Auringonlasku Praia da Adragalla

Sintra on muutakin kuin loisteliaita satulinnoja ja kuninkaallista historiaa, vaikka niistä tuo Lissabonin kyljessä sijaitseva kaupunki tunnetaankin parhaiten. Sintra on myös säkenöiviä auringonlaskuja, merestä nousevia monumentaalisia kalliojyrkänteitä ja hämärän laskeutuessa tunnelmallisia hiekkarantoja. Se on luolia, joiden läpi kävellä mereen ja kylien rinteille kohoavia valkoisia, tiilikattoisia talorykelmiä. Vehreän Sintra-vuoriston taikametsien lisäksi se on ennen kaikkea ainutlaatuista Atlantin tyrskyistä ja rantakallioista loistonsa saavaa merellistä luontoa. Onhan koko Sintran rannikko luonnonpuistoa.

Viime talvena Sintran kansallispalatsissa ja Penan palatsin puutarhassa seikkailun jälkeen suuntasimme myöhäiselle lounaalle Sintran rannikolle. Sijainniksi valikoitui Praia Grande, jolta löytyi perinteinen portugalilaisravintola kattoterassilla. Siellä kelpasi täyttää vatsa ja paistatella iltapäivän auringossa rantaa, merta ja rantakadun liikennettä katsellen.

beach3 beach1
beach2

Kun lautaset oli tyhjennetty, alkoi aurinko jo painumaan mailleen. Päätimme kuitenkin ehtiä vielä käydä ihailemassa läheistä Praia da Adragaa, joka on Praia Grandelta seuraava ranta etelään. Ja kyllä kannatti! Korkeiden rantakallioiden ympäröivä hiekkaranta kylpi auringonlaskun pastellisävyissä, eikä siellä ollut montakaan muuta kulkijaa.

beach5
beach4 beach6-horz
beach8 beach9-horz
beach10 beach12
beach13 beach14

Ihmettelimme mereen avautuvaa holvimaista luolaa, rantaan lyöviä tyrskyjä ja merestä nousevia tummia kiviä. Parasta oli kuitenkin upea auringonlasku, jonka saimme kokea. Taivaalla lipuvat pilvenhattarat saivat aikaan varsinaisen taideteoksen, josta ei värien ilotulitusta puuttunut. Aaltojen kastelema rantahiekka heijasti vielä taivaan värit todella kauniisti. Ai että!

Aurinko painui aaltoihin, mutta värispektaakkeli vain parani vielä rannalta lähdettyämmekin: ajaessamme kohti kotia huomasin auton taustapeileistä punavioletin hehkun, josta täytyi vielä napata pari kuvaa auton ikkunasta. Tämä oli varmasti yksi top10-auringonlaskuista, mitä olen nähnyt.

beach15 beach16
beach17

Sintrassa on vielä monta kiinnostavaa paikkaa koluamatta. Rannoista haluaisin käydä tutkimassa kuvissa aivan hullun upealta näyttävän Praia da Ursan ja dyynien ympäröimän Praia Grande do Guinchon, joka tosin sijaitsee Cascaisin puolella. Myös Cabo da Rocan maisemissa olisi kiva tehdä vaellusretki, sillä sinne suuntautuneet visiitit ovat olleet kovin lyhyitä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Sintra is much more than fairytale castles and royal history, even though the town is best known for them. Sintra is also radiant sunsets and beautiful coastline lined with monumental cliffs, sandy beaches and Atlantic nature. Last winter, after visiting the National Palace of Sintra and the garden of the Pena Palace, we headed to the coast. After having a late lunch at a restaurant with a rooftop terrace at Praia Grande, we went to explore the next beach to south, Praia da Adraga. The beach was equipped with a cave arch leading to the sea, and the landscape was bathing in the pastel colors of the setting sun. And what a sunset it was! The flying light clouds painted a spectacular color show on the sky, that kept just getting better after the sun had dived into the waves. Must have been one of the top10 sunsets ever. There are so many places to visit in Sintra. Next I would love to explore the astounding Praia da Ursa and do a hike in Cabo da Roca, because the visits there have been so short.

 

Mainokset

Ilha Granden luontopolku: Circuito do Abraão

Ilha Granden luultavasti lyhyin patikkareitti löytyy aivan Vila do Abraãon kupeesta, ja siitä sen nimikin tulee: Circuito do Abraão eli Abraão Circuit. Me vietimme häämatkallamme viitisen päivää hidastempoista saarielämää tuolla brasilialaisella paratiisisaarella, ja päätimme eräänä pilvisenä päivänä saaren pääkylässä hengailun ja sen leppoisan fiiliksen aistimisen lisäksi suunnata helpolle patikalle, jolle lähteminen oli niin matalan kynnyksen juttu, että lähdimme laittamaan tassua toisen eteen aivan ekstempore. Polun varrelta löytyi niin vehreää metsää ja rantaluontoa kuin historian havinaakin.

circuit2 circuit1
circuit3 circuit4

Abraão Circuit -reitti lähtee mistäpä muualtakaan kuin Abraãon kylästä, sen pohjoisreunalta. Hiekkatienä alkavan polun alkupisteessä on opastaulu, joka kertoo, että tasoltaan helpolla reitillä on pituutta huimat 2 kilometriä, ja sen kävelemiseen pitäisi mennä 40-50 minuuttia. Jopa Googlen kartasta näkee polun alkupisteineen oikein hyvin.

Alueella on entisaikaan sijainnut muun muassa sokeriruokoplantaasi ja lasaretti, jossa pidettiin meriteitse saapuneita matkalaisia karanteenissa vuosina 1886-1913. Siihen perustettiin myöhemmin Brasilian liittovaltion vankila, joka oli toiminnassa vuosina 1932-1954. Ulkopuolelta sammaleen ja sisäpuolelta graffiteiden peittämä puoliksi maan alle rakennettu kivirakennnus on yhä pystyssä, vaikka luonto on alkanut ottaa sitä yhä enemmän valtaansa. Melko aavemainen paikka, jonka sisälle ei tehnyt mieli astua.

Vuonna 1971 Ilha Grandelle perustettiin valtaosan saaresta kattava suojelualue Parque Estadual da Ilha Grande, eli Ilha Grande State Park, jonka uumenissa Abraão Circuit nyt mutkittelee. 120 neliökilometrin kokoinen suojelualue koostuu suurimmaksi osaksi jopa kilometrin korkeuteen kohoavasta rannikkosademetsästä (Atlantic rain forest), mutta alueella on myös mangrovea, hiekkasärkkiä, puroja, laguuneja, hiekkarantoja ja rantakivikkoa.

circuit5 circuit6
circuit7 circuit8
circuit9 circuit10
circuit11

Ensimmäinen asia, jonka polulla bongasimme, oli jättiläismäinen etana. Siinä se mateli eteenpäin hiekkatien poikki. Kuuntelimme aaltojen lyöntiä rantaan parilla pienellä hiekkarannalla, jotka olivat saaneet hiekkaansa tummia sävyjä tuliperäisistä kivistä. Toisen nimi olikin Praia Preta eli Musta ranta. Ylitimme kivisiä, solisevia puroja, joiden yllä roikkui oksia ja liaaneja. Sademetsän siimeksessä kohosi myös vanha, unohdettu akvedukti, jonka koloissa oli alkanut kasvaa kasveja ja sammalta. Se on ilmeisesti joskus tuonut vuorilta vettä lasarettiin ja vankilaan.

Ehkä taianomaisin paikka polun varrella oli kuitenkin kiviseen puroon muodostunut lampi, jota metsä ympäröi ja kiviä pitkin virtasi vettä. Se oli jotenkin tosi tunnelmallinen paikka. Reitin lopuksi yritimme etsiä tietämme jonkinlaiselle näköalapaikalle. Erään kallion päältä kyllä näkyi vähän pidemmälle, vaikka puut peittivät suurimman osan näköaloista, joten ehkä se oli sitten se oikea paikka.

circuit12
circuit14 circuit13
circuit15

Ilha Grandella kannattaa ehdottomasti lähteä pidemmällekin luontoretkelle saaren sademetsäisille poluille, sillä patikointi on parasta mitä saarella voi tehdä – kenties yleisen relaamisen ja snorklauksen jälkeen. Abraão Circuit voi olla hyvä alkupala, sellainen lämmittelykierros ennen tositoimia. Tai sitten se tarjoaa mukavaa ajanvietettä rentoon lomapäivään, kuten meidän tapauksessa. Polku oli tosiaan jopa liiankin helppo käveltäväksi, enkä ainakaan muista että olisimme kertaakaan meinanneet siltä harhautua. Eli suositus tälle pikku luontoretkelle.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Abraão Circuit is probably the shortest hiking route on the Brazilian island Ilha Grande. It starts just outside the main village Vila do Abraão, hence the name. The trail is very easy and low threshold, which enabled us to step on it quite spontaneously. It has a length of 2 km and it should take some 40-50 minutes. The trail is situated in the Ilha Grande State Park established in 1971, but before the protection measures there had been a sugarcane plantation and a lazaretto, which was later used as a federal prison. This moss and graffiti covered stone building and an old aqueduct give an historical edge to the trail, which runs mostly through Atlantic rain forest, passing also by two beaches with black tones from volcanic rocks as well as some streams. My favourite place along this route was a pool that had formed into a rocky stream and was surrounded by thick forest. At the end of the trail we found some kind of a viewpoint. Hiking is the best thing to do on Ilha Grande (after general relaxing and snorkeling perhaps), and Abraão Circuit can be a good warm-up trail before the longer hikes. Or simply a nice thing to do on a holiday afternoon.

Kesäkooste 2017

Onkohan jo ihan liian myöhäistä kirjoittaa viime kesästä? No, täällä Portugalissahan kesä on jatkunut käytännössä tähän päivään saakka, eikä loppua oikeastaan näy hurrikaani Ophelian kenties pian mukanaan tuomista sateista huolimatta, joten oma kesäni ei ole ohi vieläkään. Edelleen lämpötilat lähentelevät kolmeakymppiä ja sateita aletaan jopa ihan tosissaan kaivata tämän kuukausia jatkuneen kuivuuden keskellä. Ehkä sieltä Suomen syyssateiden keskeltäkin on ainoastaan ihanaa palata hetkeksi kesäisiin tunnelmiin?

Olkoot tämä postaus siis omistettu 100-vuotiaan Suomen menneelle suvelle. Suurin osa siitä kului tavaroista eroon hankkiutuessa ja muuttoa varten pakatessa, mutta aika monena viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä kaikenlaisia kesäjuttuja grillailusta juhannusmökkeilyyn, riippumattoiluun, uimiseen, metsäretkiin ja puistopiknikeihin. Ja käytiinhän me mahtavalla vaellusreissulla Virossakin! Monista hetkistä ei kuitenkaan tallentunut kännykkäräpsyä kummempaa kuvamateriaalia, mutta onneksi kesän kohokohdiksi nousseissa tapahtumissa oli ihan oikea kamerakin mukana.

Hitchball 4000

Kesäkuun aloittaneesta liftauskilpailusta tuli kirjoitettua ihan tuoreeltaankin, joten ei siitä tässä sen enempää. Ihan mahtava reissu oli ja peukkukyyti vei meidät Lappiin ja takaisin!

kesä1 kesä1_1
kesä2 kesä3
kesä5 kesä4

Rainbow Finland Gathering

Juhannuksen alla päätettiin Lotan kanssa karistaa ennakkoluulot päältämme ja lähteä katsomaan, millaista on Rainbow Gatheringissä, se kun satuttiin vielä järjestämään sopivan lähellä Jyväskylää. Kolme päivää metsään rakennetussa hippileirissä lähdevettä juoden, avotulella kokaten ja ajatuksia monenlaisten ihmisten kanssa vaihtaen riitti vakuuttamaan, että näihin lämminhenkisiin kokoontumisiin voin hyvin lähteä uudestaankin. Parasta oli iltahämärissä piirissä laulaminen käsi kädessä ja metsässä, lähempänä ihmisyhteisön luonnollista tilaa eläminen – eikä haitannut, vaikka kynnenaluset olivat mustat, jalat kuivuneessa mudassa ja päässä neulasia.

kesä8 kesä7
kesä6 kesä9
kesä10

Seikkailut Meri-Porissa

Kesältä tallentui muistiin myös pari retkeä Meri-Porin maisemiin. Herrainpäivien hiekkakuopat läheisine lintutorneineen olivat erään lauantain agendalla, kun taas keväämmällä tuli seikkailtua jossain päin Anttooran nokkaa ja myös Ahlaisia tuli käytyä hieman tutkimassa. Karhukaupungin luontohelmet löytyvät nimenomaan Meri-Porista – lue tarkemmin Seikkailijattarissa ilmestyneestä jutustani!

kesä12
kesä11 kesä13
kesä14 kesä15
kesä17 kesä18-horz
kesä19 kesä20
kesä21

Muut Pori-hengailut

Karhukaupungissa tuli viihdyttyä muutenkin kuin sen tuntemattomia merellisiä osia tutkien. Porissa tuli harrastettua frisbeegolfia Kirjurinluodossa, rantaelämää Yyterin sannoilla ja tietysti vietettyä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Pori Jazzeilla tuli totta kai käytyä José Gonzalezia ja muita esiintyjiä fiilistellen sekä puistopiknikkiä kavereiden kanssa viettäen. Pitihän sitä miehellekin näyttää kyseinen kaupunki silloin, kun siellä kerrankin on elämää!

kesä22
kesä23 kesä34
kesä35 kesä36

Natural High Healing Festival

Rainbow Gatheringissä alkanut rakkauden kesä 2017 jatkui heinäkuun loppupuolella Natural High Healing -festareilla Uudessakaupungissa, joka oli yksi kesän mahtavimmista jutuista. Neljä päivää kehon- ja sielunhoitoa ihanan kauniissa miljöössä sai sydämen auki ja inspiraation virtaamaan. Oi että sitä rakkautta, musiikkia, laulua, tanssia, huolenpitoa, heittäytymistä, vaikeidenkin asioiden käsittelyä, naurua, joogaa, meditaatiota, työpajoja, luentoja, puhdasta ruokaa, pohdiskelua, saunomista ja festivaalin parasta löytöä: mantralaulua. Päihteettömällä rakkauden festivaalilla ei ollut maassa roskan roskaa eikä yhtä yöllä teltassaan kinastelevaa pariskuntaa lukuunottamatta kukaan tapellut. Ihan parasta. ❤

kesä25 kesä26
kesä30
kesä38 kesä28kesä27
kesä31kesä37
kesä29 kesä32
kesä33

Samalla reissulla tuli myös poikettua Turussa, jolloin vasta huomasin, kuinka ikävä niitä ihania puutaloalueita olikaan Jyväskylän elementtirakennusten keskellä ollut! Tampereellekin tuli tehtyä pari pikaista visiittiä, mutta niillä ei mitään kummempaa ehtinyt tekemään. Siinähän se Suomen lyhyt ja sateinen kesä sitten hurahtikin. Kovasti oli suunnitelmia kaikenlaisille kansallispuistovisiiteille, mutta eipä niitä juuri ehditty koluta. Onneksi ne puistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään vaan pysyvät siellä odottamassa tulevia Suomilomia.

Mitkä oli sun kesän kohokohtia?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The summer of Finland is short and has little snow, that’s what they say. It might be already mid-October, but my summer has continued until now in Portugal, so it’s still appropriate to look back into the memories of last summer. Most of it was spent selling my belongings and packing for the move, but during the weekends I was also doing many summer things from barbeques to spending Midsummer at a summer cottage and from hammock moments to swimming in the sea and forest walks. Hitchball 4000 made me hitchhike to Lapland, in the Rainbow Gathering of Finland I spent a couple of days in a warm-spirited hippie camp living with the forest in a more natural way, and I spent time in Pori exploring the nature at the seaside, going to beach and having park picnics with my friends – and seeing José Gonzalez at Pori Jazz as well. The Natural High Healing Festival was definitely one of the highlights of the summer – the four days I spent there were filled with so much love and great experiences! What were the best things in your summer?

Palmuranta Brasilian Ilha Grandella

Muistaako joku vielä, että olimme viime vuonna häämatkalla Brasiliassa? Olen jo melkein itsekin unohtanut, sillä reissusta on kulunut jo melkein vuoden päivät. Apua! Nyt onkin korkea aika alkaa käydä honeymooniamme läpi täällä bloginkin puolella, reissua, jolla seikkailimme pitkin Rio de Janeiron ja Bahian osavaltioita. Edetään kronologisessa järjestyksessä ja aloitetaan matkan ensimmäisestä kohteesta, Ilha Granden saarelta.

Häämatka alkoi sateisesta Curitibasta paljon ennen aamunkoittoa, kuten niin monet muutkin reissut. Otin taas kerran asuntoni edessä olevan puiston kulmasta ensin taksin linja-autoasemalle ja odottelin siellä lentokenttäbussia monen istuimilla torkkuvan kodittoman ja parin muunkin lentomatkustajan näköisen ihmisen kanssa. Lensin muistaakseni LATAM-lentoyhtiön siivin Rio de Janeiroon, minne Zé oli myös lennähtänyt Helsingin ja New Yorkin kautta. Treffit lentokentällä, aika romanttista! Ja olihan se ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen, en meinannut pysyä penkissäni lentokoneen laskeutuessa Rioon.

palmas1 palmas3
palmas2

Otimme Galeãon lentokentältä bussin kohti Rion keskustaa. Tien vieressä vilistävät, tiilistä kyhätyistä monikerroksisista rakennelmista kootut Rion pohjoispuolen favelat olivat sen verran karun näköisiä, että jopa minä järkytyin. Kävi mielessä, että Sambiassa Lusakan slummeissakin on asiat paremmin. Toki tiesin, että asuinkaupunkini Curitiba on Brasilian kaupungeista oikea malliesimerkki ja lähestulkoon lintukoto, mutta en silti voinut välttää ajattelemasta, että ihan kuin olisi laskeutunut johonkin aivan eri maahan.

Jäimme bussista Rion toisella lentokentällä Santos Dumontilla, sillä määränpäämme oli hotelli aivan sen vieressä. Olimme varanneet Easy Transfersilta kyydin Ilha Granden saarelle, ja meidät poimittaisiin kyytiin tuon hotellin edestä. Olisihan sinne päässyt julkisellakin liikenteellä, mutta halusimme ottaa häämatkan kunniaksi rauhassa ja nauttia toistemme seurasta ilman usean eri bussin ja lautan kanssa säätämistä. Easy Transfer maksoi 95 realia (noin 25 euroa) hengeltä sisältäen minibussikyydin ja lauttamatkan Ilha Grandelle, ja vaikka se oli noin puolet kalliimpi kuin paikalliset bussit, niin ihan mielellään sitä kympin verran investoi mukavampaan matkaan. Meidät ja kahvilasta mukaan otettu aamiaisemme poimittiin modernin ja tilavan pikkubussin kyytiin sovitusti, ja matka saattoi alkaa. Noukimme kyytiin muitakin reissaajia Copacabanan ja Ipaneman lähistöltä, joten päästiin samalla tekemään pientä sightseeingiä Riossa. Kaupungista ulos ajettuamme muutaman tunnin matka kului rattoisasti torkkuen ja toistemme olkapäitä vasten kuolaten, ja pitipä bussi jopa lounastauonkin tienvarren buffet por quilo -ravintolassa.

palmas10
palmas5 palmas6

Aamuinen auringonpaiste oli vaihtunut pilviksi ja matkalla alkoikin sataa. Pikkubussi jätti meidät Conceição de Jacareín kylään, missä odottelimme hetken aikaa veneeseen pääsyä ennen kuin meidät lastattiin natisevaan puupaattiin. Hieman hirvitti siinä myräkässä keikkua ja huojua aalloilla jossain Brasilian edustalla ja kävi mielessä, että onkohan tämä nyt taas ihan fiksua. Keskityin tuijottamaan alkaalla roikkuvien pilvien verhoamia vehreitä vuoria lähtöpisteemme yllä ja tuntemaan vähemmän pakokauhua. Zé ei tietenkään ollut millänsäkään myrskyssä seilaamisesta.

Rantautuessamme pienelle hiekkarannalle satoi yhä kaatamalla. Tämä oli veneen ensimmäinen pysäkki, jolla meidän oli määrä jäädä pois. Vaihdoimme päälle haikkausvaatteet, sillä emme yöpyisi saaren pääkylässä Vila do Abraãossa, vaan meidän tulisi ensin kävellä määränpäähämme. Ilha Grandella kulkee tasan yksi tie, eikä se vienyt yöpaikkaamme Praia de Palmasin rannalle, joten ei kun reppu selkään ja mutaista viidakkopolkua jyrkkään ylämäkeen. Vähän hoppukin oli, sillä auringonlaskuun ei ollut enää montaa tuntia aikaa. Noin tunnin patikoinnin jälkeen astuimme ulos sademetsästä rantahiekalle läpimärkinä ja kintut kurassa, mutta kaikki tavarat edelleen mukana. Olimme päässeet heti kosketuksiin Ilha Granden syvimmän olemuksen kanssa. Tämä saari on villi ja kaikessa kesyttämättömyydessään hurjan upea. Takana oli aikamoinen matkapäivä, jonka aikana olin matkustanut taksilla, bussilla, lentokoneella, minibussilla, veneellä ja jalkapatikassa.

palmas8 palmas7
palmas9-horz palmas11
palmas25

Yövyimme Camping Pousada Acordessa, missä meidät otti vastaan sydämellinen vanhempi pariskunta. Minibungalowimme oli nimensä mukaisesti todella pieni ja hieman kämäinenkin, mutta se ei paljoa haitannut, sillä se taisi nimittäin olla saaren halvin oma bungalow muutaman metrin päässä hiekkarannalta. Paikka olisi tietysti hyvällä säällä kivempi, mutta kyllä siellä mukavasti kuunteli kattoon ropisevaa sadettakin. Olimme lisäksi onnessamme saadessamme vain olla yhdessä. Majapaikka sai meidät puolelleen viimeistään kuullessamme, että perheen koiran nimi on Maapähkinä.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Ilha Grandella vain olimme ja tutkimme rantaamme. Praia de Palmas eli palmuranta oli nimensä veroinen. Kaartuvaa vaaleahiekkaista rantaa reunustivat hiekan ylle kurottavat palmut, ja ympärillä kohosivat sademetsän verhoamat kukkulat. Palmasissa on pari majataloa ja ravintolaa, ja lisäksi siellä asuu paikallista väkeä. Se olikin pariksi päiväksi mukavan rauhallinen tukikohta, mistä löytyi kuitenkin myös joitain palveluja. Enää ei onneksi satanut kaatamalla, mutta pilvisen sään lisäksi saimme päivän aikana joitakin sadekuuroja. Ei myöskään ollut mikään varsinainen helle, joten uiminen sai odottaa.

palmas12
palmas26
palmas24
palmas27 palmas23
palmas4 palmas13-horz
palmas14

Praia de Palmasin pohjoispuolella on toinen, pienempi biitsi Praia Brava de Palmas. Siellä näytti olevan yksi ainoa, mutta aika ihanan näköinen bungalowipaikka Cabanas Paraíso, joka ei tosin oman vierailumme aikaan lokakuussa ollut auki.

Tässä siis vinkki Ilha Grandelle: jos budjettiin sopii noin 50 euron yöpymiset, niin varaisin Praia Brava de Palmasilta biitsimökin privaattirannalla!

Rannalle vievää polkua talsiessamme bongasimme muuten ehkä vähiten biitsille sopivan eläimen: oravan.

palmas18
palmas17 palmas19
palmas20 palmas22
palmas21 palmas28
palmas29

Kävimme vielä syömässä aikaista illallista rantaravintolassa. Aterian kruunasi ihanan kylmä açaí na tigela eli açaí bowl, joita tuli honeymoonin aikana syötyä melkein päivittäin. Nam! Tuo superherkku on selkeästi pohjoisemman trooppisen Brasilian juttu, sillä Curitibassa niitä ei juuri näkynyt.

Seuraavaksi kerron Lopes Mendesin rannasta, joka on valittu koko maailman kauneimpien rantojen top kymppiin. Kaikki biitsihirmut, pysykää siis kuulolla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Do you still remember that we spent our honeymoon in Brazil last year? We were exploring the states of Rio de Janeiro and Bahia for two perfect weeks. The trip started by having a date at the airport of Rio de Janeiro, where I flew from Curitiba and Zé from Finland. We were so happy to see each other after two months on the other side of the world. We headed to the center of Rio, from where we had booked an Easy Transfer ride to the island of Ilha Grande, to avoid any hassle. The journey went well snoozing in a minibus, but it started raining before stepping on our creaking wooden boat. It was quite a scary ride wobbling on the stormy seas, but we did land on a small sandy beach. That was not our final destination though – we had to hike almost an hour in the rain, on the muddy rainforest trail before reaching Praia das Palmas beach, where we stayed at Camping Pousada Acorde. We got to experience the soul of Ilha Grande immediately: it was wild and gorgeous in its raw untamedness.

Our mini bungalow was cramped but cozy – and probably the most budget-friendly bungalow on the island. It didn’t matter much though, we were so pleased just to be with each other. And that’s what we did on our first whole day on Ilha Grande: simply being and exploring our beach and the smaller beach Praia Brava das Palmas just next to it. Our beach was also very pretty with palm trees reaching onto the sand. Luckily it wasn’t pouring anymore, but it was cloudy and we still got some rain showers, so the weather could have been better. But there is no such thing that a cold, delicious açaí bowl would not fix! Next time I will tell you about a beach that was chosen in TOP10 of the whole world – so beach freaks stay tuned!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Muutto Portugaliin takana – fiiliksiä asuinmaan vaihdosta

Moikka moi! Viimeisestä blogipostauksesta on vierähtänyt useampi viikko, joten jonkinlaisesta kesätauostakin voinemme puhua. En ole ajatellut unohtaa tätä tekelettäni enkä myöskään teitä lukijoita, mutta en vain ole juuri ehtinyt istua tietokoneella muuton ympärille kasaantuneilta kiireiltäni. Nyt suurimmat muutokset alkavat kuitenkin olla takana päin, joten aikaa liikenee taas myös virtuaalielämälle ja blogille. Eli linjoilla ollaan taas!

praia11
praia14

Niin, muutto on ohi ja olemme olleet Portugalissa jo kolme viikkoa. Lento sujui hyvin, kun ensin oltiin vaihdettu kentällematkaamissuunnitelmia sen jälkeen, kun tajusimme että siirtymät muutaman matkalaukun, crashpadin sekä valtavan polkupyörälaatikon kanssa olisivat ehkä vähän turhan suuri haaste julkisilla matkustamisen kannalta. Hyväsydäminen naapurimme heitti meidät lopulta autolla Jyväskylästä aamuyöllä Helsinki-Vantaalle, mistä olemme ikuisesti kiitollisia. Stressasin lentoa niin, että näin vielä pari päivää saapumisemme jälkeenkin painajaista, jossa myöhästyimme koneesta ja jäimme Suomeen nuolemaan näppejämme.

Veronsa vei myös asunnon tyhjennys Jyväskylässä. Pieni loppupaniikkihan siinä meinasi iskeä, vaikka olin aloittanut tavaroiden myymisen jo keväällä heti lentolippujen hankkimisen jälkeen. Lähes kaikesta maallisesta omaisuudesta täytyi hankkiutua eroon, sillä en jättänyt varastoon vanhempienkaan luokse paljon mitään. Ja koska muuttobudjetti on pieni, niin yritin myydä tavaroitani loppuun saakka, vaikka kaiken lahjoittaminen kierrätyskeskukseen tai hyväntekeväisyyteen olisi ollut huomattavasti helpompaa. Yhdeksän omillaan asutun vuoden aikana kaappeihin oli kerääntynyt kaikenlaista, ja siitä lähti mukaan ainoastaan kaksi matkalaukullista vaatteita ja kuusi muuttolaatikollista tarkkaan valikoituja tavaroita – matkamuistoja, ulkoiluvarusteita, keittiötarvikkeita, kirjoja, levyjä ja valokuva-albumeita. Vaikeinta oli luopua viherkasveistani, mutta toivon, että ne kaikki päätyivät hyviin koteihin. Yksi sai uuden kodin ystäviemme luota, joten sen sijoituspaikka on ainakin mitä parhain.

praia1
praia2-horzpraia13

Moni on hehkuttanut, kuinka tavaroista eroon hankkiutuminen saa aikaan vapautumisen tunteen. Itse en kokenut sellaista. Tärkeimmät tavarat lähtivät muuttolaatikoissa kuriiripalvelulla kohti Portugalia, mutta minulle oli melkeinpä yksi ja sama, tulisivatko nekään edes perille. Ehkä siksi, että kyse on kuitenkin vain tavarasta, jolla on lopulta ainoastaan välinearvoa, oli kyseessä sitten kuinka hyvä nojatuoli tai kuinka kaunis uunivuoka tahansa. Ei niiden omistaminen ole tehnyt elämääni yhtään vähemmän vapaaksi, joten ehkä siksi niistä luopuminen ei myöskään aiheuttanut vapautumisen tunteita. Ei, vaikka niin tarmokkaasti pyrin kohti päämäärää nimeltä elokuun 9. päivä ja täysin tyhjennetty asunto.

Melkoista suorittamistahan se oli. Mutta se Facebook-kirppareiden av, yv ja jono -ralli tuli päätökseensä ja me lähdimme epätodellisissa fiiliksissä Jyväskylästä kello 4 aamulla, siivottuamme ja puunattuamme ensin asuntoamme koko edeltävän illan ja yön. Viimeinen auringonnousu Suomessa oli kaunis, ja vaikka olin haaveillut tästä lähdön hetkestä ties kuinka monet kerrat etukäteen, olin täynnä epäröintiä ja haikeutta. Siitä huolimatta lastasimme lievästi ylipainoiset matkalaukkumme Norwegianin lennolle (ollen varmaan niin hankalia asiakkaita, ettei parista ylipainokilosta edes peritty maksua) ja astuimme koneeseen ensin kohti Tukholmaa ja sitten Lissabonia. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ollut paluulippua valmiina, eikä aikomusta tulla takaisin kotimaahani muuten kuin käymään.

praia4
praia5

Mutta jos kuvittelimme vaikeimman olevan takana kun kämppä Suomessa oli tyhjä ja olimme saaneet itsemme, laukkumme ja laatikkomme Portugaliin ja tänne miehen sukutilalle, niin vähänpä tiesimme. Olimme kuvitelleet, että saisimme asettua rauhassa tyhjillään seisoneeseen miehen isovanhempien taloon, mutta matkaan tuli mutkia noin kuukautta ennen lähtöä. Meillä oli jo lennot ja kaikki varattuna, joten päätimme lähteä silti ja yrittää sopeutua. Säätäminen asuntoasioiden kanssa täällä päässä on ollut aivan sanoinkuvaamattoman hankalaa ja vienyt valtavasti aikaa ja energiaa. Perhe on pahin, niinhän ne sanoo, ja mitä draamaa tämä onkaan ollut, kuin suoraan jostain telenovelasta.

Asumme nyt väliaikaisesti anopin kanssa niin, että jaamme muuttosäädön loputtua hänen kanssaan vain keittiön. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta tähän hätään kai kuitenkin paras mahdollinen. Ainakin meillä on paljon tilaa, eikä vuokraa tarvitse maksaa. Ehkä tämä ilmapiirikin pikku hiljaa muuttuu vähän mukavammaksi kun muuttojärjestelyt ovat ohi. Vuoden-parin päästä selvinnee, minne asetumme pysyvästi. Siihen asti kaikki kanoja ja kasvimaata suuremmat projektit saavat odottaa, mutta onhan niissäkin jo hommaa.

praia6 praia9-horz

Meitä oli siis odottamassa 12 vastakuoriutunutta tipua, joista ollaan nyt pidetty huolta. Siivottu, ruokittu ja täytetty vesiastiat päivittäin. Tipuja alkoi kuitenkin mystisesti kadota, ja löydettiin ainakin kymmenen rottaa, jotka ovat ilmeisesti syöneet tipujamme – tai sitten asialla on ollut päivisin vaaniva kissa tai kotka jota passiivinen kanaemo ei ole saanut hätistettyä tiehensä, mutta rotista täytyi joka tapauksessa hankkiutua eroon. No, tällä viikolla olemme päässeet sitten lahtaamaan niitä rottia ilmakiväärillä. Parempi sekin kai on kuin myrkyttää niin että muutkin eläimet saattaisivat kärsiä, tai antaa niiden tappaa lisää tipuja, joista on kadonnut jo puolet.

Kaikkea sitä jo näinkin lyhyessä ajassa on joutunut kokemaan. Niin kuin Zé sanoi, ”If you want an easy and peaceful life, let’s go back to Finland.” Mutta ei tässä vielä olla luovuttamassa.

praia7 praia12-horz
praia10

Onneksi täällä on kuitenkin aivan yhtä kaunista kuin aina ennenkin, ja elokuun säät ovat hellineet. Nyt syyskuun vaihduttua kunnon helteetkin tekivät comebackin, ja tänään kolkuteltiin taas 32 celciusastetta. Kyllä kelpasi lähteä Arrábidan rannoille pulikoimaan. Turkoosissa Atlantin vedessä snorklatessa kaikki draamakin onneksi unohtuu nopeasti, ja illalla rantabaarissa varpaat hiekassa linnunrataa ja tähtitaivasta katsellessa ei tulisi mieleenkään valittaa mistään. Kun voi syödä joka päivä aamiaista terassilla palmun alla, horisontissa näkyy melkein aina vuoria ja kun huomaa, ettei ole käyttänyt sukkia tai muita kenkiä kuin sandaaleita pariin viikkoon. Uskon, että tämä on vielä kaiken alkukipuilun arvoista.

Palataan toivottavasti pian hieman iloisemmissa tunnelmissa, lupaan kirjoitella teille lisää reissutarinoita Brasiliasta ja kertoa meidän kesäisestä roadtripistä Lappiin ja Lofooteille! Tämän postauksen kuvat on otettu aina niin ihanalta täkäläiseltä suosikkirannaltani, Ribeira do Cavalolta, missä kävimme reilu viikko sitten viettämässä rantapäivää nousuveden aikaan.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The big day came and we moved to Portugal. If the part of selling all my belongings in Finland was difficult, little we knew what would follow after we landed in my husband’s home country. Honestly speaking, all this mess around who lives where and with what conditions has been horrible. Family is the worst, that’s what they say. But we are not giving up yet. At least the country itself has been just as beautiful as always, and it’s easy to forget all the drama when snorkeling in the turquoise Atlantic, when gazing at the Milky Way at a beach bar or when having breakfast under a palm tree. I believe that it will be worth it eventually. I will also try and get more active with the blog soon! The photos of this post have been taken at the gorgeous Ribeira do Cavalo beach, where we went a week ago.

Auringonlasku Lake Kariballa

Kariba-järven yllä horisontti alkoi pikkuhiljaa värjäytyä pastellin sävyillä. Olimme matkanneet tänne Sambian ja Zimbabwen rajalla avautuvalle maailman suurimmalle tekojärvelle Lusakasta viikonloppuloman viettoon. Päivä oli kulunut minibussissa, järven rannoilla ja hotellin uima-altaalla. Nyt saimme katsella erilaista näkymää iltaruskon aikaan lähes tyynenä lepäävän järven ylle.

kariba47 ilta2
ilta1 ilta3
ilta4 ilta6
ilta5

Kariba-järven rannoille oli rakennettu afrikkalaisittain melko hulppeita omakotitaloja, joita sambialaiset rikkaat käyttivät kesäasuntoina. Siavongan kylä on myös konferenssikohde lusakalaisille bisnesihmisille, ja melko suosittu viikonlopunviettopaikka niin sambialaisten kuin ulkomaalaistenkin turistien keskuudessa. Paikkaa sanotaankin Sambian Rivieraksi.

Myönnettäköön, että kyllä mekin täällä ihan hyvin viihdyimme, resortin pihamaalla käyskenteleviä riikinkukkoja ihmetellessä ja palmujen reunustamien uima-altaiden takana aukenevaa järvimaisemaa ihaillessa. Aika luksusta! Auringonlasku oli lisäksi ihana, vaikkei mikään räikein värien ilotulitus ollutkaan kyseessä. Hempeän pastelliset kerrokset taivaalla olivat omalla tavallaan juuri täydellisiä.

ilta7

kariba43 kariba45
kariba44 kariba46
kariba49 kariba48
kariba50

Paikallinen kalastaja oli lähtenyt kokemaan verkkoja illansuussa. Ketterästi mies näytti järvellä liikkuvan kiikkerän näköisellä puukanootillaan.

Hilkulla oli, ettemme joutuneet virtahevon hyökkäyksen kohteiksi. Hiekkarannalta löytyneet hipon vettä kohti kulkevat jalanjäljet eikä edes rannalle pystytetty ”Beware of hippos and crocodiles” -varoituskyltti saaneet kelloja soimaan kummankaan päässä sen suhteen, että vedessäkin saattaisi vaania vaara aggressiivisen virtahevon muodossa. Ketään kun ei rannalla näkynyt. Seurasimme hipon jälkiä muina miehinä kohti vesirajaa, ja erotimme järvestä jonkun roskan tai kiven näköisen asian jota olimme menossa tarkastelemaan lähempää. Tarpeeksi lähelle päästyämme esiin nousi kiukkuisesti puhiseva virtahevon massiivinen pää, ja hyvä ettemme saaneet sydänkohtausta. Hitaasti perääntymällä pääsimme reviiristään tarkan hipon jatkuvan ja vihaisen tuijotuksen alla kauemmas rannalle turvaan. Puuh! Johan oli kohtaaminen. Virtahepojen tappamien ihmisten vuosittainen määrä ei nimittäin ole mikään ihan pieni, joten näiden otusten kanssa saa oikeasti olla tarkkana.

kariba51
kariba52

kariba53

Kuvan hippo liittyy vahvasti tapaukseen.

Että sellainen ilta Kariba-järven rannalla. Pimeän laskeuduttua söimme vielä illallista hotellimme ravintolassa ja katsoimme sambialaisia televisiokanavia huoneessamme, kun kerran telkkari oli. Nat Geo Wild ohitti silti ehkä sambialaiset kanavat ollen molempien lemppari.

Lake Kariballa Sambesi-joen laaksossa on kesällä (eli loka-maaliskuussa) todella kuuma, mutta talvella sadekauden jälkeen miellyttävän lämmintä, toisinaan jopa viileää. Me vierailimme siellä heinäkuun loppupuolella, jolloin Lusakassakin alkoivat lopputalven lämpötilat jo kohoamaan lähemmäs kolmeakymppiä. Minusta tuo 25-30 astetta on juuri optimaalinen lämpötila, ei liian kuuma eikä kylmä.

Karibalta olisi vielä yksi postaus tulossa, ja siinä lähdetään veneretkelle järvenselälle.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: After spending the day on minibus, lake shores and the hotel pool, night was starting to arrive on Lake Kariba. It’s not only a popular weekend getaway destination among local and international tourists, but rich folks have built their summer residences on the lake shores as well. No wonder Siavonga is called the Riviera of Zambia. Sunset was coloring the sky with layers of pastel shades, and the sight over the palm-lined swimming pools to the lake was very luxurious. Peacocks were walking in the resort garden, and a local fisher man was checking his nets from a wooden canoe at dusk. We also got almost attacked by an aggressive hippopotamus, which we didn’t see in the water. After we got too close, he lifted his massive head above the water making quite irritated noise. Luckily he stayed there staring at us while we were slowly walking backwards to the safety of the beach. These guys kill quite many people every year, so better take the warning signs seriously! 

#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here

Minibussilla Kariba-järvelle

Loikataan taas hetkeksi takaisin Sambiaan, tarkemmin sanottuna viimeiseen viikonloppuun jonka vietimme siellä heinäkuussa ennen kotiin lähtöä. Teimme viimeisen reissun pois Lusakasta, ja se suuntautui Kariba-järvelle Kaakkois-Sambiaan. Matkasimme sinne vain yhdeksi yöksi, mutta pikainen reissu oli ihana hengähdystauko Lusakasta ennen hommien pakettiin laittamista ja lähtöön valmistautumista.

Muut reissut Sambiassa olemme tehneet normaaleilla pitkänmatkan busseilla, mutta tällä kertaa nappaamme Siavongaan menevän minibussin Lusakan City Marketin bussiasemalta. Joudumme kyselemään muutamaltakin ihmiseltä neuvoja, ennen kuin löydämme oikean auton. Meitä neuvotaan avuliaasti, kukaan ei yritä hyötyä tilanteesta, paitsi bussiaseman kerjäläinen. Pian kapuamme vaalean Toyota Hiace -minibussin etupenkille odottelemaan bussin täyttymistä ja liikkeelle lähtöä.

kariba1 kariba3
kariba2 kariba4

kariba5

Tienvarren kaupoilla on välillä hauskoja nimiä, kuten Wait & See Grocery.

”Takapenkillä istuva nainen laulaa, kuski maiskuttaa kuuluvasti vaaleanpunaista guavahedelmää, takanani puupenkillään kyykkivä konduktööri haisee vanhalta viinalta ja suuria maissisäkkejä tuetaan paremmin penkkiäni vasten. Sitten tehdään äkkijarrutus tiellä kävelevien lehmien takia.”

kariba6
kariba7 kariba8
kariba9 kariba10

Bussimatka on elämys jo itsessään. Osa teistä on oikein hyväkuntoisia, joskin kapeahkoja asfalttiteitä, mutta osan matkaa tie on remontissa ja joudumme ajamaan kuoppaisilla hiekkateillä, missä jokainen vastaantuleva rekka nostattaa ilmoille kunnon pölypilven. Pyykkilautaa muistuttava tie hytkyyttää matkustajia ja etupenkilläkin istumme kuin sillit suolassa – tilaa on vähän ja on kuuma. Suorilla asfalttitieosuuksilla painetaan talla pohjaan ja mennään niin lujaa kuin päästään, paitsi silloin kun yritetään kalastella lisää matkustajia tien varresta. Takapenkillä istuva nainen laulaa, kuski maiskuttaa kuuluvasti vaaleanpunaista guavahedelmää, takanani puupenkillään kyykkivä konduktööri haisee vanhalta viinalta ja suuria maissisäkkejä tuetaan paremmin penkkiäni vasten. Sitten tehdään äkkijarrutus tiellä kävelevien lehmien takia. Kaikkia aisteja todellakin kutkutellaan tällä matkalla! Ikkunan takana vilistävät vuoret, kuivat metsät ja pusikot, puuhiilten ja hedelmien myyjät, toinen toistaan paksummat baobab-puut, kuivuneet joenuomat ja maaseudun köyhät savimajakylät, missä eletään edelleen ilman sähköä. Liikenne on vasemmanpuoleinen entisen siirtomaaisännän Britannian malliin.

Teemme detourin Chirundun raja-asemalle, koska joku matkustajista on menossa sinne. Oleme vain muutaman metrin päässä Zimbabwesta. Odottelemme uusia matkustajia bussin kyytiin ensin huoltoasemalla, sitten tien poskessa. Muut matkustajat alkavat hermostua viivästykseen, ja lopulta lähdemme kohti varsinaista määränpäätämme, jonne matkan piti alun perin kestää kolme tuntia, mutta siihen kului lähes viisi.

Lake Kariba – maailman suurin tekojärvi

Siavongaa lähestyttäessä alkaa vuorten välissä horisontissa siintää valtava sininen järvi. Lake Kariba näyttää jotenkin epätodelliselta – siltä, ettei se kuulu tähän kuivaan, vuoristoiseen ja metsäiseen maisemaan. Eikä se kuulukaan. Kariba on nimittäin ihmisen aikaansaannos, Sambesi-jokeen padottu maailman suurin tekojärvi. Sillä on mittaa yli 220 kilometriä ja leveyttä 40 kilometriä, ja se on neljä kertaa suurempi kuin Kiinan Kolmen rotkon padon tekojärvi. Melkein puolet koko Sambian sähköstä tulee Kariban vesivoimalasta.

Kariban pato ja vesivoimala päätettiin rakentaa Brittien toimesta 50- ja 60-lukujen taitteessa, jolloin myös padotut vesimassat muodostivat Kariba-järven Sambian (silloisen Pohjois-Rhodesian) ja Zimbabwen (Etelä-Rhodesian) rajalle. Kariba on paitsi maailman suurin tekojärvi myös maailman suurin vesireservi, johon mahtuu 180 biljoonan tonnin edestä vettä. Vesimassat vaikuttavat maankuoreen ja ovat saaneet alueella aikaan useita maanjäristyksiä. Suurin vaikutus padon rakentamisella oli kuitenkin niihin 50 000 ihmiseen, jotka piti siirtää ikiaikaisilta heimomailtaan järven tieltä. Batonga-alkuperäisheimon edustajat eivät olleet muutosta innoissaan ja pelkäsivät joen jumalan Nyaminyamin suuttuvan, kun jokeen rakennettaisiin ”valkoisen miehen pato” ja heidän täytyisi muuttaa pois sen ääreltä. Pelko sai aivan uutta puhtia kun joki todellakin tulvi ennennäkemättömällä tavalla, kun padon rakentaminen oli vielä kesken. Siirretyille ihmisille uusiin kyliin rakennetuista kouluista, kaivoista ja klinikoista huolimatta kompensaatio oli marginaalinen, sillä batonga-heimo menetti jokilaakson viljavat maat ja osan kulttuuristaan ikiajoiksi. Padon rakennuspuuhissa myös 86 rakennusmiestä menetti henkensä.

Järvellä päästiin leikkimään myös Nooan arkkia, kun vedellä täyttyvän järven saarille loukkuun jääneitä villieläimiä alettiin pelastaa. 7000 eläintä, mukaan luettuna 44 sarvikuonoa pelastettiin, mutta valtavan moni eläin hukkui tai pelkäsi pelastajiaan liikaa kuollen lopulta nälkään kaljuksi kalutun puun latvassa. Sambian turismisivun mukaan suurin osa eläimistä pelastettiin Zimbabwen puolelle ja ihmiset Sambian puolelle, mikä heijasteli Etelä-Rhodesian (Zimbabwen) parempaa valta-asemaa siirtomaa-aikoina. Kariba-järveen on kuitenkin sittemmin pesiytynyt myös uutta elämää kaloista krokotiileihin ja virtahepoihin sekä sen rannoilla vieraileviin norsulaumoihin. Järven pohjalle jääneet entisen metsän poltetut puunrungot ja ravinnepitoinen tuhka ovat tarjonneet mahdollisuuksia järven eläimille.

kariba14 kariba29
kariba30 kariba11
kariba12

Hikisen ja töyssyisen bussikyydin jälkeen otamme muina turisteina taksin majapaikkaamme, Manchinchi Bay Lodgeen. Kuski on hyväntuulinen nuori poika afrikkakuosisessa nappipaidassaan, mutta ajaa ensin väärään hotelliin. Pääsemme perille ja huomaamme, että majapaikkamme on aika hulppea. Kahden hengen huone irtosi sesongin ulkopuolella muistaakseni noin 50 eurolla, tällä hetkellä hinnat näyttävät yli tuplaantuneen. Joka tapauksessa vehreän viihtyisä järvenrantaresortti on kuin keidas kuivan afrikkalaisen metsämaaston keskellä. Aikamoinen kontrasti ottaen huomioon tavan, jolla tänne matkustimme, mutta todellakin kelpaa. Kunnollinen parisänky, puhtaat valkoiset lakat ja uima-allas ovat itsessään jo tarpeeksi luksusta yhden yön mittaiselle minilomallemme. Hintaan sisältyvä iso aamiainen tai järvinäkymät parvekkeeltakaan eivät haittaa, vaikka emme partsilla ehtineet juuri oleilemaankaan. Huoneessa on tosin aika huvittavat dinosaurusverhot ja yöpöydällä mikäpä muukaan kuin The Holy Bible, mutta telkkari sentään toimii.

kariba13
kariba16 kariba18
kariba17-horz kariba20
kariba19 kariba21
kariba23

kariba25 kariba26

Vaihdamme kevyempää vaatetta päälle ja suuntaamme hotellin ravintolassa syödyn lounaan jälkeen nauttimaan järveltä puhaltavasta ihanan vilvoittavasta tuulenvireestä ja auringosta. Tähystämme vastarannan vuoria – siellä on Zimbabwe. Zimbwabwen puolella on jos jonkinlaista kansallispuistoa ja safarialuetta, joilla yritetään hyötyä järvestä ja sitä ympäröivästä luonnosta myös turismin keinoin, mutta Sambian puolella ei ole minkäänlaisia suojelualueita. On vain joitakin kyläpahasia, kuten Siavonga. Mutta on täälläkin järven ranta, josta jotenkin vain huomaa ettei tämä ole luonnollinen järvi. Vesi on parin huonon sadekauden jälkeen matalalla. Tämän takia kärsimme Lusakassa päivittäisistä sähkökatkoista, jotka kestivät usein varhaisesta aamusta pitkälle iltapäivään. Rannan kivikot ovat paljastuneet ja niiden välissä on myös karkeaa hiekkaa, jota täplittävät virtahevon jäljet. Täällä täytyy olla tarkkana, ettei reviiriään puolustava hippo käy kimppuun. Teemme kierroksen myös hotellin puutarhassa, missä kasvaa palmuja ja riikinkukot käyskentelevät nurmikoilla.

kariba27 kariba31-horz
kariba32 kariba35
kariba33 kariba34
kariba36

Hotellin järvinäkymillä varustettu uima-allaskin täytyy toki testata, minkä jälkeen lekottelemme altaan reunan oleskelualueella Mosi-olutta (minä) ja mehua (Zé) siemaillen ja rakennusten taakse painuvan auringon säteistä nautiskellen. Pikkulettini kastuvat uidessa siitä huolimatta, että tein parhaani sitoakseni painavat letit nutturalle, mutta mitäs pienistä. Nousemme vasta kun aurinko ei enää paista altaalle.

Auringonlasku Kariba-järvellä ansaitsee oman postauksensa, joten siitä (ja eräästä aggressiivisesta virtahevosta) lisää seuraavaksi. Pysyhän kuulolla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The last trip we did in Zambia was headed to Lake Kariba, where we traveled only for one night.This time we went there by a minibus, whereas we went elsewhere with a normal large bus. The minibus to Siavonga left from City Market bus terminal in Lusaka. The ride was an experience in itself – hot and cramped, and since the roads were under construction and we had to take a dusty and bumpy dirt road part of the way. A lady was singing on the back seat, the driver was eating a guava fruit loudly, the conductor was smelling like old booze, sacks of corn were pushed more tightly against my seat and we had to break strongly because there were cows on the road. All the  senses were being tickled!

After five hours and a detour on the border station we were arriving in Siavonga and saw the huge, blue lake in the horizon. It seemed like it didn’t belong to this landscape of mountains, dry forests, clay hut villages and dried up rivers. And it doesn’t, because Lake Kariba is the largest man made lake in the world, four times bigger than the Three Gorges Dam in China. It was built in the late 50’s and early 60’s with huge impacts, as 50 000 people of the indigenous Batonga tribe were displaced and thousands if not millions animals drowned despite a total of 7000 being rescued from the islands that were formed. But it is providing almost half of Zambia’s electricity, which is at the moment struggling with insufficient rains. 

On the contrary to the sweaty minibus ride down to the lake, we had booked a nice hotel room and drove there by taxi. It was quite luxurious place with a proper double bed with white sheets, balcony with lake views and a swimming pool, where I took a dip. It felt lovely after dusty Lusaka to be by a lake and feel the cooling breeze. The rocky shore reminded me that the lake is not natural, but there were hippo footprints in the sand. More about hippos and the lake sunset in the next post, so stay tuned!

Praia da Foz

Tykätään Portugalissa viedä koiria ajeluille kivoihin paikkoihin, etenkin rannalle. Anoppi ei sitä kuitenkaan kovin usein tee ja koirat nauttivat paitsi itse autokyydistä, myös meren äärellä kirmailusta ja uusien nurkkien haistelusta. Samalla tulee itse löydettyä hienoja paikkoja lähiseudulta. Praia da Foz oli yksi tällaisista koira-ajelukohteista, missä kävimme joululomalla. Kaunis ranta koostuu suurimmaksi osaksi karusta mereen viettävästä kivilaatasta, joka näyttää siltä kuin joku olisi sen siihen valanut ja unohtanut tasoittaa. On siellä kuitenkin pikkuruinen hiekkarantakin. Foz tarkoittaa suuta (kuten joensuuta), ja kieltämättä rantaa lyöviä aaltoja katsellessa ymmärtää, mistä nimi tulee.

Praia da Foz löytyy Sesimbran Cabo Espichelin niemeltä, kuten moni muukin ihana paikka. Sinnekin on opaskyltti valtatien varressa.

foz3 foz1
foz4 foz5
foz6foz2pieni
foz7

Rannalla kävi houkuttelevasta poutasäästä huolimatta jumalaton tuuli ja parin metrin korkuiset aallot vaahtosivat villisti paiskautuessaan päin rantaa. Ne tai nousuvesi olivat tuoneet rannalle kauniisti harmaantuneen ajopuun. Tuuli kuljetti pisaroita vielä useamman metrin rannan yllä, eikä vesirajaan voinut mennä kastumatta. Tämä on ihan normaalia talvella, joten kesällä Praia da Foz voi olla potentiaalisempi uimarantakohde ja rantaakin näyttäisi silloin olevan esillä enemmän. Ainakaan siellä ei pitäisi olla niin paljoa muita auringonpalvojia hieman syrjäisen sijaintinsa ansiosta. Samalla voi katsella horisonttiin ja miettiä, kuinka täyteen ahdettuja kaukaisuudessa siintävän Cascaisin rannat ovatkaan. Portugalilaisille kesä on nimittäin yhtä kuin rantaelämä ja alueen turistit eivät ainakaan helpota oman paikan etsimistä siitä auringonvarjomerestä, joka suosituimmilla rannoilla heinä-elokuussa vallitsee. Täältä saattaisi löytää jopa oman hiljaisen rannanpätkän.

Sesimbran parhaita puolia on muutenkin se, että Lissabon (sekä Almada, Sintra ja Cascais) on koko ajan näköetäisyydellä. Sitä muistaa olla kiitollinen raikkaasta ilmasta, kun horisontissa kaupungin yllä näkyy harmaa ilmansaastepilvi. Jotkut manaavatkin, että sateet saapuvat Lissabonista.

foz8 foz9
foz11 foz10
foz12

Joskus täytyy tulla Praia da Fozille katselemaan auringonlaskua, sillä ranta olisi siihen oivallinen paikka. Täällä voisi olla kivaa myös telttailla. Mutta vähän tyynemmällä kelillä.

Mikä on sinun lempirantasi, Portugalissa tai muualla?


In English: In Portugal we often take to dogs for a drive to some nice place, especially to the beach. The furry friends enjoy and we can explore new places at the same time. On the Christmas holiday we took them to Praia da Foz, which is situated close to Cabo Espichel. It’s a beautiful rocky piece of coast with a small sandy beach as well. Despite the sunshine it was super windy and strong waves kept beating the rocks. In the summer it could be a more suitable swimming spot, and with probably less people than on the other beaches. In the horizon one can see Lisbon and the grey clouds of air pollution. It reminds me to be grateful for the fresh air of Sesimbra. Some day we need to go and watch the sunset at Praia da Foz. Camping there would be nice too, but with a little more calm weather.