Destination Zambia: mitä huomioida Sambiaan matkustettaessa?

Olenkin täällä jo hieman vihjaillut tulevasta Sambian-matkasta. Lähtöön on enää alle 4 viikkoa, joten jännitys alkaa tiivistyä! Näiden neljän viikon aikana on vielä tehtävänä kasa koulujuttuja esseineen, esityksineen ja tentteineen (jotka tietenkin kasaantuvat kaikki sinne viimeiselle viikolle tai parille) ja haettavana yksi tähän reissuun täysin liittymätön Brasilian opiskelijaviisumi. Tulossa on myös yksi Porin-reissu, joten laakereillaan ei ehdi hirveästi lepäillä. Tähän postaukseen ajattelin kuitenkin ehtiä kokoamaan joitain asioita, joita olisi hyvä ottaa huomioon Sambiaan matkustettaessa. Oikeastaan moni näistä pätee aika moneen muuhunkin kehittyvään maahan. En ole Sambiassa vielä ikinä käynyt, joten nämä huomiot perustuvat täysin internetistä ongittuihin tietoihin ja kuulopuheisiin.

Lähdemme Sambiaan kirjaimellisesti tutkimusmatkalle. Minä olen tutkimusvaihto-opiskelijan statuksella University of Zambiassa ja Zén pitäisi kai päästä harjoittelijaksi samaan paikkaan projektiin, joka liittyy äidinkielen opiskeluun kouluissa Jyväskylässä kehitetyn tablettisovelluksen avulla (pidetään peukkuja, että onnistuu). Olen samaan aikaan myös työharjoittelijana Huussi ry:n projektissa tehden töitä heidän kumppanijärjestönsä Necosin kanssa, sillä graduaineiston keräämiseen ei kulu koko kolmea kuukautta. En kuitenkaan käy yhtäkään kurssia yliopistolla, sillä ne kestäisivät puoli vuotta. Tutkimukseeni sisältyy vesinäytteiden ottamista kaivoista ja ehkä puroista tai muista vesistä, sekä virtsanäytteiden ottamista kuivakäymälöissä erotellusta lannoitekäyttöön tarkoitetusta virtsasta ja näiden näytteiden esikäsittelyä laboratoriossa ja pakkaamista Jyväskylässä tehtävää analyysiä varten. Tarkoitus on selvittää HIV:n hoitoon käytettyjen lääkeaineiden esiintymistä kahdella eri ”slummialueella”, joista toisella myös asumme Necosin toimiston yhteydessä olevassa vierasmajassa. Selvitän myös kyselytutkimuksella alueen asukkaiden suhtautumista  ainakin virtsan lannoitekäyttöön ja lääkeainejäämiin. Eiköhän siitä gradu saada aikaiseksi. Täytyy vain toivoa, että kukaan ei takavarikoi näyteampulleja kotimatkalla, tai erehdy luulemaan niitä huumeiksi… Hullu tiedenainen täällä hei.

Panorama: Victoria Falls from above

Victorian putoukset. CC Tee La Rosa / Flickr

Around the bend

CC Benjamin Hollis / Flickr

Viisumi

Sambian viisumista on yllättävän vaikea löytää tietoa netistä, mutta täältä löytyy Sambian Tukholman suurlähetystön vaatimukset. Suomen (ja Portugalin) kansalaiset voivat ostaa viisumin maahan saavuttaessa lentokentältä. Sen voi tietysti hakea etukäteen myös Sambian suurlähetystöstä, jolloin hinta näyttäisi olevan noin 50 euroa double-entry visasta. Single-entryn pitäisi saada parikymppiä halvemmalla, mutta nämä hinnat kuulostavat epäilyttävän alhaisilta. Veikkaan että visa on arrival on oikeasti kalliimpi. Viisumihakemusta varten pitää varata pari passikuvaa, ja viisumi on voimassa 90 päivää. Vaihto-opiskelijoiden kuten minun täytyy lisäksi hankkia opiskelulupa maahanmuuttovirastosta. Ainakin Tansaniassa viisumi piti maksaa käteisellä tasarahana ja maksu oli sama määrä rahayksiköitä maksoipa sitten euroilla tai dollareilla, joten jälkimmäisillä pääsee hieman halvemmalla. Varaudun varmaan samaan myös Sambian kohdalla, vaikka siellä voikin olla hieman joustavammat käytännöt.

Fish trader in Lusaka, Zambia. Photo by Stevie Mann, 2007.

Kalakauppias Lusakan keskustorilla. CC Stevie Mann / Flickr

Siblings paddling to school in Siwito Silalo, Mongu, Western Zambia. Photo by Felix Clay/Duckrabbit, 2012.

Sisarukset melomassa kouluun tulvasuistossa. CC Felix Clay / Flickr

Ilmasto

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva Sambia kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, mutta korkeuden takia suurin osa maasta sijaitsee kosteassa subtrooppisessa ilmanalassa, niin myös vajaan 1,3 kilometrin korkeudessa  tasangolla sijaitseva pääkaupunki Lusaka. Tämän lisäksi osa maasta on trooppista savannia ja osa taas puolikuivaa aroa. Sambiassa on sade- ja kuivakausi, ja ensimmäinen kestää noin marraskuusta huhtikuuhun. Silloin on erityisen kuumaa ja kosteaa. Me suuntaamme maahan juuri kuivalla kaudella touko-elokuussa, jolloin Sambiassa on ”talvi”. Lämpötilat saattavat öisin pudota kymmenen asteen tienoille ja alemmaksikin. Kuulimme, että kerran oli ollut jopa 5 astetta pakkasta! Makuupussi ja kevyt untuvatakki ovat todellakin mukana pakkauslistalla. Päivisin auringon lämmittäessä taas on varsin mukava lämpötila, keskimäärin 21-26 astetta.

Main falls

Victorian putoukset. CC Benjamin Hollis / Flickr

Night shift fishermen, Mongu, Western Zambia. Photo by Felix Clay/Duckrabbit, 2012.

CC Felix Clay / Flickr

Rokotukset

Rokotukset ovat itselläni hankintavuorossa maanantaina. Kaikille Sambiaan matkaaville suositellaan Rokote.fi-sivulla rokotusohjelmaan kuuluvien rokotusten lisäksi hepatiitti A:ta. Lisäksi joutuu ottamaan keltakuumerokotteen, mikäli saapuu riskialueilta tai sellaisella on välilasku. Ainakin Tansaniassa rokotteen yhteydessä saatava keltainen kansainvälinen rokotekortti tarkistettiin maahan saapuessa käytännössä kaikilta, joten olen hankkinut rokotteen jo ennen Sansibarille lähtöä. Meillä oli myös välilasku Etiopiassa, joka on riskialuetta, joten rokotus oli pakkokin hommata.

Riskinarvion perusteella suositellaan keltakuumeen lisäksi hepatiitti B:tä, koleraa, lavantautia ja influenssaa. Viimeinen on minusta täysin turha ainakin riskiryhmiin kuulumattomille, mutta kolera- ja lavantautirokotteet aion ottaa, sillä olen tekemisissä mahdollisesti saastuneen veden ja virtsan kanssa. Madimbassa eli alueella jossa asumme on myös ollut koleraepidemioita. Luultavasti lähinnä sadekaudella, mutta onhan se hyvä varautua kun riski on selvästi olemassa. Tuo kolerarokote on kiintoisasti juotava, ja voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Lisäksi lääkäri suositteli aivokalvontulehdus- eli meningokokkirokotetta, joten isketään nyt sitten sekin olkavarteen. Rokotus hepatiitti A+B:tä vastaan minulla on jo. Itselläni rokotteille tulee hintaa noin 150 euroa, mutta projekti jonka kanssa työskentelen onneksi korvaa nämä sekä malarianestolääkitykseni.

Moonshine

CC Ville Tanskanen / Flickr

African Elephants

Afrikannorsuja. CC Skip Russell / Flickr

Malaria ja hyttyset

Sambiassa esiintyy malariaa ympäri vuoden, mutta sadekaudella luonnollisesti enemmän kuin kuivalla kaudella. Riskinä ovat etenkin auringonlaskun jälkeen aktiivisten hyttysten pistot. Aion syödä reissun ajan mielipiteitä jakavaa, jopa hieman pahamaineista Lariam-malarianestolääkettä. Itse olen sitä popsinut jo kolmesti ilman haittavaikutuksia, joten tutulla ja turvallisella mennään tälläkin kertaa. Doksisykliini olisi ollut puolet halvempi, mutta ajatus kolmen kuukauden päivittäisestä antibioottiannoksesta ei ollut mitenkään miellyttävä, ja Malarone olisi käynyt hirveän kalliiksi, joten kerran viikossa napattava meflokiinipilleri kuulosti vähiten huonolta vaihtoehdolta. Kunhan vaan muistan ottaa sen aina samana viikonpäivänä! Toivotaan, ettei Zékään saa siitä haittavaikutuksia.

Ostimme Portugalista hyttysverkot suojaamaan meitä öisin, sieltä kun sai hankittua sellaiset puolet halvemmalla kuin Suomesta. Majapaikassamme on ilmeisesti kerrossänky, joten ostimme toisen yhden hengen ja toisen kahden hengen verkkona, sillä suuremman voi sitten ottaa mukaan muuallekin. Pienempi maksoi 15 euroa ja isompi parikymppiä. Näiden lisäksi kannattaa suojautua pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä tarvittaessa hyttysmyrkyllä etenkin ilta-aikaan. Zé on hyttysenpistoille muutenkin allerginen, joten meillä lähtee matkaan aika jäätävä anopin hankkima selviytymispaketti Zyrteciä, B-vitamiinia ja hyttyskarkoterannekkeita sekä -rollonia. Kutinaa helpottavaa Zyrtec-geeliä löytyy jo omasta takaa ja ajattelin ostaa mukaan vielä hyttyssavuja, joita voi käryttää majapaikassa. Tästä tavaran määrästä ehkä huomaa, että hylkäsin ajatuksen pelkällä rinkalla reissuun lähdöstä kun tajusin, että minun pitää saada kuljetettua labratöissä tarvittavat vehkeetkin Sambiaan. En tiedä onko ihan pöhköä roudata kaikkea Suomesta, mutta jotenkaan ei houkuttele metsästää tarpeita hiki hatussa paikanpäältäkään, etenkään kun laadusta ei ole tietoa. Ja onhan meitä sentään kaksi.

Closing Ceremony ~ Women Dancing

Naiset tanssimassa. CC : rebecca : / Flickr

JHS_2126

Elefantti auringonlaskussa. CC John Samuel / Flickr

Hammastarkastus

Hammastarkastus tuli lusittua pois alta juuri perjantaina, ja antibioottikuurista värjäytyneet hampaani ovat taas puhtoisen valkoiset! Kyllä voi pienestä asiasta ihminen olla onnessaan, vaikkeivät ne kellertävät laikutkaan nyt aivan koko maailmaa kaataneet. Parempi silti ilman. Ennen mitä tahansa pidempää matkaa, myös Sambiaan suuntautuvaa, kannattaakin siis käydä tarkistuttamassa purukalustonsa, jotta välttyy ikäviltä yllätyksiltä reissun päällä. Olen viimeaikoina kuullut useammaltakin taholta reissussa iskeneistä hammasvaivoista, ja itse haluan välttää sellaiset mahdollisimman pitkälti (varsinkin kun YTHS:llä saa vielä tarkastuksen ilmaiseksi). Toisaalta matkavakuutus luultavasti korvaisi reissussa tehdyt hampaiden akuutit paikkaukset, mutta ainakin minusta touhu on sen verran vastenmielistä, että hoidatan hampaani ennemmin tutuin ottein Suomessa. Varmasti Lusakastakin löytyisi asiansa osaava hammaslääkäri, mutta mieluummin jätän sen kokemuksen välistä. Hammastarkastus kannattaa jonojen takia hoitaa alta pois hyvissä ajoin. Itse en luultavasti enää ehdi ennen reissua varsinaiselle hammaslääkärille tarkistuttamaan paria alkavaa/pysähtynyttä reikää varmuuden vuoksi, mutta mitään kiireellisiä ne eivät onneksi olekaan.

Giraffe Group

Kirahveja aivan Lusakan ulkopuolella. CC Jack Zallum / Flickr

Hygieniatuotteet ja ympäristö

Pakkaan itse mukaani biohajovat kosmetiikkatuotteet ja kuukautissuojat, sillä en halua kuormittaa ympäristöä lisää muutenkin ongelmaisessa paikassa. Ja niitähän minä käytän pitkälti kotonakin. Me asumme epävirallisessa lähiössä ilman viemäriä, vesijohtoverkostoa tai ojia, eli suomeksi mökkioloissa, joten ympäristöystävällisyys on erityisen tärkeää. Kaikki mikä menee ”viemäristä” alas (tai päätyy perinteiseen kuoppavessaan) voi olla hyvin pian naapurin kaivossa. Kannattaa suosia palasaippuaa ja -shampoota ja luonnonkosmetiikkaa muutenkin (myös aurinkorasvan suhteen), ettei tule kuormittaneeksi ympäristöä ja naapureiden terveyttä enempää kuin on pakko. Vaikka majoittuisi hotellissa jossa viemäri luonnollisesti olisikin, on eri asia päätyykö se jätevesi vedenpuhdistamolle vai suoraan vesistöön. Lisäksi Lusakassa käytetään sitä jätevettä kuulemma sellaisenaan viljelysten kasteluun, joten miettisin kaksi kertaa, mitä sinne laitan. Itse otan mukaan myös ekologista pyykinpesujauhetta ainakin alkajaisiksi. Normaalia saippuaa varmasti löytäisi paikanpäältäkin, mutta muista länsimaiseen makuun sopivista biohajoavista tuotteista en menisi takuuseen (vaikka hampaidenputsaustikkuja ja muuta perinteisempää, todellista luonnonkosmetiikkaa saattaisi kenties ollakin tarjolla). Siksi on parempi ottaa ne tökötit jo Suomesta mukaan.

(Varoitus: jos et halua lukea naisväen reissuhygieniasta, hyppää tämä kappale yli.) Veikkaan että myös kuukautissuojat voivat olla kalliita, ainakin länsimaiset merkit. Kuukuppi on naisille loistava keksintö, mutta itse en halua kompostihuussissa sitä käyttää, kun en tiedä tuleeko sinne vettä pesemiseen ja onko se vesi puhdasta (ja sillä on itselläni muutenkin taipumusta vuotaa välillä niin että joudun kuitenkin käyttämään jotain muutakin suojaa lisänä). Biohajoavat siteet voi ainakin periaatteessa kompostoida (vaikka Suomessa niitä ei biojätteeseen saakaan laittaa), ja siinäkin tapauksessa että ne laitettaisiin muun jätteen sekaan ne eivät kuitenkaan normaalien siteiden tapaan jää kaatopaikalle pyörimään vuosikymmeniksi mikäli vain ovat kosketuksissa ilman kanssa, siis mikäli ne ylipäänsä löytävät tiensä kaatopaikalle. Sambian kaatopaikoilla tuskin puristetaan ja peitetään sitä jätettä ilmatiiviiksi niin kuin vaikka Suomen kaatopaikoilla. Vaikka biositeet poltettaisiin, veikkaan että savukaasut ei ole yhtä pahoja kuin normaaleja muovisiteitä poltettaessa. Ja ovathan ne nyt paljon mukavampiakin.

Nutrition conscious for balanced diet, Mongu, Western Zambia. Photo by Felix Clay/Duckrabbit, 2012.

Ruokaa valmistamassa. CC Felix Clay / Flickr

Farmers with their livestock, Mongu, Western Zambia. Photo by Felix Clay/Duckrabbit, 2012.

Karjaa paimentamassa. CC Felix Clay / Flickr

Yleinen turvallisuus

Sambia on yksi Afrikan turvallisimpia ja rauhallisimpia maita. Ulkoministeriön matkustustiedotekin toteaa, että maassa on noudatettava lähinnä tavanomaista varovaisuutta. Ryöstöjä sattuu jonkin verran, mutta niitä voi ehkäistä pitämällä mukana vain välttämättömät tavarat, asettamalla kortin nostorajan pieneksi sekä lukitsemalla auton ovet ajon aikana. Kuten missä tahansa, tiettyjä alueita etenkin pääkaupungissa Lusakassa kannattaa välttää, pimeällä ei kannata kävellä ainakaan yksikseen ja kalliit kellot ja korut on parempi jättää kotiin. Päätiet ovat hyvässä kunnossa mutta sivutiet eivät välttämättä. Sadekaudella tiet saattavat tulvia tai ainakin olla mutavelliä. Maateitse matkustaminen on muutenkin suhteellisen hidasta. Muistelisin, että Kongon ja Angolan rajoilla liikkumista suositeltiin välttämään. Ja tietysti kaikenkattava matkavakuutus on välttämättömyys, josta ei kannata missään tapauksessa tinkiä. Isoissa kaupungeissa on nykyaikaisia sairaaloita, mutta niiden ulkopuolella terveydenhoito voi olla alkeellista. Jos oikein huono tuuri käy, sairastunut voidaan joutua lennättämään Etelä-Afrikkaan tai jopa takaisin Suomeen, ja se ei ole halpaa lystiä se.

Baobab (Adansonia digitata)

Baobab-puu. CC Jason Wharam / Flickr

Kaikista näistä varotoimenpiteistä huolimatta olen kuullut, että Sambia on hurmaava maa ja sambialaiset ovat tavattoman ystävällistä ja auttavaista porukkaa. Ja varautumalla hyvin etukäteen kasvattaa ainakin mahdollisuuksia sille, että kaikki sujuu ilman turhia takaiskuja ja reissussa voi elää täysillä. Joka paikassa, jopa kaupan kassalla, saa kuulemma vastailla mitä kuuluu? -kysymyksiin, ja muzungu-huutoja varmasti saa kuunnella myös. Tuohon valkoihoista tarkoittavaan sanaan ei kuulemma ainakaan yleensä liity negatiivisia konnotaatioita, kunhan uteliaisuuttaan huutelevat.

Sambian vetonauloihin kuuluvat myös luontoelämykset, kuten Victorian putoukset ja safarit, mutta maasta löytyy myös upeaa järviluontoa, jokisuistoa ja hiekka-aavikkoa. Näitä kaikkia olisi tarkoitus päästä kokemaan, vaikka kaksi viimeistä ovatkin ehkä-kategoriassa. Eli en malta odottaa lähtöä! Säästimme lennoissa monta sataa kun lähdemme Helsingin sijaan Tukholmasta, mutta matka tulee olemaan pitkä, melkein kolme vuorokautta Turun-busseineen ja Ruotsinlaivoineen. (Edit: Päädyimme sittenkin ostamaan lennot Helsingistä Tukholmaan, mutta tuli se siltikin paljon halvemmaksi kuin ”suora” matka Helsingistä, jossa kuitenkin olisi ollut välilasku Tukholmassa, ja helpottaa elämää kummasti.) Meillä on menomatkalla myös yön yli kestävä vaihto Dubaissa, joten saa nähdä jaksettaisiinko heittää pieni kierros kaupungissa. Onko siellä yöaikaan mitään nähtävää edes, etenkään DXB-lentokentän lähettyvillä?

Know where you're going

Auringonlasku Kariba-järvellä. CC Aristocrats-hat / Flickr

Wild Birds - South Luangwa - Zambia

Värikäs tirppa South Luangwan kansallispuistossa. CC Alex Berger / Flickr

Kommentoi ihmeessä, jos näistä ohjeista ja löpinöistä oli sulle jonkinlaista hyötyä Sambian reissun suunnittelussa. Ajattelin kirjoitella vielä erikseen pukeutumisesta Sambiassa ja vertailla sitä pukeutumiseen Sansibarilla Tansaniassa, ihan vain kontrastin vuoksi. Ja hei, matkavinkkejä, kokemuksia ja Sambia-aiheisia postauksia otetaan vastaan myös! Miksei myös naapurimaiden puolelta. Muun muassa Victorian putoukset ja Livingstone, South Luangwan kansallispuisto sekä Lake Kariba ovat jo tiedossa, mutta etenkin tekemistä Lusakassa sekä kivoja luontopaikkoja ja miksei muitakin, joihin ehtisi tehdä viikonloppuretkiä Lusakasta olisi kiva saada tietooni lisää. Tai sitten lähdemme niitä summamutikassa etsimään, jos tekeminen loppuu. Hyvä vaihtoehto sekin, ja eiköhän paikallisen elämän ihmetteleminen Madimbassakin ole ihan tarpeeksi kutkuttavaa. Safarille on silti pakko päästä!

Kaikki postauksen kuvat löytyivät Creative Commons -lisenssillä Flickr-kuvapalvelusta.

EDIT: Huomaathan, että reissun päällä näiden ennen matkaa kirjoitettujen vinkkien toimiminen ja todenmukaisuus joutui tositestiin, ja olenkin Sambian-matkan loppuvaiheilla koonnut kokonaan uuden blogipostauksen päivitetyistä reissuvinkeistä Sambiaan. Kurkkaa postaus täällä!


In English: We are going to spend the summer in Zambia (where there is actually winter), and there are less than 4 weeks to go! We are going to live in the guesthouse of a local NGO Necos, in an unofficial suburb called Madimba. I am going to be a research exchange student at the University of Zambia and an intern in a project of the Global Dry Toilet Association of Finland, while I gather the data for my master’s thesis. It’s about HIV treatment pharmaceuticals in wells, water bodies and source-separated urine in two peri-urban areas of Lusaka. I know, it’s not the easiest topic but I will do my best as the crazy scientist. In this post I have been gathering some general knowledge about what to take into account when planning to travel to Zambia. Once you take some precautions such as vaccines, anti-malaria pills and a full travel insurance, there is better chance that you can enjoy the friendliness of the Zambian people and the gorgeous nature of the country to the fullest. Can’t wait! If you have some great less-known tips, I would be happy if you shared them with me.

EDIT: The trip itself is the best way to test the tips one has given before the journey, and I have updated these tips in my newer post about travelling to Zambia. Check the post out here!

47 kommenttia artikkeliin ”Destination Zambia: mitä huomioida Sambiaan matkustettaessa?

  1. Olen viisastunut Lariamin suhteen niin, että olen lukenut sen aiheuttavan pysyviä vaurioita niin ettei Yhdysvallat uskalla enää luottaa omiin sotilaisiinsa Lariamin kanssa. Saattaa tulla sellainen ”Full Metal Jacket” -tyyppinen juttu aseen ja Lariamin kanssa.
    Tässä oli paljon hyviä vinkkejä reissaamiseen eteläisemmille leveysasteille. Kehottaisin pakkaamaan mahdollisesti, kun nyt olet tehnyt ilmeisen onnistunen valinnan kuukautissiteiden kanssa, niitä lahjaksi myös paikallisille naisille. Samoin ehkä koulutarvikkeita lapsille. Minulta unohtui tällaiset asiat ja se jäi harmittamaan, silloin kun menin Amazoniaan.
    Hyttysranneke on minulle ihan uusi tuttavuus. Amazoniasta minulla on sellainen kokemus hyönteislitkuista, että kaikki hikoilee pois tai sitten ne sateessa pyyhkiytyvät pois. Epäilisin saman olevan myös kosmetiikan kanssa. Jos pystyt olemaan ilman kosmetiikkaa tai mahdollisimman vähillä, sitä parempi.

    Tykkää

    • Tuo on kyllä kuumottavaa. Kyllähän siellä Lariamin tuoteselosteessa mainitaan itsemurha ja muuta mukavaa, joten hyvä testata lääkettä kotona ennen kuin alkaa pidempiä aikoja sitä popsimaan.

      Nyt jäyhä suomalainen täällä miettii, että kehtaako kuukautissuojia antaa lahjaksi. 😀 Voishan sitä kysyä joltain kulttuuria tuntevammalta, että miten asiaan saatettais suhtautua, liittyykö noihin juttuihin stigmaa ja niin päin pois. Ei se pari pakettia vielä mitään muuta, mutta olishan se ihan kiva ajatus ja esimerkki josta joku voisi vaikka saada idean yrityksen perustamiseen. Noihin koulutarvikelahjoihin suhtaudun jokseenkin varauksella. Naapurin lapsille vielä voisikin jotain tuon tyylistä viedä kun heidän kanssaan varmaan tulee oltua tekemisissä enemmän, mutta en halua että lapset yleisesti tottuvat siihen, että valkonaama jakelee aina kivoja kyniä ja vihkoja. Yhteistyötahoille tulee varmaan vietyä ihan vaan jotain suomalaisia makeisia.

      Ja juu, mitä vähemmän tököttejä, sen parempi! Mitään meikkiä tmv. en muutenkaan oikein koskaan käytä, mutta peseytyä on kyllä pakko ja saippuan kera. 😀 Hyttysranneke on joku portugalilainen juttu, mutta kokeillaan toimiiko. Se säilyy aktiivisena kuukauden.

      Tykkää

  2. Tosi mielenkiintoista ja pohdintoja herättävää luettavaa, vaikka en nyt olekaan Sambiaan tai muualle Afrikkaan matkustamassa (olisinkin!)
    Hyvä pointti tuo intiimihygienia-asia (haha mikä eufemismi). Itse oon yleensä vältellyt reissatessa asiaa syömällä pilleriliuskoja putkeen, mutta niistähän pääsee muutenkin kaikenlaista pöntön kautta ympäristöön, niin haitat ovat varmaan vielä isommat, jos jätevettä ei puhdisteta.
    Odotan mieleenkiinnolla seuraavaa postausta! Kuulostaa huipulta kokemukselta. Ilahduin myös tosta projektista, missä Ze on mukana. Tuosta pelistä tais olla joskus aikasemmin juttua tyyliin aamutv:ssä ja puhetta siitä, että sitä oltais viemässä joihinkin Afrikan maihin, joten mukava tietää, että se oikeasti toteutuu!

    Tykkää

    • Kiva kuulla että sykähdytti ja vähän huippua että oot kuullut tosta GraphoGamesta! Mä en ollutkaan ennen kuin tuo armaani asiasta mua valisti. Mutta joo, Sambiassa on tuo hanke nyt pyörinyt ja varmaan siellä sitten myös selviää että minkälaisia tuloksia sen kanssa on saatu aikaan 🙂

      Niin joo, pillereillähän pääsee kätevästi pakoon menkkoja! Mä en niitä suostu ihan itsekkäistäkään syistä syömään niin en oo edes aatellut asiaa. Mutta jep, tuolla Itämeressäkin jotkut koiraskalat kai muuttuvat naaraiksi hormonien takia joita ei juurikaan saada putsarilla poistettua, niin ei se ainakaan niiden pillerien houkuttelevuutta lisää. 😦

      Tykkää

  3. Ah mä luin Brasilia-sanan ja juutuin hetkeksi siihen pystymättä lukemaan pidemmälle. 😀 Mutta Sambian reissu vaikuttaa huikeelta, joskin valmistautuminen työläältä. Itse en olis edes hoksannu ajatella biokosmetiikkaa, fiksu ajatus siis. Toivottavasti pääset käymään noilla kauniilla Victorian putouksilla ja jossain safarilla. 🙂

    Tykkää

  4. Melkoinen seikkailu edessä! Tsemppiä vaan ja odottelen postauksia.

    Mä jäin kanssa miettimään tuota hyttysranneketta. Me asutaan Kaliforniassa ja kahden viikon päästä on edessä matka Havajille jossa on juuri ollut (ja vielä päällä) Dengue -epidemia. Amazonista tilasin sitten hyttyskarkotetta kun täällä en ole kaupassa nähnyt enkä täällä koskaan käyttänyt, ja tuntui, että niitä rannekkeita oli joka lähtöön. En sitten uskaltanut meidän 3-vuotiaalle sellaista tilata kun jotenkin ajattelin, että mahtaakohan se päästää ihon läpi kemikaaleja vereen. Niitä oli myös lapsille sellaisina tarroina. Ehkä joku viisaampi osaa sanoa, tai voit kertoa niistä sitten omat kokemukset kun olette matkalla.

    Tykkää

    • Jännää jos Kaliforniassa ei ole ollenkaan hyttysiä! Tää on eka kerta kun itsekään kuulin niistä, sillä olen aiemmin törmännyt vain joihinkin punkkipantoihin koirilla. 😀 Raportoin sitten miten ne toimi ja etenkin jos jotain haittaa tuli! Ehkä pienille lapsille ei tosiaan kannata ensimmäisenä testata. Ihanaa Havajin-matkaa teille!

      Tykkää

  5. Todella mielenkiintoiselta kuulostaa tuleva matkanne, varmasti antoisa monellakin tapaa!

    Doksisykliinin käyttö malarianestoon oli minulle uusi juttu! Se ei olisi välttämättä ollut tälle matkalle suunnatessa hyvä vaihtoehto, koska auringolle altistumista tulee vältää kuurin aikana, jopa Suomen keväinen aurinko voi olla liikaa. Muutoin 3 kk:n doksi-kuurin sietää yleensä melko hyvin, varsinkin jos käyttää maitohappobakteereja kuurin aikana (min. 2 h ab:sta)

    Dubain (DXB) pysähdystänne ajatellen, napatkaa taksi lentoasemalta terminaalin edestä (sisällä kyytiä tarjoavat ovat ’pimeitä takseja’). Taksikyyti on halpaa eikä matka lentoasemalta esim. Burj al Arabille, Burj Khalifalle ja Dubai Fountainille ole erityisen pitkä ja samalla ylitätte Dubain lahden ja ohitatte mm. Deiran. Sieltä, kun jatkaa vielä parisenkymmentä kilometriä kaupungin toiselle laidalle pääsette katsastamaan esim. Marinan, The Walkin ja Palmusaaret.

    Oikein antoisaa ja turvallista matkaa Teille!

    Tykkää

    • Koitinkin kysellä terveydenhoitajalta tuosta herkistymisestä auringonvalolle, mutta sanoivat sen olevan suht harvinainen sivuvaikutus, josta kaikki eivät edes kärsi. En sitten kuitenkaan uskaltanut lähteä kokeilemaan kun muutenkin palan tosi herkästi.

      Suurkiitokset näistä vinkeistä Dubaihin! Taksiajelu voisi tosiaan olla ihan mukava väsyneenäkin jos kerta edullisesti päsee, ja eiköhän nuo pilvenpiirtäjät yölläkin ole sen verran valaistuja että pimeälläkin saisi jotain irti. 🙂

      Tykkää

  6. Varmaan sinulla on jo matkakuumetta? Nämä ohjeet pätevät varmaan noihin muihinkin Afrikan maihin? Kattava kuvaus siitä mihin varautua. Mukavaa matkaa ja toivottavasti saat ne näytteetkin kotiin aikanaan!

    Tykkää

  7. Selvästikin vaatii enemmän paneutumista asiaan kun on lähdössä Sambiaan pitemmäksi aikaa. Me viivyimme siellä vaan hetken Victorian putousten tiimoilta Botswana, Zimbabwe, Sambia -kierroksella ja uskon, että Sambia on helpompi maa kuin Zimbabwe asuakin hetken. Botswanaa sitten kait kutsutaankin Afrikan Sveitsiksi, eli siisti ja turvallinen.

    Tykkää

  8. Ai, sitä keltaista rokotuskorttia oikeasti kysellään jossain päin maailmaa? En ole aina edes pitänyt sitä mukanani, sillä ajattelin sen vain olevan muistivihko itselle 😀 No, onneksi en ole Afrikan maihin mennytkään.. 🙂

    Tykkää

    • Heh, varmaan suurimmassa osassa kukaan ei sitä kyselekään, mutta jossain päin kyllä. Eli jos tulee Afrikkaan lähtö niin kannattanee napata mukaan, vaikka itsellä tosiaan kokemusta vain Tansanian rajabyrokratiasta 🙂

      Tykkää

  9. Tässä oiva tietopaketti Sambiaan matkaaville. Monia hyviä pointteja joita ei heti tulisi ajatelleeksi.

    Söin itse doksisykliiniä malarianestoon aasiassa mutta kävi kuten osasin odottaa, etten jaksanut popsia enää kuukautta niitä suomessa. Onneks ei ollut infektiohyttynen päässyt iskemään!

    Kuukupin olen todennut toimivaksi reissuilla ja vuotojen iskiessä kannan aina vesipulloa siihen tarkoitukseen mukana jos paikassa on riski, ettei roskiksia tai juoksevaa vettä ole saatavilla. Noissa oloissa se ehkä ei kuitenkaan olisi se kätevin 🙂

    Tykkää

    • Mäkin olen aina jättänyt kuurit kesken Suomeen palattuani… Tyhmäähän se on! Jospa tällä kerralla saisi itsensä popsimaan ne pillerit Suomessakin (tai tässä tapauksessa Brasiliassa…) 😀

      Niinpä, olisihan se aika hankalaa kun on kuitenkin samassa paikassa 3 kk, jos siellä ei olisi mahdollisuutta sitä pestä. Ei sinne kompostivessaankaan kauheasti voi laittaa vettä, eikä sekään kovin kiva olisi jos aina pitäisi ”tuhlata” pullovettä siihen. 🙂

      Tykkää

  10. Eksoottisempiin kohteisiin matkustaessa sitä huomaa aina miten paljon kaikenlaista valmistelua koko reissu vaatikaan, rokotuksista ja vakuutusten selvittelyistä lähtien. Nuo rokotuksethan saattavat olla hyvinkin kalliita (nimim. been there done that) mutta onneksi sait itse nuo ilmaiseksi.

    Ja kuulostaa siltä, että on mielenkiintoinen ja ennen kaikkea hyödyllinen reissu tulossa!

    Tykkää

  11. Hyvä tietopaketti tuonne suuntaan matkaaville, täytyy laittaa korvan taakse. Kuulostaa supermielenkiintoiselta matkalta ja tutkimukselta. Onhan tuonne lähtiessä vähän enemmän järkkäiltävää kun vaikka Eurooppaan! Malarialääkkeet on kyllä inhottavia, mutta ilmankaan ei taida uskaltaa. Itse suosin kanssa luonnonkosmetiikkaa, mutta täältä Melbournesta on jostain kumman syystä ollut vähän vaikea sitä löytää. Onneksi on nettikaupat. Tsemppiä reissuun!

    Tykkää

    • Niinpä, kyllä ne lääkkeet mieluummin ottaa kuin isomman riskin saada se itse loinen, brrr!

      Oho, onpa yllättävää että noinkin isossa kaupungissa on vaikeuksia löytää luonnonkosmetiikkaa. Nettikaupat tosiaan pelastaa usein 🙂 Kiitos Anna!

      Tykkää

  12. Siistiä kuulla ja nähdä sitten postauksia itse kohteessa. Sen verran eksoottinen kohde, ettei ihan heti tule mieleen edes tuttua, kun olisi Sambiassa käynyt 🙂 // Sir Bizler

    Tykkää

  13. Olipa huikeat kuvat, nyt pitää käydä vielä kurkkaamassa joku juttusi josta nään minkälaisia itse kuvaat 🙂

    Minäkin ajattelin että influessarokotukset ovat turhanpäiväisiä – kunnes sairastuin influenssaan ja sain vakavan jälkitaudin. Usko huviksesi, se on tauti johon et noissa olosuhteissa halua sairastua. Senkin lopputulemana voit päätyä ambulanssilennolla Etelä-Afrikkaan – tai takaisin Suomeen. Tänä talvenakin perusterveitä nuoriakin ihmisiä päätyi keskussairaaloiden tehohoitoon influenssan vuoksi.

    Terveisin nimimerkki ”Äiti” 😉

    Tykkää

    • Joo, tähän hätään ei nyt ollut omaa kuvamatskua Sambiasta – vielä! 🙂

      Ei varmasti ole influenssankaan sairastaminen mukavaa, ja onpa ikävää että sait vielä jälkitaudinkin. Mutta riski sellaisen saamiseen tuskin on kovinkaan suuri, ja noista influenssarokotteista on muutenkin ollut kaikenlaista kohua eikä tehosterokotteet joka ikinen vuosi houkuta kyllä yhtään. Lääkäri ei influenssarokotetta minulle määrännyt ja luotan tässä asiassa arviointikykyynsä. Eiköhän Lusakan sairaaloissa keuhkoputkentulehduksia ja muita jälkitauteja nyt sentään osata hoitaa jos sellainen sattuisikin kohdalle osumaan. Enemmän kuumottelee amebat, giardiat ja muut alkueliöloiset, joilta ei pysty rokotuksin suojautumaan.

      Liked by 1 henkilö

  14. Huu, kylläpä vaikuttaa mielenkiintoiselta reissulta! Mutta paljon on tosiaan huomioitavaa, eikä tällaiselle matkalle voi lähteä ”tuosta noin vain”. Todella mielenkiinnolla odotellaan juttua paikan päältä. Kuvien perusteella aika mageita maisemiakin tiedossa.

    Tykkää

    • Näinpä, montaa asiaa joutuu kyllä ennen lähtöä pohtimaan. Kai sinne voisi takki aukikin lähteä, mutta kuinka järkevää se sitten olisi on vähän eri asia! Mun yksi kaveri tuli Afrikasta kotiin jonkin rutonsukuisen paisetaudin kanssa sairastettuaan ensin siellä malariaa ja lavantautia samaan aikaan. Pidän tätä varoittavana esimerkkinä itelleni. 😀

      Liked by 1 henkilö

  15. Tässä on kattava tietopaketti Sambiaan matkustaville. Mun poikaystävä on käynyt maassa ja sain tuliaiseksi teetetyn hameen, kankaan sain itse valita. Mahtavaa tämä nykyaika, kun netin kautta voi sanoa kummasta kankaasta tykkää enemmän. 🙂

    Tykkää

  16. Niinhän se menee, että mitä pidempi reissu ja eksoottisempi kohde, niin valmistelut on sitäkin tärkeämmät. Itsellä kun Afrikan reissut ei ole kolme viikkoa pidempiä olleet, niin niihin oikeastaan rokotukset ja malarialääkitys on ollut merkittävin valmistautuminen. Itsellä ei hyttysverkkoa ole koskaan matkassa ollut, mutta oman pussilakanan sisässä on tullut nukuttua useampikin yö.

    Mahtava reissu tulossa varmasti, joten elämyksellisiä päiviä Sambiaan!

    Tykkää

    • Kiitos Rami! Oma pussilakana on kyllä kätevä etenkin halvemmissa majapaikoissa nukkuessa. Useasti varmaan paikanpäällä on hyttysverkot jo valmiina mikäli niille on tarvetta, mutta nyt kun asiasta ei ole tietoa ja vietetään samassa paikassa koko aika niin ollaan varauduttu. Kontrollifriikki mikä kontrollifriikki. 😀

      Tykkää

  17. Paluuviite: Destination Zambia: päivitetyt reissuvinkit Sambiaan | Discovering Sunbeams

Jätä kommentti