Kiwengwa Caves

Kiwengwa-Pongwen metsänsuojelualueella sijaitseville Kiwengwan korallikiviluolille kiemurtelee kuoppainen, pölyävä hiekkatie, jonka keskellä kasvaa vähäisen käytön seurauksena ruohoa ja jota ei nelivedollakaan voi ajaa kovin lujaa. Perillä tulikuumassa sirkkojen sirityksen täyttämässä, pusikon ympäröimässä pätsissä minua varoitetaan käärmeistä. Edessä kohoaa uudehko, aiemman projektin aikana rakennettu ekoturismikeskus, jonka seinät on muurattu korallikivilohkareista. Toiminta ei ole oikein ottanut tuulta alleen, mutta turisteja kuitenkin käy täällä harvakseltaan. Kivenheiton päässä ovat siivottomassa kunnossa olevat vedettömät vesivessat – aina yhtä ihana kokemus. Haastattelemme alueelle hiljattain perustetun metsänsuojeluyhteistyöverkoston hallituksen jäseniä, joista yksi nukkuu tuolillaan. Kaikki ovat aluksi miehiä. Myöhemmin seuraan liittyy hallitukseen kuuluva nainen, joka menee istumaan lattiamatolle miesten tuolien muodostaman puoliympyrän taakse, eikä sano sanaakaan koko aikana. Haastattelu venyy, kun järjestön jäsenet kertovat ongelmistaan ja yritämme keksiä niihin ratkaisukeinoja. Aika alkaa olla vähissä, ja joudumme lopettamaan haastattelun, jolloin tuolillaan nukkunut mies huokaisee helpottuneen kiitoksen.

cave1 cave2 cave3

Lähdemme pikaisesti katsomaan luolia, joista piti tulla tuottelias mutta kestävä turistinähtävyys. Saan käteeni taskulampun, jonka paristo on niin vähissä, ettei se paljoa valaise maanalaisessa pimeydessä. Aikaa ei ole tuhlattavaksi, joten yritämme pitää kiirettä – haluan ehdottomasti nähdä molemmat korallikiviluolat.

cave4 cave5  cave7 cave6cave8  cave1113cave10 cave15

cave1214

Kiven alta piilottelemasta löytyy soma hämähäkki.

cave16 cave9

Ensimmäinen luola on näistä kahdesta suurempi, ja kuljemme useita kymmeniä metrejä luolan syvyyksiin. Se jatkuisi kapenevana pidemmällekin, mutta emme lähde ryömimään perälle asti. Vaikuttavan näköisiä stalagtiitteja ja stalagmiitteja valuu luolan katosta ja lattiasta, puiden juuria kasvaa katon läpi kuin kaapelinippuja. Luolassa tuntee, että se on joskus ollut täynnä merivettä ja kaloja. Pienemmän luolan katon läpi roikkuu paljon yksittäisiä puunjuuria kuin liaaneja. Katosta on sortunut palasia, ja se tekee luolasta valoisan. Kerrankin ei käy mielessäkään, että lohkare voisi pudota omaankin päähän. Luolan alkupäähän on rakennettu kulkemista helpottava ja lattiaa suojaava käytävä, jossa on kaiteet ja kaikki. Ryömintäkapeus tulee vastaan nopeammin kuin ensimmäisessä luolassa, ja suuntaamme takaisinpäin, jotta ehdimme palata ajoissa kaupunkiin.

Aika jännittävä paikka! Kaikkien luolahullujen ja muiden seikkailijoiden kannattaa kyllä käydä täällä jos Sansibarilla vierailevat.

cave2021cave17 cave18 cave19    cave2223

In English: Kiwengwa caves – a must-see for all speleologists and other adventurers visiting Zanzibar! The coral caves are located in Kiwengwa-Pongwe Forest Reserve, where you can also walk with a guide and support conservation of the forest. I visited the caves briefly after interviewing members of the K-P Community Forest Conservation Network. I was surprised by the size and length of the two caves, and by the stalagmites and stalagtites sticking up from the ceiling and the floor. Also many tree roots had grown through the caves, resembling cable bunches or lianas.

Toisenlainen Sansibar

Istuin Sansibarilla todella paljon autossa, sillä lähdimme kaupungista joka aamu tekemään haastatteluja saaren pohjoisosan kyliin. Projektipartnerin Jeepissä (jossa oli tietenkin erikseen palkattu autonkuljettaja) istuessa oli mukavasti aikaa katsella maisemia ja relata puolituntinen ennen päivän työkoitoksia. Kamerakin lauloi ikkunasta aina, kun vastaan tuli jotain kiinnostavaa kuvattavaa. Ja sitähän tuli, koko ajan. Onnistuin jopa hermostuttamaan suomalaisen reissuseuran kuvaamalla paikallisia ihmisiä. Noh, minun kantani on, että jos he eivät nimenomaan kiellä tai muuten osoita etteivät kuvaan halua, minulla on ihan täysi oikeus valokuvata ihmisiä julkisilla paikoilla. Poistan sitten ei-toivotut kuvat kamerastani, jos niitä olen jo tullut ottaneeksi. Olen onneksi pääsemässä tämän asian kanssa nolostelusta ja uskallan ottaa kuvia tuntemattomista rohkeammin. Toki on kohteliasta kysyä lupaa silloin kun siihen on sopiva tilaisuus, mutta sellaiset kuvat muuttuvat usein pönötysposeerauksiksi ja menettävät kiinnostavuutensa, joten pidän enemmän ihmisten salakuvaamisesta.

Tässä siis poimintoja Sansibarin isojen ja pienempien maanteiden varsilta. Siellä vallitsee varsin toisenlainen todellisuus kuin Kivikaupungin kapeilla kujilla tai saaren valkohiekkaisilla rannoilla.

zan22zan25

zan23

Talojen aaltopeltikattoja ei useinkaan ole kiinnitetty millään, joten vanhat autonrenkaat tai kanisterit käyvät hyvistä painoista pitämään peltilevyjä paikallaan.

zan24

zan27

Chokostiki anyone? Pahinta on, että tuo sanojen päättäminen i:hin tarttui saarella niin pahasti, että käytän sitä edelleen… Want some bready my friendy?

zan26zan29

zan28

Paikallinen elektroniikkaliike.

zan4

Kinyasini Town oli vilkas tienristeykseen kasvanut kauppapaikka.

zan5

Ananasostoksilla tienvarren kojulla.

zan37

Passionhedelmiä punotussa lehtikorissa. Ai että!

zan3

zan6

Tytöt oli usein puettu hörhelöisiin prinsessamekkoihin.

zan7

Tämä on yksi mun lempparikuvista. En ole ihan varma, oliko tuo kuski innostunut vai vihainen.

zan8

Lapset luultavasti matkalla moskeijaan jonkun tuotantolaitoksen edustalla.

zan9

Daladalaa odottelemassa.

zan10

Unique hair dressing salon!

zan11 zan12

zan13

Nämä patjakaupat olivat myös mun lemppareita. Värikkäitä pehmeitä kasoja!

zan14

zan15

Torilla myydään kaikenlaista. Toimii myös daladalapysäkkinä.

zan16 zan17

zan18

Puutavarakauppa.

zan19

zan20

Blue Mosque.

zan21

Koulu jossain maalaiskylässä.

zan30

zan31

Savimajakoteja. Nämä valkopilkkuiset olivat erityisen söpöjä.

zan33 zan32zan34 zan35 zan36

zan1

Maailman ihanin baobab-puu, johon olisin halunnut kiivetä, mutta tyydyin vain halaamaan sitä ❤ Itseasiassa olen kuvaa varten kiivennyt jo noin metrin korkeuteen, koska muuten tästä pygmistä olisi aluskasvillisuuden seasta näkynyt vain hiustupsu.

zan2

In English: In Zanzibar I spent a lot of time sitting in a car driving between Zanzibar Town and the villages involved in our project. This is what I saw by the roads from the car window. Quite a different reality from the narrow alleys of Stone Town or the white-washed beaches. The huuuge baobab was one of my all-time favorite trees.

Forodhani Food Market

Oon kyllä ollut ihan käsittämättömän laiska näidän Sansibar-kuvien kanssa. Viisi kuukautta kotiinpaluusta, enkä vieläkään ole saanut eetteriin läheskään kaikkia niitä tarinoita, joita haluaisin kuukauden mittaiselta reissulta kertoa. No, puretaan pakkaa pikku hiljaa, eipä tässä ole mikään kiire saati sitten uusia Afrikan-matkoja tiedossa, joten hidastempoinen fiilistely on varmaan ihan hyväkin lähestymistapa. Kertokaa toki, jos olette toista mieltä (tästä tai mistä vaan)! Mulle on kuitenkin jokseenkin helpompaa kertoa reissuista, joilla siirrytään tasaisin väliajoin paikasta toiseen, mutta tällaisen lyhytaikaisen ulkomailla asumisen kuvaaminen tuntuu hankalammalta, kun samoja asioita tekee useasti monta kertaa, niistä tulee jopa rutiineja, ja blogipostaukset on helpompi hahmottaa pikemminkin aiheittain kuin reissujutuille tyypillisessä matkapäiväkirjamaisessa aikajärjestyksessä. Viime Sansibar-postauksessa tarinoin Stone Townin kattoterasseista, joten jatketaan samalla hedonististen nautintojen linjalla, nimittäin auringonlaskun värjäämien ja ruuantuoksuisten muistojen parissa!

foro5foro6foro7foro9

Kivikaupungissakin on biitsi, ja vieläpä yllättävän siisti sellainen. Se muuttui aina iltaisin yhdistetyksi kuntosaliksi ja jalkapallokentäksi, kun paikalliset pojat kokoontuivat rannalle pelaamaan, bodaamaan tai vaikka treenaamaan akrobatiaa. Tytöt lähinnä istuivat rantahiekalla tai kahlasivat vedessä – kaikki vaatteet visusti päällä. Itse en ehkä tällä rannalla uimaan menisi, sillä kaupungin viemäriputket laskevat takuuvarmasti jonnekin lähistölle. Siellä rannalla kuitenkin kävelin jalkapalloja väistellen varpaat hiekassa ja auringonlaskun sävyjä itseeni imien. Mietin, että on aika onni olla täällä joulukuisen, lumettoman Suomen sijaan.

foro8foro10

Rannalta voi nälän tullen siirtyä viereisille Forodhanin puistossa joka ilta järjestettäville ruokamarkkinoille, missä tulikin käytyä melkein joka ilta. Markkinat ovat siitä erityisen kivat, että paikalla ei ole pelkästään turisteja, vaan myös paikalliset perheet kokoontuvat puistoon syömään illan pimetessä. Tarjolla on kaikenlaisia paikallisia suolaisia ja makeita herkkuja merenelävistä vastapuristettuun sokeriruokomehuun. Grillatut liha- ja kalavartaat tosin vaikuttivat siltä, että samat vartaat seisoivat pöydillä illasta toiseen, joten olisin ehkä hieman varovainen niiden kanssa.

foro1   foro13       foro11

Kasvissyöjällä ei onneksi ollut huolta ainesten tuoreudesta, vaan sain syödä rauhassa paikan päällä valmistettua urojo-keittoa, jota myös Sansibar mixiksi kutsutaan. Siinä vihreään mangoliemeen on heitetty sekaan mm. kikhernepalluroita, jotain toisia uppopaistetun oloisia palluroita, perunanpaloja, kassavasipsejä sekä keitetty kananmuna, ja soppa kootaan tilauksesta. Kertoo jotain, etten ikinä ehtinyt ottaa urojolautasestani yhtäkään kuvaa, kun kaikki oli jo heitetty huiviin. Olisiko lihaton ”bila nyama” versio maksanut noin 75 senttiä. Propsit myös siitä, että muovikipot eivät olleet kertakäyttöisiä, vaan ne piti palauttaa soppatädille. Toinen vakioateriani oli euron maksanut ja muurikkapannulla paistettava kasvis-juustotäytteinen Sansibarin pizza, joka muistutti kyllä enemmän pasteijaa tai piirasta kuin oikeaa pizzaa. Niitä sai vaikka minkälaisilla täytteillä. Grillikojut eivät olleet hinta-laatusuhteeltaan niin hyviä, joten niiden antimia en maistellut.

foro2foro12  foro14

Kuukauden mittaisella reissulla muodostui iltarutiiniksi käydä markkinoilla haukkaamassa iltapalaa ja suunnata sitten yksille rantaviivaa lähentelevään Livingstone-kuppilaan. Sen terassialueella voi etsiä paikan suuren puun alta, upottaa varpaat rantahiekkaan ja kuunnella aaltojen ääntä Afrikan sametinpehmeää ja -mustaa yötä kynttilänvalossa fiilistellen. Aika täydellistä. Paikassa on usein myös livemusiikkitarjontaa ja itsekin osuin paikalle kuuntelemaan perinteistä musiikkia en-nyt-muista-mistä, mutta sormipianoa siinä soitettiin ja rytmit olivat mukaansatempaavia.

foro4

Kilimanjaron sijasta tuli välillä nautittua myös Stoney Tangawizi -inkiväärilimpparia.

foro3

In English: Must-see in Stone Town: a sunset walk on the town’s beach which in the evening turns into a combined soccer field and a gym of local boys, and Forodhani Food Market with all those Zanzibari flavours (my favourites were urojo-soup and Zanzibar pizza – so delicious and cheap!). After eating I usually went to enjoy the velvety African night at Livingstone beach terrace. If listening to the waves and looking into the candlelight is not enough, the place often has live music shows as well.

Kivikaupungin kattojen yllä

Sansibar on suhteellisen pannukakkulättänä saari, joten auringonlaskuja ihailemaan on kavuttava ihmiskätten tekemien rakennusten huipulle. Stone Townissa majaa pitäessä olikin ennemmin sääntö kuin poikkeus lähteä illansuussa jollekin kaupungin lukuisista kattoterasseista. Mikäs sen ihanampaa kuin lekotella jääkylmä Kilimanjaro-olut tai parin euron drinkki kourassa ruosteisten peltikattojen yllä, kuuman päivän kadotessa horisonttiin ja vilvoittavan iltatuulen noustessa tilalle. Sanomattakin on selvää, että maisemat ovat hienot. Vaikka merelle ei juuri kyseiseltä terassilta näkyisikään, sokkeloista Kivikaupunkia on silti mielenkiintoista tutkailla yläilmoista käsin. Oman mausteensa auringonlaskuhetkeen tuo ”työmiehen pilli”, joka soi joka ikinen ilta aina samaan aikaan merkiksi siitä, että viimeistenkin raatajien on määrä lopettaa työnteko. Hetken kuluttua kajahtavat saarten äänimaisemaan vahvasti kuuluvat rukouskutsut minareeteista ilmoille. Allahu akbar!

katto7katto8katto9katto10katto1 katto2 katto11

Stone Town on Sansibarin länsirannikolla, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka meri saattaa näyttää aavalta ulapalta, on Itä-Afrikan rannikko aivan sen takana, ja vieläpä suhteellisen lähellä. Ehkä se oli syynä sille, että en kertaakaan nähnyt auringon laskevan mereen, vaan aina mantereen yllä roikkuvan pilven taakse. Kenties pilvi olikin Dar es Salaamin pakokaasuista muodostunut? Ja kyllä, joka ilta kuitenkin odotin että se pilvi olisi tänään tipotiessään. Matkustaessa arjesta irtautuminen saa pienetkin asiat tuntumaan niin suurilta ja huomion kiinnittymään niinkin yksinkertaisiin asioihin kuin siihen, minne ja miten aurinko laskee. Niistä tulee päivien kohokohtia.

katto4 katto18katto3katto17katto5

Terassien metsästys tuntui olevan ihan oma taiteenlajinsa. Toiselta terassilta on helppo bongata kutsuvannäköinen paikka, jonne haluaisi seuraavana iltana suunnistaa. Se vain ei todellakaan ole helppoa kaupungin katujen ollessa kuin muuttuva labyrintti. Joskus taas kissojen ja koirien kanssa edellisenä iltana etsimänsä paikan huomaa seuraavana päivänä aivan sattumalta – illalla sinne sitten joko löytää uudelleen tai sitten ei. Näkymät katutasossa ovat aivan erilaiset kuin samat nurkat kattojen yltä katseltuna. Se on tärkeä osa Stone Townin persoonallisuutta.

katto12 katto13 katto14 katto15 katto16

Kattoterassit sijaitsevat lähinnä hotellien yhteydessä, mutta muutkin kuin hotellivieraat voivat ihan vapaasti kiivetä portaat ylös terasseille. Eniten tuli vierailtua Maru Maru -nimisen hotellin kattoterassilla, mutta lempparini oli edellisten kuvien Teahouse Restaurant, jossa kävin vain kerran, sillä se löytyi vasta aivan matkan lopussa. Ja vieläpä vahingossa, meidät kun opastettiin sinne samassa omistuksessa olevan Emerson-hotellin terassin oltua täynnä (tuntui olevan aina täynnä, enkä ikinä siellä päässyt käymään – ehkä sinne oli naamaraja?). Paikka oli sisustettu tunnelmallisesti itämaiseen tyyliin, ja lattiatyynyille olisi päässyt lekottelemaan. Syödä kattoterasseilla ei välttämättä kannata, ellei nimenomaan halua luksustella, sillä sapuska on Suomen hintatasoa.

katto6

Ei aivan kattoterassi, mutta melkein samaa sarjaa.

In English: The rooftop terraces of Stone Town provide panoramic views over the city. There are not many things better than chilling on a rooftop with an ice cold beer or cocktail and feeling the hot day change into night with cooling wind. There sure is something magical about watching the sun set in the ocean – or actually behind clouds on top of the African continent, since the view is to west. While traveling and getting distance to busy everyday life back at home, one starts paying more attention to the small and simple details, and they become big parts of each day.

Stone Town

Palataanpa takaisin vuodenvaihteen trooppisiin tunnelmiin Sansibarille! Kivikaupunki eli Sansibarin varsin laajalle levittäytyneen pääkaupungin ikivanha, UNESCOn maailmanperintökohteeksikin luokiteltu ja hyvin sokkeloinen osa on kuin suoraan tuhannen ja yhden yön saduista. Vanhojen kivitalojen reunustamilla korkeilla kujilla eksyy helposti, mutta se ei haittaa, sillä vaikka alue on melko pieni, kulman takaa voi löytyä melkein mitä vaan. Etenkin pimeään ilta-aikaan, kauppojen jo suljettua ovensa, kaupungin kujat näyttävät aivan erilaisilta kuin päivällä, ja suuntavaisto katoaa helposti. Stone Town on kuitenkin turvallinen paikka nauttia letkeästä lämpimien iltojen afrikkalaismeiningistä myös pimeällä, kunhan pitää maalaisjärjen mukana, sillä mantereelta tulee ajoittain kaiken maailman ryöstelijöitä saaren epätoivotuiksi vieraiksi. Talo, jossa asuin, oli joutunut juuri tällaisten machete-miesten ryöstön kohteeksi juuri pari kuukautta ennen reissua. Välillä öisin pelotti jos kadulta kuului huutelua, ja heräsin piilottelemaan arvotavaroitani ympäri huonettani, mutta sitäkin mieluummin sitä sitten maksoi vuokran talon omistajalle, vammaisen pojan yksinhuoltajanaiselle, jonka säästöt oli viety.

kivi1

kivi1

Tuolla liitutaululla näkyy hauskanniminen jalkapallojoukkue FC Raha.

kivi2

Lempparimaamerkkini: mysteerinen ilmaispuhelutolppa.

kivi4kivi2kivi3

kivi6

ovi

Stone Townin kujilla näkee paljon puuseppiä valmistamassa uskomattoman upeita käsitöitään. Kaikkea löytyy, ovista taulunkehyksiin ja puuarkkuihin. Kaikken kauneimpia ovat kuitenkin talojen julkisivuja kruunaavat vuosisatoja vanhat, massiiviset puuovet, jotka on kaiverrettu aivan mielettömän taitavasti. Ovia koristavat metallinupit tosin eivät ole vain estetiikan, vaan turvallisuuden takia. Entisaikaan saarella oli norsuja, jotka pystyivät murtamaan puiset ovet helposti, ja terävät nupit suojasivat taloja niiltä. Saattaapi tosin olla, että kyseessä oli ihmisten ”kouluttamat” elefantit, joita käytettiin tällaisissa murtoaskareissakin.

kivi5kivi18kivi4kivi7 kivi812

Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvän moskeijan portailla istuin yksi iltapäivä ja söin ugalia käsin, sillä moskeijaa vastapäinen ravintola oli tupaten täynnä. Tosin maissipuuron syöntitekniikkani ei ollut ihan hallussa, mutta oli huomattavasti helpompaa vain ronkkia puurosta palasia ja dipata niitä kastikkeeseen kuin alkaa vielä pyöritellä sitä palloksi. Maistuis muuten nyttenkin!

kivi9

Sansibarilla asuu jonkin verran intialaisia, mikä näkyy katujen varsilla parhaiten hindutemppeleinä ja sareihin pukeutuneina naisina. Yksikin pikkupoika kyllä tokaisi minulle olevansa täältä kotoisin, kun kysyin onko hän Intiasta – vahvalla intialaisella korostuksella.

kivi10 kivi11 kivi13   kivi16 kivi14 kivi19  kivi15kivi22 kivi23

Katujen varsilta löytyy kaikenlaista pikkuputiikkia, elintarvikekioskeja ja muutamia katukeittiöitäkin. Lähempänä Forodhania ja nähtävyyksiä olevilla kujilla riittää myös turistikrääsäkauppoja ja niihin houkuttelijoita. Katukeittiöiden erikoisuutena on akvaarioranskalaisiksi ristityt pehmenneet ranskanperunat, jotka on heitelty terraarion näköiseen lasikoppiin odottamaan ostajia ja jotka tarjoillaan läpikuultavan ketsupin kera. Nam. Lihansyöjälle katuruokaa olisi kyllä tarjolla, mutta varsinkin kojuissa tuntikausia seisovien akvaariohampurilaisten kohdalla ruokamyrkytysriski on ilmeinen. Ja mikäli erehtyy vierailemaan Darajanin ruokamarketin lihaosastolla, ei luultavasti edes tee mieli niitä syödä. Se löyhkä kyllä puhuu puolestaan. Sansibarin enemmänkin piirasta muistuttavat paikalliset pizzat ovat taas suht turvallisia, ne kun tehdään vasta tilauksesta ja paistetaan muurikkapannussa. Parasta katuruokaa olikin omasta mielestäni jäätelö, jota tuli ostettua harva se päivä. Kunnon ravintoloista sitten saikin herkullisia pöperöitä jopa eurolla-parilla. Ja Forodhanin jokailtaiselta ruokamarketilta! Pitänee tehdä siitä ihan oma postauksensa.

kivi20kivi32

kivi24

Pojat banaaniostoksilla.

kivi25 kivi26

Stone Town on myös kissojen kaupunki. Aika arkoja otuksia noista suurin osa on, mutta pääsi tämä hullu kissanainen sentään joitain rapsuttelemaan. Suurin osa oli onneksi kuitenkin onneksi suht hyväkuntoisen näköisiä katukissoiksi. Kaipa ne jätteistä löytävät syötävää ja pitävät rotat ja muut kurissa. Öisin heräsin useampaankin otteeseen kujakollien kovaääniseen tappeluun.

kivi27

kivi28

Tämä mies kauppasi mm. käärmeennahkoja.

kivi29

kivi1721

Oviin ja seiniin oli välillä kirjoiteltu aika epätoivoisiakin viestejä, kuten ”The whole world is a crock of shit.” tai ”Everything falls apart.”

kivi31kivi30

Kivikaupungin äänimaisemaan kuuluvat tööttäilyn, pyöränkellojen ja puheensorinan lisäksi vahvasti minareeteista viidesti päivässä kajahtavat rukouskutsut. Tosin noteerasin useimmiten niistä vain sen aamuöisen, johon sekavissa mielentiloissa aina puoliksi heräsin, sekä auringonlaskun aikaisen, jota kuuntelin usein joltakin kaupungin yllä avautuvalta kattoterassilta. Niistäkin pitäisi kirjoitella ihan erikseen!

Aurinkoista viikonloppua! Itse rutistelen vielä viimeisiä lauseita Sansibarilla pyörivää projektiamme käsittelevään opinnäytetyöhöni ennen sen palautusta.

In English: Narrow alleys of Stone Town seem like taken from the book One Thousand and One Nights. The town is a UNESCO World Heritage Site and rambling like a labyrinth! At the same time it is so small and relatively safe that getting lost is only positive. The ancient carved doors were among of my favorite details of the alleys – together with the palm tree that invites to make free international calls. The incredibly beautiful doors have metal knobs since back in the days, they protected the doors from elephants. I’m going to post more about Forodhani Food Market and the rooftop terraces with stunning views over the city soon. Have a nice weekend! I’m writing the last sentences into my thesis, which concerns the project working in Zanzibar.

Portrait of Jambiani

Ensimmäisenä oli vastassa hiekka. Hiekkaa teillä, hiekkaa talojen kuisteilla, hiekkaa merenrantaan johtavalla polulla. Sitten tuli kuumuus, joka ei kuvista välity. Tai oikeastaan se oli ollut läsnä koko daladalassa keinutun matkan. Jambiania koristivat koulunseinän maalaukset, polttopuukasat, kuivumassa olevat pyykit. Pitkänmallinen pääkadun varteen levittäytynyt kylä tuntui samaan aikaan viihtyisältä ja kuitenkin läsnä oli se tuttu mieleen hiipivä tunne, että valkoista naamaani katsotaan jotenkin tietyllä tapaa ja käyttäytymisestäni on vedetty stereotypiat ja johtopäätökset jo ennen kuin sitä edes havaitaan. Varmaan tuo on samaan aikaan osaksi totta ja osaksi vain hölmösti ja ennakkoluuloisesti ajateltu. Välillä en jaksanut haastaa itseäni olemaan avoimempi, aina vain eilistä avoimempi, vaan piilouduin huivin alle sansibarilaisnaisten tapaan. Silloin naiset sanoivat minulle ”Shikamoo!”, joka on kunnioittava tervehdys tarkoittaen kirjaimellisesti jalkojen pitelemistä. Kaiken kaikkiaan Jambianissa oli mukavampaa kävellä ympäriinsä kuin Stone Townissa, missä voi tulla kiilatuksi pienen lava-auton ja seinän väliin kapealla kujalla kuten minulle kävi, ja missä kahden metrin välein uusi ihminen tulee tekemään tuttavuutta.

jambi4

Jambianissa puluilla oli jaloissakin siivet!

jambi1

jambi3jambi2  jambi5

jambi6  jambi8 jambi9 jambi7jambi10 jambi11 jambi12 jambi13 jambi14

jambi15

Tina Restaurantista sai maistuvan pavut ja riisi -annoksen ja kylmää juomaa daladalaa odotellessa.

Tina Restaurantissa daladalaa odotellessa juttelin myös ravintolassa työskentelevän Stone Townista Jambianiin muuttaneen pojan kanssa. Hän oli rauhanasian mies, ja kertoi myös tarinan entisestä amerikkalaisesta kämppiksestään, joka oli opettanut hänet puhumaan englantia ja josta oli tullut hänen besty friendy. Tämä oli kuitenkin parin kuukauden kuluttua lähtenyt takaisin Amerikkaan ja jättänyt kämppiksensä odottamaan ikävissään paluutaan. Eihän sitä koskaan voi tietää, kuinka syvän jäljen lyhytkin kohtaaminen voi jättää.

In English: Jambiani village. There was a lot of sand, heat and laundry drying everywhere. In the restaurant I talked with the waiter who was greatly missing his ex-roommate from the US.

Couchsurfing in Paradise

Olin Sansibarin reissua varten majapaikkaa etsiskellessäni laittanut avoimen sohvasurffauspyynnön kyseiselle sivustolle, ja sain kuin sainkin cs-postilaatikkooni eräältä brasilialais-saksalaiselta maailmanmatkaajalta kutsun tulla käymään Jambianin kylässä, missä hän parhaillaan työskenteli resortissa. Tilaisuushan oli aivan loistava, sillä olin lähtenyt reissuun osaksi projektin ja osaksi veronpalautusten kustantamana, eikä pennosia ollut mitenkään liikaa käytettäväksi. Musta on kuitenkin parempi vaan mennä ja köyhäillä kuin lykätä menemistä jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jolloin ehkä on säästöjä tai sitten ei (opintotuella elämisestä ei kyllä voi kuin rikastua, vaikka päätyisi kortistoonkin!).

Mutta siis, lähdettiin projektikollega Veikon kanssa aamupäivällä kohti Jambiania. Daladalan metsästämiseen meni tietysti oma aikansa, mutta lopulta oikealla kyltillä varustettu karjavaunu löytyi jostain sivummalta. Jambianin daladalat menevät aina tasatunnein, joten jouduttiin odottelemaan sen lähtöä kolme varttia. Joku miekkonen siinä yritti huijata meitä maksamaan matka hänelle heti, mutta ei menty lankaan. Ainakin Sansibarilla daladalakyyti kuuluu siis maksaa joko silloin kun matkan keski- tai loppuvaiheilla aletaan kerätä kolehtia tai vasta pois noustessa, mutta ei koskaan etukäteen. Suurista rahoista ei ollut kysymys, mutta ei tuollaista käytöstä tietenkään halua ruokkia menemällä halpaan. Daladala lähti ajallaan, kaasutti täyteen vauhtiin ja sitten pysähteli tasaisin väliajoin lastaamaan huojuvalle puurakenteiselle katolle lisää tavaraa ja sisälle lisää ihmisiä. Takamus puutui ja hiki valui. Pelkäsin oikeasti henkeni edestä, että se uhkaavasti heiluva katto romahtaa ja yritin jopa tukea sitä, mutta ei sitä tällä haballa kovin kauaa pidelty. Päästiin lopulta kuitenkin perille, eikä ne rakennustarvikkeet, pahvilaatikot ja riisisäkit sieltä edes tulleet niskaan.

jam2

jam7jam1618 Franz bungalowinsa edustalla ja resortin puutarhaa.

Belvedere resorttia etsiskellessämme vieraanvarainen hostimme Franz löysi meidät ensin (tsekatkaapas muuten maailmanympärimatkalla olevan tyypin blogi!). Olin maalaillut mielessäni kuvaa jostain suuresta hotellikompleksi-resortista, mutta kyseessä olikin paljon sympaattisempi bungalowimesta! Vieraiden bambumökit olivat melkoista luksusta ja niiden hinta sen mukainen, mutta hotel managerina työskentelevän hostimme väliaikainen koti oli sisältä hämärä eikä punottuine seinineen mikään maailman turvallisin, mutta siellä oli kaikki mitä tarvitsi muutamasta sängystä suihkuun ja kyykkyvessaan. Paikka oli aivan valkoisella hiekkarannalla ja mielettömän kaunis värikkäine kukkasineen ja luonnonmateriaaleista tehtyine rakennuksineen. Resortin omistaja (olikohan nyt romanialainen tai bulgarialainen) oli kuitenkin kuulemma aika omituinen ja hostimme sai kyseisenä iltana jo kolmannen kerran potkut. Hän jättikin sitten duuninsa seuraavana aamuna, samaan aikaan kun mekin lähdimme takaisin Kivikaupunkiin. Voivoi. Reissuseura ei ollut ihan vakuuttunut ”sekopäisestä” hostistamme, mutta minä kyllä pidin tyypistä matkajuttuineen heti. Inspiroivaa tavata suunnitelmat auki ympäri maailmaa reissaava ja välillä paikoillaan työskentelevä matkalainen. Olisi superhienoa tehdä ainakin yksi tuollainen reissu itsekin. Eli ei kun alkupääomaa keräämään.

jam17jam3jam4jam1jam5 jam6

Kylän ainoa paikallisten käyttämä ravintola sijaitsi valtatien varressa, jonne oli parin kilometrin matka. Kuumuus oli lähes läkähdyttävä, mutta lounasta oli saatava eikä tehnyt mieli maksaa itseään kipeäksi Suomi-hintatasolla varustetuissa turistiravintoloissa. Ravintolasta löytyikin perus pavut ja riisi -annos, mikä oli ihan maistuva ja maksoi ehkä euron. Laitan omaan postaukseensa myöhemmin kuvia Jambianin kylästä. Ruoanhakureissulta takaisin palattua kävin uimassa, istuskelin ison kelopuun päällä katsellen kuinka vanhempi länkkäripariskunta leikitti paikallista lapsilaumaa, ja kävelin rannalla auringonlaskuun saakka. Mun tuurillani astuin tietysti flipflopeissani johonkin ruskeaan kunnon liimaläjään, vaikken edes nähnyt rannalla yhtäkään! Olisi se pitänyt arvata, kun hajukin oli välillä vähän sen mukainen.

jam19

Sansibaringueretsa bongattu!

jam20 jam22jam21

jam24

Ufon näköiset rannalle kulkeutuneet pienet meduusat poksahtelivat varpaiden alla rannalla kuljeskellessa. Niitä oli niin paljon, että ei vain pystynyt väistelemäänkään.

jambi

jam23

Jalkapallomatsi käynnissä.

jam25

jam26

Söpöjä tyttösiä! Vaikka on tuo vähän hurjaa, että noin pienten lastenkin täytyy jo käyttää huivia.

jam27

Illalla oli pakko käydä turreravintolassa syömässä ja parilla kaljalla. Mentiin kuitenkin viereiseen paikkaan, mikä oli melkoisesti halvempi kuin tuo oma resorttimme. Pimeällä rannalla käveleminen on aina vähän jännää. Viereisessä kylässä olisi ollut jotkut juhlatkin, mutta hostimme kenkääsaamisselkkauksen jälkeen ei sinne sitten lähdetty. Yöksi sain valita, otanko muovipäällysteisen patjan ja moskiittoverkon, vai mukavamman patjan ja nukun ilman verkkoa. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta läträsin kunnolla hyttysmyrkyn kanssa ja laitoin tuulettimen puhaltamaan täysillä ylleni. Enkä saanut yhtäkään pistoa! Ei sillä, että malarian saaminen olisi juuri kuumotellutkaan, kun Lariam-pillerit oli kuitenkin tunnollisesti nappailtu.

Aamulla oli laskuvesi ja ranta oli muuttunut suureksi merileväviljelmäksi. Nousuvedenkin aikaan rantavesi oli viljemien takia melko leväistä ja kauempana siinsi puhtaan turkoosi vesi. Joillakin rannoilla on kuulemma rajattu erikseen uima-alueet, joissa ei saa viljellä, mutta paikallisten elinkeinon seuraaminen oli musta varsin mielenkiintoista. Ruokaturvaongelmista kärsivän Sansibarin lähes koko merilevätuotanto menee muuten Aasian-vientiin.

jam28 jam29

jam31

Perinteisiä dhow-paatteja.

jam30jam33jam32jam34

jam35

Ravun kaivamat hiekkapallerot muodostavat aikamoisen taideteoksen.

jam36

Jambiani oli ehkä kivoin ranta, jolla Sansibarin-reissullani kävin. Se oli enemmän luonnontilainen kuin vaikkapa saaren luoteisosan biitsit, eikä siellä ei ollut niitä suuria hotellikomplekseja ollenkaan, vain pienempiä majataloja hintahaarukan laidasta laitaan. Paikalliset asukkaatkin käyttivät rantaa muihinkin kuin turismiin liittyviin toimintoihin. Vähän jäi kaivelemaan, etten lähtenyt snorklaamaan: nynnynä en uskaltautunut veneretkelle yksinäni, enkä löytänyt ketään seuraksi. Tuo bungalowi oli kuitenkin ehdottomasti siistein paikka, jossa olen tähän mennessä sohvasurffannut. Jambianin kyläkin oli melko symppis, mutta siitä lisää joskus toiste!

In English: While in Zanzibar I got invited to spend a night in a beach resort in Jambiani on Couchsurfing (Check out the world-traveling CS host’s blog here). It was a delightful experience! Walking on a beach and through the village and sleeping in a bamboo hut. It was also interesting to watch the local people farm seaweed during low tide.

Zanzibar Butterfly Centre

Jozani-Chwaka Bayn kansallispuiston vieressä sijaitsee piskuinen verkoilla aidattu trooppinen puutarha, jossa liihottelee kymmeniä ellei satoja perhosia. Vierailin Zanzibar Butterfly Centressä samalla visiitillä kuin kansallispuistossakin. Kävelin maantienlaitaa puiston porteilta noin kilometrin, mutta hikoilin kuumankosteassa ilmassa kuin pidemmänkin vaelluksen jälkeen. Keskuksen perhoset ovat kaikki sansibarilaisia lajeja, ja paikka mainostaa itseään yhdeksi koko Afrikan suurimmista perhoskeskuksista.

perhos1perhos2 perhos4 perhos3perhos5 perhos7

Ensiksi tutustuttiin perhosen eri kehitysvaiheisiin ja niiden kasvatukseen. Söpöjä kuin mitkä nuo perhosentoukat! Keskuksella kerrottiin sen tukevan paikallisia asukkaita, joiden elinkeinot ovat kansallispuiston perustamisen myötä rajoittuneet entisestään, ostamalla heidän kasvattamiaan perhosia keskukseen ja myymällä niitä maailmalle. Perhosten hinnat näyttivät vaihtelevan 0,40 ja 2,50 dollarin välillä. Perhosfarmareita on ainakin  Zanzibar Butterfly Centren nettisivujen mukaan 37 ja heistä on sivuilla tietoakin. Samanlaisia projekteja on kuulemma ympäri maailmaa, ja mua kiinnosti erityisesti kuulla tästä toiminnasta. Se on saanut rahoitusta ja tukea luonnonsuojelusäätiöiltä, joten ei se ihan mikään huuhaaprojekti voi olla.

perhos9perhos12perhos8perhos17

Keskuksen nettisivujen mukaan perhosia kasvatetaan paikoissa, joiden ympärillä on koskematonta metsää, mikä luo enemmän myös taloudellisia paineita metsän ja siellä elävien luonnonvaraisten lajien suojelulle. Maatalous on sansibarin itärannikolla lähinnä metsiä tuhoavaa ja tehotonta kaskiviljelyä, ja tietysti tihästi asutulla saarella muutenkin maa on vähissä, joten tällaisia muita elinkeinoja tarvitaan kipeästi ratkaisemaan monisyinen ongelmavyyhti. Kuitenkin mua hieman arveluttaa, suhtaudutaanko perhosiin kunnioittavasti vai pelkkinä rahareikinä, ja pidetäänkö niistä kunnolla huolta myös eläintarhoissa ja muissa keskuksissa, mihin ne myydään. Mutta kunhan perhosilla on hyvät oltavat, on toiminta minusta kannatettavaa – siksi maksoin hintavan 5 euron sisäänpääsymaksunkin ihan mielelläni.

perhos13perhos11perhos19perhos6perhos14perhos10perhos16

perhos18perhos15

Puutarhassa oli myös toinen toistaan hehkuvamman värisiä kukkasia, ja niiden lisäksi oli perhosille tarjolla mangoa. Mulla oli kuitenkin ehkä vähän turhan korkeat odotukset ”trooppisista perhoslajeista”, ja olin hieman pettynyt, kun olin odottanut näkeväni jotain lautasenkokoisia ja sateenkaaren väreissä hehkuvia hyönteisiä. Mutta olihan ne nyt silti tosi nättejä! Ja tuo toiseksiviimeisen kuvan mustavalkoinen laji oli melko isokin.

In English: Zanzibar Butterfly Centre is situated next to Jozani-Chwaka Bay National Park and I visited it on the same trip. It is an exhibition of local butterfly species which also supports local people’s livelihoods by educating them to farm butterflies and buying them from the farmers. This is one thing enhancing the protection of the forest and its species. You can read more from their website. Interesting place with lots of beautiful flowers and of course butterflies!

Maruhubi Palace Ruins

Sansibarin arabisulttaani Barghash Bin Saidin jalkavaimoilleen rakennuttama Maruhubin palatsi oli ihan mielenkiintoinen tutustumiskohde. Sulttaanilla oli ollut lukuisia kylpyaltaita ja oma nousuvedellä toimiva vesivessa jokaiselle viikonpäivälle. Palatsissa oltiin kuulemma pidetty pitoja ja orgioita, joten ei ihmekään, että huhun mukaan paikalliset maanviljelijät lopulta polttivat sen lähes maan tasalle. Jotain on kuitenkin säästynyt nykypäiväänkin, ja palatsissa pystyi vielä kuvittelemaan sen loistonpäivät ja millaista sulttaanin elämä oli mahtanut olla 130 vuotta sitten. Arkkitehtuuri oli tietysti arabialaista tyyliä ja tykkäsin etenkin sipulinmuodoista ja katon rei’istä, joista valokeilat siilautuivat sisälle kylpyosastoon. Palatsivisiittiä voisi suositella jo pelkästään hauskan opastuskierroksen vuoksi: ”Sultan go to wife, zikiziki, then go to toilet and low tidy come, high tide washy!” Ahhah. Zikiziki. Eipä se paljon mitään maksanutkaan. Mangosesonkina kannattaa ehkä kuitenkin varoa, ettei noista valtavista puista putoa mango päähän…

maru22maru2maru14 maru3 maru1Parka pikku kissanpoika!

maru5maru4 maru6 maru8maru7maru9 maru10maru1112 maru13maru16maru15maru17

Palatsin vieressä oli myös puupaattien rakennus- ja korjaustelakka, missä oli miehiä töissä. Näin tuolla likaisella rannalla valtavan meritähden, mutta se oli kuollut.

maru18 maru19 maru20 maru21

In English: The Arab sultan of Zanzibar, Barghash Bin Said, built this palace for his secondary wives. Life there was very hedonistic: the sultan had multiple baths and even a toilet for every day of the week. It’s no wonder that the local peasants burnt it down. But today there is still something to be seen, and it was possible to imagine the life the palace had seen in its heyday. The tour guide was also rather hilarious. Close to the palace there was a shipyard where wooden boats were being built.