Curitiba: mäntyjen, pilvenpiirtäjien ja hippipakujen maa

Heippatirallaa! Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja päivittämään blogia. Tänään olen ollut täällä Brasiliassa jo kaksi viikkoa. Aika vain tuntuu katoavan johonkin mustaan aukkoon! Nämä kaksi viikkoa ovat tosin olleet aikamoista vuoristorataa. Ensimmäiset muutaman päivän olin ihan täynnä rakkautta tätä paikkaa kohtaan, mutta jo ensimmäisen sateisen maanantain koittaessa olikin kaikki vähän liikaa ja itkin kaksi päivää melkein yhtä soittoa. Melkein varasin lentoliput Portugaliin, mutta sain itseni jäämään aina vielä yhdeksi päiväksi kerrallaan. Kyseessä taisi olla ihan perinteinen kulttuurishokki. Todella yllättävää, että sellainen pääsee salakavalasti iskemään juuri täällä ihan länsimaisen kulttuurin keskellä. Luulen, että se on tämä kielimuuri ja yksin olo, sillä brasilialaisessa (tai noh, curitibalaisessa) kulttuurissa ei ole mitään valittamista. Asiat kai vain sitten sulattaa huomattavasti helpommin, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.

curitiba6

Suloisia Kleinbusseja näkyy katukuvassa paljon, ja ne ovat kaikki valkoisia.

curitiba1

Curitiba panostaa pyöräilyyn, ja on epäilemättä Etelä-Amerikan pyöräilijäystävällisimpiä kaupunkeja.

curitiba3-horz

curitiba5

Centro Cívicossa on rauhallista sunnuntai-iltapäivänä.

curitiba7

Italialaiset siirtolaiset ovat jättäneet nimensä Curitiban katukuvaan.

curitiba2

curitiba8

Curitiban bussiliikenne on tunnettu näistä ”tuubeista”.

Päädyin kaiken tämän seurauksena vaihtamaan työharjoittelupaikkaani. Teknisen ympäristöprojektin sijaan työskentelenkin kohta englannin opettajana! Aika hullua. Olen asiasta varovaisen innostunut mutta samalla myös hieman kauhuissani. Nuoret joille oppitunteja pidän vaikuttavat kuitenkin symppiksiltä ja hyvin käyttäytyviltä. Uuden harjoittelupaikkani nimi on ELO Apoio Social e Ambiental, ja se on koulutuskeskus haavoittuvassa asemassa oleville nuorille, jotka on tarkoitus saada työelämään ja muuttamaan maailmaa opettamalla heille mm. työelämätaitoja sekä ympäristökasvatusta. Nämä nuoret tekevät töitä neljä päivää viikossa ja opiskelevat yhden päivän viikossa.

Olen nyt lähinnä tutustunut ELOon ja sen projekteihin sekä suunnitellut tulevia oppituntejani. Ajattelin ottaa mukaan myös globaalikasvatusta, jota on Taksvärkin vapaaehtoisena kansainvälisyyskouluttajana tullut jo kokeiltua. Tästä saattaa lopulta olla enemmän hyötyä tulevaisuuden kannalta kuin Institutos Lactecin harjoittelusta olisi ollut, sillä meillä on Zén kanssa ollut yhtenä monista tulevaisuuden mahdollisista suunnitelmista rakentaa jonkinlainen kestävän kehityksen koulutusprojekti Portugaliin. Saa nyt nähdä. Taisi olla alun alkaenkin typerä idea edes yrittää kuvitella tekevänsä jotain muuta kuin NGO-hommia edes muutaman kuukauden ajan. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Siellä Lactecilla oli käytössä jopa kellokortit, huh!

curitiba9

Endeemiset araucaria-männyt ja palmut kasvavat sulassa sovussa.

curitiba10

curitiba14

Puut ovat kukassa ja katutaide kukoistaa, etelän kevät on alkamaisillaan.

curitiba11 curitiba12-horz
curitiba13

Eikä siinä vielä kaikki. Päädyin myöskin vaihtamaan asuntoa! Ensimmäiset kämppikseni ovat valtavan hyväsydämisiä ja auttavaisia, mutta en tunne oloani kovin kotoisaksi tässä asunnossa. Brasilian mittakaavassa turvajärjestelyt eivät ole kovin hyvät (huoneeni on vain neljän lukon takana), kämppä on melko likainen, kämppikseni polttaa sisällä ja pitää ikkunoita auki minkä takia asunto on jääkylmä, eikä jatkuva liikenteen melu ja etenkään korviahuumaava junanpilli monta kertaa päivässä oikein helpota asiaa. Lisäksi täällä ramppaa kämppikseni kavereita polttamassa pilveä. Päätin siis muuttaa. Uusi huoneeni joogaopettajanaisen alivuokralaisena keskustassa vapautuu ensi viikon sunnuntaina ja siellä on puhdasta ja lämmintä, koska ikkunoissa on tuplalasit!

Niin, täällä ei tosiaan ole mitkään trooppiset lämpötilat. Joinain päivinä on kyllä ollut noin 24-25 astetta, mutta yhtenä yönä lämpömittari oli pudonnut ihan muutamaan asteeseen, ja nukuin viluissani untuvatakki huppuineen kaikkineen päällä, sen normaalin kahden peiton lisäksi. Curitibassa sää saattaa myös muuttua minuuteissa. Tänäänkin aurinkoinen lämmin päivä pimeni ihan yhtäkkiä ja vaihtui kovaan sateeseen. Viime vuonna täällä satoi kuulemma lunta. Ei taida ihan kuulostaa siltä mitä Brasiliasta ensimmäisenä tulisi mieleen?

curitiba16

curitiba18

Bosque do Papa eli Pope’s Woods.

curitiba15
curitiba17 curitiba19-horz
curitiba21

Curitiba on minun mittakaavassani valtavan suuri. Täällä on moderneja pilvenpiirtäjiä mukulakivikatujen varsilla, araucaria-puita, värikäs vanhakaupunki, oransseja takseja ja toppatakeissa kulkevia ihan kaiken värisiä ja näköisiä ihmisiä. Täällä on niin paljon blondeja saksalaisten ja puolalaisten jälkeläisiä, että kukaan ei tiedä minun olevan gringa ennen kuin avaan suuni. Täällä on pyöräteitä, valtavasti japanilaisia ja italialaisia ja paikallisia ja kasvisravintoloita, kauniita puistoja, hämmentävä bussijärjestelmä, vilkas yöelämä, siistimmät kadut kuin Suomessa ja hirveän paljon kodittomia jotka nukkuvat pahvinpalojen päällä bussipysäkeillä tai ovat rakentaneet joustinpatjaleirinsä keskusaukion nurmikolle. Mutta minä en ollut koskaan kuullutkaan Curitibasta ennen kuin hain tätä harjoittelupaikkaa, ja sekös tuntuu hullulta. Kaikista paikoista joissa olen käynyt tämä muistuttaa ehkä eniten Lissabonia (eikä vähiten calçada-katujensa takia), mutta tuntuu kuin täällä yhdistyisi palasia vähän joka puolelta maailmaa (kuten tässä Curitiban mainosvideossakin sanotaan). Curitiba ei kuulemma ole Brasiliaa. Ehkä siksikin tätä tänne asettumista on ollut hieman vaikea sulattaa.

curitiba23

curitiba24

Puolalaisia hirsitaloja keskellä pientä kaupunkimetsikköä.

curitiba27
curitiba25

Nämä kuvat ovat sunnuntailta, kun kävin lyömässä lukkoon muuttoni keskustaan. Tulin yllättäen kutsutuksi uuden vuokraemäntäni ja tämän kahden nuoren joogaoppilaan mukaan puistopiknikille, mitä ennen ehdin kuitenkin käydä lounastamassa vegeravintolassa. Täällä ei ole kasvissyöjällä mitään ongelmia, päinvastoin, vegeruokaa saa joka paikasta ja se on vieläpä ihan törkeän hyvää! Kyytipojaksi voi sitten hörpätä cashew-hedelmämehua tai passionhedelmämehua tai mangomehua tai vaikka sokeriruokomehua. Kummasti täällä on innostunut taas smoothieidenkin tekemisestä, kun ihania trooppisia hedelmiä saa niin halvalla.

Sunnuntainen piknik pidettiin siis Paavin metsässä eli Bosque do Papassa, minne kävelimme hallintorakennuksista ja kaupunkilaisten hengailualueista koostuvan rauhaisan Centro Cívicon halki. Ihanaa että ihan kaupungin keskustassakin on ihan oikea pieni metsä, ja se on vieläpä melko lähellä tulevaa kämppääni. Sekin on aika ihanaa, että metsän läpi käveltyä tulee vastaan puolalaistyylisiä hirsitaloja pärekattoineen ja vanhoine työkaluineen. Niiden keskellä oli kumman kotoisa olo! Lautapelit, tarot-kortit ja suklaakeksitkin olivat aika kivoja juttuja.

curitiba28
curitiba26

curitiba29

Piknikillä tarot-kortien kera.

Mulla on nyt sellainen fiilis, että superkiireisen opiskelukevään ja pinnaa koetelleen joskin antoisan Afrikan-reissun jälkeen haluan hyödyntää tätä yksinoloa ja tehdä tästä Brasilian-ajastani sellaisen omaan hyvinvointiini keskittyvän ajanjakson. Haluan kävellä ja juosta puistoissa, käydä joogatunneilla, kokeilla joka päivä jotain uutta, syödä terveellisesti, tehdä mahdollisimman paljon luontoretkiä ja kivoja juttuja ja mikä tärkeintä, kuunnella itseäni. Mua on siunattu melko voimakkaalla intuitiolla, enkä usko että sitä seuraamalla voi oikein mennä pieleen. Siksipä päätinkin heti vaihtaa harjoittelupaikan ja asunnon itselleni paremmin sopiviin, koska mitäpä sitä turhaa roikkua jossain, joka ei tunnu yhtään omalta jutulta, kun maailma on täynnä vaihtoehtoja? Portugalin kieltä täällä ei pääse pakoon millään, joten sitä tulee opittua yrittämättäkin. Ja ainakin olen jo saanut avattua suuni. Ehkä oli ihan hyvä, etten kuitenkaan ostanut niitä lentolippuja heti takaisin Eurooppaan.


In English: I have been in Brazil for two weeks now. Time just disappears somewhere, but the two weeks have also been a real roller coaster to me. I probably experienced some kind of a culture shock, and ended up changing my internship placement and also my apartment – instead of working with a technical environmental science project, I will become an English teacher! But why hang on to something that doesn’t feel right, when the world is full of opportunities? For someone with as strong intuition as me it’s nearly impossible as well. I feel like I want to use there three months of living alone to concentrate on my own wellbeing that I’ve been neglecting due to super busy spring and our trip to Africa.

Curitiba is a huge city but it also has many parks, cheap and delicious vegetarian restaurants, organic markets and other things to enjoy. The streets are more clean than in Finland, but they also host way too many homeless people. People say that Curitiba is not really Brazil, and maybe that’s why it has been a little hard to get a grasp on this modern city that seems to have combined something from all over the world.

Mainokset

Tarinoita Lusakan slummeista

Oletko joskus pohtinut, miltä afrikkalaisen suurkaupungin slummeissa näyttää? Siellä, missä valtaosa afrikkalaisten suurkaupunkien väestöstä asuu. Tervetuloa valokuvamatkalle Madimbaan, Sambian pääkaupungin epäviralliseen lähiöön!

madi4
madi2
madi9
madi1
madi8

En ole ihan varma voiko Madimbaa varsinaiseksi slummiksi edes sanoa, mutta en ole keksinyt muutakaan näppärää nimitystä kaavoittamattomalle, alkujaan laittomalle alemman tulotason asuinalueelle, jossa monenlaiset ongelmat rehottavat, mutta leppoisa elämänasenne näkyy myös. Madimba kuten monet muutkin ”shantytownit” tai ”compoundit” on tuon nimityksen mukaisesti syntynyt kaupungin laajentuessa hallitsemattomasti alueelle, joka aikoinaan oli siirtomaaisäntien maatilojen omistuksessa. Ensimmäiset asukkaat olivat amerikkalaisia lähetyssaarnaajia, jotka asettuivat alueelle 60-luvulla. Nimi Madimba on paikallista kieltä (nyanjaa?) ja kääntyy suomeksi tarkoittamaan puutarhoja (farms).

Madimbassa asuu noin 3000 ihmistä reilun neliökilometrin kokoisella maapläntillä vajaa 600 taloudessa. Alueesta osa lilluu suomaisena korkealle nousevassa pohjavedessä, osa on rakennettu marmorikallioiden päälle, kun taas osa on ihan tavallisella maaperällä. Vielä 10 vuotta sitten Madimbassa ei ollut peruspalveluita, mutta nykyisin asuinalueelle on vedetty sähköt, joskaan kaikki eivät ole liittyneet sähköverkkoon, ja joihinkin taloihin tulee vesijohdot. Viemäreitä ei ole, vaan vesijohtojen onnekkailla omistajilla on umpisäiliöt. Loput saavat vetensä pihoille kaivetuista kuoppakaivoista tai projektien tuella rakennetuista vesikioskeista, porakaivoja on muutamia. Vessat ovat useimmiten kuoppakäymälöitä, jotka sadekaudella sadevesikaivojen ja kunnollisten ojien puutteessa tulvivat yli äyräidensä ja saastuttavat pohjavettä. Tämän takia kuivakäymälöitä on rakennettu Madimbaan.

madi1
madi3

madi5

Springs of Hope primary school on saanut kuivakäymälät pihalleen.

madi7

Me emme asu Madimbassa, vaan päätien toisella puolella vähän ”paremmalla” alueella. Olen kuitenkin käynyt compoundissa jo monesti kartoittamassa vessoja ja kaivoja, joista valita gradututkimukseni näytteenottoon sopivat. Nyt kun täällä ollaan oltu jo yli kuukausi, on hommat vihdoin saatu alulle. Viime viikolla kiersin Madimbassa vessantyhjentäjänä toimivan miehen kanssa, mutta hän ei tainnut viedä minua ihan kaikille vessoille, vaan alueesta jäi kolmasosa kiertämättä. Minä en suuntavaistottomana tietenkään edes huomannut mitään, mutta puolustuksekseni täytyy sanoa, että olin kipeä eikä niissä lievän kuumeisissa ja nuhaisissa olotiloissa mielessä kyllä pyörinyt paljon mitään. Jouduin vielä maksamaan hänelle palkkaakin, vaikka 5 euroa päivältä ei kyllä kovin paljon ole. Taisi vielä lähteä palkkansa saatuaan suoraa baariin, sen verran asetaldehydi tuoksahti viimeisenä päivänä. No, huomenna pitäisi sitten suunnata paikkailemaan noita virheitä ihan NECOSin henkilökunnan kanssa, luojan kiitos. Tässä joitain pokkarikameralla työn lomassa kuvailtuja otoksia viime viikolta:

madi2

Täällä näkee, mitä kaupungin alla on – valkoista kalkkikiveä, joka loistaa auringossa häikäisevän kirkkaana.

madi4

Energinen rouva halusi kuvaan kaalimaansa kanssa. Hyvin kasvaa vessakompostilla!

madi5

Vähän kliseistä, mutta monet lapset leikkivät täällä autonrenkailla.

madi3

madi11

Tämä pikku tyttö oli ihan hurjan söpö, mutta katseli minua kovin vakavana. Olinkohan ensimmäinen muzungu, jonka hän näki?

madi6

Jätehuollon tila on aika surkea, kuten kuvasta näkyy.

madi12

Tyytyväinen vesikioskilla hengailija.

madi7-horz

Tällä reteällä tädillä oli hienoin vessa, mitä olen täällä nähnyt! Tuiman ilmeen hän otti kuvaan, vaikka itse pyysi päästä kuvattavaksi.

Moni projektin vessoista on vähän huonossa jamassa. Joko ne on kokonaan hylätty tai virtsanerotteluputket ovat tukkeutuneet, ja vessaa käytetään kuin normaalia kuoppakäymälää. Sen vessantyhjentäjän pitäisi olla myös vessankorjaaja, mutta hän taitaa luistaa töistään vessanomistajien palautteesta päätellen. Onneksi jotkut vessoista ovat sentään vielä täydessä toiminnassakin.

Madimbassa on toki köyhää, mutta varsinaista kurjuutta tai mitään pulleavatsaisia nälkälapsia saati sitten kadulla asuvia ihmisiä ei täällä näy. Kaikilla on koti ja ainakin suurimmalla osalla tarpeeksi ruokaa, vaikka olot voivatkin olla aika haastavia. Ehkä se on enemmän sellaista valinnanvapauden köyhyyttä, ainakin näin ulkopuolisen silmin nähtynä. Maaseudulla taas näkee enemmän ihan absoluuttista köyhyyttä, kuten olkikattoisia savimajakyliä. Paha silti mennä sanomaan, kumpi lopulta on ihmisten omasta mielestä parempi tai pahempi.

madi9
madi10

madi13

Täällä saa nopeasti uusia kavereita lapsista.

madi19

Ei mikään edustavin otos, mutta kun samaan kuvaan Suomen suurlähettilään ja alivaltiosihteerin kanssa pääsin, niin pitihän tämä potretti nyt julkaista.

Pari viikkoa sitten saatiin tärkeitä vieraita kylään, kun Suomen kehitysyhteistyöstä ja kehityspolitiikasta vastaava alivaltiosihteeri Elina Kalkku ja Suomen suurlähettiläs tulivat vierailulle! Mulle kerrottiin ensin, että vierailija olisi joku ministeri. Vähän vaikea sitä oli uskoa, mutta ei tässä kauas jääty. Vieraille pidettiin ensin esitys NECOSista, jonka jälkeen katsastettiin toimiston fasiliteetit, ja sen jälkeen hypättiin autoihin ja ajettiin Madimbaan katsomaan vessoja. Tuntui vähän hassulta nähdä Suomen lippu liehumassa hienon valkean maastoauton nokassa ja kiertää auringon laskiessa katselemassa vessoja ja jututtamassa ihmisiä korkea-arvoisten virkamiesten kanssa. Kaikkea sitä!

madi20

 

madi21

NECOSin Noah tykkäsi suurlähettilään autosta.

madi22

NECOSin myrskyssä tuhoutunut kasvihuone tomaatteineen.

madi23

Kotikatu illansuussa.

madi24
madi26

madi25

Auringonlaskut ovat täällä upeita!

madi27

Suurlähettiläs haastattelee vessantyhjentäjänä toimivaa Malonia.

madi29

madi31

Tältä näyttää kuivakäymälä sisältä.

madi28

 

madi30

Taka-alalla perinteisempi kuoppakäymälä ja roskien polttoa.

madi32

 

madi33

Maissisato kuivumassa.

madi34

Tämä leidi jota kävimme jututtamassa on yksi lemppareistani. Aivan ihana!

madi35

Kuoppakaivo autonrenkaalla varustettuna.

madi36

Mitäs tuosta elämästä Madimbassa sen enempää sanoisi; arkea täälläkin eletään, ja se on loppujen lopuksi samanlaista ihan joka puolella maapalloa, kuten tuntuvat olevan myös ihmisten toiveet ja haaveet. Ruokaa täälläkin laitetaan, pyykkiä pestään, lapsia hoidetaan, jalkapalloa pelataan, telkkaria katsellaan, naapurien kanssa juorutaan, töihin kuljetaan ja baareissa istutaan. Haaveillaan kai vähän paremmasta keittiöstä, ja siitä, että pojasta tulisi lääkäri, toivotaan että pysyttäisiin terveinä. Puitteet vaihtuu, mutta ihmiset pysyy ihmisinä.

Valkoisena kummajaisena täytyy kyllä välillä kovettaa nahkansa, jotta ei ottaisi itseensä niistä valitettavista jopa halveksuvan oloisista katseista, muzungu-mutinasta ja selän takana kaikuvasta ivallisesta naurusta. Onneksi monet suhtautuvat tähän valkonaamaan myös neutraalin hämmästyneesti, positiivisen uteliaasti tai jopa innokkaasti. Sitten on nämä herrasmiehet, jotka haluavat kanssani naimisiin (”I want to marry a white person!”), ja ”Hello baby!” -tyypit, jotka taas haluavat jotain muuta. Kumma kyllä näitä huuteluita ei juuri kuulu, kun olen liikenteessä Zén kanssa. Lasten kanssa on usein kivointa jutella, koska heillä ei ole juuri mielikuvia siitä, kuinka rikkaita ollaan eivätkä he kadehdi eurooppalaista hiuslaatuani saati vaadi kovaäänisesti maksamaan heidänkin bussilippuaan, koska olen valkoinen. Jonkin verran ksenofobiaa täällä on ilmassa, mutta siitä saavat osansa etenkin kongolaiset, ruandalaiset ja muut pakolaiset, joten ei minulla pitäisi olla mitään oikeutta valittaa. Olen kuitenkin tavannut myös joitain aivan ihania ihmisiä, ja niistä kohtaamisista olen kiitollinen ja iloinen. Mutta tämän järjestön tyyppejä lukuunottamatta en kyllä voi sanoa saaneeni täältä vielä yhtäkään kaveria.

Seuraavaksi palataankin upeiden safaritunnelmien kera, joten pysykääs kuulolla!


In English: Welcome to Madimba, an unofficial suburb of Lusaka! The name of the compound means gardens, and it is a home to some 3000 people in a square kilometer. This is where I have been working and doing my master’s thesis research. The shantytown has many problems, some of which can be identified in these pictures, but also a mellow attitude towards life. It is poor and some basic services are inadequate, but outright misery cannot really be seen here, at least with eyes of an outsider. However what the people seem to lack are alternatives in life. But people here live their everyday life like in all corners of the world, cooking meals, washing laundry, gossiping with neighbors, playing football, watching TV, sitting in the bars, dreaming about the same things. The settings may change, but people are people everywhere.

Next time I’ll be back with some safari stories, so stay tuned!

Sambialaista yliopistoelämää

Tänään pyörähti mittariin jo kolme kokonaista viikkoa täällä Afrikan kamaralla. Työskentely on lähtenyt liikkeelle hitaanlaisesti, mutta siihen on sentään jo päästy kiinni. Olihan tällainen hidas startti ehkä vähän odotettavissakin, mutta turhautumisen hetkiä on silti koettu pariin otteeseen. Nyt on kuitenkin hyvä fiilis siitä, että hommat ovat vihdoin lähteneet käyntiin ja tehtävää riittää ainakin tällä hetkellä. Zélle on iskenyt pieni flunssanpoikanen ja mulla oli viime viikolla hieman vatsavaivoja, mutta muuten menee edelleen oikein mainiosti.

unza2

Tervetuloa UNZAlle!

unza1

Mingling bar, jossa wifi toimii jotenkuten.

unza3

Graduation square.

unza4

unza5

Kirjastorakennus kauniine patsaineen.

NECOS järjesti tämän viikon torstaina energiaprojektiinsa liittyen seminaarin, jossa toimin sihteerinä kirjaten ylös keskustelun kulkua. WWF Zambian kanssa toteutetun projektin tarkoituksena on ollut kehittää kestäviä energiamuotoja Materon asuinalueella, mihin on tähdätty edistämällä perinteisten hiilikeittimien osittaista korvaamista sahanpurupellettejä polttoaineena käyttävillä liesillä. Sahanpurua ei hyödynnetä mitenkään, joten se on hiiliä kestävämpi polttoaine, mutta savuttaa ja aiheuttaa terveyshaittoja yhtä kaikki. Seminaari oli todella inspiroiva ja keskustelut mielenkiintoisia, sillä vieraiksi oli kutsuttu edustajia niin julkishallinnosta, yrityksistä kuin järjestöistä ja akatemiastakin. Alkavalla viikolla tulisi ainakin viimeistellä raportti seminaarista ja käydä kartoittamassa omaa tutkimustani varten kaivoja ja vessoja koordinaatteineen, jotta saan tehtyä näytteenottosuunnitelman ja ehkä jopa kartan alueesta. Myös kuivakäymälöiden virtsanäytteilleni haettava Ethical Clearance -hakemus lähtee postiin, joten onhan tässä jotain jo aikaiseksi saatu!

unza6
unza7

unza8

Tyttöjen uudehkot asuntolat.

unza26

unza27

Poikien asuntolat, jotka tunnetaan myös nimellä The Ruins.

unza28 unza9
unza10

unza11

Iloinen silimbansoittajaryhmä!

unza12

Soittava ja tanssiva kulttuurikulkue.

unza14
unza13

Tämän postauksen tarkoituksena oli kuitenkin ottaa pieni katsaus pariin University of Zambian teemapäivään, joihin olen osallistunut viime ja toissaviikkojen perjantaina. Ensimmäisellä viikolla oli Social and Cultural Day, jota varten pääkampukselle oli pystytetty pienimuotoinen tapahtuma-areena. Muutama käsityöläinen oli tullut myymään tuotteitaan, ja ostinkin chitenge-kankaista ommellun pussukan ja pienen puisen pumban eli pahkasian. Itse ohjelma alkoi vasta iltapäivällä, mutta jo ennen varsinaisten esitysten alkamista pääsin vähän soittelemaan silimbaa eli isoa puista kellopeliä. Kun tanssiesitykset alkoivat, ei voinut muuta kuin uppoutua itsekin niihin rytmeihin ja hurrata muun yleisön mukana, kun tanssijat vispasivat lanteitaan ja paritanssijat antoivat palaa. Mieletöntä! Tanssiesitysten jälkeen kellon tikitys ajoi meidät kuitenkin lähtemään kotiin kesken ohjelman, jotta ehdimme perille ennen auringonlaskua. Ne olivat kuitenkin se päivän kiinnostavimman kuuloinen ohjelma, eli taidettiin poimia kirsikat kakun päältä.

unza15
unza16 unza17

 

unza18

Pääsin poseeraamaan tärkeiden henkilöiden kanssa hyvin vaivautuneena. Huomatkaa vieressäni seisovan miehen ihana kansallisasu suihkumyssypäähineineen!

unza19
unza20 unza21

unza22

Tällä tanssijalla oli sellainen meno että lensi ihan ilmaan!

unza23
unza25 unza24

Seuraavan viikon perjantaina oli UNZAn Ridgeway-kampuksella taasen Partnership Day, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti esitellä opiskelijoiden tutkimusta, verkostoitua ja luoda kontakteja yrityksiin ja muihin toimijoihin. Opiskelijat olivat pystyttäneet näyttelyt, joita oli yhteensä viisi tai kuusi, yhtä monta kuin opinto-ohjelmiakin. Edistettuina olivat ainakin ympäristöterveys, farmakologia, sairaanhoito, lääketiede ja fysioterapia. Itse pyörin lähinnä ensimmäisen näyttelyssä sattuneista syistä, lueskellen esitteitä ja jututtaen vähän opiskelijoitakin. Ympäristöterveyden opiskelijat olivat hakeneet edellisenä päivänä NECOSilta kuivakäymälän pienoismallia ja muuta rekvisiittaa näyttelyyn esillepantavaksi. Kävin myös ilmaisessa kehonkoostumusmittauksessa. Muuten tulokset vaikuttivat hyvältä, mutta luustoni oli vähän liian kevyt. Kalsiumia siis pitäisi syödä enemmän, ja lisätä liikuntaa. Sen mittauksen jälkeen olikin hyvä siirtyä tilaamaan vegehamppari lounaaksi ja odotella Zétä saapuvaksi. Kahden aikaan iltapäivällä alkoi varsinainen aikataulutettu ohjelma alkurukouksineen (täällä on ihan normaalia aloittaa mikä tahansa tapahtuma rukoilemalla) ja orkesterin soittamine Stand and Sing of Zambia, Proud and Free -kansallishymneineen (joka on itseasiassa virsi 501 eli Kuule isä taivaan pyyntö tää eli alunperin eteläafrikkalaisen Enoch Sontongan säveltämä God Bless Africa). Loisteliasta aloitusta seurasi puheita ja näyttelykilpailun voittajien palkitsemiset, joita emme kuitenkaan jääneet katsomaan.

unza29 unza30
unza31 unza32
unza33

unza34

Ympäristöterveyden opiskelijoiden näyttelyssä.

unza38

unza35

Rakennetun ympäristön vaikutuksista terveyteen…

unza36

Vesikioskin ja umpisäiliön pienoismallit.

unza37

Kuivakäymälän pienoismalli.

Tämän viikon perjantaina ei ollut mitään teemapäivää, vaan teimme eettisen selvityshakemuksen valmiiksi kemian laitoksen johtajan kanssa. Tyyppi oli ensitapaamisella hyvin jämptin ja vähän pelottavankin oloinen melkein kaksimetrinen mies joka tuntui kuvittelevan että Suomesta vaan lähetetään joku käyttämään Sambiaa hyväkseen omiin tutkimustarkoituksiinsa kunnon kolonialistin elkein, mutta tällä kertaa hänellä taisi olla parempi päivä, sillä hän oli oikein mukava. Tarjosi papereiden valmistelun ohessa kahvia, keksejä, karkkia, vettä ja Fantaa, ja kyseli onko mulla lapsia. Kun sanoin että ei ainakaan vielä, hän tivasi että mitä oikein odotan ja kertoi että itsellään on viisi kappaletta ”söpöjä vauvoja”. Hänen vaimonsa on pakko olla kotona huolehtimassa hänen vauvoistaan, ei hänellä ole muutakaan vaihtoehtoa. Että näin täällä. Sambialaiset sitten tykkäävät tehdä lapsia. Noin puolet kansasta on alle 15-vuotiaita ja vanhuksia näkyy katukuvassa hyvin vähän. Tässä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta täältä Lusakan slummeista. Myös orpoja tuntuu olevan paljon. NECOSin nelikymppinen johtajakin joutuu huolehtimaan kuolleiden sisarustensa nuorisosta, jotka asuvat täällä samassa talossa meidän kanssa. Yksi päivä ensimmäisellä viikolla naapurissa olevan koulun pihassa leikkivät lapset kysyivät, olemmeko tulleet hakemaan heidät kauas pois. Itse hämmennyin ja sanoin että emme tietenkään ole heitä mihinkään kotoaan viemässä, mutta Zé huomautti että jospa nuo lapset olivatkin orpoja. Saattoivathan he olla kuulleet jostakin että länsimaalaiset voivat adoptoida orpolapsia Afrikasta. Aikamoista. Olisihan sitä melkein voinut yhden söpöläisen kotiin viedäkin.

unza41

Farmakologian opiskelija perinteistä yrttilääkintää esittelemässä.

unza40 unza42

Nyt eksyin taas aiheesta. Mutta eipä mulla sambialaisesta yliopistoelämästä taida hirveästi enempää sanottavaa olla, kun olen kuitenkin viettänyt suht vähän aikaa kampuksella enkä kurssejakaan ole täällä lukemassa. Tulevan viikon tiistaina meidän pitäisi mennä (synttäreideni kunniaksi, jes!) Immigration Officeen asioimaan kv-toimiston uuden harjoittelijan kanssa. (Hänen nimensä on Prudence, mutta en kyllä kuvailisi hänen olevan hirveän prudent. Olen muuten tavannut täällä myös Precious-nimisen tytön.) No, katsotaan päästäänkö toimistoon asti ja saadaanko opiskeluluvat kuntoon… Ensi viikonloppuna suuntaamme Livingstoneen aikeenamme nähdä Victorian putoukset ja ehkäpä käydä pienellä muutaman tunnin safarillakin. Majoitus on jo buukattu Jolly Boys Backpackers -hostellista, mutta bussiliput täytyy ilmeisesti hankkia vasta lähtöä edeltävänä päivänä. Ihanaa karistaa hetkeksi Lusakan pölyt kannoilta! Täällä olevista varsinaisista nähtävyyksistä olemme katsastaneet vasta National Museumin, turisteille suunnatun, lähinnä käsitöitä myyvän Sunday Marketin sekä keskustan kaoottisemmat marketit, joissa myydään (käytettyjen vaatteiden lisäksi) paikallisempaa tavaraa kuten värikkäitä chitenge-kankaita ja kiinalaisia kolmen euron sandaaleja, jollaiset ostin kun tahraiset reissukengiksi hankitut kirppistennarit alkoivat hävettää tarpeeksi. Tunnen itseni jatkuvasti ihan alipukeutuneeksi, kun kaikki joilla on vähänkään varaa ovat täällä ihan viimeisen päälle laittautuneita!

unza43

unza44

Herbalifen kehonkoostumusmittauskoju. Ja kukas se siellä mainoksessa poseeraa?

unza39

Jännä pyramidirakennus.

unza45

Kun kerran Cristiano Ronaldo on bongattu, niin kai sitä nyt pitää pakottaa toinen kuvaan maanmiehensä kanssa?

Nyt jorinat sikseen ja nukkumaan. Aivokuolio tuntuu iskevän edelleen yhdeksältä, joten sen jälkeen ei kannattaisi yrittääkään kirjoitella mitään järkevää. Ylös noustaan yhtä aikaa auringon kanssa, kuudelta. Yleensä naapurin naiset ovat jo siinä vaiheessa pesemässä pyykkiä ja pojat haravoimassa pihaa täydessä työn touhussa. Hyvää yötä!


In English: The University of Zambia has had already two theme days while we have been here. Here are some photos from the Social and Cultural Day with amazing traditional dances which took place on our first week here, and from Partnership Day that followed one week after the first event and where students had exhibitions and organizations had their stalls.

Joululoman reissusuunnitelmat valmiina!

Ja mihinkäs sitä sitten ollaan suuntaamassa? Tiedätte varmaan, että Pariisissa pidetään joulukuussa YK:n kansainvälinen ilmastokonferenssi, jossa pitäisi saada tuloksia ja sitovia sopimuksia päästövähennyksistä aikaan. Pitäähän meidän siis lähteä paikan päälle Pariisiin ystäväni kanssa osoittamaan mieltä ja osaltamme varmistamaan, että sopimus varmasti syntyy! Idea lähtemisestä syntyi kun bongasin Luonto-Liiton biokaasubussilla toteutettavan Pariisin-matkan, mutta totesimme sen olevan meille turhan hintava, ja päätimme hankkiutua paikalle ilmaiseksi.

paris8-horz

Pariisissa lukion kansainvälisyyskurssin reissulla vuonna 2008.

paris3 paris1-horzparis4

Tällä kertaa ei ole tarvinnut metsästää halpoja lentoja (eikä lentäminen reissun teemaan olisi yhtään sopinutkaan), koska matkustustapana toimii meille tuttuun tapaan peukalokyyti. Pari vuotta sitten liftasimme onnistuneesti Baltian kautta Balkanille ja takaisin, ja nyt samantapainen rundi pitäisi vetäistä Tukholman kautta Tanskaan, Saksaan ja aina Ranskaan saakka! Edullinen risteilylahjakortti sen sijaan pitäisi vielä paluumatkaa varten löytää, joten jos sinulla vaikka sattuu pyörimään semmoinen nurkissa vailla käyttöä niin otan enemmän kuin mielelläni vastaan! Majoitus meidän olisi tarkoitus hoitaa mitenkäs muutenkaan kuin sohvasurffailemalla.

paris16

Pummityylillä jo vuodesta 2008: viereisestä leipomosta ostettu ”omat eväät” -kakku tyyriihkössä kahvilassa.

paris5

paris6-horz

Notre Dame ja sympaattinen pulumies.

paris18

paris9

Näkymä Montmartreen Sacré Coeurilta.

paris11-horz

Taidetta ja viiniä – ah, niin pariisilaista.

Lähtö tapahtuu joulukuun toisella viikolla ja takaisin tullaan viimeistään jouluksi. Pariisin jälkeen olisi suunnitelmissa käydä vielä jossain muuallakin, mutta paikat jotka akuutisti kiinnostaisivat osuvat kyllä vähän turhan etelään ja siten turhan kauas matkareitiltä. Toisaalta esim. Amsterdamissakaan en ole koskaan käynyt, mutta jo yhden suurkaupungin nähtyä tekisi luultavasti mieli pyöriä vähän hiljaisemmilla seuduilla. Pitänee tehdä vähän tutkimusta, tai sitten vain pamahtaa randomisti jonnekin minne nenä sattuu näyttämään ja joku auto kulkemaan. Vinkkejä muista kiinnostavista paikoista kuin suurkaupungeista otetaan vastaan myös! Täytynee tunnustaa että hieman kyllä jännittää jo, sillä en ole vielä koskaan liftannut pidempää matkaa talvella. Balkanille mennessämme oli Suomessa vielä huhtikuun viimeiset lumet maassa, mutta etelässä tuli nopeasti lämpimät kevätsäät vastaan. Toista se on joulukuinen Eurooppa, mutta lämpimästi päälle vaan. Luotan että löydetään vähintään joku 24h huoltoasema missä lämmitellä, jos jumahdetaan jonnekin jumalan selän taakse ja teltassa on liian kylmä.

paris13

Ikoninen Riemukaari turistimassoineen.

paris12-horz

paris14

Meininki on toivottavasti yhtä kreisiä ja hyväntuulista kuin tässä kuvassa. Väsähtänyt hotelliasukki pillimehun kera kuittaa.

Joulun jälkeen tapaninpäivänä lähdetään pariksi viikoksi nauttimaan Portugalin toivottavasti aurinkoisesta talvisäästä ja uudenvuoden karkeloista. Saadaan jopa ehkä seuraa ystäväpariskunnasta Fannista ja Teemusta! Ihanaa päästä toiseen kotiin rapsuttelemaan koiria, fiilistelemään tuttuja ja uusia paikkoja ja kenties piipahtamaan jollain autiolla rannallakin. Alla on pari kuvaa heinäkuun auringon lämmittämiltä Sesimbran rantakallioilta turkoosin veden ääreltä – itseasiassa nuo ovat melkein ainoita kuvia, joita manner-Portugalin puolelta edes otin! No ei nyt ihan sentään, mutta kotipihaa kauempaa otin kuvia vain täältä ja eräältä rannalta.

meri5-horzmeri1 meri2

Reissujen varmistuttua tuntui kuin joku päätä kiristävä vanne olisi napsahtanut poikki. Aika ihanan vapauttava tunne tietää että pääsee taas kohta seikkailemaan maailmalle!

Onko sinulla reissusuunnitelmia talven varalle? Entäpäs niitä hyviä vinkkejä esim. Belgiaan, Hollantiin, pohjoiseen Ranskaan tai Saksaan?

In English: In early December I am going to hitchhike to Paris with my friend. We are going to participate in the UN Climate Conference as demonstrators and sleep at couchsurfing hosts. It is probably going to be cold but very exciting! I have a strong trust that we will find at least a 24 h gas station where to warm up if we get too cold. After Christmas me and Zé are going to visit Portugal for two weeks and spend New Years there. It’s lovely to get back to my second home! I hope we can enjoy sunny winter weather and pet the dogs a lot. The photos of this posts are from a high school visit to Paris in 2008, and from last July in Sesimbra. It is such a relieving feeling to know that I am going to travel somewhere soon!

Do you have any good tips for nice tranquil places to visit in for example Belgium, Netherlands, France or Germany?

Uudessa alussa

Tämä kaupunki on pieni ja kotoisa; sitä ympäröivät kukkulat ja harjut. Keskustaan mentäessä poljen mäen ympäri ja järven yli pitkin toista siltaa niistä kahdesta olemassaolevasta. Vanhoja ja kauniita taloja on jätetty sinne ja tänne elementtirakennusten sekaan. Täällä ihmiset ovat tuntemattomillekin ystävällisiä ja joka neljäs asukas on opiskelija. Oma yliopistokampukseni on metsän ympäröimä jopa hieman aavemaisella tavalla. Luonto on joka puolella kaupunkia metsälaikkuina, järvinä ja lampina, ei niinkään hoidettuina puistoina. Tiet ovat yksi kevyenliikenteenväylien labyrintti. Täällä on rauhallista. Rautatiekiskojen yllä tulee silti tunne kuin olisi isommassakin kyläpahasessa.

Olemme muuttaneet Jyväskylään. Muuttolaatikot on pakattu Turussa ja tyhjennetty täällä ja uudenkarhea, juuri rempattu opiskelijakaksio laitettu järjestykseen. Orientaatioviikko yliopistolla on ohi ja ensi viikolla alkavat tositoimet. Uusia luokkakavereita on tavattu jo jonkin verran ja ryhmämme vaikuttaa mukavalta, fiksulta ja monenkirjavalta.

Aloitan kaksi vuotta kestävät opinnot kansainvälisessä maisteriohjelmassa nimeltään Development and International Cooperation, pääaineenani ympäristötiede. Ohjelma on monialainen ja pääaineena voi olla vaikka mitä sosiaalipolitiikasta etnologiaan ja kasvatustieteeseen. Viimeksi kun siitä täällä blogin puolella kerroin, taisin vielä jännittää sisäänpääsyä ja hermoilla ammattikorkeakoulusta ajoissa valmistumisesta. Opiskelupaikka siis irtosi ja minusta tuli kesäkuun alussa ympäristösuunnittelija (amk)! Kuten ihmistä monesti muutoksen edessä, itseänikin vaivasi ennen muuttoa vastahakoisuus ja pieni tuntemattoman pelko, mutta tänne päästyä se on hälvennyt ja vaihtunut innostukseen ja taisteluasenteeseen. Vapiskaa englanninkieliset opukset, esseet ja gradu, aion kahlata tieni lävitsenne! Mitä sen jälkeen – ei aavistustakaan, mutta unelmia kyllä riittää.

Ohjelmaan haki noin 80 opiskelijaa ja sisään otettiin max. 25. Helpompi nakki siis kuin normaalissa yhteishaussa. Hakemusten perusteella 40 hakijaa valittiin Skype-haastatteluihin, jonka jälkeen piti tunnin sisällä palauttaa artikkeliin perustuva kirjoitustehtävä elikkäs pääsykoe. Omaan sisäänpääsyyni kenties vaikutti järjestökokemus ja ammattikorkeakoulun kehitysyhteistyöhön liittyvä opinnäytetyöni, joka oli koko kesän lojunut unohtuneena kirjaston takimmaisen opparipinon alimmaisena – mutta nyt se on vihdoin julkaistu Theseuksessa (ja arvosteltu parhaalla arvosanalla 5). Tsekkaa työ täältä jos Sansibar, metsänsuojelu, peltometsäviljely tai kehyprojektit kiinnostavat! Näissä tunnelmissa vielä kuvia taannoiselta Sansibarin monitorointireissulta (en tiedä mitä näille kuville tapahtui, mutta en saa niitä näkymään täysikokoisina, pahoittelut!):

sansi27sansi28

sansi29

Hassunhauskat Tundunin kylän pirpanat lehtisotasilla. Lapsista oli mitä suurinta huvia, kun otin heistä kuvan ja näytin sen kamerastani. Että niitä riemunkiljahduksia ja naurunremakoita!

sansi1

Erään miesvaltaisen ryhmän puuviljelmä.

sansi2

sansi3

Korallimaannos on karu kasvualusta.

sansi4

Peltometsäviljelmä, josta isoimpia korallikivilohkareita on yritetty poistaa.

sansi31

Banaaninviljelijän pojanpoika.

sansi33

Prinsessamekon hajonnut vetskari ei menoa hidasta.

sansi32

Jackfruit maistuu.

sansi5

Pwani Mchanganin hiekkaranta pilvisenä päivänä.

sansi6

sansi9

Rouva ravintolanpitäjä oli kollegoidensa kanssa saanut bisneksen nousuun projektin tuella.

sansi10

Pienessä ravintolassa riitti lounasaikaan vilskettä. Menu sisälsi riisiä ja kala- tai papusoossia.

sansi8

sansi12

Taidokkaan koukeroiset hennatatuoinnit ovat yleinen kaunistautumistapa, joka lienee tullut saarelle Intiasta. Ja tuo vauva on aivan täydellinen babyborn-kopio, suloisempi vaan.

sansi13

Simpukoiden kasvatus tai keräily on yleinen toimeentulonlähde rantakylissä.

sansi23-horz

Haastattelu puun alla ja innokas monitoroija tositoimissa.

sansi22

sansi15

Kiwengwan ranta.

sansi14

Viimeinen elinkeinoryhmien haastattelu meneillään. Naisten kangat ovat kuin karkkeja.

sansi16 sansi17

sansi19

Haastattelemassa paikallista metsänsuojeluyhteistyöverkostoa. Hallituksen ainoan naisjäsenen paikka oli ikävä kyllä lattialla miesten takana.

sansi24

sansi25

Epäonnisen miesryhmän haastattelu ri’ulla.

sansi26

sansi41-horz

Ylpeä kassavanviljelijä oli saamassa loistavan sadon.

sansi42

sansi37

Koulupuku on sininen ja siihen kuuluu huntu. Tuolla tytöllä on mielettömän kauniit mantelisilmät.

sansi34

Kyläkoulussa.

sansi35

Haastattelun aikana voi vaikka tehdä käsitöitä.

sansi36 sansi30-horz

sansi39

Pojat, jolle näytin miten kamera toimii.

sansi21

…ja joiden kanssa yritin jutella swahiliksi. Onnistuin jopa kysymään poikien ikää!

Tuo matka kesti vain kuukauden, mutta kaikki mitä sinä aikana opin vaikuttaa kyllä takaraivossa edelleen – ja kaikki se haastatteluissa kerätyn tiedon prosessointi, jonka opparia tehdessä jouduin käymään läpi, helpottaa kyllä aivan varmasti tulevaa gradun kirjoittamista. Tuon haasteen läpäistyäni on hyvä siirtyä kohti seuraavia! Ja niin, olen pestautunut myös Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajaksi, mikä tarkoittaa työpajojen vetämistä koululuokille tämän lukuvuoden aikana. Muutaman viikon päästä olisikin edessä ensimmäinen kouluvierailu 5.- ja 6.-luokkalaisten kanssa. Jännittävää, kun en ole ennen ollut tekemisissä lasten/nuorten kanssa. Viimeaikaisen pakolaiskeskustelun valossa tuntuu, että nyt globaalikasvatusta myös tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Tuntuu hyvältä olla täällä. Uudessa alussa, vieraassa Suomenmaan kolkassa ja kaikki horisontin kukkulat vielä valloittamatta – paitsi yksi, Touruvuori, jonne patikoimme tänään! Ajattelinkin jossain välissä postailla teille mäenhuippujen järvimaisemia.

In English: Here are photos from the monitoring trip to Zanzibar last winter. My bachelor’s thesis concerning the project in Zanzibar has finally been published – check it out here! I have also graduated from polytechnic as a Bachelor of Natural Resources, and started an international master’s degree in Development and International Cooperation last week. I am majoring in Environmental Science. To be able to do it, we have moved from Turku to Jyväskylä, and my husband is also pursuing his master’s in Education here. It is a lovely small city in the middle of Finland, surrounded by lakes, hills and forests. I am also starting to give global citizenship education workshops in schools via Taksvärkki ry, which is exciting too, since I don’t have experience on working with kids. Concerning this debate about refugees I think this international education is also needed now more than ever. I feel good about starting anew and exploring this region that has been unfamiliar to me. And you will for sure get some posts of hilltop lake views!

Kestävän kehityksen opiskelusta

Olen lueskellut muutamista blogeista kirjoituksia eri alojen korkeakouluopintoihin liittyen, ja koska tänään oli se päivä, jona tein viimeisen tenttini ammattikorkeakoulussa (kova on luotto läpipääsyyn) ja palautin viimeiset kurssitehtävät, innostuin itsekin hieman mainostamaan tätä kekeilyä näin yhteishaun vielä ollessa käynnissä alavalintojaan pohtiville. Opiskelen siis kestävää kehitystä Turun ammattikorkeakoulussa, mutta keväällä 2012 koulutusohjelma päätettiin lopettaa, ja tällä lokaatiolla ohjelma (tai oikeammin koko luonnonvara- ja ympäristöala) onkin jo lähestulkoon kummatkin jalat haudassa, sillä uusia opiskelijoita ole otettu enää pariin vuoteen sisään ja koulutusalayhdistyskin on jo kuopattu. Hämeen ammattikorkeakoulu Forssassa tarjoaa kuitenkin edelleen kestävän kehityksen koulutusohjelmaa, ja Tammisaaressa Yrkeshögskolan Noviassa voi alaa opiskella ruotsin kielellä. Hamkin keke-linja taitaa keskittyä enemmän maaseudun kehittämiseen, kun meillä painotus on ollut urbaanimpi. Tässä postauksen lomassa on kuvatunnelmia opintovuosien varrelta. Mielettömiä muistoja ja ihania ystäviä nämä neljä vuotta ovat kaiken muun lisäksi antaneet!

keke4

Jäkäläkartoitusta Katariinanlaaksossa. Kuva: Sara Malve

keke1

Keltanokkabileet ensimmäisen opiskelusyksyn kunniaksi

Aloitin opinnot syksyllä 2011. Olin edellisenä keväänä Intiassa saanut päähäni hakea opiskelemaan alaa. Silloiset biologian opinnot lähinnä ahdistivat, ja olin kai sinne Intiaankin lähtenyt vähän niitä pakoon parin viikon varoitusajalla. Yritin jossain Keralan pölyisessä nettikahvilassa muistella lukion päästötodistukseni arvosanoja ja nakutella niitä hakulomakkeelle. Voin tavallaan kliseisesti sanoa löytäneeni itseni (tai ainakin osan itsestäni) Intiasta! Opiskeluistani kysyttäessä ei ”kestävä kehitys” ole muistaakseni kertaakaan vienyt viestiä aivan perille asti, vaikka olisinkin kertonut, että valmistumme ympäristosuunnittelijan ammattiin. Usein on vastaan tullut kysymys ”Mitä se sit niinku oikein työksenne teette?” ja olen luetellut litanian paikkoja ja tehtäviä, jossa ympäristösuunnittelija voi työskennellä. Ala on niin laaja, että melkein missä vaan, joten ei ihme, että se on herättänyt hämmennystä. Ympäristösuunnittelijana voi työskennellä niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla joko suoraan ympäristöön ja tekniikkaan liittyvissä tehtävissä, kuten esim. kunnan ympäristö- tai kaavoitusvirastossa, ely-keskuksissa ja muissa vastaavissa, jätteidenkäsittelyyn ja kierrätykseen liittyvissä tehtävissä, kuntatekniikassa, vesi- ja energialaitoksilla, näytteenotossa, konsulttina tai vaikka luontokartoituksissa. Enemmän sosiaaliseen kestävään kehitykseen liittyen voi työskennellä erilaisissa tutkimus- tai kehitysprojekteissa, järjestötyössä esim. eri ohjelmissa, ympäristökasvatustehtävissä kuten luontokouluissa ja -kerhoissa, ympäristöneuvojana, ekotukihenkilönä, tai vaikka viestintätehtävissä. Näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kaikkia näitä yhdistää tietty maailmanparannus – tapahtui se sitten öljynjalostamon energiankulutusta vähentämällä, lapsille puulajeja opettamalla, vesistönäytteitä labrassa analysoimalla, yritysten laatujärjestelmiä luomalla tai kansainvälistä projektia luotsaamalla.

keke3

Pikkujoulutontut vetää ilmeellä

Hamk määrittelee ympäristösuunnittelijan ammattia seuraavasti:

Ympäristösuunnittelijana hallitset kestävän kehityksen kokonaisuuden: ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Ymmärrät luonnonvarojen mahdollisuudet, energiankäytön ja materiaalien kierron. Pystyt suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan erilaisia kehittämisprojekteja.

keke6

Mielenosoitus Turun kävelykadulla

keke7

Ihana opinahjo!

keke8

Katariinanlaaksossa ryhmänohjaustunnilla

Mitä kestävän kehityksen koulutusohjelmassa sitten opiskellaan? Vaikka ja mitä. Meillä on ollut teknisiä kursseja, joilla on kyykitty ojassa kahluuhaalarreissa keräämässä pohjaeläinnäytteitä, tehty laboratorioanalyysejä niin kemian kuin fysiikan osalta, luomuviljelty perunoita, tomaatteja ja muita, mitattu melutasoja, kartoitettu lintuja ja jäkäliä luonnossa, hoidettu vajaa viikko perinnemaisemaa Jungfruskärin saaressa. On istuttu tietokoneluokassa ja opeteltu GIS-ohjelman avulla suunnittelemaan karttoja, CAD-ohjelman avulla piirtämään kaavaluonnoksia ja InDesignin avulla tekemään julkaisuja. On Photoshopattu, luotu kyselyjä ja nettisivuja ja tietysti opeteltu ne kuivat Excelit, Accessit ja SPSS:tkin. Sitten on ollut muita suoraan ammattitaitoa kerryttäviä kursseja, kuten itse ympäristösuunnitteluun, lakisääteisiin YVA ja IVA-menettelyihin, luonnonvarojen arvottamiseen, organisaation toimintajärjestelmien luomiseen ja erilaisten jalanjälkien laskemiseen keskittyneitä kursseja. Näillä on usein tehty yhteistyötä oikeiden yritysten tai muiden tahojen kanssa. Aika annos on tietysti myös ollut teoreettisia kursseja, mutta loppujen lopuksi ne jaksot, kun luokassa on pitänyt kuluttaa hameentakamusta kahdeksasta neljään ja jatkaa hommia vielä kotona, ovat olleet aika lyhyitä. Tuohon teoriaosioon kuuluneiden yleissivistävien kurssien taso oli myös usein aika lukiomainen, mikä vähän haukotutti. Toki ammattikoulusta valmistuneille ne kenties olisivat enemmän paikallaan, mutta pelkästään amiksen suorittaneita oli meidän ryhmässä kokonaista yksi ja hänkin jo sen verran vanhempi, että elämänkoulu on jo varmasti korvannut ne tiedot. Ja esimerkiksi kemian kursseille en todellakaan olisi toivonut yhtään korkeampaa tasoa… Noh, ainakin niitä teoreettisia kurssejakin oli laaja skaala filosofiasta maailmantalouteen, viestinnästä ja kielistä terveystieteeseen, maantieteestä ilmansuojelutekniikkaan, kasvatuksesta markkinointiin ja mikrobiologiasta tutkimusmenetelmien kautta yhteiskuntapolitiikkaan. Ekologisen viljelyn kurssilla jopa säilöimme ja kokkasimme. Voisi kenties sanoa, että keke tietää kaikesta jotain?

keke9

Lähes koko poppoo Jungfruskärissä. Kuva: Sami Lyytinen

keke12

Keket saariston perinnemaisemassa. Kuva: Sami Lyytinen

keke13

Auringonlaskun fiilistelyä rantakalliolla rankan työpäivän jälkeen. Kuva: Satu Paananen

Opintoihin on meillä kuulunut lisäksi vähintään 31 opintopistettä valinnaisia kursseja, joilla on saanut ohjattua suuntautumistaan haluamaansa suuntaan, sillä varsinaisia suuntautumisvaihtoehtoja meiltä ei löydy. Itse olen opiskellut valinnaisina mm. seuraavanlaisia kursseja: Kestävä kehitys ja kehitysmaat, Sustainable Development in Asia, ympäristötoksikologia ja vaihdossa plakkariin kertyneet Corporate Social Responsibility sekä Cave Ecology – A Terrain Course. Lisäksi luin ensimmäisen opiskeluvuoden espanjan kieltä ja olenpa saanut luettua opintoihini jopa Berliinissä suoritetun työpajan ”about Nutrition and Sustainability”. Myös työharjoittelun ja opinnäytetyön avulla pystyy hyvin määrittämään, mille suunnalle koulutuksen jälkeen työllistyy ja niiden avulla on myös mahdollista lähteä maailmalle luomaan suhteita tai ihan vain kokemaan ja oppimaan lisää alasta ja samalla maailmasta.

keke10

Työharjoittelua on meillä ollut yhteensä 5 kuukautta. Itse tein niistä neljä ulkomailla – kolme kuukautta Lissabonissa CIDAC-järjestössä suurimpana työnäni sisällöntuotanto kestävän rakentamisen (appropriate construction) oppaaseen järjestökäyttöön Itä-Timorissa, mutta myös esim. Reilun kaupan putiikissa avustelu, ja yhden kuukauden verran  Costa Ricassa kestävän elämäntavan opetuskeskuksessa pienessä sademetsien ympäröimässä kylässä. Viimeisen harjoittelukuukauden taas hyväksiluen järviruo’on hyötykäyttöä edistäneessä kansainvälisessä Cofreen-projektissa tehdyillä assistentin hommilla, joita hoidin puolisen vuotta opiskelujen ohella. Pääsin tuottamaan sisältöä kirjoihin, kääntämään artikkeleita, rakentamaan hyönteishotellia ja käymään mm. Turun saaristossa ja Latviassa, jossa näin villihevosia ja vietin aivan unohtumattoman juhannuksen! Opintojen aikana on tietysti mahdollisuus lähteä myös vaihtoon eri puolille maailmaa. Minä vietin puolisen vuotta Tsekissä Kiinan-vaihtosuunnitelmien kosahdettua sikäläisen yliopiston taholta, mutta jotkut on olleet opiskelemassa eksoottisemmissakin kohteissa kuten Brasiliassa, Thaimaassa ja Botswanassa. Ulkomaille työharjoitteluun lähtemiseen on myöskin ennemminkin kannustettu kuin toppuuteltu. Apurahojakin siihen on ollut mahdollista saada opintotuen lisäksi. Myös yksittäisien kurssien suorittamiseen esim. Norjassa, Tanskassa ja Venäjällä on ollut mahdollisuus ja monet ovat siihen tarttuneetkin. Opinnäytetön aineistonkin sain Sansibarilla tehdyltä monitorointimatkalta, jonne tosin osallistuin projektin vapaaehtoisena, en suoraa koulun kautta. En tosin tiedä, miten Forssassa tai Tammisaaressa on mahdollista lähteä ulkomaille suorittamaan opintoja, mutta luultavasti ainakin jotain mahdollisuuksia on sielläkin.

keke15

keke14 Vesinäytteitä ottamassa Kakskerranjärvellä syksyllä 2012.

Purnaamista on kuulunut lähinnä eräiden kurssien tasosta ja joidenkin opettajien organisaatiokyvyn puutteesta. Sen vastapuolena on tosin ollut myös joustavuus, mikä on yksi koulutusohjelman parhaista puolista. Jos luennoille ei ole päässyt, niin muutamaa poikkeuskurssia lukuunottamatta on pystytty järjestämään jokin toinen suoritustapa kuten kirjatentti, eikä muutkaan asiat ole olleet niin kiveen hakattuja, vaikka toki tietyistä linjoista on pidetty kiinni. Kursseja on paljon eri aiheista, minkä takia useat ovat olleet lähinnä pintaraapaisuja, mutta ympäristönsuojelun eri menetelmiin on kyllä perehdytty syvällisestikin. Esseitä kirjoittaessa on mahdollista valita kiinnostava aihe, ja perehtyä siihen kunnolla. Se on oma vika, jos opiskellut asiat luisuvat päästä pois vuosien varrella… Ainahan niitä voisi kerrata ja tietojaan syventää myös omatoimisesti.

keke16 keke17

Yksi hyvistä puolista on myös opiskelijoiden kannustaminen mukaan koululla pyöriviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin, jollainen se Cofreen-ruokohankekin oli. Ne ovat oikeasti kiinnostavia ja niistä oppii paljon työelämästä. Opintopisteitä on tietenkin tarjolla, mutta myös assistentin töitä, joista on maksettu palkkaa etenkin ennen koulun osakeyhtiöittämistä. Ja ovatpa jotkut työllistyneet sinne opintojen jälkeenkin.

Jotain koulutusohjelman suosiosta kertonee myös se, että monet ovat tulleet opiskelemaan sitä kakkosvaihtoehtona, kun eivät ole päässeet yliopistoon lukemaan vaikkapa biologiaa tai maantiedettä, mutta päättäneet kuitenkin jäädä suorittamaan tutkinnon loppuun asti. Itse vaihdoin aivan toisinpäin, sillä luin ennen kekeilyä tosiaan vuoden verran biologiaa. Se ei vain ollut ihan oma juttu se, ja olen muutenkin tykännyt ammattikorkeakouluopiskelusta ja tekemällä oppimisesta enemmän kuin yliopiston yksin kotona pänttäämismeiningistä. Jotenkin se käytännön kehittämistyö kiinnostaa enemmän kuin teorioiden sepittely. Olen monesti miettinyt, että olisi vallan turhauttavaa tutkia jotain asiaa, jota voisi myös kehittää paremmaksi! Tarvitaanhan sitä tutkimustietoakin sinne pohjaksi, mutta kyllä sen ainakin minusta pitäisi tähdätä asioiden paremmalle mallille laittamiseen, mitä se sitten eri konteksteissa tarkoittaakaan. Meidän ryhmässämme on lisäksi ollut erityisen hyvä tiimihenki, joka on varmasti myös vaikuttanut asiaan. Neljä vuotta on mennyt ihan supernopeasti näin huippujen tyyppien kanssa opiskellessa. Välillä ollaan tietysti myös juhlittu ja vietetty aikaa keskenämme. Ja kasvettukin, ammatillisesti ja muutenkin!

keke18

Opiskelu ei ole ollut pelkkää luennolla istumista. Tässä ollaan kuvaamassa videota mantsankurssille.

keke19

Onko tämä sitten vastannut odotuksia? En täysin muista, mitä ne odotukset olivat ennen opintojen aloittamista, mutta nyt taaksepäin kun katsoo, niin ainakin suurimmaksi osaksi kyllä. Olen moniin asioihin tyytyväinen, enkä melkein malttaisi edes vielä valmistua, kun opinnot ovat maistuneet niin hyvin. Tämä koulutus on tarjonnut hyvän pohjan, jolta ponnistaa jatko-opintoihin. Nyt ollaan nimittäin siinä pisteessä, että tutkinnosta puuttuu enää yksi harkkaraportti ja yksi opinnäytetyön palautus seminaareineen ja muineen, joten toivottavasti saan tutkintotodistuksen käteeni kesäkuussa. Toivon myös, että voin lähettää kopion siitä todistuksesta Jyväskylän yliopistoon, sillä hain tammikuussa sinne maisterintutkintoon. Minut kutsuttiin haastatteluun ja maanantaina tein ”pääsykokeen” eli skype-haastattelun ja kirjoitustehtävän tietokoneen välityksellä. Hain siis opiskelemaan kansainväliseen Development and International Cooperation -maisteriohjelmaan. Pitäkää peukkuja, että pääsen sisään! Siitäkin huolimatta, että vanha ja raihnainen tietokoneeni ylikuumeni ja sammui kesken haastattelun ja selitin jotain sekavaa yhden kysymyksen kohdalla, kun jännitti niin kovasti enkä tajunnut kysymyksen pointtia… Onneksi puhelimessakin oli skype. Voin sitten kenties kahden vuoden kuluttua maisteriksi valmistumisen kynnyksellä kirjoitella samanlaista arviota kyseisestä koulutuksesta, heh. Hain myös Oulun yliopiston Education and Globalisation kv-maisteriohjelmaan, mutta sieltä ei ole vielä kuulunut mitään.

keke20

Hurja määrä tammikuun 2013 synttärisankareita!

keke21

Tässä vielä pari linkkivinkkiä, jos kestävän kehityksen opiskelu ammattikorkeassa kiinnostaa:

Hamk:n keke-opiskelijoiden blogi

Tietoa Hamk:n kestävän kehityksen koulutusohjelmasta

Yle Uutisten artikkeli talvella 2012 järjestämästämme mielenilmauksesta koulutusohjelmien lakkauttamista vastaan

keke22

Kunstenniemen leirikoulu syyskuussa 2014. Tällä korvattiin Ukrainan tilanteen takia ikävästi peruuntunut Tsernobylin luokkaretki.

keke23

In English: I’m advertising my study programme of Sustainable Development (Bachelor of Natural Resources) for people who are going to apply to universities this spring. I am graduating now and have applied for two international master’s degrees, so hopefully I’ll get in!

Psst, Seuraa blogiani Bloglovinin avulla !

Stockholm in December

tuk2tuk1Viime vuoden itsenäisyyspäivänä olin Tukholmassa. Matkustimme sinne asti tekemään kaksipäiväiset IELTS-englanninkielen testit jotka vaaditaan kansainvälisiin maisteriohjelmiin hakiessa. Menomatka taittui leppoisasti Viking Gracea tutkiessa ja esitellessä ruotsinlaivakulttuuria siipalle, joka ei ollut koskaan käynyt risteilyllä. Ja jos tarkkoja ollaan, ei ole vieläkään, me kun oltiin reittimatkustajina laivalla. Meillä oli paatin halvin hytti, joka oli pieni mutta siisti. Siellä kelpasi syödä omia eväitä (niin illalliseksi kuin aamiaiseksikin). Tukholmassakin haettiin eväät lähinnä Lidlistä ja muista kaupoista… Ai miten niin pieni budjetti? Käytiin me sentään kerran kauppahallissa falafelilla ja toisen kerran letturavintolassa.

tuk8

tuk3

tuk4Lukuisista yrityksistä huolimatta ei päästy sohvasurffaamaan, joten päätettiin kokeilla Airbnb:tä. Hyvä päätös! Samalla rahalla, jolla keskustasta olisi irronnut hostellin dormipunkka, sai oman kotoisan huoneen rauhallisesta lähiökodista. Joutuihan sinne hieman matkustamaan pendeltågilla ja bussilla, mutta samalla näki kaupunkia keskustan ulkopuolelta. Eikä meidän isäntääkään haitannut, vaikka saavuttiin paikalle aikaisin aamulla suoraan laivalta ja otettiin päivätorkut ennen puhetestin alkamista. Toki ensin harhailtiin pitkin periruotsalaisen näköistä omakotitaloaluetta etsimässä oikeaa katua. Ei oltu tajuttu, ettei puhelimen kartta toimisi ulkomailla.

tuk5

tuk6

Ja mites ne testit sitten? Vähillä yöunilla sai keskittymiskykynsä pinnistää äärimmilleen. Testin missään neljästä osiosta ei ollut yhtään ylimääräistä aikaa, vaan tempo oli todella nopea. Puhetestissä sain aiheeksi tosi-tv:n ja julkkikset. Niistähän riitti sanottavaa… Yksi tehtävä on siinä sellainen, että saa aiheen ja minuutin aikaa miettiä, mitä puhuu seuraavat 2-3 minuuttia. Mun piti valita julkimo, jonka haluaisin tavata, kertoa hänestä ja perustella vastaus. Ei tullut ketään mieleen. Mahatma Gandhi? Mitä hemmettiä siitäkin nyt sanoisin. Joku muusikko… Ei. Aika loppuu! Lopulta päädyin puhumaan Putinista. Ja se haastattelija nauroi mulle epäuskoisen näköisenä! Pistesaldo tuli kirjepostina kotiin, sain kokonaiset 8/9 pistettä, ja hehkutanpa vielä, että lukemisesta ja kuuntelusta 8,5/9. Todistettavasti englanninkielentaitoinen!

tuk9

tuk7

Stressitestien jälkeen meillä oli koko iltapäivä aikaa maleksia kauniissa, mutta kiireen täyttämässä Tukholmassa. Käveltiin ensin joulunalusruuhkaiseen vanhaan kaupunkiin, sitten Södermalmille ihastelemaan vanhoja puutaloja ja katselemaan kaupungin elämää. Alkoi kuitenkin väsymys painaa matkalaisia niin, että pian pimeän verhottua kaupungin talsittiin laivaterminaaliin torkkumaan ja odottamaan, että päästäisiin nukkumaan sinne Amorellan nuhjuiseen D-hyttiin, joka sijaitsi autokannen alla ja jossa oli vessat vain käytävällä, mutta joka tuolloin oli oikea levon tyyssija. Tosin Zé oli kuuleman mukaan ollut keskellä yötä laivan ylimmällä ulkokannella tähystelemässä Ahvenanmaata. Itsehän en ollut moiseen liikehdintään edes herännyt.

tuk10

tuk11

In English: Visiting Stockholm for IELTS tests in December (8 out of 9 points!). Traveled by Viking Grace cruise ferry and stayed with a host via Airbnb for the first time in a calm and cozy suburb. A good experience! The city was beautiful and full of hurrying at the same time.

Löytöretkeilijöiden kaupunki 1

Tässäpä kuvapläjäys poutaisen kesäisestä Lissabonista alkaneen marraskuun harmautta värittämään! Löytöretkeilijöiden kaupunkia tuli tuona päivänä koluttua mahdollisimman epälöytöretkeilijämäisesti: turistibussin kyydissä! Ihan hauska ajeluhan se oli, kun korvanapeista selostettiin paikkojen historiaa ja auringonpaiste sekä sadekuurot vuorottelivat. Itse en moiseen lystiin pennosiani käyttäisi, mutta tuolloin olin liikkeellä perheen kanssa.
 Santa Justan hissi
Jokirantanäkymiä
Täällä aurinko ei viime päivinä ole juuri näyttäytynyt, mutta jollain ihmeen tavalla olen jopa nauttinut ankeasta säästä, hämäristä päivistä ja vastatuuleen pyörällä sotkemisesta. Onhan tämä tavallaan ihan omaa luokkaansa. Marraskuun mukana hyppäsi silmille myös hurjaa vauhtia lähestyvä haku maisteriohjelmiin, johon oikeastaan olenkin herännyt vasta nyt. Kävikin sitten ilmi, että englanninkielisiin ohjelmiin hakemiseen vaaditut kielitestit ovat Helsingissä täyteenbuukattuja, mutta eipä hätiä mitiä, onneksi Tukholmassa oli vielä tilaa! Nyt olisi siis tarkoitus lähteä sinne esittelemään akateemisen englannin taitoja tuossa itsenäisyyspäivän hujakoilla. Testit kestävät kaksi päivää, joten päästään viettämään Tukholmassa ainakin yksi yökin. Tämä ympäristösuunnittelijan tutkinto alkaa olla jo siihen malliin purkissa (tänäänkin suoriuduin toivon mukaan ympäristöterveydenhuollon tentistä!), että keväälle jää enää yksi ainoa tilastomenetelmäkurssi ja opinnäytehommat.
En oikein ole edes varma, että mitä mä sillä maisterintutkinnollakin sitten tekisin (jos nyt ensin siitä selviäisin), sillä akateeminen kunnianhimoni on melkoisen olematon, eikä tutkijan ura juurikaan kiinnosta. Kuulostaisi suorastaan hivenen turhauttavalta  tutkia asioita, joita haluaisin mieluummin kehittää! Toki sitä tutkimustakin tarvitaan taustalle, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ihan käytännön maailmanparannushommat ja tiedon soveltaminen kuin uuden tieteellisen tiedon tuottaminen. Niiden keskeytettyjen biologian opintojen muisteleminenkaan ei varsinaisesti ole omiaan kannustamaan tässä yliopistoon paluussa – olin siellä nimittäin aivan hukassa, mutta ehkä elämäntilanteella ja opiskeluun tottumattomuudellakin oli vaikutusta asiaan (ei sillä, että edelleenkään osaisin opiskella, kun tenttiinluku on muutaman powerpointin selaamista ja parin kirjan sijaan riittää kun luetaan pari kirjan luvuista). Monessa työpaikkailmoituksessa silti vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa, että kyllä mä ainakin yritän sellaisen takataskuun hankkia.
Ainakin kaksi erittäin kiinnostavaa ohjelmaa on jo löytynyt, ja niihin ajattelin kaikesta huolimatta hakea. Eihän sinne pakko ole sitten mennä jos vaikka oman alan töitä sattuisikin ennen ensi syksyä jollain ihmeellisellä tuurilla saamaan. Turun yliopistoon mulla olisi edelleen voimassaolevat opiskeluoikeudet, mutta siellä tarjottavista maisteriohjelmista ei löydy sitä ihan omimmalta tuntuvaa juttua. No mutta, katsotaan nyt ensin että miten tuo tuleva Sansibarin reissu eli niihin omilta tuntuviin töihin käytännössä tutustuminen sujuu (kirjoittelin asiasta aiemmin täällä)!

Kesän viimeisiä retkiä

Kunstenniemi 
 
Kävimme opiskelutovereitten ja parin avecin kanssa saaristossa Kunstenniemen leirikeskuksen rauhassa saunomassa, pelaamassa mölkkyä, vaihtamassa kesän kuulumiset, leffailtailemassa, kävelemässä metsäpoluilla sekä näkötornissa ja syömässä täysihoidettuina ihan liikaa. Metsän vihreä ja oranssit auringonlaskut olivat kauneinta syyskesää ja meressä tarkeni vielä käydä pulikoimassa. Turkuun palasi takuulla rentoutunutta porukkaa.
Taattisten tila 
 
Paluumatkalla poikettiin Taattisten tilalla rapsuttelemassa vuohia, kaneja, lampaita, erityisen hellyydenkipeää kissaa ja riippuvatsasika Ottoa. Alan aina tällaisissa paikoissa haaveilla olevani joku päivä itsekin maatalon emäntä, ja tekemään suunnitelmia miten jonkun vaatimattoman tilan tai edes tontin voisi joskus hankkia ja asettua sinne elelemään mahdollisimman omavaraisesti vuohien ja kanojen ja lampaiden ja mehiläispesien keskelle johonkin kunnostettuun vanhaan torppaan tai itserakennettuun ekotaloon, jota ympäröisi permakulttuuripuutarha… Aina nuo unelmoinnit vaan tyssää siihen ahdistavaan vuosien velkaorjuus-kohtaan, kun ei perinnöksikään satu mitään sukutiloja taivaista tipahtelemaan. Portugalin päässä voisi sentään olla hieman paremmat mahdollisuudet maatilan perimiseen, joten kuka tietää! Siellä olisi vain lähestulkoon pakko perustaa jonkinlainen oma yritys pärjätäkseen, mutta inspiroivia ideoita sellaisellekin on jo pohdiskeltu.
Mutta on asialla toinenkin puoli: mitä hyötyä on maailmalle siitä, että minulla on työntäyteinen pikku elämä jollain somalla maapläntillä? Minusta tuntuu, että haluan ensin osallistua maailman ongelmien ratkomiseen siellä, missä ei voida tuosta noin vain katsella youtubesta, miten meille on rakennettu vaikkapa sadevesikeräin, kompostivessa tai ruovikkopuhdistamo, ja ryhtyä sitten itse tuumasta toimeen. Jos siitä vaikka olisi edes hieman iloa Äiti Maalle ja sen lapsille. Voihan maailmaa muuttaa pelkällä esimerkilläkin, etenkin nyt some-aikakaudella, mutta itse uskon suoralla toiminnallakin olevan tarvittu paikkansa.
Näitä epämääräisiä tulevaisuudensuunnitelmia on hyvä pohtia, kun pitäisi polkaista opinnäytetyöprosessi käyntiin aiheen valinnasta aloittamalla! Vapaaehtoistyöhön sitouttamista, kääpien viljelyä maatalouden sivuelinkeinona, hidasta turismia suomalaisella pyhiinvaellusreitillä, ruokaturvaa ja metsiensuojelua Afrikassa, vai jotain ihan muuta? Tämä ala on niin laaja, että loppujen lopuksi lähes minkä aiheen vain saa jostakin kulmasta liitettyä kestävään kehitykseen, ja itselläni on se ongelma, että vähän kaikki kiinnostaa. Oma työni tulee kuitenkin olemaan tilaustyö jollekin hankkeelle, sillä haluan, että se tulee ihan oikeasti käyttöön, eikä päädy pelkästään omaan kirjahyllyyni pölyyntymään, joten se jo onneksi rajaa aihealueita aika paljon.
Haaveileeko joku muu omavaraisesta elämästä?