Pantanal: veneretki viidakkojoella

Pantanalissa, läntisen Brasilian luontoparatiisissa lähdimme ensimmäiselle retkellemme heti Xaraés-majataloon saapumistamme seuraavana aamuna. Luvassa oli letkeä aloitus maailman suurimman kosteikkoalueen tutkimiseen: veneretki majatalomme vieressä hiljalleen lipuvalla Abobral-joella. Vene olisi moottorikäyttöinen, joten kenenkään ei edes tarvitsisi soutaa.

Aamupalan jälkeen tapasimme retkiseuramme, saksalaisen perheen, joelle laskevilla puuportailla vetäessämme pelastusliivejä yllemme. Kuivan kauden lähes tyhjentämän joen toisella puolella kaimaani tarkkaili meitä pensaan juurien lomasta. Perheen pellavapäisellä naperolla oli varmasti ihmeteltävää kaikessa mitä joen varrella näimme, mutta niin oli meillä aikuisillakin.

Tämä Pantanalin kolkka kuului Xaraés-maatilalle, jonka maista osa on karjatilan käytössä ja osa on säilytetty yksityisenä luonnonsuojelualueena. Suurin osa, ellei jopa kaikki, tekemistämme retkistä tehtiin tämän yksityisen luonnonsuojelualueen sisällä. Tämä on Pantanalissa kansallispuistoja lukuunottamatta normaali käytäntö, sillä suurin osa alueesta on yksityisessä omistuksessa.

Mölymangrovekana.

Iguaanit lekottelevat joen ylle kurkottavilla puun oksilla.

Kaljunaamahokko.

Joella tuli vastaan heti lähtölaiturista irtauduttuamme paitsi kaimaaneita, myös joen ylle kurkottelevilla puiden oksilla uuteen päivään heräileviä iguaaneja. Miten mahtavia otuksia, ainakin tällaisen liskojen ystävän mielestä. Muistan kun ensi kerran tapasin iguaanin teini-ikäisenä jossakin matelijapuistossa, ja nyt sain tarkkailla niiden elämää aivan omassa elinympäristössään. Joella myös melkein kuhisi lintuja, joita riitti aivan joka lähtöön. Yleisimpiä lintulajeja tuli toisteltua sen verran, että veneretken päätteeksi tunnistin itsekin ainakin muutaman lajin. Joillakin linnuilla on melko huvittavat suomenkieliset nimet, kuten kaljunaamahokko tai mölymangrovekana. Ilmeisesti ovat ihan kuvaavia.

Joella lipuessa piti välillä siityä veneen pohjalle kyyryyn, kun alitimme uoman tukkeeksi kaatuneen puunrungon. Nyt kuivalla kaudella sen alitse pääsi helposti, mutta mitenköhän mahtaa olla asian laita silloin, kun joki on ääriään myöten täynnä vettä?

Ruskotiikerihaikara.

Korkeammalle kipuavan auringon säteet siivilöityivät jokea reunustavien puiden latvuksista, kun paattimme putputti jokea ylös. Joella oli hiljaista, mutta välillä jokin eläinten varoitusmerkki tai kutsuhuuto, tai veteen molskahtava vesisika rikkoi tyyneyden. Bolivialainen, alkuperäisamerikkalaiseen heimoon kuuluva oppaamme kertoi asiantuntevasti kaikista kohtaamistamme otuksista, eikä minulla ollut epäilystäkään ettei hän olisi hallinnut kaikenlaisia viidakossa selviytymiskeinoja machete-veitsineen. Tämä myös sammutti veneen moottorin usein, jotta saimme ihailla lintuja ja muita eläimiä kaikessa rauhassa.

Yllättäen rantauduimme ja meidät patistettiin veneestä ulos. Menisimme kuulemma käymään naapurissa, joka mitä luultavimmin oli karjatilalla töitä tekevän perheen koti. Pihalla makoili varmaan kymmenen koiraa, porsaat ja kanat kuopsuttelivat maata etäämmällä. Korkeasta pihapuusta alkoi kuulua kovaäänistä raakkumista, ja meinasin pakahtua hämmästyksestä ja ihastuksesta kun näin kaksi syvän indigonsinistä papukaijaa keikkumassa korkealla puussa. Ne olivat lajiltaan hyasinttiaroja, valtavan kokoisia maailman suurimpia lentäviä papukaijoja, jotka voivat painaa lähemmäs kaksi kiloa. Tämä pariskunta oli valinnut ihmisten pihapiirin asuinalueekseen. Jäimme seuraamaan niiden edesottamuksia ja hullunkurisia ilmeitä toviksi jos toiseksikin. Otin pelkistä aroista kymmenittäin kuvia, joten teleobjektiivi tuli tarpeeseen. Hyasinttiarat eivät suinkaan ollet pihan ainoita sateenkaaren väreissä hehkuvia lintuja, vaan bongasimme myös vihreän sävyisiä huppuaratteja ja arakari-tukaaneja.

Huppuaratit puussa.

Harmaaiibis.

Upea ruskoposkiarakari.

Tulipunainen rubiinityranni eli Pantanalin prinssi.

Tuli aika jättää vastahakoiset hyvästit noille mielettömän upeille linnuille ja jatkaa matkaa. Värikkäiden lintujen ilotulitus ei kuitenkaan siihen loppunut, sillä joella pörräsi yhtenään ruostepyrstöjakamaroja ja kuningaskalastajia. Ihmeteltävää riitti myös joenvarren puissa, joiden juuret riippuivat mangrovemaisen näköisinä joen yllä. Puiden rungoille jääneistä merkeistä näki, että vesi on ollut hyvinkin korkealla, jopa yli joen äyräiden. Sen takia puiden juuret olivat peittyneet harmaaksi kuivuneeseen mutaan, mikä teki niistä jopa hieman aavemaisen, mutta kiehtovan näköisiä. En meinannut taaskaan saada tarpeekseni näiden puiden valokuvaamisesta.

Ruostepyrstöjakamari aterioimassa.

Viherkalastaja.

Amerikankäärmekaula.

Ruskotiikerihaikaran kirjava poikanen.

Iguaani ja puu, josta veden maksimikorkeuden voi nähdä.

Eteläamerikanhaikara lennossa.

Amerikanuikkukana uiskentelemassa.

Oliivimerimetso ja mukava yllätys vaanimassa retkeltä palaajia portaiden juuressa.

Muutama tunti veneretkellä vierähti nopeasti, ja lopulta olikin aika palata takaisin kotilaituriin. Ainoa vain, että sen oli poissaollessamme vallannut isokokoinen alligaattori, jonka leukojen juureen en olisi mitenkään innosta hihkuen ollut asettamassa pelkän flipflopin verhoamaa jalkaani. Lähestulkoon ajoimme hampaitaan näyttelevää otusta päin ja oppaamme sai airoa heiluttelemalla säikyteltyä kaimaanin tiehensä. Hetken jo luulin että se häiriöstä suivaantuneena voisi jopa käydä kimppuun, mutta ei sentään. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja pääsimme ehjin nahoin ja monta upeaa luontokokemusta rikkaampina odottelemaan lounasta ja sitä seuraavaa päivän toista retkeä, josta lisää myöhemmin.

Siinä olikin aikamoinen kuvakimara kaikennäköistä tropiikin eläjää, joten toivottavasti ei kyllästyminen päässyt iskemään kenellekään näitä katsellessa. On nuo värikkäinä hehkuvat linnutkin vaan niin kiehtovia! Katso täältä myös aikaisempi postaukseni pihapiirimme eksoottisista vipeltäjistä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa,Bloglovin’issa, Blogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.

---

In English: The first trip we did in Pantanal was a boat trip along the Abobral river. It was dry season and the river was almost empty, with a caiman on the other side keeping an eye on us. We hopped on a motor boat and our guide started navigating it on the river. Immediately we spotted some iguanas on the trees, as well as many different species of birds. It was quite silent when we turned off the engine and concentrated on admiring the wildlife, just the occasional bird calls and capybaras jumping into the river were making noises. At some point we stopped at a small farm, which was part of the Xaraés cattle farm. There we saw the huge, indigo blue hyacinth macaws playing around in their tree, and I was totally in awe watching their goings and expressions. They were not the only colorful birds though – we also saw nanday parakeets and chestnut-eared aracaris among others. Finally it was time to return to the boat, but the colorful bird watching was nowhere near over with the jacamars and green kingfishers flitting over the river. When we got back to the home dock, there was a slightly scary surprise waiting for us… a large alligator. Luckily we managed to scare it on its way and got to wait for lunch and our next excursion. More about it in the next post! See the previous posts from Pantanal from here and here.