Honeymoon Brasiliassa

Tämä meidän naimisiinmeno tuntuu olevan sellainen prosessi, joka vaan venyy ja paukkuu niin kuin kengänpohjaan liiskautunut purukumi. (Olipas kaunis vertauskuva.) Mitäpä sitä kaikkea hoitamaan nätisti parin päivän aikana pois päiväjärjestyksestä, kun asiaankuuluvia prosessin osasia voi ripotella vuosien aikajanallekin? Näin toisen hääpäivän hujakoilla onkin siis oiva aika keksiä häälahjaksi saadulle honeymoon-rahastolle käyttöä, ja toteuttaa vihdoinkin meidän kauan odotettu (mutta vasta hiljattain suunniteltu ja lukkoonlyöty) häämatkamme!

Ja koska minä nyt olen jo valmiiksi täällä Etelä-Ameriikan mantereella, niin päätimme yksissä tuumin, että kohde meidän honeymoonille tulisi olemaan mikäpä muukaan kuin – rumpujen pärinää – Brasilia! Tänään onkin tullut jo kaksi rakkaudentäyteistä vuotta kuluneeksi siitä, kun sanoimme toisillemme tahdon Turun maistraatissa, joten eiköhän nyt ala olla jo korkea aika. Kauniissa Kustavissa upeiden ihmisten ympäröiminä vietetyistä ihanista hääjuhlistakin on vierähtänyt yli vuoden päivät. Olemmehan me olleet yhdessä reissussa niin Portugalissa kuin Sambiassakin, mutta häämatka on kuitenkin niin spesiaali juttu, että kyllä sen täytyi olla jotain muuta kuin työntäyteistä afrikkalaista arkea tai sulhasen kotimaassa oleilua.

16 12 (1)
18 16 (1)

Minne me sitten suuntaamme?

Treffit Rio de Janeirossa

Meillä on viikon päästä treffit Rio de Janeirossa varhain maanantaiaamuna (miten romanttinen ajankohta), minne Zé saapuu Suomesta ja minä täältä Curitibasta. Sieltä otamme heti hatkat ja painumme neljäksi-viideksi päiväksi rentoihin saaritunnelmiin Ilha Granden turkoosivetisille rannoille snorklailemaan ja viidakon peittämille kukkuloille samoilemaan. Asumme ensimmäiset pari yötä rantamökissä ja jälkimmäiset kolme yötä kukkulan laella olevassa upeassa bungalowissa, jossa ei ole seiniä! Saamme siis nukkua kirjaimellisesti sademetsän syleilyssä.

20
12 (2)
34
5
33

32

Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Roadtrip Bahiassa

Ilha Grandelta matkaamme takaisin Rioon, mutta emme jää tälläkään kertaa ihastelemaan Cidade Maravilhosaa, vaan lennämme Salvadorin kaupunkiin Bahian osavaltiossa. Kiertelemme väreissä kylpevää historiallista keskustaa puolen päivän verran, kunnes hyppäämme vuokra-autoomme ja lähdemme viideksi päiväksi roadtripille. Ajamme ensin länteen katsastamaan Chapada Diamantinan kansallispuiston, jossa ajattelimme viettää kolme kokonaista päivää kirkkaansinisten sadevedellä täyttyneiden luolien, vesiputousten ja vuorten keskellä.

42 7
37 10
45 kyyk1
51

Paratiisirantoja ja faveloita

Viimeiseksi roadtrip-päiväksi huristelemme takaisin rannikolle ja otamme veneen Ilha de Boipeban paratiisisaarelle, jonka valkohiekkaisilla rannoilla saamme letkotella ja snorkkeloida parin metrin päässä Atlantista sijaitsevassa bungalowissa yöpyen – jos siis maltamme siirtyä palmujen alta riippumatosta mihinkään. Boipebalta takaisin Salvadoriin selvittyämme lennämme takaisin Rioon ja katsastamme kaupungin parhaat palat parin päivän aikana. Sitten joudumme taas hyvästelemään toisemme vielä kuukaudeksi, ja minulla on lentojenostokämmistäni johtuen yksi ekstrapäivä aikaa Riossa ennen paluuta Curitibaan. Onneksi mokasin sentään näin päin, eikä kyse ole yhdestä päivästä vähemmän! Ehkäpä lähden favelayhteisöä tukevalle kävelyretkelle Rocinhaan, tai kapuan jollekin kaupungin viidakkoisista kukkuloista.

Tällainen suunnitelma meillä on hanimuuniamme varten – miltäs kuulostaa? Vaikuttaako roadtrip Brasiliassa vähän turhankin jännittävältä idealta?

s24
4 s26
10 (2) s29
20 (1) s14

Tuli muuten mieleen, että kiitoskortteja emme ole saaneet vieläkään teetettyä emmekä siis myöskään postiin. Kehtaakohan niitä enää tässä vaiheessa lähettääkään? Sukulaisille nyt ainakin täytyy sellaiset vielä antaa, mutta niille kavereilla jotka tätä lukevat: jos olit juhlissa ja haluat ehdottomati kortin meiltä mattimyöhäisiltä, niin hihkaise – ehkä vuoden päästä voit sitten odottaa korttia postiluukustasi. Tai ehkä teetämme kiitoskortit vasta Portugalin-häiden jälkeen – sellaisetkin kun pitäisi vielä järjestää. Sulhasella vaan on niin kovat vaatimukset sille seremonialle, että säiden, ulkopuolisten ihmisten ja muiden speksien puolesta potentiaalisia kuukausia on vuodessa noin yksi, ja tänä vuonna se vietettiin Sambiassa. Mutta Brasilian kokoiset kiitokset kaikille ihanille häävieraille, jotka lahjoittivat osuutensa matkakassaan! Muuten oltaisiin saatu tyytyä johonkin huomattavasti vaatimattomampaan suunnitelmaan. Kiitos. ❤

s27 s23
22 (1) s13

Sukunimenmuutoshakemuksenikin (voihan suomen kieli) on sekin edelleen maistraatin käsiteltävänä.

Kaikki kuvat by ihana ja lahjakas Enya Honkanen.


In English: Today is our second wedding anniversary, and it’s finally time to head for our honeymoon! Yes, arranging all these details of getting married has indeed been quite a process. Already one year has passed since this wonderful wedding party we got to spend with our loved ones. But guess where we are heading for the honeymoon? To Brazil, of course! The decision was easy, since I’m already located in here. We will have a date in Rio de Janeiro, after which we will spend some days on Ilha Grande, living in a jungle bungalow with no walls. After that we will fly to historical Salvador and rent a car to do a roadtrip in Bahia. We will explore Chapada Diamantina national park for three days and snorkel on the paradise beaches of Ilha de Boipeba. After that we still have two days to see the best of Rio. How does it sound like?

We have been very slow with our marriage process, and there are still some things to do, such as thank you cards (not sure if we’ll have the guts to send them this late anymore), and another wedding ceremony in Portugal! Oh, and I am waiting to add one more last name for myself too. But we want to say a Brazil-sized thank you to all those people who made this trip possible for us by contributing to our honeymoon funds as a wedding gift! Thank you. ❤ 

All the photos by lovely and talented Enya Honkanen.

Mainokset

Tekemistä Turussa: kanoottiretki Aurajoella

Löysin Sambiassa viimekesäiset melontakuvamme pokkarikamerastani, ja totesin että vitsi mulla on ikävä Turkua! Ollut itseasiassa jo jonkin aikaa. Jyväskylään sen sijaan ei ole ikävä sitten yhtään (kumma juttu). Mun täytyy varmaan siis ottaa agendalle visiitti tuohon Suomen Pariisiin kunhan palaan Suomeen, vaikka marraskuu ei välttämättä ole kaikkein kaunein aika vierailla siellä(kään). On siellä kuitenkin ystäviä, joita kaipaan kovasti. Siihen asti saan tyytyä katselemaan näitä vuosi sitten otettuja kuvia meidän pieneltä melontaretkeltä Aurajoelta. Asuttiin joen lähellä, melkein Halistenkosken kanoottivuokrauspaikan vieressä, ja koko kesän oltiin ajateltu vuokraavamme kanootin ja menevämme melomaan. Tai siis, minähän ajattelin meneväni melomaan koko sen viisi vuotta, jonka Turussa asuin, mutta vasta kun poismuuttoon oli enää reilu viikko aikaa sain vihdoin aikaiseksi tuon pienen unelman toteuttaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai? Melontakaveriksi lähti tietysti eräs komea paidaton portugalilainen.

melomassa1 melomassa2
melomassa6
melomassa3melomassa5

Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo vuokraa kanootteja suhteellisen edullisesti. Me otettiin alle kaksikkokajakki kahdeksi tunniksi, mikä maksoi opiskelijahintaan 16 euroa (norm. 19 e). Melootteja löytyy niin inkkareita kuin yhden ja kahden hengen kajakkejakin, ja niitä voi vuokrata kesäaikaan 1.6.-31.8. tällä hintaa ja ilmeisesti muinakin aikoina, jos on valmis maksamaan enemmän. Kannattaa huomata, että pankkikortti ei käy vaan ihan oikeaa käteistä täytyy olla mukana. Täältä löytyy lisätietoa kiinnostuneille.

Melominen Aurajoella on todella helppoa, joten ihan aloittelijakin voi sinne huoletta suunnata. Vuokrauksen yhteydessä saa tarvittaessa opastuksenkin. Zé nyt on semmoinen Atlantin aalloissa marinoitu merimeloja että siitä tuolla kauniin ruskeassa Aurajoessa melominen oli varmaan lähes tylsää, mutta musta ainakin oli kiva päästä muistuttelemaan mieleeni, että mitenkäs sitä melaa nyt pitikään taas käsissä pitää. Olin nuorempana yhden kesän kesätöissä melontavälinevuokraajana Porissa, ja silloin tuli tietysti hyödynnettyä työsuhde-etua ja käytyä Kokemäenjoella melomassa useampaankin kertaan. On se kyllä kivaa touhua, etenkin aurinkoisena kesäpäivänä!

melomassa7
melomassa14melomassa9melomassa8melomassa10
melomassa11

Meloskeltiin rauhassa eteenpäin ja ihailtiin varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa metsineen, peltoineen ja joen ylle kurkottavine puineen. Ensimmäiset koivut alkoivat jo kellastua, mutta aurinko paistoi täydeltä terältä, viimeiset kukat jaksoivat vielä kukkia ja loppukesän päivä oli ihanan lämmin. On se Suomikin vaan niin kaunis!

Ei oltu katsottu mitään etappia etukäteen, vaan mentiin ihan fiilispohjalta katsoen että kuinka kauaksi nyt ehdittäisiinkään. Käännyimme takaisinpäin kun tunti lähdöstä oli kulunut, vuokrausajan puolivälissä. Ei tietenkään tajuttu, että paluumatkaan menisi myötävirrassa paljon vähemmän aikaa, ja olimmekin takaisin Halistenkoskella puoli tuntia etuajassa. Melottiin sitten ympyrää ja lilluskeltiin vaan joessa pelleillen, kun pitihän sitä nyt saada koko rahan edestä aikaa kulumaan! Niin ja syötiin eväät, joiden virkaa toimitti vanha kunnon ruissari.

melomassa12

Tämä silta on tullut tutuksi yöllisillä dyykkausretkillä pyöräilleissä.

melomassa15melomassa13

melomassa16

Turussakin on seeproja.

melomassa19 melomassa17

melomassa18

Lähtö- ja paluulaituri näyttää tältä.

melomassa4

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut hyvin tehdä pidemmänkin retken, koska hinnassa ei kuitenkaan ollut niin suurta eroa kun kanootin oli kerran päättänyt vuokrata. Emme tainneet kuitenkaan olla ihan hirveän rahoissamme tuolloin. No, ensi kerralla sitten, ehkä Turussa tai jossain muualla. Mutta vielä tuonne ehtii melomaan tänäkin vuonna, jos on huudeilla tai reissu Turkuun tulossa!


In English: I found some old kayaking photos from my point-and-shoot camera. In August last year we did a small paddling trip in Turku. I had been thinking about renting a canoe for all those five years I called Turku my hometown, but in the end there was just a little more than a week left when we finally marched to the rental office situated next to Halistenkoski and started paddling on the river. It was a warm and sunny late summer day, perfect for a leisurely paddle, and we sure enjoyed it. We hadn’t got too far when half of our two hours had already passed, and we  turned back only to notice we still had half an hour left when we reached the deck again. Next time we’ll rent the kayaks for the whole day! The canoeing on the Aurajoki river is very easy, so beginners can also go ahead without worries. The kayaks and canoes are being rented from 1.6. through 31.8. at Myllärintalo.

Kevätretki Turun Vaarniemeen

Nyt kun kadut ovat sulia ja eteläisessä Suomessa lumi taitaa olla jo muisto vain, alkaa reissujalka vipattaa ihan eri tavalla, ja talvipesästä kuoriudutaan päivä päivältä rohkeammin haistelemaan ympäröivää kevääseen heräävää maailmaa. Moni halajaa retkelle aurinkoon, tai kenties jopa kaupunkilomalle Suomen Turkuun. Mulla on ollut jo vuoden päivät takataskussa yksi postaamatta jäänyt loistovinkki, minne luonnonystävän kannattaa Turussa suunnata, ja se on Vaarniemen-Rauvolanlahden luontopolku, joka sijaitsee itseasiassa naapurikaupungissa Kaarinassa. Kävimme kävelemässä tuon samaisen polun viime keväänä kahdestikin, ja molemmilla kerroilla se oli aivan yhtä kaunis. Aloitimme kuitenkin hieman kauempaa, joten matkaa kertyi paljon enemmän kuin virallisen luontopolun 1,8 kilometriä.

vaar1 vaar4
vaar5vaar2
vaar7vaar6
vaar8 vaar9
vaar11 vaar10
vaar13

Retki tehtiin viime vuoden huhtikuun lopulla kera Zén, Fannin ja Teemun. Luonto oli kauneimmassa kevätloistossaan: sini- ja valkovuokot olivat vallanneet tammilehdon metsänpohjan, meri ja taivas loistivat kilpaa sinisinä, Rauvolan lintutornista katselimme kuinka Rauvolanlahden kultaiset ruovikot keinuivat tuulessa ja kuinka vaaleanvihreät pienenpienet lehdet kuoriutuivat esiin puiden silmuista. Saimme myös aivan totaalisen hepulin, mutta en enää muista mille nauroimme. Ihan pian tuo vaihe keväästä on täällä taas! Minulla on kylläkin vähän ikävä noita Turun upeita lehtometsiä ja meren rannalla asumista. Ei tuo Jyväsjärvi vain ole sama asia kuin meri, vaikka kaunis on sekin. No, eipä tuo Itämerikään ole sama asia kuin Atlantti.

vaar12-horz
vaar15 vaar14
vaar16 vaar17
vaar18 vaar20
vaar19-horz vaar23
vaar21 vaar22
vaar26 vaar27

Kuljimme ohi keskiajalta periytyneen ja suojellun Vaarniemen tilan herttaisen keltaisen talon, jossa on aikoinaan asunut arkkiteini (hullunkurinen nimitys, mutta tarkoittaa arkkidiakonia). Löysimme tammivanhuksen, jonka ontto runko oli oikea menninkäisenpesä. Me olisimme kaikki halunneet muuttaa sinne. Sisäkautta pääsi myös kiipeämään ulos parin metrin korkeudessa olevasta oksanreiästä. Sen jälkeen jatkoimme kohti metsäistä Vaarniemenkalliota ja kapusimme juurakkoista polkua sen huipulle.

vaar28 vaar25-horz
vaar29
vaar31vaar30 vaar32
vaar34
vaar35vaar33

Vaarniemenkallion huipulta löytyy näkötorni sekä Vaarniemen laavu huusseineen. Laavulla oli jo iloinen seurue paistelemassa makkaroita meidän saapuessa paikalle, joten painelimme ylös torniin. Sanomattakin on selvää, että sieltä aukesi varsin mukavat näkymät Turun (ja Kaarinan) ylle ja sen ympärystön metsäisille saarille kuten vastarannan Hirvensaloon. Vaarniemen luonnonsuojelualueen pohjoispuolelta löytyy myös Katariinanlaakson luonnonsuojelualue, joka on niin ikään yksi lempipaikkojani Turussa, joten täällä päin kaupunkia on tarjolla jopa kaksi kärpästä samalla iskulla.

VisitKaarina.fi-sivuilla kerrotaan Vaarniemestä seuraavaa:

Vaarniemen muodostaa länsi-itäsuuntainen, runsaan 20 metrin korkuinen kalliokohouma. Se sisältää emäksistä amfiboliittia, jonka vaikutus näkyy lehtomaisena kasvillisuutena. Valtapuuaseman omaavan kuusen seassa kasvaa kauttaaltaan tammea ja etelärinteellä on puistomaista tammikkoa. Vaarniemi onkin Kaarinan suurin tammilehto ja se on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi lehdoksi valtakunnallisessa lehtojensuojeluohjelmassa. Elinympäristöt ovat vaihtelevia ja jalopuulehdon lisäksi löytyy paahteista ketoa, kalliota, kangasmetsää ja merenrantaruovikkoa.

 

vaar37
vaar40 vaar42
vaar38 vaar43
vaar39 vaar41
vaar44

vaar45

Löytöretkeilijät sammalkattoisen autiotalon ikkunasta kurkkimassa.

vaar46

Vaarniemi hurmaa kulkijan nimenomaan monipuolisuudellaan. Parin tunnin kävelylenkin aikana ehtii nähdä todella monenmoista luontoa niitystä ruovikkoon, karusta kelopuukalliosta rehevään lehtoon ja merenrannasta kuusikkoon. Itse rakastan kuitenkin eniten juuri noita tammilehtoja, varsinkin kun ne on yhdistyneinä korkeuseroihin ja merenrantaan! Paikalle pääsee esimerkiksi Turun Kauppatorilta paikallisbusseilla numero 7 ja 221. Me taisimme jättää auton parkkiin johonkin Varsinais-Suomenkadun varrelle ja lähteä siitä kävelemään.

Mikä on sinun lempipaikkasi Turussa tai omassa kotikaupungissasi?


In English: Vaarniemi is a tranquil place to have a small hike in Turku (or actually in the neighboring Kaarina), if you are planning to visit  the city. Vaarniemi nature reserve and its 1,8 km nature trail are best enjoyed in good company and the spring sun. We went there twice last year, and these photos are from the end of April 2015. Spring flowers such as liverworts and wood anemones and common hepaticas were blossoming under the majestic oaks, trees were opening their tiny light green leaves and reeds were swaying golden in the wind. We found a troll’s nest in a hollow old oak and climbed up to the observation tower, from where a vast view over Turku, Kaarina and the islands. There is also a shelter where you can make a fire, and a composting toilet. The nature in Vaarniemi is very diverse, and especially the oak groves are absolutely beautiful. You can catch the buses 7 and 221 to Vaarniemi from the city center, or park your car nearby.

Tarinani matkailijana

Olinpa ehtinyt jo kokonaan unohtaa Travel Adventures Without End -blogista kauan sitten napsahtaneen haasteen. Se muistui mieleeni vasta, kun muissakin blogeissa alettiin vastailla Anniinan keksimiin hyviin kysymyksiin, jotka kertovat pitkälti niihin vastaavan reissaajan tarinan. Pitihän tässä itsekin vihdoin ja viimein ryhtyä tuumasta toimeen! Otsikosta kiitos kuulunee Globe Called Home -blogille.

tarina2

1. Matkustin ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle äitini vatsassa, kun vanhempani lähtivät häämatkalleen Madeiralle. Hieman ironisesti päädyin siis Portugaliin jo ennen kuin olin edes syntynyt. Myöhemminhän olen itse mennyt naimisiin portugalilaisen mieheni kanssa ja suunnittelen muuttavani sinne tulevaisuudessa. Oikean ulkomaanmatkan tein luultavasti laivalla Vaasasta Ruotsin Uumajaan. Se oli lapsuuden jokakesäinen perinne, ja muistankin hämärästi auringonpaisteen, uuden äidin ompeleman mekon ja olkihatun sen ruotsinlaivan kannella.

tarina1

2. Paras matkamuisto lapsuudestani on ehkä matka Lappiin eräänä kesänä perheen ja isovanhempien kanssa, olisiko silloin eletty vuotta 1999. Sallassa syötin kesyille oraville rinkelinmuruja mökin kuistilla, vaelsin Pienen Karhunkierroksen, ylitin pelottavia riippusiltoja, pidin Joulupukkia kädestä Rovaniemellä, sekä kävin tietysti Sallan Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baarissa jätskillä. Kaipa tämä härmäläinen luonto jo silloin hurmasi pienen maailmanmatkaajan. Myös kaksi vuotta Tallinnassa jättivät jälkeensä paljon muistoja – niin kultareunaisia kuin neuvostoliitonvärisiäkin.

tarina3-horz

Expatteina uudessa kotikaupungissa Tallinnassa ja Lapissa veljen kanssa.

3. On todella vaikeaa yrittää valita yhtä mieleenpainuvinta matkakokemusta kaikkien niiden upeiden hetkien joukosta, joita on maailmalla kokenut. Mutta ehkä se on matka Tatra-vuorille. Ollessani Tsekissä vaihdossa aloin viettää paljon aikaa erään hassun portugalilaispojan kanssa. Tietokoneeni taustakuvana komeili eräs Puolan ja Slovakian rajalla sijaitseva vuoristo, ja Zé kysyi, mistä kuva on ja sanoi haluavansa mennä sinne. Lähdimme melkein siltä istumalta ostamaan junalippuja Štrbské Plesoon. Reilun viikon kuluttua heräsin junan makuuvaunusta auringonnousuun jossain Slovakiassa. Valloitimme Rysy-huipun, samoilimme kirkasvetisillä vuoristojärvillä ja nukuimme viimeisen yön lokakuisessa vuoristometsässä ilman telttaa, pelkkä lainattu makuupussi ja pyyhe selän alla. Pystytimme leirin pimeässä, sillä metsässä ei tietenkään ollut luvallista yöpyä. Luonnottoman hiljaisessa siimeksessä eivät linnut laulaneet aamullakaan, vain yksinäinen orava rapisteli puussa. Kuulimme vasta jälkikäteen, että nuo metsät kuhisevat karhuja ja alueen vuokramökit on ympäröity sähköaidoin…

tarina7
tarina8

4. Kohde, jossa olen käynyt ja jonne haluaisin palata on ensinnäkin Azorit. Tajunnanräjäyttävä luonto, kylätunnelma, vuoret, kraaterijärvet, vihreys, kieli&kulttuuri ja reissaamisen helppous houkuttelevat. Haluaisin myös koluamaan lisää Kreikkaa ja Kanariansaarien luontoa. Costa Rican sademetsiin ja Meksikoon haluaisin niihinkin uudelleen.

tarina9

Auringonnousun aikaan lähdössä peltotöihin Mastatalissa, Costa Ricassa.

tarina10

Tapachula, Meksiko.

5. Kaikista maailman kielistä puhun sujuvasti vain suomea ja englantia. Melko hyvin osaan puhua myös ruotsia, portugalia, espanjaa ja viroa, ja alkeet olen opiskellut ranskasta ja tsekistä. Oikeastaan kaikkia näitä kieliä paitsi tsekkiä ymmärrän hyvin etenkin luettuna, mutta puhuminen tökkii. Toisaalta, suomeksikin kirjoitan mieluummin kuin puhun. Silloin on kai enemmän aikaa miettiä, mitä sanoa. Mutta mikäli petraisin ranskan kanssa ja opettelisin vähän saksaa, olisivat kaikki mantereet paitsi Aasia aika hyvin reissukielten puolesta hallussa! Siis niin, että pärjää ja pystyy keskustelemaan ihmisten kanssa.

tarina12

6. Vuonna 2015 matkustin kolmesti Portugaliin, tein töitä Afrikassa, lähiseutumatkailin, Suomiretkeilin, kävin pikalomalla Tallinnassa, kävin ensimmäistä kertaa Norjassa enkä taaskaan juhlinut uuttavuotta Suomessa. Vuosi 2014 vaihtui seuraavaan Sansibarilla, rantabileissä hiekkaa varpaiden väleissä tanssiessa. Kotiin monitorointimatkalta palasin tammikuun puolivälissä. Helmikuussa kävimme Portugalissa, muistaakseni vain puolentoista viikon verran. Siellä oli sambakarnevaalit ja kevät jo vauhdissa. Kävimme roadtrippailemassa Serra da Estrelalla. Kesäkuussa vierailin Helsingissä ja Tallinnassa. Heinäkuussa lähdimme uudelleen Portugaliin, mutta tällä kertaa vietimme myös viikon Azoreilla. Elokuussa kävimme Pohjanmaalla. Kuun lopussa tuli muutto Jyväskylään ja retket uusiin kotikulmiin tutustumiseksi. Joulukuun alussa liftasin ja työskentelin kaksi viikkoa Ruotsissa ja Norjassa. Joulun jälkeen lähdimme jälleen Portugaliin, ja vuosi vaihtui Sesimbran rantakadulla.

47ca8-nungwi11

Nungwi, Sansibar,  Tansania.

top19

Torre, Serra da Estrela, Portugali.

7. Tämän vuoden matkasuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Portugalista palattuamme olemme miettineet, koska mahdamme sinne seuraavan kerran oikein ehtiäkään. Vietämme Zén kanssa kesän Sambian pääkaupungissa Lusakassa, minä gradututkimusta ja Zé työharjoittelua tehden. Aion tutkia lääkeainejäämiä ympäristössä, etenkin kaivovesissä (kaupungissa, jossa joka viides aikuinen on HIV-positiivinen), ja osallistua projektiin jossa lannoitetaan tomaatteja virtsalla. Jännittävää! Saan kunnian myös käsitellä vesinäytteet lähetettäväksi Suomeen, ja olen aina kokenut olevani surkea labrassa. Nyt olisi sitten korkea aika lakata olemasta. Hommien jälkeen toivoisin pääseväni lomailemaan Victorian putouksille, safarille, Mosambikiin ja ehkäpä Madagaskarille. Sain lisäksi juuri tietää, että minut olisi hyväksytty myös Cimo-harjoitteluun Brasiliaan, jonne hain syyskuussa kun kesän suunnitelmat olivat vielä auki. Nyt sitten jännitetään, sopiiko harjoittelupaikalle töiden aloittaminen vasta alkusyksystä. Ymmärrän kyllä jos ei sovikaan, mutta vitsi, olisihan se nyt siistiä lähteä Brasiliaan!

Sunset at the Victoria Falls

Victoria Falls, Sambia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Mario Micklisch.

Curitiba skyline

Curitiba, Brasilia. Kuva Flickr-kuvapalvelusta käyttäjältä Paul H.

8. Kamalin käymäni paikka on varmasti Intian Ooty, jonka ankeudelle ei ole vielä mikään vetänyt vertoja. Intiassa oli keväällä ihanan lämmin ja aurinkoinen sää juuri ennen monsuunin alkamista. Ylhäällä vuoristossa oli kuitenkin kylmää ja harmaata, vaikka paikkaa kuvaillaan viileän vihreäksi ”summer get-away” -paratiisiksi. Lisäksi kaikki majapaikat tuntuivat olevan joko täynnä tai liian kalliita, joten jouduimme majoittumaan hirvittävän likaiseen majataloon. Intiassa olisi luullut jo tottuneensa ties mihin torakkaluoliin, mutta kyseinen paikka oli saastaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. En tiedä pitikö turismin olla tuolla vilkastakin, mutta ei se siltä juuri vaikuttanut, joten en tiedä miksi sitä niin mainostettiin. Väsytti, ketutti ja kerjäläislapset tulivat bussin sisälle repimään hihasta. Taisimme nukkua muutaman tunnin ja lähteä pois saman tien.

tarina14-horz

Ikkuna ehkä kertoo jotain Ootyn ankeudesta.

tarina15

Toisaalta sateisen San Salvadorin ahdistava tunnelma, luodinreikäiset talot ja hätääntyneet alkoholilla stressiään lievittävät ihmiset eivät saaneet minua varsinaisesti pitämään siitäkään kaupungista. Pysähdyimme bussimatkalla Meksikosta Costa Ricaan yöpymään El Salvadorin pääkaupungissa, joka komeilee maailman vaarallisimpien kaupunkien kärkipäässä. Ystävällinen mutta ympärilleen pälyilevä nainen johdatti meidät pimeällä kadulla pieneen kioskiravintolaan, pulperioiksi niitä taidettiin sielläpäin maailmaa kutsua, ja kertoi kuinka kaupungissa käydään oikeastaan yhä sisällissotaa. Silloisella matkaseuralaisellani oli päällä Zapata-paita, mutta onneksi sateesta kioskiin sisään astuneet poliisit eivät sitä huomanneet. Hotellille palatessamme konekivääri kainalossa ovella seisova vartija tosin kauhistui puolikuoliaaksi tapauksesta, ja henkäisi suu ammollaan: ”Zapata!?”

Mutta niin, jos varsinainen matkakohde pitäisi nimetä, olisi Ooty kenties oikeampi valinta.

tarina11

Matkalla San Salvadoriin.

9. Riippuu aivan matkasta, luenko matkaoppaita ennen matkaa vaiko enkö, mutta useammin varmaankin luen kuin en lue. Sambiaa +lukkoonlyömättömiä bonusmaita varten ajattelin oikein ostaa matkaoppaan, suurimpana syynä majoituksen löytäminen reissun päällä, jos nettiä ei ole saatavilla. Lonely Planetit on osoittautuneet tässä suhteessa käteviksi mm. Väli-Amerikassa ja Intiassa. Oppaista on myös mukava lukea paikanpäällä alueen historiasta, johon en etukäteen yleensä niin paljon ehdi ja jaksa tutustua, ja voihan niistä saada myös vinkkejä siitä, missä paikoissa käydä. Etenkin nykyään, kun tietää jo aika hyvin, millaisista paikoista itse tykkää ja mitä mieluummin välttelee. Mutta jos mulla matkaopas on, niin enemmän ehkä luen sitä reissun aikana.

tarina16

Keskittyneenä Lonely Planetia selailemassa Intian Hampissa vuonna 2011.

10. Nostan hattua etenkin yksin reissaaville leideille. Yksi ystäväni polkee parhaillaan pyörällä Kaakkois-Aasiasta Silkkitietä pitkin Suomeen, mikä on yksi siisteimmistä ja pelottavimmistä jutuista mitä tiedän (myötätuulta sinne Lotta)! Itse en oikeastaan ole reissannut yksin, vain matkustanut muutaman kerran lentokoneella yksin ja lähtenyt vaihtoon Tsekkiin yksin, mutta siellä nyt sain melkeinpä heti kavereita ja löysinpä myös elämäni rakkauden. Voisin kyllä hyvin joskus koittaa yksin reissaamista, ihan vaikka vaan testatakseni ja kehittääkseni itseäni. Lyhyt reissu lähelle ilman ohjelmaa olisi varmaan paras tapa aloittaa. Viihdyn kyllä omassa seurassani, mutta lähinnä kotona. Ei minua huvita pyöriä kaupungilla päämäärättömästi keskenäni, vaan olosta tulee heti aivan hölmö, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen, menen kotiin. Lisäksi suuntavaistoni on olematon, ja pelkään eksyväni saman tien. Toisen kanssahan se vaan naurattaa, mutta yksin ei enää niinkään. Toisaalta luotan kyllä että kaikki tapahtuu tarkoituksella, joten eksyttyäni luultavasti löytäisin varmaan lopulta jotain huikeaa. Nykyään on onneksi kännykkäkartatkin olemassa.

tarina17

Isoin juttu, mitä olen yksin uskaltanut tehdä, oli muutto tähän tyhjään asuntolahuoneeseen Ústí nad Labemissa.

11. Kolmella sanalla kuvailtuna olen seuraavanlainen matkailija:

Luontoelämyksellinen säästäväinen oppija. 🙂

zan1

Mää ja valtaisa baobab Sansibarilla!

Haasteen kysymykset olivat siis:

1. Milloin matkustit ensimmäisen kerran Suomen rajojen ulkopuolelle?

2. Paras matkamuisto lapsuudestasi?

3. Mieleenpainuvin matkakokemuksesi?

4. Kohde, jossa olet käynyt ja johon haluasit uudelleen?

5. Mitä kieliä osaat puhua?

6. Millaisia matkoja olet tehnyt jo kuluneen vuoden aikana?

7. Entä millaisia matkasuunnitelmia on loppuvuodeksi?

8. Kamalin matkakohde, jossa olet vieraillut?

9. Luetko matkaoppaita ennen matkaa?

10. Mitä mieltä olet yksin matkustamisesta?

11. Kuvaile kolmella sanalla millainen matkailija olet?

In English: Telling my story as a traveler, through questions from a blog meme given to me. Sorry, this time in Finnish only!

Päiväretkellä Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Nyt ei ole tarjolla mitään maailman tuoreinta materiaalia, suokaa anteeksi! Tämä retki tehtiin jo lokakuun lopussa, vaikka olin muistavinani kalenterin käyneen jo marraskuuta. Pari yliopistomme ainejärjestöä organisoi retken Pyhä-Häkin kansallispuistoon, jonka siimeksiin olin koko syksyn haikaillut päästä samoilemaan, joten tottakai me lähdettiin mukaan! Pyhä-Häkkiin ei oikein julkisilla pääse, joten bussikyyti tuli enemmän kuin tarpeeseen. Halpakin se oli. Miinuspuolena tuli ehkä ne remuavat opiskelutoverit luonnonrauhaa rikkomaan, mutta toisaalta uusien tyyppien kanssa juttelemisessakin on puolensa. Ainakin käärmeet ja karhut pysyivät loitolla.

pyhä1 pyhä2
pyhä3-horz pyhä5
pyhä6
pyhä7-horz
pyhä8 pyhä9-horz
pyhä12

Pyhä-Häkki on tunnettu aarniometsistään, jotka tosin ovat saaneet kasvaa rauhassa vain siitä syystä, että kaukana vesistöistä sijaitseva metsä ei isojaossa kelvannut kenellekään. Puita ei saanut kuljetettua markkinoille, joten valtio sai pitää kankaat ja suot, jotka suojeltiin 1900-luvun alusta lähtien. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1956. Pyhä-Häkkiä perustettaessa ollaan Luontoon.fi-sivuston mukaan käyty ottamassa vaellusreiteille mallia Yellowstonen kansallispuistosta. Polun varrella kohoavat ikihongat Iso Puu ja Vanha Iso Puu, jotka ovat kasvaneet huomattavan isoiksi ja vanhoiksi. Edellisten kuvien puukin on ollut lähes 500-vuotias kuollessaan vuonna 2004. Niitä on kuulemma käyty tervehtimässä vuosisatojen ajan. Pitihän sitä itsekin vähän halailla noita majesteetillisia puuvanhuksia.

pyhä13
pyhä14 pyhä15
pyhä16 pyhä17
pyhä18 pyhä20
pyhä19 pyhä21
pyhä22 pyhä23
pyhä25 pyhä24

Naavaparrat roikkuivat puista ja aurinkoinen loppusyksyn päivä oli kirpeän kaunis. Ikimetsässä, jossa puut ovat keskimäärin 250-vuotiaita, voi melkein kuulla niiden kuiskeen ja metsähaltioiden laulun sammalmättäiden takaa. Puissa näkyvät menneiden vuosisatojen metsäpalojen jäljet mustareunaisina haavoina ja paksuina kilpikaarnoina, ja valo siivilöityy puuston paksun latvuston läpi erityisen taianomaisesti hämärään metsänpohjaan. Vaaleanpunaisina hohtavilla soilla olivat karpalot pakkasenpuremina parhaimmillaan, vaikka hiukan turhan happamia välipalaksi sellaisenaan olivatkin. Suot ovat upeita luontokohteita nekin, mutta kyllä metsissä vaan on sitä jotain.

pyhä26 pyhä28
pyhä27 pyhä29
pyhä31

Kuljimme pitkin Kotajärven polkua, mutta poikkesimme myös Poika-ahon kruununmetsätorpalla pitämässä evästaukoa ja fiilistelemässä niityn keskeltä kohoavaa historiallista torppaa. Joku tuossa kauniisti harmaantuneessa vanhassa töllissä on entisaikaan asunut, mutta nykyisin torpalla asuu kesäisin lampaita paimentajineen. Sitä voi myös vuokrata omaan käyttöön.

pyhä30

Miten tuokin iso kivi olisi tuohon oksannokkaan muka päätynyt, ellei maahisen nostamana?

pyhä33pyhä32
pyhä35pyhä34pyhä38
pyhä36

Lopuksi ihailtiin joutsenperheen muuttolentoesitystä Kotajärven laavulla. Seesteistä tunnelmaa ei oikein voi olla tavoittamatta, kun taivaan sini ja värikäs rantakasvillisuus heijastuvat peilityynestä järvestä ja joutsenet lipuvat sen pinnalla. Olivatkohan raukat jääneet lajitovereistaan jälkeen, vai meinasivatko jopa talvehtia Suomessa? Laavun laituri oli uponnut puoliksi järveen, mutta onneksi kukaan ei halunnut uimaan. Jyväskylän läheltä löytyy muuten myös toinen upea kansallispuisto, Leivonmäki, josta kirjoittelin viime vuoden puolella.

pyhä37

Mikä on sinun lempi kansallispuistosi Suomessa? Tekisi tosin mieli lisätä, että Lapin puistoja ei sitten lasketa!

In English: Pyhä-Häkki National Park has magical old forests, where one can almost hear the hundreds of years old trees whispering. The oldest tree was almost 500 years old when it died in 2004, and with the little younger Old Tree they can be found along the hiking trail. When the park was being established in 1956, the trail designers went to Yellowstone National Park to learn about park management. I visited the national park in late October, when the crisp autumn day was sunny and beautiful. The hanging moss, the sunbeams perking through the forest ceiling, and all the small details including ancient forest fire marks on the tree trunks made the place so special. We hiked the Kotajärvi trail and stopped to eat lunch at the historical Poika-aho cabin, making also another stop at Kotajärvi fire place by a deep blue lake. The family of swans made the feeling almost too serene. There is also another visit-worthy national park close to Jyväskylä, the Leivonmäki National Park.

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto

Onko enää marraskuussa luvallista muistella elokuisen auringon paahteessa tehtyjä luontoretkiä? Ehkäpä, sillä tämän marraskuun säät ovat olleet vielä erittäin helliä, ja vaikka eivät olisikaan, niin kenties aurinkoenergiaa välittyy kesäisten kuvien kautta sinne ruudun toisellekin puolelle.

Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan rajalla piilottelee pikkuinen Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto. Se on yksi eteläisen Suomen parhaita paikkoja tutustua pohjoiseen suoluontoon, sillä alue on säilynyt hiljaisena erämaakeitaana keskellä maatalousmaisemia. Tästäkään kansallispuistosta en ollut edes kuullut ennen kuin olin jo matkalla sinne loppukesäisen mökkireissun päätteeksi, mutta ainahan minulle pieni mikroseikkailu luonnossa sopii. Lisäksi alueella voi aavistaa sitä kuuluisaa historian havinaa kansallispuiston läpi kulkeneen vanhan postitien varrella.

kauha3kauha4kauha1

kauha2

Ei oltu ehditty kauaa kävellä, kun huomattiin ympäriinsä leviteltyjä roskia. Joku ryönäsakki oli sitten vain jättänyt jätteensä ja tavaransa maahan. Osa kamoista oli siis käyttökelpoistakin tavaraa, kuten puolustusvoimien ensisidepaketti, jonka otin parempaan talteen. Olisivatko olleet leiriytymässä paikalla, tai sitten joku eläin on levitellyt roskat ympäriinsä. Mitään raatelun jälkiä ei muovipusseissa kuitenkaan ollut. En vaan voi käsittää. Onneksi keräsimme porukalla roskat kokoon ja äiti kantoi kiltisti toisten jättämän jätepussillisen koko reitin läpi asiaankuuluvaan astiaan.

kauha5kauha10kauha8-horz

kauha18

Karpalot kypsymässä.

kauha9kauha11kauha14

kauha12

Yli-innokas vesikoira Pompei oli todellakin elementissään jokaikisessä vastaan tulleessa lätäkössä rymytessään.

kauha13kauha15kauha16 kauha17

Mukavan kävelykierroksen jälkipuoliskolla käytiin uimassa Kauhalammin uimalaiturilta, ja sen täydellisen sinipintaisessa pienessä suojärvessä pulikoinnin jälkeen oli ihanaa lämmitellä loppukesän lämpimässä auringossa kärpäsiä hätistellen ja pöydänkulmalle parkkeerannutta sarvijaakkoa katsellen. Kauhanevan retkeilyreitti ohittaa monia muitakin isompia ja pienempiä lampia, jotka olivat elokuun seisovassa suoilmassa peilityyniä aina siihen asti, kunnes Pompei-vesikoira hyppäsi innoissaan pöllyttämään pohjamutia. Maisema muuttuu suolla oikeastaan vain lampien muodosta, satunnaisista käkkärämännyistä ja suon takana siintävästä metsänrajasta riippuen. Suon ympärillä taas kasvaa kuivia kangasmetsiä. Märän nevan ja jäkäläkankaiden välillä vallitsi hauska kontrasti.

kauha7kauha20

kauha19

Mustikoita! Ja voi luoja mitkä kynnet oon joskus näköjään onnistunut kasvattamaan. Näitä nykyisiä kaluttuja nysiä kun katselee, ei meinaa edes tunnistaa omaa kättään…

kauha23

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston läpi kulkee Kyrönkankaan tie, joka on mainittu jo 1500-luvun tieselvityksessä. Myöhemmin tiestä tuli tärkeä postitie ja 1700-luvulla vilkas maantie, joka johti Pohjanmaalta Etelä-Suomeen. Nykyisin Kyrönkankaan tie on käytössä patikka- ja pyöräilyreittinä, sekä Tiehallinnon virallisena museotienä. Tien varrella voi nähdä vanhoja tervanpolttokuoppia, ja alueella on valmistettu myös hiiltä. Sen hiekkaa kenkien alla raapiessaan pystyi helposti kuvittelemaan, millaista on ollut kulkea pitkää matkaa noiden kangasmetsien halki vaikka hevosella ratsastaen.

kauha21

Naavapartoja roikkui puista paljon, eli ilma oli kansallispuistossa puhdasta.

kauha24kauha22

In English: Kauhaneva-Pohjankangas national park is situated between Ostrobothnia and Satakunta, and it is one of the best places to experience bog nature in Southern Finland. As usual, I didn’t even know it existed before I was already on my way there in August. Despite having to collect somebody else’s trash from the ground, the short hike through the vast bogs was pleasant. Warm air was standing still and the bog ponds were like mirrors, until Pompei the water dog jumped in. The landscape was altered only by changes of the pond shapes and here and there standing trees. There is also an old museum road ”Kyrönkankaan tie” that has been first mentioned in the 16th century, and served later as an important postal road connecting Ostrobothia to Southern Finland. Today it is a hiking and cycling route, where one can really imagine the slow travel of the days long gone.

Linnanmäen valokarnevaalivalot

Tänään sain herätä ikkunasta kasvoille valuvaan ihanaan auringonpaisteeseen, mutta se ei ole tähän vuodenaikaan mitenkään itsestäänselvää. Päivien lyhentyessä on etsittävä muita valonlähteitä, kuin tuo taivaalla möllöttävä ja niin rakas valopallo. Viime viikolla kävin täydenkuun naistenpiirissä, joka oli kynttilöineen ja ulkona hohtavine täysikuineen ihan mielettömän voimauttava ja puhdistava juttu. Menen kyllä varmasti uudestaankin.

Pari viikkoa sitten kävin taas Helsingissä, sillä osallistuin erääseen koulutukseen ja kävin samalla moikkaamassa ystävääni. Matkustin etelään täpötäydellä Onnibussilla, ja jouduin heti toteuttamaan yhtä tähänastisen elämäni oudointa matkavalmistelua. Olin ostanut meidän tulevaa Pariisin-matkaa varten risteilylahjakortin Tukholmaan huuto.netistä, ja minun oli määrä noutaa kortti myyjän työpaikalta, joka oli tietysti hämärin mahdollinen, nimittäin pornokauppa. Ei siinä sitten mitään, marssin reippaasti sisään hämyiseen videoputiikkiin, jossa erittäin elämäänsä kyllästyneen oloinen, tiskin takana seisova tyttö antoi minulle lahjakortin ihan kuten sovittukin, ja niin lunastimme Helsinki-Tukholma -risteilymme B-hytteineen hintaan 9 e per nuppi. Paluumatkasta jouduimme ilman lahjakorttia pulittamaan tuplasti enemmän! Tässäpä loistovinkki, miten voi helposti säästää risteilykuluissa.

Mutta palataanpa niihin valonlähteisiin. Helsingissä oli meneillään Linnanmäen valokarnevaalit, ja pitihän sinne suunnata katselemaan meininkiä. Olen monesti nähnyt kuvia kyseisestä tapahtumasta, mutta en ole ikinä ollut itse pääkaupungissa siihen aikaan. Nyt pääsin fiilistelemään illan valoja ja ottamaan kuvia valaistuista huvilaitteista, puista ja auringonlaskun värjäämästä taivaasta sydämeni kyllyydestä! Enkä tosiaan ollut ainoa: otin välillä kuvia myös kuvaajista, jotka seisoskelivat kamerajalustoineen huvittavina parvina parhaimpien näkymien äärellä.

valo1 valo2 valo3 valo4-horz valo5 valo6 valo8

valo10

Tämä runo on toverini (jonka kanssa tuolla olin) toverin kirjoittama.

valo9valo11 valo12

Kävimme yhdessä laitteessakin, olikohan sen nimi Panorama. Jonottelimme laitteeseen ehkä parikymmentä minuuttia, mikä oli siinä väkimäärässä yllättävän vähän. Sekin kyyti oli tosin vähän liian hurja, kun vanha laite kohosi järkyttävän korkealle yläilmoihin, nytkähdellen mennessään. Itse pystyn menemään vaikka mihin hurjiin vuoristoratoihin, kunhan ne vaan menevät vauhdilla! Nuo korkeuksissa killuvat ja kitisevät, hitaat laitteet ovat kaikista pahimpia. Maailmanpyörään en esimerkiksi suostu enää millään menemään, ja PowerParkissa oli vähällä, etten hypännyt paniikissa alas sellaisesta huimiin korkeuksiin nousevasta keinukarusellista. Huh!

valo13 valo14 valo15 valo16  valo18 valo17 valo20 valo19valo21

Väkeä oli Lintsillä kuin pipoa, ja poistuessamme sisään virtasi aina vain lisää porukkaa. Olisiko ollut se Jore Marjarannan (vaimikäolikaan) keikka, jota emme jääneet itse kuuntelemaan? Nautin kyllä ihan täysillä noista joka puolella hehkuvista karnevaalivaloista ja yleisestä iloisesta tunnelmasta, vaikka siinä ehkä vähän kulutusjuhlan tuntua olikin. Kävi mielessä, miten paljon sähköä nuo kaikki lamput mahtavat kuluttaa, vaikka hyvin pientähän se on noihin itse laitteisiin verrattuna. Fiilis oli myös jokseenkin eurooppalainen, sillä ei Suomessa niin usein hilluta ulkotapahtumissa pimeän aikaan etenkään pienten lasten kanssa. Olen kyllä tyytyväinen, että tuli käytyä!

In English: A couple of  weeks ago I went to Helsinki for the weekend, to attend a training and to see my friend. On Saturday night we went to Linnanmäki amusement park, which is situated in the heart of Helsinki. The park celebrated its final opening weekend of the autumn by arranging a light carnival. The happening is annual and entry is free. There are some free rides as well! We went to try one, which took us on a bit bumpy ride a bit too high. I don’t mind crazy roller coasters, but those high and slow rides are the worst! Anyway, I really enjoyed the glowing lights and the sunset sky, despite the feeling of consumerism. There was a lot of other people as well spending the night, and the feeling was somewhat European. In Finland we don’t have that much happenings where people would hang out after dark with small children, but this was an exception. I recommend going, if you happen to be in Helsinki in October!

Leivonmäki National Park

Leivonmäen retkestäkin alkaa olla jo ainakin pari-kolme viikkoa, en enää oikein pysy laskuissa. Opiskelu ja erityisesti eräs minimissään 12 sivun essee on pitänyt kiireisenä ja tietokoneeni lähettäminen takuuhuoltoon melkein kaksi viikkoa sitten poissa blogin parista. Nyt otin hieman aikaa Zén koneella ja muokkailin kuvia kansallispuistosta, jossa kävin Jopa ry:n (Jyväskylän opiskelevat partiolaiset ry) vetämällä päiväretkellä. Komeampi puolisko jäi ikävästi flunssassa kotiin parantumaan.

Me olimme itseasiassa käyneet Leivonmäen liepeillä eräs syyskuinen viikonloppu. En ollut kuullutkan kyseisestä kansallispuistosta ennen kuin aloin tutkia kartasta kivoja paikkoja, joissa käydä täältä Jyväskylästä käsin. Tarkoituksena oli ottaa bussi niin lähelle puistoa kuin pääsisi ja kävellä loppumatka, jota jäi vajaa 12 kilometriä. Olimme edenneet rinkkoinemme ehkä muutaman sata metriä pölyävää soratietä, kun jouduimme hirvikärpästen raivokkaan hyökkäyksen kohteeksi. Ei taida niillä kulmilla kovin moni liikkua jalan. Itseni sain skarpattua alkuällötyksen jälkeen vähän tottumaan niihin, mutta ötökkäkammoinen Zé ei paniikiltaan sietänyt niitä enää ollenkaan, vaikka tyyppi oli peittänyt itsensä niin että vain silmät näkyivät suojaavien vaatekerrosten alta! Ei siinä sitten muuta mahtanut kuin takaisin tienvarteen, ja koska bussia ei ihan hetkeen ollut odotettavissa, peukalot pystyyn. Mökilleen matkannut vanhempi mies pysähtyi pian ja me true-patikoijat olimme hetkessä takaisin Jyväskylässä. Varsinaista luontokansaa.

leivo1 leivo3-horz leivo4 leivo5 leivo6

Päivä Leivonmäellä alkoi Selänpohjan parkkipaikalta, josta lähdimme patikoimaan kangasmetsän läpi. Kävelimme Harjunkierroksen, joka on noin 4,5 km pitkä lenkki. Matkalla ihmeteltiin jääkaudella syntyneitä suppia, pidettiin mustikka- ja puolukkataukoja sekä yritettiin bongata sieniä, joita löytyi vasta iltapäivällä (tatteja ja kehnäsieniä!). Aurinko paistoi täydeltä terältä ja sai järvenselät kimmeltämään kirkkaansinisinä. Todellakin oltiin keskellä tuhansien järvien Järvi-Suomea! Keltaiset ruskalehdet hohtivat aika mielettömän kaunista kontrastia vettä vasten.

leivo8-horz   leivo11  leivo9leivo10leivo13 leivo12

Joutsniemi on Rutajärveen työntyvä noin 1,5 km pitkä harjuniemi, ja samalla Leivonmäen suosituin luonnonnähtävyys. Sinnehän mekin suuntasimme. Tuntui vähän absurdilta kävellä korkealla mutta kapealla metsäisellä harjulla, jonka molemmilla puolilla on vettä. Edellisenä päivänä oli riehunut syysmyrsky, ja sen jälkimainingeissa kävi edelleen navakka tuuli. Kuoritakkia piti vetää tiukemmin korviin. Niemennokassa pysähdyttiin hetkeksi ottamaan kuvia ja ihailemaan panoraamana avautuvia maisemia. Joku porukka oli yöpynyt siellä ja keräili juuri viimeisiä kamppeitaan kasaan. Mahtoi heillä olla vili yö ujeltavan myrskyn kourissa!

leivo14 leivo15 leivo16  leivo18-horz leivo17leivo20 leivo21  leivo23 leivo22leivo25leivo24-horz

Joutsniemen jälkeen pysähdyimme pitämään ruokataukoa Lintuniemen laavulle. Sielläkin oli ryhmä leiriytyjiä, tosin tällä kertaa pikku partiolaistyttöjä jännittävällä telttaretkellä. Tulet olivat jo valmiina edellisten jäljiltä, joten ei tarvinnut kuin lisätä pari halkoa nuotioon ja lyödä ruoat kuumenemaan. Mulla oli mukana kasvissyöjän makkaraa eli grillimaissia ja voileipiä. Toiset taas olivat varustautuneet luksuksesti halloumijuustoin ja suklaabanaanein…

leivo26 leivo27

Harjunkierroksen jälkeen palasimme autoille ja karautimme kansallispuiston eteläpäähän, jossa teimme kaksi pientä lenkkiä: Kirveslammen kierroksen (1,7 km) ja Luupään lenkin (2,2 km). Ensimmäinen kulki tuolle päivälle aivan uudenlaisissa maisemissa, nimittäin suolla. Olipa sielläkin kaunista, kun ruskan värit sekoittuivat punertavaan suokasvillisuuteen ja sinitaivaaseen. Tällä kertaa pidimmekin karpalotaukoja, ja kiipesimme lintutorniin tähystelemään maisemia. Mitään eläimiä ei juuri joitain lintuja lukuunottamatta näkynyt.

leivo30 leivo29leivo31 leivo32 leivo33

Luupään lenkki kulki jälleen tutuksi tulleessa kangasmetsässä ja lampien ja järvien rannoilla. Keskitin melko suuren osan huomiostani maahan, sillä toivoin löytäväni lisää sieniä sen jälkeen kun bongasin jättimäisen tatin, joka oli vielä hyvässä kunnossa. Eipä niitä enää tullut vastaan, tai kenties joku oli jo poiminut ne parempaan talteen.

leivo34 leivo35

Leivonmäellä oli leveät polut ja ne olivat suurimmaksi osaksi helppokulkuisia, joitakin pahempia juurakko- ja kivikohtia lukuunottamatta. Kansallispuisto sijaitsee Joutsassa, noin 40 kilometriä Jyväskylästä. Sinne on aika vaikeaa mennä ilman omaa autoa, joten kimppakyyti on suositeltavin kulkuneuvo. Seikkailunhaluinen voi myös ottaa bussin valtatien varteen ja kävellä lopun matkaa. Kenties mennään tuonne uudestaan kun on lunta maassa!

In English: I went hiking in Leivonmäki National Park a couple of weeks ago with a group of student scouts. It was a beautiful autumn day and the colors of the yellow leaves were shining so bright against the blue skies and lake waters. This indeed is a country of a thousand lakes! There was also some bog nature and holes from the ice age in the forest. We picked some of the heaps of berries and I also found some mushrooms, which made me especially happy and content with the day trip. Maybe next time we’ll head there with snow!

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Yhdellä Turun kukkuloista seisoo 18 pientä puutalokorttelia, joille on aikoinaan rakennettu yli 30 taloa. Erikoista noille kortteleille on se, että ne ovat Suomen mittapuulla vanhoja – ne on rakennettu 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, eikä niitä ole sen koommin siirretty. Tuo kortteli on Luostarinmäki: ainoa puutaloalue, joka säästyi vuonna 1827 roihunneelta Turun palolta. Alueesta tehtiin ulkoilmamuseo, joka avautui jo sota-aikaan vuonna 1940. Pieniin puutaloasuntoihin on sisustettu asuntoja ja hämmästyttävän monien eri alojen käsityöläisten verstaita aina viuluntekijän verstaasta kuparisepän, hansikkaantekijän ja piippusorvarin verstaisiin. Täältä löytyy tarkempi selostus jokaisesta pihapiiristä erikseen. Matkailualan kirjailijoiden ja toimittajien kansainvälinen liitto F.I.J.E.T. on palkinnut museon Kultaisella Omenalla, ainoana Pohjoismaissa. En ihmettele heidän valintaansa ollenkaan, sillä Luostarinmäen käsityöläismuseo on minusta ehkäpä paras museo, jossa olen Suomessa käynyt. Hyvä Turku!

museo1

museo4

Museovierailulla kävin Fannin, Teemun ja Zén kanssa.

museo3

Toinen kahdesta museokaupasta. Höökarin puodissa myydään mm. perinteisiä karamelleja ja kukkopillejä.

museo6

museo7

Ruukkuja ja astioita savipajan hyllyillä.

museo8

museo9

Työnäytös meneillään suutarin verstaassa.

Alkuperäisiin puutaloihin on sisustettu esiteollisen ajan käsityöläisten verstaita, putiikkeja ja asuntoja. Luostarinmäki kaavoitettiin 1780-luvulta alkaen (tulipalojen hillitsemiseksi väljästi, mikä on ilmeisesti toiminut), jolloin myös talojen rakentaminen alkoi. Suurin osa taloista oli Wikipedian mukaan yllättäen valmiita taloja, jotka halvempana ratkaisuna ostettiin muualta ja siirrettiin uudelle paikalleen, Luostarinmäeltä louhituista kivistä tehtyjen kivijalkojen päälle. Rakennuksia laajennettiin tai pilkottiin huoneiksi tarpeen mukaan ja talousrakennuksia pistettiin pystyyn. Alueelle muutti maaseudulta ihmisiä, jotka eivät saaneet perinnöksi maata tai taloa, ja sellaisia kaupunkilaisia, joille talo ja liiketila keskustassa ei ollut välttämättömyys: kirvesmiehiä, merimiehiä, laudankantajia ja ajureita. Työläisten lisäksi Luostarinmäki oli koti myös joillekin virkamiehille, porvareille ja kauppiaille. Talojen asukkaat ja omistajat vaihtuivat  tiuhaan tahtiin.

museo10

Parturi-peruukintekijän talon erikoiset seinäkoristeet.

museo5

Kurrekin bongattiin kiviaidan päältä.

museo11

museo12-horz

Vasemmalla kivipaino eli litografiapaino.

museo13

Saunakin Luostarinmäeltä tietysti löytyy!

Turun palon jälkeen monia kodittomiksi jääneitä ihmisiä pyrki Luostarinmäelle vuokralaisiksi. 1800-luvulla myös käsityöläisten osuus asukkaista kasvoi noin puoleen asukkaista, samoin kuin naiskäsityöläisten määrä. Ompelijat ja kutojat olivatkin lopulta suurin käsityöläisten ryhmä. Eniten asukkaita Luostarinmäen historiassa siellä oli 1870-luvulla, mutta vuosisadan lopulla ruutukaavakaupunki uusine kivitaloineen oli kasvanut Luostarinmäen ympärille jättäen sen jäännökseksi paloa edeltäneestä Turusta. Työikäisten määrä väheni ja Luostarinmäestä tuli lähinnä naimattomien ja leskeksi jääneiden vanhojen rouvien asuinpaikka. Taloissa ei ollut juoksevaa vettä, viemäröintiä eikä sähköjä, joten alue ei houkutellut uusia asukkaita. Vesi piti hakea noin kilometrin päästä kaivolta ja asunnot olivat ahtaita. Ne olivat myös verrattain kalliita, sillä keskusta-alueen tonttihinnat olivat nousseet.

museo2

museo14

Korinpunojan kätten teoksia.

museo16

Erään sisäpihan ryytimaa.

museo17-horz

museo18

Puusepän verstas.

museo19

museo20

Kirjapainon tuotoksia.

museo21

Merimiehen talo eksoottisine matkamuistoineen (huomaa seinällä roikkuvat pallokalat).

Luostarinmäki ei sopinut uuteen ruutuasemakaavaan, ja osittain huonokuntoiseksi päässyt ahdas ja vanhanaikainen puutaloalue joutui 1900-luvun alussa purku-uhan alle. Sen tilalle suunniteltiin huviloita sekä kerrostaloja, ja myös rakennusten siirtämistä Ruissaloon perustettavaan ulkoilmamuseoon pohdittiin. Monet taiteilijat, tiedemiehet, silmäätekevät ja yliopisto-oppineet kuitenkin kannattivat alueen säilyttämistä, mutta heitä kritisoitiin tuohon aikaan suositusta romantisoinnista. Elämä Luostarinmäellä ei kritisoijien mielestä ollut lainkaan niin idyllistä kuin puolestapuhujat antoivat ymmärtää. Vuonna 1937 Turun kaupunginvaltuusto lopulta hyväksyi alueen suojelemisen ja muuttamisen museoalueeksi.

Huonokuntoisten rakennusten entisöimiseksi 1800-luvun asuunsa tuli kuitenkin tehdä paljon töitä, kuten poistaa tapetit hirsiseinien päältä ja palauttaa avoliedet paikoilleen. Nuori maisteri Irja Sahlberg teki Luostarinmäellä elämäntyönsä ja pyrki Wikipedian mukaan ”esittämään Luostarinmäen elämän kokonaisuutena, antamaan sen asukkaista positiivisen ja elinvoimaisen kuvan kuitenkaan kauhistelematta tai peittelemättä arkielämän kovuutta.” Monet museon rakentamisessa auttaneet käsityöläiset pitivät työesityksiä museossa elämänsä loppuun saakka. Käsityötaidon päivät järjestetään Luostarinmäellä edelleen vuosittain elokuussa, ja niihin osallistuu yli 40 eri käsityöammatin harjoittajia.

museo23

Luostarinmäellä oli oma postikonttori.

museo24

museo26-horz

Ompelijattaren työnäytös.

museo28

museo25-horz

Nyörinpunojan värikkäät langat ja tupakkakaupan vaaka.

museo29

museo30-horz

Tupakkaviljelmä sisäpihalla ja tuotantotilan sätkäprässi.

museo34

museo33

Peltisiä tupakkarasioita.

museo35

Viimeinen Luostarinmäen asukas lähti vasta vuonna 1982, jolloin huoneen ja vessan asunnossaan 60-luvulta asti asunut työläisnainen kuoli. Myös Kanervon veljekset asuivat Luostarinmäellä vuoteen 1965 saakka, jolloin viimeinen heistäkin nukkui pois. Veljesten suku oli asunut talossa 1700-luvun lopulta alkaen. Nämä asunnot on kunnioittavasti säilytetty sellaisina kuin miksi ne asukkaidensa jäljiltä jäivät. 60-luvun värimaailmasta ja modernimmista tavaroista huomasi heti, että näissä huoneissa on asuttu vielä museoinnin jälkeenkin. Luostarinmäen viimeiset asukkaat saivat asua taloissaan ilmaiseksi, mutta vastineeksi heidän piti pitää aluetta kunnossa mm. talonmiehen tehtävissä toimimalla.

museo37

Leskirouvan asunto.

museo38-horz

Tämä keltaisten talojen pihapiiri oli suosikkini. Asuinhuoneet olivat selvästi kuuluneet leskille, opiskelijoille ja nuorillepareille.

museo40

Nuoren perheen ensiasunto: pieni huone, jonka seinät oli päällystetty sanomalehdillä.

museo39-horz

Luostarinmäkeläinen keittiö kantovesineen ja kauniisti koristeltu puuovi.

museo41 museo42

Minun oli ollut tarkoitus käydä museossa oikeastaan koko sen viisi vuotta, jonka asuin Turussa. Vaan kuinkas kävikään – lopulta sain aikaiseksi mennä käymään vasta pari viikkoa ennen muuttoa. Ja onneksi mentiin! Viihdyin Luostarinmäellä tuona aurinkoisena elokuun päivänä erinomaisesti. Asunnot olivat todella kauniita ja verstaat mielenkiintoisia. Pidän käsitöiden tekemisestä itsekin ja omavaraisempi elämäntyyli kiinnostaa, joten museo tarjosi melkoisen tietopaketin sekä perspektiiviä siihen, miten monta erikoistunutta käsityöläistä onkaan tarvittu niiden tuotteiden tuottamiseen, jotka nykypäivänä sen pidemmälle ajattelematta tehdään tehtaassa ja haetaan kotiin kaupan hyllyltä. Samalla kertaa vaatimattomat ja kauniit käsityötarvikkeet sekä tuotokset kuvaavat tuon ajan elämää mielestäni hienosti. Lisäksi pidin siitä, että osa taloista oli sisustettu vallinneen todellisuuden mukaisesti selvästi varakkaampien perheiden asunnoiksi, kun taas toiset olivat hyvinkin vaatimattomia asumuksia. Talojen sisällä oli lisäksi usein aivan mielettömän kaunis valo, niin kuin vanhoissa rakennuksissa usein. Mistäköhän johtuu, että uudet rakennukset eivät onnistu sellaista luomaan?

Muutamassa verstaassa oli paikalla käsityöläinen kertomassa työstään ja elämästä Luostarinmäellä yleisemmin. He vaihtoivat paikkaa muistaakseni puolen tunnin välein, jotta kävijöiden olisi mahdollista kuulla samana päivänä useammasta ammatista. Kaikki museon työntekijät olivat lisäksi pukeutuneet 1800-luvun tyyliin, mikä lisäsi autenttisuutta ennestään. Meillä oli aikaa vain kaksi tuntia ennen kuin museo meni kiinni kello 18, mikä riitti juuri ja juuri kaikkien talojen läpikäymiseen. Jos ja kun menen Luostarinmäelle uudestaan, varaan kyllä ehdottomasti enemmän aikaa menneiden aikojen tunnelman fiilistelyyn, esineiden tutkailuun ja ympäriinsä katseluun, ja sitä suosittelen myös muille.

museo43

museo44

Kellosepän verstas. Pikkutarkkaa työtä tehtiin ikkunan edessä, missä oli paras valo.

museo45 museo47

Luostarinmäki on avoinna kesän lisäksi myös joulunaikaan (28.11.2015–6.1.2016, ti–su 10–16), jolloin sinne voi mennä tunnelmoimaan kynttilänvaloa ja katselemaan (maistelusta en ole varma), millaista länsisuomalainen jouluruoka on entisaikoina ollut, tai osallistua vaikka Tapaninlaulajaisiin. Lapsillekin on tietysti omaa ohjelmaa tarjolla. Lippu maksaa aikuisilta 6 euroa (opiskelijoilta 4 e), joten museo ei todellakaan ole hinnalla pilattu. Lisäinfoa löytyy täältä. Visiittiin kannattaa yhdistää kävely viereisellä Tähtitorninmäellä, mistä aukeaa näkymä tämän päivän Turun ylle. Voisin itse lähteä käymään Turussa ihan vartavasten käsityöläismuseon takia, vaikka kaupungista tietenkin löytyy vaikka mitä muutakin kiinnostavaa. Nyt iski kyllä kova Turku-ikävä, jostain syystä nimenomaan talvista Turkua kohtaan!

In English: Luostarinmäki Handicrafts Museum, located in Turku, Finland, is an entire area of old wooden houses which are still on their original locations. The area was the only one to survive The Great Fire of Turku due its location a bit outside the city on a rocky hill, and it has an interesting history. The area was converted into an outdoor museum in 1940, and it has been awarded the Golden Apple international tourism award as the only site in Scandinavia. There are 18 small blocks and over 30 houses from late 18th century and early 19th century, decorated as apartments and craftmens’s workshops. One can find almost any imaginable craft there, from a litograph press to tobacco factory and shoemaker’s workshop. It is an atmospheric place to wonder around and get to know the crafts and lifestyles of the old times. Life in Luostarinmäki has been tough but beautiful at the same time, and I think this can be seen from the crafting items that are presented, too. I liked this museum a lot, and will definitely go back one day. It is open during summer and Christmas time, and the entrance fee is 6 euros (students 4 e). Well worth the money!