Tulivuorikraaterin ympäriajo

Viimeisenä aamuna Azoreilla herättiin autosta siihen, kun joukko työhaalareihin pukeutuneita ukkoja ravasi edes takaisin Sete Cidadesin ilmaisleirintäalueen parkkipaikalla. Myöhään edellisenä iltana olimme ajaneet kaatosateen ja sankan sumun läpi tälle São Miguelin ainoalle leirintäalueelle, jota emme olleet vielä testanneet. Telttaa ei siinä sateessa huvittanut pystyttää, joten kaivoimme makuupussit esiin ja nukuimme auton etupenkeillä. Eihän se varsinaisesti mitään herkkua ollut, mutta ei meille tullut kylmä eikä nihkeä olo muutenkaan (kerrankin!). Leirintäalueella oli yksi sisävessa, jota ei saanut lukkoon. En muista oliko siellä jopa suihkukin, sillä tuona aamuna lavuaari sai riittää aamupesun hoitamiseen.

Päivä osoittautui aurinkoiseksi, juuri kuten säätiedotuksessa oli povattukin, joten lähdimme vauhdilla kiertämään niitä viimeisiä paikkoja jotka halusimme nähdä ennen iltapäivällä takaisin Lissaboniin lähtevää lentoamme. Ensimmäiseksi kävimme Lagoa do Canárion näköalapaikalla, mutta heti sen jälkeen kurvasimme Sete Cidadesin kraaterin reunalle katselemaan maisemia kaksoisjärvien ylle. Matkalla bongasimme maajussin, joka kuljetti kolmea isoa maitotonkkaa hevoskärryillä! Niin kliseisen azorilaista.

kraateri2 kraateri3-horz
kraateri4 kraateri5
kraateri6-horz

Pysäytimme vuokra-auton ensimmäisenä Vista do Reille, ”Kuninkaan” näköalapaikalle, joka kuhisi turisteja ja Azorit-magneetteja myyviä kojuja. Ironisesti vieressä tönötti valkoinen seiväs, jossa luki ”May Peace Prevail On Earth.” Yeah right, rauhaa ei ainakaan tuolta paikalta varsinaisesti löytynyt. Näköalat siniselle ja vihreälle järvelle olivat kuitenkin kaiken sen selfiekeppien väistelemisen arvoiset! Paikan vieressä seisova hylätty hotelli toi sopivaa kontrastia kaikelle sille kauneudelle. Harmittaa vieläkin, ettei käyty edes vähän tutkimassa, olisiko sisälle päässyt! Tosin luulen, että palaamme tuonne vielä joskus takaisinkin.

Sete Cidadesin kyläläisiä varmaan naurattaa, kuinka valtavasti turisteja paikalla käy suhteessa kylän väkilukuun. Toisaalta, kyllä hekin varmaan ymmärtävät asuvansa kuvankauniissa paratiisissa. Ja tuohan se joillekin myös elantoa.

kraateri7
kraateri8 kraateri9
kraateri10 kraateri11
kraateri12 kraateri13
kraateri14 kraateri15

Jatkoimme näköalapaikalta kapeaa hiekkatietä, joka kiertää koko entisen tulivuorenkraaterin ympäri. Olisi ollut upeaa haikata tai pyöräillä koko matka, mutta nyt meillä oli hieman kiire, joten tyydyimme ajamaan ikkunat auki. Ja oliko edes absurdi tunne ajella muinamiehinä jotain kapoista tulivuoren reunaa pitkin! Se oli niin kapea, että melkein kävi sortumisvaara mielessä. Ehkä se on kuitenkin tukevaa vulkaanista kiveä kaiken sen vihreyden alla. Ylhäältä katsottuna hoksasimme, että kraateri ei ollutkaan paikan ainoa sammuneen tulivuoren kraateri. Itse asiassa niitä oli tårta på tårta -periaatteella muutamakin kraaterilaaksossa. Ne oli jätetty kasvamaan metsää tai muuta tummanvihreää pöheikköä paljastaen muinaisten laavavirtojen valumapaikat, kun taas kraaterin pohja oli muutettu tilkkutäkkipelloiksi tai laidunmaiksi. Kuinka hienon näköisiä! Mitäköhän Sete Cidadesin perustajilla on mahtanut liikkua mielessä heidän muuttaessaan tänne – rakennetaanpa hei kylä ja vehnäpelto tuonne tulivuoren kraateriin?

kraateri16 kraateri17
kraateri20 kraateri18
kraateri21

Alas rannikolle ja isolle tielle päin lasketellessa saimme ihailla merelle aukeavaa vihreän kumpuilevaa rannikkoa. Mosteirosin pikkusaaret, joita kävimme katselemassa lähempää yöaikaan, kohosivat rantavedestä. Laavakiviseinämä taas näytti siltä, että joku on sen tarkoituksella siloittanut. Ei siinä voinut muuta tuumia kuin että on tämä saari kyllä aika ainutlaatuinen paikka!

Tämä oli tältä erää viimeinen postaukseni Azoreilta. Kokosin kirjoitukseni yhteen nippuun ja huomasin, että kyllä tuolta viikon mittaiselta reissulta on tullutkin otettua monen monta kuvaa ja rustattua lukuisia juttuja – yli kaksi per päivä! Muut kirjoittamani jutut São Miguelin saarelta löytyvät näiden linkkien takaa:

Paluu blogitauolta: Ponta Delgada

Jardim José do Canto

Furnas: Vieraslajeja ja kuumia lähteitä

Furnasin kaksi calderaa

Bussinvaihto kylässä, jossa kadut päättyvät Atlanttiin

Nordeste

Vesireittejä: Caldeira Velhalta Ribeira Grandeen

Villi ja maaginen Lagoa do Fogo

Patikoimassa Azoreilla

Vuokra-autolla Quinta das Laranjeirasiin

Cancela do Cinzeiro & Praia da Viola

Kohti seitsemää kaupunkia

Melomassa keskellä Atlanttia

Miradouro da Lagoa do Canário

Kasvihullun unelmapuutarha – Terra Nostra Garden

Viisi yllättäjää São Miguelilla


In English: On our last morning in Azores we woke up from the car after a rainy and foggy night. The sun was shining bright and we were headed to check out the last remaining places we wanted to visit. After taking a morning walk at Lagoa do Canário and escaping selfie sticks at Vista do Rei viewpoint, we started driving around the crater of a volcano, since there is a tiny road on top of it. From up there we were admiring the twin lakes but also other smaller volcano craters that nowadays seemed to be erupting with green plants. Wow! When driving down, the ocean was in front of us with the green rolling hills and tiny islets.

This is my last post from the Azores – for now. You can find my other posts from the link list up there!

Mainokset

Viikkoni norjalaisena lammasfarmarina

Minä ja ystäväni halusimme joulukuisella Ruotsin ja Norjan -matkallamme pestautua vapaaehtoistöihin, mieluiten vuorille maatilalle, jossa olisi lampaita. Löysimme täydellisesti kuvaukseen sopivan vapaaehtoistyöpaikkamme Rondane-vuorilta sattuman kaupalla (tästä postauksestani voit lukea, miten se tarkalleen ottaen tapahtui), mutta yleisempää on etsiä työpaikka itselleen esimerkiksi WWOOF NorwayWorkaway tai HelpX -sivujen välityksellä. Näillä saiteilla on listattu hosteja, jotka etsivät vapaaehtoisia, ja heihin voi ottaa yhteyttä maksettuaan parinkympin arvoisen rekisteröitymismaksun. Diiliin kuuluu, että töitä tehdään 4-6 tuntia päivässä, viisi päivää viikossa majoitusta ja ruokailuja vastaan. Työpaikkoja on erilaisia, mutta WWOOF keskittyy luomutiloilla tehtäviin töihin, kun taas Workawaysta ja HelpX:sta voi löytää melkeinpä mitä vain. Toki töihin voi varmasti pestautua myös ilman mitään välittävää tahoa, tai auttaa ihan muutenkin vain.

lammas20 lammas1
lammas14

Kvamin kylässä sijaitsevalla Leine Merino -lammastilalla työskentely oli ensimmäinen kosketukseni tämäntyyppiseen vapaaehtoistyöhön ja lampaiden hoitamiseen. Toki olen antanut aikaani aiemminkin niin kehyprojektin monitorointihaastatteluja tekemällä, raporttia kirjoittamalla, koululuokkia kansainvälisyyteen tutustuttamalla kuin SPR:n nälkäpäiväleipiäkin myymällä, mutta maatalouden parissa tehty vapaaehtoistyö oli minulle aivan uusi kokemus (jos nyt ei lasketa niitä anoppini kanojen ruokkimisia Portugalissa). Wwooffauksen ideana onkin, että vapaaehtoinen saa paitsi ilmaisen ylläpidon, myös oppia maatilan erilaisista töistä ja kokonaisesta elämäntavasta. Viikonloppuisin ja iltapäivisin pääsee tekemään retkiä lähialueille. Hostaaja puolestaan saa auttavan käsiparin ja seuraa. Kulttuurivaihtoa ja kansainvälistymistä tapahtuu puolin ja toisin, ja vaikka kaikki kokemukset eivät ole hyviä esimerkiksi henkilökemioiden tai väärinkäsitysten takia, on suurin osa kuitenkin mitä luultavimmin ikimuistoisia. Ainakin meidän kokemus oli!

Vapaaehtoistöihin voi lähteä kuka vain, mutta erityisen hyvin homma sopii tietysti opiskelijoille ja muille, joilla halu maailmalle on suurempi kuin kukkaron sisältö ja sopeutumiskykyä sekä intoa uuden oppimiseen löytyy. Erityisesti tarvitaan aikaa. Viikon oleskelu voi sopia joillekin, kuten meidän tapauksessamme onneksi sopi, mutta useammin töihin sitodutuaan useammaksi viikoksi tai jopa kuukausiksi. Työt ovat usein fyysisiä, joten hyvästä kunnosta on toki etua, mutta enpä itsekään ole mistään voimakkaimmasta päästä, ja hyvin pärjäsin. Ainoa kauhua herättänyt työ oli painavan ja pitkän lasi-ikkunan nostaminen paikoilleen yli parin metrin korkeuteen tikkailla seisoen. Meitä oli kolme, mutta itse en putoamiskammoni kanssa kyennyt tekemään tikkailla seisoessani muuta kuin pitelemään sitä ikkunaa hartiani päällä ja nyyhkyttämään toivoen, että tikkaat eivät kaatuisi! Kieltämättä kävi mielessä, mitä matkavakuutukseni sanoo tällaisesta. Se kannattaa siis tarkistaa ennen töihin pestautumista.

lammas9lammas7

lammas10

Räyhäkkäät lammaskoirat melkein tositoimissa.

lammas3
lammas21

Päivät alkoivat herätyskellon soitolla noin kello 7:45. Kahdeksan jälkeen heitimme kylmässä eteisessä kohmettuneet työvaatteet niskaan ja kävelimme kirpsakassa pakkasaamussa toiseen taloon aamiaiselle. Ensimmäiseksi suuntasin vessaan, sillä meidän talossamme oli pelkkä kylpyhuone, vessan ollessa ulkohuussi. Auringonnousu oli jokapäiväinen ja aina erilainen spektaakkeli, jonka värien vaihtumista seurasimme niin ulkona kuin ikkunastakin aamupalaa syödessämme. Aamiaiseksi oli joka päivä itseleivottua leipää juuston, voin ja joskus tomaatin tai avokadon kanssa, palanpainikkeena pikakahvia. Nämä väsäsimme tilan nuoremman isännän ranskalaisen tyttöystävän ja heidän poikavauvansa kanssa sotkuisessa, mutta kodikkaassa keittiössä, jossa saimme luvan syödä mitä kaapista löysimme.

lammas4

Lammasrakkautta!

lammas18

lammas11

Kärsimätön ruokailupaikan jonottaja onnistui häätämään toisen.

lammas15

Kello yhdeksältä menimme lampolaan. Harjasimme eilisten iltaruokien jämät käytäviltä ja heitimme ne kuivikkeiden sekaan. Annoimme karitsoille ja joka toinen päivä myös aikuisille lampaille viljapellettejä, jotka olivat selkeästi parasta herkkua, mitä nuo tyypit tiesivät. Auta armias sitä määkimistä ja huutoa, kun pellettisangon viereen käveli! Todellakin tiesivät, mitä sieltä oli tulossa. Sen jälkeen toinen meistä kiipesi heinälatoon paria kerrosta ylemmäksi, ja alkoi viskellä heinää kattoluukun kautta alas. Pelkkä halikko painoi jo ihan tarpeeksi, joten pölyävän heinän heittely sai hien pintaan, vaikka sisälläkin oli pakkasasteita. Jotain nautinnollistakin siinä yksinkertaisessa hommassa silti oli, ja välillä voi hengähtää heittäytyen heinille makaamaan. Toinen jakoi alhaalla heinää viiteen ruokintarivistöön, johon lampaat saivat laitettua päänsä ja syötyä. Koirat tietysti juoksivat ärsyttävästi jaloissa koko ajan, kerjäten rapsutuksia ja purren lampaiden korvia, kun silmä vältti. Himskutin kiusanhenget! Lampolan täytti kuitenkin pian tyytyväinen hampaiden lonksutus ja rouskutus. Ja kyllä ne sitä heinää söivätkin! Joskus täytyi antaa santsikierros, jos kaukalot olivat tyhjenneet. Lopuksi täytimme vielä vesialtaat. Tähän hommaan meillä meni yli kaksi tuntia.

lammas12
lammas13
lammas16
lammas17

Kello yhdeltätoista aurinko oli kivunnut vuorten ylle ja ikkunasta sisään lampolaan. Kvamissa on melkein aina aurinkoista, sillä meren puolella olevat vuoret saavat sateen putoamaan, eivätkä pilvet juuri tule Kvamiin saakka. Oli aika päästää pässit omista aitauksistaan tyttöystävien metsästykseen. Se oli hiukan pelottavaa, sillä varsinkin nuoremmat pässit kyllä puskevat, jos sille päälle sattuvat. Lampaat oli aidattu omiin osioihinsa, jotta tietyt lampaat tulisivat tiineiksi tietylle pässille. Kesäisin ne ovat tietysti ulkona, mutta talvella niitä ei sinne kylmään hevillä saanut. Seurasimme, josko pässit löysivät itselleen tyttökaverin, ja merkkasimme ylös keiden välillä jotain säpinää tapahtui. Nauroimme kippurassa pässien haistelunaamoille. Vähän törkeää ehkä hekottaa toisten vakavalle lempimiselle, mutta mitäs sanotte näistä irstaista ilmeistä:

lammas2-horz
lammas19lammas8lammas5

Minä sanon, että voi apua!

Tämän jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jonka käytimme yleensä asuintalomme siivoamiseen. Siellä asustava vanha isäntä kun ei ollut niin turhan tarkka hygieniasta… Teimme itsellemme lounasta, siivosimme lisää,  heittelimme koirille keppiä, söimme keksejä ja joimme teetä, kävimme kävelyllä vuoria katsomassa. Yhtenä päivänä siivosimme lampolan yläkerrasta heinäpaalien muoveja. Kello viideltä oli aika mennä uudestaan lampolaan tarjoilemaan määkijöille iltapala. Se olikin paljon märempää ja painavampaa rehua, joka oli jäätynyt koviksi laatoiksi. Tässä hommassa alun lattianharjauksineen meillä meni yleensä vielä kauemmin kuin aamupalan kanssa, vaikka nuorempi isäntä yleensä heittelikin meille valmiin heinäkasan lampaille jaettavaksi. Erittäin hyvää hauiksenkasvatushommaa! Vielä vesien täyttö toiseen kertaan, ja pieniä rapsutustuokioita sen lomassa. Toiset lampaat olivat hyvinkin hellyydenkipeitä ja seurallisia, kun taas toiset olivat todella arkoja. Vaikka ne ovatkin sellaisia laumasieluja, että kun yksi juoksee niin kohta kaikki juoksevat, on niilläkin silti selkeästi omat luonteensa. Kun lampaat olivat tyytyväisiä, pääsimme mekin vihdoin ja viimein syömään herkullista norjalaista illallista, joka odotti meitä valmiina vanhan Andersin kotiviinin ja loputtomien tarinoiden kruunaamana. Iltaisin ihailimme kirkasta tähtitaivasta linnunratoineen, alhaalla vuorten mustien siluettien alla loistavia Kvamin kylän valoja ja kerran jopa revontulia.

Niin ne päivät kuluivat, yksi toisensa perään. Ja ne lampaat! Aika valloittavia tyyppejä. Tuotantoeläimiä toki, mutta vaikuttivat pääsääntöisesti ihan tyytyväisiltä elämäänsä. Itse en tämän kokemuksen jälkeen varsinaiseksi eläintilalliseksi ryhtyisi, mutta pari lammasta voisin kyllä vielä joskus ottaa lemmikeiksi ja tuottamaan siinä sivussa hieman villaa. Vaikka sellaisia kuten yksi lammas, jolla oli kivuton tyrä. Se ei voinut tulla tiineeksi ja odotti sen takia raukkaparka teuraaksi joutumista.

lammas22

Oli hienoa saada oppia norjalaisen lammasfarmarin päivistä ja elämästä yleensä. Ei sillä rikastumaan rahallisesti pääse, mutta rikkautta löytyy sitten muilla tavoin, kuten ympäröivä luonto, maisemat, puhdas ilma ja ruoka, yhteisöllisyys ja eläinten seura. Elämä on yksinkertaista ja rankkaa, mutta seesteistä. Ei se ollut huonoa elämää ollenkaan. Noihin maisemiin haluaisin ehdottomasti palata vielä takaisinkin, etenkin Rondane-vuorille vaeltamaan. Sain muuten kotiinviemisiksi pari kerää näiden lampaiden villasta tehtyä lankaa! Vielä en ole päättänyt, mitä siitä kutoisin.

Oletko sinä tehnyt vapaaehtoistöitä ulkomailla? Kerro ihmeessä kokemuksestasi!


In English: In December I spent a week volunteering on a sheep farm in Norway. We were feeding the sheep every morning and every evening, and doing other work such as cleaning on top of that too. In the morning we were watching the spectacular sunrise and in the evening admiring the clear star skies, the Milky way, aurora borealis and the lights of Kvam village below us. During the days we were having lunch, drinking tea, playing with the dogs and going for walks. The work was physical and hard, and life was simple yet full of beauty. The richness did not lie in money, but in nature, views, clean air and food, community and animal company. I don’t want to become an animal farmer myself, but a couple of rescue sheep would be lovely pets. It was however a nice opportunity for learning and seeing how life is up in the Norwegian Rondane mountains.

Tarinani matkailijana

Olinpa ehtinyt jo kokonaan unohtaa Travel Adventures Without End -blogista kauan sitten napsahtaneen haasteen. Se muistui mieleeni vasta, kun muissakin blogeissa alettiin vastailla Anniinan keksimiin hyviin kysymyksiin, jotka kertovat pitkälti niihin vastaavan reissaajan tarinan. Pitihän tässä itsekin vihdoin ja viimein ryhtyä tuumasta toimeen! Otsikosta kiitos kuulunee Globe Called Home -blogille.

tarina2

1. Matkustin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle äitini vatsassa, kun vanhempani lähtivät häämatkalleen Madeiralle. Hieman ironisesti päädyin siis Portugaliin jo ennen kuin olin edes syntynyt. Myöhemminhän olen itse mennyt naimisiin portugalilaisen mieheni kanssa ja suunnittelen muuttavani sinne tulevaisuudessa. Oikean ulkomaanmatkan tein luultavasti laivalla Vaasasta Ruotsin Uumajaan. Se oli lapsuuden jokakesäinen perinne, ja muistankin hämärästi auringonpaisteen, uuden äidin ompeleman mekon ja olkihatun sen ruotsinlaivan kannella.

tarina1

2. Paras matkamuisto lapsuudestani on ehkä matka Lappiin eräänä kesänä perheen ja isovanhempien kanssa, olisiko silloin eletty vuotta 1999. Sallassa syötin kesyille oraville rinkelinmuruja mökin kuistilla, vaelsin Pienen Karhunkierroksen, ylitin pelottavia riippusiltoja, pidin Joulupukkia kädestä Rovaniemellä, sekä kävin tietysti Sallan Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarissa jätskillä. Kaipa tämä härmäläinen luonto jo silloin hurmasi pienen maailmanmatkaajan. Myös kaksi vuotta Tallinnassa jättivät jälkeensä paljon muistoja – niin kultareunaisia kuin neuvostoliitonvärisiäkin.

tarina3-horz

Expatteina uudessa kotikaupungissa Tallinnassa ja Lapissa veljen kanssa.

3. On todella vaikeaa yrittää valita yhtä mieleenpainuvinta matkakokemusta kaikkien niiden upeiden hetkien joukosta, joita on maailmalla kokenut. Mutta ehkä se on matka Tatra-vuorille. Ollessani Tsekissä vaihdossa aloin viettää paljon aikaa erään hassun portugalilaispojan kanssa. Tietokoneeni taustakuvana komeili eräs Puolan ja Slovakian rajalla sijaitseva vuoristo, ja Zé kysyi, mistä kuva on ja sanoi haluavansa mennä sinne. Lähdimme melkein siltä istumalta ostamaan junalippuja Štrbské Plesoon. Reilun viikon kuluttua heräsin junan makuuvaunusta auringonnousuun jossain Slovakiassa. Valloitimme Rysy-huipun, samoilimme kirkasvetisillä vuoristojärvillä ja nukuimme viimeisen yön lokakuisessa vuoristometsässä ilman telttaa, pelkkä lainattu makuupussi ja pyyhe selän alla. Pystytimme leirin pimeässä, sillä metsässä ei tietenkään ollut luvallista yöpyä. Luonnottoman hiljaisessa siimeksessä eivät linnut laulaneet aamullakaan, vain yksinäinen orava rapisteli puussa. Kuulimme vasta jälkikäteen, että nuo metsät kuhisevat karhuja ja alueen vuokramökit on ympäröity sähköaidoin…

tarina7
tarina8

4. Kohde, jossa olen käynyt ja jonne haluaisin palata on ensinnäkin Azorit. Tajunnanräjäyttävä luonto, kylätunnelma, vuoret, kraaterijärvet, vihreys, kieli&kulttuuri ja reissaamisen helppous houkuttelevat. Haluaisin myös koluamaan lisää Kreikkaa ja Kanariansaarien luontoa. Costa Rican sademetsiin ja Meksikoon haluaisin niihinkin uudelleen.

tarina9

Auringonnousun aikaan lähdössä peltotöihin Mastatalissa, Costa Ricassa.

tarina10

Tapachula, Meksiko.

5. Kaikista maailman kielistä puhun sujuvasti vain suomea ja englantia. Melko hyvin osaan puhua myös ruotsia, portugalia, espanjaa ja viroa, ja alkeet olen opiskellut ranskasta ja tsekistä. Oikeastaan kaikkia näitä kieliä paitsi tsekkiä ymmärrän hyvin etenkin luettuna, mutta puhuminen tökkii. Toisaalta, suomeksikin kirjoitan mieluummin kuin puhun. Silloin on kai enemmän aikaa miettiä, mitä sanoa. Mutta mikäli petraisin ranskan kanssa ja opettelisin vähän saksaa, olisivat kaikki mantereet paitsi Aasia aika hyvin reissukielten puolesta hallussa! Siis niin, että pärjää ja pystyy keskustelemaan ihmisten kanssa.

tarina12

6. Vuonna 2015 matkustin kolmesti Portugaliin, tein töitä Afrikassa, lähiseutumatkailin, Suomiretkeilin, kävin pikalomalla Tallinnassa, kävin ensimmäistä kertaa Norjassa enkä taaskaan juhlinut uuttavuotta Suomessa. Vuosi 2014 vaihtui seuraavaan Sansibarilla, rantabileissä hiekkaa varpaiden väleissä tanssiessa. Kotiin monitorointimatkalta palasin tammikuun puolivälissä. Helmikuussa kävimme Portugalissa, muistaakseni vain puolentoista viikon verran. Siellä oli sambakarnevaalit ja kevät jo vauhdissa. Kävimme roadtrippailemassa Serra da Estrelalla. Kesäkuussa vierailin Helsingissä ja Tallinnassa. Heinäkuussa lähdimme uudelleen Portugaliin, mutta tällä kertaa vietimme myös viikon Azoreilla. Elokuussa kävimme Pohjanmaalla. Kuun lopussa tuli muutto Jyväskylään ja retket uusiin kotikulmiin tutustumiseksi. Joulukuun alussa liftasin ja työskentelin kaksi viikkoa Ruotsissa ja Norjassa. Joulun jälkeen lähdimme jälleen Portugaliin, ja vuosi vaihtui Sesimbran rantakadulla.

47ca8-nungwi11

Nungwi, Sansibar,  Tansania.

top19

Torre, Serra da Estrela, Portugali.

7. Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Portugalista palattuamme olemme miettineet, koska mahdamme sinne seuraavan kerran oikein ehtiäkään. Vietämme Zén kanssa kesän Sambian pääkaupungissa Lusakassa, minä gradututkimusta ja Zé työharjoittelua tehden. Aion tutkia lääkeainejäämiä ympäristössä, etenkin kaivovesissä (kaupungissa, jossa joka viides aikuinen on HIV-positiivinen), ja osallistua projektiin jossa lannoitetaan tomaatteja virtsalla. Jännittävää! Saan kunnian myös käsitellä vesinäytteet lähetettäväksi Suomeen, ja olen aina kokenut olevani surkea labrassa. Nyt olisi sitten korkea aika lakata olemasta. Hommien jälkeen toivoisin pääseväni lomailemaan Victorian putouksille, safarille, Mosambikiin ja ehkäpä Madagaskarille. Sain lisäksi juuri tietää, että minut olisi hyväksytty myös Cimo-harjoitteluun Brasiliaan, jonne hain syyskuussa kun kesän suunnitelmat olivat vielä auki. Nyt sitten jännitetään, sopiiko harjoittelupaikalle töiden aloittaminen vasta alkusyksystä. Ymmärrän kyllä jos ei sovikaan, mutta vitsi, olisihan se nyt siistiä lähteä Brasiliaan!

Sunset at the Victoria Falls

Victoria Falls, Sambia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Mario Micklisch.

Curitiba skyline

Curitiba, Brasilia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Paul H.

8. Kamalin käymäni paikka on varmasti Intian Ooty, jonka ankeudelle ei ole vielä mikään vetänyt vertoja. Intiassa oli keväällä ihanan lämmin ja aurinkoinen sää juuri ennen monsuunin alkamista. Ylhäällä vuoristossa oli kuitenkin kylmää ja harmaata, vaikka paikkaa kuvaillaan viileän vihreäksi ”summer get-away” -paratiisiksi. Lisäksi kaikki majapaikat tuntuivat olevan joko täynnä tai liian kalliita, joten jouduimme majoittumaan hirvittävän likaiseen majataloon. Intiassa olisi luullut jo tottuneensa ties mihin torakkaluoliin, mutta kyseinen paikka oli saastaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. En tiedä pitikö turismin olla tuolla vilkastakin, mutta ei se siltä juuri vaikuttanut, joten en tiedä miksi sitä niin mainostettiin. Väsytti, ketutti ja kerjäläislapset tulivat bussin sisälle repimään hihasta. Taisimme nukkua muutaman tunnin ja lähteä pois saman tien.

tarina14-horz

Ikkuna ehkä kertoo jotain Ootyn ankeudesta.

tarina15

Toisaalta sateisen San Salvadorin ahdistava tunnelma, luodinreikäiset talot ja hätääntyneet alkoholilla stressiään lievittävät ihmiset eivät saaneet minua varsinaisesti pitämään siitäkään kaupungista. Pysähdyimme bussimatkalla Meksikosta Costa Ricaan yöpymään El Salvadorin pääkaupungissa, joka komeilee maailman vaarallisimpien kaupunkien kärkipäässä. Ystävällinen mutta ympärilleen pälyilevä nainen johdatti meidät pimeällä kadulla pieneen kioskiravintolaan, pulperioiksi niitä taidettiin sielläpäin maailmaa kutsua, ja kertoi kuinka kaupungissa käydään oikeastaan yhä sisällissotaa. Silloisella matkaseuralaisellani oli päällä Zapata-paita, mutta onneksi sateesta kioskiin sisään astuneet poliisit eivät sitä huomanneet. Hotellille palatessamme konekivääri kainalossa ovella seisova vartija tosin kauhistui puolikuoliaaksi tapauksesta, ja henkäisi suu ammollaan: ”Zapata!?”

Mutta niin, jos varsinainen matkakohde pitäisi nimetä, olisi Ooty kenties oikeampi valinta.

tarina11

Matkalla San Salvadoriin.

9. Riippuu aivan matkasta, luenko matkaoppaita ennen matkaa vaiko enkö, mutta useammin varmaankin luen kuin en lue. Sambiaa +lukkoonlyömättömiä bonusmaita varten ajattelin oikein ostaa matkaoppaan, suurimpana syynä majoituksen löytäminen reissun päällä, jos nettiä ei ole saatavilla. Lonely Planetit on osoittautuneet tässä suhteessa käteviksi mm. Väli-Amerikassa ja Intiassa. Oppaista on myös mukava lukea paikanpäällä alueen historiasta, johon en etukäteen yleensä niin paljon ehdi ja jaksa tutustua, ja voihan niistä saada myös vinkkejä siitä, missä paikoissa käydä. Etenkin nykyään, kun tietää jo aika hyvin, millaisista paikoista itse tykkää ja mitä mieluummin välttelee. Mutta jos mulla matkaopas on, niin enemmän ehkä luen sitä reissun aikana.

tarina16

Keskittyneenä Lonely Planetia selailemassa Intian Hampissa vuonna 2011.

10. Nostan hattua etenkin yksin reissaaville leideille. Yksi ystäväni polkee parhaillaan pyörällä Kaakkois-Aasiasta Silkkitietä pitkin Suomeen, mikä on yksi siisteimmistä ja pelottavimmistä jutuista mitä tiedän (myötätuulta sinne Lotta)! Itse en oikeastaan ole reissannut yksin, vain matkustanut muutaman kerran lentokoneella yksin ja lähtenyt vaihtoon Tsekkiin yksin, mutta siellä nyt sain melkeinpä heti kavereita ja löysinpä myös elämäni rakkauden. Voisin kyllä hyvin joskus koittaa yksin reissaamista, ihan vaikka vaan testatakseni ja kehittääkseni itseäni. Lyhyt reissu lähelle ilman ohjelmaa olisi varmaan paras tapa aloittaa. Viihdyn kyllä omassa seurassani, mutta lähinnä kotona. Ei minua huvita pyöriä kaupungilla päämäärättömästi keskenäni, vaan olosta tulee heti aivan hölmö, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen, menen kotiin. Lisäksi suuntavaistoni on olematon, ja pelkään eksyväni saman tien. Toisen kanssahan se vaan naurattaa, mutta yksin ei enää niinkään. Toisaalta luotan kyllä että kaikki tapahtuu tarkoituksella, joten eksyttyäni luultavasti löytäisin varmaan lopulta jotain huikeaa. Nykyään on onneksi kännykkäkartatkin olemassa.

tarina17

Isoin juttu, mitä olen yksin uskaltanut tehdä, oli muutto tähän tyhjään asuntolahuoneeseen Ústí nad Labemissa.

11. Kolmella sanalla kuvailtuna olen seuraavanlainen matkailija:

Luontoelämyksellinen säästäväinen oppija. 🙂

zan1

Mää ja valtaisa baobab Sansibarilla!

Haasteen kysymykset olivat siis:

1. Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?

2. Paras matkamuisto lapsuudestasi?

3. Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?

4. Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?

5. Mitä kieliä osaat puhua?

6. Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?

7. Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

8. Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?

9. Luetko matkaoppaita ennen matkaa?

10. Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

11. Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

In English: Telling my story as a traveler, through questions from a blog meme given to me. Sorry, this time in Finnish only!

Miradouro da Lagoa do Canário

Juuri kun pääsin sanomasta, ettei uusia postauksia hetkeen kuuluisi. Mutta näitä kuvia kun eksyin katselemaan, niin eihän niitä voinut olla postaamatta myös tänne blogiin. Miradouro da Lagoa do Canário on näköalapaikka Sete Cidadesin lähettyvillä. Pääsimme vierailemaan sielläkin vasta reissun viimeisenä aamuna, kun koko edellisen viikon vuorien yllä roikkuneet pilvet olivat väistyneet yöllisen sateen myötä. Aurinkoinen sää takasi näkyvyyden yläilmoista alas lukuisille pienille kraaterijärville, kuten Lagoa do Canáriolle, joiden takana Sete Cidadesin suuremmat kaksoisjärvet lepäävät.

canario1 canario6-horz
canario3 canario4
canario5 canario8-horz
canario7

canario9

Lagoa do Canário, jonka mukaan näköalapaikka on nimetty.

canario10
canario13canario11 canario14

Tuolla satumaisen kauniin maailman yllä kävellessä tuntui, kuin olisi ollut matkalla taivaaseen. Nytkin on hiukan sellainen fiilis, että olenko muka oikeasti ollut tuolla katsomassa noita vihreitä, sulan laavan muokkaamia kraatereita, tilkkutäkkipeltoja ja turkooseja järviä.

Olimme liikkeellä aamutuimaan, mutta olisimme toisaalta voineet olla vielä aikaisemminkin, sillä ensimmäiset muutkin näköalojen pällistelijät osuivat paikalle samaan aikaan kanssamme. Veikkaan, että tämäkin paikka on kauneimmillaan ja tyhjimmillään auringonnousun tai -laskun aikaan. Näköalapaikalle vie selkeä polku, jossa on yksi melko jyrkkä nousu ja lasku, mutta muuten se on helppokulkuinen. Näköalapaikan lähellä kulkee myös patikkapolkuja, joita täytyy ensi kerralla käydä tallailemassa. Nämä näköalat tarjoavat vastusta jopa Lagoa do Fogolle, joten niitäkään ei São Miguelilla vieraillessaan kannata missata, mikäli vain sää on suotuisa alas järville kiikarointiin!

In English: Miradouro da Lagoa do Canário offers vast views over the fairytale world of green craters, turquoise lakes and lighter green patches of pastures and farmland. It was so stunningly beautiful that I am now wondering if I really have visited that kind of a place. On the sky walk I felt like I was on my way to heaven! This place is best visited early in the morning before other people arrive. We had to wait days that the clouds were withdrawn and sunshine guaranteed visibility. Next time we will go and try some of the hiking trails close by.

Villi ja maaginen Lagoa do Fogo

Edellisessä Azoreista kertovassa postauksessa emme pilvipeitteen takia päässeet ihailemaan vuoriston sylissä kylpevän Lagoa do Fogon maisemia, ja sen jälkeen seurasimmekin vuoriston säätä ja muuttumattomana säilyvää pilvitilannetta silmä tarkkana päivittäin. Pienellä saarella se onnistui helposti, vain katseen horisonttiin kohottamalla. Lento takaisin mantereelle alkoi lähestyä uhkaavalla vauhdilla, ja vaikka näimme ja koimme noina päivinä paljon kauneutta ja ihmeellisyyttä, halusimme palavasti päästä katsomaan tuolle satumaiselle Tulijärvelle avautuvaa näkymää yläilmoista käsin.

Odotus palkittiin vihdoin reissun viimeisenä päivänä, jolloin rankkasateisen, autossa nukutun yön jälkeen aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Nyt olisi meidän hetkemme! Pienen kiertoajelun kautta suuntasimmekin siis kohti Fogo-tulivuorta, joka myös Água de Pau -tulivuorena tunnetaan, ja näköalapaikka Miradouro Serra da Barrosaa.

fogo1

fogo2

Näkymä etelärannikolle Vila Franca do Campon suuntaan.

fogo3-horz

Jo tienvarren parkkipaikalta aukeni huikaisevat maisemat tuolle 575 metrin korkeudessa siintävälle kraaterijärvelle. Jätimme vuokra-Peugeotimme parkkiin ja lähdimme kapuamaan soratietä ja lopulta polkua pitkin ylemmäksi. Paikkaa ei totisesti ollut suunniteltu näköalapaikaksi, sillä kaiteet ja muut loistivat poissaolollaan ja matkan varrella näkyi mm. ruosteista verkkoaitaa sekä ilmeisesti jokin säänmittauslaite. Emme kuitenkaan olleet yksin, vaan selkeän ilman houkuttelemana moni muukin oli paikalle kiivennyt. Ei siellä sentään tungosta onneksi ollut.

fogo5 fogo10 fogo6fogolove fogo8 fogo9

Kamera ja itselaukaisin lauloivat, mutta kyllä tuollaisten maagisten maisemien äärellä oleminen vetää myös hiljaiseksi ja saa jättämään kamerankin sivummalle. Olisin silti kovasti toivonut omistavani laajemman linssin, mutta 35-millisellä mentiin, se kun on ainokaiseni kameran mukana tulleen kittilinssin lisäksi. Aika mykistävän majesteetillinen tuo jylhien, mutta vihreiden rinteiden ja turkoosinsinisen järven liitto vaikeakulkuisessa laavasta syntyneessä vuoristossa, jonne ei ole ihmiskyliä rakennettu, pari tietä vain. Lagoa do Fogo on niin koskemattoman näköinen, ja toivottavasti sellaisena säilyykin.

Järvelle on mahdollista patikoida rannikolta merkittyä reittiä pitkin, ja sen me haluamme ehdottomasti tehdä ensi kerralla. Sään salliessa olisi ihanaa myös pystyttää teltta tuonne alas, hiekkarannalle, jolla tuolloinkin näkyi olevan muutama taukoa pitävä patikoija. Laitontahan se on, joten en oikeastaan suosittele, vaikka poliiseja tuskin kiinnostaa leiriytymisestä sakottaa. Toinen juttu on tietenkin vessa, jota jokaisen on pakko käyttää. Tuolla tuskin mitään huussia on, ja olisi kyllä melko vastuutonta tehdä tarpeitaan tuollaiseen paikkaan. No, rannalla ei ainakaan vielä yövy paljoa porukkaa, joten ongelma siitä tulee vasta jos ihmismäärä kasvaa tai niitä tarpeita tehdään veteen. Myös mahdollisesti paikalle löytävät muut ihmiset, jotka eivät osaa käyttäytyä vastuullisesti vaan roskaavat ympäriinsä ja saastuttavat järvivettä aurinkorasvoillaan sun muilla tököteillä (ja kyllä, käytän itsekin aurinkorasvaa, mutta se on luonnonkosmetiikkaa – ja toimii), voi koitua ongelmaksi. Vitsi, kun joku palkkaisi minut Portugaliin luontokohteiden ympäristövaikutusten kehittäjäksi!

fogo14

fogo7-horz

Otin kuvan pariskunnasta, jonka kamerasta oli loppunut akku. Lupasin lähettää kuvan heille, mutta tietysti hukkasimme yhteystietolapun. Tyypit löytyivät kuitenkin someverkostojen ihmeellisellä avulla facebookista!

fogo13 fogo11 fogo15   fogo18 fogo16

Olimme ilmeisesti paikalla kreivin aikaan, sillä takaisin autolle kävellessä alkoi maisema taas näyttää tältä:

fogo17

Sieltä se maisemat piilottava pilvipeite taas hiipii!

Lagoa do Fogo oli aivan mielettömän upea paikka, ja olen ikionnellinen että saatiin nähdä se. Meillä oli hieman kiire palauttamaan autoa Ponta Delgadaan ja lentokenttäbussikin lähti jo muutaman tunnin kuluttua, joten tutustuminen tuohon kraaterjärveen jäi lyhyeksi. Ensi kerralla sitten lisää! Täytyy sanoa, että tämä oli mielestäni São Miguelin kraaterijärvistä kaikkein kaunein ja villein, enkä taida olla ainoa. Nuo kaksi luultavasti korreloivat keskenään.

In English: Lagoa do Fogo is a crater lake in Azores, and one of the things we really wanted to see there. The weather on the mountains had been cloudy for days on an end (like you could read from my last post from Azores), but finally, on the last day of our trip, we woke up with sunshine and clear skies after the night spent in a car in heavy rain. We drove to the Miradouro Serra da Barrosa, and the views were amazing already from the parking lot. We climbed higher by foot and let the views take our breath away. The gorgeous and pristine lake was shining below us, and it was so untouched and wild. I hope it will stay like that, despite my own controversial hopes for camping beside it one day. What a magical place!

Furnasin kaksi calderaa

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi uida kiehuvassa järvessä? En minäkään ennen kuin näin Lagoa das Furnasin, joka on osaltaan vallannut toisen Furnasin calderoista, 100 000 vuotta toimineen tulivuoren kraaterin. 359 metrin korkeudessa liplattava kraaterijärvi kiehuu Äiti Maan vulkaanisesta voimasta, ja myös calderan kuivat alueet sauhuavat rikinkatkuista vesihöyryä. Järveen en mennyt uimaan, vaikka bikinitkin repusta olisivat löytyneet, sillä odotin innoissani sitä kuumassa lähteessä pulikoimista, mutta sorsien iloinen polskiminen rantavedessä vakuutti minut veden uimakelpoisuudesta, vaikka vastarannalla järvivesi kiehuikin – tai ainakin pohjasta purkautui kaasua varsin kiehuvalla voimalla. Jos kantti kestää, voi rannasta vuokrata polkuveneen ja lähteä uhmaamaan järven kuplivaa ulappaa.

lagoa10lagoa8 lagoa9    lagoa11lagoa16

lagoa13

Kuplivaa rantavettä.

lagoa14 lagoa12-horzlagoa15

Järven rannalta löytyy aidattu alue, jonka fumaroleista nousee massiivisia höyrypatsaita vasten taustalla kohoavan Poça da Dona Beijan metsäistä näköalapaikkaa. Suunnitelmissa oli ensin kavuta sinne tai vähintään kävellä järven ympäri, mutta valoisa aika alkoi olla kortilla ja päätimme, että maisemat ovat alhaaltakin käsin ihan tarpeeksi hyvät. Calderan maa hohkaa tulikuumana ja suonsilmää muistuttavissa muta-altaissa sula maa-aines kuplii kuin mikäkin soppapata ja välillä melkeinpä räjähtelee. Toisista kuopistaa taas löytyy kuumia lähteitä, joissa näkee lähes pelottavalla vauhdilla kiehuvaa vettä. Kananmunanhajuinen rikinkatku käy välillä todella voimakkaaksi, ja nenästä tekee mieli pidellä kiinni.

lagoa18 lagoa17

lagoa19-horz

Hiekkakakut kätkevät sisäänsä cozido-patoja, joissa valmistuu perinteikäs illallinen.

lagoa20

Kiehuvan kuuma lähde.

lagoa22  lagoa25

Lagoa das Furnas on paikka, jossa voi samanaikaisesti kokea rauhoittavaa seesteisyyttä kuvankauniiden järvimaisemien äärellä, sekä pelonsekaista kunnioitusta herättäviä luonnonvoimien manifestaatioita – ja vieläpä useita erilaisia, monilla aisteilla. Azorilaiseen tapaan alueella on myös hyvät piknik-varustelut – São Miguelin saarelta löytyy varmasti kymmeniä grillaus- ja piknikalueita, jotka sijaitsevat usein näköala- tai muuten vain kauniilla paikoilla, ja joilta usein löytyy myös lähde ja vessat.

Furnasin perinteistä cozidoa voi pientä maksua vastaan valmistaa järvenrannan kuuman maan sisässä hauduttaen, ja paikalla olikin muutama perhekunta odottelemassa illallispadan tuntikausia kestävää valmistumista. Ruoka on ilmeisesti jokin karjalanpaistia muistuttava sekoitus lihaa, perunaa ja kasviksia. Vegecozidoa en onnistunut bongaamaan, joten se makuelämys jäi valitettavasti tällä kertaa väliin. Vaikka ei cozidoa kokkaisikaan, järvellä käymisestä täytyy maksaa pääsymaksu – huimat 50 senttiä per sierainpari.

lagoa24

Maakuoppa, jossa cozido valmistetaan.

lagoa26 lagoa27 lagoa29lagoa28

Yritin hankkia itselleni kissakaveria, mutta katti ei ollut aivan samaa mieltä – paijausyritykseeni vastattiin litsarimaisella huitaisulla vasemmanpuoleisen karvakasan toimesta. Kissat lienevät elelevän osittain pikniköijien ruuantähteillä.

Kävimme Lagoa das Furnasin rannalla myös toistamiseen palatessamme saaren itäpäähän reissun toiseksi viimeisenä päivänä auton kanssa. Silloin sää oli sateinen ja tunnelma järvellä aivan erilainen – enemmän utuisen mysteerinen, mutta valo ei siivilöitynyt calderan reunojen yli yhtä kauniisti kuin aurinkoisella ilmalla. Järvelle kannattaa siis suunnata säästä riippumatta.

lagoa1 lagoa2 lagoa3-horz

Samana päivänä katsastimme vielä pikaisesti Furnasin keskustassa sijaitsevan toisen calderan, joka piti sisällään suurempia altaita ja kuumia lähteitä kuin järvellä sijaitseva sisaruksensa. Satoi rankasti, ilma oli lämpimänkostea ja aktiivisen alueen ympäristö tulvillaan vesihöyryä. Aivan kuin olisi ollut ulkoilmakylpyhuoneessa, jossa joku on juoksuttanut kuumaa vettä tuntikaupalla. Aikamoinen kokemus! Ja tuon naapuruston ihmisille elämä kylpyhuoneessa on hullua kyllä aivan arkipäivää. Juuri läheisen tiheän asutuksen takia erittäin aktiivista maanalaista tulivuorta pidetäänkin yhtenä Azorien vaarallisimmista. Viimeisen 5000 vuoden aikana tulivuori on purkautunut kymmenen kertaa.

lagoa4  lagoa7lagoa6

In English: The two calderas of Furnas are different, but both absolutely fascinating. We first visited the caldera of Lagoa das Furnas, which is partially covered with a scenic lake. There is a fenced area where the fumaroles are continuously spitting steam, hot springs are boiling and mud pools are bubbling with molten clay. The traditional dish cozido is cooked by burying the pot in this hot soil. Unfortunately it contains meat, so us vegetarians had to skip the probably delicious experience. The lake is a controversial place, where one can feel peaceful serenity in a picturesque lake scenery, and at the same time be overwhelmed by the almost scary powers of the Earth.

On the second last day of our trip, we returned to Furnas. We were lucky to see the lake also in a more mystical atmosphere of a rainy day, and to check out the other caldera as well. It is situated in the village center and being there felt like stepping into a giant bathroom where someone had been pouring hot water all day long. The geysers and fumaroles are greater than at the lake, and because so many houses are built on the very active volcano, it is considered as one of the most dangerous volcanoes on Azores.

Sumuinen Serra da Estrela

Viimeiset kuvat Serra da Estrelan reissulta, joka ei varmasti jäänyt viimeiseksi! Sistema Centraliin kuuluva graniittivuoristo hurmasi karuudellaan ja sumuisuudellaan, mutta seuraavalla kerralla haluaisin palata trekkailemaan vuorille aurinkoisessa kesäsäässä.

sumu1 sumu2 sumu3 sumu4 sumu513 sumu7 sumu6sumu8

Paitsi veistoksellisia kivimuodostelmia, solisevia puroja ja pikku vesiputouksia, vuoristosta löytyi myös leirintäalue, joka talvisaikaan näytti toimivan toppavaatteisiin sonnustautuneiden perheiden piknik-puistona. Mekin syötiin voileivät ja banaanit puiston pöydän ääressä, ennen kuin kavuttiin pienen kallion päälle. Tuuli niin, että korvissa humisi, mutta edessä nouseva vuorenseinämä oli niin kutsuva, että sitä piti jäädä toviksi tuijottelemaan.

sumu9 sumu10

sumu11

Uskolliset vuoristokumppanini – Haglöfsin Ridge Mid GT vaelluskengät. Kevyet mutta tukevat! Ainoa miinus tulee Asicsin jäällä liukkaista pohjista, mutta onneksi nastalisukkeet on keksitty.

sumu12 sumu14 sumu15 sumu16  sumu18 sumu17sumu19

Näköalapaikalta oli mielettömät maisemat alas laaksoon, jossa joku onneks asui kivitalossaan. Entisen kylän lähes kaikki muut talot näyttivät nykyisin olevan raunioita, ja vuorenrinteillä kiemurtelevat kiviaidat muisto vain. Tai tiedä vaikka ne kesäisin estäisivätkin jonkun vuohia karkailemasta liian kauaksi!

sumu20

Oli aika sanoa Serra da Estrelalle näkemiin – ja toivottavasti jo pian!

In English: The granite mountain range Serra da Estrela charmed with its wild and foggy ruggedness, but the next time I’d like to go trekking there in the sunshine of summer. Like many families visiting the place, we also had a picnic in the camping park, even though the wind was almost blowing my hair off my head. The shapes of mountain rocks and the views into a beautiful valley that once hosted a whole village were among my favorites. See you again – hopefully soon!

A dam in the air

Serra da Estrelan roadtripillä tehtiin vuoriston huipulla käynnin jälkeen pysähdys mahtavan kokoisella padolla. Se oli muodostanut vuorelle tekojärven. Haluaisin palata tuonne takaisin kesällä, kun järven pinta välkehtisi sinisenä taivaan sävyjä toistaen ja kallioilta voisi pulahtaa uimaan. Mietin, asuuko joku yksinäistä taloa järven toisella rannalla. Paikassa oli jotain samaa kuin Saaristomeren luodoille rakennetuissa torpissa, joissa joku luotsi tai kalastaja on ennen viettänyt erakkoelämää.

top1
pato1 pato2 pato3 pato4 pato5

pato6

Retkiseurana oli kolme portugalilaista gangsteria.

pato7 pato8

pato9

Pilvet repesivät hetkeksi ja aurinko pääsi näyttäytymään.

pato10 pato11 pato12 pato13

Patostopin jälkeen lasketeltiin autolla vuorelta alas ja palattiin majapaikkaan laittamaan ruokaa. Kaikki olivat niin väsyneitä, että kömmittiin aikaisin takan edestä paksujen vällyjen alle nukkumaan. Seuraavana aamuna oltiin vielä siinä uskossa, että menisimme patikoimaan vuorelle. Huomasimme kuitenkin nopeasti, ettei siinä olisi mitään järkeä, kun näkymät olivat tällaiset:

pato16 pato17 pato18  pato1415pato20 pato19pato21

Sumua ja jäätävää tuulta riitti siis vaikka muille jakaa! Tavallaan se toi oman lisänsä jylhään vuoristoon tehden siitä entistäkin karumman ja vaikuttavamman. Tuli mieleen viimevuotinen reissu Sanabria-vuorille, kun Espanjan huhtikuu päätti järjestää mukavan yllätyksen lumituiskun muodossa. Vuoret ovat varsin arvaamattomia sään suhteen. Meillä ei ollut mukana karttaa tai kompassia, saati tietoa polkujen lumitilanteesta, joten päätettiin jättää pitkät patikoinnit seuraavaan kertaan ja parempaan säähän. Kiertelimme vuoristossa autolla, pysähdellen monille näköalapaikoille. Yläilmoissa ei maisemista juuri voinut nauttia kiitos sankan sumun ja alhaalla roikkuvien pilvien, joten palasimme suosiolla alemmille korkeuksille. Hauskan lenkuratien päätepisteeseen oli pysäköity autoja ja turistibusseja, ja siellä kävi melkoinen kuhina, joten päättelimme siellä olevan jotain kiinnostavaa. Mutta siitä kerron myöhemmin. Ja se on sitten viimeinen postaus tältä vuoristoretkeltä.

pato22pato2324 pato25 pato26

In English: We were supposed to go hiking in Serra da Estrela, but the foggy, windy and icy weather made us change the plans, and we were just driving around the mountains, visiting vantage points with cloudy views. We also made a pit stop at a huge dam that had formed a lake in the mountains. The weather made me remember the trip to Sanabria mountains in Spain last year, when we got surprised by a snow storm in April. The weather up in the mountains can be quite erratic, but it just adds more wild charm to them.

Portugalin katolla

Mulla on sellainen pieni unelma ja tavoite kiivetä mahdollisimman monen maan korkeimmalle huipulle. Tällä hetkellä listallani komeilee vasta kolme maata: Portugali, Tsekki ja Puola. Tälle postaukselle oli ihan pakko antaa samanlainen otsikko kuin Tsekin ja Puolan korkeimpien vuorten valloituksesta kertoville postauksille. Jospa seuraavana listalle pääsisi vaikka Suomen (tai Viron, haha) korkein huippu?

Rysyn ja Sněžkan huipuille kiivettiin jalan, mutta tällä kertaa matka taittui laiskanmukavasti autolla. Huipulle pääsy ei tietenkään tuntunut yhtä mahtavalta kuin jos sinne olisi ihan omin avuin kavunnut, mutta rintakehä oli siltikin melkoisen täynnä elämänriemua. Vuorissa vaan on sitä jotain. Selittämätöntä, ikuista ja kutsuvaa.

top2 top3 top4 top5 top6 top7 top8 top9

Ylhäällä Torressa oltiin 1993 metrissä. Siellä oli aikamoinen ruuhka, sillä portugalilaisten talvilomakausi taisi olla kuumimmillaan. Perheet olivat suunnanneet laskettelemaan tai muuten vain hengittelemään kirpeää vuori-ilmaa. Pilvet lipuivat maantasalla huipun lävitse, tai pikemminkin kiisivät, sen verran navakasti tuuli. Maisemia oli mahdollista katsella vain yhteen suuntaan, mutta sitäkin hienompaa. Maailman vuoristoisia seutuja yhdistää se piirre, että vuorilla taivas on aina hurjan paljon sinisempi kuin merenkorkeudelta katsellessa. Maankamaran pölyt ja saasteet eivät samenna ilmaa, vaan taivaankansi loistaa kirkkaana. Ainakin, jos edessä ei ole pilviä.

top11 top10top12 top13 top14 top1516top17

Serra da Estrelan huipulla on jopa ostoskeskus, joka tuo mieleen Mustamäen torin. Tuotteet olivat lähinnä alueelle tyypillisiä ruokia: lampaan- ja vuohenmaitojuustoja, lihaa, nahkatuotteita ja hunajaa sekä turistikrääsää ja talvivaatteita niille, joille kylmä ilma tulee yllätyksenä. Itse en raaskinut ostaa mitään.

top18 top19 top20 top21

Voi että noita jylhiä lumimaisemia! Onko siellä muita innokkaita vuorenvalloittajia?

In English: I have a small dream and aim to conquer as many highest places of different countries as possible. Right now there are only three countries on my list: Portugal, Czech republic and Poland. The top of Serra da Estrela, Torre, is at 1993 meters. We went there by car through thick clouds flowing through the mountain. The top was crowded with locals enjoying snow. Freezing winds were blowing at the top but the scenery was rugged and beautiful and the skies bright blue, more blue than on sea level, like in all mountainous regions of the world. Are there more mountain enthusiasts on that side of the screen?