Praia da Foz

Tykätään Portugalissa viedä koiria ajeluille kivoihin paikkoihin, etenkin rannalle. Anoppi ei sitä kuitenkaan kovin usein tee ja koirat nauttivat paitsi itse autokyydistä, myös meren äärellä kirmailusta ja uusien nurkkien haistelusta. Samalla tulee itse löydettyä hienoja paikkoja lähiseudulta. Praia da Foz oli yksi tällaisista koira-ajelukohteista, missä kävimme joululomalla. Kaunis ranta koostuu suurimmaksi osaksi karusta mereen viettävästä kivilaatasta, joka näyttää siltä kuin joku olisi sen siihen valanut ja unohtanut tasoittaa. On siellä kuitenkin pikkuruinen hiekkarantakin. Foz tarkoittaa suuta (kuten joensuuta), ja kieltämättä rantaa lyöviä aaltoja katsellessa ymmärtää, mistä nimi tulee.

Praia da Foz löytyy Sesimbran Cabo Espichelin niemeltä, kuten moni muukin ihana paikka. Sinnekin on opaskyltti valtatien varressa.

foz3 foz1
foz4 foz5
foz6foz2pieni
foz7

Rannalla kävi houkuttelevasta poutasäästä huolimatta jumalaton tuuli ja parin metrin korkuiset aallot vaahtosivat villisti paiskautuessaan päin rantaa. Ne tai nousuvesi olivat tuoneet rannalle kauniisti harmaantuneen ajopuun. Tuuli kuljetti pisaroita vielä useamman metrin rannan yllä, eikä vesirajaan voinut mennä kastumatta. Tämä on ihan normaalia talvella, joten kesällä Praia da Foz voi olla potentiaalisempi uimarantakohde ja rantaakin näyttäisi silloin olevan esillä enemmän. Ainakaan siellä ei pitäisi olla niin paljoa muita auringonpalvojia hieman syrjäisen sijaintinsa ansiosta. Samalla voi katsella horisonttiin ja miettiä, kuinka täyteen ahdettuja kaukaisuudessa siintävän Cascaisin rannat ovatkaan. Portugalilaisille kesä on nimittäin yhtä kuin rantaelämä ja alueen turistit eivät ainakaan helpota oman paikan etsimistä siitä auringonvarjomerestä, joka suosituimmilla rannoilla heinä-elokuussa vallitsee. Täältä saattaisi löytää jopa oman hiljaisen rannanpätkän.

Sesimbran parhaita puolia on muutenkin se, että Lissabon (sekä Almada, Sintra ja Cascais) on koko ajan näköetäisyydellä. Sitä muistaa olla kiitollinen raikkaasta ilmasta, kun horisontissa kaupungin yllä näkyy harmaa ilmansaastepilvi. Jotkut manaavatkin, että sateet saapuvat Lissabonista.

foz8 foz9
foz11 foz10
foz12

Joskus täytyy tulla Praia da Fozille katselemaan auringonlaskua, sillä ranta olisi siihen oivallinen paikka. Täällä voisi olla kivaa myös telttailla. Mutta vähän tyynemmällä kelillä.

Mikä on sinun lempirantasi, Portugalissa tai muualla?


In English: In Portugal we often take to dogs for a drive to some nice place, especially to the beach. The furry friends enjoy and we can explore new places at the same time. On the Christmas holiday we took them to Praia da Foz, which is situated close to Cabo Espichel. It’s a beautiful rocky piece of coast with a small sandy beach as well. Despite the sunshine it was super windy and strong waves kept beating the rocks. In the summer it could be a more suitable swimming spot, and with probably less people than on the other beaches. In the horizon one can see Lisbon and the grey clouds of air pollution. It reminds me to be grateful for the fresh air of Sesimbra. Some day we need to go and watch the sunset at Praia da Foz. Camping there would be nice too, but with a little more calm weather.

Mainokset

18 kommenttia artikkeliin ”Praia da Foz

  1. Jylhiä – ja tuulisia – nuo rannat tuolla main. Ainakin parilla lyhyellä kokemuksella Cabo da Rocasta – saman näköistä noin karkeasti ottaen ja niin reipasta tuulta, että tukka meinaa päästä lähteä 🙂
    Algarvessa oli jo rauhallisempiakin poukamia.

    Tykkää

    1. Sesimbrankin seudulta löytyy tyyniä poukamia, joissa ei juuri tuule, kun rannikko on etelään päin. Ja riippuuhan se pitkälti päivästäkin. Tuona päivänä meinasi tosiaan lähteä tukka päästä 😀

      Tykkää

  2. Kovin tuuliset paikat tuskin olisivat omaan mieleen.. en tykkää tuulesta! Muuten näyttäisi kyllä oikein mukavalta koiranlenkitysrannalta ja kesällä tuolla varmasti vähän aurinkoakin voisi palvoa.

    Tykkää

  3. Ihana lukea juttua Portugalista, sillä pääsen sinne taas parin kuukauden päästä <3. Piti ihan tarkistaa kartasta tämän upealta näyttävän rannan sijainti, mutta taitaa olla turhan kaukana Portosta. Mutta ehkäpä sieltäkin suunnalta löytyy upeita rantoja. Jos sinulla on vinkkejä Porton suunnalle, otan kiitollisena vastaan! Vuokrataan varmasti auto ja vähän kierrellään, mutta aikaa ei ole kuin pidennetty viikonloppu, joten ihan mahdottomia ei ennätetä.

    Tykkää

    1. Kuulostaa hienolta reissulta! Litoral de Vila do Conde söpöine kylineen (esim. Vila Chã) on tosi ihana, tämän vanhan postauksen lopusta löytyy kuvia sieltä: https://vidaestrada.wordpress.com/2015/02/03/bom-caminho-raskaita-paivia-roomalaisteita-ja-merenrantaa/. Myös Parque Natural do Litoral Norten alueella vähän pohjoisempana on tosi kaunista rantaviivaa! 🙂 Peneda-Gerêsin kansallispuisto on myös aivan upea vuorineen ja vesiputouksineen, matkan varrelle osuu kaunis Bragan kaupunki, mutta se reissu vaatii kyllä vähintään yhden kokonaisen päivän.

      Tykkää

  4. On kyllä hurjat noi aallot! Mulla ei taida lempirantaa olla, mutta ehdottomasti sellainen, jossa voi uida ja on pehmeä hiekka. Kyllä tietysti muutenkin voi mennä rannalle kävelemään, mutta uiminen on parasta.

    Tykkää

  5. Palasin juuri Mallorcalta ja siellä oli etenkin saaren eteläpuolella hiljaisilla rannoilla paljon ihmisiä koirien kanssa lenkillä. Oli hauska seurata, kuinka koiruudetkin nautti kun saivat vapaasti temmeltää. Meille sattui myös aika tuulinen keli, joten aallot olivat hurjia. Yhden pikkukoiran kohdalla olin ihan sydänkylmänä, ettei nyt vaan aalto veisi sitä merelle…

    Tykkää

    1. Voin kuvitella että vähän jännittää, jos pienet koirat menevät uimaan suuriin aaltoihin! Ihanaa että koiria viedään rannalle, kunhan kaikki muistaisivat myös kerätä ne lemmikkinsä kakat sieltä pois. 🙂

      Tykkää

  6. En osaa kyllä nimetä lempirantaa, vaikka rantoja yleisesti rakastankin. Oikeastaan olen niiden suhteen aika kaikkiruokkainen – hiekka, pikkukivet ja kallio käyvät, kunhan on tarpeeksi lämmintä! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s