Kuinka päästä melkein palkintosijoille liftauskilpailussa: Hitchball 4000

Vuosisadan roadtrip ja kesän suurin seikkailu – näin Hitchball 4000 -liftauskilpailua kuvailtiin ennen kisaa. Aiempien vuosien osallistujat suitsuttivat, kuinka se on ollut yksi parhaista kokemuksista heidän elämässään. Olin itsekin varma, että kisa olisi hauska ja osallistuminen kannattaisi, mutta että oikein elämän mullistava kokemus – tiedä häntä. Mutta hitsi vie, enpä kisan startatessa tiennyt liittyväni itsekin tuohon joukkoon, joka jälkeenpäin toteaisi liftauskilpailun olleen yksi huikeimmista jutuista, joihin on koskaan osallistunut. Koska sitä se totta vie oli – yksi parhaista reissuista ikinä! Olkoonkin, että se kesti vain 63 tuntia eikä sillä edes poistuttu Suomen rajojen sisältä.

Pääsimme viikonlopun aikana liftatun 2530 kilometrin varrella koluamaan sellaisia kotimaan kolkkia ja kuriositeetteja, joihin muuten ei ole tullut mieleenkään lähteä vierailemaan. Pyöritin esimerkiksi tynnyriä Kyrö Distillery Companyn pihalla keskellä yötä, ihailin maisemia Aavasaksanvaaran näkötornista ja esitin pesäpalloilijaa Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla. Koimme oikeaa lappilaista vieraanvaraisuutta, kun palloilimme pitkin Kittilän keskustaa puolen yön jälkeen etsien telttapaikkaa. Autollinen rinksa-ajelulla olleita paikallisia nuoria miehiä poimi meidät kyytiin ja tarjosi kokonaisen talon saunoineen käyttöömme – isäntä itse meni kaverinsa luo yöksi. Paikalliseen tapaan avaimetkin roikkuivat ulko-ovessa 24/7. Kuskit kierrättivät meitä kilpailurasteilla ajaen ylimääräisiä kilometrejä vain meidän takiamme – etsimme esimerkiksi Koskenkorvalla Koskenkorva-kylttiä, jonka kanssa ottaa kuva, ja liftatessamme Maaninkavaarasta kohti Kuusamoa oli kuskimme menossa Posion kautta Ouluun, mutta hän päätti ajaa sellaiset 120 km ekstraa viedäkseen meidät perille Kuusamoon saakka. Aivan ihania ihmisiä ja millaista hyväsydämisyyttä kätkeytyy meidän suomalaistenkin näennäisen jurouden alle!

Hitchball 4000 starttasi Helsingin Oopperatalon amfiteatterilta perjantaina kello 18:00. Juoksimme kovaa kyytiä bussipysäkille, mutta bussimme oli tietenkin myöhässä. Pääsimme kuitenkin liftausasemiin Keimolanportin huoltoasemalle, josta saimme melkein heti kyydin Hämeenlinnaan. Ihana kuskimme päätti ajaa näköalapaikan kautta, jotta saimme napattua hyvän kuvan Hämeen linnan kanssa. Onnibus-pysäkiltä pääsimme saman tien kohti Tamperetta menevään kyytiin. Autokauppojen takia jouduimme Hervantaan, mutta paikallisbussi toi nopeasti keskustaan. Kävimme Panimoravintola Plevnassa poseeraamassa maailman suurimman oluttuopin kanssa ja juoksimme Lielahteen menevään bussiin. Seisoimme Vaasa-kyltin kanssa liftausasemissa tovin jos toisenkin, päästen parilla lyhyellä kyydillä Ylöjärvelle ja sieltä Hämeenkyröön. Matkalla bongasimme hirvivasan konkoilemassa tiellä.

Hämeenkyröstä olisimme päässeet mukavan nuoren pariskunnan kyydillä suoraan Vaasaan, mutta Koskenkorva-kyltin metsästyksen jälkeen päätimme käydä riskillä hakemassa pisteet Isostakyröstä ja hypätä Laihialla pois kyydistä. Kyrönmaan matkailun edistämiskeskukselle pääsimme nopsaan, eikä Vaasaan ajavaa kyytiäkään tarvinnut hurjan kauaa odotella, vaikka oli jo aamuyö. Vaasassa kävimme ABB:n tehdasalueella kuvaamassa sähköautoa, kun ensin olimme soittaneet vartijalle porttien aukaisemiseksi. Paikalle osui toinen joukkue samaan aikaan, ja he kutsuivat meidät luokseen muutamaksi tunniksi nukkumaan. Iso kiitos vielä vaasalainen tiimi Pink Fluffy Unicorns! ❤

Maija roistona Toripolliisin kynsissä.

Toisena kisapäivänä olimme muutaman tunnin yöunien jälkeen taas täysissä liftausvoimissamme, kun starttasimme Vaasasta kohti pohjoista. Pääsimme Oravaisiin, jossa tuli vastaan enemmän ruotsin- kuin suomenkielisiä. Sieltä pääsimme kahdella peräkkäisellä (!) tilataksikyydillä Kokkolaan ja Sieviin, missä etsimme käsiimme sieviläisen haastateltavan. Kuvasimme videon kantasieviläisen Maunon kanssa, joka ei innostunut ajatuksesta muuttaa kunnan nimi Sievoksi, mutta joka kertoili meille haastattelun jälkeen pitkät pätkät unelmastaan ryhtyä katumuusikoksi sekä fanituksestaan Irwin Goodmania ja Rauli Badding Somerjokea kohtaan.

Sievistä pääsimme nopeasti Ouluun, missä kävimme poseeraamassa minkäs muunkaan kuin Toripolliisiin kanssa leikkien pidetettyjä roistoja. Oulun Ideaparkin rampilta matkasimme Iihin, mistä saimme melko nopeasti pitkän kyydin Aavasaksaan asti. Maisemat alkoivat parantua ja katselimme Ruotsin puolella kohoavia vaaroja ja kyliä. Kuskimme heitti meidät Aavasaksanvaaran huipulle saakka, ja korkkasimme kyseisen rastin ensimmäisinä saaden siltä 1,5-kertaiset pisteet. Tehtävänä oli ottaa selfie Maupertuis-monumentin kanssa. Ehdottomasti kisan kaunein rasti! Kävelimme vaaralta alas ja saimme lyhyen kyydin kovaääniseltä, puhelimessa pälpättävältä naiselta tyttärineen paremmille liftauspaikoille. Pian siihen pysähtyikin mukava naiskuski, jonka kanssa pääsimme Äkäslompoloon asti! Kävimme ihmettelemässä Jounin Kauppaa ja poseeraamassa maailman suurimman poron kanssa kaupan edessä. Jounin Kauppa oli meidän tavoite ja pääsimme sinne 26 tuntia kilpailun starttaamisen jälkeen! Kävimme pikavisiitillä kuskimme miesystävän talolla ja lähdimme kohti Leviä. Alkoi olla jo myöhä, eivätkä Levin bileet jaksaneet väsyneitä matkalaisia niin kiinnostaa, joten yritimme päästä vielä Sodankylään. Sen sijaan pääsimme hyvin hiljaisen nuoren lapinmiehen kyydillä Kittilään, missä tosiaan vietimme yön.

Olisimme voineet nukkua Kittilässä hieman pidempäänkin, sillä sunnuntaiaamuna kello 7 kittiläläiset eivät hirveästi ajele Rovaniemelle tai Sodankylään. Liftasimme risteyksessä pari tuntia, säätilan ollessa +1 astetta ja räntäsadetta. Hypimme ympäriinsä pysyäksemme lämpiminä ja hörpimme take away -kahvia ja teetä huoltoaseman avauduttua. Sitten saimme kyydin Rovaniemelle ja poimimme kyytiin vielä HellToro-tiiminkin tien varresta. Kävimme yhdessä Lordin aukiolla ja köröttelimme kaupunkibussilla moikkaamaan Joulupukkia Napapiirille. Joulupukki sanoi, että kannattaa kirjoittaa liftikylttiin ”Juankoski here we come”, niin saisimme kyydin sinne. Toivoimme joululahjaksi paljon liftausonnea ja seikkailuita. Oli hauskaa käydä täällä, sillä olen pistäytynyt Joulupukin luona viimeksi (sen ainoan kerran) joskus vuonna 1999!

Rovaniemeltä jatkoimme kohti Kemijärveä, missä tehtävänämme oli käydä uimassa hyisessä Pöyliöjärvessä ja ottaa kuva tai video niin, että vettä on kaulaan saakka. Jäät olivat kuulemma lähteneet uimarannalta edellisenä päivänä ja kauempana kellui vielä jäälauttoja, mutta kävimmepäs kastautumassa! Oma suoritukseni on tallennettu videolle. Kemijärveltä olikin sitten vaikeampaa päästä kohti etelää. Saimme kyydin venäläiseltä pariskunnalta Sallantien haaraan, jonne jumahdimme täysin. Ehkä hiljaisin Eurooppatie minkä olen nähnyt! Vettäkin sateli. Lähdimme lievästi epätoivoisina kävelemään kohti Kuusamoa, jonne oli vielä lähes 120 kilometriä matkaa. Parin tunnin odottelun ja kävelyn jälkeen saimme kyydin Maaninkavaaraan, missä odotimme vielä noin tunnin ennen Posio/Kuusamo-kyydin pysähtymistä. Riemu oli aikamoinen, kun pääsimme vihdoin ihmisten ilmoille ja suoraan kohti Kajaania! Pysähdyimme matkalla Suomussalmella ottamaan kuvia Hiljainen Kansa -tilataideteoksen kanssa. Sadat variksenpelätinhahmot hiljaisella pellolla on hieman aavemainen näky, mutta paikka on todella hieno!

Kajaanissa olimme noin kello 22. Pisteiden laskun loppumiseen oli noin tunti aikaa, mutta olimme vakaasti päättäneet yrittää hakea vielä Sotkamon rastin. Sinne ajaisi 25 minuuttia, joten laskimme minuutteja, kauanko meillä on enää liftausaikaa jäljellä. Ohitse ajoi aivan valtavasti kasarmille palaavia armeijapoikia ja -tyttöjä, mutta viime hetkillä saimme kuin saimmekin kyydin suoraan Hiukan pesäpallostadionille ja sieltä vielä takaisin isomman tien varteen – hiukka tuli kiire Hiukkaan, mutta ehdittiin! Surullisenkuuluisaan Talvivaaraan ei ollut pitkä matka ja tie oli juuri niin hiljainen kuin Kainuussa sunnuntaiyönä kello 23 voi kuvitella. Otimme taas jalat alle, sillä Kajaaniin oli 26 kilometriä – ihan käveltävä matka siis. Pian Vuokatista töistä päässyt mies kuitenkin noukki meidät onneksi kyytiin kohti Iisalmea, ja sen jälkeen läpi yön kestänyt matka kohti Helsinkiä sujuikin aika smoothisti. Ensin GPS-kartalta kisaa seurannut paikallinen poika huomasi, että olimme pysähdyksissä ja auttoi meidät paremmille liftausapajille 24h-huoltoasemalle (suurkiitos!), mistä pääsimme nopeasti Valion maitorekan kyydissä Varkauteen. Maija nukkui ja minä juttelin parhaani mukaan savolaisen kuskin kanssa. Kello 3-5 aikaan liikennettä ei juuri ollut, joten odottelimme seuraavaa kyytiä pari hyvin väsynyttä tuntia. Iso kahvimuki pelasti. Sitten kyyti pysähtyi ja pian olimmekin jo Heinolassa, mistä saimme brittiläiseltä Land Rover -kuskilta kyydin suoraan Helsingin Kaisaniemeen, missä kisan lopetuspiste oli. Olimme perillä palauttamassa GPS-laitteita ja lippulappusia puoli 10 aikaan, kun takaraja oli 11. Aika hyvin optimoitu, sanon minä!

Kartasta puuttuu Google Mapsin rajoitteista johtuen Sotkamon kierros, jonka jälkeen kokonaismatkaksi tulee noin 2530 km ja yksi tunti lisää suoraa ajoa.

Team Surikaatin sijoitus kilpailussa oli neljäs 635 pisteellä yhteensä 73 joukkueesta. Keräsimme 705 pistettä, mutta tyttöjoukkueiden pojoihin sovellettiin 0.9-kerrointa, joka ryösti 10% pisteistämme. Tiedä sitten, onko tuo reilua vai ei – ihan hyvin tyttö+poika -joukkueet näyttivät myös pääsevän liikkeelle, mutta yleisesti tyttöjen on toki helpompaa saada kyytejä. Kilpailun kahdella ensimmäiseksi tulleella tiimillä oli 715 pistettä ja kolmansilla 705 eli samat kuin meillä ennen pisteiden vähentämistä. Onnistuimme keräämään pisteitä 14 rastilta ympäri Suomea. Aika hyvin vedimme siis! Ja onnittelut vielä voittajille ja muille palkituille tiimeille! 🙂

Hitchball 4000 oli aivan mahtava kokemus, ja takuulla osallistun ensi vuonna uudestaan mikäli vain olen Suomessa silloin – tai kenties jo aiemmin muualla Euroopassa. Useat osallistujat kommentoivat kilpailun palauttaneen heidän uskonsa ihmiskuntaan ja ihmisyyteen, sillä niin paljon ventovieraisiin kohdistuvaa hyvyyttä tässä haasteessa pääsimme kokemaan. Jonkin verran liftanneena ja esimerkiksi ystäväni Lotan pyörämatkatarinoita kuunnelleena olen toki ollut vakuuttunut, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja tuntematontakin ihmistä halutaan melkein aina auttaa, mutta silti se fakta pääsi jotenkin yllättämään, että tällaista hyväsydämisyyttä löytyy myös Suomesta. Hassua kyllä, siihen ei juurikaan törmää, ellei hankkiudu sinne maantienvarteen seisomaan peukku pystyssä (tai sitten sen täyteen pakatun polkupyörän kera), mutta kyllä sitä löytyy meistä hiljaisista härmäläisistäkin. Lukemattomat autokuskit, yösijan tarjoajat, ruokkijat ja muut auttajat todistivat sen yhden ainoan viikonlopun aikana. SUURKIITOS teille kaikille, olette upeita! ❤

Kiitos myös kaikille teille, jotka kotikatsomoissa seurasitte meidän reissua ja elitte mukana jännityksessä, ja tietysti mahtaville kanssaliftaajille kannustavasta kisahengestä. Eikä vähiten aisaparilleni Maijalle, jonka kanssa muodostettiin tälläkin reissulla rautainen tiimi! Hitchball 4000 oli todellakin vuosisadan seikkailu.

---

In English: Hitchball 4000 hitchhiking race really was the roadtrip of the century and the adventure of a lifetime! In just 63 hours and without stepping outside the Finnish borders we got so many new experiences, visited so many interesting places in our home country where we otherwise wouldn’t have ended up, for example rolling a barrel at Kyrö Distillery Company in the middle of the night, and experienced the true hospitality of Lapland when a group of guys in Kittilä offered us a whole house for the night – with keys in the door 24/7 as the local custom is. Also the kind-heartedness of the ”sullen” Finnish people surprised me, despite the hitchhiking experience and all the stories from all over the world I have heard – people are kind and want to help strangers, even here in Finland.

In the competition our ranking was the 4th team, but in fact we got the same amount of points as the 3rd team (705 points) – girl+girl teams just lost 10% of their points because of the easier hitching of rides. We went all the way to Äkäslompolo via Hämeenlinna, Tampere, Koskenkorva, Isokyrö, Vaasa, Sievi, Oulu and Aavasaksa – and came back via Levi, Kittilä, Rovaniemi, Kemijärvi, Suomussalmi, and Sotkamo. That’s a total of 2530 km and 30 hours of driving, during which we visited 14 checkpoints all over Finland. This race was an amazing adventure, and I will for sure do it again. BIG THANKS to all the kind drivers, folks who lived the adventure with our from home couches, all the fellow hitchhikers for the amazing race spirit and for the best companheira Maija, with whom we make a cast-iron team! This really was the adventure of the century.