Palácio de Monserrate, Sintran piilotettu helmi

Satumainen Sintra on maankuulu toinen toistaan kauniimmista linnoista ja palatseista. Yksi niistä on lumoava Monserraten palatsi, johon tutuistuimme sitä ympäröivän puutarhan unenomaiselle kauneudelle huokailun ja palatsin edustan nurmikolla pidetyn piknikhetken jälkeen. Puistoa ihmetellessä oli jo kulunut tovi jos toinenkin, sillä kyse on yhdestä Portugalin upeimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Ja kieltämättä tuota puutarhan kruununa loistavaa eksoottista pitsipalatsiakin katseli ihan mielellään. Monet Sintran-kierrokset keskittyvät Penan palatsiin ja kaupungin historialliseen keskustaan, mutta Monserratea ei ainakaan vielä tunneta läheskään yhtä hyvin, vaikka syytä olisi.

palacio23 palacio1
palacio4
palacio5-horzpalacio2
palacio8-horzpalacio7

Monserraten palatsin on rakennuttanut Monserraten englantilainen varakreivi Sir James Cook vuonna 1858. Arkkitehtina toimi James Knowles. Palatsi rakennettiin itseasiassa vanhemman neogoottilaisen palatsin raunioille, jolloin puutarha oli jo olemassa. Sitä alettiin istuttaa ja rakentaa vuonna 1793 William Beckfordin toimesta. Cookin perhe käytti palatsia kesäasuntonaan, paeten Sintran viileyteen kun Lissabonissa oli tukalan kuuma. 1920-luvulla autioksi jäänyt palatsi laitettiin myyntiin, päätyen Portugalin valtiolle vuonna 1949. Hiljalleen rappeutuvalle palatsille yritettiin keksiä käyttöä vuosikymmenten ajan, ja se pääsi surulliseen kuntoon kattojen läpi vuotavan kosteuden takia. Palatsin huoneissa, ainakin kirjastossa, oli esillä valokuvia ajalta ennen restaurointia. Melkein itku tuli, kun näki kuinka kamalaan kuntoon niin kaunis rakennus oli päästetty.

Vuonna 1995 Sintran kulttuurimaisema pääsi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, ja Portugali heräsi. Perustettiin valtionyhtiö Parques de Sintra-Monte da Lua pitämään huolta arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen Monserratenkin tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta, kun korjaustyöt aloitettiin kattamalla arvokas palatsi ja korjaamalla julkisivuja. Varsinainen restaurointi kuitenkin toteutettiin vasta vuosina 2007-2010, ja sen maksoivat norjalaiset, islantilaiset ja liechtensteinilaiset, sillä hanke toteutettiin EEA Grantsin tuella. Sen jälkeen palatsi oli mahdollista avata uudelleen yleisölle.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi!

Palatsin heikon tilan vuoksi restaurointia täytyi miettiä tarkkaan. Osa alkuperäisistä materiaaleista oli tietysti jo pelastamisen tuollapuolen, mutta etenkin kirjastossa, kappelissa, keittiössä ja käytävällä on säilytetty paljon alkuperäistä, kuten kirjahyllyjä, keittiön liesi ja käytävän stukkipinnat. Koristeellisten yksityiskohtien korjaamiseksi käytettiin muuten laserskannaustekniikkaa. Palatsin uudelleenavaamisesta huolimatta korjaustyöt jatkuvat edelleen tila tilalta. Vessarakennusta näytettiin maalailevan meidän visiittimme aikana.

palacio9-horz
palacio12-horz palacio13
palacio15

palacio14-horz
Valokuva kirjastohuoneesta ennen restaurointia ja Monserraten upea puuovi.

palacio17 palacio18
palacio19 palacio20

Palácio de Monserrate edustaa portugalilaista romantismia upeimmillaan ja sitä pidetäänkin yhtenä maan arkkitehtuurillisesti ja maisemallisesti kauneimmista kokonaisuuksista. Romantiikkaa löytyy muistakin Sintran linnoista, kuten Penan palatsista, mutta Monserrate painii kyllä omassa sarjassaan. Vaikutteita on palatsia rakennettaessa imetty niin gotiikasta kuin Intiasta ja jopa maureiltakin. Eklektinen ja eksoottinen rakennus on aivan huikaisevan kaunis, kuin pitsistä rakennettu niin sisältä kuin ulkoakin. Palatsia reunustavat palmupuut vaihtuvat melkeinpä saumattomasti sisätilojen marmoripylväisiin ja syvän puutarhan vihreät lehvästöt palatsin eläväisiin ja koristeellisiin sisäkattoihin. Yksityiskohdissa on otettu mallia luonnosta. Intialaistyyliset holvikaaret hivelevät silmää ja sisältäkin löytyy suihkulähteitä sekä joitakin viherkasveja. Myös puutarhassa on tällainen Indian Arch, jonka pylväiden mandalamaisista keramiikkalaatoista tykkäsin erityisesti.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi! Kokoluokka on vaan hieman eri.

palacio22 palacio24
palacio27-horz palacio25
palacio26

palacio28
Indian Arch Monserraten puutarhassa.

palacio30 palacio29
palacio31

palacio32
Näkymä merelle päin.

Lord Byron vieraili Monserratessa vuonna 1809 ja kirjoitti puutarhan kauneudesta runossaan Childe Harold’s Pilgrimage. Monserratessa on myös kuvattu 90-luvulla pieni pätkä Gulliverin retket -minisarjaa. Olen ehkä muistavinani tuon jotenkin hämärästi jostain lapsuudesta, vaikka kyseinen pätkä näyttääkin melko ahdistavalta.

Suosittelen lämpimästi ottamaan Monserraten ohjelmaan Sintrassa vieraillessa, vaikka matkaa kaupungin keskustasta kertyykin noin 4 kilometrin verran. Aivan kaikki eivät löydä tänne (vielä), joten paikka on oiva myös turistilaumojen välttelyyn. Lisätietoa palatsista löytyy Parques de Sintra-Monte da Luan sivuilta. Juttuni Monserraten ihanasta puutarhasta taas voit lukea täällä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: The Palace of Monserrate is the hidden gem of Sintra, which is known for its many fabulous palaces and castles. Most people visit only the Palace of Pena, but the enchanting Monserrate would definitely deserve more attention as well. The exotic palace was designed by James Knowles and ordered to be built by Sir James Cook in 1858. The palatial villa was used by the Cook family as their summer residence. The garden was started already in the late 18th century. In the 20th century the palace was forgotten, transferred to state ownership with leaking roofs leading to a sad state of destruction. Restoration work started only after the cultural landscape of Sintra was added to the UNESCO World Heritage list and the state-owned Parques de Sintra-Monte da Lua company was founded in 2000. The eclectic palace was reopened after the 2007-2010 restoration, but the construction works are still continuing space by space. The Monserrate Palace is a unique representative of romanticism in Portugal, as it combines also Neo-Gothic, Moorish and Indian architecture. Lord Byron was writing about the beauty of the Monserrate garden in his poem Childe Harold’s Pilgrimage, and a short part of Gulliver’s Travels mini series has been filmed in Monserrate. I warmly recommend including Monserrate and its beautiful botanical gardens in the visit to Sintra. Not everybody has found this place (yet), so it is also quite a good getaway from the tourist masses.

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Palácio de Monserrate, Sintran piilotettu helmi

  1. Vau, näyttää upealta! kiinnostaisi kovasti Portugalin (ja Sevillan) tutkiminen, joskus vielä. Annan myös kovasti plussaa siitä että Portugalissa voisi löytää vielä edullisiakin majoituksia. Kun Pohjois-Italiassa viime kesänä lähes kaikki majoitukset oli varattuja ja maksoi 80-130e

    Tykkää

    1. Jopas on kallista. Luulisi sieltä halvempiakin majoituksia löytyvän, jos ei ole turhan tarkka tasosta tai matkustaa sesongin ulkopuolella. Portugalissa löytää kyllä halvalla etenkin AirBnB-asuntoja, muihin en juuri ole tutustunut. Tosin en osaa sanoa miten kesäsesongilla hinnat nousee.

      Tykkää

  2. Sintra on todellakin satumainen! Meille tuli yllätyksenä kuinka paljon näitä upeita helmiä kaupungissa riittää… ja siksipä tämäkin lumoava palatsi jäi näkemättä – monen muun lisäksi.
    Päivä Sintrassa on aivan liian vähän.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s