Pieni lettiopas Afrikkaan

Oletko haaveillut ottavasi näyttävät pikkuletit päätäsi koristamaan seuraavalla Afrikan matkallasi, mutta et ole ihan varma, miten letitysprosessi toimii ja mitä lettien kanssa täytyisi ottaa huomioon? Ei enää huolta, sillä tämä juttu on juuri sinulle tarkoitettu! Kerron edellämainitut asiat askel askeleelta, sekä paljon muuta pikkuletteihin liittyvää ensikäden tietoa. Omat kokemukseni perustuvat puhtaasti yhteen Afrikan maahan, Sambiaan, ja voi olla, että letitys sujuu jossakin toisessa Afrikan maassa aivan eri tavalla. Miehillä ei juuri lettejä näkynyt, vaan miesten hiukset pidettiin lyhyinä tai harvoin rastoilla, joten tämä postaus keskittyy nimenomaan naisten letteihin. Siitä huolimatta kehotan myös miehiä käymään paikallisella parturilla!

Pikkuletit ovat olleet tiivis osa afrikkalaisia kulttuureja jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Leteillä on voitu ilmaista mm. uskontoa, sukulaisuussuhteita, siviilisäätyä, varakkuutta, sosiaalista statusta, ikää, valta-asemaa ja etnisyyttä. Monilla heimoilla on ollut oma lettikuvio, josta heimon jäsenen on voinut tunnistaa. Tietyt letitystyylit ovat voineet myös liittyä juhliin ja muihin erikoistilanteisiin kuten häihin tai sotavalmisteluihin. Letteihin ja hiustyyleihin on myös liittynyt monia uskomuksia.

letti7

Kulttuurinen appropriaatio ja pikkuletit

Ennen kuin alan jakaa lettivinkkejä, haluaisin kiinnittää huomiota asiaan nimeltä kulttuurinen appropriaatio (cultural appropriation). Maailma ei ole eri värisille ihmisille tasa-arvoinen paikka, vaikka sen tietenkin pitäisi olla. Valkoiset ihmiset ovat valitettavasti edelleen paremmassa asemassa kuin mustat ihmiset ja meillä on enemmän valtaa käytettävissämme. Monet väittävät, ettei valkoisten ihmisten pitäisi tämän takia käyttää ollenkaan afrokulttuureista kumpuavia vaatteita, hiustyylejä kuten pikkulettejä, tai muitakaan kulttuurin ilmentymiä. Sen sanotaan viestittävän (usein silkkaa ajattelemattomuuttaan) ajatusta, että mustat ihmiset ja heihin kohdistuva rakenteellinen ja väkivaltainen rasismi olisivat yhdentekeviä, mutta kulttuurinsa ovat cooleja ja vapaasti kaikkien omittavissa. Toisaalta, mustien on paljon vaikeampi laittaa vaikka juurikin ne hiuksensa länsimaiseen sileään tyyliin käkkärän hiuslaadun takia, vaikka joskus tästä voi riippua jopa työpaikan saaminen. Pätee varmasti Euroopassa ja USA:ssa, jossa valtaväestö on valkoista ja värilliset vähemmistöt kärsivät rasismista.

Mutta entäs, kun ollaan Afrikassa? Kun valtaväestö on mustia ja itse on valkonaamana täysin ulkopuolinen heidän kulttuurissaan? Tein viime kesänä Sambiassa ihmiskokeen ja tarkkailin saamaani huomiota pikkuletit päässä. En kuitenkaan väitä, että syy lettien ottamiseen olisi kuitenkaan ollut mitenkään objektiivinen, sillä pidän hiustyyliä yksinkertaisesti kauniina. Olin pari kuukautta ihastellut sambialaisnaisten upeita lettikampauksia kaikkialla ympärilläni, ja halusin sellaisen itsekin. Jos olin ilman pikkulettejä saanut osakseni etenkin maan pääkaupungin Lusakan köyhemmillä alueilla kulkiessani aivan tarpeeksi osoittelua, huutelua ja naurua, niin nyt sitä vasta tulikin. Nauru oli useimmiten hyväntahtoista, mutta joskus harvoin hieman ivallistakin, oli ne letit sitten päässä tai eivät. Monet sambialaiset naiset kuitenkin tulivat myös kehumaan vuolaasti lettejäni, kyselivät missä olin ne otattanut ja sanoivat niiden jopa sopivan minulle hyvin, vaikka olenkin valkoinen. Yhtään negatiivista kommenttia en lettieni kanssa saanut, sen sijaan lettien viestimä yritys sopeutua muukalaisena sambialaiseen kulttuuriin sai positiivista kaikua. Sama päti chitengen käyttöön, vaikka se päällä en kovin kauaksi majapaikastamme lähtenytkään – valkoinen tyttö perinteisen kietaisuhameen kanssa herätti huvittuneisuutta, mutta olin aistivinani ilmassa myös pientä ylpeyttä, että joku niin selvästi ulkopuolinen halusi pukeutua paikalliseen perinteiseen vaatteeseen. Isäntäväkemme olisi esimerkiksi välttämättä halunnut ottaa meidät mukaansa kirkkoon, ja ehdottomasti chitenge päällä.

Lopputulemana olen itse sitä mieltä, että afrotyylisiä pikkulettejä tuskin kannattaa valkoisen naisen ottaa länsimaisen kulttuurin parissa – se on hieman outoa, eikä sillä ainoastaan saata loukata muita, vaan se on myös poliittinen teko, halusi sitä tai ei. Afrikkalaisen kulttuurin parissa oleskellessaan jokainen käyttäköön omaa harkintaansa – minä päätin ottaa Sambiassa letit, ja jaan nyt jopa vinkkejä sille, joka päätyy samaan ratkaisuun kuin minä. Tärkeintä on tiedostaa ilmiön olemassaolo ja toimia rasismin kitkemiseksi maailmasta.

letti3
letti4 letti6

1. Varaa aika kampaajan salonkiin

Letit kannattaa ehdottomasti ottaa sellaisessa kampaamossa, jota tavan paikallisetkin käyttävät – eli jollain valitsemasi afrikkalaiskaupungin tavallisella asuinalueella sijaitsevassa kampaajan salongissa, missä katto on aaltopeltiä, seinät vuorattu eri kampauksia esittävillä leikekuvilla ja peilit lohkeilleet sieltä täältä. Siellä pääset juttelemaan kiireettä paikallisten naisten kanssa, kun nämä letittävät tukkaasi tai ovat itsekin laitattamassa hiuksiaan ojennukseen. Jos ymmärrät kieltä, kuulet mehevimmät juorut, parhaat vinkit lastenkasvatukseen (”Go sleep now or I’ll hit you!”) ja uusimmat uskonnolliset pohdinnat (”I heard that Hindus can believe in many gods…” ”That’s completely stupid, go read your Bible!”). Laitatin itse lettini Sambiassa, tarkemmin sanottuna pääkaupunki Lusakan Chunga-nimisellä slummialueella. Kuulin monituntisen letityssession aikana kaikennäköistä, mutta parhaiten mieleeni jäi tarina äidistä ja vauvasta, joka muuttui ihmispäiseksi käärmeeksi kun äiti ei noudattanut Jumalalta saamiaan ohjeita olla pesemättä vauvaa vesivadissa. Vaikutti siltä, että afrikkalainen musta magia ei ole Sambiasta todellakaan kuollut, vaan elää ja potkii vahvan kristinuskon rinnalla. Kampaajan penkissä siis voi oppia yllättäviäkin asioita paikallisesta kulttuurista.

Kampaamoita löytyy varmasti asuinalueiden läpi vieviltä pääkaduilta, joilla on muitakin liikkeitä. Mieluisan kampaamon löydettyäsi sovi kampaajan kanssa, millaiset ja kuinka pitkät letit haluat. Jos et ole varma, niin hänellä on luultavasti antaa ehdotus, millainen lettikampaus valkonaamalle parhaiten sopii. Mikäli olet onnekas ja kampaajalta löytyy tarvittavat hiuskuidut jo valmiina, siirry suoraan kohtaan 3. Muutoin käy ostamassa haluamasi väriset kuituhiukset.

letti12 letti11

2. Hanki letteihin tarvittavat kuituhiukset

Letit voi toki tehdä myös ainoastaan omista hiuksista, mutta paljon näyttävämmät niistä saa, kun käyttää vahvikkeena kuituhiusta. Mikäli kampaajallasi ei ole haluamaasi väriä (kuten tuollainen tummanvaalea yhdistettynä vaaleaan punaruskeaan, jotka itse halusin), sinun täytyy luultavasti ostaa hiukset itse. Se tulee myös halvemmaksi. Sambiassa näitä kuituhiuksia kutsuttiin nimellä ”wigs”, eli peruukit. Ainakin afrikkalaiskaupunkien keskustoissa on kauneustuotekauppoja, joissa myydään kaikkia mahdollisia kuituhiusvärejä ja -malleja. Myös keskustan ulkopuolella on paljon jälleenmyyjiä, mutta näiden valikoimat voivat olla rajattuja. En enää tarkalleen ottaen muista montako pakettia kuituhiusta itse hankin, mutta luultavasti niitä oli noin 10, koska halusin leteistä täyspitkät. Aivan kaikkea ei kuitenkaan letteihin käytetty. Paketti kuituhiusta ei maksanut paljoa, suurin piirtein yhden euron luokkaa.

letti13-horzletti8

3. Marssi kuituhiuspaketteinesi kampaamoon sovittuun aikaan

Valmistaudu viettämään kampaajalla tovi jos toinenkin, sillä letitys on melko hidasta puuhaa. Pukeudu mukaviin ja tarpeeksi lämpimiin vaatteisiin ja ota mukaan ainakin juotavaa, ehkä pientä evästäkin. Haluat tehdä olosi mahdollisimman mukavaksi, sillä letittäminen on melko kivuliasta touhua. Kampaajan helläkätisyydestä riippuu, kuinka paljon hiuksia revitään letin juurta letittäessä. Välillä olisi tehnyt mieli tirauttaa pieni tuskan kyynel, mutta kampaamon naiset olisivat varmaan sanoneet, että ”Hahaa, look at the white girl crying!” Kyllä sen hampaat irvessä kesti. Mitäpä sitä nainen ei tekisi kauneutensa eteen?

Oma letityssessioni taisi kestää 5-6 tuntia, ja letittämässä oli parhaillaan neljä ihmistä. Kaikki eivät todellakaan ollet kampaajia, vaan paikalle sattuneita tuttuja naisia jotka ryhtyivät auttamaan. Osa vain kummasteli pohjoista sileää hiuslaatuani. Maksoin letityksestä noin 30 euroa, ja hinta kannattaa aina sopia kampaajan kanssa etukäteen.

letti1
letti2

4. Hoida päänahkaasi ja lettejäsi

Kampaajan käsittelyn jälkeen päänahkasi huutaa luultavasti hoosiannaa. Ensimmäinen yö uusien, vielä hyvin tiukkojen lettien kanssa ja repimisestä toipuessa on pahin. Osta siis jo etukäteen valmiiksi päänahkaan levitettävää, kiristystä ja kutinaa lievittävää scalp sootheria, äläkä ujostele sen levittämisen kanssa. Lettituotteita löytyy varmasti ainakin supermarketeista, sillä niille on Afrikassa luonnollisesti kysyntää. Dark and Lovely -merkin viilentävä päänahkageeli oli ainakin loistavaa ja helpotti oloa melkoisesti. Toisena ja kolmantena yönä voit varautua hieman lievempään kipuun ja kutiamiseen. Muutaman päivän kuluttua tilanteen pitäisi jo helpottua, ja mitä löysemmiksi lettien juuret kasvavat, sitä mukavammilta letitkin painostaan huolimatta tuntuvat.

Letit voi pitää päässä niin kauan kuin jaksaa ja ne näyttävät hyvältä, jopa useamman kuukauden. Itse taisin pitää lettejä vain kolme-neljä viikkoa, sillä olin lähdössä Brasiliaan enkä kehdannut paukkia sinne tämän Sambia-tyylini kanssa. Lettejä ja päänahkaa täytyy siis alkushokinkin jälkeen hoitaa silloin tällöin. Markkinoilla on letteihin suihkutettavaa hoitosuihketta, jolla saa nuhjaantuneisiin letteihin lisää kiiltoa ja sojottavia hiuksia hieman tasoiteltua. Omani oli Restore+ -merkkistä, mutta se ei toiminut päänahkaan ollenkaan niin hyvin kuin Dark and Lovelyn päänahkageeli.

Kuituhiuslettejä ei kannata kastella, sillä niistä tulee painavat ja kuivuminen kestää kauan. Päänahan voi siitä huolimatta yrittää pestä. Se onnistuu ehkä pesusienellä (en kokeillut) tai sitäkin helpommin kaupasta saatavalla scalp wash -tuotteella, jota tulisi käyttää noin kerran viikossa. Pesugeeli levitettiin päänahkaan, annettiin vaikuttaa hetken ja pyyhittiin sitten pyyhkeellä pois. Olo oli todella huomattavasti puhtaampi sen jäljiltä, vaikka en päässyt vesipesemään päätäni moneen viikkoon! Tämäkin oli minulla Dark and Lovely -merkkistä. Ostin sekä scalp sootherin että pesugeelin supermarketista, ja ne maksoivat muutaman euron verran molemmat.

letti16-horzletti5

5. Kun haluat pikkuleteistä eroon

Taival lettipäänä tulee väistämättä tiensä päähän, ja silloin ne saa helpoimmin pois leikkaamalla ne raa’asti katki sen rajan alta, johon omat hiukset loppuvat, ja auki letittämällä. Minulla oli laitettu lettien juuriin sukkahousuista leikattuja kuminauhoja pitämään letit paremmin paikoillaan liukkaan länkkäritukan päällä, ja ne piti leikata saksilla pois. Lettien poisto on melko helppo homma, jonka jälkeen hiusten pesu tuntuu taivaalliselta.

letti15letti10

Jäikö pikkuleteistä jotain kysymyksiä kielen päälle, vai olisiko sinulla sananen sanottavan alkupostauksen pohdintaosuuteen? Kommenttilaatikko on auki!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Last summer in Zambia I decided to take braids after admiring all the local women with gorgeous hairstyles on a daily basis.  Before one makes the decision, they should familiarize themselves with the concept of cultural appropriation which links closely to using something (such as a hairstyle) from someone else’s culture. After seeing the reactions of Zambian people towards my braids and the chitenge skirt I was sometimes wearing, I came into conclusion that they though it was funny but positive that a stranger, a white girl was wearing something from their traditional culture and trying to assimilate a little. This is why I think it’s a different thing when wearing traditional African hairstyles or clothes in Africa, but I’m not recommending anyone to do so among a Western culture, where black minorities suffer from structural and violent racism.

It’s best to take your braids at a local hairdresser, where you get to hear stories from local ladies. You may need to make a reservation for braiding time. The plaiting takes several hours depending on the length and style, and this also affects the price. If the hairdresser doesn’t have the faux hair for your chosen color, you may need to buy them yourself beforehand. Prepare for some pain! After the work is done, you need to take care of your braids. I recommend using scalp soother gel, which helps with the initial pain and itching. You can also wash your scalp with a scalp wash product, or try using a sponge. You shouldn’t make your braids wet. You can enjoy the hairstyle for several months even, if you take care of them. Afterwards it is easiest to cut the braids below your own hair length and unbraid them.

Mainokset

Parhaat vinkit Lissaboniin, löytöretkeilijöiden kaupunkiin

Kirjoitin Seikkailijattaret-verkkomediaan jutun täydeltä vinkkejä Lissaboniin, Portugalin pääkaupunkiin, ja tänään uunituore juttuni julkaistiin matkakuumemaanantai-teeman alla. Melko hyvältä näyttää, vaikka itse sanonkin! Kirjoituksiani voi jatkossakin odottaa julkaistavan Seikkailijattarissa, koska olen liittymässä osaksi tätä mahtavaa seikkailunhaluisille naisille suunnattua verkkolehteä pyörittävää tiimiä – aluksi hieman löyhemmin, mutta tulevaisuudessa toivon mukaan tiukemmin.

Lue Lissabon-vinkkini Seikkailijattarista!

lisbon3p lisbon2p

Lissabon on Euroopan pääkaupungeista ehdottomasti lempparini ja sen kadut ja kujat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Asuin kaupungissa kesän 2014, ja sen jälkeen olen käynyt vierailulla joka kerta, kun Portugalissa olemme lomailleet. Lissaboniin olikin ihanaa antaa vinkkejä, koska minulla on kaupunkiin erityinen tunneside ja ainakin luulen tietäväni, mistä puhun. En juuri jakele vinkkejä kohteisiin, joissa olen vain piipahtanut, koska en usko että muutamassa päivässä oppii tuntemaan kaupunkia tarpeeksi hyvin – toki poikkeuksiakin varmasti on.

Aika näyttää, millaiseksi Lissabon-suhteeni metropolin kupeeseen Sesimbraan muuton jälkeen kehittyy – ehkä alan käymään siellä töissä ja kaupunki muuttuu arkisemmaksi, ehkä se taas säilyy vapaapäivien urbaanina seikkailukeitaana. Se ainakin on varmaa, että vinkit ovat tulleet sydämestä ja niitä Lissabonin-reissuun sisällyttämällä ei kauheasti voi mennä pieleen. Eli kipin kapin Seikkailijattarien sivulle lukemaan itse juttu! Saitilta löytyy myös rutkasti muuta matkainspiraatiota, joten ei kun selailemaan!

lisbon9p


In English: I wrote an article to Seikkailijattaret web media, which is a Finnish online magazine for adventure-hungry women. The name means ”Adventuresses”. In the article I shared my best tips for visiting Lisbon, but the post is in Finnish only, sorry!

Kuinka päästä melkein palkintosijoille liftauskilpailussa: Hitchball 4000

Vuosisadan roadtrip ja kesän suurin seikkailu – näin Hitchball 4000 -liftauskilpailua kuvailtiin ennen kisaa. Aiempien vuosien osallistujat suitsuttivat, kuinka se on ollut yksi parhaista kokemuksista heidän elämässään. Olin itsekin varma, että kisa olisi hauska ja osallistuminen kannattaisi, mutta että oikein elämän mullistava kokemus – tiedä häntä. Mutta hitsi vie, enpä kisan startatessa tiennyt liittyväni itsekin tuohon joukkoon, joka jälkeenpäin toteaisi liftauskilpailun olleen yksi huikeimmista jutuista, joihin on koskaan osallistunut. Koska sitä se totta vie oli – yksi parhaista reissuista ikinä! Olkoonkin, että se kesti vain 63 tuntia eikä sillä edes poistuttu Suomen rajojen sisältä.

Pääsimme viikonlopun aikana liftatun 2530 kilometrin varrella koluamaan sellaisia kotimaan kolkkia ja kuriositeetteja, joihin muuten ei ole tullut mieleenkään lähteä vierailemaan. Pyöritin esimerkiksi tynnyriä Kyrö Distillery Companyn pihalla keskellä yötä, ihailin maisemia Aavasaksanvaaran näkötornista ja esitin pesäpalloilijaa Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla. Koimme oikeaa lappilaista vieraanvaraisuutta, kun palloilimme pitkin Kittilän keskustaa puolen yön jälkeen etsien telttapaikkaa. Autollinen rinksa-ajelulla olleita paikallisia nuoria miehiä poimi meidät kyytiin ja tarjosi kokonaisen talon saunoineen käyttöömme – isäntä itse meni kaverinsa luo yöksi. Paikalliseen tapaan avaimetkin roikkuivat ulko-ovessa 24/7. Kuskit kierrättivät meitä kilpailurasteilla ajaen ylimääräisiä kilometrejä vain meidän takiamme – etsimme esimerkiksi Koskenkorvalla Koskenkorva-kylttiä, jonka kanssa ottaa kuva, ja liftatessamme Maaninkavaarasta kohti Kuusamoa oli kuskimme menossa Posion kautta Ouluun, mutta hän päätti ajaa sellaiset 120 km ekstraa viedäkseen meidät perille Kuusamoon saakka. Aivan ihania ihmisiä ja millaista hyväsydämisyyttä kätkeytyy meidän suomalaistenkin näennäisen jurouden alle!

hitch1
hitch2
hitch3 hitch25
hitch4 hitch26
hitch5

Hitchball 4000 starttasi Helsingin Oopperatalon amfiteatterilta perjantaina kello 18:00. Juoksimme kovaa kyytiä bussipysäkille, mutta bussimme oli tietenkin myöhässä. Pääsimme kuitenkin liftausasemiin Keimolanportin huoltoasemalle, josta saimme melkein heti kyydin Hämeenlinnaan. Ihana kuskimme päätti ajaa näköalapaikan kautta, jotta saimme napattua hyvän kuvan Hämeen linnan kanssa. Onnibus-pysäkiltä pääsimme saman tien kohti Tamperetta menevään kyytiin. Autokauppojen takia jouduimme Hervantaan, mutta paikallisbussi toi nopeasti keskustaan. Kävimme Panimoravintola Plevnassa poseeraamassa maailman suurimman oluttuopin kanssa ja juoksimme Lielahteen menevään bussiin. Seisoimme Vaasa-kyltin kanssa liftausasemissa tovin jos toisenkin, päästen parilla lyhyellä kyydillä Ylöjärvelle ja sieltä Hämeenkyröön. Matkalla bongasimme hirvivasan konkoilemassa tiellä.

Hämeenkyröstä olisimme päässeet mukavan nuoren pariskunnan kyydillä suoraan Vaasaan, mutta Koskenkorva-kyltin metsästyksen jälkeen päätimme käydä riskillä hakemassa pisteet Isostakyröstä ja hypätä Laihialla pois kyydistä. Kyrönmaan matkailun edistämiskeskukselle pääsimme nopsaan, eikä Vaasaan ajavaa kyytiäkään tarvinnut hurjan kauaa odotella, vaikka oli jo aamuyö. Vaasassa kävimme ABB:n tehdasalueella kuvaamassa sähköautoa, kun ensin olimme soittaneet vartijalle porttien aukaisemiseksi. Paikalle osui toinen joukkue samaan aikaan, ja he kutsuivat meidät luokseen muutamaksi tunniksi nukkumaan. Iso kiitos vielä vaasalainen tiimi Pink Fluffy Unicorns! ❤

hitch6
hitch7

hitch32

Maija roistona Toripolliisin kynsissä.

hitch8
hitch9 hitch10
hitch11 hitch12
hitch14
hitch28

Toisena kisapäivänä olimme muutaman tunnin yöunien jälkeen taas täysissä liftausvoimissamme, kun starttasimme Vaasasta kohti pohjoista. Pääsimme Oravaisiin, jossa tuli vastaan enemmän ruotsin- kuin suomenkielisiä. Sieltä pääsimme kahdella peräkkäisellä (!) tilataksikyydillä Kokkolaan ja Sieviin, missä etsimme käsiimme sieviläisen haastateltavan. Kuvasimme videon kantasieviläisen Maunon kanssa, joka ei innostunut ajatuksesta muuttaa kunnan nimi Sievoksi, mutta joka kertoili meille haastattelun jälkeen pitkät pätkät unelmastaan ryhtyä katumuusikoksi sekä fanituksestaan Irwin Goodmania ja Rauli Badding Somerjokea kohtaan.

Sievistä pääsimme nopeasti Ouluun, missä kävimme poseeraamassa minkäs muunkaan kuin Toripolliisiin kanssa leikkien pidetettyjä roistoja. Oulun Ideaparkin rampilta matkasimme Iihin, mistä saimme melko nopeasti pitkän kyydin Aavasaksaan asti. Maisemat alkoivat parantua ja katselimme Ruotsin puolella kohoavia vaaroja ja kyliä. Kuskimme heitti meidät Aavasaksanvaaran huipulle saakka, ja korkkasimme kyseisen rastin ensimmäisinä saaden siltä 1,5-kertaiset pisteet. Tehtävänä oli ottaa selfie Maupertuis-monumentin kanssa. Ehdottomasti kisan kaunein rasti! Kävelimme vaaralta alas ja saimme lyhyen kyydin kovaääniseltä, puhelimessa pälpättävältä naiselta tyttärineen paremmille liftauspaikoille. Pian siihen pysähtyikin mukava naiskuski, jonka kanssa pääsimme Äkäslompoloon asti! Kävimme ihmettelemässä Jounin Kauppaa ja poseeraamassa maailman suurimman poron kanssa kaupan edessä. Jounin Kauppa oli meidän tavoite ja pääsimme sinne 26 tuntia kilpailun starttaamisen jälkeen! Kävimme pikavisiitillä kuskimme miesystävän talolla ja lähdimme kohti Leviä. Alkoi olla jo myöhä, eivätkä Levin bileet jaksaneet väsyneitä matkalaisia niin kiinnostaa, joten yritimme päästä vielä Sodankylään. Sen sijaan pääsimme hyvin hiljaisen nuoren lapinmiehen kyydillä Kittilään, missä tosiaan vietimme yön.

hitch31hitch15hitch16hitch29

hitch30 hitch17
hitch18 hitch27
hitch20 hitch21

Olisimme voineet nukkua Kittilässä hieman pidempäänkin, sillä sunnuntaiaamuna kello 7 kittiläläiset eivät hirveästi ajele Rovaniemelle tai Sodankylään. Liftasimme risteyksessä pari tuntia, säätilan ollessa +1 astetta ja räntäsadetta. Hypimme ympäriinsä pysyäksemme lämpiminä ja hörpimme take away -kahvia ja teetä huoltoaseman avauduttua. Sitten saimme kyydin Rovaniemelle ja poimimme kyytiin vielä HellToro-tiiminkin tien varresta. Kävimme yhdessä Lordin aukiolla ja köröttelimme kaupunkibussilla moikkaamaan Joulupukkia Napapiirille. Joulupukki sanoi, että kannattaa kirjoittaa liftikylttiin ”Juankoski here we come”, niin saisimme kyydin sinne. Toivoimme joululahjaksi paljon liftausonnea ja seikkailuita. Oli hauskaa käydä täällä, sillä olen pistäytynyt Joulupukin luona viimeksi (sen ainoan kerran) joskus vuonna 1999!

Rovaniemeltä jatkoimme kohti Kemijärveä, missä tehtävänämme oli käydä uimassa hyisessä Pöyliöjärvessä ja ottaa kuva tai video niin, että vettä on kaulaan saakka. Jäät olivat kuulemma lähteneet uimarannalta edellisenä päivänä ja kauempana kellui vielä jäälauttoja, mutta kävimmepäs kastautumassa! Oma suoritukseni on tallennettu videolle. Kemijärveltä olikin sitten vaikeampaa päästä kohti etelää. Saimme kyydin venäläiseltä pariskunnalta Sallantien haaraan, jonne jumahdimme täysin. Ehkä hiljaisin Eurooppatie minkä olen nähnyt! Vettäkin sateli. Lähdimme lievästi epätoivoisina kävelemään kohti Kuusamoa, jonne oli vielä lähes 120 kilometriä matkaa. Parin tunnin odottelun ja kävelyn jälkeen saimme kyydin Maaninkavaaraan, missä odotimme vielä noin tunnin ennen Posio/Kuusamo-kyydin pysähtymistä. Riemu oli aikamoinen, kun pääsimme vihdoin ihmisten ilmoille ja suoraan kohti Kajaania! Pysähdyimme matkalla Suomussalmella ottamaan kuvia Hiljainen Kansa -tilataideteoksen kanssa. Sadat variksenpelätinhahmot hiljaisella pellolla on hieman aavemainen näky, mutta paikka on todella hieno!

Kajaanissa olimme noin kello 22. Pisteiden laskun loppumiseen oli noin tunti aikaa, mutta olimme vakaasti päättäneet yrittää hakea vielä Sotkamon rastin. Sinne ajaisi 25 minuuttia, joten laskimme minuutteja, kauanko meillä on enää liftausaikaa jäljellä. Ohitse ajoi aivan valtavasti kasarmille palaavia armeijapoikia ja -tyttöjä, mutta viime hetkillä saimme kuin saimmekin kyydin suoraan Hiukan pesäpallostadionille ja sieltä vielä takaisin isomman tien varteen – hiukka tuli kiire Hiukkaan, mutta ehdittiin! Surullisenkuuluisaan Talvivaaraan ei ollut pitkä matka ja tie oli juuri niin hiljainen kuin Kainuussa sunnuntaiyönä kello 23 voi kuvitella. Otimme taas jalat alle, sillä Kajaaniin oli 26 kilometriä – ihan käveltävä matka siis. Pian Vuokatista töistä päässyt mies kuitenkin noukki meidät onneksi kyytiin kohti Iisalmea, ja sen jälkeen läpi yön kestänyt matka kohti Helsinkiä sujuikin aika smoothisti. Ensin GPS-kartalta kisaa seurannut paikallinen poika huomasi, että olimme pysähdyksissä ja auttoi meidät paremmille liftausapajille 24h-huoltoasemalle (suurkiitos!), mistä pääsimme nopeasti Valion maitorekan kyydissä Varkauteen. Maija nukkui ja minä juttelin parhaani mukaan savolaisen kuskin kanssa. Kello 3-5 aikaan liikennettä ei juuri ollut, joten odottelimme seuraavaa kyytiä pari hyvin väsynyttä tuntia. Iso kahvimuki pelasti. Sitten kyyti pysähtyi ja pian olimmekin jo Heinolassa, mistä saimme brittiläiseltä Land Rover -kuskilta kyydin suoraan Helsingin Kaisaniemeen, missä kisan lopetuspiste oli. Olimme perillä palauttamassa GPS-laitteita ja lippulappusia puoli 10 aikaan, kun takaraja oli 11. Aika hyvin optimoitu, sanon minä!

hitch22 hitch23

liftausreitti

Kartasta puuttuu Google Mapsin rajoitteista johtuen Sotkamon kierros, jonka jälkeen kokonaismatkaksi tulee noin 2530 km ja yksi tunti lisää suoraa ajoa.

Team Surikaatin sijoitus kilpailussa oli neljäs 635 pisteellä yhteensä 73 joukkueesta. Keräsimme 705 pistettä, mutta tyttöjoukkueiden pojoihin sovellettiin 0.9-kerrointa, joka ryösti 10% pisteistämme. Tiedä sitten, onko tuo reilua vai ei – ihan hyvin tyttö+poika -joukkueet näyttivät myös pääsevän liikkeelle, mutta yleisesti tyttöjen on toki helpompaa saada kyytejä. Kilpailun kahdella ensimmäiseksi tulleella tiimillä oli 715 pistettä ja kolmansilla 705 eli samat kuin meillä ennen pisteiden vähentämistä. Onnistuimme keräämään pisteitä 14 rastilta ympäri Suomea. Aika hyvin vedimme siis! Ja onnittelut vielä voittajille ja muille palkituille tiimeille! 🙂

Hitchball 4000 oli aivan mahtava kokemus, ja takuulla osallistun ensi vuonna uudestaan mikäli vain olen Suomessa silloin – tai kenties jo aiemmin muualla Euroopassa. Useat osallistujat kommentoivat kilpailun palauttaneen heidän uskonsa ihmiskuntaan ja ihmisyyteen, sillä niin paljon ventovieraisiin kohdistuvaa hyvyyttä tässä haasteessa pääsimme kokemaan. Jonkin verran liftanneena ja esimerkiksi ystäväni Lotan pyörämatkatarinoita kuunnelleena olen toki ollut vakuuttunut, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja tuntematontakin ihmistä halutaan melkein aina auttaa, mutta silti se fakta pääsi jotenkin yllättämään, että tällaista hyväsydämisyyttä löytyy myös Suomesta. Hassua kyllä, siihen ei juurikaan törmää, ellei hankkiudu sinne maantienvarteen seisomaan peukku pystyssä (tai sitten sen täyteen pakatun polkupyörän kera), mutta kyllä sitä löytyy meistä hiljaisista härmäläisistäkin. Lukemattomat autokuskit, yösijan tarjoajat, ruokkijat ja muut auttajat todistivat sen yhden ainoan viikonlopun aikana. SUURKIITOS teille kaikille, olette upeita! ❤

Kiitos myös kaikille teille, jotka kotikatsomoissa seurasitte meidän reissua ja elitte mukana jännityksessä, ja tietysti mahtaville kanssaliftaajille kannustavasta kisahengestä. Eikä vähiten aisaparilleni Maijalle, jonka kanssa muodostettiin tälläkin reissulla rautainen tiimi! Hitchball 4000 oli todellakin vuosisadan seikkailu.


In English: Hitchball 4000 hitchhiking race really was the roadtrip of the century and the adventure of a lifetime! In just 63 hours and without stepping outside the Finnish borders we got so many new experiences, visited so many interesting places in our home country where we otherwise wouldn’t have ended up, for example rolling a barrel at Kyrö Distillery Company in the middle of the night, and experienced the true hospitality of Lapland when a group of guys in Kittilä offered us a whole house for the night – with keys in the door 24/7 as the local custom is. Also the kind-heartedness of the ”sullen” Finnish people surprised me, despite the hitchhiking experience and all the stories from all over the world I have heard – people are kind and want to help strangers, even here in Finland.

In the competition our ranking was the 4th team, but in fact we got the same amount of points as the 3rd team (705 points) – girl+girl teams just lost 10% of their points because of the easier hitching of rides. We went all the way to Äkäslompolo via Hämeenlinna, Tampere, Koskenkorva, Isokyrö, Vaasa, Sievi, Oulu and Aavasaksa – and came back via Levi, Kittilä, Rovaniemi, Kemijärvi, Suomussalmi, and Sotkamo. That’s a total of 2530 km and 30 hours of driving, during which we visited 14 checkpoints all over Finland. This race was an amazing adventure, and I will for sure do it again. BIG THANKS to all the kind drivers, folks who lived the adventure with our from home couches, all the fellow hitchhikers for the amazing race spirit and for the best companheira Maija, with whom we make a cast-iron team! This really was the adventure of the century.

Hitchball 4000 – vuosisadan seikkailu edessä!

Muistatteko, kun kerroin aiemmin ilmoittautuneemme Pohjoismaiden suurimpaan liftauskilpailuun, nimeltään Hitchball 4000? Pieni viime hetken paniikki alkaa hiipiä takaraivoon tässä tehdessä viime hetken valmisteluja huomenna starttaavaa kisaa varten. Mihinköhän asti me viikonlopun aikana päästään, kenen autoihin hypätään, millaisia paikkoja nähdään ja millaisia tarinoita kuullaan? Ehkä enemmän tällä hetkellä mielessä on kuitenkin itse kilpailu – Afrikan tähden hengessä kartalle sijoitellut rastit, joilla pääsemme suorittamaan enemmän tai vähemmän hulluja tehtäviä ympäri Suomea, niistä saatavat pisteet ja somessa jaettavat kuvat ja videot. Rastit ovat myös historiallisesti tai kulttuurillisesti merkittäviä paikkoja Suomen 100-vuotis juhlavuoden kunniaksi, joten on muutenkin mielenkiintoista lähteä koluamaan niitä liftaten!

liftarit1pien

Meillä on 53 tuntia aikaa kerätä pisteitä ympäri Suomea sijoitelluilta 54 rastilta. Ulkomailla on näiden lisäksi 6 rastia, mutta taidamme jättää ne tällä kertaa muille. Rasteilta saa sitä enemmän pisteitä mitä vaikeammin saavutettavissa rasti on, lukuunottamatta ehkä kisan sponsorien rasteja, jotka kartuttavat pojosaalista eniten. Yhdellä rastilla vaanii myös rosvo, mutta se ei onneksi tyhjennä koko takkia, vaan ainoastaan verottaa sitä rastin pisteiden verran. Meidän reittisuunnitelmana on päästä länsirannikkoa pitkin Lappiin ja korkata 100 pistettä Jounin Kaupalta Äkäslompolosta. Haluamme myös istuskelemaan Joulupukin syliin, näyttelemään Sodankylän elokuvajuhlien hengessä, uimaan Kemijärveen (hrr) ja miksipä ei kävelemään Suomen pohjoisimmalle sillalle Utsjoelle. Takaisin tullaan toivon mukaan Itä-Suomen kautta. Juankoskelle on pakko päästä laulamaan Juicen biisejä! Ekstraporkkanana kisassa on, että tietylle rastille ensimmäisenä pääsyt saa siitä 1,5-kertaiset pisteet! Kilpailun kaikki rastit sisältävää karttaa voit tarkastella täällä.

pakkaus1

Mitenkäs pakkauspuoli sitten? Pidämme melko todennäköisenä, että jossain vaiheessa liftipeukku ei enää nouse, vaan muutaman tunnin tirsat tulevat kysymykseen vaikka olisimmekin yrittäneet nukkua vuorotellen autoissa. Siksi otamme mukaan teltan ja makuupussit. Lapissakaan ei onneksi lumisateesta huolimatta pitäisi olla yöpakkasia, joten nyt testataan 0 asteen pussi oikein tositoimissa. Villapaita ja untuvatakki on nekin pakattu mukaan lähinnä Lappiin suuntaamisen takia. Vaihtovaatteita, kasa latureita ja power bankkejä, sateenvarjo ja tusseja liftikylttien tekemiseen – siinäpä tärkeimmät matkavarusteet. Kantolaitteeksi mukaan lähtee monella reissulla marinoitunut Haglöfsin 50 litran rinkkani, jota en ikinä saa aikaiseksi pestä ja joka ei onneksi tule näiden ruokienkaan kanssa edes aivan täyteen.

Takakonttiin tai milloin mihinkin heitettävän repun lisäksi minulla on liftatessa aina ylläni joku pienempi pussukka, jossa pidän tärkeimmät tavarat eli ainakin kännykän ja lompakon, ulkomailla myös passin. Suomessa kukaan tuskin alkaa liftaajaa ryöstämään, mutta parempi silti olla varovainen ja pitää arvotavarat hyppysissä. Tällä reissulla saatan laittaa edellä mainitut pikkutavarat kätevästi kamerapussukkaan.

pakkaus2

Meidän kisatiimin, Team Surikaatin, strategiana on myös selvitä viikonloppu ilman kauppaa, ettei kallisarvoista liftausaikaa mene turhaan hyllyjen välissä palloiluun ja tuoteselosteiden tihrustamiseen. Mukaan lähteekin siis melkoinen kasa evästä, joka ei vaadi kokkaamista vaan jonka voi syödä suoraa pakkauksesta. Ruokavarasto onneksi hupenee kilpailun edetessä, ja ajattelin että parempi sitä on olla hieman liikaa kuin liian vähän. Sain kaupassa kuningasidean ja ostin pari valmista pakasteateriaa, jotka säilyvät hyvin jäisinä sulaen omia aikojaan ja jotka voi sitten nauttia kylmänä (ah). Lastenruoat ja kylmät vihikset saavat toimia toisena gourmet-elämyksenä.

liftarit1
liftarit2

Yllä on pari kuvaa meidän kuukauden mittaiselta liftausreissulta Suomesta Balkanille  ja takaisin keväällä 2013. Tuon reissun vanhojen postausten alkuun pääsee tästä. Luulen, että vaikka tämä tuleva reissu on rutkasti lyhyempi, tulevat muistot silti olemaan yhtä huikeita. Ei kai tässä sitten muuta, kuin unta palloon (sitä tarvitaan) ja huomenna menoksi!

Muistakaahan laittaa Team Surikaatin Facebook-sivut seurantaan!

Postaamme sinne kaikki rastien tehtäviin liittyvät kuvat ja videot, ja luultavasti tunnelmia tien päältä muutenkin. Meidän etenemistä voi myös seurata reaaliajassa täällä. Ai hitsi, tältä reissulta tulee voitto kotiin tai ainakin taskut täyteen uusia kokemuksia – niin jännää! Huomenna kello 18:00 startataan Helsingistä!


In English: We are participating in the biggest hitchhiking race of Northern Europe, Hitchball 4000! Last minute panic and excitement is taking over when I am thinkin about the coming race – how far will we make it, which places will we see, whose car will we jump in, and how many points will we manage to gather?! There are 54 checkpoints in Finland and 6 abroad, each with a more or less crazy task to complete. The checkpoints also have different amounts of points available depending on the difficulty and accessibility. Our plan is to head up to Lapland (despite the snow and cold) and get 100 points from the craziest village shop of Finland. We also won’t mind swimming in a lake in Lapland, sitting on Santa’s lap or singing Juice Leskinen’s songs in Juankoski when coming back. We will have a tent in case our hitchhiking thumbs won’t get up anymore and we need to nap for a couple of hours, a lot of food to avoid spending valuable time in stores, and of course a lot of chargers and power banks to keep the social media updated. Quite well prepared I would say! Make sure to follow Team Surikaatti’s Facebook page and follow our trip in real time here! Tomorrow at 18:00 we will start from Helsinki!