Taas mennään blogivillitykseen mukaan! Archie Gone Lebanon -blogissa heitettiin ilmoille haaste postata epäonnistuneita, mutta huumoriarvoltaan korvaamattomia reissukuvia. Olihan sitä pakko alkaa kaivelemaan omankin kovalevyn syövereitä ja tutkimaan, että mitäs hyljättyjä arkistojen aarteita sieltä löytyykään. Vietin sitten muutaman tunnin selaillen vanhoja reissukuvia ja nauraen vähän kaikelle. Onhan nää nyt kaikessa karseudessaankin ihan hulvattoman hauskoja! Jaettu ilohan on tunnetusti paras ilo, joten tässä tulisi kuvakooste hölmöimpiä muistikortille tallentuneita ilmeitä ja epäedustavimpia turistiposeerauksia meikäläisen reissuvuosien varrelta! Tosiasiassa ne kaikista hirveimmät otokset on varmaan poistettu jo aikapäiviä sitten (tai löytyvät niistä näitäkin edeltäneiden matkojen kuvakansioista), mutta onhan näitä enemmän tai vähemmän noloja otoksia tuonne jäänytkin! Miten musta tuntuu, että nää on kamaluudessaan jossain ihan omissa sfääreissään… Mielenkiintoista on myös tarkkailla, kuinka moneen epämääräiseen asentoon tuo luonnonkihara otsatukka voi reissussa räähjääntyessään taipuakaan. Odottelen innolla tulevia reissukuvia, kun ei ole enää rastojakaan pitämässä hiuskarvoja aisoissa.
Aloitetaanpa niinkin kaukaa kuin armon vuodesta 2010. Kuvien katselu omalla vastuulla. Teitä on varoitettu!
Intia 2010
Intia 2011
Euroopan roadtrip 2011
Väli-Amerikka 2012
Euroopan liftausreissu 2013
EDIT: Tältä reissulta täytyy vielä mainita nolouden multihuipentuma, kun päädyttiin Mostarissa katusoittaessamme ja postikortteja myydessämme paikallisiin uutisiin, vaikka emme sanoneet kyseiselle toimittajaksi vasta jutun myötä paljastuneelle tyypille sanaakaan kuvan nappaamislupaa, nimiämme ja kotimaatamme lukuunottamatta. Yhtäkkiä meidän kaverit pitkin Balkania jo tiesi kyseisestä ala-arvoisesta artikkelista. Aika kamalaa! Jutun voi nähdä täällä. Teksti kuuluu Googlessa tökerösti englanniksi käännettynä näin:
”In a time of severe economic crisis, many people are thinking about moving abroad or resort to a variety of creative activities, but a combination of both have offered these two Finnish girls. Lesko and Johan opened May Day booth in Mostar tourists to sell their original postcards. Even they learned and count value in cash (in marks and kuna) which confirms the seriousness of earnings in Mostar, reports Radio Sarajevo. ”Old Bridge is a world tourist attraction and we know that a lot of tourists come here. Our postcards are our original work and we think it would be of interest to tourists,” she told Anatolia news agency is one of Finland’s. But it seems to have managed to attract the attention of Mostar more than tourists, and they gathered around them traders nearby shop to see the ”miracle,” as they were called. ”Anything I live in this city! Look, here comes Finland to earn,” said one of the traders in the Old Town.”
Ei mikään ihme että kyseinen kirjoitus kirvoitti myös ihan kamalia kommentteja, kuten ”Not need them my money for alcohol and drugs because they suffice Finnish social what they paid monthly. These are Hippy!” Voi hyvänen aika! En taida kehdata enää palata Mostariin. Kerrottaneen nyt myös, että tienasimme kyseisenä päivänä huikeat 7 euroa ruokarahaa, ja nekin pelkästään turisteilta. Sillähän sitä toki rikastutaan. Kyllä tuo episodi vähän naurattikin.
Tsekin Erasmus-vaihto 2013
Tatra-vuoret 2013
Portugali 2013 ja 2014
Helsinki 2014
Melko jäätävää, ei kai tässä voi muuta sanoa. Mutta tällasia sekopäitä me oikeasti ollaan! Naurattiko edes yhtään?
In English: Bottom 40 of my travel photos since 2010. Absolutely horrible and hilarious!