Me muutetaan Portugaliin!

Portugaliin muutto on ollut unelmissa siitä lähtien, kun lähdin ensimmäistä kertaa vierailemaan mieheni kotimaassa kolmisen vuotta sitten. Tai paremminkin pitäisi sanoa, että olemme tienneet muuttavamme sinne ennemmin tai myöhemmin. Olemme puhuneet siitä ystäville ja sukulaisille varovaisesti mutta varmaan niin usein, että puolet ovat luultavasti jo alkaneet pyöritellä silmiään ajatellen, että puhua aina voi, mutta käytännön toteutus on asia erikseen. Olemme tehneet monenlaisia eri suunnitelmia ja jättäneet ne joko hautumaan tai kuopanneet yksi kerrallaan palasten loksahdellessa kohdalleen. Toteutumassa oleva suunnitelma onkin ehkä se kaikkein itsestäänselvin: me muutamme Zén kotitilalle Sesimbraan. Lähtö on ennen elokuun puoliväliä.

pt39 pt1
pt14pt2
pt11

Suurimmalta haasteelta ja huolenaiheelta lähtöpäätöksen tekemisessä on tuntunut toimeentulo, eli töiden saaminen. Zé kuitenkin löytänee ainakin jonkinlaisia töitä suht helposti muuttoon mennessä, joten alkuun pääseminen on melko varmaa. Itse olen löytänyt mahdollisuuden tehdä töitä eräälle järjestölle kotoa käsin, mikä olisi aivan unelmavaihtoehto. Pidetään peukkuja, että kaikki sujuu hyvin sen(kin) suhteen. Suunnitelma B:nä uskon että ainakin Lissabonista löytyy jotain (call center, täältä tullaan?), vaikka työmatkat sinne verottaisivatkin noin 3 tuntia jokaisesta päivästä.

Minusta kuitenkin tuntuu, että tässä vaiheessa on sopiva sauma lähteä. Maisterintutkintomme ovat pian graduja vaille valmiina, emmekä ole hankkineet mitään sen kummempia töitä Suomesta. Tiedän jo etukäteen, että suomalainen hyvä palkka ja työyhteisöön tutustuminen tekisivät lähdöstä vaikeampaa. Mitä järkeä olisi alkaa rakentaa tänne työuraa, kun kuitenkin olemme lähdössä ennemmin tai myöhemmin? Työkokemushan ei koskaan ole pahitteeksi, mutta mieluummin käytämme senkin ajan elämän rakentamiseen Portugalissa. Lisäksi siellä tuntuu olevan niin paljon enemmän mahdollisuuksia kaikkeen muuhun, mitä niiden töiden ohella haluamme elämässämme tehdä, kuten puutarhahommiin ja muuhun omavaraisempaan elämään, kiipeilyyn, patikointiin, polkujuoksuun, vesiaktiviteetteihin, rantahengailuun… You name it. Eiköhän kaikki järjesty.

pt10
pt15 pt16
pt13 pt17
pt19-horz pt18

Joka tapauksessa meillä on katto pään päällä, oma huone ja ruokaa jääkaapissa niin kauan, kunnes löydämme jotain millä elää, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Ja onneksi Portugalissa on ihan normaalia asua vanhempiensa luona vielä kolmekymppisenäkin, heh. Perhekulttuuri on siellä niin erilaista kuin yksilökeskeisessä Suomessa, ja minusta on tavallaan hyvä asia, ettei heti 18-vuotiaana tarvitsekaan pärjätä omillaan, vaan perheiden sisällä autetaan toinen toistaan vaikka vähän hermo siinä kiristyisikin. Ja pakkokin se on, kun sosiaaliturvan taso on melko mitätön eikä Kela ole maksamassa nuorten vuokria, saati sitten että kaikille löytyisi aina heti töitä – ja tämä toimii myös toiseen suuntaan, lapset pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan ja niin meidänkin jossain vaiheessa varmaan täytyy tehdä. Onhan siellä toki ongelmansakin, eikä vähiten eriarvoisuus, jos perheellä ei olekaan varaa auttaa ja maksaa koulutusta ynnä muuta. Mutta palattaisiinko tämän sivupolun jälkeen itse aiheeseen.

Toivon mukaan meidän ei siis kuitenkaan tarvitse viettää kovin pitkää aikaa Zén perheen nurkissa, vaan voimme siirtyä samalla sukutilalla noin 100 metrin päähän omaan residenssiimme, kun pystymme maksamaan omat laskumme. Miehen isovanhempien entisessä isossa, vanhassa kivitalossa sähköpattereista koituva sähkölasku syö talvisin melko suuren loven kukkaroon, mutta tuli takassa pitää sähkölaskut maltillisina. Koska minähän en siinä jääkaapissa ilman lämmitystä asu! Silti, talon laskuihin menee luultavasti vähemmän rahaa kuin mitä jonkin pienen asunnon vuokraan ja muihin kuluihin menisi. Talo on tällä hetkellä vuokrauskäytössä turisteille, ja ajattelimme että voisimme pitää ainakin yhden makuuhuoneen AirBnB:ssä vuokralla vastakin.

pt3 pt4-horz
pt5 pt6
pt7 pt9

Olen aina tuntenut itseni vähän juurettomaksi muutettuani koko elämäni paikasta toiseen muutaman vuoden välein, ja viime vuosina olen alkanut kaivata paikkaa, jossa voisi asua pidempäänkin kuin puoli vuotta-vuoden kerrallaan. Sellaista kotia, jonne kasvattaa juuret. Henkinen kodittomuus on varmaan tehnyt minusta tällaisen maailmalle janoavan seikkailijasielun, ja se onkin varmasti avuksi myös ulkomaille pysyvästi muutettaessa – ei tee pahemmin tuskaa repäistä itseään irti tutuista ympyröistä, kun sitä on tottunut tekemään koko elämänsä ajan. ”Koti on siellä missä sydän on” on luultavasti yksi kuluneimmista kliseistä mitä maa päällään kantaa, mutta tässä tapauksessa se on ihan totta. Oma sydän ei ole enää vuosiin tuntenut olevansa kotonaan Suomessa, vaikka kotimaasta monta rakastettavaa asiaa löytyykin (eikä näitä ole suinkaan vähiten läheiset ihmiset tai Suomen metsäluonto).

pt20 pt23
pt21 pt24
pt25 pt22
pt26 pt28

pt34

Ikivanhat korkkitammet ovat suuri rakkauteni aihe, ja kohta pääsen näkemään niitä joka päivä ja jopa omasta ikkunastani.

pt27

Toisaalta myös pidemmillä reissuilla kaukomailla olo on ollut levoton, eivätkä Sambia tai Brasilia tuntuneet paikoilta, jonne haluaisin jäädä ikuisiksi ajoiksi (vaikka nyt voisin kyllä ilomielin lähteä takaisin, mutta vain käymään). Päin vastoin, taisinpa potea välillä koti-ikävää, enkä suinkaan Suomeen vaan Portugaliin. Se tuntuu olevan paikka, missä en pode ”sitten kun -syndroomaa”, eli odota pääseväni jonnekin muualle tai vähintäänkin ole tietoinen, että pian on taas muutettava jonnekin ja elo tässäkin kodissa on vain väliaikaista. Päinvastoin, en haluaisi lähteä sieltä pois ollenkaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että elämä Portugalissakaan olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Arki ja arjen murheet ovat läsnä missä ikinä asuikaan, mutta kyse onkin siitä, millaista arkea haluaa viettää, koska suurin osa elämästä kuitenkin on juuri sitä. Parempi tehdä arjestaan sellaista, että siitä ei edes tee mieli lähteä lomailemaan – tai ainakaan kovin usein, sillä en usko että reissut tähän muuttoon ovat kokonaan loppumassa.

pt30 pt31
pt32 pt33

Senpä takia en malta pääseväni sulkemaan tämän jyväskyläläisen opiskelija-asunnon ovea takanani ja rakentamaan sellaista elämää, joka tuntuu omalta. Minulla on jo alustava suunnitelma 300-vuotiaalle sukutilalle perustettavaa permakulttuuripuutarhaa varten, ja olemme pohdiskelleet pienen pihasaunan ja ekologisen uimalammen rakentamista sitten jossain vaiheessa – vaikka rannallekaan ei tietysti ole kuin muutama kilometri. Jonkinlainen ekomökkikin olisi hauska tehdä tontille, vaikka puumaja! Kanoja on jo valmiiksi, koirakin pitäisi saada, ja ehkäpä uskallamme ottaa jossain vaiheessa myös pari vuohta tai lammasta? Tai mehiläisiä? Sen näkee sitten tulevaisuudessa. Ensin pitänee aloittaa kartoittamalla, mitä puutarhassa kasvaa jo nyt – se kun on monesta kohtaa hieman ylikasvanutta pöpelikköä, joka odottelisi raivaajaansa. Appelsiinipuita, oliivipuita ja viiniköynnöksiäkin näyttäisi olevan, jos ne vain kaivaisi esiin. Koko markki ei tietenkään ole vain meidän, vaan tilan jakavilla sukulaisilla on omat alueensa, joista saavat päättää, mutta viljelytilaa taitaa silti olla enemmän kuin tarpeeksi meidänkin käyttöön.

pt40-horz pt41
pt35 pt36

Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta kertyneestä tavarasta, laittaa opinnot pakettiin ja nauttia täysin rinnoin Suomen kesästä, koska se tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kokonainen kesä täällä pohjolassa.  Lennot on jo varattu, joten uskallan julistaa asian lukkoonlyödyksi. 1700-luvun alkupuoliskolla perustettu maatila on todellakin juureva paikka ja säilynyt aikamoisena keitaana ympärillä leviävän omakotialueen keskellä. Ehkäpä ne minunkin juureni sopisivat sinne samaan multaan.  Nyt tuntuu aika onnekkaalta.

pt38 pt37

Postauksen kuvat ovat tulevalta kotitilaltamme ja sen lähialueilta naapurustosta (paitsi jälkimmäinen kuva Arrábidan vuoristoon, joka on vähän kauempaa). Ne on otettu viime vuoden joulukuussa keskellä talvea. Sesimbran seutu on yksi Portugalin kauneimmista alueista, ja olen kiitollinen että saamme asettua aloillemme juuri sinne. Paikkakunnan vanha kalastajakylämäinen keskusta on sekin vain parin kilometrin päässä, mutta se on tavallaan erillinen kokonaisuus alhaalla meren rannassa, joten kertonen siitä lisää joku toinen kerta. Tästä postauksesta saa kyllä hieman vihiä, miltä tulevassa kotikylässämme muuten näyttää.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: We are moving to Portugal! We have already bought the flights for mid-August, so I dare to say it’s really happening. Neither of us has secured a job yet, but there are some opportunities that hopefully will turn out just fine. Anyway, I’m sure there is always something at least for Zé to get us established. Besides work-related matters, Portugal is just offering so much more of those things we want to spend our days doing: gardening and other homesteading things, rock climbing, hiking, trail running, water activities, beaches… We are also not just jumping into emptiness but we have a place to stay for as long as needed, until we hopefully will move to the neighboring house on the same 300-year old family farm. The house used to belong to Zé’s grandparents and it’s now being rented for tourists.

Portugal is a place where we both feel at home, even to the event that my wandering soul does not want to leave from there at all (as seems to happen in most other places). In the last years I have been longing for a place where I can grow roots into, from where I don’t have to move after some months or a couple of years. It does not mean that life in Portugal would always be easy and glorious either, but everyday life has its sorrows anywhere, and it’s more about what kind of everyday one wants to have, since most of our lives is just that. Better make one’s everyday life into a life that does not make one want to take a holiday from it (at least not too often). We have already a lot of plans for the permaculture garden and we are dreaming about a dog and other animals (also a Finnish sauna), but we need to start with mapping the already existing plants in the garden – there are at least orange and olive trees and seems live some wine is growing also among all the other growth. A 300-year old family farm is a steady place to grow one’s roots, and I think mine could fit into that soil as well. I feel quite lucky.