Auringonnousu Pantanalissa

Brasilian Pantanalissa kännykän herätyskello soi aamuneljältä. Kömmin ylös lämpimästä vuoteestani ja tarkistan, ettei vessanpöntössä tällä kertaa piilottele sammakkoa. Nopeasti olemme reissukaverini kanssa ulkona, vain hiukan viileässä aamuyössä, jossa sirkat vielä sirittävät. Yllämme avautuu suunnaton tähtitaivas, jonka lukemattomat pienet kaasupallot loistavat ehkä kirkkaampina kuin koskaan. Linnunrata piirtyy selkeästi taivaankaarelle, sillä täällä, kaukana kylistä ja kaupungeista, ei juuri valosaastetta ole. Yritämme ottaa kuvia tähdistä, mutta omistani tulee vaappuvan minijalustan ansiosta enemmän tai vähemmän heilahtaneita. Kyllä niistä silti saa hieman osviittaa, miltä tähtitaivas tuona yönä näytti.

dawn1 dawn2
dawn3

Emme kuitenkaan ole heränneet ennen kukonlaulua ainoastaan tämän loistavan tähtitaivaan vuoksi. Olemme suuntaamassa katsomaan auringonnousua maailman suurimman kosteikkoalueen ylle safarijeepin kyydissä.

Lähdemme matkaan kolmestaan oppaamme kanssa, kun on vielä pimeää. Päivä kuitenkin nousee nopeasti, niin kuin näillä leveysasteilla on tapana – tähdet häviävät ja taivaanranta alkaa punertaa. Pomppuinen jeeppikyyti päättyy pienen matkan päähän yhdelle Xaraésin maiden karjatiloista. Täältä aukeaa hyvä näkymä itään, mistä aurinko on parhaillaan nousemassa.

dawn5
dawn4 dawn6
dawn8 dawn7
dawn9 dawn12

dawn10

Montako papukaijaa bongaat palmusta?

dawn13
dawn11 dawn14

Parkkeeraamme jeepin aitiopaikalle ja jäämme seuraamaan spektaakkelia oppaamme lähtiessä jutustelemaan maatilan väen kanssa. Ja voi veljet millainen auringonnousu se onkaan! Puiden takaa kohoavan, värehtivän valopallon lisäksi katselemme onnessamme lähellä heräilevää siniotsa-amatsonia ja muita vihreitä papukaijoja – lentääpä ohitse myös pari syvän sinistä hyasinttiaraa. Maatilan hevoset ja kissa verryttelevät valmistautuen uuteen päivään. Tuntuu uskomattomalta olla täällä.

dawn15 dawn16
dawn17 dawn18
dawn19 dawn21
dawn22 dawn20

Aurinko kipuaa taivaalle vauhdilla. Punaisena ja keltaisena hehkuneen aamuruskon jälkeen kuivia tulvasavanneja valaisee pehmeä aamuvalo, jota ihastelemme lähtiessämme ajamaan takaisin majapaikkaamme. Pysähdymme myös toviksi katselemaan kenties aamiaistaan kalastavaa jabiru-haikaraa.

dawn24 dawn23
dawn25 dawn26
dawn27

Olemme takaisin Xaraés-majatalossamme juuri sopivasti aamiaistarjoilun alkaessa. Juustotoastit ja hedelmät maistuvat normaaliakin paremmilta mahtavan varhaisaamun jälkeen, ja uusi Pantanal-päivä piraijankalastuksineen sekä kanoottiretkineen on vielä kokonaisena edessä ennen kotiinlähtöä. Kannatti herätä ennen kukonlaulua!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: One morning in the Brazilian Pantanal, my alarm clock was ringing at 4 am. When I got out with my travel friend, the most spectacular starry skies were shining upon us. The milky way could be seen clearly here, far from light pollution. We tried to take photos of the sky, but most of them were shaken. However, we did not get up just because of the endless, beautiful night sky. We were heading to watch the sunrise over the largest wetland of the world. We started the safari jeep when it was still dark, but soon the stars disappeared and the horizon turned red. After parking the jeep on a local cattle farm, the spectacle begun and we were admiring it from the best seats. And oh boy what a dawn it was! The parrots, horses and the farm cat were also waking up to the new day and I felt so lucky to be there. The sun climbed up fast and the light of dawn turned into morning light. We left back to the guesthouse, where a hearty breakfast was waiting. The last day in Pantanal was still ahead. It was totally worth it to wake up before the cockcrow!

Mainokset

RMK Matkatee: Vaellus läpi kauneimman Viron

Palasin toissapäivänä Virosta, jossa vietin viikon seikkaillen lähinnä maan eteläosissa ystäväni Maijan kanssa. Tämä ensimmäinen juttu tuolta reissulta saa toimia tällaisena sneak peek -tyylisenä koosteena, jonka jälkeen ajattelin avata matkan varrella käymiämme paikkoja vielä tarkemmin omissa postauksissaan.

Matka alkoi mitenkäs muutenkaan kuin seilaamalla rapakon yli Helsingistä Tallinnaan, tällä kertaa Linda Linen kyydissä. Päivä oli ensimmäinen oikeasti kesältä tuntuva päivä, joten oli jo aikakin avata telttailukausi – vaikka sitten telttaillen viikon putkeen yhtä autiotuvassa vietettyä yötä lukuun ottamatta. Hyppäsimme marshrutkan eli minibussin kyytiin ja övyimme Jürin kylässä sijaitsevalla leirintäalueella hieman Tallinnan ulkopuolella. Aamulla lähdimme liftaamaan kohti Etelä-Viroa, kävellen ensin aivan ihanan Lehmjan tammilehdon läpi.

Saimme kyydin nopeasti ja pääsimme ekstrakierrokselle Viron maaseudulle, kun kuskimme täytyi käydä ostamassa kaloja naapurinsa lampeen kalankasvattajatilalta. Seuraavaksi istuimmekin englantia tavaavan pikkupojan vieressä kahden lapsen äidin autossa, ja kohta jo mökkeilemään menossa olevan nuoren perheen vauvan vieressä takapenkillä. Ihanaa, miten virolaiset ottavat liftareita kyytiin lastenkin kanssa ja opettavat näille samalla, ettei tuntemattomiakaan ihmisiä tarvitse aina pelätä.

viro1 viro2
viro4 viro3
viro5

RMK matkatee pähkinänkuoressa

RMK matkatee -nimisiä vaellusreittejä on kaksi ja ne kulkevat Viron läpi maan kauneimpien maisemien kautta. Näistä pidempi vaellusreitti, nimeltään Peraküla-Aegviidu-Ähijärve matkatee, on 820 kilometriä pitkä ja se on merkattu maastoon valkovihrein maalimerkein ja kyltein. Toinen, Oandu-Aegviidu-Ikla -niminen reitti on pituudeltaan 375 kilometriä ja sen varrella merkit ovat valko-punaisia. Rakenteilla on myös vielä kolmas noin 600 kilometrin reitti, joka valmistunee ensi vuonna. RMK eli Viron metsähallitus rakensi nämä vaellusreitit jokunen vuosi sitten yhdistelemällä jo olemassa olleita polkuja ja pikkuteitä sekä merkkaamalla reitin maastoon. Matkan varrelle osuu tiuhaan RMK:n ylläpitämiä leiripaikkoja (lõkkekoht), joista löytyy vähintään tulipaikka halkoineen ja penkkeineen sekä kuivakäymälä. Niillä saa leiriytyä vapaasti. Vesipisteitä ei ole, eli juomavedet täytyy joko ottaa joista ja järvistä keittämällä, tai täyttää pullot matkanvarren kylissä. Hesarin sivuilta löytyy verkkolehden tilaajille RMK:n matkateitä käsittelevä artikkeli, jota en itse harmi kyllä pääse lukemaan.

Me kuljimme ensin mainittua pidempää reittiä pitkin, mutta vain noin 53 kilometrin matkan neljän vaelluspäivän aikana. Aloitimme Lindoran kylästä, joka sijaitsee Kaakkois-Virossa Võrumaalla – tai oikeastaan Setumaalla. Alue on setukaisten alkuperäiskansan maita, ja vähän jäikin kaivelemaan, ettemme käyneet vaikkapa Obinitsan kylässä tutustumassa heidän kulttuuriinsa paremmin. Ensi kerralla sitten! Lindorasta pääsimme suoraan reitillemme, ja kävelimme parin kilometrin matkan Härman leiripaikalle. Luottamusta ei varsinaisesti herättänyt se, että joku humalaiselta vaikuttanut pakumies vaati ajaa meidät perille ja lähti sen jälkeen ajamaan hitaasti perässämme, mutta piilottelimme metsässä sen aikaa, että paku ajoi ohi ja katosi. Leiripaikalle saapui meidän seuraksemme telttailemaan myös kolmen virolaisen opiskelijan porukka, joten omituinen pakuäijä ei onneksi pitkään vaivannut mieltä. Härman leiripaikka niittyineen ja mielettömän sävyisine hiekkakivitörmineen kylpi kultaisessa ilta-auringossa, ja telttapaikka Piusa-jokeen työntyvän ruohikkoisen niemen nokassa oli varmaan kaunein, missä olen kuunaan yöpynyt.

viro31
viro6 viro8
viro7 viro9
viro32pien
viro10

Aamulla aloitimme varsinaisen vaelluksen seuraillen Piusa-jokea (joka on muuten Viron kaltevin joki huimalla 2 metrin pudotuksellaan per kilometri) ja ihmetellen useampaakin upeaa, monisävyistä hiekkakiviseinämää, joista korkein on nimeltään Härma müür. Se on korkeimmillaan 43 metriä ja jatkuu 150 metrin matkalla jokivarressa. Löysimme myös riippusillan ja hiekkakiveen kaivertuneita jänniä luolia polun varrelta. Kokkasimme lounasta Maken leiripaikalla, ja villiyrttisalaatti aurinkokuivatuilla tomaateilla oli aikamoista luksusta retkiruokavalioon. Reittimme ohitti monta somaa maalaismaisemaa taloineen sekä Vastseliinan satumaiset linnanrauniot, mutta pitkään päivään mahtui myös tylsempiä maantieosuuksia. Noin 9 tunnin ja 25 kilometrin vaeltamisen jälkeen jalat huusivat hoosiannaa painavan rinkan alla, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille Kirikumäen autiotuvalle ja yllättävän lämpöiseen järviveteen peseytymään.

viro11 viro12
viro13 viro14

Toisena vaelluspäivänä kävelimme noin 14 kilometriä suurimmaksi osaksi pitkin pieniä maanteitä läpi virolaisten maalaismaisemien. Hieman ennen Haanjaa pysähdyimme Vasknajärven rannalle uimaan ja peseytymään. Olisimme voineet telttailla sielläkin, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä Haanjan kylän leiripaikalle asti, sillä meidän piti myös käydä kaupassa. Uimisen lisäksi päivän kohokohta oli Abba-vessadisko aivan ihanassa Suur Muna kohvik -kahvilassa, jossa kävimme syömässä illallista kaupan ollessa jo suljettu.

viro16 viro15
viro17 viro18
viro19 viro20
viro21

Kolmas vaelluspäivä alkoi kiipeämällä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle huipulle eli Isolle Munamäelle. 318 metriä merenpinnasta kohoavan mäennyppylän suhteellinen korkeus ympäröivästä maastosta on vain noin 60 metriä, joten sinne kapusi rappusia pitkin viidessä minuutissa. Suur Munamäen päältä löytyy 29 metriä korkea näkötorni, jossa totta kai vierailimme ihailemassa tornista avautuvia maisemia. Päivän 9 kilometrin mittainen taival alkoi vasta mäellä käymisen jälkeen. Ohitimme omituisen arboretumin ja tummanpuhuvan suon, kuuntelimme käen kukuntaa ja taivaanvuohen pyrstöääntä. Yövyimme maksullisella leirintäalueella Rõugen Ööbikuorussa.

viro22
viro23 viro24
viro25 viro26
viro27 viro28
viro29

Rõugessa pidimme illalla sadetta leirintäalueen keittiössä ja teimme aamulla pienen lenkin tutkimaan Ööbikuorun viehättävää jokilaaksoa. Rõugessa bongasimme myös Viron syvimmän järven, Suurjärven, ennen kuin aloitimme noin 6 kilometrin päivämatkamme. Viimeinen vaelluspäivä oli ensimmäisen ohella suosikkini, koska pääsimme taas seurailemaan jokivartta ja kulkemaan läpi jumalaisen kauniiden kotkansiipilehtojen, valkovuokkometsien ja voikukkaniittyjen. Kumpuilevat maisemat näyttivät välillä olevan aivan kuin jostain Alppien juurelta. Kävimme reitin lopuksi tutustumassa Hinnin kanjoniin, joka on ainoa laatuaan Virossa. Sitten askelsimme isomman tien varteen ja liftasimme Võruun, jonne pääsimme taas marshrutkan kyydissä – tällä kertaa ilmaiseksi.

Yövyimme hienon Kubijan spa-hotellin leirintäalueella pidettyämme ensin sadetta sen vieressä sijainneen, hylätyn oloisen leirintäalueen purkukuntoisten rakennusten suojissa ja tehtyämme kunnon rynnäkön hotelliin metsän ja sateen läpi. Saimme surffailla hotellin wifillä sekä käyttää henkilökunnan suihkutiloja ja jopa keittiötä, kun paikan ravintolakin oli jo kiinni. Siellä sitten lämmitimme havaijinpataa hotellin henkilökunnan mikrossa ja naureskelimme, mihin olimmekaan taas päätyneet.

viro30

Matka päättyi pienellä Võrun somaan pikkukaupunkiin tutustumisella, puistoterassilla kahvittelulla ja liftaamisella takaisin Tallinnan tuntumaan, sinne samalle Kivitalun leirintäalueelle missä vietimme ensimmäisenkin yön. Meidän molempien syntymäpäivät olivat osuneet reissun ajalle, joten kävimme viimeisenä matkapäivänä vielä synttärilounaalla Vegan Restoran V:ssä, jota on niin kovasti hehkutettu, eikä tosiaankaan tarvinnut pettyä! Shoppailinpa itselleni pienen synttärilahjankin eräästä vanhankaupungin putiikista.

Viikko Virossa vierähti hullun nopeasti, mutta siinä ajassa ehti tapahtua niin paljon kaikenlaista, että tuntui kuin oltaisiin oltu matkalla pidempikin aika. Säätkin suosivat, joten yöllä ei tarvinnut palella ja selvisimme ainoastaan parilla sadekuurolla. RMK matkateitä suosittelen lämpimästi kaikille luonnon ja patikoinnin ystäville, sillä etenkin kesällä reitin varrella on niin hyvin palveluita ja vesistöjä, että vaelluksella pärjää vallan mainiosti. Etenkin tämä meidän Etelä-Viron superlatiiveja sisältävä reitinpätkämme oli aivan mielettömän kaunista ja rauhallista seutua sekä piti sisällään useampiakin kiinnostavia luonnonnähtävyyksiä, jollaisia ei Suomesta löydy, vaikka niin kovin lähellä ollaankin. Lisäksi Viron maaseutu on kovin valloittavaa ja perinteikästä. Voisin tämän maistiaisen jälkeen vaikka lähteä kokomittaisellekin vaellukselle RMK matkateelle. Vahva suositus! Saatiin tästä myös hyvää viime hetken harjoitusta ensi viikonloppuna koittavaa Hitchball 4000 -liftauskisaa varten, joten tiimimme lähtee sinne seuraavaksi. Jännää!

Oletko sinä käynyt patikoimassa Virossa?


In English: I spent a week hiking in Southern Estonia with my dear friend, and here is a sneak peek to the week-long trip. I started by taking the ferry to Tallinn, where we stayed at a camping ground for the night. After hitchhiking to Southern Estonia we found the hiking trail, RMK matkatee, and pitched the tent on Härma camping spot. With the golden evening sun and the colorful sandstone wall next to a river, that was probably the most beautiful place where I have camped so far. In the morning we left for our 25 km leg of the day. We passed by more gorgeous sandstone walls, a suspension bridge, caves, country houses and a fairytale-like castle ruin in Vastseliina. The last kilometers were tough but we made it to the Kirikumäe wilderness hut. The next day we had 14 km to go through countryside landscapes and small roads. We stopped to swim in a lake and had dinner in a cute cafe with disco toilets.
The following day we conquered the Suur Munamägi hill, which is the highest peak of Estonia and the Baltic countries at 318 m above sea level. That day we hiked 9 km to Rõuge, where we stayed at a commercial camping park. In the morning we had a walk at the beautiful Ööbikuoru river valley and then we left for the last leg of the hike. This and the first day were my favorites as we were again following a river through fern groves, dandelion meadows and rolling landscapes. We also visited the Hinni canyon, one of its kind in Estonia. After that we hitchhiked to Võru where we stayed at a spa hotel’s camping park, and reached Tallinn the next day. I warmly recommend the RMK matkatee hiking trails! Especially this stretch in Southern Estonia was amazingly beautiful and tranquil.

Alkukesän reissusuunnitelmia

Eilen oli ensimmäinen oikeasti lämmin päivä, jonka myötä ajatukset karkasivat väkisinkin kesätunnelmiin. Tänä kesänä en ole suuntaamassa minnekään Suomea ja naapurimaita kauemmas erään elokuussa tapahtuvan Portugaliin muuton takia, mutta ajattelin silti kertoa parista reissusta, jotka tähän kesän korvalle on suunnitteilla. Täältä ihan läheltäkin löytyy nimittäin kaikenlaista kokemisen arvoista.

kesä15 kesä7
kesä6

Vaellusreissu Etelä-Viroon

Lähdemme parin viikon päästä hyvän ystäväni kanssa viikoksi etelänaapuria koluamaan. Matka alkaa tietysti Tallinnasta, mistä poistumme jollekin leirintäalueelle yöksi ja jatkamme heti aamulla matkaa kohti etelää, mitenkäs muutenkaan kuin peukalokyydillä. Päämääränä on Võrun seutu, missä haluamme tehdä muutaman päivän vaelluksen. Suunnitelmana on käydä katsomassa ainakin Härman hiekkakivitörmiä Piusa-joen rannalla, kävellä pitkin Hinnin kanjonia Haanjan luonnonsuojelualueella sekä kiivetä Viron ja samalla koko Baltian korkeimmalle kohdalle Suur Munamäelle. Seudulta löytyy myös Viron syvin järvi, joten kaikenlaista superlatiivein varustettua korkeinta ja syvintä luontokohdetta olisi tiedossa! Olen itseasiassa alakouluikäisenä Virossa asuessani käynyt leirikoulussa Võrussa ja Härman hiekkakivikallioilla, mutta parhaiten reissulta on muistiini piirtynyt se paikka, jossa yövyimme ja sammakoiden kurnutus öisellä lammella.

Jos aikaa riittää, niin minua kiinnostaisi käydä myös Rummun vanhalla kaivoslammella. Se on tietysti aivan eri suunnassa, mutta kuitenkin lähellä Tallinnaa. Katsotaan, mihin päädytään!

kesä1
kesä4 kesä2
kesä5

Liftauskilpailu Hitchball 4000

Toinen alkukesän odotettu reissu on viikonlopun mittainen Hitchball 4000 -liftauskilpailu, jossa liftataan pitkin Suomea ja naapurimaita keräten pisteitä erilaisilla kulttuurillisesti ja historiallisesti arvokkailla rasteilla. Tehtävinä on esimerkiksi ottaa selfie aidon Pihtiputaan mummon kanssa tai käydä katsomassa maailman suurinta poroa Jounin Kaupassa Äkäslompolossa. Saamme Virosta hyvää harjoitusta kisaa varten, jotta olemme sitten terävimmässä liftauskunnossa kun kisa starttaa Helsingin Oopperatalolta perjantaina 2.6. Kilpailijoilla on mukana GPS-seurantalaitteet, joten etenemistämme pääsee seuraamaan reaaliajassa ja päivitämme tien päältä myös ahkerasti somea. Meidän tiimin nimeksi valikoitui Team Surikaatti, ja somepäivitykset ilmestyvät ainakin meidän Facebook-sivulla. Ennen kilpailua päivittelemme sinne vanhoja liftaustarinoita ja yritämme tehdä päivityksiä myös Viron-reissulta!

Hitchballin ilmoittautuminen on muuten vielä tämän päivän ja huomisen ajan auki ja paikkoja on muutama jäljellä, joten mukaan ehtii vielä! Kilpailu on myös osa virallista Suomi100-juhlaohjelmaa. Jännittää jo etukäteen, missä kaikkialla pääsemme vierailemaan ja kuinka kauas pohjoiseen ehdimme viikonlopun aikana! Ajattelimme nimittäin ottaa juurikin Lapin suunnaksi. Ehkä ehdimme jopa Ruotsin tai Norjan puolelle?

kesä12
kesä13 kesä14
kesä10

Kesäiset Suomiretket

Olen vakaasti päättänyt, että tänä kesänä käydään ainakin Kolilla ja Repoveden kansallispuistossa. Nämä retket ovat kylläkin vasta suunnittelun tasolla, mutta haluan käydä mahdollisimman monessa kotimaan kansallispuistossa nyt, kun siihen on vielä hyvin aikaa. Missään ei myöskään saa niin hyvää taukoa gradun pakertamisesta kuin luonnossa rentoutumalla – pulmana ovat vaan kaikenlaiset itikat, joita tuo komeampi puoliskoni ei siedä sitten yhtään. Kolilla olen joskus 15 vuotta sitten käynytkin, mutta haluaisin ottaa uusintavisiitin nyt aikuisena ja näyttää sen suomalaisen kansallismaiseman Zélle. Haaveilen myös Lapin-reissusta, mutta se olisi pakko toteuttaa vielä ennen juhannusta, jotta välttäisimme edes suurimman itikkaryntäyksen. Myös Turkuun, kotoisille Pori Jazzeille sekä aina niin ihanaan Yyteriin täytynee suunnata taas pitkästä aikaa. Ehkä kesään mahtuisi myös jotkin muut festarit?

kesä9
kesä8 kesä11

Postauksen kuvat on otettu Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Tallinnassa kesällä 2015. Millaisia matkoja teillä on suunnitteilla tälle kesälle? Entäs onko linjoilla ketään muuta Hitchballiin osallistujaa?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: This summer I am not planning to travel any further than Finland and the neighboring countries, but here is so much to see as well. We are spending a week in Estonia with my friend, where we will do a couple of days’ hike in the Võru county. There is the highest sandstone cliff, the deepest canyon, the deepest lake and the highest hill of Estonia and the whole Baltics. Quite many superlatives! After that, we are taking part to the Hitchball 4000 hitchhiking race, where we will gather points by visiting culturally and historically important places in Finland and the neighboring countries. We are planning to head up north to Lapland, but let’s see how far we will get to! After that the plans are still open, but I want to visit many national parks including Koli and Repovesi national parks. I’m dreaming also about a hike in Lapland, and Turku and Pori with its beautiful Yyteri beach are on my list as well. Perhaps some festivals too?

Pantanal: murjottavien apinoiden metsä

Heipsan, toivottavasti kaikilla oli lystikäs vappu! Itse suuntasin viettämään sitä Poriin, joten blogissa on ollut hiljaista. Palaillaanpa kuitenkin Brasiliaan ja Pantanalin tunnelmiin. Näitä juttuja vaan riittää ja riittää, mutta Pantanalissa tuli tehtyä todella monta erilaista retkeä ja valokuvattua niin paljon, että käydään kaikki materiaali nyt aivan perusteellisesti läpi.

Oltuamme aamulla ratsastamassa maailman suurimman kosteikkoalueen tulvasavanneilla, hyppäsimme iltapäivällä jälleen jeepin kyytiin. Emme olleet kuitenkaan lähdössä toiselle jeeppisafarille, vaan tekemään pienen patikkalenkin Pantanalin viidakoissa. Löysimme muurahaiskarhun jäännökset paikasta, johon jätimme auton. Jos en onnistunutkaan bongaamaan sellaista elävänä, niin kuolleena edes. Kuvan jätin kuitenkin postauksen ulkopuolelle. Sujahdimme piikkilanka-aitojen ali urucuripalmuja kasvavaan hämärään metsään, jonne hiippailimme oppaamme perässä hipihiljaa. Pian hän jo osoittikin korkean lehtipuun latvaan, mistä kaksi mölyapinaa tuijotti meitä. Musta uros pysyi pidempään aloillaan, mutta ruskea naaras lähti melko vikkelästi kauemmas.

hike2 hike1
hike8 hike3
hike10 hike9
hike5

Mölyapinat ovat maailman äänekkäimpiä maaeläimiä, ja niiden huuto kantaa jopa lähes viiden kilometrin (3 mailin) päähän tiheidenkin viidakoiden yllä. Ääni on todella pelottava sen kaikuessa viidakoissa auringonnousun- ja laskun aikaan ja monesti ihan päivälläkin. Etenkin mölyapinoiden ollessa lähellä niiden huuto kuulostaa joltain kymmenen kertaa suuremmalta ja sata kertaa vaarallisemmalta pedolta. Esimerkiksi tästä voit kuunnella, millainen ääni mölyapinoista lähtee. Mölyapinat ovat yksiä Amerikan suurimmista apinoista, mutta eivät ne mitenkään valtavia ole. Niiden ulkonäkö on mielestäni myös jotenkin huvittava, koska niiden suun asento näyttää siltä, että ne murjottaisivat jatkuvasti. Vibat Muumien esi-isästä ovat myös vahvasti läsnä. Niinpä tuo urucurimetsäkin sai lempinimen murjottavien apinoiden metsänä.

hike11
hike12 hike13
hike6 hike14
hike15 hike7
hike16 hike17

Apinoiden puun jälkeen näimme vielä pari palmuissa viihtyvää apinaa, mutta sen jälkeen metsässä oli hiljaista joitakin lintuja lukuunottamatta. Kävelimme pitkään hissukseen oppaan perässä urucuripalmujen hämärässä, luottaen hänen tuntevan maaston kuin omat taskunsa. Emme puhuneet, jotta eläimet eivät säikkyisi pakoon. Bongasimmekin vielä alankotrogonin, joka oli aivan hurjan kaunis lintu sinivihreä-punaisessa ja mustavalkoisen kirjavassa asussaan. Minä yritin myös metsästää kuivaa ja hyväkuntoista urucuripalmun siemenkotaa, jonka voisin viedä kotiin tuliaisiksi. Se on aivan kuin tehty pitkulaiseksi koristevadiksi pöydälle, miten niitä olikin laitettu esille majatalossamme. Suurin osa maassa makaavista oli jo lahonneita, mutta lopulta löysin palmusta kiskomalla itselleni hyväkuntoisen siemenkodan. Sain sen myös kuljetettua kotiin asti, ja se on kyllä tosi nätti!

hike18 hike19
hike21 hike20
hike23 hike22
hike24

Pieni patikkaretkemme Pantanalin metsissä kesti pari-kolme tuntia. Ilta alkoikin jo laskeutumaan, kun tulimme ulos metsästä ja lähdimme köröttelemään takaisin kohti majapaikkaamme. Saimme samalla ihastella pastellista auringonlaskua, joka oli jälleen aivan hurjan kaunis. Oppaamme patisti meitä nousemaan seuraavana aamuna aikaisin lähteäksemme katsomaan auringonnousua – siitä siis ensi kerralla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Back to Pantanal – these stories seem never ending! After spending the morning horse riding on the flood savannas, we left for a small hiking trip in the afternoon. The first thing we saw in the forest were the remains of a long dead anteater. I didn’t manage to spot one alive, but dead at least. We climbed inside the fences and started following our guide quietly, and soon he pointed to a treetop, where two howler monkeys were staring at us. They are the loudest land animals of the world and their howling travels up to 3 miles above the dense jungles. They also sound like very scary beasts, even though the monkeys are quite small and harmless-looking. The howler monkeys also look like they are grumpy and sulking all the time. We continued the walk in silence through the shady urucuri palm forests, trusting our guide to know the way. We saw a blue-crowned trogon, which was such a beautiful bird. I was also hunting for a seed pod from the urucuri palms in good condition, which I eventually found and brought home. The small hike lasted for a couple of hours, after which we got to admire one more spectacular sunset of Pantanal. But the following morning we would go see the sunrise on the wetlands!

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook, Bloglovin’ or Instagram!