Syksyn kuulumisia Portugalista

Tervehdys! Ajattelin kirjoitella hieman kuulumisia täältä Portugalista, nyt kun syksy on vaihtumassa talveksi.

Olen ahertanut viimeiset puolitoista kuukautta tiukasti graduni parissa ja se on edistynytkin ihan mukavasti. Eiköhän tässä siis pian valmistuta maisteriksi. Zé on puolestaan löytänyt töitä, joissa viihtyy hyvin ja on mahdollisuus myös työskennellä kotoa, mikä on ihan mahtavaa. Minullakin saattaa alkaa hommat joulukuun alussa Lissabonissa – pidetään peukkuja. Viikon työrupeaman jälkeen ollaan viikonloppuisin hengailtu Zén kavereiden kanssa, tehty pieniä retkiä lähialueille, käyty sushibuffetissa syömässä ja elokuvissa jo useampaan kertaan.

Meillä on myös muutto edessä. Emme mahdu enää kauaa asumaan täällä maatilalla muuten kuin jonkun perheenjäsenen kanssa, joten näiden kahden asian summana olemme etsineet asuntoa kaupungista, ja löysimmekin tilavan huoneen vallan mainiolta vaikuttavasta kimppakämpästä hyvällä sijainnilla. Muutama vuosi sitten haaveilimme yhteisöllisemmästä asumisesta samanhenkisten ihmisten kanssa, ja nyt mahdollisuus siihen tupsahti nenän eteen kun sitä vähiten odotimme. Aika huippua! Lissabonin vuokrat ovat nousseet korkeiksi, joten yhteisöasuminen antaa myös mahdollisuuden säästää enemmän rahaa, mihin sen sitten tulevaisuudessa käytämmekään – ehkäpä ihkaomaan maatilkkuun, jonne voimme rakentaa ekotalon, tai sitten johonkin aivan muuhun.

Pääsen myös treenaamaan portugaliani, kun on kämppiksiä, mutta kerron kenties enemmän sitten kun asia on ajankohtaisempi, huoneemme nimittäin vapautuu vasta joulun aikaan. Summa summarum, elämä tuntuu kaiken tänne muuttoon liittyneen sotkun jälkeen pitkästä aikaa inspiroivalta ja tulevaisuus valoisalta, vaikka suunnitelmat ovat menneet uusiksi jo monta kertaa. Mutta sitä vartenhan niitä kai tehdään. Suomeen palaaminen ei ainakaan ole enää käynyt mielen vieressäkään!

snorklaus3 snorklaus2
snorklaus4 snorklaus8-horz
snorklaus5snorklaus9snorklaus7snorklaus6
snorklaus10 snorkeling

Syksy oli todella lämmin ja kuiva, joten kesäkelit jatkuivat aina lokakuun loppuun saakka. Vasta nyt marraskuun vaihduttua ilmat ovat viilenneet alle 20 asteeseen ja olemme saaneet (vihdoin!) kunnon sateita. Tämä maa on palanut ja ollut muutenkin helisemässä kuivuuden kourissa. Nyt talvi on kuitenkin tullut ja kuiva maa on alkanut vihertää nopeasti, mikä on ollut ihanaa nähdä. Kävimme tällä viikolla jopa tähystelemässä, näkyisikö metsässä sieniä, mutta ehkä ne alkavat kasvaa vasta nyt runsaampien sateiden jälkeen. Ehdimme tämän syksyn aikana käydä useita kertoja nauttimassa rantaelämästä, mutta myös välillä harrastamassa aktiviteetteja. Kävimme esimerkiksi pari kertaa snorklaamassa, kiipeilemässä ja patikoimassa. Patikkareiteistä taidan kirjoitella erikseen, mutta tässä on kuvia snorklausretkeltä Sesimbrasta.

Tuona päivänä lämpötila oli kolmenkympin hujakoilla, ja löysimme Sesimbran rantakallioita pitkin kulkemalla mahtavan snorklausspotin. Ihan kuin luonnon oma uima-allas, pieniä rantakiviin lyöviä aaltoja lukuunottamatta! Hitsi että rakastan veden alle tähystelyä ja kaiken sen vedenalaisen elämän tarkkailua kaikessa rauhassa. Siitä jos mistään tulee minulle todellinen zen-fiilis. Atlantin vesi on täällä päin tosin sen verran kylmää, että ilman märkäpukua snorklatessa on välillä pakko nousta rantakiville lämmittelemään auringossa. Mutta sehän ei haittaa yhtään! Minun snorklaillessani menemään vilukissa-Zé kiipeili vedestä kohoavia kallioita pitkin free water solo’illen. Ei tarvitse patjaa tai köyttä, kun voi otteen livetessä pudota veteen.

azeitao1 azeitao2 azeitao6 azeitao3 azeitao4 azeitao5

Portugalissa harrastetaan perinteisiä viikonloppumarkkinoita, joilla myydään melkein mitä tahansa elävistä eläimistä lähitienoon ruoantuottajien antimiin, paikallisten käsityöläisten tuotteisiin, puutarhakasveihin ja halpoihin vaatteisiin sekä tekstiileihin. Me pistäydyimme eräs viikonloppu läheisillä Azeitãon markkinoilla, jotka järjestetään aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Mercado Mensal de Azeitãosta ei traditionaalisuutta puutu, sillä nämä markkinat ovat saaneet alkunsa jo 1800-luvulla. Meillä oli agendalla päästä eroon häkissään turhanpanttina kököttäneestä fasaanipariskunnasta, josta kukaan ei enää ole halunnut pitää huolta. Onnistuimme, joten toivottavasti fasaanit saivat paremman uuden omistajan. Mukaan markkinoilta tarttui tällä kertaa vain joitain hedelmiä.

Azeitãon markkinoilla vierailemisesta kiinnostuneille tiedoksi, että paikan löytää esim. Google mapsista hakusanalla ”Mercado Mensal de Azeitão”, ja markkinat ovat auki noin kello 9-17.

oliivi1 oliivi2 oliivi3 oliivi4 oliivi5

Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni osallistumaan oliivien sadonkorjuuseen. Tai tarkemmin sanottuna, hoidin yksinäni oliivien sadonkorjuun. Eipä täällä ketään muuta kuin meitä tunnu sadonkorjuu kiinnostavan alkuunkaan, joten hedelmät ovat lähinnä vain mädäntyneet puihin, mikä on melkoinen sääli. Siksi tuntuukin hullulta, ettei meille anneta mahdollisuutta tehdä tästä maatilasta oikeasti kukoistavaa. Mutta onneksi maailma on täynnä maatiloja, joten pitäkää tunkkinne, me voimme hyvin elää unelmaamme jossain muuallakin.

Pihapuiden oliivit kypsyivät etuajassa, ja ne täytyi kerätä talteen jo viime kuussa. Suurin osa hedelmistä oli matoisia, joten sato ei ollut suuren suuri. Öljyä noista ei olisi paljoa puristettu, mutta oliiveja tuli juuri sopivasti niiden säilömisen harjoitteluun. En ehtinyt laittaa kaikkia samalla kertaa suolaliemeen, ja yhden yön liikaa seisonut pienempi satsi menikin pilalle. Onneksi kuvan 7-litrainen laatikko tuntuu onnistuneen ja oliivit ovat nyt jo aika hyviä! Vielä niissä on hieman kitkeryyttä jäljellä, joten ne saavat tekeytyä suola- ja mausteliemessään vielä jonkin aikaa.

kanat2 kanat3
kanat4 kanat6
kanat1 kanat5

Arkeen on myös kuulunut tiiviisti kanojen hoitaminen. Neljä tipuista selvisi, ja ne ovat jo kasvaneet vauhdilla sen verran suuriksi, etteivät rotat enää niitä uhkaa. Näissä kuvissakin tipuset näyttävät ihan untuvikoilta nykyiseen verrattuna! Tipuista kolme taitaa olla kanoja ja yksi kukko. Annettiin kanoille nimiksi Bertta, Martta ja Hertta. Kanaemoa ja kukkoa on kutsuttu Helgaksi ja Hugoksi. Tuskin niille on kukaan muu nimiä antanut. Pikkukukkoa olen tähän asti kutsunut vain Pojaksi, koska saattaa olla että se ei jää meille.

Päivittäiseen hoitorutiiniin on kuulunut ruokinta aamulla ja kopin siivous sekä toinen ruokinta illalla, jolloin ne ovat myös usein saaneet herkkuja kuten vihannesten kuoria, salaattia tai ruoantähteitä. Välillä vesiastia on täytetty ja kopin lattia pesty. Kanat on myös suljettu koppiinsa aina yöksi, jotta ne ovat paremmassa turvassa. Ne eivät kuitenkaan mene orrelleen nukkumaan eivätkä edes niille laitettuihin pehkuihin, vaan koisivat mieluummin paljaalla betonilattialla – omituisia tyyppejä. Niiden touhuja ja kuopsutteluja on kuitenkin ollut hauska seurailla, ja kovasti ilahduttaa kun ne juoksevat aina innoissaan portille vastaan. Kanoja tuleekin varmasti ikävä Lissabonissa, kun joudumme jättämään ne muiden hoteisiin. Toivottavasti saamme mahdollisuuden hoitaa pikkukanamme itse taas jossain vaiheessa.

Saimme myös syys-lokakuun vaihteessa viikonlopuksi vieraan Suomesta, ja joulukuussa on tulossa kahden seurueen verran lisää vieraita – itseasiassa koko kuukaudeksi, huh! Mutta ihanaa, että tärkeät ystävät jaksavat lähteä kyläilemään tänne asti ja saamme paitsi viettää aikaa heidän kanssaan, myös näyttää kaikki nämä upeat paikat. Täytyisi ehtiä kirjoitella meidän turistiviikonlopusta paremmin!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The warm autumn has passed and winter has arrived to Portugal with rains and cooler temperatures. I have been busy writing my master’s thesis, picking and curing olives and taking care of our chicks. We have also found time for some activities such as snorkeling, climbing, hiking and beaching in Sesimbra, which has been awesome in the warm weather and sun. One weekend we visited the traditional Mercado Mensal de Azeitão that has been organized the first Sunday of every month since the 19th century. Zé found a great job and I’m also hopefully about to, and we decided to move to Lisbon in an apartment shared with like-minded people. We will also be able to save more money for buying a land and building an eco home, or maybe something else. Anyway, after all the mess, life feels suddenly very inspiring and the future seems bright, despite all the changes of plans. But that’s what plans are for, right? At least returning to Finland hasn’t been crossing our minds anymore!

Me muutetaan Portugaliin!

Portugaliin muutto on ollut unelmissa siitä lähtien, kun lähdin ensimmäistä kertaa vierailemaan mieheni kotimaassa kolmisen vuotta sitten. Tai paremminkin pitäisi sanoa, että olemme tienneet muuttavamme sinne ennemmin tai myöhemmin. Olemme puhuneet siitä ystäville ja sukulaisille varovaisesti mutta varmaan niin usein, että puolet ovat luultavasti jo alkaneet pyöritellä silmiään ajatellen, että puhua aina voi, mutta käytännön toteutus on asia erikseen. Olemme tehneet monenlaisia eri suunnitelmia ja jättäneet ne joko hautumaan tai kuopanneet yksi kerrallaan palasten loksahdellessa kohdalleen. Toteutumassa oleva suunnitelma onkin ehkä se kaikkein itsestäänselvin: me muutamme Zén kotitilalle Sesimbraan. Lähtö on ennen elokuun puoliväliä.

pt39 pt1
pt14pt2
pt11

Suurimmalta haasteelta ja huolenaiheelta lähtöpäätöksen tekemisessä on tuntunut toimeentulo, eli töiden saaminen. Zé kuitenkin löytänee ainakin jonkinlaisia töitä suht helposti muuttoon mennessä, joten alkuun pääseminen on melko varmaa. Itse olen löytänyt mahdollisuuden tehdä töitä eräälle järjestölle kotoa käsin, mikä olisi aivan unelmavaihtoehto. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin sen(kin) suhteen. Suunnitelma B:nä uskon että ainakin Lissabonista löytyy jotain (call center, täältä tullaan?), vaikka työmatkat sinne verottaisivatkin noin 3 tuntia jokaisesta päivästä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että tässä vaiheessa on sopiva sauma lähteä. Maisterintutkintomme ovat pian graduja vaille valmiina, emmekä ole hankkineet mitään sen kummempia töitä Suomesta. Tiedän jo etukäteen, että suomalainen hyvä palkka ja työyhteisöön tutustuminen tekisivät lähdöstä vaikeampaa. Mitä järkeä olisi alkaa rakentaa tänne työuraa, kun kuitenkin olemme lähdössä ennemmin tai myöhemmin? Työkokemushan ei koskaan ole pahitteeksi, mutta mieluummin käytämme senkin ajan elämän rakentamiseen Portugalissa. Lisäksi siellä tuntuu olevan niin paljon enemmän mahdollisuuksia kaikkeen muuhun, mitä niiden töiden ohella haluamme elämässämme tehdä, kuten puutarhahommiin ja muuhun omavaraisempaan elämään, kiipeilyyn, patikointiin, polkujuoksuun, vesiaktiviteetteihin, rantahengailuun… You name it. Eiköhän kaikki järjesty.

pt10
pt15 pt16
pt13 pt17
pt19-horz pt18

Joka tapauksessa meillä on katto pään päällä, oma huone ja ruokaa jääkaapissa niin kauan, kunnes löydämme jotain millä elää, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi Portugalissa on ihan normaalia asua vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenäkin, heh. Perhekulttuuri on siellä niin erilaista kuin yksilökeskeisessä Suomessa, ja minusta on tavallaan hyvä asia, ettei heti 18-vuotiaana tarvitsekaan pärjätä omillaan, vaan perheiden sisällä autetaan toinen toistaan vaikka vähän hermo siinä kiristyisikin. Ja pakkokin se on, kun sosiaaliturvan taso on melko mitätön eikä Kela ole maksamassa nuorten vuokria, saati sitten että kaikille löytyisi aina heti töitä – ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, lapset pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan ja niin meidänkin jossain vaiheessa varmaan täytyy tehdä. Onhan siellä toki ongelmansakin, eikä vähiten eriarvoisuus, jos perheellä ei olekaan varaa auttaa ja maksaa koulutusta ynnä muuta. Mutta palattaisiinko tämän sivupolun jälkeen itse aiheeseen.

Toivon mukaan meidän ei siis kuitenkaan tarvitse viettää kovin pitkää aikaa Zén perheen nurkissa, vaan voimme siirtyä samalla sukutilalla noin 100 metrin päähän omaan residenssiimme, kun pystymme maksamaan omat laskumme. Miehen isovanhempien entisessä isossa, vanhassa kivitalossa sähköpattereista koituva sähkölasku syö talvisin melko suuren loven kukkaroon, mutta tuli takassa pitää sähkölaskut maltillisina. Koska minähän en siinä jääkaapissa ilman lämmitystä asu! Silti, talon laskuihin menee luultavasti vähemmän rahaa kuin mitä jonkin pienen asunnon vuokraan ja muihin kuluihin menisi. Talo on tällä hetkellä vuokrauskäytössä turisteille, ja ajattelimme että voisimme pitää ainakin yhden makuuhuoneen AirBnB:ssä vuokralla vastakin.

pt3 pt4-horz
pt5 pt6
pt7 pt9

Olen aina tuntenut itseni vähän juurettomaksi muutettuani koko elämäni paikasta toiseen muutaman vuoden välein, ja viime vuosina olen alkanut kaivata paikkaa, jossa voisi asua pidempäänkin kuin puoli vuotta-vuoden kerrallaan. Sellaista kotia, jonne kasvattaa juuret. Henkinen kodittomuus on varmaan tehnyt minusta tällaisen maailmalle janoavan seikkailijasielun, ja se onkin varmasti avuksi myös ulkomaille pysyvästi muutettaessa – ei tee pahemmin tuskaa repäistä itseään irti tutuista ympyröistä, kun sitä on tottunut tekemään koko elämänsä ajan. ”Koti on siellä missä sydän on” on luultavasti yksi kuluneimmista kliseistä mitä maa päällään kantaa, mutta tässä tapauksessa se on ihan totta. Oma sydän ei ole enää vuosiin tuntenut olevansa kotonaan Suomessa, vaikka kotimaasta monta rakastettavaa asiaa löytyykin (eikä näitä ole suinkaan vähiten läheiset ihmiset tai Suomen metsäluonto).

pt20 pt23
pt21 pt24
pt25 pt22
pt26 pt28

pt34

Ikivanhat korkkitammet ovat suuri rakkauteni aihe, ja kohta pääsen näkemään niitä joka päivä ja jopa omasta ikkunastani.

pt27

Toisaalta myös pidemmillä reissuilla kaukomailla olo on ollut levoton, eivätkä Sambia tai Brasilia tuntuneet paikoilta, jonne haluaisin jäädä ikuisiksi ajoiksi (vaikka nyt voisin kyllä ilomielin lähteä takaisin, mutta vain käymään). Päin vastoin, taisinpa potea välillä koti-ikävää, enkä suinkaan Suomeen vaan Portugaliin. Se tuntuu olevan paikka, missä en pode ”sitten kun -syndroomaa”, eli odota pääseväni jonnekin muualle tai vähintäänkin ole tietoinen, että pian on taas muutettava jonnekin ja elo tässäkin kodissa on vain väliaikaista. Päinvastoin, en haluaisi lähteä sieltä pois ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä Portugalissakaan olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Arki ja arjen murheet ovat läsnä missä ikinä asuikaan, mutta kyse onkin siitä, millaista arkea haluaa viettää, koska suurin osa elämästä kuitenkin on juuri sitä. Parempi tehdä arjestaan sellaista, että siitä ei edes tee mieli lähteä lomailemaan – tai ainakaan kovin usein, sillä en usko että reissut tähän muuttoon ovat kokonaan loppumassa.

pt30 pt31
pt32 pt33

Senpä takia en malta pääseväni sulkemaan tämän jyväskyläläisen opiskelija-asunnon ovea takanani ja rakentamaan sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Minulla on jo alustava suunnitelma 300-vuotiaalle sukutilalle perustettavaa permakulttuuripuutarhaa varten, ja olemme pohdiskelleet pienen pihasaunan ja ekologisen uimalammen rakentamista sitten jossain vaiheessa – vaikka rannallekaan ei tietysti ole kuin muutama kilometri. Jonkinlainen ekomökkikin olisi hauska tehdä tontille, vaikka puumaja! Kanoja on jo valmiiksi, koirakin pitäisi saada, ja ehkäpä uskallamme ottaa jossain vaiheessa myös pari vuohta tai lammasta? Tai mehiläisiä? Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Ensin pitänee aloittaa kartoittamalla, mitä puutarhassa kasvaa jo nyt – se kun on monesta kohtaa hieman ylikasvanutta pöpelikköä, joka odottelisi raivaajaansa. Appelsiinipuita, oliivipuita ja viiniköynnöksiäkin näyttäisi olevan, jos ne vain kaivaisi esiin. Koko markki ei tietenkään ole vain meidän, vaan tilan jakavilla sukulaisilla on omat alueensa, joista saavat päättää, mutta viljelytilaa taitaa silti olla enemmän kuin tarpeeksi meidänkin käyttöön.

pt40-horz pt41
pt35 pt36

Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta kertyneestä tavarasta, laittaa opinnot pakettiin ja nauttia täysin rinnoin Suomen kesästä, koska se tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kokonainen kesä täällä pohjolassa.  Lennot on jo varattu, joten uskallan julistaa asian lukkoonlyödyksi. 1700-luvun alkupuoliskolla perustettu maatila on todellakin juureva paikka ja säilynyt aikamoisena keitaana ympärillä leviävän omakotialueen keskellä. Ehkäpä ne minunkin juureni sopisivat sinne samaan multaan.  Nyt tuntuu aika onnekkaalta.

pt38 pt37

Postauksen kuvat ovat tulevalta kotitilaltamme ja sen lähialueilta naapurustosta (paitsi jälkimmäinen kuva Arrábidan vuoristoon, joka on vähän kauempaa). Ne on otettu viime vuoden joulukuussa keskellä talvea. Sesimbran seutu on yksi Portugalin kauneimmista alueista, ja olen kiitollinen että saamme asettua aloillemme juuri sinne. Paikkakunnan vanha kalastajakylämäinen keskusta on sekin vain parin kilometrin päässä, mutta se on tavallaan erillinen kokonaisuus alhaalla meren rannassa, joten kertonen siitä lisää joku toinen kerta. Tästä postauksesta saa kyllä hieman vihiä, miltä tulevassa kotikylässämme muuten näyttää.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: We are moving to Portugal! We have already bought the flights for mid-August, so I dare to say it’s really happening. Neither of us has secured a job yet, but there are some opportunities that hopefully will turn out just fine. Anyway, I’m sure there is always something at least for Zé to get us established. Besides work-related matters, Portugal is just offering so much more of those things we want to spend our days doing: gardening and other homesteading things, rock climbing, hiking, trail running, water activities, beaches… We are also not just jumping into emptiness but we have a place to stay for as long as needed, until we hopefully will move to the neighboring house on the same 300-year old family farm. The house used to belong to Zé’s grandparents and it’s now being rented for tourists.

Portugal is a place where we both feel at home, even to the event that my wandering soul does not want to leave from there at all (as seems to happen in most other places). In the last years I have been longing for a place where I can grow roots into, from where I don’t have to move after some months or a couple of years. It does not mean that life in Portugal would always be easy and glorious either, but everyday life has its sorrows anywhere, and it’s more about what kind of everyday one wants to have, since most of our lives is just that. Better make one’s everyday life into a life that does not make one want to take a holiday from it (at least not too often). We have already a lot of plans for the permaculture garden and we are dreaming about a dog and other animals (also a Finnish sauna), but we need to start with mapping the already existing plants in the garden – there are at least orange and olive trees and seems live some wine is growing also among all the other growth. A 300-year old family farm is a steady place to grow one’s roots, and I think mine could fit into that soil as well. I feel quite lucky.

Kasvihullun unelmapuutarha – Terra Nostra Garden

Kävelen värikkäiden kukkien ja viidakkomaisten istutusten reunustamilla hämärillä hiekkapoluilla. Ilma on niin kosteaa ja lämmintä, että hiki nousee pintaan, vaikka ei liikauttaisi eväänsäkään. Tai vaikka olisi pukeutunut pelkkään uimapukuun ja pyyhkeeseen, niin kuin minä, joka olin ajatellut vain pistäytyväni puutarhassa ja meneväni sitten valtavaan kuumaan lähteeseen kellumaan. Taivas ripauttaa välillä vettä, mutta sitä ei lehvästöjen suojissa edes huomaa. Polut ja massiivisten puiden reunustamat käytävät jatkuvat loputtomiin, mutta kyllästymisestä ei täällä ole vaaraa. Suu loksahtelee tämän tästä ammolleen, kun toinen toistaan upeampia puita, istutuksia ja vesiaiheita siltoineen tulee vastaan.

terra2 terra3-horz
terra7 terra10

Ja me melkein jätimme käymättä täällä, kun ”se nyt on vaan puutarha.” Emme ehtineet puutarhaan käydessämme Furnasissa bussilla, joiden aikataulut on tehty töissä ja asioilla käymiseen, ei varsinaisesti matkailijoille. Olen suurenmoisen iloinen, että toiseksi viimeisenä päivänämme Azoreilla päätimme sittenkin ajaa takaisin Furnasiin, ja käydä katsastamassa Terra Nostra Gardenin. Heinäkuinen sadepäivä oli juuri täydellinen tuossa ihanassa puutarhassa vaelteluun.

terra9 terra12
terra13 terra16
terra14 terra17
terra15 terra18-horz
terra19 terra20
terra21 terra23
terra22 terra24
terra26 terra25
terra32terra27
terra30 terra28
terra29 terra31
terra34
terra35terra33 terra37
terra36 terra38
terra40-horz terra41
terra42

Furnasin keskustan tuntumassa sijaitseva puutarha on aivan mieletön ja monipuolinen erilaisine kukkapenkkeineen, elävine kasvikokoelmineen ja loppumattomine viidakkopuskineen. Puutarhassa on yksi maailman merkittävimmistä kameliakokoelmista. Muhkuraiset satoja vuosia vanhat puut reunustavat kävelyteitä, joita pitkin voi harhailla ympäriinsä katsellen mitä erilaisimpia istutuksia. Vanhoja Azorien endeemisiä lehtipuita peittää tuuhea sammal, aivan kuin manner-Portugalin pohjoisissa metsissä. Oikeastaan myös patsaita, siltoja, maata ja vähän kaikkea peittää sammal tai vähintään köynnös tai joku muu vihreä asia, niin paljon kasvit pitävät tästä saarilla vallitsevasta kosteasta ilmanalasta. Eläinaiheisessa patsaspuistossa törmää dinosaurukseen ja gorillaan, lummelammen keskelle voi astella kiviä pitkin, ja toinen lammikko on karppien ja sorsien koti. Kaikkea tätä halkovat lämpimänä höyryävät keltaiset purot, jotka saavat alkunsa maapallon sisuksista. Olemmehan itseasiassa kauan sitten sammuneen tulivuoren kraaterissa, jonka laaksoon Furnasin kylä on rakennettu. Tuon kraaterin pilvillä verhotut seinämät vilkkuvat välillä puiden välistä. Keltaiset purot laskevat Terra Nostra hotellin edessä aukenevaan valtavan kokoiseen jo vuonna 1780 rakennettuun uima-altaaseen, jossa kymmenet ellei sadat ihmiset mahtuisivat pulikoimaan yhtäaikaa 35-40-asteisessa mineraalirikkaassa vedessä, josta täytyy välillä nousta ylös vilvoittelemaan. Näillä vesillä on vuosisatojen saatossa hoidettu niin reumaa kuin lihavuuttakin. En ihmettele, mikäli tässä mystisessä energioita kohottavassa paikassa joku on sairaudestaan parantunutkin. Ainakin minä olin altaassa pulikoinnin jälkeen täydellisen rentoutuneessa tilassa.

terra5 terra8-horz
terra4

Terra Nostra Gardeniin on sisäänpääsymaksu, joka on aikuisilta 6 euroa. Puiston aukioloajat vaihtelevat kausittain, joten kannattaa tarkistaa sulkemisaika ennen vierailua. Suihkuista tuli muistaakseni vain kylmää vettä, mikä oli vähän tunnelmanlässäyttäjä ihanan lämpimän altaan jälkeen. Plussaa tulee silti privaateista pukukopeista, vaikka itse suihku olikin ulkosalla. Muuten ihanaa, mutta olisi siinä vähän enemmän seinää voinut ympärillä olla. No, kyllä siitä suihkustakin selvittiin, ja päästiin puhdistuneina illastamaan Ponta Delgadaan viimeisen illan kunniaksi.

In English: In Terra Nostra Garden of the Azores I could not help gasping at all those colorful flowers, jungle-like plantations of shrubs, and centuries old lumpy trees that had moss growing on top of them. Moss was actually everywhere else too. The garden is wonderfully varied, hosting native species to Azores but also one of the largest camellia collection in the world. I was wandering around in a bathing suit and a towel, since we first thought to visit the garden just briefly and then go to swim in the huuuge thermal pool. Well, we were completely surprised by the size of the garden, with its endless paths leading us through those beautiful plants and water features. The steaming yellow streams were flowing to the mineral water pool with temperatures of 35-40 degrees C, that has been used for curing of diseases over times. After all, we were in a valley that was a crater of a long gone volcano. I am forever happy that we decided to drive back to Furnas just to visit this mystical and energy-enchanting garden.

Koti Lissabonissa

Näkymät ikkunasta kadulle.
Tällaisen kopperon vuokrasin Lissabonista työharjoitteluni ajaksi. Paljon muuta huoneeseen ei mahtunut kuin sänky ja pöytä, mutta kodikas se oli koko pienen pinta-alansa edestä. Huoneestani oli käynti käytävään, jonka varrella oli ovet muihin makuuhuoneisiin, kylppäriin ja keittiöön. Vuokraa maksoin parisataa euroa ja parikymppiä käyttökuluista päälle, mikä on aika paljon maassa, jossa minimipalkka on 500 euron kieppeissä. Tosin keskustasijainti pääkaupungissa tietysti vaikutti myös.
Keittiöstä taas pääsi takapihan terassille, joka oli asunnon paras puoli. Monesti syötiin illallistakin ulkosalla, kun keittiö oli täynnä kaikki yhtä aikaa kokkaamaan pyrkiviä kämppiksiä. Portugalissahan syödään vasta kahdeksan-kymmenen aikaan illalla. Itse kuitenkin olen tässä asiassa hyvin suomalainen ja tykkään syödä illallisen heti kotiin tultuani, ja myöhemmin vielä tarvittaessa jotain pientä, eikä toisin päin. Keittiöruuhkaa saikin hyvin välteltyä, kun aloin kokata heti puoli seitsemän aikaan työharjoittelusta kotiuduttuani. Huomatkaa muuten tyylikkäät Coca-Cola Zero -tuolit!
Talon etupuolelta näyttää, että asunto on toisessa kerroksessa, mutta takapihan puolelta se onkin maantasalla, ja alakerran naapurin kuoppatakapiha ja sen ylittävä siltaratkaisu ovat vähintäänkin mielenkiintoiset.

Tässä tuli syötyä monet aamu- ja iltapalat.

Ja sitten päästäänkin kitukasvuiseen puutarhaplänttiini. Takapihan maaperähän oli suoraansanottuna ravinteetonta tomua, jonka seasta löytyi kaikenmoista kaakelin- ja tiilenpalasista metalliesineisiin. Päätin kuitenkin yrittää kasvattaa siinä jotain, jos vaikka onnistaisikin. Kasvit ostin valmiina taimina, paitsi paprikat, jotka anoppini oli kasvattanut pieniksi taimiksi siemenistä. Lannoitteeksi yritin tuoda hevosenlantaa, mutta sitä olisi luultavasti pitänyt olla paljon enemmän, ja ylipäätään uuden mullan tuominen penkkien perustaksi olisi varmaan ollut ihan järkevä veto. Ehkä ne rikkaruohotkin olisi voinut kitkeä muualtakin kuin kasvien välittömästä läheisyydestä?

Tämä kukka oli kuin ihmeen kaupalla elokuun alkuun mennessä muuttunut pieneksi munakoisoksi!

Tunkiosta kasvava viikunapuu.

 Ja naapuripuun vakioasiakas! Raakkuva herra papukaija, mistä lie karannut (kuva pokkarilaatua, sillä sen zoomilla papukaijasta sai edes jonkinmoisen otoksen).
Paprikat kasvoivat  hurjasti kokoa kesän mittaan, mutta eivät ehtineet tuottaa mitään syötävää.

Salaatit tuottivat parhaiten satoa.

 Kesäkurpitsat kyllä kukkivat ahkerasti, mutta kaupungissa ei varmaan ollut tarpeeksi pölyttäjiä, enkä itsekään kokeillut toimia sellaisena.

Vertailun vuoksi vielä pari ilta-aurinkoista kuvaa Quintinhasta, missä kasvatukset (paprikoita lukuunottamatta!) menestyivät hieman paremmin:

Unelmatarha

Oon käynyt kesän aikana aina silloin tällöin hoitelemassa kaupunginosamme Martin tänä vuonna perustettua Unelmatarha-nimistä kaupunkiviljelmää. Se on oikeastaan sissiviljelmä, mutta kaupunki on antanut sille epävirallisen siunauksensa kunnes paikalle tehdään remontti muutamien vuosien päästä. Entisen amfiteatterikatsomon pengerretyissä penkeissä kasvaa ainakin kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia, avomaankurkkua, chilejä, erilaisia papuja, porkkanaa, hernettä, kyssäkaalia, ruohosipulia, villisuolaheinää ja yksi mansikkapuska. Tomaatit kasvatin itse siemenestä ja on aika hieno tunne nähdä, kun varsissa killuu tomaatinmollukoita, jotka alkavat pikkuhiljaa kypsyä (kuvan vihreä yksilö irtosi vahingossa). Sisälle jääneistä tomaateista vain yksi teki kukkia, joita kukaan ei ilmeisestikään ole käynyt pölyttämässä, vaikka kuinka pidin ikkunaa auki. Kastelulammesta loppui vesi heinäkuussa, mutta onneksi sen jälkeen on satanut enemmän ja puistotyöntekijät ovat auttaneet kasteluveden tuomisessa paikalle. Tällainen yhteisöpuutarha on ollut tosi ihana ja kätevä tapa saada puuhastella viljelysten kanssa, kun itsellä ei ole edes parveketta, talon pihalle en saanut aikaiseksi laittaa mitään ja välillä tulee oltua reissussa niin pitkiä aikoja, että kasvit kuolla kupsahtaisivat ilman hoitajaa. Alkaa olla sadonkorjuun aika!

Viimeiset päivät rancholla

Maailman suloisin Lenny, jota sain syöttää tuttipullosta.

Fern Gullyn vetiver-rivit alkavat olla valmiita.

”Meth lab” ja ihan mukavat luontonäkymät pöntöltä.

Bar Mastatal.

Poliisiasema.

Puhelinasia ja nettikahvila.

Villakoira taisi erehtyä pikkuisen väärälle tontille.

Ranchokuukaudesta jäi loppujen lopuksi suuhun vähän kitkerä maku, koska paikan jenkkiemäntä käyttäytyi usein kuin mikäkin aika itsekäs ja ahne akka, mitä en kovin hyvin siedä, ja niin kuin usein käy, yksi mätämuna yhteisössä pystyy pilaamaan muilta aika paljon. Mutta ei sentään kaikkea, suurimman osan nautin suunnattomasti ja kokemuksena nuo sademetsän sylissä, pienessä costaricalaisessa kylässä vietetyt päivät oli ihan jotain muuta kuin mitä olen ikinä kokenut. Täysin kuivat lompakot homehtuvat, heinäsirkat sirittävät lujempaa kuin moottorisaha, sateet tulevat iltapäivisin lähes samalla hetkellä, siemenet itävät huimaa vauhtia ja kaikki huikkaavat kylänraitilla myös meille gringoille ”Hola!”

Ranchoelämää, osa 3

Viverolla vietettyjen monien tuntien jälkeen siellä vallitsi vihdoin suomalainen kuri ja järjestys.

Mangoja putoili puusta päähän.

Lehdenleikkaajamuurahaiset olivat ahkerina tyhjentämässä jo toista puuta lehdistä.

Kolibri tai joku sen sukulainen.

Pidempiaikaisten harjoittelijoiden asumus, jossa olisi varmaan ollut samaan aikaan ihanaa ja kuumottavaa nukkua.

Kompostikäymälä, vähän tyylikkäämpi kun suomalaiset puucee-serkkunsa.

Istutettiin ananaksien pyrstöjä! En tiennyt että niin voi tehdä, enkä myöskään että ne kasvaa noin pöljännäköisinä, tikun päässä keskellä puskaa.

Osa eli Perävaunu. Sillä oli kaveri nimeltä Jack eli Majakka, joka kulki aina edellä ja tuo pulskempi perässä. Saapuivat taloon kun Pico oli päättänyt lähteä vihreämmille laitumille.

Voi että noita! Haluan oman vuohen jooko.

Ranchoelämää, osa 2

Wizards & grandmas -bileet, joihin tehtiin calzone-pizzoja ja jonne saapui puoli kylää. Itsehän olin aika tavalla venäläisempi muori hiilellä piirrettyine rilleineni kun noi modernit california-eläkeläiset Naomi ja Hélène, mut mun lemppari oli silti toi hullu hollantilainen koripäävelho.

Aishling, Ruud ja Corina juhlatunnelmissa

Spencer :—D

Tori ja Krystal

Nämä kaikki kylvettiin ja vieläpä ilmeisen onnistuneesti.

Biodigesteri, tuolta ja vessan säiliöstä tuli metaania keittiön kaasulieteen.

Tätä se ranchoelämä sitten oli suurimman osan ajasta, tuolla rinteessä kykkimistä ja alemman kuvan puiden istuttelua.

Ämpärin halkaisija oli n. puoli metriä, siitä voi päätellä ton hirvityksen koon. Pesin muuten vaatteeni tossa soikossa vielä ton vierailunkin jälkeen.

Ihanat itikanpistot ja muut naarmut, tässä sitten se viidakossa oleilun hinta. Hyttyskarkotetta en laittanut sen jälkeen kun sain jostain melkein pelkkää DEETiä sisältävästä suihkeesta kivan punotuksen. Ja jo kolmas Coelho menossa. Ne oli niin helppolukuisia englanniksi ja tietty muutenkin loistavia.