Sinisiä hetkiä Rondane-vuorilla

Ennen joulua ajatukseni liihottelivat Norjan lumisiin maisemiin viime talvelta, mutta kuvat unohtuivat nukkumaan talviunta luonnoskansioon ja joulutervehdys jäi postaamatta. Olisiko ollut joulumielen etsintä käynnissä siellä auringonpaisteen ja linnunlaulun keskellä, mutta juuri nämä Norja-kuvat saivat klikkailemaan itsensä auki. Tässä niitä siis nyt olisi.

Lähdin vuoden 2015 joulukuussa ystäväni kanssa liftaamaan Tukholmasta kohti länttä, ja päädyimme Rondane-vuorille lammaspaimeniksi erään aivan mielettömän hyväsydämisen liftikuskinaisen ja seikkailijattaren ansiosta. Olen kirjoitellut Ruotsin ja Norjan käsittäneestä parin viikon liftausreissustamme täällä ja työstäni lampaiden parissa Kvamin kylässä täällä.

Lampaille tarjoiltiin ruoka aamuin ja illoin, joten päivisin meillä oli yleensä aikaa tehdä muutakin. Parina päivänä kävimme lounaan jälkeen kävelemässä ylempänä kotivuoremme rinteellä. Pilkesilmäinen lammastilan vanha Anders, jonka kanssa vanhan maalaistalon jaoimme, tarjoutui ajamaan meidät autolla ylös kukkulan laelle. Sen toiselta puolelta näki Rondanen kansallispuiston lumihuiput. Toiset niistä piirtyivät terävinä tummenevaa taivasta vasten, toiset kumpuilivat sen näköisinä, että aivan kutsuivat laskettelemaan. Lähdimme ylös niin rytäkällä, että työvaatteet jäivät päälle. Vaan eipä sillä tuolla maaseudulla paljon väliä ole, vaikka kulkisi lampaanhajuisissa housuissa, jotka on köytetty ylös Koskenkorva-vyöllä. Se oli kuulemma vanhan Andersin lempiviinoja.

Toisena päivänä saimme taas ihailla upeaa auringonlaskun ilotulitusta taivaalla. Tuona päivänä Rondane värjäytyi pinkiksi ja taivas hehkui oranssin ja vaaleanpunaisen sävyissä. Aloitimme kävelylenkkimme melkein samasta paikasta, mutta eri suuntaan. Tällä kertaa emme menneet lammastilallisten ylhäällä sijaitsevan mökin ohi. Lampaat pääsevät sinne kesäisin rouskuttamaan tuoretta ruohoa.

Kvamissa tuntui olevan joka päivä hyvä sää, mikä johtuu kuulemma siitä, että kylän ja meren väliset vuoret pysäyttävät sateet, ja Kvamissa paistaa usein aurinko. Näimme öisin himmeän vihreinä läikehtiviä revontulia, mutta ennen kaikkea upeat tähtitaivaat. Tuolla norjalaisilla vuorilla oli tavallaan niin samanlaista kuin Suomessa, mutta tavallaan kuitenkin niin erilaista, maastonmuodoista alkaen. Kylän valot tuikkivat alhaalla illan hämärtyessä ja vuoren juureen louhittavasta tunnelista kuului aika ajoin etäistä jyrinää. Oli jotenkin niin seesteistä, että ei ihme että monet lammastilan vapaaehtoiset palaavat takaisin tähän lämpöiseen paikkaan kylmillä vuorilla. Minäkin haluaisin, ja varsinkin viereiseen kansallispuistoon patikoimaan. Eihän se Jotunheimenkään kaukana olisi.

Mikä on sun lempipaikka Norjassa?

---

In English: Before Christmas, something led my thoughts to the wintery Rondane mountains of Norway, where we spent a week doing volunteer work with sheep in December of 2015. Maybe it was the search for the Christmas spirit in sunny and definitely snowless Portugal, but it was these photos I wanted to view. We used to do some afternoon walks up our home hill, from where we could see the snowy peaks of the Rondane national park. On one day we witnessed a flaming sunset that colored the mountains pink, and on another day we were soaked in the shades of blue. Down in the valley the lights of the village were twinkling and everything felt so simple and clear. It’s no wonder that many volunteers keep coming back to this warm place in the cold air.