Me muutetaan Portugaliin!

Portugaliin muutto on ollut unelmissa siitä lähtien, kun lähdin ensimmäistä kertaa vierailemaan mieheni kotimaassa kolmisen vuotta sitten. Tai paremminkin pitäisi sanoa, että olemme tienneet muuttavamme sinne ennemmin tai myöhemmin. Olemme puhuneet siitä ystäville ja sukulaisille varovaisesti mutta varmaan niin usein, että puolet ovat luultavasti jo alkaneet pyöritellä silmiään ajatellen, että puhua aina voi, mutta käytännön toteutus on asia erikseen. Olemme tehneet monenlaisia eri suunnitelmia ja jättäneet ne joko hautumaan tai kuopanneet yksi kerrallaan palasten loksahdellessa kohdalleen. Toteutumassa oleva suunnitelma onkin ehkä se kaikkein itsestäänselvin: me muutamme Zén kotitilalle Sesimbraan. Lähtö on ennen elokuun puoliväliä.

pt39 pt1
pt14pt2
pt11

Suurimmalta haasteelta ja huolenaiheelta lähtöpäätöksen tekemisessä on tuntunut toimeentulo, eli töiden saaminen. Zé kuitenkin löytänee ainakin jonkinlaisia töitä suht helposti muuttoon mennessä, joten alkuun pääseminen on melko varmaa. Itse olen löytänyt mahdollisuuden tehdä töitä eräälle järjestölle kotoa käsin, mikä olisi aivan unelmavaihtoehto. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin sen(kin) suhteen. Suunnitelma B:nä uskon että ainakin Lissabonista löytyy jotain (call center, täältä tullaan?), vaikka työmatkat sinne verottaisivatkin noin 3 tuntia jokaisesta päivästä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että tässä vaiheessa on sopiva sauma lähteä. Maisterintutkintomme ovat pian graduja vaille valmiina, emmekä ole hankkineet mitään sen kummempia töitä Suomesta. Tiedän jo etukäteen, että suomalainen hyvä palkka ja työyhteisöön tutustuminen tekisivät lähdöstä vaikeampaa. Mitä järkeä olisi alkaa rakentaa tänne työuraa, kun kuitenkin olemme lähdössä ennemmin tai myöhemmin? Työkokemushan ei koskaan ole pahitteeksi, mutta mieluummin käytämme senkin ajan elämän rakentamiseen Portugalissa. Lisäksi siellä tuntuu olevan niin paljon enemmän mahdollisuuksia kaikkeen muuhun, mitä niiden töiden ohella haluamme elämässämme tehdä, kuten puutarhahommiin ja muuhun omavaraisempaan elämään, kiipeilyyn, patikointiin, polkujuoksuun, vesiaktiviteetteihin, rantahengailuun… You name it. Eiköhän kaikki järjesty.

pt10
pt15 pt16
pt13 pt17
pt19-horz pt18

Joka tapauksessa meillä on katto pään päällä, oma huone ja ruokaa jääkaapissa niin kauan, kunnes löydämme jotain millä elää, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi Portugalissa on ihan normaalia asua vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenäkin, heh. Perhekulttuuri on siellä niin erilaista kuin yksilökeskeisessä Suomessa, ja minusta on tavallaan hyvä asia, ettei heti 18-vuotiaana tarvitsekaan pärjätä omillaan, vaan perheiden sisällä autetaan toinen toistaan vaikka vähän hermo siinä kiristyisikin. Ja pakkokin se on, kun sosiaaliturvan taso on melko mitätön eikä Kela ole maksamassa nuorten vuokria, saati sitten että kaikille löytyisi aina heti töitä – ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, lapset pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan ja niin meidänkin jossain vaiheessa varmaan täytyy tehdä. Onhan siellä toki ongelmansakin, eikä vähiten eriarvoisuus, jos perheellä ei olekaan varaa auttaa ja maksaa koulutusta ynnä muuta. Mutta palattaisiinko tämän sivupolun jälkeen itse aiheeseen.

Toivon mukaan meidän ei siis kuitenkaan tarvitse viettää kovin pitkää aikaa Zén perheen nurkissa, vaan voimme siirtyä samalla sukutilalla noin 100 metrin päähän omaan residenssiimme, kun pystymme maksamaan omat laskumme. Miehen isovanhempien entisessä isossa, vanhassa kivitalossa sähköpattereista koituva sähkölasku syö talvisin melko suuren loven kukkaroon, mutta tuli takassa pitää sähkölaskut maltillisina. Koska minähän en siinä jääkaapissa ilman lämmitystä asu! Silti, talon laskuihin menee luultavasti vähemmän rahaa kuin mitä jonkin pienen asunnon vuokraan ja muihin kuluihin menisi. Talo on tällä hetkellä vuokrauskäytössä turisteille, ja ajattelimme että voisimme pitää ainakin yhden makuuhuoneen AirBnB:ssä vuokralla vastakin.

pt3 pt4-horz
pt5 pt6
pt7 pt9

Olen aina tuntenut itseni vähän juurettomaksi muutettuani koko elämäni paikasta toiseen muutaman vuoden välein, ja viime vuosina olen alkanut kaivata paikkaa, jossa voisi asua pidempäänkin kuin puoli vuotta-vuoden kerrallaan. Sellaista kotia, jonne kasvattaa juuret. Henkinen kodittomuus on varmaan tehnyt minusta tällaisen maailmalle janoavan seikkailijasielun, ja se onkin varmasti avuksi myös ulkomaille pysyvästi muutettaessa – ei tee pahemmin tuskaa repäistä itseään irti tutuista ympyröistä, kun sitä on tottunut tekemään koko elämänsä ajan. ”Koti on siellä missä sydän on” on luultavasti yksi kuluneimmista kliseistä mitä maa päällään kantaa, mutta tässä tapauksessa se on ihan totta. Oma sydän ei ole enää vuosiin tuntenut olevansa kotonaan Suomessa, vaikka kotimaasta monta rakastettavaa asiaa löytyykin (eikä näitä ole suinkaan vähiten läheiset ihmiset tai Suomen metsäluonto).

pt20 pt23
pt21 pt24
pt25 pt22
pt26 pt28

pt34

Ikivanhat korkkitammet ovat suuri rakkauteni aihe, ja kohta pääsen näkemään niitä joka päivä ja jopa omasta ikkunastani.

pt27

Toisaalta myös pidemmillä reissuilla kaukomailla olo on ollut levoton, eivätkä Sambia tai Brasilia tuntuneet paikoilta, jonne haluaisin jäädä ikuisiksi ajoiksi (vaikka nyt voisin kyllä ilomielin lähteä takaisin, mutta vain käymään). Päin vastoin, taisinpa potea välillä koti-ikävää, enkä suinkaan Suomeen vaan Portugaliin. Se tuntuu olevan paikka, missä en pode ”sitten kun -syndroomaa”, eli odota pääseväni jonnekin muualle tai vähintäänkin ole tietoinen, että pian on taas muutettava jonnekin ja elo tässäkin kodissa on vain väliaikaista. Päinvastoin, en haluaisi lähteä sieltä pois ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä Portugalissakaan olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Arki ja arjen murheet ovat läsnä missä ikinä asuikaan, mutta kyse onkin siitä, millaista arkea haluaa viettää, koska suurin osa elämästä kuitenkin on juuri sitä. Parempi tehdä arjestaan sellaista, että siitä ei edes tee mieli lähteä lomailemaan – tai ainakaan kovin usein, sillä en usko että reissut tähän muuttoon ovat kokonaan loppumassa.

pt30 pt31
pt32 pt33

Senpä takia en malta pääseväni sulkemaan tämän jyväskyläläisen opiskelija-asunnon ovea takanani ja rakentamaan sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Minulla on jo alustava suunnitelma 300-vuotiaalle sukutilalle perustettavaa permakulttuuripuutarhaa varten, ja olemme pohdiskelleet pienen pihasaunan ja ekologisen uimalammen rakentamista sitten jossain vaiheessa – vaikka rannallekaan ei tietysti ole kuin muutama kilometri. Jonkinlainen ekomökkikin olisi hauska tehdä tontille, vaikka puumaja! Kanoja on jo valmiiksi, koirakin pitäisi saada, ja ehkäpä uskallamme ottaa jossain vaiheessa myös pari vuohta tai lammasta? Tai mehiläisiä? Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Ensin pitänee aloittaa kartoittamalla, mitä puutarhassa kasvaa jo nyt – se kun on monesta kohtaa hieman ylikasvanutta pöpelikköä, joka odottelisi raivaajaansa. Appelsiinipuita, oliivipuita ja viiniköynnöksiäkin näyttäisi olevan, jos ne vain kaivaisi esiin. Koko markki ei tietenkään ole vain meidän, vaan tilan jakavilla sukulaisilla on omat alueensa, joista saavat päättää, mutta viljelytilaa taitaa silti olla enemmän kuin tarpeeksi meidänkin käyttöön.

pt40-horz pt41
pt35 pt36

Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta kertyneestä tavarasta, laittaa opinnot pakettiin ja nauttia täysin rinnoin Suomen kesästä, koska se tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kokonainen kesä täällä pohjolassa.  Lennot on jo varattu, joten uskallan julistaa asian lukkoonlyödyksi. 1700-luvun alkupuoliskolla perustettu maatila on todellakin juureva paikka ja säilynyt aikamoisena keitaana ympärillä leviävän omakotialueen keskellä. Ehkäpä ne minunkin juureni sopisivat sinne samaan multaan.  Nyt tuntuu aika onnekkaalta.

pt38 pt37

Postauksen kuvat ovat tulevalta kotitilaltamme ja sen lähialueilta naapurustosta (paitsi jälkimmäinen kuva Arrábidan vuoristoon, joka on vähän kauempaa). Ne on otettu viime vuoden joulukuussa keskellä talvea. Sesimbran seutu on yksi Portugalin kauneimmista alueista, ja olen kiitollinen että saamme asettua aloillemme juuri sinne. Paikkakunnan vanha kalastajakylämäinen keskusta on sekin vain parin kilometrin päässä, mutta se on tavallaan erillinen kokonaisuus alhaalla meren rannassa, joten kertonen siitä lisää joku toinen kerta. Tästä postauksesta saa kyllä hieman vihiä, miltä tulevassa kotikylässämme muuten näyttää.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: We are moving to Portugal! We have already bought the flights for mid-August, so I dare to say it’s really happening. Neither of us has secured a job yet, but there are some opportunities that hopefully will turn out just fine. Anyway, I’m sure there is always something at least for Zé to get us established. Besides work-related matters, Portugal is just offering so much more of those things we want to spend our days doing: gardening and other homesteading things, rock climbing, hiking, trail running, water activities, beaches… We are also not just jumping into emptiness but we have a place to stay for as long as needed, until we hopefully will move to the neighboring house on the same 300-year old family farm. The house used to belong to Zé’s grandparents and it’s now being rented for tourists.

Portugal is a place where we both feel at home, even to the event that my wandering soul does not want to leave from there at all (as seems to happen in most other places). In the last years I have been longing for a place where I can grow roots into, from where I don’t have to move after some months or a couple of years. It does not mean that life in Portugal would always be easy and glorious either, but everyday life has its sorrows anywhere, and it’s more about what kind of everyday one wants to have, since most of our lives is just that. Better make one’s everyday life into a life that does not make one want to take a holiday from it (at least not too often). We have already a lot of plans for the permaculture garden and we are dreaming about a dog and other animals (also a Finnish sauna), but we need to start with mapping the already existing plants in the garden – there are at least orange and olive trees and seems live some wine is growing also among all the other growth. A 300-year old family farm is a steady place to grow one’s roots, and I think mine could fit into that soil as well. I feel quite lucky.

Mainokset

Instagram Travel Thursday: Rakkauskirje Portugalille ja rutiineille

Olenko minä kaavoihin kangistunut?

Myönnettävä se kai on. Meidän Portugalin-reissumme toistavat usein samaa kaavaa. Syömme samoissa ravintoloissa, istumme samoissa kahviloissa, kävelemme samoilla poluilla, teemme asioita samalla tavalla, jopa puhumme samoista asioista, reissu toisensa perään. Mutta miksi hyväksi havaittua haluaisikaan vaihtaa?

Tämä on se juttu, joka erottaa matkustamisen kotona olemisesta. Kotona syntyy rutiineita. Niitä omia juttuja, jotka nostavat hymyn korviin ja saavat kerta toisensa jälkeen tuntemaan itsensä maailman onnekkaimmaksi tytöksi. Niitä juttuja, joita on vain pakko sietää, vaikka kuinka ärsyttäisi. (Jälkimmäisiä ei onneksi ole montaa.) Reissussa on toisin, sillä siellä ollaan vain läpikulkumatkalla. Kaikki on uutta, ja usein ei tiedä, milloin palaa tai palaako enää koskaan. Kotona täytyy joskus etsimällä etsiä uusia juttuja niiden vanhojen hyvien lomaan, vaikka usein niitä tupsahtelee eteen ihan huomaamattakin. Joka Portugalin-reissulla on käyty myös jossakin aivan uudessa paikassa. Ja siellä kyllä riittää koluttavaa. Enhän oikeastaan ole nähnyt kuin ihan minimaalisen osan edes lähiseuduista, saati sitten koko maasta.

Mitä me sitten teemme aina Portugalissa ollessamme? Päätin listata ne rakkaat rutiinit, joiden noudattaminen ei ahdista piirun vertaa. Ehkä joku löytää tästä vinkkejä omallekin reissulleen!

insta16

1. Lissabonin lentokentälle laskeutuminen. Reissu alkaa joka kerta täältä. Yleensä kone on ainakin jonkin verran myöhässä. Kerran jouduimme odottamaan lentokoneessa parikymmentä minuuttia, sillä lentokenttätyöntekijöiden lakon takia kukaan ei tuonut portaita, joilla koneesta pääsisi pois. Tässä kuvassa on tammikuinen auringonnousu Portelan lentokentällä. Tuloaulassa on paljon sekalaisen näköistä porukkaa, jotka keskustelevat äänekkäästi, tai ainakin äänekkäämmin kuin Suomessa. Ilma tuntuu lämpimänkostealta, espresso tuoksuu ja ulkona kasvavia palmuja on aina pakko kommentoida. Liikenteeseen lähdettäessä joku tööttää vähintään kerran, ja kaistaviivoja saati sitten nopeusrajoituksia ei leikisti ole.

insta2

2. Cristo Rein eli Jeesuspatsaan bongaaminen auton ikkunasta Ponte 25 de Abril -sillalta. Tämä toistuu yleensä useammankin kerran.

insta19

3. Akveduktin bongaaminen auton ikkunasta. Yleensä tämän massiivisen rakennelman näkee heti Lissabonista ulos ajettaessa, mutta riippuu aivan siitä, kumpaa siltaa pitkin ylitämme Tejo-joen. Akveduktin jälkeen tähyilen silmät sirrilläni pahamaineista slummikatua, joka näkyy kukkulan päällä vasten hautausmaan tummia sypressejä. En ole sille kadulle vielä uskaltautunut, mutta jokin niissä hylätyissä taloissa ja vaaran tunnussa viehättää.

insta5insta7

4. Koirien kanssa hengaaminen. Nuo kaksi ovat semmoisia halinalleja, että oksat pois. Aivan valloittavia tyyppejä! Rapsutustuokiot kuuluvat jokaiseen päivään, ja jos jompikumpi antaa tassun nätisti, se voi saada leivänpalan palkinnoksi.

insta1

insta23

5. Puutarhassa hengaaminen. Jos nyt sattuu asumaan paratiisissa, niin mihinkäs sieltä haluaisi lähteä? Oma puisto, paras puisto siis. Magnoliapuuta pitää myös käydä tervehtimässä.

insta9

insta24insta15insta10

6. Sesimbrassa kävely. Keskustan kapeilla kujilla voi katsella ihmisten kuivuvia pyykkejä, fiilistellä kalastajakylätunnelmaa ja kurkkia sisälle kapakoihin ja kahviloihin. Palmujen reunustamalla rantakadulla voi katsella iltapäivää viettäviä ihmisiä, leikkiä rikasta turistia hienojen hotellien varjossa tai istua alas yhdelle imperialille. Aallonmurtajalla haisee mätä kala, mutta Sesimbraan saa uuden perspektiivin ja siellä asustavat kissat odottavat kieli pitkällä seuraavaa rantautuvaa kalastuspaattia. Praia da California -rannan itäpäässä voi hyppiä isoilla kivillä niin pitkälle kuin uskaltaa, ja etsiä hiekasta meren tuomia aarteita.

insta12

7. Liansinissa, Sesimbran parhaassa pastelaria-padariassa aamupalalla käyminen. Pastel de natat ovat tottakai hyviä, mutta tämän paikan erikoisuus ovat suussasulavat croissantit. Parasta juustolla ja ovo docella täytettynä sekä galão -maitokahvin kanssa nautittuna. Keskustasta, linnoituksen takaa löytyy se paikka pastel de natojen maisteluun. Kyytipojaksi tällä kertaa garoto, eli espresso maitovaahdolla.

insta8

8. Luontoretket. Erityisesti kuvan Serra do Risco on paikka, jossa mieli lepää, ja jonne on joka kerta pakko päästä kävelemään. Se on ehkäpä lempiluontopaikkani koko maailmassa. Siellä voi tallata punaiseen maahan kovertuneita polkuja ja ihmetellä läpitunkematonta ikivihreää pusikkoa, villisikojen jälkiä, yrttipuskia kuten rosmariinia ja timjamia sekä valtavan vanhoja korkkitammia. Auringonlaskut tuolla ovat upeita, kun vuoren siluetti heijastuu kultaisena kylpevää tienoota vasten. Paikka on osa Arrábidan luonnonpuistoa.

insta11insta6

9. Oman puun appelsiinien ja mandariinien kerääminen ja tuoremehun puristaminen niistä aamulla. Eipä parempaa starttia päivälle voisi kai toivoakaan.

insta14insta4

10. Päiväretki Lissaboniin. Sesimbrasta matkaa tulee vain 30 kilometriä, joten Lissabonissa tulee yleensä käytyä useammankin kerran hoitamassa asioita tai ihan vaan nauttimassa kaupungin sykkeestä ja söpöistä kujista. Kerran kävimme jopa entisillä kotikulmillani Lapan kaupunginosassa. Meidän lempparikauppa Decathlonia ei myöskään saa unohtaa. Myös tässä sushiravintolassa käymme aina herkuttelemassa – itse asiassa viimeisellä uudenvuodenreissulla jopa kahdesti!

insta13

11. Visiitti Portinho da Arrábida -rannalle. Biitsi on yksi seudun kauneimmista, mutta ei ihan yhtä hieno kuin lempparini. Talvisilla hiekkarannoilla on ihan oma melankolinen fiiliksensä. Suolainen tuuli puhaltaa ja auringonpalvojat loistavat poissaolollaan, mutta vesi oli ainakin minusta uimalämmintä. Eihän tuo Atlantti montaa astetta kesälläkään lämpene. Rakastan Portugalin talvea ehkä siksi, että se on vähän kuin Suomen lempivuodenaikani alkusyksy.

insta17insta18

12. Jonkin uuden nähtävyyden koluaminen. Tällä kertaa oli vuorossa Quinta da Regaleira! Sintrassa sijaitseva palatsi tiluksineen, luolastoineen ja ihmekaivoineen on aivan järkyttävän upea. Menkää ihmeessä käymään! Tästä aion tehdä aivan oman postauksensa.

insta20

13. Kanojen ja heppojen ruokkiminen, puutarhahommat ja muut maatilan työt. Kuten kuvasta näkyy, joskus käytössä on itsepalvelusysteemi.

insta22

14. Omasta portugalilaisesta valkoisesta talosta haaveilu, ja ylipäätään ympärilleen katselu, ikään kuin voisi muistaa ja tuntea kaiken kun tarpeeksi katsoo. Sen valkoisen talon pihassa pitäisi kasvaa palmu. Harmi kyllä, meidän tuleva perintötölli on perinteikkään punainen. Palmu onneksi sentään löytyy. Hehheh.

insta3

15. Merenrantakallioilla hengailu ja kiipeily. Parasta, jos ulkona on lähemmäs 30 astetta lämpöä, mutta näköalat vakuuttavat talvellakin.

insta21

16. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: iltapäiväkävely Praia do Mecolla. Piiitkää hiekkarantaa reunustavat upeat dyynit ja hiekkakivitörmät. Rantabaarissa voi juoda sangriaa tai rannalla voi juosta hiekassa koirien kanssa. Parhaimmillaan Meco on aurinkoisena kevätpäivänä, kun uimarantakansa aurinkovarjoineen ja kylmälaukkuineen ei ole vielä saapunut.

Seuraavan kerran pääsemme Portugaliin toteuttamaan näitä loman ja arjen suloisesti blendaavia rutiineitamme pääsiäislomalla. En malttais taaskaan yhtään odottaa, vaikka sydäntä aina raastaakin palata takaisin Suomeen. Numeroksi 17. voisikin lisätä kysymyksen, miksi hemmetissä emme ole jo muuttaneet Portugaliin. Mutta tiedän kyllä, että sitten maisterintutkinto kourassa on paremmat mahikset rakentaa se oma elämä sinne. Matalien palkkojen ja korkean nuorisotyöttömyyden velkaiseen ja korruptoituneeseen maahan, jonka kieltä ymmärtää muttei vieläkään osaa puhua kunnolla, ja jonka teillä pyöräily tuntuu itsemurhasuunnitelmalta. Mutta on siinä vaan niin paljon rakastettavaakin. Kodissa.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi. Ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä. Minut löydät instagramista nimellä johannahulda. (Ensimmäinen kerta mukana tässä tempauksessa! Olen ilmeisesti vihdoin alkanut laittaa Instagramiin sen verran kuvamateriaalia, että siitä saa postauksen aikaiseksi.)

In English: I have listed the things we always do when we go visit Portugal. They have turned into important routines, that only feel good to carry out. Routines are the thing that make a difference between being on a trip and being at home. Portugal is already a home to me. Got to love that country!

Kesäkuvaterkut sateisesta Portugalista

Moikka moi, sekä hyvää joulua ja uuttavuotta samaan syssyyn! Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rentouttavat, herkkujen ja reissujen täyteiset lomat ja vuodenvaihteet. Niin kuin kuukausi sitten uumoilin, ei blogin tai muutenkaan internetin parissa ole juuri tullut vietettyä aikaa reissussa viipottaessa. Norjan kierrokseen palaan myöhemmin lampaantuoksuisten vuorimaisemakuvien ja tarinoiden kera, mutta tässä pieni kuvatöräys Portugalista.

quint1 quint3
quint2 quint4-horz
quint5 quint6

Nämä kuvat ovat heinäkuun reissulta, mutta ihan samannäköistähän täällä kakkoskodissa Sesimbrassa edelleen on (jos nyt ihan vähän huijataan). Kukkia on vähemmän, meri tyrskyää enemmän, lämpötila on sellaiset 10 astetta alhaisempi, ja kaikkialla on vihreämpää paitsi lehtipuiden latvoissa, sillä täällä on satanut melkein joka päivä. Telkkarissa uutisoidaan huonosta säästä ja tulvivista joista, mutta ihan normaalia Suomen kesäsäätä tämä minun mielestäni muistuttaa. Kyllä siis kelpaa katsella kotimaan pakkaspäivityksiä niinä hetkinä, kun täällä on 17 astetta lämpöä ja aurinko pilkahtaa sadepilvien välistä! Lisäksi paukkupakkasten pitäisi olla ohi juuri kun palataan Suomeen (eikä harmita yhtään). Lupaan kertoilla ajantasaisempia juttuja, jahka saan ryhdistäydyttyä ja laitettua kuvat kamerasta koneelle. Tosin heti loman jälkeen on pari tenttiä odottamassa, joten en tiedä miten paljon aikaa silloinkaan jää bloggailuun.

quint7-horz quint10
quint8 quint9
quint11 quint13
quint14 quint22-horzquint16
quint17 quint18
quint19
quint20-horz

Ei mulla nyt mitään järkevämpää sanottavaa ole, tulinpahan vaan ilmoittamaan että elossa ollaan! Huomenna lähdetään käymään Sintrassa, jossa olisi tarkoitus käydä vihdoin ja viimein katsastamassa Quinta da Regaleira. Palaillaan! Miten siellä on lomat vietetty?

In English: I’m alive despite the long blogging break! Greetings from Portugal. These photos are from last summer’s trip, but it’s almost the same here anyway. Just less flowers, more waves, lower temperatures and definitely more rain! Next time I’ll tell you stories from this trip and from Norwegian mountains, and those stories smell like snow and sheep. How have your holidays been?

Koti Lissabonissa

Näkymät ikkunasta kadulle.
Tällaisen kopperon vuokrasin Lissabonista työharjoitteluni ajaksi. Paljon muuta huoneeseen ei mahtunut kuin sänky ja pöytä, mutta kodikas se oli koko pienen pinta-alansa edestä. Huoneestani oli käynti käytävään, jonka varrella oli ovet muihin makuuhuoneisiin, kylppäriin ja keittiöön. Vuokraa maksoin parisataa euroa ja parikymppiä käyttökuluista päälle, mikä on aika paljon maassa, jossa minimipalkka on 500 euron kieppeissä. Tosin keskustasijainti pääkaupungissa tietysti vaikutti myös.
Keittiöstä taas pääsi takapihan terassille, joka oli asunnon paras puoli. Monesti syötiin illallistakin ulkosalla, kun keittiö oli täynnä kaikki yhtä aikaa kokkaamaan pyrkiviä kämppiksiä. Portugalissahan syödään vasta kahdeksan-kymmenen aikaan illalla. Itse kuitenkin olen tässä asiassa hyvin suomalainen ja tykkään syödä illallisen heti kotiin tultuani, ja myöhemmin vielä tarvittaessa jotain pientä, eikä toisin päin. Keittiöruuhkaa saikin hyvin välteltyä, kun aloin kokata heti puoli seitsemän aikaan työharjoittelusta kotiuduttuani. Huomatkaa muuten tyylikkäät Coca-Cola Zero -tuolit!
Talon etupuolelta näyttää, että asunto on toisessa kerroksessa, mutta takapihan puolelta se onkin maantasalla, ja alakerran naapurin kuoppatakapiha ja sen ylittävä siltaratkaisu ovat vähintäänkin mielenkiintoiset.

Tässä tuli syötyä monet aamu- ja iltapalat.

Ja sitten päästäänkin kitukasvuiseen puutarhaplänttiini. Takapihan maaperähän oli suoraansanottuna ravinteetonta tomua, jonka seasta löytyi kaikenmoista kaakelin- ja tiilenpalasista metalliesineisiin. Päätin kuitenkin yrittää kasvattaa siinä jotain, jos vaikka onnistaisikin. Kasvit ostin valmiina taimina, paitsi paprikat, jotka anoppini oli kasvattanut pieniksi taimiksi siemenistä. Lannoitteeksi yritin tuoda hevosenlantaa, mutta sitä olisi luultavasti pitänyt olla paljon enemmän, ja ylipäätään uuden mullan tuominen penkkien perustaksi olisi varmaan ollut ihan järkevä veto. Ehkä ne rikkaruohotkin olisi voinut kitkeä muualtakin kuin kasvien välittömästä läheisyydestä?

Tämä kukka oli kuin ihmeen kaupalla elokuun alkuun mennessä muuttunut pieneksi munakoisoksi!

Tunkiosta kasvava viikunapuu.

 Ja naapuripuun vakioasiakas! Raakkuva herra papukaija, mistä lie karannut (kuva pokkarilaatua, sillä sen zoomilla papukaijasta sai edes jonkinmoisen otoksen).
Paprikat kasvoivat  hurjasti kokoa kesän mittaan, mutta eivät ehtineet tuottaa mitään syötävää.

Salaatit tuottivat parhaiten satoa.

 Kesäkurpitsat kyllä kukkivat ahkerasti, mutta kaupungissa ei varmaan ollut tarpeeksi pölyttäjiä, enkä itsekään kokeillut toimia sellaisena.

Vertailun vuoksi vielä pari ilta-aurinkoista kuvaa Quintinhasta, missä kasvatukset (paprikoita lukuunottamatta!) menestyivät hieman paremmin:

Sadonkorjuusta ja kynttilänvalosta

Tänä syksynä on kerätty:

mustikoita
puolukoita
kehnäsieniä
tatteja
rouskuja
suppilovahveroita
(valevahveroita kantarelleina)
marja-aronioita
omenia
pihlajanmarjoja
raparperia (takapihalta)
ruusunmarjoja (etupihalta)

ja säilötty vähän kaikkea pakkaseen. Enemmänkin olisi voinut, mutta rahkeet ei parhaimpaan sadonkorjuuaikaan osuneiden muuttohulinoiden keskellä oikein riittäneet enempään. Vaan kyllä nyt ainakin joksikin aikaa riittää soseita puuron päälle, ja tulipa kokeiltua noiden ruusunmarjojenkin käsittelyä ekaa kertaa. Aikamoinen hommahan siinä on, että ne saa soseeksi asti, mutta lopputulos on ehdottomasti kaiken sen siementenpoistovaivan arvoinen.

Sä oot toisesta maailmasta

Jotenkin se jouluaatto onnistui tulemaan vähän salakavalasti, yhtäkkiä oltiinkin jo kohti tuon sielunveljeni kotimaata kiitävällä lennolla, joka oli maustettu järkyttävällä turbulenssilla ja erittäin huojuvalla laskeutumisella Lissabonin lentokentälle, jonka työntekijät olivat yllättäen lakossa. Seisoskeltiin koneessa, jonka vieressä oli kyllä lentokenttäbussi odottamassa, mutta kukaan ei tuonut niitä portaita, joita pitkin koneesta pääsisi pois. Alkoi myös hiukan huolettaa se seitankinkku siellä rinkan uumenissa. Sitten alkoi kuitenkin tapahtua ja muutaman hetken päästä istuinkin jo muutaman kymmenen kilometrin päässä maaseudulla, varsinkin makeita perinteisiä herkkuja notkuvassa joulupöydässä portugalilaisen englantia puhumattoman isoäidin vieressä miettien, että mitenköhän hemmetissä tähänkin on oikein taas onnistuttu päätymään. Onneksi muut perheenjäsenet puhuivat sujuvaa englantia, ja mulle oli jopa valmistettu ihan varta vasten suomalaista porkkanalaatikkoa!
Tän veijarin kanssa yritin kovasti tutustua koko pariviikkoisen visiitin ajan, mutta hirmuhallitsijaksi itsensä kuvitteleva töyhtöpää lähinnä sähisi ja nokki takaisin.
Joulupäivänä sain esittelykierroksen ympäristöön, ja olin vähän väliä pudottaa leukani, kun en vaan ollut käsittää että joku ei-miljonääri saattaa asua tuollaisessa paikassa. Olin kyllä kuullut että jostain 1700-luvulta asti olemassa olleelle siukumaatilalle oltiin menossa, mutta suomalainen käsitys farmista oli tietysti hieman erilainen. Tuolla asusteli kokonainen suku tyyppejä melkein sulassa sovussa, omissa asunnoissaan tai taloissaan tietysti kaikki. Tilaan kuului jopa oma kappeli. Ja eläimiä oli hevosista ankkoihin. Parista rakennuksesta oli korjausrahan puutteessa sortunut katto, aika sääli, mutta kun kriisimaa laskee palkkoja niin minkäs teet.
Voi onnenpoikaa, syntyä nyt noin kauniiseen paikkaan! Ja mulla on kova ikävä noita kahta isoa elävää pehmolelua, ne saivat mun koiraongelmani jos ei nyt katoamaan niin ainakin lievenemään hurjasti, ja jopa haaveilemaan omasta berninpaimenkoirasta. Jestas. Isoja, kovaa haukkuvia ja kuitenkin melkoisia halinalleja. Elukoiden lisäksi olin ihan haltioissani palmuista ja sitruspuista. Kuinka siistiä tehdä aamusmoothie appelsiineista, jotka on itse edellisenä iltana kerännyt pihalta! Suunnittelin jo innoissani mitä kaikkea voisin kasvattaa ympäri vuoden puutarhassa sitten jos joskus muutan Portugaliin. Säät eivät olleet parhaimpia mahdollisia, melkein joka päivä satoi vettä ja lämpötila ei kohonnut aurinkoisellakaan ilmalla yli 17 asteen, mutta mulle se oli ihan kuin kahden viikon kesä. Kieltäkin opin siinä ajassa jo sen verran, että ymmärsin, mistä ihmiset puhuivat, mutta en tarkalleen tajunnut mitä ne sanoivat, elleivät puhuneet mulle tosi hitaasti ja selkeästi. Osasin siis jo jonkun verran espanjaa pohjaksi, mutta se alkoi kuulostamaan todella omituiselta portugalin pehmeämmän lausumisen jälkeen. Zé taas on saanut päähänsä opiskella suomen kielen ja lukea itsensä Suomessa kasvatustieteiden maisteriksi. Melkonen suunnitelma! Yritän täällä nyt sitten parhaani mukaan keksiä selityksiä sille, miksi joku sana taipuu niin kuin taipuu. Oon myös koittanut hakea itselleni Portugalista työharjoittelupaikkaa touko-heinäkuuksi, en malttaisi millään odottaa pääseväni uudestaan käymään.

Kotoilua ja jouluvaloja

Täällä ollaan palattu Tsekkinmaalle Portugalista joulunvietosta. Tässä on muutama kuva tästä väliaikaiskodista ja yksi itsetehdystä ja taivaallisesta raakajäätelöstä! Meidän suihku on hauskasti keittiössä, seinät homeessa, keittiön ikkunanäkymää koristaa poikkileikattu puunrunko ja meidän huoneen ikkunasta näkyi kerran lunta. Se oli riemastuttava hetki, rynnättiin heti ulos kadulle jahtaamaan lumihiutaleita, parhaiten niitä sai pyydystettyä katulampun alla. Joulukuussa alkuvaihdon seikkailuinto oli hieman laantunut ja vietinkin paljon aikaa kotosalla oleillen ja teejoulukalenterin teemakuja maistellen. Mulla oli myös kunnianhimoinen tavoite neuloa jouluun mennessä sekä villasukat että lapaset, ja sain kuin sainkin molemmat valmiiksi, mitä nyt jouduin päättelemään lapasia lentokoneessa. Alla vielä kuvia Ústín kaupungin joulukuusen valojen sytytystilaisuudesta (onpahan nimi kissanristiäisillä!) ja Prahasta (jonne matkattiin erään outdoor-festivaalin/elokuvan takia, joka oli loppuunmyyty). En ole nähnyt täällä kertaakaan noin paljon ihmisiä yhdellä kertaa, yleensä kadut ovat yhtä tyhjät kuin jossain suomalaisessa pikkukaupungissa. Tapahtumassa esitettiin joululauluja ja joulunäytelmä, sitten oli ilotulitus ja kuusen valot syttyivät. Kyllä sitä kelpasi hehkuviinimukin kera ihmetellä.
Koulun osalta on jäljellä enää tenttejä, pari tiivistelmää ja mysteerisesti koko ajan lykkääntyvä luolaekologian kenttäretki, jota varten pitäisi ilmeisesti ensin saada pakkaskelit. Kohti koti-Suomea lennähdän vajaan kuukauden päästä, 7. helmikuuta. Hieman haikeaa, mutta kyllä mä mieluusti jo paikkaa täältä vaihdankin. Suht lämpimästä ja valoisesta Portugalista tänne palaaminen tuntui hirmu vaikealta, olisin ennemmin mennyt suoraa Turkuun, mutta koko ajanhan tässä kevättä ja valoa kohti mennään ja ehtiipä ainakin ottaa vielä kaiken irti tästä vaihdon loppuajasta. Leppoisaa tammikuuta! En oikein tiedä, palailenko seuraavaksi keskitysleiri- vaiko biitsikuvien kera!

Sitar

Kaunokainen tuotiin keväällä Intiasta ja oli lähes puoli vuotta korjattavana, kun sen koppa oli haljennut lentokoneessa hirmuisista suojatoimenpiteistä huolimatta. Sitarini on viettänyt ihan liikaa aikaa nurkassa, mutta eilen tartuin siihen ja yritin saada sen vireeseen, jonka eräs toinen turhan innokas soittelija oli onnistunut sekoittamaan oikein kunnolla. En onnistunut kovinkaan hyvin normi kitaranvirittimen kanssa ja jouduin vaihtamaan yhden kielenkin. Sain minä siitä loppujen lopuksi joitain oikeanlaisia, resonoivia ääniä pihalle. Pitää myöntää, että oon vähän kärsimätön, haluaisin vaan osata heti alkaa soittelemaan jotain. No, harjoitukset jatkuu. Sitten kun hallitsen tämän edes jotenkin, niin otan käsittelyyn toisen soittimen joka tuotiin reissulta, sellaisen hiukan kanteleen tapaisen meditaatiosoittimen jonka nimeä en muista, ja josta on myös kieliä poikki eikä uusista tietoa. Niin ja jos jollain teistä on hyvät sitarinviritysohjeet niin tietoa tännepäin vaan!