Sintra: Penan palatsin taika-puutarha

Moni Portugaliin matkustava yhdistää Lissabonin-reissuunsa myös lähellä sijaitsevan Sintran, ja aika monella Sintraan suuntaavalla on yhtenä päämääränään Penan palatsi. Tämän karkkivärisen satulinnan yliruksaaminen sieltä ämpärilistalta onkin todella suositeltavaa, mutta harva jaksaa enää palatsivisiittinsä jälkeen lähteä tutkimaan palatsin ympärillä viheriöivää puutarhaa. Ainakin päätellen siitä, millainen rauhan tyyssija tuo puutarha oli jopa vilkkaana joulun välipäivien sesonkiaikana.

Olin jo käynyt katsastamassa upean palatsin sisältä päin muutamaa vuotta aiemmin (ja tuosta visiitistä löytyy myös vanha kuvapostaus: klik klik!), joten toisella vierailullani viime joulukuussa halusin päästä koluamaan palatsin valtavaa puutarhaa. Lipun puutarhaan voi ostaa erikseen, ja se tulee myös puolet halvemmaksi kuin palatsin sisätilojen yhdistäminen puutarhavierailuun. Lippu puutarhaan maksaa aikuisilta 7,50 euroa ja yhdistelmälippu 14 euroa. Perheestäni koostunut reissurevohkamme jakautuikin kahdeksi porukaksi sen mukaan, kuka halusi palatsin sisälle ja kenelle riitti tällä kertaa pelkkä puutarhakäynti.

pena38 pena1
pena2 pena3
pena4 pena5
pena6 pena7

Penan palatsin historiaa

Pelkällä puutarhalipulla pääsee kuitenkin ihailemaan loisteliasta satulinnaa ulkopuolelta, aivan sen juurelta. Penan palatsi on romanttista tyylisuuntausta edustava UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluva linna, jonka historia on alkanut jo keskiajalla. Sintra-vuoren huipulle rakennettiin tuolloin pieni kappeli, josta tuli myöhemmin suurimmillaankin vain 18 munkin asuttama rauhaisa luostari. 1700-luvulla niin salamanisku kuin Lissabonin maanjäristyskin runtelivat luostaria, joka luhistui raunioiksi.

Portugalin kuningas Ferdinand II hankki ison palan maata Sintravuorelta, sisältäen niin Penan luostarin kuin Maurilinnoituksenkin. Hän rakennutti luostarin raunioille nykyisen Penan satulinnan Portugalin kuningasperheen kesäasunnoksi määräten sen koristelusta ja yksityiskohdista yhdessä kuningatar Maria II:n kanssa. Palatsi edustaa eksoottisen romanttista tyylisuuntaa, mutta siinä näkyy vaikutteita niin islamilaisesta, goottilaisesta ja manueliinisesta arkkitehtuurista kuin keskiajan ja renessanssinkin rakentamisesta. Palatsi valmistui vuonna 1854. Myöhemmin kuningas asui palatsissa toisen vaimonsa, Elise Friedricke Henslerin, kanssa. Kuningas ja tämä sveitsiläissyntyinen amerikkalainen laulaja-näyttelijä solmivat morganaattisen avioliiton, jolloin Elisestä tuli myös Edlan kreivitär. Kuningas kuitenkin testamenttasi kaikki omistamansa palatsit ja linnoitukset kreivittärelle. Edlan kreivittären suunnittelemaan vapaa-ajan asuntoon (Chalet of the Countess of Edla) voi myös tutustua Sintrassa, mutta siellä en vielä tälläkään visiitillä ehtinyt käymään.

pena8 pena10
pena9 pena11
pena12

Metsäpuutarhasta pääsee Sintra-vuoren huipulle

Penan palatsin metsäinen puutarha rakennettiin yhtä aikaa palatsin kanssa. Puutarha on yli 200 hehtaaria laaja ja levittäytyy rehevänä Sintra-vuoren rinteille. Kuningas Ferdinand II tilasi puutarhaansa puita mitä eksoottisimmista paikoista, aina Kiinaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia myöten. Puutarhassa risteilee monia suurempia ja pienempiä polkuja ristiin rastiin, ja sinne voisi melkein hukata itsensä ilman karttaa.

Yksi poluista johtaa myös Sintra-vuoren korkeimmalle huipulle. Pieni kiipeäminen palkitsee kapuajan upeilla näköaloilla ympäröivälle Lissabonin metropolialueelle, aina merelle ja Arrábida-vuorille saakka. Paras juttu on kuitenkin näkymä Penan palatsille, joka näyttää seisovan melkeinpä maailman reunalla hehkuen punaisen, keltaisen ja sinisen väreissään. Tänne kun pääsisi kuvaamaan värikkään auringonlaskun aikaan!

pena13
pena19
pena16 pena20pena14
pena17 pena21
pena25 pena23-horz
pena22 pena26-horz
pena27 pena30-horz
pena29 pena31

Kallioiselta Sintra-vuoren huipulta laskeuduttuamme fiilistelimme puutarhaa, sen suuria vanhoja puita ja käppyräisiä puunrunkoja. Lempipaikkani puutarhassa oli kuningattaren saniaispuutarha, ”Feteira da Rainha”, missä vuorottelivat sanikkaiset, lammet, koristeelliset sillat ja australialaiset saniaispuut monessa kerroksessa. Eikä muita turisteja näkynyt tuossa puutarhan osassa ollenkaan. Tykkäsin myös paljon järvien laaksosta, jonka yhdessä lammessa uiskenteli musta joutsen. Se oli ilmeisesti tottunut herkkupaloihin, sen verran ahkerasti se kerjäsi jotakin syötävää. Pienet linnarakennelmat ja taianomaisen tunnelman lampien ylle luova valo tekivät tästä paikasta aivan erityisen. Sintran puutarhoissa parasta onkin ehkä juuri tuo talvi-iltapäivien valo, joka suodattuu unenomaisesti oksistojen välistä.

pena33 pena36
pena35-horz pena37
pena39

Toivottavasti tämä virtuaalikierros Penan palatsin puutarhassa houkuttelisi useampaakin Penan palatsin vierailijaa tutustumaan myös tähän linnaa ympäröivään satumaiseen puutarhaan. Sintrassa on niin paljon nähtävää, että aika on lyhyemmällä visiitillä ymmärrettävästi kortilla, mutta puutarhassa samoilu on ainakin omasta mielestäni jokaisen investoidun minuutin arvoista. Ei tämä ehkä aivan Quinta da Regaleiran tai Monserraten palatsin puutarhan tasolle yllä, mutta on siitä huolimatta upea käyntikohde Sintrassa. Ja miksi ei, kun Penan palatsissa vieraillakseen on joka tapauksessa maksanut myös puutarhassa käymisestä?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Many people are heading to the Palace of Pena on their visit to Sintra, a town full of castles and palaces located right next to Lisbon. It is a UNESCO World Heritage Site, and I highly recommend ticking it off the bucket list, but how many of the visitors also spend some time in the beautiful palace garden of Pena? From what I noticed last December, not very many. I had already visited the palace some years earlier, so this time I wanted to concentrate on the labyrinth-like forest garden. It has many exotic tree species from all over the world, and webs of many bigger and smaller paths to lost oneself on. We climbed to Cruz Alta, which is the highest spot on the Sintra mountain, and what kind of views it had to offer for us over the palace, the ocean and the surrounding metropolitan area! My other favorite place in the garden was the Queen’s Fern Garden, which had ferns, ponds, bridges and Australian fern trees in several layers. Wow. Also the Valley of the Lakes was magnificent with the winter afternoon light infiltrating through the tree tops, not to mention the black swan swimming in one of the ponds and begging for treats. That special light is one of the best thing in the gardens of Sintra. I hope this virtual tour to the palace gardens makes some visitors of the Palace of Pena want to spend some time in the gardens as well – because it is totally worth it, although it may not beat Quinta da Regaleira and the garden of Monserrate palace. And why not, as you have to pay for the garden visit too when visiting the palace?

 

Pantanal: Kanootin kapean vesille työnsin

Vihdoinkin nämä Pantanalin postaukset ovat finaalissa! Eihän se ihme ole, että vajaan viikon pituisella reissulla jolla tekee sen 2-3 retkeä päivässä, kertyy kuvia ja tarinoita, mutta jotenkin tässä tapauksessa on tuntunut vähän hassultakin kertoa erikseen kaikista niistä lukuisista retkistä. Ai miksikö? No siksi, että kaikki niistä sijoittuivat loppujen lopuksi melko pienen alueen sisälle Pantanalin, maailman suurimman kosteikkoalueen, pusikkoihin kauas kylistä ja sivistyksestä. Mutta juuri siksi olen niistä halunnut niin tarkasti kertoakin – siis sen lisäksi, että valokuvia tuli otettua niin hillitön määrä, että jo niiden jakamiseksikin tarvittiin monta postausta. Olen halunnut ottaa lukijani mukaan tälle erikoiselle maatilamatkalle Pantanalin tulvasavanneille, joille, maatiloille sekä viidakoihin ja näyttää, millaista luontoa ja eläimiä tuossa maailmankolkassa asustaa. Että suuresta Brasiliasta löytyy tällaistakin, ja että Pantanaliin voi aivan hyvin ja kannattaakin ehdottomasti matkustaa.

Ei sitä turhaan taideta sanoa Etelä-Amerikan parhaaksi safarikohteeksi.

kanootti5 kanootti16
kanootti1 kanootti17
kanootti2

Viimeinen Pantanalissa tehty retki oli kanoottimelontaa samaisella majatalomme vieressä virtaavalla Abobral-joella, jolla olimme reissun ensimmäisenä päivänä käyneet veneretkellä aamutuimaan. Tälläkin kertaa pääsimme ensin veneen kyytiin, kun ajoimme joen yläjuoksun suuntaan parkkeerattujen kanoottien luokse. Pysähtelimme vähän väliä katselemaan joen eläimiä ja elämää. Vesisikaperhe uimassa ja poikaset juomassa maitoa, puun oksalla lekotteleva iguaani, ruskotiikerihaikarat tähystämässä majesteettisen näköisinä ja saman lajin poikanen piilottelemassa puunjuurten välissä. Vihreänä hohtavat jakamarit ja joessa pintaa hipovan sukellusveneen lailla lipuvat kaimaanit iltapäivän kuumassa raukeudessa.

kanootti3 kanootti9
kanootti4 kanootti6
kanootti19 kanootti8
kanootti10 kanootti20
kanootti7 kanootti12

Kanooteille päästyämme minut laitettiin samaan kanoottiin saksalaisen miehen kanssa ja reissukaverini S joutui melomaan yksinään isoa intiaanikanoottia. Melominen tuntui ihanalta ja lähdimme kiitämään aikamoista haipakkaa pitkin jokea. Välillä toki pysähdyimme katselemaan ja kuuntelemaan luontoa. S ja oppaamme jäivät taakse, ja kuulemma S olikin yrittänyt meloa mahdollisimman hitaasti, jotta moottoriveneellä kulkenut opas olisi jättänyt hänet omaan rauhaansa ja kaasuttanut pois. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja raukka joutui kuuntelemaan moottorin pärinää koko melontareissun ajan. Melontakuntomme taisi olla parempi kuin oppaamme oli kuvitellut, sillä olimme jo parinkymmenen minuutin kulutta takaisin majatalomme laiturin kohdalla. Olisin mielelläni melonut pidempäänkin!

kanootti11 kanootti13
kanootti14 kanootti21
kanootti15

Siirryimme pakkaamaan ja lähdimme Xaraésista illallisen jälkeen. Edessä oli öinen ajomatka kohti Campo Grandea ja aamuneljältä lähtevää bussia. Matka oli helvetillinen, sillä kaikkia väsytti ja kuskimme meinasi nukahtaa etupenkillä istuvasta juttuseurasta huolimatta. Hän luukutti yhtä ja samaa pop-levyä uudestaan ja uudestaan, enkä edes uskaltanut nukkua kunnolla pelätessäni kuskinkin silloin nukahtavan.

Ajomatkan mielenkiintoisin osuus koettiin, kun liikennepoliisit pysäyttivät meidät jollain tarkistusasemalla, veivät passimme koppiinsa ja alkoivat tivata, ettei kyytimme ole taksi ja siksi olisi ollut ilmeisesti jotenkin laitonta kuskata turisteja ja ottaa siitä rahaa. Valehtelimme poliiseille pokerinaamalla, että olimme maksaneet kyydistä huomattavasti vähemmän mitä oikeasti maksoimme ja vieläpä tilisiirrolla, jotteivät poliisit tajuaisi meidän kantavan melko isoa käteissummaa mukana. Kyllä kuumotti, sillä luotto brasilialaisiin poliiseihin ei ollut maailman parhainta, mutta saimme hetken päästä onneksi jatkaa matkaa eikä S:n heittämä valhekaan paljastunut. Ainakin episodi herätti koko joukon edes vähäksi aikaa ja selvisimme lopulta Campo Granden laitakaupunkeja pitkin ajeltuamme myös sinne linja-autoasemalle, mistä Curitiban-bussini lähti.

kanootti22
kanootti24 kanootti25
kanootti23

Tässä vielä kaikki muutkin julkaisemani Pantanal-aiheiset postaukset aikajärjestyksessä:

Pantanal, maailman suurin kosteikkoalue

Pantanal: maatilamatkalla Etelä-Amerikan parhaassa safarikohteessa

Pantanal: pihapiirin villit eläinystävät

Pantanal: veneretki viidakkojoella

Pantanal: jeeppisafarilla Brasiliassa

Pantanal: aamun ratsastus tulvasavanneilla

Pantanal: murjottavien apinoiden metsä

Auringonnousu Pantanalissa

Pantanal: piraijoita kalastamassa

Seuraavaksi voinkin siirtyä Brasilian tarinoissa eteenpäin ja alkaa kertomaan Rion hoodeilla sekä Koillis-Brasiliassa tehdystä pariviikkoisesta häämatkastamme. Kirjoitin myös Seikkailijattaret-verkkomediaan minun ja mieheni Zén rakkaustarinan, joka julkaistiin viikko sitten. Jos siis kiinnostaa, kuinka tapasimme ja miten päädyin naimisiin 24-vuotiaana, niin kannattaa lukaista!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: Finally these endless posts from Pantanal have come to their end! It has felt a little weird to publish so detailed posts about spending a couple of days in the middle of nowhere. But that’s exactly why I wanted to tell about it (besides sharing the photos of course) – to show the reader that such a place exists and that it’s totally possible to travel there. I guess they don’t say that Pantanal, the largest wetland of the world, is also the best safari destination in South America.

The last trip in Pantanal was canoeing on the Abobral river, which we had been exploring by boat on the first morning. Now we also jumped into the boat which took us to where the canoes were. On the way we stopped several times to watch and listen to the nature and the animals: a swimming capybara family with babies, an iguana relaxing on a branch, tiger herons looking out majestically, jacamars shining emerald green and the caimans gliding under the river water. The paddling was a lot of fun and we started to speed up on the river, but our guide had underestimated our paddling shape since we arrived back to our lodge after only 20 minutes or so. I could have canoed a lot more! We left Xaraés after dinner and survived the horrible night ride to Campo Grande. We got stopped by the police and our driver was almost falling asleep, but in the end we got there and I caught my 4 am bus back to Curitiba.

Pantanal: Piraijoita kalastamassa

Olet varmaan joskus kuullut piraijoista, noista häijyistä kalanpirulaisista, jotka sahalaitaiset hampaat tanassa vaanivat viatonta matkaajaa Etelä-Amerikan viidakkojokien liejupinnan alla?

Brasilian Pantanalissa minulle tarjoutui tilaisuus päästä mukaan piraijankalastusretkelle, jotka tuntuivat olevan jokaikisen Pantanalissa retkiä tarjoavan majatalon ohjelmassa. Itse en juurikaan kalaa syö, joten kieltäydyin kohteliaasti tarttumasta itse onkeen, mutta seurasin kiinnostuneena vierestä saksalaisperheen kalastelua alkuperäisamerikkalaisen oppaamme johdolla. Tai siis seurasin sen, minkä eläinten katselulta ja kamera kädessä juoksemiselta ehdin.

kalassa3 kalassa1
kalassa4kalassa2
kalassa5 kalassa7
kalassa6 kalassa8
kalassa9 kalassa11
kalassa10

Olimme käyneet samana aamuna jo ihailemassa spektaakkelimaista auringonnousua ja nautiskelleet brasilialaisen ja tavallista runsaamman café da manhãn eli aamiaisen. Vatsat täynnä marssimme ensiksi kokeilemaan, miten kala söisi aivan majatalomme viereisessä tulvalammikossa. Spotti oli niin kaunis, että keskityin enemmän vesilintujen ja maisemien tiirailuun kuin ongenkohon poukkoiluun. Tuntui hassulta miettiä, miten kalat selviytyvät meneillään olleesta kuivasta kaudesta Pantanalissa, kun suurimman osan vuodesta vedestä lainehtivat kosteikot  ja lammikot muuttuvat ruohomättäiksi.

kalassa12
kalassa15-horz kalassa13

Ensimmäisessä paikassa kala ei ilmeisesti syönyt kovin hyvin, ja siirryimme joen rantaan. Touhu kävi astetta jännittävämmäksi, sillä hetken aikaa rannassa kalasteltuamme paikalle ui iso ja nälkäinen kaimaani. Saksalaiset saivat kuitenkin saaliiksi aika monta kalaa, jotka valmistettiin myöhemmin lounaaksi. Aika häijyn näköisiä ne piraijat olivat myös paistettuina, sahalaitahampaat suusta pilkottaen. Piraijoiden paha maine on kuitenkin liioiteltu, sillä ne hyökkäävät harvoin ihmisen kimppuun. Silti en välttämättä menisi uimaan jokeen, jossa elää piraijaparvia.

Piranhoita houkuteltiin koukkuun lihapaloilla, mutta kalastajia vaaninut kaimaani sai kalastussession loputtua kitusiinsa lihapalojen sijasta vain parit piraijat. Niitä ei kuulemma passaa totuttaa lihan makuun, tai seuraavalla kerralla kaimaanin suuhun voikin kadota vaikka oma jalka. Oppaan neuvoa ei totisesti tullut mieleenkään kyseenalaistaa, kun katseli kaimaanin vahvojen leukojen loksahtavan kiinni ja piraijan murskautuvan monta senttiä pitkissä hampaissa. Siinä eivät piraijan hampaat tainneet tuntua enää miltään.

kalassa16 kalassa19
kalassa17 kalassa18-horz
kalassa20

Aika hauska kalaretki, jopa tällaiselle vegeilijälle joka ei edes osallistunut pääaktiviteettiin. Jos matkustat Pantanaliin, voi olla varma, että pääset itsekin piraijoita kalastamaan. Jotkut majatalot vievät vieraansa kalastamaan veneestä ja toiset rannalta, joten jos asia on sinulle tärkeä, kannattaa ottaa selvää etukäteen.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: You have probably heard of piranhas, those vicious fishes that are lurking innocent travelers under the surface of the South American rivers? In the Brazilian Pantanal I got to attend piranha fishing, which is an activity that all of the pousadas of Pantanal offer for their guests. I didn’t partake, but it was interesting to watch the others fish. We had already been watching a spectacular sunrise and eaten a hearty breakfast when we left for a pond that was right next to the guesthouse. I was more interested in the pretty views and the undertakings of the water birds, and apparently the place wasn’t that fruitful either, because we soon moved to the river bank. The activity got a little more thrilling after a big, hungry caiman swam next to us. The German family was fishing piranhas with meat bits, but the caiman only got one of the caught fishes. Our guide explained that you shouldn’t bring the caiman to the taste of the meat, because next thing they might bite off is your own foot. I didn’t question that, especially after seeing the caiman’s jaws crush the piranha. The fish catch was later prepared for lunch, and the piranhas still looked evil even when fried and on the plate. However, their reputation is exaggerated, because they rarely attack humans. If you travel to Pantanal, you can be sure that you will also take part to piranha fishing. It was quite fun, even for a vegetarian who skipped the activity itself!