IGTT: Brasilian jylhimmissä maisemissa

Chapada Diamantinan kansallispuisto oli ehdottomasti yksi mahtavimmista paikoista, missä kävimme Brasilian-häämatkamme aikana. Vaikka trooppisesta Brasiliasta eivät heti ensimmäisenä tulekaan mieleen jylhät, kiven ja pusikkomaisen kasvillisuuden hallitsemat maisemat, niin niitäkin pääsee todistamaan tässä Bahian osavaltion sisämaassa sijaitsevassa kansallispuistossa. Chapada Diamantina kätkee sisäänsä niin korkeilta pöytävuorilta alas laaksoihin aukeavia mielettömiä maisemia kuin vesiputouksia, jotka ovat niin korkeita että hajoavat vesipisaroiksi ennen kuin edes osuvat maahan. Vaikka nämä vuoret eivät kilometrien korkeuksiin kohoakaan, pääsee niiden laelle kavutessaan silti korkealle.

Chapada Diamantina on maisemaonnellisen, patikoijan ja upeita näköaloja rakastavan unelma. Siellä olisi voinut trekata ja patikoida vaikka viikkotolkulla, mutta ehdimme mekin muutaman päivän visiitillämme näkemään yhtä ja toista Chapadan parhaista paloista. Tässä postauksessa keskitytään näistä paikkoihin, joissa pääsimme kapuamaan korkealle, arjen yläpuolelle.

Morro do Pai Inácio

igtt1 igtt7
igtt2 igtt8
igtt9

Morro do Pai Inácio on yksi Chapadan suosituimmista näköalapaikoista, koska se on aivan naurettavan helppo saavuttaa: parkkipaikalta joutuu kävelemään polkua ylös mäen päälle vain vaivaiset 15 minuuttia. Ylhäältä aukeavat sellaiset maisemat, että ensin sitä haukkoo henkeä ja sitten tekisi mieli huutaa. Alas pusikkomaisen kasvillisuuden valtaamiin avariin laaksoihin näkee kilometrien ja taas kilometrien päähän, ja niitä reunustavat tasahuippuiset pöytävuoret, samanlaiset kuin millä itse seisomme. Näyttää aivan siltä, kuin joku korkeampi voima olisi asetellut kivilaattoja päällekkäin, rakentaen tämän jylhän maiseman mieleisekseen ja kuorruttaen lopuksi laaksot vihreällä matolla.

Ylhäällä kävi navakka tuuli, mutta viihdyimme siellä silti auringonlaskuun saakka. Kapusimme alas pöytävuoren päältä ja etsimme rauhallisen paikan, jossa ei ollut ketään muuta. Aurinko laski ensin pilvilauttojen väliin ja sitten vuorten taakse. Se ei ollut upeimman värinen auringonlasku, mutta siitä huolimatta yksi elämäni kauneimmista. Tässä erikoislaatuisessa paikassa kaikki oli kaunista.

Cachoeira da Fumaça

igtt11
igtt3igtt12
igtt10 igtt5
igtt6igtt4

Brasilian korkeimman vesiputouksen uskottiin pitkään löytyvän juuri Chapada Diamantinasta, mutta jokin aika sitten Amazonin sademetsän kätköistä löydettiin vielä hiukan korkeampi putous. Aika uskomatonta, miten maailmasta edelleen löytyy kaikenlaista uutta ja länsimaiselle sivistykselle tuntematonta, niin kuin esimerkiksi monisatametrisiä vesiputouksia. Me tietysti teimme tästä huolimatta patikkaretken tälle hopeasijalle alennetulle vesiputoukselle, sillä olihan se nyt aivan valtavan upea sekin.

Cachoeira da Fumaçalle päästäkseen täytyy nähdä hieman enemmän vaivaa kuin Morro do Pai Inácion kanssa. Patikointi taisi kestää noin 2,5 tuntia suuntaansa, joten reissuun menee koko päivä. Ajoimme ensin Lençoisin kylästä lähes pari tuntia polun lähtöpisteelle, jännittäen juuttuisiko vuokrakotteromme kuoppaisen hiekkatien vesilätäköihin. Juuri kun saimme auton parkkiin alkoi sataa, ja tuuli vihmoi vesipisaroita vaakatasossa päin naamaa, mitä kesti melkein koko menomatkan. Pilvien lomasta ei nähnyt oikein mitään muuta kuin ympäröivää kasvillisuutta ja polun värikkäitä kiviä. Siinä tuli oikeasti aika kylmä, vaikka tropiikissa oltiinkin. Perillä sisukkuutemme kuitenkin palkittiin: pilvet väistyivät ja aurinko tuli kuivattamaan märät vaatteemme. Näimme alla levittäytyvän Vale do Capãon laakson koko komeudessaan ja voittajafiilis valtasi meidät häämatkalaiset.

Melkein kävelin kurkkaamaan Cachoeira da Fumaçan vesiputousta kielekkeen reunalta, mutta vanhempi naishenkilö pysäytti minut ja käski ryömiä reunalle katsomaan alas. Kuraisesta kalliosta huolimatta vinkki tuli tarpeeseen, koska vesiputous todellakin oli suoraan allamme. Vettä ryöppysi kapeana suihkuna yli 300-metriseen pudotukseensa, pirstoututen miljooniksi vesipisaroiksi ennen kuin se pääsi lähellekään maankamaraa. Siitä tämä ”savuava vesiputous” on nimensäkin saanut. Reunan yli kurkistaessa alla aukeneva pudotus alkoi hieman huimata, sillä kieleke jolla makasin, oli tyhjän päällä. Minua ei varsinaisesti pelottanut, sillä luotin tukevaan kallioon, mutta kovin kauaa ei silti tehnyt mieli katsella alas, ei edes tuota satumaista vesiputousta. Lintuperspektiivistä oli vaikeaa saada otetta putouksen korkeudesta, mutta sitä pääsi onneksi katselemaan myös sivulta käsin. Vietimme tovin jos toisenkin eväitä syöden ja alas putoavaa vettä sekä edessämme avautuvia maisemia katsellen.

Chapada Diamantina, hitsi miten upea olitkaan. Näitä näkymiä emme unohda koskaan.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Sitä vietetään aina kuun ensimmäisenä torstaina. Maaliskuun teemana on ylhäällä, korkealla. Tempauksen järjestäjinä toimivat TravelloverMuru Mou ja Skimbaco. Lue ohjeet täältä.

Minut löytää Instagramista nimimerkillä @johannahulda.


In English: It’s Instagram Travel Thursday with the theme high. Here are some photos from the Chapada Diamantina national park located in the state of Bahia in Brazil. Morro do Pai Inácio and Cachoeira da Fumaça had so amazing views from high above that I will never forget them. We visited this beautiful park on our honeymoon, and it was a truly unforgettable experience.

Mainokset

Sesimbran parhaat: 8+1 matkavinkkiä

Jaksaisin jauhaa vaikka loputtomiin siitä, miten täydellinen paikka Portugalin-kotimme Sesimbra on. Siitä huolimatta en ole tähän mennessä kirjoittanut kunnollista postausta paikkakunnan parhaista paloista – ja niitähän riittää! Korjatkaamme siis tämä huutava vääryys hetimiten.

Sesimbra sijaitsee noin 30 kilometriä Lissabonin eteläpuolella, kuuluen siis periaatteessa metropolialueeseen. Sinne on helppoa tehdä päiväretki esimerkiksi Praça da Espanhalta lähtevällä bussilla numero 207. Sesimbrassa on kalastajakylän historiaa henkivä söötti keskusta ja ihania hiekkarantoja, mutta paikkakunnan parasta antia ovat mielestäni luontokohteet, joista monista nauttimiseen tarvitsee kuitenkin melkeinpä auton ja mieluiten ainakin pari päivää aikaa tutustua alueeseen kunnolla. Sesimbra sopisikin oikein hyvin esimerkiksi Lissabonista Algarveen suuntautuvan roadtripin ensimmäiseksi pysäkiksi.

sesimbra2
sesi13

Paratiisimaisin biitsi

Turkoosein vesi ja kaunein hiekkaranta löytyy ehdottomasti Ribeiro do Cavalon rannalta Sesimbran keskustan länsipuolelta. Biitsille ei mene tietä saati sitten portaita, joten sinne pääsee ainoastaan jyrkähköä polkua pitkin askeltamalla tai veneellä. Reipas voi kävellä paikalle Sesimbran keskustasta asti, mutta auton tai pyörän voi myös jättää parkkiin N378-hiekkatien varteen. Paikan tunnistaa muista autoista ja infotaulusta. Patikointi rannalle kestää noin 20-30 minuuttia vauhdista riippuen, mutta jo paratiisia kovasti muistuttava näköala polun puolivälistä on pienen reippailun arvoinen, itse rannalle pääsystä puhumattakaan! Hyvät kengät tai vähintään retkisandaalit tulevat polulla tarpeeseen, joten pelkillä flipflopeilla en suosittele tähän irtokivien päällystämään mäkeen lähtemään. Etenkin rannan oikeassa (läntisessä) päädyssä on myös hyviä ja helppoja snorklauspaikkoja, mutta Atlantin veden viileyden vuoksi suosittelen märkäpukua tähän touhuun.

Biitsi on kaikessa upeudessaan täysin luonnontilainen eikä siellä ole mitään palveluita, joten varaa mukaan uikkareiden lisäksi ainakin juotavaa. Roskis löytyy polun yläpäästä, eli tuothan mukanasi ylös kaiken mitä veit alaskin. Rannalla ei ole juurikaan varjopaikkoja, eli oman aurinkovarjon tuominen voi olla fiksu veto – niin ne paikallisetkin tekee. Auringonlaskua täältä ei korkeiden rantatörmien vuoksi pysty näkemään, joten vieraile biitsillä mieluiten aamulla tai keskipäivällä.

sesimbra1

Upein näköala

Vaikka mahtavia maisemia näkee monessakin paikassa, pääsee kaikkein hengästyttävimpiä näköaloja todistamaan Arrábidan luonnonpuiston näköalareitiltä. Tie N379-1 mutkittelee vuorenrinteellä ja alla kimmeltää sininen meri vuosittain muotoa vaihtavine hiekkasaarineen. Setúbalin kaupunki siintää horisontissa ja Tróian hiekkarantojen reunustaman niemimaan luksushotellit casinoineen erottuvat maisemasta. Jos olet onnekas, saatat saada kiikareihisi Sado-joen suiston ja meren välillä uiskentelevan delfiiniparven. Sijaitseepa Arrábida-vuoren rinteillä historiallinen luostarikin. Kaikille James Bond -faneille seuraa myös hyviä uutisia, sillä On Her Majesty’s Secret Service -elokuvaa on aikoinaan kuvattu tällä tiellä. YouTubesta löytyy kyseinen kohtaus, jossa Mrs. Bond kuolee Arrábidalla.

Näköalareitillä on monta pienehköä paikkaa, joihin auton voi pysäyttää maisemien ihastelun ajaksi, mutta virallisempi näköalapaikka on nimeltään Miradouro Portinho da Arrábida, ja se on merkattu esim. Googlen karttaan. Samalla retkellä kannattaa poiketa ainakin Portinho da Arrábidan rannalla (varaudu maksamaan parkkipaikasta kesäaikaan) ja kokeilla kenties jotakin alueen lukuisista patikkapoluistakin. Varo tiellä liikkuvia pyöräilijöitä ja huomaa, että etenkin kesäkaudella jotkut tieosuuksista on muutettu yksisuuntaisiksi.

sesimbra17

Kiinnostavin nähtävyys

Sesimbra hellii historiasta ja luonnosta kiinnostuneita. Cabo Espichelin niemi on vanha pyhiinvaelluskohde pyhimyskultteineen ja pyhättöineen, mutta paikalle kannattaa tulla myös upeiden merellisten maisemien vuoksi. Auringonlaskut täällä ovat ihania ja paikalta löytyy myös kahvio ja kesäisin matkamuistokojuja. Kivenheiton päästä niemennokalta löytyy vieläkin esihistoriallisempi kohde, sillä Pedra da Muan kallioihin on tallentunut dinosaurusten muinaisia jalanjälkiä. Niiden luokse joutuu hieman taittamaan matkaa, mutta paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen, eivätkä maisemat täältäkään tuota pettymystä. Tästä on tulossa uudempikin postaus ihan lähiaikoina!

sesimbra4

sesimbra5

Dinosaurusten jalanjäljillä Pedra da Mualla.

sesimbra6

Paras patikkareitti

Sesimbrasta ja lähialueilta löytyy kaikenlaisia vaellusreittejä tallattavaksi vaikka muille jakaa, mutta Chã dos Navegantesin ja Serra do Riscon polkujen lisäksi tähänastinen suosikkini on kenties ollut kiipeäminen 501 metriin kohoavan Arrábida-vuoren huipulle sen haastavuuden vuoksi. Vuoren korkeimmalle kohdalle Pico do Formosinholle kuitenkin kulkee useampiakin polkuja monesta eri suunnasta, ja me valitsimme tietenkin sen kaikkein vaikeimman pohjoisen puolen reitin, jolla rämmimme vuoren jyrkkää etuseinämää peittävää kivimurskaa ja lohkareita pitkin ylöspäin, mutta saimme palkaksemme järisyttävän upeat näköalat. Itseämme vähemmän tyhmänrohkeille on kuitenkin olemassa myös vuoren samaa puolta kiipeävä helpompi ja selkeämpi (joskin merkkaamaton) polku, tai vuoren takapuolelta eli meren puolelta huipulle etenevä, huomattavasti vähemmän jyrkkä mutta pusikkoisempi reitti. Kiitos monen eri polun, voit vaikka patikoida Picheleirosin kylästä vuoren ylitse aina mainitulle Portinho da Arrábidan rannalle saakka!

Mikäli olet seikkailunhaluinen ja lähdet liikkeelle vuoren pohjoispuolelta, voit jättää auton parkkiin Picheleirosin ja Casais da Serran välissä kulkevan hiekkatien varrelle, mistä lähtee polku ensin ylämäkeen metsään ja myöhemmin vuoren rinteille. Kyseinen metsikkö ei ole niin iso, että sinne voisi eksyä, ja maaston viettämisen takia tiedät aina, missä suunnassa vuori noin suunnilleen on. Helpompi polku kääntyy ennen kivisen osuuden alkamista oikealle. Merkattujen reittien puutteen takia on näitä polkuja hieman hankala neuvoa, mutta Wikilocista löytyy joitakin vaihtoehtoja, jotka voi vaikka ladata kännykkään: Picheleiros – Formosinho – Portinho da Arrábida, tai meren puolelta Arrábidan maisemareitin luostarin luota lähtevä Convento da Arrábida – Formosinho, tai hurjapäille ilmeisesti se sama reitti Pico do Formosinholle, jonka me kiipesimme. Etenkin meren puolelta lähtevälle polulle kannattaa varata pitkähihaiset vaatteet, sillä mikäli polkua ei ole hiljattain kunnostettu, voivat puskien oksat ja piikit raapia ihoa inhottavasti.

sesimbra8 sesimbra12

Antoisin aktiviteetti

Vuokraa kanootti ja lähde Atlantille melomaan! Mikään ei ole parempaa tekemistä kuumana kesäpäivänä kuin kuvankauniiseen rantaviivaan tutustuminen rantakallioiden alapuolelta käsin viileän veden päällä lipuen. Luvassa on turkoosina ja vihreänä välkehtivää vettä, luolia, kirkasvetisiä poukamia ja meren asukkeja, etenkin lintuja ja kaloja – tai jos tuuri käy niin jopa delfiinejä. Rantaudu välillä autiolle rannalle pulahtamaan rantaveteen vilvoittelemaan ja pitämään piknikkiä tai vaikka snorklaamaan.

Kahden hengen kanootteja voi vuokrata noin 35 euron päivähintaan, tai jos yksinään merelle lähteminen jännittää, voit osallistua myös opastetulle retkelle. Niin saat myös parhaiten tietoa alueen ekologiasta ja historiasta. Esimerkiksi Vertente Natural järjestää monenlaisia retkiä Sesimbran ympäristössä, kuten Professor Luiz Saldanha Marine Parkissa tai Arrábidan luonnonpuistossa. Tai jos melominen ei kiinnosta, Atlantin kirkkaita vesiä pääsee kokemaan myös pinnan alta happitankkien kera, surffaten, Lagoa da Albufeiralla leijalautaillen tai vaikkapa deep-water soloing -kiipeillen. Täältä ei tekeminen lopu, ja Portugalin rannikolla kun ollaan, ovat kaikenlaiset veteen liittyvät aktiviteetit sitä parasta antia.

sesimbra11

Mikäli vesiurheilu ei kuitenkaan ole yhtään oma juttusi, niin miltä kuulostaisi viinitilakierros ja viinikellareiden tuotteiden sekä paikallisten torta de azeitãoiden maistelu läheisessä Azeitãon kylässä?

Suussasulavin kahvila

Meloessa tulee tunnetusti nälkä, ja siinä vaiheessa kannattaa suunnata välipalalle Sesimbran kujien suloisiin kahviloihin. Maailman parhaat ja valtavan kokoiset croissantit saa O Melhor Croissant da Minha Rua -kahvilasta (nimi kuuluu englanniksi The Best Croissant of My Street). Tilaa herkullinen voisarvi makealla kananmunista tehdyllä doce de ovos -täytteellä ja valitse kyytipojaksi tietenkin galão eli portugalilainen latte. Tässä on makuhermoja hivelevä, joskaan ei välttämättä maailman terveellisin, aamupala tai kello kuuden välipala. Samoja leivonnaisia saa niin Sesimbran keskustasta osoitteesta Rua Serpa Pinto 30, kuin myös Cotovian kaupunginosasta Liansini-kahvilasta Rua Gil Vicente -kadulta.

Jos taas olet pastel de nata -fani, niin kehoitan suuntaamaan näiden herkkujen perässä Sesimbran linnoituksen takana sijaitsevaan Tomé-kahvilaan. Uunituoreen leivonnaisen kuori rapsahtaa mukavasti hampaissa ja vielä hitusen lämmin täyte suorastaan sulaa suussa! Toméssa voit myös kokeilla caipirinhaa, joka on tehty cachaçan sijasta paikalliseen moscatel-viiniin. Siinäpä erikoinen makuelämys. Vinkki: aurinko paistaa kahvilan ulkopöytiin juuri ennen laskemistaan, eli tämä kahvila on parhaimmillaan myöhään iltapäivällä.

sesimbra7

Houkuttelevin ravintola

Aloha Café on Sesimbran ainoa ja ensimmäinen kasvisravintola ja -kahvila. Mikäli haluat kevyehköä mutta herkullista lounasta tai kaipaat hieman detoxia vihermehun tai yrttiteen muodossa, suuntaa tänne! Luomuruokaan panostava paikka tarjoilee myös erittäin maistuvan kuuloisia vegehampurilaisia, wrappeja, keittoja ja salaatteja, mutta minä en ole niitä vielä koskaan päässyt maistamaan, sillä päivän lounas (6,90 euroa) on aina vienyt kielen mennessään. Kaikki (tai ainakin melkein kaikki, ihan satavarma en ole) ruoka ja juoma on vegaanista. Makeat piirakatkin ovat olleet oikein hyviä. Kahvila on myös sisustukseltaan viihtyisä, voisi jopa sanoa että skandinavialaishenkinen – tästä on tosin luultavasti kiittäminen Ikean kalusteita. Aloha Café sijaitsee Rua Gil Vicente 30B:ssä Santanan kaupunginosassa.

Paikkakunnan paras kalaravintola taas on nimeltään Lobo do Mar. Sen salaisuus on sijainti – ravintola on perustettu taktisesti aivan kalastajasataman viereen Avenida dos Náufragosille, joten ravintolaan ostetaan saaliin parhaat ja varmasti tuoreet kalat heti ensimmäisenä kalastajien rantauduttua. Kalanhajua ei ravintolassa silti tarvitse pelätä, vaikka ravintola ei ulkomuodollaan valtavasti koreilekaan. Tarjolla on konstailematonta, maistuvaa ja tuoretta portugalilaisruokaa, jonka hinta ei päätä huimaa. Voit valita kalasi itse tiskistä, mutta huomaa, että ravintola ei tarjoile juurikaan muita mereneläviä. Niiden maisteluun löytyy omat ravintolansa Sesimbran keskustasta, mutta itse välttäisin rantakadun ravintoloita – pääsääntöisesti korttelin tai parin päässä rannasta sijaitsevat ravintolat kuten Praiamar ovat parempia. Huomioi myös, että lähes kaikki ravintolat sulkevat ovensa lounaan ja illallisen väliseksi ajaksi noin kello 15-19.

sesimbra16-horz

Aloha Cafésta saa herkullisia kasvislounaita.

Aurinkoisin terassi

Sesimbran rantakatu on täynnä mukavia baareja, mutta paras paikka huurteisen nauttimiselle löytyy Tap Housen terassilta Sesimbran linnoituksesta. Voit paistatella auringossa, tuijotella merelle tai tarkkailla hiekkarannan ja rantakadun kulkijoita, sekä tietysti tutustua historialliseen linnoitukseen. Mikään kylän halvin kuppila ei ole kyseessä, vaan hinnat lähentelevät melkein suomalaisia. Tap Housella on kuitenkin sijantinsa lisäksi yksi ehdoton valttikortti: sieltä saa ABC:n eli Arrabida Beer Companyn artesaanioluita. Käsintehtyjen oluiden maistelumenu maksaa muistaakseni 7 euroa, ja mikä parasta, voit ostaa pullon (tai viisi) suosikkioluttasi myös mukaan. Ennen kyseiseen pienpanimoon tutustumista pohdin jo puolivakavissani että pitäisikö ryhtyä panimoyrittäjäksi, jotta Portugaliinkin saataisiin kunnollista juotavaa Sagresin ja SuperBockin rinnalle.

sesimbra3

Sesimbran linnoitus ja Tap House auringonlaskussa.

Bonus: Parhaat bileet

Jos osut paikalle helmikuussa, et voi olla huomaamatta karnevaalien lähestymistä. Rumpujoukkueet harjoittelevat, sambaryhmät valmistelevat värikkäitä fantasia-pukujaan ja kaikki odottavat kevään aloittavia juhlia. Itse karnevaalien pärähdettyä käyntiin kylän rantakatu palmurivistöineen muuttuu tanssitantereeksi: kadulla sambataan, soitetaan musiikkia ja syödään paahdettuja kastanjoita. Vaikka itse kulkueeseen ei osallistuisi, on pukeutuminen silti suotavaa. Vaikka meininki on kotikutoisempi, ei tunnelma jää näissä bileissä kovin kauaksi Riosta!

sesimbra9
sesimbra13

Majoituksesta en valitettavasti osaa oikein sanoa juuta enkä jaata, mutta sitä löytyy leirintäalueista aina rannalla sijaitseviin spa-hotelleihin ja vuokra-asuntoihin saakka. Suosittelen toki vuokraamaan meidän talon ihanalta maatilaltamme, niin kauan kuin se vielä pysyy vuokrauskäytössä! Voipi nimittäin olla, että jossain kohtaa hilaamme itsemme sinne ihan oikeastikin asumaan.

Ehkäpä joku ottaa näistä vinkeistä vaarin ja lähtee tutustumaan Sesimbraan, sillä en usko, että sieltä on edes mahdollista lähteä pettyneenä pois. Siitä pitävät huolen upeat luonnonmaisemat, kalastajakylän pikkukujat ja mukavat ihmiset. Tämä on muutenkin siitä kiva paikka, että eri tavoin kuin Algarvessa, turisteista ei ole ruuhkaa mutta heihin, enimmäkseen ranskalaisiin ja espanjalaisiin, on silti totuttu. Tervetuloa, bem-vindo!

sesimbra14


In English: Our hometown in Portugal, Sesimbra, is just the perfect place. Only 30 kilometers from Lisbon, it has pristine nature, breathtaking scenery and delicious food. The best beach of them all is called Ribeiro do Cavalo, where you need either to hike for some 20-30 minutes or arrive by boat. The most amazing views can be found in Serra da Arrábida, where you can drive on the same scenic route as James Bond in the film On Her Majesty’s Secret Service. The most interesting sightseeing can be done at Cape Espichel, where history of holiness meets the views over the high cliffs. There are also some dinosaur footprints close by. The most rewarding hiking route goes up the mountain Arrábida, to Pico do Formosinho at 501 meters. On the mountain there are several paths to choose from, not to mention the amount of trails in the area. The most epic activities are related to water – canoeing, diving, surfing, deep-water soloing, kite surfing, coasteering… you name it. And don’t forget swimming and snorkeling at the shallow beach waters.

The most delicious croissants can be found at the cafeteria called O Melhor Croissant da Minha Rua, and the best cream custard tarts (pastel de nata) from Tomé situated behind the fortress. In the fortress itself there is a terrace, which is the best spot to try some locally brewed beers. When you get hungry from all the hiking and paddling, head to Aloha Café for mouthwatering vegan lunch, a hamburger or a green smoothie, and for dinner try the freshest fish at Lobo do Mar, situated just across the street from the fishing harbor. If you visit Sesimbra in February, you get to take part to the colorful celebrations of Carnival. I cannot tell much about accommodation, but there are plenty of options. Or just ask me about the house we are renting! Welcome, bem-vindo!

Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Ennen joulua ajatukseni liihottelivat Norjan lumisiin maisemiin viime talvelta, mutta kuvat unohtuivat nukkumaan talviunta luonnoskansioon ja joulutervehdys jäi postaamatta. Olisiko ollut joulumielen etsintä käynnissä siellä auringonpaisteen ja linnunlaulun keskellä, mutta juuri nämä Norja-kuvat saivat klikkailemaan itsensä auki. Tässä niitä siis nyt olisi.

Lähdin vuoden 2015 joulukuussa ystäväni kanssa liftaamaan Tukholmasta kohti länttä, ja päädyimme Rondane-vuorille lammaspaimeniksi erään aivan mielettömän hyväsydämisen liftikuskinaisen ja seikkailijattaren ansiosta. Olen kirjoitellut Ruotsin ja Norjan käsittäneestä parin viikon liftausreissustamme täällä ja työstäni lampaiden parissa Kvamin kylässä täällä.

norja40norja42
norja41 norja46
norja43 norja47
norja44 norja49
norja48norja45

Lampaille tarjoiltiin ruoka aamuin ja illoin, joten päivisin meillä oli yleensä aikaa tehdä muutakin. Parina päivänä kävimme lounaan jälkeen kävelemässä ylempänä kotivuoremme rinteellä. Pilkesilmäinen lammastilan vanha Anders, jonka kanssa vanhan maalaistalon jaoimme, tarjoutui ajamaan meidät autolla ylös kukkulan laelle. Sen toiselta puolelta näki Rondanen kansallispuiston lumihuiput. Toiset niistä piirtyivät terävinä tummenevaa taivasta vasten, toiset kumpuilivat sen näköisinä, että aivan kutsuivat laskettelemaan. Lähdimme ylös niin rytäkällä, että työvaatteet jäivät päälle. Vaan eipä sillä tuolla maaseudulla paljon väliä ole, vaikka kulkisi lampaanhajuisissa housuissa, jotka on köytetty ylös Koskenkorva-vyöllä. Se oli kuulemma vanhan Andersin lempiviinoja.

Toisena päivänä saimme taas ihailla upeaa auringonlaskun ilotulitusta taivaalla. Tuona päivänä Rondane värjäytyi pinkiksi ja taivas hehkui oranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä. Aloitimme kävelylenkkimme melkein samasta paikasta, mutta eri suuntaan. Tällä kertaa emme menneet lammastilallisten ylhäällä sijaitsevan mökin ohi. Lampaat pääsevät sinne kesäisin rouskuttamaan tuoretta ruohoa.

norja14 norja15
norja20norja18 norja16
norja17
norja21 norja22
norja23 norja24
norja25 norja26
norja27 norja28
norja29 norja30

Kvamissa tuntui olevan joka päivä hyvä sää, mikä johtuu kuulemma siitä, että kylän ja meren väliset vuoret pysäyttävät sateet, ja Kvamissa paistaa usein aurinko. Näimme öisin himmeän vihreinä läikehtiviä revontulia, mutta ennen kaikkea upeat tähtitaivaat. Tuolla norjalaisilla vuorilla oli tavallaan niin samanlaista kuin Suomessa, mutta tavallaan kuitenkin niin erilaista, maastonmuodoista alkaen. Kylän valot tuikkivat alhaalla illan hämärtyessä ja vuoren juureen louhittavasta tunnelista kuului aika ajoin etäistä jyrinää. Oli jotenkin niin seesteistä, että ei ihme että monet lammastilan vapaaehtoiset palaavat takaisin tähän lämpöiseen paikkaan kylmillä vuorilla. Minäkin haluaisin, ja varsinkin viereiseen kansallispuistoon patikoimaan. Eihän se Jotunheimenkään kaukana olisi.

Mikä on sun lempipaikka Norjassa?


In English: Before Christmas, something led my thoughts to the wintery Rondane mountains of Norway, where we spent a week doing volunteer work with sheep in December of 2015. Maybe it was the search for the Christmas spirit in sunny and definitely snowless Portugal, but it was these photos I wanted to view. We used to do some afternoon walks up our home hill, from where we could see the snowy peaks of the Rondane national park. On one day we witnessed a flaming sunset that colored the mountains pink, and on another day we were soaked in the shades of blue. Down in the valley the lights of the village were twinkling and everything felt so simple and clear. It’s no wonder that many volunteers keep coming back to this warm place in the cold air.

Serra do Marumbí: kun vuori voitti vaeltajan

Voin heti alkuun paljastaa, että täällä Brasilian Paranán osavaltiossa sijaitseva Marumbí-vuori oli vähän liian kova pala purtavaksi kun elokuussa yritin sitä valloittaa. Sen siitä saa, kun lähtee kapuamaan vuorelle tietämättä koko reitistä yhtään mitään!

Mutta jospa aloitetaan tarina alusta. Meidän oli siis Serra Verde Expressin kyydissä värikkääseen ja rentoon Morretesiin saavuttuamme ja siellä yön vietettyämme määrä lähteä pienelle päivävaellukselle erään outdoor-retkiä järjestävän yrityksen kanssa. Retki oli aivan ilmainen, ja tapaamispaikka oli ilmoitettu polun alkuun Parque Estadual Pico do Marumbi -luonnonpuiston porteille suht selkeästi. Puisto muuten kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvaan Serra do Mar -vuoristoon. Ei kun majapaikan kautta heidän tuttavansa pimeä taksi alle ja menoksi. Matka kuitenkin tyssäsi lyhyeen, sillä Morretesista vuorelle johtava tie oli suljettu pyöräilykilpailun vuoksi. Meitä tiesulku ei montaa minuuttia viivyttänyt, mutta muuta ryhmää kylläkin. Taksi vei meidät sademetsän siimekseen katoavalle ja talojen sekä pienten farmien ja pousadojen reunustamalle hiekkatielle, jonka päästä tapaamispaikka löytyi vaivatta. Kuten tavallista, kännyköissä ei ollut kenttää laisinkaan. (Brasiliassa matkapuhelimet eivät tunnu toimivan landella ollenkaan.) Hetken pohdiskelun jälkeen ja luonnonpuiston portsarin kanssa juteltuamme päätimme vain suunnata vuorelle johtavalle polulle omin nokkinemme. Se olisi kuulemma niin selkeä, ettei eksymisen vaaraa olisi.

hike3pieni hike37
hike2-horz hike4

hike5

Hibiskuksenkukka – suuhun meni!

hike7
hike6 hike8
hike11-horz hike10
hike12

hike13

Täkäläinen villivadelma, Rubus rosifolius.

Polku alkoi leveää hiekkatietä pitkin, jonka varrelta avautui välillä näkymiä vieressä virtaavalle kirkasvetiselle vuoristojoelle. Heti alkuun pari koiranpentua kirmasti erään talon pihasta jalkoihimme touhottamaan, eikä siinä auttanut muu kuin pysähtyä hetkeksi leikkimään niiden kanssa. Jatkoimme matkaa jahka saimme irtauduttua söpöläisistä. Talot loppuivat pian, ja rannikkosademetsä oli hiljainen, muttei sitten kuitenkaan. Ympäriltä kuului lintujen laulua, veden solinaa ja satunnaisia rapinoita. Napsimme polun varrelta punaisia hibiskuksenkukkia ja villivadelmia suuhumme. En ollut ihan varma niiden syömäkelpoisuudesta, mutta luotin niiden makeuteen ja kaverini sanaan. Enkä saanut myrkytystä! Kuten aina, minua ihastuttivat myös puiden rungoilla ja oksilla kasvavat epifyytit ja niiden värikkäät kukat – ja banaanipuut (vaikka banaanihan on oikeasti ruohokasvi).

Jossain vaiheessa bongasimme polkumme sivuhaaralle johtavat puiset portaat, ja halusimme uteliaisuuttamme käydä kurkistamassa, mitä niiden yläpäästä löytyisi. No apinoita! Lehvästöt yllämme alkoivat kahista, kun kapusiiniapinat pomppivat puusta toiseen. En ollut yhtään odottanut bongaavani apinoita tällä haikilla, joten yllätysilo karvaisten serkkujen touhujen katselemisesta oli kaksinkertainen ilo! Sanoisin, että niistä tuli mieleen Muumien esi-isä, jos en olisi muualla nähnyt toista apinalajia, josta tuli vielä huomattavasti enemmän. Vaellusseura oli kovin kiinnostunut hämähäkeistä, joten niitä jäimme tutkiskelemaan useampaankin kertaan. Itseä ehkä viehättää itse otuksia enemmän niiden verkkojen valokuvauksellisuus…

hike14-horz

hike15

Kapusiiniapina.

hike17

Yksi reitin ainoista opasteista, jonka näki ainoastaan polun sivuhaarasta.

hike16
hike19 hike18
hike21 hike20

hike22

Brasilialais-suomalainen kiipeilykokoonpano.

Oli hyvä, että juna tukki hetkeksi raiteiden yli käyvän polkumme ja jouduimme pitämään evästauon, sillä kohta sen jälkeen polulta aukeni näkymä vuorelle jolle olimme kiipeämässä ja pasmat meinasivat mennä sekaisin. Mitenköhän se näyttää niin pystysuoralta kasalta kalliota? Tässä vaiheessa oli pakko uskoa, että polkumme tulisi kulkemaan vuoren etupuolta, eikä takapuolella olisi pelastavaa loivempaa polkua huipulle. Koitin kovasti tihrustaa serpentiinipolkua, mutta sellaista ei näkynyt. Kumma juttu. Ehkä se siellä kuitenkin oli, piilossa vain. Ja kyllä sinne silti piru vie yritettäisiin, kun tänne asti oltiin tultu! Otettiin ryhmäselfiekin sellaisella mentaliteetillä, että tonnehan me mennään!

hike24
hike25 hike26
hike27

Varsinainen kiipeämisosuus alkoi Marumbín juna-asemalta, jossa piti ilmoittautua vuorelle lähteneeksi, ja kuitata itsensä myös alas palanneeksi. Muuten saisi etsintäpartion peräänsä. Vaeltajista kirjaa pitävä päivystävä puistonvartija sanoi, että reitillä olisi sellainen kohta, missä olisi tikkaat ja ketju, ja siinä ei voisi pysähtyä. Jaa, no kyllä sitä nyt parit tikkaat varmaan kestää, onhan niitä ennenkin kiivetty. Puntti on tutissut, mutta yli on silti päästy. Millekään pidemmistä reiteistä meillä ei edes olisi aikaa, joten punainen reitti alimalle 1200 metrissä sijaitsevalle Abrolhosin huipulle oli ainoa vaihtoehtomme. Näin jälkiviisaana lähtisin kyllä ennemmin tuolle keltaiselle helpommalle mutta pidemmälle reitille valloittamaan Olimpo-huippua 1539 metrissä, mutta se oli meidän vierailumme aikaan suljettu, ja kuten sanottu, aika oli kortilla. No, isojen PERIGO- eli VAARA-kylttien ohitse ja polulle mars! Ei täältä  ainakaan yrittämättä kotiin lähdettäisi.

hike34-horz

hike28

Ekalla taukopaikalla hiki valuu, mutta vielä taitaa vähäsen hymyilyttää.

hike32-horz

Juurakkoinen ja kivinen polku lähti kipuamaan lähes pystysuoraan ylös vuorenrinnettä. Metsän suojissa oli kosteata ja kuumaa, vaikka aurinko ei onneksi porottanutkaan suoraan. Hiki ja puuskutus hiljensivät vaeltajat aika nopeasti. Nousu oli rankkaa, mutta ei se ainakaan helpottunut, kun eteen tupsahtivat ensimmäiset vertikaalista nousua helpottamaan asennetut köydet ja rautakettingit, sekä isot kallionlohkareet ja niihin poratut metalliset askelmat, joita oli noin metrin välein. Ehkä tämä oli nyt se paha paikka, mistä puistonvartija oli sanonut. Tätä putoamiskammoista todellakin pelotti, mutta sain itseni hitaasti hilattua ylös, vaikka hikoavat kämmenet ja osittain märät kivet ja ketjut vielä vaikeuttivat asiaa. Sama toistui vielä muutamaan kertaan, koko ajan enemmän nieleskellen, kunnes edessä olivat monta metriä korkeat tikkaat pystysuorassa kivessä, ilman minkäänlaisia turvavarustuksia tietenkin. Nousin ensimmäiselle askelmalle, ja sitten tuli itku. Ei pysty. Tämä on juuri nyt liikaa. Pakko mennä takaisin alas.

Ihana brasilialaiskaverini saattoi minut pahimpien kivikkojen yli, ja toverini lähtivät jatkamaan matkaa ylöspäin. Huomasin, että toinen reisilihakseni oli krampannut ja siihen sattui melkoisesti. Jäin sitten polun varteen lepuuttelemaan ja katselemaan niitä maisemia, jotka puiden lomasta näin. Aika korkealle olin kuitenkin kavunnut, mutta tänään oli tyytyminen näihin maisemiin, sillä ne olivat parhaat, mitä sinä päivänä tulisin saamaan. Minut havahdutti mietteistäni nenääni yhtäkkiä leijaillut todella voimakas myskinen haju. Säikähdin, nousin ylös ja aloin pitää yksikseni mekkalaa. Missään ei pusikko kahissut. Tunsin itseni idiootiksi mekastaessani sillä tavalla keskellä brasilialaista sademetsää, mutta mietin, että miltäköhän puuma tai jaguaari haisee. Ehkä kyseessä oli ennemminkin villisika, jonka sanotaan voivan erittää tuonkaltaista hajua, mutta otin siltikin jalat alle ja lähdin talsimaan alaspäin. Yhtä hyvin voisin odottaa kavereita sielläkin.

hike30 hike31

Istuin polunvarren kivelle fiilistelemään ympärillä levittäytyvää sademetsää ja syömään eväitä, ja kohtahan polkua pitkin käveli alaspäin retkueemme toinen suomalaistyttö. Hänkään ei ollut päässyt ylös asti, vaikka ei ollut edes pelännyt reitin kiipeilykohtia! Oli vaan kuulemma voimat loppuneet kesken. Tikapuut ja kettingit olivat  jatkuneet todella pitkälle vielä senkin jälkeen, kun käännyin takaisin. Ihan hyvä paikka tehdä U-käännös siis, sillä kanttini tuskin olisi kestänyt loppumatkaa sitä kyytiä – enhän ollut päässyt edes puoleen väliin asti! Brasilialaisvahvistuksemme Vinícius olikin sitten ainut huipun urheasti saavuttanut. Hatunnoston arvoinen suoritus! Jossain vaiheessa se meidän alkuperäinen retkikuntammekin paineli ohitseni kohti vuorenhuippua. Ihan hyvä, että menimme menojamme, koska he olivat kyllä todella myöhään liikenteessä, ja reitti oli niin selkeä, että pärjäsimme loistavasti yksinkin.

Takaisin päin kävellessä aurinko alkoi jo mennä mailleen, ja meille tuli hieman kiire ehtiä metsän siimeksestä pois ennen pimeää. Koska kännykät eivät toimineet, emme saaneet soitettua taksimiehelle, emmekä olleet tällä asialla juuri päätämme vaivanneet etukäteen. Kysyimme eräästä talosta, toimiko heillä puhelin ja saisiko sillä soittaa, mutta hepä tarjosivatkin meille kyydin Porto de Ciman kylään isomman tien varteen, missä olisi kenttää. Jes! Kyllä kelpasi kylmä olut ja höyryävä pastel de palmito eli palmunydinpasteija siinä kylän lanchonetella eli paikallisella grillikioskilla kyytiä odotellessa.

hike35 hike36

Takaisin Morretesiin päästyä jalat olivat sen verran krampissa ja tohjona aivan kaikilla, että hieman huolestutti, miten pääsemme huomenna sängystä ylös ja töihin. Ja noh, ei se tosiaan kovin helppoa ollut. Töissä on vieläpä neljä kerrosta eikä hissiä, joten portaita joutui hyppelehtimään käsikaiteiden varassa ihan kiitettävästi. Mutta siitäkin selvittiin!

Joskus sitä on vain pakko myöntää, että omat voimat eivät nyt riitä, vaikka jääräpäisyys kuinka olisi halunnut viedä ylös vuorenhuipulle katselemaan mahtavia maisemia ja tuntemaan olonsa voittajaksi. Tällä kertaa mentiin vain niin korkealle kuin pystyttiin, ja olihan sekin jo aivan kelpo suoritus. Ainakin siitä sai hyvän tarinan kerrottavaksi. Olipahan nimittäin taas seikkailu!

Seuraa reissuani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: Serra do Marumbí mountain was a bit too hard a bite for me, when we were trying to conquer it in August. The beginning of the hike was leisurely among the Atlantic rainforest. We were eating wild raspberries and hibiscus flowers, and even spotted capuchin monkeys jumping in the trees! The real climb up the mountain started from the Marumbí train station. And oh boy was the trail steep! It was exhausting, yes, but what stopped me in the end were the metallic ladders and vertical rocks equipped with ropes and chains. I tried and managed to climb a few, but they were never ending. I had to turn back. When I was waiting for my friends in the jungle, I suddenly smelled a strong musky smell. I had no idea if it could be a puma or a jaguar, so I started to make noise and moved downwards. In the end my Brazilian friend was the only one of us three to conquer the Abrolhos peak, but all of our legs were cramping and hurting in the end. However, I heard that the ladders and the like had continued all the way to the top. Sometimes you just have to admit that this time your best try is not enough. What an adventure it was!

Follow my trip in real time on Instagram, or become a blog reader on Facebook or Bloglovin’!

Instagram Travel Thursday: Vihreän sävyjä Brasiliasta

Vihreä on oranssin ohella toinen lempiväreistäni, ja luulen, että sillä saattaa olla jotain tekemistä luontorakkauteni kanssa. Vihreä väri assosioidaan yleensä ekologisuuteen tai maaseutuun, mutta myös harmoniaan, aloittelijoihin tai vaikkapa islaminuskoon. Värin symboliikasta lisätietoa etsiessäni törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin väreistä eri kulttuureissa ja kielissä. Tämä jos mikä on oivaa lukemista uusista kulttuureista kiinnostuneelle maailmanmatkaajalle!

Minusta vihreä väri on yksinkertaisesti kaunis. Voi olla, että minua miellyttää värin rauhoittava vaikutus, tai sitten yhtymäkohta luonnon kanssa. Yhteyttäjien lehtivihreän ansiosta me kaikki olemme elossa, mikä on mielestäni jo hyvä syy fiilistellä vihreää. Suurimmasta osasta maailman luontotyyppejä tätä väriä löytyy, ja niin totta kai myös täältä Brasiliasta. Marraskuun Instagram Travel Thursdayn teemana on matkailun värit, ja ajattelin pitkästä aikaa osallistua tähän tempaukseen. Viime kerrasta on nimittäin jo vierähtänyt tovi. Postaukseni teemaväriksi tosiaan valitsin vihreän, ja koska instafeedistäni löytyy aika tavalla vehreitä kuvia, rajattakoon aikaikkunaksi tämä Brasilian matka. Lähdetään siis katsomaan, mitä kaikkea vihreää näiden kolmen kuukauden aikana on tässä maassa tullut nähtyä!

(Mutta kuulkaa, kuvien upotus suoraan Instasta ei jostain syystä toiminut (kehykset näkyi, kuvat eivät), joten minun piti lisätä kuvat postaukseen jollain muulla tapaa. Päädyin sitten ottamaan ne printscreenillä Instasta ja lataamaan normaalisti Flickrin kautta, sillä ei minulla niitä koneellakaan ollut. Johan oli hommaa ja kännykällä otetut kuvat ovat nyt entistäkin huonolaatuisempia. Lisäksi menetettiin kuvatekstit ja häshtägit. Pahoittelut!)

Curitiban puistot

igtt1 igtt2
igtt3 igtt4

Curitiba on eteläamerikkalaisittain oikea mallikaupunki, eikä vähiten kaupunkilaisten elämänlaatua kohottavien monien puistojensa ansiosta. Minäkin olen niissä tovin jos toisenkin tullut viettäneeksi, erityisesti aivan asuintaloni vierestä löytyvässä Passeio Públicon keskustapuistossa. Heti kaupunkiin saavuttuani kävin katsastamassa kasvitieteellisen puutarhan, Jardim Botânicon, ja nopeasti tutustuin myös Praça do Osórioon, joka on enemmänkin pelkkä aukio, mutta silti täynnä puita. Eräänä viikonloppuna kävin kävelemässä ja istuskelemassa Parque Barigüissa auringonpaisteesta ja sokeriruokomehusta nautiskellen.

Vila Velha

igtt5 igtt6

Jälkimmäisessä Vila Velhan kuvassa voisi olla enemmänkin vihreää, mutta totta kai kännykkäkameran linssi on osoitellut puskien sijasta ennemminkin noita upeita kivimuodostelmia. Täällä Paranán osavaltiossa sijaitseva paikka on tunnettu juurikin näistä psykedeelisistä kallioistaan, mutta myös ensimmäisessä kuvassa näkyvistä vertikaalisista luolistaan. Vila Velhasta löytyy postaukset täältä ja täältä.

Serra Verde Express

igtt7 igtt8
igtt9

Eihän vihreiden vuorten junaa, Serra Verde Expressiä, voisi jättää tällaisesta postauksesta pois? Junan nimestä huolimatta raiteilla puksutellaan Serra do Mar -nimisen vuoriston läpi juna-ajelulla, joka kulkee Curitibasta Morretesin kylään. Tämä on ns. pakollinen nähtävyys Paranássa, ja ainakin maisemiensa puolesta se on todellakin paikkansa lunastanut! Viimeinen kuva on Serra do Marumbín vuoristovaellukselta, josta on tulossa blogijuttu aivan lähipäivinä. Itse junamatkasta kertova postaus löytyy täältä.

Pantanal

igtt10
igtt11 igtt12
igtt13 igtt14

Pantanal, tuo Brasilian helmi ja eläinbongarin paratiisi. Maailman suurin kosteikko pitää sisällään erittäin paljon vihreää, ja me saimme nauttia siitä monta päivää niin joella, kosteikoilla, viidakossa kuin maatiloillakin. Niin ja riippumatossa villejä mutta leppoisia vesisikoja ja vyötiäisiä katsellen! Eteläinen Pantanal näyttää esimerkkiä, miten ihmistoimintaa voitaisiin harjoittaa harmoniassa luonnon kanssa biodiversiteetin siitä suuresti kärsimättä. Kaikki maatalous ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla sielläkään.

Ilha Grande

igtt16 igtt17

Ilha Grandella majoituimme vuorenrinnemökissä rannikkosademetsän keskellä, ja saimme syödä aamupalamme ensimmäisen kuvan näköaloja katsellen. Suureksi osaksi koskemattomasta viidakosta koostuva saari on yhtä vihreää! Toinen kuva on napattu vihreältä laguunilta, Lagoa Verdeltä, jossa kävimme snorklaamassa saaren rannikkoa kiertäneellä veneretkellä.

Chapada Diamantina

igtt18 igtt19
igtt20

Kaksi ensimmäistä kuvaa on Morro de Pai Ináciolta, joka on yksi Chapadan suosituimmista näköalapaikoista helpon saavutettavuutensa ansiosta. Näköalat tuolta kummallisen muotoiselta pöytävuorelta ovat niin upeat, ettei minulta löydy sanoja kuvailemaan niitä. Brasilian toiseksi korkein vesiputous Cachoeira da Fumaça oli sekin todella päräyttävä näky, etenkin kun patikoimme sinne tuntikaupalla sateessa ja viimassa. Putousta pidettiin pitkään Brasilian korkeimpana, mutta Amazoniasta on hiljattain löytynyt vieläkin korkeampi!

 

Sekalaiset ympäri maata

igtt15

Florianópolis on saanut lempinimekseen Ilha da Magia, taikasaari, ja luulenpa, että nimessä on jotain perää. Armaçãon ja Matadeiroksen rannat ainakin olivat melkoisen kauniita yhdistelmiä vihreää ja turkoosinsinistä! Kävin Floripassa viikonloppuretkellä yksikseni, enkä ole vielä ehtinyt purkaa reissua tänne blogiin asti.

igtt21 igtt22

Rio de Janeiro on suurkaupungiksi todella vihreä, ja kiitos siitä kuuluu kaupunkia ylhäältä käsin valvovalle ja huoltavalle Tijucan kansallispuistolle. Corcovado-vuori Jeesuspatsaineen on kansallispuiston sisässä, ja sieltä on todella huikeat näkymät niin metsäisille vuorenrinteille kuin itse kaupunkiinkin. Vuoren alapuolella taas voi ihailla Rion kasvitieteellistä puutarhaa apinoineen ja tukaaneineen.

igtt23 igtt24

Ilha do Mel on Paranán oma paratiisisaari. Hunajasaaren luonto on pitkiä hiekkarantoja lukuunottamatta villin vihreää, ja muistuttaa tuulisine niemineen välillä hieman Irlantia tai Skotlantia. Me osuimme saarelle viime viikonloppuna juuri rannikkoa kiusanneen syklonin jälkimainingeissa. Ne aaltojen tuhoamat rantarakennukset muistuttivat hyvin konkreettisesti meidän omasta roolistamme ja vastuustamme planeettamme elämän ja ilmaston suhteen. Tällä pallolla on niin kauniita paikkoja, että säilytetäänhän kaikki se kauneus myös jälkipolville, joohan? Me emme itsekään pärjää ilman luontoäitiä. Sen huomaa ihan konkreettisesti jo siitäkin, kuinka suuri henkireikä luonto minulle ja monille muillekin on. Pidetään maapallosta huolta.

Mikä on kaunein vihreä paikka, missä sinä olet viime aikoina käynyt?


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Rimma + LauraTravellover ja Muru Mou. Tempauksen tarkoitukena on jakaa matkainspiraatiota ja -iloa, ja siihen voi osallistua kuka tahansa. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @johannahulda.

Häämatka halki Brasilian

Kaikki päättyy aikanaan ja niin päättyi myös meidän kaksiviikkoinen häämatkamme pitkin poikin Brasiliaa. Minä olen palannut tänne etelään Curitibaan ja Zé syksyiseen Jyväskylään. Arki on taas lähtenyt rullaamaan omissa uomissaan, ihanan keveissä loman jälkeisissä hattaratunnelmissa onneksi kuitenkin! Olin selkeästi loman tarpeessa, ja huh millainen loma ja honeymoon meillä olikaan!

honeymoon3

honeymoon5

Autio Ilha Granden ranta, jolta löysimme puuman jäljet.

honeymoon11

Reissu meni lähes täysin suunnitelmien mukaisesti. Tavattiin toisemme Rio de Janeiron lentokentällä, ja oli ihan hassun outoa ja ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen. Riosta matkasimme minibussilla ja myrskyssä natisevalla sekä huojuvalla puuveneellä sademetsäiselle Ilha Grandelle viideksi leppoisaksi päiväksi. Meiltä otettiin heti alkuun luulot pois, kun päästiin patikoimaan kaikkine kamoinemme kaatosateessa mutaista ja jyrkkää viidakkopolkua ensimmäiseen majapaikkaamme. Päivät kuluivat toistemme seurasta nauttien ja saaren vaellusreittejä sekä upeita autiorantoja koluten. Pilvisenä ja sadekuuroisena alkanut sääkin onneksi parani loppua kohden, ja viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan auringosta ihan kunnolla, kun suunnattiin veneretkelle tutkimaan saaren toista puolta ja snorklailemaan upeissa kirkasvetisissä laguuneissa. Ilha Grandella oleilun kruunasi se, kun katseltiin avoimen bungalowimme sängystä opossumia, joka kiipeili papaijapuussa aivan lasittoman ikkunamme takana!

honeymoon15

honeymoon2-horz

Acaí na tigela -annoksia tuli syötyä melkein päivittäin, ja tulipa sitä jokunen caipirinhakin maisteltua!

honeymoon8honeymoon34

honeymoon4

Praia Lopes Mendes, jota sanotaan yhdeksi Brasilian kauneimmista.

honeymoon6

honeymoon7

Meidän rakkauspesä korkealla vuorenrinteellä, viidakon suojissa.

honeymoon10honeymoon9

honeymoon12

Ihan kirjaimellisesti kalkkilaivan kapteeni ja sen vähän elävämmän värinen mies.

honeymoon13

Lagoa Azul.

honeymoon14

Snorkkelijoogaa, anyone?

Hieman vastahakoisesti lähdimme Ilha Grandelta takaisin Rioon ja lensimme Bahiaan, Salvadoriin. Zén mielestä yksi reissun parhaita juttuja olivat Salvadorin lentokentän edustalla kohoavat valaistut bambutunnelit, joista ajoimme läpi niin mennessä kuin tullessa. Ja olivathan ne aika hienot. Bahiassa on ihanan lämmintä (ei sillä, että Rio de Janeiron osavaltiossakaan varsinaisesti kylmä olisi ollut) ja afrobrasilialainen kulttuuri kukoistaa portugalilaistyylisen vanhankaupungin, Pelourinhon, kaduilla. Melkein luulemme olevamme Lissabonissa! Yksi aamu kaupunkielämää kuitenkin riittää meille, ja saamme allemme vuokra-auton ”vain” puolitoista tuntia myöhässä sovitusta ajasta. É Brasil cara!

honeymoon18

honeymoon17

Bahialaisnaisia perinteikkäissä asuissaan.

honeymoon26

Vuokra-Fiatimme kulkee nätisti ensin läpi Salvadorin faveloiden, sitten palmuisten metsien, ja lopulta olemme saapuneet cerradãolle, savannimaiselle kasvillisuusvyöhykkeelle, joka aika ajoin kärsii kovastakin kuivuudesta. Nyt ei sitä kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä saimme täälläkin ihan kiitettävän määrän sadetta, joka oli tehnyt kirkkaansinisten sadevesiluolien vedestä ruskeaa. Yhden luolan nähtyämme toteamme että toisia ei ehkä edes kannata lähteä katsomaan, mutta onneksi kohteemme, Chapada Diamantinan kansallispuisto, on aivan älyttömän monipuolinen luontomatkailijan paratiisi täynnä vesiputouksia ja huikeita näköaloja. Kapuamme Morro do Pai Ináciolle ihailemaan auringonlaskua ja sieltä ylhäältä avautuvia näkymiä pöytävuorille ja laaksoihin, patikoimme Brasilian toiseksi korkeimman vesiputouksen laelle sateessa ja sumussa, vain huomataksemme että pilvet repeävät ja aurinko tulee esiin juuri kuin meitä varten. Lençoisin värikäs pikkukaupunki tulee myös tutuksi, samoin kuin lyhyen patikkapolun päästä löytyvä joki luonnollisine kivisine vesiliukumäkineen ja uima-altaineen.

honeymoon28honeymoon27honeymoon20

honeymoon19

Cachoeira da Fumaca, Brasilian toiseksi korkein vesiputous. Ja se oli totisesti korkea, niin korkea, että tuuli hajottaa putouksen jo kauan ennen kuin se osuu maahan!

honeymoon21honeymoon22

honeymoon24

Lencois.

honeymoon23

Ribeirão do Meion vesiputous, joka toimii kivisenä vesiliukumäkenä.

honeymoon25-horzhoneymoon29

Kolme päivää on koko Chapada Diamantinan koluamiseen aivan liian lyhyt aika, mutta me haluamme vielä päästä rannalle. Alamme ajaa takaisin rannikolle päin, mutta muutamme suunnitelmia lennosta. Emme menisikään Ilha de Boipeban saarelle, vaan sen naapuriin Morro de São Paulolle, minne pääsee suoraan pikaveneellä Salvadorista. Tämä säästää meidät ajamasta tuntikausia huonokuntoisia teitä, ja saamme huristella parempia baanoja pitkin takaisin Bahian pääkaupunkiin.

honeymoon30
honeymoon31

Päiväretki Morro de São Paulolle on oikeastaan aika hullu idea, sillä meillä on aikaa perillä vain muutama hassu tunti. Merimatkat ovat kuitenkin jo itsessään seikkailuja, ja lisäksi näemme rannikon maaseutumaisemia bussin ikkunasta, joten reissu kannatti kyllä! Morron turistikylästä selvittyämme löydämme silmänkantamattomiin jatkuvat paratiisirannat ja pulikoimme aalloissa, jotka ovat kuin linnunmaitoa. En ehkä ole koskaan uinut niin lämpimässä merivedessä, ellen sitten taannoin Thaimaassa. Ja Zé ei ainakaan ole!

Viimeiseksi palaamme Rioon. Lämpötilat ovat nousseet trooppisiksi täälläkin, ja majapaikkamme löydettyämme suuntaamme rannalle lievittämään aamuöisen lennon aiheuttamaa matkaväsymystä. Tsekkaamme ensin Copacabanan, mutta Ipaneman hiekalle levitämme pyyhkeemme. Seuraavana päivänä valloitamme Corcovado-vuoren, jonka huipulla ikoninen Jeesuspatsas levittää kätensä maailman ylle. Iltapäivä kuluu kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sen jälkeen on aika sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Juoksemme Avenida Atlânticaa pitkin lentokenttäbussille, ja sinne se rakkaani pikaisten hyvästien jälkeen taas katoaa, aivan kuin Porissa elokuun alussa. Minä lähden seuraavana päivänä Curitibaan, ja päädyn viettämään lähes koko päivän lentokentällä nettiä selaillen. Ihanaa rentoutumista. Brasilian-elämää on kuitenkin jäljellä enää yksi kuukausi, joka kuluu varmasti nopeasti.

honeymoon32
honeymoon34 honeymoon33

Kahden viikon honeymooniin mahtui sopivasti kaikkea – luonnossa patikointia, palmurantoja, upeita vuorimaisemia, hippunen mielenkiintoisia kaupunkeja, sadepäivien totaalista rentoutumista tekemättä yhtään mitään ja tietysti aina niin ihanaa yhdessäoloa oman rakkaan kanssa. Ainahan sitä toivoisi loman jatkuvan vielä hieman pidempään, mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä aika täydellinen paketti! Erittäin omatoiminen sellainen siis. Ehkä sitä olisi yhden päivän (tai kymmenen) lisää voinut Chapada Diamantinassa tai Morro de São Paulolla viettää, mutta tässäkin tuli jo tuhlattua häämatkarahasto melko tehokkaasti.

Parempaa häälahjaa ei olisi voinut toivoakaan kuin nämä mielettömät muistoiksi tallennetut kokemukset yhdessä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista maista. Tuskin vanhoina kiikkustuolissa muistelisimme, kuinka hienon monitoimikoneen tai kristallimaljakon saimmekaan aikoinamme häälahjaksi, mutta tämä matka se oli jotain, mitä kelpaa totisesti muistella! Kiitos siis jälleen kerran kaikille häämatkarahaston kerryttämiseen osallistuneille, jotka tämän unelman meille mahdollistivat. ❤

Postauksia seuraa tietysti perästä kaikista näistä upeista paikoista, joissa saimme vierailla. Mulla alkaa tosin nyt olla sellainen rästipino postattavaa niin Brasiliasta ja Sambiasta kuin Portugalistakin, että oksat pois, mutta ehkä ne tässä talven mittaan saadaan julkaistua etteriin asti. Jos teillä on toiveita mistä haluaisitte ensimmäisenä lukea lisää, niin niitä saa esittää!


In English: Everything comes to its end sometime, and so did our amazing wedding trip in Brazil. Almost everything went according to the plan, and we had such a wonderful time together! We hiked to the deserted beaches of Ilha Grande, went on a boat trip to lagoons with crystal clear water and slept in an open air bungalow, at night watching from our bed an opossum climbing in a papaya tree. Then we headed to Bahia in the Northeast, exploring the historical center of Salvador for a morning before getting our rental car, which was only 1,5 h late. In Chapada Diamantina national park we climbed on Morro do Pai Inácio to admire the table mountains and valleys in the setting golden sun, and hiked in heavy rain and mist to the 2nd highest waterfall of Brazil only to see the clouds reveal the sun for us. We also got to know the colorful town of Lençois and the nearby river with natural water slide and swimming pools.

This is where our plans changed a bit: instead of driving the bad roads to the coast and heading to the island of Boipeba, we decided to do a day trip to Morro de São Paulo directly from Salvador. It was a bit crazy but lovely, what a paradise that island is! Our last destination was Rio de Janeiro, where we got rid of our super early flight tiredness on the beaches of Copacabana and Ipanema. The next day we visited the Botanical Garden and conquered the Corcovado mountain where the iconic Christ statue overlooks the city.

It was a perfect holiday, that included so many good things: hiking in the nature, paradise beaches, mountain views, interesting cities, rainy afternoons doing nothing and of course, enjoying the time spent together with the love of my life. This was the best wedding gift we could ever hope for, and we are forever grateful for everybody who took part to the wedding trip collection! Thank you.  

Serra Verde Express – junamatkailua Brasiliassa

Serra Verde Express eli vihreiden vuorten juna on yksi niin kutsutuista must-jutuista, joita reissaajan täytyy täällä Paranán osavaltiossa kokea. Matkalla puksutetaan läpi UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvan sademetsää kasvavan vuoriston, Serra do Marin. Matka taittuu värikkäällä junalla pitkin 130-vuotiasta historiallista rautatietä, joka aikoinaan avasi kulkuyhteyden Paranán rannikolta vuoriston yli sisämaahan. Sademetsän suojissa on aikaisemmin ollut enemmänkin kyliä, jotka nyt ovat autioituneet. Jäljellä ovat vain radanvarren haamuasemat hiljaa rapistuvine asemarakennuksineen. Näitäkin saa junan ikkunasta tarkastella, mielettömien maisemien, kasvillisuuden ja värikkäiden puutalojen lisäksi.

Juna on suosittu etenkin viikonloppuisin, mutta siellä ei kuitenkaan ollut tungokseksi asti turisteja, vaan ihan tavallisia curitibalaisia lauantaipäivän viettäjiä. Huviajelu junalla on siis vahvasti paikallistenkin suosiossa, kalliihkoista lipuista huolimatta. Hinnan kuitenkin ymmärtää, sillä näillä rautateillä ei hirveästi matkustajajunia liiku (ei siis yhtäkään tämän lisäksi). Paljon halvempaa – ja nopeampaa – olisi siis kulkea bussilla, mutta kyllä tämä lysti nyt kerran elämässä on ainakin koettava, kun kerran täällä ollaan! Maisemat junan ikkunoista ovat kuitenkin sen verran makeat, että kyllä tästä lystistä mielellään maksaakin vähän enemmän kuin maantienlaidan tuijottelusta. Taas kerran loistava osoitus siitä, että Brasilia ei ole pelkästään Rioa, Amazonia ja pohjoisen paratiisirantoja!

juna1

juna3

Matkaanlähtökomitea saattamassa junaa liikkeelle.

juna4

Normaalia kapupnkinäkymää Curitibassa.

juna2juna5

Saavun lauantai-aamuna linja-autoaseman takana piilottelevalle rautatieasemalle, joka kuhisee väkeä. ”Voivatko nämä kaikki muka mahtua samaan junaan?”, epäilen. Beer train -paidoilla varustetut oppaat jakavat asiakkailleen pääsylippuja. Kello on kahdeksan aamulla. Pian reissukaverini saapuvat, ovet avautuvat ja jonot alkavat liikkua kohti sisäänkäyntiä, jossa tarkistetaan matkaliput. Värikkäin vaunuin varustettu juna on yllättävän pitkä, ja kaikki mahtuvat hyvin istumaan omille paikoilleen.

Junan nytkähtäessä liikkeelle laiturilla on koko joukko isoin pahvikyltein vilkuttavaa henkilökuntaa lähettämässä meitä matkaan. Toivon, että junan jarrut ovat kunnossa, sillä tiedossa olisi mutkaisia rataosuuksi pitkin vuortenrinteitä. Pian ikkunoista alkaa näkyä Curitiban aamu-usvaan puoliksi peittyneitä katuja ja radanvarren graffiteja. Kaupungin laidalla asutus muuttuu tornitaloista omakotitaloihin. Sekaan mahtuu myös muutama hökkeli, olemmehan suurten tuloerojen Brasiliassa. (Curitiban kahdesta favelasta en muuten edelleenkään edes tiedä, missä ne sijaitsevat, sillä ne ovat kaukana keskustasta.)

juna6
juna7 juna8
juna9

juna10

Täkäläisiä parananaraukaria-puita.

juna11 juna12
juna13

Kaupungin loputtua alkavat araucaria-metsiköt. Ihmettelemme hassua sääilmiötä, joka on tuonut pilvet maanpinnalle täällä korkealla tasangolla. Aamukasteiset niityt kimaltavat, jonkun kylän pojat pelaavat jalkapalloa maanpäällisten pilvien alla ja radanvarressa näkyy niin hevosia, koiria kuin sikoja ja kanojakin. Vesisikoja taas ei näy. Ohitamme pieniä kosteikkoja ja kauniita, ajan patinoimia vanhoja rautatieasemia, joilta ei enää kukaan nouse junan kyytiin. Sitten metsiköt avautuvat ja vuoret tulevat esiin.

juna18-horz
juna19

juna16

Vuoristo on suosittua patikointiseutua.

juna20-horz juna21

juna22

Serra do Marumbí.

Junan avoinaisesta ikkunasta näkyy Serra do Mar -nimisen vuoriston vesiputouksia, saniais- ja banaanipuita, vuoristojokia sekä jylhiä pyöreitä kallioita, jotka tuovat mieleen postikorttikuvat Rio de Janeirosta. Kaikki on kuorrutettu vihreällä, olemme keskellä Atlantin rannikkosademetsää. Vuoristo kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteisiin, eikä suotta. Aika ajoin junaradan vieressä kasvavat puut ja puskat avautuvat, ja esiin tulevat henkeäsalpaavat näkymät alas vehreisiin laaksoihin ja siniseen sumuun verhoutuneeseen, vuorten halkomaan horisonttiin. Huh miten kaunista täällä onkaan! Välillä sukellamme pimeisiin tunneleihin. Kukaan ei vaivaudu sulkemaan ikkunoita, ja veturin höyryt tulevat sisälle.

Ja sitten mutkan takaa paljastuu itse jättiläinen, Marumbí-vuori monine kallioisine huippuineen. Siis tuonneko me olisimme huomenna menossa patikoimaan? Huipulle täytyy kiemurrella joku polku vuoren takapuolelta tai ainakin kunnon siksakkaava serpentiinipolku, pohdin. Ja voi miten väärässä olinkaan, mutta se on toinen tarina.

juna23
juna24 juna25
juna29

juna26
juna28 juna27
juna30

Seuraavaksi ylitämme ruostuneen näköisen rautatiesillan rotkon yli. Alas on pitkä matka, mutta sitä ei ehdi juuri miettiä, kun sillalta avautuu puuton näköala vuorille. Siellä täällä kasvavat palmut kruunaavat kaiken – palmut on aina olleet mulle merkki siitä, että nyt ollaan jossain eksoottisessa paikassa, eikä niiden viehätys ole vieläkään kaikonnut.

juna31

juna33

Mustakondorit puussaan – liekö lähistöllä ollut jaguaari saalistamassa?

juna32
juna34 juna35
juna36 juna37
juna38-horz

Juna pysäytetään matkalla useita kertoja, välillä pitkiksikin ajoiksi. Huoleni jarrujen toimivuudesta ei ollut turha, sillä niissä on oikeastikin jotain vikaa. Mekaanikot hyppivät vaunusta toiseen ja katsastavat tilannetta. Useimmiten junan pysähdyspaikka on keskellä metsää, mutta kerran onnistumme pysähtymään avonaisempaan kohtaa, josta vuoretkin näkyvät. Radanvarressa huiskuttaa ja juoksentelee suloisia kiharapäisiä pikkulapsia. Kadehdin hiukan heidän elämäänsä, kasvaa nyt isoksi täällä vuorten syleilyssä ja banaanipuiden varjossa! Vaikka varmasti siihen elämään kuuluu myös vaikeuksia ja haasteita.

Määränpäätämme Morretesia lähestyttäessä alkavat värikkäät puiset omakotitalot pyykkinaruineen ja puutarhoineen vallata näkymiä. Suosituimmat vanhat autot täällä Paranássa ovat selkeästi Volkkarit, sillä niin söpöjä Kleinbusseja kuin Kupliakin näkyy siellä sun täällä. Tuntuu mukavalta olla maaseudulla.

juna39

juna41

Vanhat Volkkarit ovat täällä Paranássa suosittuja.

juna42

Vinkit Serra Verde Expressiä varten:

  • Juna kulkee Curitibasta Morretesiin joka päivä kello 8:15. Matka kestää 3 tuntia.
  • Reissun voi tehdä myös huomattavasti hintavammalla luksusjunalla, joka lähtee kello 9:15.
  • Junassa on viisi luokkaa, joista kaksi sisältää oman hytin. Menolippu halvimpaan econômico-luokkaan maksaa 85 realia eli noin 23 euroa, mutta paluumatkan saa hieman halvemmalla. Muut luokat ovat turístico, executivo, nelipaikkainen hyttiosasto ja 8-paikkainen hyttiosasto. Huomaa, että paluumatkalla Morretes-Curitiba ecônomico-luokan muovituolit eivät käänny ympäri, vaan matkustaja joutuu istumaan takaperin. Muissa luokissa on kääntyvät penkit ja hintaan sisältyy myös välipalaa, opasvihkoa ja juomia luokan mukaan.
  • Liput voi ostaa joko rautatieaseman lippukioskista tai matkatoimiston kautta. Matkatoimistot ja Serra Verde Express -yhtiö tarjoavat myös monenmoisia junapaketteja, kuten lauantaisin Beer Train -matkan, jossa maistellaan paikallisia oluita.
  • Erityisesti halvimman luokan liput viikonlopulle kannattaa hankkia viimeistään pari päivää etukäteen, koska juna on melkoisen suosittu.
  • Näkymät ovat menomatkalla parhaat junan vasemmalta puolelta, paluumatkalla taas oikealta puolelta. Lippuja ei kuitenkaan voi varata tietylle puolelle, vaan on täysin onnettaren varassa minkälaiset näkymät saat. Näkymiä kuitenkin avautuu molemmille puolille, joten myös oikealla puolella pääsee nauttimaan muistakin maisemista kuin rannikkosademetsän kasvillisuudesta.
  • Lisätietoja löytyy Serra Verde Expressin nettisivuilta.

Miltäs tällainen hieman VR:n tarjonnasta poikkeava junamatka kuulostaa? Oletko käynyt vastaavalla jossain muualla päin maailmaa?

Seuraa reissuani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: Serra Verde Express is one of the must see -things in the state of Paraná, but it’s popular among the locals as well. The train takes you on a different train trip through the Atlantic rainforests of Serra do Mar, an UNESCO World Heritage Site -listed mountain range that separates the inland from the coast in Southern Brazil. The trip starts in Curitiba, flowing through the suburbs and araucaria forests, finally descending to the mountain sides covered by lush vegetation. The views over the valleys and distant mountains covered by blue haze are just breathtaking! From the open train windows one can see mountain rivers and waterfalls, abandoned ghost stations and colorful country houses inhabited by kids that run waving by the train tracks.

The train runs every day at 8:15 (9:15 for the luxury train) and has five different classes to choose from. You get more views if you happen to get a seat from the left side while leaving from Curitiba – but the seats cannot be reserved, so it depends on luck. The price for a one-way ticket in the cheapest class is 85 reais or 23 euros, but the return ticket it slightly cheaper. The tickets can be bought on the train station or through an agency. You can find more information on the Serra Verde Express website.

Follow my trip in real time on Instagram, or become a blog reader on Facebook or Bloglovin’!

Brasilia kutsuu!

Aika hullu ajatus, että kahden ja puolen viikon kuluttua olen Brasiliassa. Se tarkoittaa, että on tarkalleen ottaen 18 päivää siihen, kun lentoni laskeutuu São Pauloon, vilautan opiskelijaviisumiani ja jatkan matkaani maansisäisellä lennolla Curitibaan. Metropoliin, jossa asuu yli kolme miljoonaa ihmistä, mutta josta en ollut ennen viime syksyä kuullutkaan. Curitibasta sanotaan, että se on sekä Brasilian eurooppalaisin kaupunki että halutuin asuinkaupunki, kiitos erittäin hyvin toimivan julkisen liikenteensä ja jätehuoltonsa (kuulemma kierrättävät kaksi kolmasosaa syntyvästä jätteestä – hatunnosto tästä! Lisäksi yli neljännes pikabussisysteemin vakiokäyttäjistä on entisiä yksityisautoilijoita). Se on myös Paranán osavaltion pääkaupunki, joka sijaitsee noin 100 kilometriä sisämaahan Atlantin rannikolta. Tuleva kotikatuni näyttää tosiaan ihan siltä kuin Portugalissa olisi. Curitibakin tarkoittaa männynkäpyä, joten alueen metsät saattavat näyttää melko kotoisilta.

Vilkaisu kännykän sääsovellukseen kuitenkin kertoo, että ensi yönä lämpötila tippuu Curitibassa huimaan 3 asteeseen. Siellä ei siis vallitse mikään trooppinen ilmanala kuten voisi Brasiliasta ensimmäisenä kuvitella, vaan (taas vaihteeksi) melkein kilometrin korkeudessa tasangolla sijaitseva kaupunki kuuluu subtrooppiseen ylänköilmastoon, jossa talvella voi olla yöpakkasia. Onneksi syyskuukausien kuluessa ja Brasilian kesän lähestyessä lämpötilatkin kohoavat.

bra9 bra10

Niin, miten tähän oikein päädyttiin? Päätin viime syyskuussa laittaa paperit CIMO:n kansainväliseen harjoitteluhakuun, jonne voivat hakea pääsääntöisesti korkeakouluopiskelijat ja vastavalmistuneet. Valittavana oli monta kiinnostavaa paikkaa ympäri maapalloa, mutta päädyin valitsemaan hakukohteekseni erään yksityisen tiedeinstituutin eteläbrasilialaisessa Curitiban kaupungissa. Halusin nimenomaan Brasiliaan hiomaan portugalin kielen taitojani, ja siellä oli sopivasti ympäristöalan paikka avoinna. Muitakin kiinnostavia paikkoja oli, mutta väärissä maissa. Kävi sitten niin, että kevään mittaan minut vieläpä valittiin! Olin kuitenkin ehtinyt jo luvata lähteä tänne Sambiaan, mutta onneksi harjoittelun ajankohdassa voitiin joustaa, ja pystyisin aloittamaan vasta elokuun alussa. Zékin haki erästä toista paikkaa, mutta ei valitettavasti tullut valituksi, eikä tämä myöhäisempi ajankohta olisi enää sopinutkaan. Niinpä minun on sitten määrä lähteä kohti Brasiliaa ihan yksikseni. Hui!

bra13

Tätä trubaduuria tulee kova ikävä, mutta onneksi on Skype.

bra11
bra14 bra12

Tulen tekemään työharjoittelua Institutos Lactecin veden uusiokäyttöön liittyvässä tutkimus- ja kehitysprojektissa kuusi tuntia päivässä, viisi päivää viikossa kolmen kuukauden ajan. Vielä en tiedä sen kummemmin tulevia työtehtäviäni, mutta se ainakin on tiedossa että harjoitteluun liittyy niin laboratoriotyöskentelyä kuin pilottihankkeen kanssa puuhaamistakin. Olen täällä Sambiassa alkanut tykätä laboratoriossa työskentelystä ihan todella! Kemiasta en edelleenkään ymmärrä mitään, mutta tällainen teknisempi labratyöskentely kuin tämä vesinäytteiden uuttaminen on kyllä aika omiaan mulle, ainakin näin lyhyemmissä jaksoissa. Ei tarvitse istua tietokoneen edessä näpyttämässä, vaan saa puuhata käsillä jotain tarkkuutta vaativaa mutta mukavan vaihtelevaa, joka vielä osaltaan auttaa parantamaan maailmaa. Oonkin siis aika innoissani paitsi Brasiliaan reissaamisesta, myös tulevasta työstäni! Eikä yhtään haittaa, että CIMO maksaa harjoittelijoilleen ihan mukavan suuruisen apurahan. Se on kuitenkin just tarpeeksi pieni, että pystyin hakemaan sen päälle vielä yliopistonkin matka-apurahan. Jee!

bra2 bra4
bra8-horz

Brasilian viisumi tuli haettua jo ennen tänne Sambiaan lähtöä, ja se olikin aikamoinen ruljanssi. Opiskelijaviisumin hakemukseen tarvittiin liitteeksi mm. rikosrekisteriote ja lentoliput. Nyt se kuitenkin komeilee passissa, odottaen pääsevänsä mukaan ihan uusiin byrokratiakuvioihin jahka sinne Brasiliaan asti pääsen! Jonkinnäköinen oleskelulupa täytynee ilmeisesti hankkia, eikä ole toivoakaan että sitä saisin ennen kuin lähden jo kotiin… Olen löytänyt jo asunnon itselleni erään Facebook-ryhmän kautta, ja tulen asumaan palestiinalaisten sisarusten kämppiksenä. Asunto on halpa, kodikas, suht lähellä työpaikkaa ja ainakin toinen kämppikseni vaikuttaa tosi mukavalta (toisen kanssa en ole vielä jutellutkaan), joten odotan jo pääseväni asettumaan taloksi. Ja mikä parasta, naispuolinen kämppikseni ei puhu englantia, joten kunnon kielikylpy odottaa. Työpaikankin kanssa on sähköpostit vaihdettu portugaliksi, mutta olen kyllä vielä sen verran kielipuoli että vähän pelottaa miten pääsen alkuun vieraalla kielellä. Vielä kun Brasilian portugali eroaa ihan kiitettävästi Portugalin portugalista.

Mulle on kuitenkin tärkeää oppia sen kielen kanssa oikeasti sujuvaksi, jotta Portugaliin muuttaessamme elämä olisi helpompaa (ja jos vaikka sitten saisi jotain töitäkin sieltä). Nyt koitetaankin Zén kanssa puhua englannin sijasta portugalia, jotta tulossa oleva mahalasku olisi edes vähän pehmeämpi (veikkaan, että se tulee silti olemaan hyvin tuskaisa ja kivinen). En tiedä jaksanko enää kaiken tuon käytännön opiskelun jälkeen mennä mihinkään kielikurssille, mutta saa nähdä. Toisena haaveena Curitiban-elämälle olisi alkaa taas joogaamaan säännöllisemmin. Nyt kun olen sen kaikelle kansalle kertonut, en voi enää luistaa tästä! Eiköhän sieltä joku joogasali tai puistojoogaa löydy. Matto matkalaukkuun vaan!

bra3
bra6 bra5

Nytpä mää haluaisinkin tietää, että mitä siellä Brasiliassa ainakin kannattaa nähdä? Kyseessä on valtava maa, mutta harjoittelun jälkeen mulla on muutama viikko aikaa lähteä Curitibasta tehtäviä viikonloppureissuja kauemmaksikin maata katselemaan. Iguassun putoukset, maailman suurin kosteikko Pantanal ja Rio de Janeiro nyt ainakin on pakko päästä näkemään, mutta kuulisin kovin mielelläni muitakin reissuvinkkejä Brasiliassa käyneiltä! Etenkin hyviä biitsejä eteläisessä Brasiliassa (ja miksei pohjoisemmassakin) sekä vuoria olisi kiva voida merkata kartalle mahdollista visiittiä odottelemaan. Tiedätkö joitain salaisia nähtävyyksiä Curitibassa ja lähialueilla? Entäs onko Amazonille mahdollista matkustaa pienellä budjetilla? Kommenttiboksi siis laulamaan, jookos!

bra7

Kuvat on otettu Portugalin pääsiäisreissulla illansuussa. Eivät siis ihan Brasiliasta ole, mutta lusofonisesta maailmasta kumminkin! Ensimmäiset on räpsitty Portugalin-kodin katolla auringonlaskun aikaan ja jälkimmäiset Arrábidan luonnonpuistossa ja viiniviljelmän edustalla Alentejon-roadtripiltä kotiinpäin palatessa. Hullu ikävä Portugaliin, mutta mulla on vakaa usko että jouluksi päästään sinne taas. Ja ehkä Brasilia vähän tuo helpotusta!

Ps. Liityin mukaan Rantapallon Matkakumppanit -blogiverkostoon, ja blogi löytyy nykyään myös Facebookista! Käyhän tykkäilemässä.


In English: In two and half weeks I will be in Brazil! I’m going to do an internship in the city of Curitiba, which is situated in the southern part of the huge country. I’m going solo and will speak Portuguese at home and at work, all day every day! That’s what I was hoping for but it feels a little scary since I’m not (yet) anywhere near fluent, and the Portuguese in Brazil is different from what I’m used to. I will stay in Curitiba for three months and after that, I’ll have a few weeks for traveling. Thus I would like to hear some travel tips for Brazil – if you happen to know some nice destinations apart from Iguazu falls, Pantanal and Rio de Janeiro which are already on my plans, please leave a comment!

Ps. The blog is nowadays also on Facebook, go and click the like button!

Euroopan korkeinta kalkkikivijyrkännettä valloittamassa

Tiedätkö missä se sijaitsee? No, enpä tiennyt minäkään ennen kuin kerran Serra do Riscolla kävellessämme bongasimme opastekyltistä kyseisen kuriositeetin joskus viime vuoden alkupuolella. Sen jälkeen on poltellut mielessä, että tuon puolikkaan vuorennyppylän päälle on vielä kavuttava, ja viime pääsiäisen Portugalin-reissulla onnistui vihdoin ryhtyä sanoista tekoihin. Maisemat tuolla patikkaretkellä olivat tietysti aivan mahtavat, mutta Euroopan korkeimman kalkkikivijyrkänteen titteli antaa tuolle pienen vuoren pusikkoiselle huipulle vielä ripauksen lisää erityisyyttä.

(Huomaatteko että huijasin kun sanoin palaavani safarijuttujen kera – nämä kuvat olivat kuitenkin odotelleet julkaisuaan jo tovin, joten annettakoon se anteeksi!)

risco10 risco1

risco4

Tuonne nyppylän päälle olisi suuntima!

risco2
risco5 risco7
risco8

Polku vuoren päälle alkaa Sesimbran Pedreirasin kylästä, paikasta jossa tie päättyy ja kaivosalue alkaa. Ensin kävellään hiekkateitä, kivutaan paljaan louhossalueen reunaa kulkevalle polulle, joka muuttuu pian tutun punertavaksi ja pusikkoiseksi. Minut valtaa hyvä fiilis, tunnen olevani kotona, mielipaikassani. En tiedä mikä noissa puskissa oikein tarkalleen ottaen viehättää, mutta rakastan näitä kävelyretkiä Atlantin rannikon hiljaisten kasvustojen lomassa. Ne ovat voimauttavia. (Ja aina kun alan kirjoittaa Portugalin luonnosta, saan aikaiseksi vain hirveän sentimentaalista tekstiä.)

risco9
risco12 risco11
risco13 risco14
risco16 risco15
risco17 risco18

Matkalla pysähdymme moneen otteeseen ihailemaan polunvarren yksityiskohtia kuten monenvärisiä kukkia, kotiloita, kivien päällä kasvavia keltaisia jäkäliä ja kallioiden kuvioita. Istahdamme jyrkänteen reunalle tuijottelemaan maisemia alas sinivihreään, loputtomaan Atlanttiin joka sulaa yhdeksi taivaankannen kanssa. Alhaalla lipuu joitakin veneitä, ja katselemme kaukana alapuolellamme siintävää hylättyä linnoitusta, jossa Zé kosi minua kaksi vuotta sitten. Jatkamme taivalta kohti huippua.

risco20risco6-horz
risco21

Huipulle päästäkseen meidän täytyy kulkea lähes umpeenkasvanutta kinttupolkua, jonka okainen pusikko on yrittänyt niellä sisäänsä. Zé kulkee edellä kuin mikäkin karaistunut puskien asukki, mutta oma kulkuni on hitaampaa ja varovaisempaa. Joitakin naarmuja myöhemmin saamme silmiimme korkeimmalle kohdalle pystytetyn betonisen merkkipaalun, ja voimme huokaista helpotuksesta. Paitsi että tie takaisin kulkee tietenkin samaista polkua pitkin. Huipulta näkee pitkälle paalun päälle kiipeämällä, Lissaboniin asti, mutta maisemat eivät ole kovin kaksiset. Matka on taas kliseisesti yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin kuin määränpää.

risco22

Serra do Riscolta näkee Almadan ja Lissabonia vartioivan Jeesuspatsaan, ainakin kun käyttää zoomia.

risco23 risco25
risco24 risco26
risco27

Matkalla takaisin alas etsimme Zén ”lempipenkin”, joka on lähes täydellisen suorakaiteen muotoinen kivipaasi monikymmen- ellei satametrisen pudotuksen päällä killuvalla kalliolla. Yksikin harha-askel ja putoaisi varmaan kuolemaan. Tyyppi istuu penkillään tyytyväisenä, mutta minua edessä aukeava pudotus hieman huippaa ja pysyn mieluummin kauempana jyrkänteen reunasta. Olemme nyt lähes suoraan sen hylätyn linnoituksen yläpuolella. Kökötämme tuolla mykistävän kauniilla luonnon parvekkeella aikamme, kunnes muistan taas, että unohdin aurinkorasvan kotiin, ja paahteesta olisi hyvä pyrkiä poiskin. Kävelemme takaisin autolle, mutta nahkaani ei voi enää pelastaa, vaan taas pääsee vitsikäs appiukko toteamaan, että olen ihan hummerin värinen.

risco28
risco30 risco29

Seuraavaksi sitten niitä safarijuttuja!


In English: Did you know that the highest limestone cliff of Europe is located in Portugal? Me neither, until I saw that written on an information board in Serra do Risco early last year. After that, I have wanted to climb on top of the small mountain cut in half by the expanding Atlantic ocean. The other half is said to be in Canada. The views from the trail are just breathtaking, but the fact that it’s the highest of Europe makes it still a bit more special. It is otherwise an easy hike, but the path which starts as a dirt road is quite overgrown with thorny bushes closer to the top. In the middle are the pleasant reddish soil trails that are winding through the quiet coastal bushes. There is something in them that makes me feel like home there. From the top of the Serra do Risco you can see all the way to Lisbon, but the best part are definitely the viewpoints on the way there. The feeling of teetering on the brink of the void is powerful, but the turquoise sea beneath and all the small details from flowers to yellow lichens makes the scarp less hostile. I just love those views!