Sintra: Penan palatsin taika-puutarha

Moni Portugaliin matkustava yhdistää Lissabonin-reissuunsa myös lähellä sijaitsevan Sintran, ja aika monella Sintraan suuntaavalla on yhtenä päämääränään Penan palatsi. Tämän karkkivärisen satulinnan yliruksaaminen sieltä ämpärilistalta onkin todella suositeltavaa, mutta harva jaksaa enää palatsivisiittinsä jälkeen lähteä tutkimaan palatsin ympärillä viheriöivää puutarhaa. Ainakin päätellen siitä, millainen rauhan tyyssija tuo puutarha oli jopa vilkkaana joulun välipäivien sesonkiaikana.

Olin jo käynyt katsastamassa upean palatsin sisältä päin muutamaa vuotta aiemmin (ja tuosta visiitistä löytyy myös vanha kuvapostaus: klik klik!), joten toisella vierailullani viime joulukuussa halusin päästä koluamaan palatsin valtavaa puutarhaa. Lipun puutarhaan voi ostaa erikseen, ja se tulee myös puolet halvemmaksi kuin palatsin sisätilojen yhdistäminen puutarhavierailuun. Lippu puutarhaan maksaa aikuisilta 7,50 euroa ja yhdistelmälippu 14 euroa. Perheestäni koostunut reissurevohkamme jakautuikin kahdeksi porukaksi sen mukaan, kuka halusi palatsin sisälle ja kenelle riitti tällä kertaa pelkkä puutarhakäynti.

pena38 pena1
pena2 pena3
pena4 pena5
pena6 pena7

Penan palatsin historiaa

Pelkällä puutarhalipulla pääsee kuitenkin ihailemaan loisteliasta satulinnaa ulkopuolelta, aivan sen juurelta. Penan palatsi on romanttista tyylisuuntausta edustava UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluva linna, jonka historia on alkanut jo keskiajalla. Sintra-vuoren huipulle rakennettiin tuolloin pieni kappeli, josta tuli myöhemmin suurimmillaankin vain 18 munkin asuttama rauhaisa luostari. 1700-luvulla niin salamanisku kuin Lissabonin maanjäristyskin runtelivat luostaria, joka luhistui raunioiksi.

Portugalin kuningas Ferdinand II hankki ison palan maata Sintravuorelta, sisältäen niin Penan luostarin kuin Maurilinnoituksenkin. Hän rakennutti luostarin raunioille nykyisen Penan satulinnan Portugalin kuningasperheen kesäasunnoksi määräten sen koristelusta ja yksityiskohdista yhdessä kuningatar Maria II:n kanssa. Palatsi edustaa eksoottisen romanttista tyylisuuntaa, mutta siinä näkyy vaikutteita niin islamilaisesta, goottilaisesta ja manueliinisesta arkkitehtuurista kuin keskiajan ja renessanssinkin rakentamisesta. Palatsi valmistui vuonna 1854. Myöhemmin kuningas asui palatsissa toisen vaimonsa, Elise Friedricke Henslerin, kanssa. Kuningas ja tämä sveitsiläissyntyinen amerikkalainen laulaja-näyttelijä solmivat morganaattisen avioliiton, jolloin Elisestä tuli myös Edlan kreivitär. Kuningas kuitenkin testamenttasi kaikki omistamansa palatsit ja linnoitukset kreivittärelle. Edlan kreivittären suunnittelemaan vapaa-ajan asuntoon (Chalet of the Countess of Edla) voi myös tutustua Sintrassa, mutta siellä en vielä tälläkään visiitillä ehtinyt käymään.

pena8 pena10
pena9 pena11
pena12

Metsäpuutarhasta pääsee Sintra-vuoren huipulle

Penan palatsin metsäinen puutarha rakennettiin yhtä aikaa palatsin kanssa. Puutarha on yli 200 hehtaaria laaja ja levittäytyy rehevänä Sintra-vuoren rinteille. Kuningas Ferdinand II tilasi puutarhaansa puita mitä eksoottisimmista paikoista, aina Kiinaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Puutarhassa risteilee monia suurempia ja pienempiä polkuja ristiin rastiin, ja sinne voisi melkein hukata itsensä ilman karttaa.

Yksi poluista johtaa myös Sintra-vuoren korkeimmalle huipulle. Pieni kiipeäminen palkitsee kapuajan upeilla näköaloilla ympäröivälle Lissabonin metropolialueelle, aina merelle ja Arrábida-vuorille saakka. Paras juttu on kuitenkin näkymä Penan palatsille, joka näyttää seisovan melkeinpä maailman reunalla hehkuen punaisen, keltaisen ja sinisen väreissään. Tänne kun pääsisi kuvaamaan värikkään auringonlaskun aikaan!

pena13
pena19
pena16 pena20pena14
pena17 pena21
pena25 pena23-horz
pena22 pena26-horz
pena27 pena30-horz
pena29 pena31

Kallioiselta Sintra-vuoren huipulta laskeuduttuamme fiilistelimme puutarhaa, sen suuria vanhoja puita ja käppyräisiä puunrunkoja. Lempipaikkani puutarhassa oli kuningattaren saniaispuutarha, ”Feteira da Rainha”, missä vuorottelivat sanikkaiset, lammet, koristeelliset sillat ja australialaiset saniaispuut monessa kerroksessa. Eikä muita turisteja näkynyt tuossa puutarhan osassa ollenkaan. Tykkäsin myös paljon järvien laaksosta, jonka yhdessä lammessa uiskenteli musta joutsen. Se oli ilmeisesti tottunut herkkupaloihin, sen verran ahkerasti se kerjäsi jotakin syötävää. Pienet linnarakennelmat ja taianomaisen tunnelman lampien ylle luova valo tekivät tästä paikasta aivan erityisen. Sintran puutarhoissa parasta onkin ehkä juuri tuo talvi-iltapäivien valo, joka suodattuu unenomaisesti oksistojen välistä.

pena33 pena36
pena35-horz pena37
pena39

Toivottavasti tämä virtuaalikierros Penan palatsin puutarhassa houkuttelisi useampaakin Penan palatsin vierailijaa tutustumaan myös tähän linnaa ympäröivään satumaiseen puutarhaan. Sintrassa on niin paljon nähtävää, että aika on lyhyemmällä visiitillä ymmärrettävästi kortilla, mutta puutarhassa samoilu on ainakin omasta mielestäni jokaisen investoidun minuutin arvoista. Ei tämä ehkä aivan Quinta da Regaleiran tai Monserraten palatsin puutarhan tasolle yllä, mutta on siitä huolimatta upea käyntikohde Sintrassa. Ja miksi ei, kun Penan palatsissa vieraillakseen on joka tapauksessa maksanut myös puutarhassa käymisestä?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Many people are heading to the Palace of Pena on their visit to Sintra, a town full of castles and palaces located right next to Lisbon. It is a UNESCO World Heritage Site, and I highly recommend ticking it off the bucket list, but how many of the visitors also spend some time in the beautiful palace garden of Pena? From what I noticed last December, not very many. I had already visited the palace some years earlier, so this time I wanted to concentrate on the labyrinth-like forest garden. It has many exotic tree species from all over the world, and webs of many bigger and smaller paths to lost oneself on. We climbed to Cruz Alta, which is the highest spot on the Sintra mountain, and what kind of views it had to offer for us over the palace, the ocean and the surrounding metropolitan area! My other favorite place in the garden was the Queen’s Fern Garden, which had ferns, ponds, bridges and Australian fern trees in several layers. Wow. Also the Valley of the Lakes was magnificent with the winter afternoon light infiltrating through the tree tops, not to mention the black swan swimming in one of the ponds and begging for treats. That special light is one of the best thing in the gardens of Sintra. I hope this virtual tour to the palace gardens makes some visitors of the Palace of Pena want to spend some time in the gardens as well – because it is totally worth it, although it may not beat Quinta da Regaleira and the garden of Monserrate palace. And why not, as you have to pay for the garden visit too when visiting the palace?

 

Mainokset

Palácio de Monserrate, Sintran piilotettu helmi

Satumainen Sintra on maankuulu toinen toistaan kauniimmista linnoista ja palatseista. Yksi niistä on lumoava Monserraten palatsi, johon tutuistuimme sitä ympäröivän puutarhan unenomaiselle kauneudelle huokailun ja palatsin edustan nurmikolla pidetyn piknikhetken jälkeen. Puistoa ihmetellessä oli jo kulunut tovi jos toinenkin, sillä kyse on yhdestä Portugalin upeimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Ja kieltämättä tuota puutarhan kruununa loistavaa eksoottista pitsipalatsiakin katseli ihan mielellään. Monet Sintran-kierrokset keskittyvät Penan palatsiin ja kaupungin historialliseen keskustaan, mutta Monserratea ei ainakaan vielä tunneta läheskään yhtä hyvin, vaikka syytä olisi.

palacio23 palacio1
palacio4
palacio5-horzpalacio2
palacio8-horzpalacio7

Monserraten palatsin on rakennuttanut Monserraten englantilainen varakreivi Sir James Cook vuonna 1858. Arkkitehtina toimi James Knowles. Palatsi rakennettiin itseasiassa vanhemman neogoottilaisen palatsin raunioille, jolloin puutarha oli jo olemassa. Sitä alettiin istuttaa ja rakentaa vuonna 1793 William Beckfordin toimesta. Cookin perhe käytti palatsia kesäasuntonaan, paeten Sintran viileyteen kun Lissabonissa oli tukalan kuuma. 1920-luvulla autioksi jäänyt palatsi laitettiin myyntiin, päätyen Portugalin valtiolle vuonna 1949. Hiljalleen rappeutuvalle palatsille yritettiin keksiä käyttöä vuosikymmenten ajan, ja se pääsi surulliseen kuntoon kattojen läpi vuotavan kosteuden takia. Palatsin huoneissa, ainakin kirjastossa, oli esillä valokuvia ajalta ennen restaurointia. Melkein itku tuli, kun näki kuinka kamalaan kuntoon niin kaunis rakennus oli päästetty.

Vuonna 1995 Sintran kulttuurimaisema pääsi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, ja Portugali heräsi. Perustettiin valtionyhtiö Parques de Sintra-Monte da Lua pitämään huolta arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen Monserratenkin tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta, kun korjaustyöt aloitettiin kattamalla arvokas palatsi ja korjaamalla julkisivuja. Varsinainen restaurointi kuitenkin toteutettiin vasta vuosina 2007-2010, ja sen maksoivat norjalaiset, islantilaiset ja liechtensteinilaiset, sillä hanke toteutettiin EEA Grantsin tuella. Sen jälkeen palatsi oli mahdollista avata uudelleen yleisölle.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi!

Palatsin heikon tilan vuoksi restaurointia täytyi miettiä tarkkaan. Osa alkuperäisistä materiaaleista oli tietysti jo pelastamisen tuollapuolen, mutta etenkin kirjastossa, kappelissa, keittiössä ja käytävällä on säilytetty paljon alkuperäistä, kuten kirjahyllyjä, keittiön liesi ja käytävän stukkipinnat. Koristeellisten yksityiskohtien korjaamiseksi käytettiin muuten laserskannaustekniikkaa. Palatsin uudelleenavaamisesta huolimatta korjaustyöt jatkuvat edelleen tila tilalta. Vessarakennusta näytettiin maalailevan meidän visiittimme aikana.

palacio9-horz
palacio12-horz palacio13
palacio15

palacio14-horz

Valokuva kirjastohuoneesta ennen restaurointia ja Monserraten upea puuovi.

palacio17 palacio18
palacio19 palacio20

Palácio de Monserrate edustaa portugalilaista romantismia upeimmillaan ja sitä pidetäänkin yhtenä maan arkkitehtuurillisesti ja maisemallisesti kauneimmista kokonaisuuksista. Romantiikkaa löytyy muistakin Sintran linnoista, kuten Penan palatsista, mutta Monserrate painii kyllä omassa sarjassaan. Vaikutteita on palatsia rakennettaessa imetty niin gotiikasta kuin Intiasta ja jopa maureiltakin. Eklektinen ja eksoottinen rakennus on aivan huikaisevan kaunis, kuin pitsistä rakennettu niin sisältä kuin ulkoakin. Palatsia reunustavat palmupuut vaihtuvat melkeinpä saumattomasti sisätilojen marmoripylväisiin ja syvän puutarhan vihreät lehvästöt palatsin eläväisiin ja koristeellisiin sisäkattoihin. Yksityiskohdissa on otettu mallia luonnosta. Intialaistyyliset holvikaaret hivelevät silmää ja sisältäkin löytyy suihkulähteitä sekä joitakin viherkasveja. Myös puutarhassa on tällainen Indian Arch, jonka pylväiden mandalamaisista keramiikkalaatoista tykkäsin erityisesti.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi! Kokoluokka on vaan hieman eri.

palacio22 palacio24
palacio27-horz palacio25
palacio26

palacio28

Indian Arch Monserraten puutarhassa.

palacio30 palacio29
palacio31

palacio32

Näkymä merelle päin.

Lord Byron vieraili Monserratessa vuonna 1809 ja kirjoitti puutarhan kauneudesta runossaan Childe Harold’s Pilgrimage. Monserratessa on myös kuvattu 90-luvulla pieni pätkä Gulliverin retket -minisarjaa. Olen ehkä muistavinani tuon jotenkin hämärästi jostain lapsuudesta, vaikka kyseinen pätkä näyttääkin melko ahdistavalta.

Suosittelen lämpimästi ottamaan Monserraten ohjelmaan Sintrassa vieraillessa, vaikka matkaa kaupungin keskustasta kertyykin noin 4 kilometrin verran. Aivan kaikki eivät löydä tänne (vielä), joten paikka on oiva myös turistilaumojen välttelyyn. Lisätietoa palatsista löytyy Parques de Sintra-Monte da Luan sivuilta. Juttuni Monserraten ihanasta puutarhasta taas voit lukea täällä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: The Palace of Monserrate is the hidden gem of Sintra, which is known for its many fabulous palaces and castles. Most people visit only the Palace of Pena, but the enchanting Monserrate would definitely deserve more attention as well. The exotic palace was designed by James Knowles and ordered to be built by Sir James Cook in 1858. The palatial villa was used by the Cook family as their summer residence. The garden was started already in the late 18th century. In the 20th century the palace was forgotten, transferred to state ownership with leaking roofs leading to a sad state of destruction. Restoration work started only after the cultural landscape of Sintra was added to the UNESCO World Heritage list and the state-owned Parques de Sintra-Monte da Lua company was founded in 2000. The eclectic palace was reopened after the 2007-2010 restoration, but the construction works are still continuing space by space. The Monserrate Palace is a unique representative of romanticism in Portugal, as it combines also Neo-Gothic, Moorish and Indian architecture. Lord Byron was writing about the beauty of the Monserrate garden in his poem Childe Harold’s Pilgrimage, and a short part of Gulliver’s Travels mini series has been filmed in Monserrate. I warmly recommend including Monserrate and its beautiful botanical gardens in the visit to Sintra. Not everybody has found this place (yet), so it is also quite a good getaway from the tourist masses.

Sintra: Monserraten puutarha

Montako satumaista palatsia ja puutarhaa voikaan yhdelle pienelle vuorelle mahtua? Lissabonin kupeessa sijaitseva kuninkaallisten satulinnojen Sintra laittaa joka vierailulla pohtimaan tätä entistä hämmästyneempänä. UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluva Sintran kulttuurimaisema kätkee sisäänsä toinen toistaan upeampia palatseja tavattoman kauniine puutarhoineen. Penan palatsin ja Sintran maurilinnoituksen tuntevat kaikki, mutta soittaako Monserraten palatsi ja puisto eli Parque e Palácio de Monserrate kelloja? Jos vielä ei soita, niin voin luvata, että tämän postauksen jälkeen vähintäänkin jokainen puutarhojen ystävä haluaa käydä paikan päällä.

Aloitin Sintraan tutustumisen kaupungin historiallisen keskustan lisäksi Santuário da Peninhasta, missä kävin Portugalin ensireissullani jouluna 2013. Seuraavana kesänä oli vuorossa karkkivärinen Penan palatsi. Viime vuoden tammikuussa vierailimme taianomaisessa Quinta da Regaleirassa, ja nyt joululomalla oli Monserraten palatsin vuoro. Joulun jälkeen kävimme myös Sintran kansallispalatsissa ja katsastimme ensimmäisellä visiitillä vähälle tutkimiselle jääneen Penan palatsin puutarhan, joista on tulossa juttua myöhemmin. Näitä Sintran UNESCO-kohteita on siis tullut koluttua jo melko huolella, mutta silti käymättä on vielä monta paikkaa: Maurilinnoitus, Convento dos Capuchos -luostari, Palácio de Seteais, Chalet da Condessa d’Edla ja mitähän vielä… Tietenkään Sintra-Cascaisin luonnonpuiston metsäpolkuja unohtamatta!

Sintraan ajaa Sesimbrasta vain noin 45 minuuttia, joten meidän on helppo käydä siellä päiväretkillä. Lissabonista sinne pääsee kätevästi junalla. Sintrassa voisi hyvin viipyä vaikka viikon (onhan siellä hienoja rantojakin), joten suosittelen antamaan Sintran upeuksille enemmän aikaa kuin yhden päivän ja yöpymään kaupungissa.

monserrate26 monserrate2-horz
monserrate4 monserrate3-horz
monserrate10 monserrate7-horz
monserrate11 monserrate8
monserrate12 monserrate9-horz
monserrate16

Monserraten palatsin puutarha vei minulta välittömästi jalat alta. En millään uskonut voivani löytää kenties vielä Quinta da Regaleiraakin upeampaa puutarhaa saman Sintra-vuoren rinteiltä, mutta siinä se nyt vain aukeni edessäni sokkeloisena, kerroksellisena, salaperäisenä ja niin kauniina. Pienet puroiksi muuttuvat vesiputoukset solisivat pitkin jyrkkiä rinteitä, joka puolella kasvoi valtavia puita ja kaikenvärisiä kukkasia. Palmut huojuivat lampien rannoilla ja polut oli päällystetty romanttisin mukulakivin. Suurin osa eteen aukenevista näkymistä oli kuin suoraan maalauksesta.

Monserrate sijaitsee hieman syrjässä, kauempana Sintran keskustasta kuin muut palatsit. Sitä ympäröivät Sintra-Cascaisin luonnonpuiston ikivanhat vuorenrinteiden sumuiset metsät, jotka rönsyilevät vehreinä kostean ja viileähkön mikroilmaston ansiosta. Täällä jokainen puutarha tuntuu kukoistavan vihreän kaikissa sävyissä. Tuona joulukuun päivänä ei kuitenkaan ollut sumusta tietoakaan, vaan aurinko helotti täydeltä terältä. Vuoren pohjoisrinteelle se ei kuitenkaan yltänyt paistamaan, ja siellä varjossa olikin aika kylmää ja kosteaa. Olin tyytyväinen, että olin tullut ottaneeksi kevytuntsikan hienosta säästä huolimatta mukaan palatsikäynnille.

monserrate14-horz

Kuvissa on sama valtava Queenslandinaraukaria-puu, joka ei mahtunut yhteen kuvaan sitten millään.

monserrate17

Monserraten japanilainen puutarha.

monserrate18

Araukariapuun pihkaa.

monserrate20monserrate19

monserrate23

Meksikolainen puutarha.

monserrate21
monserrate24 monserrate25
monserrate27-horz monserrate28
monserrate29-horz monserrate30

monserrate32

Viva Mexico.

Kävelimme puutarhassa kaikessa rauhassa, välillä portilta saadun kartan opastuksella suunnistaen. Saimme olla ja fiilistellä todella rauhassa, sillä puutarhassa oli vain muutama muu ihminen meidän lisäksemme.

Puistossa on erilaisia osastoja, kuten japanilainen ja meksikolainen puutarha, saniaislaakso sekä ruusutarha. Japanilaisesta puutarhasta löytyy lammen ympärille rakennettua itämaista tunnelmaa bambuineen, kun meksikolaisessa puutarhassa taas kukoistavat kaktukset ja lukuisat erilaiset palmut, mm. jukkapalmut, suihkulähteen ympärillä. Puutarhassa on myös grotto-luolia sekä kirkon rauniot, jotka eivät ole kuitenkaan koskaan toimineet kirkkona, vaan ne on rakennettu tarkoituksella raunioiksi. Olin niin tohkeissani puutarhasta, että unohdin kokonaan käydä näiden tekoraunioiden sisällä!

Aaloen punaiset kukat kukkivat joka puolella ja ruusutarhasta löytyi ruusuja talvellakin. Talvi-iltapäivän valo oli täydellinen. Auringonsäteet siivilöityivät vuorenrinteen puiden latvustojen läpi ihanasti. Lehtensä talveksi pudottaneet puut olivat kuin hopeisia koristenauhoja muuten niin vehreän kasvuston joukossa. Suurin osa puutarhasta oli varjossa, mutta ruusutarhaan ja palatsin edustan nurmikolle paistoi aurinko. Siinä nurmikolla makoillessa oli hyvä syödä kaupasta haetut piknikeväät patonkeineen ja tuoremehuineen. Tässä vaiheessa untuvatakin sai heittää päältään ja tankata hieman D-vitamiinia kalpeille käsivarsille.

monserrate34
monserrate33 monserrate35
monserrate37-horz monserrate36
monserrate40 monserrate41-horz

monserrate43

Ruusutarha.

monserrate44
monserrate46-horz
monserrate47monserrate45 monserrate48

Monserraten palatsin puutarha oli huikean kaunis ja todella positiivinen yllätys. Kaikki kuvailut tuntuvat kuulostavan hieman pliisuilta, joten ehkä tämä puutarha täytyy vain käydä itse kokemassa. Päädyimme viettämään siellä paljon enemmän aikaa kuin mitä olimme etukäteen ajatelleet, emmekä kerinneet enää tehdä suunnittelemaamme patikkareittiä visiitin jälkeen, kun aurinko alkoi jo laskea. Ehtiihän sitä toistekin. Puutarhastakin avautui välillä näköaloja pidemmälle Sintran kaupungin ylle. Kävimme toki myös sisällä eksoottisessa Monserraten palatsissa, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan, jossa raotan myös hieman paikan historiaa.

Palatsi puutarhoineen on auki päivittäin kello 10-18 (viimeiset sisäänpääsyliput kello 17) ja lippu maksaa 6,50 euroa aikuisilta. Varaa perille ainakin pari tuntia aikaa. Sintran rautatieasemalta tai keskustasta pääsee Monserrateen bussilla numero 435. Lisätietoa löytyy täältä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: How many fairytale-like palaces and gardens is it possible to fit on the sides of one small lush mountain? This is what I think more and more in awe every time I visit Sintra in Portugal. I have already visited quite a few of the UNESCO World Heritage Sites of the cultural landscape, but there are still many to be explored. During the Christmas holiday it was time to check out the Palace and Garden of Monserrate. I was swept off my feet by the beauty of this park, which perhaps was even prettier than Quinta da Regaleira itself. The palace garden had Japanese and Mexican parts, a fern valley and a rose garden, but also grottoes, ponds, fountains and even false ruins of a cathedral. There were huge trees, colorful flowers and a perfect light percolating through the surrounding treetops of the Sintra-Cascais Natural Park. The moist and cool microclimate of Sintra seems to make any garden here flourish in all shades of lush green. The garden was a positive surprise and we ended up spending there much more time than anticipated, having picnic on the lawn in the sun. Of course we saw the palace from inside as well, but that deserves its own post. You can find information about visiting Monserrate from here.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook, Bloglovin’ or Instagram!

Erilaista Lissabonia: Prazéresin hautausmaa

Prazéresin hautausmaa eli portugaliksi Cemitério dos Prazéres on mielenkiintoinen käyntikohde Lissabonissa. Tummanpuhuvat sypressit kohoavat siellä monumentaalisten hautakammioiden vierellä ja kulkija voi tutkia hautojen koristeellisia yksityiskohtia sekä katsella hieman erilaista kaupungin ylle avautuvaa näköalaa kaikessa rauhassa. Tänne on aikoinaan haudattu niin runoilija Fernando Pessoa kuin fado-tähti Amália Rodrigueskin, mutta koska näiden kansainvälisesti tunnettujen henkilöiden jäänteet on sittemmin siirretty muualle, ei hautausmaa ole mikään varsinainen turistinähtävyys. Se sijaitsee muutenkin sivussa vilkkaalta Bairro Alto-Alfama -akselilta, joten siellä saa nauttia lähes täydellisestä rauhasta, jonka vain veistosmaisten hautojen välisillä kujilla kuljeskelevat kissat ja jostain alhaalta kantautuva kaupungin kumu rikkovat.

Prazéres merkitsee iloa tai mielihyvää (pleasure), mikä on hieman omituinen nimi hautausmaalle. Toisaalta, kyllä minäkin olisin iloinen saadessani viimeisen leposijan tällaiselta paikalta, näkymät kun eivät ole mitenkään huonot. Jotain iloa tästä hautausmaalle kävelemään tuleva matkailijakin saa, ei kai tänne muuten olisi tultu. Nimi juontaa kuitenkin juurensa ihan vain Prazeres-nimisestä kaupunginosasta, missä hautausmaa sijaitsee.

prazeres28 prazeres1
prazeres2-horz prazeres6
prazeres8-horz

prazeres4

Portugalilaisten kirjailijoiden hautoja Prazéresin hautausmaalla.

prazeres7 prazeres18
prazeres9 prazeres10-horz
prazeres12

Prazéresin hautausmaa päätettiin perustaa vuonna 1833, jolloin Lissabonissa riehui kolera. Kaupunkiin tarvittiin suuria hautausmaita, ja Prazéres onkin kaupungin toiseksi kookkain sellainen. Koleraepidemian massahautausten jälkeen paikasta kehkeytyi lähinnä rikkaiden ja kuuluisien viimeinen leposija, mistä koristeelliset romanttista tyyliä edustavat haudat nyt seisovat todisteena. Hautoja ovat olleet suunnittelemassa ja nikkaroimassa niin tuntemattomat taiteilijat kuin nimekkäät arkkitehdit ja Portugalin parhaat kuvanveistäjätkin. Hautoja löytyykin joka lähtöön – jotkut mausoleumit ovat jopa pienen kappelin kokoisia – mutta ne ovat kaikki kauniita katsella. On simppeliä hautakammiota kaikissa valkoisen ja harmaan sävyissä, kiinalaista palatsia muistuttavaa sukuhautaa, taidokkaita enkelein koristeltuja mausoleumeja ja yksinkertaista puuristiä muistuttavia hautakiviä. Etenkin viimeiset kiinnittivät huomion muuten niin koristeellisella hautausmaalla. Hautakammioiden reunustamia kujia on kokonaista 70.

Useimmissa hautakammioissa on lasiovet ja niihin näkee siis sisälle, mikäli ovessa ei ole verhoja tai ne ovat ajan saatossa hapertuneet rikki. Ruumisarkut on toisinaan aseteltu kullattujen liinojen alle, joskus ne taas ovat hautautuneet pölykerroksiin. Näyttää aivan siltä kuin vainajaperheet nukkuisivat kerrossängyissä, kirkkaanväristen muovikukkien ja kuolleita esittävien mustavalkoisten valokuvien haalistuessa yöpöydällä pyhimysten valvoessa taustalla. Joissain haudoissa on sisällä tuoli, kenties kuolleiden muisteluhetkiä varten. En voi olla miettimättä, onko arkuissa vain vainajien tuhkat vai onko ruumiit vain laitettu arkkuihin ja jätetty sinne. Ilmapiiri on siitä huolimatta levollinen, ja hautojen edustalla nukkuvat kissat vain vahvistavat tunnelmaa. Viimeisen päälle siistinä pidetyllä hautasmaalla ei ole kovin aavemainen fiilis, ainakaan kuulaan aurinkoisena joulukuun iltapäivänä.

prazeres14
prazeres16 prazeres13
prazeres15 prazeres19
prazeres21 prazeres22
prazeres20 prazeres24
prazeres23

Lähellä hautausmaan reunan näköalapaikkaa on nykyaikaisempiakin hautoja, mm. koko muurin pituudelta uurnaluukkuja. Pidän katolisesta tavasta laittaa moniin hautoihin vainajan valokuvan. Pidän myös muovikukkien ja valkoisen kiven kontrastista.

Täältä avautuvat upeat maisemat punaiselle 25 de Abril -sillalle, Alcântaran kaupunginosan reunustamalle Tejo-joelle ja Cristo Rei -patsaalle, jonka valtava Jeesushahmo levittää kätensä kaupungin ylle. Toisessa suunnassa siintävät akveduktit ja Lissabonin keuhkot eli Monsanton puistoalue. Näin talvella maiseman yllä leijailee kevyt usva, liekö ilmansaasteita vai mereltä noussutta sumua. Näköalan saa myös läheisten asuintalojen lautasantennein koristeltuihin seiniin ja tiilikattoihin. Hautausmaan alla kulkeva katu on kuulemma yöaikaan hieman epämääräistä aluetta, sillä lähellä on sijainnut pahamaineinen Casal Ventoso. Työnväen itselleen rakentama favelamainen asuinalue luisui 70-luvulta alkaen rikollisuuden ja villin huumekaupan keskukseksi, missä ihmiset elivät huonoissa oloissa ilman kunnollista infrastruktuuria ja päihderiippuvaiset hortoilivat kaduilla yötä päivää. Suurin osa Casal Ventososta kuitenkin purettiin 90-luvulla maan tasalle ja hautausmaan alla olevat kerrostalot on rakennettu bairron entisille asukkaille. Nykyään alueella on palveluita ja elämää kouluineen, terveyskeskuksineen ja kauppoineen, mutta osa entisajan menosta on silti jäänyt sinne elämään. Onneksi hautausmaan portti on aivan toisella puolella, joten Rua Maria Pia -kadulle ei voi vahingossa poistua.

Hautausmaalla on oma osastonsa taiteilijoille, ja sinne on haudattu monia näyttelijöitä, muusikoita, kirjailijoita, maalareita ja jopa televisioesiintyjiä. Wikipediasta löytyykin lista hautausmaan portugalilaisjulkimoista. Kenties kuuluisin Prazéresin hautausmaalle haudattu henkilö oli runoilija ja kirjailija Fernando Pessoa, joka jakoi hautakammion isoäitinsä kanssa. Pessoa kuoli vuonna 1935, ja hänen jäänteensä siirrettiin viisikymmentä vuotta myöhemmin Hieronymuksen luostariin. Kuolemansa jälkeen Lissabonissa seikkailevaan Pessoaan voi tutustua Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen José Saramagon romaanissa Ricardo Reisin viimeinen vuosi, joka on allekirjoittaneella ollut jo hyvän aikaa työn alla.

Vuonna 1999 kuollut fado-laulaja Amália Rodrigues lepäsi myös jonkin aikaa Prazéresin hautausmaalla, mutta hänenkin jäänteensä siirrettiin Panteão Nacionaliin vain kaksi vuotta kuolemansa jälkeen hänen faniensa painostuksesta. Nykyisin Prazéresilla ei siis enää lepää kansainvälisesti tunnettuja tähtiä houkuttelemassa turisteja vierailulle.

prazeres25
prazeres26 prazeres27
prazeres30
prazeres29 prazeres32-horz
prazeres31 prazeres33

Asuin kesällä 2014 Lissabonissa hyvinkin lähellä tätä hautausmaata, mutta en koskaan ehtinyt paikalle töiden jälkeen. Senkin jälkeen ovat valkeiden kiviaitojen takana kohoavat tummat sypressit houkutelleet jokaisella Portugalin-visiitillä, kun olemme ajaneet autolla Tejo-joen yli ja hautausmaan ohitse. Joulun alla sain vihdoinkin aikaiseksi raahata Zén mukaani hautausmaavisiitille samalla kun toimittelimme juoksevia asioita kaupungilla. Visiitti oli todella mukava, vaikka melko pikainen olikin emmekä millään ehtineet kiertää kaikkia kujia siinä puolessa tunnissa, mikä parkkilipukkeessamme oli aikarajana. Tulen tänne varmasti uudelleenkin kävelemään.

Cemitério dos Prazéresiin on vapaa pääsy ja se on avoinna talvisin kello 9-17, kesäaikaan toukokuusta syyskuuhun kello 9-18. Hautausmaan sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa Praça São João Bosco. Sinne pääsee keltaisella raitiovaunulla numero 28, jolla täytyy jokaisen matkustaa ainakin kerran Lissabonissa ollessaan. Hyppää pois Prazeres-nimisellä päätepysäkillä. Keskustasta tullessa kävelyreitin varrelle kuitenkin osuu ihana Jardim da Estrelan puutarha majesteettisine Estrelan basilikoineen sekä Casa Fernando Pessoa -museo, joten pitkästä matkasta huolimatta tänne voi myös kävellä parin stopin ja kenties parin pastel de natan voimalla. Lähin metroasema on Rato reilun puolentoista kilometrin päässä. Varaa laajalle hautausmaalle aikaa vähintään kolme varttia-tunti.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa,Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The cemetery of Prazéres is an interesting place to visit in Lisbon. Established after the 1833 cholera outbreak, it was later developed into the final resting place of the rich and the famous. The romantic style cemetery has 70 alleys lined with magnificent mausoleums and tombs, of which some are the size of a small chapel. They are all beautiful to view though and some have been designed or sculpted by the best architects and sculptors of Portugal. Through the glass doors it seems like the deceased families would be sleeping in bunk beds in their ornamental little houses, with plastic flowers, saint pictures and photographs on the table. The atmosphere in the cemetery is tranquil and calm, and the silence is broken only by the cats wandering at the alleys and the distant background sound of the city. The poet and writer Fernando Pessoa and the fado singer Amália Rodrigues were both first buried here, but their remains have since been moved to Mosteiro dos Jerónimos and the National Pantheon. The lack of internationally known famous persons and the remote location has kept the cemetery a quiet spot where not many tourists find their way. The views over the Tagus river lined by Alcântara neighbourhood, 25 de Abril bridge and the distant Cristo Rei offer a different perspective of the city. To the other direction one can also see the Monsanto park with its aqueducts. 

The Prazéres Cemetery is open from 9 am to 5 or 6 pm depending on the season and free of charge. You can ride the yellow tram number 28 to the last stop, or walk from the center through the lovely Jardim da Estrela garden.

Instagram Travel Thursday: Vihreän sävyjä Brasiliasta

Vihreä on oranssin ohella toinen lempiväreistäni, ja luulen, että sillä saattaa olla jotain tekemistä luontorakkauteni kanssa. Vihreä väri assosioidaan yleensä ekologisuuteen tai maaseutuun, mutta myös harmoniaan, aloittelijoihin tai vaikkapa islaminuskoon. Värin symboliikasta lisätietoa etsiessäni törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin väreistä eri kulttuureissa ja kielissä. Tämä jos mikä on oivaa lukemista uusista kulttuureista kiinnostuneelle maailmanmatkaajalle!

Minusta vihreä väri on yksinkertaisesti kaunis. Voi olla, että minua miellyttää värin rauhoittava vaikutus, tai sitten yhtymäkohta luonnon kanssa. Yhteyttäjien lehtivihreän ansiosta me kaikki olemme elossa, mikä on mielestäni jo hyvä syy fiilistellä vihreää. Suurimmasta osasta maailman luontotyyppejä tätä väriä löytyy, ja niin totta kai myös täältä Brasiliasta. Marraskuun Instagram Travel Thursdayn teemana on matkailun värit, ja ajattelin pitkästä aikaa osallistua tähän tempaukseen. Viime kerrasta on nimittäin jo vierähtänyt tovi. Postaukseni teemaväriksi tosiaan valitsin vihreän, ja koska instafeedistäni löytyy aika tavalla vehreitä kuvia, rajattakoon aikaikkunaksi tämä Brasilian matka. Lähdetään siis katsomaan, mitä kaikkea vihreää näiden kolmen kuukauden aikana on tässä maassa tullut nähtyä!

(Mutta kuulkaa, kuvien upotus suoraan Instasta ei jostain syystä toiminut (kehykset näkyi, kuvat eivät), joten minun piti lisätä kuvat postaukseen jollain muulla tapaa. Päädyin sitten ottamaan ne printscreenillä Instasta ja lataamaan normaalisti Flickrin kautta, sillä ei minulla niitä koneellakaan ollut. Johan oli hommaa ja kännykällä otetut kuvat ovat nyt entistäkin huonolaatuisempia. Lisäksi menetettiin kuvatekstit ja häshtägit. Pahoittelut!)

Curitiban puistot

igtt1 igtt2
igtt3 igtt4

Curitiba on eteläamerikkalaisittain oikea mallikaupunki, eikä vähiten kaupunkilaisten elämänlaatua kohottavien monien puistojensa ansiosta. Minäkin olen niissä tovin jos toisenkin tullut viettäneeksi, erityisesti aivan asuintaloni vierestä löytyvässä Passeio Públicon keskustapuistossa. Heti kaupunkiin saavuttuani kävin katsastamassa kasvitieteellisen puutarhan, Jardim Botânicon, ja nopeasti tutustuin myös Praça do Osórioon, joka on enemmänkin pelkkä aukio, mutta silti täynnä puita. Eräänä viikonloppuna kävin kävelemässä ja istuskelemassa Parque Barigüissa auringonpaisteesta ja sokeriruokomehusta nautiskellen.

Vila Velha

igtt5 igtt6

Jälkimmäisessä Vila Velhan kuvassa voisi olla enemmänkin vihreää, mutta totta kai kännykkäkameran linssi on osoitellut puskien sijasta ennemminkin noita upeita kivimuodostelmia. Täällä Paranán osavaltiossa sijaitseva paikka on tunnettu juurikin näistä psykedeelisistä kallioistaan, mutta myös ensimmäisessä kuvassa näkyvistä vertikaalisista luolistaan. Vila Velhasta löytyy postaukset täältä ja täältä.

Serra Verde Express

igtt7 igtt8
igtt9

Eihän vihreiden vuorten junaa, Serra Verde Expressiä, voisi jättää tällaisesta postauksesta pois? Junan nimestä huolimatta raiteilla puksutellaan Serra do Mar -nimisen vuoriston läpi juna-ajelulla, joka kulkee Curitibasta Morretesin kylään. Tämä on ns. pakollinen nähtävyys Paranássa, ja ainakin maisemiensa puolesta se on todellakin paikkansa lunastanut! Viimeinen kuva on Serra do Marumbín vuoristovaellukselta, josta on tulossa blogijuttu aivan lähipäivinä. Itse junamatkasta kertova postaus löytyy täältä.

Pantanal

igtt10
igtt11 igtt12
igtt13 igtt14

Pantanal, tuo Brasilian helmi ja eläinbongarin paratiisi. Maailman suurin kosteikko pitää sisällään erittäin paljon vihreää, ja me saimme nauttia siitä monta päivää niin joella, kosteikoilla, viidakossa kuin maatiloillakin. Niin ja riippumatossa villejä mutta leppoisia vesisikoja ja vyötiäisiä katsellen! Eteläinen Pantanal näyttää esimerkkiä, miten ihmistoimintaa voitaisiin harjoittaa harmoniassa luonnon kanssa biodiversiteetin siitä suuresti kärsimättä. Kaikki maatalous ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla sielläkään.

Ilha Grande

igtt16 igtt17

Ilha Grandella majoituimme vuorenrinnemökissä rannikkosademetsän keskellä, ja saimme syödä aamupalamme ensimmäisen kuvan näköaloja katsellen. Suureksi osaksi koskemattomasta viidakosta koostuva saari on yhtä vihreää! Toinen kuva on napattu vihreältä laguunilta, Lagoa Verdeltä, jossa kävimme snorklaamassa saaren rannikkoa kiertäneellä veneretkellä.

Chapada Diamantina

igtt18 igtt19
igtt20

Kaksi ensimmäistä kuvaa on Morro de Pai Ináciolta, joka on yksi Chapadan suosituimmista näköalapaikoista helpon saavutettavuutensa ansiosta. Näköalat tuolta kummallisen muotoiselta pöytävuorelta ovat niin upeat, ettei minulta löydy sanoja kuvailemaan niitä. Brasilian toiseksi korkein vesiputous Cachoeira da Fumaça oli sekin todella päräyttävä näky, etenkin kun patikoimme sinne tuntikaupalla sateessa ja viimassa. Putousta pidettiin pitkään Brasilian korkeimpana, mutta Amazoniasta on hiljattain löytynyt vieläkin korkeampi!

 

Sekalaiset ympäri maata

igtt15

Florianópolis on saanut lempinimekseen Ilha da Magia, taikasaari, ja luulenpa, että nimessä on jotain perää. Armaçãon ja Matadeiroksen rannat ainakin olivat melkoisen kauniita yhdistelmiä vihreää ja turkoosinsinistä! Kävin Floripassa viikonloppuretkellä yksikseni, enkä ole vielä ehtinyt purkaa reissua tänne blogiin asti.

igtt21 igtt22

Rio de Janeiro on suurkaupungiksi todella vihreä, ja kiitos siitä kuuluu kaupunkia ylhäältä käsin valvovalle ja huoltavalle Tijucan kansallispuistolle. Corcovado-vuori Jeesuspatsaineen on kansallispuiston sisässä, ja sieltä on todella huikeat näkymät niin metsäisille vuorenrinteille kuin itse kaupunkiinkin. Vuoren alapuolella taas voi ihailla Rion kasvitieteellistä puutarhaa apinoineen ja tukaaneineen.

igtt23 igtt24

Ilha do Mel on Paranán oma paratiisisaari. Hunajasaaren luonto on pitkiä hiekkarantoja lukuunottamatta villin vihreää, ja muistuttaa tuulisine niemineen välillä hieman Irlantia tai Skotlantia. Me osuimme saarelle viime viikonloppuna juuri rannikkoa kiusanneen syklonin jälkimainingeissa. Ne aaltojen tuhoamat rantarakennukset muistuttivat hyvin konkreettisesti meidän omasta roolistamme ja vastuustamme planeettamme elämän ja ilmaston suhteen. Tällä pallolla on niin kauniita paikkoja, että säilytetäänhän kaikki se kauneus myös jälkipolville, joohan? Me emme itsekään pärjää ilman luontoäitiä. Sen huomaa ihan konkreettisesti jo siitäkin, kuinka suuri henkireikä luonto minulle ja monille muillekin on. Pidetään maapallosta huolta.

Mikä on kaunein vihreä paikka, missä sinä olet viime aikoina käynyt?


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma + LauraTravellover ja Muru Mou. Tempauksen tarkoitukena on jakaa matkainspiraatiota ja -iloa, ja siihen voi osallistua kuka tahansa. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @johannahulda.

Rentoilupäivä Kalimbassa

Sambian pääkaupungin Lusakan lähellä ei juuri ole sellaista varsinaista tekemistä (kansallismuseon ja marketeilla shoppailun lisäksi), mihin ei jollakin tapaa liittyisi eläimet. Kuten Munda Wangassa, niin myös lähes kaikissa muissakin Lusakan lähistön nähtävyyksissä joutuu maksamaan sisäänpääsyhinnassa myös niiden eläinten katselusta, vaikka alueelle suuntaisi ihan vain nauttimaan paikan puistomaisesta olemuksesta ja uima-altaasta. Niitäkään kun ei ihan joka nurkalta löydy. On elefanttien orpokotia, Munda Wangan pelastettujen eläinten eläintarhaa, yksityistä game parkkia ja ties mitä. Kaikkia näitä ei taustoja kunnolla tuntematta tekisi mieli lähteä varauksetta tukemaan. Pölyisestä afrikkalaisesta suurkaupungista täytyy kuitenkin välillä päästä pois edes päiväksi ja hieman tuulettumaan jonnekin, missä on rauhallista, vihreää ja mahdollista uida. Niinpä mekin suuntasimme eräänä kesäkuun lauantaina Kalimba Reptile Parkiin.

kalimba2 kalimba1
kalimba5 kalimba3
kalimba4

Kalimba Reptile Park on krokotiilifarmi, missä niilinkrokotiilejä kasvatetaan lihaa ja nahkaa varten. Paikka on kuitenkin sen verran kaikenlaista muutakin, että luultavasti suuri osa kävijöistä tulee puistoon ihan muista syistä – niin mekin.

Sisäänkäynnin yhteydessä on käärmeiden terraarioita. Aamun viileydestä heräilevät eläimet ovat kokoontuneet kasoiksi lämmittämään toisiaan. En ole ikinä ennen nähnyt käärmeen juovan vettä, mutta nytpä sekin on todistettu. Onneksi käärmeitä ei kuitenkaan ole kovin paljon.

Netissä näkee joskus joitakin juttuja siitä, miten krokotiilien kasvatus on julmimpia puuhia, joihin liittyy eläimiä ja turismia. Itse en tämän paikan nähtyäni kyllä ihan allekirjoita tuota väitettä, vaikka en lähde kiistämään etteikö muilla krokofarmeilla vaikka Australiassa voisi ollakin huonot olot. Aitauksissaan ihan tyytyväisen näköisinä makoilevia krokotiileja katsellessa on hieman ristiriitaiset fiilikset – toisaalta nämä elävät vankeudessa, mutta toiminta ainakin täällä nimenomaisella farmilla on pienimuotoista eikä paikka oikeastaan eroa vaikkapa navetasta kuin ainoastaan positiivisessa mielessä. Veikkaanpa nimittäin, että nämä krokot ovat sata kertaa tyytyväisempiä elämäänsä kuin samoja päämääriä varten kasvatetut ahtaissa tehotuotantokarsinoissaan sisätiloissa kasvavat naudat tai broilerit. Ehkä on siis vaan ihan hyvä, jos lihanhimoiset sambialaiset vaihtavat välillä pihvinsä krokofileeseen, jos eivät vegeruoasta innostu… Itse kylläkin kasvissyöjänä jätin väliin. En kuitenkaan pysty näkemään eroa ”villieläimen” ja ”kotieläimen” välillä, millä tarkoitan sitä että vaikkapa ne naudat olisivat jotenkin sopeutuvaisempia elämään kasvatustiloilla, koska ihminen on niitä vuosisatojen ajan kasvattanut. Enpä usko.

kalimba6
kalimba8 kalimba7

Kalimbassa krokotiilit on jaettu useampiin aitauksiin. Mukavimmat ja luonnollisimmat olot on siitoskrokotiileillä. Aitaukset näyttävät kuitenkin hieman ylikansoitetuilta. Käsittääkseni krokot eivät ole varsinaisia laumaeläimiä, mutta eivät mitään täysiä erakkojakaan. En sitten tiedä kuinka paljon ylikansoitus niitä saattaa stressata. Eläimet ovat kuitenkin hakeutuneet jopa toistensa päälle nukkumaan pysyäkseen lämpiminä, vaikka lääniä olisi ympärillä kyllä ihan hyvin. Vauvakrokot ovat omassa aitauksessaan, kuten myös hieman suuremmiksi kasvaneet krokotiilit. Nämä ovat juuri niitä parkoja, jotka joutuvat ihmisten lautasille ja käsilaukkuihin. Mutta ennen kuin tuomitset, mieti hetki mistä se normaali pihvisi ja kenkänahkasi tulevat. En väitä että krokotiilifarmit olisivat ongelmattomia tai välttämättä hyväksyttäviäkään, mutta verratten touhu näyttää kyllä huomattavasti inhimillisemmältä kuin useiden muiden eläinten kasvatus ihmiskulutusta varten.

Kalimba kuitenkin tekee myös hyvää ja tärkeää työtä kasvattamalla uhanalaisia krokotiileja ja ”uudelleenistuttamalla” niitä takaisin sinne minne ne kuuluvat, eli luontoon, habitaatteihin joista niiden alkuperäiset populaatiot ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Olen kuitenkin jo unohtanut, mikä krokotiililaji tämä mahtoi olla.

kalimba9

Afrikanvaris ja kiljumerikotka samassa puussa.

kalimba11

Harmaahaikara, joka pesii myös Suomessa.

kalimba10

Siitoskrokotiilien asumus.

kalimba12

kalimba13

Puskat on lintuja valkoisenaan. Ja linnunkakkaa.

kalimba15

Kutojalinnun vanhoja pesiä.

kalimba16 kalimba17
kalimba18 kalimba19

Isoimmat krokotiilit olivat kyllä kunnioitusta herättäviä otuksia joiden tarkkailevan katseen alla rupesi kyllä hieman kuumottamaan, sillä välissä ei ollut kuin verkkoaita. Yhdet lämmittelivät suu auki paljastaen isot mutta tylpät hampaansa, toiset taisivat olla niin vanhoja, että niiden nahan päällä kasvoi sammalta. Yritettiin olla häiritsemättä krokojen aamu-unia parhaamme mukaan, mutta eikös takaamme pian rymistellyt pieni ryhmä kiinalaisia pitämään mekkalaa. Se siitä sitten. Puistossa on myös lampia, joissa voi kalastaa, ja päivän mittaan sinne ilmestyikin useampi tyyppi onkivapoineen odottelemaan syöntiä.

kalimba20 kalimba21
kalimba24kalimba22
kalimba31kalimba25

kalimba28

Joku ötökkäkammoinen veti sukat punttien päälle ennen polulle astelemista.

kalimba26

Jonkin afrikkalaisen kaarnakuoriaisen taideteos puunrungolla.

kalimba27
kalimba29

Löysimme lammikkoalueen takaa pienen luontopolun, jota lähdimme tallustamaan. Olin ihan onneni kukkuloilla. Tällaista  todellakin tarvitsee, kun viettää päivänsä Lusakan roskaisissa ja haisevissa slummeissa, saasteisilla teillä minibussien kyydissä tai sitten yliopistolla ja ostoskeskuksissa. Täällä oli vihreyttä, puhtautta, kauniita puita joihin kaarnakuoriaiset olivat tehneet taideteoksiaan, kukkia ja raikasta ilmaa. Kehitysmaissa työskentely ja reissaaminen on supermielenkiintoista, mutta välillä on pakko päästä ihmisvilinän ja ilmansaasteiden keskeltä pois, luontoon nollaamaan. Lusakankin kaupunki voisi ottaa agendalleen sellaisen asian kuin asukkaiden virkistysalueet. Tosin kun enemmistö kaupunkilaisista elää kasvavissa ja sinne tänne ilmestyvissä shantytowneissa joissa edes peruspalvelut kuten viemäri, vesijohdot ja tieverkosto eivät ole kunnossa, ei tällaisten keskiluokkaisten ihmisten murheet viheralueista ehkä ole ihan se prioriteetti.

kalimba32

kalimba34kalimba30kalimba33

Kalimba Reptile Parkin parasta eläinantia olivat villeinä ja vapaina muurien päällä kirmailevat pienet liskot, värikkäät perhoset ja kauniit linnut. Kiljumerikotkankin bongasimme! Se on Sambiassa aika yleinen lintu, mutta tässä vaiheessa emme olleet vielä käyneet safareilla Mosi-oa-Tunyan yhtä ajelua lukuunottamatta, joten ilmestys oli aika eksoottinen niiden normaalien varisten ja muiden rinnalla.

Keskipäivä alkoi lähestyä ja hakeuduimme uima-altaalle pakoon paahtavaa Afrikan aurinkoa. Altaan vierellä oli piknikpöytiä ruohokattoineen tarjoamassa varjoa, joita hieman hyödynnettiin ennen chitengen levittämistä aurinkoiselle kivetykselle. Kyllä kelpasi! Tuntui ihan kesältä, vaikka oli keskitalvi.

kalimba23

kalimbaa

kalimba37kalimba36

kalimba-horzkalimba35

kalimba38

Uima-altaalla saimme polskia ihan ylhäisessä yksinäisyydessä, mitä nyt joku välillä käveli ohitse. Iltapäivän kuluessa puistoon alkoi kuitenkin tulla lisää porukkaa, ja teimme onneksi jo lähtöä, kun saimme altaalle seuraa. Kalimbaan kannattaakin siis suunnata suhteellisen aikaisin aamulla (paikka aukeaa muistaakseni kello 10), niin saa olla aivan rauhassa.

Kaikkihan tietävät että uimisesta alkaa vatsa kurnia, ja niinpä suuntasimme lounaalle paikan ravintolaan. Tai lähinnä kyseessä oli grilli, sillä pöydät olivat ulkona olkikatosten ja kukkivien puiden alla, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Nshimat, ranskikset ja salaatit katosivat lautasilta aika nopsaan. Ja se huurteinen Mosi. Täältä voisi myös vuokrata grillejä ja tuoda omat eväät mukanaan. Moni näytti niin tekevänkin. Paikalla oli niin paikallisia perheitä kuin muzungujakin piknikhenkisellä leppoisalla viikonloppulounaalla.

kalimbaaaa-horz kalimbaaaaa

Kalimba sijaitsee Lusakan ulkopuolella pohjoisessa-koillisessa, ja sinne pääsee parhaiten omalla autolla (suosittelen nelivetoa kuoppaisen hiekkatien takia) tai taksilla. Bussejakin ilmeisesti kulkee, mutta kylätien varressa kyytiä matkalaukkujen kanssa odottelevien ihmisten määrästä voi päätellä, että niitä ei kulje tarpeeksi. Yhden bussin näimme kotimatkalla, ja se oli ihan täyteen ahdettu. Joten varminta on kentis ottaa se taksi, jos täällä haluaa vierailla.

En oikein tiedä, suosittelisinko Kalimbaa vaiko enkö. Toisaalta paikka on kaunis ja virkistävä, ja me vietimme siellä tosi kivan päivän ympäriinsä käyskennellen, luontoa ihmetellen, uiden ja tietysti syöden. Ostimmepa parit tuliaisetkin (ylihinnoitellusta) matkamuistomyymälästä. Mutta kun siellä on niitä krokotiilejakin. No, ehkä jokainen voi päättää itse haluaako toimintaa tukea edes sen muutaman euron suuruisen pääsymaksun verran vaiko eikö.

Mitä mieltä olet? Onko tämä ihan epäeettistä, vai onko paikan kritisointi kenties tekopyhää, jos samaan aikaan käyskentelee ympäriinsä nahkakengissä?


In English: When living in a dusty metropolis of a developing country, one just must get out from there from time to time, to a place that has clean air, nature and a leisurely atmosphere. They are not very dense around Lusaka, so we headed to Kalimba one Saturday. Kalimba Reptile Park is a crocodile farm close to Lusaka, the capital of Zambia. The crocodiles are raised for meat and their skins, but I think they lived in quite good conditions, maybe a little overpopulated though. Thus the difference to for example cow farming is only positive, and I believe that these crocs are much happier than the cows inside the factory farms. But anyway I couldn’t help feeling a bit contradictory. Sometimes in the internet one can read how the crocodile farming is one of the cruellest things that have something to do with animals and tourism, but to me it didn’t quite seem like it. Of course, I would prefer to see these creatures out in the wild too. We didn’t spend much time eyeing the crocodiles but more on a small nature trail and by the swimming pool, which was why we had arrived in the first place. When crossing the crocs it was a bit exciting though, when those massive animals were staring at us. Afterwards we had lunch in the grill restaurant of the park and ate under a thatched roof. It was such a nice and relaxing day, but I don’t know if I would recommend people to come here. The park has many nice things, but it has the crocs too. So maybe everyone can decide for themselves. What do you think about it? Is this simply unethical or hypocrite, if at the same time one is walking around in cow leather shoes?

Pystyt mihin vaan

Hengitys höyryää sisätiloissa. Keittiön ikkunaa ei saa kiinni. Töissä on päällä paksu neule ja untuvatakki, huppu on vedetty päähän ja käsissä on lämmin kahvimuki, mutta silti tärisyttää. Vessan peilistä näkyy että nenä on kylmästä punainen, käsiin puhaltelu ei oikeastaan auta yhtään. Ikkuna on täälläkin sepposen selällään. Sade lakkasi eilen, mutta kosteusprosentti on edelleen 87. Pyykit ovat viidettä päivää kuivumassa, edelleen kosteita. Pian ne alkaisivat haista. Pelottava sähkösuihku on paras ystävä, mutta sekään ei jaksa aamulla lämmittää kunnolla jääkylmää vettä. Säädän hanaa pienemmälle, ja vesi lämpenee. En todellakaan tiennyt, että Brasiliassa voisi olla näin kylmä! Säätiedotuksissa sää näytti samalta kuin Lusakassa, mutta on kaukana siitä. Lasken päiviä muuttoon. Seuraavassa asunnossa olisi tuplalasit. Onneksi loppuviikoksi on luvattu jo lämpimämpää.

botanico2 botanico5

Monesti käy niin, että kun on päästänyt suustaan olevansa varma ettei ikinä pystyisi johonkin asiaan, päättää elämä heittää eteen oivan tilaisuuden näyttää ettei moinen epäilys ollut lainkaan aiheellista. Ensimmäisenä työpäivänä ekassa harjoittelupaikassani täällä Curitibassa johti keskustelu paikan toisen harjoittelijan kanssa mieheni opiskelualaan. Kerroin hänen haluavan intohimoisesti opettajaksi, ja samaan hengenvetoon lisäsin, että itse en kyllä ikinä pystyisi moiseen. Samaa tuumi insinööriksi opiskeleva harjoittelukaverikin.

botanico3 botanico4

Vaan kuinkas sitten kävikään. Todettuani, etten pystyisi potkimaan itseäni jatkamaan ensimmäisessä projektissani, etsimme minulle Cimo:n kumppaniorganisaation Brazilian Experiencen kanssa uuden paikan. Ja kas kummaa, uudeksi pestikseni tulikin englannin opettaja. Siis minä, joka sanon aina Leprechaunin sijaan Leprashawn. Älkää syyttäkö, jos käytte joskus Curitibassa ja kuulette jonkun puhuvan englantia pahalla Suomi-aksentilla. Se on vain joku minun oppilaista.

botanico9 botanico8

Tänään olin aamulla surullinen. Olin töistä puoli tuntia myöhässä, kun ei vaan kiinnostanut katsoa kelloa. Rahjustin paikalle väsyneenä, ja pienistäkin vastoinkäymisistä meinasi tulla itku. Lounasruokakaan ei oikein maistunut. Mietin taas, niin kuin joka ikinen päivä, miten paljon kivempaa täällä olisi jos Zé olisi täällä myös. Mutta sitten kello tuli kolme ja ensimmäinen englannintuntini alkoi. Ryhmä oli sopivan pieni, kymmenkunta 15-16-vuotiasta nuorta, ja he olivat niin herttaisia! Tottakai pälätystä ja pölinääkin tuli, mutta he toistelivat aakkosia perässäni jopa ihan pyytämättä. Ja meillä oli oikeasti hauskaa! Olin keskittynyt niin täysillä kaksi ja puoli tuntia, että oppitunti oli kulunut todella nopeasti. Kokemus oli todella palkitseva ja olin mukavasti onnistuneen tunnin jälkeen selvästikin adrenaliinihuuruissa. (Googletuksen jälkeen selvisi, ettei ilmiö vissiin ole ollenkaan harvinainen!) Olin niin hyvällä tuulella, että viheltelin itsekseni koko kotimatkan. Kaupassa soi sama Coldplayn vanha biisi jota eilenkin kuuntelin ja alkoi oikein laulattaa.

botanico6-horz botanico12

Kuka väitti, etten muka pystyisi opettamaan? Itse sitä on aina itsensä pahin kriitikko, ja joistakin harhakuvitelmista ei pääse yli ennen kuin lyö egolleen jauhot kurkkuun ja lähtee rohkeasti kokeilemaan. Helppoa se ei ole, mutta ei sen kai kuulukaan olla. Enkä nyt väitä, että tuntini olisivat välttämättä mitenkään oikean kieltenopettajan tasoisia, mutta jos nämä nuoret opiskelevat englantia vain viisi kertaa reilun vuoden mittaisen kurssinsa aikana, niin tärkeintä on että tunneilla on mukavaa ja englannin opiskelusta jää positiivinen kuva. Siitä voivat sitten jatkaa omin avuin muille kursseille jos kiinnostusta riittää.

botanico11 botanico10

Ja minä kun pelkäsin ryhtyä tähän pestiin. Kuvittelin etukäteen näiden teinien olevan ilkeitä ja tyyliin nauravan räkäisesti portugalintaidoilleni. Vitsi miten väärässä sitä joskus onkaan! Nyt ymmärrän englanninopettaja-anoppianikin, joka totesi että opettaminen on addiktio. Toivotaan, että seuraavakin tunti menee yhtä hyvin. Kyllä tätä nyt ainakin tämän kolme kuukautta sietää. Olen kiitollinen kaikille tsemppaajille kuten vanhemmilleni, mutta etenkin rakkaalle Zélleni, jonka tuki on etänäkin auttanut paljon. Ja sekin tekee jo hirveästi, kun toinen muistuttaa että voin ostaa lentolipun kotiin koska tahansa, jos siltä alkaa oikeasti tuntua. Vielä ei tunnu. Kyllä minä pystyn, ihan yksinkin!

Mitähän kaikkea tämä reissu tulee mulle vielä opettamaankaan?

botanico14

Quero-quero eli eteläamerikanhyyppä (Vanellus chilensis).

botanico13

Postauksen kuvat ovat Curitban ylpeydenaiheesta, kaupungin kasvitieteellisestä puutarhasta jota reunustavat pilvenpiirtäjien silhuetit, päivältä jona sanoin ettei minusta olisi opettajaksi.

Loppuun täytyy vielä linkittää vanha lempparibiisi, joka on ennenkin lohduttanut kun on ollut vähän vaikeaa. Vitsit että siitäkin on kauan, kun olen viimeksi oikeasti kuunnellut musiikkia!


In English: Very often, when you have just opened your mouth and said ”I could never do that”, the world takes matters into its hands and throws you an opportunity to prove yourself how wrong you were. This just happened to me. On the first day in my first internship placement I announced I could never be a teacher. A couple of days passed, and I found myself changing my placement for – ta-dah, being an English teacher! Today I had my first class with ten or so adolescents of 15-16 years old, and they were really sweet. And guess what, the class went very well, we had fun, and I felt pretty damn good afterwards. (I think adrenaline crush had something to do with it, which according to Google is not too rare.) I walked home whistling.

Who told me I couldn’t be a teacher? It’s just ourselves stopping us from doing things, and sometimes you just have to close your ego’s mouth and try doing something scary. I was scared, thinking that the teenagers would laugh at me and whatnot, but sometimes we are just so wrong about ourselves. Yes I can, even alone! What else will this trip still teach me?

Curitiba: mäntyjen, pilvenpiirtäjien ja hippipakujen maa

Heippatirallaa! Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja päivittämään blogia. Tänään olen ollut täällä Brasiliassa jo kaksi viikkoa. Aika vain tuntuu katoavan johonkin mustaan aukkoon! Nämä kaksi viikkoa ovat tosin olleet aikamoista vuoristorataa. Ensimmäiset muutaman päivän olin ihan täynnä rakkautta tätä paikkaa kohtaan, mutta jo ensimmäisen sateisen maanantain koittaessa olikin kaikki vähän liikaa ja itkin kaksi päivää melkein yhtä soittoa. Melkein varasin lentoliput Portugaliin, mutta sain itseni jäämään aina vielä yhdeksi päiväksi kerrallaan. Kyseessä taisi olla ihan perinteinen kulttuurishokki. Todella yllättävää, että sellainen pääsee salakavalasti iskemään juuri täällä ihan länsimaisen kulttuurin keskellä. Luulen, että se on tämä kielimuuri ja yksin olo, sillä brasilialaisessa (tai noh, curitibalaisessa) kulttuurissa ei ole mitään valittamista. Asiat kai vain sitten sulattaa huomattavasti helpommin, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.

curitiba6

Suloisia Kleinbusseja näkyy katukuvassa paljon, ja ne ovat kaikki valkoisia.

curitiba1

Curitiba panostaa pyöräilyyn, ja on epäilemättä Etelä-Amerikan pyöräilijäystävällisimpiä kaupunkeja.

curitiba3-horz

curitiba5

Centro Cívicossa on rauhallista sunnuntai-iltapäivänä.

curitiba7

Italialaiset siirtolaiset ovat jättäneet nimensä Curitiban katukuvaan.

curitiba2

curitiba8

Curitiban bussiliikenne on tunnettu näistä ”tuubeista”.

Päädyin kaiken tämän seurauksena vaihtamaan työharjoittelupaikkaani. Teknisen ympäristöprojektin sijaan työskentelenkin kohta englannin opettajana! Aika hullua. Olen asiasta varovaisen innostunut mutta samalla myös hieman kauhuissani. Nuoret joille oppitunteja pidän vaikuttavat kuitenkin symppiksiltä ja hyvin käyttäytyviltä. Uuden harjoittelupaikkani nimi on ELO Apoio Social e Ambiental, ja se on koulutuskeskus haavoittuvassa asemassa oleville nuorille, jotka on tarkoitus saada työelämään ja muuttamaan maailmaa opettamalla heille mm. työelämätaitoja sekä ympäristökasvatusta. Nämä nuoret tekevät töitä neljä päivää viikossa ja opiskelevat yhden päivän viikossa.

Olen nyt lähinnä tutustunut ELOon ja sen projekteihin sekä suunnitellut tulevia oppituntejani. Ajattelin ottaa mukaan myös globaalikasvatusta, jota on Taksvärkin vapaaehtoisena kansainvälisyyskouluttajana tullut jo kokeiltua. Tästä saattaa lopulta olla enemmän hyötyä tulevaisuuden kannalta kuin Institutos Lactecin harjoittelusta olisi ollut, sillä meillä on Zén kanssa ollut yhtenä monista tulevaisuuden mahdollisista suunnitelmista rakentaa jonkinlainen kestävän kehityksen koulutusprojekti Portugaliin. Saa nyt nähdä. Taisi olla alun alkaenkin typerä idea edes yrittää kuvitella tekevänsä jotain muuta kuin NGO-hommia edes muutaman kuukauden ajan. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Siellä Lactecilla oli käytössä jopa kellokortit, huh!

curitiba9

Endeemiset araucaria-männyt ja palmut kasvavat sulassa sovussa.

curitiba10

curitiba14

Puut ovat kukassa ja katutaide kukoistaa, etelän kevät on alkamaisillaan.

curitiba11 curitiba12-horz
curitiba13

Eikä siinä vielä kaikki. Päädyin myöskin vaihtamaan asuntoa! Ensimmäiset kämppikseni ovat valtavan hyväsydämisiä ja auttavaisia, mutta en tunne oloani kovin kotoisaksi tässä asunnossa. Brasilian mittakaavassa turvajärjestelyt eivät ole kovin hyvät (huoneeni on vain neljän lukon takana), kämppä on melko likainen, kämppikseni polttaa sisällä ja pitää ikkunoita auki minkä takia asunto on jääkylmä, eikä jatkuva liikenteen melu ja etenkään korviahuumaava junanpilli monta kertaa päivässä oikein helpota asiaa. Lisäksi täällä ramppaa kämppikseni kavereita polttamassa pilveä. Päätin siis muuttaa. Uusi huoneeni joogaopettajanaisen alivuokralaisena keskustassa vapautuu ensi viikon sunnuntaina ja siellä on puhdasta ja lämmintä, koska ikkunoissa on tuplalasit!

Niin, täällä ei tosiaan ole mitkään trooppiset lämpötilat. Joinain päivinä on kyllä ollut noin 24-25 astetta, mutta yhtenä yönä lämpömittari oli pudonnut ihan muutamaan asteeseen, ja nukuin viluissani untuvatakki huppuineen kaikkineen päällä, sen normaalin kahden peiton lisäksi. Curitibassa sää saattaa myös muuttua minuuteissa. Tänäänkin aurinkoinen lämmin päivä pimeni ihan yhtäkkiä ja vaihtui kovaan sateeseen. Viime vuonna täällä satoi kuulemma lunta. Ei taida ihan kuulostaa siltä mitä Brasiliasta ensimmäisenä tulisi mieleen?

curitiba16

curitiba18

Bosque do Papa eli Pope’s Woods.

curitiba15
curitiba17 curitiba19-horz
curitiba21

Curitiba on minun mittakaavassani valtavan suuri. Täällä on moderneja pilvenpiirtäjiä mukulakivikatujen varsilla, araucaria-puita, värikäs vanhakaupunki, oransseja takseja ja toppatakeissa kulkevia ihan kaiken värisiä ja näköisiä ihmisiä. Täällä on niin paljon blondeja saksalaisten ja puolalaisten jälkeläisiä, että kukaan ei tiedä minun olevan gringa ennen kuin avaan suuni. Täällä on pyöräteitä, valtavasti japanilaisia ja italialaisia ja paikallisia ja kasvisravintoloita, kauniita puistoja, hämmentävä bussijärjestelmä, vilkas yöelämä, siistimmät kadut kuin Suomessa ja hirveän paljon kodittomia jotka nukkuvat pahvinpalojen päällä bussipysäkeillä tai ovat rakentaneet joustinpatjaleirinsä keskusaukion nurmikolle. Mutta minä en ollut koskaan kuullutkaan Curitibasta ennen kuin hain tätä harjoittelupaikkaa, ja sekös tuntuu hullulta. Kaikista paikoista joissa olen käynyt tämä muistuttaa ehkä eniten Lissabonia (eikä vähiten calçada-katujensa takia), mutta tuntuu kuin täällä yhdistyisi palasia vähän joka puolelta maailmaa (kuten tässä Curitiban mainosvideossakin sanotaan). Curitiba ei kuulemma ole Brasiliaa. Ehkä siksikin tätä tänne asettumista on ollut hieman vaikea sulattaa.

curitiba23

curitiba24

Puolalaisia hirsitaloja keskellä pientä kaupunkimetsikköä.

curitiba27
curitiba25

Nämä kuvat ovat sunnuntailta, kun kävin lyömässä lukkoon muuttoni keskustaan. Tulin yllättäen kutsutuksi uuden vuokraemäntäni ja tämän kahden nuoren joogaoppilaan mukaan puistopiknikille, mitä ennen ehdin kuitenkin käydä lounastamassa vegeravintolassa. Täällä ei ole kasvissyöjällä mitään ongelmia, päinvastoin, vegeruokaa saa joka paikasta ja se on vieläpä ihan törkeän hyvää! Kyytipojaksi voi sitten hörpätä cashew-hedelmämehua tai passionhedelmämehua tai mangomehua tai vaikka sokeriruokomehua. Kummasti täällä on innostunut taas smoothieidenkin tekemisestä, kun ihania trooppisia hedelmiä saa niin halvalla.

Sunnuntainen piknik pidettiin siis Paavin metsässä eli Bosque do Papassa, minne kävelimme hallintorakennuksista ja kaupunkilaisten hengailualueista koostuvan rauhaisan Centro Cívicon halki. Ihanaa että ihan kaupungin keskustassakin on ihan oikea pieni metsä, ja se on vieläpä melko lähellä tulevaa kämppääni. Sekin on aika ihanaa, että metsän läpi käveltyä tulee vastaan puolalaistyylisiä hirsitaloja pärekattoineen ja vanhoine työkaluineen. Niiden keskellä oli kumman kotoisa olo! Lautapelit, tarot-kortit ja suklaakeksitkin olivat aika kivoja juttuja.

curitiba28
curitiba26

curitiba29

Piknikillä tarot-kortien kera.

Mulla on nyt sellainen fiilis, että superkiireisen opiskelukevään ja pinnaa koetelleen joskin antoisan Afrikan-reissun jälkeen haluan hyödyntää tätä yksinoloa ja tehdä tästä Brasilian-ajastani sellaisen omaan hyvinvointiini keskittyvän ajanjakson. Haluan kävellä ja juosta puistoissa, käydä joogatunneilla, kokeilla joka päivä jotain uutta, syödä terveellisesti, tehdä mahdollisimman paljon luontoretkiä ja kivoja juttuja ja mikä tärkeintä, kuunnella itseäni. Mua on siunattu melko voimakkaalla intuitiolla, enkä usko että sitä seuraamalla voi oikein mennä pieleen. Siksipä päätinkin heti vaihtaa harjoittelupaikan ja asunnon itselleni paremmin sopiviin, koska mitäpä sitä turhaa roikkua jossain, joka ei tunnu yhtään omalta jutulta, kun maailma on täynnä vaihtoehtoja? Portugalin kieltä täällä ei pääse pakoon millään, joten sitä tulee opittua yrittämättäkin. Ja ainakin olen jo saanut avattua suuni. Ehkä oli ihan hyvä, etten kuitenkaan ostanut niitä lentolippuja heti takaisin Eurooppaan.


In English: I have been in Brazil for two weeks now. Time just disappears somewhere, but the two weeks have also been a real roller coaster to me. I probably experienced some kind of a culture shock, and ended up changing my internship placement and also my apartment – instead of working with a technical environmental science project, I will become an English teacher! But why hang on to something that doesn’t feel right, when the world is full of opportunities? For someone with as strong intuition as me it’s nearly impossible as well. I feel like I want to use there three months of living alone to concentrate on my own wellbeing that I’ve been neglecting due to super busy spring and our trip to Africa.

Curitiba is a huge city but it also has many parks, cheap and delicious vegetarian restaurants, organic markets and other things to enjoy. The streets are more clean than in Finland, but they also host way too many homeless people. People say that Curitiba is not really Brazil, and maybe that’s why it has been a little hard to get a grasp on this modern city that seems to have combined something from all over the world.

Munda Wanga Environmental Park

Eräs sunnuntai lähdettiin Zén projektikaverin Bransonin ja hänen tyttöystävänsä Kwangun kanssa käymään Munda Wanga Environmental Parkissa. Kyseessä on hieman Lusakan eteläpuolelta Chilangasta löytyvä puisto, joka on mukava päiväretkikohde Sambian pääkaupungista käsin. Mekin karistimme Lusakan pölyt jaloistamme ja suuntasimme kasvitieteelliseen puutarhaan aikeenamme myös päästä hyödyntämään puiston uima-altaita ja grillaamaan.

Puistosta löytyy myös ympäristökasvatuskeskus ja eläintarhan puoli, jonne voi mennä samalla sisäänpääsymaksulla kuin puutarhaankin. Eläimet on ainakin tämän lähteen mukaan pelastettu laittomalta kaupalta tai niiden loukkaannuttua esim. salametsästyksen seurauksena, ja useimmat niistä ovat Sambiassa luonnollisestikin eläviä lajeja. Kävimme sielläkin kurkkaamassa ruokinta-aikaan. Tarhan eläimet näyttivät onneksi olevan isoissa aitauksissa ahtaiden häkkien sijaan, mutta itse tykkäsin luonnollisesti paljon enemmän kasvitieteellisestä puutarhasta. Tosin visiittimme aikana en tiennyt, että eläimet ovat (ainakin väitteiden mukaan) pelastettuja eivätkä ihan vaan huvin vuoksi tarhattuja.

munda1 munda2
munda4-horz

munda5

Amazoninkapokkipuu, silk cotton tree.

munda6 munda7
munda8 munda9

On kyllä huippua, että Lusakan ulkopuolelta löytyy useampiakin tällaisia päivän getaway-paikkoja, joissa voi pölyisen afrikkalaisen suurkaupunkielämän välissä piipahtaa palassa paratiisia. Munda Wangaan pääsee luultavasti myös bussilla, mutta me otimme allemme taksin. Se maksoi UNZAlta 120 kwachaa (n. 12 euroa). Jo vuonna 1950 avattu puisto on yksityinen, ja sinne on 30 kwachan suuruinen pääsymaksy. Näissä Lusakan vihreämmissä käyntikohteissa onkin se huono puoli, että vaikka pääsymaksut eivät paljon kukkaroa kevennä, maksaa sinne asti ja takaisin pääseminen kuitenkin jonkin verran. Ellei sitten ole oikea Sherlock Holmes ja onnistu selvittämään, millä bussilla paikalle pääsee. Kaikki paikalliset joilta kysyttiin sanoivat menevänsä sinne itse aina omalla autolla tai taksilla. Munda Wanga muuten on nyanjaa ja tarkoittaa ”minun puutarhani”.

munda10 munda12
munda13 munda14

munda15

Tämä puukehä oli hauska.

munda16

Gospelkuoro musiikkivideon kuvauksissa.

munda17

munda18
munda19

munda20

Muurahaisten valtatie. Isot sotilaat vartioivat pienempiä työläisiä.

munda21

Käveltiin aluksi kasvitieteellisen puutarhan poluilla katselemassa jänniä kasveja ja ihmettelemässä pumpulipuuta, oikealta nimeltään amazoninkapokkipuuta. Sen piikikkään rungon ja puuvillaa muistuttavien siementen kontrasti oli hauska. Puu oli kotoisin Etelä-Amerikasta ja puuvillaa on käytetty mm. nuolilta suojaavien ”luotiliivien” täytteenä. Toki siitä on tehty myös tyynyjä, patjoja ja muuta vastaavaa. Puuta kutsutaan myös ceibaksi, ja Väli-Amerikassa vierailinkin La Ceiba -nimisessä kaupungissa, joka oli ilmeisesti nimetty sen mukaan!

Munda Wangassa on kuulemma yli 1000 kasvilajia. Suurin osa jäi kyllä huomiotta uusien kavereiden kanssa jutellessa. Tai no, suurimman osan ajasta Zé heidän kanssaan jutteli, kun minä jäin muista jälkeen pysähdellessäni valokuvaamaan puistoa, heh. Käynnissä oli myös gospel-musiikkivideon kuvaukset, joita jäätiin hetkeksi seuraamaan. Laulu oli ihan kivan kuuloista, mutta täytyy sanoa että mieluummin olisin nauttinut hiljaisuudesta. Lammen rannalle istutettu mehikasvipuutarha oli ehkä oma lempparini puutarhan eri osista, mutta Munda Wangasta löytyy myös japanilaistyylinen bambupuutarha ja trooppisempien lajien osasto sekä monia upeita puita.

munda22
munda23-horz munda25
munda26 munda27

Munda Wangasta löytyy lapsillekin leikkipuisto ja matala uima-allas liukumäkineen, tosin tuona iltapäivänä se muistutti jumputusmusiikkien ja altaassa riehuvien paikallisten nuorten takia enemmänkin discoa. Sen yhteydessä on myös kahvila-ravintola ja lähempää sisäänkäyntiä löytyy baari. Kierrettyämme kasvitieteellisen puutarhan halusimme päästä viilentymään ja suunnistimme kohti syvempää uima-allasta. Se löytyy baarin takaa, mutta reitti on hieman sokkeloinen. Vesi olisi voinut olla puhtaampaakin, mutta altaan reunalta löytyi haavi, jolla siivosimme veteen pudonneet lehdet (tai siis Zé siivosi). Viileää se vesi sentään oli, mutta ei kuitenkaan liian kylmää. Eikä sieltä mitään tautejakaan tarttunut. Mikäs siinä oli palmun alla polskiessa ja auringossa kuivatellessa.

munda28

munda29

Joku on kutonut katoksen reunan seitteihinsä.

munda30 munda31

munda32-horz

Oikealla strangler fig, joka kasvaa isäntäpuun päällä tukehduttaen sen ajan kuluessa.

Uimisen jälkeen kello kävi kahta, ja eläinpuolen asukkien ruokinta-aika oli alkamassa. En mitenkään hyppinyt riemusta, mutta ihan mielenkiinnolla menin kuitenkin katsomaan, millainen eläintarhan puoli olisi. Kuten sanottu, eläimillä oli hyvin tilaa aitauksissaan, mutta kuulin huhua että leijonia pidettäisiin jonkin aikaa nälässä, jotta ne varmasti tulisivat yleisön eteen syömään silloin kun lihaa tarjoillaan. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa, sillä eivät ne mitenkään laihoilta näyttäneet. Aina on harmi, että näin upeat eläimet on pitänyt sulkea aitaukseen, mutta etenkin lintuja kävi sääliksi, ne kun ovat sellaisia vapauden symboleita. Täällä sille on kuitenkin hyvä syy, jos ja kun eläimet ovat laittomista touhuista pelastettuja. Oli kuitenkin jännää katsoa leijonien ruokailua. Miten sulavasti nuo valtavat kissat hyppäsivät hakemaan lihapalansa puutolppien päältä, huh. Sen jälkeen seurattiin vielä kun ylienergiset, ympäriinsä hyppivät ja kiljuvat hyeenakoirat ruokittiin.

munda33
munda35

munda34

Piikkisikoja.

munda36

Hyeenakoiria, eli african wild dog. Nämä ovat suht harvinaisia, mutta nähtiin yksi South Luangwassa!

munda37
munda38

munda39

Ryhmäselfie piti vielä napata ennen kotiin lähtöä!

Päivä päätettiin ostamalla ravintolasta kassillisen hiiliä ja virittämällä tulet yhteen puiston monista grillipaikoista. Suomalaistyyliset kasvisgrilliruuat soijanakkeineen hävisivät nopeasti lautasten virkaa toimittavilta takeaway-bokseilta, vaikka lihansyöjäkaverimme eivät tainneet ihan kaikista mauista kovin innostuakaan. Jälkkäriksi tehtiin suklaabanaaneja, jotka olivat kyllä piste myöhäisen lounaan iin päälle. Nam.

Takaisin Lusakaan päästäksemme meidän piti kävellä vähän matkan päähän ”taksitolpalle” kun puiston edessä ei takseja ollut, mutta onneksi valtatien reunaan oli rajattu kevyenliikenteen väylä. Eka ja varmaan myös viimeinen kerta, kun näen täällä pyörätien. Päivä Munda Wangassa oli oikein kiva, ja jos Lusakassa viettää muutamankin päivän niin sanoisin että täällä kannattaa kyllä poiketa!

Huomenna lähdetään yhden yön retkelle Siavongaan Kariba-järven rannalle. Ollaan varattu aika kivannäköinen hotelli, ja meinataan lähteä järvelle melomaan!


In English: Munda Wanga Environmental Park is a private park that contains a botanical garden, a wildlife sanctuary and an environmental education center. We went there one Sunday with Zé’s project mate and his girlfriend. First we took a walk in the botanical garden, where my favorite parts were probably the succulent garden and the funny cotton silk trees.  After that we cooled down by the deeper of the two swimming pools, which first had to be cleaned from leaves. At two o’clock was the feeding time of the animals, who are said to have been rescued from illegal pet trade or after being injured during for example poaching. I don’t know if it’s true, but I hope so. Otherwise keeping them in captivity is sad even though they have large fenced areas instead of small cages. The day was finished by a Finnish style vegetarian barbeque at one of the many grill spots of the park. We had a blast! I would recommend visiting this park while in Lusaka.