Miksi Azorit?

Edellisestä kirjoituksesta kävi selväksi, että olemme muuttamassa Azoreille, Terceiran saarelle. Suuri osa ihmisistä varmaan ajattelee, että on täysin kahelia muuttaa piskuiselle saarelle keskelle valtamerta. Euroopan laidalla sijaitsevaan, maataloudesta elävään saaristoon, jonka asukkaat ovat vieläpä kaikista Portugalin alueista suurimmassa vaarassa kärsiä köyhyydestä ja syrjäytymisestä. Saarelle, josta pääsee pois lähinnä lentokoneella, jolla kohoaa aktiivisia tulivuoria ja jonka sää muuttuu niin nopeasti, että saman päivän aikana voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Miksi päätimme kuitenkin sanoa tälle tilaisuudelle kyllä?

Google Logo

Google Logo

Terceira Tech Island -projekti

Terceira Tech Island on Azorien paikallishallituksen alullepanema hanke, jonka tarkoituksena on luoda Terceiran saaresta teknologiayritysten keskittymä – uusi pienimuotoinen Piilaakso. Projekti tukee saarelle tulevia IT-alan yrityksiä tarjoamalla niille toimistotilat, asunnon senior-tason työntekijöille sekä lyhyitä koodauksen intensiivikursseja paikallisille nuorille ja alanvaihtajille. Saarella on paljon työttömyyttä, ja hanke toimiikin linkkinä uuden urapolun etsijöiden ja lahjakkaita työntekijöitä tarvitsevien yritysten välillä. Aiemmin monet ovat joutuneet muuttamaan mantereelle tai jopa ulkomaille löytääkseen töitä, ja tämä aivovuoto halutaan pysäyttää. Azoreilla on yksi Euroopan alhaisimmista veroprosenteista ja saariston maantieteellinen sijainti Euroopan ja Amerikan välissä edesauttaa yritysten kansainvälistä kasvua, mikä toimii myös porkkanana.

Tähän hankkeeseen yritys, jossa siippani työskentelee, on siis päättänyt lähteä mukaan ja sen takia olemme muuttamassa kyseiseen maailmankolkkaan. Azoreilta palkataan projektin puitteissa koulutettuja junior-tason koodareita määräaikaisiin ”hautomoprojekteihin”, ja mies työskentelee osittain heidän kanssaan ohjaten ja opastaen. Hän halusi pitkään opettajaksi, joten tällainen tilaisuus kuulosti tietysti vallan sopivalta.

Entä mitäs minä sitten ajattelin tehdä? Ryhtyä työnhakuun! Azorien ainutlaatuinen luonto ja ympäristönsuojelun tärkeys ovat luoneet sinne joitakin järjestöjä ja viranomaisia, joista saattaisi löytyä ympäristöalan töitä, vaikka työpaikkoja saarella onkin rajallisesti. Onhan minulla alan maisterintutkinto takataskussa, ja olisi kiva saada sille käyttöä. Voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta edes portugalilainen alhainen palkkataso ei siellä kuulosta ollenkaan niin epämotivoivalta kuin jos hakisin yhtä matalasti palkattuja töitä Lissabonista, koska kaupungissa töissä käymiseen liittyy niin monta muutakin kuormittavaa asiaa. Lisäksi pienen yhteisön osaksi muuttaessa naapurit ja muut tulevat varmasti tutuiksi, missä voi piillä mahdollisuuksia. Etenkin, kun Portugalissa työpaikat ja muutkin asiat järjestyvät usein suhteiden avulla. Ja jos en saakaan töitä, voin aina jatkaa makrameetuotteita käsityönä valmistavan ja myyvän yritykseni  sekä muiden projektien pyörittämistä kotoa käsin työskennellen.

Google Logo

Google Logo

Ilmasto

Subtrooppisilla Azoreilla on vierestä kulkevan Golfvirran ansiosta leudon kostea ilmasto. Keskilämpötila pysyttelee 14 ja 22 asteen välillä vuoden ympäri, eikä yli 30 tai alle 3 asteen lämpötiloja ole saariston asutuskeskuksissa mitattu koskaan. Kolmen mannerlaatan risteyksessä sijaitsevat Azorit ovat tuliperäisiä, minkä ansiosta maaperä on ravinteikasta. Saarilla saadaan vuorotellen sadetta ja aurinkoa, ja sadepäiviä on jopa kesäkuukausina, mikä pitää luonnon vehreänä ja on täydellistä puutarhanhoitoa ajatellen. Pilviä ja sumua muodostuu saaren keskustan pilvimetsäisten vuorenrinteiden ylle ja ne haihtuvat saaren toisella puolella ilmaan. Mereltä puhaltavat tuulet saattavat sitävastoin muodostua suojattomilla paikoilla haasteeksi, mutta saariston asukkaat ovat alusta alkaen luoneet viljelyksilleen suotuisia mikroilmastotaskuja esimerkiksi kivimuureja tuulensuojiksi kasaamalla.

Manner-Portugalin sitä vastoin ennustetaan muuttuvan entistäkin kuivemmaksi ja jopa aavikoituvan ilmastonmuutoksen seurauksena. Etelä-Portugalissa on nyt jo nähty 9 kuukauden mittaisia kuivuusjaksoja ja viime talvikin oli keskiarvoa kuivempi. Haaveilemani omavaraisempi elämä voisi mantereella käydä hankalaksi veden puutteen takia, tai ainakin paikka pitäisi valita hyvin tarkasti. Nytkin jo hirvittää, kuinka valtavasti pientäkin kasvimaata pitää näin kesällä kastella käyttäen vesijohtovettä, kun kaivoakaan ei ole. Olenkin ajatellut viime aikoina aika paljon vettä. Täällä aihe on ollut paljon enemmän läsnä kuin Suomessa. Ja sitä paitsi, kyllä täällä mantereellakin tuulee.

Google Logo

Google Logo

Hintataso

Kuivuus ei ole Manner-Portugalissa ainoa ongelma, vaan hintojen nousu tuntuu myös absurdilta etenkin täällä Suur-Lissabonin alueella ja Sesimbrassa. Ihmiset puhuvat asuntokuplasta, joka ehkä joskus puhkeaa tai sitten ei – sitä ei aiota jäädä odottelemaan. En tiedä, olisiko meille edes mahdollista saati sitten muutenkaan järkevää ottaa niin isoa lainaa, että voisimme joskus ostaa itsellemme oman, tarpeeksi suuren paikan täältä. Terceiralta on huomattavasti halvempaa ostaa maatilkku talolla tai ilman, eikä silti tarvitse lähteä kauas merenrannasta. Verotuskin on saaristossa kevyempää, esimerkiksi  normaali arvonlisävero on 18% Manner-Portugalin 23% sijaan. Supermarketissa hinnat eivät mielestäni poikkenneet mantereen hinnoista, ravintoloissa ja kahviloissa oli jopa halvempaa.

Toki Terceiralta puuttuvat monet halpaketjut, mutta se pakottanee tekemään tarvittavat ostokset kestävämmällä tavalla, kuten paikallisia tuotteita ja kivijalkakauppoja suosien, vaikka näiden hinnat olisivatkin hieman korkeampia.  Saari on aikoinaan ollut niin eristyksissä, että siellä kuitenkin tuotetaan kaikennäköistä. Continente-ruokakauppa avattiin saarelle jo jokunen vuosi sitten ja löytyypä Terceiralta myös oma paikallinen Guarita-supermarketketjunsakin. Saarella on myös pikku ostoskeskuksensa, mutta siitä ei oikein voi edes puhua samana päivänä Lissabonin alueen useiden valtavien shoppailupaikkojen kanssa. Periferiaan muuttaessa elämäntyyli muuttunee pakostikin, ja se on muutos jonka haluankin tapahtuvan. Täällä pääkaupungin tuntumassa kun tulee usein sorruttua tekemään tai ostamaan asioita, joita ei oikeasti haluaisi, koska kaikki on niin helposti saatavilla.  En oikeasti haluaisi olla ihminen joka käy ostoskeskuksissa, mutta käyn silti, koska se tuntuu kätevältä. Jatkossa omaa kulutustaan tulee toivottavasti tarkasteltua kriittisemmin myös olosuhteiden pakosta.

Google Logo

Google Logo

Luonto

Yksi Azorien suurimmista houkuttimista on saarten ainutlaatuinen, melko puhtaana säilynyt luonto ja sen tarjoama rauha sekä harrastusmahdollisuudet. Meri ja kaikki mahdolliset vesiurheilulajit ovat aina läsnä ja rannikolta löytyy myös useita luonnollisia merivesialtaita sekä pari hiekkarantaakin uimiseen. Puhumattakaan jylhistä rantakallioista, meressä uivista valaista ja delfiineistä ja saaren monista patikkapoluista. Vaikka ihminen onkin muuttanut Terceiran luonnollista kasvipeitettä rankalla kädellä, löytyy sieltä vielä ikivanhoja, sammalen peittämiä usvaisia laakeripuumetsiä.

Hiekkateiden varsilla kasvaa ahomansikoita ja endeemisessä pensaikossa azorilaista jättiläismustikkaa. Siis mustikkaa! Saaren keskeltä löytyy ruskeavetisiä pieniä järviä, joiden ympärillä kasvaa kanervaa ja takana kohoavat syvän vihreät havumetsät. Vähän kuin joku olisi ottanut parhaat palat Suomen luonnosta ja laittanut ne suotuisempaan ilmanalaan. Ainoastaan havuoksien outo muoto, mustanpuhuvat kasat tuliperäistä kiveä ja niiden takana kohoavat uinuvien tulivuorten rinteet paljastavat, että nyt ei ollakaan Pohjolassa. Tämä satunnainen yhdennäköisyys saa jotain joka kerta liikahtamaan rinnassa. Maaseudun kiviaitojen reunustamat, mereen päättyvät laidunniityt taas muistuttavat irlantilaista maalaismaisemaa. Terceira on kuin Eurooppa pienoiskoossa, yhdelle saarelle tiivistettynä.

Google Logo

Google Logo

Hitaampi elämänrytmi

Jos portugalilainen kulttuuri ei muutenkaan ole tunnettu nopeudestaan, niin saaristossa elämä kulkee vieläkin hitaammin. Asiat saattavat ottaa oman aikansa, ja se on täysin ok. Ympärillä tapahtuu vähemmän. Ja sen sijaan että tylsistyisi virikkeiden puutteeseen, voi käyttää omaa luovuuttaan ja tarkkailla ympäristöään. Huomata, miten aallot lyövät jatkuvasti rantakiviin, pilvet muodostuvat ja hajoavat, lehmät siirtyvät uuden ruohomättään äärelle, maitotonkat kolisevat traktorin kyydissä, sadekuuro lähestyy, kirkonkellot soivat. Tai sitten hakea adrenaliiniryöppyä extremelajeja harrastamalla. Vaikka työt ja arjen askareet ottavat tietysti sielläkin omansa, jää perhe-elämälle varmasti enemmän aikaa pääkaupungissa elämiseen verrattuna.

Azoreilla on myös hyvin turvallista, sillä rikollisuus on lähes olematonta muutamaa köyhempää naapurustoa lukuunottamatta. Joka kylässä on peruspalvelut kauppoineen, kahviloineen ja kouluineen. Ja uskon, että jos meillä joskus on muitakin kuin karvalapsia, on Terceira niillekin hyvä paikka kasvaa. Mitäpä sitä ihminen oikeastaan muuta tarvitsee kuin raikasta ilmaa, puhdasta ruokaa ja taivaanrannan jota katsella?

Google Logo

Google Logo

Siinäpä ne tärkeimmät syyt, miksi Atlantis kutsuu todennäköisesti jo kuukauden sisällä. En ole itsekään vielä sisäistänyt koko asiaa kunnolla, joten todennäköisesti vain suoritan muuton sen kummempia ajattelematta, ja herään vasta uudessa kodissa yhtäkkiä ajatukseen, että täälläkö sitä nyt ollaan. Aika uskomatonta.

Voisitko sinä kuvitella asuvasi pienellä saarella?

Mainokset

Puhtaan sivun kääntämisestä

Olen vaihtanut maisemaa merkittävällä tavalla kahdeksan kertaa elämäni aikana. Muuttoja, isompia ja pienempiä, on takana ainakin 24. Joillakin kerroilla uusi asuinpaikka on hankittu muutamaksi viikoksi, toisilla vuosiksi. Usein lähtöpäivä on ollut jo taloksi asettuessa selvillä tai ainakin tieto siitä, että se koittaa joskus.

Ensimmäinen merkittävä lähtö tuli kuusivuotiaana. Istuin lumipallopensaan alla ja itkin sitä, etten pääsisi aloittamaan koulutietä yhdessä parhaan ystäväni kanssa. Muutaman vuoden päästä hyvästelin seuraavan parhaan ystäväni, kun muutimme Pohjanmaalta ulkomaille, Viroon. Sen jälkeen elämä ei enää palautunut entiselleen enkä minä Pohjanmaalle. Suomeen palatessa vastassa oli uusi paikkakunta ja uuden ystäväpiirin rakentaminen, teini-ikä ja tieto siitä, että olin jollain tapaa erilainen. Aina vähän ulkopuolinen. Jonkinlainen maailmankansalaisuuden siemen oli kylvetty, ja koin voimakasta kuulumattomuuden tunnetta missä sitten asuinkin.

Aloin haaveilla matkoista maailman ääriin, ja 19-vuotiaana otin ja lähdin reppureissaamaan kuukaudeksi Intiaan. Sen jälkeen tiesin selviytyväni mistä tahansa ja voivani matkustaa minne vain. Opiskeluvuosina asuinkin muutaman kuukauden mittaisia pätkiä Tsekissä, Portugalissa, Sambiassa ja Brasiliassa, ja heitinpä kuukauden mittaiset työharjoittelukeikat myös Costa Ricassa ja Sansibarilla. Pitkin maailmaa ja Suomea kulkiessa muodostui uuteen paikkaan aina uusi kaveripiiri, mutta lapsuudenystävien kanssa yhteys katkesi.

Erasmus-vaihdossa Tsekissä vuonna 2013 tapasin tulevan mieheni, portugalilaisen kalliokiipeilijän, kuten häntä aluksi kutsuin. Elämä muuttui jälleen kertaheitolla, kun päätin olla palaamatta entiseen elämääni. Lähdimme joululomalle Portugaliin, ja tunsin tulleeni kotiin. Sain jollain selittämättömällä tavalla sisäisen rauhan. Tiesin, että tämä on nyt se my happy place.

Tunnelmat ovat vaihdelleet suuresti eri maisemanvaihdosten välillä. Joskus on ollut ihanaa lähteä, toisinaan ei.

Pahin paikka oli varmasti Brasiliaan lähtö, sillä reissuväsymys painoi jo ennen lentokoneeseen astumista. Se nimittäin tapahtui heti yhdessä miehen kanssa tehdyn kolmen kuukauden Sambian-keikan jälkeen, ja ehdin vain käydä kääntymässä Suomessa parin päivän verran ennen kuin löysin vastahakoisen itseni ypöyksin sateisesta ja kylmästä Curitibasta. Olin hakenut sinne työharjoitteluun jo vuotta aiemmin tarkoituksenani oppia puhumaan portugalia paremmin. Lähdön lähestyessä väliaikainen muutto alkoikin kaduttaa, mutta pakotin itseni lähtemään. En tuntenut koko maasta ketään muuta kuin tulevan kämppikseni, joka poltti sisällä pilveä ja tuntui käyvän joka ilta ulkona. Sain senpäiväisen kulttuurishokin että itkin monta päivää ja päädyin vaihtamaan sekä asuntoa että työharjoittelupaikkaa. Löysin muutaman kaverin ja onnistuin ylittämään kielimuurinkin, enkä siltikään koskaan oikein lämmennyt kunnolla Curitiballe. Ehkä syynä oli suurkaupunkielämä, tai sitten Brasilia muistutti liikaa Portugalia ollen kuitenkin jotain aivan muuta. Ehkä 4 kuukautta ei vain riittänyt maahan sopeutumiseen. Kannatti kuitenkin lähteä, sillä pääsin reissaamaan siellä aivan valtavan upeisiin paikkoihin.

Turkuun opintojen perässä muuttaessa tunnelma oli melkein yhtä synkkä, vaikka Turku ei sentään onnistunut aiheuttamaan kulttuurishokkia. Tiivis kaveriporukka jäi entiseen kotikaupunkiin, uudet biologian opinnot eivät lähteneet kovin suurella ilolla käyntiin ja jouduin asumaan yksin 19 neliön kokoisessa itsemurhayksiössä. Vuoden kuluessa opiskelupaikka oli vaihtunut ja elämä asettunut uomiinsa alkaen maistua paremmalta – olin kai ehtinyt antaa sopeutumiselle tarpeeksi aikaa.

Portugaliin muuttaessani taas olin onnessani, vaikka tietysti lähtöön liittyy aina haikeitakin fiiliksiä. Olimme unelmoineet Portugaliin muutosta muutaman vuoden, kun opiskelujen päätyttyä oli vihdoin sopiva hetki. Myimme lähes kaiken tyhjentäen jyväskyläläisen opiskelijakaksiomme ja tulimme tyhjän päälle miehen vanhempien nurkkiin. Muutamassa kuukaudessa olimme molemmat löytäneet työpaikat ja vuokranneet oman kaksion Lissabonin lähiöistä, mistä olemme sittemmin jo ehtineet muuttaa poiskin kaupunkia ympäröivälle maaseudulle.

Portugaliin tullessa ajatuksena oli, että jos kaikki menisi hyvin, täältä ei enää tarvitsisi repäistä itseään irti ja lähteä. Olin jo jonkin aikaa kaivannut omaa, pysyvää kotia, ja sen ymmärtäminen mahdollisti pyrkimisen sitä kohti ihan tietoisesti. Jatkuva reissaaminen oli ollut unelmani, mutta käynyt raskaaksi ja kuluttavaksi. Oli aika uusille unelmille, tai enemmänkin vanhojen unelmien elvyttämiselle. Lentokoneen pyörien koskettaessa Lissabonin kiitorataa oli päällimmäisenä tunteena onni ja jännitys siitä, onnistummeko elämän rakentamisessa tänne, vai joutuisimmeko jossain vaiheessa palaamaan Suomeen.

Asiat eivät kuitenkaan aina mene niin kuin on suunnitellut, ja nyt olisi taas yksi maisemanvaihdos edessä. Idea Pohjois-Atlantilla sijaitseville Azoreille muutosta tuli esille yli vuosi sitten, ja sen piti tapahtua nopealla aikataululla. Olin innoissani, sillä pääsisimme Lissabonista maalle asumaan. Pari muuttujaa astui kuitenkin peliin ja muutto siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Nyt ollaan kuitenkin taas siinä vaiheessa, että asia alkaa näyttää varmalta. Muutto ei kuitenkaan enää tunnu niin itsestäänselvästi hyvältä idealta, kun on kerran jo joutunut pettymään.

Muuttoa mietitään ihan järkisyistä. Ehkä eniten kuitenkin siksi, että tällainen mahdollisuus on eteemme tupsahtanut, joten miksi emme lähtisi kokeilemaan. YOLO. Seikkailu keskellä Atlanttia odottaa. Rakastamme kuitenkin molemmat Sesimbran maaseutua, jossa tällä hetkellä asumme. Paikka tuntuu jo niin kodilta, että lähtö pelottaa. Portugalista ei kuitenkaan onneksi tarvitse lähteä minnekään.

Joku voisi sanoa, että olen mestari lähtemään ja saapumaan. Hyvästelemään vanhat kuviot ja aloittamaan alusta uudessa paikassa. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä olen siitä huolimatta saavuttanut kauan kadoksissa olleen kuulumisen tunteen, ja vieläpä sellaiseen paikkaan, jossa edelleen jaksan ihmetellä kaiken kauneutta joka päivä. Villin laventelin tuoksua mäntymetsässä, aaltojen pauhua, maaseudun valkoisia tuulimyllyjä ja vuoria horisontissa. Silti olen täysin vapaaehtoisesti taas lähdössä eteenpäin. Katsomaan, onko se ruoho vihreämpää meren toisella puolella. (Tiedän jo, että on, ainakin kirjaimellisesti.) Sesimbraan voi kuitenkin aina palata, ja pakostakin tulemme lähitulevaisuudessa täällä käymään keskeneräisten projektien vuoksi – niistä lisää myöhemmin.

Puhtaan sivun kääntäminen ja alusta aloittaminen voi olla aluksi vaikeaa, mutta useimmiten se palkitsee. Jos ei muulla, niin uusilla kokemuksilla ja perspektiivin laajenemisella. Itsensä irti repäiseminen tutuista ja rakkaista kuvioista sattuu, mutta se voi mahdollistaa elämässä eteenpäin menemisen. Elämäänsä kun ei useinkaan saa sitä mitä haluaa, ellei samalla luovu jostain muusta. Kyse on vain asioiden priorisoinnista. En ainakaan itse halua tuudittautua keskinkertaiseen, mukavaksi käyneeseen elämään, vaan pyrkiä kohti unelmiani, vaikka sitten kipeitäkin päätöksiä tehden ja mukavuusalueeltani poistuen. Luottaen siihen, että asiat menevät lopulta juuri kuten niiden kuuluukin. Ja siihen, että muuallakin Portugalissa voin tuntea olevani kotona.

Ja eihän sitä tiedä, vaikka se oma loppuelämän tai ainakin pitkän ajan paikka lopulta löytyisi, vaikka sitten pieneltä saarelta keskeltä Atlanttia.

Mikä sinusta on uuteen paikkaan muuttamisessa parasta tai vaikeinta?

Syksyn kuulumisia Portugalista

Tervehdys! Ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia täältä Portugalista, nyt kun syksy on vaihtumassa talveksi.

Olen ahertanut viimeiset puolitoista kuukautta tiukasti graduni parissa ja se on edistynytkin ihan mukavasti. Eiköhän tässä siis pian valmistuta maisteriksi. Zé on puolestaan löytänyt töitä, joissa viihtyy hyvin ja on mahdollisuus myös työskennellä kotoa, mikä on ihan mahtavaa. Minullakin saattaa alkaa hommat joulukuun alussa Lissabonissa – pidetään peukkuja. Viikon työrupeaman jälkeen ollaan viikonloppuisin hengailtu Zén kavereiden kanssa, tehty pieniä retkiä lähialueille, käyty sushibuffetissa syömässä ja elokuvissa jo useampaan kertaan.

Meillä on myös muutto edessä. Emme mahdu enää kauaa asumaan täällä maatilalla muuten kuin jonkun perheenjäsenen kanssa, joten näiden kahden asian summana olemme etsineet asuntoa kaupungista, ja löysimmekin tilavan huoneen vallan mainiolta vaikuttavasta kimppakämpästä hyvällä sijainnilla. Muutama vuosi sitten haaveilimme yhteisöllisemmästä asumisesta samanhenkisten ihmisten kanssa, ja nyt mahdollisuus siihen tupsahti nenän eteen kun sitä vähiten odotimme. Aika huippua! Lissabonin vuokrat ovat nousseet korkeiksi, joten yhteisöasuminen antaa myös mahdollisuuden säästää enemmän rahaa, mihin sen sitten tulevaisuudessa käytämmekään – ehkäpä ihkaomaan maatilkkuun, jonne voimme rakentaa ekotalon, tai sitten johonkin aivan muuhun.

Pääsen myös treenaamaan portugaliani, kun on kämppiksiä, mutta kerron kenties enemmän sitten kun asia on ajankohtaisempi, huoneemme nimittäin vapautuu vasta joulun aikaan. Summa summarum, elämä tuntuu kaiken tänne muuttoon liittyneen sotkun jälkeen pitkästä aikaa inspiroivalta ja tulevaisuus valoisalta, vaikka suunnitelmat ovat menneet uusiksi jo monta kertaa. Mutta sitä vartenhan niitä kai tehdään. Suomeen palaaminen ei ainakaan ole enää käynyt mielen vieressäkään!

snorklaus3 snorklaus2
snorklaus4 snorklaus8-horz
snorklaus5snorklaus9snorklaus7snorklaus6
snorklaus10 snorkeling

Syksy oli todella lämmin ja kuiva, joten kesäkelit jatkuivat aina lokakuun loppuun saakka. Vasta nyt marraskuun vaihduttua ilmat ovat viilenneet alle 20 asteeseen ja olemme saaneet (vihdoin!) kunnon sateita. Tämä maa on palanut ja ollut muutenkin helisemässä kuivuuden kourissa. Nyt talvi on kuitenkin tullut ja kuiva maa on alkanut vihertää nopeasti, mikä on ollut ihanaa nähdä. Kävimme tällä viikolla jopa tähystelemässä, näkyisikö metsässä sieniä, mutta ehkä ne alkavat kasvaa vasta nyt runsaampien sateiden jälkeen. Ehdimme tämän syksyn aikana käydä useita kertoja nauttimassa rantaelämästä, mutta myös välillä harrastamassa aktiviteetteja. Kävimme esimerkiksi pari kertaa snorklaamassa, kiipeilemässä ja patikoimassa. Patikkareiteistä taidan kirjoitella erikseen, mutta tässä on kuvia snorklausretkeltä Sesimbrasta.

Tuona päivänä lämpötila oli kolmenkympin hujakoilla, ja löysimme Sesimbran rantakallioita pitkin kulkemalla mahtavan snorklausspotin. Ihan kuin luonnon oma uima-allas, pieniä rantakiviin lyöviä aaltoja lukuunottamatta! Hitsi että rakastan veden alle tähystelyä ja kaiken sen vedenalaisen elämän tarkkailua kaikessa rauhassa. Siitä jos mistään tulee minulle todellinen zen-fiilis. Atlantin vesi on täällä päin tosin sen verran kylmää, että ilman märkäpukua snorklatessa on välillä pakko nousta rantakiville lämmittelemään auringossa. Mutta sehän ei haittaa yhtään! Minun snorklaillessani menemään vilukissa-Zé kiipeili vedestä kohoavia kallioita pitkin free water solo’illen. Ei tarvitse patjaa tai köyttä, kun voi otteen livetessä pudota veteen.

azeitao1 azeitao2 azeitao6 azeitao3 azeitao4 azeitao5

Portugalissa harrastetaan perinteisiä viikonloppumarkkinoita, joilla myydään melkein mitä tahansa elävistä eläimistä lähitienoon ruoantuottajien antimiin, paikallisten käsityöläisten tuotteisiin, puutarhakasveihin ja halpoihin vaatteisiin sekä tekstiileihin. Me pistäydyimme eräs viikonloppu läheisillä Azeitãon markkinoilla, jotka järjestetään aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Mercado Mensal de Azeitãosta ei traditionaalisuutta puutu, sillä nämä markkinat ovat saaneet alkunsa jo 1800-luvulla. Meillä oli agendalla päästä eroon häkissään turhanpanttina kököttäneestä fasaanipariskunnasta, josta kukaan ei enää ole halunnut pitää huolta. Onnistuimme, joten toivottavasti fasaanit saivat paremman uuden omistajan. Mukaan markkinoilta tarttui tällä kertaa vain joitain hedelmiä.

Azeitãon markkinoilla vierailemisesta kiinnostuneille tiedoksi, että paikan löytää esim. Google mapsista hakusanalla ”Mercado Mensal de Azeitão”, ja markkinat ovat auki noin kello 9-17.

oliivi1 oliivi2 oliivi3 oliivi4 oliivi5

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni osallistumaan oliivien sadonkorjuuseen. Tai tarkemmin sanottuna, hoidin yksinäni oliivien sadonkorjuun. Eipä täällä ketään muuta kuin meitä tunnu sadonkorjuu kiinnostavan alkuunkaan, joten hedelmät ovat lähinnä vain mädäntyneet puihin, mikä on melkoinen sääli. Siksi tuntuukin hullulta, ettei meille anneta mahdollisuutta tehdä tästä maatilasta oikeasti kukoistavaa. Mutta onneksi maailma on täynnä maatiloja, joten pitäkää tunkkinne, me voimme hyvin elää unelmaamme jossain muuallakin.

Pihapuiden oliivit kypsyivät etuajassa, ja ne täytyi kerätä talteen jo viime kuussa. Suurin osa hedelmistä oli matoisia, joten sato ei ollut suuren suuri. Öljyä noista ei olisi paljoa puristettu, mutta oliiveja tuli juuri sopivasti niiden säilömisen harjoitteluun. En ehtinyt laittaa kaikkia samalla kertaa suolaliemeen, ja yhden yön liikaa seisonut pienempi satsi menikin pilalle. Onneksi kuvan 7-litrainen laatikko tuntuu onnistuneen ja oliivit ovat nyt jo aika hyviä! Vielä niissä on hieman kitkeryyttä jäljellä, joten ne saavat tekeytyä suola- ja mausteliemessään vielä jonkin aikaa.

kanat2 kanat3
kanat4 kanat6
kanat1 kanat5

Arkeen on myös kuulunut tiiviisti kanojen hoitaminen. Neljä tipuista selvisi, ja ne ovat jo kasvaneet vauhdilla sen verran suuriksi, etteivät rotat enää niitä uhkaa. Näissä kuvissakin tipuset näyttävät ihan untuvikoilta nykyiseen verrattuna! Tipuista kolme taitaa olla kanoja ja yksi kukko. Annettiin kanoille nimiksi Bertta, Martta ja Hertta. Kanaemoa ja kukkoa on kutsuttu Helgaksi ja Hugoksi. Tuskin niille on kukaan muu nimiä antanut. Pikkukukkoa olen tähän asti kutsunut vain Pojaksi, koska saattaa olla että se ei jää meille.

Päivittäiseen hoitorutiiniin on kuulunut ruokinta aamulla ja kopin siivous sekä toinen ruokinta illalla, jolloin ne ovat myös usein saaneet herkkuja kuten vihannesten kuoria, salaattia tai ruoantähteitä. Välillä vesiastia on täytetty ja kopin lattia pesty. Kanat on myös suljettu koppiinsa aina yöksi, jotta ne ovat paremmassa turvassa. Ne eivät kuitenkaan mene orrelleen nukkumaan eivätkä edes niille laitettuihin pehkuihin, vaan koisivat mieluummin paljaalla betonilattialla – omituisia tyyppejä. Niiden touhuja ja kuopsutteluja on kuitenkin ollut hauska seurailla, ja kovasti ilahduttaa kun ne juoksevat aina innoissaan portille vastaan. Kanoja tuleekin varmasti ikävä Lissabonissa, kun joudumme jättämään ne muiden hoteisiin. Toivottavasti saamme mahdollisuuden hoitaa pikkukanamme itse taas jossain vaiheessa.

Saimme myös syys-lokakuun vaihteessa viikonlopuksi vieraan Suomesta, ja joulukuussa on tulossa kahden seurueen verran lisää vieraita – itseasiassa koko kuukaudeksi, huh! Mutta ihanaa, että tärkeät ystävät jaksavat lähteä kyläilemään tänne asti ja saamme paitsi viettää aikaa heidän kanssaan, myös näyttää kaikki nämä upeat paikat. Täytyisi ehtiä kirjoitella meidän turistiviikonlopusta paremmin!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The warm autumn has passed and winter has arrived to Portugal with rains and cooler temperatures. I have been busy writing my master’s thesis, picking and curing olives and taking care of our chicks. We have also found time for some activities such as snorkeling, climbing, hiking and beaching in Sesimbra, which has been awesome in the warm weather and sun. One weekend we visited the traditional Mercado Mensal de Azeitão that has been organized the first Sunday of every month since the 19th century. Zé found a great job and I’m also hopefully about to, and we decided to move to Lisbon in an apartment shared with like-minded people. We will also be able to save more money for buying a land and building an eco home, or maybe something else. Anyway, after all the mess, life feels suddenly very inspiring and the future seems bright, despite all the changes of plans. But that’s what plans are for, right? At least returning to Finland hasn’t been crossing our minds anymore!

Muutto Portugaliin takana – fiiliksiä asuinmaan vaihdosta

Moikka moi! Viimeisestä blogipostauksesta on vierähtänyt useampi viikko, joten jonkinlaisesta kesätauostakin voinemme puhua. En ole ajatellut unohtaa tätä tekelettäni enkä myöskään teitä lukijoita, mutta en vain ole juuri ehtinyt istua tietokoneella muuton ympärille kasaantuneilta kiireiltäni. Nyt suurimmat muutokset alkavat kuitenkin olla takana päin, joten aikaa liikenee taas myös virtuaalielämälle ja blogille. Eli linjoilla ollaan taas!

praia11
praia14

Niin, muutto on ohi ja olemme olleet Portugalissa jo kolme viikkoa. Lento sujui hyvin, kun ensin oltiin vaihdettu kentällematkaamissuunnitelmia sen jälkeen, kun tajusimme että siirtymät muutaman matkalaukun, crashpadin sekä valtavan polkupyörälaatikon kanssa olisivat ehkä vähän turhan suuri haaste julkisilla matkustamisen kannalta. Hyväsydäminen naapurimme heitti meidät lopulta autolla Jyväskylästä aamuyöllä Helsinki-Vantaalle, mistä olemme ikuisesti kiitollisia. Stressasin lentoa niin, että näin vielä pari päivää saapumisemme jälkeenkin painajaista, jossa myöhästyimme koneesta ja jäimme Suomeen nuolemaan näppejämme.

Veronsa vei myös asunnon tyhjennys Jyväskylässä. Pieni loppupaniikkihan siinä meinasi iskeä, vaikka olin aloittanut tavaroiden myymisen jo keväällä heti lentolippujen hankkimisen jälkeen. Lähes kaikesta maallisesta omaisuudesta täytyi hankkiutua eroon, sillä en jättänyt varastoon vanhempienkaan luokse paljon mitään. Ja koska muuttobudjetti on pieni, niin yritin myydä tavaroitani loppuun saakka, vaikka kaiken lahjoittaminen kierrätyskeskukseen tai hyväntekeväisyyteen olisi ollut huomattavasti helpompaa. Yhdeksän omillaan asutun vuoden aikana kaappeihin oli kerääntynyt kaikenlaista, ja siitä lähti mukaan ainoastaan kaksi matkalaukullista vaatteita ja kuusi muuttolaatikollista tarkkaan valikoituja tavaroita – matkamuistoja, ulkoiluvarusteita, keittiötarvikkeita, kirjoja, levyjä ja valokuva-albumeita. Vaikeinta oli luopua viherkasveistani, mutta toivon, että ne kaikki päätyivät hyviin koteihin. Yksi sai uuden kodin ystäviemme luota, joten sen sijoituspaikka on ainakin mitä parhain.

praia1
praia2-horzpraia13

Moni on hehkuttanut, kuinka tavaroista eroon hankkiutuminen saa aikaan vapautumisen tunteen. Itse en kokenut sellaista. Tärkeimmät tavarat lähtivät muuttolaatikoissa kuriiripalvelulla kohti Portugalia, mutta minulle oli melkeinpä yksi ja sama, tulisivatko nekään edes perille. Ehkä siksi, että kyse on kuitenkin vain tavarasta, jolla on lopulta ainoastaan välinearvoa, oli kyseessä sitten kuinka hyvä nojatuoli tai kuinka kaunis uunivuoka tahansa. Ei niiden omistaminen ole tehnyt elämääni yhtään vähemmän vapaaksi, joten ehkä siksi niistä luopuminen ei myöskään aiheuttanut vapautumisen tunteita. Ei, vaikka niin tarmokkaasti pyrin kohti päämäärää nimeltä elokuun 9. päivä ja täysin tyhjennetty asunto.

Melkoista suorittamistahan se oli. Mutta se Facebook-kirppareiden av, yv ja jono -ralli tuli päätökseensä ja me lähdimme epätodellisissa fiiliksissä Jyväskylästä kello 4 aamulla, siivottuamme ja puunattuamme ensin asuntoamme koko edeltävän illan ja yön. Viimeinen auringonnousu Suomessa oli kaunis, ja vaikka olin haaveillut tästä lähdön hetkestä ties kuinka monet kerrat etukäteen, olin täynnä epäröintiä ja haikeutta. Siitä huolimatta lastasimme lievästi ylipainoiset matkalaukkumme Norwegianin lennolle (ollen varmaan niin hankalia asiakkaita, ettei parista ylipainokilosta edes peritty maksua) ja astuimme koneeseen ensin kohti Tukholmaa ja sitten Lissabonia. Ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ollut paluulippua valmiina, eikä aikomusta tulla takaisin kotimaahani muuten kuin käymään.

praia4
praia5

Mutta jos kuvittelimme vaikeimman olevan takana kun kämppä Suomessa oli tyhjä ja olimme saaneet itsemme, laukkumme ja laatikkomme Portugaliin ja tänne miehen sukutilalle, niin vähänpä tiesimme. Olimme kuvitelleet, että saisimme asettua rauhassa tyhjillään seisoneeseen miehen isovanhempien taloon, mutta matkaan tuli mutkia noin kuukautta ennen lähtöä. Meillä oli jo lennot ja kaikki varattuna, joten päätimme lähteä silti ja yrittää sopeutua. Säätäminen asuntoasioiden kanssa täällä päässä on ollut aivan sanoinkuvaamattoman hankalaa ja vienyt valtavasti aikaa ja energiaa. Perhe on pahin, niinhän ne sanoo, ja mitä draamaa tämä onkaan ollut, kuin suoraan jostain telenovelasta.

Asumme nyt väliaikaisesti anopin kanssa niin, että jaamme muuttosäädön loputtua hänen kanssaan vain keittiön. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta tähän hätään kai kuitenkin paras mahdollinen. Ainakin meillä on paljon tilaa, eikä vuokraa tarvitse maksaa. Ehkä tämä ilmapiirikin pikku hiljaa muuttuu vähän mukavammaksi kun muuttojärjestelyt ovat ohi. Vuoden-parin päästä selvinnee, minne asetumme pysyvästi. Siihen asti kaikki kanoja ja kasvimaata suuremmat projektit saavat odottaa, mutta onhan niissäkin jo hommaa.

praia6 praia9-horz

Meitä oli siis odottamassa 12 vastakuoriutunutta tipua, joista ollaan nyt pidetty huolta. Siivottu, ruokittu ja täytetty vesiastiat päivittäin. Tipuja alkoi kuitenkin mystisesti kadota, ja löydettiin ainakin kymmenen rottaa, jotka ovat ilmeisesti syöneet tipujamme – tai sitten asialla on ollut päivisin vaaniva kissa tai kotka jota passiivinen kanaemo ei ole saanut hätistettyä tiehensä, mutta rotista täytyi joka tapauksessa hankkiutua eroon. No, tällä viikolla olemme päässeet sitten lahtaamaan niitä rottia ilmakiväärillä. Parempi sekin kai on kuin myrkyttää niin että muutkin eläimet saattaisivat kärsiä, tai antaa niiden tappaa lisää tipuja, joista on kadonnut jo puolet.

Kaikkea sitä jo näinkin lyhyessä ajassa on joutunut kokemaan. Niin kuin Zé sanoi, ”If you want an easy and peaceful life, let’s go back to Finland.” Mutta ei tässä vielä olla luovuttamassa.

praia7 praia12-horz
praia10

Onneksi täällä on kuitenkin aivan yhtä kaunista kuin aina ennenkin, ja elokuun säät ovat hellineet. Nyt syyskuun vaihduttua kunnon helteetkin tekivät comebackin, ja tänään kolkuteltiin taas 32 celciusastetta. Kyllä kelpasi lähteä Arrábidan rannoille pulikoimaan. Turkoosissa Atlantin vedessä snorklatessa kaikki draamakin onneksi unohtuu nopeasti, ja illalla rantabaarissa varpaat hiekassa linnunrataa ja tähtitaivasta katsellessa ei tulisi mieleenkään valittaa mistään. Kun voi syödä joka päivä aamiaista terassilla palmun alla, horisontissa näkyy melkein aina vuoria ja kun huomaa, ettei ole käyttänyt sukkia tai muita kenkiä kuin sandaaleita pariin viikkoon. Uskon, että tämä on vielä kaiken alkukipuilun arvoista.

Palataan toivottavasti pian hieman iloisemmissa tunnelmissa, lupaan kirjoitella teille lisää reissutarinoita Brasiliasta ja kertoa meidän kesäisestä roadtripistä Lappiin ja Lofooteille! Tämän postauksen kuvat on otettu aina niin ihanalta täkäläiseltä suosikkirannaltani, Ribeira do Cavalolta, missä kävimme reilu viikko sitten viettämässä rantapäivää nousuveden aikaan.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The big day came and we moved to Portugal. If the part of selling all my belongings in Finland was difficult, little we knew what would follow after we landed in my husband’s home country. Honestly speaking, all this mess around who lives where and with what conditions has been horrible. Family is the worst, that’s what they say. But we are not giving up yet. At least the country itself has been just as beautiful as always, and it’s easy to forget all the drama when snorkeling in the turquoise Atlantic, when gazing at the Milky Way at a beach bar or when having breakfast under a palm tree. I believe that it will be worth it eventually. I will also try and get more active with the blog soon! The photos of this post have been taken at the gorgeous Ribeira do Cavalo beach, where we went a week ago.

Me muutetaan Portugaliin!

Portugaliin muutto on ollut unelmissa siitä lähtien, kun lähdin ensimmäistä kertaa vierailemaan mieheni kotimaassa kolmisen vuotta sitten. Tai paremminkin pitäisi sanoa, että olemme tienneet muuttavamme sinne ennemmin tai myöhemmin. Olemme puhuneet siitä ystäville ja sukulaisille varovaisesti mutta varmaan niin usein, että puolet ovat luultavasti jo alkaneet pyöritellä silmiään ajatellen, että puhua aina voi, mutta käytännön toteutus on asia erikseen. Olemme tehneet monenlaisia eri suunnitelmia ja jättäneet ne joko hautumaan tai kuopanneet yksi kerrallaan palasten loksahdellessa kohdalleen. Toteutumassa oleva suunnitelma onkin ehkä se kaikkein itsestäänselvin: me muutamme Zén kotitilalle Sesimbraan. Lähtö on ennen elokuun puoliväliä.

pt39 pt1
pt14pt2
pt11

Suurimmalta haasteelta ja huolenaiheelta lähtöpäätöksen tekemisessä on tuntunut toimeentulo, eli töiden saaminen. Zé kuitenkin löytänee ainakin jonkinlaisia töitä suht helposti muuttoon mennessä, joten alkuun pääseminen on melko varmaa. Itse olen löytänyt mahdollisuuden tehdä töitä eräälle järjestölle kotoa käsin, mikä olisi aivan unelmavaihtoehto. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin sen(kin) suhteen. Suunnitelma B:nä uskon että ainakin Lissabonista löytyy jotain (call center, täältä tullaan?), vaikka työmatkat sinne verottaisivatkin noin 3 tuntia jokaisesta päivästä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että tässä vaiheessa on sopiva sauma lähteä. Maisterintutkintomme ovat pian graduja vaille valmiina, emmekä ole hankkineet mitään sen kummempia töitä Suomesta. Tiedän jo etukäteen, että suomalainen hyvä palkka ja työyhteisöön tutustuminen tekisivät lähdöstä vaikeampaa. Mitä järkeä olisi alkaa rakentaa tänne työuraa, kun kuitenkin olemme lähdössä ennemmin tai myöhemmin? Työkokemushan ei koskaan ole pahitteeksi, mutta mieluummin käytämme senkin ajan elämän rakentamiseen Portugalissa. Lisäksi siellä tuntuu olevan niin paljon enemmän mahdollisuuksia kaikkeen muuhun, mitä niiden töiden ohella haluamme elämässämme tehdä, kuten puutarhahommiin ja muuhun omavaraisempaan elämään, kiipeilyyn, patikointiin, polkujuoksuun, vesiaktiviteetteihin, rantahengailuun… You name it. Eiköhän kaikki järjesty.

pt10
pt15 pt16
pt13 pt17
pt19-horz pt18

Joka tapauksessa meillä on katto pään päällä, oma huone ja ruokaa jääkaapissa niin kauan, kunnes löydämme jotain millä elää, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi Portugalissa on ihan normaalia asua vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenäkin, heh. Perhekulttuuri on siellä niin erilaista kuin yksilökeskeisessä Suomessa, ja minusta on tavallaan hyvä asia, ettei heti 18-vuotiaana tarvitsekaan pärjätä omillaan, vaan perheiden sisällä autetaan toinen toistaan vaikka vähän hermo siinä kiristyisikin. Ja pakkokin se on, kun sosiaaliturvan taso on melko mitätön eikä Kela ole maksamassa nuorten vuokria, saati sitten että kaikille löytyisi aina heti töitä – ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, lapset pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan ja niin meidänkin jossain vaiheessa varmaan täytyy tehdä. Onhan siellä toki ongelmansakin, eikä vähiten eriarvoisuus, jos perheellä ei olekaan varaa auttaa ja maksaa koulutusta ynnä muuta. Mutta palattaisiinko tämän sivupolun jälkeen itse aiheeseen.

Toivon mukaan meidän ei siis kuitenkaan tarvitse viettää kovin pitkää aikaa Zén perheen nurkissa, vaan voimme siirtyä samalla sukutilalla noin 100 metrin päähän omaan residenssiimme, kun pystymme maksamaan omat laskumme. Miehen isovanhempien entisessä isossa, vanhassa kivitalossa sähköpattereista koituva sähkölasku syö talvisin melko suuren loven kukkaroon, mutta tuli takassa pitää sähkölaskut maltillisina. Koska minähän en siinä jääkaapissa ilman lämmitystä asu! Silti, talon laskuihin menee luultavasti vähemmän rahaa kuin mitä jonkin pienen asunnon vuokraan ja muihin kuluihin menisi. Talo on tällä hetkellä vuokrauskäytössä turisteille, ja ajattelimme että voisimme pitää ainakin yhden makuuhuoneen AirBnB:ssä vuokralla vastakin.

pt3 pt4-horz
pt5 pt6
pt7 pt9

Olen aina tuntenut itseni vähän juurettomaksi muutettuani koko elämäni paikasta toiseen muutaman vuoden välein, ja viime vuosina olen alkanut kaivata paikkaa, jossa voisi asua pidempäänkin kuin puoli vuotta-vuoden kerrallaan. Sellaista kotia, jonne kasvattaa juuret. Henkinen kodittomuus on varmaan tehnyt minusta tällaisen maailmalle janoavan seikkailijasielun, ja se onkin varmasti avuksi myös ulkomaille pysyvästi muutettaessa – ei tee pahemmin tuskaa repäistä itseään irti tutuista ympyröistä, kun sitä on tottunut tekemään koko elämänsä ajan. ”Koti on siellä missä sydän on” on luultavasti yksi kuluneimmista kliseistä mitä maa päällään kantaa, mutta tässä tapauksessa se on ihan totta. Oma sydän ei ole enää vuosiin tuntenut olevansa kotonaan Suomessa, vaikka kotimaasta monta rakastettavaa asiaa löytyykin (eikä näitä ole suinkaan vähiten läheiset ihmiset tai Suomen metsäluonto).

pt20 pt23
pt21 pt24
pt25 pt22
pt26 pt28

pt34

Ikivanhat korkkitammet ovat suuri rakkauteni aihe, ja kohta pääsen näkemään niitä joka päivä ja jopa omasta ikkunastani.

pt27

Toisaalta myös pidemmillä reissuilla kaukomailla olo on ollut levoton, eivätkä Sambia tai Brasilia tuntuneet paikoilta, jonne haluaisin jäädä ikuisiksi ajoiksi (vaikka nyt voisin kyllä ilomielin lähteä takaisin, mutta vain käymään). Päin vastoin, taisinpa potea välillä koti-ikävää, enkä suinkaan Suomeen vaan Portugaliin. Se tuntuu olevan paikka, missä en pode ”sitten kun -syndroomaa”, eli odota pääseväni jonnekin muualle tai vähintäänkin ole tietoinen, että pian on taas muutettava jonnekin ja elo tässäkin kodissa on vain väliaikaista. Päinvastoin, en haluaisi lähteä sieltä pois ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä Portugalissakaan olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Arki ja arjen murheet ovat läsnä missä ikinä asuikaan, mutta kyse onkin siitä, millaista arkea haluaa viettää, koska suurin osa elämästä kuitenkin on juuri sitä. Parempi tehdä arjestaan sellaista, että siitä ei edes tee mieli lähteä lomailemaan – tai ainakaan kovin usein, sillä en usko että reissut tähän muuttoon ovat kokonaan loppumassa.

pt30 pt31
pt32 pt33

Senpä takia en malta pääseväni sulkemaan tämän jyväskyläläisen opiskelija-asunnon ovea takanani ja rakentamaan sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Minulla on jo alustava suunnitelma 300-vuotiaalle sukutilalle perustettavaa permakulttuuripuutarhaa varten, ja olemme pohdiskelleet pienen pihasaunan ja ekologisen uimalammen rakentamista sitten jossain vaiheessa – vaikka rannallekaan ei tietysti ole kuin muutama kilometri. Jonkinlainen ekomökkikin olisi hauska tehdä tontille, vaikka puumaja! Kanoja on jo valmiiksi, koirakin pitäisi saada, ja ehkäpä uskallamme ottaa jossain vaiheessa myös pari vuohta tai lammasta? Tai mehiläisiä? Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Ensin pitänee aloittaa kartoittamalla, mitä puutarhassa kasvaa jo nyt – se kun on monesta kohtaa hieman ylikasvanutta pöpelikköä, joka odottelisi raivaajaansa. Appelsiinipuita, oliivipuita ja viiniköynnöksiäkin näyttäisi olevan, jos ne vain kaivaisi esiin. Koko markki ei tietenkään ole vain meidän, vaan tilan jakavilla sukulaisilla on omat alueensa, joista saavat päättää, mutta viljelytilaa taitaa silti olla enemmän kuin tarpeeksi meidänkin käyttöön.

pt40-horz pt41
pt35 pt36

Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta kertyneestä tavarasta, laittaa opinnot pakettiin ja nauttia täysin rinnoin Suomen kesästä, koska se tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kokonainen kesä täällä pohjolassa.  Lennot on jo varattu, joten uskallan julistaa asian lukkoonlyödyksi. 1700-luvun alkupuoliskolla perustettu maatila on todellakin juureva paikka ja säilynyt aikamoisena keitaana ympärillä leviävän omakotialueen keskellä. Ehkäpä ne minunkin juureni sopisivat sinne samaan multaan.  Nyt tuntuu aika onnekkaalta.

pt38 pt37

Postauksen kuvat ovat tulevalta kotitilaltamme ja sen lähialueilta naapurustosta (paitsi jälkimmäinen kuva Arrábidan vuoristoon, joka on vähän kauempaa). Ne on otettu viime vuoden joulukuussa keskellä talvea. Sesimbran seutu on yksi Portugalin kauneimmista alueista, ja olen kiitollinen että saamme asettua aloillemme juuri sinne. Paikkakunnan vanha kalastajakylämäinen keskusta on sekin vain parin kilometrin päässä, mutta se on tavallaan erillinen kokonaisuus alhaalla meren rannassa, joten kertonen siitä lisää joku toinen kerta. Tästä postauksesta saa kyllä hieman vihiä, miltä tulevassa kotikylässämme muuten näyttää.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: We are moving to Portugal! We have already bought the flights for mid-August, so I dare to say it’s really happening. Neither of us has secured a job yet, but there are some opportunities that hopefully will turn out just fine. Anyway, I’m sure there is always something at least for Zé to get us established. Besides work-related matters, Portugal is just offering so much more of those things we want to spend our days doing: gardening and other homesteading things, rock climbing, hiking, trail running, water activities, beaches… We are also not just jumping into emptiness but we have a place to stay for as long as needed, until we hopefully will move to the neighboring house on the same 300-year old family farm. The house used to belong to Zé’s grandparents and it’s now being rented for tourists.

Portugal is a place where we both feel at home, even to the event that my wandering soul does not want to leave from there at all (as seems to happen in most other places). In the last years I have been longing for a place where I can grow roots into, from where I don’t have to move after some months or a couple of years. It does not mean that life in Portugal would always be easy and glorious either, but everyday life has its sorrows anywhere, and it’s more about what kind of everyday one wants to have, since most of our lives is just that. Better make one’s everyday life into a life that does not make one want to take a holiday from it (at least not too often). We have already a lot of plans for the permaculture garden and we are dreaming about a dog and other animals (also a Finnish sauna), but we need to start with mapping the already existing plants in the garden – there are at least orange and olive trees and seems live some wine is growing also among all the other growth. A 300-year old family farm is a steady place to grow one’s roots, and I think mine could fit into that soil as well. I feel quite lucky.

Kaikkien aikojen reissuvuosi 2016

Onnellista uutta vuotta kaikille tasapuolisesti, mikäli siellä joku tätä blogia vielä seurailee! Viime päivityksestä on vierähtänyt sellaiset puolitoista kuukautta, minä aikana olen pitänyt hieman lomaa blogista, somesta ja jopa koko tietokoneestakin. Palasin Brasiliasta turvallisesti kotiin ja lähdin viikon kuluttua siitä Portugaliin. Nyt on sieltäkin palattu Jyväskylään, joten on aika orientoitua takaisin opiskelujen, mutta myös tämän pikku harrastuksen pariin. Taskussa on kieltämättä aika monta tarinaa, jotka haluaisin tänne jakaa, sillä viime vuosi 2016 oli itselleni kaikkien aikojen reissuvuosi.

Vietin ulkomailla yhteensä 283 päivää. Se tarkoittaa, että vietin yli kolme neljäsosaa vuodesta reissussa. Mihin sekin aika oikein humpsahti? Olin Suomessa 82 päivänä ja niiden aikana tietysti enimmäkseen Jyväskylässä, mutta kävin kotimaanmatkoilla ainakin Tampereella, Porissa ja pikaisesti Ilmajoella. Helsinki oli tietysti kauttakulkupaikka, mutta tänä vuonna en viettänyt siellä sen enempää aikaa.

Matkustin kolmella mantereella, mutta kävin kuitenkin vain neljässä maassa (Suomen lisäksi), joista Portugalia lukuunottamatta muut kolme olivat minulle uusia: Sambia, Brasilia ja Argentiina. Sambiassa vietin kolme kuukautta, Brasiliassa melkein neljä, ja Argentiinassa yhden päivän. Brasilian 26 osavaltiosta kävin viidessä. Lisäksi kävin melkein Yhdysvalloissa, mutta jänistin viime hetkellä enkä viitsinyt lähteä lentokentältä Black Friday -kaaoksen sekaan Manhattanille.

Kokosin menneen vuoden matkoista tällaisen kuvakoosteen, jossa jokaisesta reissusta on yksi tai kaksi kuvaa. Kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä ja olen yrittänyt ujuttaa tekstin joukkoon linkkejä paikoista jo tehtyihin postauksiin.

Portugali vol. 1

vuosi1

Sesimbra

vuosi3

Lissabon

vuosi4

Sintra

Vuosi 2016 alkoi Portugalissa, Sesimbran rannalla. Vuosi 2016 myös päättyi samaisessa paikassa – olisikohan tämä joku enne alkanutta vuotta ajatellen? Kävimme alkuvuodesta Sesimbran monien paikkojen lisäksi myös Lissabonissa, Sintrassa ja Setúbalinkin puolella Arrábida-vuoristoa.

Portugali vol. 2

vuosi5

Serra do Risco, Sesimbra

vuosi2

Alcácer do Sal

vuosi7

Praia da Galé

Koti-ikävä yllätti ja lähdettiin pääsiäisviikoksi Portugaliin, koska kesällä tai syksyllä en kuitenkaan sinne pääsisi. Oleiltiin ja luontoretkeiltiin Sesimbrassa sekä käytiin Alentejossa roadtrippailemassa.

Jyväskylä

vuosi10 vuosi11

Tämä päivä oli vuoden ainoa päivä, jona otin järkkärilläni kuvia Jyväskylässä muualla kuin kotona. Se kertonee jotain alkuvuoden opiskelukiireistä, sillä tahkosin keväällä kasaan viitisenkymmentä opintopistettä. Tuona päivänä tehtiin kävelyretki ihanan aurinkoisessa kevätsäässä, koska Zén isä oli pikavisiitillä kaupungissa käymässä.

Sambia

Lusaka

vuosi20

Lähdin Sambiaan tutkimusvaihto-opiskelijaksi tekemään graduani. Zé lähti mukaan tekemään työharjoittelua. Asuttiin Lusakan laidalla slummien ympäröiminä ja kuljettiin paikallisilla minibusseilla kaupungille. Kuvassa olen suhteellisen alkeellisessa ulkoilmalaboratoriossani aka asuntomme edustalla uuttamassa ottamiani virtsanäytteitä maastopäivän jälkeen. Laitatin Sambian-reissumme loppuvaiheilla myöskin pitkät pikkuletit lähikampaajan salongissa.

Livingstone

vuosi33
vuosi12

Majesteettiset Victorian putoukset pitäisi jokaisen Afrikan-matkaajan nähdä kerran elämässä. Olimme paikalla toukokuussa maailman suurimman vesiputouksen ollessa voimakkaimmillaan, joten saattoihan niiden edustalla hieman kastua! Seuraavana päivänä kävimme minisafarilla Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Aamun valo oli upea ja olimme aivan haltioissamme kaikista Afrikan eläimistä.

Kafuen kansallispuisto

vuosi13
vuosi14 vuosi15

Kafueen suuntasimme seikkailusafarille aivan kaksistaan oppaamme ja kahden apulaisen kanssa. Nukuimme leijonan tassunjälkien päälle pystytetyssä teltassa kuunnellen etäisiä hyeenoiden ääniä ja yritimme jäljittää savannien kuninkaita. Tämä villi ja syrjäinen kansallispuisto oli kaikista safarikokemuksistamme sykähdyttävin, vaikka sen eläinsaldo jäikin laihimmaksi.

Katete

vuosi44

Itäisessä Sambiassa sijaitsevaan Kateteen suuntautuneen kenttämatkan aikana Zé istui opettajankoulutustilaisuuksissa sambialaisten kollegoidensa kanssa ja minä otin valokuvia tilaisuudesta ja opettelin kuvaamaan tähtitaivasta. Asuimme kolme päivää majatalossa ja söimme melkein joka aterialla ranskalaisia tai voileipiä, joiden välissä oli paistettu kananmuna ja hillittömästi majoneesia. Pölyisen kylän kioskeista tai ravintolakojuista kun ei oiken saanut mitään järkevää syötävää.

South Luangwan kansallispuisto

vuosi16 vuosi17
vuosi18

Kateten jälkeen kävimme South Luangwan kansallispuistossa, toiveissamme nähdä paremmin Kafuessa bongaamatta jääneitä eläimiä kuten kissapetoja. Safari oli selvästi turistimaisempi, mutta näimme monia upeita eläimiä kuten impalan puuhun raahanneen leopardin sekä valtavasti virtahepoja.

Lake Kariba

vuosi21

Matkustimme Sambian ja Zimbabwen rajan vuorten väliin nousseelle Kariban patojärvelle takapuolet hiekkateillä pomppivassa ja detoureja tekevässä minibussissa hikoillen, ja sitten ihanan kontrastisesti majoituimme rauhaisaan resorttiin, josta löytyi palmujen ympäröimä uima-allas ja jonka pihalla tepasteli riikinkukkoja. Kävimme veneajelulla järvellä ja pelastuimme täpärästi järvenrannan virtahevon hyökkäykseltä. Tämä oli viimeinen Sambian-reissuistamme.

Brasilia

Curitiba

vuosi24

Elokuun alussa lähdin Brasiliaan, tukikohtanani Paranán osavaltiossa sijaitseva Curitiban kaupunki, missä tein työharjoittelua. Curitibassa parasta olivat kaupungin monet puistot, kasvisravintolat ja söpöt kuppilat.

Vila Velha

vuosi26

Ensimmäinen reissu Brasilian sisällä kohdistui myöskin Paranássa sijaitsevaan Vila Velhan state parkiin. Kävelimme lyhyitä luontopolkuja pitkin ihaillen lampia, maanvajoamia ja eroosion muovaamia erikoisia kivipatsaita. Jännä paikka!

Morretes

vuosi23

Huristelimme Serra do Mar -vuoriston yli Serra Verde Express -junalla, ja päädyimme Morretesin pikkukaupunkiin. Talot olivat syötävän söpön värisiä ja tunnelma rento, mutta erityisesti kaupungin takana kohoavat vuoret saivat sydämen sykkimään. Yritimme seuraavana päivänä kavuta niille, mutta se reissu ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Pantanal

vuosi25
vuosi27

Lähdin Brasilian itsenäisyyspäivän kunniaksi tutkimaan maailman suurinta kosteikkoaluetta Pantanalia Mato Grosso do Sulin osavaltioon. Elin muutaman päivän luonnon ympäröimänä tehden safarityyppisiä retkiä niin jeepillä, kanootilla, veneellä kuin hevosellakin, omia jalkojanikaan unohtamatta. Keskipäivällä makoilin riippumatossa kirja kainalossa. Näin Pantanalissa monia eläimiä joista etenkin upeanväriset linnut, vesisiat ja pihapiirin vyötiäiset hurmasivat minut täysin.

Florianópolis

vuosi22

Keksin edellisenä päivänä lähteä Santa Catarinan osavaltiossa sijaitsevaan Florianópolikseen, ja niin minä sitten lähdin. Floripa oli minun oma pikku seikkailuni, jonka aikana kolusin tuon kauniin saarikaupungin eteläisiä rantoja ja kuuntelin kitaransoittoa surffihostellin nuotiobileissä. Retken päätteeksi löysin itseni satojen rumpalien torikokoontumisesta, missä kaupungin keskustaan oli kasattu satoja rumpusettejä ja ääni oli korviahuumaava.

Ilha Grande

vuosi30

Zé tuli Brasiliaan käymään ja lähdimme honeymooniamme viettämään. Ensimmäisenä suuntasimme Rio de Janeiron osavaltion ihanalle paratiisisaarelle Ilha Grandelle. Patikoimme pitkin saaren sateesta mutaisia polkuja, löysimme rannalta puuman jäljet ja snorklasimme turkooseissa vesissä.

Salvador

vuosi31

Salvador toimi meille oikeastaan kauttakulkupaikkana, mutta tutustuimme hyvin kaupungin historialliseen osaan Pelourinhoon. Päivisin värejä löytyi kauniiden kolonialismin aikaisten talojen seiniltä ja iltaisin moqueca-annoksesta tai caipirinha-lasista. Armaan mieheni mielestä yksi reissun parhaista jutuista oli Salvadorin lentokentän edustalle rakennetut valaistut bambutunnelit, joista ajettiin läpi mennen tullen.

Chapada Diamantinan kansallispuisto

vuosi32

Vuokrasimme auton ja huristelimme syvälle Bahian osavaltion sisämaahan. Vaelsimme Chapadan jylhissä maisemissa vesiputouksia, luolia, ajan ja veden kovertamia kallioita ja leveitä vuoristolaaksoja ihaillen. Nukuimme yöt sympaattisessa ja värikkäässä Lençoisin kylässä, jonka kaduilla soitettiin iltaisin musiikkia. Siellä tosin iskivät vuoden ainoat vatsanväänteet, jotka onneksi menivät oli suht nopeasti.

Morro de São Paulo

vuosi34

Teimme tälle trooppiselle saarelle päiväretken Salvadorista. Ihana pikku paratiisi, jonka rantojen vesi oli kuin linnunmaitoa. Saaren kylästä löytyy paljon palveluita, mutta muutaman sadan metrin jälkeen jäisten kookostenkin myyjät jäävät taakse ja biitsi muuttuu lähes koskemattomaksi autioksi palmurannaksi.

Rio de Janeiro

vuosi35

Häämatkamme loppui Rio de Janeiroon, jota luonnonmuodoiltaan kauniimpaa kaupunkia saa kyllä hakea. Kävimme Corcovado-vuoren laella Cristo Redentorin levitettyjen käsien alla, uimme Ipanemalla ja Copacabanalla sekä vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Toisaalta lohduttoman näköiset favelat ja huonon viemäröinnin aiheuttama löyhkä näyttivät kaupungista sen toisenkin puolen.

Ilha do Mel

vuosi29

Ilha do Mel on jälleen yksi ihana saari Brasilian edustalla, tällä kertaa etelän Paranássa. Kävin siellä eräänä viikonloppuna, jona sää oli syklonin jälkimainingeissa hieman myrskyisä. Kävelin saksalaisen ystäväni kanssa lähestulkoon koko saaren ympäri ja nautin kauniista maisemista ja saaren luonnonläheisyydestä. Uimiset jäivät tällä kertaa tosin välistä.

Foz do Iguaçu

vuosi36

Jos maan päällä on taivas, niin se löytyy Iguassun putouksilta Brasilian ja Argentiinan rajalta. Miljoonat perhoset ja tukaanit vaan lentelevät sateenkaarten lävitse jumalaisten vesiputousten pauhatessa taustalla, ja coatit sekä vyötiäiset leikkivät jaloissa. Aivan tajuton paikka.

Argentiina

Puerto Iguazu

vuosi45

Kävimme Iguassun putouksilla viikonlopun mittaisella ryhmäreissulla vuokra-autolla, ja katsastimme putoukset tietysti niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolelta. Jestas sitä kauneutta ja voimaa! Edes sadat muut turistit eivät haitanneet sitä ihmetystä. Argentiinassa kävin myös Puerto Iguazun kylässä, jossa kävelin hieman ympäriinsä ja söin illallista argentiinalaisten kitaroiden säestäessä taustalla. Kävelimme myös takaisin rajan toisella puolella odottavalle autolle pimeällä, mikä kertoo paikan turvallisuudesta.

Portugali vol. 3

vuosi38


Sesimbra

vuosi40

Sintra

vuosi41

Tejon luonnonsuojelualue

vuosi39

Lissabon

vuosi42

Arrábidan luonnonpuisto, Setúbal

vuosi43

Kolmas kerta toden sanoo, eikö niin? Tällä kertaa vietettiin kuukausi Portugalissa ja perheeni tuli sinne viettämään joulua kanssamme. Seikkailimme tosi hauskan viikon verran Sesimbrassa ja lähialueilla kuten Sintrassa, Lissabonissa, Tejon luonnonsuojelualueella ja Setúbalissa. Löysimme Zén kanssa myös luonnollisen kivisillan ja rannalla oli tarpeeksi lämmintä ottaa aurinkoa ja käydä uimassa. Tämä oli vihreä joulukuu minun makuuni!

Olin sen Brasilian ja Portugalin välissä olleen viikon verran ihan täpinöissä Suomesta ja talvesta, mutta nyt se innostus on taas vähän hukkunut jostakin salakavalasti hiipivän opiskelustressin alle. Jyväsjärven jäälle pääsisi jo luistelemaankin ja onhan täällä lumisia metsäpolkuja koluttaviksi. Kyllä tämä tästä, tervetuloa talvi! Ja ainakin tämän reissujentäyteisen vuoden jäljiltä on kymmenittäin tarinoita ja sadoittain valokuvia, joita voi käpertyä vilttien alle purkamaan tänne blogiin.

Jos vuosi 2016 olikin aikamoinen seikkailuvuosi, niin vuoteen 2017 mahtuu luultavasti vähemmän matkapäiviä, mutta toivottavasti yhtä paljon seikkailuita. Toisaalta kesän ja loppuvuoden kujeet ovat vielä täysin usvan peitossa, joten saa nähdä mitä tuleman pitää. Tähän mennessä suunnitelmissa on vasta yksi loppukevään vaellusreissu Viroon. Kiitos 2016, olit erityinen vuosi!

Mitäs teillä on suunnitelmissa tulevan vuoden varalle?


In English: The year 2016 was the travel year of all times. I traveled for 283 days on three continents, but only in four countries besides Finland, where I spent only 82 days of the year. The countries were Portugal, Zambia, Brazil and Argentina. The year was so full of adventures that it almost left me breathless. I experienced so many different kinds of nature, saw so many exotic animals, vast views and paradise islands, not to mention the two natural wonders of the world – Victoria Falls and Iguazu Falls. Even if the year 2017 is less travel-filled, let there be at least as much adventures! So far I only have plans for a hiking trip to Estonia in the spring. Thank you 2016, you were a special year!

Mitä kuuluu Curitibaan?

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ihan tavallisia kuulumisia täältä Curitibasta. Oma lehmähän tässä on ojassa, sillä CIMO, jonka kautta olen tänne Brasiliaan työharjoitteluun tullut, ei vaadi erillistä harjoitteluraporttia mikäli on pitänyt blogia ulkomailla olon aikana. Olenhan minä pitänyt, mutta ehkä pelkistä reissuista kertominen ei olisi riittävä raportinkorvike, joten rustaillaan nyt ylös myös ajatuksia arjesta Curitibassa. (Tänään päässä on kylläkin pyörineet ajatukset eräistä presidentinvaaleista, mutta se tuntuu koko soppa niin absurdilta, että en ehkä sano aiheesta yhtään mitään.)

Kahden viikon häämatkan jälkeiset ajat ovat olleet huomattavasti helpompia kuin sitä edeltävät. Elämästä täällä on helpompaa nauttia kotiinlähdön lähestyessä päivä päivältä, kun tietää, että kohta tämä jo loppuu. En ole enää alkanut itkemään töissä niin, että minut passitetaan juttelemaan työpaikkani nuorten takia paikalla päivystävän psykologin kanssa. En ole enää tuntenut oloani yksinäiseksi, koska olen löytänyt kavereita. Toki nämä tyypit olivat kavereitani jo ennestäänkin, mutta nyt vasta olen varma siitä, että he oikeasti tykkäävät viettää aikaa kanssani. Lisäksi tunnen täältä jo sen verran porukkaa, että saisin varmaan lisääkin kavereita, jos vain yrittäisin. Kaipaan kuitenkin myös omia vanhoja ystäviäni, jotka jakavat kanssani samoja arvoja ja sellaisen yleisen ajatusmaailman, ja joiden kanssa voi aina olla oma itsensä ja tulla täysin ymmärretyksi. Useimpien ihmisten kanssa kun tunnen usein olevani jotenkin ulkopuolinen, ajattelevani eri tavalla. Mutta ehdottoman kivoja tyyppejä ovat nämä täälläkin tavatut, ja heidän kanssaan on toki paljon yhteistä myös!

cwb13

Praca Tiradentes ja Catedral Basílica Menor de Nossa Senhora da Luz.

cwb9

cwb6

Täällä ei ole metroa, mutta pikabussit kuljettavat ihmisiä näiden tuubeiksi kutsuttujen asemien välillä.

Illat kuluvat seikkailuilla vietettyjä viikonloppuja lukuunottamatta pitkälti kotona, oman huoneeni rauhassa. Välillä käyn juoksemassa, välillä kävelen puistossa, välillä istahdan olohuoneen pöydän ääreen juttelemaan asuintovereiden kanssa, välillä lähden jopa johonkin tapahtumaan. Mutta useimmiten haluan vain olla rauhassa omissa oloissani, katsella ikkunasta kaupungin valojen syttymistä, skypettää Zén kanssa ja käsitellä valokuvia. Lisäksi minulla on nyt pari nettikurssia opiskeltavana, joten niidenkin takia on pitänyt viettää iltoja tietokoneen seurassa esseitä näpytellen. Niinhän ne illat ovat Suomessakin monesti viime vuosina kuluneet. Ei tässä miksikään varsinaiseksi ekstrovertiksi voi muuttua, vaikka ulkomailla olenkin. Ja vaikka täällä onkin kevät ja välillä jopa aika lämmintä, olen silti halunnut harrastaa vähän sellaista syksyfiilistelyä, jotta Suomen marraskuu ei tulisi niin kovana shokkina.

En oikein osaa edelleenkään sanoa, viihdynkö täällä. Ei tämä arki suoranaisesti vastenmielistä ole, mutta ehkä viihtyisin paremmin, jos en olisi yksin, siis jos Zé olisi täällä kanssani. Voisin reissata vielä kauankin ympäri Brasiliaa, mutta tämä Curitiba ei jotenkaan ole vielä kolmen kuukauden jälkeenkään saanut oikein syttymään. Ei minua oikein huvita mennä minnekään, paitsi ehkä puistoihin ja lähteä reissuun jonnekin muualle. Toisaalta tämä kaupunki on Brasilian suurista kaupungeista sellainen, jossa voisi kuvitella elävänsä sellaista perinteistä arkea pidempäänkin, helpostikin, koska täällä asiat toimii melko hyvin. Mutta ei tähän yksineloon vieraan maan suurkaupungissa oikein totu. Helpompaa olisi olla se Suomeen jäänyt osapuoli, koska silloin olisi kaikki muut omat tutut jutut ympärillä. Vaikka eipä Zélläkään taida siellä (vieraassa maassa) pelkästään kivaa olla yksinään. Saankin itseni päivittäin kiinni haaveilemasta ihan hölmön vähäpätöisistä asioista, niin kuin vaikka siitä, että kävisimme yhdessä jossakin täkäläisessä supermarketissa ruokaostoksilla jos asuisimme täällä. Tai että ajamme autolla jotain tuttua tietä Sesimbrassa. Tai siitä, että pyöräilen kotiin yliopistolta Jyväsjärven yli. Tai millainen meidän puutarhasta tulee, kun muutamme Portugaliin. Sellaisia arkisia hyvänmielen haaveita.

cwb1

Tämän päivän sää ikkunastani kuvattuna.

cwb3

cwb2

Omituisin auringonlasku ikinä. Sateisen harmaan päivän jälkeen oikein pelästyin, kun ikkunasta hohtikin yhtäkkiä täysin oranssi maailma.

Töissä olen lopettanut englannin tuntien pitämisen, sillä ELO:lle tuli toinen suomalainen harjoittelija, joka otti ne vastuulleen yhdessä vähemmän aikaa viipyneen jenkkiharjoittelijan kanssa. Sekin on ollut helpotus, sillä vaikka yritin parhaani, oli pahimmassa teini-iässä olevien nuorten opettaminen ilman minkäänlaista alan koulutusta kyllä aikamoinen tehtävä. Englannin opettamisesta tiesin vain ja ainoastaan sen, mitä olin itse koulussa nähnyt opettajan tekevän. Yritin lukea netistä vinkkejä ja ottaa jokaiseen tuntiin mukaan pelejä tai kilpailuja joiden kautta samalla oppia kieltä, mutta aika harvasta ne nuoret lopulta innostuivat. Tuntui, että tuntini olivat nuorista tylsiä, mutta en vain keksinyt mitä muutakaan voisin tehdä, minulla ei ollut tarpeeksi kokemusta jotta olisin uskaltanut lähteä improvisoimalla poikkeamaan suunnitelmistani. Heille oli merkattu vain viisi kaksoistuntia, missä ajassa halusin heidän oppivan englannin alkeita mahdollisimman paljon, ja innostuvan kielestä jatkaakseen opiskelua itse. Höpöttely ja puhelimet veivät tunneilla välillä suurimman osan huomiosta, eikä mikään kuuntelemaansaamiskeinoni tehonnut kovin kauaa jos meininki lähti lapasesta. Luokasta löytyi aina pari oppilasta, jotka osasivat englantia ennestään, mutta loppu ei puhunut sanaakaan, joten kommunikointi tapahtui lähinnä portugaliksi. Huhhuijaa. Kokemus oli opettavainen, mutta olen ihan iloinen, että se on ohi.

Nyt olen pitänyt oppilaille englannin tuntien sijaan maailmankansalaisuus-teemaisia työpajoja. Se on ollut hauskaa ja on ollut kiinnostava huomata työpajojen vaikutus nuoriin! Suomessa olen pitänyt sellaisia kouluissa Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajana, ja olen käyttänyt heidän loistavia materiaalejaan työpajoissa. Käänsin ne vain ensin portugaliksi. Toki jouduin muokkaamaankin niitä Brasiliaan sopiviksi, ja jälkikäteen tajusin, että enemmänkin muokkauksia olisi voinut tehdä. Suomalaisnuorille kirjoitetuissa tehtävissä kun puhutaan monesti esim. matkustelusta, mikä ei näille curitibalaisille ole länsimaista lähentelevästä elintasosta huolimatta ollenkaan samalla tavalla arkipäivää kuin Thaimaassa, Kanarian saarilla tai vähintään Tallinnassa käyville suomalaisille. Hyvin harva on käynyt lomalla Brasilian ulkopuolella, ja jos onkin, niin yleensä korkeintaan jossakin naapurimaassa kuten Paraguayssa. Toisaalta nämä nuoret eivät myöskään tiedä, mikä on huussi tai kuoppakäymälä. He eivät voi kuvitellakaan elävänsä ilman suihkua ja vesivessaa, mutta suomalaiset ovat monesti tottuneet tällaisiin oloihin ainakin mökkeillessään.

cwb4

Oscar Niemeyer -museon The Eye. Kyseessä on muuten Latinalaisen Amerikan suurin museo.

cwb10

Curitiban kävelykatu Rua XV de Novembro.

cwb7

Moni brasilialaisnuori olisi myös eräässä tehtävässä luopumassa vapaa-ajastaan ennemmin kuin monesta muusta asiasta, siinä missä suomalaisista hyvin harva näin tekisi. Curitibalaisten nuorten elämä on jo valmiiksi täynnä aamusta iltaan, kun monet nuorista käyvät koulua ja tekevät töitä sekä käyvät ELO:lla samaan aikaan. Joillakin ei ole nytkään vapaa-aikaa. Heitä kannustetaan hyvin vahvasti sellaisen keskiluokkaisen unelman ja maallisen mammonan tavoitteluun hinnalla millä hyvänsä. Suomessa ollaan ehkä siirrytty tästä enemmänkin kannustamaan tekemään asioita, jotka tekevät elämässä onnelliseksi. Toki meidän sosiaaliturvajärjestelmämmekin luo turvaa sille, että opiskelualaa ei valita vain euronkuvat silmissä, vaan kannustetaan nuoria lähtemään alalle, joka oikeasti kiinnostaa. Täällä raha ja kulissit ovat oman kokemukseni mukaan paljon tärkeämpiä. Erityisesti hieno auto pitää olla. Ihmiset saattavat asua todella rähjäisissäkin taloissa, joiden jääkaapit huutavat tyhyyttään, mutta pihaan on parkkeerattu uutuuttaan kiiltelevä kosla. Yksikin tyttö kuulemma matkusti ELO:lle joka päivä pari tuntia kaupungin ulkopuolelta. Perhe asui maatilalla (mikä täällä tuntuu tarkoittavan automaattisesti köyhää) eikä heillä ollut esimerkiksi sitä hyvin tärkeää sisävessaa, mutta tytöllä oli aina muotivaatteet ja uusin iPhone. Koska pitäähän sitä näyttää, että köyhiä ei olla.

Olen myös osallistunut Plantando Esperança -projektiin (Planting Hope), jossa sosiaalisesti haavoittuvaisissa tilanteissa olevat, vaikeista perhetaustoista tulevat tai esimerkiksi psykologisista ongelmista ja huonosta itsetunnosta kärsivät nuoret saavat mahdollisuuden kehittää itseään päästäkseen mukaan työelämään. Olen ollut seuraamassa muutamaa tuntia, mikä on kyllä ollut mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Siellä on joitakin sellaisia tapauksia, joiden kanssa näyttää riittävän työsarkaa, mutta projektin edetessä näkee, miten nuoret tavallaan avautuvat kuoristaan. Projektille ja Curitiban nuorille voi muuten lahjoittaa varoja täällä (ja sieltä löytyy myös englanninkielinen info)! Näiden lisäksi olen osallistunut hieman ELO:n hallintotehtäviin käymällä henkilökunnan kokouksissa ja näpyttelemällä dataa Exceliin. Kouluvisiitillekin pääsin eilen, mutta kyseessä oli eräällä rauhallisella omakotitaloalueella kaukana keskustasta sijaitseva julkinen alakoulu, missä seurasin todella pienten, ehkä 4-vuotiaiden lasten eskarituntia. Tosi söpöjä! Ja mikä parasta, ne puhelimet pysyi visusti repussa, jos sellaisia pienillä edes olikaan. Koulun pihalla oli pientä puutarhatoimintaa, mikä oli tosi ilostuttavaa huomata. Lapset olivat istuttaneet salaattia, tomaattia, sipulia, perunaa, mansikoita… Vaikka kuulemma he olisivat halunneet ensin istuttaa kanaa ja makkaroita.

cwb5

Parque Barigüi.

cwb8

Paco da Liberdade.

cwb14

Intiaaninaiset myymässä valmistamiaan värikkäitä koreja.

Se niistä harjoittelujutuista. Olen käynyt honeymoonilta kotiuduttuani jo kahdella uudellakin reissulla. Reilu viikko sitten matkustin viikonlopuksi Paranán omalle paratiisisaarelle, Ilha do Melille, jonka rantoja oli murjonut sykloni. Tämän jälkimainingeissa sääkin oli enimmäkseen pilvinen, mutta sehän ei estänyt saaren patikkapoluista nauttimista! Viime viikonloppuna taas teimme roadtripin Iguassun putouksille, missä yli 30 asteen helle ja aurinko helli ihanasti Curitiban ainaiselta tuntuvan sadesään jälkeen (nytkin ukkostaa niin, että salamointi sammuttelee ikkunastani näkyvien talojen valoja). Kävin myös Argentiinan puolella putouksia ihmettelemässä, ja jestas sentään, että ovatkin upeat! Todella paratiisinomainen paikka, missä tukaanit lentävät sateenkaarien läpi, miljoonat värikkäät perhoset parveilevat istuen kädelle juomaan vettä ja coatit juoksentelevat jaloissa. Näistä on tietysti postauksia tulossa jossain vaiheessa, joten pysykäähän kuulolla! Palataan seuraavaksi taas reissutarinoiden kanssa.

cwb12

cwb15

Largo da Ordemilta löytyvät Curitiban vanhimmat rakennukset, mutta yöaikaan se on kaupungin vaarallisin paikka.

Kuvissa on Curitiban kummallisia sääilmiöitä ikkunani takaa ja joitakin satunnaisia otoksia kaupungista, sen keskustasta, puistoista ja museoista. En ole täällä kauheasti järkkäriä ulkoiluttanut, koska liikun enimmäkseen yksikseni, enkä halua ottaa riskiä että joku tulisi ja ryöstäisi sen alkaessani kuvaamaan väärässä paikassa. Olenkin kuvannut enemmän kännykällä.

Ja hei, Brasilian-elämää on jäljellä enää reilut kaksi viikkoa! Nopeasti on tämäkin aika mennyt.


In English: How is it going in Curitiba? (Apart from the absurd presidential election of the USA.) My life in Brazil is going to end in two weeks when I will return home. Life is the easier the closer the end is, especially after the two-week honeymoon holiday. At my internship placement I haven’t taught English classes anymore, but switched to facilitating global citizenship workshops with the adolescents of ELO – it’s more fun and I love seeing the impact on the students. I have also participated a bit in a project that helps adolescents in vulnerable situations and difficult backgrounds, Plantando Esperança (Planting Hope). You can donate to the project here! Apart from the adventurous weekends, I have spent the evenings mostly at home, but sometimes I go to run or walk in the parks and to some events too. But I have recently done a trip to the island of Ilha do Mel and a roadtrip to Iguaçu Falls – what a paradise! I will write separate posts about these at some point, of course. The pictures of this post are taken from Curitiba.

Curitiba: mäntyjen, pilvenpiirtäjien ja hippipakujen maa

Heippatirallaa! Vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja päivittämään blogia. Tänään olen ollut täällä Brasiliassa jo kaksi viikkoa. Aika vain tuntuu katoavan johonkin mustaan aukkoon! Nämä kaksi viikkoa ovat tosin olleet aikamoista vuoristorataa. Ensimmäiset muutaman päivän olin ihan täynnä rakkautta tätä paikkaa kohtaan, mutta jo ensimmäisen sateisen maanantain koittaessa olikin kaikki vähän liikaa ja itkin kaksi päivää melkein yhtä soittoa. Melkein varasin lentoliput Portugaliin, mutta sain itseni jäämään aina vielä yhdeksi päiväksi kerrallaan. Kyseessä taisi olla ihan perinteinen kulttuurishokki. Todella yllättävää, että sellainen pääsee salakavalasti iskemään juuri täällä ihan länsimaisen kulttuurin keskellä. Luulen, että se on tämä kielimuuri ja yksin olo, sillä brasilialaisessa (tai noh, curitibalaisessa) kulttuurissa ei ole mitään valittamista. Asiat kai vain sitten sulattaa huomattavasti helpommin, kun ne voi jakaa jonkun kanssa.

curitiba6

Suloisia Kleinbusseja näkyy katukuvassa paljon, ja ne ovat kaikki valkoisia.

curitiba1

Curitiba panostaa pyöräilyyn, ja on epäilemättä Etelä-Amerikan pyöräilijäystävällisimpiä kaupunkeja.

curitiba3-horz

curitiba5

Centro Cívicossa on rauhallista sunnuntai-iltapäivänä.

curitiba7

Italialaiset siirtolaiset ovat jättäneet nimensä Curitiban katukuvaan.

curitiba2

curitiba8

Curitiban bussiliikenne on tunnettu näistä ”tuubeista”.

Päädyin kaiken tämän seurauksena vaihtamaan työharjoittelupaikkaani. Teknisen ympäristöprojektin sijaan työskentelenkin kohta englannin opettajana! Aika hullua. Olen asiasta varovaisen innostunut mutta samalla myös hieman kauhuissani. Nuoret joille oppitunteja pidän vaikuttavat kuitenkin symppiksiltä ja hyvin käyttäytyviltä. Uuden harjoittelupaikkani nimi on ELO Apoio Social e Ambiental, ja se on koulutuskeskus haavoittuvassa asemassa oleville nuorille, jotka on tarkoitus saada työelämään ja muuttamaan maailmaa opettamalla heille mm. työelämätaitoja sekä ympäristökasvatusta. Nämä nuoret tekevät töitä neljä päivää viikossa ja opiskelevat yhden päivän viikossa.

Olen nyt lähinnä tutustunut ELOon ja sen projekteihin sekä suunnitellut tulevia oppituntejani. Ajattelin ottaa mukaan myös globaalikasvatusta, jota on Taksvärkin vapaaehtoisena kansainvälisyyskouluttajana tullut jo kokeiltua. Tästä saattaa lopulta olla enemmän hyötyä tulevaisuuden kannalta kuin Institutos Lactecin harjoittelusta olisi ollut, sillä meillä on Zén kanssa ollut yhtenä monista tulevaisuuden mahdollisista suunnitelmista rakentaa jonkinlainen kestävän kehityksen koulutusprojekti Portugaliin. Saa nyt nähdä. Taisi olla alun alkaenkin typerä idea edes yrittää kuvitella tekevänsä jotain muuta kuin NGO-hommia edes muutaman kuukauden ajan. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi. Siellä Lactecilla oli käytössä jopa kellokortit, huh!

curitiba9

Endeemiset araucaria-männyt ja palmut kasvavat sulassa sovussa.

curitiba10

curitiba14

Puut ovat kukassa ja katutaide kukoistaa, etelän kevät on alkamaisillaan.

curitiba11 curitiba12-horz
curitiba13

Eikä siinä vielä kaikki. Päädyin myöskin vaihtamaan asuntoa! Ensimmäiset kämppikseni ovat valtavan hyväsydämisiä ja auttavaisia, mutta en tunne oloani kovin kotoisaksi tässä asunnossa. Brasilian mittakaavassa turvajärjestelyt eivät ole kovin hyvät (huoneeni on vain neljän lukon takana), kämppä on melko likainen, kämppikseni polttaa sisällä ja pitää ikkunoita auki minkä takia asunto on jääkylmä, eikä jatkuva liikenteen melu ja etenkään korviahuumaava junanpilli monta kertaa päivässä oikein helpota asiaa. Lisäksi täällä ramppaa kämppikseni kavereita polttamassa pilveä. Päätin siis muuttaa. Uusi huoneeni joogaopettajanaisen alivuokralaisena keskustassa vapautuu ensi viikon sunnuntaina ja siellä on puhdasta ja lämmintä, koska ikkunoissa on tuplalasit!

Niin, täällä ei tosiaan ole mitkään trooppiset lämpötilat. Joinain päivinä on kyllä ollut noin 24-25 astetta, mutta yhtenä yönä lämpömittari oli pudonnut ihan muutamaan asteeseen, ja nukuin viluissani untuvatakki huppuineen kaikkineen päällä, sen normaalin kahden peiton lisäksi. Curitibassa sää saattaa myös muuttua minuuteissa. Tänäänkin aurinkoinen lämmin päivä pimeni ihan yhtäkkiä ja vaihtui kovaan sateeseen. Viime vuonna täällä satoi kuulemma lunta. Ei taida ihan kuulostaa siltä mitä Brasiliasta ensimmäisenä tulisi mieleen?

curitiba16

curitiba18

Bosque do Papa eli Pope’s Woods.

curitiba15
curitiba17 curitiba19-horz
curitiba21

Curitiba on minun mittakaavassani valtavan suuri. Täällä on moderneja pilvenpiirtäjiä mukulakivikatujen varsilla, araucaria-puita, värikäs vanhakaupunki, oransseja takseja ja toppatakeissa kulkevia ihan kaiken värisiä ja näköisiä ihmisiä. Täällä on niin paljon blondeja saksalaisten ja puolalaisten jälkeläisiä, että kukaan ei tiedä minun olevan gringa ennen kuin avaan suuni. Täällä on pyöräteitä, valtavasti japanilaisia ja italialaisia ja paikallisia ja kasvisravintoloita, kauniita puistoja, hämmentävä bussijärjestelmä, vilkas yöelämä, siistimmät kadut kuin Suomessa ja hirveän paljon kodittomia jotka nukkuvat pahvinpalojen päällä bussipysäkeillä tai ovat rakentaneet joustinpatjaleirinsä keskusaukion nurmikolle. Mutta minä en ollut koskaan kuullutkaan Curitibasta ennen kuin hain tätä harjoittelupaikkaa, ja sekös tuntuu hullulta. Kaikista paikoista joissa olen käynyt tämä muistuttaa ehkä eniten Lissabonia (eikä vähiten calçada-katujensa takia), mutta tuntuu kuin täällä yhdistyisi palasia vähän joka puolelta maailmaa (kuten tässä Curitiban mainosvideossakin sanotaan). Curitiba ei kuulemma ole Brasiliaa. Ehkä siksikin tätä tänne asettumista on ollut hieman vaikea sulattaa.

curitiba23

curitiba24

Puolalaisia hirsitaloja keskellä pientä kaupunkimetsikköä.

curitiba27
curitiba25

Nämä kuvat ovat sunnuntailta, kun kävin lyömässä lukkoon muuttoni keskustaan. Tulin yllättäen kutsutuksi uuden vuokraemäntäni ja tämän kahden nuoren joogaoppilaan mukaan puistopiknikille, mitä ennen ehdin kuitenkin käydä lounastamassa vegeravintolassa. Täällä ei ole kasvissyöjällä mitään ongelmia, päinvastoin, vegeruokaa saa joka paikasta ja se on vieläpä ihan törkeän hyvää! Kyytipojaksi voi sitten hörpätä cashew-hedelmämehua tai passionhedelmämehua tai mangomehua tai vaikka sokeriruokomehua. Kummasti täällä on innostunut taas smoothieidenkin tekemisestä, kun ihania trooppisia hedelmiä saa niin halvalla.

Sunnuntainen piknik pidettiin siis Paavin metsässä eli Bosque do Papassa, minne kävelimme hallintorakennuksista ja kaupunkilaisten hengailualueista koostuvan rauhaisan Centro Cívicon halki. Ihanaa että ihan kaupungin keskustassakin on ihan oikea pieni metsä, ja se on vieläpä melko lähellä tulevaa kämppääni. Sekin on aika ihanaa, että metsän läpi käveltyä tulee vastaan puolalaistyylisiä hirsitaloja pärekattoineen ja vanhoine työkaluineen. Niiden keskellä oli kumman kotoisa olo! Lautapelit, tarot-kortit ja suklaakeksitkin olivat aika kivoja juttuja.

curitiba28
curitiba26

curitiba29

Piknikillä tarot-kortien kera.

Mulla on nyt sellainen fiilis, että superkiireisen opiskelukevään ja pinnaa koetelleen joskin antoisan Afrikan-reissun jälkeen haluan hyödyntää tätä yksinoloa ja tehdä tästä Brasilian-ajastani sellaisen omaan hyvinvointiini keskittyvän ajanjakson. Haluan kävellä ja juosta puistoissa, käydä joogatunneilla, kokeilla joka päivä jotain uutta, syödä terveellisesti, tehdä mahdollisimman paljon luontoretkiä ja kivoja juttuja ja mikä tärkeintä, kuunnella itseäni. Mua on siunattu melko voimakkaalla intuitiolla, enkä usko että sitä seuraamalla voi oikein mennä pieleen. Siksipä päätinkin heti vaihtaa harjoittelupaikan ja asunnon itselleni paremmin sopiviin, koska mitäpä sitä turhaa roikkua jossain, joka ei tunnu yhtään omalta jutulta, kun maailma on täynnä vaihtoehtoja? Portugalin kieltä täällä ei pääse pakoon millään, joten sitä tulee opittua yrittämättäkin. Ja ainakin olen jo saanut avattua suuni. Ehkä oli ihan hyvä, etten kuitenkaan ostanut niitä lentolippuja heti takaisin Eurooppaan.


In English: I have been in Brazil for two weeks now. Time just disappears somewhere, but the two weeks have also been a real roller coaster to me. I probably experienced some kind of a culture shock, and ended up changing my internship placement and also my apartment – instead of working with a technical environmental science project, I will become an English teacher! But why hang on to something that doesn’t feel right, when the world is full of opportunities? For someone with as strong intuition as me it’s nearly impossible as well. I feel like I want to use there three months of living alone to concentrate on my own wellbeing that I’ve been neglecting due to super busy spring and our trip to Africa.

Curitiba is a huge city but it also has many parks, cheap and delicious vegetarian restaurants, organic markets and other things to enjoy. The streets are more clean than in Finland, but they also host way too many homeless people. People say that Curitiba is not really Brazil, and maybe that’s why it has been a little hard to get a grasp on this modern city that seems to have combined something from all over the world.

Brasilia kutsuu!

Aika hullu ajatus, että kahden ja puolen viikon kuluttua olen Brasiliassa. Se tarkoittaa, että on tarkalleen ottaen 18 päivää siihen, kun lentoni laskeutuu São Pauloon, vilautan opiskelijaviisumiani ja jatkan matkaani maansisäisellä lennolla Curitibaan. Metropoliin, jossa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä, mutta josta en ollut ennen viime syksyä kuullutkaan. Curitibasta sanotaan, että se on sekä Brasilian eurooppalaisin kaupunki että halutuin asuinkaupunki, kiitos erittäin hyvin toimivan julkisen liikenteensä ja jätehuoltonsa (kuulemma kierrättävät kaksi kolmasosaa syntyvästä jätteestä – hatunnosto tästä! Lisäksi yli neljännes pikabussisysteemin vakiokäyttäjistä on entisiä yksityisautoilijoita). Se on myös Paranán osavaltion pääkaupunki, joka sijaitsee noin 100 kilometriä sisämaahan Atlantin rannikolta. Tuleva kotikatuni näyttää tosiaan ihan siltä kuin Portugalissa olisi. Curitibakin tarkoittaa männynkäpyä, joten alueen metsät saattavat näyttää melko kotoisilta.

Vilkaisu kännykän sääsovellukseen kuitenkin kertoo, että ensi yönä lämpötila tippuu Curitibassa huimaan 3 asteeseen. Siellä ei siis vallitse mikään trooppinen ilmanala kuten voisi Brasiliasta ensimmäisenä kuvitella, vaan (taas vaihteeksi) melkein kilometrin korkeudessa tasangolla sijaitseva kaupunki kuuluu subtrooppiseen ylänköilmastoon, jossa talvella voi olla yöpakkasia. Onneksi syyskuukausien kuluessa ja Brasilian kesän lähestyessä lämpötilatkin kohoavat.

bra9 bra10

Niin, miten tähän oikein päädyttiin? Päätin viime syyskuussa laittaa paperit CIMO:n kansainväliseen harjoitteluhakuun, jonne voivat hakea pääsääntöisesti korkeakouluopiskelijat ja vastavalmistuneet. Valittavana oli monta kiinnostavaa paikkaa ympäri maapalloa, mutta päädyin valitsemaan hakukohteekseni erään yksityisen tiedeinstituutin eteläbrasilialaisessa Curitiban kaupungissa. Halusin nimenomaan Brasiliaan hiomaan portugalin kielen taitojani, ja siellä oli sopivasti ympäristöalan paikka avoinna. Muitakin kiinnostavia paikkoja oli, mutta väärissä maissa. Kävi sitten niin, että kevään mittaan minut vieläpä valittiin! Olin kuitenkin ehtinyt jo luvata lähteä tänne Sambiaan, mutta onneksi harjoittelun ajankohdassa voitiin joustaa, ja pystyisin aloittamaan vasta elokuun alussa. Zékin haki erästä toista paikkaa, mutta ei valitettavasti tullut valituksi, eikä tämä myöhäisempi ajankohta olisi enää sopinutkaan. Niinpä minun on sitten määrä lähteä kohti Brasiliaa ihan yksikseni. Hui!

bra13

Tätä trubaduuria tulee kova ikävä, mutta onneksi on Skype.

bra11
bra14 bra12

Tulen tekemään työharjoittelua Institutos Lactecin veden uusiokäyttöön liittyvässä tutkimus- ja kehitysprojektissa kuusi tuntia päivässä, viisi päivää viikossa kolmen kuukauden ajan. Vielä en tiedä sen kummemmin tulevia työtehtäviäni, mutta se ainakin on tiedossa että harjoitteluun liittyy niin laboratoriotyöskentelyä kuin pilottihankkeen kanssa puuhaamistakin. Olen täällä Sambiassa alkanut tykätä laboratoriossa työskentelystä ihan todella! Kemiasta en edelleenkään ymmärrä mitään, mutta tällainen teknisempi labratyöskentely kuin tämä vesinäytteiden uuttaminen on kyllä aika omiaan mulle, ainakin näin lyhyemmissä jaksoissa. Ei tarvitse istua tietokoneen edessä näpyttämässä, vaan saa puuhata käsillä jotain tarkkuutta vaativaa mutta mukavan vaihtelevaa, joka vielä osaltaan auttaa parantamaan maailmaa. Oonkin siis aika innoissani paitsi Brasiliaan reissaamisesta, myös tulevasta työstäni! Eikä yhtään haittaa, että CIMO maksaa harjoittelijoilleen ihan mukavan suuruisen apurahan. Se on kuitenkin just tarpeeksi pieni, että pystyin hakemaan sen päälle vielä yliopistonkin matka-apurahan. Jee!

bra2 bra4
bra8-horz

Brasilian viisumi tuli haettua jo ennen tänne Sambiaan lähtöä, ja se olikin aikamoinen ruljanssi. Opiskelijaviisumin hakemukseen tarvittiin liitteeksi mm. rikosrekisteriote ja lentoliput. Nyt se kuitenkin komeilee passissa, odottaen pääsevänsä mukaan ihan uusiin byrokratiakuvioihin jahka sinne Brasiliaan asti pääsen! Jonkinnäköinen oleskelulupa täytynee ilmeisesti hankkia, eikä ole toivoakaan että sitä saisin ennen kuin lähden jo kotiin… Olen löytänyt jo asunnon itselleni erään Facebook-ryhmän kautta, ja tulen asumaan palestiinalaisten sisarusten kämppiksenä. Asunto on halpa, kodikas, suht lähellä työpaikkaa ja ainakin toinen kämppikseni vaikuttaa tosi mukavalta (toisen kanssa en ole vielä jutellutkaan), joten odotan jo pääseväni asettumaan taloksi. Ja mikä parasta, naispuolinen kämppikseni ei puhu englantia, joten kunnon kielikylpy odottaa. Työpaikankin kanssa on sähköpostit vaihdettu portugaliksi, mutta olen kyllä vielä sen verran kielipuoli että vähän pelottaa miten pääsen alkuun vieraalla kielellä. Vielä kun Brasilian portugali eroaa ihan kiitettävästi Portugalin portugalista.

Mulle on kuitenkin tärkeää oppia sen kielen kanssa oikeasti sujuvaksi, jotta Portugaliin muuttaessamme elämä olisi helpompaa (ja jos vaikka sitten saisi jotain töitäkin sieltä). Nyt koitetaankin Zén kanssa puhua englannin sijasta portugalia, jotta tulossa oleva mahalasku olisi edes vähän pehmeämpi (veikkaan, että se tulee silti olemaan hyvin tuskaisa ja kivinen). En tiedä jaksanko enää kaiken tuon käytännön opiskelun jälkeen mennä mihinkään kielikurssille, mutta saa nähdä. Toisena haaveena Curitiban-elämälle olisi alkaa taas joogaamaan säännöllisemmin. Nyt kun olen sen kaikelle kansalle kertonut, en voi enää luistaa tästä! Eiköhän sieltä joku joogasali tai puistojoogaa löydy. Matto matkalaukkuun vaan!

bra3
bra6 bra5

Nytpä mää haluaisinkin tietää, että mitä siellä Brasiliassa ainakin kannattaa nähdä? Kyseessä on valtava maa, mutta harjoittelun jälkeen mulla on muutama viikko aikaa lähteä Curitibasta tehtäviä viikonloppureissuja kauemmaksikin maata katselemaan. Iguassun putoukset, maailman suurin kosteikko Pantanal ja Rio de Janeiro nyt ainakin on pakko päästä näkemään, mutta kuulisin kovin mielelläni muitakin reissuvinkkejä Brasiliassa käyneiltä! Etenkin hyviä biitsejä eteläisessä Brasiliassa (ja miksei pohjoisemmassakin) sekä vuoria olisi kiva voida merkata kartalle mahdollista visiittiä odottelemaan. Tiedätkö joitain salaisia nähtävyyksiä Curitibassa ja lähialueilla? Entäs onko Amazonille mahdollista matkustaa pienellä budjetilla? Kommenttiboksi siis laulamaan, jookos!

bra7

Kuvat on otettu Portugalin pääsiäisreissulla illansuussa. Eivät siis ihan Brasiliasta ole, mutta lusofonisesta maailmasta kumminkin! Ensimmäiset on räpsitty Portugalin-kodin katolla auringonlaskun aikaan ja jälkimmäiset Arrábidan luonnonpuistossa ja viiniviljelmän edustalla Alentejon-roadtripiltä kotiinpäin palatessa. Hullu ikävä Portugaliin, mutta mulla on vakaa usko että jouluksi päästään sinne taas. Ja ehkä Brasilia vähän tuo helpotusta!

Ps. Liityin mukaan Rantapallon Matkakumppanit -blogiverkostoon, ja blogi löytyy nykyään myös Facebookista! Käyhän tykkäilemässä.


In English: In two and half weeks I will be in Brazil! I’m going to do an internship in the city of Curitiba, which is situated in the southern part of the huge country. I’m going solo and will speak Portuguese at home and at work, all day every day! That’s what I was hoping for but it feels a little scary since I’m not (yet) anywhere near fluent, and the Portuguese in Brazil is different from what I’m used to. I will stay in Curitiba for three months and after that, I’ll have a few weeks for traveling. Thus I would like to hear some travel tips for Brazil – if you happen to know some nice destinations apart from Iguazu falls, Pantanal and Rio de Janeiro which are already on my plans, please leave a comment!

Ps. The blog is nowadays also on Facebook, go and click the like button!