#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here

Mainokset

Kuinka pukeutua Afrikassa? Sansibar vs. Sambia

Moni unelmoi Afrikan-matkasta ja erityisesti ikonisen safarin tai mantereen rantalomakohteiden kokemisesta. Viimeistään ennen matkalle lähtöä pakatessa herää kuitenkin kysymys siitä, mitä Afrikassa kannattaisi laittaa päälleen. Vaatteet ovat vaihtelevin ja kenties jopa tärkein osa pakkaamista, joten ajattelin avata aihetta hieman oman kokemukseni kautta. Itse ainakin löysin itseni googlettamasta pukeutumissääntöjä ennen matkalle lähtöä, ja vielä uudestaan ennen safarille suuntaamista. Näin käy usein uusiin kulttuureihin tutustuttaessa.

Oikeastaan otsikko on ihan hölmö, sillä Afrikka on valtava manner, johon kuuluu 54 itsenäistä valtiota ja näissä kaikissa on varmasti jonkin verran toisistaan poikkeavia pukeutumiskäytäntöjä. Alueen uskonto vaikuttaa vaatetukseen, ja Pohjois-Afrikan muslimimaissa ihmisten vaateparret ovatkin luultavasti keskimäärin peittävämpiä kuin etelämmässä, mutta islamilaisia alueita löytyy myös Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Näillä alueilla matkustaessa omaa pukeutumistaan on erityisen hyvä miettiä tarkemmin, mutta vaatetukseen liittyviä siveysnormeja löytyy myös Afrikan kristityistä maista. Kulttuurisensitiivisen reissaajan on kohteliasta olla näistä tietoinen, ja säästäähän diskreetisti pukeutumalla itsensä muutenkin ylimääräiseltä epätoivotulta huomiolta. Luonnon keskellä safarilla ollessa vaatteet vaikuttavat väkisinkin kokemukseen, joten oikeanlaisilla varusteilla voi tehdä olostaan mukavamman.

Itse en kahdessa Afrikan maassa käytyäni todellakaan pysty puhumaan koko mantereen puolesta, mutta nostan esimerkeiksi ne maat joista minulla on kokemusta, nimittäin Tansaniaan kuuluvan islamilaisen Sansibarin ja pääosin kristityn Sambian. Sansibar on erikoislaatuinen paikka, enkä usko että Pohjois-Afrikan pukeutuminen vastaa sansibarilaista muuten kuin peittävyyden kannalta. Sambialaisesta tyylistä taas voinee vetää enemmän yleistyksiä, sillä luulisin pukeutumisen monissa muissakin Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa olevan suhteellisen samantapaista kuin Sambiassa – en kuitenkaan mene vannomaan.

sansibar5 sansibar6
safari14pieni

Sansibar

Sansibarilla 98-99% väestöstä sanotaan olevan muslimeja, vaikka manner-Tansaniassa kristinusko ja islam ovat keränneet melko samansuuruiset kannattajakunnat. Tämä näkyy Sansibarin katukuvassa tietysti moskeijoiden rukouskutsuina, mutta myös paikallisten naisten huivilla peitettyinä päinä. Yleisimmin naisia näkee värikkäisiin kanga-kankaisiin verhoutuneina, joillakin vapaamielisemmillä huivi roikkuu jossain kaukana takaraivolla lähinnä muodon vuoksi, mutta välillä vastaan tulee myös koko vartalon peittävään burkhaan sonnustautunutta väkeä. Huivin alle puetaan usein pipomainen asuste, joka pitää nutturalle laitetut hiukset kasassa ja mahdollistaa huivin uudelleen asettelun myös julkisilla paikoilla. Miesten pukeutuminen on vapaampaa, ja he käyttävät usein pitkiä housuja ja lyhyt- tai pitkähihaisia paitoja, joista erityisesti kauluspaidat näyttävät olevan suosittuja. Arabialaistyylisiä kaftaaneita kuitenkin näkyy myös, samoin taqiyah-hattuja. Jalkineina flipflopit ja muut sandaalit ovat suosittuja.

sansibar2

Sansibarlaiset naiset verhoutuvat monesti kanga-kankaisiin.

sansibar3-horz

sansibar9

Miehiä näkee välillä arabialaistyylisissä kaftaaneissa ja taqiyah-hatuissa.

sansibar11

Matkailijan ei tarvitse huivia käyttää, mutta huomasin itse saavani kunnioittavampaa kohtelua huivin kanssa kuin ilman – ilmeisesti paikallisiin tapoihin sopeutumisesta kielivää elettä arvostettiin, vaikka motiivina oli enemmänkin piiloutua auringolta ja jatkuvalta kuulumisten kyselyltä. Suosittelen harkitsemaan hiusten ja hartioiden peittämistä huivilla ainakin Stone Townin ulkopuolisissa kylissä liikuttaessa, sillä huivi suojaa tosiaan tehokkaasti auringolta. Muuten vaatetuksen on tärkeää peittää olkapäät ja polvet niin naisilla kuin miehilläkin. Esimerkiksi t-paita ja löysähköt pitkät housut tai pitkä hame ovat hyvä asuste, mutta turisteja enemmän näkevillä rannoilla voi yleensä pukeutua myös hihattomaan paitaan. Napapaitaa, syvään uurretun kaula-aukon omaavaa tai liian tiukkaa vaatetta en laittaisi Sansibarilla päälleni ainakaan muualla kuin biitsillä.

Saaren paratiisimaisissa rantakohteissa voi katsoa hieman tilanteen mukaan, onko rannalla sopivaa heilua uimapuvussa. Selvästi turistisoituneilla biitseillä voinee ottaa aivan rauhassa aurinkoa bikineissä, mutta rannoilla joilla on enemmän paikallista elämää kannattanee uida paikalliseen tyyliin vaatteet päällä. Pakatessa kannattaa ehkä pitää tämä mielessä ja pakata merivettä pelästymättömät vaatteet mukaan, mikäli on näille rannoille suuntaamassa. Tai sitten rajoittaa uiminen vain niille turistirannoille.

sansibar4

Paikallisia lapsia ja nuoria Nungwin rannalla. Lasten on ihan okei mennä uikkareissa uimaan, mutta teini-ikäisten ei enää.

sansibar12-horz

Oma tyylini Sansibarilla vaihteli paikan mukaan: rannalla saattoi käyttää hihatonta paitaa, mutta maaseudulla töitä tehdessä tunikat ja löysät housut olivat enemmän käytössä.

sansibar10

sansibar1

Tässä teepparissa oli ehkä aavistuksen liian lyhyet hihat, mutta ei se ainakaan valtavaan baobab-puuhun kiipeämistä estänyt!

Sambia

Sambian väestöstä noin 95% taas on kristittyjä, eikä uskonto näyttele niin suurta osaa pukeutumisessa. Moni käyttää länsimaisia second hand -vaatteita, joita myydään katukojuissa ihan joka paikassa. Omia käytettyjä vaatteitaan on kuitenkin hieman häpeällistä myydä eteenpäin, mutta muiden omia voi myydä ja monet tekevätkin tätä työkseen. Naiset käyttävät usein kotona ja epävirallisissa töissä chitenge-kankaita kietaisuhameina, joiden pituutta voi kätevästi säädellä. Chitenge taipuu myös repuksi jossa voi kantaa lasta tai tavaraa. Näistä afrikkalaisin printein varustetuista ihanan värikkäistä kankaista myös ommellaan paljon mekkoja ja muita vaatteita. Miehet taas pukeutuvat pitkälti länsimaisiin vaatteisiin. Keskiluokkaiset sambialaiset käyttävät toki muodinmukaisia eteläafrikkalaisista ketjuliikkeista ostettuja kuteita, joten esimerkiksi yliopiston kampuksella näkyy chitengejen sijaan viimeisen päälle laittautuneita ihmisiä jakuissaan ja pikkutakeissaan, farkuissaan ja kynähameissaan.

sambia5

Sambialaisten opiskelijoiden pukeutuminen on siistiä ja länsimaista afrikkalaisilla printeillä maustettuna. Kuva UNZAn kulttuuripäivän kulkueesta.

sambia7

Laitakaupungilla kodin ympäristössä naiset käyttävät usein chitenge-kankaita kietaisuhameina.

sambia1-horz

Erikoistilaisuuksiin saatetaan pukeutua perinneasuihin. Afrikkalaisista kankaista teetetään monesti ihania mekkoja ja muita vaatteita.

sambia6

Myös peruukkien käyttö hallitsee katukuvaa. Ensin sitä ihmettelee, että miten ihmeessä kaikki ovat saaneet suoristettua hiuksensa noin piikkisuoriksi, mutta kohta joku raapii päätään niin että koko hiusto heiluu puolelta toiselle ja juttu paljastuu. Peruukeilla saa kuitenkin vaihdeltua hiustyyliä kätevästi. Erilaisia pikkulettejä harrastetaan myös paljon, usein kuituhiuksella jatkettuna. Kävin itsekin laitattamassa sellaiset pari kuukautta Sambiassa oleskeltuani. Miehet ajelevat monesti hiuksensa hyvin lyhyiksi. Kenkäpuolella nahkakengät ja ballerinat näyttivät olevan suosituimpia, mutta myös tennareita ja sandaaleita käytetään (jälkimmäisiä monesti sukkien kanssa).

sambia11

Kauneussalongissa kärsimässä – mitäpä sitä nainen ei tekisi ulkonäkönsä eteen?

sambia3-horz

White girl gone Zambian! Itsekin tietysti ostin muutaman chitengen ja jopa käytin niitä kotona ollessa.

Sambiassa pukeutumissäännöksi riittää, että vaatteet peittävät polvet ja vatsan seudun. Reisien paljastamista pidetään epäsiveellisempänä kuin vaikka rintojen näkymistä, joten yläosalla ei ole niin väliä, mutta minihameessa tai lyhyissä shortseissa ei kannata kuljeskella ympäriinsä. Myös alaselän ja vatsan näkyminen koetaan liian paljastavaksi, joten napapaidat ovat yleensä no-no, vaikka jotkut viimeisintä muotia seuraavat paikalliset teinitytöt sellaisia käyttäisivätkin. Matkaajan kannattaa siis pukeutua joko pitkiin housuihin tai vähintään polvimittaiseen hameeseen. Yläosaksi käyvät paljastavammatkin topit mikäli itse sellaisissa viihtyy, mutta epätoivotun huomion välttämiseksi kannattaa ehkä kuitenkin valita se hillitymmän kaula-aukon omaava vaatekappale. Miehille suosittelisin mieluummin hihallista t-paitaa kuin hihattomia ”wifebeatereita”. Vaatteiden tiukkuudella ei ole Sambiassa väliä, eli pillihousutkin ovat ihan käypä asuste kaupungeissa.

Itse pakkasin Sansibarin kokemuksen jälkeen ehkä vähän vääränlaisia vaatteita mukaan Sambiaan. Pitkä liuhuhame ja pussihousut näyttivät täällä hieman oudoilta, ja päädyinkin ostamaan reissun aikana itselleni esimerkiksi farkut, siistin hihattoman kauluspaidan ja kaupunkikelpoisemmat sandaalit. Virheistä oppii!

sambia2

Vaellussandaalit ja pussihousut alkoivat pidemmän päälle tuntua Lusakaan sopimattomilta.

sambia8-horz

Pari kännykkäkuvaesimerkkiä sambialaisemmasta tyylistäni. Pikkulaukku näyttää todella turistilta, mutta en ole käsilaukkutyyppiä ja halusin arvotavaroiden kulkevan visusti mukana ilman että aina tarvitsi raahata reppua joka paikkaan.

Safarit

Safarille suunnatessa vaatteilla ei värinsä puolesta ole kovin suurta merkitystä, eli mitään beigeä tai maastonvihreää ei tarvitse erikseen hankkia, jos sellaista ei vaatekaapista jo valmiiksi löydy. Mukaan kannattaa pakata käytännöllisiä ja mukavia vaatteita, jotka kuivuvat nopeasti ja joiden kanssa kerrospukeutuminen on helppoa. Yöt ja aikaiset aamut voivat olla hyvinkin viileitä, jolloin kevytuntsikkakin voi tulla tarpeeseen, kun taas päivällä aurinko porottaa kuumasti. Valkoisia vaatteita kannattaa välttää, sillä ne pölyyntyvät ja likaantuvat nopeasti. Mustan ja tummansinisen taas sanotaan houkuttelevan tsetsekärpäsiä. Itse suosin muutenkin maanläheisiä sävyjä, jotka todettiin safariolosuhteissakin hyviksi. Luksussafareilla voi taas tarvita parempia illallisvaatteita majapaikasta riippuen. Korkokengät kannattaa kuitenkin jättää kotiin.

Joskus kuulee myös väitettävän, että punaisia vaatteita pitäisi safarilla välttää, koska kyseinen väri jotenkin ärsyttäisi eläimiä tai saisi ne aggressiivisiksi. Väitteellä ei ole perää, sillä monet eläimet eivät näe värejä eivätkä ainakaan samalla tavalla kuin ihminen. Kanssaihmisten viihtyvyyden takia kannattaa ehkä kuitenkin jättää ne kirkuvimman väriset urheiluvaatteet kotiin. Armeijakuvioituja vaatteita tulee myös Afrikassa välttää, mutta itselle ei mitään selkkauksia tullut vaikka armylippis päässä olikin. En tainnut sitten kuitenkaan näyttää tarpeeksi militantilta.

kafue4pieni

Omat vaelluskamppeet sopivat hyvin myös safarille. Puuvillaisen safaripaidan löysin kirppikseltä parilla eurolla joten otin mukaan, mutta se ei ole mitenkään välttämätön.

vic23pieni

Victorian putouksia katseltiin muiden turistien tapaan ihan vain shortseihin pukeutuneina. Siellä kastuu kuitenkin.

Millaisia pukeutumiskokemuksia sinulla on Afrikan mantereelta? Niin ja tulethan sitten rohkeasti kertomaan, mikäli tästä jutusta oli hyötyä omalle matkalle valmistautuessa!

Lisää Sansibar-aiheista luettavaa löytyy Zanzibar-tunnisteen alta ja Sambian tarinoita vastaavasti täältä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to wear in Africa? This is a question that most Africa-bound travelers find themselves asking before their first trip to the continent. At least I found myself googling for answers before packing. There are for sure some differences in all the 54 countries of the vast continent, but religion has a major influence in the way that people dress. In Islamic North Africa the rules are different compared to the largely Christian countries of Sub Saharan Africa. However, there are Muslim areas there as well, for example Zanzibar (or Somalia), but the way of dressing probably looks different to the North African countries.

I have experience from Zanzibar and Zambia. In Zanzibar, which is part of Tanzania, ladies often dress in kanga cloths and cover their hair with a scarf, whereas men wear more western clothes with long pant legs and sleeves. Travelers don’t have to wear scarves, and covering one’s shoulders and knees and avoiding tight clothing should be enough. In touristic beaches it’s okay to sunbathe in a swimming suit, but in more local beaches you should keep your clothes on and swim with them if you want to take a dip. In the largely Christian Zambia the dressing code is not as strict as in Zanzibar. Also here women use traditional clothes as skirts at and around home, but middle class Zambians normally wear smart casual -style clothes and take care of their appearance. As a tourist in Zambia, you should cover your thighs, knees and lower back, so long trousers and knee-long skirts are recommended. Tops can be basically anything except short crop tops revealing your belly, and tightness of the clothes doesn’t really matter. For a safari one should pack comfortable and practical clothes that are easy to dry and layer, as nights can get chilly and days hot. It’s not true that one should avoid red color, except perhaps from the point of view of your fellow travelers. Avoid white as it gets dirty really fast and black & dark blue as they are said to attract tsetse flies.

Do you have experiences from clothing in Africa or did you find this post helpful? Feel free to comment! Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

Noin vuosi sitten pyörähti matkabloggaajien toimesta käyntiin #ReilutBlogit -kampanja, johon itsekin osallistuin kirjoituksellani kehitysyhteistyöstä ja kestävästä matkailusta. Kampanjan alkusysäyksenä toimi silloin suomalaisen matkatoimiston postaama kuva, jossa poseerattiin huumatun tiikerin kanssa. Tänä vuonna kuohuu taas – nyt teneriffalaisen Loro Parque -delfinaarion ympärillä, jossa pidetään myös miekkavalaita. Kampanjan laittoivat alulle matkakuume.net ja Tarinoita Maailmalta -blogit, joista voi kurkkia myös haasteen ohjeita.

Matkailun reiluudesta olisi vaikka ja kuinka paljon sanottavaa eri näkökulmista, mutta tällä kertaa päätin tarttua itsekin eläinaiheeseen ja päästää sisälläni uinuvan pienen ekologin valloilleen. Sanon heti, että kirjoitus ei perustu mihinkään tiettyihin tieteellisiin lähteisiin, enkä ole mikään aiheen varsinainen asiantuntija, joten jutussa voi olla virheitä ja kenties provosoiviakin piirteitä. Jos huomaat jonkin asiavirheen niin korjaus on hyvin tervetullut!

reilu5

On loistavaa että asioista puhutaan ja pidetään meteliä. Kovin montaa epäkohtaa maailmassa ei ole ilman taistelua ja oikeuden peräänkuuluttamista muutettu paremmaksi. Tässäkin asiassa toivon ja uskon, että myös eläintarhaus muuttuu ja muutetaan, kun sitä tarpeeksi vaaditaan. Asioita ei ole hyvä tarkastella vain yhdestä perspektiivistä, ja niin on myös eläintarhojen laita. Itse pidän luonnon monimuotoisuuden säilymistä suuressa arvossa, ehkä jopa tärkeimpänä asiana maailmassa.

Monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan ekosysteemien ja lajien välistä, lajien sisäistä ja yksilöiden välistä vaihtelua, jonka yleisesti toivotaan säilyvän mahdollisimman suurena. Käynnissä on maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto, ja on yleisesti hyväksytty, että se on ihmisen aiheuttama. Ekosysteemien tuhoaminen, erilaiset saasteet ja salametsästys ovat vain joitakin esimerkkejä asioista, joiden takia päivässä kuolee sukupuuttoon jopa 200 lajia (UNEP; Huffington Postin artikkeli aiheesta). Siis päivässä. Ajatelkaa mitä tämä pallo menettää. Yhden itikkalajin kuoleminen ei välttämättä kuulosta katastrofilta, mutta se voi romahduttaa koko ekosysteemin toiminnan, jonka seurauksena myös itikoita syöneet ja ravintoketjun huipullakin olevat eläimet voivat kadota jäljettömiin. Matkailijan vieraillessa upeassa luontokohteessa hän näkee vielä mieletöntä elämän kirjoa tästä sukupuuttovauhdista huolimatta, mutta miten on tulevaisuuden laita? Kuinka usein käy mielessä, että elämää täynnä olevalta näyttävä kohde saattaa olla jo menettänyt osan hienoudestaan?

reilu7

Tämän valossa hieman pelkään, että eläintarhavastaiset kampanjat voivat saada ihmiset ajattelemaan, että niissä paikoissa ei ole mitään hyvää. Satavarmasti löytyy tuhansia paikkoja, joissa ei olekaan. Mutta näin ympäristötieteilijänä on omasta mielestäni vähän väärin, jos kaikkia eläintarhoja ja akvaarioita pidetään automaattisesti huonona juttuna, sillä niillä on aika kiistaton roolinsa uhanalaisten lajien suojelussa. Se taas on supertärkeää maailman luonnon, biodiversiteetin ja habitaattien tuhoutuessa hälyyttävällä vauhdilla ihmisen toiminnan seurauksena. En tällä tietenkään tarkoita, että kaikki eläintarhat olisivat tärkeitä lajien säilymiselle, saati sitten että toiminnassa ei olisi parantamisen varaa niilläkin, jotka ovat. Minua on itkettänyt, kun olen erehtynyt eläintarhassa käymään. Useimmat keskimääräisen eläintarhan eläimistä kun eivät ole sukupuuton partaalla, vaikka olisivatkin uhanalaisia. Ja ne lajit, jotka eivät ole erittäin uhanalaisia, eivät todellakaan vankeuteen kuulu. Mutta mitä jos lajin luonnolliset elinympäristöt on kaikki jo menty tuhoamaan, ja sen edustajia elää vain vankeudessa – niin, siellä eläintarhassa? Pitäisikö tuo tarha silti sulkea?

reilu4

Itse ainakin haluan uskoa, että vaikka jokin sukupuuton partaalla oleva laji ei tällä hetkellä luonnossa ihmisen takia enää selviä, se voisi silti palata luontoon joku päivä, jos teemme töitä sen eteen. Eli laji elää siihen saakka vankeudessa, kunnes olemme tulleet järkiimme, ennallistaneet luonnon sellaiseksi kuin se on ollut, tai pikemminkin sellaista jäljitteleväksi, ja lajin elinehdot täyttyvät taas. Olen aika skeptinen, mutta haluan silti uskoa, että tämä voisi vielä joskus olla mahdollista. Ei se tietenkään sitä eläintarhassa elävää lajin yksilöä paljoa helpota, mutta kokonaiskuvan kannalta se voi olla tärkeää. Ongelmallista sitten taas on, jos jossain ex situ -suojeluun otetaan vain kivoja ja söpöjä lajeja, ja jätetään vaatimattoman näköiset öttimönkiäiset huomiotta, kun eihän niitä ketään kiinnostaisi katsellakaan. Toisaalta erikoistuminen voi olla hyväkin juttu. Vaan eipä niitä kaikkia mönkiäisiä edes tunneta vielä, että tehtävää kyllä olisi silläkin saralla.

Suuri (luultavasti jopa suurin) osa uhanalaisista lajeista on hyvin nirsoja. Kun ne ovat johonkin erikoistuneet, ne eivät enää voi sopeutua elinympäristönsä muutoksiin. Ensisijaisesti pitäisikin suojella nimenomaan niitä luonnon habitaatteja, joissa uhanalaiset lajit elävät, ja keskittää voimavarat tähän, jotta niitä uhanalaisia lajeja ei ainakaan tulisi enää lisää ja jo sukupuuton partaalla olevat lajit saataisiin taas kukoistamaan. Tätä kutsutaan in situ -suojeluksi. Myös salametsästys pitäisi saada vihdoinkin loppumaan. Kummassakaan nyt vaan ei olla vielä onnistuttu, joten valitettavasti eläintarhojen panosta ainakin vielä toistaiseksi tarvitaan. Sitäkään en tietenkään tarkoita, että jonkin lajin viimeisten yksilöiden joukosta pitäisi sieltä luonnosta välttämättä pyydystää niitä eläintarhaan. Mutta entä jos jäljellä on enää aivan muutama? Antaako kokonaisen lajin sammua vai vangita jäljellejääneet kenties jos valmiina vankeudessa eläneiden lajitoveriensa seuraksi ja toivoa parasta?

”Unless animals in the wild are protected, captive breeding won’t make a difference.”

reilu1

Aldabranjättiläiskilpparin kanssa puistossa, jossa oli tilaa, mutta liikaa turisteja (yksi kuvassa).

Se mikä eläintarhoissa minua ällöttää, on se että mennään bisnes ja kävijöiden viihdyttäminen edellä eikä huolehdita eläimille kunnollisia oloja ja luonnonkaltaisia tiloja. Sen lajien ex situ -suojelunkin kun voisi tehdä niin paljon paremmin kuin se nykyään monissa tarhoissa mitä luultavimmin hoidetaan (ei sillä, että olisin mikään ekspertti, joka on käynyt tutkimassa oloja useammassakin tarhassa, mutta jokainenhan sen nyt mututuntumalla tietää). Olen myös aika varma, että eläintarhoja tarvittaisiin paljon vähemmän mikäli ne keskittyisivät vain suojelutyöhön, kuitenkin huomioiden riittävän geenivaihdon populaatioiden välillä ja muita tärkeitä seikkoja. Ja sanon taas, että ehdottomasti ne lajit jotka vielä selviytyvät luonnossa, pitäisi sinne luontoon myöskin jättää eikä tuoda häkkeihin ja altaisiin ihmisten pällisteltäväksi.

Asiat eivät ole niin mustavalkoisia. On olemassa järkyttävän paljon paikkoja, joissa ”suojellaan” jotakin lajia ja esitellään turisteille söpöjä eläinvauvoja rahastamisen toivossa, mutta myös järkevästi toimivia suojelukeskuksia, joissa toiminta on eettistä ja pohjautuu rahan takomisen sijaan oikeasti lajien hengissä pitämiseen. Peta on julkaissut eläintarhojen roolista lajien suojelussa artikkelin, jossa painotetaan juuri näitä paikkoja ja in situ -suojelua. En kuitenkaan itse näe, että se ainakaan tällä hetkellä riittäisi, vaan kumpaakin tarvitaan, ja sen Petakin epäsuorasti myöntää: ”[U]nless animals in the wild are protected, captive breeding won’t make a difference.” The Guardian tarjoaa taas visuaalisempaa materiaalia – kuvia uhanalaisista eläimistä, joiden suojelussa eläintarhat ovat mukana. Osa niiden luonnonvaraisista populaatioista on jo kuollut sukupuuttoon.

reilu2

Matkailijan rooli tässä kaikessa on ristiriitainen. Eläintarhoista voi toki etsiä tietoa ja yrittää tukea sellaisia, jotka hoitavat homman kotiin kunnialla. Mahtaako yksikään isoista tarhoista olla sellainen? Vähän epäilen. Kannattaakin ehkä vain skipata ne peruseläintarhat ja vierailla niin luonnonsuojelualueilla kuin eettisesti toimivissa suojelukeskuksissakin tutustumassa lajien suojelutoimintaan ja elämään – etenkin siellä luonnossa, joka tässä on tärkeämmässä roolissa. Ainakin taloudellinen viesti mennee perille sinne perustarhaankin, vaikka niissä keskuksissa ei yhtä monipuolisesti uhanalaisia lajeja olisikaan. Lisäksi tietysti kannattaa harjoittaa kansalaisaktivismia. Eivätköhän ne isot eläintarhatkin alkaisi toimintaansa muuttaa, mikäli rahavirrat alkaisivat siirtyä muualle ja asiakkaat sitä vaatisivat. Ja sanon nimenomaan muuttaa, vaikka varmasti monta paikkaa ihan aiheellisesti myös sulkisi ovensa. Matkatoimistotkin voisivat ottaa ohjelmaansa niitä eettisemmin toimivia suojelukeskuksia ja etenkin luonnonsuojelualueita.

En tällä kirjoituksellani halua puolustella eläintarhojen ja akvaarioiden epäilyttävää toimintaa, vaan tuoda esille luonnonsuojelutyötä, joka eläintarhoista puhuttaessa tuntuu usein unohtuvan koko keskustelusta, ja herätellä intoa sen kehittämiseen. Olen myöskin puhunut lähinnä eläimistä, mutta kasveja on helpompi suojella esim. siemenpankeissa. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki elämänmuodot ovat yhtä arvokkaita ja niitä pitäisi kohdella samalla kunnioituksella (tämä on myös syy sille, miksi en veganismista aatteena niin perusta, vaikka kasvissyöjä olenkin). Vaikka se ei kampanjan aloituskirjoitusten pointti luultavasti ollutkaan, en vaan soisi, että kaikki eläinten kanssa tekemisissä olevat paikat joitakin eläinvanhainkoteja lukuunottamatta leimataan epäeettisiksi, kun asiat eivät kuitenkaan aina ole niin mustavalkoisia. Aina kannattaa miettiä sitä toistakin puolta.

Mitä mietteitä tämä teissä herätti? Onko sinusta eettisesti oikein toteuttaa ex situ -suojelua? Entä oletko tutustunut johonkin suojelukeskukseen tai eläintarhaan, jossa on selkeästi tuotu suojelutyötä esille?

reilu3

Lopuksi vastataan vielä varsinaisiin haastekysymyksiin:

1. Kerro vanhasta muistostasi matkalta, joka näin jälkikäteen näyttää epäeettiseltä. On ihan ok muuttaa mielipiteitään ja toimintatapojaan.

2. Kerro yhdestä tietoisesta vastuullisesta valinnasta, jonka olet matkoillasi sen jälkeen tehnyt.

Vuonna 2008 olimme perheen kanssa Thaimaan Puhketissa jossakin huvipuistotyyppisessä FantaSea-puistossa. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni norsuja, ja ”pitihän niiden kanssa nyt kuvia ottaa”. Muut turistit ratsastivat niillä, mutta minä en kyytiin halunnut. Vaikka en sen kummemmin en tullut ajatelleeksi, pidetäänkö elefanteista edes hyvää huolta, aavistin kuitenkin jopa kypsässä 17 vuoden iässäni (not) koko touhun olevan täysin tarpeetonta ja välteltävää, jopa vastustettavaa. Asiaan kyllä vaikutti myös noiden aasiannorsujen valtava koko ja meikäläisen putoamiskammo. Silti hieman hävettää se kuvien räpsiminen, vaikka norsut kävelivätkin taustalla turisteja kantaen, eikä niiden sentään poseerata tarvinnut. Tosin, ehkä se poseeraaminen olisi voinut olla niille mieluisampaa… Molempi pahempi.

Mun vastuulliset valinnat koostuu monista pienistä puroista, joten tähän on vaikeaa yrittää keksiä vain yhtä. En esimerkiksi muista kuin pari kertaa, kun olisin tietoisesti yöpynyt ulkomaalaisomisteisessa hotellissa tai majatalossa, ja nämäkin olivat paikkaa itse pyörittävien yrittäjien mestoja, joissa taisivat vieläpä itsekin asua. Liftaan välillä ja olen pyörällä ja jalankin matkustanut, mistä ei koidu päästöjä ollenkaan. Julkisista puhumattakaan. Olen kulutuskriittinen myös reissussa ja haluan matkaamiseen käyttämieni rahojen menevän mahdollisimman pitkälti paikallisille yrittäjille ja vielä mieluummin hyväntekeväisyystoimintaan. Aika paljon oon muutenkin reissannut työharjoittelujen ja opintojen perässä, joten toivon, että olen jonkin verran tuonut esille ympäristönäkökulmia, mutta myös oppinut uusia asioita, joita voin tulevaisuudessa jakaa eteenpäin auttaakseni niin luontoa kuin ihmisiäkin.

Haastan mukaan vaikkapa blogit Haavematkoja ja Been There Don Det, mutta vaikka haaste ei omalle kohdallesi napsahtaisikaan, niin ei hätää, osallistua voi ja kannattaa ilman sitäkin!

reilu6

Postauksen kuvat ovat Sansibarilta enemmän tai vähemmän uhanalaisista lajeista, kuten sansibaringueretsa sekä Seychelleiltä saarelle tuotu aldabranjättiläiskilpikonna.


In English: Fair travel is a hot topic in the Finnish travel blogger scene at the moment. I took part to a campaign that happened last year and now started because of unethical trip to an aquarium offered by Finnish travel agencies. I wrote a post about the role of zoos in the conservation of species. The conclusion was, that the main focus should be on habitat conservation, but zoos, especially ethically working ones, are also needed in order to keep the species that haven’t yet vanished alive.

Tarinani matkailijana

Olinpa ehtinyt jo kokonaan unohtaa Travel Adventures Without End -blogista kauan sitten napsahtaneen haasteen. Se muistui mieleeni vasta, kun muissakin blogeissa alettiin vastailla Anniinan keksimiin hyviin kysymyksiin, jotka kertovat pitkälti niihin vastaavan reissaajan tarinan. Pitihän tässä itsekin vihdoin ja viimein ryhtyä tuumasta toimeen! Otsikosta kiitos kuulunee Globe Called Home -blogille.

tarina2

1. Matkustin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle äitini vatsassa, kun vanhempani lähtivät häämatkalleen Madeiralle. Hieman ironisesti päädyin siis Portugaliin jo ennen kuin olin edes syntynyt. Myöhemminhän olen itse mennyt naimisiin portugalilaisen mieheni kanssa ja suunnittelen muuttavani sinne tulevaisuudessa. Oikean ulkomaanmatkan tein luultavasti laivalla Vaasasta Ruotsin Uumajaan. Se oli lapsuuden jokakesäinen perinne, ja muistankin hämärästi auringonpaisteen, uuden äidin ompeleman mekon ja olkihatun sen ruotsinlaivan kannella.

tarina1

2. Paras matkamuisto lapsuudestani on ehkä matka Lappiin eräänä kesänä perheen ja isovanhempien kanssa, olisiko silloin eletty vuotta 1999. Sallassa syötin kesyille oraville rinkelinmuruja mökin kuistilla, vaelsin Pienen Karhunkierroksen, ylitin pelottavia riippusiltoja, pidin Joulupukkia kädestä Rovaniemellä, sekä kävin tietysti Sallan Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarissa jätskillä. Kaipa tämä härmäläinen luonto jo silloin hurmasi pienen maailmanmatkaajan. Myös kaksi vuotta Tallinnassa jättivät jälkeensä paljon muistoja – niin kultareunaisia kuin neuvostoliitonvärisiäkin.

tarina3-horz

Expatteina uudessa kotikaupungissa Tallinnassa ja Lapissa veljen kanssa.

3. On todella vaikeaa yrittää valita yhtä mieleenpainuvinta matkakokemusta kaikkien niiden upeiden hetkien joukosta, joita on maailmalla kokenut. Mutta ehkä se on matka Tatra-vuorille. Ollessani Tsekissä vaihdossa aloin viettää paljon aikaa erään hassun portugalilaispojan kanssa. Tietokoneeni taustakuvana komeili eräs Puolan ja Slovakian rajalla sijaitseva vuoristo, ja Zé kysyi, mistä kuva on ja sanoi haluavansa mennä sinne. Lähdimme melkein siltä istumalta ostamaan junalippuja Štrbské Plesoon. Reilun viikon kuluttua heräsin junan makuuvaunusta auringonnousuun jossain Slovakiassa. Valloitimme Rysy-huipun, samoilimme kirkasvetisillä vuoristojärvillä ja nukuimme viimeisen yön lokakuisessa vuoristometsässä ilman telttaa, pelkkä lainattu makuupussi ja pyyhe selän alla. Pystytimme leirin pimeässä, sillä metsässä ei tietenkään ollut luvallista yöpyä. Luonnottoman hiljaisessa siimeksessä eivät linnut laulaneet aamullakaan, vain yksinäinen orava rapisteli puussa. Kuulimme vasta jälkikäteen, että nuo metsät kuhisevat karhuja ja alueen vuokramökit on ympäröity sähköaidoin…

tarina7
tarina8

4. Kohde, jossa olen käynyt ja jonne haluaisin palata on ensinnäkin Azorit. Tajunnanräjäyttävä luonto, kylätunnelma, vuoret, kraaterijärvet, vihreys, kieli&kulttuuri ja reissaamisen helppous houkuttelevat. Haluaisin myös koluamaan lisää Kreikkaa ja Kanariansaarien luontoa. Costa Rican sademetsiin ja Meksikoon haluaisin niihinkin uudelleen.

tarina9

Auringonnousun aikaan lähdössä peltotöihin Mastatalissa, Costa Ricassa.

tarina10

Tapachula, Meksiko.

5. Kaikista maailman kielistä puhun sujuvasti vain suomea ja englantia. Melko hyvin osaan puhua myös ruotsia, portugalia, espanjaa ja viroa, ja alkeet olen opiskellut ranskasta ja tsekistä. Oikeastaan kaikkia näitä kieliä paitsi tsekkiä ymmärrän hyvin etenkin luettuna, mutta puhuminen tökkii. Toisaalta, suomeksikin kirjoitan mieluummin kuin puhun. Silloin on kai enemmän aikaa miettiä, mitä sanoa. Mutta mikäli petraisin ranskan kanssa ja opettelisin vähän saksaa, olisivat kaikki mantereet paitsi Aasia aika hyvin reissukielten puolesta hallussa! Siis niin, että pärjää ja pystyy keskustelemaan ihmisten kanssa.

tarina12

6. Vuonna 2015 matkustin kolmesti Portugaliin, tein töitä Afrikassa, lähiseutumatkailin, Suomiretkeilin, kävin pikalomalla Tallinnassa, kävin ensimmäistä kertaa Norjassa enkä taaskaan juhlinut uuttavuotta Suomessa. Vuosi 2014 vaihtui seuraavaan Sansibarilla, rantabileissä hiekkaa varpaiden väleissä tanssiessa. Kotiin monitorointimatkalta palasin tammikuun puolivälissä. Helmikuussa kävimme Portugalissa, muistaakseni vain puolentoista viikon verran. Siellä oli sambakarnevaalit ja kevät jo vauhdissa. Kävimme roadtrippailemassa Serra da Estrelalla. Kesäkuussa vierailin Helsingissä ja Tallinnassa. Heinäkuussa lähdimme uudelleen Portugaliin, mutta tällä kertaa vietimme myös viikon Azoreilla. Elokuussa kävimme Pohjanmaalla. Kuun lopussa tuli muutto Jyväskylään ja retket uusiin kotikulmiin tutustumiseksi. Joulukuun alussa liftasin ja työskentelin kaksi viikkoa Ruotsissa ja Norjassa. Joulun jälkeen lähdimme jälleen Portugaliin, ja vuosi vaihtui Sesimbran rantakadulla.

47ca8-nungwi11

Nungwi, Sansibar,  Tansania.

top19

Torre, Serra da Estrela, Portugali.

7. Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Portugalista palattuamme olemme miettineet, koska mahdamme sinne seuraavan kerran oikein ehtiäkään. Vietämme Zén kanssa kesän Sambian pääkaupungissa Lusakassa, minä gradututkimusta ja Zé työharjoittelua tehden. Aion tutkia lääkeainejäämiä ympäristössä, etenkin kaivovesissä (kaupungissa, jossa joka viides aikuinen on HIV-positiivinen), ja osallistua projektiin jossa lannoitetaan tomaatteja virtsalla. Jännittävää! Saan kunnian myös käsitellä vesinäytteet lähetettäväksi Suomeen, ja olen aina kokenut olevani surkea labrassa. Nyt olisi sitten korkea aika lakata olemasta. Hommien jälkeen toivoisin pääseväni lomailemaan Victorian putouksille, safarille, Mosambikiin ja ehkäpä Madagaskarille. Sain lisäksi juuri tietää, että minut olisi hyväksytty myös Cimo-harjoitteluun Brasiliaan, jonne hain syyskuussa kun kesän suunnitelmat olivat vielä auki. Nyt sitten jännitetään, sopiiko harjoittelupaikalle töiden aloittaminen vasta alkusyksystä. Ymmärrän kyllä jos ei sovikaan, mutta vitsi, olisihan se nyt siistiä lähteä Brasiliaan!

Sunset at the Victoria Falls

Victoria Falls, Sambia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Mario Micklisch.

Curitiba skyline

Curitiba, Brasilia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Paul H.

8. Kamalin käymäni paikka on varmasti Intian Ooty, jonka ankeudelle ei ole vielä mikään vetänyt vertoja. Intiassa oli keväällä ihanan lämmin ja aurinkoinen sää juuri ennen monsuunin alkamista. Ylhäällä vuoristossa oli kuitenkin kylmää ja harmaata, vaikka paikkaa kuvaillaan viileän vihreäksi ”summer get-away” -paratiisiksi. Lisäksi kaikki majapaikat tuntuivat olevan joko täynnä tai liian kalliita, joten jouduimme majoittumaan hirvittävän likaiseen majataloon. Intiassa olisi luullut jo tottuneensa ties mihin torakkaluoliin, mutta kyseinen paikka oli saastaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. En tiedä pitikö turismin olla tuolla vilkastakin, mutta ei se siltä juuri vaikuttanut, joten en tiedä miksi sitä niin mainostettiin. Väsytti, ketutti ja kerjäläislapset tulivat bussin sisälle repimään hihasta. Taisimme nukkua muutaman tunnin ja lähteä pois saman tien.

tarina14-horz

Ikkuna ehkä kertoo jotain Ootyn ankeudesta.

tarina15

Toisaalta sateisen San Salvadorin ahdistava tunnelma, luodinreikäiset talot ja hätääntyneet alkoholilla stressiään lievittävät ihmiset eivät saaneet minua varsinaisesti pitämään siitäkään kaupungista. Pysähdyimme bussimatkalla Meksikosta Costa Ricaan yöpymään El Salvadorin pääkaupungissa, joka komeilee maailman vaarallisimpien kaupunkien kärkipäässä. Ystävällinen mutta ympärilleen pälyilevä nainen johdatti meidät pimeällä kadulla pieneen kioskiravintolaan, pulperioiksi niitä taidettiin sielläpäin maailmaa kutsua, ja kertoi kuinka kaupungissa käydään oikeastaan yhä sisällissotaa. Silloisella matkaseuralaisellani oli päällä Zapata-paita, mutta onneksi sateesta kioskiin sisään astuneet poliisit eivät sitä huomanneet. Hotellille palatessamme konekivääri kainalossa ovella seisova vartija tosin kauhistui puolikuoliaaksi tapauksesta, ja henkäisi suu ammollaan: ”Zapata!?”

Mutta niin, jos varsinainen matkakohde pitäisi nimetä, olisi Ooty kenties oikeampi valinta.

tarina11

Matkalla San Salvadoriin.

9. Riippuu aivan matkasta, luenko matkaoppaita ennen matkaa vaiko enkö, mutta useammin varmaankin luen kuin en lue. Sambiaa +lukkoonlyömättömiä bonusmaita varten ajattelin oikein ostaa matkaoppaan, suurimpana syynä majoituksen löytäminen reissun päällä, jos nettiä ei ole saatavilla. Lonely Planetit on osoittautuneet tässä suhteessa käteviksi mm. Väli-Amerikassa ja Intiassa. Oppaista on myös mukava lukea paikanpäällä alueen historiasta, johon en etukäteen yleensä niin paljon ehdi ja jaksa tutustua, ja voihan niistä saada myös vinkkejä siitä, missä paikoissa käydä. Etenkin nykyään, kun tietää jo aika hyvin, millaisista paikoista itse tykkää ja mitä mieluummin välttelee. Mutta jos mulla matkaopas on, niin enemmän ehkä luen sitä reissun aikana.

tarina16

Keskittyneenä Lonely Planetia selailemassa Intian Hampissa vuonna 2011.

10. Nostan hattua etenkin yksin reissaaville leideille. Yksi ystäväni polkee parhaillaan pyörällä Kaakkois-Aasiasta Silkkitietä pitkin Suomeen, mikä on yksi siisteimmistä ja pelottavimmistä jutuista mitä tiedän (myötätuulta sinne Lotta)! Itse en oikeastaan ole reissannut yksin, vain matkustanut muutaman kerran lentokoneella yksin ja lähtenyt vaihtoon Tsekkiin yksin, mutta siellä nyt sain melkeinpä heti kavereita ja löysinpä myös elämäni rakkauden. Voisin kyllä hyvin joskus koittaa yksin reissaamista, ihan vaikka vaan testatakseni ja kehittääkseni itseäni. Lyhyt reissu lähelle ilman ohjelmaa olisi varmaan paras tapa aloittaa. Viihdyn kyllä omassa seurassani, mutta lähinnä kotona. Ei minua huvita pyöriä kaupungilla päämäärättömästi keskenäni, vaan olosta tulee heti aivan hölmö, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen, menen kotiin. Lisäksi suuntavaistoni on olematon, ja pelkään eksyväni saman tien. Toisen kanssahan se vaan naurattaa, mutta yksin ei enää niinkään. Toisaalta luotan kyllä että kaikki tapahtuu tarkoituksella, joten eksyttyäni luultavasti löytäisin varmaan lopulta jotain huikeaa. Nykyään on onneksi kännykkäkartatkin olemassa.

tarina17

Isoin juttu, mitä olen yksin uskaltanut tehdä, oli muutto tähän tyhjään asuntolahuoneeseen Ústí nad Labemissa.

11. Kolmella sanalla kuvailtuna olen seuraavanlainen matkailija:

Luontoelämyksellinen säästäväinen oppija. 🙂

zan1

Mää ja valtaisa baobab Sansibarilla!

Haasteen kysymykset olivat siis:

1. Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?

2. Paras matkamuisto lapsuudestasi?

3. Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?

4. Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?

5. Mitä kieliä osaat puhua?

6. Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?

7. Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

8. Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?

9. Luetko matkaoppaita ennen matkaa?

10. Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

11. Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

In English: Telling my story as a traveler, through questions from a blog meme given to me. Sorry, this time in Finnish only!

Kuinka matkustaa lähes ilmaiseksi

Matkustamiseen tarvitaan resursseja. Joko omia resursseja, julkisia resursseja tai jonkun muun resursseja. Matkustaakseen ei itse tarvitse välttämättä omistaa kuin aikaa.

Minulta kysytään välillä, miten rahoitan reissujani. Olen opiskelija, joka ei käy töissä eikä nosta opintolainaa. Pidän vapaaehtoisena kansainvälisyyskasvattajana silloin tällöin työpajoja, joista saan päivärahan, mutta ei sitä varsinaiseksi osa-aikatyöksi voi kutsua. Opintojeni aikana minulla on ollut työpaikka oikeastaan vain kerran noin puolen vuoden ajan. Arvostan vapaa-aikaa ja haluan keskittyä opintoihini, ja suoraan sanottuna muut kuin oman alan työt eivät kiinnosta niin paljon, että jaksaisin niitä vain rahan takia illat pitkät tehdä. Minun on siis pärjättävä sillä, mitä Kelasta saa. Omalla kohdallani se tarkoittaa vuokran jälkeen noin 160 euroa kuukaudessa. Miten näillä tuloilla pystyy kukaan matkustamaan? Oma vastaukseni on, että kun on tarpeeksi aikaa, pystyy matkustamaan lähes ilmaiseksi.

bud1

Opintolainan turvin tuli matkusteltua reppu selässä mm. Intiassa vuonna 2011 ja Väli-Amerikassa vuonna 2012 (Blogger-aikaisia postauksia löytyy täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä). Sitten päätin, että nyt riittää. En halua enempää lainaa taakakseni. Reissujalka kuitenkin vipatti aivan samaan tahtiin, joten oli löydettävä uusia tapoja lähteä maailmalle. Tapoja, joilla rahaa ei kuluisi liikaa.

Keväällä 2012 vietin kymmenisen päivää Berliinissä täysin ilmaiseksi. Euroopan Unioni maksoi jopa 70% lentojeni kuluista, sillä osallistuin Nutrition & Sustainability -nimiseen työpajaan, jolle EU oli myöntänyt rahoituksen. Siellä syötiin pelkkää luomuruokaa, käytiin tutkimassa Berliiniä sekä lähimantuja, ja ruokailtiin kasvisravintolassa useammankin kerran. Vuoden kuluttua, keväällä 2013, lähdin liftaamaan Balkanille ystäväni Maijan kanssa. (Postauksia täällä, täällä, täällä, täällätäällä ja täällä. Ai mitenniin voisi tehdä yhden tagin per yksi reissu?) Viipotimme menemään pitkin Adrianmeren rantoja ja luodinreikäisiä kaupunkeja kuukauden päivät, ja rahaa kului vähemmän kuin Suomessa vuokraan: 260 euroa. Ja mehän ostimme jäätelöä, mansikoita tai huurteisen aina kun siltä tuntui, eli emme edes yrittäneet pihistellä. Tuohon summaan sisältyivät myös lautat Tallinnaan ja takaisin, sekä junamatka Suomessa. Miten me sitten onnistuimme kuluttamaan niin vähän? Siihen on kaksi syytä: liftaaminen ja sohvasurffaaminen. Matkalla suurimmat kulut ovat tietysti transportaatio ja yöpyminen, ja jos ne eivät maksa melkein mitään, ei kuluja paljon jää jäljelle. Etelämpänä ruokakin on halpaa.

bud5

Kroatiassa kyytiä odottamassa.

Syksyllä 2013 lähdin vaihtoon Tsekkiin. Erasmus-apurahat juoksivat, ja rahaa jäi jopa säästöön tulevaa varten. Keväällä 2014 tein työharjoittelun asuen Lissabonissa edelleen Erasmus-harjoittelun apurahaa nostaen, ja loppukesästä toteutimme unelmamme Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta ylijääneitä pennosia hyödyntäen, telttaillen ja maksimissaan 5 euroa pyhiinvaeltajien yösijoista pulittaen. Montakaan kuukautta ei kulunut, kun minut valittiin tekemään projektiseurantaa Sansibarilla pyörineeseen kehitysyhteistyöhankkeeseen, jossa olin ollut vapaaehtoisena mukana jo pari vuotta. Pääsin kuukaudeksi Afrikkaan, eikä omasta pussista tarvinnut pulittaa kuin ruoka ja muu eläminen, sillä projekti maksoi lennot sekä majoituksen. Toki sinne lähdettiin ensisijaisesti tekemään töitä ja opinnäytetyötä, mutta vapaa-aikaa jäi silti runsaasti.

bud4

Usein kengännauhaakin kapeampi budjetti tarkoittaa monia kohtaamisia ihmisten kanssa.

Portugalissa kävimme Zén kanssa viime vuonna kolmesti (herranjumala ja anteeksi hiilidioksidipäästöt – mutta oikeastaan menimme kolmesti ja tulimme takaisin viime vuoden aikana vain kahdesti), joista appiukko on avokätisesti kustantanut kahden reissun lennot. Suurkiitokset siitä, appiukko. Nämä ovat kuitenkin viime vuosien ainoita kertoja, kun joku muu ihminen on suoraan omasta pussistaan maksanut reissaamisestani jotakin.

Sitten päästään viimeisimpään liftausreissuun, joka sijoittui joulukuisiin Ruotsiin ja Norjaan, joista jälkimmäisessä vietimme suurimman osan aikaa. Pikaisen googletuksen perusteella Norja on rankattu maailman toiseksi kalleimmaksi maaksi elää ja viidenneksi kalleimmaksi maaksi matkustaa, kuten vähän uumoilinkin. Norjalaisessa ruokakaupassa ei ollut Suomen hintoihin tottuneelle mitenkään suoranaisesti superkallista, mutta suurimmassa osassa tuotteista oli silti hinnassa pieni tai etenkin maitotuotteiden ja alkoholin kohdalla vähän suurempikin Norja-lisä. Jotkut asiat taas olivat halvempia kuin Suomessa (kuten esimerkiksi valmissmoothiet). Minun ja Maijan kahden viikon roadtrippiin kului yhteensä noin 180 euroa. (Jos nyt muistatte lähes samansuuruiset kuukausituloni, niin tässä kohtaa saan kiitellä polvillani veronpalautuksia.) Merkkasin kaikkien ostosteni hinnat ylös ja muunsin ne jälkikäteen euroiksi.

bud1

Reissukirjanpitoni.

Ruokaan kului reissun aikana 121,50 euroa. Söimme ravintolassa jokaisena päivänä Ruotsissa ollessamme. Norjassa tai Suomen päässä emme käyneet ravintoloissa, vaan ostimme ruokaa kaupasta, mutta ostettua tuli kaikenlaista ”turhaakin”, kuten vissyvettä ja suklaata. Norjan Kvamissa vapaaehtoistöissä ollessamme me ruokimme lampaita ja siitä hyvästä meidät ruokittiin. Tätä tai ravintolattomuutta Norjassa ei tosin mitenkään etukäteen suunniteltu, asiat vain sattuivat järjestymään parhain päin. Vapaaehtoistyö onkin hyvä keino oleskella ulkomailla ilmaiseksi, mikäli työstä saa korvaukseksi yösijan ja ruuat. Jo viikoksikin voidaan ottaa töihin, eli kuukausitolkulla ei välttämättä tarvitse samassa paikassa viipyä. Kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä me emme itse onnistuneet löytämään työpaikkaa, mutta onneksi maailma sen sitten järjesti.

bud6

Joskus reissuruoka on näyttänyt tältäkin. Ljubljana 2013.

Liikkumiseen kului puolestaan 51,40 euroa. Tämä sisältää paikallisliikenteen liput Tukholmassa ja Turussa, bussiliput Suomessa (Jkl-Hki sekä Tku-Jkl), ja laivaliput Helsinki-Tukholma ja Tukholma-Turku. Ostimme kummallekin matkalle risteilyt reittimatkojen sijaan, mutta poistuimme laivasta puolimatkassa. Käsittääkseni noin ei oikeasti saisi tehdä, mutta siinä säästää. Helsinki-Tukholma-matkalle meillä oli huuto.netistä ostettu risteilylahjakortti, jonka avulla hinta oli 9 euroa per nenä (B-hytti), ja paluumatkalle ostimme risteilyn Viking Linen ruotsalaisilta sivuilta, joilla ne ovat Suomen sivuja halvempia. Hinta oli muistaakseni 12 euroa ja sisälsi C-hytin. Muuten matka taittui peukalokyydillä. Kiinnostaisiko ketään muuten liftaamista käsittelevä postaus?

Pääsylippuihin kului 9,80 euroa. Kävimme Tukholman Fotografiska-museossa, jossa opiskelijahinta on 90 kruunua.

bud3

Vapaaehtoistyö ihanien lampaiden kanssa tarjosi majoitukset ja ruuat vuoristossa viikoksi.

Majoittumiseen kului pyöreät 0 euroa. Nukuimme laivalla, sohvasurffasimme, yövyimme kaverin luona ja wwooffauspaikassamme Kvamissa. Kertaakaan emme meinanneet jäädä ilman yöpaikkaa, emmekä itseasiassa edes lähettäneet yhtäkään surffauspyyntöä. Laitoimme avoimen pyynnön kohdekaupunkiin esimerkiksi sopivan liftauspäivämatkan päähän, ja saimme aina monta tarjousta ihmisiltä, jotka halusivat majoittaa meidät luokseen. Näistä sitten valitsimme kivoimman kuuloisen tai parhaat arvostelut saaneen hostin, ja näin oli lämmin, turvallinen ja yleensä mukavakin nukkumapaikka varmistettu ja bonuksena saimme tavata näitä ihmisiä. Saimme jopa hassun tarjouksen tukholmalaiselta tyypiltä, joka oli menossa telttailemaan mutta lupasi rakentaa meille majan ja tarjota lämmintä soppaa. Siis joulukuun lopulla! Valitsimme kumminkin lopulta sen opiskelijaboksin lattian. Sohvasurffaus on nykyisin erityisen helppoa, kun ihmisillä on älypuhelimissaan tai tableteissaan nettiyhteydet ja wifi on yleensä aina vähintään jossakin kahvilassa tarjolla. Pari vuotta sitten Balkanin-reissulla jouduin raahaamaan läppäriä rinkassani, jotta saimme otettua yhteydettä hosteihin, mutta takana ovat ne päivät.

Tässä vielä komea piirakkakuvio kulujen jakaantumisesta tällaisella reissulla:

20160114050247

Minulle ei ole koskaan tullut näillä reissuillani sitä ongelmaa, että rahat olisivat oikeasti loppuneet. Etukäteen olen sitä ehkä satunnaisesti murehtinut, mutta kyllä ne ovat aina riittäneet, ja aina on ollut sen verran ylimääräistä, että hädän sattuessa pystyisi menemään hostelliin. Päätöksen kun tekee, että nyt liftataan, bussilla ei matkusteta kuin pakon edessä ja yritetään päästä kotimajoituksiin, ei rahaa pääse kulumaan liiaksi vaikkei nautinnoista edes tinkisi. Itselleni reissunautinnot tarkoittavat usein luontokohteita, huikeita maisemia, seikkailuja ja hyvää mutta edullista ruokaa. Satanen per viikko riittää missä päin maailmaa tahansa, kun se kerran riittää Ruotsissa ja Norjassakin.

Minusta ei myöskään tunnu, että olisin pummi tai varsinaisesti kiitollisuudenvelassa. Kukaan ei pakota autoilijoita ottamaan liftareita kyytiin, eikä liittymään sohvasurffaussivustolle. Useimmiten autoilijat haluavat juttuseuraa pitkille ajomatkoille, joten diili on win-win: kummallekin osapuolelle suotuisa. Myös sohvasurffauksen pointti on tavata uusia ihmisiä ja kokea kulttuurivaihtoa; ilmainen yöpaikka tulee siinä sivussa. Myös hostit saavat surffauksesta paljon irti. Sivustolla profiilistasi ei edes näe, kuinka monta kertaa olet joutunut hylkäämään sinulle esitetyn majoituspyynnön, eikä sohvasurffaus ole vain supersosiaalisten hommaa. Usein reissuillaan surffanneet kuitenkin ottavat ihmisiä vastavuoroisesti myös omaan kotiinsa. Samoin teen minäkin, koska tiedän, kuinka iso ilo siitä matkalaiselle on. Takaisinantamista voi halutessaan kenties ajatella positiivisena velkana maailmalle. 🙂

bud2

Näitä maisemia ihailimme Norjassa viikon päivät – eikä maksanut mitään.

Olen osittain kaukokaipuun ajamana päättänyt kouluttautua alalle, jossa minun ei tulevaisuudessakaan luultavasti kovin usein tarvitse maksaa matkoista itse, vaan tulen töihin päästessäni saamaan niistä jopa palkkaa. Seuraava näköpiirissä oleva alaani eli ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön liittyvä reissu on jo valmisteilla, ollut vielä muodottomana mielen perukoilla jo viime keväästä. Se tulee kestämään koko pitkän kuuman kesän, ja odotan sitä päivä päivältä enemmän. Apurahojen turvin sillekin lähdetään. Taidan kuitenkin paljastaa vasta myöhemmin asioiden varmistuttua kokonaan, mistä on kyse!


In English: Our budget was rather minimal in Sweden and Norway. Most money was spent on food (121,50 euros). We went to eat out in restaurants basically every day we spent in Sweden, but not at all in Norway. There we were feeding the sheep and as a thanks, we were being fed. Other costs were transportation (51,40 e including buses, ferries and local transportation) and entrance fees (9,80 e from Fotografiska photography museum). Thanks to couchsurfing.org and hitchhiking, our two-week trip didn’t cost much. In my opinion, stunning views and good food are the components that make any trip perfect, the rest is not so important. And you don’t have to give up those even if you were hitchhiking and sleeping in people’s couches. In fact, you might even find more of them!

Sansibarin viimeiset: Darajani Market ja Old Fort

Sansibarin-reissu oli unohtumaton kokemus, jota on ollut mahtavaa muistella jälkikäteen blogipostauksia tehdessä. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös minun kuvamateriaalini tuolta niin monella tapaa opettavaiselta ja kokemusrikkaalta matkalta. Sain päivittäin tutustua maaseudun kyläelämään ruohonjuuritasolla, jutella paikallisten ihmisten kanssa ja nähdä heidän kylänsä, koulunsa ja kotinsa, mikä aukaisi kulttuuria paljon paremmin kuin sivullisena tarkkailu. Sain oppia, miten pärjätä ravintolan jonossa tuuppivien kanssa-asiakkaiden keskellä, viettää curryntuoksuisia ruokahetkiä ja kuunnella dj:nä toimivan tarjoilijan soittolistoja. Voin jopa ajatella, että sain pelätä öisin asuintaloni pari kuukautta aiemmin ryöstäneiden machete-miesten paluuta, sillä niin ei luojan kiitos käynyt, mutta tuo tieto sai osaltaan ajattelemaan kiitollisuutta ja asioiden itsestäänselvyyksinä ottamista taas uudesta tulokulmasta.

Pari Stone Townista löytyvää paikkaa olisi kuitenkin tarkoitus vielä esitellä tässä tällä erää viimeisessä Sansi-jutussa. En panisi pahakseni vaikka päätyisin tuon trooppisen saariston valkohiekkaisille rannoille toistekin, mutta ainakaan tällä erää ei ole uutta matkaa suunnitteilla.

dara7

dara6

Leipäkauppias.

dara2

Darajani Market tulee varmasti jokaiselle Stone Townissa kulkijalle tutuksi, sillä se on paras paikka ostaa hedelmiä, mausteita ja melkein mitä tahansa muutakin. Itse kävin marketilla monta kertaa viikossa ostamassa tuoreita ja niin jumalaisen makeita mangoja, papaijoita, ananaksia ja käpyhedelmiä. Aamupalavärkeiksi ostin leipää, jättiläismäisiä avokadoja, tomaatteja ja sipuleita. Maitotuotteet olivat ulkomaisia ja aivan järkyttävän kalliita, joten ruokavalio Sansibarilla oli pitkälti muuten vegaaninen, mutta papusoossista tarpeeksi saatuani aloin valita lounaaksi myös kalacurryja, vaikken Suomessa ikinä syökään kalaa. Itse kokkaaminen ei olisi tullut juuri halvemmaksi kuin paikallisissa ravintoloissa syöpöttely, joten sitä ei juuri tullut harrastettua.

dara9dara8

dara3

Pussikaupalla intialaisia snackseja.

dara10dara4

Darajanilla on monen monta myyjää esimerkiksi eri makuisille kahveille, teesekoituksille ja mausteille, mutta hintojen kanssa saa olla tarkkana. Me menimmekin ensimmäisenä päivänä vuokraemäntämme kanssa marketille, ja saimme selostuksen luotettavista kauppiaista ja oikeista hinnoista. Tämän takia esimerkiksi mausteita kotiinviemisiksi hamstratessa sain tutun maustekauppiaan kanssa aikaiseksi ihan hyvän diilin. Tinkiminen on taito, joka todellakin kannattaa täällä osata, sillä monesti hinnat ilmoitetaan varsinkin valkonaamalle yläkanttiin. Kiskurihintaa ei kannata maksaa, sillä viereisestä pöydästä löytyy varmasti kauppias, joka on valmis myymään tuotteet oikeaan hintaan, tai edes vain pienellä mzungu-lisällä. Näin muidenkaan matkalaisten ei tarvitse maksaa aivan älyttömiä hintoja, vaikka pieni turistiekstra onkin lähinnä kohtuullista. Kaikki kauppiaat eivät silti edes yritä ottaa liikaa, vaan ilmoittavat heti aivan reilun hinnan. Liekö sitten vuokraemännän kanssa näyttäytymisen, swahilinpuhumisyritysten vai ihan vaan hyvän kauppiaan ansiota, mutta useammin minä siihen reiluun hintaan törmäsin. Mutta mukamas sahramia ostaessani huomasinkin saaneeni pussillisen mautonta värijauhetta. Ilmankos oli niin kirkkaan oranssia.

   dara11 dara13-horzdara12 dara15

Ruokamarketin liha- ja kalaosastoista en viitsi kertoa, ettei kenenkään ruokahalu kärsi. Sen voin sanoa, että nenästä tekee mieli pidellä kiinni ja lujaa – itse en todellakaan halunnut mennä katselemaan valikoimia, vaikka todennäköisesti tuolta ne ravintoloidenkin kalat tulevat. Ja saattavathan ne olla ihan tuoreita, jospa paikka tuoksahtaa vain sen takia, ettei sitä siivota ja pestä kunnolla… Ruoan lisäksi Darajania ympäröivillä sokkeloisilla basaarikujilla on kaupan on myös kosmetiikkaa, koruja, siivoustarvikkeita ja talouskemikaaleja, vaatteita, kenkiä, kankaita, kännyköitä ja mitähän vielä. Välipalojakin löytyy, kuten kotitekoisia sipsejä ja pähkinäsnackseja!

dara1

Darajania vastapäätä oleva jalkapallokenttä.

dara14

Off-topiccina tähän väliin pari kuvaa kämpän ylimmäisestä kerroksesta, jossa majaili vuokraemännän perheen lisäksi muita suomalaisia, joiden ikkunanäköaloja sain käydä lainaamassa:

dara29-horzdara16

dara48

Kirkontorni ja minareetti sulassa sovussa – tästä voisi Suomessakin ottaa mallia.

dara17

Old Fortissa vierailimme aivan viimeisinä päivinä. Vanha linnoitus sijaitsee Kivikaupungin sydämessä, ja on ihan tutustumisen arvoinen nähtävyys. Itseäni kiehtoi paikan rapistuneisuus ja se, että aikanaan loisteliasta linnoitusta käytettiin nyt aivan eri tarkoituksiin. Ei museoita, ei pääsymaksuja, ei opastauluja. Paikkaa etsiessämme törmäsimme virkamiesrakennukseen, joka oli koristeltu Tansanian värein tulevaa itsenäisyyspäivää silmällä pitäen.

dara21

Itsenäisyyspäivä tulee, oletko valmis?

dara20-horz

dara22

Partiotyttöjen symboli ihmetytti ensin, mutta Google kertoi mistä oli kyse! Sansibarilla voi siis harrastaa myös partiotoimintaa.

dara23 dara24 dara26dara25  dara27

Omanilaisten rakentama Old Fort oli hieman hämmentävä kokemus. 1600-luvulla portugalilaisten hyökkäyksiä vastaan rakennetun linnakkeen sisäosa oli jaettu kahteen tilaan, joista ensimmäinen koostui joutomaata muistuttavasta ruohokentästä. Sen yhteen nurkkaan oli perustettu matkamuistomyymälöiden telttaketju ja ruoholla hengailevat hunnuttomat naiset tulivat tarjoamaan palveluitaan – miten olisi hieronta tai pikkuletit? Muurin takaa löytyi taas baari, turisti-info ja maalausateljeena hetkellisesti toiminut amfiteatteri. Langanlaihat kissat nukkuivat portailla ja haukottelivat nurmikolla. Old Fortista ei juuri ollut pidetty huolta, mutta paikka taitaa siitä huolimatta vetää puoleensa historiasta kiinnostuneita kävijöitä. Pidän hylättyjen paikkojen koluamisesta, mutta tällaiset puolikäytössä lahoavat vanhat ja kauniit rakennukset lähinnä harmittavat. Tuostakin linnakkeesta voisi tehdä kiinnostavamman entisöimällä paikan ja pystyttämällä sinne tänne edes pari linnakkeen historiasta kertovaa infotaulua. Nykyasussaan Old Fort on äkkiä nähty, mutta silti käymisen arvoinen paikka.

Lähtisitkö sinä käymään Sansibarilla? Itse voisin lähteä piipahtamaan takaisin vaikka heti, mutta suuntaisin ehkä mieluummin Sansibarin toiselle saarelle eli Pemballe!

In English: Everything comes to an end, and so did my photos from Zanzibar. That trip is very precious to me, since I had a chance to learn so much while spending a month on that beautiful island and getting to know the culture through the locals I spent time with. In my last post I wanted to tell you about Darajani Market, where you can shop until you drop. You can buy the sweetest fruits and locally produced vegetables from the food market, but if you wander to the fish and meat section, remember to hold your nose. The smell is somewhat unforgettable. On the narrow bazaars surrounding the food market you can find anything from mobile phones to henna paste and other cosmetics.

Old Fort is situated in the heart of Stone Town, and despite its current state of decadence, it is a main visitor draw in the town. The place is separated into two sections of which the one with grass floor is even more odd. One corner hosts a line of souvenir stalls, another has a bar and the third a tourist info – but you can find nothing about the fort and its history itself, which is a pity. 

Would you travel to Zanzibar? I could definitely go visit it again – but maybe just the other island, Pemba!

Uudessa alussa

Tämä kaupunki on pieni ja kotoisa; sitä ympäröivät kukkulat ja harjut. Keskustaan mentäessä poljen mäen ympäri ja järven yli pitkin toista siltaa niistä kahdesta olemassaolevasta. Vanhoja ja kauniita taloja on jätetty sinne ja tänne elementtirakennusten sekaan. Täällä ihmiset ovat tuntemattomillekin ystävällisiä ja joka neljäs asukas on opiskelija. Oma yliopistokampukseni on metsän ympäröimä jopa hieman aavemaisella tavalla. Luonto on joka puolella kaupunkia metsälaikkuina, järvinä ja lampina, ei niinkään hoidettuina puistoina. Tiet ovat yksi kevyenliikenteenväylien labyrintti. Täällä on rauhallista. Rautatiekiskojen yllä tulee silti tunne kuin olisi isommassakin kyläpahasessa.

Olemme muuttaneet Jyväskylään. Muuttolaatikot on pakattu Turussa ja tyhjennetty täällä ja uudenkarhea, juuri rempattu opiskelijakaksio laitettu järjestykseen. Orientaatioviikko yliopistolla on ohi ja ensi viikolla alkavat tositoimet. Uusia luokkakavereita on tavattu jo jonkin verran ja ryhmämme vaikuttaa mukavalta, fiksulta ja monenkirjavalta.

Aloitan kaksi vuotta kestävät opinnot kansainvälisessä maisteriohjelmassa nimeltään Development and International Cooperation, pääaineenani ympäristötiede. Ohjelma on monialainen ja pääaineena voi olla vaikka mitä sosiaalipolitiikasta etnologiaan ja kasvatustieteeseen. Viimeksi kun siitä täällä blogin puolella kerroin, taisin vielä jännittää sisäänpääsyä ja hermoilla ammattikorkeakoulusta ajoissa valmistumisesta. Opiskelupaikka siis irtosi ja minusta tuli kesäkuun alussa ympäristösuunnittelija (amk)! Kuten ihmistä monesti muutoksen edessä, itseänikin vaivasi ennen muuttoa vastahakoisuus ja pieni tuntemattoman pelko, mutta tänne päästyä se on hälvennyt ja vaihtunut innostukseen ja taisteluasenteeseen. Vapiskaa englanninkieliset opukset, esseet ja gradu, aion kahlata tieni lävitsenne! Mitä sen jälkeen – ei aavistustakaan, mutta unelmia kyllä riittää.

Ohjelmaan haki noin 80 opiskelijaa ja sisään otettiin max. 25. Helpompi nakki siis kuin normaalissa yhteishaussa. Hakemusten perusteella 40 hakijaa valittiin Skype-haastatteluihin, jonka jälkeen piti tunnin sisällä palauttaa artikkeliin perustuva kirjoitustehtävä elikkäs pääsykoe. Omaan sisäänpääsyyni kenties vaikutti järjestökokemus ja ammattikorkeakoulun kehitysyhteistyöhön liittyvä opinnäytetyöni, joka oli koko kesän lojunut unohtuneena kirjaston takimmaisen opparipinon alimmaisena – mutta nyt se on vihdoin julkaistu Theseuksessa (ja arvosteltu parhaalla arvosanalla 5). Tsekkaa työ täältä jos Sansibar, metsänsuojelu, peltometsäviljely tai kehyprojektit kiinnostavat! Näissä tunnelmissa vielä kuvia taannoiselta Sansibarin monitorointireissulta (en tiedä mitä näille kuville tapahtui, mutta en saa niitä näkymään täysikokoisina, pahoittelut!):

sansi27sansi28

sansi29

Hassunhauskat Tundunin kylän pirpanat lehtisotasilla. Lapsista oli mitä suurinta huvia, kun otin heistä kuvan ja näytin sen kamerastani. Että niitä riemunkiljahduksia ja naurunremakoita!

sansi1

Erään miesvaltaisen ryhmän puuviljelmä.

sansi2

sansi3

Korallimaannos on karu kasvualusta.

sansi4

Peltometsäviljelmä, josta isoimpia korallikivilohkareita on yritetty poistaa.

sansi31

Banaaninviljelijän pojanpoika.

sansi33

Prinsessamekon hajonnut vetskari ei menoa hidasta.

sansi32

Jackfruit maistuu.

sansi5

Pwani Mchanganin hiekkaranta pilvisenä päivänä.

sansi6

sansi9

Rouva ravintolanpitäjä oli kollegoidensa kanssa saanut bisneksen nousuun projektin tuella.

sansi10

Pienessä ravintolassa riitti lounasaikaan vilskettä. Menu sisälsi riisiä ja kala- tai papusoossia.

sansi8

sansi12

Taidokkaan koukeroiset hennatatuoinnit ovat yleinen kaunistautumistapa, joka lienee tullut saarelle Intiasta. Ja tuo vauva on aivan täydellinen babyborn-kopio, suloisempi vaan.

sansi13

Simpukoiden kasvatus tai keräily on yleinen toimeentulonlähde rantakylissä.

sansi23-horz

Haastattelu puun alla ja innokas monitoroija tositoimissa.

sansi22

sansi15

Kiwengwan ranta.

sansi14

Viimeinen elinkeinoryhmien haastattelu meneillään. Naisten kangat ovat kuin karkkeja.

sansi16 sansi17

sansi19

Haastattelemassa paikallista metsänsuojeluyhteistyöverkostoa. Hallituksen ainoan naisjäsenen paikka oli ikävä kyllä lattialla miesten takana.

sansi24

sansi25

Epäonnisen miesryhmän haastattelu ri’ulla.

sansi26

sansi41-horz

Ylpeä kassavanviljelijä oli saamassa loistavan sadon.

sansi42

sansi37

Koulupuku on sininen ja siihen kuuluu huntu. Tuolla tytöllä on mielettömän kauniit mantelisilmät.

sansi34

Kyläkoulussa.

sansi35

Haastattelun aikana voi vaikka tehdä käsitöitä.

sansi36 sansi30-horz

sansi39

Pojat, jolle näytin miten kamera toimii.

sansi21

…ja joiden kanssa yritin jutella swahiliksi. Onnistuin jopa kysymään poikien ikää!

Tuo matka kesti vain kuukauden, mutta kaikki mitä sinä aikana opin vaikuttaa kyllä takaraivossa edelleen – ja kaikki se haastatteluissa kerätyn tiedon prosessointi, jonka opparia tehdessä jouduin käymään läpi, helpottaa kyllä aivan varmasti tulevaa gradun kirjoittamista. Tuon haasteen läpäistyäni on hyvä siirtyä kohti seuraavia! Ja niin, olen pestautunut myös Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajaksi, mikä tarkoittaa työpajojen vetämistä koululuokille tämän lukuvuoden aikana. Muutaman viikon päästä olisikin edessä ensimmäinen kouluvierailu 5.- ja 6.-luokkalaisten kanssa. Jännittävää, kun en ole ennen ollut tekemisissä lasten/nuorten kanssa. Viimeaikaisen pakolaiskeskustelun valossa tuntuu, että nyt globaalikasvatusta myös tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Tuntuu hyvältä olla täällä. Uudessa alussa, vieraassa Suomenmaan kolkassa ja kaikki horisontin kukkulat vielä valloittamatta – paitsi yksi, Touruvuori, jonne patikoimme tänään! Ajattelinkin jossain välissä postailla teille mäenhuippujen järvimaisemia.

In English: Here are photos from the monitoring trip to Zanzibar last winter. My bachelor’s thesis concerning the project in Zanzibar has finally been published – check it out here! I have also graduated from polytechnic as a Bachelor of Natural Resources, and started an international master’s degree in Development and International Cooperation last week. I am majoring in Environmental Science. To be able to do it, we have moved from Turku to Jyväskylä, and my husband is also pursuing his master’s in Education here. It is a lovely small city in the middle of Finland, surrounded by lakes, hills and forests. I am also starting to give global citizenship education workshops in schools via Taksvärkki ry, which is exciting too, since I don’t have experience on working with kids. Concerning this debate about refugees I think this international education is also needed now more than ever. I feel good about starting anew and exploring this region that has been unfamiliar to me. And you will for sure get some posts of hilltop lake views!

Other side

Alkaa näyttää siltä, että jopa saisin joskus julkaistua nämä Sansibar-jutut pois kuleksimasta! Tämän postauksen kuvat on kuvattu pokkarikameralla, joten pahoittelut kuvanlaadusta. En vaan kehdannut lähteä heiluttelemaan järkkäriä tuonne marketille, vaikka varmaan turvallisuuden puolesta olisi melkein voinutkin.

Eräänä kuumana ja paahteisena tammikuun päivänä päätimme projektikollegan kanssa lähteä tutkimaan Sansibarin pääkaupungin modernimpaa puolta, Ng’amboa. Ensimmäisenä suuntasimme Darajanin toria vastapäätä olevalle marketille (vai olisiko tuo vain saman torin jatke), joka jatkui kapeana basaarikatuna. Alueella myytiin lähinnä vaatteita, tekstiilejä ja koruja, mutta kyllä siellä mm. jalkapallot, keittiötarvikkeet, koraanit, rukousnauhat ja kengätkin omistajaa vaihtoivat. Marketilla oli mukava kävellä ja ihmetellä myytäviä tuotteita, koska se ei ollut mitenkään tupaten täynnä ihmisiä, mutta ilmassa oli kuitenkin tarpeeksi markkinahumua ja kuhinaa. Ihanan värikäs paikka, ja mikä parasta – ruokamarketin ollessa kaukana, myöskään pilaantuneen lihan ja kalan aina niin ihanat tuoksut eivät häirinneet kiertelyä yhtään! Olin suunnitellut ostavani itselleni tuolta jonkun kivan kaavun, mutta loppujenlopuksi vaatteiden kuosit ja värit olivat omaan makuun liiankin räikeitä, ja kaapu jäi hankkimatta. Hetken jo harkitsin ostavani yksivärisen miesten kaftaanin, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut.

other1 other2

other3

Samanlaisiin vaatteisiin verhoutuneet siskokset.

other4

Lasten pyhäpukuja ja basaarikadun kuhinaa.

other5

Rahakauppa nauratti, vaikka raha tarkoittaakin swahiliksi helppoa.

other6

other7

Hökkelit ja hienot talot rinta rinnan.

other8 other9 other10 other11

Kivikaupungin ikivanhojen muurien ja Darajanin marketin ulkopuolella levittäytyvät nämä Michenzanin 60- ja 70-lukujen taitteessa Itä-Saksan avustuksella rakennetut DDR-korttelit, Plattenbauten. Näitä elementtitaloja on rakennettu muuallekin Sansibarille, ja uusina ne olivat varsinaisia Sansibarin vallankumoushallituksen ylpeyden aiheita. Remontointi ja ylläpito on kuitenkin vuosikymmenten saatossa vähän jäänyt, ja nykyään talot ovat melko huonossa kunnossa. Esimerkiksi vesi ei alhaisen vedenpaineen takia nouse toista kerrosta ylemmäksi, ja asukkaiden on täytynyt asentaa taloihin omia pumppujaan. Hissejä taloissa ei myöskään ole, vaikka korkeimmat ovat seitsemänkerroksisia.

other12 other13 other14

other15

Mahtaisikohan China Aid vähän jeesiä talojen remontoinnissa?

other16

Värikkäitä parvekkeita.

other17

Sanotaan, että jos tätä Karume Roadin liikenneympyrää ei ole nähnyt, niin sitten ei ole oikeasti käynyt Sansibarilla. Onneksi se sijaitsee kuitenkin lentokentälle menevällä tiellä, joten kaikki saarelle lentäneet ovat sen varmasti ainakin ohittaneet. Tunnustaako joku Sansibarinkävijä missanneensa kyseisen nähtävyyden? Se näyttäisi toimivan myös jossakin veteen liittyvässä roolissa noista sinisistä putkista päätellen. Olisiko tuo taustalla kohoava turkoosi torni sitten vesitorni?

other18

other19

Poliittinen kokous meneillään.

other20

Mahtaakohan täällä sijaita jonkun moottoripyöräjengin päämaja?

other21 other22 other23

Karume Roadin Kivikaupungin puoleisessa päässä alkavat joka puolelle saarta suhaavien daladala-pysäkkien rivistöt. Värikkääksi tuunatun daladalan kyytiin istuminen (tai pikemminkin sinne riisisäkkien, kanojen, astiastojen ja kokonaisten perheiden sekaan ahtautuminen) on kyllä elämys jo itsessään. Joillakin autoilla on linjan lisäksi myös omat symppikset nimet, kuten ylläolevan kuvan ”Fantashiru 2”.

In English: This it the other, more modern side of Zanzibar Town, Ng’ambo. The endless rows of apartment blocks constructed by East Germany are in a state of decay after decades of basically no maintenance. The water, for example, only reaches the second floor, and the inhabitants of the higher floors have had to install their own water pumps. There is also a bustling marketplace opposite to Darajani market, where one can buy anything from clothes to footballs and Korans. People also say that if a visitor didn’t visit the traffic circle on Karume Road, they didn’t really visit Zanzibar. Luckily, the circle is situated in between the town and the airport, so chances are that all who flied to the island have at least passed it by.

Paje Beach

Pajen kylän hiekkaranta kuului viimeisten Sansibarin-päivien ohjelmaan. Ajelin sinne kolmen turkulaisen maantieteilijän kanssa daladalalla. Isompi joukko kenties herättää herkemmin kaikenmaailman roistojen huomion, sillä matka ei sujunut ihan niin leppoisasti kuin yleensä: eräs melko aggressiivisesti käyttäytyvä daladalakuski yritti saada meitä omaan autoonsa hinnalla millä hyvänsä. Ei tietenkään menty epäilyksiä herättävään kyytiin, vaan istuuduttiin toiseen daladalaan muiden ihmisten sekaan. Ukko roikkui ikkunassa maanittelemassa, kunnes bussi lähti pysäkiltä. Meidän piti vaihtaa autoa hetken päästä, ja eikös sama herra ollut kaaroineen vilkkaalla torilla sijaitsevalla pysäkillä meitä vastassa. Mentiin kuitenkin jälleen kylmän rauhallisesti toiseen autoon, ja vasta sen lähtiessä tyyppi jätti meidät rauhaan. Mikäköhän ryöstö sillä oli mielessä, kun niin kovasti olisi halunnut meidät asiakkaikseen…

paje1 paje2

Pajessa oli vastassa valkeana hohtava puuterihiekkainen biitsi, joka on leijalautailijoiden suosiossa. Googlen kartassakin paikka on saanut nimen Paje Kite Beach. Seurueestamme yksi oli käynyt siellä oikein kurssin kyseistä aktiviteettia varten ja lähtikin aalloille tuulen hieman noustua. Itseäni touhu ei ensin juuri kiinnostanut, mutta koko päivän lautailua katseltuani aloin jo olla sitä mieltä, että kyllähän tuo sen verran hauskalta näyttää että sitä voisi itsekin joskus koittaa. Tuona päivänä keskityin kuitenkin lähinnä palmunlehväkatokseni alla rentoiluun ja aurinkorasvan levittämiseen. Laskuveden aikaan uimaan mennäkseen sai kävellä hyvän matkan ja väistellä merisiiltä jos toistakin, mutta siellä kaiken sen valkean hiekan, täydellisen läpinäkyvän vihreänsävyisen veden ja auringon paahtavan kuumuuden ympäröimänä oli aika ihmeellisen ihmettynyt olo. Että tällaisiakin paikkoja tällä pallolla on, ja minä olen nyt täällä lämpimänsuolaisessa valtameren vedessä lillumassa merisiilien ja minimeduusoiden kanssa.

Uimasta palattua vesirajaa pitkin lähestyi lehmälauma. Siinä ne vaan kävelivät nätissä jonossa, ilman paimenta. Mihin lie olivat matkalla. Tuli flashback Intiasta, missä lehmä rannalla oli myös todella yleinen näky.

paje14 paje3 paje411paje5 paje6 paje15 paje8 paje7 paje12   paje1013paje9

Nousuvesi koitti ja leijalautailijat siirtyivät lähemmäksi rantaa. Uimassa vähän jännitti että joku ajaa yli – laudat kiisivät yllättävänkin lujaa veden päällä, vaikka ei edes tuullut hirveän kovaa. Viimein koitti kotiinlähdön aika, joskin jännitimme ensin pysäkillä, oliko päivän viimeinen daladala jo mennyt menojaan, mutta sieltä se lopulta kaarsi pysäkille ja pääsimme Stone Towniin sekä syömään Lazuli Caféseen, josta saa kaupungin parhaita jäähileisiä mehuja ja herkullisia wrappeja – suosittelen!

In English: Paje beach is a hotspot for kite surfing, but I concentrated on chilling under palm leaf shade and spreading sunblock on my skin. Watching those surfers all day long kinda made me want to try the sport some day, too. I needed to walk long before reaching water deep enough for swimming, and being surrounded by all that white sand, sea urchins, simmering heat and perfectly clear greenish water made me feel really exotic. I almost couldn’t believe that kind of places exist on this planet, and that I really was there floating in the warm ocean water with sea urchins and tiny jelly fishes. Wow.