Erilaista Lissabonia: Prazéresin hautausmaa

Prazéresin hautausmaa eli portugaliksi Cemitério dos Prazéres on mielenkiintoinen käyntikohde Lissabonissa. Tummanpuhuvat sypressit kohoavat siellä monumentaalisten hautakammioiden vierellä ja kulkija voi tutkia hautojen koristeellisia yksityiskohtia sekä katsella hieman erilaista kaupungin ylle avautuvaa näköalaa kaikessa rauhassa. Tänne on aikoinaan haudattu niin runoilija Fernando Pessoa kuin fado-tähti Amália Rodrigueskin, mutta koska näiden kansainvälisesti tunnettujen henkilöiden jäänteet on sittemmin siirretty muualle, ei hautausmaa ole mikään varsinainen turistinähtävyys. Se sijaitsee muutenkin sivussa vilkkaalta Bairro Alto-Alfama -akselilta, joten siellä saa nauttia lähes täydellisestä rauhasta, jonka vain veistosmaisten hautojen välisillä kujilla kuljeskelevat kissat ja jostain alhaalta kantautuva kaupungin kumu rikkovat.

Prazéres merkitsee iloa tai mielihyvää (pleasure), mikä on hieman omituinen nimi hautausmaalle. Toisaalta, kyllä minäkin olisin iloinen saadessani viimeisen leposijan tällaiselta paikalta, näkymät kun eivät ole mitenkään huonot. Jotain iloa tästä hautausmaalle kävelemään tuleva matkailijakin saa, ei kai tänne muuten olisi tultu. Nimi juontaa kuitenkin juurensa ihan vain Prazeres-nimisestä kaupunginosasta, missä hautausmaa sijaitsee.

prazeres28 prazeres1
prazeres2-horz prazeres6
prazeres8-horz

prazeres4

Portugalilaisten kirjailijoiden hautoja Prazéresin hautausmaalla.

prazeres7 prazeres18
prazeres9 prazeres10-horz
prazeres12

Prazéresin hautausmaa päätettiin perustaa vuonna 1833, jolloin Lissabonissa riehui kolera. Kaupunkiin tarvittiin suuria hautausmaita, ja Prazéres onkin kaupungin toiseksi kookkain sellainen. Koleraepidemian massahautausten jälkeen paikasta kehkeytyi lähinnä rikkaiden ja kuuluisien viimeinen leposija, mistä koristeelliset romanttista tyyliä edustavat haudat nyt seisovat todisteena. Hautoja ovat olleet suunnittelemassa ja nikkaroimassa niin tuntemattomat taiteilijat kuin nimekkäät arkkitehdit ja Portugalin parhaat kuvanveistäjätkin. Hautoja löytyykin joka lähtöön – jotkut mausoleumit ovat jopa pienen kappelin kokoisia – mutta ne ovat kaikki kauniita katsella. On simppeliä hautakammiota kaikissa valkoisen ja harmaan sävyissä, kiinalaista palatsia muistuttavaa sukuhautaa, taidokkaita enkelein koristeltuja mausoleumeja ja yksinkertaista puuristiä muistuttavia hautakiviä. Etenkin viimeiset kiinnittivät huomion muuten niin koristeellisella hautausmaalla. Hautakammioiden reunustamia kujia on kokonaista 70.

Useimmissa hautakammioissa on lasiovet ja niihin näkee siis sisälle, mikäli ovessa ei ole verhoja tai ne ovat ajan saatossa hapertuneet rikki. Ruumisarkut on toisinaan aseteltu kullattujen liinojen alle, joskus ne taas ovat hautautuneet pölykerroksiin. Näyttää aivan siltä kuin vainajaperheet nukkuisivat kerrossängyissä, kirkkaanväristen muovikukkien ja kuolleita esittävien mustavalkoisten valokuvien haalistuessa yöpöydällä pyhimysten valvoessa taustalla. Joissain haudoissa on sisällä tuoli, kenties kuolleiden muisteluhetkiä varten. En voi olla miettimättä, onko arkuissa vain vainajien tuhkat vai onko ruumiit vain laitettu arkkuihin ja jätetty sinne. Ilmapiiri on siitä huolimatta levollinen, ja hautojen edustalla nukkuvat kissat vain vahvistavat tunnelmaa. Viimeisen päälle siistinä pidetyllä hautasmaalla ei ole kovin aavemainen fiilis, ainakaan kuulaan aurinkoisena joulukuun iltapäivänä.

prazeres14
prazeres16 prazeres13
prazeres15 prazeres19
prazeres21 prazeres22
prazeres20 prazeres24
prazeres23

Lähellä hautausmaan reunan näköalapaikkaa on nykyaikaisempiakin hautoja, mm. koko muurin pituudelta uurnaluukkuja. Pidän katolisesta tavasta laittaa moniin hautoihin vainajan valokuvan. Pidän myös muovikukkien ja valkoisen kiven kontrastista.

Täältä avautuvat upeat maisemat punaiselle 25 de Abril -sillalle, Alcântaran kaupunginosan reunustamalle Tejo-joelle ja Cristo Rei -patsaalle, jonka valtava Jeesushahmo levittää kätensä kaupungin ylle. Toisessa suunnassa siintävät akveduktit ja Lissabonin keuhkot eli Monsanton puistoalue. Näin talvella maiseman yllä leijailee kevyt usva, liekö ilmansaasteita vai mereltä noussutta sumua. Näköalan saa myös läheisten asuintalojen lautasantennein koristeltuihin seiniin ja tiilikattoihin. Hautausmaan alla kulkeva katu on kuulemma yöaikaan hieman epämääräistä aluetta, sillä lähellä on sijainnut pahamaineinen Casal Ventoso. Työnväen itselleen rakentama favelamainen asuinalue luisui 70-luvulta alkaen rikollisuuden ja villin huumekaupan keskukseksi, missä ihmiset elivät huonoissa oloissa ilman kunnollista infrastruktuuria ja päihderiippuvaiset hortoilivat kaduilla yötä päivää. Suurin osa Casal Ventososta kuitenkin purettiin 90-luvulla maan tasalle ja hautausmaan alla olevat kerrostalot on rakennettu bairron entisille asukkaille. Nykyään alueella on palveluita ja elämää kouluineen, terveyskeskuksineen ja kauppoineen, mutta osa entisajan menosta on silti jäänyt sinne elämään. Onneksi hautausmaan portti on aivan toisella puolella, joten Rua Maria Pia -kadulle ei voi vahingossa poistua.

Hautausmaalla on oma osastonsa taiteilijoille, ja sinne on haudattu monia näyttelijöitä, muusikoita, kirjailijoita, maalareita ja jopa televisioesiintyjiä. Wikipediasta löytyykin lista hautausmaan portugalilaisjulkimoista. Kenties kuuluisin Prazéresin hautausmaalle haudattu henkilö oli runoilija ja kirjailija Fernando Pessoa, joka jakoi hautakammion isoäitinsä kanssa. Pessoa kuoli vuonna 1935, ja hänen jäänteensä siirrettiin viisikymmentä vuotta myöhemmin Hieronymuksen luostariin. Kuolemansa jälkeen Lissabonissa seikkailevaan Pessoaan voi tutustua Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen José Saramagon romaanissa Ricardo Reisin viimeinen vuosi, joka on allekirjoittaneella ollut jo hyvän aikaa työn alla.

Vuonna 1999 kuollut fado-laulaja Amália Rodrigues lepäsi myös jonkin aikaa Prazéresin hautausmaalla, mutta hänenkin jäänteensä siirrettiin Panteão Nacionaliin vain kaksi vuotta kuolemansa jälkeen hänen faniensa painostuksesta. Nykyisin Prazéresilla ei siis enää lepää kansainvälisesti tunnettuja tähtiä houkuttelemassa turisteja vierailulle.

prazeres25
prazeres26 prazeres27
prazeres30
prazeres29 prazeres32-horz
prazeres31 prazeres33

Asuin kesällä 2014 Lissabonissa hyvinkin lähellä tätä hautausmaata, mutta en koskaan ehtinyt paikalle töiden jälkeen. Senkin jälkeen ovat valkeiden kiviaitojen takana kohoavat tummat sypressit houkutelleet jokaisella Portugalin-visiitillä, kun olemme ajaneet autolla Tejo-joen yli ja hautausmaan ohitse. Joulun alla sain vihdoinkin aikaiseksi raahata Zén mukaani hautausmaavisiitille samalla kun toimittelimme juoksevia asioita kaupungilla. Visiitti oli todella mukava, vaikka melko pikainen olikin emmekä millään ehtineet kiertää kaikkia kujia siinä puolessa tunnissa, mikä parkkilipukkeessamme oli aikarajana. Tulen tänne varmasti uudelleenkin kävelemään.

Cemitério dos Prazéresiin on vapaa pääsy ja se on avoinna talvisin kello 9-17, kesäaikaan toukokuusta syyskuuhun kello 9-18. Hautausmaan sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa Praça São João Bosco. Sinne pääsee keltaisella raitiovaunulla numero 28, jolla täytyy jokaisen matkustaa ainakin kerran Lissabonissa ollessaan. Hyppää pois Prazeres-nimisellä päätepysäkillä. Keskustasta tullessa kävelyreitin varrelle kuitenkin osuu ihana Jardim da Estrelan puutarha majesteettisine Estrelan basilikoineen sekä Casa Fernando Pessoa -museo, joten pitkästä matkasta huolimatta tänne voi myös kävellä parin stopin ja kenties parin pastel de natan voimalla. Lähin metroasema on Rato reilun puolentoista kilometrin päässä. Varaa laajalle hautausmaalle aikaa vähintään kolme varttia-tunti.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa,Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The cemetery of Prazéres is an interesting place to visit in Lisbon. Established after the 1833 cholera outbreak, it was later developed into the final resting place of the rich and the famous. The romantic style cemetery has 70 alleys lined with magnificent mausoleums and tombs, of which some are the size of a small chapel. They are all beautiful to view though and some have been designed or sculpted by the best architects and sculptors of Portugal. Through the glass doors it seems like the deceased families would be sleeping in bunk beds in their ornamental little houses, with plastic flowers, saint pictures and photographs on the table. The atmosphere in the cemetery is tranquil and calm, and the silence is broken only by the cats wandering at the alleys and the distant background sound of the city. The poet and writer Fernando Pessoa and the fado singer Amália Rodrigues were both first buried here, but their remains have since been moved to Mosteiro dos Jerónimos and the National Pantheon. The lack of internationally known famous persons and the remote location has kept the cemetery a quiet spot where not many tourists find their way. The views over the Tagus river lined by Alcântara neighbourhood, 25 de Abril bridge and the distant Cristo Rei offer a different perspective of the city. To the other direction one can also see the Monsanto park with its aqueducts. 

The Prazéres Cemetery is open from 9 am to 5 or 6 pm depending on the season and free of charge. You can ride the yellow tram number 28 to the last stop, or walk from the center through the lovely Jardim da Estrela garden.

Mainokset

Mitä tehdä Lusakassa? Vinkit Sambian pääkaupunkiin

Lusaka ei ole sellainen kaupunki minne juuri kukaan matkustaisi varta vasten siihen tutustuakseen, ainakaan muissa kuin työasioissa. Matkalaisille se toimii lähinnä läpikulkupaikkana esimerkiksi matkalla Victorian putouksilta South Luangwan kansallispuistoon. Jos kuitenkin päädyt syystä tai toisesta viettämään päivän tai pari Sambian pääkaupungissa – tai vaikka kolme kuukautta kuten allekirjoittanut – olen koonnut tähän postaukseen seitsemän tärpin listan asioista, jotka kaupungissa kannattaa tehdä ja nähdä.

Ensivaikutelma kolmen miljoonan asukkaan Lusakasta on, ettei siellä ole mitään varsinaista nähtävää paikallisen elämänmenon lisäksi. Keskusta on pölyinen ja kaoottinen, kun taas kaupungin viihtyisämmissä vehreissä osissa rakennukset ja omakotitalot on usein aidattu korkein muurein, joiden ulkopuolella vaeltelu alkaa auringon porottaessa melko nopeasti kyllästyttää vaikka vastaan tulisikin vähän väliä kukkivia puita tai hedelmäkauppiaita. Tripadvisorista löytää vinkkejä, mutta ne ovat välillä tyyliä ”ajoin taksilla markkinoiden viereen, mutta en uskaltanut lähteä ulos kun siellä oli liikaa mustia ihmisiä”. Sambialaisia kuitenkin kehutaan Afrikan ystävällisimmäksi ja rauhallisimmaksi kansaksi, joten ei kun pelko pois ja rohkeasti Lusakaan tutustumaan! Kaupungin rento meininki imaisee nimittäin nopeasti mukaansa. Laita vielä tämä letkeän lusakalainen biisi taustalle soimaan.

Listasin vinkit maantieteellisesti järkevässä järjestyksessä, joten tässä olisi valmis pohja yhden tai kahden päivän mittaiselle Lusakan kaupunkikierrokselle.

Town Center

lusaka33 lusaka32
lusaka36-horz

Aloita Lusakaan tutustuminen kaupungin keskustasta eli Town Centeristä. Sukella Lumumba Roadin hulinaan, missä minibussit tööttäävät ja ihmisten välissä pujottelu käy työstä. Näe värikkäät myymälät, torikojut joissa myydään papuja, mausteita, kännyköitä, vaatteita ja kuivattua kalaa, mutta varo astumasta roskakasaan tai jäämästä käsikärryjen alle. Jää vaihtamaan pari sanaa sinua tervehtineen ostoksilla olevan lusakalaisen kanssa. Suuntaa seuraavaksi Cairo Roadin puistokadulle, missä meno on huomattavasti rauhallisempaa. Kadulle on keskittynyt pankkikonttoreita, liikerakennuksia ja muutama ruokapaikka, Subwaykin sieltä löytyy. Kävele kadun vehreää keskiosaa pitkin ja osta banaani suoraan kottikärryistä.

National Museum

Sambian kansallismuseo ei 90-lukuisessa asussaan turhia koreile, mutta sieltä löytyy kiinnostava näyttely niin ihmisen kuin Sambian valtionkin historiasta. Suosittelen tutustumaan näyttelyyn ajan kanssa, etenkin jos olet viipymässä maassa pidempään. Brittihallinnosta ja itsenäisen Sambian politiikasta tarpeeksi saatuasi voit tutustua museoon rakennettuun kylään, missä kuvaillaan perinteistä elämää eteläisessä Afrikassa olkikattojen alla. National Museumissa järjestetään myös vaihtuvia taidenäyttelyitä, mutta meidän tuurilla edellinen näyttely oltiin juuri purettu uuden tieltä. Päästiin kuitenkin tutustumaan HIV:ta ja aidsia käsittelevään kiinnostavaan taideteokseen. Kansallismuseokäyntiin kannattaa varata pari tuntia aikaa. Sisäänpääsy maksaa aikuisilta noin 4 euroa.

lusaka7

lusaka9

Näyttelyssä oli valokuvaaminen kielletty, mutta tämän kuvan ehdin ottaa ennen kyltin huomaamista.

lusaka8-horz

Freedom Statue ja Civic Center

Freedom Statue on Sambian oma vapaudenpatsas. Se pystytettiin vuonna 1974 kunnianosoitukseksi ja muistomerkiksi vapaustaistelijoille ja muille, jotka menettivät henkensä Sambian itsenäistyessä kymmenen vuotta aiemmin. Kahleensa rikkova mies kuvaa Pohjois-Rhodesiana tunnetun alueen vapautumista brittiläisen siirtomaahallinnon kahleista ja Sambian valtion perustamista. Patsaan sanotaan esittävän oikeaa henkilöä, nimittäin nuorta vapaustaistelijaa Zanco Mpundu Mutemboa, ja se on löytänyt tiensä mm. Sambian valuuttaan. Nykyään patsas komeilee ainakin sadan kwachan setelissä. Freedom Statueta ympäröivät viirit loistavat maan kansallisväreissä ja sen jalustaa koristavat kuparimuraalit, joissa protestikyltein varustetut koulutytöt vaativat itsehallintoa ja ylistävät maan ensimmäistä presidenttiä Kenneth Kaundaa. Patsas löytyy aivan National Museumin vierestä.

lusaka3
lusaka5lusaka4

Patsaan äärellä hiljentymisen jälkeen kannattaa tehdä pieni kierros muuallakin hallinnollisessa keskustassa, josta löytyy uudenkarheita hallitusrakennuksia, mutta myös uskonnollisia paikkoja kuten vierekkäin sijaitsevat Lusaka Jame -moskeija, kirkko ja hindutemppeli.

lusaka6
lusaka12 lusaka10
lusaka1lusaka13
lusaka2

Kamwala Market

Kun Independence Avenueta lähtee takaisin keskustaan päin, ei voi olla huomaamatta tien vastakkaisella puolella leviävää Kamwala Marketia. Tämä ei ole mikään turisteja varten tehty matkamuistotori, vaan paikallisten shoppailupaikka, missä afrikkalaisen suurkaupungin elämä tiivistyy. Täältä myös löytää aivan mitä tahansa aina värikkäistä kankaista ja kiinalaisista halpatuotantokengistä aurinkolaseihin, peittoihin ja second hand -vaatteisiin. Ei täällä koko päivää tee mieli viettää, mutta kiinnostava paikka käydä joka tapauksessa. Turisteja täällä käy niin harvoin, että saat varmasti ihmetteleviä katseita osaksesi, mutta kaikenlainen hihassa roikkuminen loistaa poissaolollaan. Sunnuntaisin torilla on rauhallisinta. Pidä silloinkin huolta tavaroistasi, sillä Kamwala Marketin tungos on kuulemma Lusakan paras paikka joutua taskuvarkaan uhriksi.

Me kävimme Kamwala Marketilla pari kertaa ostamassa niitä ihanan värikkäitä afrikkalaisia kankaita, joita Sambiassa kutsutaan chitengeiksi. Harva kankaista oli kuitenkaan Sambiassa painettu, vaan ne oltiin tuotu muista Afrikan maista. Minulla on aikeena tehdä ostamistani vahaprinttikankaista verhoja, kun muutamme Portugaliin ja meillä on järkyttävä määrä pelkkien ikkunaluukkujen reunustamia ikkunoita. Torilla samoillessa voi mennä hetki ennen kuin löytää hyvän kangaskojun, mutta se on vaivan arvoista. Kokonainen pakka (noin 9 metriä?) parhainta laatua olevaa kangasta maksaa noin 15 euroa ja useamman ostaessaan voi saada hyvän diilin aikaiseksi.

lusaka20
lusaka22 lusaka21
lusaka23 lusaka25
lusaka24 lusaka27
lusaka26

Levy Junction Mall

Tässä vaiheessa kierrosta voi  olettaa lounasnälän jo kurnivan vatsassa. Varmasti turvallista vatsantäytettä löytää helposti noin vartin kävelymatkan päästä löytyvän Levy Junction -ostoskeskuksen ravintoloista tai Whole Foods -tyylisen Food Lovers -supermarketin tarjonnasta. Sinne kannattaa kuitenkin kävellä keskustan Cairo Roadin kautta, mikäli et varsinaisesti rakasta lyhyimmälle reitille osuvan likaisen bussiaseman tyrkyttäjiä.

Omaksi lempparikseni kaikista Lusakassa testatuista hienommista ravintoloista nousi Levyn toisesta kerroksessa sijaitseva Zoran’s Café ulkoterasseineen, jonka tosin löysimme vasta Sambian-elomme lopussa ja kävimme siellä siksi vain kerran. Ravintolasta saa ihania jäähileisiä smoothieita ja ruokaa melkeinpä jokaisesta Euroopan kolkasta. Hinnat voivat kuitenkin kohota kotoisia vastaaviksi. Tykkäsimme käydä ostareilla syömässä ulkona, koska niistä ainakin löytyi varmasti kasvisruokaa, ja välillä sitä kaipasi muutenkin vähän länsimaista siisteyttä ja luksusta kaiken sen laitakaupungin slummeissa möyrimisen vastapainoksi.

lusakalevy

lusakaeastpark

Nämä alemmat kännykkäräpsyt on otettu East Park -ostarilla, ei Levyllä, vaikka kyllä sieltäkin jäätelöä, olutta ja siideriä saa.

Mikäli ostarilla syöminen ei nappaa, niin Broads Roadilla sijaitseva Broads oli mukavannäköinen paikka, mutta ei valitettavasti tarjoillut kasvisruokaa joten jouduimme kääntymään ovelta pois. Sieltä sai myös sambialaista ruokaa ja ainakin viikonloppuisin näytti kunnon hiiligrilli kuumenevan.

Kabwata Cultural Village

Seuraavaksi voit ottaa Hospital-linjan minibussin tai taksin alle ja huristella Kabwatan kulttuurikylään. Se on paitsi elävä ulkoilmamuseo, myös 72 käsityöläisen ja taiteilijan koti. Pyöreät olkikattoiset majat ovat muistoja menneisyydestä, brittivallan ajalta. Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda syntyi Kabwatassa, joka oli niihin aikoihin osa laajempaa savimajojen täplittämää asuinaluetta. Nyky-Lusakassa ei savimajoja enää maaseudun tavoin näe, mutta tämä valtion omistama alue on suojeltu ”kansallismonumenttina” muistuttamaan sambialaisia menneestä.

Nykyään Kabwatassa asuu käsityöläisiä ja taiteilijoita, jotka elävät ja työskentelevät kylässä myyden töitään turisteille ja muille asiakkaille. Paikkaa pyörittää Kabwata Visual Arts and Cultural Association eli KAVICA-järjestö, jonka kautta taiteen ja käsitöiden tuottajat pystyvät hankkimaan leivän pöytään. Esillä on kaikenlaista tavaraa puuveistoksista käsinpainettuihin kankaisiin, maalauksista kivikoruihin ja punotuista koreista rumpuihin. Tämä onkin loistava paikka ostaa kotiinviemiset ja tuliaiset suoraan käsityöläisiltä itseltään. Kabwataan kannattaa tulla pilke silmäkulmassa ja tinkimistaidot rasvattuina. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä kylässä järjestetään myös perinteisiä tanssiesityksiä.

lusaka19
lusaka14 lusaka18lusaka15
lusaka17lusaka16

Sunnuntaisin Kabwatan käsityöläiset vievät osan töistään Arcades-ostoskeskuksen parkkipaikalla järjestettävälle Sunday Marketille, jossa voi myös tehdä ostoksia. Itse tykkäsin kuitenkin huomattavasti enemmän shoppailusta perinteisessä kylämiljöössä. Sambian turismisivun mukaan Kabwatassa toimisi myös ravintola, mutta itse en sellaista huomannut. Taisin miettiä pää liian sauhuten, mitä ostaisimme.

Manda Hill Mall

Illan pimetessä voit siirtyä Great East Roadin varrelle nauttimaan esimerkiksi Manda Hillin tai Arcadesin ravintoloista ja baareista, tai mennä vaikka päivän päätteeksi leffaan. Löytyyhän ostareilta toki kauppojakin, mikäli et jo tuhlannut viimeisiäkin pennosiasi viimeistään Kabwatassa. Me kävimme useammankin kerran Manda Hill -ostarin Nando’sissa, joka oli olevinaan portugalilaisravintola. En ihan ymmärtänyt, että millä tavalla se chilimarinoitu kana portugalilaiseen ruokaan liittyi, mutta olkoot. Ainakin sieltä sai myös hyviä vegeannoksia. Kannattaa huomata, että ostarin toisessakin kerroksessa on ravintoloita. Me löydettiin ne vasta ihan viimeisinä päivinä, kun olimme sinne elokuvateatteriin suuntaamassa.

Ihan mukava baari on myös Keg & Lion East Park Mallilla. Varsinaisesta yöelämästä saat kuitenkin parempia vinkkejä googlettamalla.

lusakamandahill

Lusakasta voi tehdä myös päiväretkiä hieman kaupungin ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin, kuten Munda Wanga Environmental Parkiin tai Kalimba Reptile Parkiin. Molemmista löytyy uima-altaita, puistoalueiden rauhaa ja grillausmahdollisuuksia, joista on ihanaa nauttia pölyisen kaupungin jälkeen hyvällä säällä. Munda Wangassa on kasvitieteellinen puutarha sekä ”rescue”-eläintarha, kun Kalimban erikoisuutena taas on krokotiilien kasvatus.

Kurkkaa reissuvinkit Sambiaan tai tutustu hieman toisenlaiseen Lusakaan näiden postausten parissa:

Tarinoita Lusakan slummeista

Greetings from Zambia!

Virtuaalibussimatka Kulima Towerille ja muita havaintoja Sambiasta

Jos olet käynyt Lusakassa, niin mitä lisäisit listaan? Entä miltä kaupunki vaikuttaa Afrikassa koskaan käymättömän silmin?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to do in Lusaka? Zambia’s capital is not the usual tourist destination, but I listed a few travel tips in case you still happen to spend a day or two in the city – or three months, like me. Start your Lusaka tour from the Town Center. Stroll along the Lumumba and Cairo Roads, of which the first one is pretty chaotic and the latter one a nice avenue. Go lose yourself in the history and art of Zambia in the National Museum, and don’t miss the Freedom Statue either. From there you can cross the road and walk into the huge Kamwala Market in order to shop some fabulous African wax print fabrics. If you are hungry, grab some lunch at Levy Junction Mall and continue to shop some more at Kabwata Cultural Village. From here you can find any kind of crafts and arts you can imagine to bring home as souvenirs. The craftsmen and artists actually live in the protected village, which is a living outdoor museum and reminder of the old times. In the evening you can enjoy your dinner or go to some bars or movies at the malls of Great East Road, such as Manda Hill or Arcades. There are also nice day trip destinations a little outside Lusaka, for example Munda Wanga Environmental Park and Kalimba Reptile Park.

Having been to Lusaka, what would you add to the list? How does the city seem like if you’ve never been to Africa?

Pedra da Mua – dinosaurusten jalanjäljillä Portugalissa

Sesimbrassa historian havina on läsnä paikkakunnan vanhalla maurilinnoituksella ja portugalilaisen kalastajakylän azulejoilla päällystetyillä kujilla, eikä Cabo Espichelin pyhäköiden varjossakaan voi välttyä kuvittelemasta paikalla vallinnutta elämää menneinä aikoina. Pedra da Muan luonnonmonumentilla homma viedään kuitenkin täysin seuraavalle levelille – siellä pääsee nimittäin aikamatkailemaan suoraan jurakaudelle.

Pedra da Muan luonnonmonumentti (Monumento Natural da Pedra da Mua) on erikoislaatuinen paikka. Ei vain siksi, että näillä rannoilla on kävellyt muinoin dinosauruksia, vaan koska niiden jättämiä jälkiä pääsee ihailemaan täysin vapaasti ja niin läheltä kuin huvittaa. Cabo Espichelin niemen kallioihin on jäänyt jälkifossiileja (englanniksi ichnofossil tai trace fossil), kun alueella aikoinaan liikkuneiden dinosaurusten jäljet ovat painautuneet matalan meren rantamutiin ja hautautuneet sedimenttiin. Vuosien saatossa jäljet ovat kivettyneet, kunnes merenpohja on noussut ylös rantakallioiksi ja jäljet ovat paljastuneet veden alta. Nykyään ne ovat kaikkien nähtävillä ilman pääsymaksua, mutta myös eroosiolle alttiina.

mua8 mua1
mua3
mua5mua2 mua6
mua4 mua7
mua9

Dinosaurusten jäljille päästäkseen täytyy kävellä kevyt lenkki, jonka pituus on suurin piirtein kilometrin suuntaansa. Reitti on hyvin opastettu dinosauruksen kuvilla varustetuilla tienviitoilla, ja mikäs näissä maisemissa on kävellessä. Jos aurinko paistaa, joulukuussakin tarkenee t-paidalla. Vehreän Atlantin rantakasvillisuuden lomassa leijailee yrttinen tuoksu, lieneekö sen aiheuttajana kukkiva rosmariini. Punertavan hiekkatien lätäköiden tuntumaan on painautunut villisikojen sorkanjälkiä. Näissä puskissa elää jäljistä päätellen paljonkin villisikoja, mutta en ole vielä onnistunut näkemään yhtäkään. Eiköhän niihin törmää viimeistään telttailemaan lähdettäessä.

Tässä postauksessa on itse asiassa kuvia kahdelta eri retkeltä Pedra da Mualle, koska totta kai kaikki Sesimbraan kyläilemään tulevat ystävät ja perheenjäsenet täytyy siellä käyttää jos vähänkään kiinnostusta on. Retket on tehty joulukuussa 2015 ja 2016, eli tasan vuoden välein olemme käyneet paikalla. Keskitalvella on siis hyvinkin mahdollista päästä nauttimaan ihanan kesäisistä ilmoista auringon lämmittäessä ihoa (tai sitten polttaessa Suomen talvesta tulleen nenänpään punaiseksi).

mua10

mua16

Tämä kuvaa hyvin sitä fiilistä, mikä minulle Portugaliin päästessä tulee.

mua11
mua20mua12
mua13 mua14

mua34

Rantatörmästä voi erottaa viistoon kulkevia dinosaurusten jälkiä.

Maisemat ovat Pedra da Mualla aivan mahtavat. Jylhä Cabo Espichel pyhättöineen näyttää pikkuruiselta, ja rantatörmien korkeutta on vaikea hahmottaa. Paljon korkeampia ne kuitenkin ovat kuin miltä näyttää. Kaukana alhaalla siintää pyöreäkivinen ranta, jota turkoosit aallot huuhtovat. Sileillä rantatörmillä on nimikin, Monumento Natural dos Lagosteiros, sillä myös niihin on painautunut jättiläisliskojen jalanjälkiä. Kallioista pystyy erottamaan joitakin viistottain kulkevia dinosaurusten jälkijonoja, jos tarkasti katsoo. Paikalla on opastaulu antamassa vihiä, mihin päin kalliota kannattaa tuijotella. Jäljet erottaa myös paljaalla silmällä, mutta kiikarit tai kameran hyvä zoomi tulevat hommassa tarpeeseen.

Näihin jälkiin perustuu myös Espichelin niemelle sijoittuva Nossa Senhora do Cabon (Our Lady of the Cape) kultti. Sitä kutsutaankin myös nimellä Nossa Senhora da Pedra da Mua. Kaksi alueen vanhaa ja viisasta miestä olivat nähneet saman unen merestä valkoisella jättiläisaasilla nousseesta Neitsyt Mariasta, joten tottahan sen unen täytyi olla. Niemelle vaelsi pyhimyskultin perässä monia pyhiinvaeltajia, ja sinne tehty majatalon ja kirkon käsittävä rakennus on aikoinaan majoittanut ja palvellut heitä. Niemeltä löytyy myös pieni valkea pyhäkkö, jonka azulejoissa kuvataan kyseistä pyhää tapahtumaa. On kiehtovaa, miten tiede on löytänyt loogisen selityksen tällekin aikoinaan kummalliselta ja jopa jumalalliselta vaikuttaneelle ilmiölle.

Jälkifossiilien tarkastelu ei kuitenkaan jää kaukaisuuteen kiikarointiin, vaan todisteita jättiläisliskoista pääsee tiirailemaan myös aivan lähietäisyydeltä. Opastaulun luota lähtee polku jyrkästi alamäkeen viistottain nousseen kivilaatan päälle, ja tuohon laattaan on painautunut useita hirmuliskojen jälkiä. Niistä osasta erottaa selvästi kolme varvasta ja käyrät kynnet. Kynnelliset jäljet kuuluvat teropodeille, jotka olivat kahdella jalalla käveleviä ja lihaa syöviä melko pienikokoisia dinosauruksia. Sauropodin alamäkeen viettävät kookkaista pyöreistä kuopista koostuvat jäljet löytyvät aivan vierestä. Nämä liskot puolestaan olivat pitkäkaulaisia, jättiläismäisiä kasvinsyöjädinosauruksia. Jäljet ovat peräisin myöhäisjurakaudelta, eli ne ovat noin 163-145 miljoonaa vuotta vanhoja.

mua19

Teropodin jälkifossiili rantakalliossa.

mua17

Tästä taas on kulkenut sauropodi.

mua18
mua22 mua21
mua23 mua24
mua26

mua25

Onni on ystävä, jonka kanssa voi vähän hullutella!

mua30

Tai perhe, jonka kanssa hengailla kallionkielekkeellä.

mua15-horz
mua31

Dinosaurusten jäljet ovat ihmeelliset. Nenän edessä olevista todisteista huolimatta on vaikea uskoa, että hirmuliskot ovat oikeasti muinoin tallanneet tassuillaan näitä samoja kallioita, jotka olivat vielä silloin merenrannan pehmeää maata. Nämä luonnollisesta ympäristöstään löytyvät jäljet ovat itselleni huomattavasti sykähdyttävämpi kokemus kuin luonnontieteellisten museoiden dinosaurusten luurangot. Mikään museon lasi ei ole erottamassa katselijaa konkreettisista todisteista noiden tarunhohtoisten liskojen olemassaolosta, vaan täällä voi leikkiä oman elämänsä paleontologia.

Jälkien lisäksi rakastan tätä paikkaa maisemiensa ansiosta. Sinisenä kimmeltävä Atlantti, oranssi maa vihreine kasveineen ja jylhät kalliot luovat sellaisen yhdistelmän, että melkein tulee tippa linssiin. Miten jossain voikaan olla niin kaunista. Kaiken kruunaa paikan hiljaisuus. Pari muuta kulkijaa voi tulla vastaan, mutta kukaan ei viivy pitkään. Ylhäällä kallion reunalla on mukavaa istuskella nauttimassa näkymistä ja auringosta – tai sitten erehtyä kiikaroimaan alhaalla Praia dos Lagosteirosin rannalla tapahtuvia alastonkuvauksia, kuten viimeisimmällä visiitillämme. Varoituksen sananen, jos ajattelit mennä naku-uinnille tuolta houkuttelevan näköiseltä rannalta: ylhäältä näkee sinne esteettä.

mua32-horz
mua27

mua28

Espichelin niemellä voi törmätä myös lammaspaimeneen ja tämän kilisevään katraaseen.

Cabo Espichel olisi loistava päiväretkikohde Lissabonista, mutta oikeasti yksi päivä ei riittäisi mihinkään. Sesimbran seutu on uskomattoman kaunista, ja siellä riittää nähtävää ja tehtävää erityisesti luonnosta, rannoista ja historiasta kiinnostuneille. Enpä malta odottaa että päästään pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja muuttamaan pysyvästi Portugaliin. Ollaan vähän mietitty, että tämä suunnitelma toteutuisi alkusyksystä. Viimeistä kokonaista Suomi-talvea siis viedään!

Lopuksi vielä pari käytännön vinkkiä Pedra da Muan kävijälle:

  • Luonnonmonumentti sijaitsee PR2-vaellusreitin varrella ja alueelta löytyy paljon polkuja tallattavaksi.
  • Autoille on parkkipaikka tien N379 varressa hieman ennen Cabo Espichelin niemen kärkeen saapumista. Siitä eteenpäin kannattaa jatkaa kävellen.
  • Varaa aikaa vähintään tunnin verran ja varaudu vesilätäköiden reunoilla hyppimiseen.
  • Älä kävele dinosaurusten jälkien päällä tai koske niihin, jotta ne säilyvät paremmin myös tuleville sukupolville.
  • Kiikarit kannattaa pakata mukaan, jos haluaa nähdä kunnolla vastarannan jalanjäljet.
  • Turvakaiteet loistavat poissaolollaan, joten en suosittele paikkaa aivan pienten lasten kanssa koettavaksi.

Lisää luettavaa Sesimbrasta ja Cabo Espichelistä:

Sesimbran parhaat: 8+1 matkavinkkiä

Paluu Cabo Espichelille

Chã dos Navegantes on Sesimbran parhaiten varjeltu salaisuus

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Sesimbra is full of history, but at the Natural Monument of Pedra da Mua the whole issue is taken to the next level – here one can time travel straight to the Jurassic era. Dinosaurs have strolled along these coasts, and their footprints have been saved into the rocks that back then were soft mud of the shore. The prints were buried into the sediments and turned into rock until the sea bottom rose above the water. Now everyone can play the paleontologist of their own lives as the footprints can be freely visited. There are some track fossils to be seen on the opposite shore, and these were also behind the cult of Our Lady of the Cape that attracted pilgrims to the holy cape. Moreover, there are theropod and sauropod tracks to which one can get really close to. There is no museum glass in between, and that’s what makes this place so thrilling. The views are also just fantastic, and the reason why I love this place so much. To visit the dinosaur footprints you have to walk approx. 1 km on the well-signed dirt road from the car park that is by the road close to the cape. Please do not touch or step on top of the ichnofossils to preserve them for the future generations as well.

Rantatunnelmaa ja rumpaleita Florianópoliksessa

Florianópoliksen sooloseikkailullani pääsin fiilistelemään brasilialaista rantatunnelmaa Havaianasit jalassa hiekkarannoilla vaellellen. Parin päivän aikana tuli nähtyä monenlaista maisemaa pienelläkin alueella. Aloitin Campechen surffikylästä, ja jatkoin seuraavana päivänä Matadeiron palmurannalle.

Viimeiseksi oli vuorossa Armaçãon kylä samannimisine rantoineen. Johtuiko siististä kevyen liikenteen väylästä, puolipilvisestä taivaasta, Portugalista tutusta rantakasvillisuudesta vai mistä, mutta tunnelma kylän rantakadulla kävellessä oli jotenkin eurooppalainen, huolimatta rantaa takapihanaan käyttävistä paikallisista. Puoli kylää oli nimittäin kokoontunut viettämään sunnuntaipäivää hiekkarannalle. Miehet pelasivat jalkapalloa, naiset istuskelivat rantatuoleissaan ja nuoret olivat kokoontuneet ryhmiksi juttelemaan niitä näitä. Kauempana rannasta jokunen pariskunta joi mateta siihen tarkoitetusta pillillä varustetusta kupista. Kofeiinipitoisen chimarrãon juominen on hyvin tavallista eteläisessä Brasiliassa, kuten myös Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

floripa22 floripa1

floripa3

Portugalin rannoilta tuttuja Carpobrotus-kukkia, jotka ovat alunperin kotoisin Etelä-Afrikasta.

floripa2
floripa5 floripa4
floripa6 floripa8
floripa9 floripa7
floripa10 floripa11

En malttanut olla kahlaamatta rantaveteen, vaikka uimaan asti en Florianópoliksessa uskaltautunutkaan – parinkympin alapuolelle jäänyt lämpötila ei ihan vielä houkutellut siihen. Armaçãon hiekka ei ollut enää puuterinpehmeää kuten Matadeirolla, ja jalkapohjia alkoi nopeasti pakottaa.

Suuntasin lounaalle kylän keskustan ravintolaan, jonka olin bongannut jo aamulla paikalle saapuessani. Kasvisruokaa ei tarjoiltu, joten päätin testata tuoreita mereneläviä. Useimmat annoksista olivat kahdelle, mutta sain tilattua yhden hengen annoksen friteerattuja katkarapuja, kalaa ja mustekalarenkaita 60 prosentilla alkuperäishinnasta. Kylkeen tuli ranskalaisia, riisiä ja salaattia. Pieniä oluitakaan ei myyty, vaan ”jouduin” tilaamaan 0,6 litran pönikän ihan vain itselleni. Kuten arvata saattaa, annos oli valtava ja vietin ravintolan terassilla tovin jos toisenkin katsellen laudat kainalossa suuntaan tai toiseen kiiruhtavia surffareita, pakumatkailijoita ja paikallisia kulkijoita sekä yrittäen ottaa luksuslounaastani kaiken irti. Kello kuitenkin tikitti koko ajan lähemmäs viimeisen keskustan-bussin lähtöaikaa, joten jossain vaiheessa minun täytyi nousta katsastamaan pieni kylän edustalla oleva saari, jonne pääsi kävelemään siltaa pitkin.

floripa12 floripa13
floripa14 floripa15
floripa16 floripa18
floripa17 floripa19
floripa21 floripa20
floripa23
floripa25floripa24

Saareen vievälle sillalle löytäminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Se löytyi lopulta värikkäiden kalastajapaattien takaa kylän hiekkarantaisesta satamasta, missä sai puikkelehtia veneiden välissä varoen, etteivät aallot kastelisi varpaita. Pikkupojat pelasivat satamarakennuksen käytävällä jalkapalloa ja joku älypää oli töhrinyt saaresta löytyvän pienen alttarin pentagrammilla. Saari oli selvästi paikallisten lemppari selfieidennottopaikka, joten en tosiaankaan ollut ainoa, joka päätyi napsaisemaan itsestään kuvamuiston tuolla tuulisella ja kivisellä pikku saarella, jossa kasvoi kaktuksia. Parasta olivat kuitenkin ne älyttömän kauniit maisemat!

Ennen bussiin hyppäämistä päädyin vielä ostamaan tuliaisen paikallisesta ompelimosta, nimittäin käsinommellun hupullisen kylpyviitan. Olen unelmoinut sellaisesta ties monetko kerrat milloin milläkin rannalla, mutta niitä näytetään myytävän usein vain lapsille. Päädyin kuitenkin lahjoittamaan viitan Zélle, mutta ehkä tätä ei haittaa jos viittaa joskus vähän lainaa… Olisin ehkä ostanut kaksikin, jollei se toinen olisi ollut kirkuvan pinkki.

floripa28
floripa26 floripa29

Sitten kello tuli kaksi ja oli aika hypätä Floripan keskustaan menevään bussiin. Takaisin Curitibaan lähtöön oli kuitenkin vielä useampi tunti aikaa, joten päätin hieman kierrellä kaupungin keskustaa. Fiilis oli vähän nihkeä, sillä sunnuntain takia suurin osa kaupoista ja muista oli kiinni, ja keskustaelämä tuntui koostuvan lähinnä laitapuolenkulkijoista. Tiesin näyttäväni turistilta reppuni kanssa ja yritin pitää matalaa profiilia. Kauniiden pastellinväristen rakennusten seuraaminen johdatti minut kaupungin keskusaukiolle, jonne kaikki väki oli näköjään kokoontunut – ei ihme, että muualla oli ollut niin hiljaista. Aukiolle oli koottu loputtomasti rumpusettejä, ja niiden takana istui eri tahtiin rummuttelemassa 211 rumpalia.  Alkamassa oli rumpuorkesterin kokoontumisajot, ja paikalle eksyttyäni päätin todellakin jäädä kuuntelemaan, millainen show olisi tiedossa.

Jossain vaiheessa harjoittelun kakofonia lakkasi, ja rumpalit alkoivat kirkon portaille pystytetyn bändin sekä metallimieheltä näyttävän (ja kuulostavan) solistin johdattamina paukuttaa eetteriin tunnettuja rockhittejä The White Stripesilta, Metallicalta, Bon Jovilta ja ties milta muilta bändeiltä. Paikalle oli kerääntynyt uutisten mukaan 2500 mukana jammailevaa katsojaa, ja rumpaleitakin oli melkein vauvasta vaariin. Monta naisrumpaliakin oli joukossa soittamassa. Voitte uskoa, että yli 200 rumpalia soittamassa yhtä aikaa on aika samaan aikaan hämmentävä, mutta kirjaimellisestikin aika päräyttävä kokemus! Kaikenlaiseen sitä reissussa ollessaan törmääkin. Kaikista hauskinta oli kuitenkin eräs vanhempi pariskunta, joka huomasi heti etten ollut paikallisia ja huolehti kovasti että mahdun heidän viereensä istumaan ja etten heiluttele kameraani liian näkyvillä roistoja houkuttelemassa. Ihania tuommoiset huolenpitäjät.

floripa27
floripa31floripa30

Brasiliassa kun oltiin, niin kaupungin keskusaukion kulmasta näkyi mikäpä muukaan kuin rinnettä pitkin kohoava värikäs favela. Hetken aikaa rumpumusiikki kuitenkin yhdisti kaikki yhteiskuntaluokat eikä ollut väliä, oliko se vieressä rokin tahtiin jammaileva naapuri rikas vai köyhä. That’s the power of music.

Millaisia hämmentäviä yllätyksiä sun matkojen varrella on tullut vastaan?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: After the surfer’s Campeche and palm tree lined Matadeiro, it was time to explore Armação of Florianópolis. The beach was a living room for the locals as they were playing football and sitting around enjoying their Sunday. I couldn’t resist wading about in the water even though the sand was not as powder-like as on the other beaches. I had lunch at a seafood restaurant and sat there for a good while watching surfers, van tourists and locals walk by. Then I took a walk to a small island off the village coast. It was a bit hard to find the beginning of the wooden bridge behind all the colorful fishing boats. On the island I wasn’t the only one wanting to take a selfie with the beautiful views. Then it was time to hop on the bus taking me back to the city center, where I still had a couple of hours before my bus to Curitiba would take off. I found myself in the middle of a drum orchestra gathering surrounded by the cacophony of the rehearsing 211 drummers. I decided to stay and see the show, which was quite amazing. One can only imagine how over 200 drummers sound like when they perform famous rock songs lead by a band and a singer! All kinds of surprises one can bump into while traveling.

Luonnonpäivän koskiretki Keski-Suomessa

Suomen luontoa juhlitaan kotimaan 100-vuotiaan taipaleen kunniaksi tänä vuonna kokonaista neljä kertaa Suomen Luonnon päivien muodossa. Ensimmäistä, Sukella talveen -teemaista Luonnonpäivää vietettiin pari viikkoa sitten lauantaina 4.2. Ympäri Suomea järjestettiin monia retkiä lähialueiden luontokohteisiin, ja mekin osallistuimme Suomen Luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistyksen järjestämälle koskiretkelle. Se olikin päivän ainoa tapahtuma Jyväskylässä, joten valinnanvaraa ei hirveästi jäänyt.

Retken ohjelmassa oli suunnitelmana käydä katsastamassa Keski-Suomen hienoimpia koskia, kuten Konneveden kosket ja Laukaan Kuusaankoski, mutta myös ihmetellä Saarijärvellä sijaitsevaa Murronjokea, joka on valittu Luonnonsuojeluliiton 100 luontohelmeä -kohteisiin. Retkelle lähdettäisiin omilla autoilla, joten tässä oli loistava tilaisuus autottomallekin päästä näkemään Jyväskylää ympäröivää maaseutua ja tietysti retken ohjelmaan kuuluvia vesistöjä.

koskiretki3 koskiretki2
koskiretki1

Matkaan lähdettiin jyväskyläläisen S-marketin parkkipaikalta, missä autoihin järjestäytyminen vei tovin. Kaikille kuitenkin löytyi kyyti ja pääsimme matkaan. Sää ei ollut upean aurinkoinen talvisää, mutta päivän harmaudesta huolimatta ihan kelvollinen: pikkupakkasta ja lunta maassa.

Suuntasimme ensimmäiseksi Saarijärvelle, missä teimme pienen pysähdyksen keskustan viereisellä sillalla. Jäi vähän epäselväksi, mikä oli stopin tarkoitus – ehkä tarkistaa lintutilanne. Jatkoimme kohti etelää Murronjoelle. Suomen 100-luontohelmeä -kohteisiin on valittu kansallisesti merkittäviä mutta uhanalaisia luontokohteita, jotka tulisi suojella tuleville sukupolville. Enimmäkseen nämä kohteet ovat siis kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden ulkopuolella. Murronjoki ei kuitenkaan näin talvella ollut kovin erikoisen oloinen paikka, ja kansallismaiseman hienoudenkin ymmärsi vasta lähtiessä ajettuamme kauemmas jokilaaksosta, mistä avautuivat mukavan idylliset maalaismaisemat. Jokea on aikoinaan muokattu rankalla kädellä mm. tukinuittoa varten ja lähiaikoina kunnostettu laittamalla joenuomaan kiviä ja muuta. Tietenkin kansallismaisemien ja niiden luontoarvojen toivoisi säilyvän vastakin, mutta ainakaan nyt Murronjoella ei ole minkäänlaista suojelustatusta.

Teimme pari pysähdystä eri kohdissa jokea, joista toisessa oli vanha vesimylly. Joen jääpeitteellä risteili saukonjälkiä, jotka johtivat avantoon. Siellä oli selkeästi käyty pulikoimassa, mutta itse veijareita ei kuitenkaan näkynyt. Saukkojen sijaan näimme myöhemmin isolepinkäisen koivussaan.

koskiretki4

koskiretki6

Saukonjälkiä Murronjoen jäällä.

koskiretki5
koskiretki7 koskiretki8-horz
koskiretki9 luonnonpaivaa
koskiretki12koskiretki10

Seuraava pysähdys tehtiin Äänekoskella. Olimme luontoretkellä, mutta meidät vietiin kävelylle valtavan paperitehtaan viereen. Tehtaan lämpö piti ilmeisesti järven sulana, ja paikalla piti olla vesilintuja. Olihan siellä pikku-uikku ja koskikara. Tässä vaiheessa kaikilla alkoi kuitenkin jo olla sudennälkä, eikä evästaukoa näykynyt tai kuulunut, joten linnut eivät hirveästi siinä vaiheessa jaksaneet kiinnostaa. Lisäksi tehdasalueella oli isot liikkumisen kieltävät kyltit. Olimme muutenkin ajatelleet retken olevan enemmänkin sellainen luontoretki, missä  käveltäisiin pieni lenkki yhdessä paikassa ja siirryttäisiin sitten seuraavaan, mutta kohteet olivatkin sellaisia mihin pääsi autolla aivan viereen, eikä kävelemään juuri ehtinyt. Kivahan se oli vanhemmille osallistujille, mutta itse olin vähän pettynyt. Etenkin odottamaton vierailu lemuavan paperitehtaan varjossa nousevan nälkäkiukun säestämänä ei hirveästi innostanut, ja yksi seurue lähti kotiinkin tässä vaiheessa. Retken järjestäjät olivat kertoneet, ettei heidän retkilleen yleensä lähde monikaan ulkopuolinen, joten he olivat ilmeisesti tottuneet tekemään retkensä niin kuin heille itselleen parhaiten sopi. Yksi järjestäjistä vieläpä kommentoi kaverini palautetta evästauon sijoittamisesta turhan myöhään vähän tökerösti sanoen, että eikö se ole vain kiva syödä vasta sitten kun oikeasti nälkä! Niin, no…

koskiretki13 koskiretki14
koskiretki15 koskiretki17
koskiretki16 koskiretki19
koskiretki18-horz luonnonpaiva

Lopulta pääsimme kuitenkin Konneveden Siikakosken laavulle, missä viritimme nuotion palamaan. Tämäkin paikka oli ihan autotien vieressä, mutta liikennettä ei onneksi ollut. Olipa ihanaa päästä vihdoinkin syömään eväitä ja grillaamaan soijanakkeja! Termoksesta kaadettiin kuppiin höyryävän kuumaa kaakaota ja lämmiteltiin varpaita tulen edessä. Lämpesipä nuotiolla pari pullaakin. Lopuksi malttoi hieman ihailla leveää ja kivikkoista Siikakoskeakin. Paikka oli ollut presidentti Kekkosen lempikalastuspaikkoja, ja täältä löytyi myös paljon saukonjälkiä ja se koskikara, josta puolisen retkiseuruetta oli aivan innoissaan. Evästauko oli tällä kertaa se retken parhain osuus, mutta niinhän se on monesti muutenkin!

Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että hämärä alkoi laskeutua. Retken viimeinen etappi  eli Laukaan Kuusaankoski pitäisi siis jättää väliin. Siinä vaiheessa oli vain iloinen päästessään kotiin, mutta yhden kohteen missaaminen harmitti, etenkin kun olimme tuhlanneet aikaa paperitehtaan vieressä.

koskiretki22 koskiretki20
koskiretki23
koskiretki24koskiretki21 koskiretki26

Tälle retkelle en kympin arvosanaa antaisi, sillä sen järjestäjillä oli selvästi ongelmia retken organisoimisen kanssa. Evästauko olisi pitänyt pitää paljon aikaisemmin ja jättää omituiset tehdasalueiden lintubongauskiepit välistä, kun kyseessä kuitenkin oli koskiretki eikä mikään varsinainen linturetki. Lisä-ärsytystä koitui autokyytimme kuskista, joka piti todella rasittavaa rykimisääntä aivan koko ajan, eikä näyttänyt olevan yhtään juttutuulella. Voisin silti antaa SLL:n Jyväskylän seudun yhdistyksen tapahtumille uuden mahdollisuuden, mutta jollain erityyppisellä retkellä. Hyvät eväät laavulla olivat tämän koskiretken pelastus ja kierros oli sähläämisestä ja tehdasalueella keekoilusta huolimatta ihan mukava tapa viettää talvista lauantaipäivää. Ja ainakin sitä keskisuomalaista maaseutua näki päivän aikana paljon!

Suomen luontoa aion kuitenkin juhlia jatkossakin. Seuraava Suomen Luonnonpäivä on 20.5., jolloin villiinnytään keväästä. Katsotaan, mitä keksitään silloin!

Kävitkö sinä luontoretkellä Luonnon päivänä tai aiotko käydä tulevina?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Finland is celebrating its 100th anniversary of independence, but also its wonderful nature this year. There are four Nature days when everyone can join the celebrations also by attending an organized trip. The first Nature day was two weeks ago, and we went to a rapid trip with the local nature protection association. We visited a rapid (there were three in the program, but we never made it to the last one) but also a river and even an industrial area, which was interesting to say the least. The first destination, Murronjoki river, is one of the 100 Finnish Pearls of Nature, but I didn’t find it that special in the winter time despite the traditional countryside scenery. The organizers took us to see some water birds by the smelly paper factory where there was no ice cover, and we stopped in a few other a little strange places as well. Everyone was super hungry, so interest to walking close to a factory was almost zero. The best part of the day was the lunch break at Konnevesi, where we could finally enjoy the bonfire, our soy sausages and hot chocolate! That made the trip worth it.

Kuinka pukeutua Afrikassa? Sansibar vs. Sambia

Moni unelmoi Afrikan-matkasta ja erityisesti ikonisen safarin tai mantereen rantalomakohteiden kokemisesta. Viimeistään ennen matkalle lähtöä pakatessa herää kuitenkin kysymys siitä, mitä Afrikassa kannattaisi laittaa päälleen. Vaatteet ovat vaihtelevin ja kenties jopa tärkein osa pakkaamista, joten ajattelin avata aihetta hieman oman kokemukseni kautta. Itse ainakin löysin itseni googlettamasta pukeutumissääntöjä ennen matkalle lähtöä, ja vielä uudestaan ennen safarille suuntaamista. Näin käy usein uusiin kulttuureihin tutustuttaessa.

Oikeastaan otsikko on ihan hölmö, sillä Afrikka on valtava manner, johon kuuluu 54 itsenäistä valtiota ja näissä kaikissa on varmasti jonkin verran toisistaan poikkeavia pukeutumiskäytäntöjä. Alueen uskonto vaikuttaa vaatetukseen, ja Pohjois-Afrikan muslimimaissa ihmisten vaateparret ovatkin luultavasti keskimäärin peittävämpiä kuin etelämmässä, mutta islamilaisia alueita löytyy myös Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Näillä alueilla matkustaessa omaa pukeutumistaan on erityisen hyvä miettiä tarkemmin, mutta vaatetukseen liittyviä siveysnormeja löytyy myös Afrikan kristityistä maista. Kulttuurisensitiivisen reissaajan on kohteliasta olla näistä tietoinen, ja säästäähän diskreetisti pukeutumalla itsensä muutenkin ylimääräiseltä epätoivotulta huomiolta. Luonnon keskellä safarilla ollessa vaatteet vaikuttavat väkisinkin kokemukseen, joten oikeanlaisilla varusteilla voi tehdä olostaan mukavamman.

Itse en kahdessa Afrikan maassa käytyäni todellakaan pysty puhumaan koko mantereen puolesta, mutta nostan esimerkeiksi ne maat joista minulla on kokemusta, nimittäin Tansaniaan kuuluvan islamilaisen Sansibarin ja pääosin kristityn Sambian. Sansibar on erikoislaatuinen paikka, enkä usko että Pohjois-Afrikan pukeutuminen vastaa sansibarilaista muuten kuin peittävyyden kannalta. Sambialaisesta tyylistä taas voinee vetää enemmän yleistyksiä, sillä luulisin pukeutumisen monissa muissakin Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa olevan suhteellisen samantapaista kuin Sambiassa – en kuitenkaan mene vannomaan.

sansibar5 sansibar6
safari14pieni

Sansibar

Sansibarilla 98-99% väestöstä sanotaan olevan muslimeja, vaikka manner-Tansaniassa kristinusko ja islam ovat keränneet melko samansuuruiset kannattajakunnat. Tämä näkyy Sansibarin katukuvassa tietysti moskeijoiden rukouskutsuina, mutta myös paikallisten naisten huivilla peitettyinä päinä. Yleisimmin naisia näkee värikkäisiin kanga-kankaisiin verhoutuneina, joillakin vapaamielisemmillä huivi roikkuu jossain kaukana takaraivolla lähinnä muodon vuoksi, mutta välillä vastaan tulee myös koko vartalon peittävään burkhaan sonnustautunutta väkeä. Huivin alle puetaan usein pipomainen asuste, joka pitää nutturalle laitetut hiukset kasassa ja mahdollistaa huivin uudelleen asettelun myös julkisilla paikoilla. Miesten pukeutuminen on vapaampaa, ja he käyttävät usein pitkiä housuja ja lyhyt- tai pitkähihaisia paitoja, joista erityisesti kauluspaidat näyttävät olevan suosittuja. Arabialaistyylisiä kaftaaneita kuitenkin näkyy myös, samoin taqiyah-hattuja. Jalkineina flipflopit ja muut sandaalit ovat suosittuja.

sansibar2

Sansibarlaiset naiset verhoutuvat monesti kanga-kankaisiin.

sansibar3-horz

sansibar9

Miehiä näkee välillä arabialaistyylisissä kaftaaneissa ja taqiyah-hatuissa.

sansibar11

Matkailijan ei tarvitse huivia käyttää, mutta huomasin itse saavani kunnioittavampaa kohtelua huivin kanssa kuin ilman – ilmeisesti paikallisiin tapoihin sopeutumisesta kielivää elettä arvostettiin, vaikka motiivina oli enemmänkin piiloutua auringolta ja jatkuvalta kuulumisten kyselyltä. Suosittelen harkitsemaan hiusten ja hartioiden peittämistä huivilla ainakin Stone Townin ulkopuolisissa kylissä liikuttaessa, sillä huivi suojaa tosiaan tehokkaasti auringolta. Muuten vaatetuksen on tärkeää peittää olkapäät ja polvet niin naisilla kuin miehilläkin. Esimerkiksi t-paita ja löysähköt pitkät housut tai pitkä hame ovat hyvä asuste, mutta turisteja enemmän näkevillä rannoilla voi yleensä pukeutua myös hihattomaan paitaan. Napapaitaa, syvään uurretun kaula-aukon omaavaa tai liian tiukkaa vaatetta en laittaisi Sansibarilla päälleni ainakaan muualla kuin biitsillä.

Saaren paratiisimaisissa rantakohteissa voi katsoa hieman tilanteen mukaan, onko rannalla sopivaa heilua uimapuvussa. Selvästi turistisoituneilla biitseillä voinee ottaa aivan rauhassa aurinkoa bikineissä, mutta rannoilla joilla on enemmän paikallista elämää kannattanee uida paikalliseen tyyliin vaatteet päällä. Pakatessa kannattaa ehkä pitää tämä mielessä ja pakata merivettä pelästymättömät vaatteet mukaan, mikäli on näille rannoille suuntaamassa. Tai sitten rajoittaa uiminen vain niille turistirannoille.

sansibar4

Paikallisia lapsia ja nuoria Nungwin rannalla. Lasten on ihan okei mennä uikkareissa uimaan, mutta teini-ikäisten ei enää.

sansibar12-horz

Oma tyylini Sansibarilla vaihteli paikan mukaan: rannalla saattoi käyttää hihatonta paitaa, mutta maaseudulla töitä tehdessä tunikat ja löysät housut olivat enemmän käytössä.

sansibar10

sansibar1

Tässä teepparissa oli ehkä aavistuksen liian lyhyet hihat, mutta ei se ainakaan valtavaan baobab-puuhun kiipeämistä estänyt!

Sambia

Sambian väestöstä noin 95% taas on kristittyjä, eikä uskonto näyttele niin suurta osaa pukeutumisessa. Moni käyttää länsimaisia second hand -vaatteita, joita myydään katukojuissa ihan joka paikassa. Omia käytettyjä vaatteitaan on kuitenkin hieman häpeällistä myydä eteenpäin, mutta muiden omia voi myydä ja monet tekevätkin tätä työkseen. Naiset käyttävät usein kotona ja epävirallisissa töissä chitenge-kankaita kietaisuhameina, joiden pituutta voi kätevästi säädellä. Chitenge taipuu myös repuksi jossa voi kantaa lasta tai tavaraa. Näistä afrikkalaisin printein varustetuista ihanan värikkäistä kankaista myös ommellaan paljon mekkoja ja muita vaatteita. Miehet taas pukeutuvat pitkälti länsimaisiin vaatteisiin. Keskiluokkaiset sambialaiset käyttävät toki muodinmukaisia eteläafrikkalaisista ketjuliikkeista ostettuja kuteita, joten esimerkiksi yliopiston kampuksella näkyy chitengejen sijaan viimeisen päälle laittautuneita ihmisiä jakuissaan ja pikkutakeissaan, farkuissaan ja kynähameissaan.

sambia5

Sambialaisten opiskelijoiden pukeutuminen on siistiä ja länsimaista afrikkalaisilla printeillä maustettuna. Kuva UNZAn kulttuuripäivän kulkueesta.

sambia7

Laitakaupungilla kodin ympäristössä naiset käyttävät usein chitenge-kankaita kietaisuhameina.

sambia1-horz

Erikoistilaisuuksiin saatetaan pukeutua perinneasuihin. Afrikkalaisista kankaista teetetään monesti ihania mekkoja ja muita vaatteita.

sambia6

Myös peruukkien käyttö hallitsee katukuvaa. Ensin sitä ihmettelee, että miten ihmeessä kaikki ovat saaneet suoristettua hiuksensa noin piikkisuoriksi, mutta kohta joku raapii päätään niin että koko hiusto heiluu puolelta toiselle ja juttu paljastuu. Peruukeilla saa kuitenkin vaihdeltua hiustyyliä kätevästi. Erilaisia pikkulettejä harrastetaan myös paljon, usein kuituhiuksella jatkettuna. Kävin itsekin laitattamassa sellaiset pari kuukautta Sambiassa oleskeltuani. Miehet ajelevat monesti hiuksensa hyvin lyhyiksi. Kenkäpuolella nahkakengät ja ballerinat näyttivät olevan suosituimpia, mutta myös tennareita ja sandaaleita käytetään (jälkimmäisiä monesti sukkien kanssa).

sambia11

Kauneussalongissa kärsimässä – mitäpä sitä nainen ei tekisi ulkonäkönsä eteen?

sambia3-horz

White girl gone Zambian! Itsekin tietysti ostin muutaman chitengen ja jopa käytin niitä kotona ollessa.

Sambiassa pukeutumissäännöksi riittää, että vaatteet peittävät polvet ja vatsan seudun. Reisien paljastamista pidetään epäsiveellisempänä kuin vaikka rintojen näkymistä, joten yläosalla ei ole niin väliä, mutta minihameessa tai lyhyissä shortseissa ei kannata kuljeskella ympäriinsä. Myös alaselän ja vatsan näkyminen koetaan liian paljastavaksi, joten napapaidat ovat yleensä no-no, vaikka jotkut viimeisintä muotia seuraavat paikalliset teinitytöt sellaisia käyttäisivätkin. Matkaajan kannattaa siis pukeutua joko pitkiin housuihin tai vähintään polvimittaiseen hameeseen. Yläosaksi käyvät paljastavammatkin topit mikäli itse sellaisissa viihtyy, mutta epätoivotun huomion välttämiseksi kannattaa ehkä kuitenkin valita se hillitymmän kaula-aukon omaava vaatekappale. Miehille suosittelisin mieluummin hihallista t-paitaa kuin hihattomia ”wifebeatereita”. Vaatteiden tiukkuudella ei ole Sambiassa väliä, eli pillihousutkin ovat ihan käypä asuste kaupungeissa.

Itse pakkasin Sansibarin kokemuksen jälkeen ehkä vähän vääränlaisia vaatteita mukaan Sambiaan. Pitkä liuhuhame ja pussihousut näyttivät täällä hieman oudoilta, ja päädyinkin ostamaan reissun aikana itselleni esimerkiksi farkut, siistin hihattoman kauluspaidan ja kaupunkikelpoisemmat sandaalit. Virheistä oppii!

sambia2

Vaellussandaalit ja pussihousut alkoivat pidemmän päälle tuntua Lusakaan sopimattomilta.

sambia8-horz

Pari kännykkäkuvaesimerkkiä sambialaisemmasta tyylistäni. Pikkulaukku näyttää todella turistilta, mutta en ole käsilaukkutyyppiä ja halusin arvotavaroiden kulkevan visusti mukana ilman että aina tarvitsi raahata reppua joka paikkaan.

Safarit

Safarille suunnatessa vaatteilla ei värinsä puolesta ole kovin suurta merkitystä, eli mitään beigeä tai maastonvihreää ei tarvitse erikseen hankkia, jos sellaista ei vaatekaapista jo valmiiksi löydy. Mukaan kannattaa pakata käytännöllisiä ja mukavia vaatteita, jotka kuivuvat nopeasti ja joiden kanssa kerrospukeutuminen on helppoa. Yöt ja aikaiset aamut voivat olla hyvinkin viileitä, jolloin kevytuntsikkakin voi tulla tarpeeseen, kun taas päivällä aurinko porottaa kuumasti. Valkoisia vaatteita kannattaa välttää, sillä ne pölyyntyvät ja likaantuvat nopeasti. Mustan ja tummansinisen taas sanotaan houkuttelevan tsetsekärpäsiä. Itse suosin muutenkin maanläheisiä sävyjä, jotka todettiin safariolosuhteissakin hyviksi. Luksussafareilla voi taas tarvita parempia illallisvaatteita majapaikasta riippuen. Korkokengät kannattaa kuitenkin jättää kotiin.

Joskus kuulee myös väitettävän, että punaisia vaatteita pitäisi safarilla välttää, koska kyseinen väri jotenkin ärsyttäisi eläimiä tai saisi ne aggressiivisiksi. Väitteellä ei ole perää, sillä monet eläimet eivät näe värejä eivätkä ainakaan samalla tavalla kuin ihminen. Kanssaihmisten viihtyvyyden takia kannattaa ehkä kuitenkin jättää ne kirkuvimman väriset urheiluvaatteet kotiin. Armeijakuvioituja vaatteita tulee myös Afrikassa välttää, mutta itselle ei mitään selkkauksia tullut vaikka armylippis päässä olikin. En tainnut sitten kuitenkaan näyttää tarpeeksi militantilta.

kafue4pieni

Omat vaelluskamppeet sopivat hyvin myös safarille. Puuvillaisen safaripaidan löysin kirppikseltä parilla eurolla joten otin mukaan, mutta se ei ole mitenkään välttämätön.

vic23pieni

Victorian putouksia katseltiin muiden turistien tapaan ihan vain shortseihin pukeutuneina. Siellä kastuu kuitenkin.

Millaisia pukeutumiskokemuksia sinulla on Afrikan mantereelta? Niin ja tulethan sitten rohkeasti kertomaan, mikäli tästä jutusta oli hyötyä omalle matkalle valmistautuessa!

Lisää Sansibar-aiheista luettavaa löytyy Zanzibar-tunnisteen alta ja Sambian tarinoita vastaavasti täältä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: What to wear in Africa? This is a question that most Africa-bound travelers find themselves asking before their first trip to the continent. At least I found myself googling for answers before packing. There are for sure some differences in all the 54 countries of the vast continent, but religion has a major influence in the way that people dress. In Islamic North Africa the rules are different compared to the largely Christian countries of Sub Saharan Africa. However, there are Muslim areas there as well, for example Zanzibar (or Somalia), but the way of dressing probably looks different to the North African countries.

I have experience from Zanzibar and Zambia. In Zanzibar, which is part of Tanzania, ladies often dress in kanga cloths and cover their hair with a scarf, whereas men wear more western clothes with long pant legs and sleeves. Travelers don’t have to wear scarves, and covering one’s shoulders and knees and avoiding tight clothing should be enough. In touristic beaches it’s okay to sunbathe in a swimming suit, but in more local beaches you should keep your clothes on and swim with them if you want to take a dip. In the largely Christian Zambia the dressing code is not as strict as in Zanzibar. Also here women use traditional clothes as skirts at and around home, but middle class Zambians normally wear smart casual -style clothes and take care of their appearance. As a tourist in Zambia, you should cover your thighs, knees and lower back, so long trousers and knee-long skirts are recommended. Tops can be basically anything except short crop tops revealing your belly, and tightness of the clothes doesn’t really matter. For a safari one should pack comfortable and practical clothes that are easy to dry and layer, as nights can get chilly and days hot. It’s not true that one should avoid red color, except perhaps from the point of view of your fellow travelers. Avoid white as it gets dirty really fast and black & dark blue as they are said to attract tsetse flies.

Do you have experiences from clothing in Africa or did you find this post helpful? Feel free to comment! Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

Florianópolis: rantaparatiisi Praia do Matadeiro

Brasilian toiseksi eteläisimpään osavaltioon Santa Catarinaan suuntautunut kahden päivän mittainen sooloreissuni kietoutui pitkälti Florianópoliksen luonnonkauniin saaren rantojen valloittamisen ympärille. Matkani alkoi Pikku Prinssiä fanittavasta Campechesta ja jatkui toisena päivänä Armaçãon kylään vielä hieman etelämmäs saaren hiekkarantojen reunustamalla itärannikolla.

Armaçãoon päästäkseni minun oli otettava bussi ensin takaisin TIRIO-terminaaliin ja vaihdettava siellä perille asti menevään linkkariin. Florianópoliksen julkisen liikenteen järjestelmä vaikuttaisi perustuvan juuri näihin terminaalien kautta kulkeviin bussiyhteyksiin. Aurinko paistoi ja linja-auton ikkunoista avautuivat välillä näkymät sinisenä kimmeltävälle merelle ja välillä vihreille kukkuloille. Sunnuntaiaamuna muita menijöitä ei liiemmin ollut, joten rahastaja nukkui ja Armaçãossa bussikuski joutui huikkaamaan minulle, että olemme perillä. Olisin ilmeisesti halunnut ajella noissa maisemissa kauemminkin. Ulos hypätessäni olin aivan haltioissani, sillä kaikkialla oli niin kaunista. Now we’re talking! Oli Campechekin kiva, mutta olen silti enemmän palmujen reunustamien paratiisirantojen perään. Päätin jättää Armaçãon oman rannan myöhemmäksi ja lähdin kävelemään kohti Praia do Matadeiron rantaa.

matadeiro16 matadeiro3
matadeiro1 matadeiro2
matadeiro4
matadeiro35
matadeiro5matadeiro7
matadeiro6

Ensin olin hieman eksyksissä polun suhteen, sillä minut ja Matadeiron erotti matala joki. Otin taktiikakseni yllättävän usein toimivan muiden ihmisten seuraamisen ja löysin joen ylittävälle sillalle. Sen jälkeen polku sukelsi rannikkokasvillisuuden uumeniin, kiiveten välillä rantakivien tähystyspaikoille. Sieltä näkyi aalloissa harjoittelevia surffareita ja muutamia polulla eteenpäin kiiruhtavia patikoijia. Matadeiro tarkoittaa metsäistä tai puskaista, joten nimi on osuva rannalle, jolla ei hirveän montaa rakennusta ole.

Sain myös hetkeksi seuraa, kun brasilialainen kaveriporukka alkoi jutella minulle englanniksi. Näkyi ilmeisesti naamasta, etten ollut paikallisia – kohteliaasti silti kysyivät sitä ensin. Eivätpä silti olleet hekään, vaan läheisestä Balneário Camporiun kaupungista tulleita viikonloppuretkeläisiä. Käveltiin yhdessä pitkin rantaa, ja päädyin heidän ryhmäselfieihinsä mukaan. He olivat menossa kovaa vauhtia kohti Lagoinha do Lesten rantaa, mutta haikki sinne ja takaisin kestäisi vähintään neljä tuntia, eikä minulla ollut niin paljoa aikaa. Viimeinen bussi takaisin TIRIO:lle kun lähtisi aikataulun mukaan jo kahden jälkeen iltapäivällä. Jouduin siis hyvästelemään uudet toverini ja jäämään tutkailemaan näitä helpommin saavutettavia rantoja tällä kertaa. Niin moni on kuitenkin Lagoinha do Lesteä kehunut, että mikäli joku on Florianópolikseen suuntaamassa, niin suosittelen patikointia sinne!

matadeiro8
matadeiro10 matadeiro9matadeiro32
matadeiro11 matadeiro13-horz
matadeiro12 matadeiro14
matadeiro15 matadeiro18
matadeiro19 matadeiro22

Kävelin Lagoinha do Lesten patikkapolkua jonkin matkaa eteenpäin, kunnes polku sukelsi syvemmälle sademetsään ja alkoi nousta edessä kohoavan kukkulan yli. Käännyin ja suuntasin takaisin omia jälkiäni, fiilistellen matkan varrelta avautuvia näkymiä siniselle merelle ja hiekkarannalle, värikkäitä kukkia, subtropiikin puita ja rannalle rakennettuja ihania värikkäitä mökkejä puutarhoineen. Voisin niin kuvitella itseni asumaan yhteen niistä viikoksi tai pariksi! Olin liikkeellä eteläisen pallonpuoliskon keväällä, mutta keskikesällä paikka on varmasti vieläkin rehevämpi ja värikkäämpi.  Arvatenkin osa bungaloweista olisi myös vuokrattavissa. Netistä löytyi huonosti majapaikkoja näiltä rannoilta, joten en uskaltanut itse tulla riskillä tänne, vaan yövyin Campechessa. Kyllä niitä kuitenkin useampiakin on, joten paikan päältäkin voi varata majoituksensa.

Brasilialaisilla (ainakin maan eteläosissa) on muuten hieman samantyylinen mökkikulttuuri kuin Suomessa. Monilla on jonkinnäköinen pikku maatila chácara, jonne mennään viikonloppuisin ja lomilla rentoutumaan luonnon keskelle, pitämään huolta perunapellosta tai nauttimaan rantaelämästä, jos mökki sattuu olemaan lähellä rantaa.

matadeiro20 matadeiro23
matadeiro21-horz matadeiro24
matadeiro27-horz

matadeiro28

Voisin niin kuvitella itseni riippumattoon tämän pikku bungalowin kuistille!

matadeiro26

Lumihaikara rantahiekassa.

matadeiro30
matadeiro29 matadeiro31
matadeiro33 matadeiro34

Mökkielämän vastapainoksi brasilialaiset näyttävät myös rakastavan surffausta ja rantabaareja, tai ainakin mahdollisuutta ostaa jääkylmä olut eli cerveja gelada biitsille mukaan. No, Floripasta löytyy näitä kaikkia! Kaiken lisäksi siellä näytti niin kivalta, että otin aivan liikaa kuvia ainoastaan yhtä postausta varten. Seuraavaksi onkin siis tulossa juttua Armaçãon rannalta sekä kylän edustan saarelta, jonne pääsi kävelemään tyrskyjen kastelemaa puusiltaa myöden. Voi että, pääsiskö tuonne vaan takaisin?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: On my weekend solo trip to Florianópolis, I had visited Campeche on the first day. The following day I took the local bus further on the coast to Armação village. The place has some real paradise beaches and I was thrilled to place my feet on them. I started walking on the path towards Praia do Matadeiro, and soon I found myself chatting with a  Brazilian group of friends. They were also tourists on a weekend trip in Floripa, and headed to Lagoinha do Leste. I didn’t have enough time for the 4+ hour hike because of the bus schedules, but I have heard that it’s amazing. So even though I followed the trail for some time, I returned back and continued exploring the more easily accessible beaches. The views to the blue waters, colorful flowers and subtropical trees were perfect, but I also loved the wooden cottages built next to the beach. I could definitely see myself living in one of them for a week or two! Besides cottage life, Brazilians seem to love surfing and ice cold beer on the beach – and Florianópolis has it all. Could I just go back for a bit?

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

Croc Valley Camp – majapaikka South Luangwassa

South Luangwan safari majapaikkoineen piti järjestää melko nopealla aikataululla, sillä miehen työharjoitteluun liittyvän Sambian itäisessä provinssissa Katetessa järjestetyn opettajankoulutustilaisuuden aikataulut selvisivät oikeastaan vasta kouluspäivien alkaessa. Itse halusin tietenkin lähteä Zén mukaan katsomaan miltä itäisessä Sambiassa näyttäisi, sillä reissuun saisi nimittäin yhdistettyä kätevästi myös viikonlopun South Luangwan kansallispuistossa! Varasinkin safarimme vain muutaman päivän varoitusajalla, mutta sesongin ulkopuolella tilaa onneksi löytyi ja kuljetuskin järjestyi majapaikkamme kautta helposti.

Majapaikkamme sijaitsi aivan kansallispuiston portin ja Mfuwen kylän välissä. Kansallispuiston sisällä sijainneet safarilodget olisivat olleet hintatasoltaan budjettimme ulkopuolella, joten jäimme toiselle puolen Luangwa-jokea. Meillä kun ei ollut tällä reissulla edes mahdollisuutta harkita omatoimista safaria vuokra-auton ja teltan kanssa. Safareiden hintavertailun jälkeen päädyimme halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon ja varasimme Croc Valley Camp -nimisestä safarileiristä itsellemme kahden päivän ja kahden yön safarin, jonka ensimmäinen vuorokausi olisi täysihoidolla. Huonetyypiksi valitsimme halvimman ”family roomin”, perhehuoneen, joka paikan nettisivujen kuvan mukaan näytti olevan isokokoinen safariteltta. Varatessa sähköposteihini vastattiin kyllä nopeasti, mutta suurin osa esittämistäni kysymyksistä jätettiin huomiotta ja jouduin kyselemään samoja asioita moneen kertaan. Lopulta luovutin, toivoen etten näkisi kyseistä asiakaspalvelija-Herbertiä leirissä ollenkaan – enkä muuten nähnytkään. Päätimme mennä paikanpäälle ja katsoa millainen paikka olisi kyseessä. Ainakin meillä olisi joku katto pään päällä ja safareita tiedossa.

croc3 croc2
croc1 croc4

Afrikkalaisin kankain sisustettu huone oli mukava, mutta olimme hieman ihmeissämme kun meidät laitettiinkin ihan oikeaan taloon teltan sijaan. Nettisivujen kuva oli hieman hämäävä tässä kohden, sillä perhehuone todellakin tarkoitti huonetta, eikä telttaa. Yhden telttailusafarin Kafuessa jo koettuamme olimme kuitenkin ihan tyytyväisiä, sillä huone oli aivan uusi ja todella viihtyisä. Parasta oli sänkyjen ylle kiinnitetty valtava hyttysverkko, jota ei tarvinnut tunkea patjan alle tai tarkistella, onko jossakin kohdassa reikä – saati herätä aamulla huomaten, että on yön aikana potkinut verkon puoli metriä auki ja sängyssä ryömii torakka (terveisiä vaan Lusakaan). Sängyt olivat jännillä muuratuilla kivialustoilla, mutta harmi että ne olivat erilliset. Huone sijaitsi rivitalomaisessa upouudessa rakennuksessa, ja parin huoneen päästä löytyi tilava yhteiskäytössä oleva kylpyhuone lämpimällä suihkulla. Ei olisi tullut mieleenkään valittaa yhteiskylppäristä, koska se lämmin suihku tuntui Lusakan bucket showereiden jälkeen luksukselta, vaikka olimme jo muutaman päivän sellaisia Katetessa käyttäneetkin.

croc8croc18croc6

croc7

Tämä oli ilmeisesti joku huoltorakennus, mutta hauskan näköinen.

croc25croc22

Croc Valley Campissa täysihoito maksoi sesongin ulkopuolella 100 dollaria vuorokaudelta sisältäen majoituksen 2 hengen huoneessa, kaksi safaria päivässä sekä ateriat: kevyen aamiaisen, brunssin, iltapäiväteen ja illallisen. Ruoka oli länsimaista, ja paikka tarjoili myös hyvää kasvisruokaa. Meille länkkäriruoka oli mukavaa vaihtelua, mutta lyhyemmällä matkalla paikallinen ruoka voisi kiinnostaa safarillakin enemmän. Mietin vain, että mistä kaikki ne ruoka-aineet oikein tänne roudataan, mutta ilmeisesti Chipatan kaupungista parin tunnin ajomatkan päästä.

Jos täysihoidon kaikki osaset olisi ostanut erikseen, olisi 100 dollaria päivältä tullut täyteen jo ilman aterioita, joten tämä oli varsin edullinen vaihtoehto. Päälle joutui tosin maksamaan sisäänpääsyn kansallispuistoon kerran päivässä, eikä aterioihin kuulunut kylmiä juomia, vaan ne piti ostaa itse erikseen. Lähtöpäivän aamunakin voi tehdä vielä viimeisen safariajelun, jos ehtii. Me emme ehtineet aamukolmen Lusakan-bussin takia, joten pääsimme yhteensä kolmelle game drivelle. Tämän takia emme ottaneet toiseksi yöksi täysihoitoa vaan varasimme huoneen ja yhden safarin erikseen säästäen näin muutaman kympin. Pääsimme silti täysihoitoon kuuluvalle illalliselle muiden mukana. Kolmen tunnin taksikyyti Katetesta majapaikkaamme taas kustansi muistaakseni 100 dollaria, eli 50 per henkilö.

croc9
croc23croc20

Saapuessamme paikalle leirintäalueen baari-ravintola oli täynnä metelöiviä brittejä, jotka katselivat telkkarista jalkapallopeliä, ja onneksi poistuivat sen loputtua. Jalkapallofanit olivat tulleet tänne naapurileireistä, joissa ei kenties ollut telkkaria ollenkaan, tai sitten meidän töllöttimemme oli parempi. Itsekin katselimme siitä Portugalin Euro-peliä ja kannustimme pojat voittoon.

Leiriin kuului wifillisen baari-/oleskelurakennuksen, huoneiden ja valmiiksi pystytettyjen luksustelttojen lisäksi leirintäalue, jossa näkyi teltta-autoilijoita ja muita omatoimimatkailijoita. Leiristä löytyy myös bungaloweja vuokrattavaksi, eikä hintaeroa huonemajoitukseen ole paljoakaan. Ateriat tarjoiltiin viihtyisässä ruokailutilassa, joka oli avoin olkikattoinen katos. Oli ihanaa syödä siellä brunssia keskipäivän raukeudessa ja illallista kynttilän valossa sirkkojen sirittäessä ja virtahepojen mylviessä joella. Pihalta löytyi hippoystävällinen uima-allas jossa viilentyä päivän kuumimpina hetkinä ja viihdykettä, kuten jättiläisshakkilauta nappuloineen.

Paras paikka oli kuitenkin pihakeinu, joka oli pystytetty paraatipaikalle Luangwa-joen varteen. Sieltä pystyi omassa rauhassa tarkkailemaan joessa kylpeviä virtahepoja, joista osa oli ihan pieniä poikasia. Krokotiilit makoilivat kuivan kauden paljastamilla hiekkapenkoilla odottaen tilaisuutta iskeä hampaansa saaliiseen. Lintuja näimme myös, kuten kirjokalastajan ja hohtavan vihreäkylkisen hadadaiibiksen. Leirissä otettuja kuvia katselemalla vaikuttaisi siltä, ettei ole mitenkään tavatonta nähdä eläimiä kuten kirahveja ja elefantteja lodgen pihassakaan. Yön aikana ovemme eteen olikin mystyisesti ilmaantunut läjä norsun jätöksiä. Seuraavana yönä bussimatkan eväitä huoneessa piilotellessamme en nukkunut kovin hyvin pelätessäni norsulauman tulevan seinästä läpi ruoan haistettuaan – sekin on nimittäin ihan normaalia. Pihapuissa hyppi myös apinoita, vihermarakatteja, joista osa oli oppinut taitaviksi ruokavarkaiksi. Täällä ollaan todellakin kylässä eläinten kotona.

croc13
croc19croc21
croc10 croc5
croc24
croc11 croc12
croc16 croc15-horz
croc17

Saavuimme leiriin lounasajan jälkeen, joten tilasimme ravintolasta annokset. Hinnat olivat melko eurooppalaiset, mutta ehkä sen ymmärtää, kun ruoka-aineet joudutaan tuomaan kaukaa. Itse söin jotain hyvin brittiläistä, nimittäin kasvispihvin, jonka päälle oli kasattu läjä perunamuusia ja paistettua sipulia. Ah ja nam! Kaiken sen maissipuuron ja riisin jälkeen perunamuusi maistui ihan taivaalliselle. Ruokahetken kruunasivat tietysti Mosi-olut ja maisemat ohi virtaavalle joelle, mutta yksi pieni häiriötekijäkin löytyi. Nälkäinen vihermarakatti nimittäin tarkkaili syömistämme silmä kovana, ja röyhkeästi tulikin kahmaisemaan lautaseltani kourallisen perunamuusia. Roisto juoksi heti kauemmas mussuttamaan sitä, mutta vartioimme loppuja ruokia niin tiukasti, että se joutui lähtemään muihin pöytiin. Sämpylän puolikas suussaan se kiipesikin tyytyväisenä puun oksalle ahmimaan saalistaan. Kaikkeen nuokin fiksut otukset sopeutuvat, jos on tilaisuus.

Maisemat eivät olleet pöllömpiä myöskään ajaessamme Katetesta kansallispuiston kupeeseen. Tie Chipatasta Mfuween on ennen ollut kuoppainen hiekkatie, mutta se on ihan vastikään päällystetty, joten nykyään matka taittuu huomattavasti nopeammin ja mukavammin. Kukkulat kumpuilivat auton ikkunan takana, ja välillä maisemat aukesivat laajoille tasangoille, joiden takana kohosi lisää kukkuloita. Ohitimme myös paljon pieniä kyliä olkikattoisine savitiilitaloineen. Sambian maaseudulla ei ole vielä tietoakaan sellaisista mukavuuksista kuin sähkö, internet tai juokseva vesi. Jollain kylässä on ehkä pieni aurinkopaneeli, jolla saa ladattua kännykän, mutta siihen se sitten jääkin. Täällä eletään pitkälti maanviljelystä ja karjasta. Siksi olikin vielä tavallistakin surullisempaa huomata musta savupilari tien vieressä. Jonkun onnettoman olkikattotalo oli ilmiliekeissä, eikä asialle ollut selvästikään juuri mitään enää tehtävissä. Talo palaisi maan tasalle, mutta toivon mukaan muut pihapiirin rakennukset säästyisivät. Minulle tuli vasta jälkikäteen mieleen, että olisi pitänyt hypätä ulos autosta ja mennä antamaan sille talon kauhistuneen näköiselle emännälle omista pienistä rahoistamme edes pari kymppiä uusia rakennustarvikkeita varten. Hänellä olisi ollut sille varmasti tärkeämpää käyttöä kuin meillä. Seuraavalla kerralla yritän muistaa.

croc26 croc29

croc27

Sambialainen kyläkoulu.

croc30

Epäonnen päivä.

croc28

Kaiken kaikkiaan vierailumme South Luangwan upeissa maisemissa oli oikein onnistunut. Croc Valley Campin safariajelut olivat laadukkaita, sillä ryhmät eivät olleet liian suuria ja opas oli hyvin asiantunteva. Häneltä saattoi kysyä kansallispuiston luonnosta ja sen asukeista mitä vain, ja sai aina pätevän vastauksen. Omat toiveet otettiin myös niin hyvin huomioon kuin ryhmässä pystyi. Jos kyydissä oli linnuista kiinnostunutta porukkaa, niin lintujakin jäätiin tiirailemaan toviksi jos toiseksikin. Kovin kauaksi porteilta emme ehtineet safarien aikana ajamaan, mutta lenkit olivat kuitenkin joka kerta erilaisia. Eläinten näkeminen on pitkälti tuurista kiinni, eikä asiantuntevinkaan opas voi siihen juuri vaikuttaa. Jos jälkiä ei ole, niin ei niitä voi seuratakaan. Ainoa mikä jäi kaihertamaan oli, ettemme päässeet kävelysafarille – sen järjestämiseen kun oltaisiin tarvittu minimissään 3 henkeä. South Luangwan sanotaan olevan Afrikan ensimmäinen kävelysafareita tarjonnut kansallispuisto ja se on edelleen yksi parhaita paikkoja kokea savannien elämää maan tasolta käsin.

South Luangwa on toki turistisoituneempi kuin esimerkiksi myös Sambiassa sijaitseva Kafuen kansallispuisto, mutta netistä lukemieni juttujen mukaan kuitenkin melko hiljainen kohde verrattuna esimerkiksi Krugeriin. Se on enemmänkin sellainen erilaisen loman viettopaikka, kun taas Kafue on enemmän seikkailuhenkisempiä luontoihmisiä varten. Croc Valley Campistä löytää safarilomailuun mukavat ja turvalliset puitteet hyvillä hinnoilla. Paikallisessa omistuksessa se ei kuitenkaan ole, joten sitä ehkä miettisin kahdesti ennen bookkaamista. Voisin silti kuvitella tulevani tänne takaisinkin oman vuokra-auton ja teltan kera!

Lue muut South Luangwa -aiheiset postaukseni näiden linkkien takaa:

Afrikan savanneilla: South Luangwan kansallispuisto

Aamusafari South Luangwassa

South Luangwa: kohtaaminen leopardin kanssa

Millaisissa majoituksissa sinä olet yöpynyt safareillasi?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: We needed to book our safari in South Luangwa national park in Zambia only a couple of days before our arrival, but luckily there was enough space in Croc Valley Camp, located between the Mfuwe village and the park gates. We had booked a family room that looked like a tent on the webpage, and were a bit surprised to find out that it actually meant a proper room. We were happy with it, as the room was new and cozy with a huge, problem-free mosquito net. There was a shared bathroom, a swimming pool and a giant chess at the camp, and a bar-restaurant with hanging out space and WiFi zone. We chose a full board package (100 dollars per day), that included the room, two safari rides per day and all meals. Other lodging options consisted of a campground for those arriving with rental cars, luxury tents, and bungalows. The best place was the swing by the Luangwa river, from which we could observe the bathing hippos, lazy crocodiles and birds. Elephants are not unheard of in the camp, and we found a pile of fresh elephant dung in front of our door one morning. We tested the restaurant for a lunch on our day of arrival, and there was a hungry vervet monkey stealing part of my mashed potatoes. She also stole a bun from another table. Here one is definitely only a visitor at the home of the animals. All in all, our visit to South Luangwa was really nice. It is a more touristic safari destination than Kafue, but it feels more like a holiday whereas Kafue is better for adventurers, and it’s still not too crowded. I could imagine going back someday with a tent-car.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

Florianópoliksen Campeche on Pikku Prinssiä ja hiekkadyynejä

Florianópolis, tuttujen kesken Floripa, on rannikkokaupunki eteläisessä Brasiliassa Santa Catarinan osavaltiossa. Osavaltionsa pääkaupunki sijaitsee kauniilla saarella, jota paikalliset kutsuvat usein Ilha da Magiaksi, lumousten saareksi. Voisi kuvitella, että vihreiden vuorten ja hiekkarantojen Floripa olisi saanut lempinimensä kävijän lumoavan luonnonkauneutensa perusteella, mutta nimi tulee sittenkin ihan oikeasta taiasta: saaren asukkien myyteistä ja legendoista.

Nämä tarinat ovat säilyneet hengissä ja siirtyneet sukupolvelta toiselle siitäkin huolimatta, että saarelle, kuten koko Brasiliaan, on muuttanut väkeä vähän joka puolelta maailmaa. Koko saaren kattavat legendat kertovat noidista, jotka kiusasivat kalastajia heidän seilatessaan saaren edustalla, tai tekivät hevosten harjoihin takkuja. Edelleen uskotaan, että noita esittäytyy kätellen vasemmalla kädellä, ja että Florianópolikseen muuttavien pitäisi pyytää noitien lupa muuttoonsa elääkseen rauhassa saarella. Muut uskomukset ovat sidottuja tiettyihin paikkoihin saarella, ja niissä esiintyy niin hirtettyjen uhrien kummituksia, ihmissusia, punaisia valoja joilla on saappaanmuotoinen varjo, luoliin kadonneita munkkeja kuin perheensä menettäneitä neitojakin.

florianopolis1

florianopolis24

Florianópoliksen keskustaa.

florianopolis4 florianopolis2florianopolis3 florianopolis5

Floripaa ei kuitenkaan tunneta ensisijaisesti myyteistään, vaan nimenomaan kauniista hiekkarannoistaan. Niiden perässä minäkin sinne matkustin, pakoon Curitiban sateista viikonloppua. Ei Floripassakaan ilmat varsinaisesti hellineet ensimmäisenä päivänä, mutta ainakaan siellä ei ollut yhtä sateista ja kylmää. Sen sijaan oli harmaata, tuulista ja viileää, eikä syyskuussa, eteläisen pallonpuoliskon keväällä, kylänraitilla saati rannoilla ollut todellakaan ruuhkaa. Seuraavan päivän auringonpaiste kuitenkin osoitti, että Floripastakin löytyy elämää, se on vain säästä riippuvaista. Seikkailu oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa Curitiban ulkopuolelle suuntautunut reissu, jonka tein Brasiliassa yksin.

Olin lähtenyt Curitibasta bussilla varhain aamulla ja saavuin Floripaan puolen päivän aikoihin. Ensimmäinen etappini oli Campeche, jossa viettäisin yön. Olin kuullut, että saaren eteläpuoli olisi pohjoista kauniimpaa, joten päätin suunnata sinne. Paikallisbussiasema löytyi helposti aivan pitkän matkan linja-autojen terminaalin kupeesta, ja otin ensimmäiseksi bussin kohti Terminal Rio Tavaresia (TIRIO), josta bussit saaren eteläisille rannoille lähtevät. Hieman jännitti, osaisinko perille, ja seurasin matkaa koko ajan gps:n avulla. Hienosti päästiin kuitenkin perille ja TIRIOlla oikea laiturin kohta löytyi helposti opasteiden avulla. Olisin oikeastaan voinut kävelläkin perille, mutta koska bussin vaihdosta terminaaleissa ei koidu lisämaksua, jäin odottelemaan vaihtokyytiäni.

florianopolis6 florianopolis8 florianopolis7 florianopolis9 florianopolis10 florianopolis11

Campechessa menin vahingossa pääkadulla – Avenida do Pequeno Principellä – sijainneen pysäkkini ohi, ja jouduin talsimaan takaisin päin jonkin matkaa. Puhelimen kartta tuli tarpeeseen myös hostellilleni suunnistaessa. Olin valinnut majapaikakseni hyvät arvostelut saaneen, mutta edullisen The House Sport Hostellin joka sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rannasta. Yö dormissa kustansi noin 15 euroa, sisältäen aamupalan. Kahvi, mehu, juustotoastit, murot ja hedelmät olivat ihan hyvä aamun aloitus, katutaiteella ja surffilaudoilla koristeltu hostelli oli riittävän siisti ja kodinomainen, eikä huoneessa ollut lisäkseni kuin yksi ihminen, saksaa puhunut nuori reppureissaajapoika. Voisin suositella muillekin pikkubudjetilla reissaaville. Skeittiramppikin löytyi pihalta!

Mainitsin jo, että Campechen pääkatu on nimeltään Pikku Prinssin katu. Kylästä löytyy myös Saint-Exupéryn mukaan nimetty kuja, eikä Pikku Prinssi -hahmoilta voi tässä kylässä välttyä muutenkaan. Aivan hellyyttävän ihanaa! Itse olen jonkinmoinen Pikku Prinssi -fani, joten hymy nousi huulilleni joka ikinen kerta, kun noita hahmoja seinillä tai kylteissä näin. Syynä tähän erikoisuuteen on se, että Antoine de Saint-Exupéry vieraili Campechessa 1920-1940-luvuilla ainakin kolme kertaa. Florianópoliksessa kun sijaitsi ranskalaisen postitoimiston Aero Postalen lentotukikohta, jossa pysähdyttiin pitkillä postinkuljetusmatkoilla Buenos Airesin ja Pariisin välillä. Kirjailijan nimi vääntyi paikallisten kalastajien suussa lopulta Zé Perriksi. Campeche onkin ainoa paikka Ranskan ulkopuolella, josta löytyy näin paljon historiallista tietoa yhdestä maailman käännetyimmistä kirjailijoista.

Yritin kysellä hostellilta, löytyisikö Campechesta kasvisravintolaa, ja sain vastaukseksi paikan, joka sinne päästyäni osoittautuikin luomupuodiksi. Ihan kiva, mutta ei sitten kuitenkaan. Kyselin sitten sieltä kaupasta ravintolan perään, ja lähdin kävelemään tien vartta pitkin osoitettuun suuntaan. Vastaan tuli kuitenkin hypermarketti, joten päätin suunnata sinne hakemaan piknikeväät ja mennä rannalle syömään niitä. Nälissään tuli ostettua kaikenlaista, kuten valkosipulivoipatonkeja, passionhedelmämoussea, banaaneja, juustonaksuja, suklaata ja yksi olut.

florianopolis12 florianopolis13 florianopolis14 florianopolis15 florianopolis16

Rannalla oli yksi leijalautailijaporukka ilmeisesti harjoittelemassa leijan lennätystä, eikä montakaan muuta kulkijaa näkynyt. Tämä ranta oli minulle vain! Etsin tuulensuojan hiekkadyynien välistä, ja laitoin piknikiksi. Vastapäätä nökötti Ilha do Campechen saari, jonne olisi päässyt veneretkelle. Jätin sen kuitenkin mahdollista ensi kertaa ja parempia säitä varten.

Syötyäni suurimman osan mittavista eväistäni ja rannalla värjöttelemisestä tarpeeksi saatuani lähdin kävelemään pitkin Campechea. Rantojen lisäksi paikassa ei juuri varsinaista nähtävää ole, mutta oli hauska vain vaellella ympäriinsä taloja katsellen ja brasilialaisen surffikylän tunnelmaa fiilistellen. Löytyipä talorivistöjen ja leikkipuiston takaa pieni kosteikkokin, jonka keskelle kulki varsin uuden näköinen puusilta. Lintubongareita varten, kenties. En yhtään ihmettele, että moni ihastuu saaren letkeään tunnelmaan niin kovin, että haluaa muuttaa tänne pysyvästi.

florianopolis17 florianopolis19 florianopolis18 florianopolis20

Suunnistin takaisin hostellilleni jo ennen auringonlaskua kylmän tuulen ajamana. Lämmin suihku tuli tarpeeseen, mutta sen ja pienen rentoutumisen jälkeen suuntasin takaisin ulos. Oli lauantai-ilta ja hostellin pihabaariin oli tulossa trubaduuri keikalle, joten pitihän se nyt nähdä. Söin samalla parsakaalipizzaa ja join tuttua Sol-olutta riippumatossa keinutellen ja välillä hostellin työntekijätytön kanssa niitä näitä jutellen. Keikka ja meininki muutenkin olivat oikein hyviä ja kaiken kruunasi varpaita lämmittävä nuotio. Ilta vain viileni viilenemistään, mutta surffikylässä kun oltiin, olin laittanut flipflopit jalkaan ainoastaan huomatakseni, että kaikilla muilla oli jalassa nahkasaappaat tai vähintäänkin tennarit. Hullut suomalaiset ja sitä rataa. Menin kuitenkin melko aikaisin nukkumaan, sillä seuraavaksi päiväksi oltiin luvattu parempaa säätä. Jatkaisin aamulla matkaani vieläkin etelämmäs tällä lumotulla saarella.

florianopolis23 florianopolis21 florianopolis26-horz
florianopolis22

Muut Brasilia-aiheiset postaukseni löydät Brazil-kategorian alta. Mikäli turvallisuus Brasiliassa huolettaa, niin lue ensimmäiseksi tämä postaus, jossa olen avannut faktoja ja omaa näkökantaani asiaan.

Ihanaa alkanutta helmikuuta kaikille!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Florianópolis is the capital of the Santa Catarina state in Southern Brazil, and it is located on a beautiful island that the locals call Ilha da Magia, the Island of Magic. One could think that the name is because of this natural beauty of beaches and mountains, but the folklore is also filled with real magic: witches, werewolfs, ghosts and whatnot. I travelled to Floripa alone to escape the rainy and cold weather of Curitiba, and headed to the mellow surfing town of Campeche on the Southern part of the island. You can get to these southern parts by taking a local bus to Terminal Rio Tavares (TIRIO) and changing the buses there. In Campeche one cannot avoid bumping into The Little Prince related things everywhere. Even the main avenue is called Avenida do Pequeno Principe, which is super cute! That’s because the author of this book, Antoine de Saint-Exupéry, visited the village several times between 1920’s and 1940’s as the French Aero Postale had an airbase there, on the postal route between Buenos Aires and Paris.

The weather in Florianópolis was not the best either, but at least it wasn’t raining. I had a picnic on the windy beach between the dunes watching over the Campeche Island and walked around the sleepy streets, looking around and feeling the vibrations of the surfing town. In the evening I watched a gig at my hostel, accompanied by broccoli pizza, Sol beer, bonfire and hammocks. The hostel was pretty decent for the cheap price (dorm bed 15 e per night, including breakfast), and especially the evening was enjoyable. I went to sleep quite early though, because the next day had a better weather forecast, and I was going to travel even further south on this magical island.