Päivät Tsekissä ovat ohitse

Olen vanhempien luona Porissa vietetyn viikonlopun jälkeen viimein kotona, tulin toissapäivänä. Tuntuu hassulta olla täällä. Kaikki on samanlaista, mutta kuitenkin aivan erilaista kuin silloin syyskuussa lähdön hetkellä. Entinen kanssa-asuja on maailmaa kiertämässä, kukaan ei ole ollut täällä kuukauteen. Kasvit ovatkin sennäköisiä, osa taitaa olla mennyttä kalua. Minun pääni on ihan sekaisin, en muista missä keittiöveitset on ja miten tämäkin asia nyt taas toimikaan. Suhteellisen vähillä tavaroilla elettyjen kuukausien jälkeen tuntuu, että asunto suorastaan pursuaa tavaraa ja suunnittelen, kuinka hankkiutua turhasta eroon ennen kuin roudaan kamppeeni porukoille joskus sitten keväämmällä. Silti tuntuu hyvältä olla taas täällä, kaikkien sellaisten omien juttujen ääressä, joita ei Tsekistä löytynyt.
Eilen oli jo aikamoinen arjen aloitus koulupäivineen ja järjestötapaamisineen pyörällä ympäri kaupunkia suhatessa, ja tällä viikolla riittää muutenkin vilskettä lähestyvän ravintolapäivän takia. Turkulaiset hoi, tulkaa syömään ukrainalaista kasvispöperöä (myös vegaanisia juttuja tarjolla) ja tukekaa meidän luokkaretkeä Ukrainaan. Lähdetään nimittäin alkusyksystä Tsernobyliin! Olen haaveillut siellä käymisestä ties kuinka kauan, ja retki on siintänyt jossain hamassa tulevaisuudessa ja mielen perukoilla, mutta nyt se alkaa oikeasti lähestyä kuukausi kuukaudelta!
Tässä on kuitenkin vielä vaihteeksi Tsekki-kuvia, eivätkä ne tähän ihan vielä lopu.
 Jättiläisaamupala: kaurapuuroa, voileipiä, smoothieta ja teetä.
 Tätä teollisuusalueen läpi vievää saasteista tietä tuli talsittua moneen kertaan.
 Tammikuisia näkymiä Elbe-joelle.
 Valkosipulillakin on sydän.
Maailman söpöin bussipysäkki
Metsäseikkailulla
Ihanat Niina, Gözde ja Aysenur
 Harjoittelen oluenlaskijan taitoja, kohtalaisella menestyksellä.
 Ihanat Aysenur ja Leyla
 Ihanat Petek, Hande ja Marcos
 Ja ihanat me valotaiteilijat!
Menen nukkumaan läppärin kanssa skypepuhelu päällä, se saa jäädäkin niin koko yöksi, että voi aamulla toivottaa hyvää huomenta. Välillä tuntuu että ollaan ihan pöhköjä, mutta ei haittaa.

Tsekin katolla

Valloitettiin Tsekin korkein huippu Sněžka 1602 metrissä. Voi että miten ihmeen valoisaa oli marraskuussa, ja voi tuota lunta ja sen kanssa leikkimistä! Ekana päivänä junailtiin aamuvarhaisella koillis-Tsekkiin, patikoitiin rinkkoinemme yhden metsäisen vuoren ylitse ja etsittiin yösija halvasta hotellista. Eksyttiin illalla vielä hulvattomiin, kaksi viikkoa myöhässä olleisiin halloween-kemuihin, joissa tuli jorailtua naamiaisasuisten tyyppien kera ja laulettua karaokea. Liiankin tuhdin hotelliaamupalan jälkeen harhailtiin ensin pitkin metsiä ja soita, kun ajateltiin, että kyllä me sinne huipulle ilman karttaakin löydetään. Loppujen lopuksi oltiin hylätty huipullepääsyhaaveet ja kuitenkin kiivetty puoliväliin vuorta kun tajuttiin että hei, täähän onkin se oikea polku. Siinä vaiheessa piti pitää jo kiirettä, mikä ei ollut kovin helppoa jäisellä polulla liukastellessa. Huippu oli Puolan puolella ja melkoinen turistirysä, mutta sainpa maksaa periaatteessa ilmaiset taukovohvelit (ja vessan, joka maksoi törkeät 2 euroa!) aiemmin maasta löytämilläni zloteilla. Järisyttävän upeita maisemia ehti ihailla muutaman minuutin ja napata vuorenvalloituspotretin muistoksi. Alas tultiin puolijuoksua vain 45 minuutissa että ehdittiin ajoissa torkkumaan kotiin vievään bussiin. Korkeuseroa oli yli 800 metriä.

Kotoilua ja jouluvaloja

Täällä ollaan palattu Tsekkinmaalle Portugalista joulunvietosta. Tässä on muutama kuva tästä väliaikaiskodista ja yksi itsetehdystä ja taivaallisesta raakajäätelöstä! Meidän suihku on hauskasti keittiössä, seinät homeessa, keittiön ikkunanäkymää koristaa poikkileikattu puunrunko ja meidän huoneen ikkunasta näkyi kerran lunta. Se oli riemastuttava hetki, rynnättiin heti ulos kadulle jahtaamaan lumihiutaleita, parhaiten niitä sai pyydystettyä katulampun alla. Joulukuussa alkuvaihdon seikkailuinto oli hieman laantunut ja vietinkin paljon aikaa kotosalla oleillen ja teejoulukalenterin teemakuja maistellen. Mulla oli myös kunnianhimoinen tavoite neuloa jouluun mennessä sekä villasukat että lapaset, ja sain kuin sainkin molemmat valmiiksi, mitä nyt jouduin päättelemään lapasia lentokoneessa. Alla vielä kuvia Ústín kaupungin joulukuusen valojen sytytystilaisuudesta (onpahan nimi kissanristiäisillä!) ja Prahasta (jonne matkattiin erään outdoor-festivaalin/elokuvan takia, joka oli loppuunmyyty). En ole nähnyt täällä kertaakaan noin paljon ihmisiä yhdellä kertaa, yleensä kadut ovat yhtä tyhjät kuin jossain suomalaisessa pikkukaupungissa. Tapahtumassa esitettiin joululauluja ja joulunäytelmä, sitten oli ilotulitus ja kuusen valot syttyivät. Kyllä sitä kelpasi hehkuviinimukin kera ihmetellä.
Koulun osalta on jäljellä enää tenttejä, pari tiivistelmää ja mysteerisesti koko ajan lykkääntyvä luolaekologian kenttäretki, jota varten pitäisi ilmeisesti ensin saada pakkaskelit. Kohti koti-Suomea lennähdän vajaan kuukauden päästä, 7. helmikuuta. Hieman haikeaa, mutta kyllä mä mieluusti jo paikkaa täältä vaihdankin. Suht lämpimästä ja valoisesta Portugalista tänne palaaminen tuntui hirmu vaikealta, olisin ennemmin mennyt suoraa Turkuun, mutta koko ajanhan tässä kevättä ja valoa kohti mennään ja ehtiipä ainakin ottaa vielä kaiken irti tästä vaihdon loppuajasta. Leppoisaa tammikuuta! En oikein tiedä, palailenko seuraavaksi keskitysleiri- vaiko biitsikuvien kera!

Kiipeilyä

Näissä mielettömissä Techlovicen maisemissa ollaan käyty pari kertaa harrastamassa tuota hurjastelua kallioilla. Ekaksi tietysti on pitänyt kavuta juna-asemalta kukkulan huipulle (siellä on muuten muinaisen linnan rauniot edelleen jokseenkin havaittavissa) ja sitten seisoskella tovikaupalla kylmässä ilmassa valitsemassa reittiä, vetäen ja antaen köyttä että Zé saa fiksattua sen jokseenkin turvallisesti, sitten taas halaillen auringossa lämminnyttä tai jääkylmää kiveä ja voi sitä voitonriemua, kun neljännellä tai viidennellä yrityksellä saa kerättyä kaikki voimansa ja hilattua itsensä hankalan paikan yli ja pääsee huipulle katselemaan ympärillä avautuvia maisemia. Ekalla reissulla ehdittiin kiivetä kaksi reittiä ja toisella vain yksi. Ihan huippua silti, täytyy sanoa että oon ihan koukussa tähän hommaan!

Ai niin, unohdin mainita, että nähtiin tuolla kukkulalla myös valtava kotka, joka liiteli aivan meidän alapuolelta! Siitä kai tietää olevansa korkealla, kun katselee kotkaa ylhäältä käsin.

Bohemian Switzerland 1

Yks viikonloppu junailtiin ja linja-autoiltiin tsekkiläiseksi Sveitsiksi kutsuttuun osaan maata, koska vähän joka puolelta kuului siellä olevan ihan erityisen kaunista. Ja olihan siellä, upeita kalliomuodostelmia (kuten Euroopan suurin kivisiltakaariasia), erityyppisiä metsiä hämäristä mäkisistä kuusikoista auringontäyttämiin lehtimetsiköihin joiden alle oli kasautunut upottavia lehtikerroksia, muinainen luonnonkivilinna sekä hiljaista maaseutua pikkuisine kylineen ja lammaskatraineen. Siellä oli hyvä kävellä ja tutkailla paikkoja ja pimeän tultua sekä viimeisen bussin mentyä liftata takaisin kylään jossa majoittauduttiin. Vietettiin kaksi yötä leirintäalueella pienessä lämmittämättömässä mökissä, jossa oli maailman parhaimmat makuupussit. Sen mökin eteen viritettiin nuotio kosteista puista joita käytiin keräämässä pimeästä metsästä, lämmitettiin siinä ruokaa ja savunhajuisina istuttiin sen lämmössä monta tuntia hörppien viiniä ja tuntien ihan hemmetinmoista yhteenkuuluvuutta maailman kanssa ja lähes maagisin mittasuhtein varustettua hellyyttä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Siinä makuupussin sisässä ollessa oli ilmassa ja sen nuotion liekeissä ihan erityistä taikaa sekä ihmetystä ja suurta kiitollisuutta siitä että maailmassa on tullut vastaan joku haluaa tehdä näitä juttuja mun kanssa. Välillä vähän pelottaa että mitäs sitten jos kaikki suunnitelmat meneekin aivan toisin ja väliin jää kirjaimellisesti kokonainen manner ja euroopankokoinen ikävä määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi. Mutta turhahan sitä on etukäteen murehtia. Uskon, että kaikki menee niin kuin pitää, mitä ikinä se sitten tuleekaan tarkoittamaan.
 
(En tiedä mitä näille kuville tapahtui, mutta osa meni näemmä aika kökköisen näköisiksi.)

Fiilistelyä ja hiljaiseloa

Otetaan nyt vielä kunnolla ilo irti menneen syksyn väriloistosta, ennen kuin joulufiilis kohoaa niille leveleille, ettei värikkäät puut ja lehtikasat sovi tunnelmaan enää alkuunkaan. Täällä kun ei ole vielä edes lunta. Tai oli sitä, mutta poishan se suli samantien. Suomen kunnon talvea osaa nyt arvostaa vieläkin enemmän, mutta oon kyllä kiitollinen siitä, että täällä on aamukahdeksalta jo valoisaa.
Vaahteranlehti-iloa parhaiden (ex-)kämppisten kanssa. Lokakuun lopullakin tarkeni vielä t-paidalla, tai ainakin jos on kotoisin Venäjältä.
Tísa
Tísa

 Welcome to Ústí!

Etsittiin vesiputousta jota ei koskaan löydetty, mutta eipä se paljon haitannut kun oli noin upea auringonlasku ja leijaa lennättävät lapset pellolla.
Oon viettänyt vähän sellaista hiljaiseloa viime viikot. On tullut nukuttua 12-tuntisia yöunia, tartuttua vihdoinkin kouluhommiin, neulottua villasukkia, katsottua paljon elokuvia, poltettua kynttilöitä ja suitsukkeita, rakastettua paljon, käytyä reggaekeikoilla ja laitettua ruokaa hitaasti ja huolella. Porkkana- ja kaalilaatikkoa sekä seitania vehnäjauhoista. Viikonloppu vietettiin taas Prahassa ja välillä oon käynyt harrastamassa taistelua elämästä ja kuolemasta eli ihan vaan keikkumassa yläilmoissa kiipeilysalilla. Ostin omat tossutkin, kyllä nyt kelpaa!