Lehmja tammik – luontokeidas Tallinnan kupeessa

Kiinnostaisiko yhdistää Tallinnan-matkaan pieni luontoretki, mutta et tiedä mihin suunnata? Entä oletko koskaan kuullut Jüri-nimisestä kylästä Tallinnan kaakkoispuolella, Tarttoon menevän kakkostien ja Tallinnan ohitustien risteyksessä? Tuskin olisin kuullut minäkään, ellen olisi yöpynyt siellä toukokuisella Viron-reissullamme. Jüristä löytyi kuitenkin ehkäpä Tallinnan kaunein metsä, Lehmja tammik, jota päädyimme tutkimaan aivan sattumalta.

Olin matkassa sisäilmasairastuneen ystäväni kanssa, joten emme halunneet lähteä riskeeraamaan hostellin tai sohvasurffauksen kanssa, kuten muutaman vuoden takaisella yhteisellä visiitillämme Tallinnassa. Vaihtoehdoksi jäi siis telttailu leirintäalueella, ja niistä kivoimmat sijaitsevat kaukana Tallinnan keskustasta. Me olimme suuntaamassa seuraavana aamuna kohti Võrua, joten valitsimme tietysti omalle reitillemme osuneen leirinnän Jüristä. Keskeisemmällä sijainnilla varustetut alueet eivät tosin olleet vielä toukokuun puolivälissä edes avoinna, joten valinta oli helppo.

lehmja2 lehmja1
lehmja3 lehmja5

Lehmjan tammilehdon historiaa

Lehmja tammik on saareke ympäröivältä rakentamiselta säästynyttä tammilehtoa – itseasiassa yksi Viron ainoista jäljelläolevista tammilehdoista. Kooltaan se on noin 11,5 hehtaaria, mutta pienestä koostaan huolimatta sillä on suuri luontoarvo, ja siksi tammilehto uhanalaisine ja harvinaisine lajeineen suojeltiin vuonna 1960. Lehmjan tammilehdon iäksi on arvioitu noin 5000 vuotta, ja vanhin täällä kasvava tammi on lähes 400-vuotias.

Ikivanhoja, käppyräisiä tammia kasvava metsä on pyhä paikka. Se kätkee sisäänsä sammaloituneita kiviä, joita on entisaikoina käytetty kuppikivinä palvontamenoissa jo 4000 vuotta sitten. Tammilehtoon liittyy myös monia erilaisia kansantaruja, joissa on kuitenkin sama loppu: häävieraat ovat muuttuneet tammipuiksi rangaistuksena rikottuaan ajan käytänteitä ja jopa tabuja. Eräs tarina kertoo, miten häävieraat ovat joutuneet sanaharkkaan keskenään, ja kummallakin vastapuolella on ollut mukana noita, jotka ovat sitten noituneet vastapuolen tappelijat muuttumaan puiksi.  Toisen tarinan mukaan ylimieliset häävieraat olivat repineet ja talloneet vanhan isoisän istuttamia nuoria tammia, minkä seurauksena isoisä noitui heidät kasvamaan tammina revittyjen vesojen paikalle.

Kolmas tarina taas kertoo samaa nuoria tammia tuhonneista häävieraista, mutta siinä Jürin noita on heittänyt ensin sulhasen pää edellä maahan, niin että jalat ovat jääneet törröttämään ilmaan, ja sen jälkeen tehnyt samoin morsiamelle ja häävieraille. Yksi oli kuitenkin päässyt juoksemaan pakoon, minkä takia kauempana Tallinnan puolella seisoo yksi yksinäinen tammi. Neljännen tarun mukaan häävieraat taas ovat eksyneet kovassa tuulessa ja tuiskussa tammimetsään, ja kironneet itse itsensä siellä tammiksi – ja heidän kirouksensa on käynyt toteen. Myöhemmissä tarinoissa näihin kansantaruihin on myös sekoittunut kristillisiä piirteitä. Opetuksena kuitenkin on, että jos tammille tekee pahaa, niin huonosti käy. Liekö näiden tarujen ansiota, että tammilehto on säästynyt meille ihailtavaksi tähän päivään saakka?

lehmja4 lehmja6-horz
lehmja10
lehmja9

En ihmettele yhtään, että Lehmjan tammilehto on poikinut kansantarun jos toisenkin. Jopa kirkkaana kevätpäivänä keskellä vaaleanvihreitä silmuja ja valkovuokkojen merta voi ikiaikaisessa lehdossa aistia mystisen ja pyhän tunnelman. Käppyräiset ja sammaleiset tammet tummine koloineen alkavat nopeasti kertoa omia tarinoitaan ja muuttuvat mielikuvituksessa ties miksi haltijoiksi ja menninkäisiksi. Tämä jos mikä on todellinen satumetsä.

Lehmja on ehkä kauneimmillaan loppukeväällä ja alkukesästä, mutta voin kuvitella siellä olevan tavattoman nättiä myös syksyn ruska-aikaan. Tässä siis vinkki Tallinnaan lähiaikoina suuntaaville: lähde luontoretkelle Lehmjan tammilehtoon.

lehmja7lehmja11

Kivi Talun matkailutila

Jüristä Lehmjan tammilehdon vierestä löytyy myös todella ihana ja rauhaisa leirintäalue, jos jollakulla muullakin on sellaiselle tarvetta Tallinnassa. Kivi Talun matkailutila oli niin kodinomainen paikka, että tuntui kuin olisi telttaillut jonkun takapihalla. Ja itseasiassa niinhän me telttailimmekin, sillä Kivi Talun omistava perhe asuu siellä itsekin. Iso suositus – ja täältä voi vuokrata myös huoneita tai parkkeerata asuntoautonsa nurmikolle. Oli ihanaa herätä aamulla viereisessä koivikossa sirkuttavien lintujen ääniin ja kokkailla aamupalaa terassipöydän ääressä, ollen kuitenkin vain puolen tunnin matkan päässä Tallinnan keskustasta. Emmekä edes testanneet laiturisaunaa ja uimalampea! Täältä löytyy myös kokonaisen kirjasen verran tietoa Lehmjan tammilehdosta. Paikassa oli vain yksi miinus, nimittäin metallinmakuinen vesi, joten jos se haittaa sinua niin ota omat juomavedet mukaan.

lehmja16 lehmja12
lehmja13 lehmja14
lehmja15

Jüriin pääsee Tallinnan keskustasta joko bussilla esim. rautatieasemalta tai marshrutkan eli pikkubussin kyydissä Solaris-ostoskeskuksen edestä (viroksi marsruut). Jälkimmäinen on kokemuksena hauskempi, joten suosittelen kokeilemaan ja lähtemään pikku seikkailulle Jüriin! Matka maksaa 2 euroa suuntaansa ja aikataulut löydät täältä.

Onko sinulla jokin muu hyvä vinkki luontokohteista Tallinnan lähellä?

Seuraa Vida de Estrada –matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssäTheblogjunglessa tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Visiting Tallinn and would like to take a break from the city in a beautiful nature spot? Here is a tip: go to visit Lehmja oak grove in Jüri village just outside Tallinn. It is a 5000 year old grove and an established nature reserve, which has been a holy place of worship back in the old days. There are numerous folktales about this place, and in all of them people cursed to become oaks in the forest. Many tales speak about wedding guests who violate customs and even taboos of the time and are punished, while in other stories the wedding guests destroy and harm young oak trees and are turned into oaks themselves. Perhaps it’s because of this folklore that the beautiful forest is still standing? It’s not hard to lose yourself to one’s imagination when walking in the mystical atmosphere of this enchanted forest, even on a bright spring day. The age-old oaks (oldest of them some 400 years) soon start looking like elves and gnomes. Lehmja oak grove is perhaps at its prettiest in spring time with the blooming wood anemones, but I can imagine that it’s gorgeous also in fall colors.

Jüri village also has an excellent and cozy camping area close to the Lehmja grove, Kivi tourism farm. It felt like camping on somebody’s backyard, and actually that was exactly what we were doing. They have also rooms and caravan spots for rent, and more. What a peaceful location to spend the night and wake up to birds’ singing, yet being only half and hour away from Tallinn city center.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or join my journeys on Instagram! You can find me there with the name @johannahulda.

Mainokset

RMK Matkatee: Vaellus läpi kauneimman Viron

Palasin toissapäivänä Virosta, jossa vietin viikon seikkaillen lähinnä maan eteläosissa ystäväni Maijan kanssa. Tämä ensimmäinen juttu tuolta reissulta saa toimia tällaisena sneak peek -tyylisenä koosteena, jonka jälkeen ajattelin avata matkan varrella käymiämme paikkoja vielä tarkemmin omissa postauksissaan.

Matka alkoi mitenkäs muutenkaan kuin seilaamalla rapakon yli Helsingistä Tallinnaan, tällä kertaa Linda Linen kyydissä. Päivä oli ensimmäinen oikeasti kesältä tuntuva päivä, joten oli jo aikakin avata telttailukausi – vaikka sitten telttaillen viikon putkeen yhtä autiotuvassa vietettyä yötä lukuun ottamatta. Hyppäsimme marshrutkan eli minibussin kyytiin ja övyimme Jürin kylässä sijaitsevalla leirintäalueella hieman Tallinnan ulkopuolella. Aamulla lähdimme liftaamaan kohti Etelä-Viroa, kävellen ensin aivan ihanan Lehmjan tammilehdon läpi.

Saimme kyydin nopeasti ja pääsimme ekstrakierrokselle Viron maaseudulle, kun kuskimme täytyi käydä ostamassa kaloja naapurinsa lampeen kalankasvattajatilalta. Seuraavaksi istuimmekin englantia tavaavan pikkupojan vieressä kahden lapsen äidin autossa, ja kohta jo mökkeilemään menossa olevan nuoren perheen vauvan vieressä takapenkillä. Ihanaa, miten virolaiset ottavat liftareita kyytiin lastenkin kanssa ja opettavat näille samalla, ettei tuntemattomiakaan ihmisiä tarvitse aina pelätä.

viro1 viro2
viro4 viro3
viro5

RMK matkatee pähkinänkuoressa

RMK matkatee -nimisiä vaellusreittejä on kaksi ja ne kulkevat Viron läpi maan kauneimpien maisemien kautta. Näistä pidempi vaellusreitti, nimeltään Peraküla-Aegviidu-Ähijärve matkatee, on 820 kilometriä pitkä ja se on merkattu maastoon valkovihrein maalimerkein ja kyltein. Toinen, Oandu-Aegviidu-Ikla -niminen reitti on pituudeltaan 375 kilometriä ja sen varrella merkit ovat valko-punaisia. Rakenteilla on myös vielä kolmas noin 600 kilometrin reitti, joka valmistunee ensi vuonna. RMK eli Viron metsähallitus rakensi nämä vaellusreitit jokunen vuosi sitten yhdistelemällä jo olemassa olleita polkuja ja pikkuteitä sekä merkkaamalla reitin maastoon. Matkan varrelle osuu tiuhaan RMK:n ylläpitämiä leiripaikkoja (lõkkekoht), joista löytyy vähintään tulipaikka halkoineen ja penkkeineen sekä kuivakäymälä. Niillä saa leiriytyä vapaasti. Vesipisteitä ei ole, eli juomavedet täytyy joko ottaa joista ja järvistä keittämällä, tai täyttää pullot matkanvarren kylissä. Hesarin sivuilta löytyy verkkolehden tilaajille RMK:n matkateitä käsittelevä artikkeli, jota en itse harmi kyllä pääse lukemaan.

Me kuljimme ensin mainittua pidempää reittiä pitkin, mutta vain noin 53 kilometrin matkan neljän vaelluspäivän aikana. Aloitimme Lindoran kylästä, joka sijaitsee Kaakkois-Virossa Võrumaalla – tai oikeastaan Setumaalla. Alue on setukaisten alkuperäiskansan maita, ja vähän jäikin kaivelemaan, ettemme käyneet vaikkapa Obinitsan kylässä tutustumassa heidän kulttuuriinsa paremmin. Ensi kerralla sitten! Lindorasta pääsimme suoraan reitillemme, ja kävelimme parin kilometrin matkan Härman leiripaikalle. Luottamusta ei varsinaisesti herättänyt se, että joku humalaiselta vaikuttanut pakumies vaati ajaa meidät perille ja lähti sen jälkeen ajamaan hitaasti perässämme, mutta piilottelimme metsässä sen aikaa, että paku ajoi ohi ja katosi. Leiripaikalle saapui meidän seuraksemme telttailemaan myös kolmen virolaisen opiskelijan porukka, joten omituinen pakuäijä ei onneksi pitkään vaivannut mieltä. Härman leiripaikka niittyineen ja mielettömän sävyisine hiekkakivitörmineen kylpi kultaisessa ilta-auringossa, ja telttapaikka Piusa-jokeen työntyvän ruohikkoisen niemen nokassa oli varmaan kaunein, missä olen kuunaan yöpynyt.

viro31
viro6 viro8
viro7 viro9
viro32pien
viro10

Aamulla aloitimme varsinaisen vaelluksen seuraillen Piusa-jokea (joka on muuten Viron kaltevin joki huimalla 2 metrin pudotuksellaan per kilometri) ja ihmetellen useampaakin upeaa, monisävyistä hiekkakiviseinämää, joista korkein on nimeltään Härma müür. Se on korkeimmillaan 43 metriä ja jatkuu 150 metrin matkalla jokivarressa. Löysimme myös riippusillan ja hiekkakiveen kaivertuneita jänniä luolia polun varrelta. Kokkasimme lounasta Maken leiripaikalla, ja villiyrttisalaatti aurinkokuivatuilla tomaateilla oli aikamoista luksusta retkiruokavalioon. Reittimme ohitti monta somaa maalaismaisemaa taloineen sekä Vastseliinan satumaiset linnanrauniot, mutta pitkään päivään mahtui myös tylsempiä maantieosuuksia. Noin 9 tunnin ja 25 kilometrin vaeltamisen jälkeen jalat huusivat hoosiannaa painavan rinkan alla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille Kirikumäen autiotuvalle ja yllättävän lämpöiseen järviveteen peseytymään.

viro11 viro12
viro13 viro14

Toisena vaelluspäivänä kävelimme noin 14 kilometriä suurimmaksi osaksi pitkin pieniä maanteitä läpi virolaisten maalaismaisemien. Hieman ennen Haanjaa pysähdyimme Vasknajärven rannalle uimaan ja peseytymään. Olisimme voineet telttailla sielläkin, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä Haanjan kylän leiripaikalle asti, sillä meidän piti myös käydä kaupassa. Uimisen lisäksi päivän kohokohta oli Abba-vessadisko aivan ihanassa Suur Muna kohvik -kahvilassa, jossa kävimme syömässä illallista kaupan ollessa jo suljettu.

viro16 viro15
viro17 viro18
viro19 viro20
viro21

Kolmas vaelluspäivä alkoi kiipeämällä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle huipulle eli Isolle Munamäelle. 318 metriä merenpinnasta kohoavan mäennyppylän suhteellinen korkeus ympäröivästä maastosta on vain noin 60 metriä, joten sinne kapusi rappusia pitkin viidessä minuutissa. Suur Munamäen päältä löytyy 29 metriä korkea näkötorni, jossa totta kai vierailimme ihailemassa tornista avautuvia maisemia. Päivän 9 kilometrin mittainen taival alkoi vasta mäellä käymisen jälkeen. Ohitimme omituisen arboretumin ja tummanpuhuvan suon, kuuntelimme käen kukuntaa ja taivaanvuohen pyrstöääntä. Yövyimme maksullisella leirintäalueella Rõugen Ööbikuorussa.

viro22
viro23 viro24
viro25 viro26
viro27 viro28
viro29

Rõugessa pidimme illalla sadetta leirintäalueen keittiössä ja teimme aamulla pienen lenkin tutkimaan Ööbikuorun viehättävää jokilaaksoa. Rõugessa bongasimme myös Viron syvimmän järven, Suurjärven, ennen kuin aloitimme noin 6 kilometrin päivämatkamme. Viimeinen vaelluspäivä oli ensimmäisen ohella suosikkini, koska pääsimme taas seurailemaan jokivartta ja kulkemaan läpi jumalaisen kauniiden kotkansiipilehtojen, valkovuokkometsien ja voikukkaniittyjen. Kumpuilevat maisemat näyttivät välillä olevan aivan kuin jostain Alppien juurelta. Kävimme reitin lopuksi tutustumassa Hinnin kanjoniin, joka on ainoa laatuaan Virossa. Sitten askelsimme isomman tien varteen ja liftasimme Võruun, jonne pääsimme taas marshrutkan kyydissä – tällä kertaa ilmaiseksi.

Yövyimme hienon Kubijan spa-hotellin leirintäalueella pidettyämme ensin sadetta sen vieressä sijainneen, hylätyn oloisen leirintäalueen purkukuntoisten rakennusten suojissa ja tehtyämme kunnon rynnäkön hotelliin metsän ja sateen läpi. Saimme surffailla hotellin wifillä sekä käyttää henkilökunnan suihkutiloja ja jopa keittiötä, kun paikan ravintolakin oli jo kiinni. Siellä sitten lämmitimme havaijinpataa hotellin henkilökunnan mikrossa ja naureskelimme, mihin olimmekaan taas päätyneet.

viro30

Matka päättyi pienellä Võrun somaan pikkukaupunkiin tutustumisella, puistoterassilla kahvittelulla ja liftaamisella takaisin Tallinnan tuntumaan, sinne samalle Kivitalun leirintäalueelle missä vietimme ensimmäisenkin yön. Meidän molempien syntymäpäivät olivat osuneet reissun ajalle, joten kävimme viimeisenä matkapäivänä vielä synttärilounaalla Vegan Restoran V:ssä, jota on niin kovasti hehkutettu, eikä tosiaankaan tarvinnut pettyä! Shoppailinpa itselleni pienen synttärilahjankin eräästä vanhankaupungin putiikista.

Viikko Virossa vierähti hullun nopeasti, mutta siinä ajassa ehti tapahtua niin paljon kaikenlaista, että tuntui kuin oltaisiin oltu matkalla pidempikin aika. Säätkin suosivat, joten yöllä ei tarvinnut palella ja selvisimme ainoastaan parilla sadekuurolla. RMK matkateitä suosittelen lämpimästi kaikille luonnon ja patikoinnin ystäville, sillä etenkin kesällä reitin varrella on niin hyvin palveluita ja vesistöjä, että vaelluksella pärjää vallan mainiosti. Etenkin tämä meidän Etelä-Viron superlatiiveja sisältävä reitinpätkämme oli aivan mielettömän kaunista ja rauhallista seutua sekä piti sisällään useampiakin kiinnostavia luonnonnähtävyyksiä, jollaisia ei Suomesta löydy, vaikka niin kovin lähellä ollaankin. Lisäksi Viron maaseutu on kovin valloittavaa ja perinteikästä. Voisin tämän maistiaisen jälkeen vaikka lähteä kokomittaisellekin vaellukselle RMK matkateelle. Vahva suositus! Saatiin tästä myös hyvää viime hetken harjoitusta ensi viikonloppuna koittavaa Hitchball 4000 -liftauskisaa varten, joten tiimimme lähtee sinne seuraavaksi. Jännää!

Oletko sinä käynyt patikoimassa Virossa?


In English: I spent a week hiking in Southern Estonia with my dear friend, and here is a sneak peek to the week-long trip. I started by taking the ferry to Tallinn, where we stayed at a camping ground for the night. After hitchhiking to Southern Estonia we found the hiking trail, RMK matkatee, and pitched the tent on Härma camping spot. With the golden evening sun and the colorful sandstone wall next to a river, that was probably the most beautiful place where I have camped so far. In the morning we left for our 25 km leg of the day. We passed by more gorgeous sandstone walls, a suspension bridge, caves, country houses and a fairytale-like castle ruin in Vastseliina. The last kilometers were tough but we made it to the Kirikumäe wilderness hut. The next day we had 14 km to go through countryside landscapes and small roads. We stopped to swim in a lake and had dinner in a cute cafe with disco toilets.
The following day we conquered the Suur Munamägi hill, which is the highest peak of Estonia and the Baltic countries at 318 m above sea level. That day we hiked 9 km to Rõuge, where we stayed at a commercial camping park. In the morning we had a walk at the beautiful Ööbikuoru river valley and then we left for the last leg of the hike. This and the first day were my favorites as we were again following a river through fern groves, dandelion meadows and rolling landscapes. We also visited the Hinni canyon, one of its kind in Estonia. After that we hitchhiked to Võru where we stayed at a spa hotel’s camping park, and reached Tallinn the next day. I warmly recommend the RMK matkatee hiking trails! Especially this stretch in Southern Estonia was amazingly beautiful and tranquil.

Alkukesän reissusuunnitelmia

Eilen oli ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, jonka myötä ajatukset karkasivat väkisinkin kesätunnelmiin. Tänä kesänä en ole suuntaamassa minnekään Suomea ja naapurimaita kauemmas erään elokuussa tapahtuvan Portugaliin muuton takia, mutta ajattelin silti kertoa parista reissusta, jotka tähän kesän korvalle on suunnitteilla. Täältä ihan läheltäkin löytyy nimittäin kaikenlaista kokemisen arvoista.

kesä15 kesä7
kesä6

Vaellusreissu Etelä-Viroon

Lähdemme parin viikon päästä hyvän ystäväni kanssa viikoksi etelänaapuria koluamaan. Matka alkaa tietysti Tallinnasta, mistä poistumme jollekin leirintäalueelle yöksi ja jatkamme heti aamulla matkaa kohti etelää, mitenkäs muutenkaan kuin peukalokyydillä. Päämääränä on Võrun seutu, missä haluamme tehdä muutaman päivän vaelluksen. Suunnitelmana on käydä katsomassa ainakin Härman hiekkakivitörmiä Piusa-joen rannalla, kävellä pitkin Hinnin kanjonia Haanjan luonnonsuojelualueella sekä kiivetä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle kohdalle Suur Munamäelle. Seudulta löytyy myös Viron syvin järvi, joten kaikenlaista superlatiivein varustettua korkeinta ja syvintä luontokohdetta olisi tiedossa! Olen itseasiassa alakouluikäisenä Virossa asuessani käynyt leirikoulussa Võrussa ja Härman hiekkakivikallioilla, mutta parhaiten reissulta on muistiini piirtynyt se paikka, jossa yövyimme ja sammakoiden kurnutus öisellä lammella.

Jos aikaa riittää, niin minua kiinnostaisi käydä myös Rummun vanhalla kaivoslammella. Se on tietysti aivan eri suunnassa, mutta kuitenkin lähellä Tallinnaa. Katsotaan, mihin päädytään!

kesä1
kesä4 kesä2
kesä5

Liftauskilpailu Hitchball 4000

Toinen alkukesän odotettu reissu on viikonlopun mittainen Hitchball 4000 -liftauskilpailu, jossa liftataan pitkin Suomea ja naapurimaita keräten pisteitä erilaisilla kulttuurillisesti ja historiallisesti arvokkailla rasteilla. Tehtävinä on esimerkiksi ottaa selfie aidon Pihtiputaan mummon kanssa tai käydä katsomassa maailman suurinta poroa Jounin Kaupassa Äkäslompolossa. Saamme Virosta hyvää harjoitusta kisaa varten, jotta olemme sitten terävimmässä liftauskunnossa kun kisa starttaa Helsingin Oopperatalolta perjantaina 2.6. Kilpailijoilla on mukana GPS-seurantalaitteet, joten etenemistämme pääsee seuraamaan reaaliajassa ja päivitämme tien päältä myös ahkerasti somea. Meidän tiimin nimeksi valikoitui Team Surikaatti, ja somepäivitykset ilmestyvät ainakin meidän Facebook-sivulla. Ennen kilpailua päivittelemme sinne vanhoja liftaustarinoita ja yritämme tehdä päivityksiä myös Viron-reissulta!

Hitchballin ilmoittautuminen on muuten vielä tämän päivän ja huomisen ajan auki ja paikkoja on muutama jäljellä, joten mukaan ehtii vielä! Kilpailu on myös osa virallista Suomi100-juhlaohjelmaa. Jännittää jo etukäteen, missä kaikkialla pääsemme vierailemaan ja kuinka kauas pohjoiseen ehdimme viikonlopun aikana! Ajattelimme nimittäin ottaa juurikin Lapin suunnaksi. Ehkä ehdimme jopa Ruotsin tai Norjan puolelle?

kesä12
kesä13 kesä14
kesä10

Kesäiset Suomiretket

Olen vakaasti päättänyt, että tänä kesänä käydään ainakin Kolilla ja Repoveden kansallispuistossa. Nämä retket ovat kylläkin vasta suunnittelun tasolla, mutta haluan käydä mahdollisimman monessa kotimaan kansallispuistossa nyt, kun siihen on vielä hyvin aikaa. Missään ei myöskään saa niin hyvää taukoa gradun pakertamisesta kuin luonnossa rentoutumalla – pulmana ovat vaan kaikenlaiset itikat, joita tuo komeampi puoliskoni ei siedä sitten yhtään. Kolilla olen joskus 15 vuotta sitten käynytkin, mutta haluaisin ottaa uusintavisiitin nyt aikuisena ja näyttää sen suomalaisen kansallismaiseman Zélle. Haaveilen myös Lapin-reissusta, mutta se olisi pakko toteuttaa vielä ennen juhannusta, jotta välttäisimme edes suurimman itikkaryntäyksen. Myös Turkuun, kotoisille Pori Jazzeille sekä aina niin ihanaan Yyteriin täytynee suunnata taas pitkästä aikaa. Ehkä kesään mahtuisi myös jotkin muut festarit?

kesä9
kesä8 kesä11

Postauksen kuvat on otettu Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Tallinnassa kesällä 2015. Millaisia matkoja teillä on suunnitteilla tälle kesälle? Entäs onko linjoilla ketään muuta Hitchballiin osallistujaa?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: This summer I am not planning to travel any further than Finland and the neighboring countries, but here is so much to see as well. We are spending a week in Estonia with my friend, where we will do a couple of days’ hike in the Võru county. There is the highest sandstone cliff, the deepest canyon, the deepest lake and the highest hill of Estonia and the whole Baltics. Quite many superlatives! After that, we are taking part to the Hitchball 4000 hitchhiking race, where we will gather points by visiting culturally and historically important places in Finland and the neighboring countries. We are planning to head up north to Lapland, but let’s see how far we will get to! After that the plans are still open, but I want to visit many national parks including Koli and Repovesi national parks. I’m dreaming also about a hike in Lapland, and Turku and Pori with its beautiful Yyteri beach are on my list as well. Perhaps some festivals too?

Tallinnan vanhakaupunki ja keskiaikaisten aukioiden viehätys

Aina yhtä kaunis Tallinna Vanalinn, joka on ehkä hieman aliarvostettu suomalaisten keskuudessa. Se sijaitsee ehkä hieman liian lähellä ja on muuttunut arkiseksi – lyön vetoa, että jos Tallinna olisi Keski-Euroopassa, se olisi paljon kiinnostavampana pidetty vierailukohde. Eipä sillä, että itsekään Uus-kadulla koulua käydessäni ja Estonia-puistossa välitunteja viettäessäni olisin jaksanut pastellinsävyisiä taloja niin kovin ihailla – talo kuin talo, kyllä sitä muut jutut voittivat kiinnostavuudessa silloin esiteininä. Ehkäpä suomituristitkin taantuvat sinne 11-vuotiaan tasolle, ja halvat huvitukset kiinnostavat enemmän kuin maisemista nauttiminen.

vana1 vana2 vana3

Kaupunki piti päästä ottamaan haltuun yläilmoista käsin, joten suunnistimme Gümnaasiumi-kadulla seisovan vanhan kaupunginmuurin päälle kävelemään. Vanha nainen istui tiskin takana myymässä lippuja, ja keskiaikaiseen torniin piti kiivetä jyrkkiä kiviportaita pitkin. Tällaista tornikammoista tietysti vähäsen hirvitti, mutta kyllä siitä selvittiin. Zé ei ollut aikaisemmin käynyt Tallinnassa, joten esiteltiin hälle paikkoja innosta puhkuen. Tekee myös ihan hyvää kuulla toisen ihmettelyä isoista ja hienoista risteilyaluksista (joita suomalaiset vaatimattomina nimittävät ”lautoiksi”), kun on itse niin tottunut niihin. Toisenlainen näkökulma avartaa ja saa katsomaan liian tutuksi käyneitä asioita uudestaan lapsen silmin.

vana4-horz vana5 vana6-horz   vana10 vana7 vana13 vana8vana11vana14

Ylhäältä tonista avautuivat maisemat vanhankaupungin kattojen ylle. Kovin kauaksi sieltä ei nähnyt, mutta se ei paljoa haitannut, kun kaikista kaunein kaupunginosa monine yksityiskohtineen oli aivan silmien alla.

vana15

vana16  vana20-horz vana17 vana22 vana21-horzvana23

Pikainen kierros lopetettiin tietysti kaupungin sydämeen Raatihuoneen torille, minnekäs muuallekaan. Näillä vanhoilla aukioilla on aina tosi eurooppalainen tunnelma – sellainen, jota Turun taudin riivaamassa Suomessa tavoittaa harvoin, jos koskaan. Aukiot muistuttavat pitkälti toinen toisiaan, vaikka tietysti jokainen onkin omanlaisensa, ja aina tulee muistelleeksi niitä toisia toreja joilla on toisilla reissuilla käynyt, istunut auringonvarjon alle ja tilannut jonkun ylihintaisen juoman tai sitten vain värjötellyt sateessa ja katsellut puluja. Praha, Krakova, Dresden, České Budějovice… onhan näitä. Muistelu ei kylläkään ole omiaan lievittämään jostain viime päivinä kummunnutta Tsekki-ikävää. Huomasin eilen ajattelevani nostalgisesti jopa niitä joutilaan vaihto-opiskelijan ruokaostosreissuja Kauflandiin, kun kuraista maata peitti ohut lumikerros ja kaikki oli sopivan ankeaa. Pitäisi varmaan lähteä käymään Keski-Euroopassa, tai ylipäätään reissata vaihteeksi jonnekin muuallekin kuin Portugaliin (vaikka sinne mieli toisaalta vetää yleensä Tsekkiäkin enemmän).

In English: The old town of Tallinn is such a beautiful place. We climbed on top of the old city wall to watch the views over the medieval houses and stopped on the main square to enjoy the views and bustle with a cold drink. These old squares have such an European feeling to them, and they always make me remember my previous trips to places with similar squares, such as Prague, Krakov, Dresden or České Budějovice. I think I should travel to Central Europe sometime soon.

Pahamaineinen Patarei

Vatsanpohjassa kipristeli pieni jännitys, kun astuin Tallinnan Keskusvankilan, Patarein, porteista sisään. Viime kerralla olin ryöminyt takaportin alitse jättäen lumiseen maahan jalanjäljet, mutta tällä kertaa ei tarvinnut kuikuilla olan yli, näkikö joku. Vihdoinkin pääsisin tutkimaan tätä pahamaineista vankilaa myös sisältä käsin. Patareissa pääsee lipun ostettuaan liikkumaan vapaasti, jolloin paikkojen tutkimiseen voisi uppoutua tuntikausiksi, mutta toisaalta opastettu kierroskin voisi olla mielenkiintoista kuultavaa.

pata1 pata2 pata3 pata4

Linnoitukseksi rakennetun Patarein vankilaura alkoi vuonna 1919. Kun minä asuin Tallinnassa vuosituhannen vaihteen jälkeen, vankila oli vielä käytössä. Vankeja alettiin siirtää muihin laitoksiin vasta vuonna 2002, ja vuonna 2004 vankila tyhjentyi lopustakin toiminnasta. Sen jälkeen se on ollut hylättynä, ja tänä päivänä alue toimii museona ja kulttuuripuistona.

pata6-horz

Vasemmalla hirttohuone, joka todisti viimeistä teloitusta vuonna 1991.

pata17pata9-horz pata18pata19

Taiteilijat ovat maalanneet ja pystyttäneet Patareihin toinen toistaan hienompia teoksiaan, mutta tavallaan ne ovat pois paikan alkuperäisestä tunnelmasta, jota tällainen urbaani löytöretkeilijä haluaisi mahdollisimman muuttumattomana kokea. Paikan kolkkoutta ja karmivuutta ei silti pääse edes taideteosten avulla pakoon, sen verran vahvana aavemainen tunnelma leijuu vankilan pölyisillä käytävillä. Hirttohuoneen kumoon potkaistu tuoli ja ruostunut kattokoukku muistuttamassa köyden paikasta, vartijankopit ja piikkilanka-aidat, lehtileikkeet sellien seinillä, 16 sänkypaikkaa yhteen huoneeseen ahdettuna, HIV-valistustaulut ja klaustrofobinen pimeä eristysselli.

pata13-horz pata20pata15-horz     pata22

Rapisevat seinämaalit eivät ainakaan vähentäneet ajatuksia siitä, miten kylmä vangeilla on talvisaikaan varmasti ollut kivilinnoituksen sisällä. En tiedä onko ulkoselleissä pidetty vankeja muuten kuin happihyppelyillä, mutta voin kuvitella että niissä on saattanut olla pakkasella jopa lämpimämpi kuin sisällä. Kylmät väreet kiirivät pitkin omaakin selkärankaa ja sain itseni kiinni ajattelemasta kummituksia useammankin kerran. Kuinkakohan moni Neuvostoliiton aikaan teloitettu vanki on kuollut syyttömänä? Vankien olot eivät muutenkaan ole olleet kummoiset. Vaikea kuvitella, että tuolla on laskettu tiilenpäitä vielä reilut kymmenen vuotta sitten.

pata23 pata25

pata31-horz

Seinien lehtileikkeet muistuttavat elämästä pikkiriikkisessä sellissä.

pata34

pata33-horz

Wc omassa sellissä vaikutti olevan luksusta, ja sekin pelkkä matalalla seinällä eristetty nurkkaus.

pata37 pata38

pata40

Neuvostoliitonvihreää ja -pinkkiä luomassa iloista tunnelmaa?

pata41 pata42 pata44

pata46

Tämä on ilmeisesti ollut vankilan kirjasto.

pata48 pata49  pata51-horz

Toiset huoneet olivat avaria kuin mitkä, ja toisiin oli keskitysleirimäisesti sullottu ties kuinka monta korroosiosta kärsinyttä kerrospunkkaa. Tuli todellakin Auschwitz mieleen.

pata50pata55pata52-horz  pata56 pata58

Aika oli kortilla, joten jouduin juoksemaan sokkeloisilla käytävillä pää kolmantena jalkana ja silmät lautasenkokoisina valokuvaten kuin hullu, enkä luultavastikaan ehtinyt koko vankilaa edes kiertää. Tänne on ehdottomasti tultava vielä takaisin, jotta ehtii kierrellä ja tutkia nurkkia aivan rauhassa sekä katsastaa myös vankilamuseon. Ampumahuonekin jäi minulta näkemättä, mikä vähän harmittaa. Kai se oli piilotettu jonkin labyrinttikäytävän perimmäiseen nurkkaan. Jos jotain positiivista pitää tästä karmivasta paikasta sanoa, niin Patarein kalterein lukituista ikkunoista suodattui sisälle usein aivan mielettömän kaunis valo, niin kuin hylätyissä rakennuksissa usein. Ottamistani valokuvista ehkä huomaa, että sitä fiilistelin useampaankin otteeseen. Joka tapauksessa paikka on hyvää vastapainoa Tallinnan hemmotuksille (keksinpä uuden sanan!), joita sieltä usein taidetaan lähteä hakemaan.

In English: The last inmate left Patarei as late as 2004 – until then, this place served as Tallinn central prison. I could have spent hours and hours wandering the labyrinth-like corridors and imagining the everyday life going on inside the guarded walls. It was a tough place without comfort, and probably cold as hell in wintertime. It reminded me somewhat of the concentration camps I have visited. There were even hanging and shooting rooms open for public, but I only managed to find the first one. I was in kind of a hurry, and couldn’t spend as much time in the prison as I would have wanted – so a second visit to this different must-see sight will take place someday.

Eesti on my mind

Kesäkuun lopulla ehdittiin käydä minilomalla Tallinnassa. Kyseessä oli puhtaasti hääviinaksien hakureissu, jota varten piti autokin tuoda rapakon yli, mutta haluttiin viettää entisessä kotikaupungissani edes vähän aikaa, Zé kun ei tietenkään ollut aikaisemmin Virossa käynyt. Saavuttiin illalla ja majoituttiin yksi yö siistissä, simppelissä ja edullisessa huoneistossa, mukana kun oli koko perheeni. Ollaan reissattu kaikki yhdessä viimeksi vuosia sitten, joten oli kiva viettää aikaa myös vanhemman pikkuveljeni kanssa. Asunnossa oli houkuttelevan näköinen poreamme, jota en kuitenkaan ehtinyt testaamaan, vaan sain tyytyä nopeaan suihkuun. Lautta takaisin Suomeen lähtisi jo alkuillasta seuraavana päivänä, ja meillä oli paljon tekemistä. Luulen että joudun tekemään yhden ja saman päivän ajalta 3-4 erillistä postausta!

tal1  tal3_7 tal2tal4  tal6 tal5tal8 tal9

Ihka ensimmäiseksi piti tietenkin saada aamupalaa. Meillä oli tosiaan se auto, mutta ei uskallettu koko kuuden hengen kööri sulloutua viiden hengen autoon, vaan me suunnistimme Zén kanssa kävellen Telliskivi Loomelinnakille, jossa kaikkien kuulemieni kehujen perusteella ajattelimme jonkun kivan kahvilan varmasti tarjoavan murua rinnan alle. Vaan vielä mitä, kaikki paikat olivat kiinni, vaikka kello oli jo 11. Onneksi läheltä löytyi toinen aukioleva, mutta omaan makuuni turhan fiini paikka. Ihan hyvää tortillaa ja kahvia sieltä kuitenkin sai. Pyörimme Telliskivessä kuitenkin hetken ja katselimme, mitä kaikkea siellä oli saatu aikaan. Kaikenlaisia siistejä kierrätysjuttuja siellä näkyikin, kuten kontista tehty putiikki ja geodesic-maja. Puhumattakaan nyt ylipäätään vanhan neuvostoaikaisen teollisuusalueen muuttamisesta trendikkääksi ja eläväiseksi alueeksi, jonne virtaa myös matkailijoita!

tal11

tal10_17

Tuossa oikeanpuoleisessa punatiilisessä rakennuksessa olen ollut reiveissä muutama vuosi sitten! Vielä ei sitä olla korjattu.

tal12 tal13

tal14

Konttitalot on mielettömän siistejä ja niiden hyvänä puolena on liikuteltavuus, mutta itse asuisin mieluummin vaikka Earthshipissä tai hobittimajassa kuin metallikuutiossa.

tal15 tal16 tal18

Telliskivestä jatkoimme (tällä kertaa kaikki kuusi autossa istuen) matkaa Kristiine-keskukseen shoppailemaan pikaisesti veljelleni pukua ja Zélle kenkiä, omansa kun olivat edellisenä iltana hajonneet ja olimme saaneet pyöriä nurmikolla repimässä heiniä niiden kantapäihin pehmusteeksi… Onneksi oli sentään pimeää, niin kukaan ei ehkä joutunut ihmettelemään. Sopivia kenkiä ei löytynyt, mutta marssin Prismaan ja kotiutin aika kasan edullista luonnonkosmetiikkaa (toivon mukaan, sillä osassa tuoteselosteet ja kaikki muutkin tekstit olivat vain venäjäksi) sekä pari vaatetta Terranovan aleista.

Seuraavana to do -listallamme oli tutustuminen Patarein vankilaan, jota odotin aivan innoissani. Olen aiemmin harrastanut asiatonta oleskelua vankilan pihalla, mutta sisälle asti emme koskaan päässeet, koska vankila toimi jo tuolloin museona ja kulttuurikeskuksena ja oli hyvin lukittu. Tästä tuoreemmasta visiitistä kirjoittelen lähiaikoina ihan oman juttunsa. Kaksi muuta edellisestä ja hyvin räntäisestä Tallinna-visiitistä kertovaa postausta löytyvät muuten täältä ja täältä, jos jotakuta kiinnostelee. Miksen enää osaa kirjoittaa noin hyvin?

In English: At the end of June we had a mini holiday in Tallinn, the lovely capital of Estonia, where we spent one night and one day. The main purpose of the trip was to buy cheap alcoholic drinks to our wedding party. Estonian drinks have much lower taxes than the same brands in Finland, and it is completely normal to drag a huge pile of beers and ciders on the ferry in order to save money. We had a car with us so the task was much easier. Fortunately we also had some time to enjoy my former home town before the 2 hour ferry back to Helsinki would leave, and we started our day by visiting Telliskivi Loomelinnak, an old industrial area that has been transformed into a trendy urban space with restaurants and shops, with a cool recycling twist. The next destination was Kristiine mall, where we found a suit to my little brother and a pile of cheap organic cosmetics and some on sale clothes for me.

After shopping it was time to visit the most exciting place of the city – the abandoned prison of Patarei, where I have tried to find my way in before. But more about that in the next post! Here and here are also some snowy shots from my last trip to Tallinn, but the texts are unfortunately only in Finnish.

Kotiinpäin

Kuvan minusta ottanut Lensku.
 

Loppureissulla liftattiin melko tiukalla aikataululla kohti Tallinnaa ja kotiin vievää lauttaa. Vietettiin yksi ilta Krakovassa ja saatiin vanhankaupungin torilla kahvittelun lisäksi kokea huikeat opiskelijabileet – viikon kestävät festarit! Porukkaa oli kokoontunut kampukselle grillaamaan ja hengailemaan, bändejä soitti monessakin paikassa. Törmättiin sattumalta kahteen poikaan, joiden kanssa oltiin liftattu samaan aikaan huoltoasemalla Belgradin ulkopuolella. He olivat kuulemma odottaneet kymmenen tuntia ja joutuneet loppujen lopuksi ottamaan bussin Puolaan. Me saatiin silloin kyyti alle tunnissa. Tuli taas kerran todettua, kuinka pieni maailma onkaan! Seuraava pysähdys tehtiin Bialystokissa, josta ei ole harmi vain tallentunut kameraan yhtäkään kuvaa, vaikka saatiinkin oikein kattava turistikierros. Matkalla yksi kuskeista sanoi, että näytetään joltain uskonlahkolaisilta Budapestistä ostetuissa haaremihousuissamme, ja toinen ajoi toimimattoman navigaattorin takia kymmeniä kilometrejä harhaan, jolloin meidän tiekartasto taas osoitti hyödyllisyytensä.

Pohjois-Puolassa päästiin suoraan Riiaan ajavaan rekkaan, jonka hytissä kököttäessä piti aina välillä vetää verhot nopeasti eteen ja piiloutua poliiseilta. Tarjoilu kumminkin pelasi, saatiin kahdelta kuskilta ainakin voileipiä, appelsiineja ja kahvia. Lisäksi haarukoitiin hapankaalia muovipussista, jota ei voinut sulkea. Sen puolen kilon hapankaalisatsin väkinäisen viimeistelyn jälkeen ei ole ihan hirveästi tehnyt mieli kyseistä ruokalajia… Saatiin Riiasta viime hetken hätämajoitus turkkilaisen vaihtarin luota ja minä menin hieman pois tolaltani erään kerjäläisen, nimittäin nuoren, hyvin siisteihin vaatteisiin pukeutuneen naisen takia, joka kerjäsi kirkon edustalla ison koiransa kanssa silminnähden häveten ja purskahti itkuun jonkun antaessa hänelle kolikoita. Mietin, että hänelle on täytynyt sattua jotain todella pahaa kun on tuohon jamaan joutunut, ja toivoin, että hänellä olisi ainakin katto päänsä päällä. Olin niin hämmästynyt tällaisesta ihan erilaisesta kerjäläisestä kuin kukaan aiemmin näkemäni, etten tajunnut edes antaa rahaa. Päätin myöhemmin tehdä niin jos hän vielä tulisi vastaan, mutta ei hän enää tullut.

Päädyttiin illalla vanhassakaupungissa haahuilun jälkeen sattumalta johonkin keskiaikaisen meiningin omaavaan kellariravintolaan, jossa soitti ihan loistava Rikši-niminen kansanmusiikkibändi. Tanssittiin niin myöhään, että seuraavana päivänä vaan nukuttiin niissä kahdessa pidemmässä kyydissä, joilla päästiin Tallinnaan. Ensin oltiin saatu kutsu jonkun pojan vanhempien luo grillaamaan (lihaa), mutta jouduttiin kieltäytymään. Autossa nukkumista tosin hieman häiritsi kahden pikkupojan hihittely ja osoittelu, jota jatkui koko matkan. Tallinnassa tuntui siltä kuin olisi jo kotona. Käytiin syömässä jo vakkariksi muodostuneessa, halvassa Asian Caféssa, ostettiin leipomosta oikein kakunpalat jälkkäriksi ja päästiin levittämään makuualustat tyhjän, pian remontoitavan talon yhden asunnon lattialle. Toimiva vessa löytyi viereisestä asunnosta. Rappukäytävään paistoi ilta-aurinko hirveän kauniisti, mutta eipä sitä muistikortille kovinkaan kummoisesti saanut vangittua. Yhtäkkiä illat olivat taas valoisia, ja oli jälleen kirpeä kevät – kaksi kevättä (ja kaksi pääsiäistä) samana vuonna. Oli jännää tietää, että oltiin kahdestaan kokonaisessa talossa. Aamulla ajettiin ratikalla pummilla meidän pysäkin ohi, ehdittiin juuri ja juuri lauttaan ja ykskaks olinkin jo kotona. Sen pituinen se reissu.

Tallinn, osa 3

Sunnuntaiaamuun heräsin hieman kankeilla fiiliksillä lyhyiksi jääneiden yöunien jälkeen. Vuotava ilmapatja tömäytti selän lattialle kun Lensku nousi patjan toiselta puolelta ylös. Lähdettiin taas kohti Koplia, tällä kertaa niemennokkaan, päätepysäkille asti. Vanhat, jyhkeät kiviset talot sekoittuivat neuvostotyylisiin valkotiilitaloihin ja puoliksi tai muuria lukuunottamatta kokonaan palaneisiin vihreän ja keltaisen sävyilla maalattuihin puutaloihin, joista muutamia asuttivat kodittomat. Toisissa taloissa yksikään huoneisto taas ei ollut autioitunut ja pihoja koristivat lumiukot. Meren läheisyys tuntui ilmassa. Joku oli kirjoittanut yksinäiseksi jääneeseen muuriin kehotuksen: naura. Vanhat miehet pitivät kokousta soppajonon edessä, eriväriset kissat lumihangessa, postinjakaja poltti tupakkaa graffitein koristellun tiilitalon edustalla. Me menimme jälleen lämmittelemään venäläiseen ja halpaan Sirbin kahvilaan, jonka julkisivun ikkunat olivat vinot. Kofeiini tuli tarpeeseen, väsymys alkoi jo painaa. Baltijaaman torilla mummot myivät kotitekoisia hilloja, hunajaa ja lähes kaikkea muutakin. Minä ostin venäläistä mateeta, 1,40 maksaneen paketillisen Yogi-teetä, savujuustoa ja kaalipiiraan edellisenä päivänä ostamieni kohukeiden eli rahkapatukoiden ja säilöttyjen kokonaisten valkosipulien seuraksi. Lasnamäellä ehdimme vielä juoda teet ja syödä voileivät, ennen kuin oli aika sanoa hieman haikeat hyvästit ihanalle Marielle ja lähteä kohti satamaa. Laivalla baarityöntekijä yritti kaikin voimin saada meidät rinkkoinemme pois jaloista ja totesi, että ”saadaan niinsanotusti ahtojäät pois väyliltä!” Ei minua olekaan ennen ahtojääksi haukuttu, hah.

Tallinna oli ihana, samaan aikaan niin tuttu mutta muuttunut. Minun Tallinnani ei ole ollenkaan niin moderni, siisti ja teknologinen kuin nykyään. Minun Tallinnani elää aikaa kymmenen vuotta sitten, siellä bussilippu on vielä pieni, paperinen ja maksaa viisi kruunua. Se rei’itetään kulkuneuvoon noustessa vihreässä laitteessa. Raitiovaunut kolisevat enemmän kuin nykyisin, niiden kyljissä on lommoja ja sisällä metalliset, nahkapäällysteiset penkit. Niissä haisee pistävä virtsa, sama haju lähtee penkeillä istuvista mummoista. Julkisissa mahtuu harvoin istumaan. Minun Tallinnassani kaduissa on enemmän kuoppia, lähiöiden taloissa rapistuneemmat julkisivut, bussit ovat vanhempia, Lasnamägi levittäytyy silmänkantamattomiin betonisina, harmaina kerrostalonjärkäleinä, hoitamattomien nurmikoiden reunustamilla kaduilla täytyy varoa isoja poikia jotka voivat varastaa juuri ostetut jäätelöt tai yrittää viedä rahat, rappukäytävissä on likaiset seinät, niissä haisee home ja viemäri. Hanasta tuleva vesikin haisee, se maistuu metalliselle ja pahalle. Kotona puutarhakaupunginosassa se ei maistu millekään, mutta siellä asuvatkin hyväosaiset isoissa taloissa ja vesi tulee muualta. Meillä on työsuhdeasuntona talo, jossa on kolme kerrosta ja pieni liikuntasali, kymmenen jälkeen ei saa mennä ulos koska samalla tontilla asuvien naapureiden kaukaasianpaimenkoira on vapaana ja puree kaikkia paitsi naapurin isäntää. Se on kerran tullut ulko-oven lasi-ikkunasta läpi ja minä pelkään sitä. Minun Tallinnassani Nõmmen kaduilla liikkuu kulkukoiralauma, yhden turkki roikkuu puoliksi irronneina takkukasoina, matkalla neuvostotalon kellarissa olevaan piskuiseen lähipostiin näen ne rypemässä kevättalvisessa vesilätäkössä ja äiti meinaa työntää vauvanvaunut viemäriin, sillä sen kansi on auki. Kolmatta luokkaa käyvän pikkuveljeni kanssa koulusta tullessa isot venäläispojat seuraavat ja huutavat antamaan rahaa. Sen jälkeen emme mene enää bussilla. Koulu on vanhassakaupungissa ja välitunnit vietämme läheisessä puistossa keskiaikaisen Paksun Margareetan tornin valvoessa taustalla. Raaputamme Estonia-muistomerkkiin nimikirjaimia ja opettaja suuttuu. Puistosta löytyy kastanjoita, huumeneuloja ja kissan luuranko. Uimahallissa altaan reunoissa on tahmeaa likaa, niissä kasvaa hometta, suihkut ovat ruosteessa. Sama paikka on nykyään moderni spa, jossa on suuret ikkunat ja hoitoja turisteille. Minun Tallinnassani ystäväni perhe asuu väliaikaisesti toisen perheen kotona lähiökerrostalossa, asunnossa jossa on kaksi huonetta. Eteisessä on kosteusvaurio, homeiset matot on kasattu seinän viereen. Minä saan nukkua kerrossängyn yläpedillä, ystäväni nukkuu veljensä kanssa allani olevassa vuoteessa, vanhemmat lattialle levitetyllä patjalla. Kuviollinen viltti on paksu, vanha ja tuoksuukin sille. Me menemme raitiovaunulla kirpputorille, kioskissa myydään uusia hopeanvärisiä rihkamakorvakoruja. Keskustassa jalattomat kerjäläiset istuvat omilla paikoillaan likaisen pahvinpalan päällä, ne pelottavat minua ja kävelen joka päivä nopeasti niiden ohi. Koulun parvekkeellakin on likainen pahvi, jonka päällä joku on nukkunut. Minun Tallinnassani joka kymmenes auto on ruosteinen, rämisevä Lada, uudempien autojen varashälyttimet ovat yliherkkiä, niiden ulvonta kaikuu lähes joka hetki jossain kaukana. Nyt en nähnyt yhtäkään Ladaa, en kuullut yhtäkään varashälytintä. Lähiöiden reunoilla levittäytyvät joutomaat, joille ei ikinä ehditty rakentaa lisää betonitaloja, sentään olivat pysyneet. Aivan kaikkea ei ole ehditty laittaa kuntoon ja kiillottaa, ja minä pidän siitä.

Estonia

Reissusta on kotiuduttu. Oli ihan huippu roadtrip, loistava päätös kesälomalle! Rahaa paloi tietysti enemmän kuin oli tarkoitus, ja se telttailukin jäi sitten vaivaiseen kahteen yöhön, kun oleiltiin paljon kaupunkiolosuhteissa, ja hostellin dormiinhan oli kätevämpi ja vähemmän pelokkaampi mennä kuin pystyttää leiriä jonnekin lähiöön. Pizzeriakin alkoi loppureissusta houkuttaa enemmän kuin trangialla kokkailut ja se kaljan tissuttelu oli aikamoista, mut hei kesälomareissu. Autossa nukkuminen taas ylitti jo munkin sietokynnykseni, hyh, se ei ole mikään vaihtoehto. Vielä kamalampaa tosin oli yrittää viimeisenä yönä ajaa Kööpenhaminasta Tukholmaan ja pysyä hereillä ratin takana, kun laiva kotiin lähti aamuseitsemältä. Tuliaisiksi itselle tuli ostettua uusi maatuska ja vaaleanruskea mummokukkahuivi Varsovasta. Nyt vähän kuvakertomusta ensimmäisestä matkanvarren maasta, eli Eestistä, jossa joskus tuli vietettyä pari vuotta asukkaanakin. Kieli on kyllä päässyt nolosti unohtumaan, just ja just sain ostettua huoltsikan yöluukulta leipää.

Eckerö Linella

Epäilyttävän neuvostoliittolaisen näköinen (mutta halpa) hotelli Maardussa. Seuraava päivä kului pikkukyliä tutkimassa ja hylättyjä rakennuksia kuvaillessa.

Keilassa astetta pidemmälle viedyllä piknikillä. Ohikulkijat varmaan luuli mustalaisiksi tai jotain.

Auringonnousu ja aamupalahetki Peipsi-järven rannalla

Tartussa