Auringonlasku Lake Kariballa

Kariba-järven yllä horisontti alkoi pikkuhiljaa värjäytyä pastellin sävyillä. Olimme matkanneet tänne Sambian ja Zimbabwen rajalla avautuvalle maailman suurimmalle tekojärvelle Lusakasta viikonloppuloman viettoon. Päivä oli kulunut minibussissa, järven rannoilla ja hotellin uima-altaalla. Nyt saimme katsella erilaista näkymää iltaruskon aikaan lähes tyynenä lepäävän järven ylle.

kariba47 ilta2
ilta1 ilta3
ilta4 ilta6
ilta5

Kariba-järven rannoille oli rakennettu afrikkalaisittain melko hulppeita omakotitaloja, joita sambialaiset rikkaat käyttivät kesäasuntoina. Siavongan kylä on myös konferenssikohde lusakalaisille bisnesihmisille, ja melko suosittu viikonlopunviettopaikka niin sambialaisten kuin ulkomaalaistenkin turistien keskuudessa. Paikkaa sanotaankin Sambian Rivieraksi.

Myönnettäköön, että kyllä mekin täällä ihan hyvin viihdyimme, resortin pihamaalla käyskenteleviä riikinkukkoja ihmetellessä ja palmujen reunustamien uima-altaiden takana aukenevaa järvimaisemaa ihaillessa. Aika luksusta! Auringonlasku oli lisäksi ihana, vaikkei mikään räikein värien ilotulitus ollutkaan kyseessä. Hempeän pastelliset kerrokset taivaalla olivat omalla tavallaan juuri täydellisiä.

ilta7

kariba43 kariba45
kariba44 kariba46
kariba49 kariba48
kariba50

Paikallinen kalastaja oli lähtenyt kokemaan verkkoja illansuussa. Ketterästi mies näytti järvellä liikkuvan kiikkerän näköisellä puukanootillaan.

Hilkulla oli, ettemme joutuneet virtahevon hyökkäyksen kohteiksi. Hiekkarannalta löytyneet hipon vettä kohti kulkevat jalanjäljet eikä edes rannalle pystytetty ”Beware of hippos and crocodiles” -varoituskyltti saaneet kelloja soimaan kummankaan päässä sen suhteen, että vedessäkin saattaisi vaania vaara aggressiivisen virtahevon muodossa. Ketään kun ei rannalla näkynyt. Seurasimme hipon jälkiä muina miehinä kohti vesirajaa, ja erotimme järvestä jonkun roskan tai kiven näköisen asian jota olimme menossa tarkastelemaan lähempää. Tarpeeksi lähelle päästyämme esiin nousi kiukkuisesti puhiseva virtahevon massiivinen pää, ja hyvä ettemme saaneet sydänkohtausta. Hitaasti perääntymällä pääsimme reviiristään tarkan hipon jatkuvan ja vihaisen tuijotuksen alla kauemmas rannalle turvaan. Puuh! Johan oli kohtaaminen. Virtahepojen tappamien ihmisten vuosittainen määrä ei nimittäin ole mikään ihan pieni, joten näiden otusten kanssa saa oikeasti olla tarkkana.

kariba51
kariba52

kariba53

Kuvan hippo liittyy vahvasti tapaukseen.

Että sellainen ilta Kariba-järven rannalla. Pimeän laskeuduttua söimme vielä illallista hotellimme ravintolassa ja katsoimme sambialaisia televisiokanavia huoneessamme, kun kerran telkkari oli. Nat Geo Wild ohitti silti ehkä sambialaiset kanavat ollen molempien lemppari.

Lake Kariballa Sambesi-joen laaksossa on kesällä (eli loka-maaliskuussa) todella kuuma, mutta talvella sadekauden jälkeen miellyttävän lämmintä, toisinaan jopa viileää. Me vierailimme siellä heinäkuun loppupuolella, jolloin Lusakassakin alkoivat lopputalven lämpötilat jo kohoamaan lähemmäs kolmeakymppiä. Minusta tuo 25-30 astetta on juuri optimaalinen lämpötila, ei liian kuuma eikä kylmä.

Karibalta olisi vielä yksi postaus tulossa, ja siinä lähdetään veneretkelle järvenselälle.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: After spending the day on minibus, lake shores and the hotel pool, night was starting to arrive on Lake Kariba. It’s not only a popular weekend getaway destination among local and international tourists, but rich folks have built their summer residences on the lake shores as well. No wonder Siavonga is called the Riviera of Zambia. Sunset was coloring the sky with layers of pastel shades, and the sight over the palm-lined swimming pools to the lake was very luxurious. Peacocks were walking in the resort garden, and a local fisher man was checking his nets from a wooden canoe at dusk. We also got almost attacked by an aggressive hippopotamus, which we didn’t see in the water. After we got too close, he lifted his massive head above the water making quite irritated noise. Luckily he stayed there staring at us while we were slowly walking backwards to the safety of the beach. These guys kill quite many people every year, so better take the warning signs seriously! 

Mainokset

Palácio de Monserrate, Sintran piilotettu helmi

Satumainen Sintra on maankuulu toinen toistaan kauniimmista linnoista ja palatseista. Yksi niistä on lumoava Monserraten palatsi, johon tutuistuimme sitä ympäröivän puutarhan unenomaiselle kauneudelle huokailun ja palatsin edustan nurmikolla pidetyn piknikhetken jälkeen. Puistoa ihmetellessä oli jo kulunut tovi jos toinenkin, sillä kyse on yhdestä Portugalin upeimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Ja kieltämättä tuota puutarhan kruununa loistavaa eksoottista pitsipalatsiakin katseli ihan mielellään. Monet Sintran-kierrokset keskittyvät Penan palatsiin ja kaupungin historialliseen keskustaan, mutta Monserratea ei ainakaan vielä tunneta läheskään yhtä hyvin, vaikka syytä olisi.

palacio23 palacio1
palacio4
palacio5-horzpalacio2
palacio8-horzpalacio7

Monserraten palatsin on rakennuttanut Monserraten englantilainen varakreivi Sir James Cook vuonna 1858. Arkkitehtina toimi James Knowles. Palatsi rakennettiin itseasiassa vanhemman neogoottilaisen palatsin raunioille, jolloin puutarha oli jo olemassa. Sitä alettiin istuttaa ja rakentaa vuonna 1793 William Beckfordin toimesta. Cookin perhe käytti palatsia kesäasuntonaan, paeten Sintran viileyteen kun Lissabonissa oli tukalan kuuma. 1920-luvulla autioksi jäänyt palatsi laitettiin myyntiin, päätyen Portugalin valtiolle vuonna 1949. Hiljalleen rappeutuvalle palatsille yritettiin keksiä käyttöä vuosikymmenten ajan, ja se pääsi surulliseen kuntoon kattojen läpi vuotavan kosteuden takia. Palatsin huoneissa, ainakin kirjastossa, oli esillä valokuvia ajalta ennen restaurointia. Melkein itku tuli, kun näki kuinka kamalaan kuntoon niin kaunis rakennus oli päästetty.

Vuonna 1995 Sintran kulttuurimaisema pääsi UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, ja Portugali heräsi. Perustettiin valtionyhtiö Parques de Sintra-Monte da Lua pitämään huolta arvokkaasta kulttuuriperinnöstä, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen Monserratenkin tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta, kun korjaustyöt aloitettiin kattamalla arvokas palatsi ja korjaamalla julkisivuja. Varsinainen restaurointi kuitenkin toteutettiin vasta vuosina 2007-2010, ja sen maksoivat norjalaiset, islantilaiset ja liechtensteinilaiset, sillä hanke toteutettiin EEA Grantsin tuella. Sen jälkeen palatsi oli mahdollista avata uudelleen yleisölle.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi!

Palatsin heikon tilan vuoksi restaurointia täytyi miettiä tarkkaan. Osa alkuperäisistä materiaaleista oli tietysti jo pelastamisen tuollapuolen, mutta etenkin kirjastossa, kappelissa, keittiössä ja käytävällä on säilytetty paljon alkuperäistä, kuten kirjahyllyjä, keittiön liesi ja käytävän stukkipinnat. Koristeellisten yksityiskohtien korjaamiseksi käytettiin muuten laserskannaustekniikkaa. Palatsin uudelleenavaamisesta huolimatta korjaustyöt jatkuvat edelleen tila tilalta. Vessarakennusta näytettiin maalailevan meidän visiittimme aikana.

palacio9-horz
palacio12-horz palacio13
palacio15

palacio14-horz

Valokuva kirjastohuoneesta ennen restaurointia ja Monserraten upea puuovi.

palacio17 palacio18
palacio19 palacio20

Palácio de Monserrate edustaa portugalilaista romantismia upeimmillaan ja sitä pidetäänkin yhtenä maan arkkitehtuurillisesti ja maisemallisesti kauneimmista kokonaisuuksista. Romantiikkaa löytyy muistakin Sintran linnoista, kuten Penan palatsista, mutta Monserrate painii kyllä omassa sarjassaan. Vaikutteita on palatsia rakennettaessa imetty niin gotiikasta kuin Intiasta ja jopa maureiltakin. Eklektinen ja eksoottinen rakennus on aivan huikaisevan kaunis, kuin pitsistä rakennettu niin sisältä kuin ulkoakin. Palatsia reunustavat palmupuut vaihtuvat melkeinpä saumattomasti sisätilojen marmoripylväisiin ja syvän puutarhan vihreät lehvästöt palatsin eläväisiin ja koristeellisiin sisäkattoihin. Yksityiskohdissa on otettu mallia luonnosta. Intialaistyyliset holvikaaret hivelevät silmää ja sisältäkin löytyy suihkulähteitä sekä joitakin viherkasveja. Myös puutarhassa on tällainen Indian Arch, jonka pylväiden mandalamaisista keramiikkalaatoista tykkäsin erityisesti.

Jos Monserraten palatsin viereen iskisi vielä minareetit, niin ei tämä kovin kauas itse Taj Mahalista edes jäisi! Kokoluokka on vaan hieman eri.

palacio22 palacio24
palacio27-horz palacio25
palacio26

palacio28

Indian Arch Monserraten puutarhassa.

palacio30 palacio29
palacio31

palacio32

Näkymä merelle päin.

Lord Byron vieraili Monserratessa vuonna 1809 ja kirjoitti puutarhan kauneudesta runossaan Childe Harold’s Pilgrimage. Monserratessa on myös kuvattu 90-luvulla pieni pätkä Gulliverin retket -minisarjaa. Olen ehkä muistavinani tuon jotenkin hämärästi jostain lapsuudesta, vaikka kyseinen pätkä näyttääkin melko ahdistavalta.

Suosittelen lämpimästi ottamaan Monserraten ohjelmaan Sintrassa vieraillessa, vaikka matkaa kaupungin keskustasta kertyykin noin 4 kilometrin verran. Aivan kaikki eivät löydä tänne (vielä), joten paikka on oiva myös turistilaumojen välttelyyn. Lisätietoa palatsista löytyy Parques de Sintra-Monte da Luan sivuilta. Juttuni Monserraten ihanasta puutarhasta taas voit lukea täällä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: The Palace of Monserrate is the hidden gem of Sintra, which is known for its many fabulous palaces and castles. Most people visit only the Palace of Pena, but the enchanting Monserrate would definitely deserve more attention as well. The exotic palace was designed by James Knowles and ordered to be built by Sir James Cook in 1858. The palatial villa was used by the Cook family as their summer residence. The garden was started already in the late 18th century. In the 20th century the palace was forgotten, transferred to state ownership with leaking roofs leading to a sad state of destruction. Restoration work started only after the cultural landscape of Sintra was added to the UNESCO World Heritage list and the state-owned Parques de Sintra-Monte da Lua company was founded in 2000. The eclectic palace was reopened after the 2007-2010 restoration, but the construction works are still continuing space by space. The Monserrate Palace is a unique representative of romanticism in Portugal, as it combines also Neo-Gothic, Moorish and Indian architecture. Lord Byron was writing about the beauty of the Monserrate garden in his poem Childe Harold’s Pilgrimage, and a short part of Gulliver’s Travels mini series has been filmed in Monserrate. I warmly recommend including Monserrate and its beautiful botanical gardens in the visit to Sintra. Not everybody has found this place (yet), so it is also quite a good getaway from the tourist masses.

Pantanal: jeeppisafarilla Brasiliassa

Jos aamulla olimme päässeet upealle veneretkelle Abobral-joelle, niin ei iltapäivän jeeppisafarikaan kaikessa hienoudessaan siitä kauaksi jäänyt. Minä ja reissukaverini olimme saaneet lisää retkiseuraa, ja jo tutuksi tulleen saksalaisen lapsiperheen lisäksi meillä oli seuranamme kaksi jenkkiläistä eläkeläispariskuntaa. Aika sekalainen seurakunta siis! Ehkäpä se kertoo jotain siitä, että Pantanalista hullaantuvat luonnonystävät vauvasta vaariin?

Niin tai näin, ainakin me olimme jo rakastuneet Pantanaliin. Hyppäsimme safarijeepin kyytiin ja lähdimme  pomppuiselle ajelulle maailman suurimmalle kosteikkoalueelle. Kuivan kauden ansiosta Pantanalissa pääsi hyvin ajelemaan nelivedolla, isoja lätäköitäkin tuli vastaan vain muutamia ja pienempien lätäkköjen täplittämät tulvasavannit olivat vihreinä ruohosta. Kevät oli aluillaan ja muuttolintujen aurat palailivat pohjoisesta.

safari50 safari1
safari3

safari2

Aurinkorasvakerros naamalle ja unohtuneen lippiksen tilalle huiviviritys päätä suojaamaan.

Ensimmäiseksi pääsimme hieman jaloittelemaan. Sukelsimme urucuripalmuja kasvavan viidakon siimekseen, mistä yritimme oppaamme johdolla etsiä mölyapinoita – hän kuulemma pystyi jäljittämään niitä hajun perusteella ja nuuhkimisen kanssa oli selvästi kova yritys. Emme kuitenkaan löytäneet apinoita, vaikka hiivimme oppaan perässä niin hiljaa kuin kahisevien lehtien ja katkeilevien risujen seassa pystyimme. Sen sijaan löysimme maasta jaguaarin jäljet ja rapujen kaivamia kuoppia. Enpä tiennyt, että metsässäkin elää rapuja!

safari4 safari6-horz
safari5 safari9
safari19-horz

safari10

Isomustahaukka (ehkä).

safari11

safari12

Hyasinttiara lennossa.

safari16

safari14

Maailman söpöin preeriapöllö.

safari15

safari17

Jabiru-haikara.

safari18

safari20

Suohirvi-naaras.

safari22 safari21

safari23

Harmaaiibis ja muita vesilintuja kahlailemassa.

Metsäretken jälkeen kapusimme takaisin jeeppiin ja lähdimme ajelemaan tulvasavannien läpi. Vesilinnut viihtyivät niiden kosteimmissa kohdissa, ja bongasimme niiden lisäksi jälleen hyasinttiaran, preeriapöllön ja haukan, sekä pusikon suojiin nopeasti katoavan suohirven. Niin ja lehmälauman, joita ei eteläisessä Pantanalaissa voi olla näkemättä. Joitakin vyötiäisiäkin näkyi illan aikana.

safari24

Eteläamerikanhaikara ja kaimaani samassa lammessa.

safari25 safari27
safari26 safari28

safari30

Paimentyranni.

safari29
safari31

safari32

Siniotsa-amatsoni.

safari33 safari36
safari34

safari35

Huppuaratti.

safari37

safari38

Laahustyranni hevosaidalla.

safari39

safari40

Brasiliankultatikka.

safari41 safari43
safari42

Seuraavana vierailukohteena oli taas yksi alueen palmujen ympäröimistä karjatiloista. Jostain syystä niiden pihoilla bongasi parhaiten papukaijoja. Niin tälläkin kertaa, näimme keltavihreitä siniotsa-amatsoneja ja huppuaratteja. Jouduin myös kärpästen hyökkäyksen kohteeksi harhautuessani erään puun alle. Ihan samalla tavalla käyttäytyivät kuin hirvikärpäset, paitsi laumana, hyi olkoon! Arvatenkin juoksin huutaen pakoon pudistellen samalla vaatteitani ja hiuksiani. Uudelleen liikkeelle lähdettyämme saimme ihailla myös brasiliankultatikkaa, jonka nakutus kuului laidunten yllä silloin tällöin.

Aurinko alkoi laskemaan, mutta vielä olisi safarin paras kohtaaminen edessä – nimittäin oranssinokkaisen kuningastukaanin! Näitä oli bongattu jo tulomatkalla auton ikkunasta (ja häkissä olevia lajitovereitaan katseltu säälivästi Curitibassa puistossa), mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin katselemaan rauhassa villiä tukaania. Ei se kovin lähellä ollut, mutta telelinssin läpi sen näki melko hyvin. Mahtava lintu, ja näyttää hauskasti kuin sillä olisi smokki päällä.

safari44
safari45-horz safari46
safari48 safari49
safari51

safari52

Amerikantuulihaukka.

safari53

Oranssin, pinkin ja liilan sävyissä hehkuva auringonlasku kruunasi hienoja luontokokemuksia täynnä olleen päivän, ja viimeiseksi bongasimme vielä aidantolpalla istuvan pikkuruisen amerikantuulihaukan ja tien poikki vilistävän coatin. Tästä ei hirveästi enää safaripäivä Etelä-Amerikassa parane!

Seuraavana aamuna lähtisimme katsomaan, miltä Pantanal näyttää hevosen selästä katseltuna. Minua jännitti jo illalla tämä tuleva koitos, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: On the afternoon of our first day in Pantanal, the largest wetland of the world, we headed to a jeep safari. If the boat trip in the morning had been a blast, this didn’t fall much behind. We started our trip by taking a walk in the urucuri palm jungle where we tried to find howler monkeys with no success. Instead, we found a jaguar footprint and crab holes. Then we continued the bumpy ride on the safari jeep and spotted loads of different kinds of birds, including jabirus, burrowing owls and more hyacinth macaws. We had a break at a local cattle farm, which was a good place to see parrots: turquoise-fronted amazons and nanday parakeets. Cows and horses too! I got attacked by a nasty swarm of flies and had to flee running and shouting. The sun was starting to set but the best encounter of the day was still ahead – the toco toucan! What a bird. Also the campo flicker and american kestrel were nice birds to watch, and the coati we saw crossing the road. The colorful sunset was a perfect ending for a successful safari day in South America.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook, Bloglovin’ or Instagram!

#ReilutBlogit vol. 3: Kestämätön kalastus on suurin uhka maailman merille

Maailman meriä uhkaa moni asia: riittämätön suojelu, ylikalastus, turismi ja ihmisasutus, öljyn- ja kaasunporaus, rahtilaivat, saastuminen ja roskaantuminen (joista suurimpina ongelmina maalta lasketut jätevedet ja valumavedet öljyineen ja ympäristömyrkkyineen), kalankasvatus sekä ilmastonmuutos eli merien lämpeneminen. Ongelmat ovat monisyisiä eikä niitä ratkaista käden käänteessä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta ja niin edelleen. Monet näistä ongelmista tunnetaan hyvin ja toimimalla voimme oikeasti lopettaa ne, jos tarpeeksi tahtoa vain löytyy. Yksittäiselle ihmiselle kenties helpointa on äänestää kukkarollaan ja sanoutua pennosineen irti kestämättömästi kalastetusta kalasta ja sen myötä kalastukseen liittyvistä ongelmista, ja tukea sen sijaan vastuullisesti tuotettua kalaa. Se onkin tärkein asia minkä merien puolesta voi tehdä – siis sen lisäksi että pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muihinkin meriämme tuhoaviin ongelmiin, etenkin ilmastonmuutokseen. Suurin uhka maailman merille on nimittäin kestämätön kalastus.

Kaloista kirjoittaminen ei ehkä ole yhtä mediaseksikästä kuin muovipussiin tukehtuneet kilpikonnat ja muut suloiset merten asukit, mutta sitäkin tärkeämpää. Kukapa matkailijakaan ei rantapäivän päätteeksi nauttisi tuoreesta kala-ateriasta jollakin kauniilla rannikolla? Pidäthän siis huolta, että lautasellesi päätyvä kala on vastuullisesti kalastettua, niin maailman meretkin saavat jatkaa elämäänsä ja jälkipolvillekin riittää kalaherkkuja.

Suurin uhka maailman merille on kestämätön kalastus.

meri3

meri4

Water Key, Utila, Honduras.

meri10

Mistä on kyse?

WWF:n mukaan jopa 90% maailman kalakannoista on täyshyödynnettyjä tai ylikalastettuja, jolloin niiden kannat pienenvät ja lopulta romahtavat, sillä kalat eivät ehdi lisääntymään sitä mukaa kun niitä kalastetaan. Näihin lukeutuvat myös maailman tärkeimmät kala-apajat. Taloudellisesti tärkeimpiä hyödynnettyjä kalakantoja uhkaa jopa häviäminen kokonaan.

Maailmassa kalastetaan kaksi tai jopa kolme kertaa niin paljon kalaa kuin olisi kestävää. Vähän samaan tyyliin kuin kulutamme kaikkea muutakin parin, kolmen maapallon edestä. FAO:n mukaan  53% maailman kalakannoista on uusiutumiskykynsä äärirajoille asti hyödynnettyjä ja 32% on ylikalastettuja, romahtamiseen asti loppuun kulutettuja tai toipumassa romahduksesta.

Verkkoihin ei myöskään tartu pelkästään kaloja, vaan kohdekalojen lisäksi turhan kuoleman kokevat monet merieläimet kuten delfiinit, merikilpikonnat, valaat, hait, merilinnut ja korallit – sekä tietenkin ei-toivotut kalalajit. Varsinkin nuorten kalojen tarttuminen verkkoihin ennen lisääntymistään on ongelma. Lisäksi yli miljardi ihmistä on jossain määrin riippuvainen meristä joko elantonsa tai ruokaturvansa takia, joten ylikalastuksella on myös kauaskantoisia sosiaalisia vaikutuksia. Tuskin haluat tukea riistokalastusta, joka ei jätä vaikkapa afrikkalaiselle kalastajalle kuin pari hassua sinttiä?

meri1

meri11-horz

Utilan saarella Hondurasissa opettelin ensin snorklaamaan ja sitten laitesukeltamaan. Oi sitä upeutta, rauhaa ja vedenalaisen elämän määrää!

meri9

meri22

Sansibar, Tansania.

Miksi?

Miksi ihmeessä tällainen hulluus on edes sallittua? Kalakannoista ei yksinkertaisesti pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Säädökset eivät ole tarpeeksi vahvoja tai niitä ei noudateta kunnolla, läpinäkyvyys puuttuu, kalakantoja koskevista tutkimuksista ei välitetä, kalastusta harjoitetaan laittomasti ja mukavuuslippulaivasysteemin ansiosta alukset saavat kalastaa melkeinpä missä lystäävät, minkä valtion lakeja noudattaen lystäävät – monesti tietenkin kaikkein heikoimmat lait omaavan kehitysmaan. Rikkaat maat köyhdyttävät näin kehittyvien maiden kalakantoja. Mukavuuslippulaivat vaikeuttavat myös ongelmiin puuttumista. Valtiot jopa tukevat rahallisesti haitallista kalastusta erilaisilla tuilla, jotka pitävät liian monta kalastusalusta vesillä. Vaikka syynä olisi työllisyys, ei kestämätön kalastus silti ole järkevä työllisyysinvestointi.

Kalastusmenetelmissäkin on eroja. Pohjatroolaus on erityisen haitallista, sillä se voi tuhota kokonaisia ekosysteemejä. Eikä tätä tapahdu vain jossain kaukana kehitysmaiden vesillä, vaan myös aivan silmiemme alla. Itäisellä Atlantilla, luonnonkauniin Norjan edustalla, on kilometrien pituisia arpia merenpohjassa. Samoin Australian edustalla merenalaisten vuorten korallit on korvannut paljas, kivinen pohja, kertoo WWF.

meri5

meri6-horz

Sesimbran rannikkoa Portugalissa.

meri13

Cabo da Roca, Portugali.

meri12

meri8

São Miguel, Azorit.

Mitä minä voin tehdä?

Vaikka kala ei ruokavaliooni Suomessa kuulukaan, olen itsekin elämäni aikana luultavasti syönyt useampaankin kertaan kestämättömistä lähteistä tullutta kalaa. Kenties parhaiten muistiini on syöpynyt hain syöminen Goalla, Intiassa. Se oli ihan tolkuttoman hyvää, mutta jälkeen päin mietitytti, sillä vaistokin jo sanoi hain kalastamisen ja tilaamisen, sellaisen pienenkin, olevan iso virhe. Syön edelleen ulkomailla kalaa silloin tällöin, lähinnä silloin kun kasvisruokaa ei ole tarjolla, mutta nykyisin ainakin tiedän jättää hait ja tietyt muutkin kalalajit kokonaan lautaseni ulkopuolelle.

Jos kalansyöntiä ei halua kokonaan jättää, on kestävästi kalastettua kalaa nykypäivänä helppoa löytää, ainakin Suomessa. Sen tunnistaa MSC eli Marine Stewardship Council -sertifikaatista, tai vaihtoehtoisesti kalan alkuperän ja populaation olosuhteet tarkasti tuntemalla. MSC on luotettavin ympäristömerkki, josta tunnistaa kestävästi pyydetyn kalan. ASC-merkitty kala taas on vastuullisesti kasvatettua. Näitä suosimalla vaikuttaa positiivisesti kalakantoihin ja maailman meriluontoon, jos kalan jättäminen ruokavaliosta kokonaan pois ei tunnu omalta jutulta. Mikäli kalalta ei löydy kumpaakaan merkkiä ja lisäksi ei ole täysin varma kalan lajista ja alkuperästä, kannattaa jättää se kokonaan syömättä.

WWF:n suomenkielisestä Kalaoppaasta löytyy selkeät tiedot siitä, mitä ja mistä pyydystettyjä kaloja voi lautaselleen sallia. Kalaoppaan saa ladattua myös puhelimeensa (katso ohjeet täältä), jolloin sitä voi selata myös offline-tilassa wifittömissäkin ravintoloissa. Monilla mailla on vastaava opas, joten reissussakaan ei tarvitse jäädä kalatiskin tai ravintolamenun edessä neuvottomaksi. Listan kansainvälisistä kalaoppaista löydät täältä. Mikäli matkustaa rannikkoseudulle ja aikoo herkutella seudun kalaruoilla, on erityisen suotavaa tarkistaa oppaasta, millaista kalaa olikaan tilaamassa ja vaihtaa tarvittaessa johonkin muuhun. Hyvä ruoka on tärkeää, mutta niin on merten suojelukin. Vastuuttomasti pyydetyn kalan boikotoimisen lisäksi kannattaa yrittää vaikuttaa merten puolesta muutenkin.

meri17

Blue Lagoon, Ilha Grande, Brasilia.

meri15 meri19

meri18

Kalaruoat saati kalastaminen eivät ole itselleni mikään maailman suurin intohimo, mutta halusin kirjoittaa nimenomaan siitä asiasta, joka on nostettu tärkeimmäksi merten tilaan vaikuttavaksi tekijäksi. Tärkeimpään asiaan puuttumalla meriin voi myös vaikuttaa eniten. Pienetkin teot ympäristön ja merien hyväksi ovat tärkeitä, mutta joskus asiat, joista pidetään eniten meteliä eivät ole niitä joilla olisi suurin vaikutus. On hyvä pitää mielessä asioiden suuruusluokat. Monia kalaruokia voi muuten kokata myös kasvisversioina. Itsekin söin eilen illalliseksi portugalilaista Soja á Bras -ruokaa, johon normaalisti tulisi soijarouheen sijaan turskaa eli bacalhauta. Hyvää oli!

Tämä postaus on osa tämänvuotista Reilut Blogit -kampanjaa, joka potkaistiin jo kolmatta kertaa käyntiin Tarinoita Maailmalta sekä Matkakuume -blogien toimesta. Käy ihmeessä lukemassa muidenkin tarinoita meristä ja niiden suojelusta! Jutun kuvituksena on käytetty kalaruokien sijaan kuvia hyvistä hetkistä merten rannoille suuntautuneiden reissujen varrelta Hondurasista, Sansibarilta, Portugalista ja Brasiliasta.

Itse voisin haastaa mukaan seuraavat blogit: Metallia Matkassa, Matkalla kaiken aikaa sekä Maarit Helena. Jään odottelemaan meriaiheisia postauksianne!

Kurkkaa myös aiempien #ReilutBlogit -kampanjoiden kirjoitukseni:

Kehitysyhteistyötä ja kestävää matkailua Sansibarilla

#ReilutBlogit vol. 2: Voiko eläintarhoissa olla jotain hyvääkin?

meri21

meri20

Venematkoilla Lounais-Atlantilla Brasiliassa.

Ps. Olisiko sittenkin pitänyt kirjoittaa ilmastonmuutoksesta? Tässä videossa esitetään, että voimme menettää maailman merien korallit, vaikka pystyisimme pitämään ilmaston lämpenemisen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa eli alle 2 asteessa. Video antaa kuitenkin myös toivoa siitä, että ehkä saamme ohjattua pallomme oikealle radalle ja saamme myös pitää upeat korallit.


In English: This post is part of a Fair Blogs campaign about the state of the oceans. Unsustainable fishing is the greatest threat to the oceans of the world. You can help the oceans by eating fish from only sustainable sources. A list of seafood guides can be found from here

Sintra: Monserraten puutarha

Montako satumaista palatsia ja puutarhaa voikaan yhdelle pienelle vuorelle mahtua? Lissabonin kupeessa sijaitseva kuninkaallisten satulinnojen Sintra laittaa joka vierailulla pohtimaan tätä entistä hämmästyneempänä. UNESCOn maailmanperintökohteisiin kuuluva Sintran kulttuurimaisema kätkee sisäänsä toinen toistaan upeampia palatseja tavattoman kauniine puutarhoineen. Penan palatsin ja Sintran maurilinnoituksen tuntevat kaikki, mutta soittaako Monserraten palatsi ja puisto eli Parque e Palácio de Monserrate kelloja? Jos vielä ei soita, niin voin luvata, että tämän postauksen jälkeen vähintäänkin jokainen puutarhojen ystävä haluaa käydä paikan päällä.

Aloitin Sintraan tutustumisen kaupungin historiallisen keskustan lisäksi Santuário da Peninhasta, missä kävin Portugalin ensireissullani jouluna 2013. Seuraavana kesänä oli vuorossa karkkivärinen Penan palatsi. Viime vuoden tammikuussa vierailimme taianomaisessa Quinta da Regaleirassa, ja nyt joululomalla oli Monserraten palatsin vuoro. Joulun jälkeen kävimme myös Sintran kansallispalatsissa ja katsastimme ensimmäisellä visiitillä vähälle tutkimiselle jääneen Penan palatsin puutarhan, joista on tulossa juttua myöhemmin. Näitä Sintran UNESCO-kohteita on siis tullut koluttua jo melko huolella, mutta silti käymättä on vielä monta paikkaa: Maurilinnoitus, Convento dos Capuchos -luostari, Palácio de Seteais, Chalet da Condessa d’Edla ja mitähän vielä… Tietenkään Sintra-Cascaisin luonnonpuiston metsäpolkuja unohtamatta!

Sintraan ajaa Sesimbrasta vain noin 45 minuuttia, joten meidän on helppo käydä siellä päiväretkillä. Lissabonista sinne pääsee kätevästi junalla. Sintrassa voisi hyvin viipyä vaikka viikon (onhan siellä hienoja rantojakin), joten suosittelen antamaan Sintran upeuksille enemmän aikaa kuin yhden päivän ja yöpymään kaupungissa.

monserrate26 monserrate2-horz
monserrate4 monserrate3-horz
monserrate10 monserrate7-horz
monserrate11 monserrate8
monserrate12 monserrate9-horz
monserrate16

Monserraten palatsin puutarha vei minulta välittömästi jalat alta. En millään uskonut voivani löytää kenties vielä Quinta da Regaleiraakin upeampaa puutarhaa saman Sintra-vuoren rinteiltä, mutta siinä se nyt vain aukeni edessäni sokkeloisena, kerroksellisena, salaperäisenä ja niin kauniina. Pienet puroiksi muuttuvat vesiputoukset solisivat pitkin jyrkkiä rinteitä, joka puolella kasvoi valtavia puita ja kaikenvärisiä kukkasia. Palmut huojuivat lampien rannoilla ja polut oli päällystetty romanttisin mukulakivin. Suurin osa eteen aukenevista näkymistä oli kuin suoraan maalauksesta.

Monserrate sijaitsee hieman syrjässä, kauempana Sintran keskustasta kuin muut palatsit. Sitä ympäröivät Sintra-Cascaisin luonnonpuiston ikivanhat vuorenrinteiden sumuiset metsät, jotka rönsyilevät vehreinä kostean ja viileähkön mikroilmaston ansiosta. Täällä jokainen puutarha tuntuu kukoistavan vihreän kaikissa sävyissä. Tuona joulukuun päivänä ei kuitenkaan ollut sumusta tietoakaan, vaan aurinko helotti täydeltä terältä. Vuoren pohjoisrinteelle se ei kuitenkaan yltänyt paistamaan, ja siellä varjossa olikin aika kylmää ja kosteaa. Olin tyytyväinen, että olin tullut ottaneeksi kevytuntsikan hienosta säästä huolimatta mukaan palatsikäynnille.

monserrate14-horz

Kuvissa on sama valtava Queenslandinaraukaria-puu, joka ei mahtunut yhteen kuvaan sitten millään.

monserrate17

Monserraten japanilainen puutarha.

monserrate18

Araukariapuun pihkaa.

monserrate20monserrate19

monserrate23

Meksikolainen puutarha.

monserrate21
monserrate24 monserrate25
monserrate27-horz monserrate28
monserrate29-horz monserrate30

monserrate32

Viva Mexico.

Kävelimme puutarhassa kaikessa rauhassa, välillä portilta saadun kartan opastuksella suunnistaen. Saimme olla ja fiilistellä todella rauhassa, sillä puutarhassa oli vain muutama muu ihminen meidän lisäksemme.

Puistossa on erilaisia osastoja, kuten japanilainen ja meksikolainen puutarha, saniaislaakso sekä ruusutarha. Japanilaisesta puutarhasta löytyy lammen ympärille rakennettua itämaista tunnelmaa bambuineen, kun meksikolaisessa puutarhassa taas kukoistavat kaktukset ja lukuisat erilaiset palmut, mm. jukkapalmut, suihkulähteen ympärillä. Puutarhassa on myös grotto-luolia sekä kirkon rauniot, jotka eivät ole kuitenkaan koskaan toimineet kirkkona, vaan ne on rakennettu tarkoituksella raunioiksi. Olin niin tohkeissani puutarhasta, että unohdin kokonaan käydä näiden tekoraunioiden sisällä!

Aaloen punaiset kukat kukkivat joka puolella ja ruusutarhasta löytyi ruusuja talvellakin. Talvi-iltapäivän valo oli täydellinen. Auringonsäteet siivilöityivät vuorenrinteen puiden latvustojen läpi ihanasti. Lehtensä talveksi pudottaneet puut olivat kuin hopeisia koristenauhoja muuten niin vehreän kasvuston joukossa. Suurin osa puutarhasta oli varjossa, mutta ruusutarhaan ja palatsin edustan nurmikolle paistoi aurinko. Siinä nurmikolla makoillessa oli hyvä syödä kaupasta haetut piknikeväät patonkeineen ja tuoremehuineen. Tässä vaiheessa untuvatakin sai heittää päältään ja tankata hieman D-vitamiinia kalpeille käsivarsille.

monserrate34
monserrate33 monserrate35
monserrate37-horz monserrate36
monserrate40 monserrate41-horz

monserrate43

Ruusutarha.

monserrate44
monserrate46-horz
monserrate47monserrate45 monserrate48

Monserraten palatsin puutarha oli huikean kaunis ja todella positiivinen yllätys. Kaikki kuvailut tuntuvat kuulostavan hieman pliisuilta, joten ehkä tämä puutarha täytyy vain käydä itse kokemassa. Päädyimme viettämään siellä paljon enemmän aikaa kuin mitä olimme etukäteen ajatelleet, emmekä kerinneet enää tehdä suunnittelemaamme patikkareittiä visiitin jälkeen, kun aurinko alkoi jo laskea. Ehtiihän sitä toistekin. Puutarhastakin avautui välillä näköaloja pidemmälle Sintran kaupungin ylle. Kävimme toki myös sisällä eksoottisessa Monserraten palatsissa, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan, jossa raotan myös hieman paikan historiaa.

Palatsi puutarhoineen on auki päivittäin kello 10-18 (viimeiset sisäänpääsyliput kello 17) ja lippu maksaa 6,50 euroa aikuisilta. Varaa perille ainakin pari tuntia aikaa. Sintran rautatieasemalta tai keskustasta pääsee Monserrateen bussilla numero 435. Lisätietoa löytyy täältä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa, Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda


In English: How many fairytale-like palaces and gardens is it possible to fit on the sides of one small lush mountain? This is what I think more and more in awe every time I visit Sintra in Portugal. I have already visited quite a few of the UNESCO World Heritage Sites of the cultural landscape, but there are still many to be explored. During the Christmas holiday it was time to check out the Palace and Garden of Monserrate. I was swept off my feet by the beauty of this park, which perhaps was even prettier than Quinta da Regaleira itself. The palace garden had Japanese and Mexican parts, a fern valley and a rose garden, but also grottoes, ponds, fountains and even false ruins of a cathedral. There were huge trees, colorful flowers and a perfect light percolating through the surrounding treetops of the Sintra-Cascais Natural Park. The moist and cool microclimate of Sintra seems to make any garden here flourish in all shades of lush green. The garden was a positive surprise and we ended up spending there much more time than anticipated, having picnic on the lawn in the sun. Of course we saw the palace from inside as well, but that deserves its own post. You can find information about visiting Monserrate from here.

Follow Vida de Estrada travel blog on Facebook, Bloglovin’ or Instagram!

Minibussilla Kariba-järvelle

Loikataan taas hetkeksi takaisin Sambiaan, tarkemmin sanottuna viimeiseen viikonloppuun jonka vietimme siellä heinäkuussa ennen kotiin lähtöä. Teimme viimeisen reissun pois Lusakasta, ja se suuntautui Kariba-järvelle Kaakkois-Sambiaan. Matkasimme sinne vain yhdeksi yöksi, mutta pikainen reissu oli ihana hengähdystauko Lusakasta ennen hommien pakettiin laittamista ja lähtöön valmistautumista.

Muut reissut Sambiassa olemme tehneet normaaleilla pitkänmatkan busseilla, mutta tällä kertaa nappaamme Siavongaan menevän minibussin Lusakan City Marketin bussiasemalta. Joudumme kyselemään muutamaltakin ihmiseltä neuvoja, ennen kuin löydämme oikean auton. Meitä neuvotaan avuliaasti, kukaan ei yritä hyötyä tilanteesta, paitsi bussiaseman kerjäläinen. Pian kapuamme vaalean Toyota Hiace -minibussin etupenkille odottelemaan bussin täyttymistä ja liikkeelle lähtöä.

kariba1 kariba3
kariba2 kariba4

kariba5

Tienvarren kaupoilla on välillä hauskoja nimiä, kuten Wait & See Grocery.

”Takapenkillä istuva nainen laulaa, kuski maiskuttaa kuuluvasti vaaleanpunaista guavahedelmää, takanani puupenkillään kyykkivä konduktööri haisee vanhalta viinalta ja suuria maissisäkkejä tuetaan paremmin penkkiäni vasten. Sitten tehdään äkkijarrutus tiellä kävelevien lehmien takia.”

kariba6
kariba7 kariba8
kariba9 kariba10

Bussimatka on elämys jo itsessään. Osa teistä on oikein hyväkuntoisia, joskin kapeahkoja asfalttiteitä, mutta osan matkaa tie on remontissa ja joudumme ajamaan kuoppaisilla hiekkateillä, missä jokainen vastaantuleva rekka nostattaa ilmoille kunnon pölypilven. Pyykkilautaa muistuttava tie hytkyyttää matkustajia ja etupenkilläkin istumme kuin sillit suolassa – tilaa on vähän ja on kuuma. Suorilla asfalttitieosuuksilla painetaan talla pohjaan ja mennään niin lujaa kuin päästään, paitsi silloin kun yritetään kalastella lisää matkustajia tien varresta. Takapenkillä istuva nainen laulaa, kuski maiskuttaa kuuluvasti vaaleanpunaista guavahedelmää, takanani puupenkillään kyykkivä konduktööri haisee vanhalta viinalta ja suuria maissisäkkejä tuetaan paremmin penkkiäni vasten. Sitten tehdään äkkijarrutus tiellä kävelevien lehmien takia. Kaikkia aisteja todellakin kutkutellaan tällä matkalla! Ikkunan takana vilistävät vuoret, kuivat metsät ja pusikot, puuhiilten ja hedelmien myyjät, toinen toistaan paksummat baobab-puut, kuivuneet joenuomat ja maaseudun köyhät savimajakylät, missä eletään edelleen ilman sähköä. Liikenne on vasemmanpuoleinen entisen siirtomaaisännän Britannian malliin.

Teemme detourin Chirundun raja-asemalle, koska joku matkustajista on menossa sinne. Oleme vain muutaman metrin päässä Zimbabwesta. Odottelemme uusia matkustajia bussin kyytiin ensin huoltoasemalla, sitten tien poskessa. Muut matkustajat alkavat hermostua viivästykseen, ja lopulta lähdemme kohti varsinaista määränpäätämme, jonne matkan piti alun perin kestää kolme tuntia, mutta siihen kului lähes viisi.

Lake Kariba – maailman suurin tekojärvi

Siavongaa lähestyttäessä alkaa vuorten välissä horisontissa siintää valtava sininen järvi. Lake Kariba näyttää jotenkin epätodelliselta – siltä, ettei se kuulu tähän kuivaan, vuoristoiseen ja metsäiseen maisemaan. Eikä se kuulukaan. Kariba on nimittäin ihmisen aikaansaannos, Sambesi-jokeen padottu maailman suurin tekojärvi. Sillä on mittaa yli 220 kilometriä ja leveyttä 40 kilometriä, ja se on neljä kertaa suurempi kuin Kiinan Kolmen rotkon padon tekojärvi. Melkein puolet koko Sambian sähköstä tulee Kariban vesivoimalasta.

Kariban pato ja vesivoimala päätettiin rakentaa Brittien toimesta 50- ja 60-lukujen taitteessa, jolloin myös padotut vesimassat muodostivat Kariba-järven Sambian (silloisen Pohjois-Rhodesian) ja Zimbabwen (Etelä-Rhodesian) rajalle. Kariba on paitsi maailman suurin tekojärvi myös maailman suurin vesireservi, johon mahtuu 180 biljoonan tonnin edestä vettä. Vesimassat vaikuttavat maankuoreen ja ovat saaneet alueella aikaan useita maanjäristyksiä. Suurin vaikutus padon rakentamisella oli kuitenkin niihin 50 000 ihmiseen, jotka piti siirtää ikiaikaisilta heimomailtaan järven tieltä. Batonga-alkuperäisheimon edustajat eivät olleet muutosta innoissaan ja pelkäsivät joen jumalan Nyaminyamin suuttuvan, kun jokeen rakennettaisiin ”valkoisen miehen pato” ja heidän täytyisi muuttaa pois sen ääreltä. Pelko sai aivan uutta puhtia kun joki todellakin tulvi ennennäkemättömällä tavalla, kun padon rakentaminen oli vielä kesken. Siirretyille ihmisille uusiin kyliin rakennetuista kouluista, kaivoista ja klinikoista huolimatta kompensaatio oli marginaalinen, sillä batonga-heimo menetti jokilaakson viljavat maat ja osan kulttuuristaan ikiajoiksi. Padon rakennuspuuhissa myös 86 rakennusmiestä menetti henkensä.

Järvellä päästiin leikkimään myös Nooan arkkia, kun vedellä täyttyvän järven saarille loukkuun jääneitä villieläimiä alettiin pelastaa. 7000 eläintä, mukaan luettuna 44 sarvikuonoa pelastettiin, mutta valtavan moni eläin hukkui tai pelkäsi pelastajiaan liikaa kuollen lopulta nälkään kaljuksi kalutun puun latvassa. Sambian turismisivun mukaan suurin osa eläimistä pelastettiin Zimbabwen puolelle ja ihmiset Sambian puolelle, mikä heijasteli Etelä-Rhodesian (Zimbabwen) parempaa valta-asemaa siirtomaa-aikoina. Kariba-järveen on kuitenkin sittemmin pesiytynyt myös uutta elämää kaloista krokotiileihin ja virtahepoihin sekä sen rannoilla vieraileviin norsulaumoihin. Järven pohjalle jääneet entisen metsän poltetut puunrungot ja ravinnepitoinen tuhka ovat tarjonneet mahdollisuuksia järven eläimille.

kariba14 kariba29
kariba30 kariba11
kariba12

Hikisen ja töyssyisen bussikyydin jälkeen otamme muina turisteina taksin majapaikkaamme, Manchinchi Bay Lodgeen. Kuski on hyväntuulinen nuori poika afrikkakuosisessa nappipaidassaan, mutta ajaa ensin väärään hotelliin. Pääsemme perille ja huomaamme, että majapaikkamme on aika hulppea. Kahden hengen huone irtosi sesongin ulkopuolella muistaakseni noin 50 eurolla, tällä hetkellä hinnat näyttävät yli tuplaantuneen. Joka tapauksessa vehreän viihtyisä järvenrantaresortti on kuin keidas kuivan afrikkalaisen metsämaaston keskellä. Aikamoinen kontrasti ottaen huomioon tavan, jolla tänne matkustimme, mutta todellakin kelpaa. Kunnollinen parisänky, puhtaat valkoiset lakat ja uima-allas ovat itsessään jo tarpeeksi luksusta yhden yön mittaiselle minilomallemme. Hintaan sisältyvä iso aamiainen tai järvinäkymät parvekkeeltakaan eivät haittaa, vaikka emme partsilla ehtineet juuri oleilemaankaan. Huoneessa on tosin aika huvittavat dinosaurusverhot ja yöpöydällä mikäpä muukaan kuin The Holy Bible, mutta telkkari sentään toimii.

kariba13
kariba16 kariba18
kariba17-horz kariba20
kariba19 kariba21
kariba23

kariba25 kariba26

Vaihdamme kevyempää vaatetta päälle ja suuntaamme hotellin ravintolassa syödyn lounaan jälkeen nauttimaan järveltä puhaltavasta ihanan vilvoittavasta tuulenvireestä ja auringosta. Tähystämme vastarannan vuoria – siellä on Zimbabwe. Zimbwabwen puolella on jos jonkinlaista kansallispuistoa ja safarialuetta, joilla yritetään hyötyä järvestä ja sitä ympäröivästä luonnosta myös turismin keinoin, mutta Sambian puolella ei ole minkäänlaisia suojelualueita. On vain joitakin kyläpahasia, kuten Siavonga. Mutta on täälläkin järven ranta, josta jotenkin vain huomaa ettei tämä ole luonnollinen järvi. Vesi on parin huonon sadekauden jälkeen matalalla. Tämän takia kärsimme Lusakassa päivittäisistä sähkökatkoista, jotka kestivät usein varhaisesta aamusta pitkälle iltapäivään. Rannan kivikot ovat paljastuneet ja niiden välissä on myös karkeaa hiekkaa, jota täplittävät virtahevon jäljet. Täällä täytyy olla tarkkana, ettei reviiriään puolustava hippo käy kimppuun. Teemme kierroksen myös hotellin puutarhassa, missä kasvaa palmuja ja riikinkukot käyskentelevät nurmikoilla.

kariba27 kariba31-horz
kariba32 kariba35
kariba33 kariba34
kariba36

Hotellin järvinäkymillä varustettu uima-allaskin täytyy toki testata, minkä jälkeen lekottelemme altaan reunan oleskelualueella Mosi-olutta (minä) ja mehua (Zé) siemaillen ja rakennusten taakse painuvan auringon säteistä nautiskellen. Pikkulettini kastuvat uidessa siitä huolimatta, että tein parhaani sitoakseni painavat letit nutturalle, mutta mitäs pienistä. Nousemme vasta kun aurinko ei enää paista altaalle.

Auringonlasku Kariba-järvellä ansaitsee oman postauksensa, joten siitä (ja eräästä aggressiivisesta virtahevosta) lisää seuraavaksi. Pysyhän kuulolla!

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The last trip we did in Zambia was headed to Lake Kariba, where we traveled only for one night.This time we went there by a minibus, whereas we went elsewhere with a normal large bus. The minibus to Siavonga left from City Market bus terminal in Lusaka. The ride was an experience in itself – hot and cramped, and since the roads were under construction and we had to take a dusty and bumpy dirt road part of the way. A lady was singing on the back seat, the driver was eating a guava fruit loudly, the conductor was smelling like old booze, sacks of corn were pushed more tightly against my seat and we had to break strongly because there were cows on the road. All the  senses were being tickled!

After five hours and a detour on the border station we were arriving in Siavonga and saw the huge, blue lake in the horizon. It seemed like it didn’t belong to this landscape of mountains, dry forests, clay hut villages and dried up rivers. And it doesn’t, because Lake Kariba is the largest man made lake in the world, four times bigger than the Three Gorges Dam in China. It was built in the late 50’s and early 60’s with huge impacts, as 50 000 people of the indigenous Batonga tribe were displaced and thousands if not millions animals drowned despite a total of 7000 being rescued from the islands that were formed. But it is providing almost half of Zambia’s electricity, which is at the moment struggling with insufficient rains. 

On the contrary to the sweaty minibus ride down to the lake, we had booked a nice hotel room and drove there by taxi. It was quite luxurious place with a proper double bed with white sheets, balcony with lake views and a swimming pool, where I took a dip. It felt lovely after dusty Lusaka to be by a lake and feel the cooling breeze. The rocky shore reminded me that the lake is not natural, but there were hippo footprints in the sand. More about hippos and the lake sunset in the next post, so stay tuned!

Pantanal: veneretki viidakkojoella

Pantanalissa, läntisen Brasilian luontoparatiisissa lähdimme ensimmäiselle retkellemme heti Xaraés-majataloon saapumistamme seuraavana aamuna. Luvassa oli letkeä aloitus maailman suurimman kosteikkoalueen tutkimiseen: veneretki majatalomme vieressä hiljalleen lipuvalla Abobral-joella. Vene olisi moottorikäyttöinen, joten kenenkään ei edes tarvitsisi soutaa.

Aamupalan jälkeen tapasimme retkiseuramme, saksalaisen perheen, joelle laskevilla puuportailla vetäessämme pelastusliivejä yllemme. Kuivan kauden lähes tyhjentämän joen toisella puolella kaimaani tarkkaili meitä pensaan juurien lomasta. Perheen pellavapäisellä naperolla oli varmasti ihmeteltävää kaikessa mitä joen varrella näimme, mutta niin oli meillä aikuisillakin.

Tämä Pantanalin kolkka kuului Xaraés-maatilalle, jonka maista osa on karjatilan käytössä ja osa on säilytetty yksityisenä luonnonsuojelualueena. Suurin osa, ellei jopa kaikki, tekemistämme retkistä tehtiin tämän yksityisen luonnonsuojelualueen sisällä. Tämä on Pantanalissa kansallispuistoja lukuunottamatta normaali käytäntö, sillä suurin osa alueesta on yksityisessä omistuksessa.

veneretki57 veneretki3
veneretki1-horz veneretki2

veneretki5

Mölymangrovekana.

veneretki4

Iguaanit lekottelevat joen ylle kurkottavilla puun oksilla.

veneretki7

Kaljunaamahokko.

veneretki12
veneretki9 veneretki15

Joella tuli vastaan heti lähtölaiturista irtauduttuamme paitsi kaimaaneita, myös joen ylle kurkottelevilla puiden oksilla uuteen päivään heräileviä iguaaneja. Miten mahtavia otuksia, ainakin tällaisen liskojen ystävän mielestä. Muistan kun ensi kerran tapasin iguaanin teini-ikäisenä jossakin matelijapuistossa, ja nyt sain tarkkailla niiden elämää aivan omassa elinympäristössään. Joella myös melkein kuhisi lintuja, joita riitti aivan joka lähtöön. Yleisimpiä lintulajeja tuli toisteltua sen verran, että veneretken päätteeksi tunnistin itsekin ainakin muutaman lajin. Joillakin linnuilla on melko huvittavat suomenkieliset nimet, kuten kaljunaamahokko tai mölymangrovekana. Ilmeisesti ovat ihan kuvaavia.

Joella lipuessa piti välillä siityä veneen pohjalle kyyryyn, kun alitimme uoman tukkeeksi kaatuneen puunrungon. Nyt kuivalla kaudella sen alitse pääsi helposti, mutta mitenköhän mahtaa olla asian laita silloin, kun joki on ääriään myöten täynnä vettä?

veneretki10

Ruskotiikerihaikara.

veneretki17
veneretki21veneretki20
veneretki22 veneretki24

Korkeammalle kipuavan auringon säteet siivilöityivät jokea reunustavien puiden latvuksista, kun paattimme putputti jokea ylös. Joella oli hiljaista, mutta välillä jokin eläinten varoitusmerkki tai kutsuhuuto, tai veteen molskahtava vesisika rikkoi tyyneyden. Bolivialainen, alkuperäisamerikkalaiseen heimoon kuuluva oppaamme kertoi asiantuntevasti kaikista kohtaamistamme otuksista, eikä minulla ollut epäilystäkään ettei hän olisi hallinnut kaikenlaisia viidakossa selviytymiskeinoja machete-veitsineen. Tämä myös sammutti veneen moottorin usein, jotta saimme ihailla lintuja ja muita eläimiä kaikessa rauhassa.

Yllättäen rantauduimme ja meidät patistettiin veneestä ulos. Menisimme kuulemma käymään naapurissa, joka mitä luultavimmin oli karjatilalla töitä tekevän perheen koti. Pihalla makoili varmaan kymmenen koiraa, porsaat ja kanat kuopsuttelivat maata etäämmällä. Korkeasta pihapuusta alkoi kuulua kovaäänistä raakkumista, ja meinasin pakahtua hämmästyksestä ja ihastuksesta kun näin kaksi syvän indigonsinistä papukaijaa keikkumassa korkealla puussa. Ne olivat lajiltaan hyasinttiaroja, valtavan kokoisia maailman suurimpia lentäviä papukaijoja, jotka voivat painaa lähemmäs kaksi kiloa. Tämä pariskunta oli valinnut ihmisten pihapiirin asuinalueekseen. Jäimme seuraamaan niiden edesottamuksia ja hullunkurisia ilmeitä toviksi jos toiseksikin. Otin pelkistä aroista kymmenittäin kuvia, joten teleobjektiivi tuli tarpeeseen. Hyasinttiarat eivät suinkaan ollet pihan ainoita sateenkaaren väreissä hehkuvia lintuja, vaan bongasimme myös vihreän sävyisiä huppuaratteja ja arakari-tukaaneja.

veneretki26 veneretki32
veneretki27 veneretki29pieni
veneretki30 veneretki31
veneretki33 veneretki35-horz
veneretki34 veneretki36

veneretki39

Huppuaratit puussa.

veneretki40-horz
veneretki41

veneretki43

Harmaaiibis.

veneretki42

veneretki46

Upea ruskoposkiarakari.

veneretki44

Tulipunainen rubiinityranni eli Pantanalin prinssi.

veneretki45
veneretki47 veneretki49

Tuli aika jättää vastahakoiset hyvästit noille mielettömän upeille linnuille ja jatkaa matkaa. Värikkäiden lintujen ilotulitus ei kuitenkaan siihen loppunut, sillä joella pörräsi yhtenään ruostepyrstöjakamaroja ja kuningaskalastajia. Ihmeteltävää riitti myös joenvarren puissa, joiden juuret riippuivat mangrovemaisen näköisinä joen yllä. Puiden rungoille jääneistä merkeistä näki, että vesi on ollut hyvinkin korkealla, jopa yli joen äyräiden. Sen takia puiden juuret olivat peittyneet harmaaksi kuivuneeseen mutaan, mikä teki niistä jopa hieman aavemaisen, mutta kiehtovan näköisiä. En meinannut taaskaan saada tarpeekseni näiden puiden valokuvaamisesta.

veneretki51 veneretki53

veneretki52

Ruostepyrstöjakamari aterioimassa.

veneretki69

veneretki55

Viherkalastaja.

veneretki61

veneretki59

Amerikankäärmekaula.

veneretki62
veneretki63

veneretki65

Ruskotiikerihaikaran kirjava poikanen.

veneretki68-horz

Iguaani ja puu, josta veden maksimikorkeuden voi nähdä.

veneretki73

Eteläamerikanhaikara lennossa.

veneretki74

Amerikanuikkukana uiskentelemassa.

veneretki76-horz

Oliivimerimetso ja mukava yllätys vaanimassa retkeltä palaajia portaiden juuressa.

veneretki78

Muutama tunti veneretkellä vierähti nopeasti, ja lopulta olikin aika palata takaisin kotilaituriin. Ainoa vain, että sen oli poissaollessamme vallannut isokokoinen alligaattori, jonka leukojen juureen en olisi mitenkään innosta hihkuen ollut asettamassa pelkän flipflopin verhoamaa jalkaani. Lähestulkoon ajoimme hampaitaan näyttelevää otusta päin ja oppaamme sai airoa heiluttelemalla säikyteltyä kaimaanin tiehensä. Hetken jo luulin että se häiriöstä suivaantuneena voisi jopa käydä kimppuun, mutta ei sentään. Loppu hyvin kaikki hyvin, ja pääsimme ehjin nahoin ja monta upeaa luontokokemusta rikkaampina odottelemaan lounasta ja sitä seuraavaa päivän toista retkeä, josta lisää myöhemmin.

Siinä olikin aikamoinen kuvakimara kaikennäköistä tropiikin eläjää, joten toivottavasti ei kyllästyminen päässyt iskemään kenellekään näitä katsellessa. On nuo värikkäinä hehkuvat linnutkin vaan niin kiehtovia! Katso täältä myös aikaisempi postaukseni pihapiirimme eksoottisista vipeltäjistä.

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia Facebookissa,Bloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: The first trip we did in Pantanal was a boat trip along the Abobral river. It was dry season and the river was almost empty, with a caiman on the other side keeping an eye on us. We hopped on a motor boat and our guide started navigating it on the river. Immediately we spotted some iguanas on the trees, as well as many different species of birds. It was quite silent when we turned off the engine and concentrated on admiring the wildlife, just the occasional bird calls and capybaras jumping into the river were making noises. At some point we stopped at a small farm, which was part of the Xaraés cattle farm. There we saw the huge, indigo blue hyacinth macaws playing around in their tree, and I was totally in awe watching their goings and expressions. They were not the only colorful birds though – we also saw nanday parakeets and chestnut-eared aracaris among others. Finally it was time to return to the boat, but the colorful bird watching was nowhere near over with the jacamars and green kingfishers flitting over the river. When we got back to the home dock, there was a slightly scary surprise waiting for us… a large alligator. Luckily we managed to scare it on its way and got to wait for lunch and our next excursion. More about it in the next post! See the previous posts from Pantanal from here and here.

Praia da Foz

Tykätään Portugalissa viedä koiria ajeluille kivoihin paikkoihin, etenkin rannalle. Anoppi ei sitä kuitenkaan kovin usein tee ja koirat nauttivat paitsi itse autokyydistä, myös meren äärellä kirmailusta ja uusien nurkkien haistelusta. Samalla tulee itse löydettyä hienoja paikkoja lähiseudulta. Praia da Foz oli yksi tällaisista koira-ajelukohteista, missä kävimme joululomalla. Kaunis ranta koostuu suurimmaksi osaksi karusta mereen viettävästä kivilaatasta, joka näyttää siltä kuin joku olisi sen siihen valanut ja unohtanut tasoittaa. On siellä kuitenkin pikkuruinen hiekkarantakin. Foz tarkoittaa suuta (kuten joensuuta), ja kieltämättä rantaa lyöviä aaltoja katsellessa ymmärtää, mistä nimi tulee.

Praia da Foz löytyy Sesimbran Cabo Espichelin niemeltä, kuten moni muukin ihana paikka. Sinnekin on opaskyltti valtatien varressa.

foz3 foz1
foz4 foz5
foz6foz2pieni
foz7

Rannalla kävi houkuttelevasta poutasäästä huolimatta jumalaton tuuli ja parin metrin korkuiset aallot vaahtosivat villisti paiskautuessaan päin rantaa. Ne tai nousuvesi olivat tuoneet rannalle kauniisti harmaantuneen ajopuun. Tuuli kuljetti pisaroita vielä useamman metrin rannan yllä, eikä vesirajaan voinut mennä kastumatta. Tämä on ihan normaalia talvella, joten kesällä Praia da Foz voi olla potentiaalisempi uimarantakohde ja rantaakin näyttäisi silloin olevan esillä enemmän. Ainakaan siellä ei pitäisi olla niin paljoa muita auringonpalvojia hieman syrjäisen sijaintinsa ansiosta. Samalla voi katsella horisonttiin ja miettiä, kuinka täyteen ahdettuja kaukaisuudessa siintävän Cascaisin rannat ovatkaan. Portugalilaisille kesä on nimittäin yhtä kuin rantaelämä ja alueen turistit eivät ainakaan helpota oman paikan etsimistä siitä auringonvarjomerestä, joka suosituimmilla rannoilla heinä-elokuussa vallitsee. Täältä saattaisi löytää jopa oman hiljaisen rannanpätkän.

Sesimbran parhaita puolia on muutenkin se, että Lissabon (sekä Almada, Sintra ja Cascais) on koko ajan näköetäisyydellä. Sitä muistaa olla kiitollinen raikkaasta ilmasta, kun horisontissa kaupungin yllä näkyy harmaa ilmansaastepilvi. Jotkut manaavatkin, että sateet saapuvat Lissabonista.

foz8 foz9
foz11 foz10
foz12

Joskus täytyy tulla Praia da Fozille katselemaan auringonlaskua, sillä ranta olisi siihen oivallinen paikka. Täällä voisi olla kivaa myös telttailla. Mutta vähän tyynemmällä kelillä.

Mikä on sinun lempirantasi, Portugalissa tai muualla?


In English: In Portugal we often take to dogs for a drive to some nice place, especially to the beach. The furry friends enjoy and we can explore new places at the same time. On the Christmas holiday we took them to Praia da Foz, which is situated close to Cabo Espichel. It’s a beautiful rocky piece of coast with a small sandy beach as well. Despite the sunshine it was super windy and strong waves kept beating the rocks. In the summer it could be a more suitable swimming spot, and with probably less people than on the other beaches. In the horizon one can see Lisbon and the grey clouds of air pollution. It reminds me to be grateful for the fresh air of Sesimbra. Some day we need to go and watch the sunset at Praia da Foz. Camping there would be nice too, but with a little more calm weather.

Pantanal: pihapiirin villit eläinystävät

Pantanalissa ei tarvinnut edes poistua Pousada Xaraésin pihasta minnekään, ja silti oli koko ajan kaikenlaisia eksoottisia tropiikin eläimiä näköpiirissä. Majatalo sijaitsi niin luonnon keskellä, että eläimet käyttivät ihan itse pihaa elinympäristönsä jatkeena. Niiden touhuja oli ihanaa seurata omasta varjoon ripustetusta riippumatosta, keskipäivän kuumuudessa lekotellen ja kylmää cokista tai olutta siemaillen. Tuntui vähän siltä kuin makoilisi kotisohvalla, mutta Avara Luonto pyörisi telkkarin sijaan ihan oikeasti ympärillä. Safarilla tulee vähän sama fiilis, mutta tämä oli kaikessa lokoisuudessaan ihan eri mukavuustasoa kuin tärisevän jeepin takapenkki.

Majatalomme oli toimiva paikallinen maatila, ja sen ympärillä oli kotieläinten kuten hevosten, muulien, sikojen ja nautojen takia jonkinlaiset aidat, mutta pienemmät villit eläimet pääsivät menemään ja tulemaan etenkin tonttia rajaavan joen yli ihan kuten tahtoivat. Ne siis elivät aivan vapaina omassa elinympäristössään, mutta olivat kotiutuneet karjatilan ruohikkoiselle pihalle varmaankin helpon asuinpaikan ja loputtoman tarjolla olevan ruohon vuoksi. Ehkäpä ihmisten läheisyys pitää myös pedot loitommalla.

pantanalanimals23

Vyötiäiset pesäkuoppaa kaivamassa.

pantanalanimals3
pantanalanimals1

pantanalanimals4

Paimentyrannit ratsastavat muulilla.

pantanalanimals2 pantanalanimals5

pantanalanimals6

Pikkukondori taivaalla liitelemässä.

pantanalanimals7

Lauma kapybaroja eli vesisikoja toimittamassa ruohonleikkurin virkaa.

Omat lempparini kaikista pihapiirin asukeista olivat touhottavat vyötiäiset ja ruohoa rouskuttavat kapybarat eli vesisiat. Vesisika on maailman suurin jyrsijä. Nämä hieman jättiläismäistä marsua muistuttavat veijarit voivat parhaimmillaan kasvaa ison koiran kokoisiksi ja painaa 66 kiloa. Jotkut pitävät kapybaroja lemmikkeinä ja toiset kasvattavat lihan ja turkin takia, mutta rapsuteltavasta ulkonäöstään huolimatta ne ovat villejä eläimiä ja lähtivät nopeasti kauemmaksi, jos niitä yritti lähestyä.

Yksi ja sama vesisikaperhe toimi majatalon ruohonleikkurina päivästä toiseen, puputtaen ruohoa joen rannassa. Niilläkin taisi olla siinä oma reviiri, jolle ei muita vesisikoja päästetä. Nimensä mukaisesti vesisiat ovat hyviä uimareita ja niiden ruuminrakennekin on kuin suunniteltu hommaan, sillä silmät ja sieraimet sijaitsevat lähellä päälakea ja niillä on jopa pienet räpylät. Jos kapybarojen olo kävi liian kuumaksi, nämä tyypit hyppivät ketarat ojossa vinkaisten jokeen, ja se jos mikä oli hullunkurisen näköistä! Joessa päivystävät kaimaanit odottivat kuitenkin jatkuvasti tilaisuuttaan, joten vesisikojen piti olla valppaana vedessä.

pantanalanimals8

pantanalanimals10

Amazonianiibis huutelee puussaan.

pantanalanimals11

Lehdenleikkaajamuurahaiset ovat iskeneet pinkkiin puskaan.

pantanalanimals9
pantanalanimals12

pantanalanimals16

Tästä uimakaveri altaaseen, anyone?

pantanalanimals13

pantanalanimals14

Kaklattaja eli chacalaca.

Pihapiirissä näki myös kaikenlaisia lintuja näyttävän värisistä naamioväijyistä gondoreihin, iibiksiin ja karakaroihin. Kaklattajat taas pitivät järkyttävää meteliä, joka alkoi auringon noustua huoneemme ikkunan takana pihapuussa. Siihen varmasti viimeistään heräsi aamu-unisinkin, mutta ääni ei todellakaan ole mitenkään miellyttävä. Kuunnelkaa vaikka. Myös joella liikuttaessa kaklattajat pitivät välillä korvia huumaavaa mekkalaa jokivarren puissa.

pantanalanimals17

pantanalanimals18

Vyötiäisralli vauhdissa.

pantanalanimals15

Eteläntöyhtökarakara näyttää hauskasti kotkan ja kanan sekoitukselta.

pantanalanimals20
pantanalanimals21

pantanalanimals19

Naamioväijyn pesä oli sopivasti riippumaton yläpuolella, ja linnun erittäin kovaäänistä laulua sai kuunnella ihan tarpeekseen.

pantanalanimals24

Vyötiäinen taas on hassunnäköinen eläin, joka muistuttaisi hieman isoa siiltä tai myyrää, ellei sillä olisi suojanaan jykevää panssaria piikkien sijaan ja liskomaista häntää. Nämä pihapiirin vyötiäiset olivat lajiltaan kuusivyövyötiäisiä, mutta Pantanalissa elää myös jättiläisvyötiäisiä. Aluksi vyötiäiset keskittyivät lähinnä kaivelemaan kuoppia yksikseen myyrämäisten eturaajojensa avulla, mutta yhtenä päivänä ne ilmeisesti vain päättivät villiintyä keväästä alkaen jahdata toisiaan villisti. Olisiko kyseessä ollut kahden koiraan yritys paritella naarasvyötiäisen kanssa, mutta kolmen kimppa niitä vilisti pitkin pihaa ristiin rastiin. Lopulta toinen jahtaajista sai takaa-ajolleen onnekkaan lopun ja toinen sai tyytyä kaivamaan sinkkupesäänsä syvemmäksi. Tämän näytöksen katselu oli todellakin parasta hupia, etenkin kun vyötiäisiä ennen pihalla oli juoksennellut iloisesti pari porsasta.

pantanalanimals22
pantanalanimals25

Tämä oli kyllä eläimellisin majatalokokemus, johon olen tähän mennessä törmännyt. Ihan mahtava paikka, eikä varmasti käynyt aika pitkäksi edes keskipäivän hitaina tunteina. Seuraavaksi lähdetään katsomaan, minkälaista luontoa ja sen asukeita pihapiirin ulkopuolelta Pantanalista löytyikään.

Missä sinä olet päässyt ihmettelemään villieläinten touhuja paraatipaikalta?

Seuraa Vida de Estrada -matkablogia FacebookissaBloglovin’issaBlogit.fi:ssä tai Blogipolussa, tai pistä Instagram-tilini seurantaan! Minut löytää sieltä nimimerkillä @johannahulda.


In English: In Pantanal I didn’t even have to move anywhere from the yard of our lodge Pousada Xaraés in order to see wild animals of the tropics. Exactly the opposite – we were so much surrounded by nature, that the wild animals used the yard as their normal living environment. It was fascinating to view their hustle and bustle while taking it easy in a hammock with a cold coke or a beer in hand. Just like watching a nature documentary on your home couch, except that here all the life was not on the screen but actually surrounding me. My favorites were the capybaras, the largest rodents of the world who look a bit like guinea pigs but can be the size of a large dog, and the armadillos who were digging holes on the yard. One day they suddenly decided that spring had arrived and went totally crazy, chasing each other around the lawn. In the end one of them got lucky and the other continued to dig its single nest in the soil. I also spotted a lot of birds such as great kiskadees, caracaras and the terribly noisy chakalakas who woke my up every morning.