaltamme, niin kauan kuin se vielä pysyy vuokrauskäytössä! Voipi nimittäin olla, että jossain kohtaa hilaamme itsemme sinne ihan oikeastikin asumaan.

Ehkäpä joku ottaa näistä vinkeistä vaarin ja lähtee tutustumaan Sesimbraan, sillä en usko, että sieltä on edes mahdollista lähteä pettyneenä pois. Siitä pitävät huolen upeat luonnonmaisemat, kalastajakylän pikkukujat ja mukavat ihmiset. Tämä on muutenkin siitä kiva paikka, että eri tavoin kuin Algarvessa, turisteista ei ole ruuhkaa mutta heihin, enimmäkseen ranskalaisiin ja espanjalaisiin, on silti totuttu. Tervetuloa, bem-vindo!

sesimbra14


In English: Our hometown in Portugal, Sesimbra, is just the perfect place. Only 30 kilometers from Lisbon, it has pristine nature, breathtaking scenery and delicious food. The best beach of them all is called Ribeiro do Cavalo, where you need either to hike for some 20-30 minutes or arrive by boat. The most amazing views can be found in Serra da Arrábida, where you can drive on the same scenic route as James Bond in the film On Her Majesty’s Secret Service. The most interesting sightseeing can be done at Cape Espichel, where history of holiness meets the views over the high cliffs. There are also some dinosaur footprints close by. The most rewarding hiking route goes up the mountain Arrábida, to Pico do Formosinho at 501 meters. On the mountain there are several paths to choose from, not to mention the amount of trails in the area. The most epic activities are related to water – canoeing, diving, surfing, deep-water soloing, kite surfing, coasteering… you name it. And don’t forget swimming and snorkeling at the shallow beach waters.

The most delicious croissants can be found at the cafeteria called O Melhor Croissant da Minha Rua, and the best cream custard tarts (pastel de nata) from Tomé situated behind the fortress. In the fortress itself there is a terrace, which is the best spot to try some locally brewed beers. When you get hungry from all the hiking and paddling, head to Aloha Café for mouthwatering vegan lunch, a hamburger or a green smoothie, and for dinner try the freshest fish at Lobo do Mar, situated just across the street from the fishing harbor. If you visit Sesimbra in February, you get to take part to the colorful celebrations of Carnival. I cannot tell much about accommodation, but there are plenty of options. Or just ask me about the house we are renting! Welcome, bem-vindo!

Greetings from Zambia!

Heippahei ja terveisiä Sambiasta! Kirjoittelen täältä maan pääkaupungista Lusakasta, jonne saavuttiin viikko sitten vappupäivänä melkein kaksi vuorokautta kestäneen matkustamisen jälkeen. Lentomme kulkivat reittiä Helsinki-Tukholma-Dubai-Lusaka, ja Helsinkiin ajelimme Jyväskylästä milläs muullakaan kuin Onnibussilla. Ensivaikutelma Sambiasta oli oikein positiivinen: aurinko paistaa ja useimmat ihmiset ovat ystävällisiä, sekä äärimmäisen kohteliaita. Kaikki puhuvat englantia ja kaikki keskustelut alkavat kuulumisten tiedustelulla eli How are you?:lla. Olen opetellut saman myös paikallisella kielellä nyanjaksi. Muli bwanzi? Ndili bwuino.

Ollaan asetuttu taloksi Necos-järjestön vierasasuntoon Barlastonen alueelle. Laitan tähän postaukseen kuvitukseksi otoksia täältä kämpiltä näin alkajaisiksi. Tämä on suhteellisen keskiluokkaista aluetta omakotitaloineen, mutta pääkadun toisella puolella levittäytyvät Madimban, Chungan ja kauempana Materon compoundit eli epäviralliset alemman tulotason asuinalueet, joiden läpi keskustaan menevät bussit ajavat. Compoundit ovat saaneet kuulemma nimensä niin, että vain muutamalle kymmenelle tuhannelle asukkaalle suunnitellun Lusakan kaupungin väkiluvun kasvaessa brittiläiset siirtomaaisännät jouduivat antamaan compoundejaan eli maatilojaan asuinalueiksi kasvavalle väestölle, ja niille rakennettiin pikaisesti pieniä omakotitaloja. Kovin montaa asuinkerrostaloa en ole täällä vielä nähnyt.

kämppä2

Tältä näyttää meidän pihamaa.

kämppä5
kämppä10 kämppä3

kämppä4

Meet Chrissy the rasta dog.

Muut kuin pääkadut ovat hiekkateitä usein roskien täyttämine kuoppineen, mutta onneksi paikallisbussit kulkevat vain asfaltoituja teitä pitkin. Esimerkiksi yliopistolle mentäessä bussia joutuu vaihtamaan keskustassa, missä on neljä bussiasemaa. Se on vähän liikaa tällaiselle suuntavaistottomalle, josta kaikki kadut näyttävät ainakin vielä lähes samalta. En ole ehkä koskaan nähnyt näin rumaa kaupunkikeskustaa. Se koostuu punertavista pölyn peittämistä korkeista rakennuksista ja kesken jääneistä rakennusprojekteista joita seisoo luurankoina siellä täällä. Näiden väleissä on värikkäiden liikkeiden valtaamia matalampia liikerakennuksia ja katukojuja sekä vilkasta liikennettä. Keskustassa on aika kaoottista ja kyllä minua siellä enemmän jännittää kulkea kuin täällä rauhallisella asuinalueella. Yliopistolle päin mentäessä kaupunkikuva taas muuttu vihreämmäksi ja vastaan tulee useita hienoja ostoskeskuksia supermarketteineen, joissa mekin ollaan käyty ruokaostoksilla. Täytyy myöntää, että olin vähän yllättynytkin ostoskeskusten määrästä ja moderniudesta. Toista se oli Sansibarilla, mutta Sambia on sentään alemman keskitulon maa. University of Zambian kampus on mielestäni hyvinkin viihtyisä tekojärvineen ja laajoine nurmikkoalueineen ja suurine puineen. Bussimatka kotoa yliopistolle kestää reilun tunnin. Lähdemme takaisin kotiin viimeistään neljältä, jotta ehdimme perille ennen pimeää.

kämppä6

Päästiin kokkaamaan nshimaa perinteisellä hiilikeittimellä.

kämppä1 kämppä7

kämppä8

Valmis annos. Nshima on maissipuuroa, josta pyöritellään palloja oikealla kädellä (en osaa) ja syödään kaikenlaisten ruokien lisukkeena (tässä köyhästi tölkkipapujen kera).

Sambiassa sateet ovat viime sadekausilla jääneet vähäisiksi, mikä on aiheuttanut kuivuutta ja järvien vedenpinnan laskua. Koska 95 % sähköstä tuotetaan täällä vesivoimalla, ei sähköä riitä vastaamaan kysyntään. Pitkät sähkökatkot ovat siis arkipäivää, mutta onneksi niillä on selkeä aikataulu. Täällä meidän alueella sähköt ovat poikki aamukuudesta iltapäivä kahteen. Voitte varmaan arvata, että parhaimpaan työskentelyaikaan osuva sähköttömyys hieman rajoittaa niin työntekoa kuin blogin kirjoitteluakin, kun läppärin akku kestää noin tunnin. Aamukahvitkin joutuu keittämään jo illalla valmiiksi, joten kylmänähän se juodaan. Paikalliset tosin käyttävät hiilikeittimiä kokkaamiseen, mutta meillä on vain sähköliesi. Toinen bloggaamista rajoittava asia on netin kalleus. Ostettiin 10 Gigatavun nettiyhteys, jonka pitäisi riittää kaksi kuukautta. Se maksoi 700 kwachaa eli noin 65 euroa. Yliopistolla on onneksi (hidas) eduroam, jota voi käyttää vapaasti, eikä sieltä sammuteta sähköjäkään koskaan.

kämppä21

Meidän kämppä vasemmalla, Necosin toimisto oikealla.

kämppä11

kämppä9

Tällaisia yllätyskavereita voi löytyä ikkunalta.

kämppä12

kämppä13

Meillä on  vain kerrossänky, mutta ihan hyvin ollaan molemmat tuonne alapunkkaan hyttysverkon alle mahduttu.

kämppä14 kämppä15
kämppä16

kämppä17

Hankittiin pinkki ötökkätiivis ämpäri kuivaruokien säilytystä varten.

Täällä on tällä hetkellä kuiva viileä kausi eli periaatteessa talvi, sillä ollaanhan nyt eteläisellä pallonpuoliskolla ja 1200 metrin korkeudessa tasangolla. Aurinko on paistanut enemmän tai vähemmän joka päivä nousten ja laskien noin kuudelta, mutta eilen aamulla sataa tihutti hieman vettä. Lämpötila on päivisin noin 21-25 astetta ja öisin se tippuu 11-12 asteen tienoille. Eilinen aamu oli muutenkin todella viileä, ja minä typerys olin illalla väsyneenä ajatellut käyväni vasta aamulla suihkussa. Voin kertoa, että kylmä suihku tuntuu huomattavasti mukavammalta iltapäivän lämmössä kuin kylmässä aamussa. Vesi oikein höyrysi iholta ja hengityksestäni, brrr. Vastoin saamaani ennakkokuvaa täällä on kuin onkin suihku, tai lähinnä vesiputki josta tulee jonkin verran kylmää porakaivovettä. Kyllä siinä nyt peseytyy, kunhan tekee sen iltapäivällä kun on lämpimintä. Suihkussa yleensä pysähtyy auringonlaskun aikaan kuuntelemaan kaupungin taustahälyä ja tuntemaan, miten hengittää samaan tahtiin tämän levittäytyvän kaupungin ihmisten kanssa – minä ja kolme miljoonaa muuta. Vessa on tietysti kuivakäymälä, jonka virtsanerottelusysteemi tosin on jotenkin epäkunnossa tai poissa käytöstä. Se aiheuttaa hieman hajuhaittoja, mutta kiinteä tavara ei haise vessassa ollenkaan, niin kuin pitää ollakin. Vessan ulkopuolelta löytyy myös käsienpesupaikka.

kämppä18 kämppä19
kämppä20

kämppä22

Suloinen suihkukaveri.

kämppä23

Ei hullummat näkymät suihkukopin ”ikkunasta”.

kämppä24

Ensimmäinen viikko täällä on kulunut pitkälti paperihommien hoitamiseen University of Zambian eli UNZAn kanssa. Viime viikolla tapasin tutkimusvaihtoani koordinoivaa henkilökuntaa ja eilen kävimme tekemässä Study Permitiä varten muiden papereiden muassa tarvittavat lääkärintarkastukset. Lentokentällä saimme vain 30 päivän leiman passiin (double-entry viisumi, olisiko ollut 80 USD), joten joudumme vierailemaan lähiviikkoina Immigration Officessa hakemassa tuota opiskelulupaa ja samalla lisäaikaa maassaoleskeluun. Se maksaa 750 kwachaa eli noin 70 euroa. Lääkärintarkastus tehtiin UNZAn klinikalla ja se oli sellainen vähän sinne päin –tyylinen kaiken ulkoisen kuten pituuden, ruumiinlämmön ja näön suhteen, mutta jouduttiin toimittamaan myös virtsanäytteet laboratorioon, joista tutkittiin mm. sokeriarvot. Saimme kumpikin tulokseksi ”fit for enrollment”, jes!

kana1 kana2
kana3kana6
kana4 kana5

Viikonloppu taas kului lähiseudulla käveleskellessä ja sambialaista lähiöelämää katsellessa sekä pyykkiä pestessä. Kanat ja koirat juoksentelevat pihalla, pyykki kuivuu narulla ja lasten naurua kuuluu aidan takaa. Mikäs täällä on elellessä. Kävimme kuitenkin sunnuntaina Necosin koordinaattorin Obedin ja hänen vaimonsa kanssa jollakin hienohkolla vapaa-ajan alueella virkistäytymässä, alempana on kuvia paikasta. Siellä oli uudehko baari-/ravintolarakennus ja puistomainen piha, jossa oli jopa uima-allas. Sieltä sai maksua vastaan käyttöön hiiligrillejä, joita täällä kutsutaan nimellä braai, ja baarista sai tilattua juotavaa. Siinä sitten grillailtiin ja hörpittiin kylmää olutta iltapäivän laskevassa auringossa muutamien muiden sambialaisista koostuvien seurueiden kanssa. Uima-allas jäi testaamatta, sillä sää oli hieman viileähkö kylmän tuulen puhaltaessa. Roskat ja tyhjät pullot heitettiin maahan, josta henkilökunta keräisi ne luultavasti seuraavana päivänä. Vähän erikoinen systeemi, mutta toimiihan se niinkin! Juttelimme kolmen sairaanhoitajaopiskelijatytön kanssa, jotka olisivat halunneet matkustaa Suomeen siksi, että hoitajien henkilökohtainen elämä on vapaampaa kuin Sambiassa, missä hoitajaopiskelijoita kuulemma arvioidaan myös käytöksen ja ulkonäön perusteella.

kana7 kana8
kana9 kana11
kana12

Auringon laskettua ajoimme vieläkin kauempana kaupungista sijaitsevalle projektialueelle, jonka nimi oli 15 Miles ja jonne on rakennettu kuivakäymälöitä. Se oli lähestulkoon maaseutua, ja ajoimme pientä hiekkatietä pitkin puskien keskelle, missä nökötti pari yksinäistä taloa. Siellä ei ollut sähköä, mutta talon asukkaat istuivat pimeällä kuistilla hehkuvien hiiligrillien kanssa, ja tarjosivat meille grillattua maissia. Tietenkään emme osanneet syödä sitä oikealla tavalla ja jouduimme naurun kohteeksi.  Myös nyanjan taitomme herättivät hilpeyttä noissa ihmisissä, joiden kasvoja emme siinä pimeydessä pystyneet näkemään. He eivät edes olleet nyanjan puhujia, joten se ei haitannut ollenkaan (Sambiassa puhutaan pääkielien englannin, nyanjan ja bemban lisäksi 70 muutakin kieltä). Tähdet loistivat yläpuolellamme uskomattoman kirkkaina ja linnunrata piirtyi selkeänä taivaankannelle. Aikamoinen hetki.

kana10
kana13

Tänään ja eilen Necosin toimistolla on ollut auditoijia Suomesta ja Keniasta. He tekevät projektitarkastuksen Ulkoministeriölle osana Sambian ohjelmaa. Tänään toimistolla keskityttiin tilintarkastukseen ja paperien pyörittelyyn, mutta en tiedä oliko eilen agendalla jotain muutakin. Onhan se tärkeää valvoa että kehitysyhteistyövarat käytetään siihen mihin kuuluukin, ja projektien toteutusta arvioidaan myös tällä tavoin. Nyt kun auditointi on ohi, Necosin tyypeillä on aikaa aloittaa hommat minun kanssani. Huomenna siis pääsen luultavasti ensimmäistä kertaa oikeasti työn touhuun!

Ajattelin yrittää päivittää blogia sähkökatkoista ja rajallisesta netistä huolimatta edes kerran viikossa. Nyt suuntaan nukkumaan, onhan kello jo yhdeksän eli alkaa olla myöhä! Se Suomessa hyvin harvoin ennen puoltayötä nukkumaan menevä Johanna kyllä nauraisi, jos ei olisi sama tyyppi… Sitä ennen saatan kuitenkin tappaa muutaman torakan jos ja kun niitä kohtaan – tästä on valitettavasti tullut rakas harrastuksemme, sillä niitä juoksentelee pitkin nurkkia. Palataan siis asiaan ja toivottavasti pian!


In English: Greetings from Lusaka, Zambia! We arrived here a week ago and have settled down in a guesthouse of an NGO called Necos, which is situated in an informal but quite middle-income neighborhood Barlastone. On the other side of the main road start the lower income compounds Madimba, Chunga and further towards the center Matero. The buses pass through these buzzling areas when going to the even more buzzling town. Zambia has given a positive impression for both of us; the days have been sunny and most of the people very friendly. Every conversation starts with How are you? and I think I’m going to learn to be extremely polite here. The first week has passed by doing paperwork for the immigration office and the university, and meeting some coordinating people at UNZA. There has been also an auditing taking place at Necos, which has made the start slow. But maybe tomorrow I get to start the work!

Satumainen Quinta da Regaleira

Kuten jo aiemmin mainitsin, oli viime Portugalin-reissumme senkertaisena nähtävyyskohteena järkyttävän upea Quinta da Regaleiran palatsitila Sintrassa. Ajelimme sinne Zén, Fannin ja Teemun kera Sesimbrasta eräänä sateisena mutta melko lämpimänä tammikuun päivänä läpi Lissabonin ja ali sen suuren akveduktin. Sintraan päästyämme löysimme onneksi parkkipaikan autolle helposti aivan Quinta da Regaleiran vierestä. Heti porteilla tulijaa tervehtivät kivimuurin takana kohoava ihastuttavan koristeellinen palatsi ja vanhat oksiaan kurkottelevat suuret puut, joten oli selvää, että mihinkään aivan turhaan paikkaan emme olleet saapuneet.

quinta1 quinta3

quinta4

Talvista vehreyttä ihmettelemässä. Kiitos kuvasta Fannille!

quinta5

Quinta da Regaleiran palatsi.

quinta6 quinta8

Quinta da Regaleiraan kuuluu romanttinen goottilaistyylinen palatsi koristeellisine kappeleineen sekä mielettömän kaunis ja valtava puutarha, jossa kävelemällä voi kohdata niin lampia, pieniä vesiputouksia, kiveen hakattuja tekoluolia eli grottoja, patsaita, kuin tietysti kauniita istutuksia, kukkia ja vanhoja muhkuraisia puitakin. Puhumattakaan niistä käänteisistä vihkimyskaivoista! Rakennelmat ovat todella yksityiskohtaisia ja laattataidettakin löytyy hiukan, ollaanhan sentään Portugalissa. Hassua kyllä, paikka ei ole mikään kovin vanha, vaan se on rakennettu 1900-luvun alussa. Quinta da Regaleira on silti muiden Sintran kulttuurimaisemaan kuuluvien palatsien ohella listattuna UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Tila siirtyi yksityisomistuksesta Sintran kaupungille vasta vuonna 1997.

quinta9 quinta10
quinta11 quinta12
quinta13
quinta15 quinta16

Kävimme seikkailemassa maanalaisissa tunneleissa, joiden labyrinttimaista verkostoa pitkin pystyy liikkumaan puutarhassa paikasta toiseen. Parasta näissä luolissa olivat lampeen antavat aukot, joista valoa pääsi tulvimaan sisälle, ja joissain oli jopa värillisiä ikkunoita. Ei suositella ahtaanpaikankammoisille, vaikka luolissa tilaa riittikin.

quinta14

Quinta da Regaleira on täynnä yksityiskohtia.

quinta17 quinta20
quinta18 quinta21
quinta19

quinta22

Tämä ihanan värinen ja rappioromanttinen puutarhamaja oli yksi suosikkiasioistani.

Sintran vuorten yllä roikkuu usein mereltä saapuva pilvipeite, ja niinpä mikroilmasto onkin siellä vielä normaaliakin kosteampi saaden joka paikan kasvamaan jotakin vihreää, vähintäänkin sammalta. Hieman kuin olisi palannut Azoreille! Jotkut puut loistivat vielä syksyn väreissä, vaikka oli jo tammikuu. Toiset taas olivat pudottaneet lehtensä ja muodostivat kontrastin kaikelle sille ikivihreydelle. Puutarhassa vallitsi aivan satumainen tunnelma, ja oli ihanaa katsella erilaisia kukkia keskellä talvea. Tila on rakennettu rinteeseen, joten rappusia ja ylämäkiä kavutessa tuli huomattua, että kuoritakki ja pipo olivat todellakin vähän liikaa. Vaan koska satoi, ei niitä viitsinyt oikein riisuakaan. Pilvinen sää oikeastaan vain sopi Quinta da Regaleiran -vierailuun todella hyvin, tehden paikasta vielä enemmän mystisen.

quinta23

quinta24

Virkistävää nähdä kukkia tammikuussa!

quinta25 quinta27-horz

quinta28

Maurilinnoitus siintää kallioisen vuoren päällä.

quinta30-horz

Eräs grotto ja eksyneen oloinen turisti (kiitos Fanni kuvasta).

quinta29 quinta32
quinta34 quinta33
quinta36 quinta35

quinta37

Kiitos kuvasta Fannille.

Kun olen vähän tällainen hullu kissaleidi, eivät Quinta da Regaleirassa asustavat kissat tietenkään paikkaa ainakaan huonommaksi tehneet! Hassuja kissoja kun tuolla tavalla viihtyivät sateessa turisteja puskemassa, herkkujen toivossa kai. Oli niillä omat nappulakipotkin erään huoltorakennuksen yhteydessä.

quinta38

Tänne oli istutettu myös samoja saniaispuita kuin Azoreille. Eivät tosin näyttäneet ihan  yhtä hyvin viihtyvän kasvupaikassaan.

quinta40 quinta39

Käänteisistä vihkimiskaivoista (”initiation wells”) vierailimme ensimmäiseksi sillä pienemmällä keskeneräisellä kaivolla, ja kuvittelimme tietysti löytäneemme jo isommalle käänteiskaivolle. Olin vähän pettynyt, sillä muistin kaivon olleen paljon hienomman ja suuremman näköinen kuvissa. Vasta myöhemmin hoksasimme, että väärä kaivohan siinä oli ollut kyseessä, ja jouduimme kapuamaan takaisin katsomaan sitä isompaa. Olihan tuo pienempikin ihan hieno, ja mystistä tunnelmaa oli jo siinäkin.

quinta41 quinta42-horz
quinta44

quinta46

Näkymät Sintran keskustaan.

quinta45-horz

quinta47

Quinta da Regaleiran palatsi, jota pääsee ihastelemaan myös sisältä…

quinta48

… ja sen prinsessamainen kappeli.

quinta49
quinta51

Suurempi vihkimyskaivo oli kyllä sen verran upea ilmestys, että kannatti lähteä vielä takaisin ylämäkeenkin sitä katsomaan. Pikemminkin maanalaisia, ylösalaisin käännettyjä torneja muistuttavia kaivoja ei ole käytetty koskaan vedenottotarkoitukseen, eikä myöskään mihinkään ihan tavallisiin vihkiäisiin, vaan Tarot-vihkimysrituaaleihin – siitä juontaa outo nimikin. Maanalaiset luolastot kytkevät nämä kaksi kaivoa puutarhan muihin osiin, ja suuremman kaivon portaikotkin on mitoitettu Tarot-mystiikan mukaan. Huhheijaa, kun kuvittelee millaisia seremonioita näissä kaivoissa on pidetty! Olisi kenties pitänyt hankkia Tarot-kortit tuonne mukaan.

quinta54-horz
quinta55quinta53quinta50

Quinta da Regaleira oli aika uskomaton kokemus, jota suosittelen kyllä lämpimästi jokaiselle tarunhohtoisista puutarhoista, arkkitehtuurista tai mystiikasta kiiinnostuneelle Portugalin-matkaajalle! Eipä taida paikka olla turhaan Sintran nähtävyyksien ykkössijalla Tripadvisorissakaan (kyllä, kävin vakoilemassa asianlaidan). Pääsymaksua joutui pulittamaan muistaakseni kuuden euron verran (opiskelijat 4 e), ja se oli kyllä joka sentin arvoinen sijoitus se! Menen takuuvarmasti tänne vielä joskus uudestaankin. Muista muuten ottaa taskulamppu mukaan, sillä luolalabyrinteissä seikkailu helpottuu huomattavasti kun näkee eteensä.

Quinta da Regaleirassa seikkailun jälkeen kiisimme hurjaa vauhtia syömään myöhäistä lounasta Cascaisissa sijaitsevaan kasvisravintolaan, ennen kuin sen lounasaika päättyisi. Centro Tinkuy oli superkodikas, oman puutarhan ja lähialueen luomuantimia hyödyntävä makrobioottista vegaanista ruokaa, joogatunteja ja erilaisia hoitoja tarjoileva paikka, jota pyöritti ihana perulainen nainen apuvoimineen. Saimme muistaakseni 15 eurolla keittoa, leipää herkullisine levitteineen, pääruokalautaset ja jälkkäriksi suklaakakkua reishikahvien kera. Ruoan jälkeen olisi tehnyt mieli vain jäädä takkatulen ääreen sohvalle ottamaan päiväunet, sillä olo oli kuin jonkun olohuoneessa ja ilta alkoi jo hämärtyä. Suositus tällekin!


In English: Quinta da Regaleira is a palace estate in Sintra, and we visited the place on a rainy but pretty warm day in early January. The visit was worth every cent of the four euro entrance fee, since the place is just full of magic. One can wander around the huge garden for hours, losing oneself at the underground labyrinths and admiring the detailed ponds, cascades, grottos, statues and buildings found in the garden. Not to mention the mystical initiation wells, where Tarot rituals have been taken place. It was also so refreshing to see many kinds of flowers blooming in the mid-winter and the garden is also home to some beautiful old trees. And cats! I really recommend visiting this magnificent place.

Instagram Travel Thursday: Rakkauskirje Portugalille ja rutiineille

Olenko minä kaavoihin kangistunut?

Myönnettävä se kai on. Meidän Portugalin-reissumme toistavat usein samaa kaavaa. Syömme samoissa ravintoloissa, istumme samoissa kahviloissa, kävelemme samoilla poluilla, teemme asioita samalla tavalla, jopa puhumme samoista asioista, reissu toisensa perään. Mutta miksi hyväksi havaittua haluaisikaan vaihtaa?

Tämä on se juttu, joka erottaa matkustamisen kotona olemisesta. Kotona syntyy rutiineita. Niitä omia juttuja, jotka nostavat hymyn korviin ja saavat kerta toisensa jälkeen tuntemaan itsensä maailman onnekkaimmaksi tytöksi. Niitä juttuja, joita on vain pakko sietää, vaikka kuinka ärsyttäisi. (Jälkimmäisiä ei onneksi ole montaa.) Reissussa on toisin, sillä siellä ollaan vain läpikulkumatkalla. Kaikki on uutta, ja usein ei tiedä, milloin palaa tai palaako enää koskaan. Kotona täytyy joskus etsimällä etsiä uusia juttuja niiden vanhojen hyvien lomaan, vaikka usein niitä tupsahtelee eteen ihan huomaamattakin. Joka Portugalin-reissulla on käyty myös jossakin aivan uudessa paikassa. Ja siellä kyllä riittää koluttavaa. Enhän oikeastaan ole nähnyt kuin ihan minimaalisen osan edes lähiseuduista, saati sitten koko maasta.

Mitä me sitten teemme aina Portugalissa ollessamme? Päätin listata ne rakkaat rutiinit, joiden noudattaminen ei ahdista piirun vertaa. Ehkä joku löytää tästä vinkkejä omallekin reissulleen!

insta16

1. Lissabonin lentokentälle laskeutuminen. Reissu alkaa joka kerta täältä. Yleensä kone on ainakin jonkin verran myöhässä. Kerran jouduimme odottamaan lentokoneessa parikymmentä minuuttia, sillä lentokenttätyöntekijöiden lakon takia kukaan ei tuonut portaita, joilla koneesta pääsisi pois. Tässä kuvassa on tammikuinen auringonnousu Portelan lentokentällä. Tuloaulassa on paljon sekalaisen näköistä porukkaa, jotka keskustelevat äänekkäästi, tai ainakin äänekkäämmin kuin Suomessa. Ilma tuntuu lämpimänkostealta, espresso tuoksuu ja ulkona kasvavia palmuja on aina pakko kommentoida. Liikenteeseen lähdettäessä joku tööttää vähintään kerran, ja kaistaviivoja saati sitten nopeusrajoituksia ei leikisti ole.

insta2

2. Cristo Rein eli Jeesuspatsaan bongaaminen auton ikkunasta Ponte 25 de Abril -sillalta. Tämä toistuu yleensä useammankin kerran.

insta19

3. Akveduktin bongaaminen auton ikkunasta. Yleensä tämän massiivisen rakennelman näkee heti Lissabonista ulos ajettaessa, mutta riippuu aivan siitä, kumpaa siltaa pitkin ylitämme Tejo-joen. Akveduktin jälkeen tähyilen silmät sirrilläni pahamaineista slummikatua, joka näkyy kukkulan päällä vasten hautausmaan tummia sypressejä. En ole sille kadulle vielä uskaltautunut, mutta jokin niissä hylätyissä taloissa ja vaaran tunnussa viehättää.

insta5insta7

4. Koirien kanssa hengaaminen. Nuo kaksi ovat semmoisia halinalleja, että oksat pois. Aivan valloittavia tyyppejä! Rapsutustuokiot kuuluvat jokaiseen päivään, ja jos jompikumpi antaa tassun nätisti, se voi saada leivänpalan palkinnoksi.

insta1

insta23

5. Puutarhassa hengaaminen. Jos nyt sattuu asumaan paratiisissa, niin mihinkäs sieltä haluaisi lähteä? Oma puisto, paras puisto siis. Magnoliapuuta pitää myös käydä tervehtimässä.

insta9

insta24insta15insta10

6. Sesimbrassa kävely. Keskustan kapeilla kujilla voi katsella ihmisten kuivuvia pyykkejä, fiilistellä kalastajakylätunnelmaa ja kurkkia sisälle kapakoihin ja kahviloihin. Palmujen reunustamalla rantakadulla voi katsella iltapäivää viettäviä ihmisiä, leikkiä rikasta turistia hienojen hotellien varjossa tai istua alas yhdelle imperialille. Aallonmurtajalla haisee mätä kala, mutta Sesimbraan saa uuden perspektiivin ja siellä asustavat kissat odottavat kieli pitkällä seuraavaa rantautuvaa kalastuspaattia. Praia da California -rannan itäpäässä voi hyppiä isoilla kivillä niin pitkälle kuin uskaltaa, ja etsiä hiekasta meren tuomia aarteita.

insta12

7. Liansinissa, Sesimbran parhaassa pastelaria-padariassa aamupalalla käyminen. Pastel de natat ovat tottakai hyviä, mutta tämän paikan erikoisuus ovat suussasulavat croissantit. Parasta juustolla ja ovo docella täytettynä sekä galão -maitokahvin kanssa nautittuna. Keskustasta, linnoituksen takaa löytyy se paikka pastel de natojen maisteluun. Kyytipojaksi tällä kertaa garoto, eli espresso maitovaahdolla.

insta8

8. Luontoretket. Erityisesti kuvan Serra do Risco on paikka, jossa mieli lepää, ja jonne on joka kerta pakko päästä kävelemään. Se on ehkäpä lempiluontopaikkani koko maailmassa. Siellä voi tallata punaiseen maahan kovertuneita polkuja ja ihmetellä läpitunkematonta ikivihreää pusikkoa, villisikojen jälkiä, yrttipuskia kuten rosmariinia ja timjamia sekä valtavan vanhoja korkkitammia. Auringonlaskut tuolla ovat upeita, kun vuoren siluetti heijastuu kultaisena kylpevää tienoota vasten. Paikka on osa Arrábidan luonnonpuistoa.

insta11insta6

9. Oman puun appelsiinien ja mandariinien kerääminen ja tuoremehun puristaminen niistä aamulla. Eipä parempaa starttia päivälle voisi kai toivoakaan.

insta14insta4

10. Päiväretki Lissaboniin. Sesimbrasta matkaa tulee vain 30 kilometriä, joten Lissabonissa tulee yleensä käytyä useammankin kerran hoitamassa asioita tai ihan vaan nauttimassa kaupungin sykkeestä ja söpöistä kujista. Kerran kävimme jopa entisillä kotikulmillani Lapan kaupunginosassa. Meidän lempparikauppa Decathlonia ei myöskään saa unohtaa. Myös tässä sushiravintolassa käymme aina herkuttelemassa – itse asiassa viimeisellä uudenvuodenreissulla jopa kahdesti!

insta13

11. Visiitti Portinho da Arrábida -rannalle. Biitsi on yksi seudun kauneimmista, mutta ei ihan yhtä hieno kuin lempparini. Talvisilla hiekkarannoilla on ihan oma melankolinen fiiliksensä. Suolainen tuuli puhaltaa ja auringonpalvojat loistavat poissaolollaan, mutta vesi oli ainakin minusta uimalämmintä. Eihän tuo Atlantti montaa astetta kesälläkään lämpene. Rakastan Portugalin talvea ehkä siksi, että se on vähän kuin Suomen lempivuodenaikani alkusyksy.

insta17insta18

12. Jonkin uuden nähtävyyden koluaminen. Tällä kertaa oli vuorossa Quinta da Regaleira! Sintrassa sijaitseva palatsi tiluksineen, luolastoineen ja ihmekaivoineen on aivan järkyttävän upea. Menkää ihmeessä käymään! Tästä aion tehdä aivan oman postauksensa.

insta20

13. Kanojen ja heppojen ruokkiminen, puutarhahommat ja muut maatilan työt. Kuten kuvasta näkyy, joskus käytössä on itsepalvelusysteemi.

insta22

14. Omasta portugalilaisesta valkoisesta talosta haaveilu, ja ylipäätään ympärilleen katselu, ikään kuin voisi muistaa ja tuntea kaiken kun tarpeeksi katsoo. Sen valkoisen talon pihassa pitäisi kasvaa palmu. Harmi kyllä, meidän tuleva perintötölli on perinteikkään punainen. Palmu onneksi sentään löytyy. Hehheh.

insta3

15. Merenrantakallioilla hengailu ja kiipeily. Parasta, jos ulkona on lähemmäs 30 astetta lämpöä, mutta näköalat vakuuttavat talvellakin.

insta21

16. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: iltapäiväkävely Praia do Mecolla. Piiitkää hiekkarantaa reunustavat upeat dyynit ja hiekkakivitörmät. Rantabaarissa voi juoda sangriaa tai rannalla voi juosta hiekassa koirien kanssa. Parhaimmillaan Meco on aurinkoisena kevätpäivänä, kun uimarantakansa aurinkovarjoineen ja kylmälaukkuineen ei ole vielä saapunut.

Seuraavan kerran pääsemme Portugaliin toteuttamaan näitä loman ja arjen suloisesti blendaavia rutiineitamme pääsiäislomalla. En malttais taaskaan yhtään odottaa, vaikka sydäntä aina raastaakin palata takaisin Suomeen. Numeroksi 17. voisikin lisätä kysymyksen, miksi hemmetissä emme ole jo muuttaneet Portugaliin. Mutta tiedän kyllä, että sitten maisterintutkinto kourassa on paremmat mahikset rakentaa se oma elämä sinne. Matalien palkkojen ja korkean nuorisotyöttömyyden velkaiseen ja korruptoituneeseen maahan, jonka kieltä ymmärtää muttei vieläkään osaa puhua kunnolla, ja jonka teillä pyöräily tuntuu itsemurhasuunnitelmalta. Mutta on siinä vaan niin paljon rakastettavaakin. Kodissa.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä. Minut löydät instagramista nimellä johannahulda. (Ensimmäinen kerta mukana tässä tempauksessa! Olen ilmeisesti vihdoin alkanut laittaa Instagramiin sen verran kuvamateriaalia, että siitä saa postauksen aikaiseksi.)

In English: I have listed the things we always do when we go visit Portugal. They have turned into important routines, that only feel good to carry out. Routines are the thing that make a difference between being on a trip and being at home. Portugal is already a home to me. Got to love that country!

Kohti seitsemää kaupunkia

Praia da Violalla uiskentelun ja koirakaupoilta liukenemisen jälkeen meidän oli määrä tavata Azorien-reissun toinen sohvasurffaushostimme keskiaikaisilla markkinoilla. Ajoimme Ribeira Grandeen, missä kyseinen tapahtuma järjestettiin, ja vaikka olimme vajaan viikon aikana olleet kaupungissa jo moneen otteeseen, oli sen keskusta jäänyt meiltä kokonaan tutkimatta. Meillä ei ollut kummempaa käryä missä markkinat tarkalleen ottaen sijaitsisivat, joten parkkasimme auton mustavalkoisen kirkon viereen ja otimme taktiikaksemme mennä kivitalojen reunustamia katuja pitkin sinne, minne kaikki muutkin näyttivät menevän. Se selvästi toimi, sillä pianhan ne markkinat jo löytyivätkin rantakadulta. Dramaattiset pilvet peittivät taivaan ja auringonsäteet olivat kuin jumalan valoa suodattuessaan raskaiden pilvien läpi valtameren aalloille.

meloa1meloa4meloa2
meloa3

Markkinat olivat ulkomuodoltaan oikeastaan hyvin samanlaiset kuin vaikkapa Turun keskiaikamarkkinat; kojuja, käsitöitä, kaapuihin sonnustautuneita ihmisiä ja erilaisia palveluksia ennustajasta poniratsastukseen riitti. Pari kyyneltäkin tirautin kojulla, jossa istui kettingeillä orteen kiinnitettynä erilaisia eläviä lintuja kotkista pöllöihin. Zé koitti raahata minua pois, mutta tyrmistyneenä vaan ulisin sille suloiselle pikkiriikkiselle haukalle, joka joutui kököttämään ihmisten pällisteltävänä. Voi parkaa!

Erona suomalaisiin keskiaikamarkkinoihin oli, että latinotyyliin keskiössä oli ruoka, juoma ja musiikki. Nämä markkinat myös heräsivät kunnolla eloon vasta illan pimetessä. Me kiertelimme aikamme kojuja odotellessamme jännityksen ja pakokauhun sekaisin tuntein tulevaa emäntäämme saapuvaksi. En tiedä miksi meitä niin jännitti ja lähes kadutti koko juttu. Kai me ollaan lopulta vaan aika epäsosiaalisia, eikä jotenkaan olisi tehnyt mieli käydä keskustelemaan kenenkään kanssa, joka ei ymmärrä heti puolesta sanasta, mitä tarkoitat. Mutta kun lepattaviin hippikuteisiin verhoutunut ja sydämellisyyttä hehkuva Tânia lopulta saapui paikalle äiteineen, siskoineen ja siskontyttöineen, ei voinut kuin nauraa itselleen ja omalle kankeudelleen. Mikä tässä nyt niin pelottavaa muka taas oikein oli?
meloa5

Rantauduimme Tânian ja hänen ystäviensä kera yhteen markkinakadun monista notkuvista pöydistä, ja tilasimme ruokaa. Päädyimme Zén kanssa tuoreeseen leipään, valtaviin favapapuihin kastikkeessa ja azorilaiseen tuorejuustoon paprikasoosin kera. Kaksi jälkimmäistä tarjoiltiin puun kaarnalta banaaninlehden päältä, ja syömiseen käytettiin puutikkuja. Kyllä maistui! Papukastikekin, mistä en yleensä niin kovin välitä, oli jotenkin aivan törkeän maukasta. Ruoka huuhdottiin alas tietysti Sagresilla ja sangrialla – mitäpä sitä Portugalissa muutakaan joisi, paitsi tietysti caipirinhaa. Istuimme siinä illan pimetessä ja tulien syttyessä jutellen, syöden, juoden ja hurjiin alkuasukasasuihin sonnustautunutta soittavaa ja rummuttavaa kulkuetta katsellen. Unohdin kokonaan, että kuviakin olisi voinut ottaa! Kotimatkalle ei päästy ennen kuin oltiin ajettu hakemaan emäntämme vauva isältään. Huvittava vauvanvaihtotapaaminen suoritettiin huoltoaseman pihassa, kun oltiin ensin löydetty se oikea huolto-asema. Pikkumies taisi olla tottunut nukkumaan autossa, sillä hän ei ollut moisesta kyytsäämisestä moksiskaan.

meloa6
meloa7meloa8

Hostimme asui vanhempineen ja vauvoineen isossa lapsuudenkodissaan Santo Antónion kylässä saaren luoteisosassa. Hänellä oli monta sisarusta, jotka kaikki olivat jo muuttaneet pois kotoa, joten vapaita huoneita kyllä oli, mutta meidät laitettiin siitä huolimatta nukkumaan emäntämme tunnelmalliseen huoneeseen. Ehkä se oli ainoa, jossa oli parisänky. Hänen vanhemmillaan on menestyvä ravintola tienvarressa, ja mekin kävimme sen kattoterassilla aamukahvilla. Tykkään siitä, miten Portugalissa käydään kahvilla. Sinne mennään tarkoituksena nimenomaan juoda se kahvi, ei niinkään seurustelun vuoksi, vaikka onhan se kivempi mennä kahville yhdessä jonkun kanssa kuin yksin – ja mitä suurempi porukka, sen parempi. Kahvilassa tietysti törmää spontaanisti tuttuihin ja kuulumiset tulee vaihdettua, mutta siellä ei tarvitse notkua tuntikaupalla keskustelemassa, vaan homma hoituu nopeasti ja tehokkaasti. Samalla ostetaan tuoretta leipää kotiin.

Santo Antóniosta suuntasimme leuat apposen auki loksauttavien maisemien lävitse kohti Sete Cidadesia eli seitsemää kaupunkia, yhtä Azorien tunnetuimmista nähtävyyksistä. Nuo kaksoisjärvet ovat siitä erikoiset, että toinen niistä on ilmeisesti mikrobitoiminnan seurauksena luonnostaan vihreä ja toinen sininen, vaikka ne ovat keskeltä yhteydessä toisiinsa. Veden saastumisen takia värit eivät harmi kyllä enää ole niin selkeitä, mutta ero on silti edelleen selkeästi nähtävissä jopa pilvisellä säällä.

meloa9

Sininen järvi.

meloa10

meloa11

Vihreä järvi.

meloa12
meloa13meloa14

Ajoimme kiemurtelevien hiekkateiden läpi kohti kaksoisjärviä, tai oikeammin Zé ajoi, vauva nukkui ja tytöt käskivät tasaisin väliajoin ajamaan hiljempaa. Kävimme asfaltoidulle päätielle päästyämme kahdella eri näköalapaikalla ihmettelemässä maisemia. Kaikkein korkeimmalla olevat näköalapaikat jouduimme pilvien takia jättämään välistä, ja ensin hieman arvelutti, näkisimmekö alempaakaan pilvien läpi yhtään mitään, mutta aivan niin alhaalla ne eivät onneksi roikkuneet. Palasimme korkeammille näköalapaikoille vielä reissun viimeisenä päivänä, joten niistä myöhemmin lisää. 35 mm linssilläni otetut kuvat eivät taaskaan tee yhtään oikeutta maisemille jotka kraaterijärville aukesivat, mutta eivät ne huonoja olleet! Tunnelmaa ei puolestaan voi hirveästi kehua, sillä kumpaisellakin näköalapaikalla oli bussilasteittain pakettimatkailijoita ja muitakin turisteja kaksoisjärviä katselemassa. Tânia sanoi, että vielä muutama vuosi sitten meininki ei ollut ollenkaan sellaista, mutta niin se maailma muuttuu ja massaturismi löytää nämäkin syrjäiset saaret. Kävimme kaksoisjärvillä melomassa, mutta siitäkin lisää ihan omassa jutussaan. Paluumatkalla oli jo vähän aurinkoisempaa, ja näimme auton ikkunoista pitkälle horisonttiin.

meloa15meloa16
meloa17In English: We visited a medieval fair in Ribeira Grande, and met our lovely couchsurfing (or actually Trustroots) host Tânia there. It was a really nice fair mainly because of the atmosphere and delicious foods such as local fresh cheese and fava bean sauce. Yum! We slept at the house of Tânia’s family, and in the morning went to have coffee in their restaurant next door. Then we headed towards Sete Cidades, seven cities, which is one of the main attractions in Azores. We visited the lower miradouros, which were filled with busloads of other tourists. Mass tourism is clearly starting to find these isolated islands. We went canoeing on the twin crater lakes, of which one is green and one is blue due to microbial activity, but I’ll tell you more about it later.

Sansibarin viimeiset: Darajani Market ja Old Fort

Sansibarin-reissu oli unohtumaton kokemus, jota on ollut mahtavaa muistella jälkikäteen blogipostauksia tehdessä. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös minun kuvamateriaalini tuolta niin monella tapaa opettavaiselta ja kokemusrikkaalta matkalta. Sain päivittäin tutustua maaseudun kyläelämään ruohonjuuritasolla, jutella paikallisten ihmisten kanssa ja nähdä heidän kylänsä, koulunsa ja kotinsa, mikä aukaisi kulttuuria paljon paremmin kuin sivullisena tarkkailu. Sain oppia, miten pärjätä ravintolan jonossa tuuppivien kanssa-asiakkaiden keskellä, viettää curryntuoksuisia ruokahetkiä ja kuunnella dj:nä toimivan tarjoilijan soittolistoja. Voin jopa ajatella, että sain pelätä öisin asuintaloni pari kuukautta aiemmin ryöstäneiden machete-miesten paluuta, sillä niin ei luojan kiitos käynyt, mutta tuo tieto sai osaltaan ajattelemaan kiitollisuutta ja asioiden itsestäänselvyyksinä ottamista taas uudesta tulokulmasta.

Pari Stone Townista löytyvää paikkaa olisi kuitenkin tarkoitus vielä esitellä tässä tällä erää viimeisessä Sansi-jutussa. En panisi pahakseni vaikka päätyisin tuon trooppisen saariston valkohiekkaisille rannoille toistekin, mutta ainakaan tällä erää ei ole uutta matkaa suunnitteilla.

dara7

dara6

Leipäkauppias.

dara2

Darajani Market tulee varmasti jokaiselle Stone Townissa kulkijalle tutuksi, sillä se on paras paikka ostaa hedelmiä, mausteita ja melkein mitä tahansa muutakin. Itse kävin marketilla monta kertaa viikossa ostamassa tuoreita ja niin jumalaisen makeita mangoja, papaijoita, ananaksia ja käpyhedelmiä. Aamupalavärkeiksi ostin leipää, jättiläismäisiä avokadoja, tomaatteja ja sipuleita. Maitotuotteet olivat ulkomaisia ja aivan järkyttävän kalliita, joten ruokavalio Sansibarilla oli pitkälti muuten vegaaninen, mutta papusoossista tarpeeksi saatuani aloin valita lounaaksi myös kalacurryja, vaikken Suomessa ikinä syökään kalaa. Itse kokkaaminen ei olisi tullut juuri halvemmaksi kuin paikallisissa ravintoloissa syöpöttely, joten sitä ei juuri tullut harrastettua.

dara9dara8

dara3

Pussikaupalla intialaisia snackseja.

dara10dara4

Darajanilla on monen monta myyjää esimerkiksi eri makuisille kahveille, teesekoituksille ja mausteille, mutta hintojen kanssa saa olla tarkkana. Me menimmekin ensimmäisenä päivänä vuokraemäntämme kanssa marketille, ja saimme selostuksen luotettavista kauppiaista ja oikeista hinnoista. Tämän takia esimerkiksi mausteita kotiinviemisiksi hamstratessa sain tutun maustekauppiaan kanssa aikaiseksi ihan hyvän diilin. Tinkiminen on taito, joka todellakin kannattaa täällä osata, sillä monesti hinnat ilmoitetaan varsinkin valkonaamalle yläkanttiin. Kiskurihintaa ei kannata maksaa, sillä viereisestä pöydästä löytyy varmasti kauppias, joka on valmis myymään tuotteet oikeaan hintaan, tai edes vain pienellä mzungu-lisällä. Näin muidenkaan matkalaisten ei tarvitse maksaa aivan älyttömiä hintoja, vaikka pieni turistiekstra onkin lähinnä kohtuullista. Kaikki kauppiaat eivät silti edes yritä ottaa liikaa, vaan ilmoittavat heti aivan reilun hinnan. Liekö sitten vuokraemännän kanssa näyttäytymisen, swahilinpuhumisyritysten vai ihan vaan hyvän kauppiaan ansiota, mutta useammin minä siihen reiluun hintaan törmäsin. Mutta mukamas sahramia ostaessani huomasinkin saaneeni pussillisen mautonta värijauhetta. Ilmankos oli niin kirkkaan oranssia.

   dara11 dara13-horzdara12 dara15

Ruokamarketin liha- ja kalaosastoista en viitsi kertoa, ettei kenenkään ruokahalu kärsi. Sen voin sanoa, että nenästä tekee mieli pidellä kiinni ja lujaa – itse en todellakaan halunnut mennä katselemaan valikoimia, vaikka todennäköisesti tuolta ne ravintoloidenkin kalat tulevat. Ja saattavathan ne olla ihan tuoreita, jospa paikka tuoksahtaa vain sen takia, ettei sitä siivota ja pestä kunnolla… Ruoan lisäksi Darajania ympäröivillä sokkeloisilla basaarikujilla on kaupan on myös kosmetiikkaa, koruja, siivoustarvikkeita ja talouskemikaaleja, vaatteita, kenkiä, kankaita, kännyköitä ja mitähän vielä. Välipalojakin löytyy, kuten kotitekoisia sipsejä ja pähkinäsnackseja!

dara1

Darajania vastapäätä oleva jalkapallokenttä.

dara14

Off-topiccina tähän väliin pari kuvaa kämpän ylimmäisestä kerroksesta, jossa majaili vuokraemännän perheen lisäksi muita suomalaisia, joiden ikkunanäköaloja sain käydä lainaamassa:

dara29-horzdara16

dara48

Kirkontorni ja minareetti sulassa sovussa – tästä voisi Suomessakin ottaa mallia.

dara17

Old Fortissa vierailimme aivan viimeisinä päivinä. Vanha linnoitus sijaitsee Kivikaupungin sydämessä, ja on ihan tutustumisen arvoinen nähtävyys. Itseäni kiehtoi paikan rapistuneisuus ja se, että aikanaan loisteliasta linnoitusta käytettiin nyt aivan eri tarkoituksiin. Ei museoita, ei pääsymaksuja, ei opastauluja. Paikkaa etsiessämme törmäsimme virkamiesrakennukseen, joka oli koristeltu Tansanian värein tulevaa itsenäisyyspäivää silmällä pitäen.

dara21

Itsenäisyyspäivä tulee, oletko valmis?

dara20-horz

dara22

Partiotyttöjen symboli ihmetytti ensin, mutta Google kertoi mistä oli kyse! Sansibarilla voi siis harrastaa myös partiotoimintaa.

dara23 dara24 dara26dara25  dara27

Omanilaisten rakentama Old Fort oli hieman hämmentävä kokemus. 1600-luvulla portugalilaisten hyökkäyksiä vastaan rakennetun linnakkeen sisäosa oli jaettu kahteen tilaan, joista ensimmäinen koostui joutomaata muistuttavasta ruohokentästä. Sen yhteen nurkkaan oli perustettu matkamuistomyymälöiden telttaketju ja ruoholla hengailevat hunnuttomat naiset tulivat tarjoamaan palveluitaan – miten olisi hieronta tai pikkuletit? Muurin takaa löytyi taas baari, turisti-info ja maalausateljeena hetkellisesti toiminut amfiteatteri. Langanlaihat kissat nukkuivat portailla ja haukottelivat nurmikolla. Old Fortista ei juuri ollut pidetty huolta, mutta paikka taitaa siitä huolimatta vetää puoleensa historiasta kiinnostuneita kävijöitä. Pidän hylättyjen paikkojen koluamisesta, mutta tällaiset puolikäytössä lahoavat vanhat ja kauniit rakennukset lähinnä harmittavat. Tuostakin linnakkeesta voisi tehdä kiinnostavamman entisöimällä paikan ja pystyttämällä sinne tänne edes pari linnakkeen historiasta kertovaa infotaulua. Nykyasussaan Old Fort on äkkiä nähty, mutta silti käymisen arvoinen paikka.

Lähtisitkö sinä käymään Sansibarilla? Itse voisin lähteä piipahtamaan takaisin vaikka heti, mutta suuntaisin ehkä mieluummin Sansibarin toiselle saarelle eli Pemballe!

In English: Everything comes to an end, and so did my photos from Zanzibar. That trip is very precious to me, since I had a chance to learn so much while spending a month on that beautiful island and getting to know the culture through the locals I spent time with. In my last post I wanted to tell you about Darajani Market, where you can shop until you drop. You can buy the sweetest fruits and locally produced vegetables from the food market, but if you wander to the fish and meat section, remember to hold your nose. The smell is somewhat unforgettable. On the narrow bazaars surrounding the food market you can find anything from mobile phones to henna paste and other cosmetics.

Old Fort is situated in the heart of Stone Town, and despite its current state of decadence, it is a main visitor draw in the town. The place is separated into two sections of which the one with grass floor is even more odd. One corner hosts a line of souvenir stalls, another has a bar and the third a tourist info – but you can find nothing about the fort and its history itself, which is a pity. 

Would you travel to Zanzibar? I could definitely go visit it again – but maybe just the other island, Pemba!