Furnasin kaksi calderaa

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi uida kiehuvassa järvessä? En minäkään ennen kuin näin Lagoa das Furnasin, joka on osaltaan vallannut toisen Furnasin calderoista, 100 000 vuotta toimineen tulivuoren kraaterin. 359 metrin korkeudessa liplattava kraaterijärvi kiehuu Äiti Maan vulkaanisesta voimasta, ja myös calderan kuivat alueet sauhuavat rikinkatkuista vesihöyryä. Järveen en mennyt uimaan, vaikka bikinitkin repusta olisivat löytyneet, sillä odotin innoissani sitä kuumassa lähteessä pulikoimista, mutta sorsien iloinen polskiminen rantavedessä vakuutti minut veden uimakelpoisuudesta, vaikka vastarannalla järvivesi kiehuikin – tai ainakin pohjasta purkautui kaasua varsin kiehuvalla voimalla. Jos kantti kestää, voi rannasta vuokrata polkuveneen ja lähteä uhmaamaan järven kuplivaa ulappaa.

lagoa10lagoa8 lagoa9    lagoa11lagoa16

lagoa13
Kuplivaa rantavettä.

lagoa14 lagoa12-horzlagoa15

Järven rannalta löytyy aidattu alue, jonka fumaroleista nousee massiivisia höyrypatsaita vasten taustalla kohoavan Poça da Dona Beijan metsäistä näköalapaikkaa. Suunnitelmissa oli ensin kavuta sinne tai vähintään kävellä järven ympäri, mutta valoisa aika alkoi olla kortilla ja päätimme, että maisemat ovat alhaaltakin käsin ihan tarpeeksi hyvät. Calderan maa hohkaa tulikuumana ja suonsilmää muistuttavissa muta-altaissa sula maa-aines kuplii kuin mikäkin soppapata ja välillä melkeinpä räjähtelee. Toisista kuopistaa taas löytyy kuumia lähteitä, joissa näkee lähes pelottavalla vauhdilla kiehuvaa vettä. Kananmunanhajuinen rikinkatku käy välillä todella voimakkaaksi, ja nenästä tekee mieli pidellä kiinni.

lagoa18 lagoa17

lagoa19-horz
Hiekkakakut kätkevät sisäänsä cozido-patoja, joissa valmistuu perinteikäs illallinen.
lagoa20
Kiehuvan kuuma lähde.

lagoa22  lagoa25

Lagoa das Furnas on paikka, jossa voi samanaikaisesti kokea rauhoittavaa seesteisyyttä kuvankauniiden järvimaisemien äärellä, sekä pelonsekaista kunnioitusta herättäviä luonnonvoimien manifestaatioita – ja vieläpä useita erilaisia, monilla aisteilla. Azorilaiseen tapaan alueella on myös hyvät piknik-varustelut – São Miguelin saarelta löytyy varmasti kymmeniä grillaus- ja piknikalueita, jotka sijaitsevat usein näköala- tai muuten vain kauniilla paikoilla, ja joilta usein löytyy myös lähde ja vessat.

Furnasin perinteistä cozidoa voi pientä maksua vastaan valmistaa järvenrannan kuuman maan sisässä hauduttaen, ja paikalla olikin muutama perhekunta odottelemassa illallispadan tuntikausia kestävää valmistumista. Ruoka on ilmeisesti jokin karjalanpaistia muistuttava sekoitus lihaa, perunaa ja kasviksia. Vegecozidoa en onnistunut bongaamaan, joten se makuelämys jäi valitettavasti tällä kertaa väliin. Vaikka ei cozidoa kokkaisikaan, järvellä käymisestä täytyy maksaa pääsymaksu – huimat 50 senttiä per sierainpari.

lagoa24
Maakuoppa, jossa cozido valmistetaan.

lagoa26 lagoa27 lagoa29lagoa28

Yritin hankkia itselleni kissakaveria, mutta katti ei ollut aivan samaa mieltä – paijausyritykseeni vastattiin litsarimaisella huitaisulla vasemmanpuoleisen karvakasan toimesta. Kissat lienevät elelevän osittain pikniköijien ruuantähteillä.

Kävimme Lagoa das Furnasin rannalla myös toistamiseen palatessamme saaren itäpäähän reissun toiseksi viimeisenä päivänä auton kanssa. Silloin sää oli sateinen ja tunnelma järvellä aivan erilainen – enemmän utuisen mysteerinen, mutta valo ei siivilöitynyt calderan reunojen yli yhtä kauniisti kuin aurinkoisella ilmalla. Järvelle kannattaa siis suunnata säästä riippumatta.

lagoa1 lagoa2 lagoa3-horz

Samana päivänä katsastimme vielä pikaisesti Furnasin keskustassa sijaitsevan toisen calderan, joka piti sisällään suurempia altaita ja kuumia lähteitä kuin järvellä sijaitseva sisaruksensa. Satoi rankasti, ilma oli lämpimänkostea ja aktiivisen alueen ympäristö tulvillaan vesihöyryä. Aivan kuin olisi ollut ulkoilmakylpyhuoneessa, jossa joku on juoksuttanut kuumaa vettä tuntikaupalla. Aikamoinen kokemus! Ja tuon naapuruston ihmisille elämä kylpyhuoneessa on hullua kyllä aivan arkipäivää. Juuri läheisen tiheän asutuksen takia erittäin aktiivista maanalaista tulivuorta pidetäänkin yhtenä Azorien vaarallisimmista. Viimeisen 5000 vuoden aikana tulivuori on purkautunut kymmenen kertaa.

lagoa4  lagoa7lagoa6

In English: The two calderas of Furnas are different, but both absolutely fascinating. We first visited the caldera of Lagoa das Furnas, which is partially covered with a scenic lake. There is a fenced area where the fumaroles are continuously spitting steam, hot springs are boiling and mud pools are bubbling with molten clay. The traditional dish cozido is cooked by burying the pot in this hot soil. Unfortunately it contains meat, so us vegetarians had to skip the probably delicious experience. The lake is a controversial place, where one can feel peaceful serenity in a picturesque lake scenery, and at the same time be overwhelmed by the almost scary powers of the Earth.

On the second last day of our trip, we returned to Furnas. We were lucky to see the lake also in a more mystical atmosphere of a rainy day, and to check out the other caldera as well. It is situated in the village center and being there felt like stepping into a giant bathroom where someone had been pouring hot water all day long. The geysers and fumaroles are greater than at the lake, and because so many houses are built on the very active volcano, it is considered as one of the most dangerous volcanoes on Azores.

Advertisements

5 kommenttia artikkeliin ”Furnasin kaksi calderaa

  1. Vau, ompahan eksoottista! Tuli mieleen Islanti, kun se nyt sattuu olemaan ainut paikka missä olen nähnyt kiehuvia jokia ja altaita, jotka löyhkäävät mädälle kananmunalle.

    Maisema ja ilmasto on tietty ihan erilainen, kun Azorit on rehevä ja lämpöinen, ja Islanti taas jäätävä ja karu. Mulla nousi mielenkiinto nyt ihan huippuun ja tekis mieli kyllä piakkoin päästä Azoreille. Oliko siellä paljon ihmisiä luontopaikoissa ja voikohan noilla piknikalueilla telttailla? Patikointihan se on tietysti mielessä 🙂

    Tykkää

    1. Mullakin tuli mieleen tarinat Islannista, vaikka en ite sinne oo vielä päässytkään. Kannattaa ehdottomasti mennä Azoreille, ite ihastuin kyllä ihan ikihyviksi ja suunnittelen jo koska pääsisi muille saarille – etenkin Pico ja vuorenvalloitus kiinnostaa! São Miguelille ei edes ole kallista mennä nyt kun Ryanair lentää sinne. Kuulin eräältä paikalliselta, että SATA-yhtiöltä voi kysellä jatkolentoja muille saarille ilmaiseksi, mutta ei tajuttu kokeilla. 😀 Lautat on kyllä aika kalliita, mutta tuolla pääsaarellakin riittää näkemistä ja patikkapolkuja, varmasti ainakin pariksi viikoksi.

      Populan määrä riippuu ihan luontopaikasta. Joillakin näköalapaikoilla oli turistibusseittain porukkaa, mutta oikeassa luonnonhelmassa ja poluilla ei kyllä ollut mitenkään ruuhkaa edes heinäkuussa, muutama kulkija meidän lisäksi vaan. Lain mukaan telttailu ei oo sallittua campingeiden ulkopuolella, mutta luulisin että noilla piknikalueilla se on kuitenkin ihan ok, varsinkin jos on joku syrjäinen sijainti ja koettaa vähän piilotella. Tuskin poliiseja kiinnostaa jaella telttailijoille sakkoja – enkä edes tainnut nähdä yhtäkään poliisia koko aikana. Oikeat leirintäalueetkin on tosi halpoja, mutta niitä on vain neljä kappaletta.

      Tykkää

  2. Tiinan tavoin samat sanat täällä, että Azorit kiinnostaisi (ovat olleet mielessä jo pitkään) ja nyt kiinnostaa vielä enemmän 😉 Ai että tykkään noista vulkaanisista paikoista, niissä voi tuntea itsensä niin loputtoman pieneksi kun luonnonvoimat jylläävät maan sisästä ylös kuumaa tavaraa. Noita kuvia voisi tuijotella ihan loputtomiin!

    Tykkää

    1. Se saaristo on kyllä oikea luontomatkailijan paratiisi, joten en yhtään ihmettele että kiinnostaa! Tämä oli mun ensimmäinen aktiivinen vulkaaninen paikka, mutta olisi mieletöntä nähdä lisää. Seuraavasta reissusta haaveillessa.. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s