Sintra: Penan palatsin taika-puutarha

Moni Portugaliin matkustava yhdistää Lissabonin-reissuunsa myös lähellä sijaitsevan Sintran, ja aika monella Sintraan suuntaavalla on yhtenä päämääränään Penan palatsi. Tämän karkkivärisen satulinnan yliruksaaminen sieltä ämpärilistalta onkin todella suositeltavaa, mutta harva jaksaa enää palatsivisiittinsä jälkeen lähteä tutkimaan palatsin ympärillä viheriöivää puutarhaa. Ainakin päätellen siitä, millainen rauhan tyyssija tuo puutarha oli jopa vilkkaana joulun välipäivien sesonkiaikana.

Olin jo käynyt katsastamassa upean palatsin sisältä päin muutamaa vuotta aiemmin (ja tuosta visiitistä löytyy myös vanha kuvapostaus: klik klik!), joten toisella vierailullani viime joulukuussa halusin päästä koluamaan palatsin valtavaa puutarhaa. Lipun puutarhaan voi ostaa erikseen, ja se tulee myös puolet halvemmaksi kuin palatsin sisätilojen yhdistäminen puutarhavierailuun. Lippu puutarhaan maksaa aikuisilta 7,50 euroa ja yhdistelmälippu 14 euroa. Perheestäni koostunut reissurevohkamme jakautuikin kahdeksi porukaksi sen mukaan, kuka halusi palatsin sisälle ja kenelle riitti tällä kertaa pelkkä puutarhakäynti.

pena38 pena1
pena2 pena3
pena4 pena5
pena6 pena7

Penan palatsin historiaa

Pelkällä puutarhalipulla pääsee kuitenkin ihailemaan loisteliasta satulinnaa ulkopuolelta, aivan sen juurelta. Penan palatsi on romanttista tyylisuuntausta edustava UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluva linna, jonka historia on alkanut jo keskiajalla. Sintra-vuoren huipulle rakennettiin tuolloin pieni kappeli, josta tuli myöhemmin suurimmillaankin vain 18 munkin asuttama rauhaisa luostari. 1700-luvulla niin salamanisku kuin Lissabonin maanjäristyskin runtelivat luostaria, joka luhistui raunioiksi.

Portugalin kuningas Ferdinand II hankki ison palan maata Sintravuorelta, sisältäen niin Penan luostarin kuin Maurilinnoituksenkin. Hän rakennutti luostarin raunioille nykyisen Penan satulinnan Portugalin kuningasperheen kesäasunnoksi määräten sen koristelusta ja yksityiskohdista yhdessä kuningatar Maria II:n kanssa. Palatsi edustaa eksoottisen romanttista tyylisuuntaa, mutta siinä näkyy vaikutteita niin islamilaisesta, goottilaisesta ja manueliinisesta arkkitehtuurista kuin keskiajan ja renessanssinkin rakentamisesta. Palatsi valmistui vuonna 1854. Myöhemmin kuningas asui palatsissa toisen vaimonsa, Elise Friedricke Henslerin, kanssa. Kuningas ja tämä sveitsiläissyntyinen amerikkalainen laulaja-näyttelijä solmivat morganaattisen avioliiton, jolloin Elisestä tuli myös Edlan kreivitär. Kuningas kuitenkin testamenttasi kaikki omistamansa palatsit ja linnoitukset kreivittärelle. Edlan kreivittären suunnittelemaan vapaa-ajan asuntoon (Chalet of the Countess of Edla) voi myös tutustua Sintrassa, mutta siellä en vielä tälläkään visiitillä ehtinyt käymään.

pena8 pena10
pena9 pena11
pena12

Metsäpuutarhasta pääsee Sintra-vuoren huipulle

Penan palatsin metsäinen puutarha rakennettiin yhtä aikaa palatsin kanssa. Puutarha on yli 200 hehtaaria laaja ja levittäytyy rehevänä Sintra-vuoren rinteille. Kuningas Ferdinand II tilasi puutarhaansa puita mitä eksoottisimmista paikoista, aina Kiinaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Puutarhassa risteilee monia suurempia ja pienempiä polkuja ristiin rastiin, ja sinne voisi melkein hukata itsensä ilman karttaa.

Yksi poluista johtaa myös Sintra-vuoren korkeimmalle huipulle. Pieni kiipeäminen palkitsee kapuajan upeilla näköaloilla ympäröivälle Lissabonin metropolialueelle, aina merelle ja Arrábida-vuorille saakka. Paras juttu on kuitenkin näkymä Penan palatsille, joka näyttää seisovan melkeinpä maailman reunalla hehkuen punaisen, keltaisen ja sinisen väreissään. Tänne kun pääsisi kuvaamaan värikkään auringonlaskun aikaan!

pena13
pena19
pena16 pena20pena14
pena17 pena21
pena25 pena23-horz
pena22 pena26-horz
pena27 pena30-horz
pena29 pena31

Kallioiselta Sintra-vuoren huipulta laskeuduttuamme fiilistelimme puutarhaa, sen suuria vanhoja puita ja käppyräisiä puunrunkoja. Lempipaikkani puutarhassa oli kuningattaren saniaispuutarha, ”Feteira da Rainha”, missä vuorottelivat sanikkaiset, lammet, koristeelliset sillat ja australialaiset saniaispuut monessa kerroksessa. Eikä muita turisteja näkynyt tuossa puutarhan osassa ollenkaan. Tykkäsin myös paljon järvien laaksosta, jonka yhdessä lammessa uiskenteli musta joutsen. Se oli ilmeisesti tottunut herkkupaloihin, sen verran ahkerasti se kerjäsi jotakin syötävää. Pienet linnarakennelmat ja taianomaisen tunnelman lampien ylle luova valo tekivät tästä paikasta aivan erityisen. Sintran puutarhoissa parasta onkin ehkä juuri tuo talvi-iltapäivien valo, joka suodattuu unenomaisesti oksistojen välistä.

pena33 pena36
pena35-horz pena37
pena39

Toivottavasti tämä virtuaalikierros Penan palatsin puutarhassa houkuttelisi useampaakin Penan palatsin vierailijaa tutustumaan myös tähän linnaa ympäröivään satumaiseen puutarhaan. Sintrassa on niin paljon nähtävää, että aika on lyhyemmällä visiitillä ymmärrettävästi kortilla, mutta puutarhassa samoilu on ainakin omasta mielestäni jokaisen investoidun minuutin arvoista. Ei tämä ehkä aivan Quinta da Regaleiran tai Monserraten palatsin puutarhan tasolle yllä, mutta on siitä huolimatta upea käyntikohde Sintrassa. Ja miksi ei, kun Penan palatsissa vieraillakseen on joka tapauksessa maksanut myös puutarhassa käymisestä?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Many people are heading to the Palace of Pena on their visit to Sintra, a town full of castles and palaces located right next to Lisbon. It is a UNESCO World Heritage Site, and I highly recommend ticking it off the bucket list, but how many of the visitors also spend some time in the beautiful palace garden of Pena? From what I noticed last December, not very many. I had already visited the palace some years earlier, so this time I wanted to concentrate on the labyrinth-like forest garden. It has many exotic tree species from all over the world, and webs of many bigger and smaller paths to lost oneself on. We climbed to Cruz Alta, which is the highest spot on the Sintra mountain, and what kind of views it had to offer for us over the palace, the ocean and the surrounding metropolitan area! My other favorite place in the garden was the Queen’s Fern Garden, which had ferns, ponds, bridges and Australian fern trees in several layers. Wow. Also the Valley of the Lakes was magnificent with the winter afternoon light infiltrating through the tree tops, not to mention the black swan swimming in one of the ponds and begging for treats. That special light is one of the best thing in the gardens of Sintra. I hope this virtual tour to the palace gardens makes some visitors of the Palace of Pena want to spend some time in the gardens as well – because it is totally worth it, although it may not beat Quinta da Regaleira and the garden of Monserrate palace. And why not, as you have to pay for the garden visit too when visiting the palace?

 

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Sintra: Penan palatsin taika-puutarha

  1. Toi olisi niin mun paikka! Rakastan linnoja ja palatseja ja viihdyn erinomaisesti myös puutarhoissa. Portugali on ollut mun pakko päästä -listalla jo vaikka kuinka kauan, mutta se ei kyllä tälle vuodelle enää mahdu. Ehkä ensi vuodelle vihdoin! Siellä on niin paljon kaikkea mitä haluan nähdä, ja Sintra on siellä ykköspaikoilla 🙂

    Tykkää

    1. Sintra ja Portugali tietty kokonaisuudessaan muutenkin on niin upeita, että toivottavasti ehdit ensi vuonna käymään! Varmasti ihastuisit. Kuulostaa myös vähän siltä, että säkin saisit vaikka viikon kulumaan tutkimalla pelkästään Sintran linnoja ja puutarhoja. 😀 Munkin on pakko päästä sinne taas pian koluamaan jokin uusi nurkka!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s