Parhaat vinkit Lissaboniin, löytöretkeilijöiden kaupunkiin

Kirjoitin Seikkailijattaret-verkkomediaan jutun täydeltä vinkkejä Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin, ja tänään uunituore juttuni julkaistiin matkakuumemaanantai-teeman alla. Melko hyvältä näyttää, vaikka itse sanonkin! Kirjoituksiani voi jatkossakin odottaa julkaistavan Seikkailijattarissa, koska olen liittymässä osaksi tätä mahtavaa seikkailunhaluisille naisille suunnattua verkkolehteä pyörittävää tiimiä – aluksi hieman löyhemmin, mutta tulevaisuudessa toivon mukaan tiukemmin.

Lue Lissabon-vinkkini Seikkailijattarista!

lisbon3p lisbon2p

Lissabon on Euroopan pääkaupungeista ehdottomasti lempparini ja sen kadut ja kujat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Asuin kaupungissa kesän 2014, ja sen jälkeen olen käynyt vierailulla joka kerta, kun Portugalissa olemme lomailleet. Lissaboniin olikin ihanaa antaa vinkkejä, koska minulla on kaupunkiin erityinen tunneside ja ainakin luulen tietäväni, mistä puhun. En juuri jakele vinkkejä kohteisiin, joissa olen vain piipahtanut, koska en usko että muutamassa päivässä oppii tuntemaan kaupunkia tarpeeksi hyvin – toki poikkeuksiakin varmasti on.

Aika näyttää, millaiseksi Lissabon-suhteeni metropolin kupeeseen Sesimbraan muuton jälkeen kehittyy – ehkä alan käymään siellä töissä ja kaupunki muuttuu arkisemmaksi, ehkä se taas säilyy vapaapäivien urbaanina seikkailukeitaana. Se ainakin on varmaa, että vinkit ovat tulleet sydämestä ja niitä Lissabonin-reissuun sisällyttämällä ei kauheasti voi mennä pieleen. Eli kipin kapin Seikkailijattarien sivulle lukemaan itse juttu! Saitilta löytyy myös rutkasti muuta matkainspiraatiota, joten ei kun selailemaan!

lisbon9p


In English: I wrote an article to Seikkailijattaret web media, which is a Finnish online magazine for adventure-hungry women. The name means ”Adventuresses”. In the article I shared my best tips for visiting Lisbon, but the post is in Finnish only, sorry!

Talvipäivä ja joulumarkkinat Lissabonissa

Lissabon on upea kaupunki. Sopivan kokoinen, sellainen että joka paikkaan voi kävellä, mutta ajan säästämiseksi on myös ihan okei ottaa bussi, metro tai vanha, koliseva raitiovaunu alle. Polkupyöräilyäkin olen kokeillut asuessani kaupungissa kesällä 2014, mutta sitä en välttämättä suosittele kenellekään ennen kuin kaupunkiin saadaan pyöräteitä ja autoilijat oppivat varomaan fillaristeja.

Lissabonissa valo on ihastuttava ja ihan omanlaisensa. Etenkin joulukuussa, vuoden pimeimpään aikaan, siellä saa käyttää aurinkolaseja vaikka päivät eivät Portugalissakaan ole kovin pitkiä. Talvi-iltapäivisin valo siivilöityy talojen väleistä ja puiden latvuksista sinisävyisenä, kesällä se on lämpimämmän väristä. Lissabonin hallitseva väri on minusta kuitenkin vaaleanpunainen, mikä johtuu kenties useista vaaleanpunaisista rakennuksista, tai punertavien tiilikattojen sävystä.

lisbon26 lisbon3
lisbon5 lisbon2-horz
lisbon8

Lissabonissa voisi kävellä somia kujia ja katuja pitkin lähes loputtomasti katutaidetta, seinäkaakeleita, putiikkeja ja sekatavarakauppoja, koristeellisia parvekkeita ja ikkunoiden alla roikkuvia pyykkejä katsellen ja valokuvaten. Etelänpuoleiset ikkunat on avattu, jotta kiviseinien sisälle pääsisi päivän lämpöä.

Välissä on pysähdyttävä hiukopalalle johonkin kadunvarren tascaan,  jossa työmiehet syövät aikaista lounasta. Minä valitsen usein pastel de natan ja garoto-kahvin, joka on espresso maitovaahdolla. Se on kätevä kahvi, sillä sen saa hörpättyä huomattavasti nopeammin kuin pitkän lattemaisen galãon. Toisinaan garotoni ei tosin ole vaahtoa nähnytkään, vaan espresson sekaan on kaadettu ihan tavan maitoa ja kahvi on mennyt niin laihaksi, että on pakko tilata toinen kuppi, tällä kertaa ilman maitoa. Aurinkoinen terassi, jolta katsella kadunvarren elämää ja nurkalla juoruavia asukkaita onneksi kompensoi kahvipettymyksen nopeasti.

lisbon6
lisbon7 lisbon9-horz
lisbon12 lisbon10
lisbon13 lisbon14
lisbon15

Kävimme viime Portugalin-matkalla Lissabonissa joulun alla. Saimme joululahjaostoksille suunnanneelta anopilta kyydin jonnekin Campo de Ouriquen nurkille, mistä otimme metron Graçan liepeille kiivetäksemme Nossa Senhora do Monten näköalapaikalle. Siellä ylhäällä tuo pyhimys katselikin kaupunkia ja sen toisella puolella seisovaa Jeesuspatsasta omasta lasiseinäisestä kopperostaan. Tältä näköalapaikalta saa ehkä parhaimmat näkymät Lissabonin ylle, Tejo-joelle ja toisen kukkulan päälle rakennetulle Castelo dos Mouros -linnakkeelle. Ihmettelen vain, että miten joku on saanut luvan rakentaa oranssin laatikkokerrostalon juuri näköalapaikan eteen. Maisema olisi nimittäin vieläkin täydellisempi ilman tuota järkälettä.

lisbon16
lisbon17 lisbon19
lisbon18 lisbon20
lisbon21 lisbon22
lisbon23 lisbon24
lisbon28pieni

lisbon25

Observa e absorve inquieto – havainnoi ja omaksu levottomasti.

lisbon29 lisbon30

Katselimme aikamme näköaloja ja istuimme sitten kivipenkille nautiskelemaan näköalatasanteelle suoraan paistavasta auringosta ja siitä ihanasta lämmöstä. Sää oli juuri täydellinen, sillä tavalla kirpsakka että neuleeseen ja kaulahuiviin kääriytyminen on mahdollista, mutta käsivarret ja nilkat eivät jäädy vaikka olisivatkin paljaat. Suomessa tällaisia päiviä on ehkä kaksi vuodessa, Portugalissa koko talven. Vieressämme kitaristi alkoi soittaa rockhittejä ja tasanteella tuli ja meni ihmisiä. Osa kulki ryhmänä oppaan perässä, toiset jäivät juomaan olutta nurmikolle. Missään vaiheessa näköalapaikalle ei kuitenkaan muodostunut tungosta, vaan siellä oli juuri sopivasti elämää. Vietimme kukkulan laella pari tuntia. Sen jälkeen kello alkoi olla jo sen verran, että meidän piti nousta ylös ja lähteä etsimään lounaspaikkaa, jos halusimme vielä syödä ennen kuin ne sulkisivat ovensa iltapäiväksi.

lisbon33 lisbon32
lisbon34-horz lisbon35
lisbon36 lisbon37
lisbon38 lisbon39

Laskeuduimme kukkulalta alas Rossiolle ja päätimme mennä testaamaan keskeisellä paikalla sijaitsevan Jardim das Cerejas -kasvisravintolan buffettia, sillä emme olleet ennen käyneet kyseisessä ravintolassa. Ruoka oli ihan perushyvää, palvelu ei niinkään, joten tuskin menemme toistamiseen. Kaikki kasvisravintolat, joissa olen Lissabonissa käynyt, ovat olleet jollakin tapaa vähän blääh. Seuraavaksi menen Aloha Caféhen, joka avasi juuri myös Lissaboniin ravintolan. Sesimbran ravintolasta ainakin saa superhyvää vegaanista ruokaa, joten tuskin Lissaboninkaan piste siitä kauaksi jää. Vahva suositus!

Rossiollakin oli piskuinen joulutori, mutta kuulemma Parque Eduardo VII:ssä olisi suurempikin sellainen. En ollut koskaan käynyt portugalilaisella joulutorilla, joten suuntasimme uteliaina sinne, pitkin Avenida da Liberdadea. Mieleen tulvi nostalgisia muistoja siltä kesältä, jonka asuin Lissabonissa ja kävin töissä Saldanhan lähellä, kävellen joka päivä Marques de Pombalin läpi kotimatkalla. Aukiolla seisoi edelleen sama koditon musta mies, joka seisoi siellä myös 2,5 vuotta sitten joka ikinen päivä. Satoi tai paistoi, siellä hän seisoo, lähes samassa paikassa päivästä ja vuodesta toiseen. Tuota miestä katsoessani mieleen tulvi loputtomasti kysymyksiä, mutta samalla tuli sellainen olo, että mies on näkymätön. Kääntävätkö kaikki jokapäiväiset hänen ohitseen kävelijät vain katseensa muualle, vai auttaako häntä joku? Entä jos hän onkin vastoin kaikkia oletuksia ihan tyytyväinen elämäänsä liikenneympyrän laidalla?

lisbon40 lisbon41
lisbon42 lisbon43

Siirryimme joulutorille, jossa myytiin käsitöitä, ruokia, vaatteita, saippuoita ja kaikenlaista muuta ihanaa, mutta emme kuitenkaan ostaneet mitään. Torilla oli pieni maailmanpyörä, luistelurata, pulkkamäki ja jopa pallo, jossa satoi tekolunta. Varsinainen winter wonderland siis! Palmujen alle rakennetulle luisteluradalle oli aivan järjetön jono, mikä tietysti huvitti suomalaista. Paljon vähemmällä jonottamisella muuten pääsee, jos menee luistelemaan Dolce Vita -ostarille. Käytiin siellä kerran elokuvissa ja huomattiin, että luistinratahan se sinnekin oli rakennettu ainakin joulun ajaksi.

Käytiin varmaan seitsemän kertaa leffassa joululoman aikana, koska Portugalissa se on vaan niin paljon halvempaa – Suomessa käydään ehkä kerran vuodessa. Ostareilla on monesti dinner+leffa tarjouksia 7 eurolla, jolloin leffaan pääsee käytännössä ilmaiseksi. Meillä on myös sellainen Meo-etukortti jolla pääsee kaksi yhden hinnalla (eli noin 3 e per henkilö) elokuviin. Mentiin Portugalissa katsomaan Vaiana ja Lionkin jo ennen joulua, kun Suomeen ne(kin) rantautuivat hieman jälkijunassa. Täytyy myös vähän rehvastella, että jälkimmäistä elokuvaa katsoessamme olin tyytyväisenä tapittanut osaksi hindinkielistä elokuvaa puolivälin tauolle asti, kun Zé sanoi kauhistuneen näköisenä huomanneensa vasta nyt, että elokuvassa on vain portugalinkieliset tekstitykset. No, enpä ollut minäkään huomannut ettei tekstit olekaan englanniksi, joten taisi niiden lukeminen sitten sujua ihan smoothisti. 😀

lisbon44 lisbon45

Joulukuinen päivä Lissabonissa päättyi kävelyllä Campoliden rautatieasemalle, josta menimme samaa matkaa kotiin Zén kaverin kanssa. Ilmeisesti kätevin tapa päästä Sesimbrasta töihin Lissaboniin onkin auto+juna+kävely -yhdistelmä. Siihen vierähtää sellaiset puolitoista tuntia suuntaansa.

Aika monta kilometriä tuona joulukuisena päivänä tuli tallusteltua pitkin Lissabonin katuja. Se kaupunki on välillä loistavan kaunis, välillä rosoisen rappioromanttinen, välillä suoranaisen ruma ja vähän likainen, mutta aina yhtä hurmaava. Silti paras näköala Lissabonista aukeaa Tejo-joen, Almadan lähiöiden ja mäntymetsien takana siintävälle Arrábida-vuoristolle, koska koti on siellä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Before Christmas we did a day trip to Lisbon. We started by clambering up to the hill of Graça, where there is a viewpoint of Our Lady of the Hill. The views over the city, river Tagus and the Moorish Castle are probably the best from here. On the way up the hill it is impossible not to stop all the time to admire the cute streets with tiled houses, detailed balconies, small stores and laundry drying outside the windows. We also stopped for coffee in a traditional tasca, and ate our snacks on the sunny terrace (better be sunny, if my garoto coffee is not prepared properly!). We stayed on the hilltop for two hours looking at the views, enjoying the sun, looking people come and go and listening to a guitarist playing rock hits. It was just perfect! Eventually we had to start descending down again to be on time for lunch. We tried the Jardim das Cerejas vegetarian buffet, which was okay but nothing that special. I would recommend going to the newly-opened Aloha Café instead. There was a small Christmas market on Rossio as well, but we went to see a bigger one at Parque Eduardo VII. There were nice stalls, fake snow activities and even a skating track with a huge line! Quite funny. At the Dolce Vita mall there was also a skating track but with much less queue. We ended out Lisbon day by walking to the Campolide train station from where we left towards home. Lisbon is such a ruggedly beautiful city, especially its light, but after all the best view is towards the Arrábida mountains on the other side of Tagus.

Curitiba Free Walking -kävelykierroksella

Olin Curitibassa, Brasiliassa viime syksyn tekemässä työharjoittelua. Kaupunkiin tuli käytyä tutustumassa ilmaisella kävelykierroksella, jotka ovat suosittuja Euroopankin kaupungeissa. Kierroksia vetävät monesti nuoret aikuiset tai opiskelijat, ja ideana on maksaa heille omantunnon mukaan vaivanpalkkaa, eli kierrokset eivät kuitenkaan oikeasti ole täysin ilmaisia. Oppaana toimii yleensä paikallinen, joka tuntee kaupunkinsa historian ja osaa värittää tarinoitaan mielenkiintoisella nippelitiedolla. Curitibassakin kierrosta vetävät Hospitality and Tourism Management -opiskelijat. Tarjolla on historiallisen keskustan alueelle keskittyvä kierros sekä englanniksi että portugaliksi, mutta muissa Brasilian kaupungeissa kuten Riossa, São Paulossa tai Salvadorissa ilmaisia kävelykierroksia löytyy vähän joka lähtöön. Esimerkiksi FreeTour.com-sivustolta voi etsiä kierroksia kaupungeittain.

Curitiban pieni historiikki

Curitiba on brasilialaisen Paranán osavaltion pääkaupunki. Curitiba, tupin kielestä englanniksi käänettynä Pine Nut Land, on perustettu vuonna 1693, jolloin Guaraní- ja Kaingang-alkuperäiskansojen 10-vuotinen sota portugalilaisia siirtomaaherroja vastaan päättyi tappioon. Curitiba oli aluksi karjankasvatuksen ja pienimuotoisen maanviljelyn markkinakeskus. Kaupunki kasvoi 1800-luvulla, eikä vähiten eurooppalaisten maahanmuuttajien takia. Eniten sinne saapui saksalaisia, italialaisia, puolalaisia ja ukrainalaisia, ja curitibalaisten sukunimet ovat vieläkin iloinen sekamelska eri maalaisia nimiä. Voimakkain kasvu tapahtui kuitenkin 1960-luvulla, mutta Curitiban tehokkaan kaupunkisuunnittelun ansiosta se on välttänyt monet muiden brasilialaiskaupunkien ongelmat. Rikollisuus on brasilialaisittain vähäistä ja Human Development Index on Curitibassa 0,856, mikä ylittää esimerkiksi Portugalin ja Puolan HDI-lukemat. Kaupunki onkin voittanut julkisella liikenteellään, laadukkailla puistoalueillaan, tehokkaalla infrastruktuurillaan ja laajoilla julkisilla palveluillaan mm. Global Sustainable City -palkinnon vuonna 2010 ja sitä pidetään parhaana asuinkaupunkina Brasilian suurista kaupungeista.

freewalk14

freewalk1

Nämä tuubit ovat pikabussien pysäkkejä, vähän kuin maanpinnan metroasemia.

freewalk2-horz freewalk3

freewalk4

Curitiban kävelykatu – Rua XV de Novembro.

universidadefederal

Paranán liittovaltion yliopiston päärakennus iltavalaistuksessaan.

Curitiban kävelykierros alkoi kokoontumalla Paranán yliopiston päärakennuksen portaille Praça Santos Andrade -aukiolla. Yläpuolella ainoa kuva, jonka tuosta kauniista rakennuksesta olen napannut – senkin kännykällä yöaikaan. Kierrokset järjestetään aina lauantaisin kello 11 alkaen ja ne kestävät noin 2,5 tuntia.  Sää oli pilvinen, kuten Curitibassa monesti. Harmaa sää ei juuri tee oikeutta millekään kaupungille, mutta vettä ei sentään satanut. Oli syyskuun alku, eli kevät teki Curitibassa tuloaan. Olin paikalla suomalaisittain (kerrankin!) aika tasan yhdeltätoista, mutta jouduimme odottelemaan hetkisen, jotta suurin piirtein kaikki kierrokselle ilmoittautuneet olisivat kasassa.

Aloitimme tutustumalla yliopistorakennuksen sisätiloihin, minkä jälkeen lähdimme kävelemään pitkin Rua XV de Novembroa, joka muuttuu yliopiston takana kävelykaduksi. Sinne eivät kaupungille ominaiset keltaiset bussit tai oranssit taksit saa ajaa. Kävelykatu Curitiban sydämessä on hyvin samanlainen kuin Euroopankin kävelykadut: erilaisia liikkkeitä, kahviloita ja vaatekauppoja löytyy, kuin myös penkkejä joilla istuskella take away -kahvinsa kanssa. Osa kävelykadun puista ei ollut vielä tehnyt uusia lehtiä, osa ei varmaan ollut niitä talveksi pudottanutkaan. Keväänkeltaiset kukkaistutukset loistivat ja lapsille myytiin värikkäitä heliumpalloja. Kodittomat nukkuivat penkeillä ja alkuperäisamerikkalaiset yrittivät tienata leipää pöytään myymällä leluja, vaatteita ja muuta tavaraa.

Ennen kävelykadulle astumista saimme kuitenkin kuunnella tietoa Curitiban julkisen liikenteen järjestelmästä, joka on Brasilian mittakaavassa todella toimiva ja edistyksellinen. Noin 3,2 miljoonan asukkaan metropolialueella ei ole metroa, lähijunia tai raitiovaunuja, vaan liikenne on ainoastaan linja-autojen varassa. Busseilla on kuitenkin tarkat aikataulut ja niitä jopa noudatetaan hyvin – toisin kuin vaikkapa Riossa, missä bussipysäkillä odotteluaika oli arpapeliä. Erilaiset bussityypit myös pitävät huolen siitä, että pikabusseja kulkee. Esimerkiksi punaiset bussit ajavat asuinalueiden terminaaleilta suoraa sinne, minne ihmiset ovat menossa töihin, eli pilvenpiirtäjien täplittämille liikealueille, ja pysähtyvät vain ”tuubeiksi” kutsutuilla bussiasemilla, joita ei ole turhan tiheään. Lisää Curitiban bussijärjestelmästä voit lukea täältä (vain portugaliksi).

freewalk8
freewalk6 freewalk9
freewalk10-horz freewalk11

freewalk13-horz

Paco da Liberdade sekä Água pro Morro -patsas.

freewalk12
freewalk15 freewalk13_1

Paço da Liberdade – vapauden palatsi

Seuraava pysähdyspaikka oli Paço da Liberdade – vapauden palatsi. Vuonna 1916 valmistuneessa koristeellisessa rakennuksessa sijaitsi muuten Curitiban ensimmäinen hissi. Nykyään se toimii kulttuurikeskuksena, missä järjestetään näyttelyitä. Viihtyisä kahvilakin rakennuksesta löytyy. Hauskana ideana siellä oli tarjota asiakkaille ilmaiseksi ”runopaketteja”, paperipusseja, joista löytyi brasilialaisten runoilijoiden teoksia. (Myönnän, että vein yhden kotiin enkä ikinä saanut luetuksi niitä runoja.)

Paço da Liberdaden takana sijaitseva Água pro Morro (vettä kukkulalle) -niminen patsas on curitibalaisen Erbo Stenzelin käsialaa ja sen on sanottu kuvaavan Anita Cardoso Nevesiä, naista joka poseerasi Rio de Janeiron taidekoulun opiskelijoille ja jonka kanssa Stenzelillä oli siellä rakkaussuhde. Kuvanveistäjä oli sukujuuriltaan itävaltalais-saksalainen, eikä hänen perheensä hyväksynyt suhdetta köyhän, mustan naisen kanssa, joten Neves ei lähtenyt Stenzelin kanssa takaisin Curitibaan, intohimoisesta kirjeenvaihdosta ja rahalähetyksistä huolimatta. Kierroksella patsaan sanottiin kuitenkin esittävän vettä kantavaa mustaa naisorjaa, joten mene ja tiedä, kiinnostava tarina joka tapauksessa. Patsasta kutsutaan myös nimellä ”Maria Lata d’Água”. Myös aukiota ympäröivät värikkäät rakennukset olivat kauniita katsella.

freewalk18

freewalk16

Curitiban toinen puoli – mielenkiintoisia lisäketaloja kerrostalon katolle rakennettuna.

freewalk20

freewalk19

Nämä kaverit pitävät Curitiban kadut puhtaina yötä päivää.

freewalk21 freewalk23
freewalk23_1-horz freewalk25

freewalk26

Bondinho da Leitura – minikirjasto vanhassa raitiovaunussa.

freewalk27freewalk24-horz

freewalk29

Paranán osavaltion pääkirjasto.

freewalk30

Rua das Flores, kukkakatu

Jatkoimme matkaamme kävelykatua pitkin, ihaillen suihkulähteitä, kukkivia puita ja kolonialismin aikaisia värikkäitä rakennuksia. Tätä kävelykadun pätkää sanotaankin Rua das Floresiksi, kukkakaduksi. Curitibassa on kauniita vanhoja rakennuksia yllättävän paljon, mutta niitä ei ole oikein onnistuttu säilyttämään kauniina kokonaisuutena, vaan niiden välistä kohoavat rumat betoniset tornitalot hallitsevat enemmän katukuvaa. Kaupunki on silti monesta kohtaa mukavan värikäs.

Kävelykadulle on parkkeerattu vanha punainen raitiovaunu, Bondinho da Leitura. Se ei ole koskaan ajanut pitkin Curitiban katuja, vaan se hankittiin São Paulon osavaltiosta asti lapsiparkiksi vilkkaalle ostoskadulle 70-luvulla. Myös turisti-infona toiminut sympaattinen raitiovaunu on nykyisin minikirjasto.  Kävimme katsomassa myös suurempaa kirjastoa, eli Paranán osavaltion pääkirjastoa, jonka edustalla liehuivat niin Brasilian kuin Paranánkin liput.

freewalk31

Curitiban katedraali, puistoelämää ja Tiradentes-aukion taksitolppa.

freewalk32 freewalk32_1
freewalk34-horz freewalk37

freewalk36-horz

Portugalilaisten pystyttämä kivipaasi vuodelta 1693 ja Tiradentesin patsas samannimisellä aukiolla.

freewalk38

Curitiban nollapiste.

Praça Tiradentes

Praça Tiradentes oli seuraava kohteemme. Kyseessä on Curitiban vanhin aukio, jonka on paikallisen legendan mukaan valinnut Tingüi-intiaaniheimon päällikkö Tindiqüera asuinpaikaksi ensimmäisille seudulle muuttaneille ihmisille ennen paikalla virranneen Atuba-joen varrella. Aukiolla on myös historiallinen Kristuksen ristinmerkkiä kantava monoliitti, joka on pystytetty vuonna 1693 Portugalin kuninkaan vallankahvaan tarttumisen (vai pitäisikö sanoa vallankaappauksen?) ja kaupungin virallisen perustamisen hetkellä. Monoliitin vieressä on toinen varsin vaatimattoman näköinen kivipaasi, joka on kaupungin nollapiste, mistä on mitattu etäisyydet eri paikkoihin, kuten São Pauloon, Santa Catarinan osavaltioon, Iguassun putouksille ja rannikolle Paranaguán satamaan. Moniliitissä on Maltan risti ja se symboloi Portugalin laillista valtaa ja ”oikeudenmukaisuutta”. Kierroksen vetäjät kertoivat kiinnostavasti aukioon kytkeytyvästä historiasta, eivätkä peitelleet tunteitaan Portugalin siirtomaavallasta.

Ei liene sattumaa, että aukio on nimetty juuri Tiradentesin mukaan ja hänen patsaansa löytyy aukiolta myös. Tiradentes eli Joaquim José da Silva Xavier oli 1700-luvulla elänyt vallankumouksellinen, joka oli johtamassa Inconfidência Mineira -nimistä itsenäisyysliikettä. Liike halusi Brasilian vapautuvan Portugalin kolonialismivallan alta ja muodostavan itsenäisen valtion. Aikeet kuitenkin paljastuivat ja Tiradentes hirtettiin julkisesti. Nykyisin hän on Brasilian kansallissankari. Tiradentes oli oikeudenkäynnin aikana keksitty haukkumanimi, joka tarkoittaa ”hampaiden vetäjää”. Siitä voikin päätellä miehen olleen yhdeltä ammatiltaan hammaslääkäri.

Aukion laidalla seisoo myös vuonna 1893 valmistunut Curitiban katedraali, jota ennen samalla paikalla on ollut kirkko jo vuodesta 1668 lähtien. Kävin siellä sisällä eräänä toisena päivänä. Ihan hieno kirkko holvikaarineen, mutta mielestäni se on ulkoa kauniimpi kuin sisältä.

freewalk39

freewalk38_1

Alkuperäisamerikkalaisten naisten tekemiä värikkäitä koreja Curitiban katedraalin vieressä.

freewalk40 freewalk41
freewalk44
freewalk43

Largo da Ordem

Sitten stoppasimme kaupungin viralliselle katutaidetienpätkälle, eli Museu na Ruaan, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti museota kadulla. Poty Lazzarotto -niminen curitibalainen taiteilija on luonut Travessa Nestor de Castro -kadulle upeita seinämaalauksia. Yksi maalaus esittää Largo da Ordem -aukion markkinoita, toinen Curitibaa ja sen asukkaita, araukariapuita unohtamatta. Näiden töiden yhteyteen on syntynyt muitakin kiinnostavia maalauksia.

Viimeiseksi kävelimme Largo da Ordemille, joka on Curitiban historiallisen keskustan sydän. Aukion keskellä on vanha lähde, jossa vilkkaille markkinoille tulleet ihmiset juottivat hevosiaan ja muulejaan. Torilla järjestetään edelleen ”hippimarkkinat” joka sunnuntai. Saksalaistyylisen Igreja da Ordem -kirkon ja portugalilaistyylisen Casa Romário Martins -nimisen valkoisen talon (nykyisin kulttuurikeskus) sanotaan olevan kaupungin vanhimpia laatuaan. Ainakin jälkimmäinen muistuttaa kovasti samanikäisiä rakennuksia miehen kotitilalla Portugalissa. Largo da Ordemilla on paljon baareja ja ravintoloita, mutta se on myös kaupungin huumekauppiaiden lempipaikka, joten yöaikaan kannattaa pitää varansa. Kaverini todisti rikollisten välistä ampumavälikohtausta juuri täällä.

freewalk45
freewalk46

freewalk41_1

Largo da Ordem, mistä löytyy niin saksalaista kuin portugalilaistakin arkkitehtuuria.

freewalk48
freewalk49 freewalk52-horz
freewalk50

Memorial de Curitiba – alkuperäiskansojen perinteitä

Kierros loppui modernille Memorial de Curitiballe, jossa on monikäyttöisiä kulttuurin ja tieteen tiloja. Ehkä kiinnostavin yksityiskohta on kuvanveistäjä Elvo Benito Damon käsialaa oleva 15-metrinen Rio dos Pinhões -taideteos, jossa on tuhansia savesta muotoiltuja yksityiskohtia. Lattiaa halkova teos esittää jokea, johon on säilötty araukaria-puista saatavia käpyjä ja männynsiemeniä, joita alueen alkuperäiskansat ovat kierroksen vetäjien mukaan perinteisesti säilöneet kylmiin virtoihin. Minä jopa ostin kerran kourallisen näitä ravinteikkaita männynsiemeniä maistettavaksi, mutta niitä olisi pitänyt keittää ilmeisesti vähintään tunti, mikä olisi ollut neuroottisen tarkan vuokraemäntäni mielestä kaasun tuhlaamista. En sitten ikinä päässyt maistamaan juuri näitä männynsiemeniä, mutta onneksi on pinjansiemenet.

Curitibassa näytetään olevan ylpeitä alueen juurista alkuperäiskansojen maina ja lukemattomat paikannimet tulevat heidän kielestään. Kuitenkin heidän asemansa yhteiskunnassa on edelleen surkea, kulttuurinsa ovat edelleen uhattuja tai jo hävinneitä ja maat on suurimmaksi osin varastettu maatalouskäyttöön. Paranássa Guaraní-intiaaniheimon edustajat elävät köyhissä kylissä, tienlaidassa pressujen alla tai yrittävät tienata elantoaan kaupungeissa, missä kohtaavat syrjintää. Alkuperäisbrasilialaisten liikkeet ja niitä tukevat organisaatiot yrittävät kuitenkin saada muutosta aikaan. Ehkä joku päivä Curitibakin voi kantaa tupinkielistä nimeään ilman tällaista sydäntäsärkevää ristiriitaa.

Tältä siis näyttää Curitiban keskustassa. Mitäs tykkäsit, poikkeaisitko kaupungissa Etelä-Brasiliaan suuntautuvalla reissullasi?

Curitiba Free Walking -kierroksista löydät lisätietoa kierroksen kotisivuilta sekä FreeTour.com-sivustolta. Opiskelijoille tiedoksi, että CIMO:n kautta voi hakea Curitibaan tuettuun työharjoitteluun, jollaisessa itsekin olin.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Last fall I did an internship in Curitiba, Brazil, and one cloudy Saturday attended a Free Walking tour through the historical city center. We met at the Praça Santos Andrade, continuing to the pedestrian streer Rua XV de Novembro, after learning about the efficient public transport of Curitiba. We stopped at the Paço de Liberdade, Palace of Liberty, behind which there is a statue of a black woman carrying water, called Água pro Morro. After learning the story behing the statue, we continued to Rua das Flores, a part of the pedestrian street with blooming trees and a cute tram carriage that serves nowadays as a mini library.

We also passed by the main library of the state of Paraná on our way to Praça Tiradentes, where two important but modest monoliths stand. One dates back to 1693 when the Portuguese won the 10-year was against the Guaraní and Kaingang indigenous tribes who inhabited the area, and took over the rule. The other one is the ground zero of the city, from where the distances were measured. It’s probably not a coincidence that the square is named after Tiradentes, a national hero and a revolutionary who was leading a movement for independent Brazil. He was also a dentist, as one can guess from his nickname ”teeth puller”. We also admired some colorful street art at Travessa Nestor de Castro street, and visited Largo do Ordem. The tour ended at Memorial de Curitiba, where the most interesting detail was the small stream on the floor, which visualized the traditional indigenous way of preserving the nutritious pine nuts. You can learn more about the Curitiba Free Walking tours from their website.

Erilaista Lissabonia: Prazéresin hautausmaa

Prazéresin hautausmaa eli portugaliksi Cemitério dos Prazéres on mielenkiintoinen käyntikohde Lissabonissa. Tummanpuhuvat sypressit kohoavat siellä monumentaalisten hautakammioiden vierellä ja kulkija voi tutkia hautojen koristeellisia yksityiskohtia sekä katsella hieman erilaista kaupungin ylle avautuvaa näköalaa kaikessa rauhassa. Tänne on aikoinaan haudattu niin runoilija Fernando Pessoa kuin fado-tähti Amália Rodrigueskin, mutta koska näiden kansainvälisesti tunnettujen henkilöiden jäänteet on sittemmin siirretty muualle, ei hautausmaa ole mikään varsinainen turistinähtävyys. Se sijaitsee muutenkin sivussa vilkkaalta Bairro Alto-Alfama -akselilta, joten siellä saa nauttia lähes täydellisestä rauhasta, jonka vain veistosmaisten hautojen välisillä kujilla kuljeskelevat kissat ja jostain alhaalta kantautuva kaupungin kumu rikkovat.

Prazéres merkitsee iloa tai mielihyvää (pleasure), mikä on hieman omituinen nimi hautausmaalle. Toisaalta, kyllä minäkin olisin iloinen saadessani viimeisen leposijan tällaiselta paikalta, näkymät kun eivät ole mitenkään huonot. Jotain iloa tästä hautausmaalle kävelemään tuleva matkailijakin saa, ei kai tänne muuten olisi tultu. Nimi juontaa kuitenkin juurensa ihan vain Prazeres-nimisestä kaupunginosasta, missä hautausmaa sijaitsee.

prazeres28 prazeres1
prazeres2-horz prazeres6
prazeres8-horz

prazeres4

Portugalilaisten kirjailijoiden hautoja Prazéresin hautausmaalla.

prazeres7 prazeres18
prazeres9 prazeres10-horz
prazeres12

Prazéresin hautausmaa päätettiin perustaa vuonna 1833, jolloin Lissabonissa riehui kolera. Kaupunkiin tarvittiin suuria hautausmaita, ja Prazéres onkin kaupungin toiseksi kookkain sellainen. Koleraepidemian massahautausten jälkeen paikasta kehkeytyi lähinnä rikkaiden ja kuuluisien viimeinen leposija, mistä koristeelliset romanttista tyyliä edustavat haudat nyt seisovat todisteena. Hautoja ovat olleet suunnittelemassa ja nikkaroimassa niin tuntemattomat taiteilijat kuin nimekkäät arkkitehdit ja Portugalin parhaat kuvanveistäjätkin. Hautoja löytyykin joka lähtöön – jotkut mausoleumit ovat jopa pienen kappelin kokoisia – mutta ne ovat kaikki kauniita katsella. On simppeliä hautakammiota kaikissa valkoisen ja harmaan sävyissä, kiinalaista palatsia muistuttavaa sukuhautaa, taidokkaita enkelein koristeltuja mausoleumeja ja yksinkertaista puuristiä muistuttavia hautakiviä. Etenkin viimeiset kiinnittivät huomion muuten niin koristeellisella hautausmaalla. Hautakammioiden reunustamia kujia on kokonaista 70.

Useimmissa hautakammioissa on lasiovet ja niihin näkee siis sisälle, mikäli ovessa ei ole verhoja tai ne ovat ajan saatossa hapertuneet rikki. Ruumisarkut on toisinaan aseteltu kullattujen liinojen alle, joskus ne taas ovat hautautuneet pölykerroksiin. Näyttää aivan siltä kuin vainajaperheet nukkuisivat kerrossängyissä, kirkkaanväristen muovikukkien ja kuolleita esittävien mustavalkoisten valokuvien haalistuessa yöpöydällä pyhimysten valvoessa taustalla. Joissain haudoissa on sisällä tuoli, kenties kuolleiden muisteluhetkiä varten. En voi olla miettimättä, onko arkuissa vain vainajien tuhkat vai onko ruumiit vain laitettu arkkuihin ja jätetty sinne. Ilmapiiri on siitä huolimatta levollinen, ja hautojen edustalla nukkuvat kissat vain vahvistavat tunnelmaa. Viimeisen päälle siistinä pidetyllä hautasmaalla ei ole kovin aavemainen fiilis, ainakaan kuulaan aurinkoisena joulukuun iltapäivänä.

prazeres14
prazeres16 prazeres13
prazeres15 prazeres19
prazeres21 prazeres22
prazeres20 prazeres24
prazeres23

Lähellä hautausmaan reunan näköalapaikkaa on nykyaikaisempiakin hautoja, mm. koko muurin pituudelta uurnaluukkuja. Pidän katolisesta tavasta laittaa moniin hautoihin vainajan valokuvan. Pidän myös muovikukkien ja valkoisen kiven kontrastista.

Täältä avautuvat upeat maisemat punaiselle 25 de Abril -sillalle, Alcântaran kaupunginosan reunustamalle Tejo-joelle ja Cristo Rei -patsaalle, jonka valtava Jeesushahmo levittää kätensä kaupungin ylle. Toisessa suunnassa siintävät akveduktit ja Lissabonin keuhkot eli Monsanton puistoalue. Näin talvella maiseman yllä leijailee kevyt usva, liekö ilmansaasteita vai mereltä noussutta sumua. Näköalan saa myös läheisten asuintalojen lautasantennein koristeltuihin seiniin ja tiilikattoihin. Hautausmaan alla kulkeva katu on kuulemma yöaikaan hieman epämääräistä aluetta, sillä lähellä on sijainnut pahamaineinen Casal Ventoso. Työnväen itselleen rakentama favelamainen asuinalue luisui 70-luvulta alkaen rikollisuuden ja villin huumekaupan keskukseksi, missä ihmiset elivät huonoissa oloissa ilman kunnollista infrastruktuuria ja päihderiippuvaiset hortoilivat kaduilla yötä päivää. Suurin osa Casal Ventososta kuitenkin purettiin 90-luvulla maan tasalle ja hautausmaan alla olevat kerrostalot on rakennettu bairron entisille asukkaille. Nykyään alueella on palveluita ja elämää kouluineen, terveyskeskuksineen ja kauppoineen, mutta osa entisajan menosta on silti jäänyt sinne elämään. Onneksi hautausmaan portti on aivan toisella puolella, joten Rua Maria Pia -kadulle ei voi vahingossa poistua.

Hautausmaalla on oma osastonsa taiteilijoille, ja sinne on haudattu monia näyttelijöitä, muusikoita, kirjailijoita, maalareita ja jopa televisioesiintyjiä. Wikipediasta löytyykin lista hautausmaan portugalilaisjulkimoista. Kenties kuuluisin Prazéresin hautausmaalle haudattu henkilö oli runoilija ja kirjailija Fernando Pessoa, joka jakoi hautakammion isoäitinsä kanssa. Pessoa kuoli vuonna 1935, ja hänen jäänteensä siirrettiin viisikymmentä vuotta myöhemmin Hieronymuksen luostariin. Kuolemansa jälkeen Lissabonissa seikkailevaan Pessoaan voi tutustua Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen José Saramagon romaanissa Ricardo Reisin viimeinen vuosi, joka on allekirjoittaneella ollut jo hyvän aikaa työn alla.

Vuonna 1999 kuollut fado-laulaja Amália Rodrigues lepäsi myös jonkin aikaa Prazéresin hautausmaalla, mutta hänenkin jäänteensä siirrettiin Panteão Nacionaliin vain kaksi vuotta kuolemansa jälkeen hänen faniensa painostuksesta. Nykyisin Prazéresilla ei siis enää lepää kansainvälisesti tunnettuja tähtiä houkuttelemassa turisteja vierailulle.

prazeres25
prazeres26 prazeres27
prazeres30
prazeres29 prazeres32-horz
prazeres31 prazeres33

Asuin kesällä 2014 Lissabonissa hyvinkin lähellä tätä hautausmaata, mutta en koskaan ehtinyt paikalle töiden jälkeen. Senkin jälkeen ovat valkeiden kiviaitojen takana kohoavat tummat sypressit houkutelleet jokaisella Portugalin-visiitillä, kun olemme ajaneet autolla Tejo-joen yli ja hautausmaan ohitse. Joulun alla sain vihdoinkin aikaiseksi raahata Zén mukaani hautausmaavisiitille samalla kun toimittelimme juoksevia asioita kaupungilla. Visiitti oli todella mukava, vaikka melko pikainen olikin emmekä millään ehtineet kiertää kaikkia kujia siinä puolessa tunnissa, mikä parkkilipukkeessamme oli aikarajana. Tulen tänne varmasti uudelleenkin kävelemään.

Cemitério dos Prazéresiin on vapaa pääsy ja se on avoinna talvisin kello 9-17, kesäaikaan toukokuusta syyskuuhun kello 9-18. Hautausmaan sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa Praça São João Bosco. Sinne pääsee keltaisella raitiovaunulla numero 28, jolla täytyy jokaisen matkustaa ainakin kerran Lissabonissa ollessaan. Hyppää pois Prazeres-nimisellä päätepysäkillä. Keskustasta tullessa kävelyreitin varrelle kuitenkin osuu ihana Jardim da Estrelan puutarha majesteettisine Estrelan basilikoineen sekä Casa Fernando Pessoa -museo, joten pitkästä matkasta huolimatta tänne voi myös kävellä parin stopin ja kenties parin pastel de natan voimalla. Lähin metroasema on Rato reilun puolentoista kilometrin päässä. Varaa laajalle hautausmaalle aikaa vähintään kolme varttia-tunti.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa,Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The cemetery of Prazéres is an interesting place to visit in Lisbon. Established after the 1833 cholera outbreak, it was later developed into the final resting place of the rich and the famous. The romantic style cemetery has 70 alleys lined with magnificent mausoleums and tombs, of which some are the size of a small chapel. They are all beautiful to view though and some have been designed or sculpted by the best architects and sculptors of Portugal. Through the glass doors it seems like the deceased families would be sleeping in bunk beds in their ornamental little houses, with plastic flowers, saint pictures and photographs on the table. The atmosphere in the cemetery is tranquil and calm, and the silence is broken only by the cats wandering at the alleys and the distant background sound of the city. The poet and writer Fernando Pessoa and the fado singer Amália Rodrigues were both first buried here, but their remains have since been moved to Mosteiro dos Jerónimos and the National Pantheon. The lack of internationally known famous persons and the remote location has kept the cemetery a quiet spot where not many tourists find their way. The views over the Tagus river lined by Alcântara neighbourhood, 25 de Abril bridge and the distant Cristo Rei offer a different perspective of the city. To the other direction one can also see the Monsanto park with its aqueducts. 

The Prazéres Cemetery is open from 9 am to 5 or 6 pm depending on the season and free of charge. You can ride the yellow tram number 28 to the last stop, or walk from the center through the lovely Jardim da Estrela garden.

Mitä tehdä Lusakassa? Vinkit Sambian pääkaupunkiin

Lusaka ei ole sellainen kaupunki minne juuri kukaan matkustaisi varta vasten siihen tutustuakseen, ainakaan muissa kuin työasioissa. Matkalaisille se toimii lähinnä läpikulkupaikkana esimerkiksi matkalla Victorian putouksilta South Luangwan kansallispuistoon. Jos kuitenkin päädyt syystä tai toisesta viettämään päivän tai pari Sambian pääkaupungissa – tai vaikka kolme kuukautta kuten allekirjoittanut – olen koonnut tähän postaukseen seitsemän tärpin listan asioista, jotka kaupungissa kannattaa tehdä ja nähdä.

Ensivaikutelma kolmen miljoonan asukkaan Lusakasta on, ettei siellä ole mitään varsinaista nähtävää paikallisen elämänmenon lisäksi. Keskusta on pölyinen ja kaoottinen, kun taas kaupungin viihtyisämmissä vehreissä osissa rakennukset ja omakotitalot on usein aidattu korkein muurein, joiden ulkopuolella vaeltelu alkaa auringon porottaessa melko nopeasti kyllästyttää vaikka vastaan tulisikin vähän väliä kukkivia puita tai hedelmäkauppiaita. Tripadvisorista löytää vinkkejä, mutta ne ovat välillä tyyliä ”ajoin taksilla markkinoiden viereen, mutta en uskaltanut lähteä ulos kun siellä oli liikaa mustia ihmisiä”. Sambialaisia kuitenkin kehutaan Afrikan ystävällisimmäksi ja rauhallisimmaksi kansaksi, joten ei kun pelko pois ja rohkeasti Lusakaan tutustumaan! Kaupungin rento meininki imaisee nimittäin nopeasti mukaansa. Laita vielä tämä letkeän lusakalainen biisi taustalle soimaan.

Listasin vinkit maantieteellisesti järkevässä järjestyksessä, joten tässä olisi valmis pohja yhden tai kahden päivän mittaiselle Lusakan kaupunkikierrokselle.

Town Center

lusaka33 lusaka32
lusaka36-horz

Aloita Lusakaan tutustuminen kaupungin keskustasta eli Town Centeristä. Sukella Lumumba Roadin hulinaan, missä minibussit tööttäävät ja ihmisten välissä pujottelu käy työstä. Näe värikkäät myymälät, torikojut joissa myydään papuja, mausteita, kännyköitä, vaatteita ja kuivattua kalaa, mutta varo astumasta roskakasaan tai jäämästä käsikärryjen alle. Jää vaihtamaan pari sanaa sinua tervehtineen ostoksilla olevan lusakalaisen kanssa. Suuntaa seuraavaksi Cairo Roadin puistokadulle, missä meno on huomattavasti rauhallisempaa. Kadulle on keskittynyt pankkikonttoreita, liikerakennuksia ja muutama ruokapaikka, Subwaykin sieltä löytyy. Kävele kadun vehreää keskiosaa pitkin ja osta banaani suoraan kottikärryistä.

National Museum

Sambian kansallismuseo ei 90-lukuisessa asussaan turhia koreile, mutta sieltä löytyy kiinnostava näyttely niin ihmisen kuin Sambian valtionkin historiasta. Suosittelen tutustumaan näyttelyyn ajan kanssa, etenkin jos olet viipymässä maassa pidempään. Brittihallinnosta ja itsenäisen Sambian politiikasta tarpeeksi saatuasi voit tutustua museoon rakennettuun kylään, missä kuvaillaan perinteistä elämää eteläisessä Afrikassa olkikattojen alla. National Museumissa järjestetään myös vaihtuvia taidenäyttelyitä, mutta meidän tuurilla edellinen näyttely oltiin juuri purettu uuden tieltä. Päästiin kuitenkin tutustumaan HIV:ta ja aidsia käsittelevään kiinnostavaan taideteokseen. Kansallismuseokäyntiin kannattaa varata pari tuntia aikaa. Sisäänpääsy maksaa aikuisilta noin 4 euroa.

lusaka7

lusaka9

Näyttelyssä oli valokuvaaminen kielletty, mutta tämän kuvan ehdin ottaa ennen kyltin huomaamista.

lusaka8-horz

Freedom Statue ja Civic Center

Freedom Statue on Sambian oma vapaudenpatsas. Se pystytettiin vuonna 1974 kunnianosoitukseksi ja muistomerkiksi vapaustaistelijoille ja muille, jotka menettivät henkensä Sambian itsenäistyessä kymmenen vuotta aiemmin. Kahleensa rikkova mies kuvaa Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen vapautumista brittiläisen siirtomaahallinnon kahleista ja Sambian valtion perustamista. Patsaan sanotaan esittävän oikeaa henkilöä, nimittäin nuorta vapaustaistelijaa Zanco Mpundu Mutemboa, ja se on löytänyt tiensä mm. Sambian valuuttaan. Nykyään patsas komeilee ainakin sadan kwachan setelissä. Freedom Statueta ympäröivät viirit loistavat maan kansallisväreissä ja sen jalustaa koristavat kuparimuraalit, joissa protestikyltein varustetut koulutytöt vaativat itsehallintoa ja ylistävät maan ensimmäistä presidenttiä Kenneth Kaundaa. Patsas löytyy aivan National Museumin vierestä.

lusaka3
lusaka5lusaka4

Patsaan äärellä hiljentymisen jälkeen kannattaa tehdä pieni kierros muuallakin hallinnollisessa keskustassa, josta löytyy uudenkarheita hallitusrakennuksia, mutta myös uskonnollisia paikkoja kuten vierekkäin sijaitsevat Lusaka Jame -moskeija, kirkko ja hindutemppeli.

lusaka6
lusaka12 lusaka10
lusaka1lusaka13
lusaka2

Kamwala Market

Kun Independence Avenueta lähtee takaisin keskustaan päin, ei voi olla huomaamatta tien vastakkaisella puolella leviävää Kamwala Marketia. Tämä ei ole mikään turisteja varten tehty matkamuistotori, vaan paikallisten shoppailupaikka, missä afrikkalaisen suurkaupungin elämä tiivistyy. Täältä myös löytää aivan mitä tahansa aina värikkäistä kankaista ja kiinalaisista halpatuotantokengistä aurinkolaseihin, peittoihin ja second hand -vaatteisiin. Ei täällä koko päivää tee mieli viettää, mutta kiinnostava paikka käydä joka tapauksessa. Turisteja täällä käy niin harvoin, että saat varmasti ihmetteleviä katseita osaksesi, mutta kaikenlainen hihassa roikkuminen loistaa poissaolollaan. Sunnuntaisin torilla on rauhallisinta. Pidä silloinkin huolta tavaroistasi, sillä Kamwala Marketin tungos on kuulemma Lusakan paras paikka joutua taskuvarkaan uhriksi.

Me kävimme Kamwala Marketilla pari kertaa ostamassa niitä ihanan värikkäitä afrikkalaisia kankaita, joita Sambiassa kutsutaan chitengeiksi. Harva kankaista oli kuitenkaan Sambiassa painettu, vaan ne oltiin tuotu muista Afrikan maista. Minulla on aikeena tehdä ostamistani vahaprinttikankaista verhoja, kun muutamme Portugaliin ja meillä on järkyttävä määrä pelkkien ikkunaluukkujen reunustamia ikkunoita. Torilla samoillessa voi mennä hetki ennen kuin löytää hyvän kangaskojun, mutta se on vaivan arvoista. Kokonainen pakka (noin 9 metriä?) parhainta laatua olevaa kangasta maksaa noin 15 euroa ja useamman ostaessaan voi saada hyvän diilin aikaiseksi.

lusaka20
lusaka22 lusaka21
lusaka23 lusaka25
lusaka24 lusaka27
lusaka26

Levy Junction Mall

Tässä vaiheessa kierrosta voi  olettaa lounasnälän jo kurnivan vatsassa. Varmasti turvallista vatsantäytettä löytää helposti noin vartin kävelymatkan päästä löytyvän Levy Junction -ostoskeskuksen ravintoloista tai Whole Foods -tyylisen Food Lovers -supermarketin tarjonnasta. Sinne kannattaa kuitenkin kävellä keskustan Cairo Roadin kautta, mikäli et varsinaisesti rakasta lyhyimmälle reitille osuvan likaisen bussiaseman tyrkyttäjiä.

Omaksi lempparikseni kaikista Lusakassa testatuista hienommista ravintoloista nousi Levyn toisesta kerroksessa sijaitseva Zoran’s Café ulkoterasseineen, jonka tosin löysimme vasta Sambian-elomme lopussa ja kävimme siellä siksi vain kerran. Ravintolasta saa ihania jäähileisiä smoothieita ja ruokaa melkeinpä jokaisesta Euroopan kolkasta. Hinnat voivat kuitenkin kohota kotoisia vastaaviksi. Tykkäsimme käydä ostareilla syömässä ulkona, koska niistä ainakin löytyi varmasti kasvisruokaa, ja välillä sitä kaipasi muutenkin vähän länsimaista siisteyttä ja luksusta kaiken sen laitakaupungin slummeissa möyrimisen vastapainoksi.

lusakalevy

lusakaeastpark

Nämä alemmat kännykkäräpsyt on otettu East Park -ostarilla, ei Levyllä, vaikka kyllä sieltäkin jäätelöä, olutta ja siideriä saa.

Mikäli ostarilla syöminen ei nappaa, niin Broads Roadilla sijaitseva Broads oli mukavannäköinen paikka, mutta ei valitettavasti tarjoillut kasvisruokaa joten jouduimme kääntymään ovelta pois. Sieltä sai myös sambialaista ruokaa ja ainakin viikonloppuisin näytti kunnon hiiligrilli kuumenevan.

Kabwata Cultural Village

Seuraavaksi voit ottaa Hospital-linjan minibussin tai taksin alle ja huristella Kabwatan kulttuurikylään. Se on paitsi elävä ulkoilmamuseo, myös 72 käsityöläisen ja taiteilijan koti. Pyöreät olkikattoiset majat ovat muistoja menneisyydestä, brittivallan ajalta. Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda syntyi Kabwatassa, joka oli niihin aikoihin osa laajempaa savimajojen täplittämää asuinaluetta. Nyky-Lusakassa ei savimajoja enää maaseudun tavoin näe, mutta tämä valtion omistama alue on suojeltu ”kansallismonumenttina” muistuttamaan sambialaisia menneestä.

Nykyään Kabwatassa asuu käsityöläisiä ja taiteilijoita, jotka elävät ja työskentelevät kylässä myyden töitään turisteille ja muille asiakkaille. Paikkaa pyörittää Kabwata Visual Arts and Cultural Association eli KAVICA-järjestö, jonka kautta taiteen ja käsitöiden tuottajat pystyvät hankkimaan leivän pöytään. Esillä on kaikenlaista tavaraa puuveistoksista käsinpainettuihin kankaisiin, maalauksista kivikoruihin ja punotuista koreista rumpuihin. Tämä onkin loistava paikka ostaa kotiinviemiset ja tuliaiset suoraan käsityöläisiltä itseltään. Kabwataan kannattaa tulla pilke silmäkulmassa ja tinkimistaidot rasvattuina. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä kylässä järjestetään myös perinteisiä tanssiesityksiä.

lusaka19
lusaka14 lusaka18lusaka15
lusaka17lusaka16

Sunnuntaisin Kabwatan käsityöläiset vievät osan töistään Arcades-ostoskeskuksen parkkipaikalla järjestettävälle Sunday Marketille, jossa voi myös tehdä ostoksia. Itse tykkäsin kuitenkin huomattavasti enemmän shoppailusta perinteisessä kylämiljöössä. Sambian turismisivun mukaan Kabwatassa toimisi myös ravintola, mutta itse en sellaista huomannut. Taisin miettiä pää liian sauhuten, mitä ostaisimme.

Manda Hill Mall

Illan pimetessä voit siirtyä Great East Roadin varrelle nauttimaan esimerkiksi Manda Hillin tai Arcadesin ravintoloista ja baareista, tai mennä vaikka päivän päätteeksi leffaan. Löytyyhän ostareilta toki kauppojakin, mikäli et jo tuhlannut viimeisiäkin pennosiasi viimeistään Kabwatassa. Me kävimme useammankin kerran Manda Hill -ostarin Nando’sissa, joka oli olevinaan portugalilaisravintola. En ihan ymmärtänyt, että millä tavalla se chilimarinoitu kana portugalilaiseen ruokaan liittyi, mutta olkoot. Ainakin sieltä sai myös hyviä vegeannoksia. Kannattaa huomata, että ostarin toisessakin kerroksessa on ravintoloita. Me löydettiin ne vasta ihan viimeisinä päivinä, kun olimme sinne elokuvateatteriin suuntaamassa.

Ihan mukava baari on myös Keg & Lion East Park Mallilla. Varsinaisesta yöelämästä saat kuitenkin parempia vinkkejä googlettamalla.

lusakamandahill

Lusakasta voi tehdä myös päiväretkiä hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin, kuten Munda Wanga Environmental Parkiin tai Kalimba Reptile Parkiin. Molemmista löytyy uima-altaita, puistoalueiden rauhaa ja grillausmahdollisuuksia, joista on ihanaa nauttia pölyisen kaupungin jälkeen hyvällä säällä. Munda Wangassa on kasvitieteellinen puutarha sekä ”rescue”-eläintarha, kun Kalimban erikoisuutena taas on krokotiilien kasvatus.

Kurkkaa reissuvinkit Sambiaan tai tutustu hieman toisenlaiseen Lusakaan näiden postausten parissa:

Tarinoita Lusakan slummeista

Greetings from Zambia!

Virtuaalibussimatka Kulima Towerille ja muita havaintoja Sambiasta

Jos olet käynyt Lusakassa, niin mitä lisäisit listaan? Entä miltä kaupunki vaikuttaa Afrikassa koskaan käymättömän silmin?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to do in Lusaka? Zambia’s capital is not the usual tourist destination, but I listed a few travel tips in case you still happen to spend a day or two in the city – or three months, like me. Start your Lusaka tour from the Town Center. Stroll along the Lumumba and Cairo Roads, of which the first one is pretty chaotic and the latter one a nice avenue. Go lose yourself in the history and art of Zambia in the National Museum, and don’t miss the Freedom Statue either. From there you can cross the road and walk into the huge Kamwala Market in order to shop some fabulous African wax print fabrics. If you are hungry, grab some lunch at Levy Junction Mall and continue to shop some more at Kabwata Cultural Village. From here you can find any kind of crafts and arts you can imagine to bring home as souvenirs. The craftsmen and artists actually live in the protected village, which is a living outdoor museum and reminder of the old times. In the evening you can enjoy your dinner or go to some bars or movies at the malls of Great East Road, such as Manda Hill or Arcades. There are also nice day trip destinations a little outside Lusaka, for example Munda Wanga Environmental Park and Kalimba Reptile Park.

Having been to Lusaka, what would you add to the list? How does the city seem like if you’ve never been to Africa?

Kaikkien aikojen reissuvuosi 2016

Onnellista uutta vuotta kaikille tasapuolisesti, mikäli siellä joku tätä blogia vielä seurailee! Viime päivityksestä on vierähtänyt sellaiset puolitoista kuukautta, minä aikana olen pitänyt hieman lomaa blogista, somesta ja jopa koko tietokoneestakin. Palasin Brasiliasta turvallisesti kotiin ja lähdin viikon kuluttua siitä Portugaliin. Nyt on sieltäkin palattu Jyväskylään, joten on aika orientoitua takaisin opiskelujen, mutta myös tämän pikku harrastuksen pariin. Taskussa on kieltämättä aika monta tarinaa, jotka haluaisin tänne jakaa, sillä viime vuosi 2016 oli itselleni kaikkien aikojen reissuvuosi.

Vietin ulkomailla yhteensä 283 päivää. Se tarkoittaa, että vietin yli kolme neljäsosaa vuodesta reissussa. Mihin sekin aika oikein humpsahti? Olin Suomessa 82 päivänä ja niiden aikana tietysti enimmäkseen Jyväskylässä, mutta kävin kotimaanmatkoilla ainakin Tampereella, Porissa ja pikaisesti Ilmajoella. Helsinki oli tietysti kauttakulkupaikka, mutta tänä vuonna en viettänyt siellä sen enempää aikaa.

Matkustin kolmella mantereella, mutta kävin kuitenkin vain neljässä maassa (Suomen lisäksi), joista Portugalia lukuunottamatta muut kolme olivat minulle uusia: Sambia, Brasilia ja Argentiina. Sambiassa vietin kolme kuukautta, Brasiliassa melkein neljä, ja Argentiinassa yhden päivän. Brasilian 26 osavaltiosta kävin viidessä. Lisäksi kävin melkein Yhdysvalloissa, mutta jänistin viime hetkellä enkä viitsinyt lähteä lentokentältä Black Friday -kaaoksen sekaan Manhattanille.

Kokosin menneen vuoden matkoista tällaisen kuvakoosteen, jossa jokaisesta reissusta on yksi tai kaksi kuvaa. Kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä ja olen yrittänyt ujuttaa tekstin joukkoon linkkejä paikoista jo tehtyihin postauksiin.

Portugali vol. 1

vuosi1

Sesimbra

vuosi3

Lissabon

vuosi4

Sintra

Vuosi 2016 alkoi Portugalissa, Sesimbran rannalla. Vuosi 2016 myös päättyi samaisessa paikassa – olisikohan tämä joku enne alkanutta vuotta ajatellen? Kävimme alkuvuodesta Sesimbran monien paikkojen lisäksi myös Lissabonissa, Sintrassa ja Setúbalinkin puolella Arrábida-vuoristoa.

Portugali vol. 2

vuosi5

Serra do Risco, Sesimbra

vuosi2

Alcácer do Sal

vuosi7

Praia da Galé

Koti-ikävä yllätti ja lähdettiin pääsiäisviikoksi Portugaliin, koska kesällä tai syksyllä en kuitenkaan sinne pääsisi. Oleiltiin ja luontoretkeiltiin Sesimbrassa sekä käytiin Alentejossa roadtrippailemassa.

Jyväskylä

vuosi10 vuosi11

Tämä päivä oli vuoden ainoa päivä, jona otin järkkärilläni kuvia Jyväskylässä muualla kuin kotona. Se kertonee jotain alkuvuoden opiskelukiireistä, sillä tahkosin keväällä kasaan viitisenkymmentä opintopistettä. Tuona päivänä tehtiin kävelyretki ihanan aurinkoisessa kevätsäässä, koska Zén isä oli pikavisiitillä kaupungissa käymässä.

Sambia

Lusaka

vuosi20

Lähdin Sambiaan tutkimusvaihto-opiskelijaksi tekemään graduani. Zé lähti mukaan tekemään työharjoittelua. Asuttiin Lusakan laidalla slummien ympäröiminä ja kuljettiin paikallisilla minibusseilla kaupungille. Kuvassa olen suhteellisen alkeellisessa ulkoilmalaboratoriossani aka asuntomme edustalla uuttamassa ottamiani virtsanäytteitä maastopäivän jälkeen. Laitatin Sambian-reissumme loppuvaiheilla myöskin pitkät pikkuletit lähikampaajan salongissa.

Livingstone

vuosi33
vuosi12

Majesteettiset Victorian putoukset pitäisi jokaisen Afrikan-matkaajan nähdä kerran elämässä. Olimme paikalla toukokuussa maailman suurimman vesiputouksen ollessa voimakkaimmillaan, joten saattoihan niiden edustalla hieman kastua! Seuraavana päivänä kävimme minisafarilla Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Aamun valo oli upea ja olimme aivan haltioissamme kaikista Afrikan eläimistä.

Kafuen kansallispuisto

vuosi13
vuosi14 vuosi15

Kafueen suuntasimme seikkailusafarille aivan kaksistaan oppaamme ja kahden apulaisen kanssa. Nukuimme leijonan tassunjälkien päälle pystytetyssä teltassa kuunnellen etäisiä hyeenoiden ääniä ja yritimme jäljittää savannien kuninkaita. Tämä villi ja syrjäinen kansallispuisto oli kaikista safarikokemuksistamme sykähdyttävin, vaikka sen eläinsaldo jäikin laihimmaksi.

Katete

vuosi44

Itäisessä Sambiassa sijaitsevaan Kateteen suuntautuneen kenttämatkan aikana Zé istui opettajankoulutustilaisuuksissa sambialaisten kollegoidensa kanssa ja minä otin valokuvia tilaisuudesta ja opettelin kuvaamaan tähtitaivasta. Asuimme kolme päivää majatalossa ja söimme melkein joka aterialla ranskalaisia tai voileipiä, joiden välissä oli paistettu kananmuna ja hillittömästi majoneesia. Pölyisen kylän kioskeista tai ravintolakojuista kun ei oiken saanut mitään järkevää syötävää.

South Luangwan kansallispuisto

vuosi16 vuosi17
vuosi18

Kateten jälkeen kävimme South Luangwan kansallispuistossa, toiveissamme nähdä paremmin Kafuessa bongaamatta jääneitä eläimiä kuten kissapetoja. Safari oli selvästi turistimaisempi, mutta näimme monia upeita eläimiä kuten impalan puuhun raahanneen leopardin sekä valtavasti virtahepoja.

Lake Kariba

vuosi21

Matkustimme Sambian ja Zimbabwen rajan vuorten väliin nousseelle Kariban patojärvelle takapuolet hiekkateillä pomppivassa ja detoureja tekevässä minibussissa hikoillen, ja sitten ihanan kontrastisesti majoituimme rauhaisaan resorttiin, josta löytyi palmujen ympäröimä uima-allas ja jonka pihalla tepasteli riikinkukkoja. Kävimme veneajelulla järvellä ja pelastuimme täpärästi järvenrannan virtahevon hyökkäykseltä. Tämä oli viimeinen Sambian-reissuistamme.

Brasilia

Curitiba

vuosi24

Elokuun alussa lähdin Brasiliaan, tukikohtanani Paranán osavaltiossa sijaitseva Curitiban kaupunki, missä tein työharjoittelua. Curitibassa parasta olivat kaupungin monet puistot, kasvisravintolat ja söpöt kuppilat.

Vila Velha

vuosi26

Ensimmäinen reissu Brasilian sisällä kohdistui myöskin Paranássa sijaitsevaan Vila Velhan state parkiin. Kävelimme lyhyitä luontopolkuja pitkin ihaillen lampia, maanvajoamia ja eroosion muovaamia erikoisia kivipatsaita. Jännä paikka!

Morretes

vuosi23

Huristelimme Serra do Mar -vuoriston yli Serra Verde Express -junalla, ja päädyimme Morretesin pikkukaupunkiin. Talot olivat syötävän söpön värisiä ja tunnelma rento, mutta erityisesti kaupungin takana kohoavat vuoret saivat sydämen sykkimään. Yritimme seuraavana päivänä kavuta niille, mutta se reissu ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Pantanal

vuosi25
vuosi27

Lähdin Brasilian itsenäisyyspäivän kunniaksi tutkimaan maailman suurinta kosteikkoaluetta Pantanalia Mato Grosso do Sulin osavaltioon. Elin muutaman päivän luonnon ympäröimänä tehden safarityyppisiä retkiä niin jeepillä, kanootilla, veneellä kuin hevosellakin, omia jalkojanikaan unohtamatta. Keskipäivällä makoilin riippumatossa kirja kainalossa. Näin Pantanalissa monia eläimiä joista etenkin upeanväriset linnut, vesisiat ja pihapiirin vyötiäiset hurmasivat minut täysin.

Florianópolis

vuosi22

Keksin edellisenä päivänä lähteä Santa Catarinan osavaltiossa sijaitsevaan Florianópolikseen, ja niin minä sitten lähdin. Floripa oli minun oma pikku seikkailuni, jonka aikana kolusin tuon kauniin saarikaupungin eteläisiä rantoja ja kuuntelin kitaransoittoa surffihostellin nuotiobileissä. Retken päätteeksi löysin itseni satojen rumpalien torikokoontumisesta, missä kaupungin keskustaan oli kasattu satoja rumpusettejä ja ääni oli korviahuumaava.

Ilha Grande

vuosi30

Zé tuli Brasiliaan käymään ja lähdimme honeymooniamme viettämään. Ensimmäisenä suuntasimme Rio de Janeiron osavaltion ihanalle paratiisisaarelle Ilha Grandelle. Patikoimme pitkin saaren sateesta mutaisia polkuja, löysimme rannalta puuman jäljet ja snorklasimme turkooseissa vesissä.

Salvador

vuosi31

Salvador toimi meille oikeastaan kauttakulkupaikkana, mutta tutustuimme hyvin kaupungin historialliseen osaan Pelourinhoon. Päivisin värejä löytyi kauniiden kolonialismin aikaisten talojen seiniltä ja iltaisin moqueca-annoksesta tai caipirinha-lasista. Armaan mieheni mielestä yksi reissun parhaista jutuista oli Salvadorin lentokentän edustalle rakennetut valaistut bambutunnelit, joista ajettiin läpi mennen tullen.

Chapada Diamantinan kansallispuisto

vuosi32

Vuokrasimme auton ja huristelimme syvälle Bahian osavaltion sisämaahan. Vaelsimme Chapadan jylhissä maisemissa vesiputouksia, luolia, ajan ja veden kovertamia kallioita ja leveitä vuoristolaaksoja ihaillen. Nukuimme yöt sympaattisessa ja värikkäässä Lençoisin kylässä, jonka kaduilla soitettiin iltaisin musiikkia. Siellä tosin iskivät vuoden ainoat vatsanväänteet, jotka onneksi menivät oli suht nopeasti.

Morro de São Paulo

vuosi34

Teimme tälle trooppiselle saarelle päiväretken Salvadorista. Ihana pikku paratiisi, jonka rantojen vesi oli kuin linnunmaitoa. Saaren kylästä löytyy paljon palveluita, mutta muutaman sadan metrin jälkeen jäisten kookostenkin myyjät jäävät taakse ja biitsi muuttuu lähes koskemattomaksi autioksi palmurannaksi.

Rio de Janeiro

vuosi35

Häämatkamme loppui Rio de Janeiroon, jota luonnonmuodoiltaan kauniimpaa kaupunkia saa kyllä hakea. Kävimme Corcovado-vuoren laella Cristo Redentorin levitettyjen käsien alla, uimme Ipanemalla ja Copacabanalla sekä vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Toisaalta lohduttoman näköiset favelat ja huonon viemäröinnin aiheuttama löyhkä näyttivät kaupungista sen toisenkin puolen.

Ilha do Mel

vuosi29

Ilha do Mel on jälleen yksi ihana saari Brasilian edustalla, tällä kertaa etelän Paranássa. Kävin siellä eräänä viikonloppuna, jona sää oli syklonin jälkimainingeissa hieman myrskyisä. Kävelin saksalaisen ystäväni kanssa lähestulkoon koko saaren ympäri ja nautin kauniista maisemista ja saaren luonnonläheisyydestä. Uimiset jäivät tällä kertaa tosin välistä.

Foz do Iguaçu

vuosi36

Jos maan päällä on taivas, niin se löytyy Iguassun putouksilta Brasilian ja Argentiinan rajalta. Miljoonat perhoset ja tukaanit vaan lentelevät sateenkaarten lävitse jumalaisten vesiputousten pauhatessa taustalla, ja coatit sekä vyötiäiset leikkivät jaloissa. Aivan tajuton paikka.

Argentiina

Puerto Iguazu

vuosi45

Kävimme Iguassun putouksilla viikonlopun mittaisella ryhmäreissulla vuokra-autolla, ja katsastimme putoukset tietysti niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolelta. Jestas sitä kauneutta ja voimaa! Edes sadat muut turistit eivät haitanneet sitä ihmetystä. Argentiinassa kävin myös Puerto Iguazun kylässä, jossa kävelin hieman ympäriinsä ja söin illallista argentiinalaisten kitaroiden säestäessä taustalla. Kävelimme myös takaisin rajan toisella puolella odottavalle autolle pimeällä, mikä kertoo paikan turvallisuudesta.

Portugali vol. 3

vuosi38


Sesimbra

vuosi40

Sintra

vuosi41

Tejon luonnonsuojelualue

vuosi39

Lissabon

vuosi42

Arrábidan luonnonpuisto, Setúbal

vuosi43

Kolmas kerta toden sanoo, eikö niin? Tällä kertaa vietettiin kuukausi Portugalissa ja perheeni tuli sinne viettämään joulua kanssamme. Seikkailimme tosi hauskan viikon verran Sesimbrassa ja lähialueilla kuten Sintrassa, Lissabonissa, Tejon luonnonsuojelualueella ja Setúbalissa. Löysimme Zén kanssa myös luonnollisen kivisillan ja rannalla oli tarpeeksi lämmintä ottaa aurinkoa ja käydä uimassa. Tämä oli vihreä joulukuu minun makuuni!

Olin sen Brasilian ja Portugalin välissä olleen viikon verran ihan täpinöissä Suomesta ja talvesta, mutta nyt se innostus on taas vähän hukkunut jostakin salakavalasti hiipivän opiskelustressin alle. Jyväsjärven jäälle pääsisi jo luistelemaankin ja onhan täällä lumisia metsäpolkuja koluttaviksi. Kyllä tämä tästä, tervetuloa talvi! Ja ainakin tämän reissujentäyteisen vuoden jäljiltä on kymmenittäin tarinoita ja sadoittain valokuvia, joita voi käpertyä vilttien alle purkamaan tänne blogiin.

Jos vuosi 2016 olikin aikamoinen seikkailuvuosi, niin vuoteen 2017 mahtuu luultavasti vähemmän matkapäiviä, mutta toivottavasti yhtä paljon seikkailuita. Toisaalta kesän ja loppuvuoden kujeet ovat vielä täysin usvan peitossa, joten saa nähdä mitä tuleman pitää. Tähän mennessä suunnitelmissa on vasta yksi loppukevään vaellusreissu Viroon. Kiitos 2016, olit erityinen vuosi!

Mitäs teillä on suunnitelmissa tulevan vuoden varalle?


In English: The year 2016 was the travel year of all times. I traveled for 283 days on three continents, but only in four countries besides Finland, where I spent only 82 days of the year. The countries were Portugal, Zambia, Brazil and Argentina. The year was so full of adventures that it almost left me breathless. I experienced so many different kinds of nature, saw so many exotic animals, vast views and paradise islands, not to mention the two natural wonders of the world – Victoria Falls and Iguazu Falls. Even if the year 2017 is less travel-filled, let there be at least as much adventures! So far I only have plans for a hiking trip to Estonia in the spring. Thank you 2016, you were a special year!

Turvallisuus Brasiliassa

Onko Brasiliaan turvallista matkustaa? Yleinen mielikuva Latinalaisesta Amerikasta ja Brasiliasta on yleensä jokseenkin turvaton. Minulta on toivottu postausta Brasilian turvallisuudesta, josta ei monellakaan täällä päin käymättömällä ole kuin häilyväinen käsitys. Olen myös kuullut monelta taholta, että matkustaminen Brasiliaan tai Latinalaiseen Amerikkaan ei juuri kiinnosta, koska alue koetaan turvattomaksi. Mutta perustuuko tuo mielikuva median luomaan harhakäsitykseen, vai onko se totista totta? Kannattaako Etelä-Amerikan helmet jättää näkemättä, koska pelottaa?

Faktat tiskiin

Ulkoministeriön matkustustiedotteessa Brasilian turvallisuustilanne rankataan luokkaan ”noudata tavanomaista varovaisuutta”. Suurten kaupunkien rikollisuudesta varoitetaan, ja mielenosoituksia sekä pimeällä liikkumista kehotetaan välttämään. Rikollisuutta esiintyykin erityisesti suurkaupungeissa ja niiden faveloissa, ja se saa matkustustiedotteessa yhtä paljon palstatilaa kuin trooppiset taudit. Rikollisjengien ja poliisien aseellisia yhteenottoja väitetään tapahtuvan vain Rio de Janeirossa ja São Paulossa, mutta ne voivat tiedotteen mukaan ulottua myös turistialueille. Muuten ongelmana ovat lähinnä ryöstöt ja varkaudet. Nämä kohdistuvat usein ammattirikollisten toimesta samalla mitalla niin paikallisiin kuin turisteihinkin ja tapahtuvat usein ilta- ja yöaikaan (lähde).

Vertailin Brasilian matkustustiedotetta joihinkin suomalaisten suosimiin Euroopan ulkopuolisiin maihin, ja se on mielestäni aika samaa luokkaa kuin esim. Venäjän tai Thaimaan matkustustiedotteet. Toki maissa on erilaiset riskit, mutta noin yleisellä tasolla vaikuttaa aivan yhtä riskaabelilta matkustaa Thaikkulaan tai rajanaapuriin kuin Brasiliaan. Moniko jättää lähtemättä Phuketiin terrorismin pelossa, tai Pietariin ryöstön ollessa uhkatekijä? Vilkaisin myös Indonesian ja Kambodzan tiedotteita, mutta näissä maissa matkustaminen on Ulkoasiainministeriön mielestä vaarallisempaa kuin Brasiliaan matkustaminen.

safety-map-world

SOS Internationalilta taas löytyy ylläoleva kartta, josta voi tarkastella maailman maiden matkustusturvallisuutta. Vaihtoehtoina on Travel Security Risk, Medical Risk sekä Road Safety Risk. Ensimmäisessä kategoriassa Brasilia kuuluu Medium-luokkaan, eli matkustusriskit ovat maailman keskitasoa. Samaan luokkaan kuuluvat esimerkiksi Etelä-Afrikka, Venäjä, Ukraina (Krim poisluettuna), Kosovo, Saudi-Arabia, Meksikon ja Intian rauhallisimmat alueet, Nepal, Mongolia, Indonesia, Kambodza, osa Marokkoa ja Laosia sekä Filippiinit. Jos olet käynyt joissain näistä maista tuntematta oloasi turvattomaksi, niin luultavasti matkustat myös Brasiliassa rauhallisin mielin. Kaikkein turvallisimpaan luokkaan ovat muuten päätyneet ainoastaan Pohjoismaat, Sveitsi, Luxemburg sekä Slovenia.

Jos tarkastellaan Brasiliaa Latinalaisen Amerikan sisällä, niin turvallisuus tai sen puute on edelleen keskitasoa. Alueelta löytyy niin korkean kuin matalankin matkustusriskin maita. Ensimmäisiä ovat mm. Venezuela, Honduras, El Salvador ja isot osat Meksikoa. Matalan riskin maihin taas lukeutuvat Costa Rica, Panama, Ecuador, Chile, Argentina, Paraguay ja Uruguay. Viimeinen tuntuu olevan varsinainen lintukoto, mikäli brasilialaisten puheita on uskominen. Itse olen matkustanut Hondurasissa ja käynyt pikaisesti El Salvadorissa sekä Meksikossa, ja uskallan väittää Brasilian olevan näitä huomattavasti turvallisempi ja muutenkin kehittyneempi maa.

brazil66

Ipaneman rannalla Riossa.

Matkaoppaita julkaisevan Rough Guidesin nettisivuilla sanotaan, että vaikka Brasilian maine jokseenkin vaarallisena maana ei ole aivan tuulestakaan temmattu, on se silti yleensä liioiteltu. Erityistä valppautta kehotetaan noudattamaan Riossa, Salvadorissa ja Recifessä. Ryöstöjä tapahtuu eniten isoissa kaupungeissa, mutta maaseudulla ja pienissä kaupungeissa ei juurikaan. Brasilian virallisen turismisivun mukaan suurin osa maahan saapuvista turisteista ei kohtaa mitään ongelmia.

Yksin matkustaville naisille maa ei ole sen turvattomampi kuin muutkaan. Vaikka Brasiliakin kuuluu ns. latinomachokulttuurin piiriin, on machoilu täällä enemmän pinnan alla kuin joissakin muissa Lattariamerikan maissa. Brassimiehet (ja varmaan naisetkin) tunnetaan flirtistään ja yökerhoissa iskuyritykset voivat kuulemma olla todella ihollekäyviä, mutta viekoittelijat uskovat kyllä kun kieltäytyy kohteliaasti. Sen sijaan drinkeistään kannattaa baareissa pitää huolta, sillä tyrmäystippoja harrastetaan täälläkin. Mitään huutelua saati muuta ahdistelua ei ole tullut kadulla vastaan edes tällaiselle vaaleaverikölle.

brazil7

Perusnäkymä Rio de Janeirossa. Vaaran voi suorastaan aistia!

Liikenneriskit

Liikenne on usein arvaamatonta ja kaupungeissakin nopeudet voivat olla korkeita. Olen monesti todistanut punaisia päin ajoja, ja erityisesti moottoripyörät kaahaavat välillä kuin mielipuolet. Paikalliset juoksevat kadun yli milloin mistäkin välistä, mutta kannattaa katsoa moneen kertaan molempiin suuntiin, ennen kuin lähtee ylittämään katua. Autoilijat ajattelevat aina olevansa etuajo-oikeutettuja.

Valtateillä tapahtuu välillä sekopäisiäkin ohituksia, joten mikäli aiot vuokrata auton, varmistu että kuskilla pysyy pää kylmänä. Vilkkua ei useinkaan käytetä, vaan kaistoja saatetaan vaihtaa ilman vilkkua eteen kiilaten. Suurimmat tiet ovat usein hyväkuntoisia, mutta pienemmillä maanteillä saattaa olla isoja kuoppia ja hiekkateillä voi joutua köröttelemään todella hitaasti tien huonon kunnon takia. Ajonopeudet sentään pysyvät yleensä melko maltillisina. Vuoristoisilla tieosuuksilla kannattaa varautua hitaasti eteneviin rekkajonoihin ja näiden välissä vaarallisesti ohitteleviin henkilöautoihin. Autoryöstöjä sattuu silloin tällöin, mutta enemmän suurten kaupunkien liikennevaloissa.

brazil5

Valtatiet ovat hyvässä kunnossa.

Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan ”linja-autoilla matkustettaessa tulee huomioida ryöstetyksi tulemisen riski.” Tästä ei kuitenkaan ihan tule selväksi, että missä vaiheessa ja millaisissa linja-autoissa tämä riski on olemassa. Ilmeisesti turistibusseissa, joihin on kohdistunut joitakin yksittäisiä ryöstöjä. Taskuvarkauksia esiintyy kaupunkiliikenteessä etenkin ruuhka-aikaan. Riossa ja São Paulossa metro on busseja turvallisempi ja kätevämpi kulkuväline. Yleisesti ottaen pitkän matkan linja-autoja pidetään turvallisena matkustusmuotona ja ne ovat moderneja ja turvavöin varustettuja, samaa tasoa kuin Suomenkin bussit ellei jopa parempia.

Viralliset taksit ovat Brasiliassa hyvin turvallisia ja mittarein varustettuja. Taksin voi tilata kännykkäsovelluksella tai soittamalla, ja lisäksi on tietysti taksitolppia ja vapaan taksin voi viittoa myös lennosta. Uber toimii Brasiliassa myös oikein hyvin.

brazil3

brazil4

Syrjäisillä pikkuteillä saattaa tulla vastaan mitä tahansa. Tässä ajellaan Chapada Diamantinan kansallispuistossa.

Omat kokemukset

Itse kuulun siihen enemmistöön, joka ei ole nähnyt tai kokenut minkäänlaista rikollisuutta (huumeidenkäyttöä lukuunottamatta) näiden lähes neljän Brasiliassa vietetyn kuukauden aikana. Minulla on ollut joka paikassa aivan turvallinen olo, myös Riossa ja yksin Copacabanalla. Kukaan taksikuski, myyjä tai muu vastaava ei ole yrittänyt vedättää. En ole nähnyt edes taskuvarasta kadulla. Sehän ei silti tarkoita, ettei niitä olisi. Kämppäkaverini näki juuri eilen näpistysyrityksen, jossa kännykkä meinasi lähteä varkaan matkaan täällä Curitibassa. Aikaisemmin syksyllä kaverini taas todisti suositussa baarissa ampumavälikohtausta, jossa rikollisuuteen itsekin sekaantunut uhri kuoli ja yksi sivullinen haavoittui jalkaan. Baari sijaitsi huumekauppiaiden suosimalla aukiolla, joka tiedetään kaupungin vaarallisimmaksi paikaksi yöaikaan.

Yksi kuumotus on kuitenkin tielleni osunut – ihan kirjaimellisesti. Pantanalin kosteikkoalueelta ulos matkustaessamme tiepoliisi pysäytti automme alkaen tivata majapaikan kautta järjestetyltä kuskiltamme, että miten hän voi kyytsätä turisteja olematta virallinen taksi. Passit lähtivät poliisin kopperoon, kun samalla minulta sekä toiselta suomalaistytöltä kyseltiin maksamaamme kyydin hintaa. Oma naamani oli varmaan valahtanut valkoiseksi ja sain vain änkytettyä jotain että ”hmm, paljonkohan se nyt onkaan realeissa… öömmh…” yrittäessäni keksiä sopivaa summaa, mutta kaverini tajusi valehdella kirkassilmäisesti, että maksoimme kuskille sellaiset 50 euroa ja vieläpä tilisiirtona. En tiedä oliko poliisilla mitään käsitystä paljonko summa oli realeissa, mutta ilmeisesti viisikymppiä kuulosti tarpeeksi alhaiselta hinnalta. Oikeastihan me maksoimme 11-12 tunnin automatkoista huomattavasti enemmän ja käteisellä, mutta sitä herra poliisi ei ikinä saanut luojan kiitos selville. Lopulta saimme jatkaa matkaa ilman lahjusten maksamista.

brazil1

Favela Salvadorissa.

Johtopäätökset turvallisuudesta

Brasilia ei ole niin turvaton maa kuin yleinen mielipide sanoo. Täällä on omat riskinsä, mutta kyllä tänne uskaltaa matkustaa aivan hyvillä mielin. Suurkaupunkien ulkopuolella on hyvinkin turvallista, ja täällä riittää kolonialismin aikaisia pikkukaupunkeja, rantakohteita ja etenkin upeaa luontoa koluttavaksi ilman kuumottelua ryöstön kohteeksi joutumisesta. Eikä niissä isoissa kaupungeissakaan välttämättä mitään tapahdu. Omalla käytöksellä riskit saa minimoitua, ja todennäköisesti reissusta saa nauttia ilman ongelmia. Mikäli huono mäihä käy kohdalle ja joutuu ryöstetyksi, niin missään nimessä ei kannata tapella vastaan. Menetät ehkä lompakkosi ja kännykkäsi, mutta mitään sen vakavampaa tuskin tapahtuu. Ja niin valitettavaa kuin se onkin, näitä sattuu aivan joka puolella maailmaa missä on köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia. Brasiliasta on muutaman viime vuosikymmenen aikana tullut talouskasvun myötä teollisuusvaltio, jonka sosiaalisektori on jäänyt kehitysmaan tasolle ja iso osa kansasta on jäänyt globalisaation hedelmien ulkopuolelle. Jotkut näistä ottavat rikollisuuden selviytymisstrategiakseen ja keinoksi tehdä rahaa.

Terrorismi on Brasiliassa virallistenkin tahojen mukaan epätodennäköistä. Oma mielipiteeni on, että Brasiliassa on suurempi riski joutua auton yliajamaksi kuin joutua ryöstetyksi saati sitten pommituksen uhriksi. Jokaisen turvallisuuden tunne on erilainen ja jokainen tekee tietysti omat johtopäätöksensä haluamastaan turvallisuustasosta, mutta ei Brasilia ole todellisuudessa sen vaarallisempi kuin monet Aasiankaan maat. Omasta mielestäni riskit eivät ole niin suuria, että jättäisin matkustamatta vain kaupunkirikollisuuden takia. Niin kuin näkyy, on tätä maata kierretty tässä vajaan neljän kuukauden aikana ihan kiitettävästi.

fb-safety-in-brazil

Ylläoleva Facebookista jonkin aikaa sitten bongattu keskustelu summaa aika hyvin omankin mielipiteeni turvallisuusasioista: 99% Brasilian massiivisesta pinta-alasta on aivan turvallista seutua, ja kenties 1% tai alle vaarallista. Kuten kommentissa todetaan, tällaisia paikkoja löytyy erittäin monista isoista kaupungeista. Brasiliassa vaikemmaksi asian tekee se, että favelat saattavat sijaita lähellä turistien suosimia kohteita, jolloin rikollisten on helppo iskeä niihinkin. Jos tämä pelottaa, niin jo Rion ja São Paulon väliin jättämällä karsii aika huolella riskejä joutua ryöstetyksi. Eikä sillä, että kaikki faveloiden asukkaat olisivat rikollisia. Suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä.

brazil2

Turvallisuusvinkit Brasiliaan

Miten reissaajan sitten kannattaa varautua, kun uhkakuvista on päästy yli ja lennot Brasilian ihmeitä kokemaan on buukattu?

Tee nämä:

  • Jätä passi ja muut arvotavarat majapaikan tallelokeroon. Pidä siellä myös toinen kortti, mikäli ensimmäinen katoaa.
  • Pidä lompakossa vain sen verran käteistä, mitä päivän aikana tarvitset. Kortti kelpaa lähes joka paikassa. Pidä kuitenkin jonkin verran käteistä mukanasi, koska mahdollinen ryöstäjä ei halua lähteä aivan tyhjin käsin paikalta.
  • Jos lähdet kävelymatkaa pidemmälle majapaikastasi, piilota esimerkiksi rintaliiveihin tai kenkään tarpeeksi rahaa, jotta pääset ryöstönkin sattuessa takaisin hotellille. Pidä rahan kanssa myös lappu, jossa on tärkeät puhelinnumerot ja osoitteet.
  • Pysy valppaana kaupungilla kävellessäsi ja huomioi mitä ympärilläsi tapahtuu, erityisesti jos sinulla on puhelin kädessä. Jos huomaat jonkun lähestyvän sinua, pidä katse tiukasti hänessä ja näytä, että olet nähnyt tyypin. Pieni tuijottaminen on täällä ihan ok. On hyvä myös vilkaista välillä selän taakse, ettei kukaan ole lähtenyt seuraamaan.
  • Yritä sulautua massaan. Shortsit, t-paidat/topit ja flipflopit ovat hyvä asuste kaupungilla ja rannoilla, kylmemmissä lokaatioissa farkut ja lenkkarit tai tennarit. Näin et herätä epätoivottua huomiota.
  • Ruuhkaisissa paikoissa voi olla hyvä idea kääntää reppu etupuolelle, etenkin jos paikallisetkin tekevät näin.
  • Pidä huoli tavaroistasi. Älä jätä tavaroitasi vahtimatta Rion uimarannoilla, vaan mene uimaan vuorotellen reissukaverisi kanssa. Jos olet yksin liikenteessä, laita laukkusi muovipussiin ja pitele veden yläpuolella, niin voit käydä kastautumassa. Näin jotkut paikallisetkin tekevät. Voit myös pyytää rantabaaria pitämään tavaroita tallessa.
  • Yritä kysellä hotellisi respasta, onko alueella mitään normaalia vaarallisempia katuja tai paikkoja, joita tulisi välttää.
  • Automaatilla asioidessasi ole erityisen tarkkana. On parempi nostaa rahaa pankkien tai ostoskeskusten sisällä olevista automaateista.
  • Jos jotain sattuu, käänny ensisijaisesti turistipoliisin puoleen. Mikäli sellaista ei ole, etsi käsiisi siviilipoliisi (polícia civil). Polícia militar on viimeinen vaihtoehtosi. Huomioi, että rikoksen raportoinnissa saattaa hyvinkin vierähtää kokonainen päivä hitaan byrokratian takia.
  • Katuja ylittäessäsi ole varovainen ja katso aina molempiin suuntiin.
  • Huomioi, että paikallisetkaan puhelinliittymät eivät useinkaan löydä signaalia maaseudulla ja luonnossa.
  • Muista, että brasilialaiset ovat hyvin ystävällisiä ja kohteliaita, ja koskettamiskulttuuri on vahvasti läsnä. Todennäköisesti sinulle kadulla juttelemaan tulevalla, siistillä ja englantia puhuvalla tyypillä on aivan puhtaat jauhot pussissa ja hän haluaa vain auttaa. Lentokentillä ole kuitenkin varuillasi tällaistenkin henkilöiden kanssa.

Älä tee näitä:

  • Älä ota matkalle mukaan mitään, mistä et missään tapauksessa voisi luopua. Itse en ole tätä ohjetta noudattanut, koska tällainen esine on kamerani, mutta kuka nyt ilman kameraa reissuun lähtisi? Jos mahdollista, ota vanha läppäri ja kännykkä uutuuttaan kiiltelevien sijaan.
  • Älä kanna kaupungilla mukanasi mitään ylimääräistä. Mielestäni repun tai laukun voi kuitenkin hyvin ottaa mukaan. Älä myöskään kanna kameraa kaulassa, vaan laukussa piilossa.
  • Älä näytä muutenkaan rikkaalta. Jätä kalliit kellot, korut ja merkkilaukut mieluummin kotiin.
  • Älä kävele pimeillä ja autioilla kaduilla myöhään illalla tai yöllä, esimerkiksi 21-22 jälkeen. Pimeällä taksi on aina turvallisempi, mutta alkuillasta on usein ihan ok myös kävellä tai mennä bussilla.
  • Jos huono tuuri käy ja joudut ryöstön kohteeksi, älä missään nimessä tappele vastaan. Ryöstäjät ovat usein aseistettuja ja ovat myös käyttäneet aseitaan kohdatessaan vastarintaa. He haluavat sinulta vain arvotavarasi ja rahasi siististi ja nopeasti, eikä henkesi riskaaminen ole sen arvoista.
  • Älä rupea vainoharhaiseksi. Kodittomat, katukerjäläiset ja -kaupustelijat eivät yleensä ole vaarallisia, ja uskovat jos kieltäydyt kohteliaasti.

Tulipas pitkä vinkkilista, mutta suurin osa näistä tietysti pätee ihan missä päin maailmaa tahansa. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle, eikä turhaan kannata kuumotella. Minulla on ollut aivan turvallinen olo jokaisessa paikassa ja joka puolella maata. Yksin pimeällä käveleminen kaupungilla arvelutti aluksi, mutta siihenkin on jo tottunut. Mainittakoon, että kyllä se vähän pelottaa Suomessakin, joten tämä ei välttämättä kerro mitään Brasiliasta. Jos köyhempi pohjoinen arveluttaa, niin rikas eteläinen Brasilia voi olla hyvä reissukohde! Maa on joka tapauksessa niin iso, että joka paikkaan harvoin ehtii yhdellä reissulla. Myös turvallista naapurimaata Argentiinaa ja Chileä kannattaa harkita ekoiksi Lattarikohteiksi.

brazil8

Riossakaan ei pelottanut.

Minusta pelon ei pitäisi estää ketään matkustamasta paikkoihin, joissa todennäköisesti nauttisi ja oppisi uutta. Toki järki kannattaa pitää kädessä eikä lähteä niille oikeasti vaarallisille alueille kuten kriisien ja sotien keskelle, mutta pelkkä turvaton maine ei välttämättä ole totta eikä yksittäisiä vaarallisia alueita tuijottamalla saa kattavaa kuvaa koko maasta ja sen yleisestä turvallisuustilanteesta. Mistä sitä voi muutenkaan tietää ennen kuin menee ja kokeilee itse, että tuntuuko tämä paikka juuri minusta turvattomalta? On ihmisiä, jotka pelkäävät liikkua Helsingin keskustassa yöllä, ja on toisia, joita ei pelota missään. Omat rajat on tärkeintä tietää, ja joskus niitä voi olla ihan hyvä myös rikkoa. Niinhän sitä sanotaan, että elämä alkaa vasta mukavuusalueelta ulos astuessa.

Life begins at the end of your comfort zone.

Onnistuinko antamaan selkeämmän kuvan Brasilian turvallisuustilanteesta? Entä onko maassa käyneillä muuta vinkkiä listan jatkoksi? Vielä olisi muutama päivä aikaa joutua ryöstetyksi (haha, sormet ristiin), joten katsotaan miten käy!

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: Safety in Brazil is a frequent question of interest as it tends to have a reputation of not-so-safe destination. I have heard from various people that they are not interested in traveling in Latin America, because they feel that it’s not safe. But is this true? Of course there are crime ridden areas in Brazil, but perhaps 99% of it is totally safe. Crime is present mainly in big cities such as Rio de Janeiro and São Paulo, but in the towns, countryside and nature it is usually very safe. And which big city wouldn’t have its problems? Here the main risk is due to the sometimes close presence of favelas to touristy areas, which gives easy access for the criminals. However, most tourists arrive and leave Brazil without any kind of trouble. And if you would run into a problem, it would most likely be a robbery or a simply theft. In the end you would lose your valuables that you are carrying, but nothing would probably happen to yourself, if you don’t resist. And you should never try to resist or fight with the mugger.

That being said, I have never felt unsafe in any place here, not even in Rio, nor have I seen any crime happening. I hope that people wouldn’t let fear stopping them from traveling to places that they would otherwise enjoy. The reputations are sometimes exaggerated, and one cannot know how safe they will feel if they never try. That’s what they say, life begins at the end of your comfort zone.

Follow my trip in real time on Instagram, or become a blog reader on Facebook or Bloglovin’!

Curitiba Pride 2016

Seitsemättätoista kertaa Curitibassa eilen järjestetty monimuotoisuuden paraati keräsi sadoittain ihmisiä juhlimaan sateenkaaren väreissä pilvisenä päivänä. Harmaa sää oli oikeastaan vain hyvä, sillä se toi juhlakansan värikkyyden upeasti esiin. En ole vielä koskaan ollut Pride-kulkueessa, joten oli tuplakiinnostavaa osallistua siihen ensimmäistä kertaa Brasiliassa.

Heräsin aamulla siihen, että taloni edessä olevalla aukiolla huudettiin megafoniin. Jonkin ajan päästä alkoi musiikki, jonka bassojumputus sai ikkunat helisemään. Kajahtelihan sieltä jo tutuksi tullut Dilma Roussefin syrjäyttäneen presidentin vastainen ”Fora Temer!” -iskulausekin. Ulos lähdin kuitenkin vasta joidenkin tuntien kuluttua, kun paraati oli lähtenyt liikkeelle. Nyt on neljän päivän loma huomiselle tiistaille osuvan arkipyhän takia, ja kaikki tutut ovat tietysti lähteneet reissuun. Mulla taas alkaa olla rahat melko finito, joten jäin ihan suosiolla tänne Curitibaan. Yksin oli siis suunnattava kohti juhlivaa väkijoukkoa, kun seuraa ei ollut. Vähän mietin ensin että menenkö ollenkaan, mutta onneksi lähdin! Etenkin, kun kulkue oli tosiaan kotikadullani. Ydinkeskustassa asumisen hyviä puolia. Samaa rohkeutta ei näyttänyt löytyvän monilta tapahtuman Facebook-sivun kommentoijilta, jotka kirjoittelivat sinne tämän tyylisesti: ”Haluaisin mennä, mutta ei ole seuraa…” Pikku vinkki: jos seuraa ei ole, niin mene yksin. Tietysti kavereiden kanssa olisi kivempaa lähteä tällaiseen tapahtumaan, mutta parempi mennä yksin kuin jättää kokonaan menemättä seuranpuutteen vuoksi!

pride6 pride1-horz
pride3pride4

Brasilia tunnetaan LGBTQ-reissaajan paratiisina, sillä maan suurista kaupungeista löytyy hyvinkin paljon erilaisia homobaareja ja -yökerhoja sekä muuta toimintaa. Eikä ihme, sillä asuuhan maassa 20 miljoonaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa ihmistä. Wikipedian mukaan Rio de Janeiron miespuolisista asukkaista joka viides ilmoittaa olevansa homo tai bi, mutta suurin LGBTQ-yhteisö löytyy tietysti maan suurimmasta kaupungista São Paulosta, missä on järjestetty myös maailman suurin Pride-paraati 3 miljoonan marssijan voimin. Brasilian lainsäädäntö on myös yksi maailman homoystävällisimmistä: samaa sukupuolta olevat parit ovat saaneet mennä Brasiliassa naimisiin vuodesta 2013 ja heillä on oikeus niin adoptioon kuin asepalvelukseenkin. Myös sukupuolenkorjausleikkaus on trans-ihmisille ilmainen julkisen terveydenhoidon piirissä. Kaikki ei kuitenkaan ole niin ruusuista kuin miltä näyttää, sillä Brasiliassa on myös paljon LGBTQ-ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 44% kaikista maailman homovastaisista hyökkäyksistä tapahtuu Brasiliassa. Heitettiinhän sinne São Paulon Pride-kulkueeseenkin räjähde vuonna 2009. Voi kunpa tällainen vihamielisyys saataisiin kitkettyä maailmasta pois esim. koulutuksen avulla.

pride7

pride8

Äidit monimuotoisuuden puolesta ❤ 

pride9 pride10
pride11 pride13-horz
pride12 pride14

Liikkeellä oli kaikennäköistä ja -ikäistä kansaa, ja kaikki olivat iloisella juhlatuulella. Musiikki pauhasi, sambakarnevaaleissakin käytettävät rekat eli carro alegóricot tanssijoineen johtivat kulkuetta ja erivärisiä caipirinhoja kannettiin tarjottimilla janoisille juhlijoille. Suomessa olisi varmaan joku natsikerho seissyt kulkueen vieressä nenäänsä nyrpistelemässä, mutta ei täällä. En huomannut kenenkään olevan negatiivisella asenteella liikenteessä, ja hyvä niin. Rakkauden juhlaa sai fiilistellä ihan rauhassa. Ja kerrankin oli loistava tilaisuus kuvata ihmisiä niin paljon kuin sielu sieti! Jotkut oikein pyysivät minua kuvaamaan heitä, luullen kai minua ammattilaiskuvaajaksi joka pistäisi kuvat jakoon tapahtuman sivuilla. Voisin varmaan niin tehdäkin. Otin melko paljon kuvia karnevaaleista tuttuihin fantasia-pukuihin sonnustautuneista transnaisista, koska he olivat vaan niin upeita, ja selkeästi panostaneet juhlatyyliinsä eniten. Jos sambakarnevaalit muuten kiinnostaa, niin käyhän vilkaisemassa postaukseni Sesimbran karnevaaleilta täällä ja  täällä!

pride24-horzpride15
pride19 pride23

pride16-horzpride20 pride21pride30

Yritin itsekin heittää jotain mahdollisimman värikästä päälle, päätyen kukkapaitaan ja riemunkirjaviin juoksulenkkareihini. Niitä nyt on tässä muutenkin tullut käytettyä, kun toisen jalan isovarvas on vihoitellut johtuen kai räpylöilleni liian kapeiden kenkien käyttämisestä. Paraatieväänä toimivat mitkäs muutkaan kuin people watchingia harrastaen nautiskellut olut ja pastel, tällä kertaa palmunytimen sijaan juustotäytteisenä. Ei todellakaan mitään terveysruokaa, mutta ah niin hyvää. Nautitaan chili- tai valkosipulikastikkeen kera.

pride25pride22 pride27
pride26

Brasilialaiset ovat sellainen sekoitus kaikkia etnisyyksiä, että minusta heitä on todella ilo katsella. Löytyy kaikkea vitivalkoisesta gingeristä tai blondista aasialaiseen, amerintiaaniin ja mustaihoiseen. Siihen väliin mahtuu mustatukkaisia mutta valkoihoisia italialaisten, portugalilaisten ja arabien jälkeläisiä sekä pardoja, millä viitataan yleensä ruskeaihoiseen eri etnisyyksien sekoitukseen, ja kaikki ovat ihan vain brasilialaisia. Tänne eteläiseen Brasiliaan on muuttanut eniten porukkaa niin Portugalista, Italiasta, Japanista, Puolasta kuin Ukrainastakin, mutta viime aikoina ihmisiä on tullut myös esimerkiksi pakolaisina Haitista, ja sitten on vielä portugalilaisten Afrikasta Brasiliaan laivaamien orjien afrobrasilialaiset jälkeläiset. Ja tietysti alkuperäisamerikkalaiset eli intiaanit. Tämä selittää sen, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin stereotyyppisen näköinen brasilialainen. Täällä ei myöskään ole olemassa sellaista käsitettä kuin ”rotujen” välinen suhde, tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, koska sekin on aivan arkipäivää molempien osapuolten jakaessa kumminkin saman kulttuurin. Silti rasismi istuu lujassa yhteiskunnan rakenteissa, ja yleistäen voisi sanoa, että mitä tummempi, sitä huono-osaisempi brasilialainen. Aivan eri juttunsa taas on intiaaneihin kohdistuva syrjintä ja vaino.

Minusta onkin vähän hassua, että täysin tai lähes täysin eurooppalaisista sukujuurista lähtöisin olevien brasilialaisten voi kuulla paasaavan vihaisina siitä, kuinka portugalilaiset valtasivat heidän maansa siirtomaakseen. Ai jaa, siis kenen maa siinä olikaan kyseessä? Hehän ovat itse kolonialistien ja siirtolaisten jälkeläisiä, jotka ovat pitkään polkeneet niiden oikeasti kolonisoitujen ja systemaattisesti murhaamalla hävitettyjen eli intiaanien oikeuksia. Kuka onkaan sortaja ja kuka sorrettu? Tästä on tullut puhetta mm. silloin, kun olen maininnut että portugalilaiset usein sanovat, etteivät brasilialaiset puhu portugalia vaan brasilian kieltä, koska se eroaa jonkin verran heidän portugalistaan. Vaan turha portugalilaistenkaan olisi nyrpistellä nenäänsä, koska kukas sen kielen tänne onkaan aikoinaan tuonut? Onhan se kai tämän päivän yhteiskunnan toimivuuden kannalta siltikin vaan positiivinen asia, että brasilialaisten kansallisidentiteetti on noinkin vahva huolimatta heidän sirpaleisesta taustastaan. Ja onneksi näillä kahdella maalla on kumminkin melko tiiviit ja hyvät suhteet.

pride29
pride28
pride34-horz pride33
pride32

Monimuotoisuuden paraati oli kaiken kaikkiaan oikein kiva juhla tärkeän asian puolesta. Itse en yksinäni jaksanut kovin kauaa paikalla heilua kulkueen saavuttua määränpäähänsä, mutta muiden bileet varmasti jatkuivat vielä pitkään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tuli mentyä!

Herättikö teksti ajatuksia? Oletko itse osallistunut Pride-kulkueeseen?

Niin ja onko teidän mielestä parempi että kuvat näkyy näin isoina, vai olisiko niiden parempi olla yhtä pieniä kuin esim. edellisessä postauksessa? Olen nyt arponut näiden välillä pääsemättä oikein mihinkään lopputulokseen. Värikästä alkavaa viikkoa kaikille!

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: Yesterday I took part to a parade of diversity here in Curitiba. The weather was grey, but it just highlighted the colorful costumes of people having a good time. There was music, rainbow colors, caipirinhas and lots of love in the air. Brazil is known as a gay traveler’s paradise as the legislation grants many important rights to LGBTQ people, but there is a lot of violence against sexual minorities as well. What a nice event for an important cause! I also got to take a lot of pictures of people. Brazilians are so beautifully diverse what comes to looks that I find it very nice to do people watching here. I ended up taking many photos of trans women who had put on the gorgeous fantasias used in samba carnivals. I also tried to be as colorful as possible, wearing my rainbow running shoes. I’m happy I ended up going, even if the party would have been even more fun with a bunch of friends. But it’s always better to go alone than not to go because you didn’t get company!

Follow my trip in real time on Instagram, or become a blog reader on Facebook or Bloglovin’!

Mitä kuuluu Curitibaan?

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ihan tavallisia kuulumisia täältä Curitibasta. Oma lehmähän tässä on ojassa, sillä CIMO, jonka kautta olen tänne Brasiliaan työharjoitteluun tullut, ei vaadi erillistä harjoitteluraporttia mikäli on pitänyt blogia ulkomailla olon aikana. Olenhan minä pitänyt, mutta ehkä pelkistä reissuista kertominen ei olisi riittävä raportinkorvike, joten rustaillaan nyt ylös myös ajatuksia arjesta Curitibassa. (Tänään päässä on kylläkin pyörineet ajatukset eräistä presidentinvaaleista, mutta se tuntuu koko soppa niin absurdilta, että en ehkä sano aiheesta yhtään mitään.)

Kahden viikon häämatkan jälkeiset ajat ovat olleet huomattavasti helpompia kuin sitä edeltävät. Elämästä täällä on helpompaa nauttia kotiinlähdön lähestyessä päivä päivältä, kun tietää, että kohta tämä jo loppuu. En ole enää alkanut itkemään töissä niin, että minut passitetaan juttelemaan työpaikkani nuorten takia paikalla päivystävän psykologin kanssa. En ole enää tuntenut oloani yksinäiseksi, koska olen löytänyt kavereita. Toki nämä tyypit olivat kavereitani jo ennestäänkin, mutta nyt vasta olen varma siitä, että he oikeasti tykkäävät viettää aikaa kanssani. Lisäksi tunnen täältä jo sen verran porukkaa, että saisin varmaan lisääkin kavereita, jos vain yrittäisin. Kaipaan kuitenkin myös omia vanhoja ystäviäni, jotka jakavat kanssani samoja arvoja ja sellaisen yleisen ajatusmaailman, ja joiden kanssa voi aina olla oma itsensä ja tulla täysin ymmärretyksi. Useimpien ihmisten kanssa kun tunnen usein olevani jotenkin ulkopuolinen, ajattelevani eri tavalla. Mutta ehdottoman kivoja tyyppejä ovat nämä täälläkin tavatut, ja heidän kanssaan on toki paljon yhteistä myös!

cwb13

Praca Tiradentes ja Catedral Basílica Menor de Nossa Senhora da Luz.

cwb9

cwb6

Täällä ei ole metroa, mutta pikabussit kuljettavat ihmisiä näiden tuubeiksi kutsuttujen asemien välillä.

Illat kuluvat seikkailuilla vietettyjä viikonloppuja lukuunottamatta pitkälti kotona, oman huoneeni rauhassa. Välillä käyn juoksemassa, välillä kävelen puistossa, välillä istahdan olohuoneen pöydän ääreen juttelemaan asuintovereiden kanssa, välillä lähden jopa johonkin tapahtumaan. Mutta useimmiten haluan vain olla rauhassa omissa oloissani, katsella ikkunasta kaupungin valojen syttymistä, skypettää Zén kanssa ja käsitellä valokuvia. Lisäksi minulla on nyt pari nettikurssia opiskeltavana, joten niidenkin takia on pitänyt viettää iltoja tietokoneen seurassa esseitä näpytellen. Niinhän ne illat ovat Suomessakin monesti viime vuosina kuluneet. Ei tässä miksikään varsinaiseksi ekstrovertiksi voi muuttua, vaikka ulkomailla olenkin. Ja vaikka täällä onkin kevät ja välillä jopa aika lämmintä, olen silti halunnut harrastaa vähän sellaista syksyfiilistelyä, jotta Suomen marraskuu ei tulisi niin kovana shokkina.

En oikein osaa edelleenkään sanoa, viihdynkö täällä. Ei tämä arki suoranaisesti vastenmielistä ole, mutta ehkä viihtyisin paremmin, jos en olisi yksin, siis jos Zé olisi täällä kanssani. Voisin reissata vielä kauankin ympäri Brasiliaa, mutta tämä Curitiba ei jotenkaan ole vielä kolmen kuukauden jälkeenkään saanut oikein syttymään. Ei minua oikein huvita mennä minnekään, paitsi ehkä puistoihin ja lähteä reissuun jonnekin muualle. Toisaalta tämä kaupunki on Brasilian suurista kaupungeista sellainen, jossa voisi kuvitella elävänsä sellaista perinteistä arkea pidempäänkin, helpostikin, koska täällä asiat toimii melko hyvin. Mutta ei tähän yksineloon vieraan maan suurkaupungissa oikein totu. Helpompaa olisi olla se Suomeen jäänyt osapuoli, koska silloin olisi kaikki muut omat tutut jutut ympärillä. Vaikka eipä Zélläkään taida siellä (vieraassa maassa) pelkästään kivaa olla yksinään. Saankin itseni päivittäin kiinni haaveilemasta ihan hölmön vähäpätöisistä asioista, niin kuin vaikka siitä, että kävisimme yhdessä jossakin täkäläisessä supermarketissa ruokaostoksilla jos asuisimme täällä. Tai että ajamme autolla jotain tuttua tietä Sesimbrassa. Tai siitä, että pyöräilen kotiin yliopistolta Jyväsjärven yli. Tai millainen meidän puutarhasta tulee, kun muutamme Portugaliin. Sellaisia arkisia hyvänmielen haaveita.

cwb1

Tämän päivän sää ikkunastani kuvattuna.

cwb3

cwb2

Omituisin auringonlasku ikinä. Sateisen harmaan päivän jälkeen oikein pelästyin, kun ikkunasta hohtikin yhtäkkiä täysin oranssi maailma.

Töissä olen lopettanut englannin tuntien pitämisen, sillä ELO:lle tuli toinen suomalainen harjoittelija, joka otti ne vastuulleen yhdessä vähemmän aikaa viipyneen jenkkiharjoittelijan kanssa. Sekin on ollut helpotus, sillä vaikka yritin parhaani, oli pahimmassa teini-iässä olevien nuorten opettaminen ilman minkäänlaista alan koulutusta kyllä aikamoinen tehtävä. Englannin opettamisesta tiesin vain ja ainoastaan sen, mitä olin itse koulussa nähnyt opettajan tekevän. Yritin lukea netistä vinkkejä ja ottaa jokaiseen tuntiin mukaan pelejä tai kilpailuja joiden kautta samalla oppia kieltä, mutta aika harvasta ne nuoret lopulta innostuivat. Tuntui, että tuntini olivat nuorista tylsiä, mutta en vain keksinyt mitä muutakaan voisin tehdä, minulla ei ollut tarpeeksi kokemusta jotta olisin uskaltanut lähteä improvisoimalla poikkeamaan suunnitelmistani. Heille oli merkattu vain viisi kaksoistuntia, missä ajassa halusin heidän oppivan englannin alkeita mahdollisimman paljon, ja innostuvan kielestä jatkaakseen opiskelua itse. Höpöttely ja puhelimet veivät tunneilla välillä suurimman osan huomiosta, eikä mikään kuuntelemaansaamiskeinoni tehonnut kovin kauaa jos meininki lähti lapasesta. Luokasta löytyi aina pari oppilasta, jotka osasivat englantia ennestään, mutta loppu ei puhunut sanaakaan, joten kommunikointi tapahtui lähinnä portugaliksi. Huhhuijaa. Kokemus oli opettavainen, mutta olen ihan iloinen, että se on ohi.

Nyt olen pitänyt oppilaille englannin tuntien sijaan maailmankansalaisuus-teemaisia työpajoja. Se on ollut hauskaa ja on ollut kiinnostava huomata työpajojen vaikutus nuoriin! Suomessa olen pitänyt sellaisia kouluissa Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajana, ja olen käyttänyt heidän loistavia materiaalejaan työpajoissa. Käänsin ne vain ensin portugaliksi. Toki jouduin muokkaamaankin niitä Brasiliaan sopiviksi, ja jälkikäteen tajusin, että enemmänkin muokkauksia olisi voinut tehdä. Suomalaisnuorille kirjoitetuissa tehtävissä kun puhutaan monesti esim. matkustelusta, mikä ei näille curitibalaisille ole länsimaista lähentelevästä elintasosta huolimatta ollenkaan samalla tavalla arkipäivää kuin Thaimaassa, Kanarian saarilla tai vähintään Tallinnassa käyville suomalaisille. Hyvin harva on käynyt lomalla Brasilian ulkopuolella, ja jos onkin, niin yleensä korkeintaan jossakin naapurimaassa kuten Paraguayssa. Toisaalta nämä nuoret eivät myöskään tiedä, mikä on huussi tai kuoppakäymälä. He eivät voi kuvitellakaan elävänsä ilman suihkua ja vesivessaa, mutta suomalaiset ovat monesti tottuneet tällaisiin oloihin ainakin mökkeillessään.

cwb4

Oscar Niemeyer -museon The Eye. Kyseessä on muuten Latinalaisen Amerikan suurin museo.

cwb10

Curitiban kävelykatu Rua XV de Novembro.

cwb7

Moni brasilialaisnuori olisi myös eräässä tehtävässä luopumassa vapaa-ajastaan ennemmin kuin monesta muusta asiasta, siinä missä suomalaisista hyvin harva näin tekisi. Curitibalaisten nuorten elämä on jo valmiiksi täynnä aamusta iltaan, kun monet nuorista käyvät koulua ja tekevät töitä sekä käyvät ELO:lla samaan aikaan. Joillakin ei ole nytkään vapaa-aikaa. Heitä kannustetaan hyvin vahvasti sellaisen keskiluokkaisen unelman ja maallisen mammonan tavoitteluun hinnalla millä hyvänsä. Suomessa ollaan ehkä siirrytty tästä enemmänkin kannustamaan tekemään asioita, jotka tekevät elämässä onnelliseksi. Toki meidän sosiaaliturvajärjestelmämmekin luo turvaa sille, että opiskelualaa ei valita vain euronkuvat silmissä, vaan kannustetaan nuoria lähtemään alalle, joka oikeasti kiinnostaa. Täällä raha ja kulissit ovat oman kokemukseni mukaan paljon tärkeämpiä. Erityisesti hieno auto pitää olla. Ihmiset saattavat asua todella rähjäisissäkin taloissa, joiden jääkaapit huutavat tyhyyttään, mutta pihaan on parkkeerattu uutuuttaan kiiltelevä kosla. Yksikin tyttö kuulemma matkusti ELO:lle joka päivä pari tuntia kaupungin ulkopuolelta. Perhe asui maatilalla (mikä täällä tuntuu tarkoittavan automaattisesti köyhää) eikä heillä ollut esimerkiksi sitä hyvin tärkeää sisävessaa, mutta tytöllä oli aina muotivaatteet ja uusin iPhone. Koska pitäähän sitä näyttää, että köyhiä ei olla.

Olen myös osallistunut Plantando Esperança -projektiin (Planting Hope), jossa sosiaalisesti haavoittuvaisissa tilanteissa olevat, vaikeista perhetaustoista tulevat tai esimerkiksi psykologisista ongelmista ja huonosta itsetunnosta kärsivät nuoret saavat mahdollisuuden kehittää itseään päästäkseen mukaan työelämään. Olen ollut seuraamassa muutamaa tuntia, mikä on kyllä ollut mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Siellä on joitakin sellaisia tapauksia, joiden kanssa näyttää riittävän työsarkaa, mutta projektin edetessä näkee, miten nuoret tavallaan avautuvat kuoristaan. Projektille ja Curitiban nuorille voi muuten lahjoittaa varoja täällä (ja sieltä löytyy myös englanninkielinen info)! Näiden lisäksi olen osallistunut hieman ELO:n hallintotehtäviin käymällä henkilökunnan kokouksissa ja näpyttelemällä dataa Exceliin. Kouluvisiitillekin pääsin eilen, mutta kyseessä oli eräällä rauhallisella omakotitaloalueella kaukana keskustasta sijaitseva julkinen alakoulu, missä seurasin todella pienten, ehkä 4-vuotiaiden lasten eskarituntia. Tosi söpöjä! Ja mikä parasta, ne puhelimet pysyi visusti repussa, jos sellaisia pienillä edes olikaan. Koulun pihalla oli pientä puutarhatoimintaa, mikä oli tosi ilostuttavaa huomata. Lapset olivat istuttaneet salaattia, tomaattia, sipulia, perunaa, mansikoita… Vaikka kuulemma he olisivat halunneet ensin istuttaa kanaa ja makkaroita.

cwb5

Parque Barigüi.

cwb8

Paco da Liberdade.

cwb14

Intiaaninaiset myymässä valmistamiaan värikkäitä koreja.

Se niistä harjoittelujutuista. Olen käynyt honeymoonilta kotiuduttuani jo kahdella uudellakin reissulla. Reilu viikko sitten matkustin viikonlopuksi Paranán omalle paratiisisaarelle, Ilha do Melille, jonka rantoja oli murjonut sykloni. Tämän jälkimainingeissa sääkin oli enimmäkseen pilvinen, mutta sehän ei estänyt saaren patikkapoluista nauttimista! Viime viikonloppuna taas teimme roadtripin Iguassun putouksille, missä yli 30 asteen helle ja aurinko helli ihanasti Curitiban ainaiselta tuntuvan sadesään jälkeen (nytkin ukkostaa niin, että salamointi sammuttelee ikkunastani näkyvien talojen valoja). Kävin myös Argentiinan puolella putouksia ihmettelemässä, ja jestas sentään, että ovatkin upeat! Todella paratiisinomainen paikka, missä tukaanit lentävät sateenkaarien läpi, miljoonat värikkäät perhoset parveilevat istuen kädelle juomaan vettä ja coatit juoksentelevat jaloissa. Näistä on tietysti postauksia tulossa jossain vaiheessa, joten pysykäähän kuulolla! Palataan seuraavaksi taas reissutarinoiden kanssa.

cwb12

cwb15

Largo da Ordemilta löytyvät Curitiban vanhimmat rakennukset, mutta yöaikaan se on kaupungin vaarallisin paikka.

Kuvissa on Curitiban kummallisia sääilmiöitä ikkunani takaa ja joitakin satunnaisia otoksia kaupungista, sen keskustasta, puistoista ja museoista. En ole täällä kauheasti järkkäriä ulkoiluttanut, koska liikun enimmäkseen yksikseni, enkä halua ottaa riskiä että joku tulisi ja ryöstäisi sen alkaessani kuvaamaan väärässä paikassa. Olenkin kuvannut enemmän kännykällä.

Ja hei, Brasilian-elämää on jäljellä enää reilut kaksi viikkoa! Nopeasti on tämäkin aika mennyt.


In English: How is it going in Curitiba? (Apart from the absurd presidential election of the USA.) My life in Brazil is going to end in two weeks when I will return home. Life is the easier the closer the end is, especially after the two-week honeymoon holiday. At my internship placement I haven’t taught English classes anymore, but switched to facilitating global citizenship workshops with the adolescents of ELO – it’s more fun and I love seeing the impact on the students. I have also participated a bit in a project that helps adolescents in vulnerable situations and difficult backgrounds, Plantando Esperança (Planting Hope). You can donate to the project here! Apart from the adventurous weekends, I have spent the evenings mostly at home, but sometimes I go to run or walk in the parks and to some events too. But I have recently done a trip to the island of Ilha do Mel and a roadtrip to Iguaçu Falls – what a paradise! I will write separate posts about these at some point, of course. The pictures of this post are taken from Curitiba.