Perillä

Terveisiä täältä pilvisestä Ústí nad Labemista! Perille on päästy, paperiasiat hoidettu tuutorin kanssa ja hieman kolkko huone (jossa on tosin oranssi muovimatto!) tehty niin kotoisaksi kuin suinkin. Jouduin ostamaan tarvitsemani astiat, vaikka ensin oltiin sanottu että täältä saisi lainaksi kaikki perusjutut. No, vähän tahraiset peitot ja tyynyt on ja haalistuneen punainen, retro pöytälamppu, muutaman huonekalun lisäksi. Vielä on vähän hiljaista, olen ensimmäinen asukas kahden huoneen ja neljän asukkaan solussa, eikä muissakaan huoneissa vielä montaa ihmistä asu. Solun molemmat huoneet jakavat hyvin neuvostotyylisen eteisen, vessan (likaisen ja lavuaarittoman vessan, jonka ovesta on täytynyt sahata palanen pois, jotta ovi mahtuu avautumaan) ja kylpyhuoneen. Keittiö on erikseen käytävällä, jonka lattiaa peittää parkettikuviollinen muovimatto, joka on niin kupruilla, että näyttää lainehtivalta. Jääkaappi on solun isommassa huoneessa, se hurisee mukavasti sänkyni vieressä. Huoneessa näyttää olleen ennen kolme sänkyä, onneksi enää kaksi. Oman netin saan toimimaan vasta viikon päästä, jahka koulu alkaa ja saan tunnukset. Nyt tulin nettiin lähimpään wifilliseen baariin, jonka nimi on Delirium tremens. Olen ainoa asiakas täällä. Äsken tuli sähkökatko, vaikka ei edes sada. Tämä kaupunki onkin ollut hieman isompi mitä kuvittelin etukäteen. Olen muutenkin yllättynyt ihan positiivisesti, koska etukäteen tätä on haukuttu sekä rumaksi että haisevaksi (täällä on pari tehdasta, jotka kuulemma saastuttavat ilmaa niin, että sen kyllä huomaa), mutta minusta täällä ei haise saasteet eikä ole erityisen rumaakaan, muutamaa neuvostotyylistä hallinto-/toimistorakennusta lukuunottamatta.
Nyt on pää niin jäässä (ja särkee edelleen kun en saanut keitettyä aamulla kahvia täyttämään kofeiinintarvettani), etten jaksa kirjoitella enempää kuulumisia. Kerron sitten seuraavassa postauksessa enemmän matkasta tänne. Yllä on pari kuvaa läksiäisistä Tampereelta, alla aamupalatuokiosta merenrannalla pohjoisessa Latviassa, Vilnasta ja jostain Liettuan maaseudulta. Kuulemisiin, nauttikaa syyspäivistä!
Mainokset

Taianomainen juhannus Latviassa

Ne olivat maagisimmat juhannusjuhlat kaikista tähän saakka kokemistani. Ilmassa väreili latvialaista taikaa ja tunnelmaan upotessa unohti kokonaan elävänsä 2010-lukua. Kaikki oli perinteistä ruuasta ja juomasta lauluihin, piirileikkeihin, tansseihin, tuliin ja juhannustaikoihin. Väkeä oli vauvasta vaariin, miehillä oli päätä koristamassa tammenlehtiseppeleet ja naisilla kukkaseppeleet (omani oli lievästi sanottuna villihkö, mutta opin sentään vihdoin sitomaan seppeleitä!), oli kansallispukuja, palmikoita, pirtanauhoja ja pitkiä hameenhelmoja niilläkin, joilla ei ollut kansallispukua. Kävin meressä uimassa, lauloin parhaani mukaan mukana latvialaisia piirileikkilauluja, tanssin kengät märiksi ukkoskuurossa kastuneessa ruohikossa ja maistoin juhannusta varten tehtyä perinteistä kotikaljaa sekä kuminalla maustettua juhannusjuustoa. Auringon laskiessa vaelsimme meren rannalle ja sytytimme vaaleanpunaisessa valossa pienen juhannustulen sekä soihdut symboloimaan aurinkoa vuoden lyhyimmän yön ajaksi. Samalla laulettiin myös surullisenkuuloista, auringosta kertovaa laulua. Pimeän laskeutuessa kävelimme soihtukulkueena takaisin juhlapaikalle jatkamaan piiri- ja tanssileikkejä kokon ympärillä. Tuo viimeisen kuvan vanha mies taisi myös lukea jonkinlaista julistustakin, tai ties mitä taikoja tuohon paperiin on kirjoitettu. Juhlat olisivat jatkuneet bändin ja dj:n säestäminä aamuun asti, mutta väsymys veti pidemmän korren. Juhannustaian tein suomalaiseen tyyliin laittamalla kukkaseppeleeni tyynyn alle. Latvialaiset kuulemma heittävät ne puunoksaan, ja se, kuinka monta kertaa joutuu yrittämään, kertoo kuinka monen vuoden päästä menee naimisiin. Kuulemma toinen suosittu juhannus”taika” on, että parit lähtevät juhannusjuhlista metsään etsimään ilmeisesti naimaonnea tuovia saniaisenkukkia, ja kun eivät tietenkään sellaisia löydä, ottavat kuulemma onnensa omiin käsiinsä ja ovat yhdeksän kuukauden päästä tosi onnellisia. Heh.

Ennen itse juhannusjuhlaa osallistuin samassa paikassa pidetyille projektimme järjestämille ruokofestivaaleille, jotka pitivät sisällään kaikenmoista puimuri- ja pellettikonenäyttelystä erilaisiin käsityöpajoihin ja kattamisnäytökseen. Itse väkersin aika onnistuneen tuulikellon kesällä leikatuista ja kuivatuista ruo’onkorsista (niin niistä tulee kovia ja bambumaisia), ja sain lahjaksi ruokopillin sekä pussillisen suolakaloja latvialaiselta kasvissyöjäpariskunnalta, ”jotta mullakin olisi ollut siellä jotain, mitä voin syödä”. Eipä sitä ollutkaan tullut kuin koko viikko syötyä kolmen ruokalajin aterioita kolme kertaa päivässä. Latvialaiset tosiaan huolehtii siitä, ettei heidän vierailleen varmasti jää nälkä! Kiikutin ne suolakalat myöhemmin muiden nyyttäriruokien ja -juomien viereen.

Kuldiga

Kaiken sen seminaareissa, kokouksissa ja minibussissa istuskelemisen sekä ruovikoiden ja muiden pusikoiden koluamisen jälkeen oli virkistävää kävellä rauhassa pitkin mukulakivikatuja pikkuruisessa ja pysähtyneen oloisessa kaupungissa. Kuldiga oli todellakin sellainen paikka, jossa viihdyin. Moni talo vaikutti autiolta, rakennukset olivat muutenkin todella kauniita ja kaikkialla oli jonkinnäköistä rappioromantiikkaa. Tulipa nähtyä myös Euroopan levein (vaan ei todellakaan korkein) vesiputous! Itse tosin luulin sitä ensin ihmiskätten tekemäksi patorakennelmaksi. Ravintolastakin sai ilman vääntämistä ja kääntämistä kasvisruokaa, jossa ei ollut kalaa. Hurraa! Ihme, etten ollut ikinä kuullutkaan noin ihanasta paikasta. Kuldigaan jäi kyllä pala sydäntä.

Villihevosia

Nämäkin kuvat tulee aikamoisella viiveellä, mutta tulkoon. Kävin juhannusviikolla työreissulla Latviassa. Oli pyörimistä pitkin poikin Riikaa (vaihteen vuoksi!), autiota hiekkarantaa, suloisia ötököitä, kutunjuustotila ja sen hellyyttävä maalaispoika, vuohia () ja sähköpaimen johon ei kannattaisi nojailla, melomista Pape-järvellä, ilma sakeanaan sudenkorentoja, harvinaisia orkideoja sekä koko matkan kokokohta eli villihevoset ja -lehmät. Villihevosten näkeminen on ollut yksi mun unelmista, ja olin aina kuvitellut, että pitäisi mennä vähintään johonkin Turkmenistaniin tai Mongoliaan asti näkemään sellaisia. Ei mulla ollut hajuakaan, että muutaman sadan kilometrin päässä kotiovelta villihevosia tepastelee pitkin latvialaisia metsiä ja rantaniittyjä selviten myös talvet ilman ruokintaa. Voi sitä ilon ja onnen määrää kun kaukana niityllä näkyi muutama tummanharmaa möykky ruohoa syömässä! Seuraavana päivänä Engure-järven rantakosteikossa villilehmien kanssa hengailevia heppoja pääsi katselemaan vieläkin lähempää. Enkä voinut missään vaiheessa lakata ihmettelemästä sitä, miten kaunista maaseutua Latviassa on. Laittelen vielä kuvia Kuldigasta ja juhannusjuhlista perinteiseen tyyliin!

Kotiinpäin

Kuvan minusta ottanut Lensku.
 

Loppureissulla liftattiin melko tiukalla aikataululla kohti Tallinnaa ja kotiin vievää lauttaa. Vietettiin yksi ilta Krakovassa ja saatiin vanhankaupungin torilla kahvittelun lisäksi kokea huikeat opiskelijabileet – viikon kestävät festarit! Porukkaa oli kokoontunut kampukselle grillaamaan ja hengailemaan, bändejä soitti monessakin paikassa. Törmättiin sattumalta kahteen poikaan, joiden kanssa oltiin liftattu samaan aikaan huoltoasemalla Belgradin ulkopuolella. He olivat kuulemma odottaneet kymmenen tuntia ja joutuneet loppujen lopuksi ottamaan bussin Puolaan. Me saatiin silloin kyyti alle tunnissa. Tuli taas kerran todettua, kuinka pieni maailma onkaan! Seuraava pysähdys tehtiin Bialystokissa, josta ei ole harmi vain tallentunut kameraan yhtäkään kuvaa, vaikka saatiinkin oikein kattava turistikierros. Matkalla yksi kuskeista sanoi, että näytetään joltain uskonlahkolaisilta Budapestistä ostetuissa haaremihousuissamme, ja toinen ajoi toimimattoman navigaattorin takia kymmeniä kilometrejä harhaan, jolloin meidän tiekartasto taas osoitti hyödyllisyytensä.

Pohjois-Puolassa päästiin suoraan Riiaan ajavaan rekkaan, jonka hytissä kököttäessä piti aina välillä vetää verhot nopeasti eteen ja piiloutua poliiseilta. Tarjoilu kumminkin pelasi, saatiin kahdelta kuskilta ainakin voileipiä, appelsiineja ja kahvia. Lisäksi haarukoitiin hapankaalia muovipussista, jota ei voinut sulkea. Sen puolen kilon hapankaalisatsin väkinäisen viimeistelyn jälkeen ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli kyseistä ruokalajia… Saatiin Riiasta viime hetken hätämajoitus turkkilaisen vaihtarin luota ja minä menin hieman pois tolaltani erään kerjäläisen, nimittäin nuoren, hyvin siisteihin vaatteisiin pukeutuneen naisen takia, joka kerjäsi kirkon edustalla ison koiransa kanssa silminnähden häveten ja purskahti itkuun jonkun antaessa hänelle kolikoita. Mietin, että hänelle on täytynyt sattua jotain todella pahaa kun on tuohon jamaan joutunut, ja toivoin, että hänellä olisi ainakin katto päänsä päällä. Olin niin hämmästynyt tällaisesta ihan erilaisesta kerjäläisestä kuin kukaan aiemmin näkemäni, etten tajunnut edes antaa rahaa. Päätin myöhemmin tehdä niin jos hän vielä tulisi vastaan, mutta ei hän enää tullut.

Päädyttiin illalla vanhassakaupungissa haahuilun jälkeen sattumalta johonkin keskiaikaisen meiningin omaavaan kellariravintolaan, jossa soitti ihan loistava Rikši-niminen kansanmusiikkibändi. Tanssittiin niin myöhään, että seuraavana päivänä vaan nukuttiin niissä kahdessa pidemmässä kyydissä, joilla päästiin Tallinnaan. Ensin oltiin saatu kutsu jonkun pojan vanhempien luo grillaamaan (lihaa), mutta jouduttiin kieltäytymään. Autossa nukkumista tosin hieman häiritsi kahden pikkupojan hihittely ja osoittelu, jota jatkui koko matkan. Tallinnassa tuntui siltä kuin olisi jo kotona. Käytiin syömässä jo vakkariksi muodostuneessa, halvassa Asian Caféssa, ostettiin leipomosta oikein kakunpalat jälkkäriksi ja päästiin levittämään makuualustat tyhjän, pian remontoitavan talon yhden asunnon lattialle. Toimiva vessa löytyi viereisestä asunnosta. Rappukäytävään paistoi ilta-aurinko hirveän kauniisti, mutta eipä sitä muistikortille kovinkaan kummoisesti saanut vangittua. Yhtäkkiä illat olivat taas valoisia, ja oli jälleen kirpeä kevät – kaksi kevättä (ja kaksi pääsiäistä) samana vuonna. Oli jännää tietää, että oltiin kahdestaan kokonaisessa talossa. Aamulla ajettiin ratikalla pummilla meidän pysäkin ohi, ehdittiin juuri ja juuri lauttaan ja ykskaks olinkin jo kotona. Sen pituinen se reissu.

Latvia

On pitänyt kiirettä! En ole yksinkertaisesti ehtinyt roikkua tietokoneella, vaan olen ilmeisesti viikon aikana hankkinut elämän. Olen käynyt koulussa, se vaikuttaa ihan huipulta, ja iltaisin ollaan tehty milloin mitäkin luokkakavereiden kanssa. Footbaggailystä, baarikierroksesta ja muutenvaanhengailusta eilisiin sushin teko ja -syöntikesteihin. Maistoin sitä ekaa kertaa, ja oli älyttömän hyvää! Viikonloppu menikin rauhallisemmissa merkeissä Laitilassa metsän keskellä. Saunottiin ihanassa puusaunassa ja käytiin sienestämässä. Saatiin saaliiksi huimat kaksi kantarellia, yksi voitatti ja yksi vaaleaorakas. Riitti niistä sentään sienikastikkeeseen. Se on huimaa, miten erilaiselta tähtitaivas näyttää pimeässä, kuin mitä kaupungissa.
Tekemisentäyteinen aikataulu jatkuu vielä ainakin tämän viikon. Tänään aloitan joogan – ruotsinkielisessä työväenopistossa, mikä jo sinänsä hirvittää hieman, mutta myös aloittelijoiden jatkoryhmässä, johon taidan olla tehnyt joogaa liian vähän. Onneks on kaveri tukena siellä, haha.

Kuvat ovat roadtripiltä Latviasta.

Baldonessa

Hylätty kerrostalo

Baldonen vanha hoitola-kylpylä tms.

Jürmalan keskustassa oli hämmentävät katukivetykset.

Sivukujilla kävely kielletty

Pystytettiin telttamme leirintäalueelle, jonka keskellä kohosi tämä. Valtava, hylätty kylpylähotelli, jota ei oltu saatu ikinä valmiiksi ja käyttöön asti. Mikä tuuri! Näitä hylättyjen paikkojen kuvia löytyy/tulee löytymään enemmän ue-blogin puolelta.

Tämä näkymä tuli tutuksi :–)