Lappi + Lofootit roadtrip: viikko karavaanarina

Olimme vakaasti päättäneet, että Zén täytyisi päästä Lappiin ennen kuin muuttaisimme pois Suomesta. Ajattelimme ensin lähteä ihan vain kaksin autolla, yöpyä teltassa ja tehdä pari vaellusta. Suunnitelmia tehdessä nälkä taisi kuitenkin hieman kasvaa syödessä, sillä reissusuunnitelmat vain paisuivat paisumistaan, ja lopulta meitä oli kuusi henkilöä ja koira (sekä matkanvarrelle hoitoon nakattu kissa) lähdössä kohti Käsivartta sekä Pohjois-Norjaa: me, vanhempani sekä vanhempi pikkuveljeni tyttöystävineen ja koirineen (ja alku- sekä loppumatkasta myös kissoineen – liskot sentään jäivät kotiin).

Jokainen voi varmaan arvata, että tällaisella kokoonpanolla karavaanaaminen ei aina suju ilman kommelluksia ja hermojen kiristymisiä, etenkään melko tiukalla aikataululla ja kahdella erillisellä autolla matkaa taittaessa. Suurimmasta osasta kuitenkin selviää huumorilla ja lopputuloksena on ihania yhteisiä reissumuistoja oman perheen kanssa. Perheen kanssa roadtrippailu ei ehkä ole se kaikkein helpoin vaihtoehto kesäloman viettoon, mutta enpä nyt ihan heti keksi, mikä olisi parempi tapa viettää aikaa läheisten kanssa kuin matkailu.

roadtrip2 roadtrip1
roadtrip5 roadtrip4
roadtrip6

Reitin suunnittelu ja menopelin järjestäminen

Reittisuunnitelmaksi mietimme ensin Käsivarren kautta Jäämerelle ajamista, mutta vajaata viikkoa ennen reissuun lähtöä päätimme, että Kilpisjärven lisäksi päämäränä olisi sittenkin Lofootit, tuo Pohjolan arktinen paratiisi. Hengästyttävät vuorimaisemat, turkoosina kimmeltävä meri ja somat kalastajakylät saivat kääntämään autojen nokat kohti tuota Norjan luoteisrannikolla pohjoiseen Atlanttiin työntyvää pitkulaista saariryhmää. Voipi olla, että viime vuosina luetut blogipostaukset Lofooteilta olivat myös vakuuttaneet minut jo aikoja sitten siitä, että noille saarille olisi vielä päästävä. Eikä olisi kohdevalinta voinut enempi nappiin mennä! Lofootit hurmasivat minut täydellisesti. Ne olivat kuin jokin taikamaailma, jossa on lähes surrealistisen kaunista. Ajatella, että niin läheltä Suomea löytyy noin upea, arktista eksotiikkaa pursuava paikka.

Alla olevassa kuvassa näkyy suurpiirteinen reittimme. Todellisuudessa kilometrejä tuli kuitenkin enemmän edestakaisin suhailujen ja mutkien takia.

reittikartta

Kun matkaan lähtö heinäkuun viimeisellä viikolla oli lyöty lukkoon, alkoi menopelin etsintä. Olimme niin myöhään liikkeellä, ettemme onnistuneet löytämään vuokralle edullista matkailuautoa, jonne olisimme kaikki kuusi mahtuneet, joten täytyi hieman soveltaa. Tein itse ja säästin -taktiikka toimii aina, eikö niin? Vuokrasimme siis neljän hengen kenties ysäriltä peräisin olevan matkailuauton sopuhintaan tädin naapurilta, ja sen kaveriksi lainattiin tädin perheen asuntovaunu.

Meiltä löytyi kuitenkin vain yksi vetokoukullinen auto, joka oli veljeni tyttöystävän puna-musta-harmaaksi maalattu amishonda vuosimallia -98. Subwoofer vaan pois takakontista, niin hyvin se kulkisi, vaikka se auto on kyllä sen näköinen ettei sillä välttämättä kannattaisi ajaa yhtikäs mihinkään. Olisi ehkä pitänyt arvata, ettei matka sujunut näillä menopeleillä ilman kommelluksia, mutta kerron teille kauhujen kotimatkasta ihan omassa postauksessaan. Saimme siis kuitenkin nauttia lomasta kaikessa rauhassa, sillä tekniset ongelmat alkoivat onneksi vasta Ruotsin Lapissa kotiin päin ajaessa, eivätkä esimerkiksi jossain Lofoottien kauimmaisessa nurkassa.

roadtrip7
roadtrip8 roadtrip9
roadtrip10 roadtrip11

Roadtrip numeroina

9 päivää
3200 kilometriä
Keskimäärin 400 km/päivä
3 maata
6 henkeä + koira
1 huiputettu tunturi
2 yöttömän yön vuorikiipeilyä
1 uinti Norjanmeressä
Muutama kinastelu
8 päivänä aurinkoa ja yli 20 astetta
Yli 2000 valokuvaa
Lukemattomia ihania muistoja

Palaan tietysti näihin paikkoihin ja tunnelmiin vielä monen postauksen kautta, sillä viikkoon mahtuu kuitenkin aika monta mahtavaa uutta kokemusta, vaikka autossa istuttuja ajotuntejakin kertyi aivan kiitettävästi – etenkin, kun nikottelevan auto+asuntovaunu -kombomme maksiminopeus oli noin 70 kilometriä tunnissa ja aikaa tuntui aina tuhrautuvan johonkin ylimääräiseen säätämiseen. Meille jäi lopulta yksi päivä aikaa Kilpisjärvellä ja kolme vuorokautta Lofooteilla, mikä oli toisaalta heittämällä kaiken ajamisen arvoista ja toisaalta taas aivan liian vähän. Toki oltaisiin saatu lisää aikaa Lofooteille jättämällä Käsivarren kautta ajaminen välistä, mutta se ei ollut vaihtoehto – Saana-tunturi 1029 metrissä piti nimittäin päästä valloittamaan ja muutenkin näkemään, miltä siellä päin Suomineitoa näyttää. Vaikka viikossakin ehtii monenlaista, niin suosittelisin kuitenkin varaamaan tämänkaltaisen reissun toteuttamiseen enemmän aikaa, esimerkiksi kaksi viikkoa.

roadtrip12 roadtrip13
roadtrip14 roadtrip15
roadtrip16 roadtrip17
roadtrip18 roadtrip19
roadtrip20

Mikä oli parasta reissussa?

Suoraan merestä torahampaina kohoavat vuoret, joiden rinteillä oli vielä paljon lumilaikkuja. Valkoiset hiekkarannat. Kristallinkirkas, jääkylmä merivesi. Aavan Lapinmaan katselu Saana-tunturin reunalla yksin, täydessä hiljaisuudessa.

Asuntoauton etupenkillä istuminen ja maisemien katselu ison tuulilasin läpi kilometrien kuluessa. Se kutkuttava tunne, kun edessä on avoin maantie eikä tiedä, mistä herää seuraavana aamuna. Reissuruoan syöminen ulkosalla.

Mustikoiden poimiminen lähes pystysuoralla vuorenrinteellä. Pohjoisen yöttömän yön auringonlaskut, jotka vaihtuvat liukuvasti auringonnousuiksi. Kasvojen huuhtelu kirkasvetisessä tunturilammessa. Lukemattomat pienet vesiputoukset vuorilla.

Kuivuvien turskien bongailu bacalhau-hihkaisujen säestämänä. Corgineiti Dalian touhottamisen seuraaminen silmät sydäminä. Lauttamatka vuonoa pitkin ja rantautuminen pikkuruisen kylän turkoosivetiseen satamaan.

Se, kun tajuaa osuneensa pohjoiseen ehkä vuoden ainoalla oikeasti lämpimällä viikolla. Lampaiden kellojen kilkatuksen kantautuminen kaukaa vuorenrinteiltä. Lomailevien kalastajakylien tunnelma. Vuorille kiipeäminen vaikka öisin, jos päivisin ei ennätä.

Noin niin kuin esimerkiksi.

roadtrip21
roadtrip23roadtrip22
roadtrip24 roadtrip25
roadtrip26 roadtrip27
roadtrip28

Maistiainen karavaanarin elämästä

En ole aiemmin matkustanut asuntoautolla muuten kuin joskus vauvana, joten oli jännää päästä matkaviikon aikana kokemaan palanen karavaanarin elämää. Täytyy sanoa, että aika näppärä matkailumuoto, kun mukava mobiilikoti kulkee mukana koko ajan eikä yösijasta tai ruokailuista tarvitse huolehtia, jos on täyttänyt kaapit murkinalla.

Hirveän vapaaksi en mukavuudestaan huolimatta tuota reissutyyliä kokenut, sillä samalla kun asuntoauto antaa vapauden parkkeerata yöksi minne tahtoo (minne pystyy ajamaan ja missä leiriytyminen ei ole kiellettyä), tuo sen omistaminen tai hallussapito mukanaan myös vastuun. Autosta ei niin vain pääsekään eroon, jos jokin menee vikaan, vaan siitä täytyy huolehtia. Tai vaikkei menisikään, niin auton pysäköinnille on silti uhrattava ajatus jos toinenkin. Vapaammaksi koen reppu selässä ja teltta kainalossa matkustamisen: jos bussi hajoaa, hyppään toiseen; jos liftikyyti pysähtyy, peukutan uuden; jos jalat ei enää kanna, lepuutan niitä hetkisen. Mutta olihan tämä kaikessa mukavuudessaan ihan eri luokkaa kuin telttayöt.

Lähtisin ehdottomasti uudestaankin karavaanaamaan, mutta joku välimuoto eli pakulla tai ihan farmariautolla reissaaminen voisi houkuttaa vielä sitäkin enemmän.

roadtrip31roadtrip29
roadtrip31

Tässä oli pieni koontipostaus meidän perhereissusta Lappiin ja Lofooteille. Tuon viikon aikana koin aivan pakahduttavan paljon arktista kauneutta noissa pohjoisen upeimmissa maisemissa! Perästä kuuluu sitten tarkempia juttuja reissun varrelta, kuten Saanan huiputuksesta ja niistä monista sykähdyttävistä paikoista, joissa kävin Lofooteilla. En malttaisi odottaa pääseväni käymään tarkemmin läpi kaikkia niitä kuvia, joita muistikortille tallentui!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä, Theblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: We had to visit Lapland before moving away from Finland, and somehow the plans just grew bigger and bigger. In the end we were six people and a dog heading to northern Finland and Norway, via Kilpisjärvi all the way to the Lofoten archipelago. We spent nine days on the trip, driving 3200 kilometers with a motorhome and a caravan pulled by a car (a tricolored -98 Honda to be precise). It was enough to make it worth the drive, but still way too short time to spend in these magnificent landscapes.

There were so many best things about the trip that it’s hard to mention just a few: the mountain landscapes rising from the sea, nightless nights with sunsets turning into sunrises, the white sand beaches and crystal clear waters, listening to silence on top of the Saana fell (1029 m), climbing mountains at night when there was no time during daytime, and realizing that we happened to travel North on probably the one and only actually warm week of the year. It was also exciting to live a week of caravan life! It has many pros such as freedom to park where ever, but also some cons such as the responsibility that owning/using a mobile home brings. Would still definitely go again. There will also be more posts from this trip coming, and I can’t wait to get to go through the rest of the photos!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Elämää lammastilalla Norjassa

Norjalainen lammastila oli kotini viikon ajan joulukuussa 2015. Sieltä jäi niin hyvät muistot, että olen hieman haaveillut Norjaan palaamisesta ja maan kansallispuistojen koluamisesta siinä samalla. Mitään ei ole silti vielä suunniteltu, kunhan haaveilen. Roadtrip auton ja teltan kera tai vaikka pyöräreissu maan läpi voisi olla melko upeaa toteuttaa joskus. Kurkataan kuitenkin, miltä näyttää asuminen ja yksinkertainen eläminen talvella lammastilalla Norjan vuoristoseudulla, Rondanen kansallispuiston kyljessä.

norja7 norja1
norja2-horz

Asuimme vanhassa maalaistalossa, joka oli aikoinaan rakennettu rinteeseen luonnonkivien varaan ja luultavasti jokaisesta kulmastaan vinossa. Sen lankkulattiat narisivat tunnelmallisesti, joka puolella oli taidetta tai kuivuvia lampaanpotkia ja viemärit olivat niin huonot, että kosteusvaurioilta tuskin oli vältytty. Talon vanhan isännän siivousinnottomuus ei sisäilmaa ainakaan auttanut, mutta talo oli kaikesta pölystä ja koirankarvoista huolimatta aivan valtavan kodikas, etenkin kun saimme keittiön aluetta hieman siivoiltua. Pidempää aikaa en siellä silti ehkä uskaltaisi mahdollisen homeongelman takia viettää.

Minun huoneeni oli pieni ja suloinen koppero, jonka hyllylle edelliset vapaaehtoistyöntekijät olivat jättäneet kasan kirjoja. Huoneen alkuperäisen vanhasta ikkunasta veti aika tavalla, mutta sähköpatteri lämmitti ilmaa tehokkaasti. Siis sitten, kun sen parin päivän päästä majaksi asettumisesta olin älynnyt laittaa päälle. Sitä ennen nukuin lukuisten peittojen alla pakkasilmojen kylmettämässä huoneessa. Talon kylpyhuonetta en niinkään halua muistella, ja vessa löytyi ulkohuussista tai vesiwc toisesta talosta. Aika mökkiolosuhteet siis.

lammas3pieni
norja4-horz
norja10norja5
norja6 norja12
norja9 norja33norja11
norja35norja13

Päivät Kvamissa kuluivat lampaita ruokkien, koirien kanssa leikkien, vuoristomaisemia ihaillen ja puisen pirtinpöydän ääressä teetä juoden ja vanhan Anders -isännän tekemiä loistavia kokkailuja syöden. Se oli sellainen paikka auringossa, joka usein paistoi puhtaampiakin päiviä nähneestä ikkunasta sisään.

Jos kauhat ja pannut pysyivät 82-vuotiaalla isännällä kädessä, niin pysyivät myös työkalut. Hän oli itse tehnyt puusta melkein kaikki talonsa kalusteet kirjahyllyistä sohviin, pöytiin, ikkunanpieliin ja keinutuoleihin. Ja aivan törkeän taidokkaita veistoksia ne olivatkin! Myös talon edesmennyt englantilainen emäntä oli jättänyt sinne jälkensä, ja seinillä ja nojatuoleilla oli ihanan värikkäitä, hänen käsin tekemiään tekstiilejä. Sekä tietysti lampaantaljoja. Mittavat kirja- ja levykokoelmat oikein kutsuivat viettämään aikaa sohvannurkkaan, ja niin me monena iltana teimmekin, vanhan isännän valmistamia kotiviinejä siemaillen ja hänen eläväisiä tarinoitaan kuunnellen. Niitä kerrottiin muunmuassa hänen kahdesta entisestä vaimostaan, nuoruuden reissuistaan ja lammastilan amerikkalaisten vaihto-opiskelijoiden värittämästä historiasta. Lemppareitani olivat silti 60-luvun Kaliforniasta kertovat tarinat, sillä vanha Anders oli tainnut nuorena olla aikamoinen hippi – ja oli kyllä edelleen. Melko ronskeja vitsejäkin hän heitti ja jaksoi aina ylistää suomalaisia väkijuomia, mutta oli silti sellainen todella ihana isoisätyyppi.

norja36-horznorja34
norja37

Sellainen koti meillä oli Norjan vuorilla. Hyvin erilainen reissuviikko, mutta muistot ja tarinat jäivät tuosta kodikkaasta paikasta elämään. En ole mikään maailman puheliain ihminen, mutta yksi matkailun parhaista puolista ovat silti paikallisten ihmisten kertomat tarinat. Niiden kautta pääsee sisälle kulttuuriinkin paljon helpommin ja kuulee kaikenlaista jännittävää, mihin ei muuten ikinä törmäisi. Minulla on vieläkin näiden lampaiden merinovillasta kehrättyä lankaa, josta aion kutoa jotain lämpöistä ja ihanaa, joka muistuttaa minua aina Norjasta. Kiitos Leine Merino -lammastila!

Muut postaukseni Norjasta löydät näiden linkkien takaa:

Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Viikkoni norjalaisena lammasfarmarina

On the road in Sweden & Norway


In English: This is how our home for a week looked like, when we were volunteering at a sheep farm in the mountains of Norway.  It was an oblique and not the cleanest house with wooden floors and art and drying lamb shanks everywhere, but still so cozy. My room was tiny and the old window was letting the cold air in, but a heater fixed this problem after the first days when I finally understood to turn it on. The old man Anders living in the house had made almost all the furniture by himself from wood – bookshelves, rocking chairs, even window frames. There were also lovely colorful textiles everywhere, and of course warm sheepskins. We were often sitting in the corner of the living room or by the dining table, sipping homemade wine and listening to the grandfather-like person’s lively stories from hippie times in the 60’s California, the farm’s history with American exchange students, or the two ladies that had formerly lived in the house. Even if I’m not the most talkative person myself, stories told by local people are one of the best things in traveling, as you can get to dive into the culture via them, and know things you wouldn’t otherwise had bumped into at all. We had a lovely home for a week, thank you Leine Merino sheep farm!

Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Ennen joulua ajatukseni liihottelivat Norjan lumisiin maisemiin viime talvelta, mutta kuvat unohtuivat nukkumaan talviunta luonnoskansioon ja joulutervehdys jäi postaamatta. Olisiko ollut joulumielen etsintä käynnissä siellä auringonpaisteen ja linnunlaulun keskellä, mutta juuri nämä Norja-kuvat saivat klikkailemaan itsensä auki. Tässä niitä siis nyt olisi.

Lähdin vuoden 2015 joulukuussa ystäväni kanssa liftaamaan Tukholmasta kohti länttä, ja päädyimme Rondane-vuorille lammaspaimeniksi erään aivan mielettömän hyväsydämisen liftikuskinaisen ja seikkailijattaren ansiosta. Olen kirjoitellut Ruotsin ja Norjan käsittäneestä parin viikon liftausreissustamme täällä ja työstäni lampaiden parissa Kvamin kylässä täällä.

norja40norja42
norja41 norja46
norja43 norja47
norja44 norja49
norja48norja45

Lampaille tarjoiltiin ruoka aamuin ja illoin, joten päivisin meillä oli yleensä aikaa tehdä muutakin. Parina päivänä kävimme lounaan jälkeen kävelemässä ylempänä kotivuoremme rinteellä. Pilkesilmäinen lammastilan vanha Anders, jonka kanssa vanhan maalaistalon jaoimme, tarjoutui ajamaan meidät autolla ylös kukkulan laelle. Sen toiselta puolelta näki Rondanen kansallispuiston lumihuiput. Toiset niistä piirtyivät terävinä tummenevaa taivasta vasten, toiset kumpuilivat sen näköisinä, että aivan kutsuivat laskettelemaan. Lähdimme ylös niin rytäkällä, että työvaatteet jäivät päälle. Vaan eipä sillä tuolla maaseudulla paljon väliä ole, vaikka kulkisi lampaanhajuisissa housuissa, jotka on köytetty ylös Koskenkorva-vyöllä. Se oli kuulemma vanhan Andersin lempiviinoja.

Toisena päivänä saimme taas ihailla upeaa auringonlaskun ilotulitusta taivaalla. Tuona päivänä Rondane värjäytyi pinkiksi ja taivas hehkui oranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä. Aloitimme kävelylenkkimme melkein samasta paikasta, mutta eri suuntaan. Tällä kertaa emme menneet lammastilallisten ylhäällä sijaitsevan mökin ohi. Lampaat pääsevät sinne kesäisin rouskuttamaan tuoretta ruohoa.

norja14 norja15
norja20norja18 norja16
norja17
norja21 norja22
norja23 norja24
norja25 norja26
norja27 norja28
norja29 norja30

Kvamissa tuntui olevan joka päivä hyvä sää, mikä johtuu kuulemma siitä, että kylän ja meren väliset vuoret pysäyttävät sateet, ja Kvamissa paistaa usein aurinko. Näimme öisin himmeän vihreinä läikehtiviä revontulia, mutta ennen kaikkea upeat tähtitaivaat. Tuolla norjalaisilla vuorilla oli tavallaan niin samanlaista kuin Suomessa, mutta tavallaan kuitenkin niin erilaista, maastonmuodoista alkaen. Kylän valot tuikkivat alhaalla illan hämärtyessä ja vuoren juureen louhittavasta tunnelista kuului aika ajoin etäistä jyrinää. Oli jotenkin niin seesteistä, että ei ihme että monet lammastilan vapaaehtoiset palaavat takaisin tähän lämpöiseen paikkaan kylmillä vuorilla. Minäkin haluaisin, ja varsinkin viereiseen kansallispuistoon patikoimaan. Eihän se Jotunheimenkään kaukana olisi.

Mikä on sun lempipaikka Norjassa?


In English: Before Christmas, something led my thoughts to the wintery Rondane mountains of Norway, where we spent a week doing volunteer work with sheep in December of 2015. Maybe it was the search for the Christmas spirit in sunny and definitely snowless Portugal, but it was these photos I wanted to view. We used to do some afternoon walks up our home hill, from where we could see the snowy peaks of the Rondane national park. On one day we witnessed a flaming sunset that colored the mountains pink, and on another day we were soaked in the shades of blue. Down in the valley the lights of the village were twinkling and everything felt so simple and clear. It’s no wonder that many volunteers keep coming back to this warm place in the cold air.

Viikkoni norjalaisena lammasfarmarina

Minä ja ystäväni halusimme joulukuisella Ruotsin ja Norjan -matkallamme pestautua vapaaehtoistöihin, mieluiten vuorille maatilalle, jossa olisi lampaita. Löysimme täydellisesti kuvaukseen sopivan vapaaehtoistyöpaikkamme Rondane-vuorilta sattuman kaupalla (tästä postauksestani voit lukea, miten se tarkalleen ottaen tapahtui), mutta yleisempää on etsiä työpaikka itselleen esimerkiksi WWOOF NorwayWorkaway tai HelpX -sivujen välityksellä. Näillä saiteilla on listattu hosteja, jotka etsivät vapaaehtoisia, ja heihin voi ottaa yhteyttä maksettuaan parinkympin arvoisen rekisteröitymismaksun. Diiliin kuuluu, että töitä tehdään 4-6 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa majoitusta ja ruokailuja vastaan. Työpaikkoja on erilaisia, mutta WWOOF keskittyy luomutiloilla tehtäviin töihin, kun taas Workawaysta ja HelpX:sta voi löytää melkeinpä mitä vain. Toki töihin voi varmasti pestautua myös ilman mitään välittävää tahoa, tai auttaa ihan muutenkin vain.

lammas20 lammas1
lammas14

Kvamin kylässä sijaitsevalla Leine Merino -lammastilalla työskentely oli ensimmäinen kosketukseni tämäntyyppiseen vapaaehtoistyöhön ja lampaiden hoitamiseen. Toki olen antanut aikaani aiemminkin niin kehyprojektin monitorointihaastatteluja tekemällä, raporttia kirjoittamalla, koululuokkia kansainvälisyyteen tutustuttamalla kuin SPR:n nälkäpäiväleipiäkin myymällä, mutta maatalouden parissa tehty vapaaehtoistyö oli minulle aivan uusi kokemus (jos nyt ei lasketa niitä anoppini kanojen ruokkimisia Portugalissa). Wwooffauksen ideana onkin, että vapaaehtoinen saa paitsi ilmaisen ylläpidon, myös oppia maatilan erilaisista töistä ja kokonaisesta elämäntavasta. Viikonloppuisin ja iltapäivisin pääsee tekemään retkiä lähialueille. Hostaaja puolestaan saa auttavan käsiparin ja seuraa. Kulttuurivaihtoa ja kansainvälistymistä tapahtuu puolin ja toisin, ja vaikka kaikki kokemukset eivät ole hyviä esimerkiksi henkilökemioiden tai väärinkäsitysten takia, on suurin osa kuitenkin mitä luultavimmin ikimuistoisia. Ainakin meidän kokemus oli!

Vapaaehtoistöihin voi lähteä kuka vain, mutta erityisen hyvin homma sopii tietysti opiskelijoille ja muille, joilla halu maailmalle on suurempi kuin kukkaron sisältö ja sopeutumiskykyä sekä intoa uuden oppimiseen löytyy. Erityisesti tarvitaan aikaa. Viikon oleskelu voi sopia joillekin, kuten meidän tapauksessamme onneksi sopi, mutta useammin töihin sitodutuaan useammaksi viikoksi tai jopa kuukausiksi. Työt ovat usein fyysisiä, joten hyvästä kunnosta on toki etua, mutta enpä itsekään ole mistään voimakkaimmasta päästä, ja hyvin pärjäsin. Ainoa kauhua herättänyt työ oli painavan ja pitkän lasi-ikkunan nostaminen paikoilleen yli parin metrin korkeuteen tikkailla seisoen. Meitä oli kolme, mutta itse en putoamiskammoni kanssa kyennyt tekemään tikkailla seisoessani muuta kuin pitelemään sitä ikkunaa hartiani päällä ja nyyhkyttämään toivoen, että tikkaat eivät kaatuisi! Kieltämättä kävi mielessä, mitä matkavakuutukseni sanoo tällaisesta. Se kannattaa siis tarkistaa ennen töihin pestautumista.

lammas9lammas7

lammas10

Räyhäkkäät lammaskoirat melkein tositoimissa.

lammas3
lammas21

Päivät alkoivat herätyskellon soitolla noin kello 7:45. Kahdeksan jälkeen heitimme kylmässä eteisessä kohmettuneet työvaatteet niskaan ja kävelimme kirpsakassa pakkasaamussa toiseen taloon aamiaiselle. Ensimmäiseksi suuntasin vessaan, sillä meidän talossamme oli pelkkä kylpyhuone, vessan ollessa ulkohuussi. Auringonnousu oli jokapäiväinen ja aina erilainen spektaakkeli, jonka värien vaihtumista seurasimme niin ulkona kuin ikkunastakin aamupalaa syödessämme. Aamiaiseksi oli joka päivä itseleivottua leipää juuston, voin ja joskus tomaatin tai avokadon kanssa, palanpainikkeena pikakahvia. Nämä väsäsimme tilan nuoremman isännän ranskalaisen tyttöystävän ja heidän poikavauvansa kanssa sotkuisessa, mutta kodikkaassa keittiössä, jossa saimme luvan syödä mitä kaapista löysimme.

lammas4

Lammasrakkautta!

lammas18

lammas11

Kärsimätön ruokailupaikan jonottaja onnistui häätämään toisen.

lammas15

Kello yhdeksältä menimme lampolaan. Harjasimme eilisten iltaruokien jämät käytäviltä ja heitimme ne kuivikkeiden sekaan. Annoimme karitsoille ja joka toinen päivä myös aikuisille lampaille viljapellettejä, jotka olivat selkeästi parasta herkkua, mitä nuo tyypit tiesivät. Auta armias sitä määkimistä ja huutoa, kun pellettisangon viereen käveli! Todellakin tiesivät, mitä sieltä oli tulossa. Sen jälkeen toinen meistä kiipesi heinälatoon paria kerrosta ylemmäksi, ja alkoi viskellä heinää kattoluukun kautta alas. Pelkkä halikko painoi jo ihan tarpeeksi, joten pölyävän heinän heittely sai hien pintaan, vaikka sisälläkin oli pakkasasteita. Jotain nautinnollistakin siinä yksinkertaisessa hommassa silti oli, ja välillä voi hengähtää heittäytyen heinille makaamaan. Toinen jakoi alhaalla heinää viiteen ruokintarivistöön, johon lampaat saivat laitettua päänsä ja syötyä. Koirat tietysti juoksivat ärsyttävästi jaloissa koko ajan, kerjäten rapsutuksia ja purren lampaiden korvia, kun silmä vältti. Himskutin kiusanhenget! Lampolan täytti kuitenkin pian tyytyväinen hampaiden lonksutus ja rouskutus. Ja kyllä ne sitä heinää söivätkin! Joskus täytyi antaa santsikierros, jos kaukalot olivat tyhjenneet. Lopuksi täytimme vielä vesialtaat. Tähän hommaan meillä meni yli kaksi tuntia.

lammas12
lammas13
lammas16
lammas17

Kello yhdeltätoista aurinko oli kivunnut vuorten ylle ja ikkunasta sisään lampolaan. Kvamissa on melkein aina aurinkoista, sillä meren puolella olevat vuoret saavat sateen putoamaan, eivätkä pilvet juuri tule Kvamiin saakka. Oli aika päästää pässit omista aitauksistaan tyttöystävien metsästykseen. Se oli hiukan pelottavaa, sillä varsinkin nuoremmat pässit kyllä puskevat, jos sille päälle sattuvat. Lampaat oli aidattu omiin osioihinsa, jotta tietyt lampaat tulisivat tiineiksi tietylle pässille. Kesäisin ne ovat tietysti ulkona, mutta talvella niitä ei sinne kylmään hevillä saanut. Seurasimme, josko pässit löysivät itselleen tyttökaverin, ja merkkasimme ylös keiden välillä jotain säpinää tapahtui. Nauroimme kippurassa pässien haistelunaamoille. Vähän törkeää ehkä hekottaa toisten vakavalle lempimiselle, mutta mitäs sanotte näistä irstaista ilmeistä:

lammas2-horz
lammas19lammas8lammas5

Minä sanon, että voi apua!

Tämän jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jonka käytimme yleensä asuintalomme siivoamiseen. Siellä asustava vanha isäntä kun ei ollut niin turhan tarkka hygieniasta… Teimme itsellemme lounasta, siivosimme lisää,  heittelimme koirille keppiä, söimme keksejä ja joimme teetä, kävimme kävelyllä vuoria katsomassa. Yhtenä päivänä siivosimme lampolan yläkerrasta heinäpaalien muoveja. Kello viideltä oli aika mennä uudestaan lampolaan tarjoilemaan määkijöille iltapala. Se olikin paljon märempää ja painavampaa rehua, joka oli jäätynyt koviksi laatoiksi. Tässä hommassa alun lattianharjauksineen meillä meni yleensä vielä kauemmin kuin aamupalan kanssa, vaikka nuorempi isäntä yleensä heittelikin meille valmiin heinäkasan lampaille jaettavaksi. Erittäin hyvää hauiksenkasvatushommaa! Vielä vesien täyttö toiseen kertaan, ja pieniä rapsutustuokioita sen lomassa. Toiset lampaat olivat hyvinkin hellyydenkipeitä ja seurallisia, kun taas toiset olivat todella arkoja. Vaikka ne ovatkin sellaisia laumasieluja, että kun yksi juoksee niin kohta kaikki juoksevat, on niilläkin silti selkeästi omat luonteensa. Kun lampaat olivat tyytyväisiä, pääsimme mekin vihdoin ja viimein syömään herkullista norjalaista illallista, joka odotti meitä valmiina vanhan Andersin kotiviinin ja loputtomien tarinoiden kruunaamana. Iltaisin ihailimme kirkasta tähtitaivasta linnunratoineen, alhaalla vuorten mustien siluettien alla loistavia Kvamin kylän valoja ja kerran jopa revontulia.

Niin ne päivät kuluivat, yksi toisensa perään. Ja ne lampaat! Aika valloittavia tyyppejä. Tuotantoeläimiä toki, mutta vaikuttivat pääsääntöisesti ihan tyytyväisiltä elämäänsä. Itse en tämän kokemuksen jälkeen varsinaiseksi eläintilalliseksi ryhtyisi, mutta pari lammasta voisin kyllä vielä joskus ottaa lemmikeiksi ja tuottamaan siinä sivussa hieman villaa. Vaikka sellaisia kuten yksi lammas, jolla oli kivuton tyrä. Se ei voinut tulla tiineeksi ja odotti sen takia raukkaparka teuraaksi joutumista.

lammas22

Oli hienoa saada oppia norjalaisen lammasfarmarin päivistä ja elämästä yleensä. Ei sillä rikastumaan rahallisesti pääse, mutta rikkautta löytyy sitten muilla tavoin, kuten ympäröivä luonto, maisemat, puhdas ilma ja ruoka, yhteisöllisyys ja eläinten seura. Elämä on yksinkertaista ja rankkaa, mutta seesteistä. Ei se ollut huonoa elämää ollenkaan. Noihin maisemiin haluaisin ehdottomasti palata vielä takaisinkin, etenkin Rondane-vuorille vaeltamaan. Sain muuten kotiinviemisiksi pari kerää näiden lampaiden villasta tehtyä lankaa! Vielä en ole päättänyt, mitä siitä kutoisin.

Oletko sinä tehnyt vapaaehtoistöitä ulkomailla? Kerro ihmeessä kokemuksestasi!


In English: In December I spent a week volunteering on a sheep farm in Norway. We were feeding the sheep every morning and every evening, and doing other work such as cleaning on top of that too. In the morning we were watching the spectacular sunrise and in the evening admiring the clear star skies, the Milky way, aurora borealis and the lights of Kvam village below us. During the days we were having lunch, drinking tea, playing with the dogs and going for walks. The work was physical and hard, and life was simple yet full of beauty. The richness did not lie in money, but in nature, views, clean air and food, community and animal company. I don’t want to become an animal farmer myself, but a couple of rescue sheep would be lovely pets. It was however a nice opportunity for learning and seeing how life is up in the Norwegian Rondane mountains.

Kuinka matkustaa lähes ilmaiseksi

Matkustamiseen tarvitaan resursseja. Joko omia resursseja, julkisia resursseja tai jonkun muun resursseja. Matkustaakseen ei itse tarvitse välttämättä omistaa kuin aikaa.

Minulta kysytään välillä, miten rahoitan reissujani. Olen opiskelija, joka ei käy töissä eikä nosta opintolainaa. Pidän vapaaehtoisena kansainvälisyyskasvattajana silloin tällöin työpajoja, joista saan päivärahan, mutta ei sitä varsinaiseksi osa-aikatyöksi voi kutsua. Opintojeni aikana minulla on ollut työpaikka oikeastaan vain kerran noin puolen vuoden ajan. Arvostan vapaa-aikaa ja haluan keskittyä opintoihini, ja suoraan sanottuna muut kuin oman alan työt eivät kiinnosta niin paljon, että jaksaisin niitä vain rahan takia illat pitkät tehdä. Minun on siis pärjättävä sillä, mitä Kelasta saa. Omalla kohdallani se tarkoittaa vuokran jälkeen noin 160 euroa kuukaudessa. Miten näillä tuloilla pystyy kukaan matkustamaan? Oma vastaukseni on, että kun on tarpeeksi aikaa, pystyy matkustamaan lähes ilmaiseksi.

bud1

Opintolainan turvin tuli matkusteltua reppu selässä mm. Intiassa vuonna 2011 ja Väli-Amerikassa vuonna 2012 (Blogger-aikaisia postauksia löytyy täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä). Sitten päätin, että nyt riittää. En halua enempää lainaa taakakseni. Reissujalka kuitenkin vipatti aivan samaan tahtiin, joten oli löydettävä uusia tapoja lähteä maailmalle. Tapoja, joilla rahaa ei kuluisi liikaa.

Keväällä 2012 vietin kymmenisen päivää Berliinissä täysin ilmaiseksi. Euroopan Unioni maksoi jopa 70% lentojeni kuluista, sillä osallistuin Nutrition & Sustainability -nimiseen työpajaan, jolle EU oli myöntänyt rahoituksen. Siellä syötiin pelkkää luomuruokaa, käytiin tutkimassa Berliiniä sekä lähimantuja, ja ruokailtiin kasvisravintolassa useammankin kerran. Vuoden kuluttua, keväällä 2013, lähdin liftaamaan Balkanille ystäväni Maijan kanssa. (Postauksia täällä, täällä, täällä, täällätäällä ja täällä. Ai mitenniin voisi tehdä yhden tagin per yksi reissu?) Viipotimme menemään pitkin Adrianmeren rantoja ja luodinreikäisiä kaupunkeja kuukauden päivät, ja rahaa kului vähemmän kuin Suomessa vuokraan: 260 euroa. Ja mehän ostimme jäätelöä, mansikoita tai huurteisen aina kun siltä tuntui, eli emme edes yrittäneet pihistellä. Tuohon summaan sisältyivät myös lautat Tallinnaan ja takaisin, sekä junamatka Suomessa. Miten me sitten onnistuimme kuluttamaan niin vähän? Siihen on kaksi syytä: liftaaminen ja sohvasurffaaminen. Matkalla suurimmat kulut ovat tietysti transportaatio ja yöpyminen, ja jos ne eivät maksa melkein mitään, ei kuluja paljon jää jäljelle. Etelämpänä ruokakin on halpaa.

bud5

Kroatiassa kyytiä odottamassa.

Syksyllä 2013 lähdin vaihtoon Tsekkiin. Erasmus-apurahat juoksivat, ja rahaa jäi jopa säästöön tulevaa varten. Keväällä 2014 tein työharjoittelun asuen Lissabonissa edelleen Erasmus-harjoittelun apurahaa nostaen, ja loppukesästä toteutimme unelmamme Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta ylijääneitä pennosia hyödyntäen, telttaillen ja maksimissaan 5 euroa pyhiinvaeltajien yösijoista pulittaen. Montakaan kuukautta ei kulunut, kun minut valittiin tekemään projektiseurantaa Sansibarilla pyörineeseen kehitysyhteistyöhankkeeseen, jossa olin ollut vapaaehtoisena mukana jo pari vuotta. Pääsin kuukaudeksi Afrikkaan, eikä omasta pussista tarvinnut pulittaa kuin ruoka ja muu eläminen, sillä projekti maksoi lennot sekä majoituksen. Toki sinne lähdettiin ensisijaisesti tekemään töitä ja opinnäytetyötä, mutta vapaa-aikaa jäi silti runsaasti.

bud4

Usein kengännauhaakin kapeampi budjetti tarkoittaa monia kohtaamisia ihmisten kanssa.

Portugalissa kävimme Zén kanssa viime vuonna kolmesti (herranjumala ja anteeksi hiilidioksidipäästöt – mutta oikeastaan menimme kolmesti ja tulimme takaisin viime vuoden aikana vain kahdesti), joista appiukko on avokätisesti kustantanut kahden reissun lennot. Suurkiitokset siitä, appiukko. Nämä ovat kuitenkin viime vuosien ainoita kertoja, kun joku muu ihminen on suoraan omasta pussistaan maksanut reissaamisestani jotakin.

Sitten päästään viimeisimpään liftausreissuun, joka sijoittui joulukuisiin Ruotsiin ja Norjaan, joista jälkimmäisessä vietimme suurimman osan aikaa. Pikaisen googletuksen perusteella Norja on rankattu maailman toiseksi kalleimmaksi maaksi elää ja viidenneksi kalleimmaksi maaksi matkustaa, kuten vähän uumoilinkin. Norjalaisessa ruokakaupassa ei ollut Suomen hintoihin tottuneelle mitenkään suoranaisesti superkallista, mutta suurimmassa osassa tuotteista oli silti hinnassa pieni tai etenkin maitotuotteiden ja alkoholin kohdalla vähän suurempikin Norja-lisä. Jotkut asiat taas olivat halvempia kuin Suomessa (kuten esimerkiksi valmissmoothiet). Minun ja Maijan kahden viikon roadtrippiin kului yhteensä noin 180 euroa. (Jos nyt muistatte lähes samansuuruiset kuukausituloni, niin tässä kohtaa saan kiitellä polvillani veronpalautuksia.) Merkkasin kaikkien ostosteni hinnat ylös ja muunsin ne jälkikäteen euroiksi.

bud1

Reissukirjanpitoni.

Ruokaan kului reissun aikana 121,50 euroa. Söimme ravintolassa jokaisena päivänä Ruotsissa ollessamme. Norjassa tai Suomen päässä emme käyneet ravintoloissa, vaan ostimme ruokaa kaupasta, mutta ostettua tuli kaikenlaista ”turhaakin”, kuten vissyvettä ja suklaata. Norjan Kvamissa vapaaehtoistöissä ollessamme me ruokimme lampaita ja siitä hyvästä meidät ruokittiin. Tätä tai ravintolattomuutta Norjassa ei tosin mitenkään etukäteen suunniteltu, asiat vain sattuivat järjestymään parhain päin. Vapaaehtoistyö onkin hyvä keino oleskella ulkomailla ilmaiseksi, mikäli työstä saa korvaukseksi yösijan ja ruuat. Jo viikoksikin voidaan ottaa töihin, eli kuukausitolkulla ei välttämättä tarvitse samassa paikassa viipyä. Kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä me emme itse onnistuneet löytämään työpaikkaa, mutta onneksi maailma sen sitten järjesti.

bud6

Joskus reissuruoka on näyttänyt tältäkin. Ljubljana 2013.

Liikkumiseen kului puolestaan 51,40 euroa. Tämä sisältää paikallisliikenteen liput Tukholmassa ja Turussa, bussiliput Suomessa (Jkl-Hki sekä Tku-Jkl), ja laivaliput Helsinki-Tukholma ja Tukholma-Turku. Ostimme kummallekin matkalle risteilyt reittimatkojen sijaan, mutta poistuimme laivasta puolimatkassa. Käsittääkseni noin ei oikeasti saisi tehdä, mutta siinä säästää. Helsinki-Tukholma-matkalle meillä oli huuto.netistä ostettu risteilylahjakortti, jonka avulla hinta oli 9 euroa per nenä (B-hytti), ja paluumatkalle ostimme risteilyn Viking Linen ruotsalaisilta sivuilta, joilla ne ovat Suomen sivuja halvempia. Hinta oli muistaakseni 12 euroa ja sisälsi C-hytin. Muuten matka taittui peukalokyydillä. Kiinnostaisiko ketään muuten liftaamista käsittelevä postaus?

Pääsylippuihin kului 9,80 euroa. Kävimme Tukholman Fotografiska-museossa, jossa opiskelijahinta on 90 kruunua.

bud3

Vapaaehtoistyö ihanien lampaiden kanssa tarjosi majoitukset ja ruuat vuoristossa viikoksi.

Majoittumiseen kului pyöreät 0 euroa. Nukuimme laivalla, sohvasurffasimme, yövyimme kaverin luona ja wwooffauspaikassamme Kvamissa. Kertaakaan emme meinanneet jäädä ilman yöpaikkaa, emmekä itseasiassa edes lähettäneet yhtäkään surffauspyyntöä. Laitoimme avoimen pyynnön kohdekaupunkiin esimerkiksi sopivan liftauspäivämatkan päähän, ja saimme aina monta tarjousta ihmisiltä, jotka halusivat majoittaa meidät luokseen. Näistä sitten valitsimme kivoimman kuuloisen tai parhaat arvostelut saaneen hostin, ja näin oli lämmin, turvallinen ja yleensä mukavakin nukkumapaikka varmistettu ja bonuksena saimme tavata näitä ihmisiä. Saimme jopa hassun tarjouksen tukholmalaiselta tyypiltä, joka oli menossa telttailemaan mutta lupasi rakentaa meille majan ja tarjota lämmintä soppaa. Siis joulukuun lopulla! Valitsimme kumminkin lopulta sen opiskelijaboksin lattian. Sohvasurffaus on nykyisin erityisen helppoa, kun ihmisillä on älypuhelimissaan tai tableteissaan nettiyhteydet ja wifi on yleensä aina vähintään jossakin kahvilassa tarjolla. Pari vuotta sitten Balkanin-reissulla jouduin raahaamaan läppäriä rinkassani, jotta saimme otettua yhteydettä hosteihin, mutta takana ovat ne päivät.

Tässä vielä komea piirakkakuvio kulujen jakaantumisesta tällaisella reissulla:

20160114050247

Minulle ei ole koskaan tullut näillä reissuillani sitä ongelmaa, että rahat olisivat oikeasti loppuneet. Etukäteen olen sitä ehkä satunnaisesti murehtinut, mutta kyllä ne ovat aina riittäneet, ja aina on ollut sen verran ylimääräistä, että hädän sattuessa pystyisi menemään hostelliin. Päätöksen kun tekee, että nyt liftataan, bussilla ei matkusteta kuin pakon edessä ja yritetään päästä kotimajoituksiin, ei rahaa pääse kulumaan liiaksi vaikkei nautinnoista edes tinkisi. Itselleni reissunautinnot tarkoittavat usein luontokohteita, huikeita maisemia, seikkailuja ja hyvää mutta edullista ruokaa. Satanen per viikko riittää missä päin maailmaa tahansa, kun se kerran riittää Ruotsissa ja Norjassakin.

Minusta ei myöskään tunnu, että olisin pummi tai varsinaisesti kiitollisuudenvelassa. Kukaan ei pakota autoilijoita ottamaan liftareita kyytiin, eikä liittymään sohvasurffaussivustolle. Useimmiten autoilijat haluavat juttuseuraa pitkille ajomatkoille, joten diili on win-win: kummallekin osapuolelle suotuisa. Myös sohvasurffauksen pointti on tavata uusia ihmisiä ja kokea kulttuurivaihtoa; ilmainen yöpaikka tulee siinä sivussa. Myös hostit saavat surffauksesta paljon irti. Sivustolla profiilistasi ei edes näe, kuinka monta kertaa olet joutunut hylkäämään sinulle esitetyn majoituspyynnön, eikä sohvasurffaus ole vain supersosiaalisten hommaa. Usein reissuillaan surffanneet kuitenkin ottavat ihmisiä vastavuoroisesti myös omaan kotiinsa. Samoin teen minäkin, koska tiedän, kuinka iso ilo siitä matkalaiselle on. Takaisinantamista voi halutessaan kenties ajatella positiivisena velkana maailmalle. 🙂

bud2

Näitä maisemia ihailimme Norjassa viikon päivät – eikä maksanut mitään.

Olen osittain kaukokaipuun ajamana päättänyt kouluttautua alalle, jossa minun ei tulevaisuudessakaan luultavasti kovin usein tarvitse maksaa matkoista itse, vaan tulen töihin päästessäni saamaan niistä jopa palkkaa. Seuraava näköpiirissä oleva alaani eli ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyvä reissu on jo valmisteilla, ollut vielä muodottomana mielen perukoilla jo viime keväästä. Se tulee kestämään koko pitkän kuuman kesän, ja odotan sitä päivä päivältä enemmän. Apurahojen turvin sillekin lähdetään. Taidan kuitenkin paljastaa vasta myöhemmin asioiden varmistuttua kokonaan, mistä on kyse!


In English: Our budget was rather minimal in Sweden and Norway. Most money was spent on food (121,50 euros). We went to eat out in restaurants basically every day we spent in Sweden, but not at all in Norway. There we were feeding the sheep and as a thanks, we were being fed. Other costs were transportation (51,40 e including buses, ferries and local transportation) and entrance fees (9,80 e from Fotografiska photography museum). Thanks to couchsurfing.org and hitchhiking, our two-week trip didn’t cost much. In my opinion, stunning views and good food are the components that make any trip perfect, the rest is not so important. And you don’t have to give up those even if you were hitchhiking and sleeping in people’s couches. In fact, you might even find more of them!

On the road in Sweden & Norway

Tutuntuoksuinen koti, oma pehmeä sänky ja yliopistoarki ovat ottaneet avosylin vastaan tämän joululomalla parissakin reissussa rähjääntyneen matkalaisen. Jääkylmä mutta satumaisen kaunis Suomi oli aamutuimaan melkoinen järkytys, sillä yölennolla Lissabonista Helsinkiin ei tullut uni silmään. Vaan kotona ollaan, ja nyt on aika palata Norjaan muisteloinnin ja kuvien kera!

Joulukuun alussa tehty reissu Ruotsin läpi Norjaan oli varsinaista ihmis- ja eläinkohtaamisten sekä upeiden talvimaisemien ilotulitusta. Norjassa en ollut ennen käynyt, mutta varmasti palaan tuohon ihanaan lumisten vuorien ja vuonojen maahan takaisin vielä jonakin päivänä. Viivyimme reissutoveri Maijan kanssa kaksi viikkoa tien päällä. Matkasimme peukalokuudillä, yövyimme sohvasurffaamalla ja löysimme sattuman tai kohtalon johdattamina vapaaehtoistyöpaikankin viikoksi, joten rahaa kului matkaan todella vähän. Paljon kuitenkin saimme, ja kovin kiitolliselta tuntuu kun muistelee niitä ihmisiä, jotka jakoivat kanssamme autonsa, asuntonsa, hymynsä ja tarinansa. Tuota hyvää yritän antaa takaisin toisille matkalaisille mahdollisuuksien osuessa kohdalle. Esimerkiksi juuri reissuame edeltävänä päivänä kävin kahvilla sohvasurffaajan kanssa, joka halusi kysellä koulutusohjelmasta, jossa opiskelen, päätääkseen hakeako itse siihen vaiko eikö. Teen budjettipostauksen vielä myöhemmin erikseen, mikäli rahankulutus tällaisella reissulla kiinnostaa. Tähän postaukseen on siis puristettu tuo kokonainen reissu parhaimpine paloineen, pähkinänkuoressa. Varoituksen sanasena, että teksiä on paljon!

road1

Ensimmäinen aamu Ruotsin Karlstadissa, sohvasurffaamassa Larsin luona.

road2

road4

Kaikkialle sitä joutuukin – taukoa pitämässä Haldenin korkeakoulun kahvihuoneessa.

Ruotsin hankalahkosta liftausmaineesta huolimatta kyytien saaminen oli helppoa kuin heinänteko, paitsi kotimatkalla Karlstadissa. Silloin jouduimme odottamaan useamman tunnin ennen kuin kyyti pysähtyi, mutta muuten emme joutuneet odottelemaan juuri lainkaan, tai ainakaan pariakymmentä minuuttia enempää. Yhtäkään epämiellyttävää kuskiakaan ei osunut kohdalle!

Meillä kävi aivan mieletön mäihä heti ensimmäisenä päivänä. Tai ehkä kyse oli enemminkin jonkinlaisesta kohtalon johdatuksesta. Matkustimme Viking Mariellalla vietetyn erittäin tuulisen ja aallokkoisen yön jälkeen Tukholman Slussenilta lähijunalla Kungsängeniin, jossa jouduimme kävelemään tuon lähiöpahasen läpi kännykän karttaa seuraten moottoritien rampille liftaamaan. Meidät noukki kyytiin hyvin likainen rekka, joka ajoi maa-ainesta Enköpingiin. Siellä pääsimme mukaan kippaamaan kuralastin työmaalle, jossa maata siirreltiin traktorein kasasta toiseen. Kuski oli sympaattinen vanha ukkeli, joka kiroili ruotsiksi eikä tuntunut juuri perustavan suomenruotsi-aksentista sillä vastasi aina englanniksi, mutta ajoi meidät ystävällisesti paremmalle liftauspaikalle Enköpingin laidan huoltoasemalle.

Seuraava kyyti pysähtyikin samantien: uusi urheilullinen hopeanharmaa Audi, jota ajoi punaiseen viittaan pukeutunut Vigdis. Hän oli kuusikymppinen norjalainen nainen, joka oli juuri tullut kotiin Nigeriasta. Tämä aloitti saman tien avautumisen siitä, miten hänen miehensä oli Norjan valtion toimesta karkotettu Schengenistä olemattomilla verukkeilla, ja miten hän oli juuri joutunut palaamaan Tukholman lentokentältä takaisin Nigeriaan. Niinpä Vigdis kaahasi melkoista ylinopeutta kohti Osloa ja asianajajaa, joka järjestäisi hänen miehensä paperit kuntoon. Kuinkas sattuikaan – mekin olimme menossa Osloon ja yöpyisimme myös puolimatkassa Karlstadissa! Kerroimme juttelun lomassa uudelle ystävällemme, että olimme etsineet paikkaa, jossa tehdä työtä majoitusta ja ruokaa vastaan, ja että mieluiten olisimme halunneet vuoristoon, tilalle jossa olisi lampaita. Leukamme loksahtivat pois paikoiltaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Vigdis ilmoitti tietävänsä meille juuri sopivan paikan kotikylästään. Hänen ystävillään oli lammastila Rondane-vuorten juurella, ja he olivat ottaneet sinne wwooffaajia (WWOOF = World Wide Opportunities on Organic Farms) ja opiskelijoita 70-luvulta lähtien.

road5
road3 road6
road8
road7road9 road10
road11

Karlstadissa yövyimme viisikymppisen sohvasurffaajan Larsin luona, käytyämme ensin katsastamassa Vigdisin taidegallerian postilaatikon ja syömässä wokkiravintolassa. Lars oli nuorekas, energinen ja mukava tyyppi. Vietimme iltaa hänen olohuoneessaan jutellen niitä näitä ja katsellen mtv:n musiikkivideoita. Väsymys veti matkalaisista nopeasti pidemmän korren, mutta aamulla heräsimme aikaisin jatkaaksemme matkaa aamupäivällä kohti Osloa Vigdisin Audin kyydissä.

Matkaa tehtiin pikkuteitä pitkin, joten maisemat olivat suoraa moottoritietä mielenkiintoisemmat, ja samoin olivat kuskimme tarinat seikkailuiltaan mm. Huippuvuorilta ja Afrikasta. Ajoimme Fucking Åmål -leffasta tutun Åmålin ohi ja näin naarashirven tien vieressä seisoskelemassa. Norjaa lähestyttäessä maisemat alkoivat muuttua kukkulaisemmiksi. Pysähdyimme kuvankauniissa Haldenissa, jonne olisi tehnyt kovin mieli jäädä vaeltelemaan ja valokuvailemaan, mutta varsinainen tauko pidettiin Høgskolen i Østfold -korkeakoululla, joka ei harmiksemme sijainnut kovin lähellä keskustaa. Hyödynsimme kahviautomaattia ja kirjaston nettiä, tutkimme käytäviä ja söimme patongit koulun kahvilassa. Aivan samanhintaista siellä oli kuin Suomenkin kahviloissa. Norjan kalleus tuli ilmi vasta viikon päästä, kun pääsimme ensimmäistä kertaa norjalaiseen ruokakauppaan.

Meidän oli tarkoitus jäädä yöksi Osloon, mutta Vigdis tarjoutui ajamaan meidät perille asti Kvamin kylään. Suostuimme tietenkin, sillä säästyisimme pitkän matkan liftaamiselta ja kuskimmekin saisi muuta ajateltavaa kuin Norjan kummallinen maahanmuuttopolitiikka. Kävimme Oslon Ikeassa syömässä, katselimme auton ikkunasta Lillehammerin valojen piirtymistä järven pintaan, ja kohta istuimmekin Leine Merino -nimisellä lammasfarmillamme keittiön puisen pöydän ääressä syömässä vanhan Andersin valmistamaa keittoa. Viivyimme Kvamissa kokonaisen viikon, mutta elämä tuolla vuorten ympäröimällä lammasfarmilla on ihan oma tarinansa.

road12

Evenstadin puusilta.

road13 road15
road14 road16

Viikko kului nopeasti, ja Kvamista kotiinpäin lähdön jälkeen kävimme moikkaamassa vanhaa luokkakaveriani Juulia, joka opiskelee wildlife managementia lähes kotimatkamme varrella sijainneessa Evenstadissa. En tiedä voiko Evenstadia kutsua edes kyläksi, sillä siellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin kyseinen koulu, silta, kyläkauppa ja muutama talo. Niin ja kaksi aitauksessaan elelevää metsäopiston lemmikkihirveä, joita kävimme katsomassa. Enpä ole koskaan ollut noin lähellä kyseisen eläinlajin edustajaa. Melkoisen suuria, vähän jopa pelottavia eläimiä, mutta niiden hassu nenä ja isot korvat tekevät niistä melkeinpä hellyyttäviä. Vietimme kotoisan illan Juulin kämpillä kokkaillen, dokumenttia katsellen, takkaa lämmittäen ja aivan valloittavan ihanaa Olav-kissaa rapsutellen.

road20 road17
road18 road22-horz

road21

Tarkennus on taas osunut ihan kohdilleen.

Seuraavana aamuna oli taas määrä jatkaa matkaa kohti Tukholmaa. Liftasimme bussipysäkillä keskellä-ei-mitään, vain luminen metsä seuranamme, mutta saimme kyydin Osloon työmatkalla olleelta tytöltä. Menimme hänen kanssaan toimittamaan tietokonetta oslolaiselle teollisuusalueelle. Jouduimme taas kiertämään ohi koko kaupungin jatkaessamme matkaa takaisin Karlstadiin, mikä on vähän harmi. Toivottavasti ensi kerralla on aikaa piipahtaa Oslon keskustassakin. Saimme melko lyhyitä kyytejä, ja jouduimme liftaamaan viimeiseen kyytiin pimeässä. Autossa oli kaksi tummaa kudistanilaiseksi osoittautunutta miestä, joista toinen naureskeli vähän turhankin innoissaan, joten kävi mielessä, että onkohan tämä nyt ihan fiksu veto, mutta aivan turhaksi osoittautui sekin pelko. (Tiedoksi vaan kaikille katupartioijille ja muillekin ennakkoluuloisille.) Ennen pitkää olimme perillä Karlstadissa yrittämässä päättää, mihin ravintolaan menisimme syömään. Päädyimme italialaisen pyörittämään pizzeriaan, ja mahat täynnä raahustimme yöpaikkaamme Olofin luo, missä menimme hänen taitavasti ja taiteellisesti sisustettua kotiaan ihailtuamme melko pian nukkumaan.

Aamulla oli edessä viimeinen etappi, mutta sitä ennen söimme aamupalaa huoltoasemalla, jonne Olof meidät autollaan heitti. Pyysimme huoltoaseman myyjältä pahvinpalaa kuin kunnon hobot konsanaan, josta askartelimme hienon Stockholm-liftikyltin. Sen kanssa marssimme rampille, nostimme peukun pystyyn, ja odotimme. Ja odotimme. Ja odotimme. Ja vaihdoimme paikkaa. Kahdesti. Lähes luovuttaneena, pakokaasuihin ja likaisiin tienpientareisiin lopen kyllästyneenä kökötin rinkkani päällä aivan surkeassa liftauspaikassa tien varressa, kun auto lopulta pysähtyi kuin pysähtyikin kohdallemme. Varmaan säälistä, koska kuski päivitteli huonoa sijaintiamme. Huonon liftauspaikan taktiikkakin näemmä toimii. Nobelin kaupungista Evenskogista saimme suoran kyydin Tukholmaan mukavalta norjalaismieheltä, joka oli menossa tyttärensä kanssa ravintolaan. Hän heitti meidät metroasemalle asti Tukholmassa, ja pääsimme helposti keskustaan.

road24
road23 road25

Tukholmassa kävimme syömässä todella halpaa pastaa (5,90/annos) kummallisessa teollisuushallin näköisessä ravintolassa, ja yövyimme pakistanilaisen jatko-opiskelijan Imranin pikkuruisen ja nuhjuisen opiskelijaboksin lattialla, mutta ikkunanäkymät hänen asunnostaan olivat varsin ensiluokkaiset. Eipä huono sijainti asua siis! Oli lauantai-ilta, joten kävimme hostimme kanssa kuppilassa parilla oluella. Ihan hauskaa oli katsastaa vähän Tukholman yöelämää, vaikkei siihen mitenkään perusteellisesti tutustuttukaan. Aamulla isäntä tosin meinasi, ettei edes muista illasta paljon mitään, mutta en kyllä tajua miten muutamasta oluesta lähtee keneltäkään muisti. Ehkä aasialainen huono viinapää ei ole pelkkä myytti. Sanottuamme heipat ja kiitokset Imranille kävelimme Maijan kanssa kaupungilla, lounastimme vanhan kaupungin kujalla Hermitage-kasvisravintolassa ja kävimme Fotografiska-museossa tuijottelemassa valokuvataidetta ennen takaisin Viking Linen kyytiin astumista. Hytin valkoisiin lakanoihin uppoaminen oli tällä kertaa laivamatkamme odotetuin aktiviteetti, mutta myös Viikkarin radiokanavat todettiin ihan viihdyttäviksi. Aamulla oli vastassa pimeä Turku ja Onnibus Jyväskylään kokonaiseksi yhdeksi  yöksi ennen joulunviettoon lähtemistä.

Aikamoinen kokemus tuo pariviikkoinen, jonka aikana tuli koettua paljon kaikenlaista raskaasta työstä ilonkiljahduksiin, reissufiiliksiin ja seesteisiin zen-tunnelmiin, kohdattua paljon erilaisia ihmisiä ja rakastuttua Norjan vuoriin sekä lampaisiin (ja Olav-kissaan). Lammasfarmikokemuksestamme kertoilen vielä myöhemmin lisää. Oletko sinä käynyt Norjassa?

In English: Our trip to Sweden and Norway was full of meeting friendly, kind and helpful people, making new animal friends and of course breathtaking winter views, especially in the Norwegian mountains. Me and my friend Maija hitchhiked from Stockholm to Kvam village and back, spending two weeks and little money on the road. Hitchhiking was mostly easy and fun with the exception of getting stuck in Karlstad for some hours on our way home. We volunteered for a week in a sheep farm in Rondane mountains and couchsurfed or stayed with friends for all the other nights. During the two weeks I experienced many kinds of things from hard work to bubbling joy and calm zen feelings. I will tell more about our wwoofing week on the sheep farm later on. Have you been to Norway?