Budapest, osa 2

Kuvat minusta Lenskun ottamia.
 

Heitettiin unkarilaisista sellaista hyväntahtoista läppää, että ne on ihan kuin jotain vaihdokkaita ja oikeasti maahisia, jotka yrittää parhaansa mukaan esiintyä ihmisinä. Tää tais saada alkunsa Budapestin yleisestä omituisuudesta yhdistettynä kummalliseen kieleen (näin suomalaisena onkin hyvä puhua), jossa kiitoskin kuulostaa sotahuudolta ja kaikissa ylipitkissä sanoissa tuntui olevan ainakin yksi ö-kirjain. Sitten istuttiin kadun varressa penkillä syömässä meidän viimeisiä Serbian puolelta ostettuja eväs-burekkeja, kun ohi käveli naiskaksikko rattaissa istuvan, niin menninkäisen näköisen lapsen kanssa kuin olla ja voi! Sillä oli hörökorvat, maahisen naama ja hölmönnäköinen lippalakki. Sen jälkeen ei kyetty lopettamaan kaupunkilaisten arvioimista maahisasteikolla. Kommentoitiin ihmisiä tyyliin ”hyvä yritys” tai ”ihan selvä tapaus”. Erityisesti hassuhko käytös tai pukeutuminen kuten lenkkarit yhdistettynä suoriin housuihin paljastivat, ettei ihmismäinen käytös ole ihan kunnolla hallussa. Istuttiin jonkun kuppilan ulkopöydässä lepuuttamassa jalkoja, kun lähes kaikki ohi kävelevät ihmiset tuntuivat menevän viereiseen kahvilaan hakemaan take away -lounasta omiin eväsrasioihinsa. He hakivat tietysti naamioitua maahisruokaa, koska ihmisten ruoka ei pidä heitä kunnolla elävien kirjoissa. Meidän hostille, jonka kanssa käytiin illalla vielä libanonilaisen ravintolan terassilla polttelemassa shishaa, ei kehdattu tätä kertoa, koska hän tuntui muutenkin hieman loukkaantuneen siitä, että pidettiin Unkaria vähän hämmentävänä maana. Hyvällä tahdolla ja tavalla kuitenkin!

Mainokset

Budapest, osa 1

 

Päästiin yhdellä ainoalla kyydillä yli 500 kilometriä suoraan Budapestin laitamille, josta saatiin myös melkein välittömästi kyyti Budapestin keskustaan joltain papparaiselta. Lähdettiin etsimään wifillistä kahvilaa ihan vaan jostain suunnasta, ja ihmeteltiin, että miten nämä kaikki ihmiset pyörivät täällä ympäripäissään keskellä maanantai-iltapäivää. Suunnistettiin johonkin paikalliseen räkälään koska muitakaan ei ollut tarjolla ja yritettiin alkaa selvittelemään, ollaanko saatu yöpaikka. Pöydän toisella puolella istuva mummo elehti kuitenkin hyvin pelästyneenä, että älkää nyt herranjumala sitä tietokonetta kaivako esiin! Myös Lenskun vanha kännykkä oli hänen mielestään varastamisen arvoista tavaraa… Toisaalta alkoi kuumottamaan, että onko täällä nyt oikeasti muka noin vaarallista, olis vaan pitänyt jäädä sinne leppoisalle Balkanille, ja toisaalta jostain kumpusi järjetön ketutus, että kai sitä nyt omia tavaroitaan saa käyttää aivan missä haluaa. Paineltiin sitten tältä rähjäisemmältä seudulta takaisin pääkadun varteen ja saatiin treffit sovittua meidän lähes täydellistä suomea puhuvan unkarilaisen hostin kanssa. Englannin puhuminen kaikille muille kuin matkatoverille oli kyllä jäänyt pahasti päälle ja sitä tuli vahingossa puhuttua vähän väliä. Nämä kaikki kuvat on vasta seuraavalta päivältä, kun lähdettiin tutkimaan kaupunkia aamuvarhaisella.