Roadtrip Alentejossa: osa 2

Kertomus retkipäivästä Portugalin Alentejossa jatkuu. Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä.

Alcácer do Salissa vierailun jälkeen karautamme kohti Comportaa ja Carrasqueiran puujalkalaitureita. Portugaliksi paikan nimi on Cais Palafítico da Carrasqueira, ja se on merkitty jopa Googlen karttaan turistinähtävyydeksi. Paikalla olikin parin paikallisen kalastajan lisäksi saksalainen perhe ja edellämme ajaneet pakettiautokaravaanarit katselemassa maisemia. Anoppini, jonka syntymäpäiväretkellä olimme, tuumasi että saisin paikalta hienoja kuvia.

road1
road2
road4
road3
road5
road6
road7

Kosteikkoiselle merenrannalle rakentunut laiturien verkosto kurkottelee kyhmyisiä tolppiaan kauas ulapalle, melkein silmänkantamattomiin. Lahden toisella puolella siintää iltapäiväusvan haalistama Arrábida-vuoristo. Mietin, pettävätkö laiturin alun lahonnäköiset lankut alta, mutta astun niille silti. Kalastajista ei laiturilla näy jälkeäkään, vain heidän värikkäät veneensä ovat laiturissa parkissa ja iloisin värein maalatut varastokopit odottavat illalla kalaan lähteviä miehiä. Ei hullumpi työpaikka tämäkään.

road8
road9
road10
road11
road12
road14
road15

Minua alkaa puolivälissä laituria ujostuttaa. Olen jonkun työpaikalla ja napsin häpeämättömästi kuvia ympäriltäni. Kyseessä on julkinen paikka juu, mutta tunnen silti loukkaavani jonkun yksityisyyttä. En mene enää kauemmas vaan palaan rantaan, missä annamme janoisille koirille vettä. Hökkelinrähjän kylkeen on maalattu kaunis puuaiheinen graffiti. Rannalla puuhaillut vanha kalastaja lähtee mopedilla pois jättäen eukkonsa päivystämään rannalle. Nuoria kalastajia ei näe Portugalin laitureilla useinkaan, ainakaan nousemassa näihin pieniin värikkäisiin veneisiin. Taitaa tämänkin elinkeinon perinteinen harjoittaminen olla katoamassa. Uskon silti, että se tulee monen muun kanssa vielä elpymään, vaikka sitten pakon sanelemana. Ellei ne pohjatroolarit nyt tyhjennä maailman meriä ihan kokonaan ennen sitä.

road17
road16

Puujalkalaitureiden viereisellä riisipellolla kahlaa valtavasti kuovin oloisia pitkänokkaisia kahlaajalintuja. Olisiko riisi juuri kylvetty? Siirrymme seuraavaksi keskustaan, jossa olimme bonganneet kalastajien perinteisiä asumuksia, oljesta tehtyjä kauniita mökkejä. Niitä on jäljellä vielä useampiakin. Yksi näyttää olevan yleisön tirkistelyyn tarkoitettukin, joten menemme lähemmäs. Zé ja anoppi eivät viitsi nousta autosta, mutta minä menen onnessani kuvaamaan olkimökkiä. Siitä tulee aina hyvä mieli, kun näkee luonnonmateriaalirakentamisen olevan voimissaan! Tosin voin kuvitella noiden sisällä olevan melko hämärää.

road18
road19
road20
road21
road26
road27

Seuraavana retkikohteena on Praia da Galé. Rannan lähellä on tähän aikaan vuodesta aavemaisen autiona seisova lomakylä valkoisine villoineen ja sliipattuine nurmikoineen, mutta hieman kauempana on ihan oikeakin kylä, missä lätsäpäiset ukot istuvat kahvilan terassilla katselemassa ohikulkijoita. Galén rantaan pääsee laskeutumaan polkua ja rappusia pitkin. Mereltä puhaltaa voimakas tuuli, ja aukinainen tukka menee silmiin ja suuhun.

road29
road31
road30
road28
road34road38
road37road33

Ihan mielettömän hienojen hiekkakivikallioiden reunustama puuterihiekkainen ranta jatkuu silmänkantamattomiin, kumpaankin suuntaan. Rantatörmät näyttävät aivan taideteoksilta, ja sellaisiahan ne oikeastaan ovatkin. Maaliskuisena iltapäivänä paikalla on vain muutama ihminen. Mahtaako näin syrjäisellä rannalla olla kesälläkään paljon ketään, paitsi aution lomakylän asukkeja? Tuuli kuljettaa tyrskyjen sylkemiä pienenpieniä vesipisaroita mukanaan. Uimaan ei onneksi siinä puhurissa edes tee mieli. Sen sijaan otamme rannalla hölmöjä hyppykuvia, joista suurin osa epäonnistuu. Zé sanoo että näytän omituiselta ”Obelix-tyylisessä” haalarissani ja ”rich bitch” -aurinkolaseissani (kiitos vaan!), mutta suostuu silti kameran taakse. Ja silloin, kun mulla on päällä jotkut perustylsät ulkoilurytkyt, se kehuu kuinka hyvältä näytän. Hassu mies.

road36
road32
road35

Rannalla hengailun jälkeen on aika kiivetä takaisin ylös rantakallioiden päälle ja jatkaa matkaa kohti retkemme toiseksi viimeistä, mutta odotetuinta etappia. Kyseessä on Zén edesmenneen isoisän vuosia sitten ostama maa-alue, jonne hän on istuttanut eukalyptuspuita. Palan halusta nähdä paikan, koska olen vähän haaveillut mökin tai kenties jopa talon rakentamisesta sinne.

road25
road22
road24
road23
road40
road39
road41

Käy ilmi, että siellähän on jo mökki ja (likainen) kaivokin valmiina. Aikamoinen betonimurjuhan siellä seisova yksinkertainen rakennus on ja joku on vääntänyt ovenkin mutkalle päästäkseen sisään, mutta voisihan tuosta ihan hauskan kesämökin saada tehtyä. Mökki on kuulemma rakennettu puidenistutustöitä varten, ettei rouvien tarvinnut olla ulkosalla koko päivää vaan he pystyivät laittamaan ruokaa sisätiloissa (olisihan se nyt ollut kauhistus vaikka vahingossa ruskettua ja näyttää joltain maajussilta). Mutta aika maadoittava tuo on paikkana, sillä siellä ei ole oikeastaan mitään ja siksi siellä lepää ihana hiljaisuus. Luonnonrauhaa siis riittää, eukalyptusmetsä humisee hiljaa tuulessa ja rannallekaan ei montaa kilometriä ole. Haaveet ainakaan mistään suuremmista viljelmistä saa kyllä haudata, sillä maa on tuolla oikeastaan pelkkää hiekkaa, ja nuo joka puolella kasvavat eukalyptukset varmaan imevät loputkin vedet maaperästä. Ehkä sinne jotain viljelylaareja voisi rakentaa, vaikka autonrenkaisiin. Vaan rantapäivän jälkeen voisin mielelläni kiinnittää riippumattoni puihin ja lueskellä kirjaa ilta-auringossa, ennen eukalyptusmetsän yön laskeutumista.

road42
road43
road44

Eukalyptusmetsästä ulos löydettyämme käymme vielä katsastamassa, millainen biitsi Praia da Comporta oikein onkaan. Ei huono, etenkään kultaisessa iltavalaistuksessa, mutta kyllä Galé hiekkakivitörmineen vie voiton tämän päivän rannoista. Meille tulee kiire lauttaan ja juoksemme takaisin autoon, painamme kaasun pohjaan ja kapean Tróian niemimaan maisemia liikkuvasta autosta ihailtuamme ehdimme lauttaan aivan viime minuutilla. Setúbalin ja Tróian välillä kulkee lauttoja puolen tunnin välein, mutta autolautta menee vain kerran tunnissa. Ja käypä hyvä tuuri, että pääsemme juuri tähän lauttaan. Saamme nimittäin ihailla koko tuulisen merimatkan ajan aivan törkeän hienoa auringonlaskua, johon taivaalla lipuvat pilvet tuovat vielä oman lisämausteensa. Delfiinejä ei sentään näy, se olisi jo vähän liiankin täydellistä.

road45
road46
road47
road49 road48
road50

Spektaakkelimainen auringonlasku on arvoisensa lopetus supermukavalle retkipäivälle. Yllättävän paljon sitä ehtii nähdä ja tehdä yhdessäkin päivässä. Alentejo on kaunis!


In English: This is the continuation of the story about the roadtrip to Alentejo. You can find the first part here. We were headed to Cais Palafítico da Carrasqueira, where we were strolling on the neverending docks built of wood by the local fishermen, who leave for the fishing trips from here in their colorful boats. Wading birds were snipping grain from the rice fields and we admired the traditional straw houses also built by the local fishermen. Then we drove to windy Praia da Galé and the absolutely amazing sandstone cliffs. After taking some jumping photos on the beach we continued to a terrain my husband’s grandfather had bought many years ago. The terrain was growing eucalyptus but there was also a simple shelter there. We were dreaming about converting the shack into a summer cottage, since it is quite close to the beach. On the way to ferry we also stopped at Praia da Comporta, and almost got late. We were the last ones to board the ferry at Tróia, but got very lucky with the spectacular sunset, which was a perfect ending for the nice and eventful roadtrip day. Alentejo is so beautiful!

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Roadtrip Alentejossa: osa 2

  1. Kiva kohde!:) Portugali on minulta vielä näkemättä mutta kiinnostaa kyllä. Sielläkin on upeita kohteita ja ehkäpä edullisempaa kuin Italiassa ja Espanjassa? luin että myös kameleontteja saattaa nähdä luonnossa

    Tykkää

    1. Oho vai kameleontteja, piti oikein tarkistaa asia kun portugalilainen mieheni tuumasi että ei varmasti ole Portugalissa, mutta ainakin Wikipedian mukaan niitä olisi istutettu jonkin verran Algarveen. Mitä ihmettä 😀 No kameleontteja tai ei, koko maa on kyllä täynnä sellaista kauneutta että huh. Ainakin Espanjaan verrattuna hintataso on hieman halvempi, Italiasta en osaa sanoa kun en ole vielä käynyt 🙂

      Tykkää

  2. Anoppi on selvästi ollut oikeassa, mainiota kuvattavaa tuo seutu! Noissa paikoissa joissa perinne-elinkeinot on vielä säilyneet on aina jotain puhuttelevaa. Toivoa vaan sopii, että noitakin kalastajia vielä löytyy ammattia jatkamaan =) Viljelläänkö Portugalissa riisiä? :O

    Tykkää

    1. Kyllä anoppi tietää! Perinteiset elinkeinot kiinnostaa aina ja tosiaan, ei soisi noidenkaan taitojen unohtuvan. Joo kyllä siellä ainakin jonkin verran riisiä viljellään, ja syödään myös paljon 🙂 Ehkä enemmän kuitenkin vehnää.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s