Kesäkooste 2017

Onkohan jo ihan liian myöhäistä kirjoittaa viime kesästä? No, täällä Portugalissahan kesä on jatkunut käytännössä tähän päivään saakka, eikä loppua oikeastaan näy hurrikaani Ophelian kenties pian mukanaan tuomista sateista huolimatta, joten oma kesäni ei ole ohi vieläkään. Edelleen lämpötilat lähentelevät kolmeakymppiä ja sateita aletaan jopa ihan tosissaan kaivata tämän kuukausia jatkuneen kuivuuden keskellä. Ehkä sieltä Suomen syyssateiden keskeltäkin on ainoastaan ihanaa palata hetkeksi kesäisiin tunnelmiin?

Olkoot tämä postaus siis omistettu 100-vuotiaan Suomen menneelle suvelle. Suurin osa siitä kului tavaroista eroon hankkiutuessa ja muuttoa varten pakatessa, mutta aika monena viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä kaikenlaisia kesäjuttuja grillailusta juhannusmökkeilyyn, riippumattoiluun, uimiseen, metsäretkiin ja puistopiknikeihin. Ja käytiinhän me mahtavalla vaellusreissulla Virossakin! Monista hetkistä ei kuitenkaan tallentunut kännykkäräpsyä kummempaa kuvamateriaalia, mutta onneksi kesän kohokohdiksi nousseissa tapahtumissa oli ihan oikea kamerakin mukana.

Hitchball 4000

Kesäkuun aloittaneesta liftauskilpailusta tuli kirjoitettua ihan tuoreeltaankin, joten ei siitä tässä sen enempää. Ihan mahtava reissu oli ja peukkukyyti vei meidät Lappiin ja takaisin!

kesä1 kesä1_1
kesä2 kesä3
kesä5 kesä4

Rainbow Finland Gathering

Juhannuksen alla päätettiin Lotan kanssa karistaa ennakkoluulot päältämme ja lähteä katsomaan, millaista on Rainbow Gatheringissä, se kun satuttiin vielä järjestämään sopivan lähellä Jyväskylää. Kolme päivää metsään rakennetussa hippileirissä lähdevettä juoden, avotulella kokaten ja ajatuksia monenlaisten ihmisten kanssa vaihtaen riitti vakuuttamaan, että näihin lämminhenkisiin kokoontumisiin voin hyvin lähteä uudestaankin. Parasta oli iltahämärissä piirissä laulaminen käsi kädessä ja metsässä, lähempänä ihmisyhteisön luonnollista tilaa eläminen – eikä haitannut, vaikka kynnenaluset olivat mustat, jalat kuivuneessa mudassa ja päässä neulasia.

kesä8 kesä7
kesä6 kesä9
kesä10

Seikkailut Meri-Porissa

Kesältä tallentui muistiin myös pari retkeä Meri-Porin maisemiin. Herrainpäivien hiekkakuopat läheisine lintutorneineen olivat erään lauantain agendalla, kun taas keväämmällä tuli seikkailtua jossain päin Anttooran nokkaa ja myös Ahlaisia tuli käytyä hieman tutkimassa. Karhukaupungin luontohelmet löytyvät nimenomaan Meri-Porista – lue tarkemmin Seikkailijattarissa ilmestyneestä jutustani!

kesä12
kesä11 kesä13
kesä14 kesä15
kesä17 kesä18-horz
kesä19 kesä20
kesä21

Muut Pori-hengailut

Karhukaupungissa tuli viihdyttyä muutenkin kuin sen tuntemattomia merellisiä osia tutkien. Porissa tuli harrastettua frisbeegolfia Kirjurinluodossa, rantaelämää Yyterin sannoilla ja tietysti vietettyä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Pori Jazzeilla tuli totta kai käytyä José Gonzalezia ja muita esiintyjiä fiilistellen sekä puistopiknikkiä kavereiden kanssa viettäen. Pitihän sitä miehellekin näyttää kyseinen kaupunki silloin, kun siellä kerrankin on elämää!

kesä22
kesä23 kesä34
kesä35 kesä36

Natural High Healing Festival

Rainbow Gatheringissä alkanut rakkauden kesä 2017 jatkui heinäkuun loppupuolella Natural High Healing -festareilla Uudessakaupungissa, joka oli yksi kesän mahtavimmista jutuista. Neljä päivää kehon- ja sielunhoitoa ihanan kauniissa miljöössä sai sydämen auki ja inspiraation virtaamaan. Oi että sitä rakkautta, musiikkia, laulua, tanssia, huolenpitoa, heittäytymistä, vaikeidenkin asioiden käsittelyä, naurua, joogaa, meditaatiota, työpajoja, luentoja, puhdasta ruokaa, pohdiskelua, saunomista ja festivaalin parasta löytöä: mantralaulua. Päihteettömällä rakkauden festivaalilla ei ollut maassa roskan roskaa eikä yhtä yöllä teltassaan kinastelevaa pariskuntaa lukuunottamatta kukaan tapellut. Ihan parasta. ❤

kesä25 kesä26
kesä30
kesä38 kesä28kesä27
kesä31kesä37
kesä29 kesä32
kesä33

Samalla reissulla tuli myös poikettua Turussa, jolloin vasta huomasin, kuinka ikävä niitä ihania puutaloalueita olikaan Jyväskylän elementtirakennusten keskellä ollut! Tampereellekin tuli tehtyä pari pikaista visiittiä, mutta niillä ei mitään kummempaa ehtinyt tekemään. Siinähän se Suomen lyhyt ja sateinen kesä sitten hurahtikin. Kovasti oli suunnitelmia kaikenlaisille kansallispuistovisiiteille, mutta eipä niitä juuri ehditty koluta. Onneksi ne puistot eivät kuitenkaan katoa mihinkään vaan pysyvät siellä odottamassa tulevia Suomilomia.

Mitkä oli sun kesän kohokohtia?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The summer of Finland is short and has little snow, that’s what they say. It might be already mid-October, but my summer has continued until now in Portugal, so it’s still appropriate to look back into the memories of last summer. Most of it was spent selling my belongings and packing for the move, but during the weekends I was also doing many summer things from barbeques to spending Midsummer at a summer cottage and from hammock moments to swimming in the sea and forest walks. Hitchball 4000 made me hitchhike to Lapland, in the Rainbow Gathering of Finland I spent a couple of days in a warm-spirited hippie camp living with the forest in a more natural way, and I spent time in Pori exploring the nature at the seaside, going to beach and having park picnics with my friends – and seeing José Gonzalez at Pori Jazz as well. The Natural High Healing Festival was definitely one of the highlights of the summer – the four days I spent there were filled with so much love and great experiences! What were the best things in your summer?

Mainokset

Kuinka päästä melkein palkintosijoille liftauskilpailussa: Hitchball 4000

Vuosisadan roadtrip ja kesän suurin seikkailu – näin Hitchball 4000 -liftauskilpailua kuvailtiin ennen kisaa. Aiempien vuosien osallistujat suitsuttivat, kuinka se on ollut yksi parhaista kokemuksista heidän elämässään. Olin itsekin varma, että kisa olisi hauska ja osallistuminen kannattaisi, mutta että oikein elämän mullistava kokemus – tiedä häntä. Mutta hitsi vie, enpä kisan startatessa tiennyt liittyväni itsekin tuohon joukkoon, joka jälkeenpäin toteaisi liftauskilpailun olleen yksi huikeimmista jutuista, joihin on koskaan osallistunut. Koska sitä se totta vie oli – yksi parhaista reissuista ikinä! Olkoonkin, että se kesti vain 63 tuntia eikä sillä edes poistuttu Suomen rajojen sisältä.

Pääsimme viikonlopun aikana liftatun 2530 kilometrin varrella koluamaan sellaisia kotimaan kolkkia ja kuriositeetteja, joihin muuten ei ole tullut mieleenkään lähteä vierailemaan. Pyöritin esimerkiksi tynnyriä Kyrö Distillery Companyn pihalla keskellä yötä, ihailin maisemia Aavasaksanvaaran näkötornista ja esitin pesäpalloilijaa Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla. Koimme oikeaa lappilaista vieraanvaraisuutta, kun palloilimme pitkin Kittilän keskustaa puolen yön jälkeen etsien telttapaikkaa. Autollinen rinksa-ajelulla olleita paikallisia nuoria miehiä poimi meidät kyytiin ja tarjosi kokonaisen talon saunoineen käyttöömme – isäntä itse meni kaverinsa luo yöksi. Paikalliseen tapaan avaimetkin roikkuivat ulko-ovessa 24/7. Kuskit kierrättivät meitä kilpailurasteilla ajaen ylimääräisiä kilometrejä vain meidän takiamme – etsimme esimerkiksi Koskenkorvalla Koskenkorva-kylttiä, jonka kanssa ottaa kuva, ja liftatessamme Maaninkavaarasta kohti Kuusamoa oli kuskimme menossa Posion kautta Ouluun, mutta hän päätti ajaa sellaiset 120 km ekstraa viedäkseen meidät perille Kuusamoon saakka. Aivan ihania ihmisiä ja millaista hyväsydämisyyttä kätkeytyy meidän suomalaistenkin näennäisen jurouden alle!

hitch1
hitch2
hitch3 hitch25
hitch4 hitch26
hitch5

Hitchball 4000 starttasi Helsingin Oopperatalon amfiteatterilta perjantaina kello 18:00. Juoksimme kovaa kyytiä bussipysäkille, mutta bussimme oli tietenkin myöhässä. Pääsimme kuitenkin liftausasemiin Keimolanportin huoltoasemalle, josta saimme melkein heti kyydin Hämeenlinnaan. Ihana kuskimme päätti ajaa näköalapaikan kautta, jotta saimme napattua hyvän kuvan Hämeen linnan kanssa. Onnibus-pysäkiltä pääsimme saman tien kohti Tamperetta menevään kyytiin. Autokauppojen takia jouduimme Hervantaan, mutta paikallisbussi toi nopeasti keskustaan. Kävimme Panimoravintola Plevnassa poseeraamassa maailman suurimman oluttuopin kanssa ja juoksimme Lielahteen menevään bussiin. Seisoimme Vaasa-kyltin kanssa liftausasemissa tovin jos toisenkin, päästen parilla lyhyellä kyydillä Ylöjärvelle ja sieltä Hämeenkyröön. Matkalla bongasimme hirvivasan konkoilemassa tiellä.

Hämeenkyröstä olisimme päässeet mukavan nuoren pariskunnan kyydillä suoraan Vaasaan, mutta Koskenkorva-kyltin metsästyksen jälkeen päätimme käydä riskillä hakemassa pisteet Isostakyröstä ja hypätä Laihialla pois kyydistä. Kyrönmaan matkailun edistämiskeskukselle pääsimme nopsaan, eikä Vaasaan ajavaa kyytiäkään tarvinnut hurjan kauaa odotella, vaikka oli jo aamuyö. Vaasassa kävimme ABB:n tehdasalueella kuvaamassa sähköautoa, kun ensin olimme soittaneet vartijalle porttien aukaisemiseksi. Paikalle osui toinen joukkue samaan aikaan, ja he kutsuivat meidät luokseen muutamaksi tunniksi nukkumaan. Iso kiitos vielä vaasalainen tiimi Pink Fluffy Unicorns! ❤

hitch6
hitch7

hitch32

Maija roistona Toripolliisin kynsissä.

hitch8
hitch9 hitch10
hitch11 hitch12
hitch14
hitch28

Toisena kisapäivänä olimme muutaman tunnin yöunien jälkeen taas täysissä liftausvoimissamme, kun starttasimme Vaasasta kohti pohjoista. Pääsimme Oravaisiin, jossa tuli vastaan enemmän ruotsin- kuin suomenkielisiä. Sieltä pääsimme kahdella peräkkäisellä (!) tilataksikyydillä Kokkolaan ja Sieviin, missä etsimme käsiimme sieviläisen haastateltavan. Kuvasimme videon kantasieviläisen Maunon kanssa, joka ei innostunut ajatuksesta muuttaa kunnan nimi Sievoksi, mutta joka kertoili meille haastattelun jälkeen pitkät pätkät unelmastaan ryhtyä katumuusikoksi sekä fanituksestaan Irwin Goodmania ja Rauli Badding Somerjokea kohtaan.

Sievistä pääsimme nopeasti Ouluun, missä kävimme poseeraamassa minkäs muunkaan kuin Toripolliisiin kanssa leikkien pidetettyjä roistoja. Oulun Ideaparkin rampilta matkasimme Iihin, mistä saimme melko nopeasti pitkän kyydin Aavasaksaan asti. Maisemat alkoivat parantua ja katselimme Ruotsin puolella kohoavia vaaroja ja kyliä. Kuskimme heitti meidät Aavasaksanvaaran huipulle saakka, ja korkkasimme kyseisen rastin ensimmäisinä saaden siltä 1,5-kertaiset pisteet. Tehtävänä oli ottaa selfie Maupertuis-monumentin kanssa. Ehdottomasti kisan kaunein rasti! Kävelimme vaaralta alas ja saimme lyhyen kyydin kovaääniseltä, puhelimessa pälpättävältä naiselta tyttärineen paremmille liftauspaikoille. Pian siihen pysähtyikin mukava naiskuski, jonka kanssa pääsimme Äkäslompoloon asti! Kävimme ihmettelemässä Jounin Kauppaa ja poseeraamassa maailman suurimman poron kanssa kaupan edessä. Jounin Kauppa oli meidän tavoite ja pääsimme sinne 26 tuntia kilpailun starttaamisen jälkeen! Kävimme pikavisiitillä kuskimme miesystävän talolla ja lähdimme kohti Leviä. Alkoi olla jo myöhä, eivätkä Levin bileet jaksaneet väsyneitä matkalaisia niin kiinnostaa, joten yritimme päästä vielä Sodankylään. Sen sijaan pääsimme hyvin hiljaisen nuoren lapinmiehen kyydillä Kittilään, missä tosiaan vietimme yön.

hitch31hitch15hitch16hitch29

hitch30 hitch17
hitch18 hitch27
hitch20 hitch21

Olisimme voineet nukkua Kittilässä hieman pidempäänkin, sillä sunnuntaiaamuna kello 7 kittiläläiset eivät hirveästi ajele Rovaniemelle tai Sodankylään. Liftasimme risteyksessä pari tuntia, säätilan ollessa +1 astetta ja räntäsadetta. Hypimme ympäriinsä pysyäksemme lämpiminä ja hörpimme take away -kahvia ja teetä huoltoaseman avauduttua. Sitten saimme kyydin Rovaniemelle ja poimimme kyytiin vielä HellToro-tiiminkin tien varresta. Kävimme yhdessä Lordin aukiolla ja köröttelimme kaupunkibussilla moikkaamaan Joulupukkia Napapiirille. Joulupukki sanoi, että kannattaa kirjoittaa liftikylttiin ”Juankoski here we come”, niin saisimme kyydin sinne. Toivoimme joululahjaksi paljon liftausonnea ja seikkailuita. Oli hauskaa käydä täällä, sillä olen pistäytynyt Joulupukin luona viimeksi (sen ainoan kerran) joskus vuonna 1999!

Rovaniemeltä jatkoimme kohti Kemijärveä, missä tehtävänämme oli käydä uimassa hyisessä Pöyliöjärvessä ja ottaa kuva tai video niin, että vettä on kaulaan saakka. Jäät olivat kuulemma lähteneet uimarannalta edellisenä päivänä ja kauempana kellui vielä jäälauttoja, mutta kävimmepäs kastautumassa! Oma suoritukseni on tallennettu videolle. Kemijärveltä olikin sitten vaikeampaa päästä kohti etelää. Saimme kyydin venäläiseltä pariskunnalta Sallantien haaraan, jonne jumahdimme täysin. Ehkä hiljaisin Eurooppatie minkä olen nähnyt! Vettäkin sateli. Lähdimme lievästi epätoivoisina kävelemään kohti Kuusamoa, jonne oli vielä lähes 120 kilometriä matkaa. Parin tunnin odottelun ja kävelyn jälkeen saimme kyydin Maaninkavaaraan, missä odotimme vielä noin tunnin ennen Posio/Kuusamo-kyydin pysähtymistä. Riemu oli aikamoinen, kun pääsimme vihdoin ihmisten ilmoille ja suoraan kohti Kajaania! Pysähdyimme matkalla Suomussalmella ottamaan kuvia Hiljainen Kansa -tilataideteoksen kanssa. Sadat variksenpelätinhahmot hiljaisella pellolla on hieman aavemainen näky, mutta paikka on todella hieno!

Kajaanissa olimme noin kello 22. Pisteiden laskun loppumiseen oli noin tunti aikaa, mutta olimme vakaasti päättäneet yrittää hakea vielä Sotkamon rastin. Sinne ajaisi 25 minuuttia, joten laskimme minuutteja, kauanko meillä on enää liftausaikaa jäljellä. Ohitse ajoi aivan valtavasti kasarmille palaavia armeijapoikia ja -tyttöjä, mutta viime hetkillä saimme kuin saimmekin kyydin suoraan Hiukan pesäpallostadionille ja sieltä vielä takaisin isomman tien varteen – hiukka tuli kiire Hiukkaan, mutta ehdittiin! Surullisenkuuluisaan Talvivaaraan ei ollut pitkä matka ja tie oli juuri niin hiljainen kuin Kainuussa sunnuntaiyönä kello 23 voi kuvitella. Otimme taas jalat alle, sillä Kajaaniin oli 26 kilometriä – ihan käveltävä matka siis. Pian Vuokatista töistä päässyt mies kuitenkin noukki meidät onneksi kyytiin kohti Iisalmea, ja sen jälkeen läpi yön kestänyt matka kohti Helsinkiä sujuikin aika smoothisti. Ensin GPS-kartalta kisaa seurannut paikallinen poika huomasi, että olimme pysähdyksissä ja auttoi meidät paremmille liftausapajille 24h-huoltoasemalle (suurkiitos!), mistä pääsimme nopeasti Valion maitorekan kyydissä Varkauteen. Maija nukkui ja minä juttelin parhaani mukaan savolaisen kuskin kanssa. Kello 3-5 aikaan liikennettä ei juuri ollut, joten odottelimme seuraavaa kyytiä pari hyvin väsynyttä tuntia. Iso kahvimuki pelasti. Sitten kyyti pysähtyi ja pian olimmekin jo Heinolassa, mistä saimme brittiläiseltä Land Rover -kuskilta kyydin suoraan Helsingin Kaisaniemeen, missä kisan lopetuspiste oli. Olimme perillä palauttamassa GPS-laitteita ja lippulappusia puoli 10 aikaan, kun takaraja oli 11. Aika hyvin optimoitu, sanon minä!

hitch22 hitch23

liftausreitti

Kartasta puuttuu Google Mapsin rajoitteista johtuen Sotkamon kierros, jonka jälkeen kokonaismatkaksi tulee noin 2530 km ja yksi tunti lisää suoraa ajoa.

Team Surikaatin sijoitus kilpailussa oli neljäs 635 pisteellä yhteensä 73 joukkueesta. Keräsimme 705 pistettä, mutta tyttöjoukkueiden pojoihin sovellettiin 0.9-kerrointa, joka ryösti 10% pisteistämme. Tiedä sitten, onko tuo reilua vai ei – ihan hyvin tyttö+poika -joukkueet näyttivät myös pääsevän liikkeelle, mutta yleisesti tyttöjen on toki helpompaa saada kyytejä. Kilpailun kahdella ensimmäiseksi tulleella tiimillä oli 715 pistettä ja kolmansilla 705 eli samat kuin meillä ennen pisteiden vähentämistä. Onnistuimme keräämään pisteitä 14 rastilta ympäri Suomea. Aika hyvin vedimme siis! Ja onnittelut vielä voittajille ja muille palkituille tiimeille! 🙂

Hitchball 4000 oli aivan mahtava kokemus, ja takuulla osallistun ensi vuonna uudestaan mikäli vain olen Suomessa silloin – tai kenties jo aiemmin muualla Euroopassa. Useat osallistujat kommentoivat kilpailun palauttaneen heidän uskonsa ihmiskuntaan ja ihmisyyteen, sillä niin paljon ventovieraisiin kohdistuvaa hyvyyttä tässä haasteessa pääsimme kokemaan. Jonkin verran liftanneena ja esimerkiksi ystäväni Lotan pyörämatkatarinoita kuunnelleena olen toki ollut vakuuttunut, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja tuntematontakin ihmistä halutaan melkein aina auttaa, mutta silti se fakta pääsi jotenkin yllättämään, että tällaista hyväsydämisyyttä löytyy myös Suomesta. Hassua kyllä, siihen ei juurikaan törmää, ellei hankkiudu sinne maantienvarteen seisomaan peukku pystyssä (tai sitten sen täyteen pakatun polkupyörän kera), mutta kyllä sitä löytyy meistä hiljaisista härmäläisistäkin. Lukemattomat autokuskit, yösijan tarjoajat, ruokkijat ja muut auttajat todistivat sen yhden ainoan viikonlopun aikana. SUURKIITOS teille kaikille, olette upeita! ❤

Kiitos myös kaikille teille, jotka kotikatsomoissa seurasitte meidän reissua ja elitte mukana jännityksessä, ja tietysti mahtaville kanssaliftaajille kannustavasta kisahengestä. Eikä vähiten aisaparilleni Maijalle, jonka kanssa muodostettiin tälläkin reissulla rautainen tiimi! Hitchball 4000 oli todellakin vuosisadan seikkailu.


In English: Hitchball 4000 hitchhiking race really was the roadtrip of the century and the adventure of a lifetime! In just 63 hours and without stepping outside the Finnish borders we got so many new experiences, visited so many interesting places in our home country where we otherwise wouldn’t have ended up, for example rolling a barrel at Kyrö Distillery Company in the middle of the night, and experienced the true hospitality of Lapland when a group of guys in Kittilä offered us a whole house for the night – with keys in the door 24/7 as the local custom is. Also the kind-heartedness of the ”sullen” Finnish people surprised me, despite the hitchhiking experience and all the stories from all over the world I have heard – people are kind and want to help strangers, even here in Finland.

In the competition our ranking was the 4th team, but in fact we got the same amount of points as the 3rd team (705 points) – girl+girl teams just lost 10% of their points because of the easier hitching of rides. We went all the way to Äkäslompolo via Hämeenlinna, Tampere, Koskenkorva, Isokyrö, Vaasa, Sievi, Oulu and Aavasaksa – and came back via Levi, Kittilä, Rovaniemi, Kemijärvi, Suomussalmi, and Sotkamo. That’s a total of 2530 km and 30 hours of driving, during which we visited 14 checkpoints all over Finland. This race was an amazing adventure, and I will for sure do it again. BIG THANKS to all the kind drivers, folks who lived the adventure with our from home couches, all the fellow hitchhikers for the amazing race spirit and for the best companheira Maija, with whom we make a cast-iron team! This really was the adventure of the century.

Hitchball 4000 – vuosisadan seikkailu edessä!

Muistatteko, kun kerroin aiemmin ilmoittautuneemme Pohjoismaiden suurimpaan liftauskilpailuun, nimeltään Hitchball 4000? Pieni viime hetken paniikki alkaa hiipiä takaraivoon tässä tehdessä viime hetken valmisteluja huomenna starttaavaa kisaa varten. Mihinköhän asti me viikonlopun aikana päästään, kenen autoihin hypätään, millaisia paikkoja nähdään ja millaisia tarinoita kuullaan? Ehkä enemmän tällä hetkellä mielessä on kuitenkin itse kilpailu – Afrikan tähden hengessä kartalle sijoitellut rastit, joilla pääsemme suorittamaan enemmän tai vähemmän hulluja tehtäviä ympäri Suomea, niistä saatavat pisteet ja somessa jaettavat kuvat ja videot. Rastit ovat myös historiallisesti tai kulttuurillisesti merkittäviä paikkoja Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi, joten on muutenkin mielenkiintoista lähteä koluamaan niitä liftaten!

liftarit1pien

Meillä on 53 tuntia aikaa kerätä pisteitä ympäri Suomea sijoitelluilta 54 rastilta. Ulkomailla on näiden lisäksi 6 rastia, mutta taidamme jättää ne tällä kertaa muille. Rasteilta saa sitä enemmän pisteitä mitä vaikeammin saavutettavissa rasti on, lukuunottamatta ehkä kisan sponsorien rasteja, jotka kartuttavat pojosaalista eniten. Yhdellä rastilla vaanii myös rosvo, mutta se ei onneksi tyhjennä koko takkia, vaan ainoastaan verottaa sitä rastin pisteiden verran. Meidän reittisuunnitelmana on päästä länsirannikkoa pitkin Lappiin ja korkata 100 pistettä Jounin Kaupalta Äkäslompolosta. Haluamme myös istuskelemaan Joulupukin syliin, näyttelemään Sodankylän elokuvajuhlien hengessä, uimaan Kemijärveen (hrr) ja miksipä ei kävelemään Suomen pohjoisimmalle sillalle Utsjoelle. Takaisin tullaan toivon mukaan Itä-Suomen kautta. Juankoskelle on pakko päästä laulamaan Juicen biisejä! Ekstraporkkanana kisassa on, että tietylle rastille ensimmäisenä pääsyt saa siitä 1,5-kertaiset pisteet! Kilpailun kaikki rastit sisältävää karttaa voit tarkastella täällä.

pakkaus1

Mitenkäs pakkauspuoli sitten? Pidämme melko todennäköisenä, että jossain vaiheessa liftipeukku ei enää nouse, vaan muutaman tunnin tirsat tulevat kysymykseen vaikka olisimmekin yrittäneet nukkua vuorotellen autoissa. Siksi otamme mukaan teltan ja makuupussit. Lapissakaan ei onneksi lumisateesta huolimatta pitäisi olla yöpakkasia, joten nyt testataan 0 asteen pussi oikein tositoimissa. Villapaita ja untuvatakki on nekin pakattu mukaan lähinnä Lappiin suuntaamisen takia. Vaihtovaatteita, kasa latureita ja power bankkejä, sateenvarjo ja tusseja liftikylttien tekemiseen – siinäpä tärkeimmät matkavarusteet. Kantolaitteeksi mukaan lähtee monella reissulla marinoitunut Haglöfsin 50 litran rinkkani, jota en ikinä saa aikaiseksi pestä ja joka ei onneksi tule näiden ruokienkaan kanssa edes aivan täyteen.

Takakonttiin tai milloin mihinkin heitettävän repun lisäksi minulla on liftatessa aina ylläni joku pienempi pussukka, jossa pidän tärkeimmät tavarat eli ainakin kännykän ja lompakon, ulkomailla myös passin. Suomessa kukaan tuskin alkaa liftaajaa ryöstämään, mutta parempi silti olla varovainen ja pitää arvotavarat hyppysissä. Tällä reissulla saatan laittaa edellä mainitut pikkutavarat kätevästi kamerapussukkaan.

pakkaus2

Meidän kisatiimin, Team Surikaatin, strategiana on myös selvitä viikonloppu ilman kauppaa, ettei kallisarvoista liftausaikaa mene turhaan hyllyjen välissä palloiluun ja tuoteselosteiden tihrustamiseen. Mukaan lähteekin siis melkoinen kasa evästä, joka ei vaadi kokkaamista vaan jonka voi syödä suoraa pakkauksesta. Ruokavarasto onneksi hupenee kilpailun edetessä, ja ajattelin että parempi sitä on olla hieman liikaa kuin liian vähän. Sain kaupassa kuningasidean ja ostin pari valmista pakasteateriaa, jotka säilyvät hyvin jäisinä sulaen omia aikojaan ja jotka voi sitten nauttia kylmänä (ah). Lastenruoat ja kylmät vihikset saavat toimia toisena gourmet-elämyksenä.

liftarit1
liftarit2

Yllä on pari kuvaa meidän kuukauden mittaiselta liftausreissulta Suomesta Balkanille  ja takaisin keväällä 2013. Tuon reissun vanhojen postausten alkuun pääsee tästä. Luulen, että vaikka tämä tuleva reissu on rutkasti lyhyempi, tulevat muistot silti olemaan yhtä huikeita. Ei kai tässä sitten muuta, kuin unta palloon (sitä tarvitaan) ja huomenna menoksi!

Muistakaahan laittaa Team Surikaatin Facebook-sivut seurantaan!

Postaamme sinne kaikki rastien tehtäviin liittyvät kuvat ja videot, ja luultavasti tunnelmia tien päältä muutenkin. Meidän etenemistä voi myös seurata reaaliajassa täällä. Ai hitsi, tältä reissulta tulee voitto kotiin tai ainakin taskut täyteen uusia kokemuksia – niin jännää! Huomenna kello 18:00 startataan Helsingistä!


In English: We are participating in the biggest hitchhiking race of Northern Europe, Hitchball 4000! Last minute panic and excitement is taking over when I am thinkin about the coming race – how far will we make it, which places will we see, whose car will we jump in, and how many points will we manage to gather?! There are 54 checkpoints in Finland and 6 abroad, each with a more or less crazy task to complete. The checkpoints also have different amounts of points available depending on the difficulty and accessibility. Our plan is to head up to Lapland (despite the snow and cold) and get 100 points from the craziest village shop of Finland. We also won’t mind swimming in a lake in Lapland, sitting on Santa’s lap or singing Juice Leskinen’s songs in Juankoski when coming back. We will have a tent in case our hitchhiking thumbs won’t get up anymore and we need to nap for a couple of hours, a lot of food to avoid spending valuable time in stores, and of course a lot of chargers and power banks to keep the social media updated. Quite well prepared I would say! Make sure to follow Team Surikaatti’s Facebook page and follow our trip in real time here! Tomorrow at 18:00 we will start from Helsinki!

RMK Matkatee: Vaellus läpi kauneimman Viron

Palasin toissapäivänä Virosta, jossa vietin viikon seikkaillen lähinnä maan eteläosissa ystäväni Maijan kanssa. Tämä ensimmäinen juttu tuolta reissulta saa toimia tällaisena sneak peek -tyylisenä koosteena, jonka jälkeen ajattelin avata matkan varrella käymiämme paikkoja vielä tarkemmin omissa postauksissaan.

Matka alkoi mitenkäs muutenkaan kuin seilaamalla rapakon yli Helsingistä Tallinnaan, tällä kertaa Linda Linen kyydissä. Päivä oli ensimmäinen oikeasti kesältä tuntuva päivä, joten oli jo aikakin avata telttailukausi – vaikka sitten telttaillen viikon putkeen yhtä autiotuvassa vietettyä yötä lukuun ottamatta. Hyppäsimme marshrutkan eli minibussin kyytiin ja övyimme Jürin kylässä sijaitsevalla leirintäalueella hieman Tallinnan ulkopuolella. Aamulla lähdimme liftaamaan kohti Etelä-Viroa, kävellen ensin aivan ihanan Lehmjan tammilehdon läpi.

Saimme kyydin nopeasti ja pääsimme ekstrakierrokselle Viron maaseudulle, kun kuskimme täytyi käydä ostamassa kaloja naapurinsa lampeen kalankasvattajatilalta. Seuraavaksi istuimmekin englantia tavaavan pikkupojan vieressä kahden lapsen äidin autossa, ja kohta jo mökkeilemään menossa olevan nuoren perheen vauvan vieressä takapenkillä. Ihanaa, miten virolaiset ottavat liftareita kyytiin lastenkin kanssa ja opettavat näille samalla, ettei tuntemattomiakaan ihmisiä tarvitse aina pelätä.

viro1 viro2
viro4 viro3
viro5

RMK matkatee pähkinänkuoressa

RMK matkatee -nimisiä vaellusreittejä on kaksi ja ne kulkevat Viron läpi maan kauneimpien maisemien kautta. Näistä pidempi vaellusreitti, nimeltään Peraküla-Aegviidu-Ähijärve matkatee, on 820 kilometriä pitkä ja se on merkattu maastoon valkovihrein maalimerkein ja kyltein. Toinen, Oandu-Aegviidu-Ikla -niminen reitti on pituudeltaan 375 kilometriä ja sen varrella merkit ovat valko-punaisia. Rakenteilla on myös vielä kolmas noin 600 kilometrin reitti, joka valmistunee ensi vuonna. RMK eli Viron metsähallitus rakensi nämä vaellusreitit jokunen vuosi sitten yhdistelemällä jo olemassa olleita polkuja ja pikkuteitä sekä merkkaamalla reitin maastoon. Matkan varrelle osuu tiuhaan RMK:n ylläpitämiä leiripaikkoja (lõkkekoht), joista löytyy vähintään tulipaikka halkoineen ja penkkeineen sekä kuivakäymälä. Niillä saa leiriytyä vapaasti. Vesipisteitä ei ole, eli juomavedet täytyy joko ottaa joista ja järvistä keittämällä, tai täyttää pullot matkanvarren kylissä. Hesarin sivuilta löytyy verkkolehden tilaajille RMK:n matkateitä käsittelevä artikkeli, jota en itse harmi kyllä pääse lukemaan.

Me kuljimme ensin mainittua pidempää reittiä pitkin, mutta vain noin 53 kilometrin matkan neljän vaelluspäivän aikana. Aloitimme Lindoran kylästä, joka sijaitsee Kaakkois-Virossa Võrumaalla – tai oikeastaan Setumaalla. Alue on setukaisten alkuperäiskansan maita, ja vähän jäikin kaivelemaan, ettemme käyneet vaikkapa Obinitsan kylässä tutustumassa heidän kulttuuriinsa paremmin. Ensi kerralla sitten! Lindorasta pääsimme suoraan reitillemme, ja kävelimme parin kilometrin matkan Härman leiripaikalle. Luottamusta ei varsinaisesti herättänyt se, että joku humalaiselta vaikuttanut pakumies vaati ajaa meidät perille ja lähti sen jälkeen ajamaan hitaasti perässämme, mutta piilottelimme metsässä sen aikaa, että paku ajoi ohi ja katosi. Leiripaikalle saapui meidän seuraksemme telttailemaan myös kolmen virolaisen opiskelijan porukka, joten omituinen pakuäijä ei onneksi pitkään vaivannut mieltä. Härman leiripaikka niittyineen ja mielettömän sävyisine hiekkakivitörmineen kylpi kultaisessa ilta-auringossa, ja telttapaikka Piusa-jokeen työntyvän ruohikkoisen niemen nokassa oli varmaan kaunein, missä olen kuunaan yöpynyt.

viro31
viro6 viro8
viro7 viro9
viro32pien
viro10

Aamulla aloitimme varsinaisen vaelluksen seuraillen Piusa-jokea (joka on muuten Viron kaltevin joki huimalla 2 metrin pudotuksellaan per kilometri) ja ihmetellen useampaakin upeaa, monisävyistä hiekkakiviseinämää, joista korkein on nimeltään Härma müür. Se on korkeimmillaan 43 metriä ja jatkuu 150 metrin matkalla jokivarressa. Löysimme myös riippusillan ja hiekkakiveen kaivertuneita jänniä luolia polun varrelta. Kokkasimme lounasta Maken leiripaikalla, ja villiyrttisalaatti aurinkokuivatuilla tomaateilla oli aikamoista luksusta retkiruokavalioon. Reittimme ohitti monta somaa maalaismaisemaa taloineen sekä Vastseliinan satumaiset linnanrauniot, mutta pitkään päivään mahtui myös tylsempiä maantieosuuksia. Noin 9 tunnin ja 25 kilometrin vaeltamisen jälkeen jalat huusivat hoosiannaa painavan rinkan alla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille Kirikumäen autiotuvalle ja yllättävän lämpöiseen järviveteen peseytymään.

viro11 viro12
viro13 viro14

Toisena vaelluspäivänä kävelimme noin 14 kilometriä suurimmaksi osaksi pitkin pieniä maanteitä läpi virolaisten maalaismaisemien. Hieman ennen Haanjaa pysähdyimme Vasknajärven rannalle uimaan ja peseytymään. Olisimme voineet telttailla sielläkin, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä Haanjan kylän leiripaikalle asti, sillä meidän piti myös käydä kaupassa. Uimisen lisäksi päivän kohokohta oli Abba-vessadisko aivan ihanassa Suur Muna kohvik -kahvilassa, jossa kävimme syömässä illallista kaupan ollessa jo suljettu.

viro16 viro15
viro17 viro18
viro19 viro20
viro21

Kolmas vaelluspäivä alkoi kiipeämällä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle huipulle eli Isolle Munamäelle. 318 metriä merenpinnasta kohoavan mäennyppylän suhteellinen korkeus ympäröivästä maastosta on vain noin 60 metriä, joten sinne kapusi rappusia pitkin viidessä minuutissa. Suur Munamäen päältä löytyy 29 metriä korkea näkötorni, jossa totta kai vierailimme ihailemassa tornista avautuvia maisemia. Päivän 9 kilometrin mittainen taival alkoi vasta mäellä käymisen jälkeen. Ohitimme omituisen arboretumin ja tummanpuhuvan suon, kuuntelimme käen kukuntaa ja taivaanvuohen pyrstöääntä. Yövyimme maksullisella leirintäalueella Rõugen Ööbikuorussa.

viro22
viro23 viro24
viro25 viro26
viro27 viro28
viro29

Rõugessa pidimme illalla sadetta leirintäalueen keittiössä ja teimme aamulla pienen lenkin tutkimaan Ööbikuorun viehättävää jokilaaksoa. Rõugessa bongasimme myös Viron syvimmän järven, Suurjärven, ennen kuin aloitimme noin 6 kilometrin päivämatkamme. Viimeinen vaelluspäivä oli ensimmäisen ohella suosikkini, koska pääsimme taas seurailemaan jokivartta ja kulkemaan läpi jumalaisen kauniiden kotkansiipilehtojen, valkovuokkometsien ja voikukkaniittyjen. Kumpuilevat maisemat näyttivät välillä olevan aivan kuin jostain Alppien juurelta. Kävimme reitin lopuksi tutustumassa Hinnin kanjoniin, joka on ainoa laatuaan Virossa. Sitten askelsimme isomman tien varteen ja liftasimme Võruun, jonne pääsimme taas marshrutkan kyydissä – tällä kertaa ilmaiseksi.

Yövyimme hienon Kubijan spa-hotellin leirintäalueella pidettyämme ensin sadetta sen vieressä sijainneen, hylätyn oloisen leirintäalueen purkukuntoisten rakennusten suojissa ja tehtyämme kunnon rynnäkön hotelliin metsän ja sateen läpi. Saimme surffailla hotellin wifillä sekä käyttää henkilökunnan suihkutiloja ja jopa keittiötä, kun paikan ravintolakin oli jo kiinni. Siellä sitten lämmitimme havaijinpataa hotellin henkilökunnan mikrossa ja naureskelimme, mihin olimmekaan taas päätyneet.

viro30

Matka päättyi pienellä Võrun somaan pikkukaupunkiin tutustumisella, puistoterassilla kahvittelulla ja liftaamisella takaisin Tallinnan tuntumaan, sinne samalle Kivitalun leirintäalueelle missä vietimme ensimmäisenkin yön. Meidän molempien syntymäpäivät olivat osuneet reissun ajalle, joten kävimme viimeisenä matkapäivänä vielä synttärilounaalla Vegan Restoran V:ssä, jota on niin kovasti hehkutettu, eikä tosiaankaan tarvinnut pettyä! Shoppailinpa itselleni pienen synttärilahjankin eräästä vanhankaupungin putiikista.

Viikko Virossa vierähti hullun nopeasti, mutta siinä ajassa ehti tapahtua niin paljon kaikenlaista, että tuntui kuin oltaisiin oltu matkalla pidempikin aika. Säätkin suosivat, joten yöllä ei tarvinnut palella ja selvisimme ainoastaan parilla sadekuurolla. RMK matkateitä suosittelen lämpimästi kaikille luonnon ja patikoinnin ystäville, sillä etenkin kesällä reitin varrella on niin hyvin palveluita ja vesistöjä, että vaelluksella pärjää vallan mainiosti. Etenkin tämä meidän Etelä-Viron superlatiiveja sisältävä reitinpätkämme oli aivan mielettömän kaunista ja rauhallista seutua sekä piti sisällään useampiakin kiinnostavia luonnonnähtävyyksiä, jollaisia ei Suomesta löydy, vaikka niin kovin lähellä ollaankin. Lisäksi Viron maaseutu on kovin valloittavaa ja perinteikästä. Voisin tämän maistiaisen jälkeen vaikka lähteä kokomittaisellekin vaellukselle RMK matkateelle. Vahva suositus! Saatiin tästä myös hyvää viime hetken harjoitusta ensi viikonloppuna koittavaa Hitchball 4000 -liftauskisaa varten, joten tiimimme lähtee sinne seuraavaksi. Jännää!

Oletko sinä käynyt patikoimassa Virossa?


In English: I spent a week hiking in Southern Estonia with my dear friend, and here is a sneak peek to the week-long trip. I started by taking the ferry to Tallinn, where we stayed at a camping ground for the night. After hitchhiking to Southern Estonia we found the hiking trail, RMK matkatee, and pitched the tent on Härma camping spot. With the golden evening sun and the colorful sandstone wall next to a river, that was probably the most beautiful place where I have camped so far. In the morning we left for our 25 km leg of the day. We passed by more gorgeous sandstone walls, a suspension bridge, caves, country houses and a fairytale-like castle ruin in Vastseliina. The last kilometers were tough but we made it to the Kirikumäe wilderness hut. The next day we had 14 km to go through countryside landscapes and small roads. We stopped to swim in a lake and had dinner in a cute cafe with disco toilets.
The following day we conquered the Suur Munamägi hill, which is the highest peak of Estonia and the Baltic countries at 318 m above sea level. That day we hiked 9 km to Rõuge, where we stayed at a commercial camping park. In the morning we had a walk at the beautiful Ööbikuoru river valley and then we left for the last leg of the hike. This and the first day were my favorites as we were again following a river through fern groves, dandelion meadows and rolling landscapes. We also visited the Hinni canyon, one of its kind in Estonia. After that we hitchhiked to Võru where we stayed at a spa hotel’s camping park, and reached Tallinn the next day. I warmly recommend the RMK matkatee hiking trails! Especially this stretch in Southern Estonia was amazingly beautiful and tranquil.

Alkukesän reissusuunnitelmia

Eilen oli ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, jonka myötä ajatukset karkasivat väkisinkin kesätunnelmiin. Tänä kesänä en ole suuntaamassa minnekään Suomea ja naapurimaita kauemmas erään elokuussa tapahtuvan Portugaliin muuton takia, mutta ajattelin silti kertoa parista reissusta, jotka tähän kesän korvalle on suunnitteilla. Täältä ihan läheltäkin löytyy nimittäin kaikenlaista kokemisen arvoista.

kesä15 kesä7
kesä6

Vaellusreissu Etelä-Viroon

Lähdemme parin viikon päästä hyvän ystäväni kanssa viikoksi etelänaapuria koluamaan. Matka alkaa tietysti Tallinnasta, mistä poistumme jollekin leirintäalueelle yöksi ja jatkamme heti aamulla matkaa kohti etelää, mitenkäs muutenkaan kuin peukalokyydillä. Päämääränä on Võrun seutu, missä haluamme tehdä muutaman päivän vaelluksen. Suunnitelmana on käydä katsomassa ainakin Härman hiekkakivitörmiä Piusa-joen rannalla, kävellä pitkin Hinnin kanjonia Haanjan luonnonsuojelualueella sekä kiivetä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle kohdalle Suur Munamäelle. Seudulta löytyy myös Viron syvin järvi, joten kaikenlaista superlatiivein varustettua korkeinta ja syvintä luontokohdetta olisi tiedossa! Olen itseasiassa alakouluikäisenä Virossa asuessani käynyt leirikoulussa Võrussa ja Härman hiekkakivikallioilla, mutta parhaiten reissulta on muistiini piirtynyt se paikka, jossa yövyimme ja sammakoiden kurnutus öisellä lammella.

Jos aikaa riittää, niin minua kiinnostaisi käydä myös Rummun vanhalla kaivoslammella. Se on tietysti aivan eri suunnassa, mutta kuitenkin lähellä Tallinnaa. Katsotaan, mihin päädytään!

kesä1
kesä4 kesä2
kesä5

Liftauskilpailu Hitchball 4000

Toinen alkukesän odotettu reissu on viikonlopun mittainen Hitchball 4000 -liftauskilpailu, jossa liftataan pitkin Suomea ja naapurimaita keräten pisteitä erilaisilla kulttuurillisesti ja historiallisesti arvokkailla rasteilla. Tehtävinä on esimerkiksi ottaa selfie aidon Pihtiputaan mummon kanssa tai käydä katsomassa maailman suurinta poroa Jounin Kaupassa Äkäslompolossa. Saamme Virosta hyvää harjoitusta kisaa varten, jotta olemme sitten terävimmässä liftauskunnossa kun kisa starttaa Helsingin Oopperatalolta perjantaina 2.6. Kilpailijoilla on mukana GPS-seurantalaitteet, joten etenemistämme pääsee seuraamaan reaaliajassa ja päivitämme tien päältä myös ahkerasti somea. Meidän tiimin nimeksi valikoitui Team Surikaatti, ja somepäivitykset ilmestyvät ainakin meidän Facebook-sivulla. Ennen kilpailua päivittelemme sinne vanhoja liftaustarinoita ja yritämme tehdä päivityksiä myös Viron-reissulta!

Hitchballin ilmoittautuminen on muuten vielä tämän päivän ja huomisen ajan auki ja paikkoja on muutama jäljellä, joten mukaan ehtii vielä! Kilpailu on myös osa virallista Suomi100-juhlaohjelmaa. Jännittää jo etukäteen, missä kaikkialla pääsemme vierailemaan ja kuinka kauas pohjoiseen ehdimme viikonlopun aikana! Ajattelimme nimittäin ottaa juurikin Lapin suunnaksi. Ehkä ehdimme jopa Ruotsin tai Norjan puolelle?

kesä12
kesä13 kesä14
kesä10

Kesäiset Suomiretket

Olen vakaasti päättänyt, että tänä kesänä käydään ainakin Kolilla ja Repoveden kansallispuistossa. Nämä retket ovat kylläkin vasta suunnittelun tasolla, mutta haluan käydä mahdollisimman monessa kotimaan kansallispuistossa nyt, kun siihen on vielä hyvin aikaa. Missään ei myöskään saa niin hyvää taukoa gradun pakertamisesta kuin luonnossa rentoutumalla – pulmana ovat vaan kaikenlaiset itikat, joita tuo komeampi puoliskoni ei siedä sitten yhtään. Kolilla olen joskus 15 vuotta sitten käynytkin, mutta haluaisin ottaa uusintavisiitin nyt aikuisena ja näyttää sen suomalaisen kansallismaiseman Zélle. Haaveilen myös Lapin-reissusta, mutta se olisi pakko toteuttaa vielä ennen juhannusta, jotta välttäisimme edes suurimman itikkaryntäyksen. Myös Turkuun, kotoisille Pori Jazzeille sekä aina niin ihanaan Yyteriin täytynee suunnata taas pitkästä aikaa. Ehkä kesään mahtuisi myös jotkin muut festarit?

kesä9
kesä8 kesä11

Postauksen kuvat on otettu Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Tallinnassa kesällä 2015. Millaisia matkoja teillä on suunnitteilla tälle kesälle? Entäs onko linjoilla ketään muuta Hitchballiin osallistujaa?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: This summer I am not planning to travel any further than Finland and the neighboring countries, but here is so much to see as well. We are spending a week in Estonia with my friend, where we will do a couple of days’ hike in the Võru county. There is the highest sandstone cliff, the deepest canyon, the deepest lake and the highest hill of Estonia and the whole Baltics. Quite many superlatives! After that, we are taking part to the Hitchball 4000 hitchhiking race, where we will gather points by visiting culturally and historically important places in Finland and the neighboring countries. We are planning to head up north to Lapland, but let’s see how far we will get to! After that the plans are still open, but I want to visit many national parks including Koli and Repovesi national parks. I’m dreaming also about a hike in Lapland, and Turku and Pori with its beautiful Yyteri beach are on my list as well. Perhaps some festivals too?

Kuinka matkustaa lähes ilmaiseksi

Matkustamiseen tarvitaan resursseja. Joko omia resursseja, julkisia resursseja tai jonkun muun resursseja. Matkustaakseen ei itse tarvitse välttämättä omistaa kuin aikaa.

Minulta kysytään välillä, miten rahoitan reissujani. Olen opiskelija, joka ei käy töissä eikä nosta opintolainaa. Pidän vapaaehtoisena kansainvälisyyskasvattajana silloin tällöin työpajoja, joista saan päivärahan, mutta ei sitä varsinaiseksi osa-aikatyöksi voi kutsua. Opintojeni aikana minulla on ollut työpaikka oikeastaan vain kerran noin puolen vuoden ajan. Arvostan vapaa-aikaa ja haluan keskittyä opintoihini, ja suoraan sanottuna muut kuin oman alan työt eivät kiinnosta niin paljon, että jaksaisin niitä vain rahan takia illat pitkät tehdä. Minun on siis pärjättävä sillä, mitä Kelasta saa. Omalla kohdallani se tarkoittaa vuokran jälkeen noin 160 euroa kuukaudessa. Miten näillä tuloilla pystyy kukaan matkustamaan? Oma vastaukseni on, että kun on tarpeeksi aikaa, pystyy matkustamaan lähes ilmaiseksi.

bud1

Opintolainan turvin tuli matkusteltua reppu selässä mm. Intiassa vuonna 2011 ja Väli-Amerikassa vuonna 2012 (Blogger-aikaisia postauksia löytyy täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä). Sitten päätin, että nyt riittää. En halua enempää lainaa taakakseni. Reissujalka kuitenkin vipatti aivan samaan tahtiin, joten oli löydettävä uusia tapoja lähteä maailmalle. Tapoja, joilla rahaa ei kuluisi liikaa.

Keväällä 2012 vietin kymmenisen päivää Berliinissä täysin ilmaiseksi. Euroopan Unioni maksoi jopa 70% lentojeni kuluista, sillä osallistuin Nutrition & Sustainability -nimiseen työpajaan, jolle EU oli myöntänyt rahoituksen. Siellä syötiin pelkkää luomuruokaa, käytiin tutkimassa Berliiniä sekä lähimantuja, ja ruokailtiin kasvisravintolassa useammankin kerran. Vuoden kuluttua, keväällä 2013, lähdin liftaamaan Balkanille ystäväni Maijan kanssa. (Postauksia täällä, täällä, täällä, täällätäällä ja täällä. Ai mitenniin voisi tehdä yhden tagin per yksi reissu?) Viipotimme menemään pitkin Adrianmeren rantoja ja luodinreikäisiä kaupunkeja kuukauden päivät, ja rahaa kului vähemmän kuin Suomessa vuokraan: 260 euroa. Ja mehän ostimme jäätelöä, mansikoita tai huurteisen aina kun siltä tuntui, eli emme edes yrittäneet pihistellä. Tuohon summaan sisältyivät myös lautat Tallinnaan ja takaisin, sekä junamatka Suomessa. Miten me sitten onnistuimme kuluttamaan niin vähän? Siihen on kaksi syytä: liftaaminen ja sohvasurffaaminen. Matkalla suurimmat kulut ovat tietysti transportaatio ja yöpyminen, ja jos ne eivät maksa melkein mitään, ei kuluja paljon jää jäljelle. Etelämpänä ruokakin on halpaa.

bud5

Kroatiassa kyytiä odottamassa.

Syksyllä 2013 lähdin vaihtoon Tsekkiin. Erasmus-apurahat juoksivat, ja rahaa jäi jopa säästöön tulevaa varten. Keväällä 2014 tein työharjoittelun asuen Lissabonissa edelleen Erasmus-harjoittelun apurahaa nostaen, ja loppukesästä toteutimme unelmamme Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta ylijääneitä pennosia hyödyntäen, telttaillen ja maksimissaan 5 euroa pyhiinvaeltajien yösijoista pulittaen. Montakaan kuukautta ei kulunut, kun minut valittiin tekemään projektiseurantaa Sansibarilla pyörineeseen kehitysyhteistyöhankkeeseen, jossa olin ollut vapaaehtoisena mukana jo pari vuotta. Pääsin kuukaudeksi Afrikkaan, eikä omasta pussista tarvinnut pulittaa kuin ruoka ja muu eläminen, sillä projekti maksoi lennot sekä majoituksen. Toki sinne lähdettiin ensisijaisesti tekemään töitä ja opinnäytetyötä, mutta vapaa-aikaa jäi silti runsaasti.

bud4

Usein kengännauhaakin kapeampi budjetti tarkoittaa monia kohtaamisia ihmisten kanssa.

Portugalissa kävimme Zén kanssa viime vuonna kolmesti (herranjumala ja anteeksi hiilidioksidipäästöt – mutta oikeastaan menimme kolmesti ja tulimme takaisin viime vuoden aikana vain kahdesti), joista appiukko on avokätisesti kustantanut kahden reissun lennot. Suurkiitokset siitä, appiukko. Nämä ovat kuitenkin viime vuosien ainoita kertoja, kun joku muu ihminen on suoraan omasta pussistaan maksanut reissaamisestani jotakin.

Sitten päästään viimeisimpään liftausreissuun, joka sijoittui joulukuisiin Ruotsiin ja Norjaan, joista jälkimmäisessä vietimme suurimman osan aikaa. Pikaisen googletuksen perusteella Norja on rankattu maailman toiseksi kalleimmaksi maaksi elää ja viidenneksi kalleimmaksi maaksi matkustaa, kuten vähän uumoilinkin. Norjalaisessa ruokakaupassa ei ollut Suomen hintoihin tottuneelle mitenkään suoranaisesti superkallista, mutta suurimmassa osassa tuotteista oli silti hinnassa pieni tai etenkin maitotuotteiden ja alkoholin kohdalla vähän suurempikin Norja-lisä. Jotkut asiat taas olivat halvempia kuin Suomessa (kuten esimerkiksi valmissmoothiet). Minun ja Maijan kahden viikon roadtrippiin kului yhteensä noin 180 euroa. (Jos nyt muistatte lähes samansuuruiset kuukausituloni, niin tässä kohtaa saan kiitellä polvillani veronpalautuksia.) Merkkasin kaikkien ostosteni hinnat ylös ja muunsin ne jälkikäteen euroiksi.

bud1

Reissukirjanpitoni.

Ruokaan kului reissun aikana 121,50 euroa. Söimme ravintolassa jokaisena päivänä Ruotsissa ollessamme. Norjassa tai Suomen päässä emme käyneet ravintoloissa, vaan ostimme ruokaa kaupasta, mutta ostettua tuli kaikenlaista ”turhaakin”, kuten vissyvettä ja suklaata. Norjan Kvamissa vapaaehtoistöissä ollessamme me ruokimme lampaita ja siitä hyvästä meidät ruokittiin. Tätä tai ravintolattomuutta Norjassa ei tosin mitenkään etukäteen suunniteltu, asiat vain sattuivat järjestymään parhain päin. Vapaaehtoistyö onkin hyvä keino oleskella ulkomailla ilmaiseksi, mikäli työstä saa korvaukseksi yösijan ja ruuat. Jo viikoksikin voidaan ottaa töihin, eli kuukausitolkulla ei välttämättä tarvitse samassa paikassa viipyä. Kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä me emme itse onnistuneet löytämään työpaikkaa, mutta onneksi maailma sen sitten järjesti.

bud6

Joskus reissuruoka on näyttänyt tältäkin. Ljubljana 2013.

Liikkumiseen kului puolestaan 51,40 euroa. Tämä sisältää paikallisliikenteen liput Tukholmassa ja Turussa, bussiliput Suomessa (Jkl-Hki sekä Tku-Jkl), ja laivaliput Helsinki-Tukholma ja Tukholma-Turku. Ostimme kummallekin matkalle risteilyt reittimatkojen sijaan, mutta poistuimme laivasta puolimatkassa. Käsittääkseni noin ei oikeasti saisi tehdä, mutta siinä säästää. Helsinki-Tukholma-matkalle meillä oli huuto.netistä ostettu risteilylahjakortti, jonka avulla hinta oli 9 euroa per nenä (B-hytti), ja paluumatkalle ostimme risteilyn Viking Linen ruotsalaisilta sivuilta, joilla ne ovat Suomen sivuja halvempia. Hinta oli muistaakseni 12 euroa ja sisälsi C-hytin. Muuten matka taittui peukalokyydillä. Kiinnostaisiko ketään muuten liftaamista käsittelevä postaus?

Pääsylippuihin kului 9,80 euroa. Kävimme Tukholman Fotografiska-museossa, jossa opiskelijahinta on 90 kruunua.

bud3

Vapaaehtoistyö ihanien lampaiden kanssa tarjosi majoitukset ja ruuat vuoristossa viikoksi.

Majoittumiseen kului pyöreät 0 euroa. Nukuimme laivalla, sohvasurffasimme, yövyimme kaverin luona ja wwooffauspaikassamme Kvamissa. Kertaakaan emme meinanneet jäädä ilman yöpaikkaa, emmekä itseasiassa edes lähettäneet yhtäkään surffauspyyntöä. Laitoimme avoimen pyynnön kohdekaupunkiin esimerkiksi sopivan liftauspäivämatkan päähän, ja saimme aina monta tarjousta ihmisiltä, jotka halusivat majoittaa meidät luokseen. Näistä sitten valitsimme kivoimman kuuloisen tai parhaat arvostelut saaneen hostin, ja näin oli lämmin, turvallinen ja yleensä mukavakin nukkumapaikka varmistettu ja bonuksena saimme tavata näitä ihmisiä. Saimme jopa hassun tarjouksen tukholmalaiselta tyypiltä, joka oli menossa telttailemaan mutta lupasi rakentaa meille majan ja tarjota lämmintä soppaa. Siis joulukuun lopulla! Valitsimme kumminkin lopulta sen opiskelijaboksin lattian. Sohvasurffaus on nykyisin erityisen helppoa, kun ihmisillä on älypuhelimissaan tai tableteissaan nettiyhteydet ja wifi on yleensä aina vähintään jossakin kahvilassa tarjolla. Pari vuotta sitten Balkanin-reissulla jouduin raahaamaan läppäriä rinkassani, jotta saimme otettua yhteydettä hosteihin, mutta takana ovat ne päivät.

Tässä vielä komea piirakkakuvio kulujen jakaantumisesta tällaisella reissulla:

20160114050247

Minulle ei ole koskaan tullut näillä reissuillani sitä ongelmaa, että rahat olisivat oikeasti loppuneet. Etukäteen olen sitä ehkä satunnaisesti murehtinut, mutta kyllä ne ovat aina riittäneet, ja aina on ollut sen verran ylimääräistä, että hädän sattuessa pystyisi menemään hostelliin. Päätöksen kun tekee, että nyt liftataan, bussilla ei matkusteta kuin pakon edessä ja yritetään päästä kotimajoituksiin, ei rahaa pääse kulumaan liiaksi vaikkei nautinnoista edes tinkisi. Itselleni reissunautinnot tarkoittavat usein luontokohteita, huikeita maisemia, seikkailuja ja hyvää mutta edullista ruokaa. Satanen per viikko riittää missä päin maailmaa tahansa, kun se kerran riittää Ruotsissa ja Norjassakin.

Minusta ei myöskään tunnu, että olisin pummi tai varsinaisesti kiitollisuudenvelassa. Kukaan ei pakota autoilijoita ottamaan liftareita kyytiin, eikä liittymään sohvasurffaussivustolle. Useimmiten autoilijat haluavat juttuseuraa pitkille ajomatkoille, joten diili on win-win: kummallekin osapuolelle suotuisa. Myös sohvasurffauksen pointti on tavata uusia ihmisiä ja kokea kulttuurivaihtoa; ilmainen yöpaikka tulee siinä sivussa. Myös hostit saavat surffauksesta paljon irti. Sivustolla profiilistasi ei edes näe, kuinka monta kertaa olet joutunut hylkäämään sinulle esitetyn majoituspyynnön, eikä sohvasurffaus ole vain supersosiaalisten hommaa. Usein reissuillaan surffanneet kuitenkin ottavat ihmisiä vastavuoroisesti myös omaan kotiinsa. Samoin teen minäkin, koska tiedän, kuinka iso ilo siitä matkalaiselle on. Takaisinantamista voi halutessaan kenties ajatella positiivisena velkana maailmalle. 🙂

bud2

Näitä maisemia ihailimme Norjassa viikon päivät – eikä maksanut mitään.

Olen osittain kaukokaipuun ajamana päättänyt kouluttautua alalle, jossa minun ei tulevaisuudessakaan luultavasti kovin usein tarvitse maksaa matkoista itse, vaan tulen töihin päästessäni saamaan niistä jopa palkkaa. Seuraava näköpiirissä oleva alaani eli ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyvä reissu on jo valmisteilla, ollut vielä muodottomana mielen perukoilla jo viime keväästä. Se tulee kestämään koko pitkän kuuman kesän, ja odotan sitä päivä päivältä enemmän. Apurahojen turvin sillekin lähdetään. Taidan kuitenkin paljastaa vasta myöhemmin asioiden varmistuttua kokonaan, mistä on kyse!


In English: Our budget was rather minimal in Sweden and Norway. Most money was spent on food (121,50 euros). We went to eat out in restaurants basically every day we spent in Sweden, but not at all in Norway. There we were feeding the sheep and as a thanks, we were being fed. Other costs were transportation (51,40 e including buses, ferries and local transportation) and entrance fees (9,80 e from Fotografiska photography museum). Thanks to couchsurfing.org and hitchhiking, our two-week trip didn’t cost much. In my opinion, stunning views and good food are the components that make any trip perfect, the rest is not so important. And you don’t have to give up those even if you were hitchhiking and sleeping in people’s couches. In fact, you might even find more of them!

On the road in Sweden & Norway

Tutuntuoksuinen koti, oma pehmeä sänky ja yliopistoarki ovat ottaneet avosylin vastaan tämän joululomalla parissakin reissussa rähjääntyneen matkalaisen. Jääkylmä mutta satumaisen kaunis Suomi oli aamutuimaan melkoinen järkytys, sillä yölennolla Lissabonista Helsinkiin ei tullut uni silmään. Vaan kotona ollaan, ja nyt on aika palata Norjaan muisteloinnin ja kuvien kera!

Joulukuun alussa tehty reissu Ruotsin läpi Norjaan oli varsinaista ihmis- ja eläinkohtaamisten sekä upeiden talvimaisemien ilotulitusta. Norjassa en ollut ennen käynyt, mutta varmasti palaan tuohon ihanaan lumisten vuorien ja vuonojen maahan takaisin vielä jonakin päivänä. Viivyimme reissutoveri Maijan kanssa kaksi viikkoa tien päällä. Matkasimme peukalokuudillä, yövyimme sohvasurffaamalla ja löysimme sattuman tai kohtalon johdattamina vapaaehtoistyöpaikankin viikoksi, joten rahaa kului matkaan todella vähän. Paljon kuitenkin saimme, ja kovin kiitolliselta tuntuu kun muistelee niitä ihmisiä, jotka jakoivat kanssamme autonsa, asuntonsa, hymynsä ja tarinansa. Tuota hyvää yritän antaa takaisin toisille matkalaisille mahdollisuuksien osuessa kohdalle. Esimerkiksi juuri reissuame edeltävänä päivänä kävin kahvilla sohvasurffaajan kanssa, joka halusi kysellä koulutusohjelmasta, jossa opiskelen, päätääkseen hakeako itse siihen vaiko eikö. Teen budjettipostauksen vielä myöhemmin erikseen, mikäli rahankulutus tällaisella reissulla kiinnostaa. Tähän postaukseen on siis puristettu tuo kokonainen reissu parhaimpine paloineen, pähkinänkuoressa. Varoituksen sanasena, että teksiä on paljon!

road1

Ensimmäinen aamu Ruotsin Karlstadissa, sohvasurffaamassa Larsin luona.

road2

road4

Kaikkialle sitä joutuukin – taukoa pitämässä Haldenin korkeakoulun kahvihuoneessa.

Ruotsin hankalahkosta liftausmaineesta huolimatta kyytien saaminen oli helppoa kuin heinänteko, paitsi kotimatkalla Karlstadissa. Silloin jouduimme odottamaan useamman tunnin ennen kuin kyyti pysähtyi, mutta muuten emme joutuneet odottelemaan juuri lainkaan, tai ainakaan pariakymmentä minuuttia enempää. Yhtäkään epämiellyttävää kuskiakaan ei osunut kohdalle!

Meillä kävi aivan mieletön mäihä heti ensimmäisenä päivänä. Tai ehkä kyse oli enemminkin jonkinlaisesta kohtalon johdatuksesta. Matkustimme Viking Mariellalla vietetyn erittäin tuulisen ja aallokkoisen yön jälkeen Tukholman Slussenilta lähijunalla Kungsängeniin, jossa jouduimme kävelemään tuon lähiöpahasen läpi kännykän karttaa seuraten moottoritien rampille liftaamaan. Meidät noukki kyytiin hyvin likainen rekka, joka ajoi maa-ainesta Enköpingiin. Siellä pääsimme mukaan kippaamaan kuralastin työmaalle, jossa maata siirreltiin traktorein kasasta toiseen. Kuski oli sympaattinen vanha ukkeli, joka kiroili ruotsiksi eikä tuntunut juuri perustavan suomenruotsi-aksentista sillä vastasi aina englanniksi, mutta ajoi meidät ystävällisesti paremmalle liftauspaikalle Enköpingin laidan huoltoasemalle.

Seuraava kyyti pysähtyikin samantien: uusi urheilullinen hopeanharmaa Audi, jota ajoi punaiseen viittaan pukeutunut Vigdis. Hän oli kuusikymppinen norjalainen nainen, joka oli juuri tullut kotiin Nigeriasta. Tämä aloitti saman tien avautumisen siitä, miten hänen miehensä oli Norjan valtion toimesta karkotettu Schengenistä olemattomilla verukkeilla, ja miten hän oli juuri joutunut palaamaan Tukholman lentokentältä takaisin Nigeriaan. Niinpä Vigdis kaahasi melkoista ylinopeutta kohti Osloa ja asianajajaa, joka järjestäisi hänen miehensä paperit kuntoon. Kuinkas sattuikaan – mekin olimme menossa Osloon ja yöpyisimme myös puolimatkassa Karlstadissa! Kerroimme juttelun lomassa uudelle ystävällemme, että olimme etsineet paikkaa, jossa tehdä työtä majoitusta ja ruokaa vastaan, ja että mieluiten olisimme halunneet vuoristoon, tilalle jossa olisi lampaita. Leukamme loksahtivat pois paikoiltaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Vigdis ilmoitti tietävänsä meille juuri sopivan paikan kotikylästään. Hänen ystävillään oli lammastila Rondane-vuorten juurella, ja he olivat ottaneet sinne wwooffaajia (WWOOF = World Wide Opportunities on Organic Farms) ja opiskelijoita 70-luvulta lähtien.

road5
road3 road6
road8
road7road9 road10
road11

Karlstadissa yövyimme viisikymppisen sohvasurffaajan Larsin luona, käytyämme ensin katsastamassa Vigdisin taidegallerian postilaatikon ja syömässä wokkiravintolassa. Lars oli nuorekas, energinen ja mukava tyyppi. Vietimme iltaa hänen olohuoneessaan jutellen niitä näitä ja katsellen mtv:n musiikkivideoita. Väsymys veti matkalaisista nopeasti pidemmän korren, mutta aamulla heräsimme aikaisin jatkaaksemme matkaa aamupäivällä kohti Osloa Vigdisin Audin kyydissä.

Matkaa tehtiin pikkuteitä pitkin, joten maisemat olivat suoraa moottoritietä mielenkiintoisemmat, ja samoin olivat kuskimme tarinat seikkailuiltaan mm. Huippuvuorilta ja Afrikasta. Ajoimme Fucking Åmål -leffasta tutun Åmålin ohi ja näin naarashirven tien vieressä seisoskelemassa. Norjaa lähestyttäessä maisemat alkoivat muuttua kukkulaisemmiksi. Pysähdyimme kuvankauniissa Haldenissa, jonne olisi tehnyt kovin mieli jäädä vaeltelemaan ja valokuvailemaan, mutta varsinainen tauko pidettiin Høgskolen i Østfold -korkeakoululla, joka ei harmiksemme sijainnut kovin lähellä keskustaa. Hyödynsimme kahviautomaattia ja kirjaston nettiä, tutkimme käytäviä ja söimme patongit koulun kahvilassa. Aivan samanhintaista siellä oli kuin Suomenkin kahviloissa. Norjan kalleus tuli ilmi vasta viikon päästä, kun pääsimme ensimmäistä kertaa norjalaiseen ruokakauppaan.

Meidän oli tarkoitus jäädä yöksi Osloon, mutta Vigdis tarjoutui ajamaan meidät perille asti Kvamin kylään. Suostuimme tietenkin, sillä säästyisimme pitkän matkan liftaamiselta ja kuskimmekin saisi muuta ajateltavaa kuin Norjan kummallinen maahanmuuttopolitiikka. Kävimme Oslon Ikeassa syömässä, katselimme auton ikkunasta Lillehammerin valojen piirtymistä järven pintaan, ja kohta istuimmekin Leine Merino -nimisellä lammasfarmillamme keittiön puisen pöydän ääressä syömässä vanhan Andersin valmistamaa keittoa. Viivyimme Kvamissa kokonaisen viikon, mutta elämä tuolla vuorten ympäröimällä lammasfarmilla on ihan oma tarinansa.

road12

Evenstadin puusilta.

road13 road15
road14 road16

Viikko kului nopeasti, ja Kvamista kotiinpäin lähdön jälkeen kävimme moikkaamassa vanhaa luokkakaveriani Juulia, joka opiskelee wildlife managementia lähes kotimatkamme varrella sijainneessa Evenstadissa. En tiedä voiko Evenstadia kutsua edes kyläksi, sillä siellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin kyseinen koulu, silta, kyläkauppa ja muutama talo. Niin ja kaksi aitauksessaan elelevää metsäopiston lemmikkihirveä, joita kävimme katsomassa. Enpä ole koskaan ollut noin lähellä kyseisen eläinlajin edustajaa. Melkoisen suuria, vähän jopa pelottavia eläimiä, mutta niiden hassu nenä ja isot korvat tekevät niistä melkeinpä hellyyttäviä. Vietimme kotoisan illan Juulin kämpillä kokkaillen, dokumenttia katsellen, takkaa lämmittäen ja aivan valloittavan ihanaa Olav-kissaa rapsutellen.

road20 road17
road18 road22-horz

road21

Tarkennus on taas osunut ihan kohdilleen.

Seuraavana aamuna oli taas määrä jatkaa matkaa kohti Tukholmaa. Liftasimme bussipysäkillä keskellä-ei-mitään, vain luminen metsä seuranamme, mutta saimme kyydin Osloon työmatkalla olleelta tytöltä. Menimme hänen kanssaan toimittamaan tietokonetta oslolaiselle teollisuusalueelle. Jouduimme taas kiertämään ohi koko kaupungin jatkaessamme matkaa takaisin Karlstadiin, mikä on vähän harmi. Toivottavasti ensi kerralla on aikaa piipahtaa Oslon keskustassakin. Saimme melko lyhyitä kyytejä, ja jouduimme liftaamaan viimeiseen kyytiin pimeässä. Autossa oli kaksi tummaa kudistanilaiseksi osoittautunutta miestä, joista toinen naureskeli vähän turhankin innoissaan, joten kävi mielessä, että onkohan tämä nyt ihan fiksu veto, mutta aivan turhaksi osoittautui sekin pelko. (Tiedoksi vaan kaikille katupartioijille ja muillekin ennakkoluuloisille.) Ennen pitkää olimme perillä Karlstadissa yrittämässä päättää, mihin ravintolaan menisimme syömään. Päädyimme italialaisen pyörittämään pizzeriaan, ja mahat täynnä raahustimme yöpaikkaamme Olofin luo, missä menimme hänen taitavasti ja taiteellisesti sisustettua kotiaan ihailtuamme melko pian nukkumaan.

Aamulla oli edessä viimeinen etappi, mutta sitä ennen söimme aamupalaa huoltoasemalla, jonne Olof meidät autollaan heitti. Pyysimme huoltoaseman myyjältä pahvinpalaa kuin kunnon hobot konsanaan, josta askartelimme hienon Stockholm-liftikyltin. Sen kanssa marssimme rampille, nostimme peukun pystyyn, ja odotimme. Ja odotimme. Ja odotimme. Ja vaihdoimme paikkaa. Kahdesti. Lähes luovuttaneena, pakokaasuihin ja likaisiin tienpientareisiin lopen kyllästyneenä kökötin rinkkani päällä aivan surkeassa liftauspaikassa tien varressa, kun auto lopulta pysähtyi kuin pysähtyikin kohdallemme. Varmaan säälistä, koska kuski päivitteli huonoa sijaintiamme. Huonon liftauspaikan taktiikkakin näemmä toimii. Nobelin kaupungista Evenskogista saimme suoran kyydin Tukholmaan mukavalta norjalaismieheltä, joka oli menossa tyttärensä kanssa ravintolaan. Hän heitti meidät metroasemalle asti Tukholmassa, ja pääsimme helposti keskustaan.

road24
road23 road25

Tukholmassa kävimme syömässä todella halpaa pastaa (5,90/annos) kummallisessa teollisuushallin näköisessä ravintolassa, ja yövyimme pakistanilaisen jatko-opiskelijan Imranin pikkuruisen ja nuhjuisen opiskelijaboksin lattialla, mutta ikkunanäkymät hänen asunnostaan olivat varsin ensiluokkaiset. Eipä huono sijainti asua siis! Oli lauantai-ilta, joten kävimme hostimme kanssa kuppilassa parilla oluella. Ihan hauskaa oli katsastaa vähän Tukholman yöelämää, vaikkei siihen mitenkään perusteellisesti tutustuttukaan. Aamulla isäntä tosin meinasi, ettei edes muista illasta paljon mitään, mutta en kyllä tajua miten muutamasta oluesta lähtee keneltäkään muisti. Ehkä aasialainen huono viinapää ei ole pelkkä myytti. Sanottuamme heipat ja kiitokset Imranille kävelimme Maijan kanssa kaupungilla, lounastimme vanhan kaupungin kujalla Hermitage-kasvisravintolassa ja kävimme Fotografiska-museossa tuijottelemassa valokuvataidetta ennen takaisin Viking Linen kyytiin astumista. Hytin valkoisiin lakanoihin uppoaminen oli tällä kertaa laivamatkamme odotetuin aktiviteetti, mutta myös Viikkarin radiokanavat todettiin ihan viihdyttäviksi. Aamulla oli vastassa pimeä Turku ja Onnibus Jyväskylään kokonaiseksi yhdeksi  yöksi ennen joulunviettoon lähtemistä.

Aikamoinen kokemus tuo pariviikkoinen, jonka aikana tuli koettua paljon kaikenlaista raskaasta työstä ilonkiljahduksiin, reissufiiliksiin ja seesteisiin zen-tunnelmiin, kohdattua paljon erilaisia ihmisiä ja rakastuttua Norjan vuoriin sekä lampaisiin (ja Olav-kissaan). Lammasfarmikokemuksestamme kertoilen vielä myöhemmin lisää. Oletko sinä käynyt Norjassa?

In English: Our trip to Sweden and Norway was full of meeting friendly, kind and helpful people, making new animal friends and of course breathtaking winter views, especially in the Norwegian mountains. Me and my friend Maija hitchhiked from Stockholm to Kvam village and back, spending two weeks and little money on the road. Hitchhiking was mostly easy and fun with the exception of getting stuck in Karlstad for some hours on our way home. We volunteered for a week in a sheep farm in Rondane mountains and couchsurfed or stayed with friends for all the other nights. During the two weeks I experienced many kinds of things from hard work to bubbling joy and calm zen feelings. I will tell more about our wwoofing week on the sheep farm later on. Have you been to Norway?

Kotiinpäin

Kuvan minusta ottanut Lensku.
 

Loppureissulla liftattiin melko tiukalla aikataululla kohti Tallinnaa ja kotiin vievää lauttaa. Vietettiin yksi ilta Krakovassa ja saatiin vanhankaupungin torilla kahvittelun lisäksi kokea huikeat opiskelijabileet – viikon kestävät festarit! Porukkaa oli kokoontunut kampukselle grillaamaan ja hengailemaan, bändejä soitti monessakin paikassa. Törmättiin sattumalta kahteen poikaan, joiden kanssa oltiin liftattu samaan aikaan huoltoasemalla Belgradin ulkopuolella. He olivat kuulemma odottaneet kymmenen tuntia ja joutuneet loppujen lopuksi ottamaan bussin Puolaan. Me saatiin silloin kyyti alle tunnissa. Tuli taas kerran todettua, kuinka pieni maailma onkaan! Seuraava pysähdys tehtiin Bialystokissa, josta ei ole harmi vain tallentunut kameraan yhtäkään kuvaa, vaikka saatiinkin oikein kattava turistikierros. Matkalla yksi kuskeista sanoi, että näytetään joltain uskonlahkolaisilta Budapestistä ostetuissa haaremihousuissamme, ja toinen ajoi toimimattoman navigaattorin takia kymmeniä kilometrejä harhaan, jolloin meidän tiekartasto taas osoitti hyödyllisyytensä.

Pohjois-Puolassa päästiin suoraan Riiaan ajavaan rekkaan, jonka hytissä kököttäessä piti aina välillä vetää verhot nopeasti eteen ja piiloutua poliiseilta. Tarjoilu kumminkin pelasi, saatiin kahdelta kuskilta ainakin voileipiä, appelsiineja ja kahvia. Lisäksi haarukoitiin hapankaalia muovipussista, jota ei voinut sulkea. Sen puolen kilon hapankaalisatsin väkinäisen viimeistelyn jälkeen ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli kyseistä ruokalajia… Saatiin Riiasta viime hetken hätämajoitus turkkilaisen vaihtarin luota ja minä menin hieman pois tolaltani erään kerjäläisen, nimittäin nuoren, hyvin siisteihin vaatteisiin pukeutuneen naisen takia, joka kerjäsi kirkon edustalla ison koiransa kanssa silminnähden häveten ja purskahti itkuun jonkun antaessa hänelle kolikoita. Mietin, että hänelle on täytynyt sattua jotain todella pahaa kun on tuohon jamaan joutunut, ja toivoin, että hänellä olisi ainakin katto päänsä päällä. Olin niin hämmästynyt tällaisesta ihan erilaisesta kerjäläisestä kuin kukaan aiemmin näkemäni, etten tajunnut edes antaa rahaa. Päätin myöhemmin tehdä niin jos hän vielä tulisi vastaan, mutta ei hän enää tullut.

Päädyttiin illalla vanhassakaupungissa haahuilun jälkeen sattumalta johonkin keskiaikaisen meiningin omaavaan kellariravintolaan, jossa soitti ihan loistava Rikši-niminen kansanmusiikkibändi. Tanssittiin niin myöhään, että seuraavana päivänä vaan nukuttiin niissä kahdessa pidemmässä kyydissä, joilla päästiin Tallinnaan. Ensin oltiin saatu kutsu jonkun pojan vanhempien luo grillaamaan (lihaa), mutta jouduttiin kieltäytymään. Autossa nukkumista tosin hieman häiritsi kahden pikkupojan hihittely ja osoittelu, jota jatkui koko matkan. Tallinnassa tuntui siltä kuin olisi jo kotona. Käytiin syömässä jo vakkariksi muodostuneessa, halvassa Asian Caféssa, ostettiin leipomosta oikein kakunpalat jälkkäriksi ja päästiin levittämään makuualustat tyhjän, pian remontoitavan talon yhden asunnon lattialle. Toimiva vessa löytyi viereisestä asunnosta. Rappukäytävään paistoi ilta-aurinko hirveän kauniisti, mutta eipä sitä muistikortille kovinkaan kummoisesti saanut vangittua. Yhtäkkiä illat olivat taas valoisia, ja oli jälleen kirpeä kevät – kaksi kevättä (ja kaksi pääsiäistä) samana vuonna. Oli jännää tietää, että oltiin kahdestaan kokonaisessa talossa. Aamulla ajettiin ratikalla pummilla meidän pysäkin ohi, ehdittiin juuri ja juuri lauttaan ja ykskaks olinkin jo kotona. Sen pituinen se reissu.

Budapest, osa 2

Kuvat minusta Lenskun ottamia.
 

Heitettiin unkarilaisista sellaista hyväntahtoista läppää, että ne on ihan kuin jotain vaihdokkaita ja oikeasti maahisia, jotka yrittää parhaansa mukaan esiintyä ihmisinä. Tää tais saada alkunsa Budapestin yleisestä omituisuudesta yhdistettynä kummalliseen kieleen (näin suomalaisena onkin hyvä puhua), jossa kiitoskin kuulostaa sotahuudolta ja kaikissa ylipitkissä sanoissa tuntui olevan ainakin yksi ö-kirjain. Sitten istuttiin kadun varressa penkillä syömässä meidän viimeisiä Serbian puolelta ostettuja eväs-burekkeja, kun ohi käveli naiskaksikko rattaissa istuvan, niin menninkäisen näköisen lapsen kanssa kuin olla ja voi! Sillä oli hörökorvat, maahisen naama ja hölmönnäköinen lippalakki. Sen jälkeen ei kyetty lopettamaan kaupunkilaisten arvioimista maahisasteikolla. Kommentoitiin ihmisiä tyyliin ”hyvä yritys” tai ”ihan selvä tapaus”. Erityisesti hassuhko käytös tai pukeutuminen kuten lenkkarit yhdistettynä suoriin housuihin paljastivat, ettei ihmismäinen käytös ole ihan kunnolla hallussa. Istuttiin jonkun kuppilan ulkopöydässä lepuuttamassa jalkoja, kun lähes kaikki ohi kävelevät ihmiset tuntuivat menevän viereiseen kahvilaan hakemaan take away -lounasta omiin eväsrasioihinsa. He hakivat tietysti naamioitua maahisruokaa, koska ihmisten ruoka ei pidä heitä kunnolla elävien kirjoissa. Meidän hostille, jonka kanssa käytiin illalla vielä libanonilaisen ravintolan terassilla polttelemassa shishaa, ei kehdattu tätä kertoa, koska hän tuntui muutenkin hieman loukkaantuneen siitä, että pidettiin Unkaria vähän hämmentävänä maana. Hyvällä tahdolla ja tavalla kuitenkin!