Miksi Azorit?

Edellisestä kirjoituksesta kävi selväksi, että olemme muuttamassa Azoreille, Terceiran saarelle. Suuri osa ihmisistä varmaan ajattelee, että on täysin kahelia muuttaa piskuiselle saarelle keskelle valtamerta. Euroopan laidalla sijaitsevaan, maataloudesta elävään saaristoon, jonka asukkaat ovat vieläpä kaikista Portugalin alueista suurimmassa vaarassa kärsiä köyhyydestä ja syrjäytymisestä. Saarelle, josta pääsee pois lähinnä lentokoneella, jolla kohoaa aktiivisia tulivuoria ja jonka sää muuttuu niin nopeasti, että saman päivän aikana voi kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Miksi päätimme kuitenkin sanoa tälle tilaisuudelle kyllä?

Google Logo

Google Logo

Terceira Tech Island -projekti

Terceira Tech Island on Azorien paikallishallituksen alullepanema hanke, jonka tarkoituksena on luoda Terceiran saaresta teknologiayritysten keskittymä – uusi pienimuotoinen Piilaakso. Projekti tukee saarelle tulevia IT-alan yrityksiä tarjoamalla niille toimistotilat, asunnon senior-tason työntekijöille sekä lyhyitä koodauksen intensiivikursseja paikallisille nuorille ja alanvaihtajille. Saarella on paljon työttömyyttä, ja hanke toimiikin linkkinä uuden urapolun etsijöiden ja lahjakkaita työntekijöitä tarvitsevien yritysten välillä. Aiemmin monet ovat joutuneet muuttamaan mantereelle tai jopa ulkomaille löytääkseen töitä, ja tämä aivovuoto halutaan pysäyttää. Azoreilla on yksi Euroopan alhaisimmista veroprosenteista ja saariston maantieteellinen sijainti Euroopan ja Amerikan välissä edesauttaa yritysten kansainvälistä kasvua, mikä toimii myös porkkanana.

Tähän hankkeeseen yritys, jossa siippani työskentelee, on siis päättänyt lähteä mukaan ja sen takia olemme muuttamassa kyseiseen maailmankolkkaan. Azoreilta palkataan projektin puitteissa koulutettuja junior-tason koodareita määräaikaisiin ”hautomoprojekteihin”, ja mies työskentelee osittain heidän kanssaan ohjaten ja opastaen. Hän halusi pitkään opettajaksi, joten tällainen tilaisuus kuulosti tietysti vallan sopivalta.

Entä mitäs minä sitten ajattelin tehdä? Ryhtyä työnhakuun! Azorien ainutlaatuinen luonto ja ympäristönsuojelun tärkeys ovat luoneet sinne joitakin järjestöjä ja viranomaisia, joista saattaisi löytyä ympäristöalan töitä, vaikka työpaikkoja saarella onkin rajallisesti. Onhan minulla alan maisterintutkinto takataskussa, ja olisi kiva saada sille käyttöä. Voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta edes portugalilainen alhainen palkkataso ei siellä kuulosta ollenkaan niin epämotivoivalta kuin jos hakisin yhtä matalasti palkattuja töitä Lissabonista, koska kaupungissa töissä käymiseen liittyy niin monta muutakin kuormittavaa asiaa. Lisäksi pienen yhteisön osaksi muuttaessa naapurit ja muut tulevat varmasti tutuiksi, missä voi piillä mahdollisuuksia. Etenkin, kun Portugalissa työpaikat ja muutkin asiat järjestyvät usein suhteiden avulla. Ja jos en saakaan töitä, voin aina jatkaa makrameetuotteita käsityönä valmistavan ja myyvän yritykseni  sekä muiden projektien pyörittämistä kotoa käsin työskennellen.

Google Logo

Google Logo

Ilmasto

Subtrooppisilla Azoreilla on vierestä kulkevan Golfvirran ansiosta leudon kostea ilmasto. Keskilämpötila pysyttelee 14 ja 22 asteen välillä vuoden ympäri, eikä yli 30 tai alle 3 asteen lämpötiloja ole saariston asutuskeskuksissa mitattu koskaan. Kolmen mannerlaatan risteyksessä sijaitsevat Azorit ovat tuliperäisiä, minkä ansiosta maaperä on ravinteikasta. Saarilla saadaan vuorotellen sadetta ja aurinkoa, ja sadepäiviä on jopa kesäkuukausina, mikä pitää luonnon vehreänä ja on täydellistä puutarhanhoitoa ajatellen. Pilviä ja sumua muodostuu saaren keskustan pilvimetsäisten vuorenrinteiden ylle ja ne haihtuvat saaren toisella puolella ilmaan. Mereltä puhaltavat tuulet saattavat sitävastoin muodostua suojattomilla paikoilla haasteeksi, mutta saariston asukkaat ovat alusta alkaen luoneet viljelyksilleen suotuisia mikroilmastotaskuja esimerkiksi kivimuureja tuulensuojiksi kasaamalla.

Manner-Portugalin sitä vastoin ennustetaan muuttuvan entistäkin kuivemmaksi ja jopa aavikoituvan ilmastonmuutoksen seurauksena. Etelä-Portugalissa on nyt jo nähty 9 kuukauden mittaisia kuivuusjaksoja ja viime talvikin oli keskiarvoa kuivempi. Haaveilemani omavaraisempi elämä voisi mantereella käydä hankalaksi veden puutteen takia, tai ainakin paikka pitäisi valita hyvin tarkasti. Nytkin jo hirvittää, kuinka valtavasti pientäkin kasvimaata pitää näin kesällä kastella käyttäen vesijohtovettä, kun kaivoakaan ei ole. Olenkin ajatellut viime aikoina aika paljon vettä. Täällä aihe on ollut paljon enemmän läsnä kuin Suomessa. Ja sitä paitsi, kyllä täällä mantereellakin tuulee.

Google Logo

Google Logo

Hintataso

Kuivuus ei ole Manner-Portugalissa ainoa ongelma, vaan hintojen nousu tuntuu myös absurdilta etenkin täällä Suur-Lissabonin alueella ja Sesimbrassa. Ihmiset puhuvat asuntokuplasta, joka ehkä joskus puhkeaa tai sitten ei – sitä ei aiota jäädä odottelemaan. En tiedä, olisiko meille edes mahdollista saati sitten muutenkaan järkevää ottaa niin isoa lainaa, että voisimme joskus ostaa itsellemme oman, tarpeeksi suuren paikan täältä. Terceiralta on huomattavasti halvempaa ostaa maatilkku talolla tai ilman, eikä silti tarvitse lähteä kauas merenrannasta. Verotuskin on saaristossa kevyempää, esimerkiksi  normaali arvonlisävero on 18% Manner-Portugalin 23% sijaan. Supermarketissa hinnat eivät mielestäni poikkenneet mantereen hinnoista, ravintoloissa ja kahviloissa oli jopa halvempaa.

Toki Terceiralta puuttuvat monet halpaketjut, mutta se pakottanee tekemään tarvittavat ostokset kestävämmällä tavalla, kuten paikallisia tuotteita ja kivijalkakauppoja suosien, vaikka näiden hinnat olisivatkin hieman korkeampia.  Saari on aikoinaan ollut niin eristyksissä, että siellä kuitenkin tuotetaan kaikennäköistä. Continente-ruokakauppa avattiin saarelle jo jokunen vuosi sitten ja löytyypä Terceiralta myös oma paikallinen Guarita-supermarketketjunsakin. Saarella on myös pikku ostoskeskuksensa, mutta siitä ei oikein voi edes puhua samana päivänä Lissabonin alueen useiden valtavien shoppailupaikkojen kanssa. Periferiaan muuttaessa elämäntyyli muuttunee pakostikin, ja se on muutos jonka haluankin tapahtuvan. Täällä pääkaupungin tuntumassa kun tulee usein sorruttua tekemään tai ostamaan asioita, joita ei oikeasti haluaisi, koska kaikki on niin helposti saatavilla.  En oikeasti haluaisi olla ihminen joka käy ostoskeskuksissa, mutta käyn silti, koska se tuntuu kätevältä. Jatkossa omaa kulutustaan tulee toivottavasti tarkasteltua kriittisemmin myös olosuhteiden pakosta.

Google Logo

Google Logo

Luonto

Yksi Azorien suurimmista houkuttimista on saarten ainutlaatuinen, melko puhtaana säilynyt luonto ja sen tarjoama rauha sekä harrastusmahdollisuudet. Meri ja kaikki mahdolliset vesiurheilulajit ovat aina läsnä ja rannikolta löytyy myös useita luonnollisia merivesialtaita sekä pari hiekkarantaakin uimiseen. Puhumattakaan jylhistä rantakallioista, meressä uivista valaista ja delfiineistä ja saaren monista patikkapoluista. Vaikka ihminen onkin muuttanut Terceiran luonnollista kasvipeitettä rankalla kädellä, löytyy sieltä vielä ikivanhoja, sammalen peittämiä usvaisia laakeripuumetsiä.

Hiekkateiden varsilla kasvaa ahomansikoita ja endeemisessä pensaikossa azorilaista jättiläismustikkaa. Siis mustikkaa! Saaren keskeltä löytyy ruskeavetisiä pieniä järviä, joiden ympärillä kasvaa kanervaa ja takana kohoavat syvän vihreät havumetsät. Vähän kuin joku olisi ottanut parhaat palat Suomen luonnosta ja laittanut ne suotuisempaan ilmanalaan. Ainoastaan havuoksien outo muoto, mustanpuhuvat kasat tuliperäistä kiveä ja niiden takana kohoavat uinuvien tulivuorten rinteet paljastavat, että nyt ei ollakaan Pohjolassa. Tämä satunnainen yhdennäköisyys saa jotain joka kerta liikahtamaan rinnassa. Maaseudun kiviaitojen reunustamat, mereen päättyvät laidunniityt taas muistuttavat irlantilaista maalaismaisemaa. Terceira on kuin Eurooppa pienoiskoossa, yhdelle saarelle tiivistettynä.

Google Logo

Google Logo

Hitaampi elämänrytmi

Jos portugalilainen kulttuuri ei muutenkaan ole tunnettu nopeudestaan, niin saaristossa elämä kulkee vieläkin hitaammin. Asiat saattavat ottaa oman aikansa, ja se on täysin ok. Ympärillä tapahtuu vähemmän. Ja sen sijaan että tylsistyisi virikkeiden puutteeseen, voi käyttää omaa luovuuttaan ja tarkkailla ympäristöään. Huomata, miten aallot lyövät jatkuvasti rantakiviin, pilvet muodostuvat ja hajoavat, lehmät siirtyvät uuden ruohomättään äärelle, maitotonkat kolisevat traktorin kyydissä, sadekuuro lähestyy, kirkonkellot soivat. Tai sitten hakea adrenaliiniryöppyä extremelajeja harrastamalla. Vaikka työt ja arjen askareet ottavat tietysti sielläkin omansa, jää perhe-elämälle varmasti enemmän aikaa pääkaupungissa elämiseen verrattuna.

Azoreilla on myös hyvin turvallista, sillä rikollisuus on lähes olematonta muutamaa köyhempää naapurustoa lukuunottamatta. Joka kylässä on peruspalvelut kauppoineen, kahviloineen ja kouluineen. Ja uskon, että jos meillä joskus on muitakin kuin karvalapsia, on Terceira niillekin hyvä paikka kasvaa. Mitäpä sitä ihminen oikeastaan muuta tarvitsee kuin raikasta ilmaa, puhdasta ruokaa ja taivaanrannan jota katsella?

Google Logo

Google Logo

Siinäpä ne tärkeimmät syyt, miksi Atlantis kutsuu todennäköisesti jo kuukauden sisällä. En ole itsekään vielä sisäistänyt koko asiaa kunnolla, joten todennäköisesti vain suoritan muuton sen kummempia ajattelematta, ja herään vasta uudessa kodissa yhtäkkiä ajatukseen, että täälläkö sitä nyt ollaan. Aika uskomatonta.

Voisitko sinä kuvitella asuvasi pienellä saarella?

Mainokset

Auringonlasku Praia da Adragalla

Sintra on muutakin kuin loisteliaita satulinnoja ja kuninkaallista historiaa, vaikka niistä tuo Lissabonin kyljessä sijaitseva kaupunki tunnetaankin parhaiten. Sintra on myös säkenöiviä auringonlaskuja, merestä nousevia monumentaalisia kalliojyrkänteitä ja hämärän laskeutuessa tunnelmallisia hiekkarantoja. Se on luolia, joiden läpi kävellä mereen ja kylien rinteille kohoavia valkoisia, tiilikattoisia talorykelmiä. Vehreän Sintra-vuoriston taikametsien lisäksi se on ennen kaikkea ainutlaatuista Atlantin tyrskyistä ja rantakallioista loistonsa saavaa merellistä luontoa. Onhan koko Sintran rannikko luonnonpuistoa.

Viime talvena Sintran kansallispalatsissa ja Penan palatsin puutarhassa seikkailun jälkeen suuntasimme myöhäiselle lounaalle Sintran rannikolle. Sijainniksi valikoitui Praia Grande, jolta löytyi perinteinen portugalilaisravintola kattoterassilla. Siellä kelpasi täyttää vatsa ja paistatella iltapäivän auringossa rantaa, merta ja rantakadun liikennettä katsellen.

beach3 beach1
beach2

Kun lautaset oli tyhjennetty, alkoi aurinko jo painumaan mailleen. Päätimme kuitenkin ehtiä vielä käydä ihailemassa läheistä Praia da Adragaa, joka on Praia Grandelta seuraava ranta etelään. Ja kyllä kannatti! Korkeiden rantakallioiden ympäröivä hiekkaranta kylpi auringonlaskun pastellisävyissä, eikä siellä ollut montakaan muuta kulkijaa.

beach5
beach4 beach6-horz
beach8 beach9-horz
beach10 beach12
beach13 beach14

Ihmettelimme mereen avautuvaa holvimaista luolaa, rantaan lyöviä tyrskyjä ja merestä nousevia tummia kiviä. Parasta oli kuitenkin upea auringonlasku, jonka saimme kokea. Taivaalla lipuvat pilvenhattarat saivat aikaan varsinaisen taideteoksen, josta ei värien ilotulitusta puuttunut. Aaltojen kastelema rantahiekka heijasti vielä taivaan värit todella kauniisti. Ai että!

Aurinko painui aaltoihin, mutta värispektaakkeli vain parani vielä rannalta lähdettyämmekin: ajaessamme kohti kotia huomasin auton taustapeileistä punavioletin hehkun, josta täytyi vielä napata pari kuvaa auton ikkunasta. Tämä oli varmasti yksi top10-auringonlaskuista, mitä olen nähnyt.

beach15 beach16
beach17

Sintrassa on vielä monta kiinnostavaa paikkaa koluamatta. Rannoista haluaisin käydä tutkimassa kuvissa aivan hullun upealta näyttävän Praia da Ursan ja dyynien ympäröimän Praia Grande do Guinchon, joka tosin sijaitsee Cascaisin puolella. Myös Cabo da Rocan maisemissa olisi kiva tehdä vaellusretki, sillä sinne suuntautuneet visiitit ovat olleet kovin lyhyitä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Sintra is much more than fairytale castles and royal history, even though the town is best known for them. Sintra is also radiant sunsets and beautiful coastline lined with monumental cliffs, sandy beaches and Atlantic nature. Last winter, after visiting the National Palace of Sintra and the garden of the Pena Palace, we headed to the coast. After having a late lunch at a restaurant with a rooftop terrace at Praia Grande, we went to explore the next beach to south, Praia da Adraga. The beach was equipped with a cave arch leading to the sea, and the landscape was bathing in the pastel colors of the setting sun. And what a sunset it was! The flying light clouds painted a spectacular color show on the sky, that kept just getting better after the sun had dived into the waves. Must have been one of the top10 sunsets ever. There are so many places to visit in Sintra. Next I would love to explore the astounding Praia da Ursa and do a hike in Cabo da Roca, because the visits there have been so short.

 

Ilha Granden luontopolku: Circuito do Abraão

Ilha Granden luultavasti lyhyin patikkareitti löytyy aivan Vila do Abraãon kupeesta, ja siitä sen nimikin tulee: Circuito do Abraão eli Abraão Circuit. Me vietimme häämatkallamme viitisen päivää hidastempoista saarielämää tuolla brasilialaisella paratiisisaarella, ja päätimme eräänä pilvisenä päivänä saaren pääkylässä hengailun ja sen leppoisan fiiliksen aistimisen lisäksi suunnata helpolle patikalle, jolle lähteminen oli niin matalan kynnyksen juttu, että lähdimme laittamaan tassua toisen eteen aivan ekstempore. Polun varrelta löytyi niin vehreää metsää ja rantaluontoa kuin historian havinaakin.

circuit2 circuit1
circuit3 circuit4

Abraão Circuit -reitti lähtee mistäpä muualtakaan kuin Abraãon kylästä, sen pohjoisreunalta. Hiekkatienä alkavan polun alkupisteessä on opastaulu, joka kertoo, että tasoltaan helpolla reitillä on pituutta huimat 2 kilometriä, ja sen kävelemiseen pitäisi mennä 40-50 minuuttia. Jopa Googlen kartasta näkee polun alkupisteineen oikein hyvin.

Alueella on entisaikaan sijainnut muun muassa sokeriruokoplantaasi ja lasaretti, jossa pidettiin meriteitse saapuneita matkalaisia karanteenissa vuosina 1886-1913. Siihen perustettiin myöhemmin Brasilian liittovaltion vankila, joka oli toiminnassa vuosina 1932-1954. Ulkopuolelta sammaleen ja sisäpuolelta graffiteiden peittämä puoliksi maan alle rakennettu kivirakennnus on yhä pystyssä, vaikka luonto on alkanut ottaa sitä yhä enemmän valtaansa. Melko aavemainen paikka, jonka sisälle ei tehnyt mieli astua.

Vuonna 1971 Ilha Grandelle perustettiin valtaosan saaresta kattava suojelualue Parque Estadual da Ilha Grande, eli Ilha Grande State Park, jonka uumenissa Abraão Circuit nyt mutkittelee. 120 neliökilometrin kokoinen suojelualue koostuu suurimmaksi osaksi jopa kilometrin korkeuteen kohoavasta rannikkosademetsästä (Atlantic rain forest), mutta alueella on myös mangrovea, hiekkasärkkiä, puroja, laguuneja, hiekkarantoja ja rantakivikkoa.

circuit5 circuit6
circuit7 circuit8
circuit9 circuit10
circuit11

Ensimmäinen asia, jonka polulla bongasimme, oli jättiläismäinen etana. Siinä se mateli eteenpäin hiekkatien poikki. Kuuntelimme aaltojen lyöntiä rantaan parilla pienellä hiekkarannalla, jotka olivat saaneet hiekkaansa tummia sävyjä tuliperäisistä kivistä. Toisen nimi olikin Praia Preta eli Musta ranta. Ylitimme kivisiä, solisevia puroja, joiden yllä roikkui oksia ja liaaneja. Sademetsän siimeksessä kohosi myös vanha, unohdettu akvedukti, jonka koloissa oli alkanut kasvaa kasveja ja sammalta. Se on ilmeisesti joskus tuonut vuorilta vettä lasarettiin ja vankilaan.

Ehkä taianomaisin paikka polun varrella oli kuitenkin kiviseen puroon muodostunut lampi, jota metsä ympäröi ja kiviä pitkin virtasi vettä. Se oli jotenkin tosi tunnelmallinen paikka. Reitin lopuksi yritimme etsiä tietämme jonkinlaiselle näköalapaikalle. Erään kallion päältä kyllä näkyi vähän pidemmälle, vaikka puut peittivät suurimman osan näköaloista, joten ehkä se oli sitten se oikea paikka.

circuit12
circuit14 circuit13
circuit15

Ilha Grandella kannattaa ehdottomasti lähteä pidemmällekin luontoretkelle saaren sademetsäisille poluille, sillä patikointi on parasta mitä saarella voi tehdä – kenties yleisen relaamisen ja snorklauksen jälkeen. Abraão Circuit voi olla hyvä alkupala, sellainen lämmittelykierros ennen tositoimia. Tai sitten se tarjoaa mukavaa ajanvietettä rentoon lomapäivään, kuten meidän tapauksessa. Polku oli tosiaan jopa liiankin helppo käveltäväksi, enkä ainakaan muista että olisimme kertaakaan meinanneet siltä harhautua. Eli suositus tälle pikku luontoretkelle.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Abraão Circuit is probably the shortest hiking route on the Brazilian island Ilha Grande. It starts just outside the main village Vila do Abraão, hence the name. The trail is very easy and low threshold, which enabled us to step on it quite spontaneously. It has a length of 2 km and it should take some 40-50 minutes. The trail is situated in the Ilha Grande State Park established in 1971, but before the protection measures there had been a sugarcane plantation and a lazaretto, which was later used as a federal prison. This moss and graffiti covered stone building and an old aqueduct give an historical edge to the trail, which runs mostly through Atlantic rain forest, passing also by two beaches with black tones from volcanic rocks as well as some streams. My favourite place along this route was a pool that had formed into a rocky stream and was surrounded by thick forest. At the end of the trail we found some kind of a viewpoint. Hiking is the best thing to do on Ilha Grande (after general relaxing and snorkeling perhaps), and Abraão Circuit can be a good warm-up trail before the longer hikes. Or simply a nice thing to do on a holiday afternoon.

Syksyn kuulumisia Portugalista

Tervehdys! Ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia täältä Portugalista, nyt kun syksy on vaihtumassa talveksi.

Olen ahertanut viimeiset puolitoista kuukautta tiukasti graduni parissa ja se on edistynytkin ihan mukavasti. Eiköhän tässä siis pian valmistuta maisteriksi. Zé on puolestaan löytänyt töitä, joissa viihtyy hyvin ja on mahdollisuus myös työskennellä kotoa, mikä on ihan mahtavaa. Minullakin saattaa alkaa hommat joulukuun alussa Lissabonissa – pidetään peukkuja. Viikon työrupeaman jälkeen ollaan viikonloppuisin hengailtu Zén kavereiden kanssa, tehty pieniä retkiä lähialueille, käyty sushibuffetissa syömässä ja elokuvissa jo useampaan kertaan.

Meillä on myös muutto edessä. Emme mahdu enää kauaa asumaan täällä maatilalla muuten kuin jonkun perheenjäsenen kanssa, joten näiden kahden asian summana olemme etsineet asuntoa kaupungista, ja löysimmekin tilavan huoneen vallan mainiolta vaikuttavasta kimppakämpästä hyvällä sijainnilla. Muutama vuosi sitten haaveilimme yhteisöllisemmästä asumisesta samanhenkisten ihmisten kanssa, ja nyt mahdollisuus siihen tupsahti nenän eteen kun sitä vähiten odotimme. Aika huippua! Lissabonin vuokrat ovat nousseet korkeiksi, joten yhteisöasuminen antaa myös mahdollisuuden säästää enemmän rahaa, mihin sen sitten tulevaisuudessa käytämmekään – ehkäpä ihkaomaan maatilkkuun, jonne voimme rakentaa ekotalon, tai sitten johonkin aivan muuhun.

Pääsen myös treenaamaan portugaliani, kun on kämppiksiä, mutta kerron kenties enemmän sitten kun asia on ajankohtaisempi, huoneemme nimittäin vapautuu vasta joulun aikaan. Summa summarum, elämä tuntuu kaiken tänne muuttoon liittyneen sotkun jälkeen pitkästä aikaa inspiroivalta ja tulevaisuus valoisalta, vaikka suunnitelmat ovat menneet uusiksi jo monta kertaa. Mutta sitä vartenhan niitä kai tehdään. Suomeen palaaminen ei ainakaan ole enää käynyt mielen vieressäkään!

snorklaus3 snorklaus2
snorklaus4 snorklaus8-horz
snorklaus5snorklaus9snorklaus7snorklaus6
snorklaus10 snorkeling

Syksy oli todella lämmin ja kuiva, joten kesäkelit jatkuivat aina lokakuun loppuun saakka. Vasta nyt marraskuun vaihduttua ilmat ovat viilenneet alle 20 asteeseen ja olemme saaneet (vihdoin!) kunnon sateita. Tämä maa on palanut ja ollut muutenkin helisemässä kuivuuden kourissa. Nyt talvi on kuitenkin tullut ja kuiva maa on alkanut vihertää nopeasti, mikä on ollut ihanaa nähdä. Kävimme tällä viikolla jopa tähystelemässä, näkyisikö metsässä sieniä, mutta ehkä ne alkavat kasvaa vasta nyt runsaampien sateiden jälkeen. Ehdimme tämän syksyn aikana käydä useita kertoja nauttimassa rantaelämästä, mutta myös välillä harrastamassa aktiviteetteja. Kävimme esimerkiksi pari kertaa snorklaamassa, kiipeilemässä ja patikoimassa. Patikkareiteistä taidan kirjoitella erikseen, mutta tässä on kuvia snorklausretkeltä Sesimbrasta.

Tuona päivänä lämpötila oli kolmenkympin hujakoilla, ja löysimme Sesimbran rantakallioita pitkin kulkemalla mahtavan snorklausspotin. Ihan kuin luonnon oma uima-allas, pieniä rantakiviin lyöviä aaltoja lukuunottamatta! Hitsi että rakastan veden alle tähystelyä ja kaiken sen vedenalaisen elämän tarkkailua kaikessa rauhassa. Siitä jos mistään tulee minulle todellinen zen-fiilis. Atlantin vesi on täällä päin tosin sen verran kylmää, että ilman märkäpukua snorklatessa on välillä pakko nousta rantakiville lämmittelemään auringossa. Mutta sehän ei haittaa yhtään! Minun snorklaillessani menemään vilukissa-Zé kiipeili vedestä kohoavia kallioita pitkin free water solo’illen. Ei tarvitse patjaa tai köyttä, kun voi otteen livetessä pudota veteen.

azeitao1 azeitao2 azeitao6 azeitao3 azeitao4 azeitao5

Portugalissa harrastetaan perinteisiä viikonloppumarkkinoita, joilla myydään melkein mitä tahansa elävistä eläimistä lähitienoon ruoantuottajien antimiin, paikallisten käsityöläisten tuotteisiin, puutarhakasveihin ja halpoihin vaatteisiin sekä tekstiileihin. Me pistäydyimme eräs viikonloppu läheisillä Azeitãon markkinoilla, jotka järjestetään aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Mercado Mensal de Azeitãosta ei traditionaalisuutta puutu, sillä nämä markkinat ovat saaneet alkunsa jo 1800-luvulla. Meillä oli agendalla päästä eroon häkissään turhanpanttina kököttäneestä fasaanipariskunnasta, josta kukaan ei enää ole halunnut pitää huolta. Onnistuimme, joten toivottavasti fasaanit saivat paremman uuden omistajan. Mukaan markkinoilta tarttui tällä kertaa vain joitain hedelmiä.

Azeitãon markkinoilla vierailemisesta kiinnostuneille tiedoksi, että paikan löytää esim. Google mapsista hakusanalla ”Mercado Mensal de Azeitão”, ja markkinat ovat auki noin kello 9-17.

oliivi1 oliivi2 oliivi3 oliivi4 oliivi5

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni osallistumaan oliivien sadonkorjuuseen. Tai tarkemmin sanottuna, hoidin yksinäni oliivien sadonkorjuun. Eipä täällä ketään muuta kuin meitä tunnu sadonkorjuu kiinnostavan alkuunkaan, joten hedelmät ovat lähinnä vain mädäntyneet puihin, mikä on melkoinen sääli. Siksi tuntuukin hullulta, ettei meille anneta mahdollisuutta tehdä tästä maatilasta oikeasti kukoistavaa. Mutta onneksi maailma on täynnä maatiloja, joten pitäkää tunkkinne, me voimme hyvin elää unelmaamme jossain muuallakin.

Pihapuiden oliivit kypsyivät etuajassa, ja ne täytyi kerätä talteen jo viime kuussa. Suurin osa hedelmistä oli matoisia, joten sato ei ollut suuren suuri. Öljyä noista ei olisi paljoa puristettu, mutta oliiveja tuli juuri sopivasti niiden säilömisen harjoitteluun. En ehtinyt laittaa kaikkia samalla kertaa suolaliemeen, ja yhden yön liikaa seisonut pienempi satsi menikin pilalle. Onneksi kuvan 7-litrainen laatikko tuntuu onnistuneen ja oliivit ovat nyt jo aika hyviä! Vielä niissä on hieman kitkeryyttä jäljellä, joten ne saavat tekeytyä suola- ja mausteliemessään vielä jonkin aikaa.

kanat2 kanat3
kanat4 kanat6
kanat1 kanat5

Arkeen on myös kuulunut tiiviisti kanojen hoitaminen. Neljä tipuista selvisi, ja ne ovat jo kasvaneet vauhdilla sen verran suuriksi, etteivät rotat enää niitä uhkaa. Näissä kuvissakin tipuset näyttävät ihan untuvikoilta nykyiseen verrattuna! Tipuista kolme taitaa olla kanoja ja yksi kukko. Annettiin kanoille nimiksi Bertta, Martta ja Hertta. Kanaemoa ja kukkoa on kutsuttu Helgaksi ja Hugoksi. Tuskin niille on kukaan muu nimiä antanut. Pikkukukkoa olen tähän asti kutsunut vain Pojaksi, koska saattaa olla että se ei jää meille.

Päivittäiseen hoitorutiiniin on kuulunut ruokinta aamulla ja kopin siivous sekä toinen ruokinta illalla, jolloin ne ovat myös usein saaneet herkkuja kuten vihannesten kuoria, salaattia tai ruoantähteitä. Välillä vesiastia on täytetty ja kopin lattia pesty. Kanat on myös suljettu koppiinsa aina yöksi, jotta ne ovat paremmassa turvassa. Ne eivät kuitenkaan mene orrelleen nukkumaan eivätkä edes niille laitettuihin pehkuihin, vaan koisivat mieluummin paljaalla betonilattialla – omituisia tyyppejä. Niiden touhuja ja kuopsutteluja on kuitenkin ollut hauska seurailla, ja kovasti ilahduttaa kun ne juoksevat aina innoissaan portille vastaan. Kanoja tuleekin varmasti ikävä Lissabonissa, kun joudumme jättämään ne muiden hoteisiin. Toivottavasti saamme mahdollisuuden hoitaa pikkukanamme itse taas jossain vaiheessa.

Saimme myös syys-lokakuun vaihteessa viikonlopuksi vieraan Suomesta, ja joulukuussa on tulossa kahden seurueen verran lisää vieraita – itseasiassa koko kuukaudeksi, huh! Mutta ihanaa, että tärkeät ystävät jaksavat lähteä kyläilemään tänne asti ja saamme paitsi viettää aikaa heidän kanssaan, myös näyttää kaikki nämä upeat paikat. Täytyisi ehtiä kirjoitella meidän turistiviikonlopusta paremmin!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The warm autumn has passed and winter has arrived to Portugal with rains and cooler temperatures. I have been busy writing my master’s thesis, picking and curing olives and taking care of our chicks. We have also found time for some activities such as snorkeling, climbing, hiking and beaching in Sesimbra, which has been awesome in the warm weather and sun. One weekend we visited the traditional Mercado Mensal de Azeitão that has been organized the first Sunday of every month since the 19th century. Zé found a great job and I’m also hopefully about to, and we decided to move to Lisbon in an apartment shared with like-minded people. We will also be able to save more money for buying a land and building an eco home, or maybe something else. Anyway, after all the mess, life feels suddenly very inspiring and the future seems bright, despite all the changes of plans. But that’s what plans are for, right? At least returning to Finland hasn’t been crossing our minds anymore!

Kesäkooste 2017

Onkohan jo ihan liian myöhäistä kirjoittaa viime kesästä? No, täällä Portugalissahan kesä on jatkunut käytännössä tähän päivään saakka, eikä loppua oikeastaan näy hurrikaani Ophelian kenties pian mukanaan tuomista sateista huolimatta, joten oma kesäni ei ole ohi vieläkään. Edelleen lämpötilat lähentelevät kolmeakymppiä ja sateita aletaan jopa ihan tosissaan kaivata tämän kuukausia jatkuneen kuivuuden keskellä. Ehkä sieltä Suomen syyssateiden keskeltäkin on ainoastaan ihanaa palata hetkeksi kesäisiin tunnelmiin?

Olkoot tämä postaus siis omistettu 100-vuotiaan Suomen menneelle suvelle. Suurin osa siitä kului tavaroista eroon hankkiutuessa ja muuttoa varten pakatessa, mutta aika monena viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä kaikenlaisia kesäjuttuja grillailusta juhannusmökkeilyyn, riippumattoiluun, uimiseen, metsäretkiin ja puistopiknikeihin. Ja käytiinhän me mahtavalla vaellusreissulla Virossakin! Monista hetkistä ei kuitenkaan tallentunut kännykkäräpsyä kummempaa kuvamateriaalia, mutta onneksi kesän kohokohdiksi nousseissa tapahtumissa oli ihan oikea kamerakin mukana.

Hitchball 4000

Kesäkuun aloittaneesta liftauskilpailusta tuli kirjoitettua ihan tuoreeltaankin, joten ei siitä tässä sen enempää. Ihan mahtava reissu oli ja peukkukyyti vei meidät Lappiin ja takaisin!

kesä1 kesä1_1
kesä2 kesä3
kesä5 kesä4

Rainbow Finland Gathering

Juhannuksen alla päätettiin Lotan kanssa karistaa ennakkoluulot päältämme ja lähteä katsomaan, millaista on Rainbow Gatheringissä, se kun satuttiin vielä järjestämään sopivan lähellä Jyväskylää. Kolme päivää metsään rakennetussa hippileirissä lähdevettä juoden, avotulella kokaten ja ajatuksia monenlaisten ihmisten kanssa vaihtaen riitti vakuuttamaan, että näihin lämminhenkisiin kokoontumisiin voin hyvin lähteä uudestaankin. Parasta oli iltahämärissä piirissä laulaminen käsi kädessä ja metsässä, lähempänä ihmisyhteisön luonnollista tilaa eläminen – eikä haitannut, vaikka kynnenaluset olivat mustat, jalat kuivuneessa mudassa ja päässä neulasia.

kesä8 kesä7
kesä6 kesä9
kesä10

Seikkailut Meri-Porissa

Kesältä tallentui muistiin myös pari retkeä Meri-Porin maisemiin. Herrainpäivien hiekkakuopat läheisine lintutorneineen olivat erään lauantain agendalla, kun taas keväämmällä tuli seikkailtua jossain päin Anttooran nokkaa ja myös Ahlaisia tuli käytyä hieman tutkimassa. Karhukaupungin luontohelmet löytyvät nimenomaan Meri-Porista – lue tarkemmin Seikkailijattarissa ilmestyneestä jutustani!

kesä12
kesä11 kesä13
kesä14 kesä15
kesä17 kesä18-horz
kesä19 kesä20
kesä21

Muut Pori-hengailut

Karhukaupungissa tuli viihdyttyä muutenkin kuin sen tuntemattomia merellisiä osia tutkien. Porissa tuli harrastettua frisbeegolfia Kirjurinluodossa, rantaelämää Yyterin sannoilla ja tietysti vietettyä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Pori Jazzeilla tuli totta kai käytyä José Gonzalezia ja muita esiintyjiä fiilistellen sekä puistopiknikkiä kavereiden kanssa viettäen. Pitihän sitä miehellekin näyttää kyseinen kaupunki silloin, kun siellä kerrankin on elämää!

kesä22
kesä23 kesä34
kesä35 kesä36

Natural High Healing Festival

Rainbow Gatheringissä alkanut rakkauden kesä 2017 jatkui heinäkuun loppupuolella Natural High Healing -festareilla Uudessakaupungissa, joka oli yksi kesän mahtavimmista jutuista. Neljä päivää kehon- ja sielunhoitoa ihanan kauniissa miljöössä sai sydämen auki ja inspiraation virtaamaan. Oi että sitä rakkautta, musiikkia, laulua, tanssia, huolenpitoa, heittäytymistä, vaikeidenkin asioiden käsittelyä, naurua, joogaa, meditaatiota, työpajoja, luentoja, puhdasta ruokaa, pohdiskelua, saunomista ja festivaalin parasta löytöä: mantralaulua. Päihteettömällä rakkauden festivaalilla ei ollut maassa roskan roskaa eikä yhtä yöllä teltassaan kinastelevaa pariskuntaa lukuunottamatta kukaan tapellut. Ihan parasta. ❤

kesä25 kesä26
kesä30
kesä38 kesä28kesä27
kesä31kesä37
kesä29 kesä32
kesä33

Samalla reissulla tuli myös poikettua Turussa, jolloin vasta huomasin, kuinka ikävä niitä ihania puutaloalueita olikaan Jyväskylän elementtirakennusten keskellä ollut! Tampereellekin tuli tehtyä pari pikaista visiittiä, mutta niillä ei mitään kummempaa ehtinyt tekemään. Siinähän se Suomen lyhyt ja sateinen kesä sitten hurahtikin. Kovasti oli suunnitelmia kaikenlaisille kansallispuistovisiiteille, mutta eipä niitä juuri ehditty koluta. Onneksi ne puistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään vaan pysyvät siellä odottamassa tulevia Suomilomia.

Mitkä oli sun kesän kohokohtia?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The summer of Finland is short and has little snow, that’s what they say. It might be already mid-October, but my summer has continued until now in Portugal, so it’s still appropriate to look back into the memories of last summer. Most of it was spent selling my belongings and packing for the move, but during the weekends I was also doing many summer things from barbeques to spending Midsummer at a summer cottage and from hammock moments to swimming in the sea and forest walks. Hitchball 4000 made me hitchhike to Lapland, in the Rainbow Gathering of Finland I spent a couple of days in a warm-spirited hippie camp living with the forest in a more natural way, and I spent time in Pori exploring the nature at the seaside, going to beach and having park picnics with my friends – and seeing José Gonzalez at Pori Jazz as well. The Natural High Healing Festival was definitely one of the highlights of the summer – the four days I spent there were filled with so much love and great experiences! What were the best things in your summer?

Lopes Mendes – yksi maailman täydellisimpiä rantoja

Ilha Granden saarella Brasiliassa sijaitsevaa Lopes Mendes -nimistä hiekkarantaa sanotaan yhdeksi maailman kauneimmista rannoista ja se onkin yksi saaren nähtävyyksistä, Tripadvisorin mukaan jopa Ilha Granden päänähtävyys. Kyseisen sivuston käyttäjät myös valitsivat Lopes Mendesin maailman 7. parhaimmaksi rannaksi vuonna 2013. Nyttemmin se on jo tippunut listalta, mutta pakkohan sitä oli lähteä katsomaan, kun kerran niin lähellä olimme!

Patikoiden tai veneellä

Lopes Mendesille ei mene teitä, joten sinne pääsee ainoastaan veneellä tai jalkapatikassa. Valitsimme tietysti apostolinkyydin, ihan jo siksikin että venetaksit olivat melko suolaisen hintaisia ja tykkäämme muutenkin kävelystä. Lopes Mendes on myös monesti yksi kohde Ilha Granden ympäri menevillä veneretkillä, joten sekin on yksi mahdollisuus päästä sinne. Patikoimalla pääsee kuitenkin katsastamaan helposti pari muutakin rantaa, ja matka on sopivan pituinen rennoksi päiväretkeksi. Tämä onkin varmasti yksi saaren suosituimmista reiteistä.

Sää oli Ilha Grandelle saapumisestamme lähtien koko ajan hiljalleen parantunut, ja toisena kokonaisena saaripäivänä aurinkokin alkoi jo pilkahdella pilviverhon välistä. Pilvinen, hitusen 20 asteen paremmalla puolella ollut säätila oli kuitenkin mitä parhain saaren polkujen koluamiseen, kun ei ollut mitenkään tuskaisen kuuma.

Lähdimme patikoimaan majapaikastamme Praia de Palmasilta aamiaisen jälkeen. Sukelsimme sademetsän siimekseen, missä polku oli niin hyvin tallattu, ettei siitä ollut epäilystäkään. Matka ei ollut kilometreissä mitattuna kovinkaan pitkä, mutta kyllä siihen silti aikaa upposi, varsinkin kun metsän ääniä ja rapinoita piti pysähdellä kuuntelemaan ja välillä avautuvia maisemia katselemaan. Nousua ja laskua tuli jonkin verran metsäisten kukkuloiden yli talsiessa, mutta ei mitenkään liikaa.

lopes4lopes1lopes2lopes3lopes5lopes7
lopes6

Praia do Pouso

Saavuimme ensin somalle Praia do Pouson rannalle, joka muistutti paljon omaa rantaamme sillä erotuksella, että täältä löytyi enää ainoastaan pari hassua taloa, yksi hylätyn näköinen pousada-hotelli ja bambukepeistä kyhätty hauska pikku juomakioski. No, oli siellä myös laituri ja pari venettä kellui vesillä. Tännekin olisi hyvin voinut jäädä viettämään enemmänkin aikaa. Polku kohti Lopes Mendesiä kuitenkin jatkui rannan toisessa päässä.

Bongasimme metsästä upean kirkkaan värisen sinitanssija-linnun (Chiroxiphia caudata). Saimme myös hieman ennen Lopes Mendesin saavuttamista seuraksemme koirakaverin, joka seurasi meitä vähän matkaa kuin opastaen oikeaan suuntaan ennen kuin hävisi omille teilleen. Myöhemmin kohtaisimme vielä lisää viidakon eläimiä!

lopes8
lopes10 lopes9
lopes12

Lopes Mendes – autio paratiisiranta

Tupsahtaessamme metsästä rantahiekalle Lopes Mendesillä ei ollut ristin sielua. Tuo 2,4 kilometrin mittainen vaaleahiekkainen ranta jatkui täydellisessä kaaressa horisonttiin. Sitä reunusti muutama palmu ja tiheä sademetsä, joka verhosi myös rannan takana kohoavat vehreät kukkulat. Toisella puolella oli kirkas merivesi, jota täplittivät parit pikkusaaret. Aikamoinen paratiisi. Rannan takana kohosivat myös tummat sadepilvet, mutta olo oli niistä huolimatta kuin Robinson Crusoella konsanaan. Täällä me olimme – brasilialaisella saarella, autiolla hiekkarannalla kaukana sivistyksestä. Täytyi ottaa pieni reality check siihen väliin.

Lopes Mendesillä ei ole minkäänlaista infrastruktuuria – päivän toista bambukepeistä kyhättyä vettä, juomia ja sipsejä myyvää kioskia ja rannan toisessa päässä sijaitsevaa pientä kappelia lukuunottamatta. Kappeli on siellä muistuttamassa ajoista, jolloin täällä oli asukkaita. Nykyään rannalla ei kuitenkaan ole rantabaareja, majoituslaitoksia eikä vessaa. Ja siinä juuri piilee tämän luonnontilaisen rannan viehätys. Sinne oltiin jo vuosituhannen alkupuolella rakentamassa kolmea resorttia, mutta Parque Estadual da Ilha Granden (Ilha Grande State Park) laajennuksella ranta saatiin onneksi suojeltua. Merivirrat voivat lukemani mukaan olla syvemmälle mentäessä petollisia, mutta rantavesi on turvallista ja matalaa, joten ranta sopii hyvin niin uimareille kuin surffareillekin.

lopes15lopes11lopes13lopes17-horzlopes16
lopes18

Pian meidän jälkeemme sademetsästä alkoi ilmestyä muitakin rannalle patikoineita. Olimme kenties saaneet etumatkaa, sillä suurin osa oli varmaan kävellyt koko matkan Abraãon kylästä asti. Eli vinkkinä tähänkin kohteeseen: mikäli haluat rannan hetkeksi vain itsellesi, suuntaa tänne tarpeeksi aikaisin aamulla.

Zén oli tietysti päästävä kiipeilemään rannan toisessa päässä oleville siirtolohkareille, mistä sade yllätti meidät. Siirryimme puiden alle pitämään sadetta, mutta taivas ei oikeastaan näyttänyt selkenemisen merkkejä, joten päätimme hetken kuluttua jatkaa matkaa, sillä kastuisimme kuitenkin. Onneksi sade kuitenkin lakkasi pian.

lopes19
lopes20 lopes22
lopes21
lopes26

Praia do Santo Antonio

Löysimme tiemme pienelle Santo Antonion rannalle. Matkalla törmäsimme mölyapinoihin, joita olimme koittaneetkin bongailla, sillä Zé ei ollut vielä koskaan nähnyt niitä. Niiden huuto oli kiirinyt viidakossa korviimme useamman kerran tämänkin päivän aikana, kuten kaikkialla Ilha Grandella. Nuo vekkulin näköiset, mutta pelottavan kuuloiset otukset tapittivat meitä oksaltaan ja me tapitimme takaisin, kunnes ne lähtivät tiehensä.

Alas rannalle oli melko jyrkkä, muttei onneksi kovin pitkä laskeutuminen. Täälläkään ei ollut ketään eikä mitään, mikä oli mahtavaa. Löytöretkeilijäfiilis oli huipussaan ja oli pakko päästä pulahtamaan veteen. Ei muuten ollut kovinkaan lämmintä, mutta virkisti mukavasti.

Löysimme rantahiekasta myös ison kissan tassunjäljet. Jäljet olivat sateen kastelemat, joten oli vaikea sanoa kuuluivatko ne puumalle vai jaguaarille, mutta aika hurja bongaus yhtä kaikki! Ajatella, että täällä oli hiljattain hiipinyt jompi kumpi…

lopes24lopes25lopes23
lopes28lopes27

Uimisen jälkeen olikin aika lähteä talsimaan samaa polkua takaisin päin, sillä muita polkuvaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole – ellei sitten kierrä Dois Rioksen kylän kautta, jolloin matkasta tulee kyllä aika älyttömän pitkä ja nousuakin kertyy ihan kiitettävästi lisää.

Söimme vielä myöhäisen lounaan Praia de Palmasin paikallisessa rantaravintolassa ennen kuin keräsimme tavaramme kasaan minibungalowistamme ja muutimme lähemmäs saaren pääkylää, Jungle Lodgen ihanaan merinäköaloin varustettuun open air bungalowiin vuorenrinteellä. Olisimme varmaan viettäneet siellä kaikki viisi yötä, ellei se olisi ollut varattu näinä kahtena ensimmäisenä yönä. Tuo majapaikka ansaitsee kuitenkin ihan oman postauksensa!

Lue myös nämä:

Häämatka halki Brasilian

Palmuranta Brasilian Ilha Grandella

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Lopes Mendes beach, located on the Ilha Grande island in Brazil, is one of the most perfect beaches of the world, and it was voted as the 7th best beach in the world by Tripadvisor users in 2013. It is also ranked the number one destination in Ilha Grande. Of course we had to go see it! There are no roads so the beach can be reached only by foot or by boat. We chose to do the hike on our second whole day on the island. We walked through the rainforest listening its sounds, admired the Praia do Pouso beach that we passed by, and saw a blue manakin bird.

When we stepped onto the sand of Lopes Mendes, there was nobody there. The beach was completely deserted, far from civilization, and I was feeling like Robinson Crusoe. Some palms and hills covered with thick rainforest were lining the perfectly curving beach, and despite the cloudy weather, it was a paradise. There is no infrastructure apart from a small chapel that reminds us of the days when there were inhabitants on this beach, and because the beach is protected as a part of the Ilha Grande State Park, there also won’t be any.

It started raining and after a while we continued our hike to another deserted beach, Santo Antonio, from where we found the footprints of either a puma or a jaguar. How amazing that one of those big cats was here! On the way we spotted some howler monkeys, whose roar had been echoing in the forests all day. I went to take a dip in the cold but refreshing water and soon it was time to head back through the same trail. We were moving to an open air bungalow closer to the main village, so more about it later!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Palmuranta Brasilian Ilha Grandella

Muistaako joku vielä, että olimme viime vuonna häämatkalla Brasiliassa? Olen jo melkein itsekin unohtanut, sillä reissusta on kulunut jo melkein vuoden päivät. Apua! Nyt onkin korkea aika alkaa käydä honeymooniamme läpi täällä bloginkin puolella, reissua, jolla seikkailimme pitkin Rio de Janeiron ja Bahian osavaltioita. Edetään kronologisessa järjestyksessä ja aloitetaan matkan ensimmäisestä kohteesta, Ilha Granden saarelta.

Häämatka alkoi sateisesta Curitibasta paljon ennen aamunkoittoa, kuten niin monet muutkin reissut. Otin taas kerran asuntoni edessä olevan puiston kulmasta ensin taksin linja-autoasemalle ja odottelin siellä lentokenttäbussia monen istuimilla torkkuvan kodittoman ja parin muunkin lentomatkustajan näköisen ihmisen kanssa. Lensin muistaakseni LATAM-lentoyhtiön siivin Rio de Janeiroon, minne Zé oli myös lennähtänyt Helsingin ja New Yorkin kautta. Treffit lentokentällä, aika romanttista! Ja olihan se ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen, en meinannut pysyä penkissäni lentokoneen laskeutuessa Rioon.

palmas1 palmas3
palmas2

Otimme Galeãon lentokentältä bussin kohti Rion keskustaa. Tien vieressä vilistävät, tiilistä kyhätyistä monikerroksisista rakennelmista kootut Rion pohjoispuolen favelat olivat sen verran karun näköisiä, että jopa minä järkytyin. Kävi mielessä, että Sambiassa Lusakan slummeissakin on asiat paremmin. Toki tiesin, että asuinkaupunkini Curitiba on Brasilian kaupungeista oikea malliesimerkki ja lähestulkoon lintukoto, mutta en silti voinut välttää ajattelemasta, että ihan kuin olisi laskeutunut johonkin aivan eri maahan.

Jäimme bussista Rion toisella lentokentällä Santos Dumontilla, sillä määränpäämme oli hotelli aivan sen vieressä. Olimme varanneet Easy Transfersilta kyydin Ilha Granden saarelle, ja meidät poimittaisiin kyytiin tuon hotellin edestä. Olisihan sinne päässyt julkisellakin liikenteellä, mutta halusimme ottaa häämatkan kunniaksi rauhassa ja nauttia toistemme seurasta ilman usean eri bussin ja lautan kanssa säätämistä. Easy Transfer maksoi 95 realia (noin 25 euroa) hengeltä sisältäen minibussikyydin ja lauttamatkan Ilha Grandelle, ja vaikka se oli noin puolet kalliimpi kuin paikalliset bussit, niin ihan mielellään sitä kympin verran investoi mukavampaan matkaan. Meidät ja kahvilasta mukaan otettu aamiaisemme poimittiin modernin ja tilavan pikkubussin kyytiin sovitusti, ja matka saattoi alkaa. Noukimme kyytiin muitakin reissaajia Copacabanan ja Ipaneman lähistöltä, joten päästiin samalla tekemään pientä sightseeingiä Riossa. Kaupungista ulos ajettuamme muutaman tunnin matka kului rattoisasti torkkuen ja toistemme olkapäitä vasten kuolaten, ja pitipä bussi jopa lounastauonkin tienvarren buffet por quilo -ravintolassa.

palmas10
palmas5 palmas6

Aamuinen auringonpaiste oli vaihtunut pilviksi ja matkalla alkoikin sataa. Pikkubussi jätti meidät Conceição de Jacareín kylään, missä odottelimme hetken aikaa veneeseen pääsyä ennen kuin meidät lastattiin natisevaan puupaattiin. Hieman hirvitti siinä myräkässä keikkua ja huojua aalloilla jossain Brasilian edustalla ja kävi mielessä, että onkohan tämä nyt taas ihan fiksua. Keskityin tuijottamaan alkaalla roikkuvien pilvien verhoamia vehreitä vuoria lähtöpisteemme yllä ja tuntemaan vähemmän pakokauhua. Zé ei tietenkään ollut millänsäkään myrskyssä seilaamisesta.

Rantautuessamme pienelle hiekkarannalle satoi yhä kaatamalla. Tämä oli veneen ensimmäinen pysäkki, jolla meidän oli määrä jäädä pois. Vaihdoimme päälle haikkausvaatteet, sillä emme yöpyisi saaren pääkylässä Vila do Abraãossa, vaan meidän tulisi ensin kävellä määränpäähämme. Ilha Grandella kulkee tasan yksi tie, eikä se vienyt yöpaikkaamme Praia de Palmasin rannalle, joten ei kun reppu selkään ja mutaista viidakkopolkua jyrkkään ylämäkeen. Vähän hoppukin oli, sillä auringonlaskuun ei ollut enää montaa tuntia aikaa. Noin tunnin patikoinnin jälkeen astuimme ulos sademetsästä rantahiekalle läpimärkinä ja kintut kurassa, mutta kaikki tavarat edelleen mukana. Olimme päässeet heti kosketuksiin Ilha Granden syvimmän olemuksen kanssa. Tämä saari on villi ja kaikessa kesyttämättömyydessään hurjan upea. Takana oli aikamoinen matkapäivä, jonka aikana olin matkustanut taksilla, bussilla, lentokoneella, minibussilla, veneellä ja jalkapatikassa.

palmas8 palmas7
palmas9-horz palmas11
palmas25

Yövyimme Camping Pousada Acordessa, missä meidät otti vastaan sydämellinen vanhempi pariskunta. Minibungalowimme oli nimensä mukaisesti todella pieni ja hieman kämäinenkin, mutta se ei paljoa haitannut, sillä se taisi nimittäin olla saaren halvin oma bungalow muutaman metrin päässä hiekkarannalta. Paikka olisi tietysti hyvällä säällä kivempi, mutta kyllä siellä mukavasti kuunteli kattoon ropisevaa sadettakin. Olimme lisäksi onnessamme saadessamme vain olla yhdessä. Majapaikka sai meidät puolelleen viimeistään kuullessamme, että perheen koiran nimi on Maapähkinä.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Ilha Grandella vain olimme ja tutkimme rantaamme. Praia de Palmas eli palmuranta oli nimensä veroinen. Kaartuvaa vaaleahiekkaista rantaa reunustivat hiekan ylle kurottavat palmut, ja ympärillä kohosivat sademetsän verhoamat kukkulat. Palmasissa on pari majataloa ja ravintolaa, ja lisäksi siellä asuu paikallista väkeä. Se olikin pariksi päiväksi mukavan rauhallinen tukikohta, mistä löytyi kuitenkin myös joitain palveluja. Enää ei onneksi satanut kaatamalla, mutta pilvisen sään lisäksi saimme päivän aikana joitakin sadekuuroja. Ei myöskään ollut mikään varsinainen helle, joten uiminen sai odottaa.

palmas12
palmas26
palmas24
palmas27 palmas23
palmas4 palmas13-horz
palmas14

Praia de Palmasin pohjoispuolella on toinen, pienempi biitsi Praia Brava de Palmas. Siellä näytti olevan yksi ainoa, mutta aika ihanan näköinen bungalowipaikka Cabanas Paraíso, joka ei tosin oman vierailumme aikaan lokakuussa ollut auki.

Tässä siis vinkki Ilha Grandelle: jos budjettiin sopii noin 50 euron yöpymiset, niin varaisin Praia Brava de Palmasilta biitsimökin privaattirannalla!

Rannalle vievää polkua talsiessamme bongasimme muuten ehkä vähiten biitsille sopivan eläimen: oravan.

palmas18
palmas17 palmas19
palmas20 palmas22
palmas21 palmas28
palmas29

Kävimme vielä syömässä aikaista illallista rantaravintolassa. Aterian kruunasi ihanan kylmä açaí na tigela eli açaí bowl, joita tuli honeymoonin aikana syötyä melkein päivittäin. Nam! Tuo superherkku on selkeästi pohjoisemman trooppisen Brasilian juttu, sillä Curitibassa niitä ei juuri näkynyt.

Seuraavaksi kerron Lopes Mendesin rannasta, joka on valittu koko maailman kauneimpien rantojen top kymppiin. Kaikki biitsihirmut, pysykää siis kuulolla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Do you still remember that we spent our honeymoon in Brazil last year? We were exploring the states of Rio de Janeiro and Bahia for two perfect weeks. The trip started by having a date at the airport of Rio de Janeiro, where I flew from Curitiba and Zé from Finland. We were so happy to see each other after two months on the other side of the world. We headed to the center of Rio, from where we had booked an Easy Transfer ride to the island of Ilha Grande, to avoid any hassle. The journey went well snoozing in a minibus, but it started raining before stepping on our creaking wooden boat. It was quite a scary ride wobbling on the stormy seas, but we did land on a small sandy beach. That was not our final destination though – we had to hike almost an hour in the rain, on the muddy rainforest trail before reaching Praia das Palmas beach, where we stayed at Camping Pousada Acorde. We got to experience the soul of Ilha Grande immediately: it was wild and gorgeous in its raw untamedness.

Our mini bungalow was cramped but cozy – and probably the most budget-friendly bungalow on the island. It didn’t matter much though, we were so pleased just to be with each other. And that’s what we did on our first whole day on Ilha Grande: simply being and exploring our beach and the smaller beach Praia Brava das Palmas just next to it. Our beach was also very pretty with palm trees reaching onto the sand. Luckily it wasn’t pouring anymore, but it was cloudy and we still got some rain showers, so the weather could have been better. But there is no such thing that a cold, delicious açaí bowl would not fix! Next time I will tell you about a beach that was chosen in TOP10 of the whole world – so beach freaks stay tuned!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Lehmja tammik – luontokeidas Tallinnan kupeessa

Kiinnostaisiko yhdistää Tallinnan-matkaan pieni luontoretki, mutta et tiedä mihin suunnata? Entä oletko koskaan kuullut Jüri-nimisestä kylästä Tallinnan kaakkoispuolella, Tarttoon menevän kakkostien ja Tallinnan ohitustien risteyksessä? Tuskin olisin kuullut minäkään, ellen olisi yöpynyt siellä toukokuisella Viron-reissullamme. Jüristä löytyi kuitenkin ehkäpä Tallinnan kaunein metsä, Lehmja tammik, jota päädyimme tutkimaan aivan sattumalta.

Olin matkassa sisäilmasairastuneen ystäväni kanssa, joten emme halunneet lähteä riskeeraamaan hostellin tai sohvasurffauksen kanssa, kuten muutaman vuoden takaisella yhteisellä visiitillämme Tallinnassa. Vaihtoehdoksi jäi siis telttailu leirintäalueella, ja niistä kivoimmat sijaitsevat kaukana Tallinnan keskustasta. Me olimme suuntaamassa seuraavana aamuna kohti Võrua, joten valitsimme tietysti omalle reitillemme osuneen leirinnän Jüristä. Keskeisemmällä sijainnilla varustetut alueet eivät tosin olleet vielä toukokuun puolivälissä edes avoinna, joten valinta oli helppo.

lehmja2 lehmja1
lehmja3 lehmja5

Lehmjan tammilehdon historiaa

Lehmja tammik on saareke ympäröivältä rakentamiselta säästynyttä tammilehtoa – itseasiassa yksi Viron ainoista jäljelläolevista tammilehdoista. Kooltaan se on noin 11,5 hehtaaria, mutta pienestä koostaan huolimatta sillä on suuri luontoarvo, ja siksi tammilehto uhanalaisine ja harvinaisine lajeineen suojeltiin vuonna 1960. Lehmjan tammilehdon iäksi on arvioitu noin 5000 vuotta, ja vanhin täällä kasvava tammi on lähes 400-vuotias.

Ikivanhoja, käppyräisiä tammia kasvava metsä on pyhä paikka. Se kätkee sisäänsä sammaloituneita kiviä, joita on entisaikoina käytetty kuppikivinä palvontamenoissa jo 4000 vuotta sitten. Tammilehtoon liittyy myös monia erilaisia kansantaruja, joissa on kuitenkin sama loppu: häävieraat ovat muuttuneet tammipuiksi rangaistuksena rikottuaan ajan käytänteitä ja jopa tabuja. Eräs tarina kertoo, miten häävieraat ovat joutuneet sanaharkkaan keskenään, ja kummallakin vastapuolella on ollut mukana noita, jotka ovat sitten noituneet vastapuolen tappelijat muuttumaan puiksi.  Toisen tarinan mukaan ylimieliset häävieraat olivat repineet ja talloneet vanhan isoisän istuttamia nuoria tammia, minkä seurauksena isoisä noitui heidät kasvamaan tammina revittyjen vesojen paikalle.

Kolmas tarina taas kertoo samaa nuoria tammia tuhonneista häävieraista, mutta siinä Jürin noita on heittänyt ensin sulhasen pää edellä maahan, niin että jalat ovat jääneet törröttämään ilmaan, ja sen jälkeen tehnyt samoin morsiamelle ja häävieraille. Yksi oli kuitenkin päässyt juoksemaan pakoon, minkä takia kauempana Tallinnan puolella seisoo yksi yksinäinen tammi. Neljännen tarun mukaan häävieraat taas ovat eksyneet kovassa tuulessa ja tuiskussa tammimetsään, ja kironneet itse itsensä siellä tammiksi – ja heidän kirouksensa on käynyt toteen. Myöhemmissä tarinoissa näihin kansantaruihin on myös sekoittunut kristillisiä piirteitä. Opetuksena kuitenkin on, että jos tammille tekee pahaa, niin huonosti käy. Liekö näiden tarujen ansiota, että tammilehto on säästynyt meille ihailtavaksi tähän päivään saakka?

lehmja4 lehmja6-horz
lehmja10
lehmja9

En ihmettele yhtään, että Lehmjan tammilehto on poikinut kansantarun jos toisenkin. Jopa kirkkaana kevätpäivänä keskellä vaaleanvihreitä silmuja ja valkovuokkojen merta voi ikiaikaisessa lehdossa aistia mystisen ja pyhän tunnelman. Käppyräiset ja sammaleiset tammet tummine koloineen alkavat nopeasti kertoa omia tarinoitaan ja muuttuvat mielikuvituksessa ties miksi haltijoiksi ja menninkäisiksi. Tämä jos mikä on todellinen satumetsä.

Lehmja on ehkä kauneimmillaan loppukeväällä ja alkukesästä, mutta voin kuvitella siellä olevan tavattoman nättiä myös syksyn ruska-aikaan. Tässä siis vinkki Tallinnaan lähiaikoina suuntaaville: lähde luontoretkelle Lehmjan tammilehtoon.

lehmja7lehmja11

Kivi Talun matkailutila

Jüristä Lehmjan tammilehdon vierestä löytyy myös todella ihana ja rauhaisa leirintäalue, jos jollakulla muullakin on sellaiselle tarvetta Tallinnassa. Kivi Talun matkailutila oli niin kodinomainen paikka, että tuntui kuin olisi telttaillut jonkun takapihalla. Ja itseasiassa niinhän me telttailimmekin, sillä Kivi Talun omistava perhe asuu siellä itsekin. Iso suositus – ja täältä voi vuokrata myös huoneita tai parkkeerata asuntoautonsa nurmikolle. Oli ihanaa herätä aamulla viereisessä koivikossa sirkuttavien lintujen ääniin ja kokkailla aamupalaa terassipöydän ääressä, ollen kuitenkin vain puolen tunnin matkan päässä Tallinnan keskustasta. Emmekä edes testanneet laiturisaunaa ja uimalampea! Täältä löytyy myös kokonaisen kirjasen verran tietoa Lehmjan tammilehdosta. Paikassa oli vain yksi miinus, nimittäin metallinmakuinen vesi, joten jos se haittaa sinua niin ota omat juomavedet mukaan.

lehmja16 lehmja12
lehmja13 lehmja14
lehmja15

Jüriin pääsee Tallinnan keskustasta joko bussilla esim. rautatieasemalta tai marshrutkan eli pikkubussin kyydissä Solaris-ostoskeskuksen edestä (viroksi marsruut). Jälkimmäinen on kokemuksena hauskempi, joten suosittelen kokeilemaan ja lähtemään pikku seikkailulle Jüriin! Matka maksaa 2 euroa suuntaansa ja aikataulut löydät täältä.

Onko sinulla jokin muu hyvä vinkki luontokohteista Tallinnan lähellä?

Seuraa Vida de Estrada –matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Visiting Tallinn and would like to take a break from the city in a beautiful nature spot? Here is a tip: go to visit Lehmja oak grove in Jüri village just outside Tallinn. It is a 5000 year old grove and an established nature reserve, which has been a holy place of worship back in the old days. There are numerous folktales about this place, and in all of them people cursed to become oaks in the forest. Many tales speak about wedding guests who violate customs and even taboos of the time and are punished, while in other stories the wedding guests destroy and harm young oak trees and are turned into oaks themselves. Perhaps it’s because of this folklore that the beautiful forest is still standing? It’s not hard to lose yourself to one’s imagination when walking in the mystical atmosphere of this enchanted forest, even on a bright spring day. The age-old oaks (oldest of them some 400 years) soon start looking like elves and gnomes. Lehmja oak grove is perhaps at its prettiest in spring time with the blooming wood anemones, but I can imagine that it’s gorgeous also in fall colors.

Jüri village also has an excellent and cozy camping area close to the Lehmja grove, Kivi tourism farm. It felt like camping on somebody’s backyard, and actually that was exactly what we were doing. They have also rooms and caravan spots for rent, and more. What a peaceful location to spend the night and wake up to birds’ singing, yet being only half and hour away from Tallinn city center.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Lappi + Lofootit roadtrip: viikko karavaanarina

Olimme vakaasti päättäneet, että Zén täytyisi päästä Lappiin ennen kuin muuttaisimme pois Suomesta. Ajattelimme ensin lähteä ihan vain kaksin autolla, yöpyä teltassa ja tehdä pari vaellusta. Suunnitelmia tehdessä nälkä taisi kuitenkin hieman kasvaa syödessä, sillä reissusuunnitelmat vain paisuivat paisumistaan, ja lopulta meitä oli kuusi henkilöä ja koira (sekä matkanvarrelle hoitoon nakattu kissa) lähdössä kohti Käsivartta sekä Pohjois-Norjaa: me, vanhempani sekä vanhempi pikkuveljeni tyttöystävineen ja koirineen (ja alku- sekä loppumatkasta myös kissoineen – liskot sentään jäivät kotiin).

Jokainen voi varmaan arvata, että tällaisella kokoonpanolla karavaanaaminen ei aina suju ilman kommelluksia ja hermojen kiristymisiä, etenkään melko tiukalla aikataululla ja kahdella erillisellä autolla matkaa taittaessa. Suurimmasta osasta kuitenkin selviää huumorilla ja lopputuloksena on ihania yhteisiä reissumuistoja oman perheen kanssa. Perheen kanssa roadtrippailu ei ehkä ole se kaikkein helpoin vaihtoehto kesäloman viettoon, mutta enpä nyt ihan heti keksi, mikä olisi parempi tapa viettää aikaa läheisten kanssa kuin matkailu.

roadtrip2 roadtrip1
roadtrip5 roadtrip4
roadtrip6

Reitin suunnittelu ja menopelin järjestäminen

Reittisuunnitelmaksi mietimme ensin Käsivarren kautta Jäämerelle ajamista, mutta vajaata viikkoa ennen reissuun lähtöä päätimme, että Kilpisjärven lisäksi päämäränä olisi sittenkin Lofootit, tuo Pohjolan arktinen paratiisi. Hengästyttävät vuorimaisemat, turkoosina kimmeltävä meri ja somat kalastajakylät saivat kääntämään autojen nokat kohti tuota Norjan luoteisrannikolla pohjoiseen Atlanttiin työntyvää pitkulaista saariryhmää. Voipi olla, että viime vuosina luetut blogipostaukset Lofooteilta olivat myös vakuuttaneet minut jo aikoja sitten siitä, että noille saarille olisi vielä päästävä. Eikä olisi kohdevalinta voinut enempi nappiin mennä! Lofootit hurmasivat minut täydellisesti. Ne olivat kuin jokin taikamaailma, jossa on lähes surrealistisen kaunista. Ajatella, että niin läheltä Suomea löytyy noin upea, arktista eksotiikkaa pursuava paikka.

Alla olevassa kuvassa näkyy suurpiirteinen reittimme. Todellisuudessa kilometrejä tuli kuitenkin enemmän edestakaisin suhailujen ja mutkien takia.

reittikartta

Kun matkaan lähtö heinäkuun viimeisellä viikolla oli lyöty lukkoon, alkoi menopelin etsintä. Olimme niin myöhään liikkeellä, ettemme onnistuneet löytämään vuokralle edullista matkailuautoa, jonne olisimme kaikki kuusi mahtuneet, joten täytyi hieman soveltaa. Tein itse ja säästin -taktiikka toimii aina, eikö niin? Vuokrasimme siis neljän hengen kenties ysäriltä peräisin olevan matkailuauton sopuhintaan tädin naapurilta, ja sen kaveriksi lainattiin tädin perheen asuntovaunu.

Meiltä löytyi kuitenkin vain yksi vetokoukullinen auto, joka oli veljeni tyttöystävän puna-musta-harmaaksi maalattu amishonda vuosimallia -98. Subwoofer vaan pois takakontista, niin hyvin se kulkisi, vaikka se auto on kyllä sen näköinen ettei sillä välttämättä kannattaisi ajaa yhtikäs mihinkään. Olisi ehkä pitänyt arvata, ettei matka sujunut näillä menopeleillä ilman kommelluksia, mutta kerron teille kauhujen kotimatkasta ihan omassa postauksessaan. Saimme siis kuitenkin nauttia lomasta kaikessa rauhassa, sillä tekniset ongelmat alkoivat onneksi vasta Ruotsin Lapissa kotiin päin ajaessa, eivätkä esimerkiksi jossain Lofoottien kauimmaisessa nurkassa.

roadtrip7
roadtrip8 roadtrip9
roadtrip10 roadtrip11

Roadtrip numeroina

9 päivää
3200 kilometriä
Keskimäärin 400 km/päivä
3 maata
6 henkeä + koira
1 huiputettu tunturi
2 yöttömän yön vuorikiipeilyä
1 uinti Norjanmeressä
Muutama kinastelu
8 päivänä aurinkoa ja yli 20 astetta
Yli 2000 valokuvaa
Lukemattomia ihania muistoja

Palaan tietysti näihin paikkoihin ja tunnelmiin vielä monen postauksen kautta, sillä viikkoon mahtuu kuitenkin aika monta mahtavaa uutta kokemusta, vaikka autossa istuttuja ajotuntejakin kertyi aivan kiitettävästi – etenkin, kun nikottelevan auto+asuntovaunu -kombomme maksiminopeus oli noin 70 kilometriä tunnissa ja aikaa tuntui aina tuhrautuvan johonkin ylimääräiseen säätämiseen. Meille jäi lopulta yksi päivä aikaa Kilpisjärvellä ja kolme vuorokautta Lofooteilla, mikä oli toisaalta heittämällä kaiken ajamisen arvoista ja toisaalta taas aivan liian vähän. Toki oltaisiin saatu lisää aikaa Lofooteille jättämällä Käsivarren kautta ajaminen välistä, mutta se ei ollut vaihtoehto – Saana-tunturi 1029 metrissä piti nimittäin päästä valloittamaan ja muutenkin näkemään, miltä siellä päin Suomineitoa näyttää. Vaikka viikossakin ehtii monenlaista, niin suosittelisin kuitenkin varaamaan tämänkaltaisen reissun toteuttamiseen enemmän aikaa, esimerkiksi kaksi viikkoa.

roadtrip12 roadtrip13
roadtrip14 roadtrip15
roadtrip16 roadtrip17
roadtrip18 roadtrip19
roadtrip20

Mikä oli parasta reissussa?

Suoraan merestä torahampaina kohoavat vuoret, joiden rinteillä oli vielä paljon lumilaikkuja. Valkoiset hiekkarannat. Kristallinkirkas, jääkylmä merivesi. Aavan Lapinmaan katselu Saana-tunturin reunalla yksin, täydessä hiljaisuudessa.

Asuntoauton etupenkillä istuminen ja maisemien katselu ison tuulilasin läpi kilometrien kuluessa. Se kutkuttava tunne, kun edessä on avoin maantie eikä tiedä, mistä herää seuraavana aamuna. Reissuruoan syöminen ulkosalla.

Mustikoiden poimiminen lähes pystysuoralla vuorenrinteellä. Pohjoisen yöttömän yön auringonlaskut, jotka vaihtuvat liukuvasti auringonnousuiksi. Kasvojen huuhtelu kirkasvetisessä tunturilammessa. Lukemattomat pienet vesiputoukset vuorilla.

Kuivuvien turskien bongailu bacalhau-hihkaisujen säestämänä. Corgineiti Dalian touhottamisen seuraaminen silmät sydäminä. Lauttamatka vuonoa pitkin ja rantautuminen pikkuruisen kylän turkoosivetiseen satamaan.

Se, kun tajuaa osuneensa pohjoiseen ehkä vuoden ainoalla oikeasti lämpimällä viikolla. Lampaiden kellojen kilkatuksen kantautuminen kaukaa vuorenrinteiltä. Lomailevien kalastajakylien tunnelma. Vuorille kiipeäminen vaikka öisin, jos päivisin ei ennätä.

Noin niin kuin esimerkiksi.

roadtrip21
roadtrip23roadtrip22
roadtrip24 roadtrip25
roadtrip26 roadtrip27
roadtrip28

Maistiainen karavaanarin elämästä

En ole aiemmin matkustanut asuntoautolla muuten kuin joskus vauvana, joten oli jännää päästä matkaviikon aikana kokemaan palanen karavaanarin elämää. Täytyy sanoa, että aika näppärä matkailumuoto, kun mukava mobiilikoti kulkee mukana koko ajan eikä yösijasta tai ruokailuista tarvitse huolehtia, jos on täyttänyt kaapit murkinalla.

Hirveän vapaaksi en mukavuudestaan huolimatta tuota reissutyyliä kokenut, sillä samalla kun asuntoauto antaa vapauden parkkeerata yöksi minne tahtoo (minne pystyy ajamaan ja missä leiriytyminen ei ole kiellettyä), tuo sen omistaminen tai hallussapito mukanaan myös vastuun. Autosta ei niin vain pääsekään eroon, jos jokin menee vikaan, vaan siitä täytyy huolehtia. Tai vaikkei menisikään, niin auton pysäköinnille on silti uhrattava ajatus jos toinenkin. Vapaammaksi koen reppu selässä ja teltta kainalossa matkustamisen: jos bussi hajoaa, hyppään toiseen; jos liftikyyti pysähtyy, peukutan uuden; jos jalat ei enää kanna, lepuutan niitä hetkisen. Mutta olihan tämä kaikessa mukavuudessaan ihan eri luokkaa kuin telttayöt.

Lähtisin ehdottomasti uudestaankin karavaanaamaan, mutta joku välimuoto eli pakulla tai ihan farmariautolla reissaaminen voisi houkuttaa vielä sitäkin enemmän.

roadtrip31roadtrip29
roadtrip31

Tässä oli pieni koontipostaus meidän perhereissusta Lappiin ja Lofooteille. Tuon viikon aikana koin aivan pakahduttavan paljon arktista kauneutta noissa pohjoisen upeimmissa maisemissa! Perästä kuuluu sitten tarkempia juttuja reissun varrelta, kuten Saanan huiputuksesta ja niistä monista sykähdyttävistä paikoista, joissa kävin Lofooteilla. En malttaisi odottaa pääseväni käymään tarkemmin läpi kaikkia niitä kuvia, joita muistikortille tallentui!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä, Theblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: We had to visit Lapland before moving away from Finland, and somehow the plans just grew bigger and bigger. In the end we were six people and a dog heading to northern Finland and Norway, via Kilpisjärvi all the way to the Lofoten archipelago. We spent nine days on the trip, driving 3200 kilometers with a motorhome and a caravan pulled by a car (a tricolored -98 Honda to be precise). It was enough to make it worth the drive, but still way too short time to spend in these magnificent landscapes.

There were so many best things about the trip that it’s hard to mention just a few: the mountain landscapes rising from the sea, nightless nights with sunsets turning into sunrises, the white sand beaches and crystal clear waters, listening to silence on top of the Saana fell (1029 m), climbing mountains at night when there was no time during daytime, and realizing that we happened to travel North on probably the one and only actually warm week of the year. It was also exciting to live a week of caravan life! It has many pros such as freedom to park where ever, but also some cons such as the responsibility that owning/using a mobile home brings. Would still definitely go again. There will also be more posts from this trip coming, and I can’t wait to get to go through the rest of the photos!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.