Reissukuvien Bottom 40

Taas mennään blogivillitykseen mukaan! Archie Gone Lebanon -blogissa heitettiin ilmoille haaste postata epäonnistuneita, mutta huumoriarvoltaan korvaamattomia reissukuvia. Olihan sitä pakko alkaa kaivelemaan omankin kovalevyn syövereitä ja tutkimaan, että mitäs hyljättyjä arkistojen aarteita sieltä löytyykään. Vietin sitten muutaman tunnin selaillen vanhoja reissukuvia ja nauraen vähän kaikelle. Onhan nää nyt kaikessa karseudessaankin ihan hulvattoman hauskoja! Jaettu ilohan on tunnetusti paras ilo, joten tässä tulisi kuvakooste hölmöimpiä muistikortille tallentuneita ilmeitä ja epäedustavimpia turistiposeerauksia meikäläisen reissuvuosien varrelta! Tosiasiassa ne kaikista hirveimmät otokset on varmaan poistettu jo aikapäiviä sitten (tai löytyvät niistä näitäkin edeltäneiden matkojen kuvakansioista), mutta onhan näitä enemmän tai vähemmän noloja otoksia tuonne jäänytkin! Miten musta tuntuu, että nää on kamaluudessaan jossain ihan omissa sfääreissään… Mielenkiintoista on myös tarkkailla, kuinka moneen epämääräiseen asentoon tuo luonnonkihara otsatukka voi reissussa räähjääntyessään taipuakaan. Odottelen innolla tulevia reissukuvia, kun ei ole enää rastojakaan pitämässä hiuskarvoja aisoissa.

Aloitetaanpa niinkin kaukaa kuin armon vuodesta 2010. Kuvien katselu omalla vastuulla. Teitä on varoitettu!

Intia 2010

Meille vuokrattiin puoliväkisin ”ilmastoitu minibussi” eli perus tuulettimella varustettu pikkukottero kuskeineen, joten tässä siitä otetaan selvästi kaikki ilo irti.

Rajasthanin paahtava kuumuus pisti hieman väsyttämään…

Mumbai ja retrotyylistä diggaileva nojailija. Ei vissiin tullut mieleen häätää sitä poiskaan?! Toivottavasti sai hyvän kuvan muistoksi!

Goalla pelotti jonkun takapihalla kirmaileva porsaslauma.

Valmiina Gangesin koskenlaskuun kauniiden pinkkien kypäröiden kera!

Tää on ehkä mun lemppari. Hämmentyneen ahdistunut-huvittunut ilme kertoo kaiken. Istuskeltiin Haridwarissa Gangesin rannalla, ja vähitellen ympärille alkoi kerääntyä miehiä toljottamaan, niinkuin aina. Kaiken kruunasi tuon kurkkua rouskuttavan ”pyhän” aurinkolasimiehen ilmestyminen paikalle….. Kirsikkana kakun päällä aivan jäätävä tukkalaite.

Intia 2011

Poseerauksen aatelia Keralassa. Aivan hirveä ilme, ja tuulipussihousut viimeistelee otoksen.

Delhissä. Tän on pakko olla joku vahinkolaukaus, voi apua…..

Onnistuneet poseeraukset Keralassa -sarja jatkuu.

Mikäköhän pointti tässäkin ”piilottelen guesthousen vessassa” -kuvassa taas on ollut?

Meikäläisen palatsi! Ei ehkä kuitenkaan kannattais puhua samaan aikaan sen kuvan oton kanssa…

Oikein kaunis riksa-virnistys!

Euroopan roadtrip 2011

Muka-coolina Kaunasissa. Duckface kunniaan!

Väli-Amerikka 2012

Ihan kiva rusketus! Samaa en voi sanoa tuosta hikisen kiiltävästä pärstästä, jota koitan peitellä vesimelonilla. Bajamar, Honduras.

Maisema Nicaraguan Laguna de Apoyolle on aikas hieno, vaikka onkin vinossa. Muuta hienoa tässä kuvassa ei sitten olekaan, terveisin tuulen entisestään pullistama ja auringon häikäisemä peikkotukka-Marilyn.

Euroopan liftausreissu 2013

Taukojumppaa slovakialaisen maantien laidassa kyytiä odotellessa.

Näin se liftikyyti saadaan….. Kyltistä kiitokset Splitin sohvasurffausisännällemme!

”Etkö nyt vaan voinu poseerata sen kuvanottamisen sijaan?!” Dubrovnik, Kroatia.

Vappuna Sarajevossa, ja hauskaakin taisi olla.

EDIT: Tältä reissulta täytyy vielä mainita nolouden multihuipentuma, kun päädyttiin Mostarissa katusoittaessamme ja postikortteja myydessämme paikallisiin uutisiin, vaikka emme sanoneet kyseiselle toimittajaksi vasta jutun myötä paljastuneelle tyypille sanaakaan kuvan nappaamislupaa, nimiämme ja kotimaatamme lukuunottamatta. Yhtäkkiä meidän kaverit pitkin Balkania jo tiesi kyseisestä ala-arvoisesta artikkelista. Aika kamalaa! Jutun voi nähdä täällä. Teksti kuuluu Googlessa tökerösti englanniksi käännettynä näin:

”In a time of severe economic crisis, many people are thinking about moving abroad or resort to a variety of creative activities, but a combination of both have offered these two Finnish girls. Lesko and Johan opened May Day booth in Mostar tourists to sell their original postcards. Even they learned and count value in cash (in marks and kuna) which confirms the seriousness of earnings in Mostar, reports Radio Sarajevo. ”Old Bridge is a world tourist attraction and we know that a lot of tourists come here. Our postcards are our original work and we think it would be of interest to tourists,” she told Anatolia news agency is one of Finland’s. But it seems to have managed to attract the attention of Mostar more than tourists, and they gathered around them traders nearby shop to see the ”miracle,” as they were called. ”Anything I live in this city! Look, here comes Finland to earn,” said one of the traders in the Old Town.”

Ei mikään ihme että kyseinen kirjoitus kirvoitti myös ihan kamalia kommentteja, kuten ”Not need them my money for alcohol and drugs because they suffice Finnish social what they paid monthly. These are Hippy!” Voi hyvänen aika! En taida kehdata enää palata Mostariin. Kerrottaneen nyt myös, että tienasimme kyseisenä päivänä huikeat 7 euroa ruokarahaa, ja nekin pelkästään turisteilta. Sillähän sitä toki rikastutaan. Kyllä tuo episodi vähän naurattikin.

Tsekin Erasmus-vaihto 2013

Mikäköhän pointti näissä suu auki -poseerauksissa on? ”Näkyyks takahampaat ja sinne juuttuneet sushinpalat?” Tässä ollaan muuten Oswiecimissa eli Auschwitzissa.

Ei menny ihan niinku Strömsössä. Tisá, Tsekki.

Tää taas näyttää vähän muulta kuin miltä piti. Terveisin wannabe-luolahirviö.

Iskän kanssa Prahan John Lennon Wallilla. Ei ole omena kauas puusta pudonnut…

Into piukeena jääkiekkomatsissa, ja maissi maistuu!

Naamaansa piirrellyt suomineito halloween-kemuissa.

Maisemat oli Pravčická Bránalla niin kamalat, että ihan mutruun veti nassut.

Ehkä musta ei vaan ole ritariksi. Děčínin linna.

Pannukakkuiltamat ja jotain hasardia tapahtumassa?

Tatra-vuoret 2013

Hieno ruoka-selfie!

Olin varmaan kateellinen Zén viiksistä. Kiva silmäpussitkin vielä.

Vois sen suun joskus pitää kiinnikin… Tuolla parissa kilometrissä on turha yrittää pyydystää kärpäsiäkään.

Korkeatasoinen leiriyöpyminen ilman telttaa. Varusteena mm. pyyhkeet. Onneksi ei tiedetty, että nuo metsät kuhisevat karhuja.

Portugali 2013 ja 2014

Sade masentaa matkaajaa Bejassa.

Lissabonissa oli hauskaa.

Siinä meillä on oikea rantaleijona! Odeceixe.

Eväsleivät maistuu väsähtäneelle pyörämatkalaiselle ja ryhti on täydellinen… Ai kamala. Jossain päin Alentejoa.

Hobo viinitilalla.

Tukka hyvin, kaikki hyvin!

Tasapaino kymppi ja pelottava tie vesiputouksen alle. Gerês.

Helsinki 2014

Fiksua toimintaa Hietalahden uimarannalla lokakuussa.

Melko jäätävää, ei kai tässä voi muuta sanoa. Mutta tällasia sekopäitä me oikeasti ollaan! Naurattiko edes yhtään?

In English: Bottom 40 of my travel photos since 2010. Absolutely horrible and hilarious!

Viimeiset seikkailut Amerikan mantereella

Rivas

Lähdettiin aikaisin aamulla Granadasta, jotta ehdittäisiin mahdollisimman pitkälle ennen pimeän tuloa ja bussiliikenteen loppumista. Taas piti suorittaa bussin vaihto Rivasissa. Oli vähän semmoinen fiilis, että taas täällä. Olihan se jo kolmas kerta. Syötiin desayuno típico vegetarianot, mua nauratti valokuvausstudio Lenin Guevara. On siinäkin taas annettu nimi lapselle. Koulubussimatka rajalle jäi viimeiseksi tältä erää, näkymät bussin punaisesta ikkunasta olivat sellaiset, kuin ne melkein jokapuolella Nicaraguaa olivat – savannimaista aukeaa maisemaa, jonka horisontissa siintävät vaihtuvat kartionmalliset tulivuoret.

Costa Rica

Meillä oli kovasti tarkoitus ehtiä käymään pilvimetsässä. Bussimatkustamisen hitaus ja vuorojen harvuus kuitenkin yllätti (vaikka olisihan se pitänyt arvata) ja kaiken kukkuraksi elettiin molemmat siinä uskossa, että meidän lento lähtisi parin päivän päästä aamulla, vaikka se lähtikin oikeasti vasta myöhään iltapäivällä. Oltiin kumminkin tultu jo laidunnummien (entisten sademetsien) ympäröimään Tilarániin asti, ja jumahdettiinkin yöksi sinne. Syötiin kiinalaista ja nukuttiin oikein hienossa hotellissa, jonka aulassa oli suihkulähde ja jonka hinnasta saatiin tingittyä yli puolet pois ja loppujen lopuksi saatiin huone 20 dollarilla. Aamulla päätettiin lähteä takaisin samaa reittiä mitä oltiin tultu, ettei vain myöhästyttäisi siltä lennolta. Oli kamalaa nähdä, miten paljon Costa Ricassa oikeasti onkaan niitä sademetsiä laitettu matalaksi, ja vain sen takia että saadaan lisää lähestulkoon paljasta laidunmaata lihakarjalle. Vaikka sitä kuinka pidetäänkin kansallispuistojen maana ja yhtenä maailman vihreimmistä maista, niin aika helposti siellä Mastatalin lähelläkin tuntui lupia kansallispuistoalueella tapahtuviin hakkuisiin irtoavan.

 Alajuela

Alajuela sijaitsi lähimpänä lentokenttää ja haluttiin mennä mieluummin sinne kuin jo nähtyyn pääkaupunki San Joséen. Se oli kuitenkin rutkasti tylsempi ja keskiluokkaisempi paikka keskuspuistossa istuskelevine ihmisineen. Viinakaupassa, josta ostettiin tuliaisrommipullo, oli suloinen hassu kissanpentu, joka putosi kirjapinon päältä. Alajuelassa koettiin myöskin reissun viimeiset ruokakiukut normaalien ruokaravintoloiden puutteessa, jälleen kerran. Meidät heitettiin myös baarista ulos, koska meillä ei ollut näyttää papereita! Ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kukaan niitä tuolla kyseli, ja sekin tapahtui vasta sen jälkeen, kun meillä oli jo ne olutpullot kädessä. Kaatoivat sentään ne kaljat meille mukaan muovituoppeihin. Siinä vaiheessa kun huomattiin lentoaikataulun oikea laita, alkoi harmittaa ihan vietävästi se pilvimetsänkin väliinjääminen. Mutta ainakin tuntui hyvältä päästä vihdoin ja viimein lähtemään kohti Eurooppaa ja Madridia.

Granada, osa 2

Illalla lähdettiin kävelemään poispäin keskustasta ja löydettiin mukava rokkibaari graffitein koristellun kujan päästä. Kysyin tarjoilijalta ruokalistan oudonnimisestä ateriasta ja hän vastasi, että se on vanhoja banaaneja. No eihän niitä nyt voinut jättää maistamatta. Banaanit oli kylläkin kuivattuja ja siksi kai vanhoja. Höysteenä oli kaaliraastetta, salsaa ja hapankermaa, noms. Baarissa oli kyllä taas meneillään jotain niin kummallista touhua, kun isot miehet kävi vuorotellen ja yhdessä vessassa vetämässä kokkelia nokkaansa, ja riehaantuivat sitten täysin tanssimaan ja laulamaan.
Nicaragua-järven rannalla oli myös oikein kunnon rantabulevardi, Granadan yöelämän keskipiste (päivällä ei muuten sen Isla de Ometepen hyttysepisodin jälkeen tehnyt kyllä tippaakaan mieli mennä kuumaan järveen uimaan). Suunnattiin siis sinne, kun ensin oltiin ärsytetty hostellin yövahtipojua joka ei olisi millään päästänyt meitä pihalle sieltä. Lopulta hän suostui, mikäli emme tulisi takaisin ennen aamukuutta. Sovittu sitten. Käveltiin sinne yökerhoon vaikka kuulemma se olikin vaarallista ja meinasin saada sydänkohtauksen kun joku ukkeli tuli meitä varoittamaan, mutta minusta perillä oli kyllä paljon kuumottavammat oltavat, kun saatiin heti kimppuume joku kummallinen vedättäjäseurue, joista yksi oli kai mykkä ja päästi kurkustaan vain epämääräisiä vingahduksia. Kaljatkin jäi juomatta kun pelättiin että ne oli laittaneet niihin tyrmäystippoja, haha. Aamun sarastaessa ja yökerhon sulkeutuessa katseltiin miten hurja määrä lepakoita aloitti ruuanetsinnän hämärässä ja lopetti sen ihan yhtä nopeasti kun tuli niille liian valoisaa. Siirryttiin rantamuurin päälle ihastelemaan auringonnousua ja ihmettelemään sitä, miten yhtäkkiä koko kaupunki tuntui lähteneen rantalenkille.
Päivä kului sitten nukkuessa ja kokkaillessa hostellin olemattomasti varustellussa keittiössä, mutta iltasella lähdettiin etsimään tuota upeaa sairaalanrauniota, jota halusin päästä kuvaamaan Sairaalan ovella olikin vastassa kaksi konekiväärivartijaa. Ompa siinäkin duuni, vahtia nyt jotain kivikasaa muka sen takia, että sen katto voisi romahtaa jonkun harhailijan niskaan? Erittäin kuumottuneina kierrettiin kuitenkin kulman taakse ja sain kuin sainkin koko paikan dokumentoitua ennen kuin kiukkuisen näköinen vartija alkoi lähestyä uhkaavasti ja lähdettiin puolijuoksua tiehemme.

Väriterapiaa Granadan kaduilla, osa 1

Bussin kaartaessa sateenkaaren väreissä loistavan Granadan keskustaan olin ensiksi pudottaa alaleukani. Oli niin siistiä ja ihanan näköistä! Olisi pitänyt arvata, että se tarkoittaa sitten myös sitä, että Lennonin biisistä nimensä lainanneessa jenkkiomistuksessa olevassa ravintolassa annoshinnat ilmoitetaan dollareissa (olisi John varmaan suuttunut, jos tietäisi miten överihinnoitellun paikan seinään hän on naamansa saanut), vesi myydään pullossa kolminkertaisella hinnalla eikä halvempaa ja ekologisempaa muovipussivettä löydy mistään. Totuuden nimissä täytyy silti sanoa myös, että nautin ihan tajuttomasti kun vihdoin sain eteeni jotain niinkin simppeliä ja raikasta ruokaa kuin fetasalaattia ja eurooppalaistyylistä leipää! Voi sitä onnea. Jo se oli ihanaa, että ruokalistoilta ylipäätään löytyi kasvisannoksia.
Granada oli silti vähän kuin turisteja varten puunattu, maalattu ja kiillotettu Léon, kaunis kaupunki jonka keskustassa ei edes asu monikaan paikallinen. Saati sitten, että sen kaduilla olisi kukaan marssinut mielenilmauksen riveissä punalippua kantaen niin kuin eläväisen kaupunkisisarensa kujilla.

Vitsit miten ikävä mulla on tuota kirkkaansinistä taivasta.

Masaya

Päivät ovat jo hämäriä ja harmaita, ja mulle on kehkeytynyt valtaisa matka- ja erityisesti sukelluskuume. Tahtoisin niin joululomalla jonnekin, missä olisi aurinkoa ja turkoosia vettä jonka pinnan alla rentoutua, mutta se taitaa jäädä haaveeksi. Hyvä kun pystyn maksamaan osuuteni talvea varten tilatuista lämmityshaloista ilman opintovelan lisäystä.

Masayasta löytyi vain ensiksi mainittua auringonpaistetta, mutta tehtiin bussiretki naapurikylä Catarinan miradorille eli näköalapaikalle katselemaan alhaalla sinisenä ammottavaa vedellä täyttynyttä kraateria. Se oli jäänyt jäljelle kun sitä ympäröinyt tulivuori räjähti palasiksi tuhat vuotta sitten. Kaukana häämötti Granada, jonne päätettiin lähteä seuraavaksi. Ensin kuitenkin shoppailtiin Masayan turistitorilla tuliaisia. Ostettiin itsellemmekin hauska shakkipeli, jonka nappulat ovat inkkareita ja konkistadooreja. Testattiin sitä heti samana iltana kiinalaisessa ravintolassa, joka näytti samalla toimivan myös baarina, ja joku paikallinen ukkokin tuli pällistelemään peliämme ja kertoi, ettei ole ennen nähnytkään sellaista. Mahtoi vaikuttaa tylsältä kun mietimme minuuttikaupalla puhumatta seuraavaa siirtoa.

Meidät potkittiin ensimmäisen yön jälkeen majatalon huoneestamme pois, kuulemma koska siihen ikkunattomaan koppiin oli varaus, tai sitten vain siksi että olimme tinkineet hintaa alaspäin. Eikä se jäänyt viimeiseksi kerraksi. Uuden huoneen löytäminen oli jo lähes vaikeaa, kun kriteerinä oli pyykinpesumahdollisuus ja oma huone. Yhdessä todella edullisessa paikassa sanottiin suoraan, että emme voisi pestä siellä pyykkiä, koska se kuluttaa liikaa vettä. Kyllä se huone (ja pyykkipalvelu) sitten kumminkin löytyi mukavan perheen talosta, jossa heillä oli pari huonetta vuokrattavana. Oli ainakin kodikas paikka. Näytänpä muuten aika pulskalta noissa kuvissa, ja semmonen oli kyllä olokin! Onneksi enää ei tunnu noin turvonneelta. Kamalaa rasvamössöruokaa nuo väliamerikkalaiset syökin, paitsi tuo kuvan cheviche eli jonkinlainen kylmä limettinen kalacocktail oli hyvää.

Meksiko ja El Salvador

Tapachula

Reissukuvia riittää vieläkin! Tahdottiin käydä Meksikossa, ihan vaan siitä ilosta että sitten oltaisiin käyty sielläkin, joten tehtiin kahden yön piipahdus Chiapasin osavaltiossa sijaitsevaan rauhalliseen Tapachulan kaupunkiin, joka taisi olla ihan tavallinen meksikolainen kaupunki. Siellä ei juuri turisteja näkynyt, yhtä massiivista japanilaisryhmää lukuunottamatta – tiedä sitten mitä he siellä tekivät. Käveltiin vaan ympäriinsä, istuskeltiin keskustorilla, nautittiin lämpimästä ilmasta ja väisteltiin ihmisiä katumarketissa. Se taisikin olla tämänkin kaupungin eksoottisin paikka. Pyörätuolirampista infoava rampa-kyltti herätti meissä hilpeyttä ja minulle tuli yllätyksenä, että meksikolainen ruoka ei muistuttanut paljoakaan sitä texmex-sapuskaa, mitä täällä on totuttu syömään. Sekin yllätti, ettei tavallisesta pikku kuppilasta saanut ollenkaan tequilaa, tai edes rommia. Jenkkiläistä tuontiviskiä pelkästään, mutta baarinpitäjä oli niin ystävällinen että tarjosi sitä sitten omaan piikkiinsä. Itse kieltäydyin kohteliaasti. Hörpittiin paikallisten ukkojen kanssa niitä näitä höpötellen aika monta Coronaa pikkutunneille asti, ja sen jälkeen se kuppilan mukava omistaja halusi vielä tulla varmistamaan, että varmasti pääsemme hostelliimme turvallisesti! Meksikossa kello oli muita maita tunnin edellä, ja me huomasimme sen vasta lähtiessämme maasta, kun bussiaseman kello näyttikin jo aamuseitsemää eikä kuutta. Onneksi oltiin varattu aamupala-aikaa!

El Salvador

Sitten alkoi matka takaisin Nicaraguaan. Ticabus oli nopea ja mukava eikä maksanut ihan maltaita (vaikka matkalla pyörikin samat leffat kahteen otteeseen), ja lisäksi pääsimme piipahtamaan myös San Salvadorin sateisessa illassa. Kaupungissa oli kummallinen tunnelma, kaikki olivat jotenkin hermostuneen oloisia, pyörivät ympäriinsä tai yrittivät rauhoittua juomalla. Keskustan talojen julkisivut olivat täynnä luodinreikiä ja monistä oli jäljellä pelkät seinät. Ajateltiin kuitenkin, ettei tämä nyt niin paha paikka voi olla siitä huolimatta, että täällä tehdäänkin suhteessa eniten murhia maailmassa, ja lähdettiin ulos etsimään iltapalaa. Kaikki muut bussin matkustajat taisivat jäädä nyhjöttämään hotellin turviin. Kadulla tuli vastaan nainen, joka näytti meille tien pieneen comedoriin ja sanoi, että maassa on todellisuudessa vieläkin sisällissota. Siinä vaiheessa alkoi hippasen kuumottaa kun tajuttiin, että Kassun paidassa komeilee kommunistijohtaja Zapatan naama. Comedorissa kävi pari poliisia, mutta he eivät tainneet onneksi huomata sitä. Palatessamme hotellille sen ovivartijakin näytti ihan tyrmistyneeltä, ja ihmetteli konekiväärinsä takaa oikein ääneen sitä paidan kuvaa. Tuli kyllä aikamoisen tyhmä turisti -olo, mutta eipä kuitenkaan saatu luotia kalloon valtion vihollisina. Veikkaan että tuollakin olisi asiat paljon paremmin jos vallankumous oltaisiin saatu tehdä rauhassa ja ilman jenkkien sekaantumista asioihin.

Managua

Takaisin ihanassa Nicaraguassa ja passissa hurja määrä värikkäitä leimoja! Ekalla kerralla pääkaupunki Managua tuntui kuumottavalta paikalta, mutta San Salvadorin jälkeen se olikin oikein kotoisa ja mukava paikka. Syötiin ja juotiin hyvin ja soitettiin jukeboksista suomalaista (!) musiikkia kuten Apocalypticaa, josta meidän uudet kaveritkin tykkäs. Lähdettiin niiden kanssa autolla vielä johonkin yökerhoon käymään, ja päästiin kyydillä takaisin majataloomme. Oli kyllä mukavaa, kun kerrankin pystyi puhumaan jonkun paikallisen kanssa englantia. Seuraavana aamuna olikin sitten senpäiväinen trooppinen darra, että oksat pois, mutta matka se vaan jatkui.

Estelí

Tämän kuvan tarkoitus oli esitellä otsassani komeilevaa rusketusraitaa, mutta toteutus vähän ontuu.

Yritettiin lähettää postipaketti Suomeen. Sen takia vietettiin kolme päivää Estelíssä, jonka erikoisuus olivat sikaritehtaat. Niistä ei kumminkaan tietenkään saanut ostettua suoraan niitä kääryleitä, koska valmistus oli vain ulkomaanvientiä ja matkamuistomyymälöitä varten. Tuli niitä kumminkin maistettua. Postipakettiin käärittiin myös sikaripaketillinen, kaksi riippumattoa, yksi pikkulaukku ja pari pulloa rommia, tuhlattiin koko jesarirulla paketointiin ja kiikutettiin boksi postin tiskille. Postitäti ilmoitti, että hänen täytyy avata paketti. Aha. Aivan hemmetin hitaasti se alkoi leikellä ja repiä meidän huolellisesti teippaamaa pakettia, käärimään auki riippumattokääröjä, ja kun se löysi sieltä sen rommipullon, se pudisteli hitaasti päätään, hymyili oikein v-maisesti ja sanoi ”Ei ei ei…”. Homma jatkui ja toistui toisenkin rommin sekä sikareiden kohdalla. Miksei se vaan voinut kysyä mitä siellä paketissa on, ja kertoa ettei niitä saa lähettää? Yritettiin samaa vielä Hondurasin puolella, mutta siellä se olisi jo ollut aika kallista ja ne sikarit ei siltikään olisi ehkä ikinä saapuneet perille. Ei siinä sitten mitään, hammockit rinkkaan vaan ja lisää painolastia selkään.

Estelíssä oli kumminkin aika hauska musiikkialakulttuuri, nimittäin yksi ilta pamahdettiin vahingossa metallibaariin, ja kun päätettiin vaihtaa mestaa, osuttiin sattumalta nicaragualaisen örinämetallibändin keikalle. Suomessa en ehkä olis halunnut jäädä sinne moshailemaan paikallisten emolasten kanssa, mutta siellä se oli ihan tervetullutta vaihtelua latinomusalle ja listapopille! Haha. Muuten ehkä vähän mitäänsanomaton kauppakaupunki, mutta tulipa käytyä. Meillä ei ollut oikein mitään kunnollista matkasuunnitelmaa, vain muutama paikka jotka tahdoin nähdä, niin edettiin välillä aika sattuman kaupalla. Viimeisen kuvan kasviskahvilasta sai muuten maailman parasta avokadopirtelöä, vaikka kahvila olikin auki vasta ties monennellako yrityksellä kun koitettiin päästä sinne. Kaupunki sijaitsi ylämailla, ja eräskin ilta tuli ihan vilu. Hain hupparin päälle ja katsoin lämpömittaria, joka näytti 24 astetta… Siinä vaiheessa sitä taisi viimeistään olla sopeutunut ilmastoon.

Ps. Oon hämmentynyt kuvien koosta, tämä uusi kone näyttää ne niin paljon pienempinä kuin ennen. Kertokaa te, miltä siellä näyttää? Onko nuo pystykuvat nyt ihan liian isoja? Itse nimittäin en tykkää yhtään jos ne on, eikä mahdu näytölle kokonaisina.

El pueblo unido jamás será vencido

Ihana, ihana León. Todellinen sosialistien kaupunki, jossa ihmiset marssivat värikkäästi kaduilla soittaen kovaäänisistä vallankumouslauluja, ja FSLN:n marttyyreita, kommunistijohtajia sekä tietysti maan presidenttiä muistettiin museoissa ja monissa kadunkulmissa. Tuonne minä kaipaan, kolonialismin aikaisia kauniita rakennuksia täynnä olevaan reissun suosikkikaupunkiini.

Tulivuorisaari

Playa El Gigante

 Isla de Ometepe

Paineltiin epäilyttävän vinossa ajavalla lautalla valtavassa Nicaragua-järvessä uivaan Ometepen saareen, joka on käytännössä vain kaksi tulivuorta. Ensimmäinen yö vietettiin saaren pääkaupungissa Moyogalpassa ja päädyttiin rupuiseen ja siksi tunnelmalliseen kuppilaan istumaan iltaa, lähinnä koska litran kaljapullo maksoi euron. Meidän pöytään ilmaantui jossain vaiheessa joku selittäjä, jolla oli kyyneltatuoinnit kummassakin silmäkulmassa, oli kuulemma nyrkkeilijä. Tää herra pummi meiltä muutaman lasin bisseä, julisti vallankumouksen nimeen ja alkoi lopulta nuokkua ja valittaa, että hänellä on nälkä. Jotenkin se kontrasti niiden tappajan merkkien ja sen uikutuksen välillä nauratti. Seuraavana päivänä saatiin odotella koululaisten valtaamia busseja tuntikaupalla, mitäs oltiin liikkeellä lounasaikaan. Vuokrattiin mökki jonkun mannerespanjalaisen hippimiekkosen viidakkofarmilta, joka sijaitsi sammuneen tulivuoren rinteellä. Kassu poti mahatautia koko viikon eikä sen takia päästy tulivuorikiipeilemään, mutta mikäs siellä oli ollessa, kun riippumatto sekä yhteiskeittiö löytyi, ja kypsiä mangoja sekä passionhedelmiä putoili melkein suoraan lautaselle. Järven vesi olis ehkä vaan saanut olla viileämpää, se oli nimittäin noin 40-asteista, ja viimeisenä päivänä sen pintavesistä kuoriutui ilmaan miljardin hyttysvauvan metrinen huntu, joka piti psykedeelistä ininää. Sen tunsi kun niitä päin käveli. Saarella majaili myöskin hauskoja lintuja ja puskassa myhäilevä poni.