Aamusafari South Luangwassa

Aamun valo keskellä villiä savannia oli ehkä kaunein asia, minkä näin Afrikassa. Heräsimme South Luangwan kansallispuistossa ennen päivänkoittoa, samalla hetkellä kun nouseva aurinko alkoi maalata taivaanrantaa oranssin, vaaleanpunaisen ja violetin sävyillä. Peilityynen Luangwa-joen pinta heijasti nuo sävyt takaisin eetteriin.

Ennen safariautoon hyppäämistä meille oli katettu kevyt aamupala, joka koostui muistaakseni myslistä, muroista, jugurtista, paahtoleivistä ja kahvista. En saanut paljonkaan alas, sillä tuleva safari ja sen otukset taisi hieman jännittää. Tai sitten syynä olivat edellisiltaisen jalkapallopelin katselun takia lyhyiksi jääneet yöunet.

sl1 sl3

sl2

Virtahepo pikkukavereineen Luangwa-joessa.

sl4

sl5

Sarvipäisiä impaloita.

sl7
sl6

sl9

Upean värikäs savannisininärhi.

Kirjauduimme sisään kansallispuistoon ja ylitimme joen utuisen vaaleanpunaisella hetkellä. Meillä oli sama isovatsainen opas kuin edellisenäkin päivänä, mutta muut ihmiset olivat osittain vaihtuneet. Osuimme silti joka kerta intohimoisten lintubongarien matkaan. Mutta sehän oli vain hyvä, sillä opimme itsekin jotain ja muuten olisi saattanut jäädä lintukuvien napsiminenkin vähemmälle.

Kansallispuiston porteilla vastaan tuli safariautoja, jotka olivat olleet kierroksella jo aamuyöstä. Täällä ilmeisesti sallitaan ajelu mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Toista se oli Kafuessa, missä oltiin hyvin tarkkoja siitä, ettei kukaan ajanut pimeällä. Pimeäajoa varten piti ilmeisesti olla erikoislupa ja asiaan vihkiytynyt opas mukana. Kenties tämä oli ihan turvallisuuskysymys, mutta haiskahti hieman rahastukselta.

sl8 sl10

sl11

Etelänkruunukurjilla (grey crowned crane) on nimensä mukaisesti kultainen kruunu. Laji on uhanalainen.

sl12

Afrikansatulahaikara (saddle-billed stork) on saanut nimensä nokassa olevasta satulanmuotoisesta keltaisesta kuviosta.

sl14

sl18

Mikähän tämän linnun nimi mahtaisi olla?

sl15

Ylemmässä kuvassa näkyy puiden tynkiä ruohoaukealla. Norsut ovat kaataneet nämä kaikki puut saadakseen syötävää, ei suinkaan ihminen tai myrsky. Tämän ja sata muuta asiaa opimme oppaaltamme, joka oli todella asiantunteva, mutta ei todellakaan mikään varsinainen seikkailuopas. Pullean vatsakumpunsa kanssa hän esitteli kansallispuistoa lähinnä kivaa huviajelua hakeville turisteille hieman kyllästyneen oloisena, ja piti samat esittelyt useampaan kertaan eri safariajoilla. Onneksi joka retkellä tuli myös vastaan jotain uutta ja jännittävää, emmekä tietenkään ajaneet samoja reittejäkään, joten aina oppi jotain uutta. Hän tiesi kaikkien vastaantulevien lajien nimet, ruokavaliot ja käyttäytymistavat, mutta hänen tietonsa ulottuivat vain tähän kyseiseen kansallispuistoon, johon hän oli erikoistunut. Niinpä vertailut joidenkin Kafuen ja South Luangwan lajien välillä jäivät vähän puolitiehen. Ainakin osaan nyt tunnistaa norsun kaataman puunkannon.

sl19

Kyläloistokottarainen (greater blue-eared glossy starling)?

sl16
sl20 sl17
sl21 sl23
sl22 sl24
sl25 sl26
sl27

South Luangwan maisemat olivat hurjan vaihtelevia, mikä tietysti oli ihan mahtavaa. Eläimiä näki erilaisia taustoja vasten ja maisemat itsessäänkin olisivat jo hyvä syy tulla tähän kansallispuistoon. Horisontissa siintävät muhkuraiset, paljaat vuoret ja hippojen kansoittama hiekkainen Luangwa-joki kruunasivat koko komeuden. Siellä täällä kasvoi satunnainen baobab-puukin. Joku niissä ylösalaisen näköisissä ja oikeastaan aika rumissa puissa vaan jaksaa viehättää! Baobab-puu on kuulemma myös indikaattori hyvälle talonrakennuspaikalle, koska siellä missä baobab kasvaa, ei ole tulvinut ainakaan vuosisatoihin.

sl28

sl29

Kirjokalastaja ja jokimehiläissyöjä samalla oksalla.

sl32

Virtahepoperhe kylpee tyytyväisenä joessa.

sl30 sl31
sl34 sl33

Aamu oli jo lämmennyt ja aurinko kivunnut korkealle, kun pysähdyimme taas joen varrelle pitämään taukoa ja juomaan teetä sekä syömään muffinsseja. Eipä olisi paljon parempaa paikka evästauolle voinut keksiä, kuin joenpenkka, jolla tunsi olevansa keskellä luontodokumenttia. Joessa kylpi ainakin parikymmenpäinen hippolauma, ja kuivemmissa kohdissa makoilivat krokotiilit. Kuningaskalastajat ja mehiläissyöjät lentelivät ohitse ja loikkipa paikalta yksi antilooppikin saapuessamme. Ja millaista ääntä ne virtahevot pitivätkään! Tässä on esimerkki niiden hullunkurisesta röhkimisestä, joka oli yöllä melkeinpä pelottavankin kuuloista.

sl35

sl36

Pahkasikaperhe kärsät mullassa.

sl37 sl39

sl38

Etelänkalkkunasarvekas (southern ground hornbill).

sl40

Dumbo!

sl41

Bongasimme vielä pari norsua, joiden aamupalahetkiä jäimme vähäksi aikaa katselemaan silläkin uhalla, että olimme hieman myöhässä leiriinpaluuajankohdastamme. Toiselta norsuista puuttui kärsänpää, jonka oppaamme arveli jääneen ihmisten virittämään ansaan. Kamalaa, mutta onneksi norsulta onnistui syöminen myös ilman sitä. Leijonien tuoreita jälkiä emme olleet löytäneet, joten jäljitys ei ollut mahdollista, mutta vastaantullut safariryhmä sanoi nähneensä leopardin kävelleen tien yli. Kun me ehdimme paikalle, se oli tietysti jo kadonnut pusikkoon, mutta yksi nainen meidän autosta väitti kuvitelleensa kissanmuotoisen varjon puun alla. Ehkä tuo mystinen eläin oli oikeastikin istunut siellä. Oli miten oli, lähdimme itsekin takaisin kohti leiriä, brunssia ja uima-allasta.


In English: Yet another beautiful safari experience in Zambia. We woke up before sunrise and watched it color the sky and later turn into golden morning light. We learnt a lot from our experienced guide while watching the African animals do their day-to-day things. The landscapes were ever changing, and South Luangwa would also be worth a visit even without the animals because of them. The barren mountain in the horizon and the hippo-filled river were the cherry on top. We had a tea break by the river, and I was feeling like in the middle of a nature documentary. So many animals around and the hippos making their funny noises. When we were already almost late from our leaving time, we stopped to watch some more elephants, one of them was lacking the tip of the trunk which he probably had lost because of a man-made trap. Poor thing!

Mainokset

Afrikan savanneilla: South Luangwan kansallispuisto

Minulla on ollut viime aikoina hieman ikävä Sambiaan. Tuohon eteläisen Afrikan sisämaavaltioon, josta on viime aikoina kuulunut niitä vähän huonompia uutisia liittyen korruptioepäilyyn ja omaan gradututkimukseeni. Näillä ei sentään ole mitään tekemistä keskenään, vaan Sambian maatalousjärjestön johtajan epäillään kavaltaneen kehitysyhteistyörahoja vaivaisen parin miljoonan euron edestä. Omat vesi- ja virtsanäytepatruunani taas lojuvat edelleen Lusakassa, koska maastavientilupa on juuttunut byrokratian hammasrattaisiin. Siellä keksitään koko ajan uusia organisaatioita, joilta pitää hankkia taas uusi lupa. Touhu ei ainoastaan ala olla todella naurettavaa, vaan näytteet uhkaavat pilaantua pitkän säilytysajan takia. Saa nähdä valmistunko ikinä, vai joudunko miettimään itselleni uuden graduaiheen.

On Sambiassa hyviäkin puolia. En kai muuten muistelisi niitä Lusakan ruuhkissa minibusseissa vietettyjä tunteja, nyrkkipyykin pesemistä ulkosalla tai kansallispuistojen kultaisia hetkiä hymy herkässä. Ja nyt aion näyttää, millaista oli South Luangwan kansallispuistossa juhannuksen aikaan.

sl4 sl3

sl1

Safari edessä, jännittää!

sl5

sl2

Vihermarakatti, vervet monkey välipalalla puussa.

Lukutaitoprojekti, jonka kanssa Zé työskenteli, järjesti ala-asteen opettajille koulutuksen Eastern Provincen Katetessa, itäisessä Sambiassa. Minä halusin lähteä mukaan, ja koulutuksen jälkeen päätimme mennä käymään South Luangwassa, minne olisi Katetesta vain muutaman tunnin matka. Afrikan mittakaavassahan tämä ei ole paljon mitään, ja niinpä löysimmekin itsemme juhannuslauantaina alkuiltapäivästä kansallispuiston kupeessa olevasta safarilodgesta. Olimme jo käyneet telttailusafarilla Kafuen kansallispuistossa, missä eläinsaldo oli muuten upeasta kokemuksesta huolimatta jäänyt petojen osalta hieman laimeaksi, joten olimme innoissamme lähdössä safaroimaan varmemmille bongailumaille. South Luangwassa eläinten näkeminen olisi huomattavasti helpompaa, ja puisto onkin maankuulu villieläinten bongailumahdollisuuksistaan. Täällä olisi hyvät tsäänssit nähdä jopa leijonia, noita savannien kuninkaallisia. Ja aivan varmasti muutkin tutuimmat savannien eläimet tulisi nähtyä: norsut, kirahvit, seeprat, virtahevot, hyeenat, puhvelit, erilaiset antiloopit… Itse toivoin eniten näkeväni kissaeläimiä ja virtahepoja, josta jälkimmäisen olin nähnyt Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa vain todella kaukaa, ja ensin mainituista en vielä vilaustakaan.

sl7
sl10 sl6
sl9 sl11
sl12

sl14

Kyhmysorsiako nämä ovat?

sl13

Rhodesiankirahvi, eli Thornicroft’s giraffe, on väritykseltään muita kirahveja tummempi pelkästään South Luangwassa elävä kirahvipopulaatio.

sl16

South Luangwan kansallispuisto on ollut suojeltuna vuodesta 1938, jolloin alueesta tuli riistansuojelualue, game reserve. Kansallispuisto perustettiin alueelle vuonna 1972, ja se on eteläisin Luangwa-joen laaksossa sijaitsevasta kolmesta kansallispuistosta. Puisto on kooltaan rapiat 9000 neliökilometriä, ja sen luonto koostuu kahden tyyppisestä metsäisestä savannista, joiden lomassa on laajoja heinikkoalueita ja hippojen suosimia tulvatasankoja.

South Luangwan eläimet ovat nykyään melko hyvin turvassa salametsästykseltä, mutta puiston suippohuulisarvikuonot metsästettiin valitettavasti sukupuuttoon 80-luvulla. Näiden serkkujen, leveähuulisarvikuonojen, kanssa kävimme aamukävelyllä Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Myös elefantit ovat ajoittain kärsineet salametsästyksestä, mutta tällä hetkellä niitä on alueella taas enemmän. Välillä norsut kuulemma ylittävät yöllä kansallispuiston rajaa merkkaavan Luangwa-joen lähteäkseen rosvoretkelle viereisen Mfuwen kylän vilja-aittoihin. Näissä rytäköissä on kuollutkin ihmisiä. Ehkä nämä kuolemat oltaisiin voitu välttää säilyttämällä kyläläisten viljat ja muut ruoka-aineet tiiviimmissä tiloissa, mistä norsut eivät haistaisi niitä. Vaan kuka tällaiset tilat kyläläisille maksaisi?

Ruokien säilytys onkin hyvin tärkeää myös turistina South Luangwassa vieraillessa, sillä norsut haistavat ruoan kaukaa loistavan hajuaistinsa avulla. Koskaan ei pitäisi pitää ruokaa teltassa, mökissä tai huoneessa, ellei välttämättä halua syöksyhampain varustetun norsulauman puskevan seinästä läpi keskellä yötä – näin oli kuulemma kollegalleni oikeastikin käynyt. Viisaina otuksina norsut kyllä tietävät hyvin, koska ovat ”olleet tuhmia” ja poistuneet puistosta, sen kuulemma huomaa niiden luimusta ja pakoon pyrkivästä käytöksestä, jos norsuja kohtaa puiston ulkopuolisissa kylissä. Puistossa ne taas ottavat ihan rennosti eivätkä ole moksiskaan vaikka neljä safarijeeppiä olisi parkkeerannut riviin aivan niiden viereen.

sl15

sl19

Sambesinkaijasia, englanniksi lilian’s lovebird.

sl17

Virtahevot pikku seuralaisineen vesisalaattia syömässä.

sl20

Lauma impaloita.

sl18 sl21

sl23

Upeat savannisininärhet, englanniksi lilac-breasted roller.

sl22
sl25 sl24-horz

sl28

Sateenkaaren väreissä hohtava Luangwa-joen haara auringonlaskussa.

sl26

sl27

Vesiantilooppiäiti vasansa kanssa.

sl29

Me olimme South Luangwassa kaksi päivää, minä aikana kävimme kolmella safariajelulla. Olisimme halunneet kävelysafarille, mutta siihen vaadittiin minimissään kolme osallistujaa, emmekä me löytäneet ketään lähtemään leijonien jäljitykseen jalan kanssamme. Omin päin ei villieläimiä kuhisevassa puistossa tietenkään saa kävellä, vaan kävelysafareilla on mukana sekä asiansa osaava safariopas että aseistetut riistanvartijat. Onni ei tällä saralla potkinut, mutta perinteiset jeeppiajelutkin olivat tietysti mahtava tapa tutustua South Luangwan luontoon.

Ensimmäisenä iltapäivänä lähdimme game drivelle auringon jo alkaessa laskea ja savannin asukkien alkaessa heräillä kuuman keskipäivän siestaltaan. Olimme aivan tuhannen täpinöissä, koska uskoimme näkevämme vihdoin ne kauan kaivatut leijonat. Kissaeläimet kuitenkin pysyttelivät piilossa, mutta huomasimme heti puistoon sisälle ajaessamme joessa kylpevät virtahevot ja niiden jälkikasvua kuivankauden paljastamalla joenpenkalla tarkkailevat krokotiilit. Pian kurvasimme pienelle aukealle, jossa elefanttiperhe oli ruokailemassa. Kyseessä oli äitinorsu ja sen kaksi eri-ikäistä poikasta. Ne jatkoivat touhujaan meistä piittaamatta, mutta silmäilivät välillä uteliaina muutamaa niiden viereen parkkeerannutta safarijeeppiä. Minulle tuli muuten yllätyksenä, että norsuilla on melko samannäköiset tissit kuin ihmisillä, hah! Kun maltoimme lopettaa norsujen elämänmenon tarkkailemisen ja kuvaamisen ja lähteä köröttelemään hiekkateitä pitkin eteenpäin, löysimme pian lehtiä napostelevan kirahvin, vihermarakatteja sekä lammessa vesisalaattia rouskuttavia virtahepoja. Lintujakin bongailimme: puna-vihreät sambesinkaijaset ja upean moniväriset savannisininärhet olivat niistä kauneimpia.

Maisema alkoi maalautua yhä kultaisemmaksi, muuttuen pikku hiljaa oranssinsävyiseksi auringon lipuessa aina vain alemmas kohti taivaanrantaa. Vastaan tuli seeprojen, ja impaloiden laumoja, vesiantilooppeja ja lisää lintuja. Elettiin kuivaa kautta, ja Luangwa-joen sivuhaaran rantatöyräät loistivat sateenkaaren väreissä aivan omanlaistaan kauneutta. En ole koskaan nähnyt niin värikästä jokea. Sen vastarannan puskien takana piilotteli ryhmä elefantteja, kai lehtiä mutustellen. Parkkeerasimme joen kuivan sivuhaaran rantaan pitämään taukoa välillä melko töyssyisestä safarikyydistä ja katselemaan auringonlaskua. Samalla meille tarjoiltiin mehua ja popcornia. Auringonlaskuissa on aina taikaa, mutta kyllä nämä Afrikan auringonlaskut ovat jotenkin vaan vertaansa vailla. Taivas maalautuu ensin oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi, sitten violetiksi, ilma viilenee, sirkat alkavat sirittää, saalistajat lähtevät etsimään ruokaa ja rauhallisemmatkin yöeläjät kömpivät ulos koloistaan. Horisonttia vasten seisovat mustanpuhuvat savannin puiden silhuetit.

sl31sl30
sl34 sl32
sl33

sl36

Yksinäinen impala iltavalossa.

sl35 sl37

Ilta pimenee nopeasti, mutta meidän safariajelumme jatkuisi vielä parin tunnin ajan valonheittimen varassa. Hämärässä erotamme puiden lomasta kymmeniä norsuja, minne lie ovat matkalla. Pimeyden laskeuduttua ilma alkaa haista omituiselle. Vähän kuin keitetyille perunoille, muttei sitten kuitenkaan. Arvelemme sen olevan safariautojen ilmaan nostattaman tomun haju. Liikkellä on meidän lisäksemme monta muutakin autolastillista Afrikan eläimiä katselemaan tulleita turisteja. Ajamme joen vartta jonkin aikaa letkassa, valokeilat haravoiden puskia, ruohikoita ja puiden latvuksia. Mietimme, ettemme tällä menolla kyllä näkisi yhtään mitään. Yhden puun kohdalla kuitenkin tärppää – oksanhaarassa makaa leopardin edellisöinen saalis kylkiluut verisestä ruhonlopusta törröttäen. Itse saalistajaa ei kuitenkaan näy mailla eikä halmeilla. Erkanemme muista autoista kohti pimeää. Ympärillä kiiluvat monet silmäparit, mutta ne ovat joko hippoja tai antilooppeja. Kuluu pitkältä tuntuva aika, ennen kuin bongaamme seuraavan kerran jonkin uuden eläimen. Valokeilassa tönöttää pieni jänis. Missä ne kaikki yön pedot oikein piilottelevat?

sl38

Leopardin edellisöinen saalis puun oksanhaarassa.

sl39
sl40

sl41

Yksi South Luangwan pedoista: hyeena.

sl42

sl43

Afrikansivetti.

Lopulta saamme kiikariin vähän jännittävämpiäkin eläimiä, kun lauma kiiluvasilmäisiä puhveleita seisoo edessämme. Ja hetken päästä näemme ensimmäisen pedon, kun hyeena jolkottaa tien vierellä olematta meistä moksiskaan. Hassun muotoinen eläin! Jossain vaiheessa pysähdymme jeeppimme kanssa paikoillemme katselemaan mahdottoman kirkkaana loistavaa tähtitaivasta selkeästi näkyvine linnunratoineen, ja kuuntelemaan öisen savannin ääniä. Liikkeelle lähdettyämme illan kruunaa sivetin bongaaminen. Sivetit ovat kokeneet kovia, sillä afrikansivettejä on käytetty parfyymiteollisuudessa myskisten tuoksurauhastensa takia, ja niiden Aasian-serkkuja ”kissankakkakahvin” valmistukseen. Eläin ei tästä huolimatta ole mitenkään erityisen vaarantunut, vaan elää yhä monilukuisena melkein joka puolella Afrikkaa. Silti pieni pyyntö: älkää ostako hajuvettä, jossa on saatettu käyttää aitoa sivetin myskiä. Älkääkä sitä kakkakahviakaan.

Sivetin jälkeen alkoi olla aika ajella takaisin majapaikkaamme illalliselle, ja kannustamaan Portugalin jalkapallomaajoukkuetta voittoon euroopanmestaruuskisoissa. Eikä kannustettu turhaan, kuten myöhemmin sitten selvisi! Seuraavana aamuna safariseikkailutkin jatkuisivat jo auringonnousun aikaan.

Seuraa reissujani reaaliajassa Instagramissa, tai liity blogin lukijaksi Facebookissa, Bloglovin’issa tai Blogit.fi:ssä!


In English: In Zambia we did three safaris, one of which was in the Eastern Province where we ended up largely because of the project where my husband was interning. To take the advantage of the location, we decided to go and see the South Luangwa national park as we were very close in African standards, just a few hours drive away. And on a Saturday afternoon in June, we found ourselves at the gates of the national park with world-famous wildlife watching opportunities. The park has been conserved since 1938 when it became a game reserve, and the animals are quite well protected against poaching. However, the black rhino population was sadly poached to extinction in the 80’s.

We left on our first game drive in the afternoon when the sun was already starting to set and the creatures of the savanna were starting to get more active after the heat of the day. We were watching an elephant family of a mother and her offspring, as well as giraffes, hippopotamuses, waterbucks and herds of zebras and impalas. We spotted many birds too, of which the most beautiful ones were the green and red Lilian’s lovebird, and the multicolored lilac-breasted roller. The offshoots of Luangwa river were shining in rainbow colors at dusk, and the sunset itself was as magical as the African sunsets tend to be in their warm tones. As the night got darker we turned on the spotlight and continued our drive. What we found was a carcass from last night in a tree, a rabbit, buffaloes, a hyena and a civet. The starts were very bright, the sounds of the night very special, and the dust in the air was smelling very funny. After returning to our lodge and having dinner, we cheered the soccer team of Portugal one step towards the European championship. Next morning we would start off early for another safari adventure.

Rentoilupäivä Kalimbassa

Sambian pääkaupungin Lusakan lähellä ei juuri ole sellaista varsinaista tekemistä (kansallismuseon ja marketeilla shoppailun lisäksi), mihin ei jollakin tapaa liittyisi eläimet. Kuten Munda Wangassa, niin myös lähes kaikissa muissakin Lusakan lähistön nähtävyyksissä joutuu maksamaan sisäänpääsyhinnassa myös niiden eläinten katselusta, vaikka alueelle suuntaisi ihan vain nauttimaan paikan puistomaisesta olemuksesta ja uima-altaasta. Niitäkään kun ei ihan joka nurkalta löydy. On elefanttien orpokotia, Munda Wangan pelastettujen eläinten eläintarhaa, yksityistä game parkkia ja ties mitä. Kaikkia näitä ei taustoja kunnolla tuntematta tekisi mieli lähteä varauksetta tukemaan. Pölyisestä afrikkalaisesta suurkaupungista täytyy kuitenkin välillä päästä pois edes päiväksi ja hieman tuulettumaan jonnekin, missä on rauhallista, vihreää ja mahdollista uida. Niinpä mekin suuntasimme eräänä kesäkuun lauantaina Kalimba Reptile Parkiin.

kalimba2 kalimba1
kalimba5 kalimba3
kalimba4

Kalimba Reptile Park on krokotiilifarmi, missä niilinkrokotiilejä kasvatetaan lihaa ja nahkaa varten. Paikka on kuitenkin sen verran kaikenlaista muutakin, että luultavasti suuri osa kävijöistä tulee puistoon ihan muista syistä – niin mekin.

Sisäänkäynnin yhteydessä on käärmeiden terraarioita. Aamun viileydestä heräilevät eläimet ovat kokoontuneet kasoiksi lämmittämään toisiaan. En ole ikinä ennen nähnyt käärmeen juovan vettä, mutta nytpä sekin on todistettu. Onneksi käärmeitä ei kuitenkaan ole kovin paljon.

Netissä näkee joskus joitakin juttuja siitä, miten krokotiilien kasvatus on julmimpia puuhia, joihin liittyy eläimiä ja turismia. Itse en tämän paikan nähtyäni kyllä ihan allekirjoita tuota väitettä, vaikka en lähde kiistämään etteikö muilla krokofarmeilla vaikka Australiassa voisi ollakin huonot olot. Aitauksissaan ihan tyytyväisen näköisinä makoilevia krokotiileja katsellessa on hieman ristiriitaiset fiilikset – toisaalta nämä elävät vankeudessa, mutta toiminta ainakin täällä nimenomaisella farmilla on pienimuotoista eikä paikka oikeastaan eroa vaikkapa navetasta kuin ainoastaan positiivisessa mielessä. Veikkaanpa nimittäin, että nämä krokot ovat sata kertaa tyytyväisempiä elämäänsä kuin samoja päämääriä varten kasvatetut ahtaissa tehotuotantokarsinoissaan sisätiloissa kasvavat naudat tai broilerit. Ehkä on siis vaan ihan hyvä, jos lihanhimoiset sambialaiset vaihtavat välillä pihvinsä krokofileeseen, jos eivät vegeruoasta innostu… Itse kylläkin kasvissyöjänä jätin väliin. En kuitenkaan pysty näkemään eroa ”villieläimen” ja ”kotieläimen” välillä, millä tarkoitan sitä että vaikkapa ne naudat olisivat jotenkin sopeutuvaisempia elämään kasvatustiloilla, koska ihminen on niitä vuosisatojen ajan kasvattanut. Enpä usko.

kalimba6
kalimba8 kalimba7

Kalimbassa krokotiilit on jaettu useampiin aitauksiin. Mukavimmat ja luonnollisimmat olot on siitoskrokotiileillä. Aitaukset näyttävät kuitenkin hieman ylikansoitetuilta. Käsittääkseni krokot eivät ole varsinaisia laumaeläimiä, mutta eivät mitään täysiä erakkojakaan. En sitten tiedä kuinka paljon ylikansoitus niitä saattaa stressata. Eläimet ovat kuitenkin hakeutuneet jopa toistensa päälle nukkumaan pysyäkseen lämpiminä, vaikka lääniä olisi ympärillä kyllä ihan hyvin. Vauvakrokot ovat omassa aitauksessaan, kuten myös hieman suuremmiksi kasvaneet krokotiilit. Nämä ovat juuri niitä parkoja, jotka joutuvat ihmisten lautasille ja käsilaukkuihin. Mutta ennen kuin tuomitset, mieti hetki mistä se normaali pihvisi ja kenkänahkasi tulevat. En väitä että krokotiilifarmit olisivat ongelmattomia tai välttämättä hyväksyttäviäkään, mutta verratten touhu näyttää kyllä huomattavasti inhimillisemmältä kuin useiden muiden eläinten kasvatus ihmiskulutusta varten.

Kalimba kuitenkin tekee myös hyvää ja tärkeää työtä kasvattamalla uhanalaisia krokotiileja ja ”uudelleenistuttamalla” niitä takaisin sinne minne ne kuuluvat, eli luontoon, habitaatteihin joista niiden alkuperäiset populaatiot ovat jo kuolleet sukupuuttoon. Olen kuitenkin jo unohtanut, mikä krokotiililaji tämä mahtoi olla.

kalimba9

Afrikanvaris ja kiljumerikotka samassa puussa.

kalimba11

Harmaahaikara, joka pesii myös Suomessa.

kalimba10

Siitoskrokotiilien asumus.

kalimba12

kalimba13

Puskat on lintuja valkoisenaan. Ja linnunkakkaa.

kalimba15

Kutojalinnun vanhoja pesiä.

kalimba16 kalimba17
kalimba18 kalimba19

Isoimmat krokotiilit olivat kyllä kunnioitusta herättäviä otuksia joiden tarkkailevan katseen alla rupesi kyllä hieman kuumottamaan, sillä välissä ei ollut kuin verkkoaita. Yhdet lämmittelivät suu auki paljastaen isot mutta tylpät hampaansa, toiset taisivat olla niin vanhoja, että niiden nahan päällä kasvoi sammalta. Yritettiin olla häiritsemättä krokojen aamu-unia parhaamme mukaan, mutta eikös takaamme pian rymistellyt pieni ryhmä kiinalaisia pitämään mekkalaa. Se siitä sitten. Puistossa on myös lampia, joissa voi kalastaa, ja päivän mittaan sinne ilmestyikin useampi tyyppi onkivapoineen odottelemaan syöntiä.

kalimba20 kalimba21
kalimba24kalimba22
kalimba31kalimba25

kalimba28

Joku ötökkäkammoinen veti sukat punttien päälle ennen polulle astelemista.

kalimba26

Jonkin afrikkalaisen kaarnakuoriaisen taideteos puunrungolla.

kalimba27
kalimba29

Löysimme lammikkoalueen takaa pienen luontopolun, jota lähdimme tallustamaan. Olin ihan onneni kukkuloilla. Tällaista  todellakin tarvitsee, kun viettää päivänsä Lusakan roskaisissa ja haisevissa slummeissa, saasteisilla teillä minibussien kyydissä tai sitten yliopistolla ja ostoskeskuksissa. Täällä oli vihreyttä, puhtautta, kauniita puita joihin kaarnakuoriaiset olivat tehneet taideteoksiaan, kukkia ja raikasta ilmaa. Kehitysmaissa työskentely ja reissaaminen on supermielenkiintoista, mutta välillä on pakko päästä ihmisvilinän ja ilmansaasteiden keskeltä pois, luontoon nollaamaan. Lusakankin kaupunki voisi ottaa agendalleen sellaisen asian kuin asukkaiden virkistysalueet. Tosin kun enemmistö kaupunkilaisista elää kasvavissa ja sinne tänne ilmestyvissä shantytowneissa joissa edes peruspalvelut kuten viemäri, vesijohdot ja tieverkosto eivät ole kunnossa, ei tällaisten keskiluokkaisten ihmisten murheet viheralueista ehkä ole ihan se prioriteetti.

kalimba32

kalimba34kalimba30kalimba33

Kalimba Reptile Parkin parasta eläinantia olivat villeinä ja vapaina muurien päällä kirmailevat pienet liskot, värikkäät perhoset ja kauniit linnut. Kiljumerikotkankin bongasimme! Se on Sambiassa aika yleinen lintu, mutta tässä vaiheessa emme olleet vielä käyneet safareilla Mosi-oa-Tunyan yhtä ajelua lukuunottamatta, joten ilmestys oli aika eksoottinen niiden normaalien varisten ja muiden rinnalla.

Keskipäivä alkoi lähestyä ja hakeuduimme uima-altaalle pakoon paahtavaa Afrikan aurinkoa. Altaan vierellä oli piknikpöytiä ruohokattoineen tarjoamassa varjoa, joita hieman hyödynnettiin ennen chitengen levittämistä aurinkoiselle kivetykselle. Kyllä kelpasi! Tuntui ihan kesältä, vaikka oli keskitalvi.

kalimba23

kalimbaa

kalimba37kalimba36

kalimba-horzkalimba35

kalimba38

Uima-altaalla saimme polskia ihan ylhäisessä yksinäisyydessä, mitä nyt joku välillä käveli ohitse. Iltapäivän kuluessa puistoon alkoi kuitenkin tulla lisää porukkaa, ja teimme onneksi jo lähtöä, kun saimme altaalle seuraa. Kalimbaan kannattaakin siis suunnata suhteellisen aikaisin aamulla (paikka aukeaa muistaakseni kello 10), niin saa olla aivan rauhassa.

Kaikkihan tietävät että uimisesta alkaa vatsa kurnia, ja niinpä suuntasimme lounaalle paikan ravintolaan. Tai lähinnä kyseessä oli grilli, sillä pöydät olivat ulkona olkikatosten ja kukkivien puiden alla, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Nshimat, ranskikset ja salaatit katosivat lautasilta aika nopsaan. Ja se huurteinen Mosi. Täältä voisi myös vuokrata grillejä ja tuoda omat eväät mukanaan. Moni näytti niin tekevänkin. Paikalla oli niin paikallisia perheitä kuin muzungujakin piknikhenkisellä leppoisalla viikonloppulounaalla.

kalimbaaaa-horz kalimbaaaaa

Kalimba sijaitsee Lusakan ulkopuolella pohjoisessa-koillisessa, ja sinne pääsee parhaiten omalla autolla (suosittelen nelivetoa kuoppaisen hiekkatien takia) tai taksilla. Bussejakin ilmeisesti kulkee, mutta kylätien varressa kyytiä matkalaukkujen kanssa odottelevien ihmisten määrästä voi päätellä, että niitä ei kulje tarpeeksi. Yhden bussin näimme kotimatkalla, ja se oli ihan täyteen ahdettu. Joten varminta on kentis ottaa se taksi, jos täällä haluaa vierailla.

En oikein tiedä, suosittelisinko Kalimbaa vaiko enkö. Toisaalta paikka on kaunis ja virkistävä, ja me vietimme siellä tosi kivan päivän ympäriinsä käyskennellen, luontoa ihmetellen, uiden ja tietysti syöden. Ostimmepa parit tuliaisetkin (ylihinnoitellusta) matkamuistomyymälästä. Mutta kun siellä on niitä krokotiilejakin. No, ehkä jokainen voi päättää itse haluaako toimintaa tukea edes sen muutaman euron suuruisen pääsymaksun verran vaiko eikö.

Mitä mieltä olet? Onko tämä ihan epäeettistä, vai onko paikan kritisointi kenties tekopyhää, jos samaan aikaan käyskentelee ympäriinsä nahkakengissä?


In English: When living in a dusty metropolis of a developing country, one just must get out from there from time to time, to a place that has clean air, nature and a leisurely atmosphere. They are not very dense around Lusaka, so we headed to Kalimba one Saturday. Kalimba Reptile Park is a crocodile farm close to Lusaka, the capital of Zambia. The crocodiles are raised for meat and their skins, but I think they lived in quite good conditions, maybe a little overpopulated though. Thus the difference to for example cow farming is only positive, and I believe that these crocs are much happier than the cows inside the factory farms. But anyway I couldn’t help feeling a bit contradictory. Sometimes in the internet one can read how the crocodile farming is one of the cruellest things that have something to do with animals and tourism, but to me it didn’t quite seem like it. Of course, I would prefer to see these creatures out in the wild too. We didn’t spend much time eyeing the crocodiles but more on a small nature trail and by the swimming pool, which was why we had arrived in the first place. When crossing the crocs it was a bit exciting though, when those massive animals were staring at us. Afterwards we had lunch in the grill restaurant of the park and ate under a thatched roof. It was such a nice and relaxing day, but I don’t know if I would recommend people to come here. The park has many nice things, but it has the crocs too. So maybe everyone can decide for themselves. What do you think about it? Is this simply unethical or hypocrite, if at the same time one is walking around in cow leather shoes?

Seikkailusafarilla Kafuen kansallispuistossa: day 3

Kafuen kansallispuiston seikkailusta on vielä viimeinen osa julkaisematta, vaikka kuvat ovat roikkuneet luonnoksissa jo useamman viikon! Sambian reissun viimeisinä päivinähän minä ne sinne latasin siellä Zén University of Zambian pikkuruisessa työhuoneessa, jossa alkoi heti aivastuttamaan jos oven laittoi kiinni. Ei tainnut olla kovin terveellinen koppero se. Noista päivistä tuntuu jo olevan pieni ikuisuus. Zé lähti muuten tänään kahdeksi viikoksi Dolomiiteille kiipeilemään. Täällä Amerikassa on yksi himppusen kateellinen joka pitää jo päiviä jatkunutta sadetta täällä monen viltin alla, mutta tietysti olen tosi innoissani toisen puolesta. Kuinka siistiä! Ja kyllä ne Dolomiitit siellä muakin odottaa.

Mutta palataanpa sinne Sambiaan. Viimeisenä päivä Kafuen kansallispuistossa heräsimme taas yhtä aikaa auringon kanssa, mutta tällä kertaa lähdimme liikkeelle hieman myöhemmin, vasta seitsemän jälkeen. Varsinaista laiskottelua, herranen aika! No, tavarat täytyi laittaa kasaan ja syödä lämmin aamupala, ennen kuin hyppäsimme safariautoon ja jätimme kokkimme sekä apulaisoppaamme purkamaan leiriä kuin mitkäkin kolonialistiherrat. Oli kyllä ihan superoutoa että telttaretkellä oli mukana kokki, joka myös siivosi teltan, petasi retkipedit ja tarjoili iltateet, eikä ruoanlaitolla tai millään muullakaan tarvinnut itse päätään vaivata. Mutta maassa maan tavalla.

kafue105 kafue104

kafue108

Afrikansatulahaikara, eli englanniksi saddle-billed stork. Nimi tulee tuon näyttävän linnun nokassa olevasta keltaisesta ”satulan muotoisesta” kyhmystä.

kafue106

Vesiantilooppiperhe uteliaana.

kafue110
kafue107

kafue112

Kontsiantilooppeja, elikkäs Lichtenstein hartebeest.

kafue111

kafue113

Isohevosantilooppeja, englanniksi roan antelope.

kafue115

Aamu oli jälleen viileä, mutta onneksi avonaisessa autossa oli viltit joiden lämmössä ei hampaat kalisseet ihan niin paljoa. (Tajusin muuten tuossa, että olen elänyt kohta kokonaisen vuoden jatkuvaa talvea. Onneksi kohta on kevät!) Ilmassa oli hienoinen pettymyksen tuntu, sillä jotenkin jo tiesin, ettemme tulisi leijonia tai kovasti muutakaan uutta enää safarimme viimeisenä aamuna näkemään. Viime safarilla oppaamme Dave oli bongannut täällä leopardin, mutta kaikki on eläimiä bongaillessa niin tuurista kiinni. Lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen kaikkia väsyttikin niin, että ajoimme hiljaisuudessa tuota oppaamme valitsemaa kaunista safarilenkkiä eteenpäin. Tai no, niin hiljaisuudessa kuin pörisevän ja rämisevän jeepin kanssa nyt voi. Välillä Dave kertoi jonkin kuriositeetin, johon vastattiin ehkä kahdella sanalla.

Eläimetkin pysyttelivät hissuksiin, emmekä heti nähneet mitään elämää. Aamu oli lähtiessämmekin ollut jo sen verran pitkällä, että yöeläjiäkään oli turha enää yrittää kuikuilla. Maisemat olivat kuitenkin kaikissa syksyn ja pastellisävyjen väreissään ja aamun valossa ihan tajuttoman kauniita, ja samalla kertaa samanlaisia mutta kuitenkin ihan erilaisia kuin aiempina päivinä näkemämme. Erityisesti tykkäsin laaksomaisesta aukeasta metsän keskellä, jossa oli vielä muutamia sinisenä loistavia tulvavesialtaita. Elokuun kuumien säiden koittaessa ne kuivuisivat nopeasti ja ajaisivat lammikoiden kalat niin ahtaalle, että petolinnuilla tulisi olemaan isot pidot. Virtahepoja ei täällä näkynyt, sillä kai nekin ovat sen verta mukavuudenhaluisia, että pysyvät mieluummin isommissa lätäköissä. Näimme kuitenkin taas paljon antilooppeja, joista jotkut olivat jopa hieman poseeraavinaan kameralle. Upeita, sulavaliikkeisiä otuksia.

kafue114
kafue117 kafue116

kafue118

Söpöjä pikku oribeja heinikossa loikkimassa.

kafue109-horz

Afrikan mahtavia lintuja.

kafue119 kafue121

kafue120

Ruokoantilooppi, common reedbuck.

kafue123
kafue122

kafue124

Gasellikotka eli martial eagle on Afrikan suurin kotka.

kafue127 kafue126

Kohti puiston portteja ajaessa kohtasimme kunnioitusta herättävän gasellikotkan, joka silmäili meitä oksaltaan sen näköisenä, ettei oikein tiennyt pitäisikö sen olla peloissaan vai kiinnostua meistä päivällistarkoituksessa. Gasellikotka on Afrikan suurin kotkalaji, ja aika kuninkaalliseltahan se näytti siellä ylhäisessä yksinäisyydessään sinistä taivasta vasten. Olin kyllä iloinen, että tuo olento suvaitsi meille näyttäytyä. Vau.

Toinen luonnonvoimia pienen terveen pelon sekaisin tuntein ihmettelemään saava asia olivat edelleen käryttävät metsäpalot, jotka nielivät kuivan heinikon ja jättivät jälkeensä karrelle palaneen maan, joka kuitenkin pian puskisi pintaan uutta vihreää elämää. Jouduimme jopa ajamaan yhden pienehkön liekkimeren lävitse, mutta onneksi kasvillisuus on sen verta olematonta, että palo ei mitenkään varsinaisesti roihua, vaan etenee nopeasti ohuena nauhana. Ihan hirveän paljon en jaksanut enää paluumatkalla jo kerran nähtyjä metsämaisemia katsella, vaan torkkuminen veti pidemmän korren. Yhdessä vaiheessa jouduimme kylläkin koppakuoriaissateeseen, mikä oli outoa. Niitä otuksia piti sitten pudistella vaatteista, mutta onneksi olivat sen verta kookkaita, etteivät päässeet piiloon minnekään.

kafue128 kafue129

Voi villi ja kaukainen Kafue, veit palasen sydämestäni! Ihan ehdottomasti kyllä sanoisin kaikille luonnonystäville, että matkustakaa tänne. Eläinten näkeminen Kafuen kansallispuistossa on niin paljon palkitsevampaa kuin helpommissa safarikohteissa, sillä niiden perässä saa ja pitää hieman juosta. Turismin lisääntyminen on kuitenkin avainasemassa siinäkin, että salametsästys saadaan Kafuessa kuriin ja eläimet tottuvat safariautoihin ja tulevat luottavaisemmiksi, ja siksikin Kafueen kannattaa matkata. Tosin kansallispuiston viehätys piilee ainakin itselleni paradoksaalisesti juuri siinä, että puistossa on totisesti niin kaukana kaikesta sivistyksestä ja tuntien ajomatkan päässä jopa piskuisista savimajakylistä, että siellä tuntee olevansa aidosti keskellä afrikkalaista luontoa. Pohjoisessa Kafuessa emme käyneet, joten en tiedä millaista siellä on, mutta ainakin etelässä saa olla aivan rauhassa, antilooppien ja lintujen seassa. Leijonien jäljet leirissämme ja jatkuvasti vastaantulevat kotkat jo todistivat, että nyt ollaan ihan oikeassa erämaassa. Ja se erämaa kyllä lunasti odotukset, vaikka eläinsaldo jäikin pienemmäksi kuin ennen lähtöä olimme toivoneet. Toivottavasti pääsemme joskus takaisin tuonne kummallisen aroturturikyyhkyn kukerruksen säestämän luonnon keskelle! Ehkä löydämme silloin myös ne pirskutin leijonat.

Kaksi aiempaa postausta Kafuen kansallispuistosta löydät täältä ja täältä.


In English: The last day in Kafue national park started a little later than the previous ones, since we had the camp to be packed and a hearty warm breakfast to be eaten. We were all so tired that we were driving in silence, and there was an air of disappointment due to the fact that we hadn’t seen as many animals as we would have liked to, and somehow I knew that we also wouldn’t see so much that morning. But the scenery was gorgeous in all its autumn and pastel colors, and we were admiring many antelopes and huge birds again. When we started to head back to the park gates again, we had to drive through a wildfire. I was hardly awake but it was a little scary. We also saw the martial eagle, which is  the greatest eagle species in all Africa. And I felt so much respect towards nature. Kafue was wild, beautiful but also difficult what comes to finding some animals. However, I would definitely recommend all nature lovers to travel there. Even if you were disappointed not seeing some certain animal, you would love the experience. Kafue is so remote, hours away even from the closest clay hut village, that you can really connect with the untouched African bush and feel the wilderness in and around you. The lion footprints in our camp and seeing eagles around every corner already proved it. This vast national park just stole a piece of my heart. I hope we can return some day. Maybe then we could even spot the damn lions!

You can find the previous two posts from Kafue national park from here and here.

Munda Wanga Environmental Park

Eräs sunnuntai lähdettiin Zén projektikaverin Bransonin ja hänen tyttöystävänsä Kwangun kanssa käymään Munda Wanga Environmental Parkissa. Kyseessä on hieman Lusakan eteläpuolelta Chilangasta löytyvä puisto, joka on mukava päiväretkikohde Sambian pääkaupungista käsin. Mekin karistimme Lusakan pölyt jaloistamme ja suuntasimme kasvitieteelliseen puutarhaan aikeenamme myös päästä hyödyntämään puiston uima-altaita ja grillaamaan.

Puistosta löytyy myös ympäristökasvatuskeskus ja eläintarhan puoli, jonne voi mennä samalla sisäänpääsymaksulla kuin puutarhaankin. Eläimet on ainakin tämän lähteen mukaan pelastettu laittomalta kaupalta tai niiden loukkaannuttua esim. salametsästyksen seurauksena, ja useimmat niistä ovat Sambiassa luonnollisestikin eläviä lajeja. Kävimme sielläkin kurkkaamassa ruokinta-aikaan. Tarhan eläimet näyttivät onneksi olevan isoissa aitauksissa ahtaiden häkkien sijaan, mutta itse tykkäsin luonnollisesti paljon enemmän kasvitieteellisestä puutarhasta. Tosin visiittimme aikana en tiennyt, että eläimet ovat (ainakin väitteiden mukaan) pelastettuja eivätkä ihan vaan huvin vuoksi tarhattuja.

munda1 munda2
munda4-horz

munda5

Amazoninkapokkipuu, silk cotton tree.

munda6 munda7
munda8 munda9

On kyllä huippua, että Lusakan ulkopuolelta löytyy useampiakin tällaisia päivän getaway-paikkoja, joissa voi pölyisen afrikkalaisen suurkaupunkielämän välissä piipahtaa palassa paratiisia. Munda Wangaan pääsee luultavasti myös bussilla, mutta me otimme allemme taksin. Se maksoi UNZAlta 120 kwachaa (n. 12 euroa). Jo vuonna 1950 avattu puisto on yksityinen, ja sinne on 30 kwachan suuruinen pääsymaksy. Näissä Lusakan vihreämmissä käyntikohteissa onkin se huono puoli, että vaikka pääsymaksut eivät paljon kukkaroa kevennä, maksaa sinne asti ja takaisin pääseminen kuitenkin jonkin verran. Ellei sitten ole oikea Sherlock Holmes ja onnistu selvittämään, millä bussilla paikalle pääsee. Kaikki paikalliset joilta kysyttiin sanoivat menevänsä sinne itse aina omalla autolla tai taksilla. Munda Wanga muuten on nyanjaa ja tarkoittaa ”minun puutarhani”.

munda10 munda12
munda13 munda14

munda15

Tämä puukehä oli hauska.

munda16

Gospelkuoro musiikkivideon kuvauksissa.

munda17

munda18
munda19

munda20

Muurahaisten valtatie. Isot sotilaat vartioivat pienempiä työläisiä.

munda21

Käveltiin aluksi kasvitieteellisen puutarhan poluilla katselemassa jänniä kasveja ja ihmettelemässä pumpulipuuta, oikealta nimeltään amazoninkapokkipuuta. Sen piikikkään rungon ja puuvillaa muistuttavien siementen kontrasti oli hauska. Puu oli kotoisin Etelä-Amerikasta ja puuvillaa on käytetty mm. nuolilta suojaavien ”luotiliivien” täytteenä. Toki siitä on tehty myös tyynyjä, patjoja ja muuta vastaavaa. Puuta kutsutaan myös ceibaksi, ja Väli-Amerikassa vierailinkin La Ceiba -nimisessä kaupungissa, joka oli ilmeisesti nimetty sen mukaan!

Munda Wangassa on kuulemma yli 1000 kasvilajia. Suurin osa jäi kyllä huomiotta uusien kavereiden kanssa jutellessa. Tai no, suurimman osan ajasta Zé heidän kanssaan jutteli, kun minä jäin muista jälkeen pysähdellessäni valokuvaamaan puistoa, heh. Käynnissä oli myös gospel-musiikkivideon kuvaukset, joita jäätiin hetkeksi seuraamaan. Laulu oli ihan kivan kuuloista, mutta täytyy sanoa että mieluummin olisin nauttinut hiljaisuudesta. Lammen rannalle istutettu mehikasvipuutarha oli ehkä oma lempparini puutarhan eri osista, mutta Munda Wangasta löytyy myös japanilaistyylinen bambupuutarha ja trooppisempien lajien osasto sekä monia upeita puita.

munda22
munda23-horz munda25
munda26 munda27

Munda Wangasta löytyy lapsillekin leikkipuisto ja matala uima-allas liukumäkineen, tosin tuona iltapäivänä se muistutti jumputusmusiikkien ja altaassa riehuvien paikallisten nuorten takia enemmänkin discoa. Sen yhteydessä on myös kahvila-ravintola ja lähempää sisäänkäyntiä löytyy baari. Kierrettyämme kasvitieteellisen puutarhan halusimme päästä viilentymään ja suunnistimme kohti syvempää uima-allasta. Se löytyy baarin takaa, mutta reitti on hieman sokkeloinen. Vesi olisi voinut olla puhtaampaakin, mutta altaan reunalta löytyi haavi, jolla siivosimme veteen pudonneet lehdet (tai siis Zé siivosi). Viileää se vesi sentään oli, mutta ei kuitenkaan liian kylmää. Eikä sieltä mitään tautejakaan tarttunut. Mikäs siinä oli palmun alla polskiessa ja auringossa kuivatellessa.

munda28

munda29

Joku on kutonut katoksen reunan seitteihinsä.

munda30 munda31

munda32-horz

Oikealla strangler fig, joka kasvaa isäntäpuun päällä tukehduttaen sen ajan kuluessa.

Uimisen jälkeen kello kävi kahta, ja eläinpuolen asukkien ruokinta-aika oli alkamassa. En mitenkään hyppinyt riemusta, mutta ihan mielenkiinnolla menin kuitenkin katsomaan, millainen eläintarhan puoli olisi. Kuten sanottu, eläimillä oli hyvin tilaa aitauksissaan, mutta kuulin huhua että leijonia pidettäisiin jonkin aikaa nälässä, jotta ne varmasti tulisivat yleisön eteen syömään silloin kun lihaa tarjoillaan. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa, sillä eivät ne mitenkään laihoilta näyttäneet. Aina on harmi, että näin upeat eläimet on pitänyt sulkea aitaukseen, mutta etenkin lintuja kävi sääliksi, ne kun ovat sellaisia vapauden symboleita. Täällä sille on kuitenkin hyvä syy, jos ja kun eläimet ovat laittomista touhuista pelastettuja. Oli kuitenkin jännää katsoa leijonien ruokailua. Miten sulavasti nuo valtavat kissat hyppäsivät hakemaan lihapalansa puutolppien päältä, huh. Sen jälkeen seurattiin vielä kun ylienergiset, ympäriinsä hyppivät ja kiljuvat hyeenakoirat ruokittiin.

munda33
munda35

munda34

Piikkisikoja.

munda36

Hyeenakoiria, eli african wild dog. Nämä ovat suht harvinaisia, mutta nähtiin yksi South Luangwassa!

munda37
munda38

munda39

Ryhmäselfie piti vielä napata ennen kotiin lähtöä!

Päivä päätettiin ostamalla ravintolasta kassillisen hiiliä ja virittämällä tulet yhteen puiston monista grillipaikoista. Suomalaistyyliset kasvisgrilliruuat soijanakkeineen hävisivät nopeasti lautasten virkaa toimittavilta takeaway-bokseilta, vaikka lihansyöjäkaverimme eivät tainneet ihan kaikista mauista kovin innostuakaan. Jälkkäriksi tehtiin suklaabanaaneja, jotka olivat kyllä piste myöhäisen lounaan iin päälle. Nam.

Takaisin Lusakaan päästäksemme meidän piti kävellä vähän matkan päähän ”taksitolpalle” kun puiston edessä ei takseja ollut, mutta onneksi valtatien reunaan oli rajattu kevyenliikenteen väylä. Eka ja varmaan myös viimeinen kerta, kun näen täällä pyörätien. Päivä Munda Wangassa oli oikein kiva, ja jos Lusakassa viettää muutamankin päivän niin sanoisin että täällä kannattaa kyllä poiketa!

Huomenna lähdetään yhden yön retkelle Siavongaan Kariba-järven rannalle. Ollaan varattu aika kivannäköinen hotelli, ja meinataan lähteä järvelle melomaan!


In English: Munda Wanga Environmental Park is a private park that contains a botanical garden, a wildlife sanctuary and an environmental education center. We went there one Sunday with Zé’s project mate and his girlfriend. First we took a walk in the botanical garden, where my favorite parts were probably the succulent garden and the funny cotton silk trees.  After that we cooled down by the deeper of the two swimming pools, which first had to be cleaned from leaves. At two o’clock was the feeding time of the animals, who are said to have been rescued from illegal pet trade or after being injured during for example poaching. I don’t know if it’s true, but I hope so. Otherwise keeping them in captivity is sad even though they have large fenced areas instead of small cages. The day was finished by a Finnish style vegetarian barbeque at one of the many grill spots of the park. We had a blast! I would recommend visiting this park while in Lusaka.

Seikkailusafarilla Kafuen kansallispuistossa: day 2

Toinen päivä Sambian suurimmassa kansallispuistossa Kafuessa alkoi ennen auringonnousua. Saatiin aamiaiseksi paahtoleipiä, jotka nautittiin edelleen palavan nuotion äärellä hämärässä, hiljaisessa aamussa. Kun leivät oli huuhdottu kuumalla kahvilla alas, oli aika hypätä taas safariauton kyytiin ja lähteä seuraamaan leijonien jalanjälkiä. Nouseva aurinko värjäsi aamukasteisen maailman hetkeksi oranssiksi. Näillä leveysasteilla aurinko kuitenkin nousee ja laskee vauhdilla, eivätkä nuo taianomaiset hetket kestä kauaa.

kafue47

kafue48-horz

Tiellä on kulkenut iso kissa, sillä eläimetkin käyttävät helppokulkuisia teitä liikkumiseen. Oikealla Euphorbia-valekaktus kasvaa toisen puun sisässä.

kafue49

kafue51

Pumba puskassa!

kafue52

Savannikäärmekotka eli black-chested snake eagle.

kafue50

kafue56

Villejä taatelipalmuja.

kafue54

Eteläisessä Kafuessa on jonkin verran hiekkaa. Se on kulkeutunut tänne tuulen mukana Kalaharin aavikolta, ja aluetta sanotaankin Kalaharin jatkeeksi. Hiekassa voi kuitenkin kasvaa paljon elämää, kuten ylemmän kuvan punaiset kukkaset. Kafuessa näkee paljon myös villejä taatelipalmuja, jotka kasvavat usein riveissä saatuaan alkunsa elefantin pökäleissä paikalle kulkeutuneista siemenistä. Ei huono startti pienen palmun elämälle!

Auringon kivuttua taivaalla ylemmäksi bongaamme pahkasikoja, kotkia, paviaaneja ja edellisiltä päiviltä tuttuja antilooppeja. Ihmettelimme myös monia kutojalinnun rakentamia pesiä, kauniin vihreitä Kafuelle tyypillisiä jokikaijasia ja korppikotkien parveilua, joka ei taaskaan johtanut saalistajien bongaamiseen.

kafue57 kafue55

kafue59

Paviaaniperhe.

kafue60

kafue61

Kutojalinnun pesiä. Kaikki ovat saman linnun tekemiä saalistajien harhauttamiseksi, ja jos naaraslintu ei tykkää koiraan rakentamasta pesästä, se kuulemma tuhoaa sen ja jättää koiraan väsäämään uutta.

kafue65
kafue63

kafue66

Kiljumerikotka baobab-puussa.

kafue68

kafue69

Juovagnuu-antilooppeja, englanniksi blue wildebeest.

kafue67

Etelänkalkkunasarvekas lennossa.

kafue70

Ajoimme kauas leiristä, tai siltä se ainakin tuntui. Lyhyeksi jääneet yöunet väsyttivät entisestään silmiä, jotka haravoivat taukoamatta pusikonreunaa, puita ja ruohikkoa. Kiikarit asetettiin nenälle tasaisin väliajoin, milloin minkäkin mutapaakun, kiven tai oksan takia. Eloa safarilaisiin saatiin, kun mutkan takaa jonkin matkan päästä paljastui suurehko laiduntajien lauma, jotka lähempänä osoittautuivat seeproiksi ja gnuu-antiloopeiksi. Aika hurjan näköisiä eläimiä nuo gnuut! Ei tehnyt mieli poistua autosta, vaikka puhvelithan sen aggressiivisen maineen omaavat. Juovagnuut ottivat tulijat vastaan rauhallisemmin, mutta seeprat lähtivät laukkaamaan karkuun aika nopeasti. Tanner vaan pöllysi niiden mennessä.

kafue73
kafue72 kafue75
kafue74 kafue76
kafue78

kafue77

Värikäs papukaijaparvi lehahti lentoon ja kuvakin tärähti.

kafue80

Pieni lehtikorvainen puna-antilooppi on kovin suloinen otus.

kafue79

Olikohan tämä pitkäpyrstökottarainen, eli long-tailed glossy starling?

kafue81

Ruokoantilooppi.

kafue82

Lauma vesiantilooppeja ihan meidän leirin vieressä.

Nälkä alkoi kurnia, vaikka oltiin istuttu autossa koko aamu. Oltiin nähty joitain ihan hitsin kauniita värikkäitä lintuja, kuten jokikaijasia, papukaijoja ja pitkäpyrstökottaraisia. Myös leirin läheltä heinikosta kököttämästä löydetty puna-antilooppi oli riemastuttava bongaus kaikessa söpöydessään. Se istui hetken poseeraamassa, ennen kuin häipyi ruohikon sekaan.

Yhdentoista aikoihin palasimme leiriin, missä odotti höyryävä brunssi. Soijanakit, paistetut sienet ja kananmunat, pavut ja paahtoleivät hävisivät nopeasti parempiin suihin. Nam! Jos pikanuudelitkin maistuvat luonnossa taivaallisilta, niin entäs tällainen english breakfast sitten. Ruoan jälkeen oli siestan aika, sillä eläimetkään eivät jaksa olla kovin aktiivisia keskipäivän kuumuudessa. Otin virkistävän suihkun ja istuimme leirituoleissa kuuntelemassa luonnon ääniä. Etenkin aroturturikyyhky piti jatkuvasti mekkalaa, joka soi vielä pitkään reissun jälkeenkin päässä. Pystyn edelleen kuulemaan sen äänen elävästi korvissani. Se taitaakin olla melkein jokaisen safarin jatkuva taustasoundtrack. Paikalliset sanovat, että kyseisen linnun laulu kuulostaa ihan siltä kuin se kehottaisi aamulla ”work harder, work harder!” ja illalla ”drink lager, drink lager!”, ja se on kyllä ihan totta se (kuuntele vaikka täällä). Kävimme myös jaloittelemassa hiukan leirin reunamilla, mutta kovin kauaksi emme uskaltaneet mennä, ja kiellettyähän se onkin.

 kafue84kafue83
kafue85

Jossain vaiheessa leirirentoilua huomasin, että taivaalta putoili mustia heinänpätkiä ja ilma tuoksui savulle. Maastopalot roihusivat lähimailla ja nostattivat savupatsaita taivaalle.

Hieman ennen iltapäiväkolmea hyppäsimme autoon ja lähdimme ajamaan suoraan kohti savuavaa metsänreunaa. Ehkä tuli ajaisi edellään eläimiäkin karkuun. Hiukan kyllä jännitti, kärähtäisimmekö itsekin karrelle palavan heinän mukana. Tai kärähtäisikö telttamme meidän poissa ollessa.

kafue86

kafue88-horz

Möykkyinen baobab ja sadekaudella mutaan painuneet norsun jäljet.

kafue87
kafue89 kafue90

kafue92

Harjalintu eli englanniksi hoopoe.

kafue91
kafue93 kafue94
kafue96 kafue95
kafue97 kafue98

Iltapäivä oli harvinaisen hiljainen. Maastopalot olivat tainneet pikemminkin karkoittaa eläimet puiston muihin kolkkiin kuin toimia hyvänä bongauspaikkana. Näimme harjalinnun, puku-antiloopin ja varaanin, mutta muut lajit olivat jo aiemmin nähtyjä. Uljaat gnuut näyttivät kyllä ilta-auringossakin vaikuttavilta eläimiltä, etenkin ylittäessään pientä jokea jonossa. Fiilis oli kuitenkin hieman pettynyt siihen, ettemme olleet vieläkään nähneet kissaeläimiä tai edes elefantteja.

Auringon alkaessa laskea ja aroturturikyyhkyn kukertaessa taustalla ajoimme valtavan aukean savannin läpi, josta kohosi muutamia puustoisia saarekkeita. Kansallispuistossa vallitsi erikoinen tunnelma. Samalla kertaa oli hirveän kaunista, mutta myös jotenkin painostava fiilis. Sellainen, että jos tänne erämaahan jäisi yksin kulkemaan jalan, tulisi varmasti hulluksi siinä loppumattomassa ruohomaassa ja hiljaisuudessa, jossa kaikuu vaan ”work harder, drink lager”. Mutta tuo Kafuen aamun ja illan valo oli kyllä jotain kauneinta ikinä.

kafue100
kafue101 kafue102
kafue103

Ilta leirissä kului pitkälti samoin kuin edellinenkin, nuotion ääressä rentoutuen ja teetä sekä hieman olutta ja viiniä hörppien. Illallista syödessämme puska kahisi ja leirissämme vieraili utelias mesimäyrä herkkujen toivossa. Erona edelliseen iltaan oli myös se, että tänään olin huomattavasti väsyneempi ja torkuin tuolissani sen sijaan että olisin jutellut maailmanmenosta. Jossain vaiheessa tuli kömmittyä telttaan, eikä unta tarvinnut edellisen yön tavoin odotella ollenkaan. Vielä olisi yksi aamuajelu aikaa katsella kaunista Kafueta.

Kafuen safariseikkailun ensimmäisen osan löydät täältä.


In English: Our second day in Kafue national park started before sunrise, and by the time the orange ball of light had appeared above the horizon we had already jumped on our safari vehicle and started tracking the lions. Needless to say how beautiful the morning light was. We spotted fish eagles and black-chested snake eagles, black-cheeked lovebirds, parrots and a group of vultures. No luck with the lions this time either, but we saw a herd of wildebeest and zebras grazing together, a cute little red antelope and many interesting plants such as wild date palms and baobabs. After our hot and delicious English brunch we had a siesta in the camp. We took off around 3 pm and headed directly towards the smoking forest fires, hoping to find animals fleeing from the fire. Despite the effort the afternoon was very silent. We  spotted only three new animals: a puku antelope, a hoopoe and a monitor lizard and I felt a little disappointed. The evening was very similar to the previous one, except that during the dinner we got a visit from a curious honeybadger and after I was drooping in my camp chair by the bonfire. This night I didn’t have to wait for the sleep to arrive. Next day would be our last game drive here.

Seikkailusafarilla Kafuen kansallispuistossa: day 1

Kafue on Sambian suurin ja koko Afrikan toiseksi suurin kansallispuisto sekä yksi tämän laajan mantereen viimeisiä suuria luonnontilaisia erämaa-alueita. Se on valtava, koskematon, tsetse-kärpästen asuttama kaukainen takamaa, missä voi kulkea koko päivän ympäriinsä törmäämättä yhteenkään toiseen ihmiseen, rakennukseen tai safarijeeppiin. Se on paikka, missä oman safariajoneuvon pörinä tuntuu täysin luonnottomalta meteliltä, ja lähimpään olkikattokyläänkin on tuntien ajomatka.

kafue1

Maisema Kalomosta Dundumwezin portille näytti lähes koko matkan tällaiselta.

kafue3

kafue2

Pääkallokokoelma kansallispuiston porteilla.

kafue4

Asianmukaisesti pukeutunut safarilainen.

Kafuen kansallispuisto on hieman suurempi kuin Slovenian valtio, kattaen noin 22 400 neliökilometriä koskematonta luontoa. Puiston kokoa voi verrata myös Walesiin tai Massachusettsin osavaltioon. Kafue on perustettu 1924, lähes sata vuotta sitten, kun Britit hallitsivat vielä silloista Rhodesiaa. Nkoya-heimo jouduttiin siinä rytäkässä muuttamaan perinteisiltä metsästysmailtaan idemmäksi puiston tieltä. He saavat kuitenkin edelleen kalastaa alueella ilman lupia, mutta jotkut epäilevät että tätä käytetään tekosyynä päästä hyötymään taloudellisesti salametsästyksestä. Kafue, kuten monet muutkin kansallispuistot, on kenties pelastunut näin suurena luonnonalueena siellä parveilevien tsetse-kärpästen takia. Kärpästen purema sairastuttaa karjan, joten aluetta ei ole voitu ottaa maatalouskäyttöönkään. Hyttysiäkin siellä tietysti on reissaajan riesaksi, mutta alueella on niin vähän ihmisiä, että tartuntataudeista ei juuri tarvitse olla huolissaan. Esimerkiksi malaria kun leviää vain, jos sama hyttynen on ensin pistänyt tartunnan saanutta ja sitten tervettä ihmistä.

kafue5

Maastopalon muokkaamaa savannimaisemaa.

kafue7

Hyeenan jätökset merkkaavat sen reviirirajaa, ja ovat syötyjen luiden mukana saadusta kalkista  valkoisia.

kafue6

kafue8

Kiljumerikotka eli fish eagle.

kafue9

Ruokoantilooppipariskunta, englanniksi common reedbuck.

Kafue ei ole mikään helppo safarikohde, etenkään sen eteläiset osat joihin meidän budjettisafarimme suuntautui. Siellä ei ajeta safarirallia viiden jeepin jonossa, vaan syrjäisessä erämaassa saa olla ihan rauhassa. Me saimme olla jopa vähän liiankin rauhassa, mitä tulee eläimiin. Kafue ei ole mikään liikakansoitettu reservaatti kuten kuulemma Mosi-oa-Tunya tai Botswanan Chobe ovat. Täällä riittää tilaa elää ja heinää jolla laiduntaa, joten eläimet ovat levittäytyneet pitkin ja poikin tätä valtavaa kansallispuistoa. Kaikki Afrikan ikonisimmat eläinlajit kuitenkin voi sukupuuttoon metsästettyä sarvikuonoa lukuun ottamatta löytää täältä. Eläimiä nähdäkseen saakin siis ajaa niiden perässä kilometritolkulla, eikä silti ole takeita että muutamassa päivässä ehtisi täällä bongata kaikkia tunnetuimpia lajeja. Se ei kuitenkaan haittaa, koska Kafueen kannattaa lähteä ensisijaisesti puiston koskemattoman luonnon takia. Täällä saa olla kaukana turistimassoista. Etenkin lintubongareille ja antilooppifaneille puisto on paratiisi!

kafue12

kafue10

Vesiantilooppi eli waterbuck.

kafue11

Kafuessa saa eniten kuvia karkuun kirmaavien eläinten takapuolista. Kuvassa oribeja.

kafue14

Upean värinen swallow-tailed bee-eater.

kafue13

Turistimassojen välttämisellä on kuitenkin kääntöpuolensa. Kafuen villieläimet eivät ole tottuneet ihmisiin samalla tavoin kuin vaikkapa South Luangwan kansallispuistossa, missä useampi safariauto pystyi helposti parkkeeraamaan parin metrin päähän norsusta tai ruokailevasta leopardista. Kafuessa suurin osa eläimistä taitaa piiloutua jo kuullessaan auton äänen kilometrien päästä. Näkyville jäävät kipittävät useimmiten karkuun, jos yrität lähestyä. Valitettavasti riistanvartijoiden resurssit eivät riitä valvomaan salametsästystä kunnolla, eikä eteläisen Kafuen alueella käy juuri turisteja. Eläimet eivät tämän takia ole oppineet luottamaan, että ihmiset laukaisisivat pelkästään kameransa niiden lähellä, vaan pitävät parempana päätöksenä pysytellä kaukana kaksijalkaisista.

Mutta tässä juuri piilee paikan viehätys. Kafuessa pystyy kokemaan Afrikan luonnon sellaisena kuin se ilman ihmisen vaikutusta luultavasti olisi. Ei ole normaalia, että joka puun takaa kurkkii jonkin eläin, mutta täällä puiston villieläinten puolesta on helposti kiitollinen. Vaikka kohdalle osuisi muutama kuiva vuosi, ei Kafuesta lopu ruoka kesken kuten tiheämmin asutettujen puistojen kohdalla voi käydä. Safaria Kafuessa voisi verrata siihen, että lähtisi ajelemaan Lapin erämaihin. Sitä voi toivoa näkevänsä karhun, suden tai ilveksen, mutta oikeasti löytää lähinnä poroja, jäniksiä ja kuukkeleita, ellei käy oikein kunnon munkki. Kokemus luonnon keskellä olemisesta on silti mykistävä. Ja koskaan ei tiedä, kuinka lähellä sitä sutta tai leopardia on oikeasti ollut – ehkä se ei vain ole halunnut näyttäytyä sinulle. Se tieto, että näissä ruohikoissa ja metsissä elää sellaisia villieläimiä, on kuitenkin jo paljon. Meidän leirin omistaja on vannonut nähneensä näillä kulmilla jopa mustan pantterin, mutta hän taitaakin olla ainoa.

kafue15 kafue17
kafue16

kafue18

Tätä tirppaa en tunnista enkä muista sen nimeä.

kafue20

Helttakurkia dambo-kosteikossa.

kafue19

Korppikotkat voivat opastaa leijonien luo – tuolloin ei kuitenkaan käynyt säkä.

Me emme nähneet Kafuessa leijonia. Emme nähneet myöskään leopardeja, gepardeja, elefantteja, kirahveja, krokotiilejä emmekä virtahepoja. Sen sijaan näimme valtavan monta erilaista antilooppia aina pikkuruisesta lehtikorvaisesta puna-antiloopista monipäisiin kontsiantilooppilaumoihin. Bongasimme seeproja, pahkasikoja ja mesimäyrän. Katselimme lentävää papukaijaparvea, henkeäsalpaavia auringonnousuja ja pastellisia auringonlaskuja, kirkkaan vihreitä jokikaijasia sekä Afrikan suurinta kotkalajia hämmästyttävän läheltä, löysimme leiristämme leijonien jälkiä ja kuulimme, miten hyeenat huusivat yössä. Leijonista viis, meillä oli aivan uskomaton seikkailu! Olen varma, että tätä retkeä muistellaan vielä vanhoinakin kiikkustuolissa.

kafue24 kafue21
kafue25kafue23
kafue22 kafue27
kafue26 kafue28

Lähdimme matkaan Livingstonesta, sillä olimme varanneet kahden yön ja kolmen päivän budjettisafarimme Jollyboys-hostellin kautta. Kafuen safarimajoitukset ovat sieltä hintavammasta päästä emmekä onnistuneet saamaan tarjouksia muiltakaan (kuten vaikka Lusaka Backpackersiltä, jotka eivät koskaan meidän sähköpostiin vastanneet), joten ainoaksi vaihtoehdoksemme jäi tämä paketti. Halusimme myös ehdottomasti telttailla safarimme aikana.

Lähdimme matkaan juhannusviikkoa edeltäneenä lauantaiaamuna kello seitsemän. Olimme tavanneet oppaamme Daven edellisenä iltana, ja järkyttyneet lievästi siitä, että meillä olisikin valkoinen englantilainen opas paikallisen sijaan. Emme olleet myöskään oikein sisäistäneet sitä tosiasiaa, että luultavasti emme Kafuessa näkisi niin paljon eläimiä kuin olisimme halunneet, ennen kuin juttelimme tulevasta tripistämme. Mahassa muljahteli ilkeästi kun pohdin, olemmeko heittämässä rahamme ihan kankkulan kaivoon. Yli neljäsataa dollaria hengeltä maksanut reissu kun tarkoittaa minulle useimmiten melkein koko kuukauden budjettia. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan enää oikein voinut perääntyä, olimmehan jo istuneet koko bussimatkan Livingstoneen asti, joten epäilykset pois ja matkaan vaan!

kafue31

kafue30

Etelänkalkkunasarvekkaita, englanniksi southern ground hornbill.

kafue29

Upea vesiantilooppiuros.

kafue33

Lauma isohevosantilooppeja, englanniksi roan antelope.

Aamiaisen jälkeen starttasimme matkaan Daven avoimeksi safariautoksi muunnetulla Land Rover Defenderillä. Maantiellä kävi aamuvarhaisella kylmä viima ja hytisytti, vaikka olin pukeutunut kahteen paitaan, untuvatakkiin, kaulahuiviin, pipoon, käsineisiin ja aurinkolaseihin, ja vetänyt vielä hupunkin silmille. Zé oli lähtenyt matkaan ilman takkia, joten hän sai istua tuulilasin suojissa etupenkillä. Ehkä puolentoista tunnin päästä käännyimme Kalomossa kuoppaiselle soratielle, ja vauhti hiljeni. Pari tuntia ajettiin pienten maaseutukylien läpi. Taloissa oli olkikatot, välillä näkyi pieni kioskikin tien varressa, mutta kouluja oli vaikka millä mitalla, jopa keskellä ei-mitään. Lapset ja aikuisetkin vilkuttivat iloisesti isossa autossa huristeleville muukalaisille.

Yhdentoista aikaan pääsimme kansallispuiston porteille, joiden ulkopuolella kohosivat kauniit puustoiset kukkulat. Tällä eteläisellä Dundumwezin portilla tapasimme seurueemme sambialaisen puoliskon, jotka olivat kuljettaneet kaiken tarvittavan tavaran mukanaan; homomieskokkimme ja opintomatkalla olevan tulevan safarioppaan. Meille katettiin juustoista, kekseistä ja mehusta koostunut välipala sillä aikaa kun Dave hoiti puiston sisäänpääsyyn liittyvän byrokratian ja modaili autoa puisto-olosuhteisiin sopivammaksi. Lyhyen breikin jälkeen hypättiin takaisin kaaraan ja lähdettiin seikkailemaan leiriimme vieville hiekkateille.

kafue32

Kontsiantilooppeja eli lichtensteininlehmäantilooppeja, englanniksi Lichtenstein’s hartebeest.

kafue35
kafue34 kafue36

Alkumatka oli eläinten suhteen todella hiljainen, mutta maisemat jaksoivat ihastuttaa. Ero puiston porttien ulkopuolella alkavaan ihmisasutuksen (vaikkakin harvan sellaisen) valtaamaan maaseutuun maissiviljelmineen oli huomattava. Täällä oli kuitenkin riehunut maastopaloja, ja heinikkoon oli palanut aukkoja, joista osa savusi vielä. Ajoimme tunteja noilla hiekkateillä, koko ajan kauemmaksi sivistyksestä. Silmät skannasivat pusikon reunaa toivoen bongaavansa jonkin savannin olennon. Vastaan tuli yksi auto, jossa istui pulska amerikkalainen metsästäjä seurueineen. Ihmettelimme luiden syönnistä valkoiseksi värjäytyneitä hyeenanjätöksiä, mutta lähempänä leiriä alkoi tulla eläimiäkin vastaan. Bongasimme ruokoantilooppeja, oribeja ja vesiantilooppeja, sekä muutaman kiljumerikotkan ja kauniin värisiä pienempiä lintuja kuten englanninkieliseltä nimeltään swallow-tailed bee-eaterin (Merops hirundineus).

Muutaman kilometrin päässä leiristämme näimme useiden korppikotkien parveilevan ilmassa saman paikan ympärillä ja odottavan aterioimaan pääsyä puussa. Näistä merkeistä päätellen sen juurella luultavasti oli syömässä leijonia. Majapaikassamme oltiin edellisenä yönä kuultu niiden metsästäneen raivokkaasti lähimailla, ja leiristämme löytyi paljon tuoreita leijonanjälkiä. Kolmekymmentä metriä puskaa, puita ja heinää sekä väärä ajoitus johtivat kuitenkin siihen, että emme niitä leijonia koskaan nähneet. Seuraavana aamuna löysimme jäljet tieltä, jota pitkin ne olivat tainneet jolkotella yöllä tiehensä. Me emme jälkien seuraamisesta huolimatta niitä löytäneet, mutta oli se isojen kissojen jäljittäminenkin tosi jännittävää. Nehän olisivat voineet olla lepäilemässä varjossa minkä tahansa mutkan takaa paljastuvan puun juurella!

kafue37

kafue39

Kiljumerikotka auringonlaskussa.

kafue38

Saatuamme leirin pystyyn helttakurkien kansoittaman kosteikon, dambon, laidalle Nanzhila Plains Safari Campin maille, lähdimme ensimmäiselle varsinaiselle game drivellemme. Parin tunnin lenkki jäi hieman lyhyeksi, sillä auringonlaskun jälkeen ei puistossa saa enää ajella ilman erikoislupaa. Tätä kompensoitiin kuitenkin seuraavan päivän piiitkällä aamuajelulla. Illalla tavattiin ensimmäistä kertaa aika hurjan näköinen lintulaji etelänkalkkunasarvekas, mutta bongattiin myös Lusakan-naapurimme piahasta tuttuja villejä helmikanoja sekä auringon laskettua kolostaan ulos uskaltautunut yöeläjä mesimäyräkin. Lisäksi nähtiin kontsiantilooppeja, isohevosantilooppeja ja lisää muidenkin antilooppilajien edustajia.

kafue40
kafue42 kafue41
kafue43 kafue45

Oranssin, vaaleanpunaisen ja violetin sävyissä hehkuvan auringonlaskun ihastelun jälkeen palasimme leiriin, jossa hyörivä kokki istutti meidät nuotion ääreen höyryävien teemukien kanssa. Ne tulivat tarpeeseen viilenevässä illassa. Kohta syötiin ehkä parasta kasviswokista ja grillatuista suklaabanaaneista koostunutta leiri-illallista koskaan kynttilänvalossa, täysikuun valaistessa muuten pimentynyttä maisemaa. Jäätiin vielä istuskelemaan nuotion ääreen ja kuuntelemaan maailmaa kiertäneen oppaamme tarinoita niin Afrikan luonnosta kuin Australian aboriginaalienkin maailmasta. Vähän alkoi jännitys hiipiä niskavilloihin, kun mietin että näissä pöheiköissä tosiaan pyörii leijonia ja hyeenoita, ja meillä olisi suojanamme vain teltta (tosin hyvin jämäkkä ja iso sellainen). Kirkkaan kuunpaisteen vuoksi tähtitaivas ei päässyt oikeuksiinsa, mutta kieltämättä taivaan oma yölamppu yhdessä palamaan jätetyn leirinuotion kanssa vähän helpotti, kun pyörin makuupussissani viltin alla kuunnellen kylmän yön ääniä ja rapinoita Zén tuhistessa tyytyväisenä vieressä, umpiunessa. Ensimmäinen yö uudessa paikassa telttaillessa on aina vähän vaikea. Kun lopulta nukahdin, näin tietenkin painajaista mistäs muustakaan kuin hyökkäävistä leijonista.

Seuraavana aamuna lähdettäisiin niiden perään. Tarinalle seuraa jatkoa lähipäivinä!

kafue44 kafue46


In English: Kafue is the second largest national park in the whole of Africa. It is the same size as Wales or the state of Massachusetts. It is a huge, remote and unspoiled wilderness, one of the last true outbacks of Africa. Especially the southern parts of Kafue are very remote and see little tourists. One has to drive for hours to reach the closest thatched hut village. The park is a heaven for peace-seekers, birdwatchers and antelope lovers, but it is far from the overcrowded parks where one can see an animal behind every tree, as animals are dispersed throughout the area and are sometimes not easy to find. This is of course great for the species living in Kafue, but the visitor must be prepared to put in some work, in form of tracking and kilometers of driving. In my opinion, this is exactly what makes this national park so amazing. It is not only leisurely wildlife watching, but a true wilderness experience.

We didn’t see lions despite some favorable signs (vultures all above the same tree) and hard tracking, but we saw loads of different antelope species from the tiny red antelope to big hartebeests, as well as warthogs, zebras, honeybadgers and beautiful birds including parrots and the biggest eagle of Africa. We watched breathtaking sunrises and sunsets, found lion footprints in our camp on arrival and heard the sounds of hyenas at night. It was an amazing adventure! I’m sure we will remember these memories through all our lives. This is only the first part of this story, and the story will be continued during the following days.

Livingstone, Sambian leppoisa turismipääkaupunki

Livingstone oli kutakuinkin yhtä kaukana kaoottisesta Lusakasta kuin yö päivästä. Tosin asukkaitakin siellä on rutkasti vähemmän, ja turisteja vastaavasti enemmän. Jyväskylän kokoisen pikkukaupungin keskuskadulla palmut huojuvat, kolonialismin aikaiset rakennukset hohtavat valkeina ja kissat torkkuvat muurien vierillä. Kaupungin keskustassa voi majoittua bungalowissa rauhallisessa puutarhassa, kivoja ravintoloita löytyy toistensa vierestä ja joka paikkaan on kävelymatka – paitsi tietenkin Livingstonen päänähtävyyteen Victorian putouksille (toinen postaukseni löytyy täältä).

Bussimatka Livingstoneen alkaa kello puoli viiden aamuherätyksellä, sillä bussimme lähtisi jo kuudelta. Olemme Mazhandu Family Bus Servicen linja-autolla reilusti etuajassa, mutta onneksi pääsemme heti sisään pimeällä hieman pelottavalta bussiasemalta. Aamun valjetessa bussi nytkähtää liikkeelle, ja niin voi matka kohti etelää alkaa! Ikkunan takana vilistää kukkuloita, baobab-puita ja olkikattoisia tai savitiilistä rakennettuja kyliä sekä värikkäisiin mainoksiin peittyviä pikkukaupunkeja. Tarkkailen lämpömittaria, jossa celcius-asteet nousevat ja ilmankosteus putoaa sitä mukaa mitä pidemmälle matka etenee.

livingstone1 livingstone2
livingstone6 livingstone3
livingstone4

livingstone7

Vaalit lähestyvät! Istuvan presidentin vaalimainos hedelmäkojulla.

livingstone8

95% kuvista joita Zéstä otan on tätä sarjaa – kiitos rakas!

Jollyboys Backpackers

Perillä Livingstonessa oli bussin ovella vastassa taksimiesten lauma, jonka lävitse navigoimme päättäväisten ei-kiitosten kera. Kukaan ei onneksi lähtenyt perään, vaan saimme kävellä tiehemme rauhassa. Suunnistimme iltapäiväauringossa kuumenneita katuja pitkin pikkuliikkeiden, ruokakauppojen ja kahviloiden ohitse hostelliimme, Jollyboysiin. Se taitaakin olla kaupungin suosituin budjettimajoitus, eikä syyttä. Värikäs, siisti ja boheemisti sisustettu majatalo toivotti meidät tervetulleiksi huoneeseemme, joka iloiseksi yllätykseksemme olikin ihana pikku bungalowi.

livingstone11
livingstone12 livingstone13
livingstone17-horz livingstone15
livingstone14-horz

Olimme varanneet ensimmäiseksi twin-huoneen, koska kaikki double-huoneet jaetulla kylpyhuoneella olivat täynnä. Tykästyimme mökkiin kuitenkin niin, että alkoi melkein kaduttaa että olimme varanneet toiseksi yöksi eri huoneen. Saimme kuitenkin upgreidauksen kylppärilliseen parihuoneeseen, joten loppu hyvin kaikki hyvin! Jaettukin kylppäri tuntui silkalta luksukselta, löytyihän sieltä sentään ihana lämmin suihku josta tuli vettä kunnon paineella, ja puhtaat toimivat vesivessat. Ah. (Täällä Lusakassa kun lämpimän suihkun saa vain ämpäristä, ja tuo meidän kamala huussi ei nyt vaan oikein toimi niin kuin kuuluisi.)

Suihkut muuten lämpesivät aurinkovoimalla, ja useimmat sähköpistokkeetkin saivat virtansa auringon valosta. Jollyboysilla oli muutenkin käynnissä monenlaisia kierrätys- ja hyväntekeväisyysprojekteja, mille nostan peukkua. Esimerkiksi kirjanvaihdosta piti maksaa 2 kwachaa (20 senttiä), mikä meni lahjoituksena paikalliselle orpokodille. Tarjolla oli myös vesiautomaatti, josta pystyi täyttämään oman vesipullonsa. Majatalon teemana vaikutti vastuullisuuden lisäksi olevan liskot, sillä niitä löytyi hauskoina yksityiskohtina sieltä sun täältä. Muutaman elävänkin liskon bongasimme palmupuun rungolta päivää paistattelemasta.

livingstone16
livingstone18 livingstone20
livingstone22 livingstone21
livingstone23 livingstone19
livingstone9 livingstone10

Iltapäivä kului uima-altaalla lekotellen ja veden viileydestä nautiskellen. Täällä sisämaavaltiossa uima-altaita on kyllä osannut arvostaa ihan eri tavalla kuin yleensä. Emme lähteneet ensimmäisenä iltana minnekään, vaan testasimme talon halloumiburgerit ja pelailimme baarin sohvalla respasta lainattavia pelejä. Loma! Yön viileydessä oli ihanaa kääriytyä bungalowimme paksuin viltteihin ja valkoisiin lakanoihin, ja nukkua kuin väsynyt matkalainen vain voi.

Aamulla meidän oli määrä mennä bussiasemalle hankkimaan liput takaisin Lusakaan seuraavalle päivälle, ja katselimme kaupunkia hieman siinä samalla. Livingstone heräiliy sunnuntaiaamuun varsin hitaasti, aamun valo oli kaunis ja kaduilla oli mukavan rauhallista. Aamiaisen jälkeen kymmeneltä starttasimme kohti Victorian putouksia majapaikkamme ilmaisella kyydillä, johon olimme edellisenä päivänä itsemme ilmoittaneet. Livingstone oli kyllä sellainen kaupunki, jossa olisi viihtynyt hyvin muutaman päivän pidempäänkin. Siellä oli jopa mukavan näköinen puisto, jonne olisi tehnyt mieli jäädä hengailemaan ja katselemaan kierrätystaideteosta. Puistot ovat toinen asia, joita täällä Lusakassa on hieman kaivannut.

livingstone24 livingstone25
livingstone26 livingstone27
livingstone28 livingstone29
livingstone30 livingstone31
livingstone32 livingstone35
livingstone36 livingstone37

livingstone38

Livingstonen museossa emme vierailleet, mutta ihan kivalta se ainakin ulkoapäin näytti.

livingstone39

Victorian putouksilta selvittyämme menimme syömään Café Zambeziin. Sisäpihalla suurten puiden ja keltaisten seinien varjossa oli mukavaa lepuuttaa jalkoja (ja kuivattaa sukkia) putousten koluamisen jälkeen. Zé söi jonkin afrikkalaisen riisiruoan, minä maistoin grillattuja kasviksia fetajuustolla. Nam! Jälkkäriksi tilattu kakkupala oli niin iso, että mies ei jaksanut sitä loppuun asti syödä. Ennenkuulumatonta!

livingstone33 livingstone34
livingstone40

Aamulla oli tiedossa aikainen herätys, sillä suuntasimme minisafarille Mosi-oa-Tunyan kansallispuistoon (toinen osa täällä). Safarin jälkeen ei ollutkaan aikaa muuhun kuin pikaiseen pakkaamiseen ja bussiin juoksemiseen. Ehdittiin sentään käydä pikaisesti kaupasta evästä pitkälle matkalle. Lusakassa oltiin vasta illalla.

livingstone41

livingstone42

Maisemat olivat kohdillaan myös kotimatkalla.


In English: Livingstone is the tourism capital of Zambia due to the close proximity to the Victoria Falls, but it is also a nice town with peaceful atmosphere, where one can sleep in a bungalow just off the city center and take a stroll among the white colonial style buildings on the main street while palm trees are swaying above you. We were staying in the probably most popular budget accommodation of the town, Jollyboys Backpackers, and loved the hostel! Not least because of the colorful decorations, the swimming pool and the hot solar showers. A nice base for exploring the town and the surroundings. The views from the bus window over the Zambian countryside were quite nice as well!

Victorian putoukset: fiilistelyä ja vinkkejä

Jatketaanpa siitä mihin edellisessä postauksessa Victorian putouksilta jäätiin. Vinkkivitoset Mosi-oa-Tunyan kävijöille löytyvät postauksen lopusta, mutta kurkataan ensin miltä näyttävät putouksia vähän etäämmältä kiertävä Photographic Trail ja Boiling Potiksi nimetty pyörre Sambesi-joessa.

Jos suoraan putousten edessä kastuessa oli meininki muistuttanut Särkänniemen tukkijokea, oli tämä valokuvauksellinen polku rauhallinen ja vaatteita loistavasti kuivattavan kuuma kierros, jonka varrella ei upeista maisemista ollut pulaa.

vic43 vic49
vic42-horz vic44

Sambian puolella kun Victorian putouksille saavutaan, lähtee Photographic Trail sisäänkäynnin jälkeen vasemmalle kohti Victoria Fallsin siltaa. Polulla tuli vastaan ehkä kolme muuta ihmistä, joten se ei näytä olevan läheskään yhtä suosittu kuin varsinaiset näköalapaikat lähempänä putouksia. Ihmettelen vaan että minkäköhän takia, sillä kyllä ne näkymät sieltäkin ainakin minut hurmasivat! Ei ole ihan turhanpäiväisesti nimetty tuo polkukaan. Sitä putouksien nostattamaan sadesumuun peittyvää vihreää vehreyttä, jonka läpi oltiin pääpolulla kuljettu, sai nyt katsella vähän kauempaa. Sademetsän takana pauhasivat itse putoukset, jotka tulivat välillä esiin pilvien takaa. Ennen ihmisiä törmäsimme kuitenkin paviaaniperheeseen, joka suki toisiaan keskellä polkua. Pikkuinen vauvapaviaani näytti osoittavan kiinnostusta Zén kanssa leikkimiseen, mutta valppaana olevan paviaaniäidin reaktiota pelätessään Zé ei lähtenyt leikkiin mukaan.

vic51 vic53
vic50

meizi

Sambesin sadetta!

vic54 vic45

Kontrastin kuivan afrikkalaisen pöheikön ja vesiputouksen kasteleman sademetsän välillä näki tältä polulta vielä astetta syvemmin, sillä polku itse kulki syksyn keltaisessa, punaisessa ja ruskeassa kylpevän kasvillisuuden läpi. Vesipisarat eivät juuri tänne asti yltäneet, ja luonto näytti siltä miltä se normaalisti tähän aikaan vuodesta näyttää.

Näkymät olivat aivan kuin jostain sadusta. Aika mieletöntä, millaisia paikkoja tämä planeetta itseensä kätkeekään, ja tosi kiitollinen olo, että pääsin todistamaan omin silmin tätä luonnonihmettä ja tuon vesiputouksen mykistävää voimaa.

vic55 vic57-horz
vic63 vic56
vic58 vic60
vic59

vic64

Nähtiin polulla kauniita perhosia ja lintuja.

vic61

Zoomi kaakossa – ja mietin vieläkin, onko nuo oudot palmut oikeita vai ei!

vic62

Photographic Trailin loppupäässä joku paikallinen mies huuteli meille aidan läpi ja yritti saada meidät menemään siltaa katsomaan – olisi varmaan halunnut oppaan palkan. Ihmisiä tuntui muutenkin hyppäävän puiston sisään aidan yli, ja oltiin vähän aikaa huolestuneita eräästä vanhemmasta viroa puhuvasta pariskunnasta, etteivät vain joudu ryöstetyiksi tuolla syrjäisellä polulla näiden aidan yli loikkijoiden toimesta. Palattiin takaisin katsomaan että heillä on kaikki kunnossa, ja onneksi huoli oli turha.

Sadan valokuvan jälkeen lähdettiin vielä katsastamaan Victorian putousten viimeinen etappi, eli Boiling Pot alhaalla joessa. Sinne oli kavuttava jyrkähköä kinttupolkua, joten hyvät kengät tulivat tarpeeseen ja silti meinasin kerran lentää selälleni. Sademetsässä kulkevalla polulla tuli vastaan perheitä ja iso lauma sambialaisia poikia, olisivatko olleet luokkaretkellä. Matkalla katseltiin paviaanien kiipeilyä kallioilla ja verkossaan kärsivällisenä saalista odottavaa hämähäkkiä. Ja palmuja! Alhaalla rehotti isot kasvustot villejä palmupuita, ja hetken tuntui kuin olisi ollut ihan jossain toisessa maassa. Täälläkin oli Sambesin kasteleman ja sen takana alkavan kuivemman kasvillisuuden välillä vissi ero.

vic65
vic68vic66
vic70vic69 vic67
vic71

vic73

Luonnon kontrastia kuivan pusikon ja vihreän palmuparatiisin välillä.

vic74 vic77
vic75 vic76-horz
vic78

Boiling Pot on nimensä mukaisesti kiehuvalta kattilalta näyttävä Sambesi-joen pyörre, joka on kaivertanut kanjoniin syvän altaan vähän matkaa putousten alle. Koskenlaskuretket lähtevät matkaan täältä. Oli kiva nähdä kanjoni ja sen ylitse kulkeva silta myös maan tasalta käsin ja istuskella hetki rantakivillä, mutta itse polku alas oli tällä kertaa itse määränpäätä hienompi kokemus palmusaarekkeineen. Ylöspäin mentäessä saikin ihan kunnolla hien pintaan!

Iltapäivän ollessa jo melko pitkällä oltiin valmiita palaamaan Livingstoneen ja etsimään käsiimme jonkin kivan lounaspaikan. Myös sukkien kuivatteleminen alkoi jo houkuttaa, joten napattiin kimppataksi tienvarresta takaisin kaupunkiin.

vic80

vic81-horz

Vinkit Victorian putouksille

  • Putoukset näyttävät hyvin erilaiselta eri vuodenaikoihin. Jos sinun on mahdollista päättää vierailusi ajankohta, ota etukäteen selvää mihin aikaan vuodesta haluat putoukset nähdä. Voimakkaimmillaan ne ovat maalis-toukokuussa ja heikoimmillaan syys-lokakuussa.
  • Jos vierailet putouksilla keväällä tai kesällä, ota mukaan sadetakki, tai varaudu siihen että kastut läpimäräksi.Kertakäyttösadetakkeja tosin myydään myös paikan päällä.
  • Mikäli et halua kavuta alas Boiling Potille, ovat flipflopit ihan riittävät jalkineet.
  • Älä kuitenkaan pakkaa arvotavaroitasi muovipussiin tai kanna mitään muutakaan muovipussissa. Putouksilla asuvat paviaanit ovat huomanneet, että muovipusseissa on usein ruokaa, ja saattavat varastaa kamasi.
  • Victoria Falls Bridgelle pääsee kävelemään leimaamalla passinsa ulos Sambiasta ennen siltaa. Huomaa kuitenkin, että takaisin tullessa voidaan mahdollisesti periä maksu uudesta viisumista jos sinulla on single entry -viisumi. Voi kuitenkin olla, että rajaviranomaiset antavat sinun myös käydä sillalla ilman leimaa, jos kerrot ettet ole menossa Zimbabwen puolelle.
  • Täysikuun aikaan putouksilla voi todistaa lunar rainbowta, eli kuun valosta tulevaa sateenkaarta. Tästä joutuu kuitenkin pulittamaan lisämaksun.
  • Livingstonesta putouksille ja sieltä pois pääsee kätevimmin taksilla, jos majapaikkasi ei järjestä kuljetusta. Busseja ei ainakaan meidän vierailun aikana paikalla näkynyt. Hinta oli muistaakseni 50 kwachaa per suunta. Kävelyä tai pyöräilyä ei suositella turisteihin kohdistuneiden hyökkäyksien takia.
  • Ennen putouksia on matkamuistomyymälöitä, mutta myös puiston sisältä löytyy virvokkeita ja turistikrääsää myyvä kioski.
  • Putouksille kannattaa varata puoli päivää aikaa. Siinä ajassa ehtii hyvin kiertämään kaikki Sambian puolen polut.
  • Nauti maisemista! Ja jos mahdollista, mene katsomaan putouksia myös Zimbabwen puolelta! Me ei käyty, mutta kuulin huhua että varsinkin kuivalla kaudella siellä voi olla putouksissa kunnolla vettä, vaikka Sambian puolella ei olisikaan.

vic82


In English: Here is the other half of my Vic Falls photos! The scenery seen from the Photographic Trail was so beautiful that I was left wondering why there were literally more baboons than people, but I can’t deny we enjoyed the quietness and watching the cloudy falls and the lush greenery from a distance. After that we hiked down to the Zambezi river to check out the Boiling Pot. It was nice to see the gorge and the Victoria Falls Bridge from below as well, but the highlight of that route was the trail itself, with the palm groves, rainforest vegetation and some animals. Half a day was enough to visit all the trails of the Zambian side, and we continued back to Livingstone for a late lunch.