Pieni lettiopas Afrikkaan

Oletko haaveillut ottavasi näyttävät pikkuletit päätäsi koristamaan seuraavalla Afrikan matkallasi, mutta et ole ihan varma, miten letitysprosessi toimii ja mitä lettien kanssa täytyisi ottaa huomioon? Ei enää huolta, sillä tämä juttu on juuri sinulle tarkoitettu! Kerron edellämainitut asiat askel askeleelta, sekä paljon muuta pikkuletteihin liittyvää ensikäden tietoa. Omat kokemukseni perustuvat puhtaasti yhteen Afrikan maahan, Sambiaan, ja voi olla, että letitys sujuu jossakin toisessa Afrikan maassa aivan eri tavalla. Miehillä ei juuri lettejä näkynyt, vaan miesten hiukset pidettiin lyhyinä tai harvoin rastoilla, joten tämä postaus keskittyy nimenomaan naisten letteihin. Siitä huolimatta kehotan myös miehiä käymään paikallisella parturilla!

Pikkuletit ovat olleet tiivis osa afrikkalaisia kulttuureja jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Leteillä on voitu ilmaista mm. uskontoa, sukulaisuussuhteita, siviilisäätyä, varakkuutta, sosiaalista statusta, ikää, valta-asemaa ja etnisyyttä. Monilla heimoilla on ollut oma lettikuvio, josta heimon jäsenen on voinut tunnistaa. Tietyt letitystyylit ovat voineet myös liittyä juhliin ja muihin erikoistilanteisiin kuten häihin tai sotavalmisteluihin. Letteihin ja hiustyyleihin on myös liittynyt monia uskomuksia.

letti7

Kulttuurinen appropriaatio ja pikkuletit

Ennen kuin alan jakaa lettivinkkejä, haluaisin kiinnittää huomiota asiaan nimeltä kulttuurinen appropriaatio (cultural appropriation). Maailma ei ole eri värisille ihmisille tasa-arvoinen paikka, vaikka sen tietenkin pitäisi olla. Valkoiset ihmiset ovat valitettavasti edelleen paremmassa asemassa kuin mustat ihmiset ja meillä on enemmän valtaa käytettävissämme. Monet väittävät, ettei valkoisten ihmisten pitäisi tämän takia käyttää ollenkaan afrokulttuureista kumpuavia vaatteita, hiustyylejä kuten pikkulettejä, tai muitakaan kulttuurin ilmentymiä. Sen sanotaan viestittävän (usein silkkaa ajattelemattomuuttaan) ajatusta, että mustat ihmiset ja heihin kohdistuva rakenteellinen ja väkivaltainen rasismi olisivat yhdentekeviä, mutta kulttuurinsa ovat cooleja ja vapaasti kaikkien omittavissa. Toisaalta, mustien on paljon vaikeampi laittaa vaikka juurikin ne hiuksensa länsimaiseen sileään tyyliin käkkärän hiuslaadun takia, vaikka joskus tästä voi riippua jopa työpaikan saaminen. Pätee varmasti Euroopassa ja USA:ssa, jossa valtaväestö on valkoista ja värilliset vähemmistöt kärsivät rasismista.

Mutta entäs, kun ollaan Afrikassa? Kun valtaväestö on mustia ja itse on valkonaamana täysin ulkopuolinen heidän kulttuurissaan? Tein viime kesänä Sambiassa ihmiskokeen ja tarkkailin saamaani huomiota pikkuletit päässä. En kuitenkaan väitä, että syy lettien ottamiseen olisi kuitenkaan ollut mitenkään objektiivinen, sillä pidän hiustyyliä yksinkertaisesti kauniina. Olin pari kuukautta ihastellut sambialaisnaisten upeita lettikampauksia kaikkialla ympärilläni, ja halusin sellaisen itsekin. Jos olin ilman pikkulettejä saanut osakseni etenkin maan pääkaupungin Lusakan köyhemmillä alueilla kulkiessani aivan tarpeeksi osoittelua, huutelua ja naurua, niin nyt sitä vasta tulikin. Nauru oli useimmiten hyväntahtoista, mutta joskus harvoin hieman ivallistakin, oli ne letit sitten päässä tai eivät. Monet sambialaiset naiset kuitenkin tulivat myös kehumaan vuolaasti lettejäni, kyselivät missä olin ne otattanut ja sanoivat niiden jopa sopivan minulle hyvin, vaikka olenkin valkoinen. Yhtään negatiivista kommenttia en lettieni kanssa saanut, sen sijaan lettien viestimä yritys sopeutua muukalaisena sambialaiseen kulttuuriin sai positiivista kaikua. Sama päti chitengen käyttöön, vaikka se päällä en kovin kauaksi majapaikastamme lähtenytkään – valkoinen tyttö perinteisen kietaisuhameen kanssa herätti huvittuneisuutta, mutta olin aistivinani ilmassa myös pientä ylpeyttä, että joku niin selvästi ulkopuolinen halusi pukeutua paikalliseen perinteiseen vaatteeseen. Isäntäväkemme olisi esimerkiksi välttämättä halunnut ottaa meidät mukaansa kirkkoon, ja ehdottomasti chitenge päällä.

Lopputulemana olen itse sitä mieltä, että afrotyylisiä pikkulettejä tuskin kannattaa valkoisen naisen ottaa länsimaisen kulttuurin parissa – se on hieman outoa, eikä sillä ainoastaan saata loukata muita, vaan se on myös poliittinen teko, halusi sitä tai ei. Afrikkalaisen kulttuurin parissa oleskellessaan jokainen käyttäköön omaa harkintaansa – minä päätin ottaa Sambiassa letit, ja jaan nyt jopa vinkkejä sille, joka päätyy samaan ratkaisuun kuin minä. Tärkeintä on tiedostaa ilmiön olemassaolo ja toimia rasismin kitkemiseksi maailmasta.

letti3
letti4 letti6

1. Varaa aika kampaajan salonkiin

Letit kannattaa ehdottomasti ottaa sellaisessa kampaamossa, jota tavan paikallisetkin käyttävät – eli jollain valitsemasi afrikkalaiskaupungin tavallisella asuinalueella sijaitsevassa kampaajan salongissa, missä katto on aaltopeltiä, seinät vuorattu eri kampauksia esittävillä leikekuvilla ja peilit lohkeilleet sieltä täältä. Siellä pääset juttelemaan kiireettä paikallisten naisten kanssa, kun nämä letittävät tukkaasi tai ovat itsekin laitattamassa hiuksiaan ojennukseen. Jos ymmärrät kieltä, kuulet mehevimmät juorut, parhaat vinkit lastenkasvatukseen (”Go sleep now or I’ll hit you!”) ja uusimmat uskonnolliset pohdinnat (”I heard that Hindus can believe in many gods…” ”That’s completely stupid, go read your Bible!”). Laitatin itse lettini Sambiassa, tarkemmin sanottuna pääkaupunki Lusakan Chunga-nimisellä slummialueella. Kuulin monituntisen letityssession aikana kaikennäköistä, mutta parhaiten mieleeni jäi tarina äidistä ja vauvasta, joka muuttui ihmispäiseksi käärmeeksi kun äiti ei noudattanut Jumalalta saamiaan ohjeita olla pesemättä vauvaa vesivadissa. Vaikutti siltä, että afrikkalainen musta magia ei ole Sambiasta todellakaan kuollut, vaan elää ja potkii vahvan kristinuskon rinnalla. Kampaajan penkissä siis voi oppia yllättäviäkin asioita paikallisesta kulttuurista.

Kampaamoita löytyy varmasti asuinalueiden läpi vieviltä pääkaduilta, joilla on muitakin liikkeitä. Mieluisan kampaamon löydettyäsi sovi kampaajan kanssa, millaiset ja kuinka pitkät letit haluat. Jos et ole varma, niin hänellä on luultavasti antaa ehdotus, millainen lettikampaus valkonaamalle parhaiten sopii. Mikäli olet onnekas ja kampaajalta löytyy tarvittavat hiuskuidut jo valmiina, siirry suoraan kohtaan 3. Muutoin käy ostamassa haluamasi väriset kuituhiukset.

letti12 letti11

2. Hanki letteihin tarvittavat kuituhiukset

Letit voi toki tehdä myös ainoastaan omista hiuksista, mutta paljon näyttävämmät niistä saa, kun käyttää vahvikkeena kuituhiusta. Mikäli kampaajallasi ei ole haluamaasi väriä (kuten tuollainen tummanvaalea yhdistettynä vaaleaan punaruskeaan, jotka itse halusin), sinun täytyy luultavasti ostaa hiukset itse. Se tulee myös halvemmaksi. Sambiassa näitä kuituhiuksia kutsuttiin nimellä ”wigs”, eli peruukit. Ainakin afrikkalaiskaupunkien keskustoissa on kauneustuotekauppoja, joissa myydään kaikkia mahdollisia kuituhiusvärejä ja -malleja. Myös keskustan ulkopuolella on paljon jälleenmyyjiä, mutta näiden valikoimat voivat olla rajattuja. En enää tarkalleen ottaen muista montako pakettia kuituhiusta itse hankin, mutta luultavasti niitä oli noin 10, koska halusin leteistä täyspitkät. Aivan kaikkea ei kuitenkaan letteihin käytetty. Paketti kuituhiusta ei maksanut paljoa, suurin piirtein yhden euron luokkaa.

letti13-horzletti8

3. Marssi kuituhiuspaketteinesi kampaamoon sovittuun aikaan

Valmistaudu viettämään kampaajalla tovi jos toinenkin, sillä letitys on melko hidasta puuhaa. Pukeudu mukaviin ja tarpeeksi lämpimiin vaatteisiin ja ota mukaan ainakin juotavaa, ehkä pientä evästäkin. Haluat tehdä olosi mahdollisimman mukavaksi, sillä letittäminen on melko kivuliasta touhua. Kampaajan helläkätisyydestä riippuu, kuinka paljon hiuksia revitään letin juurta letittäessä. Välillä olisi tehnyt mieli tirauttaa pieni tuskan kyynel, mutta kampaamon naiset olisivat varmaan sanoneet, että ”Hahaa, look at the white girl crying!” Kyllä sen hampaat irvessä kesti. Mitäpä sitä nainen ei tekisi kauneutensa eteen?

Oma letityssessioni taisi kestää 5-6 tuntia, ja letittämässä oli parhaillaan neljä ihmistä. Kaikki eivät todellakaan ollet kampaajia, vaan paikalle sattuneita tuttuja naisia jotka ryhtyivät auttamaan. Osa vain kummasteli pohjoista sileää hiuslaatuani. Maksoin letityksestä noin 30 euroa, ja hinta kannattaa aina sopia kampaajan kanssa etukäteen.

letti1
letti2

4. Hoida päänahkaasi ja lettejäsi

Kampaajan käsittelyn jälkeen päänahkasi huutaa luultavasti hoosiannaa. Ensimmäinen yö uusien, vielä hyvin tiukkojen lettien kanssa ja repimisestä toipuessa on pahin. Osta siis jo etukäteen valmiiksi päänahkaan levitettävää, kiristystä ja kutinaa lievittävää scalp sootheria, äläkä ujostele sen levittämisen kanssa. Lettituotteita löytyy varmasti ainakin supermarketeista, sillä niille on Afrikassa luonnollisesti kysyntää. Dark and Lovely -merkin viilentävä päänahkageeli oli ainakin loistavaa ja helpotti oloa melkoisesti. Toisena ja kolmantena yönä voit varautua hieman lievempään kipuun ja kutiamiseen. Muutaman päivän kuluttua tilanteen pitäisi jo helpottua, ja mitä löysemmiksi lettien juuret kasvavat, sitä mukavammilta letitkin painostaan huolimatta tuntuvat.

Letit voi pitää päässä niin kauan kuin jaksaa ja ne näyttävät hyvältä, jopa useamman kuukauden. Itse taisin pitää lettejä vain kolme-neljä viikkoa, sillä olin lähdössä Brasiliaan enkä kehdannut paukkia sinne tämän Sambia-tyylini kanssa. Lettejä ja päänahkaa täytyy siis alkushokinkin jälkeen hoitaa silloin tällöin. Markkinoilla on letteihin suihkutettavaa hoitosuihketta, jolla saa nuhjaantuneisiin letteihin lisää kiiltoa ja sojottavia hiuksia hieman tasoiteltua. Omani oli Restore+ -merkkistä, mutta se ei toiminut päänahkaan ollenkaan niin hyvin kuin Dark and Lovelyn päänahkageeli.

Kuituhiuslettejä ei kannata kastella, sillä niistä tulee painavat ja kuivuminen kestää kauan. Päänahan voi siitä huolimatta yrittää pestä. Se onnistuu ehkä pesusienellä (en kokeillut) tai sitäkin helpommin kaupasta saatavalla scalp wash -tuotteella, jota tulisi käyttää noin kerran viikossa. Pesugeeli levitettiin päänahkaan, annettiin vaikuttaa hetken ja pyyhittiin sitten pyyhkeellä pois. Olo oli todella huomattavasti puhtaampi sen jäljiltä, vaikka en päässyt vesipesemään päätäni moneen viikkoon! Tämäkin oli minulla Dark and Lovely -merkkistä. Ostin sekä scalp sootherin että pesugeelin supermarketista, ja ne maksoivat muutaman euron verran molemmat.

letti16-horzletti5

5. Kun haluat pikkuleteistä eroon

Taival lettipäänä tulee väistämättä tiensä päähän, ja silloin ne saa helpoimmin pois leikkaamalla ne raa’asti katki sen rajan alta, johon omat hiukset loppuvat, ja auki letittämällä. Minulla oli laitettu lettien juuriin sukkahousuista leikattuja kuminauhoja pitämään letit paremmin paikoillaan liukkaan länkkäritukan päällä, ja ne piti leikata saksilla pois. Lettien poisto on melko helppo homma, jonka jälkeen hiusten pesu tuntuu taivaalliselta.

letti15letti10

Jäikö pikkuleteistä jotain kysymyksiä kielen päälle, vai olisiko sinulla sananen sanottavan alkupostauksen pohdintaosuuteen? Kommenttilaatikko on auki!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Last summer in Zambia I decided to take braids after admiring all the local women with gorgeous hairstyles on a daily basis.  Before one makes the decision, they should familiarize themselves with the concept of cultural appropriation which links closely to using something (such as a hairstyle) from someone else’s culture. After seeing the reactions of Zambian people towards my braids and the chitenge skirt I was sometimes wearing, I came into conclusion that they though it was funny but positive that a stranger, a white girl was wearing something from their traditional culture and trying to assimilate a little. This is why I think it’s a different thing when wearing traditional African hairstyles or clothes in Africa, but I’m not recommending anyone to do so among a Western culture, where black minorities suffer from structural and violent racism.

It’s best to take your braids at a local hairdresser, where you get to hear stories from local ladies. You may need to make a reservation for braiding time. The plaiting takes several hours depending on the length and style, and this also affects the price. If the hairdresser doesn’t have the faux hair for your chosen color, you may need to buy them yourself beforehand. Prepare for some pain! After the work is done, you need to take care of your braids. I recommend using scalp soother gel, which helps with the initial pain and itching. You can also wash your scalp with a scalp wash product, or try using a sponge. You shouldn’t make your braids wet. You can enjoy the hairstyle for several months even, if you take care of them. Afterwards it is easiest to cut the braids below your own hair length and unbraid them.

Pääsiäisen Suomi-turnee Porissa ja Pohjanmaalla

Jippiaijee, kerrankin tässä blogissa nähdään tuoretta materiaalia, tällä kertaa kotimaanmatkalta! Moni käyttää pääsiäisen pitkät pyhät hyödyksi ja lähtee reissaamaan tai sukuloimaan. Niin mekin teimme, kun karautimme jo viime viikon keskiviikkona pääsiäisen viettoon. Miniloma hurahti ohi nopeasti, sillä lähes koko ajan oli jonkinnäköistä ohjelmaa. Onneksi ohjelma oli mukavaa ja muutama rentoiluhetkikin ehdittiin viettää.

Linja-auto kuljetti meidät ensin Poriin vanhempieni luokse, missä viivyimme muutaman yön. Vietimme aikaa perheen ja karvaisten sekä karvattomien lemmikeiden kesken, autoimme puutarhassa trimmaamalla pihavaahteran oksia ja kävimme Porin loistavassa ”uudessa” uimahallissa ja testaamassa porilaista katuruokaa kehutussa Turo’s Heavy Kebabissa.  Falafel-pita oli hyvää, vaikka baba ganoush taisikin puuttua välistä. Kävin myös kavereiden kanssa ulkona, ja suuntasimme Baarikaappiin kuuntelemaan paria keikkaa. Ihan jees!

easter1 easter3-horz
easter4 easter2
easter5

Pitkänäperjantaina lähdimme luontoretkeilemään Meri-Poriin. Kävelimme Herrainpäivien luontopolun, joka oli lyhyt mutta aivan hurjan nätti! Olen asunut 8 vuotta Porissa, eikä minulla ollut tähän päivään mennessä ollut hajuakaan koko paikasta. Luontopolku löytyikin ihan perinteisesti googlesta. Tästä täytyy kirjoittaa ihan oma postauksensa!

Lankalauantaina starttasimme (vain noin 3 tuntia aikataulusta myöhässä) kohti Etelä-Pohjanmaata ja pääsiäisvalkeita. Matkalla pysähdyimme moikkaamassa mummuani Ilmajoella, mutta yöksi suuntasimme Lapualle. Matkalla näkyi jo muutama sytytetty pääsiäiskokko, eikä meidänkään tarvinnut perillä kauaa odotella oman valakiamme sytyttämistä.

easter6
easter7 easter8
easter10 easter11
easter13-horz easter12
easter14 easter15-horz
easter17 easter16
easter18 easter19
easter21

Pohjanmaalla poltetaan perinteisesti pääsiäsilauantain iltana pääsiäiskokkoja noitien ja pahojen henkien karkoittamiseksi. Kävimme viimeksi ”valakioolla” kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna kokko sytytettiin lumikuurossa, ja se kärytti aluksi niin etten edes halua tietää mitä siellä paloi menemään – ainakin litrakaupalla jäteöljyä. Pääsiäiskokko ei siis ehkä ollut mikään ympäristöystävällisin, mutta komean näköinen se oli joka tapauksessa. Taisi olla kylän suurin! Muutaman kymmenen henkeä oli kokoontunut mutaiselle pellolle sitä ihastelemaan ja asiaankuuluvat nestemäiset eväät oli suurimmalla osalla mukana. Lapset heittelivät oksia kokkoon, sohva oli roudattu polttamista odottelemaan ja naapurin ukkokin könysi paikalle rollaattorinsa ja räkyttävän koiransa kanssa. Myöhemmin kokon hiilloksissa alettiin tietysti paistamaan makkaraa! Itsekin grillasimme maissia, tosin pienemmässä nuotiossa, missä paloi vain puhtaita risuja ja heinää.

easter23
easter22 easter24
easter31easter25
easter26 easter27

Sunnuntaina lähdimme kävelylle Ruhan kylän maalaismaisemiin. Joku näissä avarissa lakeuksissa vaan koskettaa ja ne tuntuvat sielunmaisemalta, vietinhän osan lapsuudestani Etelä-Pohjanmaalla. Juuri tällaisilla peltomaisemilla, joita täplittää muutama heinälato ja halkoo hitaasti virtaava joki, on aivan erityinen paikka sydämessäni. Minun olisi varmaan pitänyt pulahtaa jokeen, olihan se nimeltään Hipinallas. Muilunkylällä toisaalta myös selvisi, mistä termi ”muiluttaa” on peräisin. Kuulimme myös, että ennen lapset ylittivät alla olevassa kuvassa näkyvän kuohuvan kosken koulumatkalla, hypellen kiviä pitkin joen toiselle puolelle, koska bussi pysähtyi vastarannalla.

easter28 easter29
easter30 easter32
easter33 easter34
easter35 easter36
easter38 easter37
easter39 easter40

Joutsenten kaakatus kuului lähes lakkaamatta, sillä ne olivat muuttomatkalla takaisin pohjoiseen. Kymmeniä ellei satoja joutsenia lensi yläpuoleltamme sinä aikana minkä vietimme Lapualla, ja ne kokoontuivat pelloille tai joenuomiin lepäämään ja uiskentelemaan. Toinen varma kevään merkki oli myös vuoden ensimmäinen leskenlehti! Siitä se kukkakausi taas lähtee käyntiin.

Sunnuntaina jätimme Pohjanmaan taaksemme ja ajoimme Suomenselän yli Jyväskylään. Me menimme kotiin siivoamaan kun vanhempani kävivät ystäviensä luona kylässä. Seuraavana päivänä otimme hyödyn irti käytettävissä olevasta autosta ja päätimme lähteä kävelylle johonkin hienoon paikkaan – ja valitsimme luontopolun Tikkakoskella. Itse luontopolku oli vielä lumen peitossa ja väistelimme hiihtäjiä pururadoilla, joita kävelimme pidemmälti kuin sitä varsinaista liukasta luontopolkua. Polku ei ollut kovin erikoinen, mutta kumpuileva kangasmetsä oli siitä huolimatta kaunis. Ihmettelimme pulppuavaa lähdettä sekä hiekkaharjuja, mutta tulomatkalla kiinnostavamman kohteen tittelin oli kuitenkin tainnut vetää ilmailumuseo, jonka pihassa kävimme katselemassa vanhoja armeijan suihkukoneita ja tutkia. Niiden innoittamana meinasimme mennä jopa sotilaskotiin munkkikahveille, mutta se oli kiinni.

easter42 easter43
easter44 easter45
easter46 easter47
easter49 easter48

Tulevan kesän teemana taitaa olla (gradun lisäksi) suomiretkeily ja kotimaanmatkailu, sillä haluan imeä itseeni niin paljon Suomea kuin vielä pystyn – ihan kohta sitä nimittäin asutaankin muilla mailla vierahilla. Tällä pääsiäisen Suomi-turneellakin tuli nähtyä monta paikkaa ja vastaan tuli vaikka minkälaista kauneutta, vaikkei edes ole vielä mitenkään kaunein aika vuodesta. Haluan kesällä ainakin Lappiin, Kolille ja mahdollisimman moneen muuhunkin kansallispuistoon. Yhteen olisi mahdollista lähteä jo tulevana viikonloppuna, mutta saa nähdä tekeekö pakkasyöt, luvattu vesisade ja 0-asteen makuupussini reissusta vähän turhan haastavan näin huhtikuussa.

Tekikö joku muu kunnon Suomi-kierrosta pääsiäisenä? Entä mihin kotimaan kohteisiin sinä olet suunnitellut meneväsi Suomi 100 -hengessä?


In English: During the Easter mini holiday we did quite a tour around Finland. First we headed to Pori to spend some family time and do some activities like going to the swimming hall and eating at a praised streetfood restaurant. I went out with friends to see some gigs and we did a walk at Herrainpäivät nature trail, which was so pretty that it deserves its own post! On Saturday we took off to Southern Ostrobothnia to see the traditional Easter bonfires and meet some more family. The fires are supposed to drive out witches and evil spirits. The following day we walked in the countryside scenery of Ruha village and watched dozens or hundreds of noisy swans take a rest here before continuing further north. These vast landscapes dotted with barns and rivers will always have a special place in my heart as it is somewhat the landscape of my soul. We spotted the first coltsfoot of the spring as well! Then we drove to Jyväskylä, from where we did a small trip the next day to Tikkakoski. There was an aviation museum with old army jet planes on the yard, and a nature trail that was nothing that special, but a nice hike in the rolling sandy pine forests. I think the coming summer will have the theme of domestic tourism, as I want to go to as many places in Finland as I still can before moving abroad. Especially Lapland, Koli and national parks are on my list.

Mitä tehdä Lusakassa? Vinkit Sambian pääkaupunkiin

Lusaka ei ole sellainen kaupunki minne juuri kukaan matkustaisi varta vasten siihen tutustuakseen, ainakaan muissa kuin työasioissa. Matkalaisille se toimii lähinnä läpikulkupaikkana esimerkiksi matkalla Victorian putouksilta South Luangwan kansallispuistoon. Jos kuitenkin päädyt syystä tai toisesta viettämään päivän tai pari Sambian pääkaupungissa – tai vaikka kolme kuukautta kuten allekirjoittanut – olen koonnut tähän postaukseen seitsemän tärpin listan asioista, jotka kaupungissa kannattaa tehdä ja nähdä.

Ensivaikutelma kolmen miljoonan asukkaan Lusakasta on, ettei siellä ole mitään varsinaista nähtävää paikallisen elämänmenon lisäksi. Keskusta on pölyinen ja kaoottinen, kun taas kaupungin viihtyisämmissä vehreissä osissa rakennukset ja omakotitalot on usein aidattu korkein muurein, joiden ulkopuolella vaeltelu alkaa auringon porottaessa melko nopeasti kyllästyttää vaikka vastaan tulisikin vähän väliä kukkivia puita tai hedelmäkauppiaita. Tripadvisorista löytää vinkkejä, mutta ne ovat välillä tyyliä ”ajoin taksilla markkinoiden viereen, mutta en uskaltanut lähteä ulos kun siellä oli liikaa mustia ihmisiä”. Sambialaisia kuitenkin kehutaan Afrikan ystävällisimmäksi ja rauhallisimmaksi kansaksi, joten ei kun pelko pois ja rohkeasti Lusakaan tutustumaan! Kaupungin rento meininki imaisee nimittäin nopeasti mukaansa. Laita vielä tämä letkeän lusakalainen biisi taustalle soimaan.

Listasin vinkit maantieteellisesti järkevässä järjestyksessä, joten tässä olisi valmis pohja yhden tai kahden päivän mittaiselle Lusakan kaupunkikierrokselle.

Town Center

lusaka33 lusaka32
lusaka36-horz

Aloita Lusakaan tutustuminen kaupungin keskustasta eli Town Centeristä. Sukella Lumumba Roadin hulinaan, missä minibussit tööttäävät ja ihmisten välissä pujottelu käy työstä. Näe värikkäät myymälät, torikojut joissa myydään papuja, mausteita, kännyköitä, vaatteita ja kuivattua kalaa, mutta varo astumasta roskakasaan tai jäämästä käsikärryjen alle. Jää vaihtamaan pari sanaa sinua tervehtineen ostoksilla olevan lusakalaisen kanssa. Suuntaa seuraavaksi Cairo Roadin puistokadulle, missä meno on huomattavasti rauhallisempaa. Kadulle on keskittynyt pankkikonttoreita, liikerakennuksia ja muutama ruokapaikka, Subwaykin sieltä löytyy. Kävele kadun vehreää keskiosaa pitkin ja osta banaani suoraan kottikärryistä.

National Museum

Sambian kansallismuseo ei 90-lukuisessa asussaan turhia koreile, mutta sieltä löytyy kiinnostava näyttely niin ihmisen kuin Sambian valtionkin historiasta. Suosittelen tutustumaan näyttelyyn ajan kanssa, etenkin jos olet viipymässä maassa pidempään. Brittihallinnosta ja itsenäisen Sambian politiikasta tarpeeksi saatuasi voit tutustua museoon rakennettuun kylään, missä kuvaillaan perinteistä elämää eteläisessä Afrikassa olkikattojen alla. National Museumissa järjestetään myös vaihtuvia taidenäyttelyitä, mutta meidän tuurilla edellinen näyttely oltiin juuri purettu uuden tieltä. Päästiin kuitenkin tutustumaan HIV:ta ja aidsia käsittelevään kiinnostavaan taideteokseen. Kansallismuseokäyntiin kannattaa varata pari tuntia aikaa. Sisäänpääsy maksaa aikuisilta noin 4 euroa.

lusaka7

lusaka9

Näyttelyssä oli valokuvaaminen kielletty, mutta tämän kuvan ehdin ottaa ennen kyltin huomaamista.

lusaka8-horz

Freedom Statue ja Civic Center

Freedom Statue on Sambian oma vapaudenpatsas. Se pystytettiin vuonna 1974 kunnianosoitukseksi ja muistomerkiksi vapaustaistelijoille ja muille, jotka menettivät henkensä Sambian itsenäistyessä kymmenen vuotta aiemmin. Kahleensa rikkova mies kuvaa Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen vapautumista brittiläisen siirtomaahallinnon kahleista ja Sambian valtion perustamista. Patsaan sanotaan esittävän oikeaa henkilöä, nimittäin nuorta vapaustaistelijaa Zanco Mpundu Mutemboa, ja se on löytänyt tiensä mm. Sambian valuuttaan. Nykyään patsas komeilee ainakin sadan kwachan setelissä. Freedom Statueta ympäröivät viirit loistavat maan kansallisväreissä ja sen jalustaa koristavat kuparimuraalit, joissa protestikyltein varustetut koulutytöt vaativat itsehallintoa ja ylistävät maan ensimmäistä presidenttiä Kenneth Kaundaa. Patsas löytyy aivan National Museumin vierestä.

lusaka3
lusaka5lusaka4

Patsaan äärellä hiljentymisen jälkeen kannattaa tehdä pieni kierros muuallakin hallinnollisessa keskustassa, josta löytyy uudenkarheita hallitusrakennuksia, mutta myös uskonnollisia paikkoja kuten vierekkäin sijaitsevat Lusaka Jame -moskeija, kirkko ja hindutemppeli.

lusaka6
lusaka12 lusaka10
lusaka1lusaka13
lusaka2

Kamwala Market

Kun Independence Avenueta lähtee takaisin keskustaan päin, ei voi olla huomaamatta tien vastakkaisella puolella leviävää Kamwala Marketia. Tämä ei ole mikään turisteja varten tehty matkamuistotori, vaan paikallisten shoppailupaikka, missä afrikkalaisen suurkaupungin elämä tiivistyy. Täältä myös löytää aivan mitä tahansa aina värikkäistä kankaista ja kiinalaisista halpatuotantokengistä aurinkolaseihin, peittoihin ja second hand -vaatteisiin. Ei täällä koko päivää tee mieli viettää, mutta kiinnostava paikka käydä joka tapauksessa. Turisteja täällä käy niin harvoin, että saat varmasti ihmetteleviä katseita osaksesi, mutta kaikenlainen hihassa roikkuminen loistaa poissaolollaan. Sunnuntaisin torilla on rauhallisinta. Pidä silloinkin huolta tavaroistasi, sillä Kamwala Marketin tungos on kuulemma Lusakan paras paikka joutua taskuvarkaan uhriksi.

Me kävimme Kamwala Marketilla pari kertaa ostamassa niitä ihanan värikkäitä afrikkalaisia kankaita, joita Sambiassa kutsutaan chitengeiksi. Harva kankaista oli kuitenkaan Sambiassa painettu, vaan ne oltiin tuotu muista Afrikan maista. Minulla on aikeena tehdä ostamistani vahaprinttikankaista verhoja, kun muutamme Portugaliin ja meillä on järkyttävä määrä pelkkien ikkunaluukkujen reunustamia ikkunoita. Torilla samoillessa voi mennä hetki ennen kuin löytää hyvän kangaskojun, mutta se on vaivan arvoista. Kokonainen pakka (noin 9 metriä?) parhainta laatua olevaa kangasta maksaa noin 15 euroa ja useamman ostaessaan voi saada hyvän diilin aikaiseksi.

lusaka20
lusaka22 lusaka21
lusaka23 lusaka25
lusaka24 lusaka27
lusaka26

Levy Junction Mall

Tässä vaiheessa kierrosta voi  olettaa lounasnälän jo kurnivan vatsassa. Varmasti turvallista vatsantäytettä löytää helposti noin vartin kävelymatkan päästä löytyvän Levy Junction -ostoskeskuksen ravintoloista tai Whole Foods -tyylisen Food Lovers -supermarketin tarjonnasta. Sinne kannattaa kuitenkin kävellä keskustan Cairo Roadin kautta, mikäli et varsinaisesti rakasta lyhyimmälle reitille osuvan likaisen bussiaseman tyrkyttäjiä.

Omaksi lempparikseni kaikista Lusakassa testatuista hienommista ravintoloista nousi Levyn toisesta kerroksessa sijaitseva Zoran’s Café ulkoterasseineen, jonka tosin löysimme vasta Sambian-elomme lopussa ja kävimme siellä siksi vain kerran. Ravintolasta saa ihania jäähileisiä smoothieita ja ruokaa melkeinpä jokaisesta Euroopan kolkasta. Hinnat voivat kuitenkin kohota kotoisia vastaaviksi. Tykkäsimme käydä ostareilla syömässä ulkona, koska niistä ainakin löytyi varmasti kasvisruokaa, ja välillä sitä kaipasi muutenkin vähän länsimaista siisteyttä ja luksusta kaiken sen laitakaupungin slummeissa möyrimisen vastapainoksi.

lusakalevy

lusakaeastpark

Nämä alemmat kännykkäräpsyt on otettu East Park -ostarilla, ei Levyllä, vaikka kyllä sieltäkin jäätelöä, olutta ja siideriä saa.

Mikäli ostarilla syöminen ei nappaa, niin Broads Roadilla sijaitseva Broads oli mukavannäköinen paikka, mutta ei valitettavasti tarjoillut kasvisruokaa joten jouduimme kääntymään ovelta pois. Sieltä sai myös sambialaista ruokaa ja ainakin viikonloppuisin näytti kunnon hiiligrilli kuumenevan.

Kabwata Cultural Village

Seuraavaksi voit ottaa Hospital-linjan minibussin tai taksin alle ja huristella Kabwatan kulttuurikylään. Se on paitsi elävä ulkoilmamuseo, myös 72 käsityöläisen ja taiteilijan koti. Pyöreät olkikattoiset majat ovat muistoja menneisyydestä, brittivallan ajalta. Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda syntyi Kabwatassa, joka oli niihin aikoihin osa laajempaa savimajojen täplittämää asuinaluetta. Nyky-Lusakassa ei savimajoja enää maaseudun tavoin näe, mutta tämä valtion omistama alue on suojeltu ”kansallismonumenttina” muistuttamaan sambialaisia menneestä.

Nykyään Kabwatassa asuu käsityöläisiä ja taiteilijoita, jotka elävät ja työskentelevät kylässä myyden töitään turisteille ja muille asiakkaille. Paikkaa pyörittää Kabwata Visual Arts and Cultural Association eli KAVICA-järjestö, jonka kautta taiteen ja käsitöiden tuottajat pystyvät hankkimaan leivän pöytään. Esillä on kaikenlaista tavaraa puuveistoksista käsinpainettuihin kankaisiin, maalauksista kivikoruihin ja punotuista koreista rumpuihin. Tämä onkin loistava paikka ostaa kotiinviemiset ja tuliaiset suoraan käsityöläisiltä itseltään. Kabwataan kannattaa tulla pilke silmäkulmassa ja tinkimistaidot rasvattuina. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä kylässä järjestetään myös perinteisiä tanssiesityksiä.

lusaka19
lusaka14 lusaka18lusaka15
lusaka17lusaka16

Sunnuntaisin Kabwatan käsityöläiset vievät osan töistään Arcades-ostoskeskuksen parkkipaikalla järjestettävälle Sunday Marketille, jossa voi myös tehdä ostoksia. Itse tykkäsin kuitenkin huomattavasti enemmän shoppailusta perinteisessä kylämiljöössä. Sambian turismisivun mukaan Kabwatassa toimisi myös ravintola, mutta itse en sellaista huomannut. Taisin miettiä pää liian sauhuten, mitä ostaisimme.

Manda Hill Mall

Illan pimetessä voit siirtyä Great East Roadin varrelle nauttimaan esimerkiksi Manda Hillin tai Arcadesin ravintoloista ja baareista, tai mennä vaikka päivän päätteeksi leffaan. Löytyyhän ostareilta toki kauppojakin, mikäli et jo tuhlannut viimeisiäkin pennosiasi viimeistään Kabwatassa. Me kävimme useammankin kerran Manda Hill -ostarin Nando’sissa, joka oli olevinaan portugalilaisravintola. En ihan ymmärtänyt, että millä tavalla se chilimarinoitu kana portugalilaiseen ruokaan liittyi, mutta olkoot. Ainakin sieltä sai myös hyviä vegeannoksia. Kannattaa huomata, että ostarin toisessakin kerroksessa on ravintoloita. Me löydettiin ne vasta ihan viimeisinä päivinä, kun olimme sinne elokuvateatteriin suuntaamassa.

Ihan mukava baari on myös Keg & Lion East Park Mallilla. Varsinaisesta yöelämästä saat kuitenkin parempia vinkkejä googlettamalla.

lusakamandahill

Lusakasta voi tehdä myös päiväretkiä hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin, kuten Munda Wanga Environmental Parkiin tai Kalimba Reptile Parkiin. Molemmista löytyy uima-altaita, puistoalueiden rauhaa ja grillausmahdollisuuksia, joista on ihanaa nauttia pölyisen kaupungin jälkeen hyvällä säällä. Munda Wangassa on kasvitieteellinen puutarha sekä ”rescue”-eläintarha, kun Kalimban erikoisuutena taas on krokotiilien kasvatus.

Kurkkaa reissuvinkit Sambiaan tai tutustu hieman toisenlaiseen Lusakaan näiden postausten parissa:

Tarinoita Lusakan slummeista

Greetings from Zambia!

Virtuaalibussimatka Kulima Towerille ja muita havaintoja Sambiasta

Jos olet käynyt Lusakassa, niin mitä lisäisit listaan? Entä miltä kaupunki vaikuttaa Afrikassa koskaan käymättömän silmin?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to do in Lusaka? Zambia’s capital is not the usual tourist destination, but I listed a few travel tips in case you still happen to spend a day or two in the city – or three months, like me. Start your Lusaka tour from the Town Center. Stroll along the Lumumba and Cairo Roads, of which the first one is pretty chaotic and the latter one a nice avenue. Go lose yourself in the history and art of Zambia in the National Museum, and don’t miss the Freedom Statue either. From there you can cross the road and walk into the huge Kamwala Market in order to shop some fabulous African wax print fabrics. If you are hungry, grab some lunch at Levy Junction Mall and continue to shop some more at Kabwata Cultural Village. From here you can find any kind of crafts and arts you can imagine to bring home as souvenirs. The craftsmen and artists actually live in the protected village, which is a living outdoor museum and reminder of the old times. In the evening you can enjoy your dinner or go to some bars or movies at the malls of Great East Road, such as Manda Hill or Arcades. There are also nice day trip destinations a little outside Lusaka, for example Munda Wanga Environmental Park and Kalimba Reptile Park.

Having been to Lusaka, what would you add to the list? How does the city seem like if you’ve never been to Africa?

Rantatunnelmaa ja rumpaleita Florianópoliksessa

Florianópoliksen sooloseikkailullani pääsin fiilistelemään brasilialaista rantatunnelmaa Havaianasit jalassa hiekkarannoilla vaellellen. Parin päivän aikana tuli nähtyä monenlaista maisemaa pienelläkin alueella. Aloitin Campechen surffikylästä, ja jatkoin seuraavana päivänä Matadeiron palmurannalle.

Viimeiseksi oli vuorossa Armaçãon kylä samannimisine rantoineen. Johtuiko siististä kevyen liikenteen väylästä, puolipilvisestä taivaasta, Portugalista tutusta rantakasvillisuudesta vai mistä, mutta tunnelma kylän rantakadulla kävellessä oli jotenkin eurooppalainen, huolimatta rantaa takapihanaan käyttävistä paikallisista. Puoli kylää oli nimittäin kokoontunut viettämään sunnuntaipäivää hiekkarannalle. Miehet pelasivat jalkapalloa, naiset istuskelivat rantatuoleissaan ja nuoret olivat kokoontuneet ryhmiksi juttelemaan niitä näitä. Kauempana rannasta jokunen pariskunta joi mateta siihen tarkoitetusta pillillä varustetusta kupista. Kofeiinipitoisen chimarrãon juominen on hyvin tavallista eteläisessä Brasiliassa, kuten myös Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

floripa22 floripa1

floripa3

Portugalin rannoilta tuttuja Carpobrotus-kukkia, jotka ovat alunperin kotoisin Etelä-Afrikasta.

floripa2
floripa5 floripa4
floripa6 floripa8
floripa9 floripa7
floripa10 floripa11

En malttanut olla kahlaamatta rantaveteen, vaikka uimaan asti en Florianópoliksessa uskaltautunutkaan – parinkympin alapuolelle jäänyt lämpötila ei ihan vielä houkutellut siihen. Armaçãon hiekka ei ollut enää puuterinpehmeää kuten Matadeirolla, ja jalkapohjia alkoi nopeasti pakottaa.

Suuntasin lounaalle kylän keskustan ravintolaan, jonka olin bongannut jo aamulla paikalle saapuessani. Kasvisruokaa ei tarjoiltu, joten päätin testata tuoreita mereneläviä. Useimmat annoksista olivat kahdelle, mutta sain tilattua yhden hengen annoksen friteerattuja katkarapuja, kalaa ja mustekalarenkaita 60 prosentilla alkuperäishinnasta. Kylkeen tuli ranskalaisia, riisiä ja salaattia. Pieniä oluitakaan ei myyty, vaan ”jouduin” tilaamaan 0,6 litran pönikän ihan vain itselleni. Kuten arvata saattaa, annos oli valtava ja vietin ravintolan terassilla tovin jos toisenkin katsellen laudat kainalossa suuntaan tai toiseen kiiruhtavia surffareita, pakumatkailijoita ja paikallisia kulkijoita sekä yrittäen ottaa luksuslounaastani kaiken irti. Kello kuitenkin tikitti koko ajan lähemmäs viimeisen keskustan-bussin lähtöaikaa, joten jossain vaiheessa minun täytyi nousta katsastamaan pieni kylän edustalla oleva saari, jonne pääsi kävelemään siltaa pitkin.

floripa12 floripa13
floripa14 floripa15
floripa16 floripa18
floripa17 floripa19
floripa21 floripa20
floripa23
floripa25floripa24

Saareen vievälle sillalle löytäminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Se löytyi lopulta värikkäiden kalastajapaattien takaa kylän hiekkarantaisesta satamasta, missä sai puikkelehtia veneiden välissä varoen, etteivät aallot kastelisi varpaita. Pikkupojat pelasivat satamarakennuksen käytävällä jalkapalloa ja joku älypää oli töhrinyt saaresta löytyvän pienen alttarin pentagrammilla. Saari oli selvästi paikallisten lemppari selfieidennottopaikka, joten en tosiaankaan ollut ainoa, joka päätyi napsaisemaan itsestään kuvamuiston tuolla tuulisella ja kivisellä pikku saarella, jossa kasvoi kaktuksia. Parasta olivat kuitenkin ne älyttömän kauniit maisemat!

Ennen bussiin hyppäämistä päädyin vielä ostamaan tuliaisen paikallisesta ompelimosta, nimittäin käsinommellun hupullisen kylpyviitan. Olen unelmoinut sellaisesta ties monetko kerrat milloin milläkin rannalla, mutta niitä näytetään myytävän usein vain lapsille. Päädyin kuitenkin lahjoittamaan viitan Zélle, mutta ehkä tätä ei haittaa jos viittaa joskus vähän lainaa… Olisin ehkä ostanut kaksikin, jollei se toinen olisi ollut kirkuvan pinkki.

floripa28
floripa26 floripa29

Sitten kello tuli kaksi ja oli aika hypätä Floripan keskustaan menevään bussiin. Takaisin Curitibaan lähtöön oli kuitenkin vielä useampi tunti aikaa, joten päätin hieman kierrellä kaupungin keskustaa. Fiilis oli vähän nihkeä, sillä sunnuntain takia suurin osa kaupoista ja muista oli kiinni, ja keskustaelämä tuntui koostuvan lähinnä laitapuolenkulkijoista. Tiesin näyttäväni turistilta reppuni kanssa ja yritin pitää matalaa profiilia. Kauniiden pastellinväristen rakennusten seuraaminen johdatti minut kaupungin keskusaukiolle, jonne kaikki väki oli näköjään kokoontunut – ei ihme, että muualla oli ollut niin hiljaista. Aukiolle oli koottu loputtomasti rumpusettejä, ja niiden takana istui eri tahtiin rummuttelemassa 211 rumpalia.  Alkamassa oli rumpuorkesterin kokoontumisajot, ja paikalle eksyttyäni päätin todellakin jäädä kuuntelemaan, millainen show olisi tiedossa.

Jossain vaiheessa harjoittelun kakofonia lakkasi, ja rumpalit alkoivat kirkon portaille pystytetyn bändin sekä metallimieheltä näyttävän (ja kuulostavan) solistin johdattamina paukuttaa eetteriin tunnettuja rockhittejä The White Stripesilta, Metallicalta, Bon Jovilta ja ties milta muilta bändeiltä. Paikalle oli kerääntynyt uutisten mukaan 2500 mukana jammailevaa katsojaa, ja rumpaleitakin oli melkein vauvasta vaariin. Monta naisrumpaliakin oli joukossa soittamassa. Voitte uskoa, että yli 200 rumpalia soittamassa yhtä aikaa on aika samaan aikaan hämmentävä, mutta kirjaimellisestikin aika päräyttävä kokemus! Kaikenlaiseen sitä reissussa ollessaan törmääkin. Kaikista hauskinta oli kuitenkin eräs vanhempi pariskunta, joka huomasi heti etten ollut paikallisia ja huolehti kovasti että mahdun heidän viereensä istumaan ja etten heiluttele kameraani liian näkyvillä roistoja houkuttelemassa. Ihania tuommoiset huolenpitäjät.

floripa27
floripa31floripa30

Brasiliassa kun oltiin, niin kaupungin keskusaukion kulmasta näkyi mikäpä muukaan kuin rinnettä pitkin kohoava värikäs favela. Hetken aikaa rumpumusiikki kuitenkin yhdisti kaikki yhteiskuntaluokat eikä ollut väliä, oliko se vieressä rokin tahtiin jammaileva naapuri rikas vai köyhä. That’s the power of music.

Millaisia hämmentäviä yllätyksiä sun matkojen varrella on tullut vastaan?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: After the surfer’s Campeche and palm tree lined Matadeiro, it was time to explore Armação of Florianópolis. The beach was a living room for the locals as they were playing football and sitting around enjoying their Sunday. I couldn’t resist wading about in the water even though the sand was not as powder-like as on the other beaches. I had lunch at a seafood restaurant and sat there for a good while watching surfers, van tourists and locals walk by. Then I took a walk to a small island off the village coast. It was a bit hard to find the beginning of the wooden bridge behind all the colorful fishing boats. On the island I wasn’t the only one wanting to take a selfie with the beautiful views. Then it was time to hop on the bus taking me back to the city center, where I still had a couple of hours before my bus to Curitiba would take off. I found myself in the middle of a drum orchestra gathering surrounded by the cacophony of the rehearsing 211 drummers. I decided to stay and see the show, which was quite amazing. One can only imagine how over 200 drummers sound like when they perform famous rock songs lead by a band and a singer! All kinds of surprises one can bump into while traveling.

Kuinka pukeutua Afrikassa? Sansibar vs. Sambia

Moni unelmoi Afrikan-matkasta ja erityisesti ikonisen safarin tai mantereen rantalomakohteiden kokemisesta. Viimeistään ennen matkalle lähtöä pakatessa herää kuitenkin kysymys siitä, mitä Afrikassa kannattaisi laittaa päälleen. Vaatteet ovat vaihtelevin ja kenties jopa tärkein osa pakkaamista, joten ajattelin avata aihetta hieman oman kokemukseni kautta. Itse ainakin löysin itseni googlettamasta pukeutumissääntöjä ennen matkalle lähtöä, ja vielä uudestaan ennen safarille suuntaamista. Näin käy usein uusiin kulttuureihin tutustuttaessa.

Oikeastaan otsikko on ihan hölmö, sillä Afrikka on valtava manner, johon kuuluu 54 itsenäistä valtiota ja näissä kaikissa on varmasti jonkin verran toisistaan poikkeavia pukeutumiskäytäntöjä. Alueen uskonto vaikuttaa vaatetukseen, ja Pohjois-Afrikan muslimimaissa ihmisten vaateparret ovatkin luultavasti keskimäärin peittävämpiä kuin etelämmässä, mutta islamilaisia alueita löytyy myös Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Näillä alueilla matkustaessa omaa pukeutumistaan on erityisen hyvä miettiä tarkemmin, mutta vaatetukseen liittyviä siveysnormeja löytyy myös Afrikan kristityistä maista. Kulttuurisensitiivisen reissaajan on kohteliasta olla näistä tietoinen, ja säästäähän diskreetisti pukeutumalla itsensä muutenkin ylimääräiseltä epätoivotulta huomiolta. Luonnon keskellä safarilla ollessa vaatteet vaikuttavat väkisinkin kokemukseen, joten oikeanlaisilla varusteilla voi tehdä olostaan mukavamman.

Itse en kahdessa Afrikan maassa käytyäni todellakaan pysty puhumaan koko mantereen puolesta, mutta nostan esimerkeiksi ne maat joista minulla on kokemusta, nimittäin Tansaniaan kuuluvan islamilaisen Sansibarin ja pääosin kristityn Sambian. Sansibar on erikoislaatuinen paikka, enkä usko että Pohjois-Afrikan pukeutuminen vastaa sansibarilaista muuten kuin peittävyyden kannalta. Sambialaisesta tyylistä taas voinee vetää enemmän yleistyksiä, sillä luulisin pukeutumisen monissa muissakin Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa olevan suhteellisen samantapaista kuin Sambiassa – en kuitenkaan mene vannomaan.

sansibar5 sansibar6
safari14pieni

Sansibar

Sansibarilla 98-99% väestöstä sanotaan olevan muslimeja, vaikka manner-Tansaniassa kristinusko ja islam ovat keränneet melko samansuuruiset kannattajakunnat. Tämä näkyy Sansibarin katukuvassa tietysti moskeijoiden rukouskutsuina, mutta myös paikallisten naisten huivilla peitettyinä päinä. Yleisimmin naisia näkee värikkäisiin kanga-kankaisiin verhoutuneina, joillakin vapaamielisemmillä huivi roikkuu jossain kaukana takaraivolla lähinnä muodon vuoksi, mutta välillä vastaan tulee myös koko vartalon peittävään burkhaan sonnustautunutta väkeä. Huivin alle puetaan usein pipomainen asuste, joka pitää nutturalle laitetut hiukset kasassa ja mahdollistaa huivin uudelleen asettelun myös julkisilla paikoilla. Miesten pukeutuminen on vapaampaa, ja he käyttävät usein pitkiä housuja ja lyhyt- tai pitkähihaisia paitoja, joista erityisesti kauluspaidat näyttävät olevan suosittuja. Arabialaistyylisiä kaftaaneita kuitenkin näkyy myös, samoin taqiyah-hattuja. Jalkineina flipflopit ja muut sandaalit ovat suosittuja.

sansibar2

Sansibarlaiset naiset verhoutuvat monesti kanga-kankaisiin.

sansibar3-horz

sansibar9

Miehiä näkee välillä arabialaistyylisissä kaftaaneissa ja taqiyah-hatuissa.

sansibar11

Matkailijan ei tarvitse huivia käyttää, mutta huomasin itse saavani kunnioittavampaa kohtelua huivin kanssa kuin ilman – ilmeisesti paikallisiin tapoihin sopeutumisesta kielivää elettä arvostettiin, vaikka motiivina oli enemmänkin piiloutua auringolta ja jatkuvalta kuulumisten kyselyltä. Suosittelen harkitsemaan hiusten ja hartioiden peittämistä huivilla ainakin Stone Townin ulkopuolisissa kylissä liikuttaessa, sillä huivi suojaa tosiaan tehokkaasti auringolta. Muuten vaatetuksen on tärkeää peittää olkapäät ja polvet niin naisilla kuin miehilläkin. Esimerkiksi t-paita ja löysähköt pitkät housut tai pitkä hame ovat hyvä asuste, mutta turisteja enemmän näkevillä rannoilla voi yleensä pukeutua myös hihattomaan paitaan. Napapaitaa, syvään uurretun kaula-aukon omaavaa tai liian tiukkaa vaatetta en laittaisi Sansibarilla päälleni ainakaan muualla kuin biitsillä.

Saaren paratiisimaisissa rantakohteissa voi katsoa hieman tilanteen mukaan, onko rannalla sopivaa heilua uimapuvussa. Selvästi turistisoituneilla biitseillä voinee ottaa aivan rauhassa aurinkoa bikineissä, mutta rannoilla joilla on enemmän paikallista elämää kannattanee uida paikalliseen tyyliin vaatteet päällä. Pakatessa kannattaa ehkä pitää tämä mielessä ja pakata merivettä pelästymättömät vaatteet mukaan, mikäli on näille rannoille suuntaamassa. Tai sitten rajoittaa uiminen vain niille turistirannoille.

sansibar4

Paikallisia lapsia ja nuoria Nungwin rannalla. Lasten on ihan okei mennä uikkareissa uimaan, mutta teini-ikäisten ei enää.

sansibar12-horz

Oma tyylini Sansibarilla vaihteli paikan mukaan: rannalla saattoi käyttää hihatonta paitaa, mutta maaseudulla töitä tehdessä tunikat ja löysät housut olivat enemmän käytössä.

sansibar10

sansibar1

Tässä teepparissa oli ehkä aavistuksen liian lyhyet hihat, mutta ei se ainakaan valtavaan baobab-puuhun kiipeämistä estänyt!

Sambia

Sambian väestöstä noin 95% taas on kristittyjä, eikä uskonto näyttele niin suurta osaa pukeutumisessa. Moni käyttää länsimaisia second hand -vaatteita, joita myydään katukojuissa ihan joka paikassa. Omia käytettyjä vaatteitaan on kuitenkin hieman häpeällistä myydä eteenpäin, mutta muiden omia voi myydä ja monet tekevätkin tätä työkseen. Naiset käyttävät usein kotona ja epävirallisissa töissä chitenge-kankaita kietaisuhameina, joiden pituutta voi kätevästi säädellä. Chitenge taipuu myös repuksi jossa voi kantaa lasta tai tavaraa. Näistä afrikkalaisin printein varustetuista ihanan värikkäistä kankaista myös ommellaan paljon mekkoja ja muita vaatteita. Miehet taas pukeutuvat pitkälti länsimaisiin vaatteisiin. Keskiluokkaiset sambialaiset käyttävät toki muodinmukaisia eteläafrikkalaisista ketjuliikkeista ostettuja kuteita, joten esimerkiksi yliopiston kampuksella näkyy chitengejen sijaan viimeisen päälle laittautuneita ihmisiä jakuissaan ja pikkutakeissaan, farkuissaan ja kynähameissaan.

sambia5

Sambialaisten opiskelijoiden pukeutuminen on siistiä ja länsimaista afrikkalaisilla printeillä maustettuna. Kuva UNZAn kulttuuripäivän kulkueesta.

sambia7

Laitakaupungilla kodin ympäristössä naiset käyttävät usein chitenge-kankaita kietaisuhameina.

sambia1-horz

Erikoistilaisuuksiin saatetaan pukeutua perinneasuihin. Afrikkalaisista kankaista teetetään monesti ihania mekkoja ja muita vaatteita.

sambia6

Myös peruukkien käyttö hallitsee katukuvaa. Ensin sitä ihmettelee, että miten ihmeessä kaikki ovat saaneet suoristettua hiuksensa noin piikkisuoriksi, mutta kohta joku raapii päätään niin että koko hiusto heiluu puolelta toiselle ja juttu paljastuu. Peruukeilla saa kuitenkin vaihdeltua hiustyyliä kätevästi. Erilaisia pikkulettejä harrastetaan myös paljon, usein kuituhiuksella jatkettuna. Kävin itsekin laitattamassa sellaiset pari kuukautta Sambiassa oleskeltuani. Miehet ajelevat monesti hiuksensa hyvin lyhyiksi. Kenkäpuolella nahkakengät ja ballerinat näyttivät olevan suosituimpia, mutta myös tennareita ja sandaaleita käytetään (jälkimmäisiä monesti sukkien kanssa).

sambia11

Kauneussalongissa kärsimässä – mitäpä sitä nainen ei tekisi ulkonäkönsä eteen?

sambia3-horz

White girl gone Zambian! Itsekin tietysti ostin muutaman chitengen ja jopa käytin niitä kotona ollessa.

Sambiassa pukeutumissäännöksi riittää, että vaatteet peittävät polvet ja vatsan seudun. Reisien paljastamista pidetään epäsiveellisempänä kuin vaikka rintojen näkymistä, joten yläosalla ei ole niin väliä, mutta minihameessa tai lyhyissä shortseissa ei kannata kuljeskella ympäriinsä. Myös alaselän ja vatsan näkyminen koetaan liian paljastavaksi, joten napapaidat ovat yleensä no-no, vaikka jotkut viimeisintä muotia seuraavat paikalliset teinitytöt sellaisia käyttäisivätkin. Matkaajan kannattaa siis pukeutua joko pitkiin housuihin tai vähintään polvimittaiseen hameeseen. Yläosaksi käyvät paljastavammatkin topit mikäli itse sellaisissa viihtyy, mutta epätoivotun huomion välttämiseksi kannattaa ehkä kuitenkin valita se hillitymmän kaula-aukon omaava vaatekappale. Miehille suosittelisin mieluummin hihallista t-paitaa kuin hihattomia ”wifebeatereita”. Vaatteiden tiukkuudella ei ole Sambiassa väliä, eli pillihousutkin ovat ihan käypä asuste kaupungeissa.

Itse pakkasin Sansibarin kokemuksen jälkeen ehkä vähän vääränlaisia vaatteita mukaan Sambiaan. Pitkä liuhuhame ja pussihousut näyttivät täällä hieman oudoilta, ja päädyinkin ostamaan reissun aikana itselleni esimerkiksi farkut, siistin hihattoman kauluspaidan ja kaupunkikelpoisemmat sandaalit. Virheistä oppii!

sambia2

Vaellussandaalit ja pussihousut alkoivat pidemmän päälle tuntua Lusakaan sopimattomilta.

sambia8-horz

Pari kännykkäkuvaesimerkkiä sambialaisemmasta tyylistäni. Pikkulaukku näyttää todella turistilta, mutta en ole käsilaukkutyyppiä ja halusin arvotavaroiden kulkevan visusti mukana ilman että aina tarvitsi raahata reppua joka paikkaan.

Safarit

Safarille suunnatessa vaatteilla ei värinsä puolesta ole kovin suurta merkitystä, eli mitään beigeä tai maastonvihreää ei tarvitse erikseen hankkia, jos sellaista ei vaatekaapista jo valmiiksi löydy. Mukaan kannattaa pakata käytännöllisiä ja mukavia vaatteita, jotka kuivuvat nopeasti ja joiden kanssa kerrospukeutuminen on helppoa. Yöt ja aikaiset aamut voivat olla hyvinkin viileitä, jolloin kevytuntsikkakin voi tulla tarpeeseen, kun taas päivällä aurinko porottaa kuumasti. Valkoisia vaatteita kannattaa välttää, sillä ne pölyyntyvät ja likaantuvat nopeasti. Mustan ja tummansinisen taas sanotaan houkuttelevan tsetsekärpäsiä. Itse suosin muutenkin maanläheisiä sävyjä, jotka todettiin safariolosuhteissakin hyviksi. Luksussafareilla voi taas tarvita parempia illallisvaatteita majapaikasta riippuen. Korkokengät kannattaa kuitenkin jättää kotiin.

Joskus kuulee myös väitettävän, että punaisia vaatteita pitäisi safarilla välttää, koska kyseinen väri jotenkin ärsyttäisi eläimiä tai saisi ne aggressiivisiksi. Väitteellä ei ole perää, sillä monet eläimet eivät näe värejä eivätkä ainakaan samalla tavalla kuin ihminen. Kanssaihmisten viihtyvyyden takia kannattaa ehkä kuitenkin jättää ne kirkuvimman väriset urheiluvaatteet kotiin. Armeijakuvioituja vaatteita tulee myös Afrikassa välttää, mutta itselle ei mitään selkkauksia tullut vaikka armylippis päässä olikin. En tainnut sitten kuitenkaan näyttää tarpeeksi militantilta.

kafue4pieni

Omat vaelluskamppeet sopivat hyvin myös safarille. Puuvillaisen safaripaidan löysin kirppikseltä parilla eurolla joten otin mukaan, mutta se ei ole mitenkään välttämätön.

vic23pieni

Victorian putouksia katseltiin muiden turistien tapaan ihan vain shortseihin pukeutuneina. Siellä kastuu kuitenkin.

Millaisia pukeutumiskokemuksia sinulla on Afrikan mantereelta? Niin ja tulethan sitten rohkeasti kertomaan, mikäli tästä jutusta oli hyötyä omalle matkalle valmistautuessa!

Lisää Sansibar-aiheista luettavaa löytyy Zanzibar-tunnisteen alta ja Sambian tarinoita vastaavasti täältä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to wear in Africa? This is a question that most Africa-bound travelers find themselves asking before their first trip to the continent. At least I found myself googling for answers before packing. There are for sure some differences in all the 54 countries of the vast continent, but religion has a major influence in the way that people dress. In Islamic North Africa the rules are different compared to the largely Christian countries of Sub Saharan Africa. However, there are Muslim areas there as well, for example Zanzibar (or Somalia), but the way of dressing probably looks different to the North African countries.

I have experience from Zanzibar and Zambia. In Zanzibar, which is part of Tanzania, ladies often dress in kanga cloths and cover their hair with a scarf, whereas men wear more western clothes with long pant legs and sleeves. Travelers don’t have to wear scarves, and covering one’s shoulders and knees and avoiding tight clothing should be enough. In touristic beaches it’s okay to sunbathe in a swimming suit, but in more local beaches you should keep your clothes on and swim with them if you want to take a dip. In the largely Christian Zambia the dressing code is not as strict as in Zanzibar. Also here women use traditional clothes as skirts at and around home, but middle class Zambians normally wear smart casual -style clothes and take care of their appearance. As a tourist in Zambia, you should cover your thighs, knees and lower back, so long trousers and knee-long skirts are recommended. Tops can be basically anything except short crop tops revealing your belly, and tightness of the clothes doesn’t really matter. For a safari one should pack comfortable and practical clothes that are easy to dry and layer, as nights can get chilly and days hot. It’s not true that one should avoid red color, except perhaps from the point of view of your fellow travelers. Avoid white as it gets dirty really fast and black & dark blue as they are said to attract tsetse flies.

Do you have experiences from clothing in Africa or did you find this post helpful? Feel free to comment! Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

Elämää lammastilalla Norjassa

Norjalainen lammastila oli kotini viikon ajan joulukuussa 2015. Sieltä jäi niin hyvät muistot, että olen hieman haaveillut Norjaan palaamisesta ja maan kansallispuistojen koluamisesta siinä samalla. Mitään ei ole silti vielä suunniteltu, kunhan haaveilen. Roadtrip auton ja teltan kera tai vaikka pyöräreissu maan läpi voisi olla melko upeaa toteuttaa joskus. Kurkataan kuitenkin, miltä näyttää asuminen ja yksinkertainen eläminen talvella lammastilalla Norjan vuoristoseudulla, Rondanen kansallispuiston kyljessä.

norja7 norja1
norja2-horz

Asuimme vanhassa maalaistalossa, joka oli aikoinaan rakennettu rinteeseen luonnonkivien varaan ja luultavasti jokaisesta kulmastaan vinossa. Sen lankkulattiat narisivat tunnelmallisesti, joka puolella oli taidetta tai kuivuvia lampaanpotkia ja viemärit olivat niin huonot, että kosteusvaurioilta tuskin oli vältytty. Talon vanhan isännän siivousinnottomuus ei sisäilmaa ainakaan auttanut, mutta talo oli kaikesta pölystä ja koirankarvoista huolimatta aivan valtavan kodikas, etenkin kun saimme keittiön aluetta hieman siivoiltua. Pidempää aikaa en siellä silti ehkä uskaltaisi mahdollisen homeongelman takia viettää.

Minun huoneeni oli pieni ja suloinen koppero, jonka hyllylle edelliset vapaaehtoistyöntekijät olivat jättäneet kasan kirjoja. Huoneen alkuperäisen vanhasta ikkunasta veti aika tavalla, mutta sähköpatteri lämmitti ilmaa tehokkaasti. Siis sitten, kun sen parin päivän päästä majaksi asettumisesta olin älynnyt laittaa päälle. Sitä ennen nukuin lukuisten peittojen alla pakkasilmojen kylmettämässä huoneessa. Talon kylpyhuonetta en niinkään halua muistella, ja vessa löytyi ulkohuussista tai vesiwc toisesta talosta. Aika mökkiolosuhteet siis.

lammas3pieni
norja4-horz
norja10norja5
norja6 norja12
norja9 norja33norja11
norja35norja13

Päivät Kvamissa kuluivat lampaita ruokkien, koirien kanssa leikkien, vuoristomaisemia ihaillen ja puisen pirtinpöydän ääressä teetä juoden ja vanhan Anders -isännän tekemiä loistavia kokkailuja syöden. Se oli sellainen paikka auringossa, joka usein paistoi puhtaampiakin päiviä nähneestä ikkunasta sisään.

Jos kauhat ja pannut pysyivät 82-vuotiaalla isännällä kädessä, niin pysyivät myös työkalut. Hän oli itse tehnyt puusta melkein kaikki talonsa kalusteet kirjahyllyistä sohviin, pöytiin, ikkunanpieliin ja keinutuoleihin. Ja aivan törkeän taidokkaita veistoksia ne olivatkin! Myös talon edesmennyt englantilainen emäntä oli jättänyt sinne jälkensä, ja seinillä ja nojatuoleilla oli ihanan värikkäitä, hänen käsin tekemiään tekstiilejä. Sekä tietysti lampaantaljoja. Mittavat kirja- ja levykokoelmat oikein kutsuivat viettämään aikaa sohvannurkkaan, ja niin me monena iltana teimmekin, vanhan isännän valmistamia kotiviinejä siemaillen ja hänen eläväisiä tarinoitaan kuunnellen. Niitä kerrottiin muunmuassa hänen kahdesta entisestä vaimostaan, nuoruuden reissuistaan ja lammastilan amerikkalaisten vaihto-opiskelijoiden värittämästä historiasta. Lemppareitani olivat silti 60-luvun Kaliforniasta kertovat tarinat, sillä vanha Anders oli tainnut nuorena olla aikamoinen hippi – ja oli kyllä edelleen. Melko ronskeja vitsejäkin hän heitti ja jaksoi aina ylistää suomalaisia väkijuomia, mutta oli silti sellainen todella ihana isoisätyyppi.

norja36-horznorja34
norja37

Sellainen koti meillä oli Norjan vuorilla. Hyvin erilainen reissuviikko, mutta muistot ja tarinat jäivät tuosta kodikkaasta paikasta elämään. En ole mikään maailman puheliain ihminen, mutta yksi matkailun parhaista puolista ovat silti paikallisten ihmisten kertomat tarinat. Niiden kautta pääsee sisälle kulttuuriinkin paljon helpommin ja kuulee kaikenlaista jännittävää, mihin ei muuten ikinä törmäisi. Minulla on vieläkin näiden lampaiden merinovillasta kehrättyä lankaa, josta aion kutoa jotain lämpöistä ja ihanaa, joka muistuttaa minua aina Norjasta. Kiitos Leine Merino -lammastila!

Muut postaukseni Norjasta löydät näiden linkkien takaa:

Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Viikkoni norjalaisena lammasfarmarina

On the road in Sweden & Norway


In English: This is how our home for a week looked like, when we were volunteering at a sheep farm in the mountains of Norway.  It was an oblique and not the cleanest house with wooden floors and art and drying lamb shanks everywhere, but still so cozy. My room was tiny and the old window was letting the cold air in, but a heater fixed this problem after the first days when I finally understood to turn it on. The old man Anders living in the house had made almost all the furniture by himself from wood – bookshelves, rocking chairs, even window frames. There were also lovely colorful textiles everywhere, and of course warm sheepskins. We were often sitting in the corner of the living room or by the dining table, sipping homemade wine and listening to the grandfather-like person’s lively stories from hippie times in the 60’s California, the farm’s history with American exchange students, or the two ladies that had formerly lived in the house. Even if I’m not the most talkative person myself, stories told by local people are one of the best things in traveling, as you can get to dive into the culture via them, and know things you wouldn’t otherwise had bumped into at all. We had a lovely home for a week, thank you Leine Merino sheep farm!

Loput hääturinat ja kertomus siitä, kun kohtasin Suomen vaarallisimman eläimen

Mikäli haluat raflaavan otsikon luettuasi hypätä suoraan siitä Suomen vaarallisimmasta eläimestä kertovaan kohtaan, niin selaa suosiolla sivua alaspäin! Ajattelin nimittäin aloittaa kertomalla vielä hieman siitä, miten hääjuhliemme järjestelyt toteutettiin. Ehkäpä joku omaa suurta rakkauden päiväänsä suunnitteleva saa näistä jonkinmoista vinkkiä. Meillä oli nimittäin aivan ihanat ja todella lämminhenkiset hääjuhlat! Veikkaisin, että ne myöskin toteutettiin keskimääräistä pienemmällä budjetilla. Tällä hetkellä seikkaillaan oikeasti jossain päin Brasilian Bahian osavaltiota häämatkallamme, mutta ajastin tämän teemaan sopivan postauksen päivittämään blogin ihan itsekseen.

15
11 (2)
25
19 (1)

Häävalmistelut aloitettiin tietenkin tärkeimmästä eli kosinnasta vihkitoimituksesta juhlapaikan etsinnästä, me kun olimme jo aiemmin menneet virallisesti naimisiin maistraatissa. Tarkkaa päivää ei vielä oltu lyöty lukkoon, mikä helpotti hommaa, vaikka ei oltukaan liikkeellä mitenkään turhan aikaisin. Jotkuthan varailee kirkkoja ja juhlatiloja jopa vuosia ennen itse h-hetkeä, mutta me aloitettiin noin puoli vuotta ennen juhlia. Kustavissa sijaitseva Itätalon talonpoikaiskartano löytyi perinteisesti googlettelemalla. Paikka oli meren äärellä, kaunis ja edullinenkin, joten lähdettiin eräänä viikonloppuna paikan päälle katsomaan ja juttelemaan Itätalon omistajan kanssa. Varaus juhlapaikasta tehtiin siis viitisen kuukautta ennen bileitä.

Seuraava iso juttu olivat tarjoilut, joka osoittautui näiden juhlien suurimmaksi menoeräksi. Ei haluttu nakittaa ketään tarjoilemaan tai tiskivuoroon saati hääriä itse hellan edessä, joten pitopalvelu sen olla pitäisi. Haasteena oli sellaisen kokin löytäminen, joka osaisi laittaa oikeasti maistuvaa kasvisruokaa. Lähettelin tarjouspyyntöjä muutamille Turun alueen kasvisravintoloille, mutta tartuttiin lopulta Itätalon omistajan tarjoukseen tutusta kokista ja tarjoilijoista. He hoitivat ruokailun, kakkukahvit ja iltapalan (sekä paikalla yöpyjille tietenkin myös aamupalan), mutta myös alkoholittomat ruokajuomat, astiat, pöytäliinat sun muut asiaan kuuluvat tilpehöörit.  Lautasliinat tosin ostimme itse. Tarjolla oli ihania salaatteja, tapaslajitelma, kasvispihvejä, uusia perunoita, tofupaistosta ja tuoretta leipää levitteineen. Minä olin edellisenä päivänä tehnyt tarjolle vielä marinoitua seitaniakin. Lihansyöjille olimme päättäneet tarjota lisäksi paikallista savulohta, jotta kenenkään ei tarvitsisi nyrpistellä nenäänsä pelkän kasvisruoan edessä. Eikä kukaan niin tehnytkään, mitä nyt joku ilmoitti ottaneensa oman makkarapaketin mukaan!

Alkoholijuomat ja limsat haettiin (mistäpä muualtakaan kuin) Tallinnasta. Ruoan kanssa oli viiniä, olutta ja limpparia, myöhemmin illalla tarjolla oli lisäksi myös siideriä ja caipirinhoja. Pienimuotoinen karkkibuffet hoidettiin itse ja taisi kakkukahvien kanssa olla myös jonkinlaisia pikkuleipiä.

2830
21 9 (1)
36

9 (2)
40

Juhlapaikan koristeluilla ei ihan hirveästi päätä vaivattu. Juhlan päätilana toiminut tallin ylinen oli jo itsessään niin tunnelmallinen, ettei sitä juurikaan tarvinnut koristella! Ei myöskään jaettu vieraille mitään tilpehöörejä tai hääkarkkeja, jotka päätyisivät ennemmin tai myöhemmin kuitenkin roskiin. Selailin Pinterestiä ja nettiä muutenkin, mutta melko vähän ideoita sieltä hääpelejä ja merikiviin valkoisilla maalitusseilla kirjoitettavaa ja isoon lasipurkkiin kerättävää vieraskirjaa lukuunottamatta tarttui. Tuo vieraskirja oli kuitenkin tosi ihana, ja komeilee nyt meidän olohuoneessa Jyväskylässä! Kukkamaljakoiksi pääsi sininen lasipullokokoelmani, joka on majaillut vanhempieni nurkissa odottamassa päivää, jona pääsisi taas käyttöön. Askartelin yhdestä kokonaisesta kuormalavasta ja joistakin kuormalavan palasista kylttejä valkoisen maalin avustuksella. Äiti oli ostanut kimaltavaa harsokangasta, joka aseteltiin valkoisten pöytäliinojen päälle merikivien kanssa. Tallin ylinen toimii yleensä galleriana, ja tuolloin siellä oli esillä hienoja maalauksia sekä suloisia pronssisia norppaveistoksia, joista osa jätettiin pöytiin. Näiden lisäksi oltiin hommattu valosarjoja ja yhdet valkoiset verhot hääparin eli meidän pöydän takana olevaa ikkunaa peittämään.

Kukat kerättiin kaunista morsiuskimppuani myöten tienvarresta häitä edeltävänä iltana, kun olimme koristelemassa tilaa. Suomen luonto oli kasvattanut meille niin ihania luonnonkukkia, että miksipä olisimme lähteneet ostamaan jotain ulkomaisia tuontiruusuja. Kissankellot, saniaiset, heinät ja koiranputket olivat paljon kauniimpia yhdessä ja sopivat häidemme tunnelmaan paremmin. Joku oli vielä juhlapäivän aamuna käynyt pystyttämässä portinpieleen juhannuskoivut ja tuonut pari oksaa muutenkin koristeeksi. Luonnonkukkia hyödynnettiin myös itse askarrelluissa kutsukorteissa, joiden kanteen liimailin keväällä keräämiäni ja prässäämiäni valkovuokkoja pitsien kaveriksi. Tekstit taiteilin itse tietokoneella. Do it yourself!

hää1
hää2

Ohjelmanumerot aiheuttivat ehkä eniten päänvaivaa. Tervetuliaismaljojen yhteydessä pidettäisiin pari lyhyttä puhetta, häävalssi tanssittaisiin, isäni bändi Butugihvel Boogie Band olisi tietysti myöhemmin illalla orkesterina ja ystäväni Enya oli lupautunut ottamaan kuvia juhlissa, mutta mitä muuta sitä oikein pitäisi olla? Ei haluttu kuitenkaan mitään minuuttiaikataulua leikkeineen joita suurin osa vieraista joutuisi vain katsomaan sivusta, vaan enemmänkin sellaista rentoa yhdessäoloa. Päätettiin sitten ottaa ohjelmaan hääpeleiksi bingo ja tietovisa, joista etenkin ensimmäinen vaikutti olevan menestys. Otin mallia netistä ja hoidin pelidesignin itse. Pihalta löytyi trampoliini hurjapäitä viihdyttämään, ja pihapelejä kuten mölkky ja krokettikin taisi paikalla olla, mutta ei niitä kukaan ehtinyt pelaamaan. Saunakin lämpeni, tosin tiensä sinne taisivat löytää ainoastaan bändin jäsenet. Vieraat juttelivat ja hengailivat keskenään sekä esittivät joitain ohjelmanumeroitakin, ja hääpari yritti ehtiä puhumaan mahdollisimman monen kanssa. Silti tuntui ettei kenenkään kanssa ehdinyt oikein jutella kunnolla! Bändin lopetettua setäni veti vielä karaokea pikkutunneille asti. Ja olipa mulla Spotify-soittolistakin varmuuden vuoksi tehtynä, mutta ei me sitäkään ehditty soittamaan.

15 (1)
57
s19
25

Entäs se morsiuspuku? Se tilattiin riskillä netistä, tarkemmin sanottuna Etsystä, mistä löytyy kaikenlaisia kauniita, persoonallisia ja vähän rennompiakin häämekkoja suht edullisesti. Myyjä väitti mekkoni olevan oikeinpa vintagea, ja onnekseni kaunis mekko istui täydellisesti ylleni. En jaksanut alkaa metsästämään mitään muitakaan asusteita kaupungilta, vaan ostin myöskin second handia olevat sandaalit ja pitkähihaisen boleron, sekä kukkapannan ja joitain koruja netistä (voihan Ebay). Joitain juttuja kuten alusvaatteet ostin sentään ihan normaalista kaupasta. Sulhasen valkoinen pellavableiseri ja siihen sopivat housut ja paita taas löytyivät Portugalista, El Corte Inglésistä. Kengät oli omasta takaa, kravatti taas piti ostaa mutta eri kaupasta. Ja sormuksethan meillä jo oli, niin niitä ei tarvinnut enää miettiä!

Kävin hääjuhlien aamuna Turussa Greenlips Beauty -nimisessä luomuhoitolassa/ekokampaamossa meikattavana ja kammattavana. Olin varmaan oikea kampaajan painajainen, sillä en yhtään tiennyt miten tukkani haluaisin, vaikka olinkin yrittänyt etsiä jotain inspiraatiota avuksi. Kampaaja päätyi lähinnä pesemään sekä leikkaamaan hiukseni siistimmiksi ja loihtimaan minulle kauniin keijukaiskampauksen. Kasvoille sudittiin mineraalimeikkejä. En yleensä meikkaa ollenkaan (ja jos meikkaankin niin se tarkoittaa lähinnä pelkkää ripsiväriä), joten turkoosi luomiväri tuntui aluksi aika hurjalta, mutta näytti oikeastaan lopulta tosi kivalta ja sopi haltialookkiini kuin nakutettu. Kiitos Greenlips, teille lämmin suositus! Kynnet olin kuitenkin lakannut edellisenä iltana ihan itse (ankaran kynsienpuremislakon jälkeen).

Siinä taisikin jo tulla melkeinpä kaikki oleellinen, mikä näitä hääjuhliä järjestettäessä täytyi ottaa huomioon. Säästyttiin osasta vaivaa, kun itse vihkiseremonia oli ollut jo lähes vuoden varsinaisia juhlia aikaisemmin, eikä siihen liittyviä juttuja tai vihkipaikalta juhlapaikkaan siirtymisiä tarvinnut miettiä. Kysyppä kuitenkin pois vaan jos jokin asia jäi vielä askarruttamaan!

Lisää juttuja meidän häistä löydät täältä ja täältä.

52
kyyk239 54

Entäpä se Suomen vaarallisin eläin sitten?

Ei, en kohdannut Kustavissa hirveä, joka tappaa eniten ihmisiä Suomessa (tai no, se oikea syypää hirvikolareihin taitaa kumminkin olla ihminen itse autoineen. Jos hirveä ei lasketa, niin naudat ja koirat aiheuttavat eniten kuolemia). Riippuu kai määritelmästä että miten sitä vaarallisuutta mitataan, mutta punkki eli puutiainen kuuluu kenties jo top 5:seen Suomen tappavien eläinten listalla, ja kuolemantapauksien lisäksi aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen vuosittain.

Sain näistä Turun saaristossa vietetyistä bileistä nimittäin vasempaan reiteeni punkin heinikossa juoksennellessani, ja tämä hienoisesta day afterista kärsinyt morsian tietysti huomasi sen vasta parin päivän jälkeen. Punertavan violetit rinkulat ilmaantuivat pureman ympärille marraskuussa, kun puremasta oli jo yli kolme kuukautta aikaa. YTHS:llä ihmeteltiin oudon näköisiä epäsäännöllisiä rinkuloita, otettiin verikokeesta borreliatesti (negatiivinen) ja määrättiin kortisonivoidetta ”pitkittyneeseen hyönteisenpiston aiheuttamaan ihoreaktioon” – just. Rinkulat sen kun vaan levisivät voiteesta huolimatta, ja tammikuussa sain vaivoin varatuksi uuden ajan YTHS:n terkkarille. Puhelimessa sain itse olla selittämässä borrelioosista terveydenhuollon ammattilaiselle, joka totesi että ”no mutta eihän sulla nyt mitään borrelioosia voi olla, kun testi kerran oli negatiivinen!” Sain kuitenkin ajan YTHS:n käytännön mukaan ensin ihan turhalle terveydenhoitajakäynnille, mistä alkoikin sitten aikamoinen lääkärirumba, sillä verikokeet näyttivät edelleen negatiivista. Tässä vaiheessa suurin rinkula oli halkaisijaltaan jo 25 cm ja aikoja joutui odottelemaan viikkotolkulla. Yleislääkäri, ihotautilääkäri etänä tabletin välityksellä, sitten lähete Keski-Suomen keskussairaalan ihotautipolille…

13 (1)
s28s21 17
s30s1824 (1)

Tämä rumba kuitenkin onneksi päättyi keväällä sinne ihotautipolille, jossa vihdoin ja viimein sain sen kauan kaivatun antibioottikuurin. Siinä vaiheessa rinkulat olivat alkaneet jo haalistua itsellään, mutta selvää oli että bakteeri ei ollut lähtenyt mihinkään. Selkeimmästä rinkulasta otettiin kuitenkin koepala, josta myöhemmin tosiaan löydettiin borreliabakteeri, ja sain diagnoosiksi Lymen borrelioosin. Elettiin maaliskuun loppua, ja punkin puremasta oli yli puoli vuotta aikaa. Onneksi kuumetta tai muitakaan oireita ei minulle kuitenkaan koskaan tullut (vaikka niin kyllä kuvittelin, kun korvani meni lukkoon ja soi monta päivää, mutta kyseinen ihotautilääkäri diagnosoi senkin olevan vain harmiton korvatulehdus. Tuon lääkärin vastaanoton aikana huoneessa ravasi muuten jatkuvasti erikoistuvia ihotautilääkäreitä tätä kummaa ihosairautta pällistelemässä. Siinä todettiin samalla myös savipuoli-ihottuma ylävatsasta, joten oli kyllä todella mielenkiintoinen lääkärikäynti esitellessäni ensin jalkaa, sitten korvaa ja vielä vähän vatsaakin varmaan neljälle lääkärille). Joillakin borrelioosi voi kroonistua ja rajoittaa elämää todella ikävästikin, ja sitä minäkin jouduin vähän pelkäämään, kun antibioottikuurin aloittamisessa kesti niin kauan. Oireet voivat kuitenkin tulla vielä muutaman vuoden päästäkin mikäli bakteeri on jäänyt kudoksiin piilottelemaan, joten sormia pidetään edelleen ristissä.

Muistona tästä episodista (ja tietty upeista hääjuhlista) on edelleen koepalan napsaisusta jäänyt pieni arpi reidessäni ja puremakohtaan on myös jäänyt jälki. Uskomatonta, miten vähän suomalaiset lääkärit näistä punkkitaudeista näyttävät olevan perillä, ainakin Turun seudun ulkopuolella. Ja kuinka vaikeaa oli sen antibioottikuurin määrääminen, vaikka perusflunssiin sun muihin niitä tunnutaan määräävän ihan tuosta vain. Viimeksi sain antibioottireseptin Afrikan tuliaisina saadun syylän takia, kun se jäädytettiin (siitä huolimatta että syyläthän aiheuttaa papillooma-virus, ei suinkaan bakteeri, joten voin kertoa että yhtäkään niistä pillereistä en syönyt). Toisesta, vielä borrelioosiakin vakavammasta ja yleistymään päin olevasta punkinpirulaisten aiheuttamasta sairaudesta, puutiaisaivotulehduksesta, voitte lukea omakohtaisia kokemuksia ystäväni Fannin blogista. Oli onni onnettomuudessa, että Fanni tiesi punkkijutuista aika tavalla ja hän mua patistikin menemään uudestaan lääkäriin. Kiitos kaikesta tuesta. ❤

Nyt ei ehkä ole se paras aika vuodesta muistutella tästä, mutta ottakaa kaikki vähänkään luonnossa liikkuvat viimeistään ensi keväänä se puutiaisaivotulehdukselta suojaava punkkirokote. Borrelioosia se ei kuitenkaan estä, joten luonnossa ja etenkin saaristoissa kulkiessanne – suojautukaa mahdollisuuksien mukaan ja muistakaa ne tarkastukset vaikka rokote olisikin otettuna! Uutisoinnin mukaan punkkien levittämät sairaudet kun ovat yleistymässä ja niistä on vastikään löydetty myös uusia tautibakteereja.

Tuli sitten vähän kalliiksi se punkki. Olen kuitenkin kiitollinen, ettei käynyt pahemmin. Hysteeriseksi ei kannata ruveta, mutta omalla terveydellään ei myöskään ole kiva leikkiä, etenkin kun suhteellisen pienellä vaivalla voi pienentää riskejä aika paljon.

s31
14 (1)

Kaikki kuvat by Enya Honkanen, paitsi kuvat kutsukortista ja morsiuskimpusta.


In English: Our wedding party was such a beautiful ceremony that I wanted to share some specs behind, how everything was organized and so on. Maybe someone who is planning for their big day of love will get some ideas from it. We started the planning by reserving the space, which we found from google, some half a year before the h-hour. The place was so pretty that we didn’t have to think much about the decorations, just brought some stuff like blue glass bottles, lights and some glass jars, and picked wild flowers to put into the bottles and for my bridal bouquet. Also the invitations were self made. The biggest budget eater was the food, since we wanted someone to prepare delicious vegetarian food and cake for us. The wedding place could organize a chef and oh how good everything was! I also brought some marinated seitan to complete the set. Then there was the program. I designed some wedding games like bingo and a quiz, my father’s band played in the evening and of course there were some speeches as well – not to forget the wedding waltz. We had also sauna and outdoor games but no one had time for them from the relaxed hanging out (or jumping on the trampoline). The night was finished with karaoke! My bridal dress was a vintage piece ordered from Etsy, and completed with quite a lot of other stuff found on the online markets (such as Ebay…). The groom’s suit was bought from El Corte Inglés in Portugal. On the morning of the big day I went to an eco beauty salon to do my hair and make up. They made me look like a fairy! I think that was everything important, but feel free to ask. My other posts about our wedding can be found here and here.

In our wedding party I also happened to meet the most dangerous animal of Finland, as I got bitten by a tick. Purple rings were developed around the bite on my thigh after several months, and I was running in many doctor’s offices before they finally could find the borrelia bacteria and I got the antibiotics and diagnosed with Lyme borreliosis, more than half a year after the tick. So be careful with these little bastards when spending time in the nature!

All photos by Enya Honkanen except the ones of the invitation card and the bridal bouquet.

Honeymoon Brasiliassa

Tämä meidän naimisiinmeno tuntuu olevan sellainen prosessi, joka vaan venyy ja paukkuu niin kuin kengänpohjaan liiskautunut purukumi. (Olipas kaunis vertauskuva.) Mitäpä sitä kaikkea hoitamaan nätisti parin päivän aikana pois päiväjärjestyksestä, kun asiaankuuluvia prosessin osasia voi ripotella vuosien aikajanallekin? Näin toisen hääpäivän hujakoilla onkin siis oiva aika keksiä häälahjaksi saadulle honeymoon-rahastolle käyttöä, ja toteuttaa vihdoinkin meidän kauan odotettu (mutta vasta hiljattain suunniteltu ja lukkoonlyöty) häämatkamme!

Ja koska minä nyt olen jo valmiiksi täällä Etelä-Ameriikan mantereella, niin päätimme yksissä tuumin, että kohde meidän honeymoonille tulisi olemaan mikäpä muukaan kuin – rumpujen pärinää – Brasilia! Tänään onkin tullut jo kaksi rakkaudentäyteistä vuotta kuluneeksi siitä, kun sanoimme toisillemme tahdon Turun maistraatissa, joten eiköhän nyt ala olla jo korkea aika. Kauniissa Kustavissa upeiden ihmisten ympäröiminä vietetyistä ihanista hääjuhlistakin on vierähtänyt yli vuoden päivät. Olemmehan me olleet yhdessä reissussa niin Portugalissa kuin Sambiassakin, mutta häämatka on kuitenkin niin spesiaali juttu, että kyllä sen täytyi olla jotain muuta kuin työntäyteistä afrikkalaista arkea tai sulhasen kotimaassa oleilua.

16 12 (1)
18 16 (1)

Minne me sitten suuntaamme?

Treffit Rio de Janeirossa

Meillä on viikon päästä treffit Rio de Janeirossa varhain maanantaiaamuna (miten romanttinen ajankohta), minne Zé saapuu Suomesta ja minä täältä Curitibasta. Sieltä otamme heti hatkat ja painumme neljäksi-viideksi päiväksi rentoihin saaritunnelmiin Ilha Granden turkoosivetisille rannoille snorklailemaan ja viidakon peittämille kukkuloille samoilemaan. Asumme ensimmäiset pari yötä rantamökissä ja jälkimmäiset kolme yötä kukkulan laella olevassa upeassa bungalowissa, jossa ei ole seiniä! Saamme siis nukkua kirjaimellisesti sademetsän syleilyssä.

20
12 (2)
34
5
33

32

Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Roadtrip Bahiassa

Ilha Grandelta matkaamme takaisin Rioon, mutta emme jää tälläkään kertaa ihastelemaan Cidade Maravilhosaa, vaan lennämme Salvadorin kaupunkiin Bahian osavaltiossa. Kiertelemme väreissä kylpevää historiallista keskustaa puolen päivän verran, kunnes hyppäämme vuokra-autoomme ja lähdemme viideksi päiväksi roadtripille. Ajamme ensin länteen katsastamaan Chapada Diamantinan kansallispuiston, jossa ajattelimme viettää kolme kokonaista päivää kirkkaansinisten sadevedellä täyttyneiden luolien, vesiputousten ja vuorten keskellä.

42 7
37 10
45 kyyk1
51

Paratiisirantoja ja faveloita

Viimeiseksi roadtrip-päiväksi huristelemme takaisin rannikolle ja otamme veneen Ilha de Boipeban paratiisisaarelle, jonka valkohiekkaisilla rannoilla saamme letkotella ja snorkkeloida parin metrin päässä Atlantista sijaitsevassa bungalowissa yöpyen – jos siis maltamme siirtyä palmujen alta riippumatosta mihinkään. Boipebalta takaisin Salvadoriin selvittyämme lennämme takaisin Rioon ja katsastamme kaupungin parhaat palat parin päivän aikana. Sitten joudumme taas hyvästelemään toisemme vielä kuukaudeksi, ja minulla on lentojenostokämmistäni johtuen yksi ekstrapäivä aikaa Riossa ennen paluuta Curitibaan. Onneksi mokasin sentään näin päin, eikä kyse ole yhdestä päivästä vähemmän! Ehkäpä lähden favelayhteisöä tukevalle kävelyretkelle Rocinhaan, tai kapuan jollekin kaupungin viidakkoisista kukkuloista.

Tällainen suunnitelma meillä on hanimuuniamme varten – miltäs kuulostaa? Vaikuttaako roadtrip Brasiliassa vähän turhankin jännittävältä idealta?

s24
4 s26
10 (2) s29
20 (1) s14

Tuli muuten mieleen, että kiitoskortteja emme ole saaneet vieläkään teetettyä emmekä siis myöskään postiin. Kehtaakohan niitä enää tässä vaiheessa lähettääkään? Sukulaisille nyt ainakin täytyy sellaiset vielä antaa, mutta niille kavereilla jotka tätä lukevat: jos olit juhlissa ja haluat ehdottomati kortin meiltä mattimyöhäisiltä, niin hihkaise – ehkä vuoden päästä voit sitten odottaa korttia postiluukustasi. Tai ehkä teetämme kiitoskortit vasta Portugalin-häiden jälkeen – sellaisetkin kun pitäisi vielä järjestää. Sulhasella vaan on niin kovat vaatimukset sille seremonialle, että säiden, ulkopuolisten ihmisten ja muiden speksien puolesta potentiaalisia kuukausia on vuodessa noin yksi, ja tänä vuonna se vietettiin Sambiassa. Mutta Brasilian kokoiset kiitokset kaikille ihanille häävieraille, jotka lahjoittivat osuutensa matkakassaan! Muuten oltaisiin saatu tyytyä johonkin huomattavasti vaatimattomampaan suunnitelmaan. Kiitos. ❤

s27 s23
22 (1) s13

Sukunimenmuutoshakemuksenikin (voihan suomen kieli) on sekin edelleen maistraatin käsiteltävänä.

Kaikki kuvat by ihana ja lahjakas Enya Honkanen.


In English: Today is our second wedding anniversary, and it’s finally time to head for our honeymoon! Yes, arranging all these details of getting married has indeed been quite a process. Already one year has passed since this wonderful wedding party we got to spend with our loved ones. But guess where we are heading for the honeymoon? To Brazil, of course! The decision was easy, since I’m already located in here. We will have a date in Rio de Janeiro, after which we will spend some days on Ilha Grande, living in a jungle bungalow with no walls. After that we will fly to historical Salvador and rent a car to do a roadtrip in Bahia. We will explore Chapada Diamantina national park for three days and snorkel on the paradise beaches of Ilha de Boipeba. After that we still have two days to see the best of Rio. How does it sound like?

We have been very slow with our marriage process, and there are still some things to do, such as thank you cards (not sure if we’ll have the guts to send them this late anymore), and another wedding ceremony in Portugal! Oh, and I am waiting to add one more last name for myself too. But we want to say a Brazil-sized thank you to all those people who made this trip possible for us by contributing to our honeymoon funds as a wedding gift! Thank you. ❤ 

All the photos by lovely and talented Enya Honkanen.

Sambialaista yliopistoelämää

Tänään pyörähti mittariin jo kolme kokonaista viikkoa täällä Afrikan kamaralla. Työskentely on lähtenyt liikkeelle hitaanlaisesti, mutta siihen on sentään jo päästy kiinni. Olihan tällainen hidas startti ehkä vähän odotettavissakin, mutta turhautumisen hetkiä on silti koettu pariin otteeseen. Nyt on kuitenkin hyvä fiilis siitä, että hommat ovat vihdoin lähteneet käyntiin ja tehtävää riittää ainakin tällä hetkellä. Zélle on iskenyt pieni flunssanpoikanen ja mulla oli viime viikolla hieman vatsavaivoja, mutta muuten menee edelleen oikein mainiosti.

unza2

Tervetuloa UNZAlle!

unza1

Mingling bar, jossa wifi toimii jotenkuten.

unza3

Graduation square.

unza4

unza5

Kirjastorakennus kauniine patsaineen.

NECOS järjesti tämän viikon torstaina energiaprojektiinsa liittyen seminaarin, jossa toimin sihteerinä kirjaten ylös keskustelun kulkua. WWF Zambian kanssa toteutetun projektin tarkoituksena on ollut kehittää kestäviä energiamuotoja Materon asuinalueella, mihin on tähdätty edistämällä perinteisten hiilikeittimien osittaista korvaamista sahanpurupellettejä polttoaineena käyttävillä liesillä. Sahanpurua ei hyödynnetä mitenkään, joten se on hiiliä kestävämpi polttoaine, mutta savuttaa ja aiheuttaa terveyshaittoja yhtä kaikki. Seminaari oli todella inspiroiva ja keskustelut mielenkiintoisia, sillä vieraiksi oli kutsuttu edustajia niin julkishallinnosta, yrityksistä kuin järjestöistä ja akatemiastakin. Alkavalla viikolla tulisi ainakin viimeistellä raportti seminaarista ja käydä kartoittamassa omaa tutkimustani varten kaivoja ja vessoja koordinaatteineen, jotta saan tehtyä näytteenottosuunnitelman ja ehkä jopa kartan alueesta. Myös kuivakäymälöiden virtsanäytteilleni haettava Ethical Clearance -hakemus lähtee postiin, joten onhan tässä jotain jo aikaiseksi saatu!

unza6
unza7

unza8

Tyttöjen uudehkot asuntolat.

unza26

unza27

Poikien asuntolat, jotka tunnetaan myös nimellä The Ruins.

unza28 unza9
unza10

unza11

Iloinen silimbansoittajaryhmä!

unza12

Soittava ja tanssiva kulttuurikulkue.

unza14
unza13

Tämän postauksen tarkoituksena oli kuitenkin ottaa pieni katsaus pariin University of Zambian teemapäivään, joihin olen osallistunut viime ja toissaviikkojen perjantaina. Ensimmäisellä viikolla oli Social and Cultural Day, jota varten pääkampukselle oli pystytetty pienimuotoinen tapahtuma-areena. Muutama käsityöläinen oli tullut myymään tuotteitaan, ja ostinkin chitenge-kankaista ommellun pussukan ja pienen puisen pumban eli pahkasian. Itse ohjelma alkoi vasta iltapäivällä, mutta jo ennen varsinaisten esitysten alkamista pääsin vähän soittelemaan silimbaa eli isoa puista kellopeliä. Kun tanssiesitykset alkoivat, ei voinut muuta kuin uppoutua itsekin niihin rytmeihin ja hurrata muun yleisön mukana, kun tanssijat vispasivat lanteitaan ja paritanssijat antoivat palaa. Mieletöntä! Tanssiesitysten jälkeen kellon tikitys ajoi meidät kuitenkin lähtemään kotiin kesken ohjelman, jotta ehdimme perille ennen auringonlaskua. Ne olivat kuitenkin se päivän kiinnostavimman kuuloinen ohjelma, eli taidettiin poimia kirsikat kakun päältä.

unza15
unza16 unza17

 

unza18

Pääsin poseeraamaan tärkeiden henkilöiden kanssa hyvin vaivautuneena. Huomatkaa vieressäni seisovan miehen ihana kansallisasu suihkumyssypäähineineen!

unza19
unza20 unza21

unza22

Tällä tanssijalla oli sellainen meno että lensi ihan ilmaan!

unza23
unza25 unza24

Seuraavan viikon perjantaina oli UNZAn Ridgeway-kampuksella taasen Partnership Day, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti esitellä opiskelijoiden tutkimusta, verkostoitua ja luoda kontakteja yrityksiin ja muihin toimijoihin. Opiskelijat olivat pystyttäneet näyttelyt, joita oli yhteensä viisi tai kuusi, yhtä monta kuin opinto-ohjelmiakin. Edistettuina olivat ainakin ympäristöterveys, farmakologia, sairaanhoito, lääketiede ja fysioterapia. Itse pyörin lähinnä ensimmäisen näyttelyssä sattuneista syistä, lueskellen esitteitä ja jututtaen vähän opiskelijoitakin. Ympäristöterveyden opiskelijat olivat hakeneet edellisenä päivänä NECOSilta kuivakäymälän pienoismallia ja muuta rekvisiittaa näyttelyyn esillepantavaksi. Kävin myös ilmaisessa kehonkoostumusmittauksessa. Muuten tulokset vaikuttivat hyvältä, mutta luustoni oli vähän liian kevyt. Kalsiumia siis pitäisi syödä enemmän, ja lisätä liikuntaa. Sen mittauksen jälkeen olikin hyvä siirtyä tilaamaan vegehamppari lounaaksi ja odotella Zétä saapuvaksi. Kahden aikaan iltapäivällä alkoi varsinainen aikataulutettu ohjelma alkurukouksineen (täällä on ihan normaalia aloittaa mikä tahansa tapahtuma rukoilemalla) ja orkesterin soittamine Stand and Sing of Zambia, Proud and Free -kansallishymneineen (joka on itseasiassa virsi 501 eli Kuule isä taivaan pyyntö tää eli alunperin eteläafrikkalaisen Enoch Sontongan säveltämä God Bless Africa). Loisteliasta aloitusta seurasi puheita ja näyttelykilpailun voittajien palkitsemiset, joita emme kuitenkaan jääneet katsomaan.

unza29 unza30
unza31 unza32
unza33

unza34

Ympäristöterveyden opiskelijoiden näyttelyssä.

unza38

unza35

Rakennetun ympäristön vaikutuksista terveyteen…

unza36

Vesikioskin ja umpisäiliön pienoismallit.

unza37

Kuivakäymälän pienoismalli.

Tämän viikon perjantaina ei ollut mitään teemapäivää, vaan teimme eettisen selvityshakemuksen valmiiksi kemian laitoksen johtajan kanssa. Tyyppi oli ensitapaamisella hyvin jämptin ja vähän pelottavankin oloinen melkein kaksimetrinen mies joka tuntui kuvittelevan että Suomesta vaan lähetetään joku käyttämään Sambiaa hyväkseen omiin tutkimustarkoituksiinsa kunnon kolonialistin elkein, mutta tällä kertaa hänellä taisi olla parempi päivä, sillä hän oli oikein mukava. Tarjosi papereiden valmistelun ohessa kahvia, keksejä, karkkia, vettä ja Fantaa, ja kyseli onko mulla lapsia. Kun sanoin että ei ainakaan vielä, hän tivasi että mitä oikein odotan ja kertoi että itsellään on viisi kappaletta ”söpöjä vauvoja”. Hänen vaimonsa on pakko olla kotona huolehtimassa hänen vauvoistaan, ei hänellä ole muutakaan vaihtoehtoa. Että näin täällä. Sambialaiset sitten tykkäävät tehdä lapsia. Noin puolet kansasta on alle 15-vuotiaita ja vanhuksia näkyy katukuvassa hyvin vähän. Tässä mielenkiintoinen artikkeli aiheesta täältä Lusakan slummeista. Myös orpoja tuntuu olevan paljon. NECOSin nelikymppinen johtajakin joutuu huolehtimaan kuolleiden sisarustensa nuorisosta, jotka asuvat täällä samassa talossa meidän kanssa. Yksi päivä ensimmäisellä viikolla naapurissa olevan koulun pihassa leikkivät lapset kysyivät, olemmeko tulleet hakemaan heidät kauas pois. Itse hämmennyin ja sanoin että emme tietenkään ole heitä mihinkään kotoaan viemässä, mutta Zé huomautti että jospa nuo lapset olivatkin orpoja. Saattoivathan he olla kuulleet jostakin että länsimaalaiset voivat adoptoida orpolapsia Afrikasta. Aikamoista. Olisihan sitä melkein voinut yhden söpöläisen kotiin viedäkin.

unza41

Farmakologian opiskelija perinteistä yrttilääkintää esittelemässä.

unza40 unza42

Nyt eksyin taas aiheesta. Mutta eipä mulla sambialaisesta yliopistoelämästä taida hirveästi enempää sanottavaa olla, kun olen kuitenkin viettänyt suht vähän aikaa kampuksella enkä kurssejakaan ole täällä lukemassa. Tulevan viikon tiistaina meidän pitäisi mennä (synttäreideni kunniaksi, jes!) Immigration Officeen asioimaan kv-toimiston uuden harjoittelijan kanssa. (Hänen nimensä on Prudence, mutta en kyllä kuvailisi hänen olevan hirveän prudent. Olen muuten tavannut täällä myös Precious-nimisen tytön.) No, katsotaan päästäänkö toimistoon asti ja saadaanko opiskeluluvat kuntoon… Ensi viikonloppuna suuntaamme Livingstoneen aikeenamme nähdä Victorian putoukset ja ehkäpä käydä pienellä muutaman tunnin safarillakin. Majoitus on jo buukattu Jolly Boys Backpackers -hostellista, mutta bussiliput täytyy ilmeisesti hankkia vasta lähtöä edeltävänä päivänä. Ihanaa karistaa hetkeksi Lusakan pölyt kannoilta! Täällä olevista varsinaisista nähtävyyksistä olemme katsastaneet vasta National Museumin, turisteille suunnatun, lähinnä käsitöitä myyvän Sunday Marketin sekä keskustan kaoottisemmat marketit, joissa myydään (käytettyjen vaatteiden lisäksi) paikallisempaa tavaraa kuten värikkäitä chitenge-kankaita ja kiinalaisia kolmen euron sandaaleja, jollaiset ostin kun tahraiset reissukengiksi hankitut kirppistennarit alkoivat hävettää tarpeeksi. Tunnen itseni jatkuvasti ihan alipukeutuneeksi, kun kaikki joilla on vähänkään varaa ovat täällä ihan viimeisen päälle laittautuneita!

unza43

unza44

Herbalifen kehonkoostumusmittauskoju. Ja kukas se siellä mainoksessa poseeraa?

unza39

Jännä pyramidirakennus.

unza45

Kun kerran Cristiano Ronaldo on bongattu, niin kai sitä nyt pitää pakottaa toinen kuvaan maanmiehensä kanssa?

Nyt jorinat sikseen ja nukkumaan. Aivokuolio tuntuu iskevän edelleen yhdeksältä, joten sen jälkeen ei kannattaisi yrittääkään kirjoitella mitään järkevää. Ylös noustaan yhtä aikaa auringon kanssa, kuudelta. Yleensä naapurin naiset ovat jo siinä vaiheessa pesemässä pyykkiä ja pojat haravoimassa pihaa täydessä työn touhussa. Hyvää yötä!


In English: The University of Zambia has had already two theme days while we have been here. Here are some photos from the Social and Cultural Day with amazing traditional dances which took place on our first week here, and from Partnership Day that followed one week after the first event and where students had exhibitions and organizations had their stalls.