Reissukuvien Bottom 40

Taas mennään blogivillitykseen mukaan! Archie Gone Lebanon -blogissa heitettiin ilmoille haaste postata epäonnistuneita, mutta huumoriarvoltaan korvaamattomia reissukuvia. Olihan sitä pakko alkaa kaivelemaan omankin kovalevyn syövereitä ja tutkimaan, että mitäs hyljättyjä arkistojen aarteita sieltä löytyykään. Vietin sitten muutaman tunnin selaillen vanhoja reissukuvia ja nauraen vähän kaikelle. Onhan nää nyt kaikessa karseudessaankin ihan hulvattoman hauskoja! Jaettu ilohan on tunnetusti paras ilo, joten tässä tulisi kuvakooste hölmöimpiä muistikortille tallentuneita ilmeitä ja epäedustavimpia turistiposeerauksia meikäläisen reissuvuosien varrelta! Tosiasiassa ne kaikista hirveimmät otokset on varmaan poistettu jo aikapäiviä sitten (tai löytyvät niistä näitäkin edeltäneiden matkojen kuvakansioista), mutta onhan näitä enemmän tai vähemmän noloja otoksia tuonne jäänytkin! Miten musta tuntuu, että nää on kamaluudessaan jossain ihan omissa sfääreissään… Mielenkiintoista on myös tarkkailla, kuinka moneen epämääräiseen asentoon tuo luonnonkihara otsatukka voi reissussa räähjääntyessään taipuakaan. Odottelen innolla tulevia reissukuvia, kun ei ole enää rastojakaan pitämässä hiuskarvoja aisoissa.

Aloitetaanpa niinkin kaukaa kuin armon vuodesta 2010. Kuvien katselu omalla vastuulla. Teitä on varoitettu!

Intia 2010

heh38

Meille vuokrattiin puoliväkisin ”ilmastoitu minibussi” eli perus tuulettimella varustettu pikkukottero kuskeineen, joten tässä siitä otetaan selvästi kaikki ilo irti.

heh33

Rajasthanin paahtava kuumuus pisti hieman väsyttämään…

heh34

Mumbai ja retrotyylistä diggaileva nojailija. Ei vissiin tullut mieleen häätää sitä poiskaan?! Toivottavasti sai hyvän kuvan muistoksi!

heh35

Goalla pelotti jonkun takapihalla kirmaileva porsaslauma.

heh36

Valmiina Gangesin koskenlaskuun kauniiden pinkkien kypäröiden kera!

heh37

Tää on ehkä mun lemppari. Hämmentyneen ahdistunut-huvittunut ilme kertoo kaiken. Istuskeltiin Haridwarissa Gangesin rannalla, ja vähitellen ympärille alkoi kerääntyä miehiä toljottamaan, niinkuin aina. Kaiken kruunasi tuon kurkkua rouskuttavan ”pyhän” aurinkolasimiehen ilmestyminen paikalle….. Kirsikkana kakun päällä aivan jäätävä tukkalaite.

Intia 2011

heh40

Poseerauksen aatelia Keralassa. Aivan hirveä ilme, ja tuulipussihousut viimeistelee otoksen.

heh39

Delhissä. Tän on pakko olla joku vahinkolaukaus, voi apua…..

heh41

Onnistuneet poseeraukset Keralassa -sarja jatkuu.

heh42

Mikäköhän pointti tässäkin ”piilottelen guesthousen vessassa” -kuvassa taas on ollut?

heh43

Meikäläisen palatsi! Ei ehkä kuitenkaan kannattais puhua samaan aikaan sen kuvan oton kanssa…

heh44

Oikein kaunis riksa-virnistys!

Euroopan roadtrip 2011

heh4

Muka-coolina Kaunasissa. Duckface kunniaan!

Väli-Amerikka 2012

heh2

Ihan kiva rusketus! Samaa en voi sanoa tuosta hikisen kiiltävästä pärstästä, jota koitan peitellä vesimelonilla. Bajamar, Honduras.

heh3

Maisema Nicaraguan Laguna de Apoyolle on aikas hieno, vaikka onkin vinossa. Muuta hienoa tässä kuvassa ei sitten olekaan, terveisin tuulen entisestään pullistama ja auringon häikäisemä peikkotukka-Marilyn.

Euroopan liftausreissu 2013

heh9

Taukojumppaa slovakialaisen maantien laidassa kyytiä odotellessa.

heh11

Näin se liftikyyti saadaan….. Kyltistä kiitokset Splitin sohvasurffausisännällemme!

heh12

”Etkö nyt vaan voinu poseerata sen kuvanottamisen sijaan?!” Dubrovnik, Kroatia.

heh8

Vappuna Sarajevossa, ja hauskaakin taisi olla.

EDIT: Tältä reissulta täytyy vielä mainita nolouden multihuipentuma, kun päädyttiin Mostarissa katusoittaessamme ja postikortteja myydessämme paikallisiin uutisiin, vaikka emme sanoneet kyseiselle toimittajaksi vasta jutun myötä paljastuneelle tyypille sanaakaan kuvan nappaamislupaa, nimiämme ja kotimaatamme lukuunottamatta. Yhtäkkiä meidän kaverit pitkin Balkania jo tiesi kyseisestä ala-arvoisesta artikkelista. Aika kamalaa! Jutun voi nähdä täällä. Teksti kuuluu Googlessa tökerösti englanniksi käännettynä näin:

”In a time of severe economic crisis, many people are thinking about moving abroad or resort to a variety of creative activities, but a combination of both have offered these two Finnish girls. Lesko and Johan opened May Day booth in Mostar tourists to sell their original postcards. Even they learned and count value in cash (in marks and kuna) which confirms the seriousness of earnings in Mostar, reports Radio Sarajevo. ”Old Bridge is a world tourist attraction and we know that a lot of tourists come here. Our postcards are our original work and we think it would be of interest to tourists,” she told Anatolia news agency is one of Finland’s. But it seems to have managed to attract the attention of Mostar more than tourists, and they gathered around them traders nearby shop to see the ”miracle,” as they were called. ”Anything I live in this city! Look, here comes Finland to earn,” said one of the traders in the Old Town.”

Ei mikään ihme että kyseinen kirjoitus kirvoitti myös ihan kamalia kommentteja, kuten ”Not need them my money for alcohol and drugs because they suffice Finnish social what they paid monthly. These are Hippy!” Voi hyvänen aika! En taida kehdata enää palata Mostariin. Kerrottaneen nyt myös, että tienasimme kyseisenä päivänä huikeat 7 euroa ruokarahaa, ja nekin pelkästään turisteilta. Sillähän sitä toki rikastutaan. Kyllä tuo episodi vähän naurattikin.

Tsekin Erasmus-vaihto 2013

heh7

Mikäköhän pointti näissä suu auki -poseerauksissa on? ”Näkyyks takahampaat ja sinne juuttuneet sushinpalat?” Tässä ollaan muuten Oswiecimissa eli Auschwitzissa.

heh21

Ei menny ihan niinku Strömsössä. Tisá, Tsekki.

heh22

Tää taas näyttää vähän muulta kuin miltä piti. Terveisin wannabe-luolahirviö.

heh18

Iskän kanssa Prahan John Lennon Wallilla. Ei ole omena kauas puusta pudonnut…

heh17

Into piukeena jääkiekkomatsissa, ja maissi maistuu!

heh25

Naamaansa piirrellyt suomineito halloween-kemuissa.

heh19

Maisemat oli Pravčická Bránalla niin kamalat, että ihan mutruun veti nassut.

heh20

Ehkä musta ei vaan ole ritariksi. Děčínin linna.

heh26

Pannukakkuiltamat ja jotain hasardia tapahtumassa?

Tatra-vuoret 2013

heh13

Hieno ruoka-selfie!

heh14

Olin varmaan kateellinen Zén viiksistä. Kiva silmäpussitkin vielä.

heh15

Vois sen suun joskus pitää kiinnikin… Tuolla parissa kilometrissä on turha yrittää pyydystää kärpäsiäkään.

heh16

Korkeatasoinen leiriyöpyminen ilman telttaa. Varusteena mm. pyyhkeet. Onneksi ei tiedetty, että nuo metsät kuhisevat karhuja.

Portugali 2013 ja 2014

heh24

Sade masentaa matkaajaa Bejassa.

heh23

Lissabonissa oli hauskaa.

heh28

Siinä meillä on oikea rantaleijona! Odeceixe.

heh27

Eväsleivät maistuu väsähtäneelle pyörämatkalaiselle ja ryhti on täydellinen… Ai kamala. Jossain päin Alentejoa.

heh31

Hobo viinitilalla.

heh30

Tukka hyvin, kaikki hyvin!

heh29

Tasapaino kymppi ja pelottava tie vesiputouksen alle. Gerês.

Helsinki 2014

heh32

Fiksua toimintaa Hietalahden uimarannalla lokakuussa.

Melko jäätävää, ei kai tässä voi muuta sanoa. Mutta tällasia sekopäitä me oikeasti ollaan! Naurattiko edes yhtään?

In English: Bottom 40 of my travel photos since 2010. Absolutely horrible and hilarious!

Mainokset

Tie Belgradiin

 

Vapun jälkimainingeissa ihanien pannukakku-jäähyväislahjojen ryydittämä matkaanlähtö taisi venahtaa iltapäivän puolelle, ja mulla oli jo etukäteen sellainen fiilis, että tuskin päästään Belgradiin asti saman päivän aikana. No ei päästykään, ensin valittiin vahingossa reiteistäkin se hitaampi vuoristossa mutkitteleva, sitten ajeltiin pitkin Sarajevoa toimittamassa asioita ja käytiin muusikko-liftikuskin kotona juomassa jääteetä ja syömässä keksejä hänen isoäitinsä istuskellessa kuistilla nojatuolissa, ja kun vihdoin oltaisiin päästy liikkeelle, jumiuduttiin liikenneruuhkaan, jonka seurauksena oli tainnut kulua viisi tuntia johonkin noin sadan kilometrin matkaan. Illansuussa hypättiin rekan kyydistä jonkun pikkutien varteen keskelle jotakin hiljaista maaseudun kylää. Pimeä olisi laskeutunut pian, joten päätettiin kysyä tien toisella puolella, kukkulan päällä vuohikatrastaan vahtivalta ystävällisennäköiseltä ukkelilta ja hänen pojaltaan, että mihin voitaisiin laittaa meidän teltta. He eivät puhuneet englantia ja me emme tietenkään puhuneet bosniaa, eikä se elekielikään ihan tuntunut perille menevän. Ukko kutsui vaimonsa paikalle ja hän viittoi meidät tulemaan kotiinsa nukkumaan. Mitä ihania ihmisiä!

Siinä sitten googlekääntäjän avustuksella keskusteltiin bosnialaisen muslimiperheen kanssa, oltiin kuulemma taivaasta tipahtaneita enkeleitä. Saatiin myös kahvia ja ruokaa, joka koostui paistetuista kananmunista ja leivästä. Perheen poika yritti jopa kosia Lenskua moneen otteeseen, ja sitä jatkui siihen asti kun iltakävelyn aka meidän naapureille esittelykierroksen jälkeen keksin sanoa että Lenskulla on vihainen lihaskimppu poikaystävä kotona. Temppu toimi, ”killer boyfriend” taisi olla tarpeeksi pelottava, mutta sitä seurasi tietty kännykkäkamerakuvien kavalkadi tämän Semirin bodaussessioista ja koko perhe säesti että kyllä se meidänkin poika rautaa nostaa! Koko jutun tarkoitus oli varmaan saada pojalle hyvä vaimo joka veisi hänet Suomeen asumaan ja löytämään töitä, joita Bosnia Hertsegovinassa ei ole tarpeeksi. Perheen toinenkin poika oli muuttanut Itävaltaan. He olivat myös kovia Lordi-faneja ja huusivat kilvan sitä halleluja-kiljuntaa. Myös enkunkieliset fraasit kuten ”big mama” ja ”fuck you” olivat kovassa käytössä, ja meitä tietysti nauratti hirveästi kun keski-ikäinen (he olivat todellakin nuorempia kuin omat vanhempani, vaikka ensin luulin heitä jonkin verran vanhemmiksi. Varmaan elämän kovuus ja sodan näkeminen vanhentaa ihmisiä nopeammin, mene ja tiedä) pariskunta huuteli toisilleen huumorilla noita törkeyksiä. Itse herätettiin vahingossa muslimiperheen emännässä hieman pahennusta turhan lyhyillä hameilla ennen kuin tajusin vetää pitkät housut jalkaan, mutta he tykkäsivät kovasti kun soitettiin muutama suomalainen kansanlaulu kitaran kera. Aamulla saatiin liittyä aamupalapöytään ja kuvia käskettiin ennen lähtöä ottaa kaikesta: kaivosta, talosta, eläinsuojasta, ulkorakennuksesta ja etenkin vuorten reunustamasta maisemasta. Meidän matkatavarat kärrättiin kottikärryillä liftipaikalle emmekä mitenkään osanneet kiittää tarpeeksi kaikesta siitä vieraanvaraisuudesta. Tämä kohtaaminen oli kyllä yksi koko reissun parhaimpia. Aito ja odottamaton humpsahdus paikalliseen arkeen ja niiden sydämellisten ihmisten elämään.

Meidät mukaansa poiminut liftikuski käytti meitä ruokakaupassa tuhlaamassa loput Bosnian rahat ja jätti meidät rajalle, joka ylitettiin taas kerran kävellen, saatiin passiin reissun ainoa leima, ja niin oltiin Serbiassa. Reissun rajoista todella moni ylitettiin nimenomaan jalan. Hassua, että niin monella ihmisellä on asiaa yleensä suht syrjässä sijaitseville rajoille, mutta ei kuitenkaan sen yli. Ei tuollakaan rajalla varsinaisesti ollut yhtään mitään muuta kuin peltoa ja muutamia taloja. Saatiin suora kyyti Belgradiin ja parin tunnin nuokkumisen jälkeen oltiin jo kaupungin lentokentällä, missä käytiin vessassa. Meidät sieltä keskustaan heittänyt lentokenttätyöntekijä ei millään meinannut uskoa tarinaamme ja sitä, ettei oikeasti oltu tultu kentälle lentäen vaan Suomesta saakka liftaten.

Sarajevo, osa 2

Kuva minusta ja koiranpennusta Lenskun ottama, eivätkä ryhmäkuvatkaan ole omiani.
 
Toisena Sarajevo-päivänä oli vappu. Vietettiin se hyvin perinteisellä tyylillä lammen rannalla grillaten, kitaraa rämpytellen ja Sarajevsko pivoa muovimukeista hörppien. Vesipiippua ei yrityksestä huolimatta saatu nuotion hiilillä pelittämään. Menuun kuului nuotiossa käristettyjä (lue: juuri ja juuri lämpimiksi saatuja) kasvisvartaita, joiden ainekset oltiin käyty ostamassa torilta. Menomatkalla tuntui, että matka lammelle oli kamalan pitkä ja kesti ikuisuuden, mutta takaisinpäin tullessa se oli mukamas kummasti lyhentynyt. Paikka oli jonkun sortin luonnonpuistossa, jonka laidalla lammaspaimen ulkoilutti katrastaan. Löydettiin myös pesueellinen maailman suloisimpia kulkukoiran pentuja nukkumasta kasassa kävelytien vieressä. Voi hyvä luoja mitä palleroita! Vieläkin alkaa ihan itkettää kun ajattelenkin niitä. Kuvassakin naamalta taitaa paistaa äidillinen rakkaustyrmistys. Emo vain katseli vierestä kun lapsenvahdit paijasivat hänen tuhisevia, röhkiviä ja haukottelevia poikasiaan ja antoivat niille kaikille omat nimet, ajatteli varmaan että mukava saada hengähdystauko. Ei olisi kyllä yhtään huvittanut jättää niitä karvapalloja sinne oman onnensa nojaan, mutta pakkohan se oli. Näkyi joku niitä ruokkivankin kupeista päätellen. Sulattivat kyllä tämän kissaihmisenkin sydämen ihan totaalisesti. Myöhemmin Safan luona tehtiin kasvispizzaa ja pelattiin juomapelejä sekä pullonpyöritystä aamuyöhön saakka.

Sarajevo, osa 1

 

Liftattiin Mostarista ensin tosi mukavan trekkaamaan menossa olevan pojan, ja sitten ranskalaisen lehtivalokuvaajan kyytiin. Pysähdyttiin pari kertaa ottamaan kuvia henkeäsalpaavan kauniista maisemista, joiden läpi tie mutkitteli. En ole missään muualla nähnyt tuon väristä vettä. Sarajevossa tavattiin monta sinne muuttanutta turkkilaista ja kaksi hurmaavaa kanadalaista reissunaista, Tera ja Madeline, syötiin salaattia ja kuljeskeltiin ympäriinsä basaareja, toreja ja katuja pitkin jutellen ja kuvia räpsien. Mentiin kuppilaan istumaan iltaa, tanssijalkaa olisi vipattanut mutta viikonpäivä taisi olla keskiviikko tai torstai, eikä kaupungissa ollut mitään hyviä bileitä. Oltaisiin haluttu balkan-bileisiin kerran reissulla, mutta ilmeisesti sellaisia ei sitten arvosteta Balkanilla. Raitiovaunussa matkalla kokkaamaan ja nukkumaan joku teinipoika (ei tainnut olla paikallinen hänkään) sai ilman ennakkovaroitusta nyrkin naamaansa ja melkein pökertyi. Hänen rynnättyään ulos etsimään kumauttajaansa joku laitapuolenkulkijan näköinen äijä, kuulemma taskuvaras, kyttäsi meitä koko loppumatkan. Kauppaan kävellessämme taas jotkut pojat heiluttelivat rautatankoja kännipäissään pimeällä nurmikolla. Tera kailotti suureen ääneen englantia ja minua vähän hirvitti, eikä hirvitys suinkaan lieventynyt kuultuani, että ulkomaalaisten kidnappaukset ovat täällä yleisiä. Huh.

Sarajevon keskustassa taas väkivalta tuntui kaukaiselta ajatukselta. Siellä oli jotenkin mystinen tunnelma, islamin läsnäolo tuntui vahvana: moskeijoita oli joka kulmassa ja kaduilla näkyi paljon hunnutettuja naisia. Silti kaupunki tuntui jäävän jollakin tavalla etäiseksi, en jotenkin ehtinyt saada otetta siitä. Vaikka en yhtään ennen autosta kaupungin kamaralle astumista tiennyt, millainen kaupunki Sarajevo olisi, siitä oli jotenkin median kautta muodotunut päähäni ennakkomielikuva, mutta en ole ollenkaan varma, vastasiko todellisuus sitä vaiko eikö. Hostimme Safa asui Ilidzan lähiössä, joka oli kymmenen kilometrin päässä keskustasta ja lähestulkoon oma kaupunkinsa, emmekä enää palanneet kantakaupunkiin pikaista autovisiittiä lukuunottamatta.

Mostar, osa 2

Kivisiä kattoja, basaareja, kauniita mattoja, turkkilaista kahvia, kerjääviä mustalaislapsia, rauniotaloja, iloisia työmiehiä, kämäisiä kahviloita, puita talojen seinissä, tauluja vahtiva kissa ja melko tökerö toimittaja, jonka takia puoli Balkania tuntui tietävän meidän katusoitto- ja kortinmyyntisessiostamme (jolla tienattiin huimat n. 7 euroa ruokarahaa), vaikka oltiin kerrottu sille vain ja ainoastaan meidän nimet (”Lesko ja Johan”) sekä kotimaa. Päädyttiin siis uutisiin ja saatiin aika hyvät naurut, vaikka kyllä hiukan nolottikin.

Mostar, osa 1

Sodan jäljet olivat Mostarissa ja muualla Bosnia ja Hertsegovinassa selkeämmin nähtävissä kuin muissa reissun aikana visiteeraamissamme paikoissa. Jälleenrakennus on ollut todella hidasta, lähes olematonta. Jokaisella kadulla oli hylättyjen rakennusten raunioita, kerrostalojen luurangot seisoivat purkamattomina pääkatujen hienojen hotellien ja ostoskeskusten vierellä, asuintalojen seinät ja portinpielet olivat täynnä luodinreikiä. Kaiken sen näkeminen pani pysähtymään ja miettimään, miten erilaisena sota on näyttäytynyt eri kaupunkien asukkaille. Siinä missä Belgradissa ihmiset kuulemma pelkäsivät muutaman päivän sodan alettua ja sen jälkeen elivät kuten ennenkin, mutta Mostarissa oli kyllä niin hurjan näköistä että normaalielämän teeskenteleminen tuskin on käynyt yhtä helposti.

Bosnialaiset olivat kyllä hurjan vieraanvaraisia ja avuliaita. Esimerkiksi kitaranvirittimeen juostiin etsimään uutta patteria ties mistä ja ihan ilman pyytämättä, ja pappaköörin pitämässä kahvilassa juotiin appelsiinilimpparit ja yritettiin maksaa, mutta vastaus oli ”first time, no pay!” Yleensä taitaa mennä päin vastoin, että kanta-asiakkaitten ei aina tarvitse maksaa, heh. Maa erosi muista Balkanin maista myös uskontonsa puolesta – suuri osa oli muslimeita ja moskeijojen rukouskutsut kaikuivat kaupungilla eksoottisina. Me saimme oikein kunnon historiallisten tarinoiden turistikierroksen hostiltamme; hän kuulemma vie kaikki vieraansa tällaiselle kierrokselle, ja heitä tuntui riittävän lähes joka päivälle. Aikamoinen homma. Hän myös kokkasi meille taivaallista paikallista juustopastaa. Saman katon alle majoittui myös puolalainen tyttö ja itävaltalainen poika, ja kaupungilla kierrellessämme tavattiin myös liuta tytön Puolasta liftanneita kavereita.