Siinäpä kysymys, jonka olen kuullut aika monta kertaa viimeisen reilun kuukauden aikana. Ja vastaus kuuluu: totta kai jännittää! Muutammehan turvaverkkojemme ulkopuolelle ja melko eristyneeseen saareen keskelle valtamerta. Lentoliput on nyt kuitenkin varattu, uusi asunto tiedossa, muuttolaatikot lähteneet laivaan ja itse menemme perässä perjantaina. On kuitenkin joitakin asioita, jotka mietityttivät ja jotka olisi jopa voinut jaotella sinne miinusmerkillä varustettuun vaakakuppiin muuttopäätöstä tehdessä. Mitä nämä sitten ovat? Sain muodostettua neljän kovan koon listan: kaverit, konservatiivisuus, klaustrofobia ja kontaminaatio.
Kaverit eli sosiaalinen verkosto
Kaikista eniten tässä muutossa taitaa mietityttää uuden sosiaalisen verkoston rakentaminen ja yksinäisyys, joka voi vaivata etenkin alkuun. Täällä Lissabonin alueella minulla on suomalaisia kavereita ja pääkaupungista löytyy tietysti muutenkin iso ulkomaalaisten yhteisö, joten seuraa on ollut saatavilla. Toisten ulkomailta muuttaneiden kanssa on lisäksi muutenkin aina jotain yhteistä, sillä jakaessamme yhteisen kokemuksen Portugaliin muutosta olemme aina tavallaan samassa veneessä. Olen löytänyt Facebookin expat-ryhmistä jonkin verran muitakin Terceiralla asuvia expatteja, etenkin amerikkalaisia, mutta ei tietääkseni yhtäkään sellaista, jonka kanssa voisi puhua välillä suomea.
Onnistuuko sitä sitten tutustumaan paikallisten kanssa tarpeeksi hyvin, kun heillä on jo omat valmiit ympyränsä? Ja vaikkei vielä hallitse kieltäkään aivan täydellisesti? Rohkaisen itseäni ajattelemalla, että todennäköisesti terceiralaisistakin vähintään uusia hyvänpäiväntuttuja ja juttuseuraa saa, kun menee rohkeasti ja avoimin mielin mukaan kiinnostaviin juttuihin, vaikka sitten olisikin tämmöinen hitaasti lämpenevä tuppisuu suomalainen. Tämä muutto onkin hyvä kannuste hankkia uusia harrastuksia tai jatkaa vanhoja, kuten nyt vaikka laitesukellusta, sillä samalla voi tutustua uusiin ihmisiin. Terceiralla on kuitenkin 56 000 asukasta, joten eiköhän sielläkin joku tarpeeksi samanhenkinen tule vastaan. Toisaalta olen sen verran introvertti, etten välttämättä edes kaipaa kummempaa sosiaalista kanssakäymistä kuin ehkä kerran-pari viikkoon. Liika sosialisointi vie energiaa ja aiheuttaa introverttikrapulan. Ei sillä, etten silti nauttisi ihmisten seurasta ja olisi välillä hyvinkin sosiaalinen.
Meillä on myös yksi ässä hihassa, ja se on karvainen ihmismagneetti ja jäänmurtajamme Sisu-corgi. Riittää kun lähtee sen kanssa ulos, niin vähintään joka toinen vastaantulija kommentoi jotakin koiraan liittyen, kuten ”näyttää ihan ketulta/pehmolelulta”, ”ihan kuin ne Englannin kuningattaren koirat” tai ”onpa sillä lyhyet jalat”. Pötkylä saa siis avattua keskusteluita erittäin tehokkaasti. Entisellä asuinalueellammekin kävi koiranpennun tultua taloon niin, että tunsimme kohta monet naapureistamme, joita ennen olimme hädin tuskin moikanneet rappukäytävässä.
Ja toisaalta, ei Lissabonissakaan käyminen saaristosta niin vaikeaa silloin tällöin ole, kun edestakaiset lentoliput maksavat parhaimmillaan vain muutaman kympin ja lentoaika on 2,5 tuntia suuntaansa. Ajattelimme myös ryhdistäytyä sohvasurffauksen kanssa ja alkaa taas majoittaa matkalaisia saaden uusia kavereita ympäri maailmaa – meillä nimittäin tulee olemaan valtava talo ja kokonaista neljä vierashuonetta, joille olisi kiva saada käyttöä! Tervetuloa kylään siis.
Konservatiivisuus
Mantereella asuvat portugalilaiset pitävät azorilaisia stereotyyppisesti hieman takapajuisina maajusseina, joiden paksusta murteestakaan ei televisiossa saa selvää ilman tekstitystä. En ole ihan varma, kuinka hyvin tämä sitten vastaa todellisuutta. Ainakin azorilaiset ovat hyvin uskonnollisia – 92% saariston asukkaista tunnustautuu katolilaisiksi, kun koko maan keskiarvo on 80%. Erilaiset koko kesän jatkuvat uskonnolliset juhlat ovat tietysti mielenkiintoisia, mutta muuten hieman jännittää, miten uskonnollisuus, katoliset arvot ja konservatiivisuus muutenkin näkyvät arkielämässä ja ihmisten asenteissa verrattuna Lissabonin alueeseen.
Terceiralla suurta hupia ovat myös kesäisin järjestettävät härkätaistelut, joita pidetään myös kaduilla niin, että ärsytetty härkä on narussa kiinni ja narun toisessa päässä joukko miehiä. Jopa lapsille on oma härkätaistelunäytöksensä, ”perinteiden säilyttämiseksi”. En ole aivan samaa mieltä siitä, että viattoman eläimen kiduttaminen on hauskaa tai että tämä on säilyttämisen arvoinen perinne, mutta toisaalta eipä myöskään ole minun asiani alkaa toisia tavoistaan tuomitsemaan. Mielenkiinnolla vain odotan, jos vastaavista aiheista syntyy keskustelua.
Klaustrofobia
Kolmas huolenaihe liittyy klaustrofobiaan – mitä jos pienellä saarella keskellä valtamerta alkaa ahdistaa? Saari, jolta pääsee pois lähinnä lentokoneella ja naapurisaarillekin meriteitse lautalla ainoastaan puolet vuodesta on kuitenkin hyvin rajallinen kokonaisuus. Mökkihöperöityykö siellä täysin? Kyllästyykö sitä katsomaan samoja maisemia päivästä toiseen? Toisaalta, melko rajallisella alueella täällä mantereellakin tulee lopulta suurimman osan ajastaan vietettyä. Itseasiassa tein laskutoimituksen, jonka mukaan Sesimbran, Seixalin, Almadan ja Lissabonin yhteenlaskettu koko on noin 455 km2, mikä ei ole juurikaan suurempi kuin Terceiran 400 km2, ja harvoin sitä täälläkään tulee noiden neljän kunnan ulkopuolelle lähdettyä. Vaihtokauppana tulevat tietysti kaikki se aika ja raha, jotka säästyvät, kun etäisyydet ovat lyhyet ja Lissabonin hermoja riipivät liikenneruuhkat, tietullit ja julkisten liikennevälineiden labyrintti muisto vain. Azorilainen liikenneruuhka kun on lähinnä tien tukkinut lehmälauma ja ainoa julkinen kulkuväline on harvakseltaan kulkeva linja-auto.
Muutamme aluksi vain viiden kilometrin päähän Terceiran pääkaupungista Angra do Heroísmosta, joka on paitsi UNESCO:n maailmanperintökohde, myös varsin eläväinen pikkukaupunki, jonka keskustaan voi lähteä ”ihmisten ilmoille”. Uusi asuntomme on vain 100 metrin päässä merestä, joten taivaanrantaa pääsee aina tuijottelemaan – myös suoraa omalta pihalta. Terceiralta näkee myös hyvällä säällä neljä naapurisaarta: São Jorgen, Picon, Graciosan ja jopa São Miguelin. Faialinkin näkisi, ellei se olisi piilossa São Jorgen takana. Niiden katseleminen lievittää tunnetta siitä, että on yksin pienellä maapläntillä keskellä merta.
Eristyneisyydellä voi olla hyvätkin puolensa. Olen välillä puoliksi tosissani miettinyt mitä silloin tapahtuisi, jos yhteiskunta syystä tai toisesta kriisiytyisi ja romahtaisi, ja me jäisimme keskelle Atlanttia eristyksiin kulkuyhteyksien katketessa. Eikö se olisi aivan kamalaa? Mutta todennäköisesti olisimme silloin yhdessä maailman parhaista paikoista olla ja selviytyä, Azoreilla kun on eletty eristyksissä vuosisatojen ajan ja varsin alkeellisissa oloissa jopa aivan viime vuosikymmeninäkin – esimerkiksi kylään jonne muutamme, saatiin vesijohtoverkko vasta 80-luvulla USAID:in kehitysyhteistyörahojen turvin, sitä ennen vedet kannettiin yhteisestä vuorovesikaivosta. Paljon pelottavampaa olisi todennäköisesti olla romahduksen hetkellä jonkin suuren kaupungin lähistöllä. Ja vaikka mitään vastaavaa ei tapahtuisikaan, saa Azoreilla silti olla suurimmaksi osaksi niin kaukana nykymaailman kamaluuksista kuin yhden planeetan pinnalla on mahdollista päästä.
Ympäristön kontaminaatio
Nykymaailman kamaluudet ovat kuitenkin valitettavasti tunkeutuneet myös Azoreille. Vaikka saariston luonto on muuten paratiisimainen ja melko puhdas, on Toisen Maailmansodan aikana Terceiralle perustettu USA:n armeijan tukikohta jättänyt jälkensä saaren maaperään. Lajesin tukikohdan ja Terceiran toisen kaupungin, Praia da Vitórian, alueella maaperään on päässyt säilytystankeistaan vuotamaan mm. lentopetrolia, joka on saastuttanut aluetta polttoaineiden hiilivedyillä ja raskasmetalleilla, kuten lyijyllä, bariumilla ja kromilla. Polttoaine ei kuitenkaan ole ainoa saastuttaja, sillä alueen pohjavedestä on esim. tämän artikkelin mukaan mitattu myös talousveden hyväksyttävät pitoisuusrajat ylittäviä määriä mm. kasvintorjunta-aineena käytettyjä dioksiinejä, diquatia ja glyfosaattia. Dioksiinien pitoisuudet ovat suurimpia, ylittäen turvarajat jopa 260000-kertaisesti. Lajesin alueen pohjavesi on saastunutta, ja myös koko Praia da Vitórian kaupungin vesijohtoveden laatu on mitä ilmeisimmin vaarassa. Viranomaiset kuitenkin vakuuttavat, että se olisi ainakin vielä turvallista.
Amerikkalaiset ovat tutkineet Lajesin alueen pilaantumista ja raportoineet siitä jo 13 vuotta sitten, mutta puhdistustoimenpiteitä ei ole vieläkään aloitettu, eikä niiden maksajasta päästy sopuun. Koko sotkua on myös yritetty sekä vähätellä että piilotella julkisuuskuvan ja talouden kärsimisen takia. Tukikohdan pahiten saastuneet osat on kuitenkin jo poistettu käytöstä ja hylätty, mikä kielii ongelman todellisuudesta. Kontaminaation seurauksena ovat esimerkiksi tämän artikkelin mukaan polttoainetankkien vierellä kulkevan kadun asukkaat raportoineet kadun varrella asuvissa perheissä jopa kuuden saman perheen jäsenen sairastaneen syövän. Myös tässä uutisreportaasissa varoitellaan Praia da Vitórian asukkaiden keskuudessa kohonneista syöpätapauksien ja sydänsairauksien määristä. Voivatko ne olla vain sattumaa?
Hyvä puoli asiassa on se, että kontaminaatio ja sen aiheuttamat riskit keskittyvät ainoastaan tietylle alueelle ja amerikkalaisten teettämästä tutkimusraportista selviävät hyvinkin tarkasti pahimmin pilaantuneet paikat, joita osataan sitten vältellä puhdistukseen saakka. Saarella käyvään turistiin asia ei juuri vaikuta (enempää kuin että lentokentän hanavettä ei ehkä kannata juoda), mutta alueen vakituisiin asukkaisiin kyllä, sillä he altistuvat myrkyille jatkuvasti ja juuri siinä piileekin se suurin vaara. Hirvittää niiden Praia da Vitórian asukkaiden puolesta, joilla ei ole mahdollisuutta muuttaa tai jotka eivät vaikka koulutuksen tasosta johtuen ehkä ymmärrä kunnolla ympäristön pilaantumisen syy-seuraussuhteita. Miehen työpaikka on Praiassa, joten toivotaan että pulloveden juominen töissä hanaveden sijaan riittää varotoimeksi. Meille tarjottiin myös asuntoa sieltä, juurikin mainitulta syöpäkadulta, mutta diskreetisti asiasta mitään mainitsematta tiedustelimme (lähinnä koiran omistamisen varjolla), olisiko mahdollista saada asunto hieman kauempaa maaseudulta. Ja onneksi oli. Toisella puolella saarta ei nimittäin tarvitse pelätä karsinogeenisiä myrkkyjä, vaan siellä voi nauttia turvallisesti Azoreiden vihreän ja sinisen sävyisestä luonnosta. Angran alue on muutenkin mielestäni kauniimpaa seutua kuin Praian alue.
Tällaisia asioita olen päässäni pyöritellyt. Hyvät ja innostavat puolet onneksi peittoavat nämä negatiiviset kuitenkin mennen tullen. Vaikka välillä käy mielessä, että mitä ihmettä sitä taas oikein on tekemässä, niin heti seuraavassa hetkessä epäilykset hälvenevät ja tilalle tulee innostus. Elämme kutkuttavia aikoja!
Miten sinä olet löytänyt kavereita uuteen paikkaan muutettuasi? Vinkit ja etenkin ne out of the box -sellaiset jakoon!