#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here

Mainokset

Reissukuvien Bottom 40

Taas mennään blogivillitykseen mukaan! Archie Gone Lebanon -blogissa heitettiin ilmoille haaste postata epäonnistuneita, mutta huumoriarvoltaan korvaamattomia reissukuvia. Olihan sitä pakko alkaa kaivelemaan omankin kovalevyn syövereitä ja tutkimaan, että mitäs hyljättyjä arkistojen aarteita sieltä löytyykään. Vietin sitten muutaman tunnin selaillen vanhoja reissukuvia ja nauraen vähän kaikelle. Onhan nää nyt kaikessa karseudessaankin ihan hulvattoman hauskoja! Jaettu ilohan on tunnetusti paras ilo, joten tässä tulisi kuvakooste hölmöimpiä muistikortille tallentuneita ilmeitä ja epäedustavimpia turistiposeerauksia meikäläisen reissuvuosien varrelta! Tosiasiassa ne kaikista hirveimmät otokset on varmaan poistettu jo aikapäiviä sitten (tai löytyvät niistä näitäkin edeltäneiden matkojen kuvakansioista), mutta onhan näitä enemmän tai vähemmän noloja otoksia tuonne jäänytkin! Miten musta tuntuu, että nää on kamaluudessaan jossain ihan omissa sfääreissään… Mielenkiintoista on myös tarkkailla, kuinka moneen epämääräiseen asentoon tuo luonnonkihara otsatukka voi reissussa räähjääntyessään taipuakaan. Odottelen innolla tulevia reissukuvia, kun ei ole enää rastojakaan pitämässä hiuskarvoja aisoissa.

Aloitetaanpa niinkin kaukaa kuin armon vuodesta 2010. Kuvien katselu omalla vastuulla. Teitä on varoitettu!

Intia 2010

heh38

Meille vuokrattiin puoliväkisin ”ilmastoitu minibussi” eli perus tuulettimella varustettu pikkukottero kuskeineen, joten tässä siitä otetaan selvästi kaikki ilo irti.

heh33

Rajasthanin paahtava kuumuus pisti hieman väsyttämään…

heh34

Mumbai ja retrotyylistä diggaileva nojailija. Ei vissiin tullut mieleen häätää sitä poiskaan?! Toivottavasti sai hyvän kuvan muistoksi!

heh35

Goalla pelotti jonkun takapihalla kirmaileva porsaslauma.

heh36

Valmiina Gangesin koskenlaskuun kauniiden pinkkien kypäröiden kera!

heh37

Tää on ehkä mun lemppari. Hämmentyneen ahdistunut-huvittunut ilme kertoo kaiken. Istuskeltiin Haridwarissa Gangesin rannalla, ja vähitellen ympärille alkoi kerääntyä miehiä toljottamaan, niinkuin aina. Kaiken kruunasi tuon kurkkua rouskuttavan ”pyhän” aurinkolasimiehen ilmestyminen paikalle….. Kirsikkana kakun päällä aivan jäätävä tukkalaite.

Intia 2011

heh40

Poseerauksen aatelia Keralassa. Aivan hirveä ilme, ja tuulipussihousut viimeistelee otoksen.

heh39

Delhissä. Tän on pakko olla joku vahinkolaukaus, voi apua…..

heh41

Onnistuneet poseeraukset Keralassa -sarja jatkuu.

heh42

Mikäköhän pointti tässäkin ”piilottelen guesthousen vessassa” -kuvassa taas on ollut?

heh43

Meikäläisen palatsi! Ei ehkä kuitenkaan kannattais puhua samaan aikaan sen kuvan oton kanssa…

heh44

Oikein kaunis riksa-virnistys!

Euroopan roadtrip 2011

heh4

Muka-coolina Kaunasissa. Duckface kunniaan!

Väli-Amerikka 2012

heh2

Ihan kiva rusketus! Samaa en voi sanoa tuosta hikisen kiiltävästä pärstästä, jota koitan peitellä vesimelonilla. Bajamar, Honduras.

heh3

Maisema Nicaraguan Laguna de Apoyolle on aikas hieno, vaikka onkin vinossa. Muuta hienoa tässä kuvassa ei sitten olekaan, terveisin tuulen entisestään pullistama ja auringon häikäisemä peikkotukka-Marilyn.

Euroopan liftausreissu 2013

heh9

Taukojumppaa slovakialaisen maantien laidassa kyytiä odotellessa.

heh11

Näin se liftikyyti saadaan….. Kyltistä kiitokset Splitin sohvasurffausisännällemme!

heh12

”Etkö nyt vaan voinu poseerata sen kuvanottamisen sijaan?!” Dubrovnik, Kroatia.

heh8

Vappuna Sarajevossa, ja hauskaakin taisi olla.

EDIT: Tältä reissulta täytyy vielä mainita nolouden multihuipentuma, kun päädyttiin Mostarissa katusoittaessamme ja postikortteja myydessämme paikallisiin uutisiin, vaikka emme sanoneet kyseiselle toimittajaksi vasta jutun myötä paljastuneelle tyypille sanaakaan kuvan nappaamislupaa, nimiämme ja kotimaatamme lukuunottamatta. Yhtäkkiä meidän kaverit pitkin Balkania jo tiesi kyseisestä ala-arvoisesta artikkelista. Aika kamalaa! Jutun voi nähdä täällä. Teksti kuuluu Googlessa tökerösti englanniksi käännettynä näin:

”In a time of severe economic crisis, many people are thinking about moving abroad or resort to a variety of creative activities, but a combination of both have offered these two Finnish girls. Lesko and Johan opened May Day booth in Mostar tourists to sell their original postcards. Even they learned and count value in cash (in marks and kuna) which confirms the seriousness of earnings in Mostar, reports Radio Sarajevo. ”Old Bridge is a world tourist attraction and we know that a lot of tourists come here. Our postcards are our original work and we think it would be of interest to tourists,” she told Anatolia news agency is one of Finland’s. But it seems to have managed to attract the attention of Mostar more than tourists, and they gathered around them traders nearby shop to see the ”miracle,” as they were called. ”Anything I live in this city! Look, here comes Finland to earn,” said one of the traders in the Old Town.”

Ei mikään ihme että kyseinen kirjoitus kirvoitti myös ihan kamalia kommentteja, kuten ”Not need them my money for alcohol and drugs because they suffice Finnish social what they paid monthly. These are Hippy!” Voi hyvänen aika! En taida kehdata enää palata Mostariin. Kerrottaneen nyt myös, että tienasimme kyseisenä päivänä huikeat 7 euroa ruokarahaa, ja nekin pelkästään turisteilta. Sillähän sitä toki rikastutaan. Kyllä tuo episodi vähän naurattikin.

Tsekin Erasmus-vaihto 2013

heh7

Mikäköhän pointti näissä suu auki -poseerauksissa on? ”Näkyyks takahampaat ja sinne juuttuneet sushinpalat?” Tässä ollaan muuten Oswiecimissa eli Auschwitzissa.

heh21

Ei menny ihan niinku Strömsössä. Tisá, Tsekki.

heh22

Tää taas näyttää vähän muulta kuin miltä piti. Terveisin wannabe-luolahirviö.

heh18

Iskän kanssa Prahan John Lennon Wallilla. Ei ole omena kauas puusta pudonnut…

heh17

Into piukeena jääkiekkomatsissa, ja maissi maistuu!

heh25

Naamaansa piirrellyt suomineito halloween-kemuissa.

heh19

Maisemat oli Pravčická Bránalla niin kamalat, että ihan mutruun veti nassut.

heh20

Ehkä musta ei vaan ole ritariksi. Děčínin linna.

heh26

Pannukakkuiltamat ja jotain hasardia tapahtumassa?

Tatra-vuoret 2013

heh13

Hieno ruoka-selfie!

heh14

Olin varmaan kateellinen Zén viiksistä. Kiva silmäpussitkin vielä.

heh15

Vois sen suun joskus pitää kiinnikin… Tuolla parissa kilometrissä on turha yrittää pyydystää kärpäsiäkään.

heh16

Korkeatasoinen leiriyöpyminen ilman telttaa. Varusteena mm. pyyhkeet. Onneksi ei tiedetty, että nuo metsät kuhisevat karhuja.

Portugali 2013 ja 2014

heh24

Sade masentaa matkaajaa Bejassa.

heh23

Lissabonissa oli hauskaa.

heh28

Siinä meillä on oikea rantaleijona! Odeceixe.

heh27

Eväsleivät maistuu väsähtäneelle pyörämatkalaiselle ja ryhti on täydellinen… Ai kamala. Jossain päin Alentejoa.

heh31

Hobo viinitilalla.

heh30

Tukka hyvin, kaikki hyvin!

heh29

Tasapaino kymppi ja pelottava tie vesiputouksen alle. Gerês.

Helsinki 2014

heh32

Fiksua toimintaa Hietalahden uimarannalla lokakuussa.

Melko jäätävää, ei kai tässä voi muuta sanoa. Mutta tällasia sekopäitä me oikeasti ollaan! Naurattiko edes yhtään?

In English: Bottom 40 of my travel photos since 2010. Absolutely horrible and hilarious!

Baja Mar


Hondurasin mantereelle palattuamme paineltiin bussilla rantakaupunki Telan ja Puerto Cortésin satamakaupungin (joista en näköjään ottanut yhtäkään kuvaa) kautta pieneen ja piskuiseen Baja Marin kylään. Telassa sattui hauska tapaus, kun käskin Kassua laittamaan haisevat sandaalinsa huoneen oven taakse. Aamulla olivat kadonneet, ja päiviteltiin ensin, että kuka on niin pöljä että varastaa haisevat ja rikkinäiset kengät, mutta tultiin siihen tulokseen että siivoja se varmaan on heittänyt ne roskiin. Haha. Puerto Cortésissa tapahtui jälleen kerran sunnuntai-illallisen mahdottomuus – yksikään kunnon ravintola ei ollut auki, joten Pizza Huttiinhan siinä sitten oli taas mentävä.

Baja Mariin menimme, koska siellä piti olla Garífuna-heimon festivaalit. Garífunat ovat afrikkalaisten haaksirikkoutuneiden orjien ja Karibian mustien ihmisten lapsia, ja heillä on tosi hauskan kuuloinen kreolikieli. Osasivat kuitenkin myös englantia, ja moni kertoi olleensa töissä Yhdysvalloissa. Ne festarit eivät kuitenkaan olleet ihan vielä alkaneet, mutta hengailtiin kylässä silti pari päivää. Iltaisin alkoi jo juhlatunnelma hieman kohota, ja paikalliset mummut tanssivat baarissa innoissaan kaljapullot kädessä, ja puoliksi pakottivat meidätkin tanssimaan kanssaan! Tulihan siinä sitten juhlittua itsekin yömyöhään. Meidän seuraan oli lyöttäytynyt joku ihme hainkalastaja-äijä, jolla samat puheenaiheet tuntui kiertävän ympyrää. ”You don’t eat meat, so you like avocados… mangos… papayas… watermelons… But you know the vampires! The vampires are very scary! You know, in that house there lives my brother-in-law. He’s a rastaman, like you! Yeah he’s my brother-in-law!” Ja tätä jatkui ja jatkui.
Kaikki kyläläiset olivat hirmu ystävällisiä ja halusivat jutella meidän kanssa, olihan meillä paikan ainoat valkoiset naamat, niin oltiin kovin eksoottisia. Jotkut kyllä pyysivat ihan suoraan ostamaan heille jotain, vaikkapa pullon kaljaa, eikä siinä oikein kehdannut kieltäytyäkkään. Majoituttiin kylän ainoassa hotellissa, jossa oli pelkkä ämpärisuihku (alueella oli pulaa vedestä), kissanpentuja ja hotellin pihassa asuva aika pulska nainen, jonka mielestä pidimme meteliä yöllä ja aamulla hän sanoi että ”I need to rest my body!” ja mielessä kävi, että näinköhän on, hän kun tuntui katselevan päivät pitkät telkkaria huoneessaan. Syötiin kylän ainoassa ravintolassa, vaikka baareja ja snäkkikioskeja oli kyllä montakin kappaletta. Reissulla söin surkeiden kasvisruokavaihtoehtojen takia myös kalaa, ja kalasoppaa tilattuani sain sen fisun sinne kokonaisena. Mutta oli kyllä tosi maukasta, sitten kun sai kaikki ruodot nypittyä pois. Vaikka kylä oli ihan hiekkarannalla, niin uida ei oikein viitsinyt, koska ranta toimi lähinnä paikallisten kaatopaikkana ja kalastuspaattien säilytyspaikkana.

Sukellusta ja autio paratiisisaari

Hieman sukellusfiilistelykuvia. Ensimmäinen olkoon todiste siitä että jossain vaiheessa olin oikeasti ruskettunut, se vain jostain syystä katosi muutamassa vuoristossa huppari päällä vietetyssä päivässä. Paras osuus jäi tietenkin kuvaamatta, koska mulla ei ole kameraan mitään vedenpitävää koteloa. Vuokrata olisi voinut, mutta se oli aika kallista. Onneksi muistot niistä näkymistä pysyy tallessa mielessä.

Ja sitten oikein kunnon dyykkisepustus:
Sukelluskurssi eteni heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä tositoimiin – harjoittelemaan rantavedessä. Ensin tosin piti uida 200 metriä ja meinasin hukkua :–D Itku oli kurkussa myös kun piti päästää maskin sisälle vettä ja hengittää samalla naama vedessä, heh heh kun jälkeenpäin naurattaa. Olin jotenkin käsittänyt, että sukeltaisimme kunnolla vasta seuraavana päivänä, mutta ei kun heti! En tainnut edes tajuta mitä tein, kun olin jo veden alla. Jotenkin sillä ohjaajalla ja sen kanssa toimivalla divemasterilla oli mun mielestä koko ajan hirveä kiire, mikä ärsytti. Varsinkin veneestä sukeltaessa oli kamala hoppu tehdä ne paritarkastukset ja uida äkkiä sukelluspaikalle. Oltiin aina viimeisiä, mut herranjumala kun en saanut edes sitä saakelin liiviä päälleni kovin nopeasti ja sitten ne kaikki letkut ja härpäkkeet oli jäänyt ties mihinkä väliin. Ei oo helppoa kun samalla täytyis pitää narusta kiinni ettet ajelehdi pois ja koittaa hengittää siellä metrisessä svellissä. (Oon näköjään alkanut ihan huomaamattani käyttää merimiesslangia, kiitos tästä…) Ymmärsin silti kyllä että kaikki varmasti halusi siitä aallokosta äkkiä pois, niin minäkin. Kamalan kaoottista.
Yhdestä asiasta olin kuitenkin ihan hirmu kiitollinen, nimittäin siitä että kurssilla oli meidän lisäksi vain mukava turkkilainen pariskunta ja loppukurssista kaksi ranskalaista poikaa (niiden kummankin nimi oli Julien ja kaikissa nimenhuudoissa ne kuitattiin samalla kertaa sanomalla nopeasti vaan JulienJulien, haha), kurssin ohjaaja oli britti ja ne avustajat hollanti- ja ranskalaiset – ei siis yhtäkään ärsyttävää jenkkiä, ihanaa!

Mutta niin, sillä hirveällä ekalla sukelluskerralla täytyi nousta pintaan kahdesti, kun tuli kauhea hätä että nyt kuolen. Lisäksi keskityin hokemaan itselleni vain että hengitä, hengitä, hengitä… Enkä enää muistanut ollenkaan niitä tehtäviä mitä piti tehdä. Että olikin kamalaa. Jännitin ihan hirveästi taas itku kurkussa seuraavaa päivää, mutta olinkin ilmeisesti jo tottunut siihen veden alla hengittelyyn vaikka nenä oliskin täynnä vettä, ja pystyin rentoutumaan ja nauttimaan siitä olotilasta ja pienestä kalojen bongailusta.
Kunnon sukelluksilla veneestä käsin mentiin ensin 12 metriin kahdesti ja sitten 18 metriin neljästi. Näkyvyys oli loistava, ja se painottomuuden tunne ihan sanoinkuvaamaton, kun potkit vaan jaloillasi harkittuja liikkeitä ja leijailet vesessä. Ajantaju katoaa, ylös nostua arvelee että on ollut ehkä vartin veden alla, ja oikeasti aika on kolminkertainen. Kaikki on kuin hidastettua ja tyyntä, vesikasvit ja itse liikkuu hiljaa edestakaisin meren rytmissä. Kuuluu vain vesimassojen vaimea kohina ja omasta suukappaleesta kuuluva suurempi kohina. Voit katsella huiman läheltä värikkäitä kaloja ja korallieläimiä, yhtäkkiä jonkinlainen kampela pelästyy altasi, nostaa purje-evänsä ja pölläyttää pohjahiekkaa. Ihan uskomatonta! Parempi rauhoittumiskeino kuin mikään meditointi.
Bongattiin koralliriutoilla sukellellessa ainakin pari rauskua, trumpettikala, barracuda ja monia muita ihmeellisiä mereneläviä. Käytiin myös mannerlaatan reunalla, jossa oli 800 metrin pudotus. Olin vähän pettynyt kun kuvittelin reunan olevan niin jyrkkä, että voisimme uida reunan yli ja alla olisi vain pimeä ja musta syvyys, mutta oikeasti se oli loivempi ja muistutti lähinnä mäkeä, joka vain tummenee syvemmän siniseksi alaspäin mennessä, ja loppua ei oikein näe ellei sukella syvemmälle.

Sukelluskurssin lopuksi päästiin vielä iltapäivän mittaiselle retkelle Water Cayn asumattomalle paratiisisaarelle. Lisäsanoja ei tarvita, kuvat voi kertoa kuinka ihanaa tuolla oli köllötellä lämpimässä, turkoosissa rantavedessä ja välillä hengailla rannalla jääkylmän olusen kera.

 Olutmainos
Takaisintulomatka olikin sitten kamalin venematka, mitä olen kokenut. Vanha papparainen sammuttaa moottorin kun vene on sivuttain järkyttävässä aallokossa, ajaa vene ihan vinkkelissä ja viistosti päin aaltoja. Pidin koko ajan lukua siitä, missä on lähin piste uida maihin sitten kun me kaadutaan. Ei kaaduttu.

Tällaset taapersi peräkanaa yhdessä täytettyjä tortilloja eli baleadoja myyvässä pikku syömälässä kulman takaa. Ensin ihmettelin että mitä ihmeitä noi oikein on, ja sitten tuli surku kun tajusin että joku pöllöpää on värjännyt pikku tipuja neonväreillä. Törkeää.

Parrots dive centerin ihanat papukaijat, jotka osasivat nauraa käkättää tosi häiritsevästi sekä laulaa syntymäpäivälaulun.

Snorklausta ja koralleja tiessä


Näiden kuvien katselu vetää mut nyt aivan sanattomaksi, sillä tahtoisin tuonne niin paljon takaisin. Tai lähinnä jonnekin, jossa voisin kokea samanlaisia uskomattomia hetkiä veden pinnan alla. Oikeastaan tahtoisin vain sinne pinnan alle, niin että yläpuolellani olisi viisitoista metriä silkkaa rauhaa, tyyneyttä ja hiljaisuutta.
Utila, yksi Bahía-saarista, oli pieni sukellusparatiisi jossa oli vain pari kapeaa valkohiekkaista rantaa ja pari kapeaa valkohiekkaista tietä, joita turistit ja paikalliset rullasivat golf-kärryillä, sillä saarella ei ollut normaalikokoisia autoja. Ainoassa kunnon kylässä East Harbourissa oli paljon kauniita puutaloja, joista jotkut olivat yllättävän vanhoja.
Aluksi pelkäsin haukanneeni nyt vähän liian ison palasen kerralla sen sukeltamisen kanssa. Minä nimittäin meinasin aluksi saada hepulin jo pelkästä snorklaamisesta, kesti vaikka kuinka kauan uskaltautua vetämään henkeä veden alla ja samalla uimaan räpylöiden kanssa. Hengitin ilmeisesti ihan väärin, koska hetken päästä kaikkia raajoja alkoi pistellä ja ajattelin että pyörryn varmaan kohta. Uin myöhemmin katselemaan erästä tukkia, jonka alla pönötti merisiili, ja sitten jokin kelta-mustaraidallinen kala hieman liikahti ja panikoin sen takia niin että olin varma että hukun räpylöineni siihen. Sen episodin jälkeen oli kuitenkin aika voittajaolo, koska olin joka tapauksessa selvinnyt hengissä.
Odoteltiin pari päivää open water -sukelluskurssimme alkamista, joten ehdimme tutkia Utilan melko perusteellisesti – tai sen pienen osan siitä, joka ei ollut mangrovesuota. Yritimme löytää jonkin kukkulan merirosvoluolineen (joissa mm. se rommipullon etiketistä tuttu Henry Morgan oli aikoinaan majaillut!), mutta päädyimme vain löytämään kauniin niityn ja metsätieltä koralleja. Olikohan saari vanha merestä noussut riutta, vai oliko joku roudannut kuolleita koralleja tien kovikkeeksi kivien sijasta? Toivottavasti ei ainakaan eläviä suoraan riutasta! Tuntui vähän hullulta ajatella, että kävelenpäs tässä kuolleiden eläinten päällä.

Honduras

Tegucigalpa
Hondurasin pääkaupungissa linja-auto jätti matkustajat tuntemattomaan sijaintiin jonnekin laitakaupungille (sama meininki oli Nicaraguan kapitaalissa Managuassa ja oikeastaan melkein kaikkialla muuallakin – asemat olivat keskustassa vain pikkupaikkakunnissa), ja opaskirja oli pelotellut halpahostellikaupunginosan suurella vaarallisuudella, joten paineltiin ihan suosiolla taksilla keskustassa sijaitsevaan hotelliin ja lähdettiin etsimään paikkaa, josta saisi ruokaa. Yhtäkään ei siihen aikaan (olisiko kello ollut seitsemän illalla) löydetty, mutta läjäpäin mehubaareja, pullakahviloita ja hyvin lihapitoisia roskaruokapaikkoja kyllä näkyi pilvin pimein. Ei siinä sitten auttanut muu kuin mennä Burger Kingiin tilaamaan hampurilainen ilman pihviä, ja kyllä ärsytti. Kaupungista oli myös hirveän vaikeaa löytää seuraavana päivänä nettikahvilaa – loppujen lopuksi ison ja kalliin hotellin vastaanottovirkailija antoi meidän käyttää nettiä ilmaiseksi (luojan kiitos, koska käteinen alkoi olla loppu ja nostotilillä ei korttikopiointiuhan takia pidetty rahoja). Tässä kumminkin meni jonkin aikaa, ja päätettiin jatkaa matkaa vasta seuraavana päivänä. Iltapäivällä istuskeltiin kuppilassa ja katseltiin telkkarista uutisia, joissa jokin jengi oli vaihteeksi hyökännyt minibussiin vaatimaan tullimaksuja ja lahdannut koko autollisen. Kuumottava maa ja kuumottava kaupunki koko Tegu. Hondurasissa oli muuten tosi paljon hyvinkin kotoisen näköisiä mäntymetsiä korkeammilla alueilla, yhtään kuvaa niistä ei tullut vain napattua. Seuraavan aamun aikaiseksi aamiaiseksi ostettiin jotain niinkin yksinkertaista kuin leipää, juustoa ja ”tuore”mehua. Leipä maistui pelkälle hiivalle, mehu oli kirkkaan pinkkiä ja juustossa oli varmaan niin tuhottomasti säilöntäaineita että alkoi oikein kitalaki polttelemaan. Semmonen ruokakulttuuri.
 
La Ceiba

Koko päivän bussissa hikoilun jälkeen vihdoin Karibialla! Hiekkarantoja, palmuja! Resortteja, kalliita ravintoloita, jonkin verran hondurasilaisia lomailijoita ja paljon lopetettuja baareja. Kuumotukset löytyi täältäkin – mentiin parille kuppilaan, jossa harjoitettiin jos jonkinmoista alamaailman bisnestä huumekaupasta maksullisiin naisiin. Joku äijäkin veti viereisellä baarijakkaralla vaan kokkelia nokkaan, kiva. Mutta se oli suosittua tavaraa tuossa maailmankolkassa. Kaiken lisäksi oltiin otettu huone seinättömän yökerhon vieressä sijaitsevasta hostellista, joten sitä meteliä kuunneltiin sitten neljään tai viiteen asti aamulla. Mutta ei se niin paljon haitannut, koska ajatukset oli jo tulevassa, lauttamatkan takana.