Rantatunnelmaa ja rumpaleita Florianópoliksessa

Florianópoliksen sooloseikkailullani pääsin fiilistelemään brasilialaista rantatunnelmaa Havaianasit jalassa hiekkarannoilla vaellellen. Parin päivän aikana tuli nähtyä monenlaista maisemaa pienelläkin alueella. Aloitin Campechen surffikylästä, ja jatkoin seuraavana päivänä Matadeiron palmurannalle.

Viimeiseksi oli vuorossa Armaçãon kylä samannimisine rantoineen. Johtuiko siististä kevyen liikenteen väylästä, puolipilvisestä taivaasta, Portugalista tutusta rantakasvillisuudesta vai mistä, mutta tunnelma kylän rantakadulla kävellessä oli jotenkin eurooppalainen, huolimatta rantaa takapihanaan käyttävistä paikallisista. Puoli kylää oli nimittäin kokoontunut viettämään sunnuntaipäivää hiekkarannalle. Miehet pelasivat jalkapalloa, naiset istuskelivat rantatuoleissaan ja nuoret olivat kokoontuneet ryhmiksi juttelemaan niitä näitä. Kauempana rannasta jokunen pariskunta joi mateta siihen tarkoitetusta pillillä varustetusta kupista. Kofeiinipitoisen chimarrãon juominen on hyvin tavallista eteläisessä Brasiliassa, kuten myös Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

floripa22 floripa1

floripa3

Portugalin rannoilta tuttuja Carpobrotus-kukkia, jotka ovat alunperin kotoisin Etelä-Afrikasta.

floripa2
floripa5 floripa4
floripa6 floripa8
floripa9 floripa7
floripa10 floripa11

En malttanut olla kahlaamatta rantaveteen, vaikka uimaan asti en Florianópoliksessa uskaltautunutkaan – parinkympin alapuolelle jäänyt lämpötila ei ihan vielä houkutellut siihen. Armaçãon hiekka ei ollut enää puuterinpehmeää kuten Matadeirolla, ja jalkapohjia alkoi nopeasti pakottaa.

Suuntasin lounaalle kylän keskustan ravintolaan, jonka olin bongannut jo aamulla paikalle saapuessani. Kasvisruokaa ei tarjoiltu, joten päätin testata tuoreita mereneläviä. Useimmat annoksista olivat kahdelle, mutta sain tilattua yhden hengen annoksen friteerattuja katkarapuja, kalaa ja mustekalarenkaita 60 prosentilla alkuperäishinnasta. Kylkeen tuli ranskalaisia, riisiä ja salaattia. Pieniä oluitakaan ei myyty, vaan ”jouduin” tilaamaan 0,6 litran pönikän ihan vain itselleni. Kuten arvata saattaa, annos oli valtava ja vietin ravintolan terassilla tovin jos toisenkin katsellen laudat kainalossa suuntaan tai toiseen kiiruhtavia surffareita, pakumatkailijoita ja paikallisia kulkijoita sekä yrittäen ottaa luksuslounaastani kaiken irti. Kello kuitenkin tikitti koko ajan lähemmäs viimeisen keskustan-bussin lähtöaikaa, joten jossain vaiheessa minun täytyi nousta katsastamaan pieni kylän edustalla oleva saari, jonne pääsi kävelemään siltaa pitkin.

floripa12 floripa13
floripa14 floripa15
floripa16 floripa18
floripa17 floripa19
floripa21 floripa20
floripa23
floripa25floripa24

Saareen vievälle sillalle löytäminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Se löytyi lopulta värikkäiden kalastajapaattien takaa kylän hiekkarantaisesta satamasta, missä sai puikkelehtia veneiden välissä varoen, etteivät aallot kastelisi varpaita. Pikkupojat pelasivat satamarakennuksen käytävällä jalkapalloa ja joku älypää oli töhrinyt saaresta löytyvän pienen alttarin pentagrammilla. Saari oli selvästi paikallisten lemppari selfieidennottopaikka, joten en tosiaankaan ollut ainoa, joka päätyi napsaisemaan itsestään kuvamuiston tuolla tuulisella ja kivisellä pikku saarella, jossa kasvoi kaktuksia. Parasta olivat kuitenkin ne älyttömän kauniit maisemat!

Ennen bussiin hyppäämistä päädyin vielä ostamaan tuliaisen paikallisesta ompelimosta, nimittäin käsinommellun hupullisen kylpyviitan. Olen unelmoinut sellaisesta ties monetko kerrat milloin milläkin rannalla, mutta niitä näytetään myytävän usein vain lapsille. Päädyin kuitenkin lahjoittamaan viitan Zélle, mutta ehkä tätä ei haittaa jos viittaa joskus vähän lainaa… Olisin ehkä ostanut kaksikin, jollei se toinen olisi ollut kirkuvan pinkki.

floripa28
floripa26 floripa29

Sitten kello tuli kaksi ja oli aika hypätä Floripan keskustaan menevään bussiin. Takaisin Curitibaan lähtöön oli kuitenkin vielä useampi tunti aikaa, joten päätin hieman kierrellä kaupungin keskustaa. Fiilis oli vähän nihkeä, sillä sunnuntain takia suurin osa kaupoista ja muista oli kiinni, ja keskustaelämä tuntui koostuvan lähinnä laitapuolenkulkijoista. Tiesin näyttäväni turistilta reppuni kanssa ja yritin pitää matalaa profiilia. Kauniiden pastellinväristen rakennusten seuraaminen johdatti minut kaupungin keskusaukiolle, jonne kaikki väki oli näköjään kokoontunut – ei ihme, että muualla oli ollut niin hiljaista. Aukiolle oli koottu loputtomasti rumpusettejä, ja niiden takana istui eri tahtiin rummuttelemassa 211 rumpalia.  Alkamassa oli rumpuorkesterin kokoontumisajot, ja paikalle eksyttyäni päätin todellakin jäädä kuuntelemaan, millainen show olisi tiedossa.

Jossain vaiheessa harjoittelun kakofonia lakkasi, ja rumpalit alkoivat kirkon portaille pystytetyn bändin sekä metallimieheltä näyttävän (ja kuulostavan) solistin johdattamina paukuttaa eetteriin tunnettuja rockhittejä The White Stripesilta, Metallicalta, Bon Jovilta ja ties milta muilta bändeiltä. Paikalle oli kerääntynyt uutisten mukaan 2500 mukana jammailevaa katsojaa, ja rumpaleitakin oli melkein vauvasta vaariin. Monta naisrumpaliakin oli joukossa soittamassa. Voitte uskoa, että yli 200 rumpalia soittamassa yhtä aikaa on aika samaan aikaan hämmentävä, mutta kirjaimellisestikin aika päräyttävä kokemus! Kaikenlaiseen sitä reissussa ollessaan törmääkin. Kaikista hauskinta oli kuitenkin eräs vanhempi pariskunta, joka huomasi heti etten ollut paikallisia ja huolehti kovasti että mahdun heidän viereensä istumaan ja etten heiluttele kameraani liian näkyvillä roistoja houkuttelemassa. Ihania tuommoiset huolenpitäjät.

floripa27
floripa31floripa30

Brasiliassa kun oltiin, niin kaupungin keskusaukion kulmasta näkyi mikäpä muukaan kuin rinnettä pitkin kohoava värikäs favela. Hetken aikaa rumpumusiikki kuitenkin yhdisti kaikki yhteiskuntaluokat eikä ollut väliä, oliko se vieressä rokin tahtiin jammaileva naapuri rikas vai köyhä. That’s the power of music.

Millaisia hämmentäviä yllätyksiä sun matkojen varrella on tullut vastaan?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: After the surfer’s Campeche and palm tree lined Matadeiro, it was time to explore Armação of Florianópolis. The beach was a living room for the locals as they were playing football and sitting around enjoying their Sunday. I couldn’t resist wading about in the water even though the sand was not as powder-like as on the other beaches. I had lunch at a seafood restaurant and sat there for a good while watching surfers, van tourists and locals walk by. Then I took a walk to a small island off the village coast. It was a bit hard to find the beginning of the wooden bridge behind all the colorful fishing boats. On the island I wasn’t the only one wanting to take a selfie with the beautiful views. Then it was time to hop on the bus taking me back to the city center, where I still had a couple of hours before my bus to Curitiba would take off. I found myself in the middle of a drum orchestra gathering surrounded by the cacophony of the rehearsing 211 drummers. I decided to stay and see the show, which was quite amazing. One can only imagine how over 200 drummers sound like when they perform famous rock songs lead by a band and a singer! All kinds of surprises one can bump into while traveling.

Mainokset

Florianópolis: rantaparatiisi Praia do Matadeiro

Brasilian toiseksi eteläisimpään osavaltioon Santa Catarinaan suuntautunut kahden päivän mittainen sooloreissuni kietoutui pitkälti Florianópoliksen luonnonkauniin saaren rantojen valloittamisen ympärille. Matkani alkoi Pikku Prinssiä fanittavasta Campechesta ja jatkui toisena päivänä Armaçãon kylään vielä hieman etelämmäs saaren hiekkarantojen reunustamalla itärannikolla.

Armaçãoon päästäkseni minun oli otettava bussi ensin takaisin TIRIO-terminaaliin ja vaihdettava siellä perille asti menevään linkkariin. Florianópoliksen julkisen liikenteen järjestelmä vaikuttaisi perustuvan juuri näihin terminaalien kautta kulkeviin bussiyhteyksiin. Aurinko paistoi ja linja-auton ikkunoista avautuivat välillä näkymät sinisenä kimmeltävälle merelle ja välillä vihreille kukkuloille. Sunnuntaiaamuna muita menijöitä ei liiemmin ollut, joten rahastaja nukkui ja Armaçãossa bussikuski joutui huikkaamaan minulle, että olemme perillä. Olisin ilmeisesti halunnut ajella noissa maisemissa kauemminkin. Ulos hypätessäni olin aivan haltioissani, sillä kaikkialla oli niin kaunista. Now we’re talking! Oli Campechekin kiva, mutta olen silti enemmän palmujen reunustamien paratiisirantojen perään. Päätin jättää Armaçãon oman rannan myöhemmäksi ja lähdin kävelemään kohti Praia do Matadeiron rantaa.

matadeiro16 matadeiro3
matadeiro1 matadeiro2
matadeiro4
matadeiro35
matadeiro5matadeiro7
matadeiro6

Ensin olin hieman eksyksissä polun suhteen, sillä minut ja Matadeiron erotti matala joki. Otin taktiikakseni yllättävän usein toimivan muiden ihmisten seuraamisen ja löysin joen ylittävälle sillalle. Sen jälkeen polku sukelsi rannikkokasvillisuuden uumeniin, kiiveten välillä rantakivien tähystyspaikoille. Sieltä näkyi aalloissa harjoittelevia surffareita ja muutamia polulla eteenpäin kiiruhtavia patikoijia. Matadeiro tarkoittaa metsäistä tai puskaista, joten nimi on osuva rannalle, jolla ei hirveän montaa rakennusta ole.

Sain myös hetkeksi seuraa, kun brasilialainen kaveriporukka alkoi jutella minulle englanniksi. Näkyi ilmeisesti naamasta, etten ollut paikallisia – kohteliaasti silti kysyivät sitä ensin. Eivätpä silti olleet hekään, vaan läheisestä Balneário Camporiun kaupungista tulleita viikonloppuretkeläisiä. Käveltiin yhdessä pitkin rantaa, ja päädyin heidän ryhmäselfieihinsä mukaan. He olivat menossa kovaa vauhtia kohti Lagoinha do Lesten rantaa, mutta haikki sinne ja takaisin kestäisi vähintään neljä tuntia, eikä minulla ollut niin paljoa aikaa. Viimeinen bussi takaisin TIRIO:lle kun lähtisi aikataulun mukaan jo kahden jälkeen iltapäivällä. Jouduin siis hyvästelemään uudet toverini ja jäämään tutkailemaan näitä helpommin saavutettavia rantoja tällä kertaa. Niin moni on kuitenkin Lagoinha do Lesteä kehunut, että mikäli joku on Florianópolikseen suuntaamassa, niin suosittelen patikointia sinne!

matadeiro8
matadeiro10 matadeiro9matadeiro32
matadeiro11 matadeiro13-horz
matadeiro12 matadeiro14
matadeiro15 matadeiro18
matadeiro19 matadeiro22

Kävelin Lagoinha do Lesten patikkapolkua jonkin matkaa eteenpäin, kunnes polku sukelsi syvemmälle sademetsään ja alkoi nousta edessä kohoavan kukkulan yli. Käännyin ja suuntasin takaisin omia jälkiäni, fiilistellen matkan varrelta avautuvia näkymiä siniselle merelle ja hiekkarannalle, värikkäitä kukkia, subtropiikin puita ja rannalle rakennettuja ihania värikkäitä mökkejä puutarhoineen. Voisin niin kuvitella itseni asumaan yhteen niistä viikoksi tai pariksi! Olin liikkeellä eteläisen pallonpuoliskon keväällä, mutta keskikesällä paikka on varmasti vieläkin rehevämpi ja värikkäämpi.  Arvatenkin osa bungaloweista olisi myös vuokrattavissa. Netistä löytyi huonosti majapaikkoja näiltä rannoilta, joten en uskaltanut itse tulla riskillä tänne, vaan yövyin Campechessa. Kyllä niitä kuitenkin useampiakin on, joten paikan päältäkin voi varata majoituksensa.

Brasilialaisilla (ainakin maan eteläosissa) on muuten hieman samantyylinen mökkikulttuuri kuin Suomessa. Monilla on jonkinnäköinen pikku maatila chácara, jonne mennään viikonloppuisin ja lomilla rentoutumaan luonnon keskelle, pitämään huolta perunapellosta tai nauttimaan rantaelämästä, jos mökki sattuu olemaan lähellä rantaa.

matadeiro20 matadeiro23
matadeiro21-horz matadeiro24
matadeiro27-horz

matadeiro28

Voisin niin kuvitella itseni riippumattoon tämän pikku bungalowin kuistille!

matadeiro26

Lumihaikara rantahiekassa.

matadeiro30
matadeiro29 matadeiro31
matadeiro33 matadeiro34

Mökkielämän vastapainoksi brasilialaiset näyttävät myös rakastavan surffausta ja rantabaareja, tai ainakin mahdollisuutta ostaa jääkylmä olut eli cerveja gelada biitsille mukaan. No, Floripasta löytyy näitä kaikkia! Kaiken lisäksi siellä näytti niin kivalta, että otin aivan liikaa kuvia ainoastaan yhtä postausta varten. Seuraavaksi onkin siis tulossa juttua Armaçãon rannalta sekä kylän edustan saarelta, jonne pääsi kävelemään tyrskyjen kastelemaa puusiltaa myöden. Voi että, pääsiskö tuonne vaan takaisin?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: On my weekend solo trip to Florianópolis, I had visited Campeche on the first day. The following day I took the local bus further on the coast to Armação village. The place has some real paradise beaches and I was thrilled to place my feet on them. I started walking on the path towards Praia do Matadeiro, and soon I found myself chatting with a  Brazilian group of friends. They were also tourists on a weekend trip in Floripa, and headed to Lagoinha do Leste. I didn’t have enough time for the 4+ hour hike because of the bus schedules, but I have heard that it’s amazing. So even though I followed the trail for some time, I returned back and continued exploring the more easily accessible beaches. The views to the blue waters, colorful flowers and subtropical trees were perfect, but I also loved the wooden cottages built next to the beach. I could definitely see myself living in one of them for a week or two! Besides cottage life, Brazilians seem to love surfing and ice cold beer on the beach – and Florianópolis has it all. Could I just go back for a bit?

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook or Bloglovin’, or follow my Instagram account! You can find me there with the name @johannahulda.

Florianópoliksen Campeche on Pikku Prinssiä ja hiekkadyynejä

Florianópolis, tuttujen kesken Floripa, on rannikkokaupunki eteläisessä Brasiliassa Santa Catarinan osavaltiossa. Osavaltionsa pääkaupunki sijaitsee kauniilla saarella, jota paikalliset kutsuvat usein Ilha da Magiaksi, lumousten saareksi. Voisi kuvitella, että vihreiden vuorten ja hiekkarantojen Floripa olisi saanut lempinimensä kävijän lumoavan luonnonkauneutensa perusteella, mutta nimi tulee sittenkin ihan oikeasta taiasta: saaren asukkien myyteistä ja legendoista.

Nämä tarinat ovat säilyneet hengissä ja siirtyneet sukupolvelta toiselle siitäkin huolimatta, että saarelle, kuten koko Brasiliaan, on muuttanut väkeä vähän joka puolelta maailmaa. Koko saaren kattavat legendat kertovat noidista, jotka kiusasivat kalastajia heidän seilatessaan saaren edustalla, tai tekivät hevosten harjoihin takkuja. Edelleen uskotaan, että noita esittäytyy kätellen vasemmalla kädellä, ja että Florianópolikseen muuttavien pitäisi pyytää noitien lupa muuttoonsa elääkseen rauhassa saarella. Muut uskomukset ovat sidottuja tiettyihin paikkoihin saarella, ja niissä esiintyy niin hirtettyjen uhrien kummituksia, ihmissusia, punaisia valoja joilla on saappaanmuotoinen varjo, luoliin kadonneita munkkeja kuin perheensä menettäneitä neitojakin.

florianopolis1

florianopolis24

Florianópoliksen keskustaa.

florianopolis4 florianopolis2florianopolis3 florianopolis5

Floripaa ei kuitenkaan tunneta ensisijaisesti myyteistään, vaan nimenomaan kauniista hiekkarannoistaan. Niiden perässä minäkin sinne matkustin, pakoon Curitiban sateista viikonloppua. Ei Floripassakaan ilmat varsinaisesti hellineet ensimmäisenä päivänä, mutta ainakaan siellä ei ollut yhtä sateista ja kylmää. Sen sijaan oli harmaata, tuulista ja viileää, eikä syyskuussa, eteläisen pallonpuoliskon keväällä, kylänraitilla saati rannoilla ollut todellakaan ruuhkaa. Seuraavan päivän auringonpaiste kuitenkin osoitti, että Floripastakin löytyy elämää, se on vain säästä riippuvaista. Seikkailu oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa Curitiban ulkopuolelle suuntautunut reissu, jonka tein Brasiliassa yksin.

Olin lähtenyt Curitibasta bussilla varhain aamulla ja saavuin Floripaan puolen päivän aikoihin. Ensimmäinen etappini oli Campeche, jossa viettäisin yön. Olin kuullut, että saaren eteläpuoli olisi pohjoista kauniimpaa, joten päätin suunnata sinne. Paikallisbussiasema löytyi helposti aivan pitkän matkan linja-autojen terminaalin kupeesta, ja otin ensimmäiseksi bussin kohti Terminal Rio Tavaresia (TIRIO), josta bussit saaren eteläisille rannoille lähtevät. Hieman jännitti, osaisinko perille, ja seurasin matkaa koko ajan gps:n avulla. Hienosti päästiin kuitenkin perille ja TIRIOlla oikea laiturin kohta löytyi helposti opasteiden avulla. Olisin oikeastaan voinut kävelläkin perille, mutta koska bussin vaihdosta terminaaleissa ei koidu lisämaksua, jäin odottelemaan vaihtokyytiäni.

florianopolis6 florianopolis8 florianopolis7 florianopolis9 florianopolis10 florianopolis11

Campechessa menin vahingossa pääkadulla – Avenida do Pequeno Principellä – sijainneen pysäkkini ohi, ja jouduin talsimaan takaisin päin jonkin matkaa. Puhelimen kartta tuli tarpeeseen myös hostellilleni suunnistaessa. Olin valinnut majapaikakseni hyvät arvostelut saaneen, mutta edullisen The House Sport Hostellin joka sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rannasta. Yö dormissa kustansi noin 15 euroa, sisältäen aamupalan. Kahvi, mehu, juustotoastit, murot ja hedelmät olivat ihan hyvä aamun aloitus, katutaiteella ja surffilaudoilla koristeltu hostelli oli riittävän siisti ja kodinomainen, eikä huoneessa ollut lisäkseni kuin yksi ihminen, saksaa puhunut nuori reppureissaajapoika. Voisin suositella muillekin pikkubudjetilla reissaaville. Skeittiramppikin löytyi pihalta!

Mainitsin jo, että Campechen pääkatu on nimeltään Pikku Prinssin katu. Kylästä löytyy myös Saint-Exupéryn mukaan nimetty kuja, eikä Pikku Prinssi -hahmoilta voi tässä kylässä välttyä muutenkaan. Aivan hellyyttävän ihanaa! Itse olen jonkinmoinen Pikku Prinssi -fani, joten hymy nousi huulilleni joka ikinen kerta, kun noita hahmoja seinillä tai kylteissä näin. Syynä tähän erikoisuuteen on se, että Antoine de Saint-Exupéry vieraili Campechessa 1920-1940-luvuilla ainakin kolme kertaa. Florianópoliksessa kun sijaitsi ranskalaisen postitoimiston Aero Postalen lentotukikohta, jossa pysähdyttiin pitkillä postinkuljetusmatkoilla Buenos Airesin ja Pariisin välillä. Kirjailijan nimi vääntyi paikallisten kalastajien suussa lopulta Zé Perriksi. Campeche onkin ainoa paikka Ranskan ulkopuolella, josta löytyy näin paljon historiallista tietoa yhdestä maailman käännetyimmistä kirjailijoista.

Yritin kysellä hostellilta, löytyisikö Campechesta kasvisravintolaa, ja sain vastaukseksi paikan, joka sinne päästyäni osoittautuikin luomupuodiksi. Ihan kiva, mutta ei sitten kuitenkaan. Kyselin sitten sieltä kaupasta ravintolan perään, ja lähdin kävelemään tien vartta pitkin osoitettuun suuntaan. Vastaan tuli kuitenkin hypermarketti, joten päätin suunnata sinne hakemaan piknikeväät ja mennä rannalle syömään niitä. Nälissään tuli ostettua kaikenlaista, kuten valkosipulivoipatonkeja, passionhedelmämoussea, banaaneja, juustonaksuja, suklaata ja yksi olut.

florianopolis12 florianopolis13 florianopolis14 florianopolis15 florianopolis16

Rannalla oli yksi leijalautailijaporukka ilmeisesti harjoittelemassa leijan lennätystä, eikä montakaan muuta kulkijaa näkynyt. Tämä ranta oli minulle vain! Etsin tuulensuojan hiekkadyynien välistä, ja laitoin piknikiksi. Vastapäätä nökötti Ilha do Campechen saari, jonne olisi päässyt veneretkelle. Jätin sen kuitenkin mahdollista ensi kertaa ja parempia säitä varten.

Syötyäni suurimman osan mittavista eväistäni ja rannalla värjöttelemisestä tarpeeksi saatuani lähdin kävelemään pitkin Campechea. Rantojen lisäksi paikassa ei juuri varsinaista nähtävää ole, mutta oli hauska vain vaellella ympäriinsä taloja katsellen ja brasilialaisen surffikylän tunnelmaa fiilistellen. Löytyipä talorivistöjen ja leikkipuiston takaa pieni kosteikkokin, jonka keskelle kulki varsin uuden näköinen puusilta. Lintubongareita varten, kenties. En yhtään ihmettele, että moni ihastuu saaren letkeään tunnelmaan niin kovin, että haluaa muuttaa tänne pysyvästi.

florianopolis17 florianopolis19 florianopolis18 florianopolis20

Suunnistin takaisin hostellilleni jo ennen auringonlaskua kylmän tuulen ajamana. Lämmin suihku tuli tarpeeseen, mutta sen ja pienen rentoutumisen jälkeen suuntasin takaisin ulos. Oli lauantai-ilta ja hostellin pihabaariin oli tulossa trubaduuri keikalle, joten pitihän se nyt nähdä. Söin samalla parsakaalipizzaa ja join tuttua Sol-olutta riippumatossa keinutellen ja välillä hostellin työntekijätytön kanssa niitä näitä jutellen. Keikka ja meininki muutenkin olivat oikein hyviä ja kaiken kruunasi varpaita lämmittävä nuotio. Ilta vain viileni viilenemistään, mutta surffikylässä kun oltiin, olin laittanut flipflopit jalkaan ainoastaan huomatakseni, että kaikilla muilla oli jalassa nahkasaappaat tai vähintäänkin tennarit. Hullut suomalaiset ja sitä rataa. Menin kuitenkin melko aikaisin nukkumaan, sillä seuraavaksi päiväksi oltiin luvattu parempaa säätä. Jatkaisin aamulla matkaani vieläkin etelämmäs tällä lumotulla saarella.

florianopolis23 florianopolis21 florianopolis26-horz
florianopolis22

Muut Brasilia-aiheiset postaukseni löydät Brazil-kategorian alta. Mikäli turvallisuus Brasiliassa huolettaa, niin lue ensimmäiseksi tämä postaus, jossa olen avannut faktoja ja omaa näkökantaani asiaan.

Ihanaa alkanutta helmikuuta kaikille!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: Florianópolis is the capital of the Santa Catarina state in Southern Brazil, and it is located on a beautiful island that the locals call Ilha da Magia, the Island of Magic. One could think that the name is because of this natural beauty of beaches and mountains, but the folklore is also filled with real magic: witches, werewolfs, ghosts and whatnot. I travelled to Floripa alone to escape the rainy and cold weather of Curitiba, and headed to the mellow surfing town of Campeche on the Southern part of the island. You can get to these southern parts by taking a local bus to Terminal Rio Tavares (TIRIO) and changing the buses there. In Campeche one cannot avoid bumping into The Little Prince related things everywhere. Even the main avenue is called Avenida do Pequeno Principe, which is super cute! That’s because the author of this book, Antoine de Saint-Exupéry, visited the village several times between 1920’s and 1940’s as the French Aero Postale had an airbase there, on the postal route between Buenos Aires and Paris.

The weather in Florianópolis was not the best either, but at least it wasn’t raining. I had a picnic on the windy beach between the dunes watching over the Campeche Island and walked around the sleepy streets, looking around and feeling the vibrations of the surfing town. In the evening I watched a gig at my hostel, accompanied by broccoli pizza, Sol beer, bonfire and hammocks. The hostel was pretty decent for the cheap price (dorm bed 15 e per night, including breakfast), and especially the evening was enjoyable. I went to sleep quite early though, because the next day had a better weather forecast, and I was going to travel even further south on this magical island.

Sesimbran parhaat: 8+1 matkavinkkiä

Jaksaisin jauhaa vaikka loputtomiin siitä, miten täydellinen paikka Portugalin-kotimme Sesimbra on. Siitä huolimatta en ole tähän mennessä kirjoittanut kunnollista postausta paikkakunnan parhaista paloista – ja niitähän riittää! Korjatkaamme siis tämä huutava vääryys hetimiten.

Sesimbra sijaitsee noin 30 kilometriä Lissabonin eteläpuolella, kuuluen siis periaatteessa metropolialueeseen. Sinne on helppoa tehdä päiväretki esimerkiksi Praça da Espanhalta lähtevällä bussilla numero 207. Sesimbrassa on kalastajakylän historiaa henkivä söötti keskusta ja ihania hiekkarantoja, mutta paikkakunnan parasta antia ovat mielestäni luontokohteet, joista monista nauttimiseen tarvitsee kuitenkin melkeinpä auton ja mieluiten ainakin pari päivää aikaa tutustua alueeseen kunnolla. Sesimbra sopisikin oikein hyvin esimerkiksi Lissabonista Algarveen suuntautuvan roadtripin ensimmäiseksi pysäkiksi.

sesimbra2
sesi13

Paratiisimaisin biitsi

Turkoosein vesi ja kaunein hiekkaranta löytyy ehdottomasti Ribeiro do Cavalon rannalta Sesimbran keskustan länsipuolelta. Biitsille ei mene tietä saati sitten portaita, joten sinne pääsee ainoastaan jyrkähköä polkua pitkin askeltamalla tai veneellä. Reipas voi kävellä paikalle Sesimbran keskustasta asti, mutta auton tai pyörän voi myös jättää parkkiin N378-hiekkatien varteen. Paikan tunnistaa muista autoista ja infotaulusta. Patikointi rannalle kestää noin 20-30 minuuttia vauhdista riippuen, mutta jo paratiisia kovasti muistuttava näköala polun puolivälistä on pienen reippailun arvoinen, itse rannalle pääsystä puhumattakaan! Hyvät kengät tai vähintään retkisandaalit tulevat polulla tarpeeseen, joten pelkillä flipflopeilla en suosittele tähän irtokivien päällystämään mäkeen lähtemään. Etenkin rannan oikeassa (läntisessä) päädyssä on myös hyviä ja helppoja snorklauspaikkoja, mutta Atlantin veden viileyden vuoksi suosittelen märkäpukua tähän touhuun.

Biitsi on kaikessa upeudessaan täysin luonnontilainen eikä siellä ole mitään palveluita, joten varaa mukaan uikkareiden lisäksi ainakin juotavaa. Roskis löytyy polun yläpäästä, eli tuothan mukanasi ylös kaiken mitä veit alaskin. Rannalla ei ole juurikaan varjopaikkoja, eli oman aurinkovarjon tuominen voi olla fiksu veto – niin ne paikallisetkin tekee. Auringonlaskua täältä ei korkeiden rantatörmien vuoksi pysty näkemään, joten vieraile biitsillä mieluiten aamulla tai keskipäivällä.

sesimbra1

Upein näköala

Vaikka mahtavia maisemia näkee monessakin paikassa, pääsee kaikkein hengästyttävimpiä näköaloja todistamaan Arrábidan luonnonpuiston näköalareitiltä. Tie N379-1 mutkittelee vuorenrinteellä ja alla kimmeltää sininen meri vuosittain muotoa vaihtavine hiekkasaarineen. Setúbalin kaupunki siintää horisontissa ja Tróian hiekkarantojen reunustaman niemimaan luksushotellit casinoineen erottuvat maisemasta. Jos olet onnekas, saatat saada kiikareihisi Sado-joen suiston ja meren välillä uiskentelevan delfiiniparven. Sijaitseepa Arrábida-vuoren rinteillä historiallinen luostarikin. Kaikille James Bond -faneille seuraa myös hyviä uutisia, sillä On Her Majesty’s Secret Service -elokuvaa on aikoinaan kuvattu tällä tiellä. YouTubesta löytyy kyseinen kohtaus, jossa Mrs. Bond kuolee Arrábidalla.

Näköalareitillä on monta pienehköä paikkaa, joihin auton voi pysäyttää maisemien ihastelun ajaksi, mutta virallisempi näköalapaikka on nimeltään Miradouro Portinho da Arrábida, ja se on merkattu esim. Googlen karttaan. Samalla retkellä kannattaa poiketa ainakin Portinho da Arrábidan rannalla (varaudu maksamaan parkkipaikasta kesäaikaan) ja kokeilla kenties jotakin alueen lukuisista patikkapoluistakin. Varo tiellä liikkuvia pyöräilijöitä ja huomaa, että etenkin kesäkaudella jotkut tieosuuksista on muutettu yksisuuntaisiksi.

sesimbra17

Kiinnostavin nähtävyys

Sesimbra hellii historiasta ja luonnosta kiinnostuneita. Cabo Espichelin niemi on vanha pyhiinvaelluskohde pyhimyskultteineen ja pyhättöineen, mutta paikalle kannattaa tulla myös upeiden merellisten maisemien vuoksi. Auringonlaskut täällä ovat ihania ja paikalta löytyy myös kahvio ja kesäisin matkamuistokojuja. Kivenheiton päästä niemennokalta löytyy vieläkin esihistoriallisempi kohde, sillä Pedra da Muan kallioihin on tallentunut dinosaurusten muinaisia jalanjälkiä. Niiden luokse joutuu hieman taittamaan matkaa, mutta paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen, eivätkä maisemat täältäkään tuota pettymystä. Tästä on tulossa uudempikin postaus ihan lähiaikoina!

sesimbra4

sesimbra5

Dinosaurusten jalanjäljillä Pedra da Mualla.

sesimbra6

Paras patikkareitti

Sesimbrasta ja lähialueilta löytyy kaikenlaisia vaellusreittejä tallattavaksi vaikka muille jakaa, mutta Chã dos Navegantesin ja Serra do Riscon polkujen lisäksi tähänastinen suosikkini on kenties ollut kiipeäminen 501 metriin kohoavan Arrábida-vuoren huipulle sen haastavuuden vuoksi. Vuoren korkeimmalle kohdalle Pico do Formosinholle kuitenkin kulkee useampiakin polkuja monesta eri suunnasta, ja me valitsimme tietenkin sen kaikkein vaikeimman pohjoisen puolen reitin, jolla rämmimme vuoren jyrkkää etuseinämää peittävää kivimurskaa ja lohkareita pitkin ylöspäin, mutta saimme palkaksemme järisyttävän upeat näköalat. Itseämme vähemmän tyhmänrohkeille on kuitenkin olemassa myös vuoren samaa puolta kiipeävä helpompi ja selkeämpi (joskin merkkaamaton) polku, tai vuoren takapuolelta eli meren puolelta huipulle etenevä, huomattavasti vähemmän jyrkkä mutta pusikkoisempi reitti. Kiitos monen eri polun, voit vaikka patikoida Picheleirosin kylästä vuoren ylitse aina mainitulle Portinho da Arrábidan rannalle saakka!

Mikäli olet seikkailunhaluinen ja lähdet liikkeelle vuoren pohjoispuolelta, voit jättää auton parkkiin Picheleirosin ja Casais da Serran välissä kulkevan hiekkatien varrelle, mistä lähtee polku ensin ylämäkeen metsään ja myöhemmin vuoren rinteille. Kyseinen metsikkö ei ole niin iso, että sinne voisi eksyä, ja maaston viettämisen takia tiedät aina, missä suunnassa vuori noin suunnilleen on. Helpompi polku kääntyy ennen kivisen osuuden alkamista oikealle. Merkattujen reittien puutteen takia on näitä polkuja hieman hankala neuvoa, mutta Wikilocista löytyy joitakin vaihtoehtoja, jotka voi vaikka ladata kännykkään: Picheleiros – Formosinho – Portinho da Arrábida, tai meren puolelta Arrábidan maisemareitin luostarin luota lähtevä Convento da Arrábida – Formosinho, tai hurjapäille ilmeisesti se sama reitti Pico do Formosinholle, jonka me kiipesimme. Etenkin meren puolelta lähtevälle polulle kannattaa varata pitkähihaiset vaatteet, sillä mikäli polkua ei ole hiljattain kunnostettu, voivat puskien oksat ja piikit raapia ihoa inhottavasti.

sesimbra8 sesimbra12

Antoisin aktiviteetti

Vuokraa kanootti ja lähde Atlantille melomaan! Mikään ei ole parempaa tekemistä kuumana kesäpäivänä kuin kuvankauniiseen rantaviivaan tutustuminen rantakallioiden alapuolelta käsin viileän veden päällä lipuen. Luvassa on turkoosina ja vihreänä välkehtivää vettä, luolia, kirkasvetisiä poukamia ja meren asukkeja, etenkin lintuja ja kaloja – tai jos tuuri käy niin jopa delfiinejä. Rantaudu välillä autiolle rannalle pulahtamaan rantaveteen vilvoittelemaan ja pitämään piknikkiä tai vaikka snorklaamaan.

Kahden hengen kanootteja voi vuokrata noin 35 euron päivähintaan, tai jos yksinään merelle lähteminen jännittää, voit osallistua myös opastetulle retkelle. Niin saat myös parhaiten tietoa alueen ekologiasta ja historiasta. Esimerkiksi Vertente Natural järjestää monenlaisia retkiä Sesimbran ympäristössä, kuten Professor Luiz Saldanha Marine Parkissa tai Arrábidan luonnonpuistossa. Tai jos melominen ei kiinnosta, Atlantin kirkkaita vesiä pääsee kokemaan myös pinnan alta happitankkien kera, surffaten, Lagoa da Albufeiralla leijalautaillen tai vaikkapa deep-water soloing -kiipeillen. Täältä ei tekeminen lopu, ja Portugalin rannikolla kun ollaan, ovat kaikenlaiset veteen liittyvät aktiviteetit sitä parasta antia.

sesimbra11

Mikäli vesiurheilu ei kuitenkaan ole yhtään oma juttusi, niin miltä kuulostaisi viinitilakierros ja viinikellareiden tuotteiden sekä paikallisten torta de azeitãoiden maistelu läheisessä Azeitãon kylässä?

Suussasulavin kahvila

Meloessa tulee tunnetusti nälkä, ja siinä vaiheessa kannattaa suunnata välipalalle Sesimbran kujien suloisiin kahviloihin. Maailman parhaat ja valtavan kokoiset croissantit saa O Melhor Croissant da Minha Rua -kahvilasta (nimi kuuluu englanniksi The Best Croissant of My Street). Tilaa herkullinen voisarvi makealla kananmunista tehdyllä doce de ovos -täytteellä ja valitse kyytipojaksi tietenkin galão eli portugalilainen latte. Tässä on makuhermoja hivelevä, joskaan ei välttämättä maailman terveellisin, aamupala tai kello kuuden välipala. Samoja leivonnaisia saa niin Sesimbran keskustasta osoitteesta Rua Serpa Pinto 30, kuin myös Cotovian kaupunginosasta Liansini-kahvilasta Rua Gil Vicente -kadulta.

Jos taas olet pastel de nata -fani, niin kehoitan suuntaamaan näiden herkkujen perässä Sesimbran linnoituksen takana sijaitsevaan Tomé-kahvilaan. Uunituoreen leivonnaisen kuori rapsahtaa mukavasti hampaissa ja vielä hitusen lämmin täyte suorastaan sulaa suussa! Toméssa voit myös kokeilla caipirinhaa, joka on tehty cachaçan sijasta paikalliseen moscatel-viiniin. Siinäpä erikoinen makuelämys. Vinkki: aurinko paistaa kahvilan ulkopöytiin juuri ennen laskemistaan, eli tämä kahvila on parhaimmillaan myöhään iltapäivällä.

sesimbra7

Houkuttelevin ravintola

Aloha Café on Sesimbran ainoa ja ensimmäinen kasvisravintola ja -kahvila. Mikäli haluat kevyehköä mutta herkullista lounasta tai kaipaat hieman detoxia vihermehun tai yrttiteen muodossa, suuntaa tänne! Luomuruokaan panostava paikka tarjoilee myös erittäin maistuvan kuuloisia vegehampurilaisia, wrappeja, keittoja ja salaatteja, mutta minä en ole niitä vielä koskaan päässyt maistamaan, sillä päivän lounas (6,90 euroa) on aina vienyt kielen mennessään. Kaikki (tai ainakin melkein kaikki, ihan satavarma en ole) ruoka ja juoma on vegaanista. Makeat piirakatkin ovat olleet oikein hyviä. Kahvila on myös sisustukseltaan viihtyisä, voisi jopa sanoa että skandinavialaishenkinen – tästä on tosin luultavasti kiittäminen Ikean kalusteita. Aloha Café sijaitsee Rua Gil Vicente 30B:ssä Santanan kaupunginosassa.

Paikkakunnan paras kalaravintola taas on nimeltään Lobo do Mar. Sen salaisuus on sijainti – ravintola on perustettu taktisesti aivan kalastajasataman viereen Avenida dos Náufragosille, joten ravintolaan ostetaan saaliin parhaat ja varmasti tuoreet kalat heti ensimmäisenä kalastajien rantauduttua. Kalanhajua ei ravintolassa silti tarvitse pelätä, vaikka ravintola ei ulkomuodollaan valtavasti koreilekaan. Tarjolla on konstailematonta, maistuvaa ja tuoretta portugalilaisruokaa, jonka hinta ei päätä huimaa. Voit valita kalasi itse tiskistä, mutta huomaa, että ravintola ei tarjoile juurikaan muita mereneläviä. Niiden maisteluun löytyy omat ravintolansa Sesimbran keskustasta, mutta itse välttäisin rantakadun ravintoloita – pääsääntöisesti korttelin tai parin päässä rannasta sijaitsevat ravintolat kuten Praiamar ovat parempia. Huomioi myös, että lähes kaikki ravintolat sulkevat ovensa lounaan ja illallisen väliseksi ajaksi noin kello 15-19.

sesimbra16-horz

Aloha Cafésta saa herkullisia kasvislounaita.

Aurinkoisin terassi

Sesimbran rantakatu on täynnä mukavia baareja, mutta paras paikka huurteisen nauttimiselle löytyy Tap Housen terassilta Sesimbran linnoituksesta. Voit paistatella auringossa, tuijotella merelle tai tarkkailla hiekkarannan ja rantakadun kulkijoita, sekä tietysti tutustua historialliseen linnoitukseen. Mikään kylän halvin kuppila ei ole kyseessä, vaan hinnat lähentelevät melkein suomalaisia. Tap Housella on kuitenkin sijantinsa lisäksi yksi ehdoton valttikortti: sieltä saa ABC:n eli Arrabida Beer Companyn artesaanioluita. Käsintehtyjen oluiden maistelumenu maksaa muistaakseni 7 euroa, ja mikä parasta, voit ostaa pullon (tai viisi) suosikkioluttasi myös mukaan. Ennen kyseiseen pienpanimoon tutustumista pohdin jo puolivakavissani että pitäisikö ryhtyä panimoyrittäjäksi, jotta Portugaliinkin saataisiin kunnollista juotavaa Sagresin ja SuperBockin rinnalle.

sesimbra3

Sesimbran linnoitus ja Tap House auringonlaskussa.

Bonus: Parhaat bileet

Jos osut paikalle helmikuussa, et voi olla huomaamatta karnevaalien lähestymistä. Rumpujoukkueet harjoittelevat, sambaryhmät valmistelevat värikkäitä fantasia-pukujaan ja kaikki odottavat kevään aloittavia juhlia. Itse karnevaalien pärähdettyä käyntiin kylän rantakatu palmurivistöineen muuttuu tanssitantereeksi: kadulla sambataan, soitetaan musiikkia ja syödään paahdettuja kastanjoita. Vaikka itse kulkueeseen ei osallistuisi, on pukeutuminen silti suotavaa. Vaikka meininki on kotikutoisempi, ei tunnelma jää näissä bileissä kovin kauaksi Riosta!

sesimbra9
sesimbra13

Majoituksesta en valitettavasti osaa oikein sanoa juuta enkä jaata, mutta sitä löytyy leirintäalueista aina rannalla sijaitseviin spa-hotelleihin ja vuokra-asuntoihin saakka. Suosittelen toki vuokraamaan meidän talon ihanalta maatilaltamme, niin kauan kuin se vielä pysyy vuokrauskäytössä! Voipi nimittäin olla, että jossain kohtaa hilaamme itsemme sinne ihan oikeastikin asumaan.

Ehkäpä joku ottaa näistä vinkeistä vaarin ja lähtee tutustumaan Sesimbraan, sillä en usko, että sieltä on edes mahdollista lähteä pettyneenä pois. Siitä pitävät huolen upeat luonnonmaisemat, kalastajakylän pikkukujat ja mukavat ihmiset. Tämä on muutenkin siitä kiva paikka, että eri tavoin kuin Algarvessa, turisteista ei ole ruuhkaa mutta heihin, enimmäkseen ranskalaisiin ja espanjalaisiin, on silti totuttu. Tervetuloa, bem-vindo!

sesimbra14


In English: Our hometown in Portugal, Sesimbra, is just the perfect place. Only 30 kilometers from Lisbon, it has pristine nature, breathtaking scenery and delicious food. The best beach of them all is called Ribeiro do Cavalo, where you need either to hike for some 20-30 minutes or arrive by boat. The most amazing views can be found in Serra da Arrábida, where you can drive on the same scenic route as James Bond in the film On Her Majesty’s Secret Service. The most interesting sightseeing can be done at Cape Espichel, where history of holiness meets the views over the high cliffs. There are also some dinosaur footprints close by. The most rewarding hiking route goes up the mountain Arrábida, to Pico do Formosinho at 501 meters. On the mountain there are several paths to choose from, not to mention the amount of trails in the area. The most epic activities are related to water – canoeing, diving, surfing, deep-water soloing, kite surfing, coasteering… you name it. And don’t forget swimming and snorkeling at the shallow beach waters.

The most delicious croissants can be found at the cafeteria called O Melhor Croissant da Minha Rua, and the best cream custard tarts (pastel de nata) from Tomé situated behind the fortress. In the fortress itself there is a terrace, which is the best spot to try some locally brewed beers. When you get hungry from all the hiking and paddling, head to Aloha Café for mouthwatering vegan lunch, a hamburger or a green smoothie, and for dinner try the freshest fish at Lobo do Mar, situated just across the street from the fishing harbor. If you visit Sesimbra in February, you get to take part to the colorful celebrations of Carnival. I cannot tell much about accommodation, but there are plenty of options. Or just ask me about the house we are renting! Welcome, bem-vindo!

Kaikkien aikojen reissuvuosi 2016

Onnellista uutta vuotta kaikille tasapuolisesti, mikäli siellä joku tätä blogia vielä seurailee! Viime päivityksestä on vierähtänyt sellaiset puolitoista kuukautta, minä aikana olen pitänyt hieman lomaa blogista, somesta ja jopa koko tietokoneestakin. Palasin Brasiliasta turvallisesti kotiin ja lähdin viikon kuluttua siitä Portugaliin. Nyt on sieltäkin palattu Jyväskylään, joten on aika orientoitua takaisin opiskelujen, mutta myös tämän pikku harrastuksen pariin. Taskussa on kieltämättä aika monta tarinaa, jotka haluaisin tänne jakaa, sillä viime vuosi 2016 oli itselleni kaikkien aikojen reissuvuosi.

Vietin ulkomailla yhteensä 283 päivää. Se tarkoittaa, että vietin yli kolme neljäsosaa vuodesta reissussa. Mihin sekin aika oikein humpsahti? Olin Suomessa 82 päivänä ja niiden aikana tietysti enimmäkseen Jyväskylässä, mutta kävin kotimaanmatkoilla ainakin Tampereella, Porissa ja pikaisesti Ilmajoella. Helsinki oli tietysti kauttakulkupaikka, mutta tänä vuonna en viettänyt siellä sen enempää aikaa.

Matkustin kolmella mantereella, mutta kävin kuitenkin vain neljässä maassa (Suomen lisäksi), joista Portugalia lukuunottamatta muut kolme olivat minulle uusia: Sambia, Brasilia ja Argentiina. Sambiassa vietin kolme kuukautta, Brasiliassa melkein neljä, ja Argentiinassa yhden päivän. Brasilian 26 osavaltiosta kävin viidessä. Lisäksi kävin melkein Yhdysvalloissa, mutta jänistin viime hetkellä enkä viitsinyt lähteä lentokentältä Black Friday -kaaoksen sekaan Manhattanille.

Kokosin menneen vuoden matkoista tällaisen kuvakoosteen, jossa jokaisesta reissusta on yksi tai kaksi kuvaa. Kuvat ovat suunnilleen aikajärjestyksessä ja olen yrittänyt ujuttaa tekstin joukkoon linkkejä paikoista jo tehtyihin postauksiin.

Portugali vol. 1

vuosi1

Sesimbra

vuosi3

Lissabon

vuosi4

Sintra

Vuosi 2016 alkoi Portugalissa, Sesimbran rannalla. Vuosi 2016 myös päättyi samaisessa paikassa – olisikohan tämä joku enne alkanutta vuotta ajatellen? Kävimme alkuvuodesta Sesimbran monien paikkojen lisäksi myös Lissabonissa, Sintrassa ja Setúbalinkin puolella Arrábida-vuoristoa.

Portugali vol. 2

vuosi5

Serra do Risco, Sesimbra

vuosi2

Alcácer do Sal

vuosi7

Praia da Galé

Koti-ikävä yllätti ja lähdettiin pääsiäisviikoksi Portugaliin, koska kesällä tai syksyllä en kuitenkaan sinne pääsisi. Oleiltiin ja luontoretkeiltiin Sesimbrassa sekä käytiin Alentejossa roadtrippailemassa.

Jyväskylä

vuosi10 vuosi11

Tämä päivä oli vuoden ainoa päivä, jona otin järkkärilläni kuvia Jyväskylässä muualla kuin kotona. Se kertonee jotain alkuvuoden opiskelukiireistä, sillä tahkosin keväällä kasaan viitisenkymmentä opintopistettä. Tuona päivänä tehtiin kävelyretki ihanan aurinkoisessa kevätsäässä, koska Zén isä oli pikavisiitillä kaupungissa käymässä.

Sambia

Lusaka

vuosi20

Lähdin Sambiaan tutkimusvaihto-opiskelijaksi tekemään graduani. Zé lähti mukaan tekemään työharjoittelua. Asuttiin Lusakan laidalla slummien ympäröiminä ja kuljettiin paikallisilla minibusseilla kaupungille. Kuvassa olen suhteellisen alkeellisessa ulkoilmalaboratoriossani aka asuntomme edustalla uuttamassa ottamiani virtsanäytteitä maastopäivän jälkeen. Laitatin Sambian-reissumme loppuvaiheilla myöskin pitkät pikkuletit lähikampaajan salongissa.

Livingstone

vuosi33
vuosi12

Majesteettiset Victorian putoukset pitäisi jokaisen Afrikan-matkaajan nähdä kerran elämässä. Olimme paikalla toukokuussa maailman suurimman vesiputouksen ollessa voimakkaimmillaan, joten saattoihan niiden edustalla hieman kastua! Seuraavana päivänä kävimme minisafarilla Mosi-oa-Tunyan kansallispuistossa. Aamun valo oli upea ja olimme aivan haltioissamme kaikista Afrikan eläimistä.

Kafuen kansallispuisto

vuosi13
vuosi14 vuosi15

Kafueen suuntasimme seikkailusafarille aivan kaksistaan oppaamme ja kahden apulaisen kanssa. Nukuimme leijonan tassunjälkien päälle pystytetyssä teltassa kuunnellen etäisiä hyeenoiden ääniä ja yritimme jäljittää savannien kuninkaita. Tämä villi ja syrjäinen kansallispuisto oli kaikista safarikokemuksistamme sykähdyttävin, vaikka sen eläinsaldo jäikin laihimmaksi.

Katete

vuosi44

Itäisessä Sambiassa sijaitsevaan Kateteen suuntautuneen kenttämatkan aikana Zé istui opettajankoulutustilaisuuksissa sambialaisten kollegoidensa kanssa ja minä otin valokuvia tilaisuudesta ja opettelin kuvaamaan tähtitaivasta. Asuimme kolme päivää majatalossa ja söimme melkein joka aterialla ranskalaisia tai voileipiä, joiden välissä oli paistettu kananmuna ja hillittömästi majoneesia. Pölyisen kylän kioskeista tai ravintolakojuista kun ei oiken saanut mitään järkevää syötävää.

South Luangwan kansallispuisto

vuosi16 vuosi17
vuosi18

Kateten jälkeen kävimme South Luangwan kansallispuistossa, toiveissamme nähdä paremmin Kafuessa bongaamatta jääneitä eläimiä kuten kissapetoja. Safari oli selvästi turistimaisempi, mutta näimme monia upeita eläimiä kuten impalan puuhun raahanneen leopardin sekä valtavasti virtahepoja.

Lake Kariba

vuosi21

Matkustimme Sambian ja Zimbabwen rajan vuorten väliin nousseelle Kariban patojärvelle takapuolet hiekkateillä pomppivassa ja detoureja tekevässä minibussissa hikoillen, ja sitten ihanan kontrastisesti majoituimme rauhaisaan resorttiin, josta löytyi palmujen ympäröimä uima-allas ja jonka pihalla tepasteli riikinkukkoja. Kävimme veneajelulla järvellä ja pelastuimme täpärästi järvenrannan virtahevon hyökkäykseltä. Tämä oli viimeinen Sambian-reissuistamme.

Brasilia

Curitiba

vuosi24

Elokuun alussa lähdin Brasiliaan, tukikohtanani Paranán osavaltiossa sijaitseva Curitiban kaupunki, missä tein työharjoittelua. Curitibassa parasta olivat kaupungin monet puistot, kasvisravintolat ja söpöt kuppilat.

Vila Velha

vuosi26

Ensimmäinen reissu Brasilian sisällä kohdistui myöskin Paranássa sijaitsevaan Vila Velhan state parkiin. Kävelimme lyhyitä luontopolkuja pitkin ihaillen lampia, maanvajoamia ja eroosion muovaamia erikoisia kivipatsaita. Jännä paikka!

Morretes

vuosi23

Huristelimme Serra do Mar -vuoriston yli Serra Verde Express -junalla, ja päädyimme Morretesin pikkukaupunkiin. Talot olivat syötävän söpön värisiä ja tunnelma rento, mutta erityisesti kaupungin takana kohoavat vuoret saivat sydämen sykkimään. Yritimme seuraavana päivänä kavuta niille, mutta se reissu ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Pantanal

vuosi25
vuosi27

Lähdin Brasilian itsenäisyyspäivän kunniaksi tutkimaan maailman suurinta kosteikkoaluetta Pantanalia Mato Grosso do Sulin osavaltioon. Elin muutaman päivän luonnon ympäröimänä tehden safarityyppisiä retkiä niin jeepillä, kanootilla, veneellä kuin hevosellakin, omia jalkojanikaan unohtamatta. Keskipäivällä makoilin riippumatossa kirja kainalossa. Näin Pantanalissa monia eläimiä joista etenkin upeanväriset linnut, vesisiat ja pihapiirin vyötiäiset hurmasivat minut täysin.

Florianópolis

vuosi22

Keksin edellisenä päivänä lähteä Santa Catarinan osavaltiossa sijaitsevaan Florianópolikseen, ja niin minä sitten lähdin. Floripa oli minun oma pikku seikkailuni, jonka aikana kolusin tuon kauniin saarikaupungin eteläisiä rantoja ja kuuntelin kitaransoittoa surffihostellin nuotiobileissä. Retken päätteeksi löysin itseni satojen rumpalien torikokoontumisesta, missä kaupungin keskustaan oli kasattu satoja rumpusettejä ja ääni oli korviahuumaava.

Ilha Grande

vuosi30

Zé tuli Brasiliaan käymään ja lähdimme honeymooniamme viettämään. Ensimmäisenä suuntasimme Rio de Janeiron osavaltion ihanalle paratiisisaarelle Ilha Grandelle. Patikoimme pitkin saaren sateesta mutaisia polkuja, löysimme rannalta puuman jäljet ja snorklasimme turkooseissa vesissä.

Salvador

vuosi31

Salvador toimi meille oikeastaan kauttakulkupaikkana, mutta tutustuimme hyvin kaupungin historialliseen osaan Pelourinhoon. Päivisin värejä löytyi kauniiden kolonialismin aikaisten talojen seiniltä ja iltaisin moqueca-annoksesta tai caipirinha-lasista. Armaan mieheni mielestä yksi reissun parhaista jutuista oli Salvadorin lentokentän edustalle rakennetut valaistut bambutunnelit, joista ajettiin läpi mennen tullen.

Chapada Diamantinan kansallispuisto

vuosi32

Vuokrasimme auton ja huristelimme syvälle Bahian osavaltion sisämaahan. Vaelsimme Chapadan jylhissä maisemissa vesiputouksia, luolia, ajan ja veden kovertamia kallioita ja leveitä vuoristolaaksoja ihaillen. Nukuimme yöt sympaattisessa ja värikkäässä Lençoisin kylässä, jonka kaduilla soitettiin iltaisin musiikkia. Siellä tosin iskivät vuoden ainoat vatsanväänteet, jotka onneksi menivät oli suht nopeasti.

Morro de São Paulo

vuosi34

Teimme tälle trooppiselle saarelle päiväretken Salvadorista. Ihana pikku paratiisi, jonka rantojen vesi oli kuin linnunmaitoa. Saaren kylästä löytyy paljon palveluita, mutta muutaman sadan metrin jälkeen jäisten kookostenkin myyjät jäävät taakse ja biitsi muuttuu lähes koskemattomaksi autioksi palmurannaksi.

Rio de Janeiro

vuosi35

Häämatkamme loppui Rio de Janeiroon, jota luonnonmuodoiltaan kauniimpaa kaupunkia saa kyllä hakea. Kävimme Corcovado-vuoren laella Cristo Redentorin levitettyjen käsien alla, uimme Ipanemalla ja Copacabanalla sekä vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa. Toisaalta lohduttoman näköiset favelat ja huonon viemäröinnin aiheuttama löyhkä näyttivät kaupungista sen toisenkin puolen.

Ilha do Mel

vuosi29

Ilha do Mel on jälleen yksi ihana saari Brasilian edustalla, tällä kertaa etelän Paranássa. Kävin siellä eräänä viikonloppuna, jona sää oli syklonin jälkimainingeissa hieman myrskyisä. Kävelin saksalaisen ystäväni kanssa lähestulkoon koko saaren ympäri ja nautin kauniista maisemista ja saaren luonnonläheisyydestä. Uimiset jäivät tällä kertaa tosin välistä.

Foz do Iguaçu

vuosi36

Jos maan päällä on taivas, niin se löytyy Iguassun putouksilta Brasilian ja Argentiinan rajalta. Miljoonat perhoset ja tukaanit vaan lentelevät sateenkaarten lävitse jumalaisten vesiputousten pauhatessa taustalla, ja coatit sekä vyötiäiset leikkivät jaloissa. Aivan tajuton paikka.

Argentiina

Puerto Iguazu

vuosi45

Kävimme Iguassun putouksilla viikonlopun mittaisella ryhmäreissulla vuokra-autolla, ja katsastimme putoukset tietysti niin Argentiinan kuin Brasiliankin puolelta. Jestas sitä kauneutta ja voimaa! Edes sadat muut turistit eivät haitanneet sitä ihmetystä. Argentiinassa kävin myös Puerto Iguazun kylässä, jossa kävelin hieman ympäriinsä ja söin illallista argentiinalaisten kitaroiden säestäessä taustalla. Kävelimme myös takaisin rajan toisella puolella odottavalle autolle pimeällä, mikä kertoo paikan turvallisuudesta.

Portugali vol. 3

vuosi38


Sesimbra

vuosi40

Sintra

vuosi41

Tejon luonnonsuojelualue

vuosi39

Lissabon

vuosi42

Arrábidan luonnonpuisto, Setúbal

vuosi43

Kolmas kerta toden sanoo, eikö niin? Tällä kertaa vietettiin kuukausi Portugalissa ja perheeni tuli sinne viettämään joulua kanssamme. Seikkailimme tosi hauskan viikon verran Sesimbrassa ja lähialueilla kuten Sintrassa, Lissabonissa, Tejon luonnonsuojelualueella ja Setúbalissa. Löysimme Zén kanssa myös luonnollisen kivisillan ja rannalla oli tarpeeksi lämmintä ottaa aurinkoa ja käydä uimassa. Tämä oli vihreä joulukuu minun makuuni!

Olin sen Brasilian ja Portugalin välissä olleen viikon verran ihan täpinöissä Suomesta ja talvesta, mutta nyt se innostus on taas vähän hukkunut jostakin salakavalasti hiipivän opiskelustressin alle. Jyväsjärven jäälle pääsisi jo luistelemaankin ja onhan täällä lumisia metsäpolkuja koluttaviksi. Kyllä tämä tästä, tervetuloa talvi! Ja ainakin tämän reissujentäyteisen vuoden jäljiltä on kymmenittäin tarinoita ja sadoittain valokuvia, joita voi käpertyä vilttien alle purkamaan tänne blogiin.

Jos vuosi 2016 olikin aikamoinen seikkailuvuosi, niin vuoteen 2017 mahtuu luultavasti vähemmän matkapäiviä, mutta toivottavasti yhtä paljon seikkailuita. Toisaalta kesän ja loppuvuoden kujeet ovat vielä täysin usvan peitossa, joten saa nähdä mitä tuleman pitää. Tähän mennessä suunnitelmissa on vasta yksi loppukevään vaellusreissu Viroon. Kiitos 2016, olit erityinen vuosi!

Mitäs teillä on suunnitelmissa tulevan vuoden varalle?


In English: The year 2016 was the travel year of all times. I traveled for 283 days on three continents, but only in four countries besides Finland, where I spent only 82 days of the year. The countries were Portugal, Zambia, Brazil and Argentina. The year was so full of adventures that it almost left me breathless. I experienced so many different kinds of nature, saw so many exotic animals, vast views and paradise islands, not to mention the two natural wonders of the world – Victoria Falls and Iguazu Falls. Even if the year 2017 is less travel-filled, let there be at least as much adventures! So far I only have plans for a hiking trip to Estonia in the spring. Thank you 2016, you were a special year!

Häämatka halki Brasilian

Kaikki päättyy aikanaan ja niin päättyi myös meidän kaksiviikkoinen häämatkamme pitkin poikin Brasiliaa. Minä olen palannut tänne etelään Curitibaan ja Zé syksyiseen Jyväskylään. Arki on taas lähtenyt rullaamaan omissa uomissaan, ihanan keveissä loman jälkeisissä hattaratunnelmissa onneksi kuitenkin! Olin selkeästi loman tarpeessa, ja huh millainen loma ja honeymoon meillä olikaan!

honeymoon3

honeymoon5

Autio Ilha Granden ranta, jolta löysimme puuman jäljet.

honeymoon11

Reissu meni lähes täysin suunnitelmien mukaisesti. Tavattiin toisemme Rio de Janeiron lentokentällä, ja oli ihan hassun outoa ja ihanaa nähdä toinen kahden kuukauden erossaolon jälkeen. Riosta matkasimme minibussilla ja myrskyssä natisevalla sekä huojuvalla puuveneellä sademetsäiselle Ilha Grandelle viideksi leppoisaksi päiväksi. Meiltä otettiin heti alkuun luulot pois, kun päästiin patikoimaan kaikkine kamoinemme kaatosateessa mutaista ja jyrkkää viidakkopolkua ensimmäiseen majapaikkaamme. Päivät kuluivat toistemme seurasta nauttien ja saaren vaellusreittejä sekä upeita autiorantoja koluten. Pilvisenä ja sadekuuroisena alkanut sääkin onneksi parani loppua kohden, ja viimeisenä päivänä päästiin nauttimaan auringosta ihan kunnolla, kun suunnattiin veneretkelle tutkimaan saaren toista puolta ja snorklailemaan upeissa kirkasvetisissä laguuneissa. Ilha Grandella oleilun kruunasi se, kun katseltiin avoimen bungalowimme sängystä opossumia, joka kiipeili papaijapuussa aivan lasittoman ikkunamme takana!

honeymoon15

honeymoon2-horz

Acaí na tigela -annoksia tuli syötyä melkein päivittäin, ja tulipa sitä jokunen caipirinhakin maisteltua!

honeymoon8honeymoon34

honeymoon4

Praia Lopes Mendes, jota sanotaan yhdeksi Brasilian kauneimmista.

honeymoon6

honeymoon7

Meidän rakkauspesä korkealla vuorenrinteellä, viidakon suojissa.

honeymoon10honeymoon9

honeymoon12

Ihan kirjaimellisesti kalkkilaivan kapteeni ja sen vähän elävämmän värinen mies.

honeymoon13

Lagoa Azul.

honeymoon14

Snorkkelijoogaa, anyone?

Hieman vastahakoisesti lähdimme Ilha Grandelta takaisin Rioon ja lensimme Bahiaan, Salvadoriin. Zén mielestä yksi reissun parhaita juttuja olivat Salvadorin lentokentän edustalla kohoavat valaistut bambutunnelit, joista ajoimme läpi niin mennessä kuin tullessa. Ja olivathan ne aika hienot. Bahiassa on ihanan lämmintä (ei sillä, että Rio de Janeiron osavaltiossakaan varsinaisesti kylmä olisi ollut) ja afrobrasilialainen kulttuuri kukoistaa portugalilaistyylisen vanhankaupungin, Pelourinhon, kaduilla. Melkein luulemme olevamme Lissabonissa! Yksi aamu kaupunkielämää kuitenkin riittää meille, ja saamme allemme vuokra-auton ”vain” puolitoista tuntia myöhässä sovitusta ajasta. É Brasil cara!

honeymoon18

honeymoon17

Bahialaisnaisia perinteikkäissä asuissaan.

honeymoon26

Vuokra-Fiatimme kulkee nätisti ensin läpi Salvadorin faveloiden, sitten palmuisten metsien, ja lopulta olemme saapuneet cerradãolle, savannimaiselle kasvillisuusvyöhykkeelle, joka aika ajoin kärsii kovastakin kuivuudesta. Nyt ei sitä kuitenkaan tarvinnut pelätä, sillä saimme täälläkin ihan kiitettävän määrän sadetta, joka oli tehnyt kirkkaansinisten sadevesiluolien vedestä ruskeaa. Yhden luolan nähtyämme toteamme että toisia ei ehkä edes kannata lähteä katsomaan, mutta onneksi kohteemme, Chapada Diamantinan kansallispuisto, on aivan älyttömän monipuolinen luontomatkailijan paratiisi täynnä vesiputouksia ja huikeita näköaloja. Kapuamme Morro do Pai Ináciolle ihailemaan auringonlaskua ja sieltä ylhäältä avautuvia näkymiä pöytävuorille ja laaksoihin, patikoimme Brasilian toiseksi korkeimman vesiputouksen laelle sateessa ja sumussa, vain huomataksemme että pilvet repeävät ja aurinko tulee esiin juuri kuin meitä varten. Lençoisin värikäs pikkukaupunki tulee myös tutuksi, samoin kuin lyhyen patikkapolun päästä löytyvä joki luonnollisine kivisine vesiliukumäkineen ja uima-altaineen.

honeymoon28honeymoon27honeymoon20

honeymoon19

Cachoeira da Fumaca, Brasilian toiseksi korkein vesiputous. Ja se oli totisesti korkea, niin korkea, että tuuli hajottaa putouksen jo kauan ennen kuin se osuu maahan!

honeymoon21honeymoon22

honeymoon24

Lencois.

honeymoon23

Ribeirão do Meion vesiputous, joka toimii kivisenä vesiliukumäkenä.

honeymoon25-horzhoneymoon29

Kolme päivää on koko Chapada Diamantinan koluamiseen aivan liian lyhyt aika, mutta me haluamme vielä päästä rannalle. Alamme ajaa takaisin rannikolle päin, mutta muutamme suunnitelmia lennosta. Emme menisikään Ilha de Boipeban saarelle, vaan sen naapuriin Morro de São Paulolle, minne pääsee suoraan pikaveneellä Salvadorista. Tämä säästää meidät ajamasta tuntikausia huonokuntoisia teitä, ja saamme huristella parempia baanoja pitkin takaisin Bahian pääkaupunkiin.

honeymoon30
honeymoon31

Päiväretki Morro de São Paulolle on oikeastaan aika hullu idea, sillä meillä on aikaa perillä vain muutama hassu tunti. Merimatkat ovat kuitenkin jo itsessään seikkailuja, ja lisäksi näemme rannikon maaseutumaisemia bussin ikkunasta, joten reissu kannatti kyllä! Morron turistikylästä selvittyämme löydämme silmänkantamattomiin jatkuvat paratiisirannat ja pulikoimme aalloissa, jotka ovat kuin linnunmaitoa. En ehkä ole koskaan uinut niin lämpimässä merivedessä, ellen sitten taannoin Thaimaassa. Ja Zé ei ainakaan ole!

Viimeiseksi palaamme Rioon. Lämpötilat ovat nousseet trooppisiksi täälläkin, ja majapaikkamme löydettyämme suuntaamme rannalle lievittämään aamuöisen lennon aiheuttamaa matkaväsymystä. Tsekkaamme ensin Copacabanan, mutta Ipaneman hiekalle levitämme pyyhkeemme. Seuraavana päivänä valloitamme Corcovado-vuoren, jonka huipulla ikoninen Jeesuspatsas levittää kätensä maailman ylle. Iltapäivä kuluu kasvitieteellisessä puutarhassa, ja sen jälkeen on aika sanoa heipat taas vähäksi aikaa. Juoksemme Avenida Atlânticaa pitkin lentokenttäbussille, ja sinne se rakkaani pikaisten hyvästien jälkeen taas katoaa, aivan kuin Porissa elokuun alussa. Minä lähden seuraavana päivänä Curitibaan, ja päädyn viettämään lähes koko päivän lentokentällä nettiä selaillen. Ihanaa rentoutumista. Brasilian-elämää on kuitenkin jäljellä enää yksi kuukausi, joka kuluu varmasti nopeasti.

honeymoon32
honeymoon34 honeymoon33

Kahden viikon honeymooniin mahtui sopivasti kaikkea – luonnossa patikointia, palmurantoja, upeita vuorimaisemia, hippunen mielenkiintoisia kaupunkeja, sadepäivien totaalista rentoutumista tekemättä yhtään mitään ja tietysti aina niin ihanaa yhdessäoloa oman rakkaan kanssa. Ainahan sitä toivoisi loman jatkuvan vielä hieman pidempään, mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä aika täydellinen paketti! Erittäin omatoiminen sellainen siis. Ehkä sitä olisi yhden päivän (tai kymmenen) lisää voinut Chapada Diamantinassa tai Morro de São Paulolla viettää, mutta tässäkin tuli jo tuhlattua häämatkarahasto melko tehokkaasti.

Parempaa häälahjaa ei olisi voinut toivoakaan kuin nämä mielettömät muistoiksi tallennetut kokemukset yhdessä maailman kauneimmista ja monipuolisimmista maista. Tuskin vanhoina kiikkustuolissa muistelisimme, kuinka hienon monitoimikoneen tai kristallimaljakon saimmekaan aikoinamme häälahjaksi, mutta tämä matka se oli jotain, mitä kelpaa totisesti muistella! Kiitos siis jälleen kerran kaikille häämatkarahaston kerryttämiseen osallistuneille, jotka tämän unelman meille mahdollistivat. ❤

Postauksia seuraa tietysti perästä kaikista näistä upeista paikoista, joissa saimme vierailla. Mulla alkaa tosin nyt olla sellainen rästipino postattavaa niin Brasiliasta ja Sambiasta kuin Portugalistakin, että oksat pois, mutta ehkä ne tässä talven mittaan saadaan julkaistua etteriin asti. Jos teillä on toiveita mistä haluaisitte ensimmäisenä lukea lisää, niin niitä saa esittää!


In English: Everything comes to its end sometime, and so did our amazing wedding trip in Brazil. Almost everything went according to the plan, and we had such a wonderful time together! We hiked to the deserted beaches of Ilha Grande, went on a boat trip to lagoons with crystal clear water and slept in an open air bungalow, at night watching from our bed an opossum climbing in a papaya tree. Then we headed to Bahia in the Northeast, exploring the historical center of Salvador for a morning before getting our rental car, which was only 1,5 h late. In Chapada Diamantina national park we climbed on Morro do Pai Inácio to admire the table mountains and valleys in the setting golden sun, and hiked in heavy rain and mist to the 2nd highest waterfall of Brazil only to see the clouds reveal the sun for us. We also got to know the colorful town of Lençois and the nearby river with natural water slide and swimming pools.

This is where our plans changed a bit: instead of driving the bad roads to the coast and heading to the island of Boipeba, we decided to do a day trip to Morro de São Paulo directly from Salvador. It was a bit crazy but lovely, what a paradise that island is! Our last destination was Rio de Janeiro, where we got rid of our super early flight tiredness on the beaches of Copacabana and Ipanema. The next day we visited the Botanical Garden and conquered the Corcovado mountain where the iconic Christ statue overlooks the city.

It was a perfect holiday, that included so many good things: hiking in the nature, paradise beaches, mountain views, interesting cities, rainy afternoons doing nothing and of course, enjoying the time spent together with the love of my life. This was the best wedding gift we could ever hope for, and we are forever grateful for everybody who took part to the wedding trip collection! Thank you.  

Roadtrip Alentejossa: osa 2

Kertomus retkipäivästä Portugalin Alentejossa jatkuu. Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä.

Alcácer do Salissa vierailun jälkeen karautamme kohti Comportaa ja Carrasqueiran puujalkalaitureita. Portugaliksi paikan nimi on Cais Palafítico da Carrasqueira, ja se on merkitty jopa Googlen karttaan turistinähtävyydeksi. Paikalla olikin parin paikallisen kalastajan lisäksi saksalainen perhe ja edellämme ajaneet pakettiautokaravaanarit katselemassa maisemia. Anoppini, jonka syntymäpäiväretkellä olimme, tuumasi että saisin paikalta hienoja kuvia.

road1
road2
road4
road3
road5
road6
road7

Kosteikkoiselle merenrannalle rakentunut laiturien verkosto kurkottelee kyhmyisiä tolppiaan kauas ulapalle, melkein silmänkantamattomiin. Lahden toisella puolella siintää iltapäiväusvan haalistama Arrábida-vuoristo. Mietin, pettävätkö laiturin alun lahonnäköiset lankut alta, mutta astun niille silti. Kalastajista ei laiturilla näy jälkeäkään, vain heidän värikkäät veneensä ovat laiturissa parkissa ja iloisin värein maalatut varastokopit odottavat illalla kalaan lähteviä miehiä. Ei hullumpi työpaikka tämäkään.

road8
road9
road10
road11
road12
road14
road15

Minua alkaa puolivälissä laituria ujostuttaa. Olen jonkun työpaikalla ja napsin häpeämättömästi kuvia ympäriltäni. Kyseessä on julkinen paikka juu, mutta tunnen silti loukkaavani jonkun yksityisyyttä. En mene enää kauemmas vaan palaan rantaan, missä annamme janoisille koirille vettä. Hökkelinrähjän kylkeen on maalattu kaunis puuaiheinen graffiti. Rannalla puuhaillut vanha kalastaja lähtee mopedilla pois jättäen eukkonsa päivystämään rannalle. Nuoria kalastajia ei näe Portugalin laitureilla useinkaan, ainakaan nousemassa näihin pieniin värikkäisiin veneisiin. Taitaa tämänkin elinkeinon perinteinen harjoittaminen olla katoamassa. Uskon silti, että se tulee monen muun kanssa vielä elpymään, vaikka sitten pakon sanelemana. Ellei ne pohjatroolarit nyt tyhjennä maailman meriä ihan kokonaan ennen sitä.

road17
road16

Puujalkalaitureiden viereisellä riisipellolla kahlaa valtavasti kuovin oloisia pitkänokkaisia kahlaajalintuja. Olisiko riisi juuri kylvetty? Siirrymme seuraavaksi keskustaan, jossa olimme bonganneet kalastajien perinteisiä asumuksia, oljesta tehtyjä kauniita mökkejä. Niitä on jäljellä vielä useampiakin. Yksi näyttää olevan yleisön tirkistelyyn tarkoitettukin, joten menemme lähemmäs. Zé ja anoppi eivät viitsi nousta autosta, mutta minä menen onnessani kuvaamaan olkimökkiä. Siitä tulee aina hyvä mieli, kun näkee luonnonmateriaalirakentamisen olevan voimissaan! Tosin voin kuvitella noiden sisällä olevan melko hämärää.

road18
road19
road20
road21
road26
road27

Seuraavana retkikohteena on Praia da Galé. Rannan lähellä on tähän aikaan vuodesta aavemaisen autiona seisova lomakylä valkoisine villoineen ja sliipattuine nurmikoineen, mutta hieman kauempana on ihan oikeakin kylä, missä lätsäpäiset ukot istuvat kahvilan terassilla katselemassa ohikulkijoita. Galén rantaan pääsee laskeutumaan polkua ja rappusia pitkin. Mereltä puhaltaa voimakas tuuli, ja aukinainen tukka menee silmiin ja suuhun.

road29
road31
road30
road28
road34road38
road37road33

Ihan mielettömän hienojen hiekkakivikallioiden reunustama puuterihiekkainen ranta jatkuu silmänkantamattomiin, kumpaankin suuntaan. Rantatörmät näyttävät aivan taideteoksilta, ja sellaisiahan ne oikeastaan ovatkin. Maaliskuisena iltapäivänä paikalla on vain muutama ihminen. Mahtaako näin syrjäisellä rannalla olla kesälläkään paljon ketään, paitsi aution lomakylän asukkeja? Tuuli kuljettaa tyrskyjen sylkemiä pienenpieniä vesipisaroita mukanaan. Uimaan ei onneksi siinä puhurissa edes tee mieli. Sen sijaan otamme rannalla hölmöjä hyppykuvia, joista suurin osa epäonnistuu. Zé sanoo että näytän omituiselta ”Obelix-tyylisessä” haalarissani ja ”rich bitch” -aurinkolaseissani (kiitos vaan!), mutta suostuu silti kameran taakse. Ja silloin, kun mulla on päällä jotkut perustylsät ulkoilurytkyt, se kehuu kuinka hyvältä näytän. Hassu mies.

road36
road32
road35

Rannalla hengailun jälkeen on aika kiivetä takaisin ylös rantakallioiden päälle ja jatkaa matkaa kohti retkemme toiseksi viimeistä, mutta odotetuinta etappia. Kyseessä on Zén edesmenneen isoisän vuosia sitten ostama maa-alue, jonne hän on istuttanut eukalyptuspuita. Palan halusta nähdä paikan, koska olen vähän haaveillut mökin tai kenties jopa talon rakentamisesta sinne.

road25
road22
road24
road23
road40
road39
road41

Käy ilmi, että siellähän on jo mökki ja (likainen) kaivokin valmiina. Aikamoinen betonimurjuhan siellä seisova yksinkertainen rakennus on ja joku on vääntänyt ovenkin mutkalle päästäkseen sisään, mutta voisihan tuosta ihan hauskan kesämökin saada tehtyä. Mökki on kuulemma rakennettu puidenistutustöitä varten, ettei rouvien tarvinnut olla ulkosalla koko päivää vaan he pystyivät laittamaan ruokaa sisätiloissa (olisihan se nyt ollut kauhistus vaikka vahingossa ruskettua ja näyttää joltain maajussilta). Mutta aika maadoittava tuo on paikkana, sillä siellä ei ole oikeastaan mitään ja siksi siellä lepää ihana hiljaisuus. Luonnonrauhaa siis riittää, eukalyptusmetsä humisee hiljaa tuulessa ja rannallekaan ei montaa kilometriä ole. Haaveet ainakaan mistään suuremmista viljelmistä saa kyllä haudata, sillä maa on tuolla oikeastaan pelkkää hiekkaa, ja nuo joka puolella kasvavat eukalyptukset varmaan imevät loputkin vedet maaperästä. Ehkä sinne jotain viljelylaareja voisi rakentaa, vaikka autonrenkaisiin. Vaan rantapäivän jälkeen voisin mielelläni kiinnittää riippumattoni puihin ja lueskellä kirjaa ilta-auringossa, ennen eukalyptusmetsän yön laskeutumista.

road42
road43
road44

Eukalyptusmetsästä ulos löydettyämme käymme vielä katsastamassa, millainen biitsi Praia da Comporta oikein onkaan. Ei huono, etenkään kultaisessa iltavalaistuksessa, mutta kyllä Galé hiekkakivitörmineen vie voiton tämän päivän rannoista. Meille tulee kiire lauttaan ja juoksemme takaisin autoon, painamme kaasun pohjaan ja kapean Tróian niemimaan maisemia liikkuvasta autosta ihailtuamme ehdimme lauttaan aivan viime minuutilla. Setúbalin ja Tróian välillä kulkee lauttoja puolen tunnin välein, mutta autolautta menee vain kerran tunnissa. Ja käypä hyvä tuuri, että pääsemme juuri tähän lauttaan. Saamme nimittäin ihailla koko tuulisen merimatkan ajan aivan törkeän hienoa auringonlaskua, johon taivaalla lipuvat pilvet tuovat vielä oman lisämausteensa. Delfiinejä ei sentään näy, se olisi jo vähän liiankin täydellistä.

road45
road46
road47
road49 road48
road50

Spektaakkelimainen auringonlasku on arvoisensa lopetus supermukavalle retkipäivälle. Yllättävän paljon sitä ehtii nähdä ja tehdä yhdessäkin päivässä. Alentejo on kaunis!


In English: This is the continuation of the story about the roadtrip to Alentejo. You can find the first part here. We were headed to Cais Palafítico da Carrasqueira, where we were strolling on the neverending docks built of wood by the local fishermen, who leave for the fishing trips from here in their colorful boats. Wading birds were snipping grain from the rice fields and we admired the traditional straw houses also built by the local fishermen. Then we drove to windy Praia da Galé and the absolutely amazing sandstone cliffs. After taking some jumping photos on the beach we continued to a terrain my husband’s grandfather had bought many years ago. The terrain was growing eucalyptus but there was also a simple shelter there. We were dreaming about converting the shack into a summer cottage, since it is quite close to the beach. On the way to ferry we also stopped at Praia da Comporta, and almost got late. We were the last ones to board the ferry at Tróia, but got very lucky with the spectacular sunset, which was a perfect ending for the nice and eventful roadtrip day. Alentejo is so beautiful!

Talviturkki jäi Portugaliin

Heipparallaa! Jos olette ihmetelleet radiohiljaisuuttani, se on johtunut pääsiäislomasta. Jyväskylän yliopistolla ei näemmä ole ollenkaan sellaista käsitettä kuin talviloma, mutta sen sijaan pääsiäisen alla oli viikon tauko opetuksesta. Tottakai se oli hyödynnettävä ja lähdettävä Portugalin auringon alle kymmeneksi päiväksi! Juuri sopivasti pakoon takatalven pakkasia. Reissu oli mahtava, kuten aina. Tuntui, että välissä vain piipahdimme Suomessa hoitamassa velvollisuuksia, sillä edellisestä käynnistä oli vain kaksi kuukautta.

Lensimme tällä kertaa niinkin hölmöä reittiä kuin Istanbulin kautta, mutta sentään Turkish Airlinesilla. Kokemus oli onneksi miljoona kertaa miellyttävämpi kuin viimekesäinen lento Kiovan kautta Ukraine Internationalilla. Ruoka oli hyvää ja lähes aina oli tarjolla kasvisvaihtoehto vaikkemme olleet edes etukäteen sellaisia tilanneet (koska se olisi kustantanut 30 euroa per lento – asiakaspalvelu ei sisältynyt lippuihin), ja Istanbul-Lissabon-välillä koneessa oli jopa ne sellaiset viihdepaneelit edessä olevan penkin selkänojassa. Olen nähnyt niitä tähän mennessä vain mannerten välisillä lennoilla. No, onhan Turkki melkein kokonaan Aasiassa, vaikka Istanbul ei välttämättä kai olekaan. Tuli kyllä pienoinen hinku lähteä haahuilemaan siihen valtaisaan kaupunkiin ja sen takana kohoaville vuorille, mutta sen aika on joskus toiste.

rib3 rib1
rib2

Pitkäperjantaita vietettiin käymällä lempparibiitsilläni Ribeiro de Cavalolla. Lämpömittarin elohopea oli kivunnut 19 asteeseen (siis kuvainnollisesti – oikeastihan tarkastin lämpötilan puhelimen sääennustesovelluksesta) ja aurinko lämmitti sään tuntumaan vielä muutamaa astetta lämpöisemmältä. Portugalissa oli vielä sen verran viileät yöt, että sisätiloissa ei ollut vielä mikään lämmin, ja ulos lähdettyä sai melkein aina riisua sisällä kylmässä puettuja vaatteita yltä pois. Takaisin sisälle tullessa sitä kiskottiin taas paksua fleecepaitaa pään yli, heh. Mutta tälle biitsireissulle olin pukenut pitkähihaista, huivia ja ulkoilupöksyt, koska olin polttanut itseni auringossa edellisenä päivänä unohdettuani aurinkorasvan kotiin, joten kuuma tuli heti. Jätimme auton parkkiin useiden muidenkin autojen jatkeeksi ja astelimme jyrkkänä kivisenä alamäkenä alkavalle polulle.

rib4
rib5rib12

Ylhäältä polulta aukesi ihanan paratiisirantamainen näkymä kohti Sesimbran upeinta rantaa, jonne pääsee vain tuota jyrkkää polkua pitkin tai veneellä. Vedessä näkyi seisovan rivi uimapukuisia ihmisiä, ja siinä vaiheessa päätin, että minäkin menisin uimaan. Ihan sama, vaikken ollut ottanut mukaan edes uimapukua. Tai taaskaan sitä aurinkorasvaa. Lämmin vapaapäivä oli houkutellut rannalle jonkin verran porukkaa, ja alaspäin kävellessä ja kiipeillessä ohitimme brasilialaisen pariskunnan, joka pohti onko kieli keskellä suuta alaspäin taiteilu sen arvoista, mutta Zé sai vakuutettua heille, että on!

Ja oli kyllä aika ihanaa levittää rantapyyhkeet lämpimälle hiekalle ja kirmata jääkylmään rantaveteen – maaliskuussa, pääsiäisenä, viime perjantaina! Sitä ennen olin kuitenkin käynyt puoliksi puskan ja puoliksi pyyhkeen suojissa vaihtamassa Zén mulle kiltisti lainaamat liian suuret uimahousunsa jalkaani omien uikkareiden puutteessa. Ainoa huono puoli tuolla ihanalla rannalla onkin, että piilopaikkoja ei ole uikkareidenvaihtoa tai puskapissaa varten, vaan polkua täytyy lähteä aika pitkälle ylämäkeen löytääkseen sopivan paikan. Toisaalta on hienoa, että ranta on täysin luonnontilassa ilman mitään rakennuksia, mutta toisaalta pari bajamajaa ei varmaan haittaisi ketään ja säästäisi puskat vessapapereilta ja jätöksiltä.

rib6 rib9
rib7 rib10
rib8

Atlantin vesi oli aluksi niin kylmää, että luulin jo tunnon lähtevän jaloistani, mutta hetken totuttelun jälkeen se tuntui ihanan virkistävälle etenkin palaneilla olkapäilläni. Kyllä suomalaisella sisulla nyt mennään uimaan, oli vesi miten kylmää vaan! Hoen muuten edelleen kastautuessani mielessäni sitä ”Yks kaks kolme, istu isän polveen. Äiti sanoo älä istu, isä sanoo istu vaan. Näin sitä istutaan!” -lastenlorua, haha. Zé kiipesi mieluummin rantavedestä kohoavalle kivelle sillä aikaa kun minä polskin kirkkaan turkooseissa aalloissa. Menin vielä uudestaankin, jotta sain kuvamateriaalia todistusaineistoksi. Myöhemmin seurailimme rantapyyhkeiltämme, miten kaksi rannalla ystävystynyttä koiraa, iso ja pieni, juoksenteli kahden miehen pelaaman pallon perässä häiriten mailojen heiluttelua. Hassuja otuksia.

rib11
rib14 rib13

Jossakin vaiheessa aurinko alkoi hiipiä rantakukkuloiden taakse jättäen osan biitsistä varjoon. Kylmä tuulikin alkoi puhaltaa, joten aloimme tehdä lähtöä. Bongasimme kuitenkin rantaan parkkeeranneen Zén entisen työpaikan keltaisen kumiveneen, jota kuljetti tutunnäköinen heppu. Uudehkon linssini zoomia tuli testattua ihan kunnolla paparazzia leikkiessä. Tuo sama kumivene värjäsi toissakesänä shortsieni takamuksen keltaiseksi.

rib15 rib16

Aika ihana puolisalainen paratiisiranta, vai mitä sanotte? Ribeiro do Cavalo (Hevosen virta :D) sijaitsee Sesimbrasta länteen. Paikalle voi kävellä tai auton voi jättää parkkiin hiekkatien varteen. Tien penkalla on kyltti siinä kohdassa, josta rannalle vievä polku lähtee alas. Tai oikeastaan polkujen verkosto, mutta isointa kun seuraa niin löytää kyllä perille. Kesällä kannattaa varata ainakin snorkkelivehkeet, hyvät kengät, juotavaa ja se uimapuku mukaan.

Ps. Enää kuukausi Sambian seikkailun alkuun!


In English: We returned yesterday from our Easter vacation trip to Portugal. It was amazing, as always. Last Friday we headed to my favorite beach in Sesimbra, called Ribeiro de Cavalo. It felt amazing to take a swim in the ice cold turquoise Atlantic ocean and lay down on the beach towels watching two dog friends steal a ball from playing guys – in March! The beach is located west from Sesimbra and as you can see, it is just beautiful and in totally natural shape with no buildings or toilets whatsoever. Take good shoes, something to drink and snorkeling gear – and preferably also the swimsuit which I happened to leave at home.

Portinho da Arrábidan ranta – ihana niin kesällä kuin talvellakin

Vuodenvaihteen Portugalin-reissulla käytiin aika monenakin iltapäivänä kävelemässä eri hiekkarannoilla – niitä kun Sesimbrassa riittää. Portinho da Arrábidan ranta on mielestäni ehkä alueen toiseksi kaunein – ei ole tätä biitsiä voittanutta. Kaksi vuotta sitten kävin Portinholla jopa uimassa tapaninpäivänä ja heiluin ympäriinsä hellemekossa, mutta tälle rantareissulle ei osunut mitkään varsinaiset uintikelit, vaan untuvatakki pysyi visusti päällä pilvisenä päivänä. Portinho [purtinju] tarkoittaa pientä satamaa, ja kyseinen poukama sijaitsee parin muun rannan kanssa Sesimbran ja Setúbalin puolimatkassa Arrábidan luonnonpuiston syleilyssä aivan törkeän upeiden vuori- ja merimaisemien keskellä. Ajelu tai haikkaaminen noilla seuduilla on kokemus jo itsessään, mutta rantavisiitti tietysti kruunaa kaiken, ainakin jos on tällainen merelletuijottelija kuin itse olen. Lissabonista käsin voi helposti ottaa auton alle ja lähteä tänne päiväretkelle! Talviaikaan parkkipaikasta ei edes joudu maksamaan mitään.

portinho1 portinho3
portinho2 portinho4
portinho5 portinho7
portinho8

Olen täällä jo monesti kertonut, miten tykkään eteläisen Euroopan talvisista rannoista (vaikka toistaiseksi on kokemusta vain Portugalin talvesta). Onhan rannalla käyskentely omanlaistaan luonnossa olemista, josta saa voimaa samalla tavalla kuin metsälenkistäkin. Ne aiheuttavat myös aikamoisen saudademaisia fiiliksiä, eli jotakin melankolian kaltaista. Ehkä suomalainen ja portugalilainen melankoliasta nauttiminen eivät tosiaan ole kovin kaukana toisistaan, vaikka en kyllä tunne ketään joka oikeasti kuuntelisi esimerkiksi fadoa, tuota usein surumielistä Portugalin perinteistä musiikkia (nykyfado on asia erikseen!). Portinholla eräskin parivaljakko oli parkkeerannut itsensä rantatuolien kera vesirajaan katselemaan Atlantin ulapalle. Tosin heidän fiiliksistään en pysty kertomaan yhtään mitään.

portinho6
portinho9 portinho10
portinho11 portinho12
portinho13 portinho14
portinho16 portinho15

Kävelimme rannan kivikkoiseen päähän, josta pystyisi uimaan tai kiipeilemään kallioiden takana piilottelevalle toiselle biitsille. Aallot tulivat välillä melkein varpaille, joten hypimme kiljahdellen rantakivien päälle karkuun. Pojat koittivat hieman boulderoida kivillä ja pari lokkia katseli touhua kummissaan. Seuranamme olivat vain nuo lokit ja pari hassua ihmistä koirineen, vaikka oli muistaakseni viikonloppu. Yksi mies näytti pyyhkeineen siltä että oli uskaltautunut uimaan. Rannan keskellä oli jonkin verran enemmän ihmisiä ja muutamia riippuliitäjiä varjoineen. Illan alkaessa hämärtyä raskaat pilvet muodostivat taivaalle kuvioita, joiden väleistä auringonlaskun valo pääsi ujosti pilkahtelemaan ja rantatörmille rakennettujen talojen keltaiset valot syttyivät.

portinho17 portinho18
portinho19

portinho25

Kiitos kuvasta Fannille!

portinho20portinho22
portinho21 portinho23
portinho24

Olen viime aikoina miettinyt vuodenaikoja ja niiden merkitystä itselleni. Suomessa on selkeät vuodenajat ainakin toistaiseksi, mutta niin on Portugalissakin – ne ovat vain erilaiset. Ei minua haittaisi ollenkaan asua Portugalissa ja käydä joskus Suomessa katselemassa lumista talvea. Siis, jos sitä lunta nyt tulevaisuudessa edes Etelä-Suomeen kovin usein saadaan. Täällä Keski-Suomessa ensimmäiset kevään merkit ovat jo ilmassa, mutta tänäänkin ulkona on kyllä vielä aivan täysi talvi näin maaliskuun alussa. En ole ikinä välittänyt juurikaan keväästä, vaikka on siinäkin puolensa, vaan syksy on lempivuodenaikani ja kesä seuraa tiiviisti perässä.

Portugalin talvi onkin kuin Suomen syksy, mikä on aika ihanaa. Sadepäiviä, värikkäitä lehtiä ja kosteaa vehreyttä (joka sisätiloissa on jopa varsinaista koleutta) riittää talven yli, kunnes hypätäänkin oikeastaan aivan Suomen kesää muistuttavaan viileän aurinkoiseen kevääseen. Ei väsyttävää kaamosta, loskassa kahlaamista tai pyöräilemisen estävää jääpeitettä maassa. Tosin, ei myöskään pulkkamäkiä, lumisateen hiljaisuutta tai kirpeitä pakkaspäiviä. Mutta kyllä omassa vaakakupissani enemmän painaa se auringon, lämmön ja syksyfiilistelyn antama energia. Portugalin kesä taas tarkoittaa yli 30 asteen helteitä, mistä nautin ihan täysin rinnoin. Mieluummin otan liian kuuman kuin liian kylmän. Eihän lumijutuista kokonaan tarvitsisi luopua, vaan aina välillä voisi käydä niistä nautiskelemassa sopivanmittaisina annoksina, ei puolen vuoden mittaisena horroksena.

Mutta mennäänpä takaisin aiheeseen. Arvatkaapa, onko Portinho da Arrábidan rantakaan ollenkaan samanlainen kesällä kuin talvella?

portinhoo1 portinhoo2
portinhoo3 portinhoo4
portinhoo7-horz portinhoo6

No ei tietenkään! Sama paikka, mutta eroa on kuin yöllä ja päivällä (tai kesällä ja talvella, hehe), vaikka eniten siihen taitaa tuo auringonpaiste tai sen poissaolo vaikuttaa. Kerrankin on hyvä tehdä vertailua, kun olen käynyt kyseisellä rannalla myös viime heinäkuussa ja ottanut kuviakin. Aika kirjavanaan tuo biitsi oli silloin auringonvarjoista, mutta ei mitenkään tupaten täynnä. Kesällä on vähän vaikeaa löytää rantaa, jossa ei olisi paljoa ihmisiä, sillä monet lissabonilaisetkin lähtevät viettämään rantapäivää Sesimbraan. Ainakin rannikolla asuvat portugalilaiset ovat kyllä näin törkeästi yleistäen aika ranta- ja rusketushullua kansaa! No kyllä minäkin olen ainakin ensimmäistä ja olisin varmaan enemmänkin, jos asuisin noissa maisemissa.


In English: The beach of Portinho da Arrábida is the second favorite beach of mine in Sesimbra area. It is located in the natural park of Arrábida and surrounded by green mountains and stunning sea views. We took a stroll on the beach in early January when there was an air of melancholy, or saudade like the Portuguese call it. However, in the middle of summer last July the beach was completely different with colorful sunshades and beach people. I like the seasons in Portugal, and would be pleased to have the autumn-like winter instead of the half-year-long cold and dark season we have here in Finland. There are many good sides to it as well, but I just enjoy the mixture of sun and warmth, and humid, rainy days with green and autumn colors more.