Me muutetaan Portugaliin!

Portugaliin muutto on ollut unelmissa siitä lähtien, kun lähdin ensimmäistä kertaa vierailemaan mieheni kotimaassa kolmisen vuotta sitten. Tai paremminkin pitäisi sanoa, että olemme tienneet muuttavamme sinne ennemmin tai myöhemmin. Olemme puhuneet siitä ystäville ja sukulaisille varovaisesti mutta varmaan niin usein, että puolet ovat luultavasti jo alkaneet pyöritellä silmiään ajatellen, että puhua aina voi, mutta käytännön toteutus on asia erikseen. Olemme tehneet monenlaisia eri suunnitelmia ja jättäneet ne joko hautumaan tai kuopanneet yksi kerrallaan palasten loksahdellessa kohdalleen. Toteutumassa oleva suunnitelma onkin ehkä se kaikkein itsestäänselvin: me muutamme Zén kotitilalle Sesimbraan. Lähtö on ennen elokuun puoliväliä.

pt39 pt1
pt14pt2
pt11

Suurimmalta haasteelta ja huolenaiheelta lähtöpäätöksen tekemisessä on tuntunut toimeentulo, eli töiden saaminen. Zé kuitenkin löytänee ainakin jonkinlaisia töitä suht helposti muuttoon mennessä, joten alkuun pääseminen on melko varmaa. Itse olen löytänyt mahdollisuuden tehdä töitä eräälle järjestölle kotoa käsin, mikä olisi aivan unelmavaihtoehto. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin sen(kin) suhteen. Suunnitelma B:nä uskon että ainakin Lissabonista löytyy jotain (call center, täältä tullaan?), vaikka työmatkat sinne verottaisivatkin noin 3 tuntia jokaisesta päivästä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että tässä vaiheessa on sopiva sauma lähteä. Maisterintutkintomme ovat pian graduja vaille valmiina, emmekä ole hankkineet mitään sen kummempia töitä Suomesta. Tiedän jo etukäteen, että suomalainen hyvä palkka ja työyhteisöön tutustuminen tekisivät lähdöstä vaikeampaa. Mitä järkeä olisi alkaa rakentaa tänne työuraa, kun kuitenkin olemme lähdössä ennemmin tai myöhemmin? Työkokemushan ei koskaan ole pahitteeksi, mutta mieluummin käytämme senkin ajan elämän rakentamiseen Portugalissa. Lisäksi siellä tuntuu olevan niin paljon enemmän mahdollisuuksia kaikkeen muuhun, mitä niiden töiden ohella haluamme elämässämme tehdä, kuten puutarhahommiin ja muuhun omavaraisempaan elämään, kiipeilyyn, patikointiin, polkujuoksuun, vesiaktiviteetteihin, rantahengailuun… You name it. Eiköhän kaikki järjesty.

pt10
pt15 pt16
pt13 pt17
pt19-horz pt18

Joka tapauksessa meillä on katto pään päällä, oma huone ja ruokaa jääkaapissa niin kauan, kunnes löydämme jotain millä elää, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi Portugalissa on ihan normaalia asua vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenäkin, heh. Perhekulttuuri on siellä niin erilaista kuin yksilökeskeisessä Suomessa, ja minusta on tavallaan hyvä asia, ettei heti 18-vuotiaana tarvitsekaan pärjätä omillaan, vaan perheiden sisällä autetaan toinen toistaan vaikka vähän hermo siinä kiristyisikin. Ja pakkokin se on, kun sosiaaliturvan taso on melko mitätön eikä Kela ole maksamassa nuorten vuokria, saati sitten että kaikille löytyisi aina heti töitä – ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, lapset pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan ja niin meidänkin jossain vaiheessa varmaan täytyy tehdä. Onhan siellä toki ongelmansakin, eikä vähiten eriarvoisuus, jos perheellä ei olekaan varaa auttaa ja maksaa koulutusta ynnä muuta. Mutta palattaisiinko tämän sivupolun jälkeen itse aiheeseen.

Toivon mukaan meidän ei siis kuitenkaan tarvitse viettää kovin pitkää aikaa Zén perheen nurkissa, vaan voimme siirtyä samalla sukutilalla noin 100 metrin päähän omaan residenssiimme, kun pystymme maksamaan omat laskumme. Miehen isovanhempien entisessä isossa, vanhassa kivitalossa sähköpattereista koituva sähkölasku syö talvisin melko suuren loven kukkaroon, mutta tuli takassa pitää sähkölaskut maltillisina. Koska minähän en siinä jääkaapissa ilman lämmitystä asu! Silti, talon laskuihin menee luultavasti vähemmän rahaa kuin mitä jonkin pienen asunnon vuokraan ja muihin kuluihin menisi. Talo on tällä hetkellä vuokrauskäytössä turisteille, ja ajattelimme että voisimme pitää ainakin yhden makuuhuoneen AirBnB:ssä vuokralla vastakin.

pt3 pt4-horz
pt5 pt6
pt7 pt9

Olen aina tuntenut itseni vähän juurettomaksi muutettuani koko elämäni paikasta toiseen muutaman vuoden välein, ja viime vuosina olen alkanut kaivata paikkaa, jossa voisi asua pidempäänkin kuin puoli vuotta-vuoden kerrallaan. Sellaista kotia, jonne kasvattaa juuret. Henkinen kodittomuus on varmaan tehnyt minusta tällaisen maailmalle janoavan seikkailijasielun, ja se onkin varmasti avuksi myös ulkomaille pysyvästi muutettaessa – ei tee pahemmin tuskaa repäistä itseään irti tutuista ympyröistä, kun sitä on tottunut tekemään koko elämänsä ajan. ”Koti on siellä missä sydän on” on luultavasti yksi kuluneimmista kliseistä mitä maa päällään kantaa, mutta tässä tapauksessa se on ihan totta. Oma sydän ei ole enää vuosiin tuntenut olevansa kotonaan Suomessa, vaikka kotimaasta monta rakastettavaa asiaa löytyykin (eikä näitä ole suinkaan vähiten läheiset ihmiset tai Suomen metsäluonto).

pt20 pt23
pt21 pt24
pt25 pt22
pt26 pt28

pt34

Ikivanhat korkkitammet ovat suuri rakkauteni aihe, ja kohta pääsen näkemään niitä joka päivä ja jopa omasta ikkunastani.

pt27

Toisaalta myös pidemmillä reissuilla kaukomailla olo on ollut levoton, eivätkä Sambia tai Brasilia tuntuneet paikoilta, jonne haluaisin jäädä ikuisiksi ajoiksi (vaikka nyt voisin kyllä ilomielin lähteä takaisin, mutta vain käymään). Päin vastoin, taisinpa potea välillä koti-ikävää, enkä suinkaan Suomeen vaan Portugaliin. Se tuntuu olevan paikka, missä en pode ”sitten kun -syndroomaa”, eli odota pääseväni jonnekin muualle tai vähintäänkin ole tietoinen, että pian on taas muutettava jonnekin ja elo tässäkin kodissa on vain väliaikaista. Päinvastoin, en haluaisi lähteä sieltä pois ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä Portugalissakaan olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Arki ja arjen murheet ovat läsnä missä ikinä asuikaan, mutta kyse onkin siitä, millaista arkea haluaa viettää, koska suurin osa elämästä kuitenkin on juuri sitä. Parempi tehdä arjestaan sellaista, että siitä ei edes tee mieli lähteä lomailemaan – tai ainakaan kovin usein, sillä en usko että reissut tähän muuttoon ovat kokonaan loppumassa.

pt30 pt31
pt32 pt33

Senpä takia en malta pääseväni sulkemaan tämän jyväskyläläisen opiskelija-asunnon ovea takanani ja rakentamaan sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Minulla on jo alustava suunnitelma 300-vuotiaalle sukutilalle perustettavaa permakulttuuripuutarhaa varten, ja olemme pohdiskelleet pienen pihasaunan ja ekologisen uimalammen rakentamista sitten jossain vaiheessa – vaikka rannallekaan ei tietysti ole kuin muutama kilometri. Jonkinlainen ekomökkikin olisi hauska tehdä tontille, vaikka puumaja! Kanoja on jo valmiiksi, koirakin pitäisi saada, ja ehkäpä uskallamme ottaa jossain vaiheessa myös pari vuohta tai lammasta? Tai mehiläisiä? Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Ensin pitänee aloittaa kartoittamalla, mitä puutarhassa kasvaa jo nyt – se kun on monesta kohtaa hieman ylikasvanutta pöpelikköä, joka odottelisi raivaajaansa. Appelsiinipuita, oliivipuita ja viiniköynnöksiäkin näyttäisi olevan, jos ne vain kaivaisi esiin. Koko markki ei tietenkään ole vain meidän, vaan tilan jakavilla sukulaisilla on omat alueensa, joista saavat päättää, mutta viljelytilaa taitaa silti olla enemmän kuin tarpeeksi meidänkin käyttöön.

pt40-horz pt41
pt35 pt36

Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta kertyneestä tavarasta, laittaa opinnot pakettiin ja nauttia täysin rinnoin Suomen kesästä, koska se tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kokonainen kesä täällä pohjolassa.  Lennot on jo varattu, joten uskallan julistaa asian lukkoonlyödyksi. 1700-luvun alkupuoliskolla perustettu maatila on todellakin juureva paikka ja säilynyt aikamoisena keitaana ympärillä leviävän omakotialueen keskellä. Ehkäpä ne minunkin juureni sopisivat sinne samaan multaan.  Nyt tuntuu aika onnekkaalta.

pt38 pt37

Postauksen kuvat ovat tulevalta kotitilaltamme ja sen lähialueilta naapurustosta (paitsi jälkimmäinen kuva Arrábidan vuoristoon, joka on vähän kauempaa). Ne on otettu viime vuoden joulukuussa keskellä talvea. Sesimbran seutu on yksi Portugalin kauneimmista alueista, ja olen kiitollinen että saamme asettua aloillemme juuri sinne. Paikkakunnan vanha kalastajakylämäinen keskusta on sekin vain parin kilometrin päässä, mutta se on tavallaan erillinen kokonaisuus alhaalla meren rannassa, joten kertonen siitä lisää joku toinen kerta. Tästä postauksesta saa kyllä hieman vihiä, miltä tulevassa kotikylässämme muuten näyttää.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: We are moving to Portugal! We have already bought the flights for mid-August, so I dare to say it’s really happening. Neither of us has secured a job yet, but there are some opportunities that hopefully will turn out just fine. Anyway, I’m sure there is always something at least for Zé to get us established. Besides work-related matters, Portugal is just offering so much more of those things we want to spend our days doing: gardening and other homesteading things, rock climbing, hiking, trail running, water activities, beaches… We are also not just jumping into emptiness but we have a place to stay for as long as needed, until we hopefully will move to the neighboring house on the same 300-year old family farm. The house used to belong to Zé’s grandparents and it’s now being rented for tourists.

Portugal is a place where we both feel at home, even to the event that my wandering soul does not want to leave from there at all (as seems to happen in most other places). In the last years I have been longing for a place where I can grow roots into, from where I don’t have to move after some months or a couple of years. It does not mean that life in Portugal would always be easy and glorious either, but everyday life has its sorrows anywhere, and it’s more about what kind of everyday one wants to have, since most of our lives is just that. Better make one’s everyday life into a life that does not make one want to take a holiday from it (at least not too often). We have already a lot of plans for the permaculture garden and we are dreaming about a dog and other animals (also a Finnish sauna), but we need to start with mapping the already existing plants in the garden – there are at least orange and olive trees and seems live some wine is growing also among all the other growth. A 300-year old family farm is a steady place to grow one’s roots, and I think mine could fit into that soil as well. I feel quite lucky.

Veneilyä Sambian Lake Kariballa

Lake Kariban rannalla Sambiassa oli reissun toinen eli viimeinen päivä aluillaan. Tai oikeastaan se oli jo melkein puolessa, koska olimme edellisillan hippokohtaamisen jälkeen nukkuneet myöhään ja nautiskelleet hotellin aamupalasta oikein pitkän kaavan kautta. Halusimme käydä tutustumassa järveen myös vesiltä käsin ja olimme katselleet mahdollisuutta kanoottivuokraukseen, jonka olisimme voineet hoitaa eräässä toisessa hotellissa. Paikka olisi kuitenkin sijainnut aivan Siavongan kylän toisella puolella suht pitkän matkan takana, joten päädyimme melomisen sijasta sittenkin veneajelulle järvenselälle.

Venekyyti ei ollut aivan halpaa lystiä, mutta eipä olisi ollut kanootin vuokrauskaan, joten pistimme elämän risaiseksi. Viikonlopun teemana oli muutenkin vähän ollut luksustelu ja sellainen perinteinen lomailu, joka ei yleensä meidän reissuihin juuri kuulu. Sitäpaitsi pääsisimme katsomaan Kariba Dam Wallia, eli Kariban patoa, joka jauhaa Sambialle vesivoimaa Sambesi-jokeen padotun Kariban tekojärven itäpäässä. Kariban historiasta voit lukea lisää aiemmasta postauksestani. Eipä käynyt mielessä, että sijaitsimme padon yläpuolella, eikä pato tietenkään näytä yläpuolelta käsin juuri miltään. Mutta tulipahan sekin nähtyä.

boatride2
boatride4
boatride7
boatride8boatride3 boatride9
boatride10 boatride11

Nousimme resorttimme rannasta valkean pikaveneen kyytiin ja hurautimme kohti järvenselkää. Olo oli kuin jollain pohatalla huvijahdillaan, aurinko paistoi ja leppeä järvituuli vilvoitti mukavasti kuuman keskipäivän lähestyessä. Metsäiset maisemat kumpuilivat oranssin, ruskean ja keltaisen sävyissä hyvin kuivan näköisinä sinisen järven takana. Olin kuitenkin kiskonut pelastusliivit tiukasti ylleni, koska uimataidoillani ei varsinaisesti voi kehuskella ja eihän sitä ikinä tiedä… Järvivesi (tai oikeammin jokivesi) ei edes kelluttaisi samalla tavalla kuin merivesi!

Pääsimme kuitenkin turvallisesti niin lähelle Kariban patoa kuin oli sallittua mennä. Kieltokyltit osoittivat etäisyyden, jota lähemmäs ei sopinut ajaa. Varmaan  padossa olisi aikamoinen imukin, jos turhan lähelle erehtyisi. Tosin Wikipedia kertoo padon toimineen tammikuussa 2016 (sadekauden huipulla) vain 12 prosentilla sen täydestä tehosta El Niño -ilmiön aikaansaamien surkeiden sateiden takia. BBC taas raportoi Kariban padon olevan niin huonossa kunnossa, että se saattaa ilman korjaustoimenpiteitä jopa romahtaa kokonaan, luoden valtavan tsunamin alajuoksulle vieden joen muutkin padot mennessään, puhumattakaan joenvarren ihmis- ja eläinasukkaista.

Pysähtyessämme ihailemaan patoa ja venekuskimme sammuttaessa moottorin vasta huomasimme, kuinka lujaa hän huudatti radiota. En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun radiosta tuli jotain kristillistä Jeesus-ohjelmaa niin lujaa, ettei kuski edes kuullut pyyntöäni sammuttaa radio. Zé sai kuitenkin hänet hiljentämään kammottavan huudatuksen, ja saimme kuunnella rauhassa järven liplatusta.

boatride12 boatride13
boatride14 boatride16
boatride15 boatride17
boatride19 boatride18

Paluumatkalla bongasimme erään järven saaren puusta kiljumerikotkan, joka oli tullut tutuksi safareilta. Onneksi se pääsi sentään lentämään saarelta poiskin, toisin kuin BBC:n artikkelissa mainittu, jo kolme vuotta alajuoksun saarella viettänyt paviaani. Puukanootilla melova mies tuli myöskin vastaan, lieneekö ollut sama heppu kuin edellisen illan kalastaja.

Veneretkeltä palattuamme laitoimme kimpsut ja kampsut kokoon ja lähdimme takaisin kohti Lusakaa. Halusimme olla siellä ajoissa ennen auringonlaskua, jotta pääsisimme minibussilla kotiin taksin sijaan. Bussinvaihto Lusakan laitakaupungilla pimeän aikaan ei nimittäin ole kaikkein miellyttävin kokemus, ainakaan vitivalkoisen hipiän kanssa. Ainoa vain, että Siavongan kylän jonkinnäköiselle torin ja bussiaseman yhdistelmälle päästyämme ja Lusakaan menevän minibussin etupenkille asettauduttuamme odotimme sen lähtöä vielä parisen tuntia. Muita Lusakaan menijöitä kun ei aivan ruuhkaksi asti ollut, eivätkäkä bussit liiku Sambiassa puolityhjinä mihinkään. Vessahätähän siinä ehti tulla, mutta juuri kun olin lähtenyt läheiselle kylän marketille etsimään käymälää, Zé soittaa bussin olevan tietenkin juuri silloin lähdössä. Pieni paniikkihan siinä iski, mutta bussi ei onneksi lähtenyt matkaan ilman minua ja vessakin löytyi. Nolosti se jäi kyllä maksamatta, kun ei ollut sopivaa pikkurahaa mukana.

boatride20

boatride21

Torielämää Siavongan kylässä.

boatride22 boatride24
boatride23 boatride25

boatride27

Kuvan mies on selvästi pysähtynyt vihanneskojulle tullessaan sunnuntaikirkosta, kun on musta puku päällä.

boatride26

Puuhiilen myyjiä tienposkessa.

boatride28 boatride29
boatride31 boatride30

Lusakaan köröteltiin samoja tietöiden takia raivattuja pölyäviä kiertoteitä kuin tullessakin. Matkan varrella oli alue, jolla kasvoi hurjasti baobab-puita, ja pitihän niistä ottaa muutama valokuvakin. Viimeisen kuvan baobab oli kaikista suurin, heittämällä paljon suurempi kuin rekka-auto. Yhden kylän bussipysäkillä lapset koittivat kovasti kaupata meille pieniä keltaoransseja lokvatti-hedelmiä (ilmeisesti, tunnetaan myös nimellä japaninmispeli), mutta ei ostettu, ne kun eivät haise kovin houkuttelevalle ja suurin osa olisi varmaan jäänyt syömättä. Niitä kasvaa myös Portugalissa melkein joka pihassa, joten voidaan maistaa niitä myöhemminkin. Kotimatka sujui huomattavasti sutjakammin kuin tulomatka, ja ehdimme käydä jopa syömässä Lusakan keskustassa ennen kotiin suuntaamista.

Lue muutkin postaukseni Kariba-järven reissulta:

Minibussilla Kariba-järvelle

Auringonlasku Lake Kariballa

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: The second and last day on the banks of Lake Kariba in Zambia was beginning, and we wanted to go explore the lake. We had thought about renting a canoe but ended up going on a boat trip to the Kariba Dam Wall as it would live just from the dock of our hotel. We were upstream from the dam, so it didn’t look like much from above. However, the views to the dry autumn-colored lake shores with rolling hills were nice and the lake breeze felt dreamy at the heat of the day. We had to tell the driver to turn off the radio as he was listening to some christian channel super loudly and we couldn’t hear the silence. On the way back we spotted a fish eagle that we had seen a lot on the safaris, and a man paddling in a wooden canoe – perhaps the same fisherman from the evening before. After the trip we left back towards Lusaka, after two hours of waiting for more customers in the minibus that was standing at the bus station and marketplace of Siavonga village. Of course, just when I went to the market to find a toilet, the bus was leaving, but luckily they didn’t leave me there. The roads back were the same dusty ones because of roadworks, but we got to admire some huge baobab trees. Kids were trying to sell us loquat fruits but we didn’t buy any, and they also grow on almost every yard in Portugal.

Pääsiäisen Suomi-turnee Porissa ja Pohjanmaalla

Jippiaijee, kerrankin tässä blogissa nähdään tuoretta materiaalia, tällä kertaa kotimaanmatkalta! Moni käyttää pääsiäisen pitkät pyhät hyödyksi ja lähtee reissaamaan tai sukuloimaan. Niin mekin teimme, kun karautimme jo viime viikon keskiviikkona pääsiäisen viettoon. Miniloma hurahti ohi nopeasti, sillä lähes koko ajan oli jonkinnäköistä ohjelmaa. Onneksi ohjelma oli mukavaa ja muutama rentoiluhetkikin ehdittiin viettää.

Linja-auto kuljetti meidät ensin Poriin vanhempieni luokse, missä viivyimme muutaman yön. Vietimme aikaa perheen ja karvaisten sekä karvattomien lemmikeiden kesken, autoimme puutarhassa trimmaamalla pihavaahteran oksia ja kävimme Porin loistavassa ”uudessa” uimahallissa ja testaamassa porilaista katuruokaa kehutussa Turo’s Heavy Kebabissa.  Falafel-pita oli hyvää, vaikka baba ganoush taisikin puuttua välistä. Kävin myös kavereiden kanssa ulkona, ja suuntasimme Baarikaappiin kuuntelemaan paria keikkaa. Ihan jees!

easter1 easter3-horz
easter4 easter2
easter5

Pitkänäperjantaina lähdimme luontoretkeilemään Meri-Poriin. Kävelimme Herrainpäivien luontopolun, joka oli lyhyt mutta aivan hurjan nätti! Olen asunut 8 vuotta Porissa, eikä minulla ollut tähän päivään mennessä ollut hajuakaan koko paikasta. Luontopolku löytyikin ihan perinteisesti googlesta. Tästä täytyy kirjoittaa ihan oma postauksensa!

Lankalauantaina starttasimme (vain noin 3 tuntia aikataulusta myöhässä) kohti Etelä-Pohjanmaata ja pääsiäisvalkeita. Matkalla pysähdyimme moikkaamassa mummuani Ilmajoella, mutta yöksi suuntasimme Lapualle. Matkalla näkyi jo muutama sytytetty pääsiäiskokko, eikä meidänkään tarvinnut perillä kauaa odotella oman valakiamme sytyttämistä.

easter6
easter7 easter8
easter10 easter11
easter13-horz easter12
easter14 easter15-horz
easter17 easter16
easter18 easter19
easter21

Pohjanmaalla poltetaan perinteisesti pääsiäsilauantain iltana pääsiäiskokkoja noitien ja pahojen henkien karkoittamiseksi. Kävimme viimeksi ”valakioolla” kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna kokko sytytettiin lumikuurossa, ja se kärytti aluksi niin etten edes halua tietää mitä siellä paloi menemään – ainakin litrakaupalla jäteöljyä. Pääsiäiskokko ei siis ehkä ollut mikään ympäristöystävällisin, mutta komean näköinen se oli joka tapauksessa. Taisi olla kylän suurin! Muutaman kymmenen henkeä oli kokoontunut mutaiselle pellolle sitä ihastelemaan ja asiaankuuluvat nestemäiset eväät oli suurimmalla osalla mukana. Lapset heittelivät oksia kokkoon, sohva oli roudattu polttamista odottelemaan ja naapurin ukkokin könysi paikalle rollaattorinsa ja räkyttävän koiransa kanssa. Myöhemmin kokon hiilloksissa alettiin tietysti paistamaan makkaraa! Itsekin grillasimme maissia, tosin pienemmässä nuotiossa, missä paloi vain puhtaita risuja ja heinää.

easter23
easter22 easter24
easter31easter25
easter26 easter27

Sunnuntaina lähdimme kävelylle Ruhan kylän maalaismaisemiin. Joku näissä avarissa lakeuksissa vaan koskettaa ja ne tuntuvat sielunmaisemalta, vietinhän osan lapsuudestani Etelä-Pohjanmaalla. Juuri tällaisilla peltomaisemilla, joita täplittää muutama heinälato ja halkoo hitaasti virtaava joki, on aivan erityinen paikka sydämessäni. Minun olisi varmaan pitänyt pulahtaa jokeen, olihan se nimeltään Hipinallas. Muilunkylällä toisaalta myös selvisi, mistä termi ”muiluttaa” on peräisin. Kuulimme myös, että ennen lapset ylittivät alla olevassa kuvassa näkyvän kuohuvan kosken koulumatkalla, hypellen kiviä pitkin joen toiselle puolelle, koska bussi pysähtyi vastarannalla.

easter28 easter29
easter30 easter32
easter33 easter34
easter35 easter36
easter38 easter37
easter39 easter40

Joutsenten kaakatus kuului lähes lakkaamatta, sillä ne olivat muuttomatkalla takaisin pohjoiseen. Kymmeniä ellei satoja joutsenia lensi yläpuoleltamme sinä aikana minkä vietimme Lapualla, ja ne kokoontuivat pelloille tai joenuomiin lepäämään ja uiskentelemaan. Toinen varma kevään merkki oli myös vuoden ensimmäinen leskenlehti! Siitä se kukkakausi taas lähtee käyntiin.

Sunnuntaina jätimme Pohjanmaan taaksemme ja ajoimme Suomenselän yli Jyväskylään. Me menimme kotiin siivoamaan kun vanhempani kävivät ystäviensä luona kylässä. Seuraavana päivänä otimme hyödyn irti käytettävissä olevasta autosta ja päätimme lähteä kävelylle johonkin hienoon paikkaan – ja valitsimme luontopolun Tikkakoskella. Itse luontopolku oli vielä lumen peitossa ja väistelimme hiihtäjiä pururadoilla, joita kävelimme pidemmälti kuin sitä varsinaista liukasta luontopolkua. Polku ei ollut kovin erikoinen, mutta kumpuileva kangasmetsä oli siitä huolimatta kaunis. Ihmettelimme pulppuavaa lähdettä sekä hiekkaharjuja, mutta tulomatkalla kiinnostavamman kohteen tittelin oli kuitenkin tainnut vetää ilmailumuseo, jonka pihassa kävimme katselemassa vanhoja armeijan suihkukoneita ja tutkia. Niiden innoittamana meinasimme mennä jopa sotilaskotiin munkkikahveille, mutta se oli kiinni.

easter42 easter43
easter44 easter45
easter46 easter47
easter49 easter48

Tulevan kesän teemana taitaa olla (gradun lisäksi) suomiretkeily ja kotimaanmatkailu, sillä haluan imeä itseeni niin paljon Suomea kuin vielä pystyn – ihan kohta sitä nimittäin asutaankin muilla mailla vierahilla. Tällä pääsiäisen Suomi-turneellakin tuli nähtyä monta paikkaa ja vastaan tuli vaikka minkälaista kauneutta, vaikkei edes ole vielä mitenkään kaunein aika vuodesta. Haluan kesällä ainakin Lappiin, Kolille ja mahdollisimman moneen muuhunkin kansallispuistoon. Yhteen olisi mahdollista lähteä jo tulevana viikonloppuna, mutta saa nähdä tekeekö pakkasyöt, luvattu vesisade ja 0-asteen makuupussini reissusta vähän turhan haastavan näin huhtikuussa.

Tekikö joku muu kunnon Suomi-kierrosta pääsiäisenä? Entä mihin kotimaan kohteisiin sinä olet suunnitellut meneväsi Suomi 100 -hengessä?


In English: During the Easter mini holiday we did quite a tour around Finland. First we headed to Pori to spend some family time and do some activities like going to the swimming hall and eating at a praised streetfood restaurant. I went out with friends to see some gigs and we did a walk at Herrainpäivät nature trail, which was so pretty that it deserves its own post! On Saturday we took off to Southern Ostrobothnia to see the traditional Easter bonfires and meet some more family. The fires are supposed to drive out witches and evil spirits. The following day we walked in the countryside scenery of Ruha village and watched dozens or hundreds of noisy swans take a rest here before continuing further north. These vast landscapes dotted with barns and rivers will always have a special place in my heart as it is somewhat the landscape of my soul. We spotted the first coltsfoot of the spring as well! Then we drove to Jyväskylä, from where we did a small trip the next day to Tikkakoski. There was an aviation museum with old army jet planes on the yard, and a nature trail that was nothing that special, but a nice hike in the rolling sandy pine forests. I think the coming summer will have the theme of domestic tourism, as I want to go to as many places in Finland as I still can before moving abroad. Especially Lapland, Koli and national parks are on my list.

Talvipäivä ja joulumarkkinat Lissabonissa

Lissabon on upea kaupunki. Sopivan kokoinen, sellainen että joka paikkaan voi kävellä, mutta ajan säästämiseksi on myös ihan okei ottaa bussi, metro tai vanha, koliseva raitiovaunu alle. Polkupyöräilyäkin olen kokeillut asuessani kaupungissa kesällä 2014, mutta sitä en välttämättä suosittele kenellekään ennen kuin kaupunkiin saadaan pyöräteitä ja autoilijat oppivat varomaan fillaristeja.

Lissabonissa valo on ihastuttava ja ihan omanlaisensa. Etenkin joulukuussa, vuoden pimeimpään aikaan, siellä saa käyttää aurinkolaseja vaikka päivät eivät Portugalissakaan ole kovin pitkiä. Talvi-iltapäivisin valo siivilöityy talojen väleistä ja puiden latvuksista sinisävyisenä, kesällä se on lämpimämmän väristä. Lissabonin hallitseva väri on minusta kuitenkin vaaleanpunainen, mikä johtuu kenties useista vaaleanpunaisista rakennuksista, tai punertavien tiilikattojen sävystä.

lisbon26 lisbon3
lisbon5 lisbon2-horz
lisbon8

Lissabonissa voisi kävellä somia kujia ja katuja pitkin lähes loputtomasti katutaidetta, seinäkaakeleita, putiikkeja ja sekatavarakauppoja, koristeellisia parvekkeita ja ikkunoiden alla roikkuvia pyykkejä katsellen ja valokuvaten. Etelänpuoleiset ikkunat on avattu, jotta kiviseinien sisälle pääsisi päivän lämpöä.

Välissä on pysähdyttävä hiukopalalle johonkin kadunvarren tascaan,  jossa työmiehet syövät aikaista lounasta. Minä valitsen usein pastel de natan ja garoto-kahvin, joka on espresso maitovaahdolla. Se on kätevä kahvi, sillä sen saa hörpättyä huomattavasti nopeammin kuin pitkän lattemaisen galãon. Toisinaan garotoni ei tosin ole vaahtoa nähnytkään, vaan espresson sekaan on kaadettu ihan tavan maitoa ja kahvi on mennyt niin laihaksi, että on pakko tilata toinen kuppi, tällä kertaa ilman maitoa. Aurinkoinen terassi, jolta katsella kadunvarren elämää ja nurkalla juoruavia asukkaita onneksi kompensoi kahvipettymyksen nopeasti.

lisbon6
lisbon7 lisbon9-horz
lisbon12 lisbon10
lisbon13 lisbon14
lisbon15

Kävimme viime Portugalin-matkalla Lissabonissa joulun alla. Saimme joululahjaostoksille suunnanneelta anopilta kyydin jonnekin Campo de Ouriquen nurkille, mistä otimme metron Graçan liepeille kiivetäksemme Nossa Senhora do Monten näköalapaikalle. Siellä ylhäällä tuo pyhimys katselikin kaupunkia ja sen toisella puolella seisovaa Jeesuspatsasta omasta lasiseinäisestä kopperostaan. Tältä näköalapaikalta saa ehkä parhaimmat näkymät Lissabonin ylle, Tejo-joelle ja toisen kukkulan päälle rakennetulle Castelo dos Mouros -linnakkeelle. Ihmettelen vain, että miten joku on saanut luvan rakentaa oranssin laatikkokerrostalon juuri näköalapaikan eteen. Maisema olisi nimittäin vieläkin täydellisempi ilman tuota järkälettä.

lisbon16
lisbon17 lisbon19
lisbon18 lisbon20
lisbon21 lisbon22
lisbon23 lisbon24
lisbon28pieni

lisbon25

Observa e absorve inquieto – havainnoi ja omaksu levottomasti.

lisbon29 lisbon30

Katselimme aikamme näköaloja ja istuimme sitten kivipenkille nautiskelemaan näköalatasanteelle suoraan paistavasta auringosta ja siitä ihanasta lämmöstä. Sää oli juuri täydellinen, sillä tavalla kirpsakka että neuleeseen ja kaulahuiviin kääriytyminen on mahdollista, mutta käsivarret ja nilkat eivät jäädy vaikka olisivatkin paljaat. Suomessa tällaisia päiviä on ehkä kaksi vuodessa, Portugalissa koko talven. Vieressämme kitaristi alkoi soittaa rockhittejä ja tasanteella tuli ja meni ihmisiä. Osa kulki ryhmänä oppaan perässä, toiset jäivät juomaan olutta nurmikolle. Missään vaiheessa näköalapaikalle ei kuitenkaan muodostunut tungosta, vaan siellä oli juuri sopivasti elämää. Vietimme kukkulan laella pari tuntia. Sen jälkeen kello alkoi olla jo sen verran, että meidän piti nousta ylös ja lähteä etsimään lounaspaikkaa, jos halusimme vielä syödä ennen kuin ne sulkisivat ovensa iltapäiväksi.

lisbon33 lisbon32
lisbon34-horz lisbon35
lisbon36 lisbon37
lisbon38 lisbon39

Laskeuduimme kukkulalta alas Rossiolle ja päätimme mennä testaamaan keskeisellä paikalla sijaitsevan Jardim das Cerejas -kasvisravintolan buffettia, sillä emme olleet ennen käyneet kyseisessä ravintolassa. Ruoka oli ihan perushyvää, palvelu ei niinkään, joten tuskin menemme toistamiseen. Kaikki kasvisravintolat, joissa olen Lissabonissa käynyt, ovat olleet jollakin tapaa vähän blääh. Seuraavaksi menen Aloha Caféhen, joka avasi juuri myös Lissaboniin ravintolan. Sesimbran ravintolasta ainakin saa superhyvää vegaanista ruokaa, joten tuskin Lissaboninkaan piste siitä kauaksi jää. Vahva suositus!

Rossiollakin oli piskuinen joulutori, mutta kuulemma Parque Eduardo VII:ssä olisi suurempikin sellainen. En ollut koskaan käynyt portugalilaisella joulutorilla, joten suuntasimme uteliaina sinne, pitkin Avenida da Liberdadea. Mieleen tulvi nostalgisia muistoja siltä kesältä, jonka asuin Lissabonissa ja kävin töissä Saldanhan lähellä, kävellen joka päivä Marques de Pombalin läpi kotimatkalla. Aukiolla seisoi edelleen sama koditon musta mies, joka seisoi siellä myös 2,5 vuotta sitten joka ikinen päivä. Satoi tai paistoi, siellä hän seisoo, lähes samassa paikassa päivästä ja vuodesta toiseen. Tuota miestä katsoessani mieleen tulvi loputtomasti kysymyksiä, mutta samalla tuli sellainen olo, että mies on näkymätön. Kääntävätkö kaikki jokapäiväiset hänen ohitseen kävelijät vain katseensa muualle, vai auttaako häntä joku? Entä jos hän onkin vastoin kaikkia oletuksia ihan tyytyväinen elämäänsä liikenneympyrän laidalla?

lisbon40 lisbon41
lisbon42 lisbon43

Siirryimme joulutorille, jossa myytiin käsitöitä, ruokia, vaatteita, saippuoita ja kaikenlaista muuta ihanaa, mutta emme kuitenkaan ostaneet mitään. Torilla oli pieni maailmanpyörä, luistelurata, pulkkamäki ja jopa pallo, jossa satoi tekolunta. Varsinainen winter wonderland siis! Palmujen alle rakennetulle luisteluradalle oli aivan järjetön jono, mikä tietysti huvitti suomalaista. Paljon vähemmällä jonottamisella muuten pääsee, jos menee luistelemaan Dolce Vita -ostarille. Käytiin siellä kerran elokuvissa ja huomattiin, että luistinratahan se sinnekin oli rakennettu ainakin joulun ajaksi.

Käytiin varmaan seitsemän kertaa leffassa joululoman aikana, koska Portugalissa se on vaan niin paljon halvempaa – Suomessa käydään ehkä kerran vuodessa. Ostareilla on monesti dinner+leffa tarjouksia 7 eurolla, jolloin leffaan pääsee käytännössä ilmaiseksi. Meillä on myös sellainen Meo-etukortti jolla pääsee kaksi yhden hinnalla (eli noin 3 e per henkilö) elokuviin. Mentiin Portugalissa katsomaan Vaiana ja Lionkin jo ennen joulua, kun Suomeen ne(kin) rantautuivat hieman jälkijunassa. Täytyy myös vähän rehvastella, että jälkimmäistä elokuvaa katsoessamme olin tyytyväisenä tapittanut osaksi hindinkielistä elokuvaa puolivälin tauolle asti, kun Zé sanoi kauhistuneen näköisenä huomanneensa vasta nyt, että elokuvassa on vain portugalinkieliset tekstitykset. No, enpä ollut minäkään huomannut ettei tekstit olekaan englanniksi, joten taisi niiden lukeminen sitten sujua ihan smoothisti. 😀

lisbon44 lisbon45

Joulukuinen päivä Lissabonissa päättyi kävelyllä Campoliden rautatieasemalle, josta menimme samaa matkaa kotiin Zén kaverin kanssa. Ilmeisesti kätevin tapa päästä Sesimbrasta töihin Lissaboniin onkin auto+juna+kävely -yhdistelmä. Siihen vierähtää sellaiset puolitoista tuntia suuntaansa.

Aika monta kilometriä tuona joulukuisena päivänä tuli tallusteltua pitkin Lissabonin katuja. Se kaupunki on välillä loistavan kaunis, välillä rosoisen rappioromanttinen, välillä suoranaisen ruma ja vähän likainen, mutta aina yhtä hurmaava. Silti paras näköala Lissabonista aukeaa Tejo-joen, Almadan lähiöiden ja mäntymetsien takana siintävälle Arrábida-vuoristolle, koska koti on siellä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Before Christmas we did a day trip to Lisbon. We started by clambering up to the hill of Graça, where there is a viewpoint of Our Lady of the Hill. The views over the city, river Tagus and the Moorish Castle are probably the best from here. On the way up the hill it is impossible not to stop all the time to admire the cute streets with tiled houses, detailed balconies, small stores and laundry drying outside the windows. We also stopped for coffee in a traditional tasca, and ate our snacks on the sunny terrace (better be sunny, if my garoto coffee is not prepared properly!). We stayed on the hilltop for two hours looking at the views, enjoying the sun, looking people come and go and listening to a guitarist playing rock hits. It was just perfect! Eventually we had to start descending down again to be on time for lunch. We tried the Jardim das Cerejas vegetarian buffet, which was okay but nothing that special. I would recommend going to the newly-opened Aloha Café instead. There was a small Christmas market on Rossio as well, but we went to see a bigger one at Parque Eduardo VII. There were nice stalls, fake snow activities and even a skating track with a huge line! Quite funny. At the Dolce Vita mall there was also a skating track but with much less queue. We ended out Lisbon day by walking to the Campolide train station from where we left towards home. Lisbon is such a ruggedly beautiful city, especially its light, but after all the best view is towards the Arrábida mountains on the other side of Tagus.

Pantanal: Aamun ratsastus tulvasavanneilla

Ratsastusretki on monen valinta Pantanalin luontoon tutustumiseen, ja niinpä meilläkin safarireissun ohjelmaan sisältyi aamuinen ratsastusretki ja maisemien katselua hevonselkäperspektiivistä. Toisena varsinaisena päivänä Pantanalissa siis nousimme uljaiden ratsujen selkään ja lähdimme laukkaamaan tukka ja hevosen harja hulmuten pitkin ruohoa kasvavia tulvasavanneja aamunkoitteessa…

Vitsit sikseen, sillä todellisuus retkelle lähtiessä ei ehkä ihan vastannut kyseistä mielikuvaa. Minua nimittäin jännitti suht pienikokoisen maalaishevosenkin selkään nouseminen, sillä olin viimeksi ollut hevosen selässä lapsena, ja ratsun lähdettyä yhtäkkiä ravaamaan en osannut muuta kuin kiljua ja puristaa satulan kauhukahvaa. Vaadin saada alleni pienimmän ja rauhallisimman mahdollisen hevosen, reissukaverini taas laitumen suurimman ja villeimmän.

riding8 riding1
riding2 riding5
riding3 riding4

Tällä kertaa pelkoon ei ollut aihetta, sillä minulle osoitettu ratsu oli jopa liiankin rauhallinen. Koni jäi heti lampsimaan jonon hännille ja sitä sai oikein patistaa eteenpäin, ettemme jäisi liikaa jälkeen muusta porukasta. Mielenkiinto oli enemmän mehevissä ruohotupoissa kuin eteenpäin kävelemisessä, ja monta kertaa pysähdyimme rouskuttamaan ruohoa, kun olisi pitänyt vaikka ylittää lätäkkö. Oppaamme käski potkimaan hevosta kantapäillä kylkiin, mutta en minä raaskinut. Hitaasta menosta huolimatta tunsin itseni satulassa melkein kuin oikeaksi paikalliseksi gaúchoksi konsanaan – ainakin silloin kuin eteenpäin meno sujui jouhevammin.

Liikkeelle lähdimme aamulla heti aamiaisen jälkeen. Sain luvan ottaa mukaani repun, koska täytyihän mukaan saada kaikenlaista kamerasta kännykkään ja vesipulloon. Ihmeekseni meille iskettiin jopa kypärät päähän – Xaraésin majatalo selkeästi piti huolta asiakkaistaan. Oppaalla sellaista ei tietenkään ollut, mutta eipä se cowboybootsien ja -hatun kanssa oikein olisi sopinutkaan.

Ratsastimme noin puolentoista tunnin lenkin Pantanalin tulvasavanneilla, jotka olivat kuivalla kaudella melko helppokulkuisia. Muutama suurempi vesilätäkkö tuli vastaan, jolloin jännitti, ettei hevonen vain liukastuisi tai kompastuisi mihinkään. Emme juuri bongailleet eläimiä, paitsi joitain lintuja tietysti. Kuljimme saman maatilan läpi, jolla olimme pysähtyneet veneretkellämme, ja näimme saman kirkkaansinisen hyasinttiara-pariskunnan istuvan puussaan.

riding6 riding9
riding7 riding10
riding11 riding12
riding13

Puolitoista tuntia hurahti satulassa ohitse aivan liian nopeasti, ja kohta olimme jo palanneet majatalomme pihamaalle ja silittelimme meitä kantaneita samettiturpia. Olin rentoutunut satulassa nopeasti ja jopa nautin ratsastusretkestä vehreiden maisemien läpi, mistä olin melko ylpeä. Myös se yhteys, joka hevosen ja ratsastajan (tällaisenkin, joka ei tiedä miten hevosta ohjataan) välille syntyy oli mahtavaa kokea. Tietysti tuo yhteys on varmasti paljon syvempi jos hevosen selässä viettää enemmänkin aikaa. Reilun tunnin jälkeen oma takalistoni oli kuitenkin jo sen verran hellänä, että taisi tuo kuitenkin olla ihan sopivan mittainen aloitus ratsastusuralle. Haaveissani on ollut ties kuinka kauan ratsastusvaellus Mongolian aroilla, mutta sitä varten täytyisi ehkä treenata tätä touhua vähän lisää. Ainakin voitin pelkoni ja nousin onnistuneesti hevosen selkään jopa pysyen siellä!

Myös retkiryhmäämme kuulunut ehkä 3- tai 4-vuotias pikkutyttö pääsi isänsä kanssa ratsastukselle mukaan.

Aamuratsastuksen jälkeen oli paljon aikaa ennen iltapäivän retkeä, joten vietin osan siitä tarkkailemalla majatalomme ohi virtaavan joen elämää. Joen penkalla juoksenteli mustavalkoinen tegu-lisko, joka muistuttaa hieman varaania. Seurailin ja valokuvailin sen touhuja jonkin aikaa. Aika hauskannäköinen kaveri.

riding15
riding16 riding20

riding14

Kylläpä haukotuttaa…

riding17
riding22-horz riding18
riding21 riding19

Joessa tietenkin uiskenteli isompiakin liskoja, eli useita häijyn näköisiä kaimaaneita. Niiden takia en alas veden äärelle viitsinyt mennäkään. Bongasimpa jälleen myös kauniin kirkkaanvärisen, pikkuruisen jacamar-linnun. Vietin joen penkalla, suuren puun varjossa ja ihanassa luonnon hiljaisuudessa tovin jos toisenkin. Siinä oli jotenkin sellainen täydellinen kesäpäivä -fiilis. Jossain vaiheessa taisin kuitenkin siirtyä keskipäivien vakiopaikkaani eli riippumattoon.

Iltapäivällä lähtisimme patikoimaan, ja viidakon tutkiminen jalkaisin oli ehkä yksi Pantanalin-reissun odotetuimpia aktiviteettejä! Siitä siis lisää seuraavaksi.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Horseback riding is a popular way to get to see the nature of Pantanal, and also our safari trip included a riding tour. I was a little nervous because I had only ridden once as a child, and that time made me a bit scared. Now there was nothing to worry about, since my relatively small country horse was super calm, even too slow, and I was able to relax and enjoy the ride, feeling almost like a local gaúcho. My horse was more interested in munching on the grass than walking forward, and we were always the last pair in the queue. 1,5 hours of riding through the grasslands and flood savannas passed by almost too quickly and soon we were petting our carriers on their noses back at the lodge. There was still plenty of time before the afternoon trip, and I spent some of it by the river following an Argentine black and white tegu lizard and hanging out in the shade of a tree. It felt like a perfect summer day, just with the exception of the evil-looking caimans down in the river staring at me. After lunch we would go hiking in the jungle, which was one of the most awaited activities of the whole trip. More about that next time!

Curitiba Free Walking -kävelykierroksella

Olin Curitibassa, Brasiliassa viime syksyn tekemässä työharjoittelua. Kaupunkiin tuli käytyä tutustumassa ilmaisella kävelykierroksella, jotka ovat suosittuja Euroopankin kaupungeissa. Kierroksia vetävät monesti nuoret aikuiset tai opiskelijat, ja ideana on maksaa heille omantunnon mukaan vaivanpalkkaa, eli kierrokset eivät kuitenkaan oikeasti ole täysin ilmaisia. Oppaana toimii yleensä paikallinen, joka tuntee kaupunkinsa historian ja osaa värittää tarinoitaan mielenkiintoisella nippelitiedolla. Curitibassakin kierrosta vetävät Hospitality and Tourism Management -opiskelijat. Tarjolla on historiallisen keskustan alueelle keskittyvä kierros sekä englanniksi että portugaliksi, mutta muissa Brasilian kaupungeissa kuten Riossa, São Paulossa tai Salvadorissa ilmaisia kävelykierroksia löytyy vähän joka lähtöön. Esimerkiksi FreeTour.com-sivustolta voi etsiä kierroksia kaupungeittain.

Curitiban pieni historiikki

Curitiba on brasilialaisen Paranán osavaltion pääkaupunki. Curitiba, tupin kielestä englanniksi käänettynä Pine Nut Land, on perustettu vuonna 1693, jolloin Guaraní- ja Kaingang-alkuperäiskansojen 10-vuotinen sota portugalilaisia siirtomaaherroja vastaan päättyi tappioon. Curitiba oli aluksi karjankasvatuksen ja pienimuotoisen maanviljelyn markkinakeskus. Kaupunki kasvoi 1800-luvulla, eikä vähiten eurooppalaisten maahanmuuttajien takia. Eniten sinne saapui saksalaisia, italialaisia, puolalaisia ja ukrainalaisia, ja curitibalaisten sukunimet ovat vieläkin iloinen sekamelska eri maalaisia nimiä. Voimakkain kasvu tapahtui kuitenkin 1960-luvulla, mutta Curitiban tehokkaan kaupunkisuunnittelun ansiosta se on välttänyt monet muiden brasilialaiskaupunkien ongelmat. Rikollisuus on brasilialaisittain vähäistä ja Human Development Index on Curitibassa 0,856, mikä ylittää esimerkiksi Portugalin ja Puolan HDI-lukemat. Kaupunki onkin voittanut julkisella liikenteellään, laadukkailla puistoalueillaan, tehokkaalla infrastruktuurillaan ja laajoilla julkisilla palveluillaan mm. Global Sustainable City -palkinnon vuonna 2010 ja sitä pidetään parhaana asuinkaupunkina Brasilian suurista kaupungeista.

freewalk14

freewalk1

Nämä tuubit ovat pikabussien pysäkkejä, vähän kuin maanpinnan metroasemia.

freewalk2-horz freewalk3

freewalk4

Curitiban kävelykatu – Rua XV de Novembro.

universidadefederal

Paranán liittovaltion yliopiston päärakennus iltavalaistuksessaan.

Curitiban kävelykierros alkoi kokoontumalla Paranán yliopiston päärakennuksen portaille Praça Santos Andrade -aukiolla. Yläpuolella ainoa kuva, jonka tuosta kauniista rakennuksesta olen napannut – senkin kännykällä yöaikaan. Kierrokset järjestetään aina lauantaisin kello 11 alkaen ja ne kestävät noin 2,5 tuntia.  Sää oli pilvinen, kuten Curitibassa monesti. Harmaa sää ei juuri tee oikeutta millekään kaupungille, mutta vettä ei sentään satanut. Oli syyskuun alku, eli kevät teki Curitibassa tuloaan. Olin paikalla suomalaisittain (kerrankin!) aika tasan yhdeltätoista, mutta jouduimme odottelemaan hetkisen, jotta suurin piirtein kaikki kierrokselle ilmoittautuneet olisivat kasassa.

Aloitimme tutustumalla yliopistorakennuksen sisätiloihin, minkä jälkeen lähdimme kävelemään pitkin Rua XV de Novembroa, joka muuttuu yliopiston takana kävelykaduksi. Sinne eivät kaupungille ominaiset keltaiset bussit tai oranssit taksit saa ajaa. Kävelykatu Curitiban sydämessä on hyvin samanlainen kuin Euroopankin kävelykadut: erilaisia liikkkeitä, kahviloita ja vaatekauppoja löytyy, kuin myös penkkejä joilla istuskella take away -kahvinsa kanssa. Osa kävelykadun puista ei ollut vielä tehnyt uusia lehtiä, osa ei varmaan ollut niitä talveksi pudottanutkaan. Keväänkeltaiset kukkaistutukset loistivat ja lapsille myytiin värikkäitä heliumpalloja. Kodittomat nukkuivat penkeillä ja alkuperäisamerikkalaiset yrittivät tienata leipää pöytään myymällä leluja, vaatteita ja muuta tavaraa.

Ennen kävelykadulle astumista saimme kuitenkin kuunnella tietoa Curitiban julkisen liikenteen järjestelmästä, joka on Brasilian mittakaavassa todella toimiva ja edistyksellinen. Noin 3,2 miljoonan asukkaan metropolialueella ei ole metroa, lähijunia tai raitiovaunuja, vaan liikenne on ainoastaan linja-autojen varassa. Busseilla on kuitenkin tarkat aikataulut ja niitä jopa noudatetaan hyvin – toisin kuin vaikkapa Riossa, missä bussipysäkillä odotteluaika oli arpapeliä. Erilaiset bussityypit myös pitävät huolen siitä, että pikabusseja kulkee. Esimerkiksi punaiset bussit ajavat asuinalueiden terminaaleilta suoraa sinne, minne ihmiset ovat menossa töihin, eli pilvenpiirtäjien täplittämille liikealueille, ja pysähtyvät vain ”tuubeiksi” kutsutuilla bussiasemilla, joita ei ole turhan tiheään. Lisää Curitiban bussijärjestelmästä voit lukea täältä (vain portugaliksi).

freewalk8
freewalk6 freewalk9
freewalk10-horz freewalk11

freewalk13-horz

Paco da Liberdade sekä Água pro Morro -patsas.

freewalk12
freewalk15 freewalk13_1

Paço da Liberdade – vapauden palatsi

Seuraava pysähdyspaikka oli Paço da Liberdade – vapauden palatsi. Vuonna 1916 valmistuneessa koristeellisessa rakennuksessa sijaitsi muuten Curitiban ensimmäinen hissi. Nykyään se toimii kulttuurikeskuksena, missä järjestetään näyttelyitä. Viihtyisä kahvilakin rakennuksesta löytyy. Hauskana ideana siellä oli tarjota asiakkaille ilmaiseksi ”runopaketteja”, paperipusseja, joista löytyi brasilialaisten runoilijoiden teoksia. (Myönnän, että vein yhden kotiin enkä ikinä saanut luetuksi niitä runoja.)

Paço da Liberdaden takana sijaitseva Água pro Morro (vettä kukkulalle) -niminen patsas on curitibalaisen Erbo Stenzelin käsialaa ja sen on sanottu kuvaavan Anita Cardoso Nevesiä, naista joka poseerasi Rio de Janeiron taidekoulun opiskelijoille ja jonka kanssa Stenzelillä oli siellä rakkaussuhde. Kuvanveistäjä oli sukujuuriltaan itävaltalais-saksalainen, eikä hänen perheensä hyväksynyt suhdetta köyhän, mustan naisen kanssa, joten Neves ei lähtenyt Stenzelin kanssa takaisin Curitibaan, intohimoisesta kirjeenvaihdosta ja rahalähetyksistä huolimatta. Kierroksella patsaan sanottiin kuitenkin esittävän vettä kantavaa mustaa naisorjaa, joten mene ja tiedä, kiinnostava tarina joka tapauksessa. Patsasta kutsutaan myös nimellä ”Maria Lata d’Água”. Myös aukiota ympäröivät värikkäät rakennukset olivat kauniita katsella.

freewalk18

freewalk16

Curitiban toinen puoli – mielenkiintoisia lisäketaloja kerrostalon katolle rakennettuna.

freewalk20

freewalk19

Nämä kaverit pitävät Curitiban kadut puhtaina yötä päivää.

freewalk21 freewalk23
freewalk23_1-horz freewalk25

freewalk26

Bondinho da Leitura – minikirjasto vanhassa raitiovaunussa.

freewalk27freewalk24-horz

freewalk29

Paranán osavaltion pääkirjasto.

freewalk30

Rua das Flores, kukkakatu

Jatkoimme matkaamme kävelykatua pitkin, ihaillen suihkulähteitä, kukkivia puita ja kolonialismin aikaisia värikkäitä rakennuksia. Tätä kävelykadun pätkää sanotaankin Rua das Floresiksi, kukkakaduksi. Curitibassa on kauniita vanhoja rakennuksia yllättävän paljon, mutta niitä ei ole oikein onnistuttu säilyttämään kauniina kokonaisuutena, vaan niiden välistä kohoavat rumat betoniset tornitalot hallitsevat enemmän katukuvaa. Kaupunki on silti monesta kohtaa mukavan värikäs.

Kävelykadulle on parkkeerattu vanha punainen raitiovaunu, Bondinho da Leitura. Se ei ole koskaan ajanut pitkin Curitiban katuja, vaan se hankittiin São Paulon osavaltiosta asti lapsiparkiksi vilkkaalle ostoskadulle 70-luvulla. Myös turisti-infona toiminut sympaattinen raitiovaunu on nykyisin minikirjasto.  Kävimme katsomassa myös suurempaa kirjastoa, eli Paranán osavaltion pääkirjastoa, jonka edustalla liehuivat niin Brasilian kuin Paranánkin liput.

freewalk31

Curitiban katedraali, puistoelämää ja Tiradentes-aukion taksitolppa.

freewalk32 freewalk32_1
freewalk34-horz freewalk37

freewalk36-horz

Portugalilaisten pystyttämä kivipaasi vuodelta 1693 ja Tiradentesin patsas samannimisellä aukiolla.

freewalk38

Curitiban nollapiste.

Praça Tiradentes

Praça Tiradentes oli seuraava kohteemme. Kyseessä on Curitiban vanhin aukio, jonka on paikallisen legendan mukaan valinnut Tingüi-intiaaniheimon päällikkö Tindiqüera asuinpaikaksi ensimmäisille seudulle muuttaneille ihmisille ennen paikalla virranneen Atuba-joen varrella. Aukiolla on myös historiallinen Kristuksen ristinmerkkiä kantava monoliitti, joka on pystytetty vuonna 1693 Portugalin kuninkaan vallankahvaan tarttumisen (vai pitäisikö sanoa vallankaappauksen?) ja kaupungin virallisen perustamisen hetkellä. Monoliitin vieressä on toinen varsin vaatimattoman näköinen kivipaasi, joka on kaupungin nollapiste, mistä on mitattu etäisyydet eri paikkoihin, kuten São Pauloon, Santa Catarinan osavaltioon, Iguassun putouksille ja rannikolle Paranaguán satamaan. Moniliitissä on Maltan risti ja se symboloi Portugalin laillista valtaa ja ”oikeudenmukaisuutta”. Kierroksen vetäjät kertoivat kiinnostavasti aukioon kytkeytyvästä historiasta, eivätkä peitelleet tunteitaan Portugalin siirtomaavallasta.

Ei liene sattumaa, että aukio on nimetty juuri Tiradentesin mukaan ja hänen patsaansa löytyy aukiolta myös. Tiradentes eli Joaquim José da Silva Xavier oli 1700-luvulla elänyt vallankumouksellinen, joka oli johtamassa Inconfidência Mineira -nimistä itsenäisyysliikettä. Liike halusi Brasilian vapautuvan Portugalin kolonialismivallan alta ja muodostavan itsenäisen valtion. Aikeet kuitenkin paljastuivat ja Tiradentes hirtettiin julkisesti. Nykyisin hän on Brasilian kansallissankari. Tiradentes oli oikeudenkäynnin aikana keksitty haukkumanimi, joka tarkoittaa ”hampaiden vetäjää”. Siitä voikin päätellä miehen olleen yhdeltä ammatiltaan hammaslääkäri.

Aukion laidalla seisoo myös vuonna 1893 valmistunut Curitiban katedraali, jota ennen samalla paikalla on ollut kirkko jo vuodesta 1668 lähtien. Kävin siellä sisällä eräänä toisena päivänä. Ihan hieno kirkko holvikaarineen, mutta mielestäni se on ulkoa kauniimpi kuin sisältä.

freewalk39

freewalk38_1

Alkuperäisamerikkalaisten naisten tekemiä värikkäitä koreja Curitiban katedraalin vieressä.

freewalk40 freewalk41
freewalk44
freewalk43

Largo da Ordem

Sitten stoppasimme kaupungin viralliselle katutaidetienpätkälle, eli Museu na Ruaan, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti museota kadulla. Poty Lazzarotto -niminen curitibalainen taiteilija on luonut Travessa Nestor de Castro -kadulle upeita seinämaalauksia. Yksi maalaus esittää Largo da Ordem -aukion markkinoita, toinen Curitibaa ja sen asukkaita, araukariapuita unohtamatta. Näiden töiden yhteyteen on syntynyt muitakin kiinnostavia maalauksia.

Viimeiseksi kävelimme Largo da Ordemille, joka on Curitiban historiallisen keskustan sydän. Aukion keskellä on vanha lähde, jossa vilkkaille markkinoille tulleet ihmiset juottivat hevosiaan ja muulejaan. Torilla järjestetään edelleen ”hippimarkkinat” joka sunnuntai. Saksalaistyylisen Igreja da Ordem -kirkon ja portugalilaistyylisen Casa Romário Martins -nimisen valkoisen talon (nykyisin kulttuurikeskus) sanotaan olevan kaupungin vanhimpia laatuaan. Ainakin jälkimmäinen muistuttaa kovasti samanikäisiä rakennuksia miehen kotitilalla Portugalissa. Largo da Ordemilla on paljon baareja ja ravintoloita, mutta se on myös kaupungin huumekauppiaiden lempipaikka, joten yöaikaan kannattaa pitää varansa. Kaverini todisti rikollisten välistä ampumavälikohtausta juuri täällä.

freewalk45
freewalk46

freewalk41_1

Largo da Ordem, mistä löytyy niin saksalaista kuin portugalilaistakin arkkitehtuuria.

freewalk48
freewalk49 freewalk52-horz
freewalk50

Memorial de Curitiba – alkuperäiskansojen perinteitä

Kierros loppui modernille Memorial de Curitiballe, jossa on monikäyttöisiä kulttuurin ja tieteen tiloja. Ehkä kiinnostavin yksityiskohta on kuvanveistäjä Elvo Benito Damon käsialaa oleva 15-metrinen Rio dos Pinhões -taideteos, jossa on tuhansia savesta muotoiltuja yksityiskohtia. Lattiaa halkova teos esittää jokea, johon on säilötty araukaria-puista saatavia käpyjä ja männynsiemeniä, joita alueen alkuperäiskansat ovat kierroksen vetäjien mukaan perinteisesti säilöneet kylmiin virtoihin. Minä jopa ostin kerran kourallisen näitä ravinteikkaita männynsiemeniä maistettavaksi, mutta niitä olisi pitänyt keittää ilmeisesti vähintään tunti, mikä olisi ollut neuroottisen tarkan vuokraemäntäni mielestä kaasun tuhlaamista. En sitten ikinä päässyt maistamaan juuri näitä männynsiemeniä, mutta onneksi on pinjansiemenet.

Curitibassa näytetään olevan ylpeitä alueen juurista alkuperäiskansojen maina ja lukemattomat paikannimet tulevat heidän kielestään. Kuitenkin heidän asemansa yhteiskunnassa on edelleen surkea, kulttuurinsa ovat edelleen uhattuja tai jo hävinneitä ja maat on suurimmaksi osin varastettu maatalouskäyttöön. Paranássa Guaraní-intiaaniheimon edustajat elävät köyhissä kylissä, tienlaidassa pressujen alla tai yrittävät tienata elantoaan kaupungeissa, missä kohtaavat syrjintää. Alkuperäisbrasilialaisten liikkeet ja niitä tukevat organisaatiot yrittävät kuitenkin saada muutosta aikaan. Ehkä joku päivä Curitibakin voi kantaa tupinkielistä nimeään ilman tällaista sydäntäsärkevää ristiriitaa.

Tältä siis näyttää Curitiban keskustassa. Mitäs tykkäsit, poikkeaisitko kaupungissa Etelä-Brasiliaan suuntautuvalla reissullasi?

Curitiba Free Walking -kierroksista löydät lisätietoa kierroksen kotisivuilta sekä FreeTour.com-sivustolta. Opiskelijoille tiedoksi, että CIMO:n kautta voi hakea Curitibaan tuettuun työharjoitteluun, jollaisessa itsekin olin.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Last fall I did an internship in Curitiba, Brazil, and one cloudy Saturday attended a Free Walking tour through the historical city center. We met at the Praça Santos Andrade, continuing to the pedestrian streer Rua XV de Novembro, after learning about the efficient public transport of Curitiba. We stopped at the Paço de Liberdade, Palace of Liberty, behind which there is a statue of a black woman carrying water, called Água pro Morro. After learning the story behing the statue, we continued to Rua das Flores, a part of the pedestrian street with blooming trees and a cute tram carriage that serves nowadays as a mini library.

We also passed by the main library of the state of Paraná on our way to Praça Tiradentes, where two important but modest monoliths stand. One dates back to 1693 when the Portuguese won the 10-year was against the Guaraní and Kaingang indigenous tribes who inhabited the area, and took over the rule. The other one is the ground zero of the city, from where the distances were measured. It’s probably not a coincidence that the square is named after Tiradentes, a national hero and a revolutionary who was leading a movement for independent Brazil. He was also a dentist, as one can guess from his nickname ”teeth puller”. We also admired some colorful street art at Travessa Nestor de Castro street, and visited Largo do Ordem. The tour ended at Memorial de Curitiba, where the most interesting detail was the small stream on the floor, which visualized the traditional indigenous way of preserving the nutritious pine nuts. You can learn more about the Curitiba Free Walking tours from their website.