Auringonlasku Praia da Adragalla

Sintra on muutakin kuin loisteliaita satulinnoja ja kuninkaallista historiaa, vaikka niistä tuo Lissabonin kyljessä sijaitseva kaupunki tunnetaankin parhaiten. Sintra on myös säkenöiviä auringonlaskuja, merestä nousevia monumentaalisia kalliojyrkänteitä ja hämärän laskeutuessa tunnelmallisia hiekkarantoja. Se on luolia, joiden läpi kävellä mereen ja kylien rinteille kohoavia valkoisia, tiilikattoisia talorykelmiä. Vehreän Sintra-vuoriston taikametsien lisäksi se on ennen kaikkea ainutlaatuista Atlantin tyrskyistä ja rantakallioista loistonsa saavaa merellistä luontoa. Onhan koko Sintran rannikko luonnonpuistoa.

Viime talvena Sintran kansallispalatsissa ja Penan palatsin puutarhassa seikkailun jälkeen suuntasimme myöhäiselle lounaalle Sintran rannikolle. Sijainniksi valikoitui Praia Grande, jolta löytyi perinteinen portugalilaisravintola kattoterassilla. Siellä kelpasi täyttää vatsa ja paistatella iltapäivän auringossa rantaa, merta ja rantakadun liikennettä katsellen.

beach3 beach1
beach2

Kun lautaset oli tyhjennetty, alkoi aurinko jo painumaan mailleen. Päätimme kuitenkin ehtiä vielä käydä ihailemassa läheistä Praia da Adragaa, joka on Praia Grandelta seuraava ranta etelään. Ja kyllä kannatti! Korkeiden rantakallioiden ympäröivä hiekkaranta kylpi auringonlaskun pastellisävyissä, eikä siellä ollut montakaan muuta kulkijaa.

beach5
beach4 beach6-horz
beach8 beach9-horz
beach10 beach12
beach13 beach14

Ihmettelimme mereen avautuvaa holvimaista luolaa, rantaan lyöviä tyrskyjä ja merestä nousevia tummia kiviä. Parasta oli kuitenkin upea auringonlasku, jonka saimme kokea. Taivaalla lipuvat pilvenhattarat saivat aikaan varsinaisen taideteoksen, josta ei värien ilotulitusta puuttunut. Aaltojen kastelema rantahiekka heijasti vielä taivaan värit todella kauniisti. Ai että!

Aurinko painui aaltoihin, mutta värispektaakkeli vain parani vielä rannalta lähdettyämmekin: ajaessamme kohti kotia huomasin auton taustapeileistä punavioletin hehkun, josta täytyi vielä napata pari kuvaa auton ikkunasta. Tämä oli varmasti yksi top10-auringonlaskuista, mitä olen nähnyt.

beach15 beach16
beach17

Sintrassa on vielä monta kiinnostavaa paikkaa koluamatta. Rannoista haluaisin käydä tutkimassa kuvissa aivan hullun upealta näyttävän Praia da Ursan ja dyynien ympäröimän Praia Grande do Guinchon, joka tosin sijaitsee Cascaisin puolella. Myös Cabo da Rocan maisemissa olisi kiva tehdä vaellusretki, sillä sinne suuntautuneet visiitit ovat olleet kovin lyhyitä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Sintra is much more than fairytale castles and royal history, even though the town is best known for them. Sintra is also radiant sunsets and beautiful coastline lined with monumental cliffs, sandy beaches and Atlantic nature. Last winter, after visiting the National Palace of Sintra and the garden of the Pena Palace, we headed to the coast. After having a late lunch at a restaurant with a rooftop terrace at Praia Grande, we went to explore the next beach to south, Praia da Adraga. The beach was equipped with a cave arch leading to the sea, and the landscape was bathing in the pastel colors of the setting sun. And what a sunset it was! The flying light clouds painted a spectacular color show on the sky, that kept just getting better after the sun had dived into the waves. Must have been one of the top10 sunsets ever. There are so many places to visit in Sintra. Next I would love to explore the astounding Praia da Ursa and do a hike in Cabo da Roca, because the visits there have been so short.

 

Mainokset

Syksyn kuulumisia Portugalista

Tervehdys! Ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia täältä Portugalista, nyt kun syksy on vaihtumassa talveksi.

Olen ahertanut viimeiset puolitoista kuukautta tiukasti graduni parissa ja se on edistynytkin ihan mukavasti. Eiköhän tässä siis pian valmistuta maisteriksi. Zé on puolestaan löytänyt töitä, joissa viihtyy hyvin ja on mahdollisuus myös työskennellä kotoa, mikä on ihan mahtavaa. Minullakin saattaa alkaa hommat joulukuun alussa Lissabonissa – pidetään peukkuja. Viikon työrupeaman jälkeen ollaan viikonloppuisin hengailtu Zén kavereiden kanssa, tehty pieniä retkiä lähialueille, käyty sushibuffetissa syömässä ja elokuvissa jo useampaan kertaan.

Meillä on myös muutto edessä. Emme mahdu enää kauaa asumaan täällä maatilalla muuten kuin jonkun perheenjäsenen kanssa, joten näiden kahden asian summana olemme etsineet asuntoa kaupungista, ja löysimmekin tilavan huoneen vallan mainiolta vaikuttavasta kimppakämpästä hyvällä sijainnilla. Muutama vuosi sitten haaveilimme yhteisöllisemmästä asumisesta samanhenkisten ihmisten kanssa, ja nyt mahdollisuus siihen tupsahti nenän eteen kun sitä vähiten odotimme. Aika huippua! Lissabonin vuokrat ovat nousseet korkeiksi, joten yhteisöasuminen antaa myös mahdollisuuden säästää enemmän rahaa, mihin sen sitten tulevaisuudessa käytämmekään – ehkäpä ihkaomaan maatilkkuun, jonne voimme rakentaa ekotalon, tai sitten johonkin aivan muuhun.

Pääsen myös treenaamaan portugaliani, kun on kämppiksiä, mutta kerron kenties enemmän sitten kun asia on ajankohtaisempi, huoneemme nimittäin vapautuu vasta joulun aikaan. Summa summarum, elämä tuntuu kaiken tänne muuttoon liittyneen sotkun jälkeen pitkästä aikaa inspiroivalta ja tulevaisuus valoisalta, vaikka suunnitelmat ovat menneet uusiksi jo monta kertaa. Mutta sitä vartenhan niitä kai tehdään. Suomeen palaaminen ei ainakaan ole enää käynyt mielen vieressäkään!

snorklaus3 snorklaus2
snorklaus4 snorklaus8-horz
snorklaus5snorklaus9snorklaus7snorklaus6
snorklaus10 snorkeling

Syksy oli todella lämmin ja kuiva, joten kesäkelit jatkuivat aina lokakuun loppuun saakka. Vasta nyt marraskuun vaihduttua ilmat ovat viilenneet alle 20 asteeseen ja olemme saaneet (vihdoin!) kunnon sateita. Tämä maa on palanut ja ollut muutenkin helisemässä kuivuuden kourissa. Nyt talvi on kuitenkin tullut ja kuiva maa on alkanut vihertää nopeasti, mikä on ollut ihanaa nähdä. Kävimme tällä viikolla jopa tähystelemässä, näkyisikö metsässä sieniä, mutta ehkä ne alkavat kasvaa vasta nyt runsaampien sateiden jälkeen. Ehdimme tämän syksyn aikana käydä useita kertoja nauttimassa rantaelämästä, mutta myös välillä harrastamassa aktiviteetteja. Kävimme esimerkiksi pari kertaa snorklaamassa, kiipeilemässä ja patikoimassa. Patikkareiteistä taidan kirjoitella erikseen, mutta tässä on kuvia snorklausretkeltä Sesimbrasta.

Tuona päivänä lämpötila oli kolmenkympin hujakoilla, ja löysimme Sesimbran rantakallioita pitkin kulkemalla mahtavan snorklausspotin. Ihan kuin luonnon oma uima-allas, pieniä rantakiviin lyöviä aaltoja lukuunottamatta! Hitsi että rakastan veden alle tähystelyä ja kaiken sen vedenalaisen elämän tarkkailua kaikessa rauhassa. Siitä jos mistään tulee minulle todellinen zen-fiilis. Atlantin vesi on täällä päin tosin sen verran kylmää, että ilman märkäpukua snorklatessa on välillä pakko nousta rantakiville lämmittelemään auringossa. Mutta sehän ei haittaa yhtään! Minun snorklaillessani menemään vilukissa-Zé kiipeili vedestä kohoavia kallioita pitkin free water solo’illen. Ei tarvitse patjaa tai köyttä, kun voi otteen livetessä pudota veteen.

azeitao1 azeitao2 azeitao6 azeitao3 azeitao4 azeitao5

Portugalissa harrastetaan perinteisiä viikonloppumarkkinoita, joilla myydään melkein mitä tahansa elävistä eläimistä lähitienoon ruoantuottajien antimiin, paikallisten käsityöläisten tuotteisiin, puutarhakasveihin ja halpoihin vaatteisiin sekä tekstiileihin. Me pistäydyimme eräs viikonloppu läheisillä Azeitãon markkinoilla, jotka järjestetään aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Mercado Mensal de Azeitãosta ei traditionaalisuutta puutu, sillä nämä markkinat ovat saaneet alkunsa jo 1800-luvulla. Meillä oli agendalla päästä eroon häkissään turhanpanttina kököttäneestä fasaanipariskunnasta, josta kukaan ei enää ole halunnut pitää huolta. Onnistuimme, joten toivottavasti fasaanit saivat paremman uuden omistajan. Mukaan markkinoilta tarttui tällä kertaa vain joitain hedelmiä.

Azeitãon markkinoilla vierailemisesta kiinnostuneille tiedoksi, että paikan löytää esim. Google mapsista hakusanalla ”Mercado Mensal de Azeitão”, ja markkinat ovat auki noin kello 9-17.

oliivi1 oliivi2 oliivi3 oliivi4 oliivi5

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni osallistumaan oliivien sadonkorjuuseen. Tai tarkemmin sanottuna, hoidin yksinäni oliivien sadonkorjuun. Eipä täällä ketään muuta kuin meitä tunnu sadonkorjuu kiinnostavan alkuunkaan, joten hedelmät ovat lähinnä vain mädäntyneet puihin, mikä on melkoinen sääli. Siksi tuntuukin hullulta, ettei meille anneta mahdollisuutta tehdä tästä maatilasta oikeasti kukoistavaa. Mutta onneksi maailma on täynnä maatiloja, joten pitäkää tunkkinne, me voimme hyvin elää unelmaamme jossain muuallakin.

Pihapuiden oliivit kypsyivät etuajassa, ja ne täytyi kerätä talteen jo viime kuussa. Suurin osa hedelmistä oli matoisia, joten sato ei ollut suuren suuri. Öljyä noista ei olisi paljoa puristettu, mutta oliiveja tuli juuri sopivasti niiden säilömisen harjoitteluun. En ehtinyt laittaa kaikkia samalla kertaa suolaliemeen, ja yhden yön liikaa seisonut pienempi satsi menikin pilalle. Onneksi kuvan 7-litrainen laatikko tuntuu onnistuneen ja oliivit ovat nyt jo aika hyviä! Vielä niissä on hieman kitkeryyttä jäljellä, joten ne saavat tekeytyä suola- ja mausteliemessään vielä jonkin aikaa.

kanat2 kanat3
kanat4 kanat6
kanat1 kanat5

Arkeen on myös kuulunut tiiviisti kanojen hoitaminen. Neljä tipuista selvisi, ja ne ovat jo kasvaneet vauhdilla sen verran suuriksi, etteivät rotat enää niitä uhkaa. Näissä kuvissakin tipuset näyttävät ihan untuvikoilta nykyiseen verrattuna! Tipuista kolme taitaa olla kanoja ja yksi kukko. Annettiin kanoille nimiksi Bertta, Martta ja Hertta. Kanaemoa ja kukkoa on kutsuttu Helgaksi ja Hugoksi. Tuskin niille on kukaan muu nimiä antanut. Pikkukukkoa olen tähän asti kutsunut vain Pojaksi, koska saattaa olla että se ei jää meille.

Päivittäiseen hoitorutiiniin on kuulunut ruokinta aamulla ja kopin siivous sekä toinen ruokinta illalla, jolloin ne ovat myös usein saaneet herkkuja kuten vihannesten kuoria, salaattia tai ruoantähteitä. Välillä vesiastia on täytetty ja kopin lattia pesty. Kanat on myös suljettu koppiinsa aina yöksi, jotta ne ovat paremmassa turvassa. Ne eivät kuitenkaan mene orrelleen nukkumaan eivätkä edes niille laitettuihin pehkuihin, vaan koisivat mieluummin paljaalla betonilattialla – omituisia tyyppejä. Niiden touhuja ja kuopsutteluja on kuitenkin ollut hauska seurailla, ja kovasti ilahduttaa kun ne juoksevat aina innoissaan portille vastaan. Kanoja tuleekin varmasti ikävä Lissabonissa, kun joudumme jättämään ne muiden hoteisiin. Toivottavasti saamme mahdollisuuden hoitaa pikkukanamme itse taas jossain vaiheessa.

Saimme myös syys-lokakuun vaihteessa viikonlopuksi vieraan Suomesta, ja joulukuussa on tulossa kahden seurueen verran lisää vieraita – itseasiassa koko kuukaudeksi, huh! Mutta ihanaa, että tärkeät ystävät jaksavat lähteä kyläilemään tänne asti ja saamme paitsi viettää aikaa heidän kanssaan, myös näyttää kaikki nämä upeat paikat. Täytyisi ehtiä kirjoitella meidän turistiviikonlopusta paremmin!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The warm autumn has passed and winter has arrived to Portugal with rains and cooler temperatures. I have been busy writing my master’s thesis, picking and curing olives and taking care of our chicks. We have also found time for some activities such as snorkeling, climbing, hiking and beaching in Sesimbra, which has been awesome in the warm weather and sun. One weekend we visited the traditional Mercado Mensal de Azeitão that has been organized the first Sunday of every month since the 19th century. Zé found a great job and I’m also hopefully about to, and we decided to move to Lisbon in an apartment shared with like-minded people. We will also be able to save more money for buying a land and building an eco home, or maybe something else. Anyway, after all the mess, life feels suddenly very inspiring and the future seems bright, despite all the changes of plans. But that’s what plans are for, right? At least returning to Finland hasn’t been crossing our minds anymore!

Loistelias Palácio Nacional de Sintra

Sintran kansallispalatsi, Palácio Nacional de Sintra, Palace of Sintra, Town Palace, Palácio da Vila… Tällä palatsilla totisesti on monta kutsumanimeä. Kuten Penan palatsin puutarhassa ja Monserraten palatsissa, vierailin täälläkin viime joulukuussa. Sintraa ei turhaan tunneta palatseistaan, vaan siellä niitä riittää tutkittavaksi yksi jos toinenkin!

Palácio Nacional de Sintra sijaitsee Sintran vanhassakaupungissa, keskellä kylää, mistä juontaakin juurensa nimitys Town Palace eli portugaliksi Palácio da Vila. Sen valkoisia tötterötorneja, jotka ovat tosiasiassa palatsin keittiön savupiippuja, ei voi olla huomaamatta Sintrassa käydessään, joten palatsin löytäminen ainakin on helppoa kuin mikä. Nuo tornit ovatkin muodostuneet paitsi palatsin myös koko kaupungin ikoneiksi. Kansallispalatsi jää suosiossa värikkään Penan palatsin jalkoihin eikä siellä ole Monserraten palatsin veroista puutarhaa, mutta koska kyseessä on kuitenkin Portugalin parhaiten säilynyt keskiaikainen kuninkaallinen palatsi, riittää sielläkin kävijöitä. Kuten koko Sintran kulttuurimaisema, on tämäkin ainutlaatuinen palatsi osa tuota UNESCO:n maailmanperintökohdetta.

palace2
palace1pieni
palace3
palace5 palace4
palace6-horz palace7
palace8

Palatsin historiaa

Palácio Nacional de Sintra on ollut Portugalin kuningasperheen asuttama aina 1100-luvulta 1800-luvun lopulle saakka. Palatsi on kuitenkin ollut olemassa samalla paikalla jo 700-luvulta alkaen, jolloin islamilaiset maurit hallitsivat isoja osia Iberian niemimaasta. Maurien aikaan palatsi toimi Sintran kaupungin linnoituksena, toisen maurilinnoituksen sijaitessa kukkulan huipulla. Tuon ajan palatsista ei kuitenkaan ole mitään jäljellä. Nykyistä palatsirakennusta alettiin uudelleenrakentaa kristittyjen vallanpalautuksen jälkeen 1200-luvun lopulla kuningas Dinis I:n toimesta, ja sen vanhin säilynyt osa on palatsin kappeli.

Nykyiseen ulkoasuunsa palatsi valmistui kuningas João I:n valtakaudella 1500-luvun puolivälissä laajennuksien jälkeen. Esimerkiksi palatsin julkisivu ja sen takana sijaitseva loistelias Sala dos Cisnes eli joutsensali sekä harakkakattoinen Sala das Pegas -sali ovat peräisin tältä kaudelta. Palatsin ulkoasussa yhdistyvät goottilaiset, manueliiniset, maurilaiset ja mudéjar-tyylit, joita edustavat arkkitehtuurilliset valinnat ovat pitkälti peräisin tältä ajalta. Sintran kansallispalatsi on Portugalin kuninkaallisista palatseista ainoa, joka on säilynyt lähestulkoon koskemattomana keskiajalta nykypäivään, ja juuri se tekee palatsista uniikin vierailukohteen. Lissabonin maanjäristys vuonna 1755 teki tuhojaan myös täällä, mutta palatsi korjattiin entiselleen lukuunottamatta Arabialaisen huoneen romahtanutta tornia.

1600-luvulla palatsissa nähtiin surullisia päiviä sen toimiessa Portugalin kuningas Afonso VI:n vankilana, hänen veljensä Pedro II:n juoniteltua vallankaappauksen niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin terveysongelmista kärsineen veljensä turmioksi. Pedro jopa nai ensin Afonson kanssa naimisissa olleen ranskalaisen kuningattaren Marie Françoisen. Afonson ei sallittu poistua palatsista vuosien 1676 ja 1683 välillä, jolloin hän kuoli.

palace10
palace11 palace9
palace12 palace14
palace13 palace18
palace17palace19palace16

Yksityiskohtia ja hovielämän loistoa

Palatsin salit ja huoneet olivat täynnä toinen toistaan mykistävämpiä ja mitä erilaisimpia yksityiskohtia, joita kelpasi katsella palatsissa kulkiessaan. Oli erilaisia maalauksia, esineitä ja huonekaluja. Omia suosikkejani olivat kuitenkin seinien azulejo-kaakelit ja salien katot, joista etenkin harakan kuvilla maalattu oli hauska. Siihen liittyy tarina, jossa kuningas João I jäi kuningattarelleen, Philippa of Lancasterille, kiinni tämän hovineidon suutelemisesta, ja lopettaakseen juoruilut hän maalautti kattoon yhtä monta harakkaa kuin hovissa oli naisia. Harakoilla on nokissaan viirit, joissa on teksti ”por bem”, kunniaksi.

Myös vaakunasali teki vaikutuksen. Huonetta kiersivät taidokkaasti maalatut, kuninkaallista elämää esittävät sinivalkoiset azulejot ja osittain kullatussa puisessa kupolikatossa komeili useampia vaakunoita. Tarkalleen ottaen niitä on 72, kuninkaallisten ja Portugalin tärkeimpien aatelissukujen vaakunat. Tosin yhden suvun vaakuna on poistettu heidän juoniteltuaan kuningasta vastaan. Salissa vieraillessa katse kääntyi auttamatta ylös ja katon upeita yksityiskohtia täytyi ihastella suu auki. Palatsin keittiö taas ihmetytti isoilla padoillaan, monilla puuliesillään ja etenkin valtavilla savupiipuillaan. En ole varma, onko tuollaisessa kahden savupiipun valtavassa keittiössä ollut ihan parhain hengitysilma keittiöväelle, mutta paljon ruokaa siellä on täytynyt valmistua.

Palatsia tutkiessaan pystyi elävästi kuvittelemaan menneiden aikojen hovielämän loiston ja sen käytävillä kulkeneet kuninkaalliset. Kuningasperheet ovat viettäneet Sintran kansallispalatsissa aikaa etenkin kesäisin, kun Lissabonissa on ollut tuskaisen kuuma. Palatsista tuli tasavallan myötä kansallismonumentti, ja se on ollut suosittu matkailukohde aina 1940-luvun restauroinnistaan lähtien.

palace21-horz
palace24-horzpalace23
palace25-horzpalace26
palace28-horzpalace35
palace30-horz
palace31-horz

Kiertelimme palatsissa ilman opastusta melko nopeaan tahtiin, joten vaikka paljon jäi varmasti huomaamattakin, tuli tämän visiitin ansiosta taas opittua yhtä ja toista uutta Portugalin kuninkaallisesta historiasta. Ja olihan palatsi pullollaan silmää hiveleviä taideteoksia ja arkkitehtuuria lattiasta kattoon, joita kelpasi ihastella. Miten upeaa, että ne ovat säilyneet palatsissa vuosisatojen ajan vahingoittumattomina.

Sintran kansallispalatsi on todella mielekiintoinen käyntikohde, joskin kokonaisuutena perinteisempi linnamuseo kuin Sintran muut palatsit. Senpä takia paikka ei minusta tuntunutkaan aivan yhtä hämmästyttävältä ja sintramaiselta kuin upeiden puutarhoiden ympäröimät Penan tai Monserraten satumaiset palatsit tai Quinta da Regaleira. Tosin jos ei niinkään välitä puutarhoista, voi tämä sykähdyttää niitäkin enemmän. Silti en ehkä suosittelisi priorisoimaan Sintrassa juuri tätä palatsia, mutta kannattaa ehdottomasti poiketa, jos aikataulussa riittää tilaa kaupungin muiden upeiden palatsien jälkeen! Palatsille kannattaa varata aikaa parisen tuntia.

Seuraa Vida de Estrada –matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The Palace of Sintra, also known as the Town Palace due to its central location in the historical center of Sintra, is the only medieval Portuguese royal palace that has survived basically intact to the modern days. Like the whole cultural landscape of Sintra, the palace is a UNESCO World Heritage site. Its roots are in the Moorish times when there was a town citadel on the same location, but nothing is left from those days. The oldest parts of the palace date to late 13th century and the palace has been built to its final form in the mid-16th century by the king John I. In the 17th century the palace saw some sad days when king Afonso IV was held captive in the palace by his brother Pedro II for the last 7 years of his life. The architecture of the palace is a mixture of gothic, Manueline, moorish and Mudéjar styles. It is characterized by the two white conical towers that are actually kitchen chimneys, and these have become the icons of not only the palace but also the town of Sintra.

The palace is full of glorious details from floor to the ceiling, including paintings, objects and furniture. During my visit in last December, my favourites were the azulejo tiles on the walls, but also the decorated ceilings. Especially the Coat of the Arms room left me staring upwards in awe, but I also liked the funny ceiling of the Magpie room. It doesn’t take much effort to imagine the royal life in the palace back in the days. The Palace of Sintra is a more traditional palace museum than the other fairytale-like palaces of Pena and Monserrate, which is probably why it didn’t feel so astounding to me and I would therefore recommend prioritizing the other palaces of Sintra. However, it is a unique place and worth visiting if you have the time!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Muutto Portugaliin takana – fiiliksiä asuinmaan vaihdosta

Moikka moi! Viimeisestä blogipostauksesta on vierähtänyt useampi viikko, joten jonkinlaisesta kesätauostakin voinemme puhua. En ole ajatellut unohtaa tätä tekelettäni enkä myöskään teitä lukijoita, mutta en vain ole juuri ehtinyt istua tietokoneella muuton ympärille kasaantuneilta kiireiltäni. Nyt suurimmat muutokset alkavat kuitenkin olla takana päin, joten aikaa liikenee taas myös virtuaalielämälle ja blogille. Eli linjoilla ollaan taas!

praia11
praia14

Niin, muutto on ohi ja olemme olleet Portugalissa jo kolme viikkoa. Lento sujui hyvin, kun ensin oltiin vaihdettu kentällematkaamissuunnitelmia sen jälkeen, kun tajusimme että siirtymät muutaman matkalaukun, crashpadin sekä valtavan polkupyörälaatikon kanssa olisivat ehkä vähän turhan suuri haaste julkisilla matkustamisen kannalta. Hyväsydäminen naapurimme heitti meidät lopulta autolla Jyväskylästä aamuyöllä Helsinki-Vantaalle, mistä olemme ikuisesti kiitollisia. Stressasin lentoa niin, että näin vielä pari päivää saapumisemme jälkeenkin painajaista, jossa myöhästyimme koneesta ja jäimme Suomeen nuolemaan näppejämme.

Veronsa vei myös asunnon tyhjennys Jyväskylässä. Pieni loppupaniikkihan siinä meinasi iskeä, vaikka olin aloittanut tavaroiden myymisen jo keväällä heti lentolippujen hankkimisen jälkeen. Lähes kaikesta maallisesta omaisuudesta täytyi hankkiutua eroon, sillä en jättänyt varastoon vanhempienkaan luokse paljon mitään. Ja koska muuttobudjetti on pieni, niin yritin myydä tavaroitani loppuun saakka, vaikka kaiken lahjoittaminen kierrätyskeskukseen tai hyväntekeväisyyteen olisi ollut huomattavasti helpompaa. Yhdeksän omillaan asutun vuoden aikana kaappeihin oli kerääntynyt kaikenlaista, ja siitä lähti mukaan ainoastaan kaksi matkalaukullista vaatteita ja kuusi muuttolaatikollista tarkkaan valikoituja tavaroita – matkamuistoja, ulkoiluvarusteita, keittiötarvikkeita, kirjoja, levyjä ja valokuva-albumeita. Vaikeinta oli luopua viherkasveistani, mutta toivon, että ne kaikki päätyivät hyviin koteihin. Yksi sai uuden kodin ystäviemme luota, joten sen sijoituspaikka on ainakin mitä parhain.

praia1
praia2-horzpraia13

Moni on hehkuttanut, kuinka tavaroista eroon hankkiutuminen saa aikaan vapautumisen tunteen. Itse en kokenut sellaista. Tärkeimmät tavarat lähtivät muuttolaatikoissa kuriiripalvelulla kohti Portugalia, mutta minulle oli melkeinpä yksi ja sama, tulisivatko nekään edes perille. Ehkä siksi, että kyse on kuitenkin vain tavarasta, jolla on lopulta ainoastaan välinearvoa, oli kyseessä sitten kuinka hyvä nojatuoli tai kuinka kaunis uunivuoka tahansa. Ei niiden omistaminen ole tehnyt elämääni yhtään vähemmän vapaaksi, joten ehkä siksi niistä luopuminen ei myöskään aiheuttanut vapautumisen tunteita. Ei, vaikka niin tarmokkaasti pyrin kohti päämäärää nimeltä elokuun 9. päivä ja täysin tyhjennetty asunto.

Melkoista suorittamistahan se oli. Mutta se Facebook-kirppareiden av, yv ja jono -ralli tuli päätökseensä ja me lähdimme epätodellisissa fiiliksissä Jyväskylästä kello 4 aamulla, siivottuamme ja puunattuamme ensin asuntoamme koko edeltävän illan ja yön. Viimeinen auringonnousu Suomessa oli kaunis, ja vaikka olin haaveillut tästä lähdön hetkestä ties kuinka monet kerrat etukäteen, olin täynnä epäröintiä ja haikeutta. Siitä huolimatta lastasimme lievästi ylipainoiset matkalaukkumme Norwegianin lennolle (ollen varmaan niin hankalia asiakkaita, ettei parista ylipainokilosta edes peritty maksua) ja astuimme koneeseen ensin kohti Tukholmaa ja sitten Lissabonia. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ollut paluulippua valmiina, eikä aikomusta tulla takaisin kotimaahani muuten kuin käymään.

praia4
praia5

Mutta jos kuvittelimme vaikeimman olevan takana kun kämppä Suomessa oli tyhjä ja olimme saaneet itsemme, laukkumme ja laatikkomme Portugaliin ja tänne miehen sukutilalle, niin vähänpä tiesimme. Olimme kuvitelleet, että saisimme asettua rauhassa tyhjillään seisoneeseen miehen isovanhempien taloon, mutta matkaan tuli mutkia noin kuukautta ennen lähtöä. Meillä oli jo lennot ja kaikki varattuna, joten päätimme lähteä silti ja yrittää sopeutua. Säätäminen asuntoasioiden kanssa täällä päässä on ollut aivan sanoinkuvaamattoman hankalaa ja vienyt valtavasti aikaa ja energiaa. Perhe on pahin, niinhän ne sanoo, ja mitä draamaa tämä onkaan ollut, kuin suoraan jostain telenovelasta.

Asumme nyt väliaikaisesti anopin kanssa niin, että jaamme muuttosäädön loputtua hänen kanssaan vain keittiön. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta tähän hätään kai kuitenkin paras mahdollinen. Ainakin meillä on paljon tilaa, eikä vuokraa tarvitse maksaa. Ehkä tämä ilmapiirikin pikku hiljaa muuttuu vähän mukavammaksi kun muuttojärjestelyt ovat ohi. Vuoden-parin päästä selvinnee, minne asetumme pysyvästi. Siihen asti kaikki kanoja ja kasvimaata suuremmat projektit saavat odottaa, mutta onhan niissäkin jo hommaa.

praia6 praia9-horz

Meitä oli siis odottamassa 12 vastakuoriutunutta tipua, joista ollaan nyt pidetty huolta. Siivottu, ruokittu ja täytetty vesiastiat päivittäin. Tipuja alkoi kuitenkin mystisesti kadota, ja löydettiin ainakin kymmenen rottaa, jotka ovat ilmeisesti syöneet tipujamme – tai sitten asialla on ollut päivisin vaaniva kissa tai kotka jota passiivinen kanaemo ei ole saanut hätistettyä tiehensä, mutta rotista täytyi joka tapauksessa hankkiutua eroon. No, tällä viikolla olemme päässeet sitten lahtaamaan niitä rottia ilmakiväärillä. Parempi sekin kai on kuin myrkyttää niin että muutkin eläimet saattaisivat kärsiä, tai antaa niiden tappaa lisää tipuja, joista on kadonnut jo puolet.

Kaikkea sitä jo näinkin lyhyessä ajassa on joutunut kokemaan. Niin kuin Zé sanoi, ”If you want an easy and peaceful life, let’s go back to Finland.” Mutta ei tässä vielä olla luovuttamassa.

praia7 praia12-horz
praia10

Onneksi täällä on kuitenkin aivan yhtä kaunista kuin aina ennenkin, ja elokuun säät ovat hellineet. Nyt syyskuun vaihduttua kunnon helteetkin tekivät comebackin, ja tänään kolkuteltiin taas 32 celciusastetta. Kyllä kelpasi lähteä Arrábidan rannoille pulikoimaan. Turkoosissa Atlantin vedessä snorklatessa kaikki draamakin onneksi unohtuu nopeasti, ja illalla rantabaarissa varpaat hiekassa linnunrataa ja tähtitaivasta katsellessa ei tulisi mieleenkään valittaa mistään. Kun voi syödä joka päivä aamiaista terassilla palmun alla, horisontissa näkyy melkein aina vuoria ja kun huomaa, ettei ole käyttänyt sukkia tai muita kenkiä kuin sandaaleita pariin viikkoon. Uskon, että tämä on vielä kaiken alkukipuilun arvoista.

Palataan toivottavasti pian hieman iloisemmissa tunnelmissa, lupaan kirjoitella teille lisää reissutarinoita Brasiliasta ja kertoa meidän kesäisestä roadtripistä Lappiin ja Lofooteille! Tämän postauksen kuvat on otettu aina niin ihanalta täkäläiseltä suosikkirannaltani, Ribeira do Cavalolta, missä kävimme reilu viikko sitten viettämässä rantapäivää nousuveden aikaan.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The big day came and we moved to Portugal. If the part of selling all my belongings in Finland was difficult, little we knew what would follow after we landed in my husband’s home country. Honestly speaking, all this mess around who lives where and with what conditions has been horrible. Family is the worst, that’s what they say. But we are not giving up yet. At least the country itself has been just as beautiful as always, and it’s easy to forget all the drama when snorkeling in the turquoise Atlantic, when gazing at the Milky Way at a beach bar or when having breakfast under a palm tree. I believe that it will be worth it eventually. I will also try and get more active with the blog soon! The photos of this post have been taken at the gorgeous Ribeira do Cavalo beach, where we went a week ago.

Sintra: Penan palatsin taika-puutarha

Moni Portugaliin matkustava yhdistää Lissabonin-reissuunsa myös lähellä sijaitsevan Sintran, ja aika monella Sintraan suuntaavalla on yhtenä päämääränään Penan palatsi. Tämän karkkivärisen satulinnan yliruksaaminen sieltä ämpärilistalta onkin todella suositeltavaa, mutta harva jaksaa enää palatsivisiittinsä jälkeen lähteä tutkimaan palatsin ympärillä viheriöivää puutarhaa. Ainakin päätellen siitä, millainen rauhan tyyssija tuo puutarha oli jopa vilkkaana joulun välipäivien sesonkiaikana.

Olin jo käynyt katsastamassa upean palatsin sisältä päin muutamaa vuotta aiemmin (ja tuosta visiitistä löytyy myös vanha kuvapostaus: klik klik!), joten toisella vierailullani viime joulukuussa halusin päästä koluamaan palatsin valtavaa puutarhaa. Lipun puutarhaan voi ostaa erikseen, ja se tulee myös puolet halvemmaksi kuin palatsin sisätilojen yhdistäminen puutarhavierailuun. Lippu puutarhaan maksaa aikuisilta 7,50 euroa ja yhdistelmälippu 14 euroa. Perheestäni koostunut reissurevohkamme jakautuikin kahdeksi porukaksi sen mukaan, kuka halusi palatsin sisälle ja kenelle riitti tällä kertaa pelkkä puutarhakäynti.

pena38 pena1
pena2 pena3
pena4 pena5
pena6 pena7

Penan palatsin historiaa

Pelkällä puutarhalipulla pääsee kuitenkin ihailemaan loisteliasta satulinnaa ulkopuolelta, aivan sen juurelta. Penan palatsi on romanttista tyylisuuntausta edustava UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluva linna, jonka historia on alkanut jo keskiajalla. Sintra-vuoren huipulle rakennettiin tuolloin pieni kappeli, josta tuli myöhemmin suurimmillaankin vain 18 munkin asuttama rauhaisa luostari. 1700-luvulla niin salamanisku kuin Lissabonin maanjäristyskin runtelivat luostaria, joka luhistui raunioiksi.

Portugalin kuningas Ferdinand II hankki ison palan maata Sintravuorelta, sisältäen niin Penan luostarin kuin Maurilinnoituksenkin. Hän rakennutti luostarin raunioille nykyisen Penan satulinnan Portugalin kuningasperheen kesäasunnoksi määräten sen koristelusta ja yksityiskohdista yhdessä kuningatar Maria II:n kanssa. Palatsi edustaa eksoottisen romanttista tyylisuuntaa, mutta siinä näkyy vaikutteita niin islamilaisesta, goottilaisesta ja manueliinisesta arkkitehtuurista kuin keskiajan ja renessanssinkin rakentamisesta. Palatsi valmistui vuonna 1854. Myöhemmin kuningas asui palatsissa toisen vaimonsa, Elise Friedricke Henslerin, kanssa. Kuningas ja tämä sveitsiläissyntyinen amerikkalainen laulaja-näyttelijä solmivat morganaattisen avioliiton, jolloin Elisestä tuli myös Edlan kreivitär. Kuningas kuitenkin testamenttasi kaikki omistamansa palatsit ja linnoitukset kreivittärelle. Edlan kreivittären suunnittelemaan vapaa-ajan asuntoon (Chalet of the Countess of Edla) voi myös tutustua Sintrassa, mutta siellä en vielä tälläkään visiitillä ehtinyt käymään.

pena8 pena10
pena9 pena11
pena12

Metsäpuutarhasta pääsee Sintra-vuoren huipulle

Penan palatsin metsäinen puutarha rakennettiin yhtä aikaa palatsin kanssa. Puutarha on yli 200 hehtaaria laaja ja levittäytyy rehevänä Sintra-vuoren rinteille. Kuningas Ferdinand II tilasi puutarhaansa puita mitä eksoottisimmista paikoista, aina Kiinaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Puutarhassa risteilee monia suurempia ja pienempiä polkuja ristiin rastiin, ja sinne voisi melkein hukata itsensä ilman karttaa.

Yksi poluista johtaa myös Sintra-vuoren korkeimmalle huipulle. Pieni kiipeäminen palkitsee kapuajan upeilla näköaloilla ympäröivälle Lissabonin metropolialueelle, aina merelle ja Arrábida-vuorille saakka. Paras juttu on kuitenkin näkymä Penan palatsille, joka näyttää seisovan melkeinpä maailman reunalla hehkuen punaisen, keltaisen ja sinisen väreissään. Tänne kun pääsisi kuvaamaan värikkään auringonlaskun aikaan!

pena13
pena19
pena16 pena20pena14
pena17 pena21
pena25 pena23-horz
pena22 pena26-horz
pena27 pena30-horz
pena29 pena31

Kallioiselta Sintra-vuoren huipulta laskeuduttuamme fiilistelimme puutarhaa, sen suuria vanhoja puita ja käppyräisiä puunrunkoja. Lempipaikkani puutarhassa oli kuningattaren saniaispuutarha, ”Feteira da Rainha”, missä vuorottelivat sanikkaiset, lammet, koristeelliset sillat ja australialaiset saniaispuut monessa kerroksessa. Eikä muita turisteja näkynyt tuossa puutarhan osassa ollenkaan. Tykkäsin myös paljon järvien laaksosta, jonka yhdessä lammessa uiskenteli musta joutsen. Se oli ilmeisesti tottunut herkkupaloihin, sen verran ahkerasti se kerjäsi jotakin syötävää. Pienet linnarakennelmat ja taianomaisen tunnelman lampien ylle luova valo tekivät tästä paikasta aivan erityisen. Sintran puutarhoissa parasta onkin ehkä juuri tuo talvi-iltapäivien valo, joka suodattuu unenomaisesti oksistojen välistä.

pena33 pena36
pena35-horz pena37
pena39

Toivottavasti tämä virtuaalikierros Penan palatsin puutarhassa houkuttelisi useampaakin Penan palatsin vierailijaa tutustumaan myös tähän linnaa ympäröivään satumaiseen puutarhaan. Sintrassa on niin paljon nähtävää, että aika on lyhyemmällä visiitillä ymmärrettävästi kortilla, mutta puutarhassa samoilu on ainakin omasta mielestäni jokaisen investoidun minuutin arvoista. Ei tämä ehkä aivan Quinta da Regaleiran tai Monserraten palatsin puutarhan tasolle yllä, mutta on siitä huolimatta upea käyntikohde Sintrassa. Ja miksi ei, kun Penan palatsissa vieraillakseen on joka tapauksessa maksanut myös puutarhassa käymisestä?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Many people are heading to the Palace of Pena on their visit to Sintra, a town full of castles and palaces located right next to Lisbon. It is a UNESCO World Heritage Site, and I highly recommend ticking it off the bucket list, but how many of the visitors also spend some time in the beautiful palace garden of Pena? From what I noticed last December, not very many. I had already visited the palace some years earlier, so this time I wanted to concentrate on the labyrinth-like forest garden. It has many exotic tree species from all over the world, and webs of many bigger and smaller paths to lost oneself on. We climbed to Cruz Alta, which is the highest spot on the Sintra mountain, and what kind of views it had to offer for us over the palace, the ocean and the surrounding metropolitan area! My other favorite place in the garden was the Queen’s Fern Garden, which had ferns, ponds, bridges and Australian fern trees in several layers. Wow. Also the Valley of the Lakes was magnificent with the winter afternoon light infiltrating through the tree tops, not to mention the black swan swimming in one of the ponds and begging for treats. That special light is one of the best thing in the gardens of Sintra. I hope this virtual tour to the palace gardens makes some visitors of the Palace of Pena want to spend some time in the gardens as well – because it is totally worth it, although it may not beat Quinta da Regaleira and the garden of Monserrate palace. And why not, as you have to pay for the garden visit too when visiting the palace?

 

Parhaat vinkit Lissaboniin, löytöretkeilijöiden kaupunkiin

Kirjoitin Seikkailijattaret-verkkomediaan jutun täydeltä vinkkejä Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin, ja tänään uunituore juttuni julkaistiin matkakuumemaanantai-teeman alla. Melko hyvältä näyttää, vaikka itse sanonkin! Kirjoituksiani voi jatkossakin odottaa julkaistavan Seikkailijattarissa, koska olen liittymässä osaksi tätä mahtavaa seikkailunhaluisille naisille suunnattua verkkolehteä pyörittävää tiimiä – aluksi hieman löyhemmin, mutta tulevaisuudessa toivon mukaan tiukemmin.

Lue Lissabon-vinkkini Seikkailijattarista!

lisbon3p lisbon2p

Lissabon on Euroopan pääkaupungeista ehdottomasti lempparini ja sen kadut ja kujat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Asuin kaupungissa kesän 2014, ja sen jälkeen olen käynyt vierailulla joka kerta, kun Portugalissa olemme lomailleet. Lissaboniin olikin ihanaa antaa vinkkejä, koska minulla on kaupunkiin erityinen tunneside ja ainakin luulen tietäväni, mistä puhun. En juuri jakele vinkkejä kohteisiin, joissa olen vain piipahtanut, koska en usko että muutamassa päivässä oppii tuntemaan kaupunkia tarpeeksi hyvin – toki poikkeuksiakin varmasti on.

Aika näyttää, millaiseksi Lissabon-suhteeni metropolin kupeeseen Sesimbraan muuton jälkeen kehittyy – ehkä alan käymään siellä töissä ja kaupunki muuttuu arkisemmaksi, ehkä se taas säilyy vapaapäivien urbaanina seikkailukeitaana. Se ainakin on varmaa, että vinkit ovat tulleet sydämestä ja niitä Lissabonin-reissuun sisällyttämällä ei kauheasti voi mennä pieleen. Eli kipin kapin Seikkailijattarien sivulle lukemaan itse juttu! Saitilta löytyy myös rutkasti muuta matkainspiraatiota, joten ei kun selailemaan!

lisbon9p


In English: I wrote an article to Seikkailijattaret web media, which is a Finnish online magazine for adventure-hungry women. The name means ”Adventuresses”. In the article I shared my best tips for visiting Lisbon, but the post is in Finnish only, sorry!

Talvipäivä ja joulumarkkinat Lissabonissa

Lissabon on upea kaupunki. Sopivan kokoinen, sellainen että joka paikkaan voi kävellä, mutta ajan säästämiseksi on myös ihan okei ottaa bussi, metro tai vanha, koliseva raitiovaunu alle. Polkupyöräilyäkin olen kokeillut asuessani kaupungissa kesällä 2014, mutta sitä en välttämättä suosittele kenellekään ennen kuin kaupunkiin saadaan pyöräteitä ja autoilijat oppivat varomaan fillaristeja.

Lissabonissa valo on ihastuttava ja ihan omanlaisensa. Etenkin joulukuussa, vuoden pimeimpään aikaan, siellä saa käyttää aurinkolaseja vaikka päivät eivät Portugalissakaan ole kovin pitkiä. Talvi-iltapäivisin valo siivilöityy talojen väleistä ja puiden latvuksista sinisävyisenä, kesällä se on lämpimämmän väristä. Lissabonin hallitseva väri on minusta kuitenkin vaaleanpunainen, mikä johtuu kenties useista vaaleanpunaisista rakennuksista, tai punertavien tiilikattojen sävystä.

lisbon26 lisbon3
lisbon5 lisbon2-horz
lisbon8

Lissabonissa voisi kävellä somia kujia ja katuja pitkin lähes loputtomasti katutaidetta, seinäkaakeleita, putiikkeja ja sekatavarakauppoja, koristeellisia parvekkeita ja ikkunoiden alla roikkuvia pyykkejä katsellen ja valokuvaten. Etelänpuoleiset ikkunat on avattu, jotta kiviseinien sisälle pääsisi päivän lämpöä.

Välissä on pysähdyttävä hiukopalalle johonkin kadunvarren tascaan,  jossa työmiehet syövät aikaista lounasta. Minä valitsen usein pastel de natan ja garoto-kahvin, joka on espresso maitovaahdolla. Se on kätevä kahvi, sillä sen saa hörpättyä huomattavasti nopeammin kuin pitkän lattemaisen galãon. Toisinaan garotoni ei tosin ole vaahtoa nähnytkään, vaan espresson sekaan on kaadettu ihan tavan maitoa ja kahvi on mennyt niin laihaksi, että on pakko tilata toinen kuppi, tällä kertaa ilman maitoa. Aurinkoinen terassi, jolta katsella kadunvarren elämää ja nurkalla juoruavia asukkaita onneksi kompensoi kahvipettymyksen nopeasti.

lisbon6
lisbon7 lisbon9-horz
lisbon12 lisbon10
lisbon13 lisbon14
lisbon15

Kävimme viime Portugalin-matkalla Lissabonissa joulun alla. Saimme joululahjaostoksille suunnanneelta anopilta kyydin jonnekin Campo de Ouriquen nurkille, mistä otimme metron Graçan liepeille kiivetäksemme Nossa Senhora do Monten näköalapaikalle. Siellä ylhäällä tuo pyhimys katselikin kaupunkia ja sen toisella puolella seisovaa Jeesuspatsasta omasta lasiseinäisestä kopperostaan. Tältä näköalapaikalta saa ehkä parhaimmat näkymät Lissabonin ylle, Tejo-joelle ja toisen kukkulan päälle rakennetulle Castelo dos Mouros -linnakkeelle. Ihmettelen vain, että miten joku on saanut luvan rakentaa oranssin laatikkokerrostalon juuri näköalapaikan eteen. Maisema olisi nimittäin vieläkin täydellisempi ilman tuota järkälettä.

lisbon16
lisbon17 lisbon19
lisbon18 lisbon20
lisbon21 lisbon22
lisbon23 lisbon24
lisbon28pieni

lisbon25

Observa e absorve inquieto – havainnoi ja omaksu levottomasti.

lisbon29 lisbon30

Katselimme aikamme näköaloja ja istuimme sitten kivipenkille nautiskelemaan näköalatasanteelle suoraan paistavasta auringosta ja siitä ihanasta lämmöstä. Sää oli juuri täydellinen, sillä tavalla kirpsakka että neuleeseen ja kaulahuiviin kääriytyminen on mahdollista, mutta käsivarret ja nilkat eivät jäädy vaikka olisivatkin paljaat. Suomessa tällaisia päiviä on ehkä kaksi vuodessa, Portugalissa koko talven. Vieressämme kitaristi alkoi soittaa rockhittejä ja tasanteella tuli ja meni ihmisiä. Osa kulki ryhmänä oppaan perässä, toiset jäivät juomaan olutta nurmikolle. Missään vaiheessa näköalapaikalle ei kuitenkaan muodostunut tungosta, vaan siellä oli juuri sopivasti elämää. Vietimme kukkulan laella pari tuntia. Sen jälkeen kello alkoi olla jo sen verran, että meidän piti nousta ylös ja lähteä etsimään lounaspaikkaa, jos halusimme vielä syödä ennen kuin ne sulkisivat ovensa iltapäiväksi.

lisbon33 lisbon32
lisbon34-horz lisbon35
lisbon36 lisbon37
lisbon38 lisbon39

Laskeuduimme kukkulalta alas Rossiolle ja päätimme mennä testaamaan keskeisellä paikalla sijaitsevan Jardim das Cerejas -kasvisravintolan buffettia, sillä emme olleet ennen käyneet kyseisessä ravintolassa. Ruoka oli ihan perushyvää, palvelu ei niinkään, joten tuskin menemme toistamiseen. Kaikki kasvisravintolat, joissa olen Lissabonissa käynyt, ovat olleet jollakin tapaa vähän blääh. Seuraavaksi menen Aloha Caféhen, joka avasi juuri myös Lissaboniin ravintolan. Sesimbran ravintolasta ainakin saa superhyvää vegaanista ruokaa, joten tuskin Lissaboninkaan piste siitä kauaksi jää. Vahva suositus!

Rossiollakin oli piskuinen joulutori, mutta kuulemma Parque Eduardo VII:ssä olisi suurempikin sellainen. En ollut koskaan käynyt portugalilaisella joulutorilla, joten suuntasimme uteliaina sinne, pitkin Avenida da Liberdadea. Mieleen tulvi nostalgisia muistoja siltä kesältä, jonka asuin Lissabonissa ja kävin töissä Saldanhan lähellä, kävellen joka päivä Marques de Pombalin läpi kotimatkalla. Aukiolla seisoi edelleen sama koditon musta mies, joka seisoi siellä myös 2,5 vuotta sitten joka ikinen päivä. Satoi tai paistoi, siellä hän seisoo, lähes samassa paikassa päivästä ja vuodesta toiseen. Tuota miestä katsoessani mieleen tulvi loputtomasti kysymyksiä, mutta samalla tuli sellainen olo, että mies on näkymätön. Kääntävätkö kaikki jokapäiväiset hänen ohitseen kävelijät vain katseensa muualle, vai auttaako häntä joku? Entä jos hän onkin vastoin kaikkia oletuksia ihan tyytyväinen elämäänsä liikenneympyrän laidalla?

lisbon40 lisbon41
lisbon42 lisbon43

Siirryimme joulutorille, jossa myytiin käsitöitä, ruokia, vaatteita, saippuoita ja kaikenlaista muuta ihanaa, mutta emme kuitenkaan ostaneet mitään. Torilla oli pieni maailmanpyörä, luistelurata, pulkkamäki ja jopa pallo, jossa satoi tekolunta. Varsinainen winter wonderland siis! Palmujen alle rakennetulle luisteluradalle oli aivan järjetön jono, mikä tietysti huvitti suomalaista. Paljon vähemmällä jonottamisella muuten pääsee, jos menee luistelemaan Dolce Vita -ostarille. Käytiin siellä kerran elokuvissa ja huomattiin, että luistinratahan se sinnekin oli rakennettu ainakin joulun ajaksi.

Käytiin varmaan seitsemän kertaa leffassa joululoman aikana, koska Portugalissa se on vaan niin paljon halvempaa – Suomessa käydään ehkä kerran vuodessa. Ostareilla on monesti dinner+leffa tarjouksia 7 eurolla, jolloin leffaan pääsee käytännössä ilmaiseksi. Meillä on myös sellainen Meo-etukortti jolla pääsee kaksi yhden hinnalla (eli noin 3 e per henkilö) elokuviin. Mentiin Portugalissa katsomaan Vaiana ja Lionkin jo ennen joulua, kun Suomeen ne(kin) rantautuivat hieman jälkijunassa. Täytyy myös vähän rehvastella, että jälkimmäistä elokuvaa katsoessamme olin tyytyväisenä tapittanut osaksi hindinkielistä elokuvaa puolivälin tauolle asti, kun Zé sanoi kauhistuneen näköisenä huomanneensa vasta nyt, että elokuvassa on vain portugalinkieliset tekstitykset. No, enpä ollut minäkään huomannut ettei tekstit olekaan englanniksi, joten taisi niiden lukeminen sitten sujua ihan smoothisti. 😀

lisbon44 lisbon45

Joulukuinen päivä Lissabonissa päättyi kävelyllä Campoliden rautatieasemalle, josta menimme samaa matkaa kotiin Zén kaverin kanssa. Ilmeisesti kätevin tapa päästä Sesimbrasta töihin Lissaboniin onkin auto+juna+kävely -yhdistelmä. Siihen vierähtää sellaiset puolitoista tuntia suuntaansa.

Aika monta kilometriä tuona joulukuisena päivänä tuli tallusteltua pitkin Lissabonin katuja. Se kaupunki on välillä loistavan kaunis, välillä rosoisen rappioromanttinen, välillä suoranaisen ruma ja vähän likainen, mutta aina yhtä hurmaava. Silti paras näköala Lissabonista aukeaa Tejo-joen, Almadan lähiöiden ja mäntymetsien takana siintävälle Arrábida-vuoristolle, koska koti on siellä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Before Christmas we did a day trip to Lisbon. We started by clambering up to the hill of Graça, where there is a viewpoint of Our Lady of the Hill. The views over the city, river Tagus and the Moorish Castle are probably the best from here. On the way up the hill it is impossible not to stop all the time to admire the cute streets with tiled houses, detailed balconies, small stores and laundry drying outside the windows. We also stopped for coffee in a traditional tasca, and ate our snacks on the sunny terrace (better be sunny, if my garoto coffee is not prepared properly!). We stayed on the hilltop for two hours looking at the views, enjoying the sun, looking people come and go and listening to a guitarist playing rock hits. It was just perfect! Eventually we had to start descending down again to be on time for lunch. We tried the Jardim das Cerejas vegetarian buffet, which was okay but nothing that special. I would recommend going to the newly-opened Aloha Café instead. There was a small Christmas market on Rossio as well, but we went to see a bigger one at Parque Eduardo VII. There were nice stalls, fake snow activities and even a skating track with a huge line! Quite funny. At the Dolce Vita mall there was also a skating track but with much less queue. We ended out Lisbon day by walking to the Campolide train station from where we left towards home. Lisbon is such a ruggedly beautiful city, especially its light, but after all the best view is towards the Arrábida mountains on the other side of Tagus.

Palácio de Monserrate, Sintran piilotettu helmi

Satumainen Sintra on maankuulu toinen toistaan kauniimmista linnoista ja palatseista. Yksi niistä on lumoava Monserraten palatsi, johon tutuistuimme sitä ympäröivän puutarhan unenomaiselle kauneudelle huokailun ja palatsin edustan nurmikolla pidetyn piknikhetken jälkeen. Puistoa ihmetellessä oli jo kulunut tovi jos toinenkin, sillä kyse on yhdestä Portugalin upeimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Ja kieltämättä tuota puutarhan kruununa loistavaa eksoottista pitsipalatsiakin katseli ihan mielellään. Monet Sintran-kierrokset keskittyvät Penan palatsiin ja kaupungin historialliseen keskustaan, mutta Monserratea ei ainakaan vielä tunneta läheskään yhtä hyvin, vaikka syytä olisi.

palacio23 palacio1
palacio4
palacio5-horzpalacio2
palacio8-horzpalacio7

Monserraten palatsin on rakennuttanut Monserraten englantilainen varakreivi Sir James Cook vuonna 1858. Arkkitehtina toimi James Knowles. Palatsi rakennettiin itseasiassa vanhemman neogoottilaisen palatsin raunioille, jolloin puutarha oli jo olemassa. Sitä alettiin istuttaa ja rakentaa vuonna 1793 William Beckfordin toimesta. Cookin perhe käytti palatsia kesäasuntonaan, paeten Sintran viileyteen kun Lissabonissa oli tukalan kuuma. 1920-luvulla autioksi jäänyt palatsi laitettiin myyntiin, päätyen Portugalin valtiolle vuonna 1949. Hiljalleen rappeutuvalle palatsille yritettiin keksiä käyttöä vuosikymmenten ajan, ja se pääsi surulliseen kuntoon kattojen läpi vuotavan kosteuden takia. Palatsin huoneissa, ainakin kirjastossa, oli esillä valokuvia ajalta ennen restaurointia. Melkein itku tuli, kun näki kuinka kamalaan kuntoon niin kaunis rakennus oli päästetty.

Vuonna 1995 Sintran kulttuurimaisema pääsi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, ja Portugali heräsi. Perustettiin valtionyhtiö Parques de Sintra-Monte da Lua pitämään huolta arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen Monserratenkin tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta, kun korjaustyöt aloitettiin kattamalla arvokas palatsi ja korjaamalla julkisivuja. Varsinainen restaurointi kuitenkin toteutettiin vasta vuosina 2007-2010, ja sen maksoivat norjalaiset, islantilaiset ja liechtensteinilaiset, sillä hanke toteutettiin EEA Grantsin tuella. Sen jälkeen palatsi oli mahdollista avata uudelleen yleisölle.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi!

Palatsin heikon tilan vuoksi restaurointia täytyi miettiä tarkkaan. Osa alkuperäisistä materiaaleista oli tietysti jo pelastamisen tuollapuolen, mutta etenkin kirjastossa, kappelissa, keittiössä ja käytävällä on säilytetty paljon alkuperäistä, kuten kirjahyllyjä, keittiön liesi ja käytävän stukkipinnat. Koristeellisten yksityiskohtien korjaamiseksi käytettiin muuten laserskannaustekniikkaa. Palatsin uudelleenavaamisesta huolimatta korjaustyöt jatkuvat edelleen tila tilalta. Vessarakennusta näytettiin maalailevan meidän visiittimme aikana.

palacio9-horz
palacio12-horz palacio13
palacio15

palacio14-horz

Valokuva kirjastohuoneesta ennen restaurointia ja Monserraten upea puuovi.

palacio17 palacio18
palacio19 palacio20

Palácio de Monserrate edustaa portugalilaista romantismia upeimmillaan ja sitä pidetäänkin yhtenä maan arkkitehtuurillisesti ja maisemallisesti kauneimmista kokonaisuuksista. Romantiikkaa löytyy muistakin Sintran linnoista, kuten Penan palatsista, mutta Monserrate painii kyllä omassa sarjassaan. Vaikutteita on palatsia rakennettaessa imetty niin gotiikasta kuin Intiasta ja jopa maureiltakin. Eklektinen ja eksoottinen rakennus on aivan huikaisevan kaunis, kuin pitsistä rakennettu niin sisältä kuin ulkoakin. Palatsia reunustavat palmupuut vaihtuvat melkeinpä saumattomasti sisätilojen marmoripylväisiin ja syvän puutarhan vihreät lehvästöt palatsin eläväisiin ja koristeellisiin sisäkattoihin. Yksityiskohdissa on otettu mallia luonnosta. Intialaistyyliset holvikaaret hivelevät silmää ja sisältäkin löytyy suihkulähteitä sekä joitakin viherkasveja. Myös puutarhassa on tällainen Indian Arch, jonka pylväiden mandalamaisista keramiikkalaatoista tykkäsin erityisesti.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi! Kokoluokka on vaan hieman eri.

palacio22 palacio24
palacio27-horz palacio25
palacio26

palacio28

Indian Arch Monserraten puutarhassa.

palacio30 palacio29
palacio31

palacio32

Näkymä merelle päin.

Lord Byron vieraili Monserratessa vuonna 1809 ja kirjoitti puutarhan kauneudesta runossaan Childe Harold’s Pilgrimage. Monserratessa on myös kuvattu 90-luvulla pieni pätkä Gulliverin retket -minisarjaa. Olen ehkä muistavinani tuon jotenkin hämärästi jostain lapsuudesta, vaikka kyseinen pätkä näyttääkin melko ahdistavalta.

Suosittelen lämpimästi ottamaan Monserraten ohjelmaan Sintrassa vieraillessa, vaikka matkaa kaupungin keskustasta kertyykin noin 4 kilometrin verran. Aivan kaikki eivät löydä tänne (vielä), joten paikka on oiva myös turistilaumojen välttelyyn. Lisätietoa palatsista löytyy Parques de Sintra-Monte da Luan sivuilta. Juttuni Monserraten ihanasta puutarhasta taas voit lukea täällä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: The Palace of Monserrate is the hidden gem of Sintra, which is known for its many fabulous palaces and castles. Most people visit only the Palace of Pena, but the enchanting Monserrate would definitely deserve more attention as well. The exotic palace was designed by James Knowles and ordered to be built by Sir James Cook in 1858. The palatial villa was used by the Cook family as their summer residence. The garden was started already in the late 18th century. In the 20th century the palace was forgotten, transferred to state ownership with leaking roofs leading to a sad state of destruction. Restoration work started only after the cultural landscape of Sintra was added to the UNESCO World Heritage list and the state-owned Parques de Sintra-Monte da Lua company was founded in 2000. The eclectic palace was reopened after the 2007-2010 restoration, but the construction works are still continuing space by space. The Monserrate Palace is a unique representative of romanticism in Portugal, as it combines also Neo-Gothic, Moorish and Indian architecture. Lord Byron was writing about the beauty of the Monserrate garden in his poem Childe Harold’s Pilgrimage, and a short part of Gulliver’s Travels mini series has been filmed in Monserrate. I warmly recommend including Monserrate and its beautiful botanical gardens in the visit to Sintra. Not everybody has found this place (yet), so it is also quite a good getaway from the tourist masses.

#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here