Curitiba Pride 2016

Seitsemättätoista kertaa Curitibassa eilen järjestetty monimuotoisuuden paraati keräsi sadoittain ihmisiä juhlimaan sateenkaaren väreissä pilvisenä päivänä. Harmaa sää oli oikeastaan vain hyvä, sillä se toi juhlakansan värikkyyden upeasti esiin. En ole vielä koskaan ollut Pride-kulkueessa, joten oli tuplakiinnostavaa osallistua siihen ensimmäistä kertaa Brasiliassa.

Heräsin aamulla siihen, että taloni edessä olevalla aukiolla huudettiin megafoniin. Jonkin ajan päästä alkoi musiikki, jonka bassojumputus sai ikkunat helisemään. Kajahtelihan sieltä jo tutuksi tullut Dilma Roussefin syrjäyttäneen presidentin vastainen ”Fora Temer!” -iskulausekin. Ulos lähdin kuitenkin vasta joidenkin tuntien kuluttua, kun paraati oli lähtenyt liikkeelle. Nyt on neljän päivän loma huomiselle tiistaille osuvan arkipyhän takia, ja kaikki tutut ovat tietysti lähteneet reissuun. Mulla taas alkaa olla rahat melko finito, joten jäin ihan suosiolla tänne Curitibaan. Yksin oli siis suunnattava kohti juhlivaa väkijoukkoa, kun seuraa ei ollut. Vähän mietin ensin että menenkö ollenkaan, mutta onneksi lähdin! Etenkin, kun kulkue oli tosiaan kotikadullani. Ydinkeskustassa asumisen hyviä puolia. Samaa rohkeutta ei näyttänyt löytyvän monilta tapahtuman Facebook-sivun kommentoijilta, jotka kirjoittelivat sinne tämän tyylisesti: ”Haluaisin mennä, mutta ei ole seuraa…” Pikku vinkki: jos seuraa ei ole, niin mene yksin. Tietysti kavereiden kanssa olisi kivempaa lähteä tällaiseen tapahtumaan, mutta parempi mennä yksin kuin jättää kokonaan menemättä seuranpuutteen vuoksi!

pride6 pride1-horz
pride3pride4

Brasilia tunnetaan LGBTQ-reissaajan paratiisina, sillä maan suurista kaupungeista löytyy hyvinkin paljon erilaisia homobaareja ja -yökerhoja sekä muuta toimintaa. Eikä ihme, sillä asuuhan maassa 20 miljoonaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa ihmistä. Wikipedian mukaan Rio de Janeiron miespuolisista asukkaista joka viides ilmoittaa olevansa homo tai bi, mutta suurin LGBTQ-yhteisö löytyy tietysti maan suurimmasta kaupungista São Paulosta, missä on järjestetty myös maailman suurin Pride-paraati 3 miljoonan marssijan voimin. Brasilian lainsäädäntö on myös yksi maailman homoystävällisimmistä: samaa sukupuolta olevat parit ovat saaneet mennä Brasiliassa naimisiin vuodesta 2013 ja heillä on oikeus niin adoptioon kuin asepalvelukseenkin. Myös sukupuolenkorjausleikkaus on trans-ihmisille ilmainen julkisen terveydenhoidon piirissä. Kaikki ei kuitenkaan ole niin ruusuista kuin miltä näyttää, sillä Brasiliassa on myös paljon LGBTQ-ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 44% kaikista maailman homovastaisista hyökkäyksistä tapahtuu Brasiliassa. Heitettiinhän sinne São Paulon Pride-kulkueeseenkin räjähde vuonna 2009. Voi kunpa tällainen vihamielisyys saataisiin kitkettyä maailmasta pois esim. koulutuksen avulla.

pride7

pride8

Äidit monimuotoisuuden puolesta ❤ 

pride9 pride10
pride11 pride13-horz
pride12 pride14

Liikkeellä oli kaikennäköistä ja -ikäistä kansaa, ja kaikki olivat iloisella juhlatuulella. Musiikki pauhasi, sambakarnevaaleissakin käytettävät rekat eli carro alegóricot tanssijoineen johtivat kulkuetta ja erivärisiä caipirinhoja kannettiin tarjottimilla janoisille juhlijoille. Suomessa olisi varmaan joku natsikerho seissyt kulkueen vieressä nenäänsä nyrpistelemässä, mutta ei täällä. En huomannut kenenkään olevan negatiivisella asenteella liikenteessä, ja hyvä niin. Rakkauden juhlaa sai fiilistellä ihan rauhassa. Ja kerrankin oli loistava tilaisuus kuvata ihmisiä niin paljon kuin sielu sieti! Jotkut oikein pyysivät minua kuvaamaan heitä, luullen kai minua ammattilaiskuvaajaksi joka pistäisi kuvat jakoon tapahtuman sivuilla. Voisin varmaan niin tehdäkin. Otin melko paljon kuvia karnevaaleista tuttuihin fantasia-pukuihin sonnustautuneista transnaisista, koska he olivat vaan niin upeita, ja selkeästi panostaneet juhlatyyliinsä eniten. Jos sambakarnevaalit muuten kiinnostaa, niin käyhän vilkaisemassa postaukseni Sesimbran karnevaaleilta täällä ja  täällä!

pride24-horzpride15
pride19 pride23

pride16-horzpride20 pride21pride30

Yritin itsekin heittää jotain mahdollisimman värikästä päälle, päätyen kukkapaitaan ja riemunkirjaviin juoksulenkkareihini. Niitä nyt on tässä muutenkin tullut käytettyä, kun toisen jalan isovarvas on vihoitellut johtuen kai räpylöilleni liian kapeiden kenkien käyttämisestä. Paraatieväänä toimivat mitkäs muutkaan kuin people watchingia harrastaen nautiskellut olut ja pastel, tällä kertaa palmunytimen sijaan juustotäytteisenä. Ei todellakaan mitään terveysruokaa, mutta ah niin hyvää. Nautitaan chili- tai valkosipulikastikkeen kera.

pride25pride22 pride27
pride26

Brasilialaiset ovat sellainen sekoitus kaikkia etnisyyksiä, että minusta heitä on todella ilo katsella. Löytyy kaikkea vitivalkoisesta gingeristä tai blondista aasialaiseen, amerintiaaniin ja mustaihoiseen. Siihen väliin mahtuu mustatukkaisia mutta valkoihoisia italialaisten, portugalilaisten ja arabien jälkeläisiä sekä pardoja, millä viitataan yleensä ruskeaihoiseen eri etnisyyksien sekoitukseen, ja kaikki ovat ihan vain brasilialaisia. Tänne eteläiseen Brasiliaan on muuttanut eniten porukkaa niin Portugalista, Italiasta, Japanista, Puolasta kuin Ukrainastakin, mutta viime aikoina ihmisiä on tullut myös esimerkiksi pakolaisina Haitista, ja sitten on vielä portugalilaisten Afrikasta Brasiliaan laivaamien orjien afrobrasilialaiset jälkeläiset. Ja tietysti alkuperäisamerikkalaiset eli intiaanit. Tämä selittää sen, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin stereotyyppisen näköinen brasilialainen. Täällä ei myöskään ole olemassa sellaista käsitettä kuin ”rotujen” välinen suhde, tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, koska sekin on aivan arkipäivää molempien osapuolten jakaessa kumminkin saman kulttuurin. Silti rasismi istuu lujassa yhteiskunnan rakenteissa, ja yleistäen voisi sanoa, että mitä tummempi, sitä huono-osaisempi brasilialainen. Aivan eri juttunsa taas on intiaaneihin kohdistuva syrjintä ja vaino.

Minusta onkin vähän hassua, että täysin tai lähes täysin eurooppalaisista sukujuurista lähtöisin olevien brasilialaisten voi kuulla paasaavan vihaisina siitä, kuinka portugalilaiset valtasivat heidän maansa siirtomaakseen. Ai jaa, siis kenen maa siinä olikaan kyseessä? Hehän ovat itse kolonialistien ja siirtolaisten jälkeläisiä, jotka ovat pitkään polkeneet niiden oikeasti kolonisoitujen ja systemaattisesti murhaamalla hävitettyjen eli intiaanien oikeuksia. Kuka onkaan sortaja ja kuka sorrettu? Tästä on tullut puhetta mm. silloin, kun olen maininnut että portugalilaiset usein sanovat, etteivät brasilialaiset puhu portugalia vaan brasilian kieltä, koska se eroaa jonkin verran heidän portugalistaan. Vaan turha portugalilaistenkaan olisi nyrpistellä nenäänsä, koska kukas sen kielen tänne onkaan aikoinaan tuonut? Onhan se kai tämän päivän yhteiskunnan toimivuuden kannalta siltikin vaan positiivinen asia, että brasilialaisten kansallisidentiteetti on noinkin vahva huolimatta heidän sirpaleisesta taustastaan. Ja onneksi näillä kahdella maalla on kumminkin melko tiiviit ja hyvät suhteet.

pride29
pride28
pride34-horz pride33
pride32

Monimuotoisuuden paraati oli kaiken kaikkiaan oikein kiva juhla tärkeän asian puolesta. Itse en yksinäni jaksanut kovin kauaa paikalla heilua kulkueen saavuttua määränpäähänsä, mutta muiden bileet varmasti jatkuivat vielä pitkään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tuli mentyä!

Herättikö teksti ajatuksia? Oletko itse osallistunut Pride-kulkueeseen?

Niin ja onko teidän mielestä parempi että kuvat näkyy näin isoina, vai olisiko niiden parempi olla yhtä pieniä kuin esim. edellisessä postauksessa? Olen nyt arponut näiden välillä pääsemättä oikein mihinkään lopputulokseen. Värikästä alkavaa viikkoa kaikille!

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: Yesterday I took part to a parade of diversity here in Curitiba. The weather was grey, but it just highlighted the colorful costumes of people having a good time. There was music, rainbow colors, caipirinhas and lots of love in the air. Brazil is known as a gay traveler’s paradise as the legislation grants many important rights to LGBTQ people, but there is a lot of violence against sexual minorities as well. What a nice event for an important cause! I also got to take a lot of pictures of people. Brazilians are so beautifully diverse what comes to looks that I find it very nice to do people watching here. I ended up taking many photos of trans women who had put on the gorgeous fantasias used in samba carnivals. I also tried to be as colorful as possible, wearing my rainbow running shoes. I’m happy I ended up going, even if the party would have been even more fun with a bunch of friends. But it’s always better to go alone than not to go because you didn’t get company!

Follow my trip in real time on Instagram, or become a blog reader on Facebook or Bloglovin’!

Mainokset

Loput hääturinat ja kertomus siitä, kun kohtasin Suomen vaarallisimman eläimen

Mikäli haluat raflaavan otsikon luettuasi hypätä suoraan siitä Suomen vaarallisimmasta eläimestä kertovaan kohtaan, niin selaa suosiolla sivua alaspäin! Ajattelin nimittäin aloittaa kertomalla vielä hieman siitä, miten hääjuhliemme järjestelyt toteutettiin. Ehkäpä joku omaa suurta rakkauden päiväänsä suunnitteleva saa näistä jonkinmoista vinkkiä. Meillä oli nimittäin aivan ihanat ja todella lämminhenkiset hääjuhlat! Veikkaisin, että ne myöskin toteutettiin keskimääräistä pienemmällä budjetilla. Tällä hetkellä seikkaillaan oikeasti jossain päin Brasilian Bahian osavaltiota häämatkallamme, mutta ajastin tämän teemaan sopivan postauksen päivittämään blogin ihan itsekseen.

15
11 (2)
25
19 (1)

Häävalmistelut aloitettiin tietenkin tärkeimmästä eli kosinnasta vihkitoimituksesta juhlapaikan etsinnästä, me kun olimme jo aiemmin menneet virallisesti naimisiin maistraatissa. Tarkkaa päivää ei vielä oltu lyöty lukkoon, mikä helpotti hommaa, vaikka ei oltukaan liikkeellä mitenkään turhan aikaisin. Jotkuthan varailee kirkkoja ja juhlatiloja jopa vuosia ennen itse h-hetkeä, mutta me aloitettiin noin puoli vuotta ennen juhlia. Kustavissa sijaitseva Itätalon talonpoikaiskartano löytyi perinteisesti googlettelemalla. Paikka oli meren äärellä, kaunis ja edullinenkin, joten lähdettiin eräänä viikonloppuna paikan päälle katsomaan ja juttelemaan Itätalon omistajan kanssa. Varaus juhlapaikasta tehtiin siis viitisen kuukautta ennen bileitä.

Seuraava iso juttu olivat tarjoilut, joka osoittautui näiden juhlien suurimmaksi menoeräksi. Ei haluttu nakittaa ketään tarjoilemaan tai tiskivuoroon saati hääriä itse hellan edessä, joten pitopalvelu sen olla pitäisi. Haasteena oli sellaisen kokin löytäminen, joka osaisi laittaa oikeasti maistuvaa kasvisruokaa. Lähettelin tarjouspyyntöjä muutamille Turun alueen kasvisravintoloille, mutta tartuttiin lopulta Itätalon omistajan tarjoukseen tutusta kokista ja tarjoilijoista. He hoitivat ruokailun, kakkukahvit ja iltapalan (sekä paikalla yöpyjille tietenkin myös aamupalan), mutta myös alkoholittomat ruokajuomat, astiat, pöytäliinat sun muut asiaan kuuluvat tilpehöörit.  Lautasliinat tosin ostimme itse. Tarjolla oli ihania salaatteja, tapaslajitelma, kasvispihvejä, uusia perunoita, tofupaistosta ja tuoretta leipää levitteineen. Minä olin edellisenä päivänä tehnyt tarjolle vielä marinoitua seitaniakin. Lihansyöjille olimme päättäneet tarjota lisäksi paikallista savulohta, jotta kenenkään ei tarvitsisi nyrpistellä nenäänsä pelkän kasvisruoan edessä. Eikä kukaan niin tehnytkään, mitä nyt joku ilmoitti ottaneensa oman makkarapaketin mukaan!

Alkoholijuomat ja limsat haettiin (mistäpä muualtakaan kuin) Tallinnasta. Ruoan kanssa oli viiniä, olutta ja limpparia, myöhemmin illalla tarjolla oli lisäksi myös siideriä ja caipirinhoja. Pienimuotoinen karkkibuffet hoidettiin itse ja taisi kakkukahvien kanssa olla myös jonkinlaisia pikkuleipiä.

2830
21 9 (1)
36

9 (2)
40

Juhlapaikan koristeluilla ei ihan hirveästi päätä vaivattu. Juhlan päätilana toiminut tallin ylinen oli jo itsessään niin tunnelmallinen, ettei sitä juurikaan tarvinnut koristella! Ei myöskään jaettu vieraille mitään tilpehöörejä tai hääkarkkeja, jotka päätyisivät ennemmin tai myöhemmin kuitenkin roskiin. Selailin Pinterestiä ja nettiä muutenkin, mutta melko vähän ideoita sieltä hääpelejä ja merikiviin valkoisilla maalitusseilla kirjoitettavaa ja isoon lasipurkkiin kerättävää vieraskirjaa lukuunottamatta tarttui. Tuo vieraskirja oli kuitenkin tosi ihana, ja komeilee nyt meidän olohuoneessa Jyväskylässä! Kukkamaljakoiksi pääsi sininen lasipullokokoelmani, joka on majaillut vanhempieni nurkissa odottamassa päivää, jona pääsisi taas käyttöön. Askartelin yhdestä kokonaisesta kuormalavasta ja joistakin kuormalavan palasista kylttejä valkoisen maalin avustuksella. Äiti oli ostanut kimaltavaa harsokangasta, joka aseteltiin valkoisten pöytäliinojen päälle merikivien kanssa. Tallin ylinen toimii yleensä galleriana, ja tuolloin siellä oli esillä hienoja maalauksia sekä suloisia pronssisia norppaveistoksia, joista osa jätettiin pöytiin. Näiden lisäksi oltiin hommattu valosarjoja ja yhdet valkoiset verhot hääparin eli meidän pöydän takana olevaa ikkunaa peittämään.

Kukat kerättiin kaunista morsiuskimppuani myöten tienvarresta häitä edeltävänä iltana, kun olimme koristelemassa tilaa. Suomen luonto oli kasvattanut meille niin ihania luonnonkukkia, että miksipä olisimme lähteneet ostamaan jotain ulkomaisia tuontiruusuja. Kissankellot, saniaiset, heinät ja koiranputket olivat paljon kauniimpia yhdessä ja sopivat häidemme tunnelmaan paremmin. Joku oli vielä juhlapäivän aamuna käynyt pystyttämässä portinpieleen juhannuskoivut ja tuonut pari oksaa muutenkin koristeeksi. Luonnonkukkia hyödynnettiin myös itse askarrelluissa kutsukorteissa, joiden kanteen liimailin keväällä keräämiäni ja prässäämiäni valkovuokkoja pitsien kaveriksi. Tekstit taiteilin itse tietokoneella. Do it yourself!

hää1
hää2

Ohjelmanumerot aiheuttivat ehkä eniten päänvaivaa. Tervetuliaismaljojen yhteydessä pidettäisiin pari lyhyttä puhetta, häävalssi tanssittaisiin, isäni bändi Butugihvel Boogie Band olisi tietysti myöhemmin illalla orkesterina ja ystäväni Enya oli lupautunut ottamaan kuvia juhlissa, mutta mitä muuta sitä oikein pitäisi olla? Ei haluttu kuitenkaan mitään minuuttiaikataulua leikkeineen joita suurin osa vieraista joutuisi vain katsomaan sivusta, vaan enemmänkin sellaista rentoa yhdessäoloa. Päätettiin sitten ottaa ohjelmaan hääpeleiksi bingo ja tietovisa, joista etenkin ensimmäinen vaikutti olevan menestys. Otin mallia netistä ja hoidin pelidesignin itse. Pihalta löytyi trampoliini hurjapäitä viihdyttämään, ja pihapelejä kuten mölkky ja krokettikin taisi paikalla olla, mutta ei niitä kukaan ehtinyt pelaamaan. Saunakin lämpeni, tosin tiensä sinne taisivat löytää ainoastaan bändin jäsenet. Vieraat juttelivat ja hengailivat keskenään sekä esittivät joitain ohjelmanumeroitakin, ja hääpari yritti ehtiä puhumaan mahdollisimman monen kanssa. Silti tuntui ettei kenenkään kanssa ehdinyt oikein jutella kunnolla! Bändin lopetettua setäni veti vielä karaokea pikkutunneille asti. Ja olipa mulla Spotify-soittolistakin varmuuden vuoksi tehtynä, mutta ei me sitäkään ehditty soittamaan.

15 (1)
57
s19
25

Entäs se morsiuspuku? Se tilattiin riskillä netistä, tarkemmin sanottuna Etsystä, mistä löytyy kaikenlaisia kauniita, persoonallisia ja vähän rennompiakin häämekkoja suht edullisesti. Myyjä väitti mekkoni olevan oikeinpa vintagea, ja onnekseni kaunis mekko istui täydellisesti ylleni. En jaksanut alkaa metsästämään mitään muitakaan asusteita kaupungilta, vaan ostin myöskin second handia olevat sandaalit ja pitkähihaisen boleron, sekä kukkapannan ja joitain koruja netistä (voihan Ebay). Joitain juttuja kuten alusvaatteet ostin sentään ihan normaalista kaupasta. Sulhasen valkoinen pellavableiseri ja siihen sopivat housut ja paita taas löytyivät Portugalista, El Corte Inglésistä. Kengät oli omasta takaa, kravatti taas piti ostaa mutta eri kaupasta. Ja sormuksethan meillä jo oli, niin niitä ei tarvinnut enää miettiä!

Kävin hääjuhlien aamuna Turussa Greenlips Beauty -nimisessä luomuhoitolassa/ekokampaamossa meikattavana ja kammattavana. Olin varmaan oikea kampaajan painajainen, sillä en yhtään tiennyt miten tukkani haluaisin, vaikka olinkin yrittänyt etsiä jotain inspiraatiota avuksi. Kampaaja päätyi lähinnä pesemään sekä leikkaamaan hiukseni siistimmiksi ja loihtimaan minulle kauniin keijukaiskampauksen. Kasvoille sudittiin mineraalimeikkejä. En yleensä meikkaa ollenkaan (ja jos meikkaankin niin se tarkoittaa lähinnä pelkkää ripsiväriä), joten turkoosi luomiväri tuntui aluksi aika hurjalta, mutta näytti oikeastaan lopulta tosi kivalta ja sopi haltialookkiini kuin nakutettu. Kiitos Greenlips, teille lämmin suositus! Kynnet olin kuitenkin lakannut edellisenä iltana ihan itse (ankaran kynsienpuremislakon jälkeen).

Siinä taisikin jo tulla melkeinpä kaikki oleellinen, mikä näitä hääjuhliä järjestettäessä täytyi ottaa huomioon. Säästyttiin osasta vaivaa, kun itse vihkiseremonia oli ollut jo lähes vuoden varsinaisia juhlia aikaisemmin, eikä siihen liittyviä juttuja tai vihkipaikalta juhlapaikkaan siirtymisiä tarvinnut miettiä. Kysyppä kuitenkin pois vaan jos jokin asia jäi vielä askarruttamaan!

Lisää juttuja meidän häistä löydät täältä ja täältä.

52
kyyk239 54

Entäpä se Suomen vaarallisin eläin sitten?

Ei, en kohdannut Kustavissa hirveä, joka tappaa eniten ihmisiä Suomessa (tai no, se oikea syypää hirvikolareihin taitaa kumminkin olla ihminen itse autoineen. Jos hirveä ei lasketa, niin naudat ja koirat aiheuttavat eniten kuolemia). Riippuu kai määritelmästä että miten sitä vaarallisuutta mitataan, mutta punkki eli puutiainen kuuluu kenties jo top 5:seen Suomen tappavien eläinten listalla, ja kuolemantapauksien lisäksi aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen vuosittain.

Sain näistä Turun saaristossa vietetyistä bileistä nimittäin vasempaan reiteeni punkin heinikossa juoksennellessani, ja tämä hienoisesta day afterista kärsinyt morsian tietysti huomasi sen vasta parin päivän jälkeen. Punertavan violetit rinkulat ilmaantuivat pureman ympärille marraskuussa, kun puremasta oli jo yli kolme kuukautta aikaa. YTHS:llä ihmeteltiin oudon näköisiä epäsäännöllisiä rinkuloita, otettiin verikokeesta borreliatesti (negatiivinen) ja määrättiin kortisonivoidetta ”pitkittyneeseen hyönteisenpiston aiheuttamaan ihoreaktioon” – just. Rinkulat sen kun vaan levisivät voiteesta huolimatta, ja tammikuussa sain vaivoin varatuksi uuden ajan YTHS:n terkkarille. Puhelimessa sain itse olla selittämässä borrelioosista terveydenhuollon ammattilaiselle, joka totesi että ”no mutta eihän sulla nyt mitään borrelioosia voi olla, kun testi kerran oli negatiivinen!” Sain kuitenkin ajan YTHS:n käytännön mukaan ensin ihan turhalle terveydenhoitajakäynnille, mistä alkoikin sitten aikamoinen lääkärirumba, sillä verikokeet näyttivät edelleen negatiivista. Tässä vaiheessa suurin rinkula oli halkaisijaltaan jo 25 cm ja aikoja joutui odottelemaan viikkotolkulla. Yleislääkäri, ihotautilääkäri etänä tabletin välityksellä, sitten lähete Keski-Suomen keskussairaalan ihotautipolille…

13 (1)
s28s21 17
s30s1824 (1)

Tämä rumba kuitenkin onneksi päättyi keväällä sinne ihotautipolille, jossa vihdoin ja viimein sain sen kauan kaivatun antibioottikuurin. Siinä vaiheessa rinkulat olivat alkaneet jo haalistua itsellään, mutta selvää oli että bakteeri ei ollut lähtenyt mihinkään. Selkeimmästä rinkulasta otettiin kuitenkin koepala, josta myöhemmin tosiaan löydettiin borreliabakteeri, ja sain diagnoosiksi Lymen borrelioosin. Elettiin maaliskuun loppua, ja punkin puremasta oli yli puoli vuotta aikaa. Onneksi kuumetta tai muitakaan oireita ei minulle kuitenkaan koskaan tullut (vaikka niin kyllä kuvittelin, kun korvani meni lukkoon ja soi monta päivää, mutta kyseinen ihotautilääkäri diagnosoi senkin olevan vain harmiton korvatulehdus. Tuon lääkärin vastaanoton aikana huoneessa ravasi muuten jatkuvasti erikoistuvia ihotautilääkäreitä tätä kummaa ihosairautta pällistelemässä. Siinä todettiin samalla myös savipuoli-ihottuma ylävatsasta, joten oli kyllä todella mielenkiintoinen lääkärikäynti esitellessäni ensin jalkaa, sitten korvaa ja vielä vähän vatsaakin varmaan neljälle lääkärille). Joillakin borrelioosi voi kroonistua ja rajoittaa elämää todella ikävästikin, ja sitä minäkin jouduin vähän pelkäämään, kun antibioottikuurin aloittamisessa kesti niin kauan. Oireet voivat kuitenkin tulla vielä muutaman vuoden päästäkin mikäli bakteeri on jäänyt kudoksiin piilottelemaan, joten sormia pidetään edelleen ristissä.

Muistona tästä episodista (ja tietty upeista hääjuhlista) on edelleen koepalan napsaisusta jäänyt pieni arpi reidessäni ja puremakohtaan on myös jäänyt jälki. Uskomatonta, miten vähän suomalaiset lääkärit näistä punkkitaudeista näyttävät olevan perillä, ainakin Turun seudun ulkopuolella. Ja kuinka vaikeaa oli sen antibioottikuurin määrääminen, vaikka perusflunssiin sun muihin niitä tunnutaan määräävän ihan tuosta vain. Viimeksi sain antibioottireseptin Afrikan tuliaisina saadun syylän takia, kun se jäädytettiin (siitä huolimatta että syyläthän aiheuttaa papillooma-virus, ei suinkaan bakteeri, joten voin kertoa että yhtäkään niistä pillereistä en syönyt). Toisesta, vielä borrelioosiakin vakavammasta ja yleistymään päin olevasta punkinpirulaisten aiheuttamasta sairaudesta, puutiaisaivotulehduksesta, voitte lukea omakohtaisia kokemuksia ystäväni Fannin blogista. Oli onni onnettomuudessa, että Fanni tiesi punkkijutuista aika tavalla ja hän mua patistikin menemään uudestaan lääkäriin. Kiitos kaikesta tuesta. ❤

Nyt ei ehkä ole se paras aika vuodesta muistutella tästä, mutta ottakaa kaikki vähänkään luonnossa liikkuvat viimeistään ensi keväänä se puutiaisaivotulehdukselta suojaava punkkirokote. Borrelioosia se ei kuitenkaan estä, joten luonnossa ja etenkin saaristoissa kulkiessanne – suojautukaa mahdollisuuksien mukaan ja muistakaa ne tarkastukset vaikka rokote olisikin otettuna! Uutisoinnin mukaan punkkien levittämät sairaudet kun ovat yleistymässä ja niistä on vastikään löydetty myös uusia tautibakteereja.

Tuli sitten vähän kalliiksi se punkki. Olen kuitenkin kiitollinen, ettei käynyt pahemmin. Hysteeriseksi ei kannata ruveta, mutta omalla terveydellään ei myöskään ole kiva leikkiä, etenkin kun suhteellisen pienellä vaivalla voi pienentää riskejä aika paljon.

s31
14 (1)

Kaikki kuvat by Enya Honkanen, paitsi kuvat kutsukortista ja morsiuskimpusta.


In English: Our wedding party was such a beautiful ceremony that I wanted to share some specs behind, how everything was organized and so on. Maybe someone who is planning for their big day of love will get some ideas from it. We started the planning by reserving the space, which we found from google, some half a year before the h-hour. The place was so pretty that we didn’t have to think much about the decorations, just brought some stuff like blue glass bottles, lights and some glass jars, and picked wild flowers to put into the bottles and for my bridal bouquet. Also the invitations were self made. The biggest budget eater was the food, since we wanted someone to prepare delicious vegetarian food and cake for us. The wedding place could organize a chef and oh how good everything was! I also brought some marinated seitan to complete the set. Then there was the program. I designed some wedding games like bingo and a quiz, my father’s band played in the evening and of course there were some speeches as well – not to forget the wedding waltz. We had also sauna and outdoor games but no one had time for them from the relaxed hanging out (or jumping on the trampoline). The night was finished with karaoke! My bridal dress was a vintage piece ordered from Etsy, and completed with quite a lot of other stuff found on the online markets (such as Ebay…). The groom’s suit was bought from El Corte Inglés in Portugal. On the morning of the big day I went to an eco beauty salon to do my hair and make up. They made me look like a fairy! I think that was everything important, but feel free to ask. My other posts about our wedding can be found here and here.

In our wedding party I also happened to meet the most dangerous animal of Finland, as I got bitten by a tick. Purple rings were developed around the bite on my thigh after several months, and I was running in many doctor’s offices before they finally could find the borrelia bacteria and I got the antibiotics and diagnosed with Lyme borreliosis, more than half a year after the tick. So be careful with these little bastards when spending time in the nature!

All photos by Enya Honkanen except the ones of the invitation card and the bridal bouquet.

Honeymoon Brasiliassa

Tämä meidän naimisiinmeno tuntuu olevan sellainen prosessi, joka vaan venyy ja paukkuu niin kuin kengänpohjaan liiskautunut purukumi. (Olipas kaunis vertauskuva.) Mitäpä sitä kaikkea hoitamaan nätisti parin päivän aikana pois päiväjärjestyksestä, kun asiaankuuluvia prosessin osasia voi ripotella vuosien aikajanallekin? Näin toisen hääpäivän hujakoilla onkin siis oiva aika keksiä häälahjaksi saadulle honeymoon-rahastolle käyttöä, ja toteuttaa vihdoinkin meidän kauan odotettu (mutta vasta hiljattain suunniteltu ja lukkoonlyöty) häämatkamme!

Ja koska minä nyt olen jo valmiiksi täällä Etelä-Ameriikan mantereella, niin päätimme yksissä tuumin, että kohde meidän honeymoonille tulisi olemaan mikäpä muukaan kuin – rumpujen pärinää – Brasilia! Tänään onkin tullut jo kaksi rakkaudentäyteistä vuotta kuluneeksi siitä, kun sanoimme toisillemme tahdon Turun maistraatissa, joten eiköhän nyt ala olla jo korkea aika. Kauniissa Kustavissa upeiden ihmisten ympäröiminä vietetyistä ihanista hääjuhlistakin on vierähtänyt yli vuoden päivät. Olemmehan me olleet yhdessä reissussa niin Portugalissa kuin Sambiassakin, mutta häämatka on kuitenkin niin spesiaali juttu, että kyllä sen täytyi olla jotain muuta kuin työntäyteistä afrikkalaista arkea tai sulhasen kotimaassa oleilua.

16 12 (1)
18 16 (1)

Minne me sitten suuntaamme?

Treffit Rio de Janeirossa

Meillä on viikon päästä treffit Rio de Janeirossa varhain maanantaiaamuna (miten romanttinen ajankohta), minne Zé saapuu Suomesta ja minä täältä Curitibasta. Sieltä otamme heti hatkat ja painumme neljäksi-viideksi päiväksi rentoihin saaritunnelmiin Ilha Granden turkoosivetisille rannoille snorklailemaan ja viidakon peittämille kukkuloille samoilemaan. Asumme ensimmäiset pari yötä rantamökissä ja jälkimmäiset kolme yötä kukkulan laella olevassa upeassa bungalowissa, jossa ei ole seiniä! Saamme siis nukkua kirjaimellisesti sademetsän syleilyssä.

20
12 (2)
34
5
33

32

Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Roadtrip Bahiassa

Ilha Grandelta matkaamme takaisin Rioon, mutta emme jää tälläkään kertaa ihastelemaan Cidade Maravilhosaa, vaan lennämme Salvadorin kaupunkiin Bahian osavaltiossa. Kiertelemme väreissä kylpevää historiallista keskustaa puolen päivän verran, kunnes hyppäämme vuokra-autoomme ja lähdemme viideksi päiväksi roadtripille. Ajamme ensin länteen katsastamaan Chapada Diamantinan kansallispuiston, jossa ajattelimme viettää kolme kokonaista päivää kirkkaansinisten sadevedellä täyttyneiden luolien, vesiputousten ja vuorten keskellä.

42 7
37 10
45 kyyk1
51

Paratiisirantoja ja faveloita

Viimeiseksi roadtrip-päiväksi huristelemme takaisin rannikolle ja otamme veneen Ilha de Boipeban paratiisisaarelle, jonka valkohiekkaisilla rannoilla saamme letkotella ja snorkkeloida parin metrin päässä Atlantista sijaitsevassa bungalowissa yöpyen – jos siis maltamme siirtyä palmujen alta riippumatosta mihinkään. Boipebalta takaisin Salvadoriin selvittyämme lennämme takaisin Rioon ja katsastamme kaupungin parhaat palat parin päivän aikana. Sitten joudumme taas hyvästelemään toisemme vielä kuukaudeksi, ja minulla on lentojenostokämmistäni johtuen yksi ekstrapäivä aikaa Riossa ennen paluuta Curitibaan. Onneksi mokasin sentään näin päin, eikä kyse ole yhdestä päivästä vähemmän! Ehkäpä lähden favelayhteisöä tukevalle kävelyretkelle Rocinhaan, tai kapuan jollekin kaupungin viidakkoisista kukkuloista.

Tällainen suunnitelma meillä on hanimuuniamme varten – miltäs kuulostaa? Vaikuttaako roadtrip Brasiliassa vähän turhankin jännittävältä idealta?

s24
4 s26
10 (2) s29
20 (1) s14

Tuli muuten mieleen, että kiitoskortteja emme ole saaneet vieläkään teetettyä emmekä siis myöskään postiin. Kehtaakohan niitä enää tässä vaiheessa lähettääkään? Sukulaisille nyt ainakin täytyy sellaiset vielä antaa, mutta niille kavereilla jotka tätä lukevat: jos olit juhlissa ja haluat ehdottomati kortin meiltä mattimyöhäisiltä, niin hihkaise – ehkä vuoden päästä voit sitten odottaa korttia postiluukustasi. Tai ehkä teetämme kiitoskortit vasta Portugalin-häiden jälkeen – sellaisetkin kun pitäisi vielä järjestää. Sulhasella vaan on niin kovat vaatimukset sille seremonialle, että säiden, ulkopuolisten ihmisten ja muiden speksien puolesta potentiaalisia kuukausia on vuodessa noin yksi, ja tänä vuonna se vietettiin Sambiassa. Mutta Brasilian kokoiset kiitokset kaikille ihanille häävieraille, jotka lahjoittivat osuutensa matkakassaan! Muuten oltaisiin saatu tyytyä johonkin huomattavasti vaatimattomampaan suunnitelmaan. Kiitos. ❤

s27 s23
22 (1) s13

Sukunimenmuutoshakemuksenikin (voihan suomen kieli) on sekin edelleen maistraatin käsiteltävänä.

Kaikki kuvat by ihana ja lahjakas Enya Honkanen.


In English: Today is our second wedding anniversary, and it’s finally time to head for our honeymoon! Yes, arranging all these details of getting married has indeed been quite a process. Already one year has passed since this wonderful wedding party we got to spend with our loved ones. But guess where we are heading for the honeymoon? To Brazil, of course! The decision was easy, since I’m already located in here. We will have a date in Rio de Janeiro, after which we will spend some days on Ilha Grande, living in a jungle bungalow with no walls. After that we will fly to historical Salvador and rent a car to do a roadtrip in Bahia. We will explore Chapada Diamantina national park for three days and snorkel on the paradise beaches of Ilha de Boipeba. After that we still have two days to see the best of Rio. How does it sound like?

We have been very slow with our marriage process, and there are still some things to do, such as thank you cards (not sure if we’ll have the guts to send them this late anymore), and another wedding ceremony in Portugal! Oh, and I am waiting to add one more last name for myself too. But we want to say a Brazil-sized thank you to all those people who made this trip possible for us by contributing to our honeymoon funds as a wedding gift! Thank you. ❤ 

All the photos by lovely and talented Enya Honkanen.

Greetings from Zambia!

Heippahei ja terveisiä Sambiasta! Kirjoittelen täältä maan pääkaupungista Lusakasta, jonne saavuttiin viikko sitten vappupäivänä melkein kaksi vuorokautta kestäneen matkustamisen jälkeen. Lentomme kulkivat reittiä Helsinki-Tukholma-Dubai-Lusaka, ja Helsinkiin ajelimme Jyväskylästä milläs muullakaan kuin Onnibussilla. Ensivaikutelma Sambiasta oli oikein positiivinen: aurinko paistaa ja useimmat ihmiset ovat ystävällisiä, sekä äärimmäisen kohteliaita. Kaikki puhuvat englantia ja kaikki keskustelut alkavat kuulumisten tiedustelulla eli How are you?:lla. Olen opetellut saman myös paikallisella kielellä nyanjaksi. Muli bwanzi? Ndili bwuino.

Ollaan asetuttu taloksi Necos-järjestön vierasasuntoon Barlastonen alueelle. Laitan tähän postaukseen kuvitukseksi otoksia täältä kämpiltä näin alkajaisiksi. Tämä on suhteellisen keskiluokkaista aluetta omakotitaloineen, mutta pääkadun toisella puolella levittäytyvät Madimban, Chungan ja kauempana Materon compoundit eli epäviralliset alemman tulotason asuinalueet, joiden läpi keskustaan menevät bussit ajavat. Compoundit ovat saaneet kuulemma nimensä niin, että vain muutamalle kymmenelle tuhannelle asukkaalle suunnitellun Lusakan kaupungin väkiluvun kasvaessa brittiläiset siirtomaaisännät jouduivat antamaan compoundejaan eli maatilojaan asuinalueiksi kasvavalle väestölle, ja niille rakennettiin pikaisesti pieniä omakotitaloja. Kovin montaa asuinkerrostaloa en ole täällä vielä nähnyt.

kämppä2

Tältä näyttää meidän pihamaa.

kämppä5
kämppä10 kämppä3

kämppä4

Meet Chrissy the rasta dog.

Muut kuin pääkadut ovat hiekkateitä usein roskien täyttämine kuoppineen, mutta onneksi paikallisbussit kulkevat vain asfaltoituja teitä pitkin. Esimerkiksi yliopistolle mentäessä bussia joutuu vaihtamaan keskustassa, missä on neljä bussiasemaa. Se on vähän liikaa tällaiselle suuntavaistottomalle, josta kaikki kadut näyttävät ainakin vielä lähes samalta. En ole ehkä koskaan nähnyt näin rumaa kaupunkikeskustaa. Se koostuu punertavista pölyn peittämistä korkeista rakennuksista ja kesken jääneistä rakennusprojekteista joita seisoo luurankoina siellä täällä. Näiden väleissä on värikkäiden liikkeiden valtaamia matalampia liikerakennuksia ja katukojuja sekä vilkasta liikennettä. Keskustassa on aika kaoottista ja kyllä minua siellä enemmän jännittää kulkea kuin täällä rauhallisella asuinalueella. Yliopistolle päin mentäessä kaupunkikuva taas muuttu vihreämmäksi ja vastaan tulee useita hienoja ostoskeskuksia supermarketteineen, joissa mekin ollaan käyty ruokaostoksilla. Täytyy myöntää, että olin vähän yllättynytkin ostoskeskusten määrästä ja moderniudesta. Toista se oli Sansibarilla, mutta Sambia on sentään alemman keskitulon maa. University of Zambian kampus on mielestäni hyvinkin viihtyisä tekojärvineen ja laajoine nurmikkoalueineen ja suurine puineen. Bussimatka kotoa yliopistolle kestää reilun tunnin. Lähdemme takaisin kotiin viimeistään neljältä, jotta ehdimme perille ennen pimeää.

kämppä6

Päästiin kokkaamaan nshimaa perinteisellä hiilikeittimellä.

kämppä1 kämppä7

kämppä8

Valmis annos. Nshima on maissipuuroa, josta pyöritellään palloja oikealla kädellä (en osaa) ja syödään kaikenlaisten ruokien lisukkeena (tässä köyhästi tölkkipapujen kera).

Sambiassa sateet ovat viime sadekausilla jääneet vähäisiksi, mikä on aiheuttanut kuivuutta ja järvien vedenpinnan laskua. Koska 95 % sähköstä tuotetaan täällä vesivoimalla, ei sähköä riitä vastaamaan kysyntään. Pitkät sähkökatkot ovat siis arkipäivää, mutta onneksi niillä on selkeä aikataulu. Täällä meidän alueella sähköt ovat poikki aamukuudesta iltapäivä kahteen. Voitte varmaan arvata, että parhaimpaan työskentelyaikaan osuva sähköttömyys hieman rajoittaa niin työntekoa kuin blogin kirjoitteluakin, kun läppärin akku kestää noin tunnin. Aamukahvitkin joutuu keittämään jo illalla valmiiksi, joten kylmänähän se juodaan. Paikalliset tosin käyttävät hiilikeittimiä kokkaamiseen, mutta meillä on vain sähköliesi. Toinen bloggaamista rajoittava asia on netin kalleus. Ostettiin 10 Gigatavun nettiyhteys, jonka pitäisi riittää kaksi kuukautta. Se maksoi 700 kwachaa eli noin 65 euroa. Yliopistolla on onneksi (hidas) eduroam, jota voi käyttää vapaasti, eikä sieltä sammuteta sähköjäkään koskaan.

kämppä21

Meidän kämppä vasemmalla, Necosin toimisto oikealla.

kämppä11

kämppä9

Tällaisia yllätyskavereita voi löytyä ikkunalta.

kämppä12

kämppä13

Meillä on  vain kerrossänky, mutta ihan hyvin ollaan molemmat tuonne alapunkkaan hyttysverkon alle mahduttu.

kämppä14 kämppä15
kämppä16

kämppä17

Hankittiin pinkki ötökkätiivis ämpäri kuivaruokien säilytystä varten.

Täällä on tällä hetkellä kuiva viileä kausi eli periaatteessa talvi, sillä ollaanhan nyt eteläisellä pallonpuoliskolla ja 1200 metrin korkeudessa tasangolla. Aurinko on paistanut enemmän tai vähemmän joka päivä nousten ja laskien noin kuudelta, mutta eilen aamulla sataa tihutti hieman vettä. Lämpötila on päivisin noin 21-25 astetta ja öisin se tippuu 11-12 asteen tienoille. Eilinen aamu oli muutenkin todella viileä, ja minä typerys olin illalla väsyneenä ajatellut käyväni vasta aamulla suihkussa. Voin kertoa, että kylmä suihku tuntuu huomattavasti mukavammalta iltapäivän lämmössä kuin kylmässä aamussa. Vesi oikein höyrysi iholta ja hengityksestäni, brrr. Vastoin saamaani ennakkokuvaa täällä on kuin onkin suihku, tai lähinnä vesiputki josta tulee jonkin verran kylmää porakaivovettä. Kyllä siinä nyt peseytyy, kunhan tekee sen iltapäivällä kun on lämpimintä. Suihkussa yleensä pysähtyy auringonlaskun aikaan kuuntelemaan kaupungin taustahälyä ja tuntemaan, miten hengittää samaan tahtiin tämän levittäytyvän kaupungin ihmisten kanssa – minä ja kolme miljoonaa muuta. Vessa on tietysti kuivakäymälä, jonka virtsanerottelusysteemi tosin on jotenkin epäkunnossa tai poissa käytöstä. Se aiheuttaa hieman hajuhaittoja, mutta kiinteä tavara ei haise vessassa ollenkaan, niin kuin pitää ollakin. Vessan ulkopuolelta löytyy myös käsienpesupaikka.

kämppä18 kämppä19
kämppä20

kämppä22

Suloinen suihkukaveri.

kämppä23

Ei hullummat näkymät suihkukopin ”ikkunasta”.

kämppä24

Ensimmäinen viikko täällä on kulunut pitkälti paperihommien hoitamiseen University of Zambian eli UNZAn kanssa. Viime viikolla tapasin tutkimusvaihtoani koordinoivaa henkilökuntaa ja eilen kävimme tekemässä Study Permitiä varten muiden papereiden muassa tarvittavat lääkärintarkastukset. Lentokentällä saimme vain 30 päivän leiman passiin (double-entry viisumi, olisiko ollut 80 USD), joten joudumme vierailemaan lähiviikkoina Immigration Officessa hakemassa tuota opiskelulupaa ja samalla lisäaikaa maassaoleskeluun. Se maksaa 750 kwachaa eli noin 70 euroa. Lääkärintarkastus tehtiin UNZAn klinikalla ja se oli sellainen vähän sinne päin –tyylinen kaiken ulkoisen kuten pituuden, ruumiinlämmön ja näön suhteen, mutta jouduttiin toimittamaan myös virtsanäytteet laboratorioon, joista tutkittiin mm. sokeriarvot. Saimme kumpikin tulokseksi ”fit for enrollment”, jes!

kana1 kana2
kana3kana6
kana4 kana5

Viikonloppu taas kului lähiseudulla käveleskellessä ja sambialaista lähiöelämää katsellessa sekä pyykkiä pestessä. Kanat ja koirat juoksentelevat pihalla, pyykki kuivuu narulla ja lasten naurua kuuluu aidan takaa. Mikäs täällä on elellessä. Kävimme kuitenkin sunnuntaina Necosin koordinaattorin Obedin ja hänen vaimonsa kanssa jollakin hienohkolla vapaa-ajan alueella virkistäytymässä, alempana on kuvia paikasta. Siellä oli uudehko baari-/ravintolarakennus ja puistomainen piha, jossa oli jopa uima-allas. Sieltä sai maksua vastaan käyttöön hiiligrillejä, joita täällä kutsutaan nimellä braai, ja baarista sai tilattua juotavaa. Siinä sitten grillailtiin ja hörpittiin kylmää olutta iltapäivän laskevassa auringossa muutamien muiden sambialaisista koostuvien seurueiden kanssa. Uima-allas jäi testaamatta, sillä sää oli hieman viileähkö kylmän tuulen puhaltaessa. Roskat ja tyhjät pullot heitettiin maahan, josta henkilökunta keräisi ne luultavasti seuraavana päivänä. Vähän erikoinen systeemi, mutta toimiihan se niinkin! Juttelimme kolmen sairaanhoitajaopiskelijatytön kanssa, jotka olisivat halunneet matkustaa Suomeen siksi, että hoitajien henkilökohtainen elämä on vapaampaa kuin Sambiassa, missä hoitajaopiskelijoita kuulemma arvioidaan myös käytöksen ja ulkonäön perusteella.

kana7 kana8
kana9 kana11
kana12

Auringon laskettua ajoimme vieläkin kauempana kaupungista sijaitsevalle projektialueelle, jonka nimi oli 15 Miles ja jonne on rakennettu kuivakäymälöitä. Se oli lähestulkoon maaseutua, ja ajoimme pientä hiekkatietä pitkin puskien keskelle, missä nökötti pari yksinäistä taloa. Siellä ei ollut sähköä, mutta talon asukkaat istuivat pimeällä kuistilla hehkuvien hiiligrillien kanssa, ja tarjosivat meille grillattua maissia. Tietenkään emme osanneet syödä sitä oikealla tavalla ja jouduimme naurun kohteeksi.  Myös nyanjan taitomme herättivät hilpeyttä noissa ihmisissä, joiden kasvoja emme siinä pimeydessä pystyneet näkemään. He eivät edes olleet nyanjan puhujia, joten se ei haitannut ollenkaan (Sambiassa puhutaan pääkielien englannin, nyanjan ja bemban lisäksi 70 muutakin kieltä). Tähdet loistivat yläpuolellamme uskomattoman kirkkaina ja linnunrata piirtyi selkeänä taivaankannelle. Aikamoinen hetki.

kana10
kana13

Tänään ja eilen Necosin toimistolla on ollut auditoijia Suomesta ja Keniasta. He tekevät projektitarkastuksen Ulkoministeriölle osana Sambian ohjelmaa. Tänään toimistolla keskityttiin tilintarkastukseen ja paperien pyörittelyyn, mutta en tiedä oliko eilen agendalla jotain muutakin. Onhan se tärkeää valvoa että kehitysyhteistyövarat käytetään siihen mihin kuuluukin, ja projektien toteutusta arvioidaan myös tällä tavoin. Nyt kun auditointi on ohi, Necosin tyypeillä on aikaa aloittaa hommat minun kanssani. Huomenna siis pääsen luultavasti ensimmäistä kertaa oikeasti työn touhuun!

Ajattelin yrittää päivittää blogia sähkökatkoista ja rajallisesta netistä huolimatta edes kerran viikossa. Nyt suuntaan nukkumaan, onhan kello jo yhdeksän eli alkaa olla myöhä! Se Suomessa hyvin harvoin ennen puoltayötä nukkumaan menevä Johanna kyllä nauraisi, jos ei olisi sama tyyppi… Sitä ennen saatan kuitenkin tappaa muutaman torakan jos ja kun niitä kohtaan – tästä on valitettavasti tullut rakas harrastuksemme, sillä niitä juoksentelee pitkin nurkkia. Palataan siis asiaan ja toivottavasti pian!


In English: Greetings from Lusaka, Zambia! We arrived here a week ago and have settled down in a guesthouse of an NGO called Necos, which is situated in an informal but quite middle-income neighborhood Barlastone. On the other side of the main road start the lower income compounds Madimba, Chunga and further towards the center Matero. The buses pass through these buzzling areas when going to the even more buzzling town. Zambia has given a positive impression for both of us; the days have been sunny and most of the people very friendly. Every conversation starts with How are you? and I think I’m going to learn to be extremely polite here. The first week has passed by doing paperwork for the immigration office and the university, and meeting some coordinating people at UNZA. There has been also an auditing taking place at Necos, which has made the start slow. But maybe tomorrow I get to start the work!

The happiest day of my life

Me vietimme viime viikonloppuna ihka ensimmäistä hääpäiväämme. Sanoimme toisillemme ’tahdon’ viime vuoden syyskuussa, kuten pitäaikaisemmat lukijat ehkä muistavatkin. Varsinainen vihkiminen oli melko koruton tilaisuus Turun maistraatissa myös ravintolalounaan seuraamana, joten halusimme järjestää myöhemmin hääjuhlat avioliittomme ja rakkautemme kunniaksi. Niitä sitten tanssittiin elokuun ensimmäisenä päivänä Turun saaristossa, tarkemmin sanottuna Kustavin Kaurissalossa.

make1
SONY DSC

ze8
SONY DSC

Itätalon talonpoikaiskartanolla (aiemmalta nimenltään Österåsta lyhentynyt Istro) on värikäs ja monivaiheinen historia. Istro on aikoinaan ollut yksi saariston suurimmista tiloista, toimien merenkulun ja kaupankäynnin keskuksena muinaisten merenkulkureittien risteyskohdassa. Alueella on ollut asutusta 600-luvulta alkaen, mutta varhaisista vaiheista tiedetään vähän. Keskiajalla tila toimi piispantalona ja 1500-luvulla siitä tuli Louhisaaren Flemingien metsästysmaja. Flemingit olivat yksi maamme merkittävimmistä aatelissuvuista – ehkäpä nimi Klaus Fleming soittelee kelloja (muutenkin kuin kaimansa, Radio Rockin juontajan, kautta). Heiltä tila siirtyi Ruotsin kruunulle kuuluneen aarrekätkön merestä nuottaamalla äkkirikastuneelle Östermanien suvulle. Aarre oli upotettu mereen sen suojelemiseksi Kristian Tyrannilta, ja siihen kuului jopa itse kuninkaan kruunu. Tottakai moisen kadotetun aarteen löytäjä sai ruhtinaallisen palkkion. Östermanit rakennuttivat tilalle mm. nykyisen päätalon ja graniittinavetan.

aamu4  aamu6 aamu5aamu7

Vanha rakennuskanta on pitkälti tuhoutunut, mutta hieno 1700-1800 -lukujen pihapiiri on jäänyt jäljelle. Sekin on tosin kärsinyt rappiosta; rakennukset ovat seisoneet rapistumassa vailla käyttöä, päärakennus on palanut sisältä ja tilan maa- sekä vesialueita on vuosien saatossa myyty pois. Nykyiseen omistukseensa Itätalo siirtyi 2000-luvun alussa, jolloin alkoi korjaamisen kausi: tilaa kehitetään koko ajan perinteitä kunnioittavaksi toiminnalliseksi keskukseksi, jossa esim. luonto- ja puutarha-alan, ravitsemusalan, rakentamisen, taiteiden, käsityön tai sosiaalisten ja hoitoalojen parissa työskentelevät ihmiset voivat kohdata. Tällä hetkellä tila toimii ainakin B&B:na, kurssikeskuksena, taiteilijaresidenssinä, galleriana ja juhlapaikkana – sekä omistajien kotina. Siellä on majoitettu joogakursseja, ja kiipeilyryhmiä; tilaa uudelleenrakennetaan ekoarkkitehtuurin hengessä ja keittiössä valmistetaan kasvis- ja raakaruokaa. Itätalo on suojeltu kohde ja sen kyljestä alkaa myös Topenginleijan luonnonsuojelualue. Tilalla asustaa ihmisten lisäksi kissoja, vuohia, lampaita ja hellyyttävän piikikäs Mirkku-possu. Täältä voit lukea lisää Itätalosta.

SONY DSC
sara3-horz

ze2

Päätalon sali.

ze6-horz

Luonnon keskellä, meren läheisyydessä sijaitsevaa idyllistä ja historiaa henkivää Itätaloa kauniimpaa ja meille sopivampaa paikkaa ei olisi voinut hääjuhlien näyttämöksi toivoakaan. Tilat olivat juuri sopivat noin 50 hengelle, ja talo pystyi järjestämään loistavaa kasvisruokaa loihtivan kokin huolehtimaan ruokapuolesta. Häämme olivat siitä erikoiset, että lapsia ei ollut paikalla yhtäkään – kaikkien paikalle päässeiden sukulaisten lapset kun ovat jo (lähes) aikuisia, ja läheisistä kavereistamme kellään ei ole vielä muksuja. Toisaalta ihan hyvä, jotta kaikki saivat keskittyä täysillä juhlatunnelmaan. Portugalista olivat myös saapuneet paikalle Zén vanhemmat ja kolme kaveriaan, mikä oli etenkin sulhasen kannalta huippujuttu. Vieraatkin varmasti nauttivat eksoottisista suomalaisista häistä!

Me saimme itsellemme kartanon hienoimman huoneen boheemin antiikkisesti sisustetusta päätalosta, ja vieraat pääsivät majoittautumaan kuka minnekin – palvelusväen entisiin huoneisiin, aittaan, viljalaariin, asuntovaunuun tai pihanurmelle pystytettyyn telttaan. Viljalaarimajoitus oli niin persoonallisen tunnelmallinen, että olisin melkein halunnut nukkua siellä itsekin kavereiden seassa.

aamu8

aamu9

Viljalaariin rakennettu telttahuone.

aamu10
SONY DSC
ze3

Juhlat alkoivat tietysti tervetuliaismaljoilla, vieraiden esittäytymisellä toisilleen ja parilla maljapuheella. Tippahan siinä tuli linssiin liikuttavia sanoja kuunnellessa. Melko pian siirryttiin tallin ylisille varsinaiseen juhlatilaan, ja käytiin hääaterian kimppuun. Tarjolla oli ihania salaatteja, tapaslajitelma, kasvispihvejä, uusia perunoita, tofupaistosta, marinoitua seitania ja tuoretta leipää levitteineen. Kyllä kelpasi! Lihansyöjille olimme päättäneet tarjota lisäksi savulohta, jotta kenenkään ei tarvitsisi nyrpistellä nenäänsä kasvisruoan edessä. Yleisnirso pikkuveljeni söi pelkkää leipää ja tädin lihakarjaa työkseen kasvattava mies taisi siirtyä myöhemmin oman makkarapakettinsa ääreen, mutta suurin osa kehui että ruoka oli todella hyvää. Loistotilaisuus hälventää ihmisten ennakkoluuloja kasvisruokaa kohtaan siis. Sää oli aluksi pilvinen ja viileähkö, mutta melko pian aurinko tuli esiin pilvien takaa ja lämmitti juhlakansaa ihanasti iltaan saakka.

fanni3

sara15-horz

Morsiuskimppuni oli itse tienvarren luonnonkukista ja saniaisista valmistettu. Samoin juhlatilan pöydät oli koristeltu valkoisilla pöytäliinoilla, merikivillä ja itse keräämillämme luonnonkukilla, jotka oli laitettu esille sinisiin lasipulloihin. Olen vuosien varrella keräillyt niitä sisustuselementeiksi, mutta ne eivät ole päässeet käyttöön vähään aikaan. Penkit ja pöydät olivat koottavaa mallia ja melko huterat – ne toimivatkin hyvin jännitysmomenttina. Tallin ylinen on normaalisti galleria, ja seinänvierustoille olikin ripustettu upeita maalauksia, jotka sopivat hyvin tunnelmaan. Esillä oli myös pronssisia norppaveistoksia, joista osan jätimme koristamaan juhlapöytiä. Niitä olisi tehnyt mieli rapsutella, niin söpöjä olivat! Norppien lisäksi juhlavieraita viihdyttivät ruokailun aikana hääbingo ja sen jälkeen tietovisa, joiden designista vastasin ihan itse – toki sain inspiraatiota ja ideoita netistä. Lisäksi pöytiin oli jaettu valkoisia maalitusseja, joilla vieraiden oli tarkoitus kirjoittaa viestejä sileisiin kiviin. Ne toimivat vieraskirjana, sillä ihanat kivet kerättiin lopuksi säilöön isoon lasipurkkiin. Nyt se tönöttää olohuoneen lipaston päällä muistuttamassa meitä tuosta ihanasta päivästä ja ihmisistä, joiden kanssa sen jaoimme.

ze4

fanni1-horz
SONY DSC
sara8-horz

Huomattiin vasta jälkeenpäin, että olisihan nuo verhot voinut vähän keskitetymminkin ripustaa – no, ei haittaa!

Tsekin vaihto-opiskeluaikana elämäämme tulleet ystävämme Niina ja Rita kertoivat hulvattomalla tyylillä ja kahdella kielellä, miten meidän rakkaustarinamme sai kaksi vuotta sitten alkunsa. Tyttöjen esitys kirvoitti aikamoisia naurunremakoita, ja hääparia himppusen myös nolotti! Mummu ei ainakaan arvostanut tarinoita huimapäisestä tyttärentyttärestään, joka lähti päähänpistosta vuoristovaellukselle jonkun juuri tapaamansa portugalilaispojan kanssa. Taisi sittenkin osua turhan likelle, sillä enpä minäkään tätä minuna kirjoittelisi ilman erästä mystistä 60-luvun alun telttailuretkeä!

ze1-horz

Polkaisin eka!

ze9

Halusimme hääkakuksi jonkun oikeasti herkullisen kuohkean kakun, joten päädyimme pyytämään kokilta mansikkaista brita-kakkua. Sitä ei voinut torniksi koota, mutta siitä huolimatta kakku oli kaunis ja mikä tärkeintä, varsinkin hyvänmakuinen. Nam! Kakunleikkauksessa melkein kaaduimme nurin, mutta sainpas polkaistua ensin!

SONY DSC
SONY DSC

make2

ze5

Trampoliinikin oli käytössä illan aikana, vaikkei lapsia paikalla ollutkaan. Kaikille lapsenmielisille!

sara18-horz
SONY DSC

Ihana pihakeinun gangsterikerho! Miten voikin pariskunnilla olla noin samanlaiset hiukset, haha!

ze7fanni5-horz

Häävalssi haluttiin tanssia ja mielellään oikein perinteisten maalaishäiden tyyliin, vaikka kumpikaan meistä ei ole mikään parkettien partaveitsi – Zé valssasi ekaa kertaa ikinä omissa häissään, mutta tuo kaikki mahdolliset urheilulajit handlaava mieheni hoiti tietysti homman kunnialla kotiin! Kappaleeksi valikoitui iki-ihanan Tapio Rautavaaran Häävalssi. Toisena biisinä soi Frank Sinatran I Can’t Take My Eyes Off You. Olihan se nyt aika hieno kokemus, tanssia rakkaansa kanssa vanhalla tallinvintillä tärkeimpien ihmisten katsellessa. Vaikka olimme olleet jo lähes vuoden naimisissa, oli silti sellainen liikuttava olo että nyt tämä sielunkumppanien liitto vasta kunnolla sinetöitiin, ja tästä lähtien teemme parhaamme elääksemme loppuelämämme onnellisina yhdessä.

aamu3OLYMPUS DIGITAL CAMERAfanni4

Juhlat jatkuivat iskän Butugihvel Boodie Bandin säestämällä tanssimisella ja twistaamisella, rennolla oleskelulla, viereisen rakennuksen väentupaan katetulla iltapalalla, vapaaehtoisella saunalla ja bändin lopetettua soittonsa setäni vetämällä karaokella. Pikkutunneilla pidot vaan paranivat kun väki väheni, ja lopulta istuimme auringon noustessa tallin edustalla laulamassa lisää ja kumoamassa loppujakin viinejä – oluet ja siiderit kun olivat loppuneet jo pari tuntia sitten! Sulhanen oli ollut jo muutaman tunnin sikeässä unessa kun morsiamensa vihdoin kömpi pehkuihin väsyneenä mutta onnellisena.

aamu1

aamu2

Kuvat on haalittu oman kamerani lisäksi sieltä täältä, ihmisiltä jotka lähettivät niitä meille. Kiitos Sara, Fanni, appiukko-José ja Markku-eno! Isoin kiitos kuitenkin rakkaille vanhemmilleni, joita ilman näitä juhlia ei olisi saatu järjestettyä lainkaan – tai ainakaan läheskään tässä mittakaavassa ja vähäisellä työllä. Postaan myöhemmin vielä ihanan ja taitavan Enyan ottamia hääpotretteja ja tunnelmakuvia juhlista – nämä olivat siis vain maistiaisia!

In English: We have been married already a year, but celebrated our wedding only on the 1st of August. The feast was situated in a historical and idyllic old manor of Itätalo on Kustavi island, and we couldn’t have wished for anything better for a wedding. The chef was preparing delicious vegetarian food and a perfect cake, and we were so happy to spend a day with the most important people around us in a relaxed atmosphere. We were listening to touching speeches, playing wedding bingo, had a quiz, open mic and a trampoline to amuse our 50 or so guests. We had decorated the space with white textiles, natural flowers, stones, and lamps. My bridal bouquet was also self picked from the roadside. The ”guest book” was written on smooth sea stones that were collected in a glass jug afterwards. Later in the evening we had my father’s band playing and my uncle arranged a karaoke for the rest of the night. What a perfect day it was –  we definitely had a blast!

Karnevaalit jatkuu

Eli tässäpä tulisi lisää kuvia Sesimbran karnevaaleilta:

carni37carni33carni38

Näistä pitkälti miehistä koostuvista rumpuryhmistä lähti ihan mieletön ääni ja rytmi.

carni345carni39 carni40 carni41 carni44carni42carni45 carni46 carni47 carni49 carni50 carni51

Tuo viinitonkkaheppu oli aivan ihana!

carni368 carni52

Näillä tytöillä oli ehkä kaikista hulluimmat asut: kakkaa, räkää ja verta.

carni53

Tämä kalastajista ja rantatytöistä koostuva ryhmä kuului sekin lemppareihini.

carni54 carni55

Ja tuo pieni tyttö oli niin suloinen ja innoissaan tanssiessaan sambamimmin kanssa.

carni56 carni57 carni58

Nää kermakakkumekkoihin pukeutuneet totiset mummuryhmät olivat myös ihan huippuja!

carni59carni603 carni61 carni62

Varsinaisen kulkueen perässä tuli muutama vieläkin kotikutoisempi ylimääräinen ryhmä.

carni63

Sellainen oli se karnevaalikulkue! Odoteltiin autossa ruuhkan päättymistä melkein tunti, sillä kaikki tietysti lähtivät keskustasta samaan aikaan. Ehkä ensi vuonna menenkin itse tuonne pyörähtelemään, vaikka en sambaa olekaan eläissäni tanssinut! Ja voisinpa ottaa vielä äitinikin mukaan, se kun on hulluna kaikkeen tällaiseen.

carni65

Jostain Rio de Janeiron karnevaaleilta kun näkee kuvia, niin niissä esiintyy poikkeuksetta hyvinkin timmissä kunnossa olevia nuoria mimmejä ja jätkiä. Mutta musta oli nimenomaan tosi ihanaa ja tervettä, että tässä kulkueessa näkyi aivan kaikennäköisiä, -kokoisia ja -muotoisia naisia ja miehiä sambaamassa ihan pienissäkin asuissa vailla häpeän häivääkään! Ikähaarukkakin oli luultavasti luokkaa 4-75. Joku ehkä kauhistelisi kun esiteini-ikäisetkin tytöt sambaavat paljastavissa asuissa, mutta mitä sitten? Miksi vartaloaan pitäisi hävetä tai peitellä? Sen ikäisillä tytöillä on usein niin huono itsetuntokin, että aivan varmaan on paikallaankin sen pönkitys ja hyvä fiilis omasta vartalosta, oli se sitten minkänäköinen tai -ikäinen vaan.

In English: More photos from the carnival. I loved how the samba dancers came in all kinds of ages, sizes and shapes. And every one of them was seemingly proud of their bodies. Maybe next year I will attend the parade myself, who knows!

Sambakarnevaalihumua Sesimbrassa

Olimme Portugalissa juuri karnevaalien aikaan, ihan tarkoituksella, ja tottakai juhlahumua piti käydä pariinkin otteeseen kokemassa. Sesimbralaiset tituleeraavat kotipaikkaansa maan karnevaalipääkaupungiksi, koska siellä on kuulemma parhaat juhlat. Paha sanoa, nämä kun olivat ensimmäiset karnevaalini, mutta ainakin tunnelmaa riitti ja niin puvut kuin musiikkikin olivat hienoja ja niihin oli panostettu valtavasti! Ne olivat myös mielettömän vaihetelevia: oli paljon perinteisiä kimaltavia höyhenhepeneitä ja kermakakkumekkoja, mutta myös kalastajia, liskoja, robotteja, lentäjiä, jäätelökojuja, poliiseja, fadolaulajia, rantatyttöjä, räppääviä seiloreita, mehiläisiä ja mitä vielä! Kaikenikäiset, -näköiset ja -kokoiset ihmiset vauvasta vaariin ottivat osaa kulkueeseen, jossa eri sambakoulut (ja luultavasti muutkin ryhmät) esittelivät koko talven harjoiteltuja tanssi-, musiikki- ja rumpunumeroitaan ja kilpailivat upeimman esityksen paikasta. Karnevaali olikin oikein koko kylän juhla – bongasin jopa paikallisen ”kylähullun” kulkueesta sambaamasta.

Näitä kuvia katsellessa tuli ihan mielettömän iloinen ja lämmin fiilis, toivottavasti teillekin!

carni8carni5carni9carni3carni12carni4carni7carni10

Tämä herhiläisukkeli oli yksi lemppareistani, haha!

carni11carni6carni13 carni14 carni15 carni17carni16carni18 carni2

 Paahdetut kastanjat ovat olennainen osa karnevaaleja. Tosin itse tuli niiden sijaan maisteltua churroa.

carni19 carni21carni20carni22 carni23 carni26carni24 carni25carni27 carni28 carni29 carni30 carni31 carni32

 Tykkäsin kovasti tästäkin asusta! Johtuneeko meikäläisen silmää miellyttävästä värimaailmasta, heh.

Itse en pukeutunut höyheniin, vaan Peppi Pitkätossuksi! Hahmo kyllä tunnistettiin Portugalissakin asti, sen huomasi ihmisten hymyistä ja lasten ”Pipi!”-kijlahduksista. Rastaletitkin pysyivät ihan itsekseen pystyssä. Asua varten ei myöskään tarvinnut ostaa mitään muuta kuin hiusväri.

carni1carni64

Näitä kuvia on niin valtavasti, että perästä seuraa vielä toinen karnevaalipostaus! Stay tuned!

In English: I was in Portugal at the time of the annual samba carnival, and we went to see the party in the town of Sesimbra. They say that it’s the carnival capital of Portugal, but I can’t say anything about that since it was my first carnival ever. The costumes were amazing and of such variety! There were people of all ages and sizes dressed up as almost anything you can imagine, from traditional samba queens to ice cream kiosks and from lizards and fishermen. One could really see that the shows had been practiced all winter long! I didn’t dress up in feathers, but as Pippi Longstockings.

I took so many photos that there is another post coming, stay tuned!

I am his and he is mine from this day until the end of my days

Tuona toukokuun sunnuntaina käveltiin polttavan Portugalin auringon alla meren sylissä lepäävälle hylätylle linnakkeelle.
Heitettiin vaatteet muurille, kahlattiin hyisessä Atlantin aallokossa rokkoiselle kivelle istumaan. Tyrskyt melkein veivät mennessään, mutta halusin välttämättä päästä perille.
Minun käskettiin kääntyä katsomaan muuria. Siihen oli kalkkikivellä kirjoitettu
WILL YOU MARRY ME?
 
eikä varmaan oltaisi voitu olla onnellisempia.
Mutta viime perjantaina kenties kuitenkin oltiin. Olen solminut avioliiton sielunkumppanini kanssa. Musta on tullut rouva! Jestas sentään. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, niin enpä olisi itsekään uskonut, mutta niin se elämä heittelee.
Joskus ajattelin, että naimisiinmeno on hölmöä ja vanhanaikaista, mutta nyt olen sitä mieltä, että ei se sitä rakkautta mihinkään muuta, joten miksi ei. On jokseenkin hassua pelätä, että joku paperi tai muu sopimus voisi muuttaa ihmissuhteen. Eiköhän se aina ole ihmisten oma käytös ja muutos, jotka suhteenkin muuttavat, suuntaan tai toiseen. (Maahanmuuttosäännöksillä saattoi olla tämän toiminnan nopeuden kanssa jotain tekemistä, mutta kyllä tämä muutoinkin tuntuu hyvin oikealta!)
Vihkitilaisuus oli pieni ja yksinkertainen, itse Koroisten pellolta kerätty auringonkukkahääkimppu unohtui kotiin, ja maistraattiosuuden jälkeen käytiin kotona leikkaamassa kakkua ja ravintolassa syömässä seitania. Seuraavana päivänä kutsuttiin ystäviä tupaantuliais-, hää-, ja vielä synttärikemuihinkin, ja taas leikattiin kakkua ja kaalipiirasta. Ensi kesänä kenties juhlitaan sitten kunnolla, (leikataan taas kakkua) ja vaihdetaan sukunimiäkin päittäin, jos vielä huvittaa! Nyt ei viitsinyt alkaa uusimaan kaikkea aina passista plussakorttiin.
One love! Muistakaa rakastaa!

Pakkaspäiviä ja lettukestejä

Iltaöinen puisto, jonka läpi ja jonka poluilla tuli kuljeskeltua monen monituiset kerrat.
 Pakkaspäivän kävelyretki hyiseltä tuntuneessa -6 asteessa. Viimeinen kuva ei tosin liity tapaukseen. Enpä tänä talvena olekaan vielä sen kylmemmässä ilmassa oleillutkaan, ehkä ei enää tarvitsekaan? Tai sitten luontoäiti päättää pamauttaa tänne sen parikymmentä astetta pakkasta juuri kun tuo portugalilaiseni reilun viikon päästä tulee kylään!
Juhlimassa niin kuin kunnon vaihtarit konsanaan. Tuolla päin maailmaa oli hauska systeemi, että joka kuppilassa oli oma valokuvaaja joka räpsi kaikista kuvia, ja ne sitten löysi seuraavana päivänä netistä. Tosi kätevää, niin ihmisten ei tarvitse pelätä oman kameransa puolesta!
Pienimuotoiset lettujäähyväiskestit: pinaattitäytteisiä crepesejä ja jälkiruuaksi pohjasta palanutta pannukakkua.